UEF//eRepository
DSpace https://erepo.uef.fi
Rinnakkaistallenteet Filosofinen tiedekunta
2020
Globaalietiikasta
pastoraalipsykologiaan: Läntinen
käytännöllinen teologia Joensuussa 1997-2017
Kettunen, Paavo
Karjalan teologinen seura
Artikkelit tieteellisissä kokoomateoksissa
© Karjalan teologinen seura All rights reserved
https://erepo.uef.fi/handle/123456789/24511
Downloaded from University of Eastern Finland's eRepository
183
globaalietiiKasta pastoraali- psyKologiaan
Läntinen käytännöllinen teologia Joensuussa 1997–2017
Paavo Kettunen
Johdanto
Tämän artikkelin tarkoituksena on selvittää käytännöllisen teologian profiilia Jo- ensuun, sittemmin Itä-Suomen yliopiston läntisen teologian koulutusohjelmassa1 sen alusta, elokuusta 1997, vuoden 2017 loppuun saakka. Suurimman osan tästä ajasta käytännöllisen teologian professorina toimi teologian tohtori Paavo Ket- tunen (1.8.2001–28.2.2017)2 ja lehtorina, sittemmin yliopistonlehtorina tämän kirjan jubilaari teologian ja filosofian tohtori, dosentti Jouko Kiiski (1.12.2002–).
Alkuvaiheessa, vuoden 1999 loppuun saakka, oppiaineesta vastasi yleisen teologian professori Reijo E. Heinonen. Vuoden 2000 alusta Heinonen vastasi kirkkohisto- riasta ja uskonnonpedagogiikasta Kettusen ottaessa vastuun muusta käytännölli- sestä teologiasta.
Oppiaineessa oli tarkastelujakson alussa lähes kahden ja puolen vuoden ajan vain yksi viranhaltija (Heinonen). Vuoden 2000 alusta oppiaineessa oli lisäksi leh- tori ja lukuvuoden 2001–2002 alusta myös professori. Suurimman osan tarkaste- lujaksosta minulla oli ilo työskennellä yhdessä jubilaarin kanssa. Kokonaisvastuu oppiaineesta ja soveltavista opinnoista kuului professorille, mutta käytännön työn- jaossa Jouko Kiiski kantoi päävastuun perusopinnoista; minun vastuullani olivat syventävät ja jatko-opinnot. Aineopintojen järjestämiseen osallistuivat molemmat opettajat. Soveltavien opintojen yliopistonlehtorina toimi viran perustamisesta, vuodesta 2009 tarkastelujakson loppuun saakka teologian tohtori Heikki Salo- maa. Ennen Salomaata soveltavien opintojen toteutuksesta huolehti Jouko Kiiski.
1 Käytännöllisellä teologialla tarkoitan Joensuun, sittemmin Itä-Suomen yliopiston läntisen teologian koulutusohjelmaan kuuluvaa käytännöllisen teologian oppiainetta, ellen muuta totea tai ellei asiayhteydestä muuta ilmene.
2 Kettusen toimiessa Suomen akatemian varttuneena tutkijana ja hengellisen häpeän erikoistutkijana lukuvuoden 2006 alusta vuoden 2007 loppuun sijaisena toimi dosentti Esko Ryökäs ja Kettusen sapattivapaan aikana lukuvuonna 2012–2013 dosentti Jouko Kiiski.
185 Tarkastelujakso päättyy aikaan, jolloin oppiaineen professori oli vaihtumassa
Kettusen jäätyä 1.3.2017 eläkkeelle, mutta hänen seuraajansa teologian tohtori Kati Tervo-Niemelä ei ollut vielä aloittanut tehtävässään (1.3.2018). Kiiski puoles- taan hoiti professuuria määräaikaisena Kettusen jälkeen. Tarkastelujakson aikana läntisen teologian koulutusohjelmasta valmistui 503 teologian maisteria.3
Olen hyvin selvillä tähän artikkeliin liittyvästä jääviysongelmasta. Olen itse pal- jolti mukana siinä, mitä kuvaan. Sisäpuolisuus ja osallisuus voivat tehdä tutkimuk- sen tekemisen ongelmalliseksi, mutta samalla ne tuovat mukanaan elementtejä, jotka ovat tuttuja osallistuvasta havainnoinnista. Sitä käytetään kenttätutkimuk- sessa, jossa tutkija osallistuu tarkasteltavan ryhmän elämään. Useissa toimintatut- kimuksissa havainnoija on myös toimijan roolissa. Hänen on tunnettava tutkitta- van ryhmän kieli ja toimintakulttuuri niin hyvin, että hän voi tarkastella tilanteita toimintaympäristön omista lähtökohdista käsin.4
Olin 1.8.2001 toimintansa aloittaneen läntisen teologian laitoksen ensimmäi- nen johtaja ja oppiaineen ensimmäinen professori. Tästä syystä olen ollut toimi- jana sinä aikana ja sillä alueella, jota tarkastelen. Tällaisen tutkimusotteen positii- visena puolena on se, että tarkasteltavissa asioissa keskeisesti mukana ollut tietää myös sellaista, mikä ei välttämättä ole kenellekään muulle tuttua.5
Hahmottaakseni kokonaiskuvan käytännöllisestä teologiasta tarkastelen sitä aluksi yliopistollisena oppiaineena ulkomailla ja Suomessa. Toiseksi selvitän oppi- aineen rakenteellista kehitystä Joensuussa erityisesti virkojen perustamisen ja oppi- aineen erityispiirteiden näkökulmasta. Kolmanneksi luon katsauksen oppiaineen piirissä tehtyyn tutkimustyöhön. Katsaus jakaantuu tarkastelujakson aikana val- mistuneiden pro gradujen ja väitöskirjojen sekä oppiaineen muun tutkimustyön esittelyyn.
Tällä hetkellä voimassa olevan yliopistolain mukaan yliopiston tehtävänä on
”edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutki- mukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isän- maata ja ihmiskuntaa”.6 Näistä lähtökohdista tarkastelen Joensuun läntistä käytän- nöllistä teologiaa sen ensimmäisenä 20-vuotiskautena.
Käytännöllisen teologian synty yliopistollisena tieteenä
Käsitettä ”käytännöllinen teologia” on käytetty monessa eri merkityksessä jo paljon ennen kuin siitä tuli erillinen pappiskoulutukseen liittyvä käsite euroop- palaisissa yliopistoissa. Alun perin se tarkoitti ”käytännöllistä” tietoa ihmisen pe- lastuksesta. Käytännöllisen teologian kannalta keskeiseksi muodostui teologisten opintojen organisointi Saksan yliopistoissa 1700-luvun jälkipuoliskolla. Tällöin määriteltiin neljä teologista oppiainetta: raamatuntutkimus, dogmatiikka, kirk- kohistoria ja käytännöllinen teologia. Näin käytännöllinen teologia saavutti tie- teen aseman yliopistotutkimuksessa ja opetuksessa. Se oli syvästi sidoksissa papin työhön ja koostui viidestä toiminta-alueesta: saarna, liturgiikka, kateketiikka, sielunhoito ja kirkon hallinto.7
3 Opiskelijoiden valmistumista ja pro gradu -tutkielmia koskevat tiedot olen saanut Itä-Suomen yliopiston opintotietojärjestelmästä Oodista.
4 Hirsjärvi et al. 2005, 20–206; Metsämuuronen 2009, 248–249.
5 Tämä koskee esimerkiksi virkojen perustamista alkuvaiheessa ja siihen liittyviä rahoitus- ym. neuvotteluja, joita ei aiemmin ole dokumentoitu. Tämän jälkeen en puhu tässä artikkelissa itsestäni yksikön ensimmäisessä persoonassa, vaan joko nimellä tai yksikön kolmannessa persoonassa silloin, kun olen toimijana tutkittavissa asioissa.
6 Yliopistolaki (24.7.2009/558), 1. luku, 2 §.
7 Farley 1990, 934–935.
Käytännöllisen teologian yliopistotieteenä katsotaan alkaneen saksalaisesta Friedrich Schleiermacherista (1768–1834), joka vuonna 1811 esitteli teologisten oppiaineiden jaon. Hänen mukaansa käytännöllinen teologia oli yksinkertaisim- millaan teoriaa käytännöstä. Sen kohde asetti sen eri asemaan muiden teologisten tieteiden kanssa.8
Schleiermacher kuvasi teologisia oppiaineita kasvavalla puulla ja puhui juuri-, runko- ja lehvästöoppiaineista. Käytännöllinen teologia edellytti juurioppiaineita eli filologiaa, historiaa ja filosofiaa sekä runko-oppiaineita eli eksegetiikkaa, kirk- kohistoriaa ja systemaattista teologiaa. Vasta näiden pohjalta voitiin kiivetä leh- västöön eli opiskella käytännöllistä teologiaa. Käytännöllinen teologia oli toisaalta teologisen puun ”kruunu”, toisaalta samaan aikaan vain muiden oppiaineiden
”hedelmä” tai ”sovellutus”. Se sai olemassaolon oikeutensa vain yhteydessä toisiin teologisiin oppiaineisiin.9
Nykyaikaisen käytännöllisen teologian syntyminen 1800-luvun alkupuolella merkitsi nimenomaan tutkimuksen korostumista oppiaineessa. Käytännöllinen teologia oli sitä ennen ollut pastoraaliteologiaa, joka tähtäsi papin toiminnan tu- kemiseen, hänen käytännölliseen valmistamiseensa papin tehtäviin.10
18oo-luvulla esiintyi pyrkimyksiä poistaa tieteestä kaikki uskonnolliset ele- mentit. Alankomaissa tämä johti lakiin, jossa teologiasta rajattiin pois kaikki, millä oli selkeä kytkös tunnustuksellisuuteen. Tällöin vastuu käytännöllisen teologian opettamisesta siirrettiin kirkolle.11 Vastaavia pyrkimyksiä on esiintynyt myös myö- hemmin eri maissa. Erityisesti käytännöllisen teologian soveltavaa opetusta on kritisoitu.
Käsite ”käytännöllinen teologia” on ollut käytössä etupäässä protestanttisen yliopistoteologian piirissä. Katolisessa perinteessä on mieluummin puhuttu pas- toraaliteologiasta, jolla on tarkoitettu koko käytännöllisen teologian aluetta. Pro- testanttisessa traditiossa pastoraaliteologia on puolestaan ymmärretty vain yhdeksi käytännöllisen teologian osa-alueeksi.12
1800-luvun saksalainen näkemys käytännöllisestä teologiasta neljäntenä teolo- gisena tieteenalana on säilynyt protestanttisessa teologikoulutuksessa nykyaikaan saakka. Yhdysvalloissa käytännöllisellä teologialla on ollut konkreettisempi ja funktionaalisempi luonne kuin Euroopassa. Euroopassa ja USA:ssa on ollut eri- laisia painotuksia sen suhteen, tuleeko disipliinin suuntautua teologisiin käytän- töihin yleensä vai tuleeko sen olla nimenomaan papin tai seurakuntatyön funktio.
Viimeksi mainittu tavoite on ollut keskeinen juuri roomalaiskatolisessa pastoraa- liteologiassa, jossa on korostettu käytännöllisen teologian ja pastoraaliteologian sidonnaisuutta kirkkoon.13
8 Rössler 1986, 4-5, 27. Käytännöllisen teologian synnyn itsenäisenä tieteellisenä disipliininä muiden teologisten alojen rinnalla saattoi päätökseen vasta C. I. Nitzsch (1787–1868). Rössler 1986, 22–36. Olen käsitellyt käytännöllisen teologian syntyä ja kehitystä sekä oppiaineen vaiheita Suomessa virkaanastujaisluennossani 21.5.2002. Ks. Kettunen 2002.
9 Rössler 1986, 32; Heikkilä 1992, 63; Koskenvesa 1992, 141.
10 Kansanaho 1957, 106; Rössler 1986, 113–121; Heikkilä 1992, 63–66.
11 Heitink 1999, 67.
12 Gastgeber 1972a, 421; Gastgeber 1972b, 396–399; Rahner 1972, 393–395.
13 Farley 1990, 935; Kinast 1990, 873.
187 Käytännöllinen teologia Suomessa
Suomessa käytännöllinen teologia alkoi Turun akatemian yhteyteen vuonna 1804 perustetusta teologisesta seminaarista (Seminarium Theologicum). Siinä opiskelijat harjoittelivat käytännön valmiuksia saarna- ja opetustaidoissa. Kysymys ei vielä ol- lut käytännöllisestä teologiasta nykyaikaisessa merkityksessä. Oppiaineessa ei ollut professuuria eikä oppiaineessa tehty tutkimusta.14
Merkittävä muutos tapahtui yliopiston siirryttyä Helsinkiin. Oppiaineiden uusjaossa vuonna 1829 ei käytännöllinen teologia vieläkään saanut omaa oppi- tuolia, vaan ”moraalin” professorin tehtävänä oli opettaa etiikkaa, kirkko-oike- utta ja pastoraaliteologiaa.15 1830-luvulla käytiin vilkasta keskustelua teologisten opintojen järjestämisestä, ja yhtenä ongelmana pidettiin käytännöllisen teologian epätyydyttävää asemaa. Kritiikkiä sai erityisesti teologinen seminaari, jota pidet- tiin epäluottamuslauseena teologiselle tiedekunnalle ja siinä annettavalle opetuk- selle. Keskustelu johti lopulta käytännöllisen teologian professuurin perustami- seen vuonna 1846. Viran alaan kuuluivat kirkkolaki, kateketiikka, liturgiikka, sielunhoito ja käytännöllisten harjoitusten johtaminen. Samalla teologinen semi- naari lakkautettiin. Ensimmäiseksi oppituolin haltijaksi nimitettiin Frans Ludvig Schauman 1847.16
Åbo Akademissa käytännöllisen teologian professuuri perustettiin 1925, vuosi teologisen tiedekunnan perustamisen jälkeen. Ensimmäisenä vakinaisena profes- sorina toimi G. O. Rosenqvist vuodesta 1930 alkaen. Hänen mukaansa käytän- nöllisen teologian tuli olla normatiivista ja kuroa umpeen teologian ja käytännön työn välisiä eroja. Oppiaineen tuli olla läheisessä kontaktissa sekä kirkolliseen elä- mään että uskonnonpedagogiikan ja uskonnonpsykologian tutkimukseen.17
Joensuun yliopistossa aloitettiin ortodoksinen teologikoulutus vuonna 1988.
Jo tästä päätettäessä varauduttiin siihen, että koulutus voisi myöhemmin laajen- tua pätevyyden Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virkaan pyrkiville ja evan- kelisluterilaisen uskonnon opettajille antavaksi koulutukseksi.18 Käytännöllisen teologian keskeisyyttä ortodoksikoulutuksessa korosti se, että koulutusohjelman ensimmäinen professuuri perustettiin juuri tähän oppiaineeseen. Vaihtoehtona oli systemaattisen teologian ja patristiikan professuuri, mutta käytännöllistä teologiaa pidettiin lopulta olennaisempana alkuvaiheen oppiaineena.19
Yliopistoon vähin erin tulleessa läntisessä teologiassa käytännöllisen teologian opetusta annettiin aluksi yleisen teologian puitteissa. Tämän oppiaineen profes- sorina toimi teologian tohtori Reijo E. Heinonen vuosina 1994–2003.20 Län- tisen teologian koulutusohjelma Joensuussa käynnistyi elokuussa 1997, jolloin aloittivat ensimmäiset uskonnon aineenopettajiksi aikovat pääaineopiskelijat.21
14 Kansanaho 1957, 107; Kansanaho 1992, 323.
15 Kansanaho 1957, 107; Kettunen 2002, 399. Käytännöllisen teologian liittäminen ”moraalin” professorin tehtäväalueeseen oli ristiriidassa Schleiermacherin ajattelun kanssa. Hänen keskeisenä lähtökohtanaan oli juuri näkemys, että uskonnon identifioiminen moraaliin tai sen ymmärtäminen pelkäksi moraaliseksi mielenlaaduksi oli kaiken sekaannuksen alkulähde. Murtorinne 1986, 24.
16 Kansanaho 1957, 108–111; Murtorinne 1986, 23; Kansanaho 1992, 324–325. Käytännöllisen teologian professoreista 1840-luvulta 1980-luvulle Kansanaho 1992, 324–337.
17 Björkstrand 1992, 89.
18 Korkeakoululaitoksen kehittämissuunnitelma 1985–1986; Korkeakoululaitoksen kehittämissuunnitelma 1987–1992; TKM 1990, 1–2; Vartiainen 2004, 74–75; Kettunen 2006a, 526–527.
19 TKM 1990, 3; Makkonen 1998, 50–51.
20 Virka perustettiin evankelis-luterilaisen kirkon lahjoitusvirkana vuonna 1994. Virantäyttöselosteen (JoYA Kirjatut asiakirjat 1993–2004, dnro 93/847/221, virkarekisterin nro 8491) mukaan viran ”erityinen tutkimus- ja opetusala on käytännöllinen teologia”.
21 Kasvatustieteiden tiedekuntaan perustettiin evankelis-luterilaisen uskonnon lehtorin virka (JoYA Kirjatut asiakirjat 1993–2004, dnro 97/3367/221) 1.8.1997 alkaen. Kettunen 2006a, 515, 526; Salomaa 2007, 39.
Uskonnonopettajakoulutuksen takia käytännöllinen teologia keskittyi vuoteen 2000 saakka lähinnä uskonnonpedagogiikkaan.
Koko käytännöllisen teologian aluetta itsenäisenä oppiaineena alettiin kehittää Joensuun yliopistossa vuonna 2000, kun läntisen teologian koulutusohjelmaan perustettiin käytännöllisen teologian lehtorin virka.22 Ensimmäisenä käytännöl- lisen teologian lehtorina aloitti teologian tohtori Paavo Kettunen vuoden 2000 alussa. Viranhaltijan ensimmäisenä tehtävänä oli suunnitella luterilaisen kirkon virkaan vaadittavat soveltavat opinnot. Rehtori Perttu Vartiaisen tätä varten aset- taman työryhmän muistiossa korostettiin, että ennen kuin suunniteltuja opintoja voitiin toteuttaa, teologian opetuksen opettajaresursseja tuli olennaisesti lisätä.23 Jo soveltavien opintojen suunnitteluvaiheessa Kettunen oli käynyt neuvotteluja virkatilanteesta rehtorin kanssa.24 Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous päättikin edustaja-aloitteen pohjalta keväällä 2000 varata määrärahan kolmasosal- le kolmen professorin palkkauksesta edellyttäen, että opetusministeriö ja Joensuun yliopisto vastaisivat molemmat yhdestä kolmasosasta.25
Kesällä 2000 Kettunen sai rehtori Perttu Vartiaiselta tehtäväksi laatia pikaisesti hanke-esityksen vuosille 2001–2003 ”luterilaisen kirkon pappisvirkaan valmiudet antavan koulutuksen aloittamiseksi Joensuun yliopistossa”.26 Hanke-esityksessä ehdotettiin perustettavaksi professuurit kaikkiin keskeisiin teologisiin oppiainei- siin: eksegetiikkaan, systemaattiseen teologiaan ja käytännölliseen teologiaan. Ylei- sen teologian professori vastaisi alkuvaiheessa kirkkohistorian opetuksesta. Myö- hemmin tuo professuuri muutettaisiin kirkkohistorian professuuriksi ja samassa yhteydessä perustettaisiin uskonnonpedagogiikan professuuri. Yliopiston hallitus hyväksyi syksyllä 2000 teologisen tiedekunnan hankesuunnitelman. Sen mukai- sesti perustettiin eksegetiikan, systemaattisen teologian ja käytännöllisen teologian professuurit 1.8.2001 alkaen.27 Paavo Kettunen hoiti käytännöllisen teologian professuuria ensin määräaikaisena 1.8.2001–31.3.2002 ja sai siihen vakinaisen nimityksen 1.4.2002 alkaen.
22 JoYA Kirjatut asiakirjat 1993–2004, dnro 99/5142/221, rehtorin päätös 20.5.1999, virkarekisterin nro 13376.
Virka perustettiin 1.9.1999 ja se täytettiin 1.1.2000 alkaen.
23 JoYA Soveltavien periaatemietintö 15.3.2000, 3, 7; Kettunen 2006b, 212; Salomaa 2007, 41–42.
24 Käytännöllisen teologian ja koko teologisen tiedekunnan perustamisen kannalta ratkaisevana käännekohtana on pidettävä Kettusen ja rehtori Perttu Vartiaisen neuvottelua 22.2.2000. Kettunen tiedusteli rehtorilta, mitä virkoja läntiseen teologikoulutukseen oli tulossa. Rehtorin vastaus yllätti Kettusen: ”[Ortodoksisen teologian ja läntisen teologien] laitoksen taholta ei ole esitetty yhtään virkaa, eikä yliopiston johto voi perustaa niitä ilman esityksiä. Nyt virkojen budjetointi on hyväksytty kolmelle seuraavalle vuodelle.” Kun Kettusen tehtäväksi oli annettu koulutuksen kehittäminen luterilaisen kirkon kelpoisuusvaatimukset täyttäväksi, tämä tehtävä vaikutti mahdottomalta, ellei kaikissa keskeisissä teologisissa oppiaineissa olisi professorin ja lehtorin virkoja. Niinpä hän tiedusteli rehtorilta: ”Haluaako yliopisto, että Joensuuhun perustetaan teologinen tiedekunta?” Rehtorin vastauksen oltua myönteinen Kettunen kysyi rehtorin suostumusta siihen, että hän ryhtyisi toimiin luterilaisen kirkon avustuksen saamiseksi virkojen kustannuksiin. Rehtori ei vain suhtautunut asiaan myönteisesti vaan ilmoitti myös yliopiston antavan oman osansa, mikäli kirkko lähtisi mukaan. Tämän neuvottelun seurauksena oli, että arkkipiispa Jukka Paarma ja kirkon koulutuskeskuksen johtaja Simo Peura vierailivat Joensuussa 10.4.2000. Kirkon johto ilmoitti suhtautuvansa asiaan myönteisesti, mikäli asiasta tulisi aloite kevään kirkolliskokoukselle.
25 Kirk.kok. ptk. kevätistuntokausi 2000, 5, Edustaja-aloite nro 10/2000. Kevättalven 2000 neuvotteluissa syntyi esitys, että evankelisluterilainen kirkko, opetusministeriö ja Joensuun yliopisto maksaisivat kukin kolmen professuurin kustannuksista yhden kolmasosan. Tällainen muotoilu oli tärkeä nimenomaan siksi, että resurssien kannalta oli välttämätöntä saada samanaikaisesti kolme professuuria. Mikäli kirkolliskokous myöntäisi varat, rehtori Vartiainen oli luvannut yliopiston maksavan yhden kolmanneksen sekä sitoutunut neuvottelemaan yhdestä kolmasosasta opetusministeriön kanssa. Vasta ”kolmikanta” takaisi keskeiset viranhaltijat kaikkiin teologisiin oppiaineisiin. Kirkolliskokouksen päätöksen varmistuttua rehtori Vartiainen neuvotteli asiasta opetusministeriön kanssa ja opetusministeri Maija Rask myönsi omalla päätöksellään valtion rahoituksen.
26 JoYA Hanke-esitys vuosille 2001–2003, hyväksytty humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa 13.9.2000.
27 JoYA Kirjatut asiakirjat 1993–2004, dno 2039/221/00, rehtorin päätös 8.2.2001; Kettunen 2006a, 527.
189 Joensuun yliopiston läntisen käytännöllisen teologian professuuri perustettiin
siis 155 vuotta Helsingin yliopistoon perustetun käytännöllisen teologian profes- suurin ja 76 vuotta Åbo Akademin käytännöllisen teologian professuurin perus- tamisen jälkeen.
Käytännöllinen teologia tieteenalana on alusta asti elänyt siinä jännitekentässä, jonka toisessa päässä on ankara tieteellisyys ja toisessa normien ja ohjeiden antami- nen käytännön seurakuntatyölle. Ilmeisesti juuri tieteellisyyden vaatimus vaikutti siihen, että käytännöllinen teologia oli 1800-luvulta pitkälle 1900-luvulle saakka voimakkaasti historiallisesti painottunutta. Näiden historiallisten tutkimustulos- ten perusteella pyrittiin johtamaan normeja käytännön kirkolliselle elämälle.28 Paavo Kettunen oli moneen vuosikymmeneen ensimmäinen suomalainen käytän- nöllisen teologian professori, joka oli myös väitellyt oppiaineen piirissä. Sitä ennen käytännöllisen teologian professorit olivat olleet yleensä kirkkohistorioitsijoita.
1900-luvun loppupuolella käytännöllisessä teologiassa oli tapahtunut meto- dista monipuolistumista. Samalla tutkimuskohteita oli aiempaa enemmän valittu myös nykyhetkestä. Yksi merkittävä nykyhetkeen suuntautunut käytännöllisen teologian tutkimusalue oli ollut pastoraalipsykologia, jota kohtaan tunnettu kiin- nostus oli myös Suomessa 1900-luvun lopulla kasvanut.29
Kuten ensimmäisellä suomalaisella käytännöllisen teologian professorilla kuuluvat soveltavat opinnot myös Joensuussa oppiaineen professorin vastuulle.
Ensimmäiset soveltavat opinnot käynnistyivät Joensuussa syksyllä 2001. Tämän jälkeen opiskelijat saattoivat suorittaa teologian maisterin tutkinnon, joka täytti edellytykset evankelisluterilaisen kirkon virkaan hakemiseen. Näin oli toteutunut se tavoite, joka oli asetettu perustettaessa käytännöllisen teologian lehtorin virkaa Joensuun yliopistoon vuonna 1999. Ensiksi toteutettiin lukuvuonna 2001–2002 evankelis-luterilaisen kirkon virkaan vaadittavat soveltavat opinnot. Myöhemmin alkoivat yhteiskunnalliset ja sielunhoidon soveltavat opinnot. Myös soveltavissa opinnoissa on noudatettu pastoraalipsykologian koulutusmallia, jossa käytännön ja teorian vuorovaikutus on olennainen.30
Käytännöllisen teologian painoalat Joensuussa
Käytännöllisen teologian professorin virantäyttöselosteen mukaan oppiaineessa
”korostuu pastoraaliteologian ja pastoraalipsykologian merkitys”.31 Tällainen määrittely liittyi kaikkia oppiaineita koskeneeseen alkuvaiheen periaatteeseen, että Joensuussa panostettaisiin sellaisille aloille, joita toisissa Suomen teologisissa tiede- kunnissa ei ollut määritelty vastaavien oppiaineiden painoaloiksi.32 Tällainen pro- filoituminen merkitsi valtakunnallisesti oppiaineen aihepiirin laajenemista.
Ortodoksisessa teologikoulutuksessa pastoraaliteologia on ollut luonteel- taan kasvatuksellista. Sen erityistehtävänä on ollut antaa opiskeli joille valmiuksia toimia pappina seurakunnissa. Ortodoksisen kirkon ylläpitämissä pappisseminaa- reissa ja osittain teologisissa tiedekunnissakin pastoraaliteologia on ollut itsenäi- nen oppiaine. Joensuun ortodoksisessa teologikoulutuksessa se on käytännöllisen teologian osa-alue.33
28 Björkstrand 1992, 88; Koskenvesa 1992, 142–143.
29 Ks. Kettunen 2002, 400; Heikkilä 2009, 16–18.
30 Ks. Salomaa 2007, 71–73. Soveltavat opinnot ovat hyvin olennainen osa käytännöllisen teologian profiilia Joensuussa. Niitä käsitellään laajemmin Heikki Salomaan artikkelissa.
31 JoYA dno 2039/221/00, virkarekisterin nro 14548; humanistinen tiedekunta, tiedekuntaneuvoston pöytäkirja 28.3.2001. Yliopiston hallitus oli strategiassaan vuosille 2001–2006 määritellyt uusien professuurien painopistealat. JoYA Joensuun yliopiston strategia 2001–2006 (2000), 44.
32 Tämä periaate oli ilmaistu jo 1980-luvulla Joensuun teologista tiedekuntaa suunniteltaessa. JoYA. Muu teologikoulutus 1987.
33 Makkonen 1996, 99; Makkonen 2000, 56–58.
Käsitettä pastoraaliteologia on käytetty hyvin monessa merkityksessä, eikä sitä ole kyetty yksiselitteisesti määrittelemään. Latinan kielen pohjalta pastoraalinen merkitsee paimenta ja paimentamista. Tämän mukaisesti pastoraaliteologialla on ymmärretty papin huolenpitoa seurakuntalaisista.34 Ongelmallisena pastoraali- teologian määrittelynä on pidettävä sen käyttämistä synonyymina sanalle sielun- hoito.35
Yksi tapa ymmärtää pastoraaliteologia on viime vuosikymmeninä ollut sen näkeminen käytännöllisen teologian osana, joka on kiinnostunut papin työn vä- littömästä käytännöstä ja palvelee papin orientaatiota koko hänen teologisessa, sosiaalisessa ja kulttuurisessa asemassaan. Näin pastoraaliteologiasta on tullut pas- toraalisen toiminnan ja kokemuksen teoriaa, jossa papin persoonaa on tarkasteltu niistä tehtävistä käsin, joita kirkon virka on hänelle asettanut. Tällöin myös ne olosuhteet, joissa pappi toimii, hänen toimintaympäristönsä, tulevat tärkeiksi.36
Tällainen käytännöllisen teologian korostus merkitsee voimakasta suuntautu- mista ympäröivään todellisuuteen ja nykyhetkeen. Tällöin historia luo taustan, mutta se ei enää anna normeja tämän päivän toiminnalle. Painotus merkitsee aitoa kiinnostusta kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen, niiden toimintatapojen, hengel- lisen elämän ja kulttuurin tutkimukseen. Tähän kuuluu niin teologien kuin mui- denkin työntekijöiden koulutuksen, työmotivaation ja identiteetin tutkiminen.
Sekä metodisesti että suhteessa toisiin teologisiin ja teologian ulkopuolisiin disip- liineihin käytännöllinen teologia on avointa ja yhteistyöhakuista.
Toiseksi painoalaksi Joensuussa määritelty pastoraalipsykologia samastetaan usein sielunhoitoon ja siihen liittyvään opiskeluun. Tämä on ymmärrettävää sikäli, että pastoraalipsykologia on syntynyt sielunhoitoliikkeen piirissä.37 Keskeisenä pe- riaatteena oli sielunhoitajien koulutus kiinteässä yhteydessä käytäntöön. Nykyisin kysymys on paljon laajemmasta teologisesta ajattelutavasta kuin vain sielunhoidos- ta tai sen tutkimisesta, vaikka se onkin keskeinen pastoraalipsykologian alue. Yksi pastoraalipsykologian ydinkysymys on, ettei sitä voi opiskella pelkästään luentoja kuuntelemalla tai kirjoja lukemalla. Sen olennaisia käsitteitä ovat tekemällä oppi- minen, kokemustieto, oma elämänhistoria ja sen todesta ottaminen, tiedostama- ton sielunelämä, mielikuvat ja symbolit.38
34 Burck & Hunter 1990, 867.
35 Esimerkkinä ongelmallisesta määrittelystä on Modernin teologian ensyklopedian antama kuva sielunhoidosta ja pastoraaliteologiasta. Sen mukaan pastoraaliteologia on ”teologian haara, joka antaa tietoa kristillisen yhteisön harjoittamasta sielunhoidosta ja tulkitsee sitä”. Samassa yhteydessä sielunhoito määritellään hyvin laajasti, niin että siihen kuuluu ”saarnaaminen, opettaminen, parantaminen, sielunhoidolliset keskustelut ja hengellinen ohjaaminen, kaikki ne tehtävät, joita papit – mutta eivät suinkaan papit yksin – joutuvat joskus suorittamaan”.
Atkinson 2000, 551. Tämä määritelmä johtaa helposti käsitteelliseen umpikujaan: ensin pastoraaliteologia määritellään sielunhoidoksi ja sitten sielunhoitona pidetään kaikkea papin työtä, joka puolestaan toisen määrittelyn mukaan käsitetään pastoraaliteologiaksi. – Dyson erottaa kuusi erilaista pastoraaliteologia-termin käyttöä. 1) Papin teoreettinen ja käytännöllinen harjoittaminen työtehtäviin, joihin kuuluvat mm. opettaminen, evankelioiminen, sakramenttien hoitaminen, sielunhoito, sosiaalinen työ ja kotikäynnit. 2) Papin viranhoidon opiskelu suhteessa sen sakramentaaliseen ja juridiseen funktioon, erityisesti rippiin. 3) Hengellisen ohjauksen teologia. 4) Kristillisen, kasvotusten tapahtuvan henkilökohtaisen sielunhoidon opiskelu ja sen harjoittaminen (CPE). 5) Sosio-teologinen analyysi, joka johtaa sellaisiin toimintaperiaatteisiin, jotka voivat edistää kirkon omaperäistä mutta relevanttia sisäistä elämää ja sosiaalista toimintaa. 6) Pyrkimys saattaa ihmistutkimus systemaattisen teologian piirissä tietoiseen vuorovaikutukseen käyttäytymistieteiden ja humanististen tieteiden kanssa. Dyson 1990, 201.
36 Rössler 1986, 123–124.
37 Usein pastoraalipsykologian sanotaan syntyneen amerikkalaisen sielunhoitoliikkeen piirissä 1920- ja 1930-luvulla. Voidaan myös väittää, että eurooppalainen pastoraalipsykologia on vanhempaa kuin amerikkalainen. Saksalaisella kielialueella oli jo 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuoliskolla havaittavissa pastoraalipsykologian elementtejä. Piper 1981, 14–33; Kettunen 1994, 15. Eurooppalaisen pastoraalipsykologian alkujuurista Klessmann 2009, 91–107.
38 Kettunen 1994, 9, 12.
191 Ehkä juuri pastoraalipsykologisesta tiedonkäsityksestä johtuu, että sitä on
yliopistomaailmassa myös vierastettu. Sen mukaan tietoa asioista ei saada vain omaksumalla informaatiota ulkopuolisista lähteistä. Keskeistä on koko oman ko- kemusmaailman ja elämänhistorian saattaminen vuorovaikutukseen ulkopuolisen – esimerkiksi kirjoista saatavan – tiedon kanssa. Niin sanotulla kirjaviisaudella voidaan myös tukahduttaa ja estää tulemasta tietoisuuteen se, mikä on torjuttua ja pyrkii päivänvaloon syvältä ihmisen sisimmästä.
Yksi merkittävä pastoraalipsykologian tehtävä on palvella kärsivien ihmisten auttamista. Tätä varten se harjoittaa tieteellis-empiiristä yhteiskunnan ja kirkon teorioiden ja käytäntöjen kritiikkiä.39 Joensuussa tämä on merkinnyt tutkimuk- sessa sen kysymistä, miten ihmistä voidaan parhaiten auttaa. Tästä ei seuraa tutki- muksen normatiivisuutta, mutta sen tehtävänä on problematisoida vallitsevia käy- täntöjä ja esittää kriittisiä kysymyksiä kirkon auttamis- tai julistustyölle. Tällainen tutkimusperiaate on näkynyt esimerkiksi Kettusen tutkimuksissa ripistä ja häpeäs- tä.40 Ihmisten kirjoittamat kirjeet ripittäytymisistään ja häpeäkokemuksistaan sekä kuvaukset autetuksi tulemisestaan tai avutta jäämisestään ovat tutkijalle peili, jota vasten hän voi peilata, onko ihminen tullut autetuksi vai ei. Näiden kokemusten reflektoinnista voi sitten syntyä uutta auttamisen teoriaa ja teologiaa.
Pastoraalipsykologinen tiedonkäsitys merkitsee sen tajuamista, että se mitä ih- minen ajattelee kirkon opettavan tai Raamatun sanovan jostakin asiasta, ankku- roituu aina jokaisessa ihmisessä hänen omiin elämänkokemuksiinsa. Yksilön oma elämänhistoria vaikuttaa siihen, mitkä asiat hän kokee läheisiksi ja tärkeiksi kirkon traditiossa. Jokainen uskonelämän tapahtuma on samaan aikaan myös psykologi- nen tapahtuma, jolla on syvästi henkilökohtaiset piirteensä. Tämä pitää paikkansa myös kirkon opinmuodostuksen tai muiden kannanottojen osalta. Näitäkin ovat muovaamassa ihmiset, joilla on oma elämänhistoriansa ja kokemusmaailmansa.
Kun kirkko ottaa kantaa vaikkapa samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihki- miseen, ovat kannanmuodostajina – esimerkiksi piispoina ja kirkolliskokouksen jäseninä – ihmiset, jotka oman elämäntaustansa, kokemustensa, toiveidensa ja pel- kojensa pohjalta kuulevat ja ymmärtävät Raamattua, kirkon traditiota ja ihmisten elämäntodellisuutta eri tavoin.
Ratkaisuja tehtäessä on aina mukana myös yksilön sisäinen kokemusmaailma.
Myös se vaikuttaa näkemyksiin, vaikka perustelut olisivat teologisia tai uskonnolli- sia. Sosiaaliset suhteet, virka-asema ja kulttuuri puolestaan vaikuttavat siihen, että päättäjä pohtii kannanottonsa seurauksia julkisuudessa. Kun näitä kannanottoja sitten tarkastellaan asiakirjojen muodossa, niitä käsitellään helposti abstrakteina faktoina, muistamatta niiden inhimillistä syntyprosessia. Pastoraali psykologian tehtävänä ei ole toimia moraalisena tuomarina. Sen sijaan näiden näkökulmien tunnistaminen voi auttaa ymmärtämään, miksi eri henkilöiden näkemykset eroa- vat toisistaan niinkin paljon.
Pastoraalipsykologia on teologinen tieteenala, jonka tulee samanaikaises- ti ottaa huomioon kolme näkökulmaa: (1) kirkon uskontraditio, (2) ihmisen elämäntilanne ja yhteiskunnan todellisuus sekä (3) psykologian näkökulmat.
Uskonnollisten ilmiöiden, kirkon opin ja toiminnan ymmärtämishorisont ti laaje- nee, kun ne käsitetään olennaisesti myös inhimillisinä prosesseina. On tärkeää, että teologikoulutuksessa autetaan tietoisuuteen näiden yhteyksien problematiikasta, erityisesti mahdollisista projektio- tai kompensaatiotapahtumista uskon alueella.
39 Andreas & Pompey 1975, 816.
40 Kettunen 1998; Kettunen 2011a.
Näin pastoraalipsykologia voi auttaa ihmisiä ”aikuistuneeseen uskoon”. Se muo- dostaa erityisen lisän pastoraaliteologiaan ja hermeneutiikkaan. Eurooppalaiseen pastoraalipsykologiaan keskeisesti vaikuttaneen Joachim Scharfenbergin (1927–
1996) mukaan pastoraalipsykologian tulee olla hermeneuttista psykologiaa. Us- konnollisten käsitteiden, oppilauselmien ja toimintatapojen ymmärtämisen tulee yhdistyä ihmisen ymmärtämiseen.41 Pastoraalipsykologia on avoin erilaisille psy- kologisille näkemyksille, vaikkakin se on saanut paljon virikkeitä dynaamisesta psykologiasta.
Pastoraalipsykologia käytännöllisen teologian osa-alueena ei pyri kirkon toi- minnan tai uskon kokonaishahmotukseen. Kysymys on ”osakatsomuksesta”, tietystä orientaationäkökulmasta, joka sanoo jotakin mutta ei kaikkea. Ihmisen jumalasuhdetta voidaan tutkimuksellisesti tarkastella suhteessa ihmisen elämän- historiaan tai psyykkiseen todellisuuteen. Mutta tässä ei ole kaikki. Aina jää tilaa myös salatulle todellisuudelle, johon tutkimus ei yllä. Kaikki ihmisen uskossa tai papin toiminnassa ei redusoidu psykologisiin prosesseihin, mutta kaikessa on mu- kana myös psyykkinen todellisuus.
Jos käytännöllinen teologia tieteenä ymmärretään eletyn uskonnon todesta ot- tamisena, silloin pastoraalipsykologia antaa Michael Klessmannin mukaan tähän aivan erityisen perspektiivin. Elettyä uskontoa, uskonnollista kommunikaatiota ja kirkollista toimintaa – ei siis vain sielunhoitoa – voidaan ja pitää tarkastella ja analysoida pastoraalipsykologisesta näkökulmasta. Tällöin juuri psykologia toimii etuoikeutettuna toisen tieteenalan näkökulmana.42
Kiinnostus pastoraalipsykologiseen tutkimukseen oli virinnyt Suomessa vasta 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla. Tyypillistä sille oli 1900-luvun lopulla, että sielunhoitoa tutkittiin nimenomaan sairaalasielunhoidon näkökulmasta. Toista sielunhoidon erityistyömuotoa – perheneuvontaa – samoin kuin paikallisseura- kuntien sielunhoitoa tutkittiin yllättävän vähän. Tämän lisäksi muita pastoraali- psykologian tutkimuskohteita ovat spiritualiteetin teologia, uskonnollinen koke- musmaailma, hengellinen elämä ja jumalakuva. Nämä kaikki kuuluvat toisaalta voimakkaasti ihmisen kokemusmaailmaan. Siten ne liittyvät ihmisen uskonnol- liseen ja psyykkiseen kehitykseen ja tulevat lähelle uskonnonpsykologiaa, johon tutkimusalueena on Suomessa varsin vähän kiinnitetty huomiota. Toisaalta ne liittyvät keskeisesti kirkon oppiin ja elämään. Näin ne tarjoavat mielenkiintoisen foorumin kirkon tradition ja psyykkisen todellisuuden väliselle kohtaamiselle.
Joensuun tutkielmissa korostuu sielunhoidon tutkimus
Oppiaineen profiili näkyy tutkimustyössä. Tällöin tulevat kyseeseen nimenomaan pro gradu -tutkielmat, väitöskirjat sekä muu tutkimustyö. Oppiaineen päätoimis- ten opettajien orientaatio on vaikuttanut paitsi siihen, mitä he ovat itse tutkineet, myös siihen, mistä teemoista he ovat antaneet pro gradu -tutkielmien ja väitöskir- jojen aiheita. Käytännössä opiskelijat ovat monesti ehdottaneet itselleen aiheita, joista he ovat tienneet oppiaineen professorin tai lehtorin olevan kiinnostuneita.
41 Blühm 1983, 30–31; Scharfenberg 1985, 49; Kettunen 1994, 26–29.
42 Klessmann 2009, 19.
193 Tarkastelujakson (1997–2017) aikana Joensuun käytännöllisessä teologiassa
hyväksyttiin 134 pro gradu -tutkielmaa (taulukko 1). Tuona aikana läntisestä teo- logiasta valmistui 503 maisteria; heistä yli neljäsosa (26,6 %)43 laati tutkielmansa käytännöllisestä teologiasta.
Tarkastelen seuraavaksi, millaisia aiheita pro gradu -tutkielmissa on tutkittu ja miten ne ovat sijoittuneet käytännöllisen teologian eri alueille. Jaottelu on tehty aineistolähtöisesti siten, että tutkielman aihepiiri on määrittänyt alan, johon gra- du on sijoittunut. Painopiste ei siis ole siinä, mitä aladisipliinejä käytännöllisessä teologiassa on perinteisesti esiintynyt, vaan siinä, mitkä teemat ovat olleet edus- tettuina Joensuun tutkielmissa. Näin ollen gradujen aihealueet poikkeavat hieman käytännöllisen teologian perinteisistä aladisipliineistä.
Kiinnitän huomiota myös siihen, millaiseen lähdemateriaaliin tutkielmat pe- rustuvat ja millaisia menetelmiä niissä on käytetty. Empiirisiksi lähteiksi luokitte- len opiskelijoiden itsensä hankkiman tai valmiiksi saaman empiirisen aineiston. Se on voinut olla esseitä, kirjeitä, haastatteluja ja kyselylomakkeen tai e-lomakkeen kautta saatua aineistoa. Kirjallisina lähteinä ovat olleet kirjat, saarnakokoelmat, opetussuunnitelmat, sanomalehdet ja arkistomateriaali.
Taulukko 1. Pro gradujen jakaantuminen
käytännöllisen teologian osa-alueille vuosina 1997–2017
Käytännöllisen teologian alue Pro gradujen määrä
Sielunhoito 53
Jumalanpalveluselämä 14
Hymnologia 11
Hengellinen elämä 11
Diakonia 9
Koulun uskontokasvatus44 7
Kristillinen kasvatus seurakunnassa 7
Kirkko-oikeus ja johtaminen 6
Viestintä ja tiedotus 5
Pastoraalipsykologia45 5 (35) Pastoraaliteologia 6
Yhteensä 134
43 Prosenttiluku on suuntaa-antava, koska välttämättä kaikki, joiden pro gradu -tutkielma hyväksyttiin tarkastelujakson aikana, eivät vielä tuolloin valmistuneet teologian maistereiksi. Todellisuudessa prosenttiosuus tuona aikana hyväksytyistä graduista on ilmeisesti hieman suurempi.
44 Uskonnonpedagogiikka on Joensuussa ollut oma oppiaine vuodesta 2004 alkaen, sillä uskonnonpedagogiikan professuuri perustettiin 1.8.2004. JoYA Kirjatut asiakirjat 1993–2004, dno 11/221/04, rehtorin päätös 4.2.2004.
Aiemmin uskonnonpedagogiikka kuului yleiseen teologiaan. Perusopintojen osalta uskonnonpedagogiikka on Joensuussa osa käytännöllistä teologiaa. Vuoden 2003 aikana oli käyty neuvotteluja luterilaisen kirkon kanssa se seurauksena, että kirkko sitoutui kustantamaan suurimman osan (50 000 €) uskonnonpedagogiikan professuurin kustannuksista vuosina 2003–2008.
45 Ensimmäinen luku pastoraalipsykologian kohdalla tarkoittaa vain pastoraalipsykologiaan luokiteltuja tutkielmia. Suluissa oleva luku viittaa tutkielmiin, jotka tutkimusotteeltaan voitaisiin luokitella myös pastoraali- psykologiaan.
Tutkielmien ryhmittely on suuntaa-antava, sillä sama gradu voitaisiin usein sijoit- taa useaan aihepiiriin. Esimerkiksi diakoniatyöntekijöiden sielunhoitotyöstä laa- dittu pro gradu voidaan luokitella joko sielunhoitoon tai diakoniaan kuuluvaksi.
Vastaavasti ehtoollisvirsien liturgista funktiota käsittelevä pro gradu voi yhtä hyvin kuulua joko hymnologiaan tai jumalanpalveluselämään. Moni eri alueelle kuuluva tutkielma voisi samaan aikaan kuulua pastoraalipsykologiaan, mikäli aihetta käsi- tellään sekä teologian että psykologian näkökulmasta.
Ylivoimaisesti eniten, yli 40 prosenttia tutkielmista, sijoittuu sielunhoitoon.
Toiseksi eniten graduja laadittiin jumalanpalveluselämästä; seuraavina olivat hym- nologia ja hengellinen elämä. Verrattaessa Joensuussa 20 vuoden aikana ja Åbo Akademissa yli 60 vuoden aikana hyväksyttyjä graduja voidaan todeta kolmen suosituimman aihepiirin olleen samoja, mutta eri järjestyksessä. Åbo Akademin 82 tutkielmasta liturgiikkaan kohdistui 9 ja homiletiikkaan niin ikään 9 gradua.
Jumalanpalveluselämän graduja oli yhteensä 22 % (18 kpl), kun niitä Joensuussa oli 10 % (14 kpl). Vastaavasti Joensuussa sielunhoidon graduja oli 40 % (53 kpl) ja Åbo Akademissa 17 % (14 kpl).44
Huomionarvoista on, että kun pastoraalipsykologinen sielunhoidon tutkimus 1900-luvun lopulla kohdistui pääasiassa sairaalasielunhoitoon, Joensuun myö- hemmissä graduissa perheneuvontaa selvitettiin hieman enemmän kuin sairaalasi- elunhoitoa (ks. taulukko 2). Perheneuvonnan gradut kohdistuivat tarkastelujakson aikana useisiin hyvin akuutteihin aiheisiin. Tällaisia olivat esimerkiksi luterilaisen kirkon avioliittokäsitys, pappien käsitykset ja kokemukset rukouksesta parisuh- teensa rekisteröineiden puolesta ja heidän kanssaan sekä lehdistössä käyty keskus- telu tasa-arvoisesta avioliitosta. Muita aiheita olivat muun muassa perheneuvojien työ, perheväkivalta, parisuhdekurssit ja parisuhdeoppaat sekä lapsensa huostaan- oton kokeneiden äitien minäkuva ja identiteetti sekä miesten kokemukset pari- suhteen päättyessä.
Sairaalasielunhoidon graduissa (11) tutkittiin sairaalasielunhoidon historiaa ja kehitystä eri paikkakunnilla, psykoottisen nuoren sielunhoitoa, eutanasiaa, sairaa- lapappien työnäkyä sekä teologista näkemystä alkoholismista. Sielunhoidon teori- aa (9) ja periaatteellisia kysymyksiä käsiteltiin muun muassa Kotimaa-lehden sekä useiden sielunhoitoon ja auttamiseen vaikuttaneiden henkilöiden (Martti Lind- qvist, Eero Huovinen ja Tommy Hellsten) kirjojen kautta. Sielunhoitoa kirkon eri työmuodoissa (6) edustivat muun muassa gradut pappien ja diakoniatyönte- kijöiden sielunhoidosta, sotilassielunhoidosta, verkkosielunhoidosta sekä maa- hanmuuttajien erityiskysymykset ja hautaan siunaamisten toimituskeskustelujen sielunhoito.
46 Ks. Björkstrand 1992, 92.
46
195 Sielunhoidon tutkimuksen moninaisuus
Sielunhoidon tutkielmista useimmat (taulukko 2) käsittelivät joko perheneuvon- nan (12) tai sairaalasielunhoidon teemoja (11).
Taulukko 2. Pro gradu -tutkielmien aihepiirit eri osa-alueiden sisällä
Aihepiiri Määrä Empiiriset
lähteet
Kirjalliset lähteet
sielunhoito 53 32 25 51 7
Perheneuvonta 12 7 5 10 2
Sairaalasielunhoito 11 9 6 11 1
Sielunhoidon teoria 9 1 8 9 2
Sielunhoito eri työmuodoissa 6 5 1 6 1
Herätysliikkeiden sielunhoito 5 1 4 5 1
Mielenterveys ja kriisit 4 4 0 4 0
Suru ja menetykset 3 3 0 3 0
Muut aiheet 3 2 1 3 0
jumalanpalveluselämä 14 10 5 15 0
Saarnat 5 3 2 5 0
Odotukset ja kokemukset 4 4 0 4 0
Erityisjumalanpalvelukset 2 1 1 2 0
Kasuaalitoimitukset 2 1 1 2 0
Ehtoollinen 1 1 1 2 0
hymnologia 11 2 11 11 1
Hengelliset laulukirjat 6 0 6 6 0
Virsikirja 5 2 5 5 1
Hengellinen elämä 11 5 9 10 0
Hengellinen elämä eri konteksteissa 7 2 7 6 0
Hengellisen elämän kokemukset 4 3 2 4 0
Diakonia 9 6 4 8 3
Erityistilanteiden diakonia 7 4 4 7 1
Muut teemat 2 2 0 1 2
Koulun uskontokasvatus 7 4 5 7 0
Opetuksen sisältöön kohdistuva
tutkimus 4 1 4 4 0
Oppilaisiin kohdistuva tutkimus 3 3 1 3 0
Kristillinen kasvatus seurakunnassa 7 3 4 5 3
Rippikoulu ja nuorisotyö 4 2 2 2 3
Lapsityö 3 1 2 3 0
Kirkko-oikeus ja johtaminen 6 4 4 6 0
Kirkko-oikeus 3 1 2 3 0
Johtaminen ja työilmapiiri 3 3 2 3 0
Viestintä ja tiedotus 5 2 4 5 1
Lehdistötutkimus 3 0 3 3 0
Sähköiset mediat 2 2 1 2 1
pastoraalipsykologia 5 (35) 3 2 5 1
Häpeä 5 3 2 5 1
pastoraaliteologia 6 5 3 6 2
Puolustusvoimien kirkollinen työ 3 3 1 3 1
Kirkkoon hakeutumisen syyt 2 2 1 2 1
Yliopistollinen teologikoulutus 1 0 1 1 0
Yhteensä 134 76 75 126 18
Kvalita- tiivinen
Kvantita- tiivinen
Herätysliikkeiden ja eri hengellisten liikkeiden (5) sielunhoidon tutkimus kohdistui Sana-lehden sielunhoitoon, herättäjäjuhlien seurapuheiden sielunhoi- dollisuuteen sekä tutkimusajankohtana varsin ajankohtaiseen vanhoillislestadio- laisuuden sielunhoitoon. Mielenterveyteen ja kriiseihin (4) liittyviä aiheita olivat hengelliset kysymykset psykiatrisessa hoidossa, mielenterveyskuntoutujan tuen lähteet, häpeän ja mielenterveysongelmien yhteys, ahdistus sekä hengellisyys, usko ja uskonto selviytymiskeinoina kriiseissä. Surua ja menetyksiä (3) käsittelivät gra- dut surevien omaisten kohtaamisesta, lapsen menetyksen vaikutuksesta spirituali- teettiin sekä lapsensa menettäneiden sururyhmien ohjaajista.
Sielunhoidosta laadituissa tutkielmissa oli 60 prosentissa käytetty empiiristä lähdemateriaalia. Tämä tarkoittaa joko itse haastattelemalla tai kirjoituspyyntöjen avulla kerättyjä lähteitä tai toisten hankkimien lähteiden hyödyntämistä. Varsin yleisiä olivat erilaiset kirjoituspyynnöt, joihin vastaamalla tutkittavat itse kertoivat tutkittavasta aihepiiristä. Esseiden avulla saatu materiaali osoittautui varsin toi- mivaksi esimerkiksi silloin, kun tutkittiin ihmisten kokemuksia ja tunteita.45 Sen sijaan sielunhoidon teoriaa ja herätysliikkeiden sielunhoitoa tutkittaessa kirjalliset lähteet olivat enemmistönä. Hyvin monissa tutkielmissa käytettiin sekä empiirisiä että kirjallisia lähteitä. Kvantitatiivisen tutkimusotteen hyödyntäminen oli sielun- hoitoa tutkittaessa poikkeuksellista. Lähinnä se oli laadullista tutkimusta täyden- tävää.
Jumalanpalveluselämän tutkimuksissa korostuivat saarnat ja kokemukset
Jumalanpalveluselämän ja kasuaalitoimitusten graduista useimmat kohdistuivat saarnoihin (5). Niissä tutkittiin muun muassa tuomiosunnuntain ja pääsiäisen saarnoja sekä sielunhoidollista saarnaa. Jumalanpalveluselämän kokemuksia (4) selvitettiin seurakuntajumalanpalveluksissa ja Tuomasmessuissa; erityisjumalan- palveluksista (2) tutkittiin verkkokirkkoja ja nuorten messuja. Lisäksi tutkittiin ehtoollisaineiden jälkikäsittelyä. Kasuaalitoimitusten tutkimuksissa (2) analysoi- tiin piispojen ordinaatiopuheita ja avioliittoon vihkimisen toimituskeskusteluja.
Kaksi kolmasosaa jumalanpalveluselämän graduista perustui empiiriseen läh- deaineistoon ja yksi kolmasosa myös kirjallisiin lähteisiin. Tämä merkitsi, että ai- hetta tutkiin usein sekä teoreettisesti että ihmisten kokemusten ja odotusten poh- jalta. Metodisesti kaikki tämän aihepiirin gradut olivat kvalitatiivisia.
Hymnologian tutkimuksissa painottuivat armo, jumalakuva ja sielunhoidollisuus Hymnologian gradut jakaantuivat jokseenkin tasan hengellisten laulukirjojen (6) ja virsikirjan (5) kesken. Hengellisistä laulukirjoista tutkittiin Siionin virsiä ja nii- den lisävihkoa, Siionin lauluja sekä Nuoren seurakunnan veisukirjaa vuodelta 2010.
Virsikirjaan liittyvien gradujen teemoina olivat ehtoollisvirsien liturginen funktio, lastenvirsien jumalakuva, evankeliumikirjan virsisuositukset, virsien sielunhoidol- linen funktio surutyössä sekä kirkkokuorotoiminta seurakunnan vapaaehtoistyö- nä. Aihepiirin takia hymnologian gradujen lähdepohja oli lähes aina kirjallinen ja metodi laadullinen. Osa hymnologian graduista liittyi valtakunnalliseen virsitut- kimushankkeeseen.
47 Teologian alalla lähdemateriaalia hankittiin kirjoituspyyntöjen avulla ilmeisesti ensiksi suomalaisten rippikokemuksia kartoittaneeseen tutkimukseen. Sen jälkeen tätä menetelmää on käytetty häpeän tutkimushankkeessa ja monien muiden tutkimusten yhteydessä. Ks. Kettunen 1998, 78–85; Heikkilä 2009, 17;
Kettunen 2011a, 34–38.
47
197 Hengellisen elämän gradut keskittyivät hengellisiin vaikuttajiin ja kokemuksiin
Yhtä paljon kuin hymnologiasta tehtiin graduja myös hengellisestä elämästä48. Hengellisen elämän tutkiminen eri konteksteissa (7) tarkoitti H. J. Clinebellin, Kalevi Lehtisen, Pirkko Jalovaaran, Juhani Ahon heränneitä koskevan novellikoko- elman, vanhoillislestadiolaisten suviseurapuheiden, lasten rukouskirjojen, rukous- helmien käytön sekä hiljaisuuden liikkeen hengellisyyden tutkimista. Graduissa (4) tutkittiin hengellisen elämän kokemuksia hengellisestä häpeästä, vanhoillisle- stadiolaisuudesta eroamisen vaikutuksesta spiritualiteettiin, muistisairaan vanhuk- sen hengellisistä tarpeista ja suomalaisten karismaattisista kokemuksista. Valtaosa tämän osa-alueen graduista pohjautui kirjalliseen lähdeaineistoon ja kaikkien lä- hestymistapa oli laadullinen.
Diakonian tutkimuksissa korostui erityisdiakonia
Diakonian graduissa tutkittiin valtaosaltaan (7) diakoniatyön erityistilanteita. Täl- laisia olivat diakoniatyö syrjäytyneiden nuorten tukena, seurakunnan päihdetyö, ruokapankkitoiminta, ikääntyminen sekä diakoniatyön haasteet suuren tehtaan lopettaessa. Periaatteellisina kysymyksinä tutkittiin pahuuden ongelmaa vankila- sielunhoidossa sekä kehitysvammaisten oikeutta avioliittoon. Tutkimusaineistona olivat lähes tasapuolisesti empiiriset ja kirjalliset lähteet. Käsittelytapa oli voitto- puolisesti kvalitatiivinen.
Koulun uskontokasvatuksessa tutkittiin opetussisältöjä ja kokemuksia
Varsinaisesti en käsittele tässä artikkelissa uskonnonpedagogiikkaa, joka on ny- kyisin oma erillinen oppiaineensa. Joitakin koulun uskontokasvatukseen liittyviä tutkielmia laadittiin kuitenkin käytännöllisen teologian piirissä nimenomaan Rei- jo E. Heinosen ohjauksessa. Ne kohdistuivat toisaalta opetuksen sisältöön (4) ja toisaalta oppilaisiin (3). Opetuksen sisältöön kohdistuvissa tutkielmissa käsiteltiin kuolemaa lukion uskonnon oppikirjoissa 1960–1990-luvulla, mielikuvaoppimis- ta Ignatius Loyolan kasvatuskäsityksessä, konstruktivismia peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmissa sekä ekumeniaan kasvamista Taizén yhteisössä. Oppilaisiin kohdistuvissa graduissa tutkittiin lukiolaisten arvoja ja asenteita suhteessa huu- mausaineisiin, oppilaiden kokemuksia evankelisluterilaisen uskonnon opetuksesta sekä kristinuskon ja afrikkalaisen uskonnon symbioosia Keniassa. Opetuksen si- sältöä tutkittiin pääasiassa kirjallisten lähteiden ja oppilaita empiiristen lähteiden avulla. Lähestymistapa kaikissa oli laadullinen.
Seurakunnan kristillisen kasvatuksen tutkimuksessa korostuivat rippikoulut
Seurakuntakasvatuksen tutkiminen liittyi rippikouluun ja nuorisotyöhön (4) sekä lapsityöhön (3). Tällöin tutkittiin rippikoulun isosten uskonnollisuutta, rippikou- lulaisten vanhempien kokemuksia kirkon toiminnasta, sukupuoli- ja seksuaalivä- hemmistöjen seurakunnan nuorisotyössä saamia kokemuksia sekä ekumeniaa rip- pikoulun oppikirjoissa. Seurakunnan lapsityön gradut käsittelivät nukketeatterin
48 Tässä yhteydessä käytän tarkoituksellisesti käsitettä hengellinen elämä enkä spiritualiteetti, jota on alettu yhä enemmän käyttää synonyymina henkisyydelle, mistä tässä yhteydessä ei ole kysymys. Spiritualiteetti- käsitteen sisällöstä ja problematiikasta Malmisalo 2010, 141–157; Koskela 2011, 27–38; Virtaniemi 2019.
käsikirjoitusten ihmiskäsitystä ja jumalakuvaa, H. C. Andersenin satujen näke- mystä hyvästä ja pahasta sekä seurakunnan lastenohjaajien käsitystä kristillisestä kasvatuksesta.
Kirkkolain soveltaminen ja kokemukset keskeisiä kirkko-oikeudessa ja johtamisessa Kirkko-oikeuden kolmesta gradusta yksi oli selkeästi kirjalliseen lähdemateriaaliin ja kirkkolain tulkintaan perustuva tutkimus papin vaitiolovelvollisuudesta kirkko- lain 5. pykälän mukaan. Myöhemmin gradun tekijä jatkoi tutkimustaan tekemällä samasta aiheesta väitöskirjan. Lisäksi tutkittiin henkilöstön asemaa seurakuntajaon yhteydessä (KL 13: 2) ja vuoden 2014 seurakuntavaalien järjestämistä kolmessa eri seurakunnassa. Johtamista, seurakunnan työilmapiiriä ja identiteettiä käsiteltiin graduissa (3), joiden lähdemateriaalit oli koottu keskisuuren seurakuntayhtymän seurakunnista, seurakuntaliitoksen jälkeisen seurakunnan työyhteisöstä sekä nais- kirkkoherrojen omista kokemuksista.
Viestinnän ja tiedotuksen tutkimus keskittyi ajankohtaisiin teemoihin
Viestinnän ja tiedotuksen viidestä gradusta kolme käytti lähdeaineistona sano- malehtiä. Niissä tutkittiin vuosituhannen alkupuolella suuren huomion kohtee- na vanhoillislestadiolaisuudessa olleita lasten seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia, millenarismia vuosituhannen vaihteessa ja suhtautumista kirkkoihin ja kristillisiin yhteisöihin joensuulaisessa lehdistössä.
Tarkastelujakson aikana sähköinen viestintä lisääntyi voimakkaasti. Yhdessä gradussa tutkittiin evankelis-luterilaisten nuorten tieto- ja viestintäteknologian käyttöä ja toisessa uskonnollisiin lähetyksiin keskittynyttä Taivas TV7 -kanavaa mediakulttuurin muutoksen osana. Lähdemateriaalina lehdistötutkimuksissa käy- tettiin yksinomaan kirjallisia lähteitä ja kvalitatiivista lähestymistapaa, kun taas sähköisiä medioita tutkittiin sekä kirjallisen että empiirisen aineiston perusteella sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti.
Pastoraalipsykologian näkökulmana häpeä
Pastoraalipsykologia yhtenä käytännöllisen teologian painoalana ymmärrettiin ensi sijassa näkökulmaksi, ei niinkään käytännöllisen teologian yhdeksi sekto- riksi. Siksi gradujen luokitteleminen pastoraalipsykologiaan kuuluviksi on tässä yhteydessä ongelmallista. Hyvin monet (35) tarkastelujakson tutkielmat voitai- siin luokitella pastoraalipsykologiaan kuuluviksi.46 Tässä artikkelissa olen liittänyt pastoraalipsykologiaan vain tutkielmat, joita on vaikea sijoittaa millekään käytän- nöllisen teologian osa-alueelle. Tällaisia ovat muun muassa Raamatun teksteihin kohdistuneet tutkielmat, jotka lähteiden perusteella kuuluisivat eksegetiikkaan, mutta joiden tarkastelunäkökulma on pastoraalipsykologinen. Ne eivät sisältönsä puolesta myöskään kuulu minkään perinteisen käytännöllisen teologian aladisip- liinin alueelle.
Kolmen tähän ryhmään kuuluvan gradun lähdemateriaalina olivat häpeän tut- kimushankkeessa kerätyt kirjeet. Näissä tutkielmissa tutkittiin seksuaalisuuteen
49 Pastoraalipsykologian laaja-alaisuudesta antaa hyvän kuvan saksalainen noin 700 sivun laajuinen pastoraalipsykologian oppikirja. Siinä pastoraalipsykologiaan kuuluu muun muassa jumalakuvien, kirkon, jumalanpalveluselämän, kasuaalitoimitusten, saarnan, diakoniatyön ja pappeuden tutkiminen. Klessmann 2009, 11–16. Pastoraalipsykologian määrittelystä Kettunen 2018, 255–256.
49
199 kohdistuvaa häpeää, itäsuomalaisten naisten kokemaa häpeää sekä suomalaisen
miehen häpeää. Kaksi gradua puolestaan perustui Raamatun teksteihin. Näissä kä- siteltiin Jeesuksen ja häpeää kokevien kohtaamista Luukkaan evankeliumissa sekä häpeää Jeesuksen syntymäkertomuksissa.
Pastoraaliteologian tutkimus keskittyi papin toimintaan
Myös pastoraaliteologian ryhmään olisi voitu luokitella hyvin monenlaisia pap- peuteen, seurakuntaelämään, opetukseen ja koulutukseen liittyviä tutkielmia.
Pääasiassa olen kuitenkin sijoittanut ne perinteisille käytännöllisen teologian osa- alueille. Tähän ryhmään olen ottanut lähinnä tutkimuksia, jotka sivuavat papin toimintaa ja kirkon työtä yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilla. Pastoraaliteologian ryhmän gradut käsittelivät puolustusvoimien kirkollista työtä (3), kirkkoon ha- keutumisen syitä (2) ja yliopistollista teologikoulutusta (1). Valtaosaltaan tämän ryhmän gradut perustuivat empiirisiin tai kirjallisiin lähteisiin ja kvalitatiiviseen lähestymistapaan.
Lähteiden ja tutkimusmetodien kokonaisuus
Kokonaisuutena tarkastelujakson aikana laaditut pro gradu -tutkielmat perustuivat hyvin tasapuolisesti empiiriseen ja kirjalliseen lähdemateriaaliin. Tutkimusmetodit painottuivat selvästi laadullisiin menetelmiin. Suurin osa empiirisestäkin materi- aalista oli laadullista eikä määrällistä. Todennäköisin gradu oli siis joko empiiriseen tai kirjalliseen aineistoon perustuva kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä hyödyntä- vä opinnäyte. Tarkastelujakson aikana käytännöllisessä teologiassa tehtiin hyvin vähän kvantitatiivista tutkimusta. Silloin kun kvantitatiivisia menetelmiä käytet- tiin, niillä useimmiten täydennettiin kvalitatiivista tutkimusta.
Silloin kun empiiriset gradut perustuivat seurakunnista kerättyyn tutkimus- materiaaliin, ne kohdistuivat useimmiten itäsuomalaisiin seurakuntiin. Tämä merkitsi, että itäsuomalaisiin seurakuntiin liittyvä tutkimus on ollut oletettavasti laajempaa kuin Helsingin yliopistossa tai Åbo Akademissa laadituissa käytännöl- lisen teologian graduissa. Tässä ilmenee laajemminkin Joensuun teologian ja Itä- Suomen yliopiston aluepoliittinen rooli. Alueellisella korkeakoulupolitiikalla on Suomen kehityksessä ollut 1960-luvulta lähtien hyvin merkittävä rooli.
Väitöskirjoissa korostuvat empiirinen tutkimus, sielunhoito ja pastoraalipsykologia Yksi keskeinen tekijä uuden oppiaineen profiilin kannalta on oppiaineen piiris- sä tehty jatkotutkimus. Tarkastelujakson aikana hyväksyttiin yhteensä kahdeksan käytännöllisen teologian väitöskirjaa (taulukko 3). Kaikkiaan läntisen teologian koulutusohjelmassa hyväksyttiin tuona aikana 31 väitöskirjaa, joten oppiaineen osuus oli hieman yli neljäsosa (25,8 %), jokseenkin sama kuin graduissa.
Väitöskirjoista yli puolet eli viisi perustui empiiriseen materiaaliin.47 Täl- löin keskeistä oli informanttien itsensä tuottama materiaali, kuten heidän kir- joittamansa kirjeet tai antamansa haastattelut. Metodisesti näissä tutkimuksissa painopiste oli laadullisessa tutkimuksessa, vaikka lähes kaikissa käytettiin myös kvantitatiivisia menetelmiä. Väitöskirjoista kolme perustui pääasiassa kirjallisiin ja historiallisiin lähteisiin.48
50 Salomaa 2007; Kekäle 2007; Koskela 2011; Ratinen 2014; Sievers 2016.
51 Muukkonen 2002; Rantala 2010; Alaranta 2013.
50
51
Taulukko 3. Väitöskirjojen sijoittuminen käytännöllisen teologian eri alueille
Väittelijä
Muukkonen x x
Salomaa x x x x x x
Kekäle x x
Rantala x x x x
Koskela x x x
Alaranta x x
Ratinen x x x
Sievers x x x
Ensimmäisenä käytännöllisen teologian väitöskirjana hyväksyttiin 2002 profes- sori Reijo E. Heinosen ohjaama Martti Muukkosen kirkkososiologiaan kuuluva tutkimus Ecumenism of the Laity. Continuity and Change in the Mission View of the World’s Alliance of Young Men’s Christian Associations, 1855–1955. Se käsitteli Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen lähetysnäyn muuttumista voimakkaasta evankelioinnista koko ihmisen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Jumalan valtakunta -käsitteen muuttuminen tuonpuoleisesta tämänpuoliseksi johti NMKY-liikkeen korostamaan oikeudenmukaisuutta ja rauhaa Jumalan tahdon mukaisina tavoit- teina. Aiheensa puolesta väitöskirja olisi voinut kuulua myös kirkkohistoriaan tai ekumeniikkaan. Käytännöllisen teologian alueella se sijoittuu lähinnä kirkkoso- siologiaan.
Heikki Salomaa selvitti Joensuun läntisen teologian soveltavia opintoja ja niihin ensimmäisinä osallistuneiden identiteettiä väitöskirjassaan Minustako pa- piksi? Soveltavia opintoja suorittava teologian opiskelija papin ammattikuvan ja identiteettinsä rakentajana (2007). Salomaa seurasi 13 kuukauden aikana opis- kelijoiden prosessia ja haastatteli kahteen kertaan kaikki soveltaviin opintoihin osallistuneet 15 opiskelijaa. Opiskelijat kirjoittivat oppimistavoitteita (HOPS) ja raportteja sekä esseitä. Tutkimus oli laaja-alainen: se liittyi julistukseen, sielun- hoitoon, spiritualiteettiin, pastoraalipsykologiaan, pastoraaliteologiaan ja uskon- nonpedagogiikkaan. Yliopisto-opetuksen kannalta tutkimus oli periaatteellisesti merkityksellinen: tutkija opetti ja kehitti edelleen niitä opintojaksoja, joita hän oli selvittänyt. Näin soveltavien opintojen rakenne ja metodit perustuivat aidosti tutkimustuloksiin.
Jari Kekäle selvitti väitöskirjassaan Postmoderni isyys ja uskonnollisuus – tari- nallinen näkökulma (2007), miten espoolaisisät muovasivat isäidentiteettiään ensimmäisen lapsensa syntymän yhteydessä ja miten isien uskonnollisuus tässä yhteydessä muotoutui. Tutkimus perustui 13:n Espoon perhekeskuksen perheval- mennukseen osallistuneen nuoren isän haastatteluihin. Isät muovasivat isäidenti- teettiään joko liittymällä tai ottamalla etäisyyttä oman sukunsa historiaan, uuden perhevalmennuksen vertaisryhmän tai laajemman kulttuurisen kontekstin isätari- noihin. Tutkimus kuului sielunhoidon ja erityisesti perheneuvonnan alueelle. Sen pastoraalipsykologinen ote näkyi uskonnollisten ja psykologisten näkökulmien rinnakkaisuutena isyyden muotoutumisprosessissa.
Sielunhoito Diakonia Kirkko-oikeus
SpiritualiteettiPastoraalipsykologiaPastoraaliteologiaKirkkososiologia
Uskonnonpedagogiikka Julistus
