KANSALAISVAIKUTTAMASSA LEHDEN SIVUILLA - Joensuun kaupunkikehitykseen vaikuttaminen
mielipidekirjoituksissa
Anni Kuittinen
Yhteiskuntatieteiden laitos
yhteiskuntapolitiikka
Itä-Suomen yliopisto
maaliskuu 2019
1. JOHDANTO ... 1
2. KANSALAINEN JA VAIKUTTAMINEN ... 3
2.1. Yhteiskunta haluaa kansalaisten olevan aktiivisia ... 4
2.2. Kansalaisen oikeudet vaikuttamiseen ... 6
2.3. Lyhyt oppi kansalaisvaikuttamisen historiasta ja tutkimuksesta ... 7
2.4. Ketkä vaikuttavat ja mihin? ... 8
3. KEINOJA VAIKUTTAA ... 11
3.1. Äänestäminen ... 11
3.2. Kansalais- ja kuntalaisaloitteet ... 12
3.3. Sosiaalinen media vaikuttamisen kenttänä ... 13
3.3.1. Uhka vai mahdollisuus politiikassa? ... 15
3.3.2. Sosiaalisen median kampanjat ... 16
3.4. Kansalaistottelemattomuus ... 17
4. KAUPUNKI ... 19
4.1. Kaupungin ja tilan kokeminen ... 19
4.2. Kaupunkisuunnittelu ja kansalaisten oikeudet prosessissa ... 21
4.3. Mahdollisuudet ottaa yhteyttä kaupunkiin ... 22
5. TUTKIMUSKYSYMYS, AINEISTO JA MENETELMÄ ... 24
5.1. Mielipidekirjoitukset aineistona ... 26
5.2. Metodologia: Diskurssianalyysi menetelmänä ... 29
6. ANALYYSI ... 33
6.1. Virheen osoittaminen -diskurssi ... 33
6.2. Uhka- ja unelmakuva -diskurssi ... 37
6.3. Muiden mukaan kokoaminen -diskurssi... 39
6.4. Muiden suulla puhuminen -diskurssi ... 42
7. POHDINTA ... 44
8. LÄHTEET ... 47
8.1. kirjalliset lähteet ... 47
8.2. Internet-lähteet... 48
Itä-Suomen yliopisto Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Laitos
Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä
Anni Kuittinen Työn nimi
Kansalaisvaikuttamassa lehden sivuilla. Joensuun kaupunkikehitykseen vaikuttaminen mielipidekirjoituksissa
Oppiaine
Yhteiskuntapolitiikka
Työn laji
Pro gradu -tutkielma Tutkielman ohjaaja
Eeva Jokinen Aika
Maaliskuu 2019
Sivumäärä 50
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän, minkälaista kansalaisvaikuttamista Joensuun kaupunkikehitykseen liittyen tapahtuu paikallisen sanomalehden mielipidekirjoituksissa. Aineistoni on kerätty sanomalehti Karjalaisessa julkaistuista mielipidekirjoituksista kesäkuun 2016 ja toukokuun 2017 aikana. Aineisto on analysoitu diskurssianalyysillä. Tutkielman teemoina ovat kansalaisvaikuttaminen, sen eri muodot ja kaupunkikehitys.
Yhteiskunta toivoo kansalaisten olevan aktiivisia ja myös lakeihin on kirjattu kansalaisille useita eri mahdollisuuksia ja edellytyksiä vaikuttaa esimerkiksi omaan asuinalueeseen. Toisaalta kansalaisvaikuttamisen perinteiset muodot, kuten äänestäminen, ovat kokemassa inflaatiota.
Rinnalle on nousemassa kuitenkin uusia kansalaisvaikuttamisen alustoja, kuten sosiaalinen media.
Niilläkin on omat haasteensa muun muassa uskottavuuden kanssa.
Kaupunkikehitys herättää ihmisissä paljon ajatuksia ja tunteita. Usein ihmisten intressit kaupunkikehityksen suhteen ovat myös ristiriidassa keskenään. Kansalaiset tiedostavat mahdollisuutensa vaikuttaa ja pyrkivät vaikuttamaan myös jo päätettyihin asioihin.
Mielipidekirjoituksissa asiat esitetään hyvin yleisellä tasolla, eivätkä kirjoittajat puhu omista henkilökohtaisista tarpeistaan.
Asiasanat
Kansalainen, kansalaisvaikuttaminen, kaupunkipuhe, kaupunkikehitys
Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto Muita tietoja
University of Eastern Finland Faculty
Faculty of Social Sciences and Business Sciences
Department
Department of Social Sciences
Author
Anni Kuittinen Title
Effecting On Society On Newspaper. Effecting On Joensuu’s City Development In Opinion Pieces
Academic Subject Social Policy
Type of Thesis Master’s Thesis Advisor
Professor Eeva Jokinen Date
March 2019 Pages
50 Abstract
This master’s thesis focuses on how citizens influence city development in Joensuu, North Karelia, Finland. Citizens’ discourse has taken place in written correspondence within a newspaper’s pages.
The material for the study consists of published opinion pieces written by citizens. Material has been gathered from the Karjalainen newspaper and the opinion pieces have been published between June 2016 and May 2017. The articles were analyzed using discourse analysis. I have sorted out four different discourses. Key themes for this thesis are civic engagement and its various forms as well as city development.
Society hopes and demands citizens to be active. Opportunities for citizens to influence and advocate for their concerns are protected by law. While there are multiple chances to influence and effect society, traditional customs like voting have become less popular. Instead, society has begun to shift to new mediums and platforms of influence such as social media. These new habits also come with challenges such as credibility concerns.
City development can be polarizing as it raises numerous thoughts and emotions. Often peoples’
interests are in conflict and reaction to change is negative. However, people are aware of their chances to influence development. Citizens know they must advocate for themselves if they want to be a part of achieving a meaningful change.
Keywords
Citizen, society, city development. civic engagement
Archive location University of Eastern Finland Library Additional information
1. JOHDANTO
”Miettikääpä vielä yön yli, arvoisat luottamushenkilöt!”
”Antakaa Vapaudenpuiston olla muuttelematta”
”Vihdoin oikea puisto!”
Kaupunkisuunnittelu herättää ajatuksia puolesta ja vastaan. Vaikka vain pieni osa kaupunkikeskustaa käyttävistä ihmisistä asuu alueella, koetaan keskusta tärkeäksi osaksi elinympäristöä. Keskustassa hoidetaan paljon asioita ja siellä käydään usein töissä. Siksi kaupunkikeskustan kehityssuunnitelmat herättävät lähes poikkeuksetta vilkasta keskustelua. Tässä tutkimuksessa selvitän, kuinka Pohjois- Karjalan alueella ilmestyvässä sanomalehti Karjalaisessa julkaistuissa mielipidekirjoituksissa puhutaan maakuntakeskus Joensuun kaupunkikehityksestä. Mielipidekirjoituksilla on usein jokin tavoite, joten olen diskurssianalyysillä selvittänyt, kuinka kirjoittajat ovat yrittäneet vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun.
Joensuun kaupunkikeskustassa on tapahtunut viimeisen muutaman vuoden ajan poikkeuksellisen paljon ja poikkeuksellisen suuria muutoksia. Näistä osa on vielä kesken tätä tutkielmaa tehdessä, mutta suunnitelmat ovat selvillä. Olennaista on, että kaikki kaupunkikeskustan uudistukset vaikuttavat hyvin konkreettisesti siihen, kuinka kaupunkilaiset käyttävät kaupunkia. Ne vaikuttavat esimerkiksi siihen, mitä reittejä pitkin kaupungissa kuljetaan. Jokainen suunnitelma ja myöhemmin tapahtunut toteutus on kerännyt sekä vastarintaa että kannattajia. Olen tutkinut tässä tutkielmassa sitä, mihin ihmiset ovat kiinnittäneet suunnitelmissa huomiota ja kuinka he haluaisivat vaikuttaa niihin.
Olen tarkastellut myös sitä, kenelle kirjoitukset on osoitettu, mihin sävyyn ja kuinka selvästi se tuodaan ilmi. Aineistoni olen rajannut niin, että olen tutkinut kaupunkikehitystä koskevia mielipidekirjoituksia kesäkuun 2016 ja toukokuun 2017 välillä.
Kiinnostuin aiheesta siksi, että itsekin joensuulaisena olen todennut sen, että kaupungissa on tapahtunut suuria muutoksia ja uudistuksia viime vuosina. Minua kiinnosti tietää, minkälaisen kuvan Joensuun kaupunkikeskustan uudistuksista saa sanomalehden mielipidekirjoitusten kautta. Itse pidän kaupungin toteuttamia uudistuksia positiivisena kehityksenä parempaan ja olen mielenkiinnolla seurannut, mitä kaupunkiin on tulossa. On ollut ilahduttavaa huomata, että kaupunkikeskusta herättää ihmisissä paljon ajatuksia ja tunteita – toisin sanoen sillä on ihmisille paljon merkitystä, ja he haluavat
tuoda mielipiteensä siitä ilmi. Tämä on luonnollista, sillä kaupunki on paikka, josta halutaan keskustella ja jonka suunnitteluun halutaan osallistua (esim. Nevalainen 2004, 37). Olen tässä tutkielmassa tutkinut sitä, miten kaupunkilaiset suhtautuvat kaupunkisuunnitteluun ja mihin suuntaan he haluavat sitä ajaa. Mielipidekirjoituksissa sanoja osoitetaan muun muassa kaupungin päättäjille.
Sanomalehti kiinnostaa minua mielipiteiden esiintuomisen kanavana ja siksi valitsin sen aineistokseni.
Kaupunkikeskustan kehittäminen ei tapahdu hetkessä ja välillä se on hyvinkin pitkässä puussa. Tähän tutkielmaan yksi mukaan ottamani kaupungin uudistus oli toriparkin rakentaminen. Toriparkkia ehdittiin suunnitella Joensuuhun yli 20 vuoden ajan ennen kuin se viimein avattiin vuoden 2018 lopulla. Kuvaavaa on, että jo vuonna 2004 julkaistussa Jaana Nevalaisen väitöstutkimuksessa Tilapelin tiedonpolitiikat – kamppailu kaupunkikeskustan muutoksesta, käsiteltiin kaupunkilaisten suhtautumista Joensuun toriparkkisuunnitelmiin. Näin ollen kaupunkilaisetkin ovat voineet muodostaa mielipidettään toriparkista jo vuosikymmenien ajan – vaikka tietenkin monen elämäntilanne on kuluneessa ajassa voinut muuttua niin, että mielipidekin on jo vaihtunut.
Kaupunkilainen haluaa olla mukana kaupunkisuunnittelussa siksi, että hän tietää omat tarpeensa kaupungissa. Koska jokainen yksilö ja ryhmä tarkastelee kaupunkia omista intresseistään ja omista lähtökohdistaan käsin, syntyy kaupunkisuunnittelussa aina ristiriitoja. Näkökulmat ovat yksi keskeinen osa kaupunkisuunnittelua ja siksi niiden vaikutus suunnitteluun on tiedostettava.
Suunnittelusta syntyy välillä konflikteja, sillä eri ryhmien intressit voivat olla täysin ristiriidassa.
(Nevalainen 2004, 148-149.) Tavallisia köydenvetotilanteita ovat esimerkiksi kohteet, joissa mietitään, kehitetäänkö kaupunkikeskustaa autoilijoiden ja pyöräilijöiden eduksi.
Tutkielmani keskiössä on kansalaisvaikuttaminen. Tarkastelen ennen aineistoni analysointia sitä, minkälaisia vaihtoehtoja kansalaisvaikuttamiseen tänä päivänä on ja kuinka ihmiset niitä hyödyntävät. Esittelen myös kansalaisvaikuttamisen kohteita. Pohdin myös sitä, miltä kansalaisvaikuttamisen tulevaisuus näyttää. Aloitan aiheen käsittelyn siitä, mitä kansalaisvaikuttaminen vaatii: kansalaisen aktiivisuudesta. Tämän jälkeen esittelen keskeisiä kansalaisvaikuttamisen keinoja ennen kuin siirryn kaupungin tematiikkaan. Teoreettisen viitekehyksen muodostamisen jälkeen esittelen mielipidekirjoituksien erikoisuuden aineistona ja kansalaisvaikuttamisen muotona. Metodologian esittelyn jälkeen siirryn analyysin kautta johtopäätelmiin.
2. KANSALAINEN JA VAIKUTTAMINEN
Ensimmäisenä on tarpeen määritellä kansalaisuus, eli se, mikä oikeuttaa kansalaisen toimimaan ja vaikuttamaan yhteiskunnassa. On huomautettava heti alkuun, että ”kansalainen” on terminä nykyään melkoisen kankea, vanhahtavakin ja siksi vähemmän käytetty. Tietyn alueen kansalaisista puhuttaessa käytetään nykyään ennemmin käsitteitä ”kuntalainen” tai ”kaupunkilainen”. Myös tämän tutkimuksen viitekehyksessä kaupunkilainen on osuvampi termi, mutta yleismaailmallisuutensa ja tieteellisyytensä vuoksi käsittelen käsitteen sisältöä nyt kansalaisen kautta. T.H Marshall jakaa kansalaisuuden kolmeen osaan: siviiliin, poliittiseen ja sosiaaliseen. Siviili kansalaisuus muodostuu yksilön juridisista oikeuksista: sananvapaudesta, oikeudesta omistaa omaisuutta, oikeudesta oikeudenmukaisuuteen ja niin edelleen. Poliittiseen kansalaisuuteen kuuluu oikeus osallistua poliittiseen toimintaan, kuten esimerkiksi äänestämiseen. Sosiaalinen kansalaisuus taas takaa hyvinvoinnin, eli että ihmisellä on oikeus elää sosiaalista, nykypäivän normitettua tavallista elämää.
(Marshall 2014, 28-29.)
Kansalaisvaikuttaminen hyödyntää näitä kansalaisuuden osia. Se ensinnäkin hyödyntää oikeutta osallistua poliittiseen toimintaan poliittisena kansalaisena. Myös siviilin kansalaisuuden sananvapaus on tässä pro gradu -tutkielmassa yksi keskeisistä kansalaisen vapauksista. Suomalaisen on mahdollista kirjoittaa esimerkiksi sanomalehden sivulle siitä, mitä mieltä hän itse on paikallishallinnon, kuten kaupungin tekemistä päätöksistä. Kirjoitus voi koskea myös esimerkiksi valtion tai Euroopan unionin tasolla tehtyjä päätöksiä. Nämä kirjoitukset eivät ole aina päättäjätahoa mairittelevia, mutta kansalaisella on silti oikeutensa kertoa mielipiteensä julkisesti ja saada se painettuna sanomalehteen tai johonkin muuhun julkiseen julkaisuun.
Tämä osoittaa sen, ettei tätä kyseistä tutkimusta olisi mahdollista tehdä joka puolella maailmaa:
sananvapaus on useimmissa maissa kirjoitettu lakiin, mutta se ei ole silti aina käytännössä mahdollista. Tällainen tilanne on esimerkiksi Kiinassa. Mikä tärkeintä, kansalaisella on myös mahdollista tulla oikeasti kuulluksi sen jatkoksi, että hänellä on mahdollisuus sanoa sanottavansa.
Kansalaisten oikeuksista tulla kuulluksi ja vaikuttaa esimerkiksi elinympäristöään koskeviin asioihin on kirjattu useisiin asetuksiin ja lakeihin, joista kerron myöhemmin tässä luvussa.
Kansalaisuus on myös yhteisöön kuulumista henkisellä tasolla, jolloin ihminen kokee olevansa ainakin jossain määrin samanlainen muiden kanssa. Aaro Harju (2005) korostaakin sitä, kuinka kansalaisuus ilmentää arvoja ja identiteettiä. Ollakseen kansalainen, ihmisen on siis sekä tiedostettava omat arvonsa ja identiteettinsä, että myös yhteisönsä arvot ja identiteetit. Palaan myöhemmin siihen,
kuinka kansalaisvaikuttamisella ajetaan nimenomaan yhteisön etuja. Ilman yhteisöön kuulumista ei voi olla kansalaisvaikuttamassa. Tässä tutkielmassa kansalainen on ihminen, joka on jollakin tavalla koettanut vaikuttaa yhteisöön tai yhteiskuntaan.
2.1. Yhteiskunta haluaa kansalaisten olevan aktiivisia
Kansalaisilta toivotaan, että he vaikuttavat ympäristöönsä ja yhteiskuntaansa. Vuodesta 1997 lähtien Euroopan neuvoston yhtenä prioriteettina on ollut kansalaisten kasvattaminen demokraattiseen kansalaisuuteen (Hokkanen, Liikanen 2010, 21). Raija Julkusen (2006) mukaan Suomen 1990-luvun sosiaalipolitiikan kansalaisuuden uusi perusideologia oli juuri aktiivisuus. Sosiaalipolitiikassa haluttiin aktivoida niin kansalaiset kuin yhteiskuntakin. ”Vanhan” sosiaalipolitiikan oli nimenomaan katsottu vähentävän ihmisten aktiivisuutta, mutta nyt kansalaiset haluttiin aktivoida. (Julkunen 2006, 206.) Kansalaisvaikuttamisella oli myös oma politiikkaohjelmansa vuosina 2003-2007. Ohjelmalla pyrittiin edistämään kansalaisyhteiskunnan toimintaa, aktiivista kansalaisuutta, kansalaisten yhteiskunnallista vaikuttamista ja edustuksellisen demokratian toimivuutta. Tuolloin muun muassa pohdittiin, kuinka kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia voitaisiin parantaa.
(Niemelä, Wakeham 2007.)
Aktiivinen kansalaisuus tarkoittaa kansalaisena toimimista ja oikeuksien käyttöä eri tasoilla.
Keskeinen kansalaistoiminnan ja –vaikuttamisen alue on kansalaisyhteiskunta, jonka sisällä etenkin järjestöt, yhdistykset ja muu organisoitu toiminta. Aktiivinen kansalaisuus katsotaan monissa määritelmissä keskeiseksi osaksi sosiaalista pääomaa, eli aktiivisuus toimii samalla myös sosiaalisen pääoman mittarina. (Niemelä 2012, 64-65.) Aktiivinen kansalaisuus on siis hyve, jota yleisen käsityksen mukaan tulisi tai ainakin kannattaisi tavoitella. Että kansalaisyhteiskunnasta saadaan toimiva, tarvitaan kansalaisia, jotka ovat kiinnostuneita yhteisistä asioista ja vaikuttamisesta edes jossain määrin.
Aktiivisen kansalaisen ideologia on Raija Julkusen (2006) mukaan niin keskeinen, että aktiivisuudesta puhuttaessa siihen liittyy myös vastuullisuus. Passiivisuuteen puolestaan yhdistyy vastuuttomuus ja riippuvuus. Sirkka Ahosen (2006, 261) mukaan koko yhteiskunta voi huonosti, jos kansalaiset eivät vaikuta asioihin kansalaisyhteiskuntana. Kansalaisyhteiskunta ei ole siis vain mahdollisuus, vaan sillä on tehtävänä puuttua asioiden kulkuun silloin, kun päättäjät ovat välinpitämättömiä tai puolueellisia (Ahonen 2006, 261).
Mielenkiintoinen näkökulma kansalaisten aktiivisuuteen on kuitenkin se, että vaikka kansalaisten toivotaan olevan aktiivisia, konsensusnäkemyksen mukaan todellisuudessa se, että osa kansalaisista pysyy passiivisina, tuo yhteiskuntaan vakautta ja rauhaa. Mikäli liian monet kansalaiset haluaisivat esimerkiksi osallistua politiikkaan, seuraisi erilaisia ristiriitoja ja jännitteitä, jotka eivät kaikki mahtuisi yhteiskuntajärjestelmäämme. Se, että osa kansalaisista pysyy passiivisina, tulkitaan tyytyväisyydeksi nykyiseen yhteiskuntaan. (Keränen, Mäkitalo 1987, 10.)
Viime vuosina on kiinnitetty yhä enemmän huomiota myös nuorison kansalaisaktiivisuuteen. Vuonna 2006 voimaantulleessa nuorisolaissa yhtenä tarkoituksena oli edistää nimenomaan nuorten kansalaisaktiivisuutta (Hokkanen, Liikanen 2010, 24). Aktiivinen kansalaisuus otetaan huomioon myös peruskouluissa, ja aktiivisten kansalaisten kasvattaminen on yksi koulun ydintehtävistä. Asia mainitaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissakin. (Hankala 2011, 28.) Vuonna 2016 voimaantulleen uuden opetussuunnitelman perusteissa aktiivinen kansalaisuus on purettu käsitteisiin osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (Opetushallitus, ops, 2014).
Kun kansalainen halutaan aktivoida institutionaaliselta tasolta käsin, puhutaan kansalaisosallistamisesta. Osallistamiseksi katsotaan toiminta, jossa kansalaiset kutsutaan osallistumaan johonkin, esimerkiksi keskusteluun kaavasuunnittelusta. Tällöin aloite ei tule kansalaisilta itseltään, vaan joltain muulta osapuolelta, esimerkiksi kaupungilta. (Lehtonen 2013, 12.) Tutkimukseni aineistossa mielipidekirjoituksia tehneet kansalaiset ovat osoittaneet nimenomaan henkilökohtaista aktiivisuuttaan, sillä he ovat tehneet kirjoituksensa oma-aloitteisesti, eikä kirjoitus ole syntynyt esimerkiksi kaupungin ilmoittamaan tarpeeseen saada kaupunkilaisten mielipiteitä kaupungin kehittämissuunnitelmiin.
Silloin kun puhutaan aktiivisena kansalaisena olemisesta, on tärkeää erottaa se, milloin on kyse vain oman ja milloin suuremman yhteisön edun tavoittelemisesta. Kärjistettynä, voihan pelkästään itselleen tärkeästäkin asiasta pitää meteliä julkisilla areenoilla. Mielipidekirjoituksen kirjoittaminen, jonka avulla kirjoittaja ajaa jotakin itselleen ja yhteisölleen tärkeäksi katsomaa asiaa, on aktiivisena kansalaisena toimimista. Toki sanomalehdistä löytyy myös kirjoituksia, joissa kirjoittajan voidaan tulkita ajavan vain omaa etuaan, mutta ne ovat harvemmassa. Tämän tutkimuksen aineisto koostuu kirjoituksista, jotka käsittelevät julkisia tiloja ja ympäristöjä, joten ihmisten voidaan katsoa tällöin ajavan asiaa kaikkien ympäristöä käyttävien puolesta. Tällöin voidaan puhua aktiivisesta kansalaisuudesta, eikä kyse ole vain oman edun tavoittelemisesta.
2.2. Kansalaisen oikeudet vaikuttamiseen
Suomen eduskunnan internetsivuilla kansalaisvaikuttaminen esitellään näin: Kansalaisvaikuttamisen tavoitteena on asioiden muuttaminen. Lainsäädännön muuttaminen, käytäntöjen muuttaminen, talouden muuttaminen. Tavoitteet voivat olla paikallisia, kansallisia tai kansainvälisiä. Miksi kansalainen sitten haluaisi vaikuttaa ja toimia aktiivisena kansalaisena? Gwyneth Kirk on listannut merkityksiä, joita osallistumisella voi saavuttaa. Näitä samoja merkityksiä voi katsoa saavutettavan myös vaikuttamisella. Vaikuttaminen voi olla keino saavuttaa etuja, keino hallita organisoitunut vastus, keino toteuttaa tehtäviä, keino laajentaa demokratiaa osallistumalla päätöksentekoon, keino saada selville kansalaisten tarpeita sekä toimia mukana ruohonjuuritason radikalismissa. (Keränen &
Mäkitalo 1987, 7.)
Suomessa on hyvä tilanne sen suhteen, että kansalaisvaikuttamiseen mahdollistavat oikeudet on kirjattu maan perustuslakiin. Perustuslain 2 § 2 momentissa on kirjattu, että ”kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.” PL 14 § 4 momentissa puolestaan todetaan, että ”julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon.”
Toisin sanoen ihmisellä ei ole vain oikeutta osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, vaan julkisen vallan tehtävänä on myös edistää, eli parantaa ja lisätä mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumiseen. Perustuslaissa on erikseen huomioitu yksilön oikeus vaikuttaa omaan elinympäristöönsä, sillä PL 20 § 2 momentin mukaan ”julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.” Tämän momentin tarpeellisuus käy ilmi myös tässä tutkimuksessa, sillä ihmisen elinympäristöä koskevat muutokset herättävät paljon tunteita ja reaktioita kansalaisissa, kuten analyysiosiossa kerron.
Perustuslakiin on kirjattu myös oikeus järjestäytyä. Tämä lakipykälä antaa konkreettisimmat oikeudet nimenomaan kansalaisvaikuttamiseen, sillä se sallii kokoontumisen kokouksiin ja mielenosoituksiin, jotka ovat etenkin perinteisen kansalaisvaikuttamisen keskiössä. PL 13 § sanotaan, että ”jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.” Lisäksi saman pykälän 2 momenttiin on merkitty yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapaus sisältää oikeuden perustaa yhdistys ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Momentissa mainitaan myös, että yksilöllä on oikeus olla kuulumatta yhdistykseen. Sama momentti antaa oikeuden myös järjestäytyä ammatillisen yhdistymisvapauden vuoksi ja vapauden järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi. Olennainen perustuslakiin kirjattu laki on kansalaisvaikuttamista ajatellen myös sananvapauslaki. Pykälään 12
merkitty kohta takaa, että jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen liittyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tämä mahdollistaa esimerkiksi valtiohallintoa kritisoivien mielipidekirjoitusten kirjoittamisen ja niiden julki saamisen.
2.3. Lyhyt oppi kansalaisvaikuttamisen historiasta ja tutkimuksesta
Kansalaisvaikuttamisen historiaa voidaan tulkintatavasta riippuen laskea hyvin eri aikakausilta.
Koska laajimmillaan kansalaisvaikuttaminen voidaan ymmärtää vaikuttamiseksi ympärillä olevaan yhteisöön ja ympäristöön, voitaisiin sanoa kansalaisvaikuttamista olleen yhtä kauan kuin on ihminen maan päällä asunut. Tietoisen kansalaisvaikuttamisen historia ajoitetaan kuitenkin 1700-luvulle.
Tuolloin sivistysaatteen myötä syntyi uudenlainen keskustelukulttuuri, ja eri säätyihin kuuluvat ihmiset keskustelivat yhteiskunnallisista kysymyksistä. 1700-luvulla perustettiin myös paljon seuroja, joissa kansalaisvaikuttaminen kehittyi. Tuolloin oman sävynsä toi politiikkaa koskeva tiukka lainsäädäntö: poliittiset seurat olivat kiellettyjä, joten kansalaistoimintaa harjoitettiin salaseuroissa.
(Tammilehto 1989, 17.)
Kansalaistoiminta on elänyt aina aaltoliikettä. Niinpä heti 1700-luvun seurojen jälkeen tuli ensimmäinen notkahdus. Uusi nousu alkoi 1830-luvulla, tuolloin koko Euroopassa. Tuolloin etulinjassa olivat muun muassa raittiusseurat. Aika meni eteenpäin, ja aktiivisuus kansalaistoiminnassa vaihteli. Uusi nousu tuli työväenliikkeen myötä 1860-luvulla. (Tammilehto 1989, 21.) Sittemmin erilaiset asiat ja tilanteet ovat aiheuttaneet aaltoliikettä kansalaistoiminnan aktiivisuudessa. Näitä aaltoliikkeitä ylöspäin ovat aiheuttaneet muun muassa 1930-luvun lama, 1970- luvun Vietnamin sota ja ydinvoimaloiden vastustaminen. (Tammilehto 1989, 22.)
Vielä vuosikymmeniä sitten kansalaisyhteiskunta oli järjestäytynyt nykyistä tarkemmin ja täsmällisemmin, ja se oli huomattavan paljon lähempänä valtiota ja päättäjiä. Nykyään kansalaisyhteiskunnan toiminta on usein paikallista. Se voi olla myös hyvin spontaania ja lyhytkestoista, ikään kuin nopeaa kampanjointia. Sirkka Ahosen (2006) mukaan nykyinen kansalaistoiminta onkin aiempaa kevyemmin yhteisöllistä, ja sitä voi kuvata ”lyhytkestoiseksi täsmätoiminnaksi”. Monet kansalaisyhteiskunnan organisaatiotkin toimivat hyvinkin pienellä alueella ja matalalla tasolla. Aktiivisena kansalaisena toimiminen voi olla esimerkiksi mielenkiintoa vaikuttaa oman asuinalueen, jopa vain asuinkorttelin asioihin ja toimimiseen riittää, että kirjoittaa kantaaottavasti asuinympäristönsä asioista sanomalehden mielipidepalstalle. (Ahonen 2006, 268.)
Kansalaisvaikuttaminen tutkimuskohteena ei ole niin yleinen kuin voisi ehkä olettaa. Tähän päätelmään tuli Maria Forsman vuonna 2004 tutkittuaan kansalaisvaikuttamisen tutkimusta vuosilta 1990-2003 (Forsman 2004, 40). Kansalaisvaikuttamistutkimuksen keskiössä olivat noina vuosina osallistuminen, vaikuttaminen, demokratia sekä kansalaisuus. Tutkimukset ovat liittyneet muun muassa kunnallishallintoon, vaaleihin, vapaaehtoistyöhön sekä yhteiskunnallisiin liikkeisiin. Myös asukkaiden vaikuttaminen, mihin tämänkin tutkielman aineisto liittyy, on kuulunut tutkituimpiin teemoihin kansalaisvaikuttamisen tutkimuksen saralla. (Forsman 2004, 42.) Asukkaiden osallistuminen ja asioihin vaikuttaminen nousi suosituksi tutkimusteemaksi etenkin 1990-luvun alussa. 2000-luvun alussa kansalaisvaikuttamisen tutkimuksessa keskityttiin etenkin nuoriin ja siihen, kuinka he osallistuvat ja vaikuttavat yhteiskunnan asioihin. (Forsman 2004, 42-43.)
2.4. Ketkä vaikuttavat ja mihin?
Puhuttaessa vaikuttamisesta ja vaikuttajista on hyvin olennaista kiinnittää huomiota myös siihen, keitä ovat he, jotka vaikuttavat. Jotta heitä voidaan tutkia, heidät täytyy pystyä luokittelemaan jotenkin. Vaikuttajia voi jakaa eri ryhmiin esimerkiksi sukupolvien mukaan. Sukupolvittain ihmisryhmiä tarkasteltaessa oletetaan teoreettisesti, että tietty sukupolvi jakaa tiettyjä merkittäviä kokemuksia, jotka vaikuttavat heidän odotuksiinsa ja tätä myötä myös toimintaansa (Ahonen 2006, 250).
Esimerkkinä ovat Sirkka Ahosen (2006) erottelemat hyvinvointivaltiosukupolvi ja riskiyhteiskuntasukupolvi. Hyvinvointisukupolven eläjät syntyivät vuoden 1950 aikaan ja riskiyhteiskuntasukupolven vuoden 1980 aikaan. Jo sukupolvien nimet kertovat mistä on kyse:
hyvinvointisukupolven eläjät syntyivät maailmaan, missä turvallisuuden tunne kasvoi, kun hyvinvointivaltion rakenteita parannettiin. Riskiyhteiskuntasukupolvelta nämä eivät ole hävinneet mihinkään, ja sen sijaan esimerkiksi taloudellinen turvallisuus on vain parantunut. Heille on kuitenkin tullut uusia uhkakuvia, kuten ympäristöongelmat, koulutuksen riittämättömyys ja 1990-luvun lama.
Tästä on seurannut se, etteivät riskiyhteiskuntasukupolveen kuuluvat luota yhteiskuntaan samalla tavalla kuin edeltäjänsä. Tämä taas vaikuttaa alenevaan äänestysprosenttiin ja tätä kautta taas heidän lähtökohtiinsa ja haluihinsa osallistua sen sijaan kansalaisvaikuttamiseen. Ei ole kyse siitä, että tämä sukupolvi olisi vähemmän kiinnostunut ympärillä olevasta yhteiskunnasta, mutta edustuksellinen
demokratia ei vain ole heille niin itsestään selvä vaikutuskanava kuin aiemmalle sukupolvelle.
(Ahonen 2006, 249-269.)
Toinen vaihtoehto jakaa vaikuttajia on heidän rooliensa ja toimintansa mukaan. Malcolm Gladwell on erotellut kolme ihmistyyppiä, joilla on muita suurempi vaikutus verkostojen toimintaan etenkin sosiaalisen median kontekstissa. Verkostoitujat ovat mukana tavallista laajemmissa sosiaalisissa piireissä ja he yhdistelevät eri verkostoja toisiinsa. Näin tieto leviää verkostoista toisiinsa. Tietäjillä on tavallista laajempi asiatuntemus, ja he pystyvät vastaamaan verkostoissa pyöriviin kysymyksiin.
He ovat tietämyksensä avulla myös suuntaamassa keskusteluja. Myyjä osaa esittää asian verkostoissaan niin, että muut lähtevät siihen mukaan. (Idström 2016, 42.) Vaikka Gladwell on tehnyt luokittelunsa jo vuonna 2000, voi näitä kolmea ihmistyyppiä etsiä ja löytää etenkin Facebook- ryhmistä, joissa keskustellaan tietyistä aihepiireistä. Näitä rooleja löytyy myös tutkielmani aineistosta.
Kansalaisvaikuttaminen ei ole automatisoitunut rutiini tai tapa, jota kansalainen voisi harjoittaa vaivatta ja sen kummemmin ajattelematta. Kansalaisvaikuttaminen vaatii vähintään tietoista ajattelua sen suhteen, kuinka omasta ja yhteisön näkökulmasta on parasta toimia. Yleensä aktiivinen kansalaisvaikuttaminen vaatii myös aikaa, sillä vaikuttaminen on usein jotakin henkilökohtaiseen elämään ja mielenkiinnon kohteisiin liittyvää. Harva pystyy luokittelemaan työpäivän aikana tekemiään työtehtäviä kansalaisvaikuttamiseksi, joten aktiivista kansalaisuutta on harjoitettava muulloin. Kansalaisvaikuttaminen vaatii siis resursseja ihmisen arjesta.
Kansalaisvaikuttamisen kohteita voidaan tulkita hyvinkin laajasti. Yksi näkyvä ja vakiintunut kansalaisvaikuttamisen kohde on luonto ja ympäristö, mikä kansalaisvaikuttamisen kentällä usein muuttuu luonnonsuojeluksi. Luonnonsuojelu on laaja-alainen kansalaisvaikuttamisen kohde, koska sitä tapahtuu monilla tasoilla. Luonnonsuojelun näkökulmia tuodaan paljon esiin poliittiseen toimintaan ja päätöksentekoon, ja luonnonsuojelu onkin hyvin poliittista. Sitä kautta luonnonsuojelijat ovat myös aktiivisia lobbaajia Suomen eduskunnassa ja yrittävät ajaa asiaansa lainsäädännön muutoksiin asti. Poliittisesta puolestaan huolimatta luonnonsuojelulla on myös ruohonjuuressa olevaa ihmistä koskettava vaikutus. Välimatka luonnonsuojelukohteeseen voi olla mitä tahansa: luonnonsuojelutyötä voidaan tehdä lähimetsän liito-oravan suojelemiseksi tai Australian koralliriuttojen hyväksi.
Myös erilaiset tasa-arvoasiat ovat kansalaisvaikuttamisen ydinkohteita. Yksi tuore kansalaisvaikuttamisen merkittävä tulos Suomessa on tasa-arvoinen avioliittolaki, joka astui voimaan vuonna 2017. Lakimuutos sai alkunsa kansalaisaloitteesta. Avioliittolakia muutettiin niin, että kaksi
samaa sukupuolta olevaa ihmistä voivat jatkossa solmia avioliiton rekisteröidyn parisuhteen sijaan.
Avioliittolaista myös poistettiin kohdat, joissa puhuttiin miehestä ja naisesta. Kansalaisaloitteeseen kerättiin vaadittava määrä nimiä Tahdon 2013 –nimisellä kampanjalla. Vaadittava allekirjoitus määrä aloitteen saamiseksi eduskuntaan oli 50 000, mutta allekirjoituksia tuli lopulta yli 166 000.
Asukastoiminta on yksi kansalaisvaikuttamisen yleisimpiä muotoja. Siihen liittyy myös tämän tutkielmani tutkimuskohde. Asukkaat vaikuttavat juuri omaan lähiympäristöönsä. Vaikuttaminen voi olla suuressa mittakaavassa hyvin pientä: esimerkiksi taloyhtiön jätehuollon järjestäminen sellaiseksi, että se on mahdollisimman ympäristöystävällistä. Toisaalta erilaiset asukasyhdistykset voivat vaikuttaa myös alueen kaavoitukseen ja sitä myötä koko asuinalueen ilmeeseen ja toimintaan. Myös tämän tutkimuksen teema voidaan linkittää asukastoimintaan, sillä vaikuttamisen kohteena on julkiset tilat elinympäristönä.
3. KEINOJA VAIKUTTAA
Tässä kappaleessa esittelen keskeisiä kansalaisvaikuttamisen keinoja tänä päivänä. Myöhemmin tässä tutkimuksessa käsittelen sitä, kuinka mielipidekirjoittaminen voidaan käsittää kansalaisvaikuttamiseksi. Tähän olen kuitenkin valikoinut perinteiset ja tämän päivän ilmiselvät kansalaisvaikuttamisen keinot. Kuten jo aiemmin sivuutin aihetta, vaihtelevat kansalaisvaikuttamisen keinot sukupolvittain ja ikäluokittain. Sen vuoksi tässä kappaleessa on yhtenä alalukuna sosiaalinen media vaikuttamisen alustana. Edelleen melko tuoreena muotona etenkin nuoret ovat ottaneet sosiaalisen median omakseen samalla, kun heidän kiinnostuksensa äänestämistä kohtaan on laskenut.
On siis lohdullista huomata, että vaikka perinteiset kansalaisvaikuttamisen kohteet eivät kiinnostakaan enää nuoria samassa määrin kuin aiempia sukupolvia, on heille syntynyt uudenlainen muoto ja kanava vaikuttamiseen.
3.1. Äänestäminen
Yksi länsimaisen demokratian kulmakivistä on äänestäminen. Äänestysaktiivisuus on samalla teema, joka nousee nykyään jatkuvasti esiin puhuttaessa nykyisen demokratian haasteista. Toimivan demokratian edellytyksenä pidetään sitä, että kansalaiset äänestävät silloin, kun äänestys järjestetään.
Äänestyksen tulee olla kuitenkin vapaaehtoista. Ihmisten kiinnostus äänestystä kohtaan vähenee Suomessa jatkuvasti ja tämän vuoksi ollaan yhä enemmän huolissaan siitä, onko demokratia enää toimivaa. Oikeus äänestää on kirjattu Suomen perustuslakiin (PL 14 §). Oikeus antaa jokaiselle 18 vuotta täyttäneelle Suomen kansalaiselle oikeuden äänestää valtiollisissa vaaleissa ja kansanäänestyksessä. Lisäksi seurakuntavaaleissa saa äänestää jo 16 ikävuodesta lähtien.
Suomessa yksi herätys rajusti laskeneeseen äänestysprosenttiin oli vuoden 2012 kuntavaalit, joissa äänestysprosentti jäi 58:een. Äänioikeuttaan käyttäneiden osuus on laskenut jopa 20 prosenttiyksikköä vuodesta 1980. (Idström 2016, 12.) Vuoden 2017 kuntavaalien äänestysprosentti oli edelleen samoissa lukemissa, 58,8 prosenttia. Sama laskusuunta oli näkyvissä edelleen vuoden 2018 presidentinvaaleissa, joissa äänestysprosentti oli 69,9. Vastaavasti neljän vuoden takaisissa vaaleissa uurnilla oli käynyt 72,8 prosenttia äänioikeutetuista.
Äänestys on ollut toimiva väline demokratiassa, koska Suomessa ihmiset ovat mieltäneet äänestämisen kuuluvan hyviin tapoihin. Kansalaiset katsovat äänestämisen kuuluvan kunnon
kansalaisuuteen ja tämän vuoksi äänestämättä jättämistä voidaan pitää kunnon kansalaisen velvollisuuksien laiminlyömisenä (Idström 2016, 19). Toisaalta juuri tässä on tapahtunut merkittävä muutos: Demokratiaindikaattorissa vuonna 2013 enää alle puolet nuorista vastasi olevansa samaa mieltä väitteestä ”pidän äänestämässä käyntiä kansalaisvelvollisuutena”. Vertailuna, vuonna 1977 useampi kuin neljä viidestä nuoresta oli samaa mieltä väittämän kanssa. (Idström 2016, 12.)
Toisaalta äänestäminen on hyvin vanha muoto vaikuttaa asioihin, eivätkä nuoret välttämättä koe sitä siksi omakseen. Myös äänestysmenetelmillä voi olla roolinsa. Suomessa on kehitetty sähköistä äänestämistä, mutta vielä toistaiseksi vaalit on muutamia kokeiluja lukuun ottamatta käyty perinteisillä keinoilla, joissa äänestäjän täytyy käydä konkreettisella äänestyspaikalla antamassa äänensä. Nuorten mukaan saaminen äänestämään tapahtuu ilman muuta jossain muualla, mitä luultavimmin internetissä. Tämän myötä sähköisestä äänestyksestä voitaneen odottaa apua nuorten äänestysinnokkuuteen.
3.2. Kansalais- ja kuntalaisaloitteet
Oikeusministeriö ylläpitää internetissä kahta palvelua, joissa kansalaiset voivat tehdä aloitteita asioiden muuttamiseksi. Toinen palveluista on kansalaisaloite.fi, jossa aloitteilla pyritään saamaan aikaan muutosta laissa. Kuntalaisaloite.fi -sivustolla puolestaan voidaan tehdä aloitteita ylipäätään asioiden muuttamiseksi omassa asuinkunnassa. Käsittelen ensimmäiseksi kuntalaisaloitetta.
Kuntalaisaloiteoikeus perustuu kuntalain 23§ pykälään, jonka mukaan ”kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.” Jos kuntalaisaloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, on kunnan lain mukaan otettava asia käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta.
Suomessa kuntalaisten aloiteoikeus on ollut voimassa vuodesta 1977 lähtien.
Kuntalaisaloitteet liittyvät yleisimmin asuinympäristöön tai tarjolla oleviin toimintoihin. Yleisiä ovat esimerkiksi aloitteet saada alueelle kävelytie, katuvalot tai jonkinlainen liikuntapaikka. Lokakuussa 2018 yksi paljon kannatusilmoituksia eli allekirjoituksia keränneistä kuntalaisaloitteista oli tehty Joensuussa. Aloitteessa vaadittiin virkistysuimala Vesikon laajentamista ja peruskorjausta.
Kuntalaisaloitteeksi se keräsi paljon allekirjoituksia, jo kolmessa viikossa lähes 1 900. Toinen paljon allekirjoituksia keränneistä kuntalaisaloitteista palvelussa oli lokakuussa 2018 Kuopiossa Finnpulpin sellutehdasta vastustava aloite, joka oli kerännyt reilussa kahdessa kuukaudessa lähes 2 900 allekirjoitusta. Selaamalla kuntalaisaloite.fi -sivustolle listattuja aloitteita käy kuitenkin ilmi, ettei
monikaan aloite kerää muutamaa kymmentä allekirjoitusta enempää. Edellä olevat esimerkit ovat siis keränneet kannatusta poikkeuksellisen paljon.
Kansalaisaloitteilla puolestaan voidaan ehdottaa uutta lakia, muutosta olemassa olevaan lakiin tai kokonaan olemassa olevan lain kumoamista. Kansalaisaloitteen täytyy kerätä vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa, jotta se etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Myös kansalaisaloitteen kannatusilmoituksia kerätään pääosin oikeusministeriön ylläpitämällä sivustolla internetissä.
Kansalaisaloite säädettiin kansalaisaloitelakiin vuonna 2012. Tuosta lähtien kansalaisaloitteita on tehty yhteensä 936 kappaletta (tilanne helmikuussa 2019). Näistä kaikista yhteensä 24 on kerännyt tarpeeksi kannatuksia ja siten edennyt eduskuntaan. Kansalaisaloitteen suurin sulka hatussa on jo aiemmin mainitsemani tasa-arvoisen avioliittolain muutos, joka astui voimaan vuonna 2017. Lähes samanlaisen kannatuksen keräsi aloite, jossa vaadittiin kumottavaksi hallituksen esitystä työttömyysturvalaista. Lain mukaan työttömyysturvaa leikattaisiin tapauksissa, joissa työtön ei onnistu hankkimaan itselleen työtä. Aloite keräsi lähes 141 000 kannatusilmoitusta. Yksi paljon huomiota herättäneistä eduskuntaan asti edenneistä aloitteista on myös kansalaisaloite, jossa vaadittiin kellojen kesäaikaan muuttamisen lopettamista.
3.3. Sosiaalinen media vaikuttamisen kenttänä
Kuten Jaakko Suominen kuvaa, sosiaalisesta mediasta on tullut ihmisten arkea ja juhlaa 2000-luvun ensimmäisen ja toisen vuosikymmenen välissä (2013, 10). Sosiaalinen media, eli some, on nykyaikainen kanava tavoittaa ihmisiä. Somesta voidaan tavoittaa etenkin nuoria, mutta jatkuvasti myös yhä vanhempaa väestöä. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 Suomessa alle 35-vuotiaista lähes 90 prosenttia oli seurannut jotakin yhteisöpalvelua viimeisen kolmen kuukauden aikana.
Kaikista 16-89-vuotiaista reilu puolet, 56 prosenttia, oli seurannut jotakin yhteisöpalvelua viimeisen kolmen kuukauden aikana. (SVT, 2016.) Nuoret seuraavat yhteisöpalveluja aktiivisimmin, ja käyttöaktiivisuus laskee ikäluokkien vanhetessa.
Facebook on sosiaalisen median suosituin kanava: sillä on pelkästään Suomessa 2,9 miljoonaa käyttäjää ja maailmalla käyttäjät lasketaan miljardeissa. Välillä määrä on käynyt Suomessakin yli kolmessa miljoonassa. Vaikka kyseistä yhteisöpalvelua ei käyttäisi itse, ei siitä kuulemiselta voi nykymaailmassa välttyä: Facebook vilisee uutisissa, tiedotteissa, ja oikeastaan kaikkialla, mihin liittyy ihmisten keskinäistä kanssakäymistä.
Sosiaalisella medialla terminä tarkoitetaan nykyistä netin käyttöä, jossa käyttäjän rooli on aktiivinen ja näin eroaa aiemmasta (Suominen 2013, 13). Sosiaaliseen mediaan kuuluu myös sisällön jakaminen.
Sosiaalista mediaa on välillä lähestytty myös sen kaupallisuuden näkökulmasta. Termi on määritelty Salla-Maaria Laaksosen, Janne Matikaisen ja Minttu Tikan toimesta myös näin: ”Ryhmä verkkopohjaisia sovelluksia, jotka rakentuvat Web 2.0 tekniselle alustalle ja jotka mahdollistavat käyttäjäsisällön luomisen ja jakamisen”, (Suominen 2013, 16). Kaiken kaikkiaan, selkeintä on ajatella sosiaalista mediaa sateenvarjokäsitteenä, jonka alla on teknologiaa, sosiaalista vuorovaikutusta ja käyttäjäsisältöä (Suominen 2013, 16). Huomioitavaa on myös se, että sosiaalinen media on hyvin kansainvälinen ilmiö. Sosiaalisen median voi katsoa olevan myös yksi netinkäytön vaiheista: tällöin hahmottuu se, että kullakin ajalla on omat tapansa. Ei ole tarpeen väittää, että sosiaalinen media olisi lopullinen ja viimeinen tapa käyttää internetiä. 2000-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä se on kuitenkin selkeä valtavirran tapa.
Sosiaalisen median voidaan katsoa olevan myös jatke ja uusi muoto keskustelulle ja ajatusten vaihdolle, joka alkoi internetissä jo ennen sosiaalisen median sovelluksia. Ihmiset kirjoittivat ennen näitä ajatuksiaan blogeihin ja keskustelupalstoille. Nettikeskustelupalstoja voikin pitää
”esisosiaalisena mediana”. (Suominen 2013, 41.) Internetiä pidettiin alusta alkaen kansalaisvaikuttamisen alustana: siellä ajettiin usein omaa asiaa muun muassa kirjoittamalla ja herättämällä keskustelua palstoilla. Ennen kaikkea sosiaalinen media on kansalaisvaikuttamisen väline ja alusta. Sosiaalinen media ei itsessään tuota kansalaisvaikuttamista, vaan se toimii vaikuttamisen alustana ja ennen kaikkea vaikuttajien viestin levittäjänä.
Sosiaalisessa mediassa kansalaisvaikuttaminen on helppoa, mutta siinä on myös ongelmansa.
Pauliina Lehtonen (2013) puhuu Facebook-demokratiasta. Kansalainen voi ilmaista tukensa ja osallistumisensa jollekin asialle Facebookissa tykkää-nappia painamalla. Mutta mitä sitten kun asia kerääkin Facebookissa paljon, esimerkiksi kymmeniätuhansia peukkuja? Kertooko peukkujen määrä asian edustuksellisuudesta? (Lehtonen 2013, 205.) Tässä tullaan siihen, minkälaiseksi teknologia on kehittänyt kansalaisosallistumista ja -vaikuttamista. Se on helppoa, mutta onko se yhtä vankkaa ja ennen kaikkea tietoista vaikuttamista kuin ennen?
On aiheellista pohtia, voidaanko kahdelle eri kansalaisvaikuttamisen kohteelle antaa yhtä paljon merkitystä esimerkiksi silloin, jos toinen aihe saa Facebookissa 200 tykkäystä ja toisen aiheen puolesta järjestettyyn keskustelutilaisuuteen saapuu 200 ihmistä. Onko asioille annettu silloin yhtä paljon arvoa? Lehtosen mukaan nykyään täytyykin kiinnittää huomiota asiallisen osallistumisen kriteereihin. Facebook ja siellä olevat toimijat kehittyvät jatkuvasti, joten Facebookissa tapahtuvaa
osallistumista ei voida katsoa mitättömäksikään. Perinteisen osallistumisen keinojen rinnalla se on kuitenkin vielä hataraa ja sillä on ongelmia sekä uskottavuuden että luotettavuuden kanssa.
Sosiaalisessa mediassa kansalaisvaikuttamisella on kuitenkin yksi selvä vahvuutensa, ja se on nimenomaan suuren yleisön kerääminen. Julkisuudella on kansalaisosallistumisessa nykyään suuri roolinsa, vaikka lähtökohtaisestihan kansalaisvaikuttaminen ei sitä vaadi. Tässä tutkielmassa keskityn nimenomaan julkiseen kansalaisvaikuttamiseen, sillä sitä aineistonikin on: julkisia mielipidekirjoituksia. Kansalaisvaikuttaminen itsessään ei vaadi julkisuutta, sillä kansalaisvaikuttamiseksi voidaan laskea vaikkapa yksityinen sähköpostiviesti kaupunginpäättäjälle.
Sosiaalisessa mediassa tapahtuvassa vaikuttamisessa julkisuudella voidaan katsoa olevan kaksi tarkoitusta. Esimerkiksi Facebookissa leviävällä kirjoituksella, ryhmällä tai tapahtumalla saadaan asialle näkyvyyttä, kun se leviää ihmisten jakaessa, tykätessä ja osallistuessa siihen. Asialle saadaan siis julkisuutta, sillä sen näkee hyvin moni muukin kuin asiaan perehtyvät ja siihen kantaaottavat.
Suuren julkisuuden kautta asialle saadaan samalla moninkertaisesti potentiaalisia mukaan lähtijöitä eli esimerkiksi asian puolesta puhujia. Sama funktio on myös tämän tutkielman aineistona olevilla mielipidekirjoituksilla. Eihän kukaan kirjoita asiastaan mielipidekirjoitusta, ellei halua sille nimenomaan yleisöä ja julkisuutta. Yleisöstä haetaan omalle asialle lisää kannattajia ja samalla luodaan painetta vaikuttamisen kohteelle, esimerkiksi kaupungin virkamiehelle, kun asiasta tehdään julkinen.
3.3.1. Uhka vai mahdollisuus politiikassa?
Sosiaalisesta mediasta on odotettu merkittävää kanavaa hyvin moneen asiaan: poliittisen informaation lähteeksi, paikallisasioiden vaikutuskanavaksi ja niin edelleen. Etenkin Twitter on löytänyt paikkansa politiikan viestinnän kentällä. Siitä on tullut maailmalla, myös Suomessa, etenkin poliittisen johdon suosima viestintäväline (Mykkänen, Borg 2013, 165). Yhä useampi poliitikko tekee ikään kuin jatkuvaa kampanjointia jollakin yhteisöpalvelun sivullaan, kuten Facebookissa tai Twitterissä. Twitterillä ei ole kuitenkaan Suomessa läheskään yhtä suurta käyttäjäkuntaa kuin Facebookilla. Suomessa Twitter onkin leimautunut etenkin poliitikkojen ja viestinnän ammattilaisten, ei niinkään tavallisten somen käyttäjien kanavaksi.
Vaikka sosiaalista mediaa käytetäänkin ahkerasti, kansalaisten poliittiseen vaikuttamiseen sillä ei ole huomattu olevan suurtakaan vaikutusta: Mykkäsen ja Borgin mukaan olemassa oleva
tutkimusaineisto ei tue sitä oletusta, että sosiaalisella medialla olisi ollut edes kohtuullisen merkittävää roolia poliittisen tiedon lähteenä (2013, 164). On kuitenkin huomioitava, että sosiaalinen media ja sen käyttäjäkunta kehittyvät nopeaa tahtia. Jos vastaava tutkimus somen merkityksestä poliittisen tiedon lähteenä tehtäisiin nyt, on mahdollista, että tulos olisi jo erilainen. Myös Mykkänen ja Borg ennustivat vuoden 2013 julkaisussaan, että lähivuosien tulevissa vaaleissa sosiaalisen median merkitys äänestäjien keskuudessa tulisi kasvamaan (2013, 165). Mykkänen ja Borg eivät kuitenkaan usko, että vakiintuneissa demokratioissa sosiaalinen media vaikuttaisi äänestysaktiivisuuden nousemiseen (2013, 167).
Maailmalta on kantautunut myös huolestuttavia esimerkkejä siitä, kuinka sosiaalisen median, etenkin Facebookin kautta voidaan vaikuttaa ihmisten äänestyspäätökseen. Facebook kertoi syyskuussa 2017, vajaa vuosi Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen, että Facebookista oli ostettu mainoksia, jotka kytkeytyivät vaaleihin. Vaalimainoksien rahoitus tuli Venäjältä. Joidenkin arvioiden mukaan jopa puolet yhdysvaltaisista äänioikeutetuista, eli 125 miljoonaa, saattoi vaalien alla törmätä Facebookissa Venäjän poliittiseen vaikuttamiseen. Kyseessä oli muun muassa rasististen sisältöjen levittämisestä, joiden katsotaan edesauttaneen vaalit voittaneen Donald Trumpin menestystä vaaleissa. (Esim. Ylen uutisointi vuonna 2017.)
3.3.2. Sosiaalisen median kampanjat
Viime vuosina sosiaalinen media on ollut alusta monien yhteiskunnallisesti merkittävien ilmiöiden alulle. Vuodelta 2018 esimerkki tästä on #metoo –kampanja. Kampanja alkoi, kun yhdysvaltalainen naisnäyttelijä Alyssa Milano kehotti lokakuussa 2017 Twitter-tilillään seuraajiaan jakamaan kokemuksiaan seksuaalisesta häirinnästä aihetunnisteella #metoo. Kampanja levisi kuin kulovalkea heti ensimmäisen vuorokauden aikana: Twitterissä aihetunnistetta käytettiin yli 500 000 kertaa ja Facebookissa 12 miljoonaa kertaa. Kampanja levisi yli vuoden kestäneeksi, kansainväliseksi jättimäiseksi ilmiöksi, ja siitä seuranneet tapahtumat ovat kenties jotain ennennäkemätöntä.
Seksuaalisten häirintätapausten tultua ilmi on tapahtunut esimerkiksi tunnettujen elokuvaohjaajien irtisanomisia ja oikeudenkäyntejä. Myös yksi Tukholmassa tapahtunut kaupunginteatterin entisen johtajan itsemurha liitettiin #metoo-kampanjan seuraukseksi. Kampanja ravisteli myös Suomea, johon liittyen esiin tuotiin elokuvaohjaaja Lauri Törhösen käyttäytyminen työssään.
#Metoo-kampanja levisi nopeasti seksuaalisesta häirinnästä etenkin työpaikoilla tapahtuvaan häirintään ja Suomessakin useampi ammattiliitto, esimerkiksi Journalistiliitto, teetti jäsenilleen
kyselyn selvittääkseen seksuaalisen häirinnän laajuutta. Seksuaalinen häirintä, joka ei ilmiönä ollut millään tavalla uusi maailmassa, nousi lähes vahingossa maailmanlaajuiseksi kampanjaksi levinneen
#metoon avulla yhdeksi globaaliksi kärkipuheenaiheeksi julkisiin keskusteluihin pitkäksi aikaa.
#Metoo on esimerkki siitä, minkälaista kevytvaikuttamista kansalaisvaikuttaminen voi tulevaisuudessa olla yhä enemmän. Suuret massat antavat ilmiölle laajaa näkyvyyttä helposti omissa sosiaalisen median kanavoissaan esimerkiksi uudelleentwiittaamalla kampanjan alullepanijan viestiä.
Riittää, että vain muutama tunnettu henkilö antaa kampanjalle kasvot ja varsinaisen viestin, ja muu yleisö toimii viestinlevittäjänä.
3.4. Kansalaistottelemattomuus
Kansalaisvaikuttamisen lisäksi on myös painokkaampia muotoja, jolloin puhutaan jo kansalaistottelemattomuudesta. Kun kansalaisvaikuttamisella pyritään kohti tavoitetta lakiin kirjatuilla kansalaisoikeuksilla, kansalaispainostamisessa ja ylätason korporatiivisessa vaikuttamisessa ei välitetä näistä. Molemmat edellä mainitut voivat Kalevi Höltän (2013, 26) mukaan sisältää myös laitonta toimintaa. Käytännössä laiton toiminta edellä mainittujen käsitteiden alla mielletään kuitenkin osaksi kansalaistottelemattomuutta, ja yleensä kansalaistottelemattomuus erotetaan rikollisuudesta.
Kansalaistottelemattomuuden voidaan usein katsoa rikkovan itse lakia, mutta ei sen takana olevaa hyvää, eettistä periaatetta (Hölttä 2013, 140). Kansalaistottelemattomuudella ei ole yleistä oikeuttamista, vaan jokainen teko on pystyttävä perustelemaan erillisenä. On myös katsottu, että kansalaistottelemattomuus olisi pystyttävä aina perustelemaan moraalisesti. (Keränen, Mäkitalo 1987, 48.) Tekona kansalaistottelemattomuuden voi määritellä tarkoitukselliseksi, julkiseksi, laittomaksi ja symboliseksi, kuten filosofi Brian Smart on todennut (emt, 48).
Kansalaistottelemattomuutta harjoittavia ihmisiä kutsutaan usein aktivisteiksi. Aktivisteista puhutaan etenkin luonto- ja ympäristöasioissa. Esimerkiksi avohakkuiden tai turkistarhojen vastustamisessa aktivistit ovat useita kertoja harjoittaneet kansalaistottelemattomuutta. Välillä tapaukset ovat edenneet oikeuteen asti (Hölttä 2013, 142).
Kun puhutaan kansalaispainostamisesta, toiminta on selvästi voimakkaampaa, kuin vaikkapa poliittisissa keskusteluissa. Painostamiseen voi kuulua pakottamista tai uhkailua. Uhkailulla ei tässä kuitenkaan tarkoiteta suoraa väkivallan uhkaa, vaan jotakin muuta, kuten taloudellisia seurauksia.
Painostamista käyttävät etenkin etujärjestöt, kuten työmarkkinajärjestöt ja maataloustuottajat. (Hölttä 2013, 27.) Painostamiseen kuuluu usein myös julkisuus, mikä on osana painostuksen vaikutusta.
Painostamista voi tapahtua esimerkiksi juuri julkisuuden avulla myös ilman minkäänlaista laittomuutta. Vastapuoli voi suostua painostajan tahtoon esimerkiksi siksi, ettei tulisi leimatuksi epäreiluksi. (emt, 28.)
Ylätason korporatiivisessa vaikuttamisessa liikutaan myös niin sanotusti harmaalla alueella. Toiminta ei välttämättä pysy perusoikeuksien sallimissa rajoissa, mutta se katsotaan osaksi kansalaistottelemattomutta. Korporaatioissakin tekijänä ovat yleensä etujärjestöt. Ne voivat esimerkiksi saada aikaan sopimuksia asioista, joiden päätäntävalta on eduskunnassa tai jollakin viranomaisella. Tällaisen toiminnan ei katsota olevan sopivaa demokraattisessa oikeusvaltiossa.
Korporatiivisessa vaikuttamisessa voi erottaa vielä erikseen kansalaisvaikuttajat ja viralliset toimijat, jotka ovat lisänä hallituskoneistossa. (Hölttä 2013, 26.)
4. KAUPUNKI
Seuraavassa käsittelen kaupunkia, joka tässä tutkimuksessa toimii edellä esittelemäni kansalaisvaikuttamisen kohteena ja oikeastaan osittain myös alustana. Fokuksessa on kaupunkisuunnittelu, sillä siitä on kyse silloin, kun halutaan muuttaa kaupungissa jotakin. Jaana Nevalainen toteaa väitöstutkimuksessaan Tilapelin tiedonpolitiikka – kamppailu kaupunkikeskustan muutoksesta (2004), että kaupunkisuunnittelu on kamppailujen kenttä, jossa erilaisia näkemyksiä esitetään ja kiistetään. Lopulta esitykset muotoillaan konkreettiseksi kaupungiksi. Tässä tutkielmassa keskityn paikallisten tuottamaan kaupunkipuheeseen ja heidän yritykseensä vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun.
Kaupunkitutkimus voimistui viimeistään 1900-luvulla, jolloin se nousi yhdeksi keskeisimmistä kulttuurisen yhteiskuntatutkimuksen kohteista. Kaupunkeja on tutkittu muun muassa aluetalouksien, kulttuuristen ja sosiaalisten ilmiöiden, kaupunkisuunnittelun sekä kaupunkimaisemien, globalisaation ja kaupunkien välisen kilpailun näkökulmasta. (Nevalainen 2004, 23.) Kaupunkimaantieteessä kaupunkia on jäsennetty paljon merkitysten, vallan ja identiteettipolitiikan kautta (Nevalainen 2004, 31). Joka tapauksessa, kaupunkitutkimus on hyvin monitieteistä ja sen myötä myös hajanainen tutkimusala. Se on taannut myös sen, että kaupunkitutkimus on ollut hyvin laaja-alaista ja erilaisiin kaupunki-ilmiöihin on pureuduttu hyvin laajalla lähestymistavalla (emt, 32). Kaupunkitutkimus tulee tulevaisuudessa luultavasti vain lisääntymään entisestään, sillä kaupungistuminen jatkuu yhä voimakkaampana maaseutujen asukkaiden vähentyessä. Myös erilaiset kaupunkikulttuurit yleistyvät koko ajan ja herättävät huomiota ja kiinnostusta.
Kaupunkitutkimukseen kuuluu keskeisenä tilan, paikan ja alueen käsitteet. Käsitteiden erot voivat hahmottua paremmin englanninkielen kautta space, place ja territory (Laakkonen, Mustikkamäki 2000, 18). Tässä tutkielmassa en perehdy enempää näiden käsitteiden avaamiseen, mutta on syytä muistaa, että kaupunkikeskustaa voidaan tulkita kaikkien näiden kolmen käsitteen kautta.
4.1. Kaupungin ja tilan kokeminen
Kaupunkia voidaan käsittää ja tulkita eri tavoilla. Se on aistein havaittavaa tilaa, eli ääniä, näkymiä ja tuoksuja. Se on myös fyysisiä rakenteita, kuten katuja, puistoja ja rakennuksia. Samalla se on myös kulttuurimme ja sosiaalisen tilamme tulkintaa. (Nevalainen 2004, 23.) Kaupunki rakentuukin myös
mielikuvista, omaksumastamme tiedosta ja tulkinnoista (emt, 85). Tämä selittää esimerkiksi sen, miksi joku henkilö voi kokea olonsa esimerkiksi turvattomaksi jossakin kaupungissa. Tällaisen tunteen syynä ei tarvitse olla järkiperäistä, tilastoihin perustuvaa syytä alueen turvallisuudesta, vaan tunne ja mielikuva tilasta voi syntyä vuorovaikutuksesta ja muualta omaksutusta tiedosta. Näin ollen ihmisillä on eri paikoista hyvin erilaisia, puhtaasti ristikkäisiäkin kokemuksia. (Laakkonen, Mustikkamäki 2000, 18-19.)
Kaupungin kokeminen ja se, millaisena kaupunki näyttäytyy, voi vaihdella samankin ihmisen kohdalla. Yleistä esimeriksi on, että ihmiset kokevat kaupungin turvattomammaksi pimeään vuorokauden aikaan. Kyseessä on kulttuurinen syy, sillä ihmisillä on tapana opettaa lapsille, kuinka pimeään aikaan on liikuttava varovasti, mahdollisesti vältettävä joitakin päiväsaikaan tavallisessa käytössä olevia paikkoja tai jopa vältettävä pimeällä kaupungilla liikkumista kokonaan. (Laakkonen, Mustikkamäki 2000, 22.) Ihmisen kokemukseen kaupungista vaikuttavat myös elämäntilanteet. Kun ihminen saa lapsia, näyttäytyy kaupunki sen jälkeen esimerkiksi sitä kautta, kuinka helppo siellä on kulkea lastenvaunujen kanssa ja onko tarjolla sopiva määrä leikkipaikkoja. Tällaisiin asioihin ihminen ei ilman lapsia kiinnitä välttämättä lainkaan huomiota.
Kun ymmärretään, kuinka ihmiset voivat kokea kaupunkia hyvin eri tavoilla, selkeytyy myös se, miksi kaupunkisuunnittelusta joudutaan kamppailemaan. Kaupunkia kehitettäessä eri ryhmien intressit vaativat eri asioita, ja kaupungin kehityksessä pyritään ottamaan niitä kaikkia huomioon.
Selvää on myös se, ettei jokaisen kaupunkilaisen intressit voi tulla kaupunkisuunnittelussa huomioiduksi niin hyvin, kuin kaupunkilainen itse toivoisi.
Kaupunkitilaan liittyvien kokemusten myötä kaupunki tilana ja paikkana liittyy myös ihmisten identiteettiin. Tästä syntyy muun muassa puhe siitä, kuinka henkilö voi kertoa olevansa jossakin kaupungissa tai vaikkapa matkakohteessa ”kuin kotonaan.” Tällöin tilaa ei nähdä enää vain objektina ja jonakin ulkopuolisena rakenteena, vaan osana ihmisen kokemusmaailmaa. (Laakkonen, Mustikkamäki 2000, 18.) Ihmisen identiteettiä paikkaan liittyen voidaan katsoa kahdella eri tavalla.
Voidaan puhua paikan omasta identiteetistä, jolloin se koetaan ainutlaatuiseksi ja erilaiseksi muihin paikkoihin verrattuna. Tällaista puhettahan ihmiset synnyttävät koko ajan niin oman maakunnan kuin maailmankin paikoista. Tähän liittyy vahvasti myös yleistäminen: puhutaan esimerkiksi, että jollakin tietyllä kylällä tai tietyssä maassa ihmiset ovat tietynlaisia. Silloin kun ihmiset kokevat kuuluvansa johonkin tilaan, puhutaan alueellisesta identiteetistä. (emt, 18). Tämä on yksinkertaisimmillaan sitä, kun ihminen kokee olevansa joensuulainen ja Joensuun keskustassa kulkiessaan tiedostaa tämän.
4.2. Kaupunkisuunnittelu ja kansalaisten oikeudet prosessissa
Kaupunki voidaan ymmärtää siis alueellisena ja tilallisena ilmiönä tai kehyksenä erilaisten sosiokulttuuristen, poliittisten ja taloudellisten prosessien kehittymiselle (Nevalainen 2004, 24).
Ennen kaikkea kaupungit ovat elinympäristöjä, joista halutaan sellaisina mahdollisimman hyviä ja asukkaita miellyttäviä. Kaupunki ei olekaan mitään pysyvää muuten kuin fyysiseltä sijainniltaan.
Siksi ne ovat alati muokattavia ja muutettavia, joihin myös investoidaan jatkuvasti (Nevalainen 2004, 85). Näin ollen myös kaupunkisuunnittelua tehdään jatkuvasti.
Kaupunkisuunnittelu on keskeinen käsite tutkimuksessani. Kaupunkisuunnittelu voidaan suppeasti katsottuna nähdä vain virkamiesten teknisenä suorituksena, kuten kaavoituksena. Tämä on kuitenkin harha, sillä kaupunkisuunnitteluun, kuten kaavoitukseen, liittyy aina erilaisia valintoja ja kamppailuja. Kaupunkisuunnittelu on siis politiikkaa, joka heijastelee eri valtasuhteita, eli se on myös vallankäyttöä. (Nevalainen 2004, 71.) Tähän osallistuvat tai ainakin pyrkivät osallistumaan myös kaupunkilaiset ajamalla omia intressejään ja yrittämällä saada niitä kuulluksi. Kaupunkisuunnittelulla vaikutetaan kansalaisten elinympäristöön, joten ristiriitatilanteiden syntymisen todennäköisyys on suuri, kuten jo aiemminkin totesin (Keränen, Mäkitalo 1987, 7).
Kansalaisten oikeus osallistua kaupunkisuunnitteluun on kirjattu useina eri kohtina lakikirjaan. Jo aiemmin käsittelin, mitä osallistumista ja vaikuttamista turvaavia pykäliä on kirjattu perustuslakiin.
Varsinaiseen kaupunkisuunnitteluun liittyvät oikeudet löytyvät maankäyttö- ja rakennuslaista.
Voimassa oleva laki on kirjattu vuonna 1999. Tuolloin laaditun rakennuslainsäädännön kokonaisuudistuksen keskeisenä lähtökohtana oli nimenomaan osallistumisen laajentaminen aiemmasta (Syrjänen 2005, 22). Lain ensimmäisessä pykälässä todetaan, että lain yleisenä tavoitteena on turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu, ja vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevissa asioissa (Maankäyttö- ja rakennuslaki 1999/132, 1§). Kuudennessa pykälässä puolestaan todetaan, että kaavaa valmisteltaessa on oltava vuorovaikutuksessa niiden henkilöiden ja yhteisöjen kanssa, joiden oloihin tai etuihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Myös vaikuttaminen mainitaan pykälässä erikseen: Kaavoja valmistelevien viranomaisten on tiedotettava kaavoituksesta sillä tavoin, että niillä, joita asia koskee, on mahdollisuus seurata kaavoitusta ja vaikuttaa siihen. (Maankäyttö- ja rakennuslaki 1999/132, 6§.)
Kaavasuunnittelun avoimuudesta säädetään puolestaan esimerkiksi pykälässä 65, jossa määrätään, että kaavaehdotus on asetettava julkisesti nähtäville ja siitä on tiedotettava. Kunnan jäsenille ja
osallisille on varattava tilaisuus, jossa he voivat esittää mielipiteensä kaavasta. Nähtäville asettamisesta säädetään vielä tarkemmin asetuksella. Maankäyttö- ja rakennuslain pykälien on katsottu konkretisoivan perustuslakia niiltä osin, miltä siinä puhutaan kansalaisten mahdollisuudesta vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon (PL20 § 2) (Syrjänen 2005, 27).
4.3. Mahdollisuudet ottaa yhteyttä kaupunkiin
Kaupunkisuunnitteluun liittyy myös kaupunkipuhe. Kaupunkipuheilla alulle pannaan kaupunkikehitystä puhuttaessa ja neuvoteltaessa toiveista ja ehdotuksista kaupunkiin liittyen.
Kaupunkipuhetta tuotetaan monilla areenoilla. Sitä puhutaan kaupungin virkamiesten kesken, mutta kuka tahansa voi tuottaa kaupunkipuhetta esimerkiksi median kautta. Myös sanomalehtijutuissa tuotetaan kaupunkipuhetta esimerkiksi esittelemällä kaupunkikehityssuunnitelmia tai tuomalla esiin paikallisten tarpeita ja toiveita. (Nevalainen 2004, 33.)
Kaupunkipuheeksi voidaan laskea myös kaupunkikeskustaa käsittelevät mielipidekirjoitukset, joista tämän tutkimuksen aineisto koostuu. Vaikka mielipidekirjoituksissa toteutettava kaupunkipuhe ei olekaan lähetetty suoraan kaupungille vaan sen julkaisee ulkopuolinen taho (tässä tapauksessa sanomalehti), on tämänkin tutkimuksen aineistossa olevista mielipidekirjoituksista selvästi nähtävissä, että kirjoitukset on suunnattu kaupungin päättäjille. Tällöin kyse on kaupunkipuheesta, vaikka kanava ei olekaan ehkä se, mitä kaupunki luultavasti toivoisi sen olevan, eli jokin kaupungin hallinnoima alusta.
Kaupunkipuhetta varten tarvitaan erilaisia kanavia, joiden kautta kaupunki kuulee asukkaitaan. Kuten jo aiemmin totesin, kunnilla on laissa määrätty tehtävä järjestää tilaisuuksia, joissa kaupunkilaiset voivat nähdä kaupungin kaavasuunnitelmia sekä kommentoida niitä. Erilaiset yleisötilaisuudet tavoittavat kuitenkin hyvin pienen osan siitä väestöstä, joita asiat yleensä koskettavat. Sosiaalisella medialla onkin nykypäivänä tässä olennainen rooli, sillä moni kokee sen vaivattomaksi ja nopeaksi kanavaksi viestiä kaupungin suuntaan ja saada kaupungilta tietoa itselleen. Suurin osa suomalaisista kaupungeista ja kunnista tarjoaa asukkailleen nykyään vähintään yhden sosiaalisen median kanavan, jota kautta kaupunkiin voi olla yhteydessä ja jonka kautta kaupunki viestii asukkailleen.
Tutkimukseni viitekehyksessä esittelen seuraavassa Joensuun kaupungin kanavia, joiden kautta kaupunkilaiset voivat olla kaupunkiin yhteydessä.
Sosiaalisessa mediassa Joensuun kaupunki löytyy kaikista keskeisistä kanavista, eli Facebookista, Instagramista, Youtubesta ja Twitteristä. Kaupungin Facebook-sivulla julkaistaan esimerkiksi tietoa kaupungin tulevista tapahtumista ja erilaisia tiedoksiantoja. On kuitenkin huomioitava, että varsinainen uutiskanava Facebook-sivu ei ole. Facebook-sivun kautta kaupunki etenkin haluaa aktivoida kaupunkilaisia: sivulla jaetaan usein erilaisia palautelomakkeita ja kutsutaan osallistumaan tapahtumiin. Kaupungin Facebook-sivulla Joensuu – kaupunki idässä oli tammikuussa 2019 reilut 24 000 seuraajaa. Joensuun kaupungilla on Facebookissa lisäksi oma sivunsa esimerkiksi kaupungin liikuntapalveluille. Tämä tili on selvästi varsinaista pääsivustoa rennompiotteisempi. Sivustolla myös vedotaan enemmän suoraan kaupunkilaisiin. Sivulla on muun muassa julkaistu kuvia ilkivallan kohteeksi joutuneista liikuntapaikoista, ja päivitysten yhteydessä on muistutettu ihmisiä hyvästä tavasta käyttäytyä liikuntapaikoilla.
Joensuuta voi pitää myös jonkinlaisena edelläkävijänä sosiaalisessa mediassa, sillä kaupunki on herättänyt välillä valtakunnallistakin huomiota tavoilla, joilla se uutisoi kaupunginvaltuuston kokouksista. Kaupunki valitsee usein jonkun uudenlaisen tavan, jolla se seuraa reaaliajassa eli livenä kaupunginvaltuuston kokousta. Joskus kyseessä on Twitter-seuranta, joskus Youtube-kanavalle kuvaaminen eli striimaaminen. Valtakunnallista huomiota herättivät vuonna 2017 niin sanotut kuha- meemit, joilla kerrottiin valtuustossa tehdyistä päätöksistä kuha-kuvien avulla.
Joensuu otti vuoden 2017 aikana käyttöön myös mobiilisovelluksen, jolla on tarkoitus tavoittaa asukkaita vielä entistä paremmin. Samanlainen sovellus on jo käytössä joissakin muissa Suomen kaupungeissa. Sovelluksella kohdennetulle asukasryhmälle lähetetään kysymys, joka voi liittyä kaupungin asioihin millä tahansa tavalla. Kaupunki toivoo sovelluksella tavoittavansa etenkin ruuhkavuosia elävät perheen vanhemmat, jotka eivät ehdi iltaisin esimerkiksi kaavoituksista kertoviin tilaisuuksiin. (Karjalaisen uutinen 10.4.2017.)
Kaupungin internet-sivuilla on myös palautelomake, jonka kautta voi jättää viestin kaupungille. Myös perinteisiä palvelupisteitä on koko Joensuun kaupungin alueella taajamat mukaan lukien seitsemän.
Palvelupisteitä ei tosin pidetä varsinaisina palaute- tai yhteydenottokanavina, vaan ne on tarkoitettu henkilökohtaiseen asioimiseen, kuten asiakirjojen ja lomakkeiden palauttamista varten.
5. TUTKIMUSKYSYMYS, AINEISTO JA MENETELMÄ
Kuten Suomen eduskunnan internetsivuilla todetaan, kansalaisvaikuttaminen voi olla paikallista, valtakunnallista tai kansainvälistä. Tässä pro gradu –tutkielmassa keskityn nimenomaan paikalliseen kansalaisvaikuttamiseen. Paikallisella tarkoitan ihmisen kotikunnassa tai sen välittömässä läheisyydessä tapahtuvaa kansalaistoimintaa ja –vaikuttamista. Koska kyse on kaupunkikehitykseen vaikuttamisesta, on merkittävää, että ympäristö, johon vaikutetaan, on kansalaisen elinympäristöä.
Siis ympäristöä, jossa kansalainen itse liikkuu säännöllisesti. Kun kansainvälinen kansalaisvaikuttaminen voisi esimerkiksi olla Itämeren tilanteeseen vaikuttaminen Pohjois-Karjalasta käsin, on nyt kyseessä suoraan omaan elinympäristöön vaikuttamisesta. Tutkimuskysymykseni on, kuinka kansalaiset yrittävät vaikuttaa Joensuun kaupungin kehittämiseen.
Pro graduni tukeutuu yhteiskuntapoliittiseen ja kaupunkimaantieteelliseen tutkimukseen.
Yhteiskuntapoliittisesta näkökulmasta mielenkiintoista on se, kuinka kaupunkilaiset puhuvat kaupungin kehityksestä ja minkälaisia ajatuksia kaupunkisuunnittelu herättää. Analyysini keskittyy siihen, kuinka kaupunkilaiset yrittävät vaikuttaa päättäjiin ja suunnitelmien rahoittajiin.
Kaupunkimaantieteellisestä näkökulmasta mielenkiintoista on se, kuinka kaupunkilaiset arvottavat julkista tilaa eli kaupunkikeskustaa. Tutkimuskysymyksinäni olen pohtinut seuraavia kysymyksiä:
Mikä kaupunkilaisille on tilassa tärkeää ja minkälaisena he kokevat sen toimivaksi? Kuinka he tuovat asian ilmi? Minkälaiset ratkaisut kaupunkisuunnittelussa saavat arvostusta, minkälaiset eivät? Kenen nähdään olevan vastuussa kaupunkisuunnittelusta?
Olen tutkinut tutkimusaineistoani sitä kautta, kuinka kirjoituksissa yritetään vaikuttaa ja keneen. Olen valinnut kirjoitusten teemaksi Joensuun kaupungin kehitykseen liittyvät kirjoitukset. Tämän teeman valitsin sen vuoksi, että Joensuussa on aivan viime vuosien aikana kehitetty poikkeuksellisen paljon kaupunkikeskustaa. Aivan kaupungin ydinkeskustaan on rakennettu pyöräkatu ja toriparkki. Lisäksi koko tori ja sen lähiympäristö on remontoitu. Ennen kuin torin remontti edes valmistui, alkoi seuraava mittava remontointi niin sanotulla aseman seudulla. Aseman seudulla laitetaan uusiksi koko rautatieaseman alue. Alueella tehdään paljon uusia liikennejärjestelyitä ja myös uusia rakennuksia, kuten pysäköintitalo, on tulossa.
Tähän mennessä olen tässä tutkielmassa esitellyt erilaisia kansalaisvaikuttamisen muotoja ja kohteita.
Tutkielman tässä osiossa tarkastelen sitä, kuinka vaikuttaminen tapahtuu. Miten kansalainen yrittää saada asiansa ymmärretyksi ja vakuutettua vaikutuksen kohteensa? Tässä vaiheessa on puhuttava vielä nimenomaan yrittämisestä, sillä en tämän tutkielman puitteissa tarkastele, minkälaisia
