Suomalaisten listaamattomien osakeyhtiöiden tuloksenjärjestely vuosien 2004-2005 veromuutoksen yhteydessä

Kauppatieteiden laitos

SUOMALAISTEN LISTAAMATTOMIEN OSAKEYHTIÖIDEN TULOKSENJÄR- JESTELY VUOSIEN 2004-2005 VEROMUUTOKSEN YHTEYDESSÄ

Pro Gradu -tutkielma Laskentatoimi ja rahoitus Elmeri Kääriäinen (260340) 12.6.2018

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Kauppatieteiden laitos

Taloushallinto ja rahoitus

KÄÄRIÄINEN, ELMERI: Suomalaisten listaamattomien osakeyhtiöiden tuloksenjärjestely vuosien 2004 -2005 veromuutoksen yhteydessä. Finnish limited companies earnings manage- ment from 2004-2005 tax reform

Pro gradu -tutkielma, 61 sivua

Tutkielman ohjaaja: KTT Mervi Niskanen Kesäkuu 2018

–––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

Avainsanat: käyttöpääoma, harkinnanvaraiset jaksotuserät, tuloksenjärjestely, verotus

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää sitä, että käyttivätkö kirjanpitolain mukaiset suomalai- set listaamattomat suuryritykset käyttöpääoman harkinnanvaraisia jaksotuseriä vuoden 2004- 2005 veromuutoksen yhteydessä, jolloin yhteisöverotusta alennettiin ja pääomatuloverotusta kiristettiin. Tutkimuksen tavoitteena oli havaita käyttöpääoman harkinnanvaraisten jakso- tuserien suunta ja voimakkuus veromuutoksen yhteydessä ja siten havainnoida käyttivätkö yri- tykset käyttöpääoman harkinnanvaraisia jaksotuseriä parantaakseen tai heikentääkseen tulos- taan ennen veromuutosta.

Tutkimuksessa käytettiin käyttöpääoman harkinnanvaraisten jaksotuserien mittaamisessa De- fond & Park (2001) mallia, joka tässä tutkimusympäristössä oli mielestäni käyttökelpoisin. Ai- neisto oli melko rajattu ja vuotuinen havaintomäärä siten suppea, joten Jones (1991) mallia ei päätetty käyttää, koska tämä malli vaatisi toimialajakoa ja ei siten välttämättä olisi niin käyttö- kelpoinen tutkimukseni kannalta.

Tutkimuksessa koko aineiston havaintomäärä oli 1263, joista 653 havaintoa liittyi positiivisiin käyttöpääoman harkinnanvaraisiin jaksotuseriin ja 610 havaintoa liittyi negatiivisiin käyttöpää- oman harkinnanvaraisiin jaksotuseriin. Tutkimuksessa käytettiin paneeliaineistomenetelmää, jolla regressioanalyysi muodostettiin koko aineistolle absoluuttisilla käyttöpääoman harkinnan- varaisten jaksotuserien arvoilla sekä positiivisille, että negatiivisille käyttöpääoman harkinnan- varaisille jaksotuserille.

Regressioanalyysien perusteella ei havaittu tilastollisesti merkitseviä tuloksia vuoden 2004- 2005 veromuutoksen yhteyteen liittyen. Regressioanalyysin perusteella ei voida tehdä yleistet- täviä johtopäätöksiä siitä, että käyttivätkö yritykset käyttöpääoman harkinnanvaraisia jakso- tuseriä joko parantaakseen tai heikentääkseen tulostaan keskimääräiseen tulokseen verrattuna ennen veromuutosta. Kuitenkin regressioanalyysissa käytetyt muut muuttujat selittivät tulok- senjärjestelyä hyvin, joten tutkimuksen perusteella voidaan todeta edelleen näiden muuttujien käytettävyys tuloksenjärjestelyn tutkimisessa.

SISÄLLYS

1. JOHDANTO ...4

2. VEROMUUTOKSEN TAUSTA ...7

2.1 Keskeisimmät tekijät pääomatulo- ja yhteisöveromuutokselle ...7

2.2 Yhtiöveron hyvitysjärjestelmän toimintaperiaate ...9

2.3 Hallituksen esityksen merkittävimmät näkökulmat muutoksen tarpeelle ... 10

3. YRITYKSEN TULOKSENJÄRJESTELY ... 12

3.1 Tilinpäätös –ja verosuunnittelu ... 13

3.2 Kirjanpidolliset menettelytavat ... 15

3.3 Tavoitetulos ja kuluvarasto ... 18

3.4 Tuloksenjärjestely ... 20

3.5 Tuloksenjärjestelyn motiivit ... 24

3.6 Verolähtöinen tuloksenjärjestely ... 26

3.7 Tuloksenjärjestelyn tutkimuskirjallisuutta ja laskentamalleja ... 29

4. TUTKIMUS ... 37

4.1 Tutkimuskysymykset ... 37

4.2 Tutkimusaineisto... 37

4.3 Tutkimusmenetelmä ... 38

4.4 Tutkimuksen muuttujat ... 40

4.5 Tutkimuksen analysointi ... 41

4.5.1 Kuvailevat tilastot ... 41

4.5.3 Korrelaatioanalyysi ... 43

4.5.5 Regressioanalyysi ja tutkimustulokset ... 44

4.6 Tutkimushypoteesien testaus ja regressioanalyysin tulosten havainnot ... 50

5. JOHTOPÄÄTÖKSET ... 53

LÄHTEET... 57

1. JOHDANTO

Tuloksenjärjestelyn akateeminen kirjallisuus ja akateeminen tutkimus (muun muassa Dechow ym. 2010; Healy ym. 1999) ovat keskittyneet pääsääntöisesti pörssiyhtiöiden tuloksenjärjeste- lyyn, jonka keskiössä ovat olleet Yhdysvaltojen pääomamarkkinat ja tutkimus on myös pää- sääntöisesti tuotettu Yhdysvaltalaisten pörssiyhtiöiden perusteella Pohjois-Amerikkalaisten tut- kijoiden tekeminä. Tuloksenjärjestelyn tutkimus listaamattomissa osakeyhtiössä on suhteelli- sen suppeaa Suomen talousympäristössä (Kasanen ym. 1996; Kinnunen ym. 2000; Sundgren 2007; Kari ym. 2008; Karjalainen 2015) ja ne tutkimukset, jotka Suomalaisiin yrityksiin liittyen on tehty, ovat keskittyneet pääasiassa listattuihin yhtiöihin. Ainoastaan kirjanpitolain mukaisiin listaamattomiin suuryrityksiin vuoden 2004-2005 veromuutokseen liittyvää tutkimusta ei tieto- jen mukaan ole tehty.

Tutkimukseni tarkoituksena on keskittyä suomalaisten listaamattomien kirjanpitolain mukais- ten suuryritysten tuloksenjärjestelyyn, jossa otetaan huomioon vuonna 2004-2005 Suomessa tapahtunut merkittävä yhteisö –ja pääomaverouudistus. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia mah- dollisia yhteyksiä suomalaisten listaamattomien osakeyhtiöiden tuloksenjärjestelyyn vuosien 2004-2005 yhteisö -ja pääomaveromuutoksen yhteydessä. Tutkimusmenetelmänä käytetään Defond & Park (2001) mallia, jolla voidaan tutkia yhtiöiden toimittamien tilinpäätöstietojen kautta käyttöpääoman harkinnanvaraisia jaksotuseriä ja siten havaita mahdollisia viitteitä tu- loksenjärjestelyyn, joita yritykset ovat tehneet. Negatiivisten ja positiivisten käyttöpääoman harkinnanvaraisten jaksotuserien tarkastelulla regressioanalyysin avulla koko aineiston regres- sioanalyysiin vertaamalla pyritään löytämään syy – yhteys seurauksia yritysten harjoittamaan tuloksenjärjestelyyn veromuutoksen yhteydessä. Tuloksenjärjestelyn keskeiset tutkimusmene- telmät liittyvät tilikausien tulosten muutosten ja tilikausien muutoksien väliseen havainnointiin, tilikausien välisten tulosten jakaumien tarkasteluun ja käyttöpääoman harkinnanvaraisten erien tarkasteluun yhtiöiden tekemien jaksotusmenetelmien avulla aiempien tilikausien vertailutie- toihin liittyen. Käyttöpääoman harkinnanvaraisia jaksotusmenetelmiä voivat olla muun muassa toimet, joilla lievästi positiivisia tai negatiivisia tuloksia pyritään manipuloimaan yhtiöiden käytettävissä olevien harkinnanvaraisten jaksotusmenetelmien avulla.

Motivaationi valitsemalleni tutkimusalueelle kiteytyy seuraavalla tavalla. Tuloksenjärjestelyn tutkimus on pääsääntöisesti keskittynyt Yhdysvaltalaisiin pörssiyrityksiin ja listaamattomien

yhtiöiden tuloksenjärjestely on jokseenkin sivuutettu akateemisessa tutkimuskentässä. Suomes- sakin olennaisin osa tutkimuksista ovat keskittyneet listattujen pörssiyhtiöiden tuloksenjärjes- telyn mittaamiseen ja listaamattomien osakeyhtiöiden tarkastelu on jäänyt melko suppeaksi.

Erityisesti listaamattomien osakeyhtiöitä segmentoitaessa esimerkiksi kirjanpitolain mukaisten yrityskokorajojen perusteella ei ole juurikaan tehty tuloksenjärjestelyn mittaamiseen liittyvää tutkimusta vuoden 2004-2005 veromuutoksen yhteydestä. Tutkimus siten antaa mielenkiintoi- sen lähtökohdan tarkastella tuloksia aiempaan tutkimuskirjallisuuteen verrattuna, koska usein aiemmissa tutkimuksissa on tarkasteltu laajempaa yritysjoukkoa ilman tämänlaista rajausta.

Merkittävien lainsäädännöllisten muutosten huomioonottaminen listaamattomien yhtiöiden tu- loksenjärjestelyssä on suomalaisessa kontekstissa suppeaa. Tutkimukseni yhdistää lainsäädän- nöllisen sekä taloudellisen näkökulman tuloksenjärjestelyn motiiveihin liittyen. Päätöksenteko limittyy yritystasolla usein laajemmaksi kokonaisuudeksi. Siten ilmiöitä ei voida tutkia pelkäs- tään tarkastelemalla yhtä muuttujaa vaan tarkasteluun tulisi ottaa mukaan myös niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat muuttujaan. Tilinpäätösinformaatiolla on olennainen yhteys Suomessa vero- tukseen toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa kirjanpidollinen tulos ja verotettava tulos ovat eriytetty toisistaan eivätkä ole suoraan vertailukelpoisia. Suomessa yrityksen verotettava tulos linkittyy kirjanpidontulokseen ja näillä tekijöillä on suora yhteys toisiinsa. Tutkimuksessa käsitellään ainoastaan suomalaisia listaamattomia kirjanpitolainmukaisia suuryrityksiä, joista ei ole tiedettävästi aiempaa tutkimustietoa kyseiseen veromuutokseen liittyen.

Tutkimuksen rakenne etenee seuraavasti. Ensimmäisessä kappaleessa esitellään tutkimusta ja siihen liittyviä näkökulmia. Toisessa kappaleessa tarkastellaan vuoden 2004-2005 veromuutok- sen taustaa ja veromuutokseen vaikuttaneita motiiveja sekä havainnollistetaan veromuutosta edeltävän ajan verokohtelua sekä veromuutoksen jälkeistä verokohtelua. Kolmannessa kappa- leessa tarkastellaan yritysten tuloksenjärjestelyä. Kolmas kappale jakautuu tilinpäätös -ja vero- suunnitteluun, yleisten kirjanpidollisten menettelytapojen käytäntöön Suomessa, yritysten ta- voitetuloksen ja kuluvaraston esittelyyn ja määrittelyyn, tuloksenjärjestelyn määrittelyyn ja sii- hen liittyviin ilmiöihin, kuten tuloksenjärjestelyn motiiveihin sekä tutkimuskirjallisuuden ja tu- loksenjärjestelyn mittaavien menetelmien esittelyyn. Neljännessä kappaleessa esitellään tutki- mus, tutkimuskysymykset, tutkimusaineisto, tutkimusmenetelmä, tutkimuksen muuttujat, tut- kimuksen analysointi sekä tutkimushypoteesien testaus ja niihin liittyvät havainnot. Viiden- nessä kappaleessa esitellään tutkimuksen johtopäätökset.

Tutkimuksen empiirinen osa käsittelee tuloksenjärjestelyn mahdollisuuksia ja menetelmiä suo- malaisissa listaamattomissa yrityksissä taloudellisesta ja verotuksellisesta näkökulmasta. Tut- kimuksen aineisto on rajattu kirjanpitolain 4 c pykälän mukaisen suuryritys määritelmän mu- kaan, jossa valitun aineiston yrityksistä yritykset täyttävät kriteerit kohdista 1) (taseen loppu- summa 20 000 000 euroa) ja 2) (liikevaihto 40 000 000 euroa). Tilinpäätöstiedot ovat kerätty vuosilta 2002-2007 Voitto + tietokannasta. Käyttöpääoman harkinnanvaraisia jaksotuseriä las- kettaessa on vaadittu, että yritykseltä on saatavissa vertailutiedot vähintään neljältä vuodelta.

Tämän toimenpiteen tarkoituksena on parantaa vertailtavuutta eri tilikausien välillä ja siten saada yleistettävämpiä tuloksia.

2. VEROMUUTOKSEN TAUSTA

Verolla tarkoitetaan julkisyhteisön (veronsaajan) yksipuolisesti määräämää pakollista lakisää- teistä rahamääräistä suoritusta verovelvolliselle, johon julkisen vallan puolelta ei liity välitöntä vastasuoritusta. Verojen keräämisen perusperiaatteena on tyydyttää julkisen vallan tarpeet eli valtion tulisi kerätä verotuloja niin paljon, että niillä saa katettua julkisen sektorin menot. Ve- rotusta on myös käytetty ohjaavana menetelmänä esimerkiksi kasvu-, työllisyys-, alue-, ja ym- päristöpolitiikassa. Yleiseksi verotuksen tavoitteeksi on määritelty, että sen tulisi olla mahdol- lisimman oikeudenmukainen, tehokas ja hallinnollisesti toimiva. Verojärjestelmän tulisi olla yhteiskunnanetuja palveleva kokonaisuus, joka edistää talouskasvua, työllisyyttä ja kilpailuky- kyä (Myrsky 2013). Verotuksen tavoitteet voidaan kiteyttää kolmeksi ryhmäksi. Veroja kerä- tään fiskaalisten tarpeidensa tyydyttämiseksi, verotuksella pyritään vaikuttamaan tulojenjakoon pienentämällä tulo -ja varallisuuseroja sekä ohjaavilla tavoitteilla, joilla pyritään vaikuttamaan yritysten ja kansalaisten päätöksentekoon. Suomessa verojen kerääminen voidaan jakaa pääasi- assa neljään eri veropohjaan. Veropohjalla tarkoitetaan sitä verotettavaa vero-objektia, jonka arvoon verotus perustuu. Nämä ovat tulot, kulutus, omaisuuden hallinta ja siirtäminen sekä työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävät sosiaaliturvaan liittyvät maksut (Leppiniemi & Walden 2017).

2.1 Keskeisimmät tekijät pääomatulo- ja yhteisöveromuutokselle

Keskeisimmät tekijät vuoden 2004 pääomatulo –ja yritysverouudistukseen oli tarve laajentaa tuloverotuksen veropohjia kuitenkin sillä tavoin, että verotus säilyisi mahdollisimman neutraa- lina sekä mahdollistaisi kannustavan investointi –ja säästämisjärjestelmän. Suurimmat ajurit verouudistukselle olivat kansainvälinen verokilpailu ja yhtiöveron hyvitysjärjestelmän toimi- mattomuus nykyisessä markkinaympäristössä. Suomen liityttyä Euroopan unioniin vuonna 1995 tämä lisäsi pääomien liikkuvuutta merkittävästi markkinoiden ja pääomien sääntelyn va- pauduttua (HE 92/2004).

Vielä 1990-luvun puolivälissä Suomen yhteisöverokanta oli yksi Euroopan unionin maiden kil- pailukykyisimmistä mutta vuoteen 2004 mennessä tämä etu oli lähestulkoon kadonnut. Euroo- pan unioniin oli liittynyt maita, joiden yhteisöverokanta oli huomattavasti alempi kuin Suomen yhteisöverokanta. Myös yhtiöveron hyvitysjärjestelmä katsottiin olevan toimimaton järjestelmä

nykyisessä tilanteessa, koska järjestelmässä oli yhteismarkkinoille sopimattomia piirteitä (HE 92/2004).

Uudistuksen keskeisimmäksi tavoitteeksi voitaneen sanoa verokilpailukyvyn säilyttäminen.

Tarkoituksena oli muuttaa yritysverotusta ja pääomatuloverotusta neutraalimmaksi ja yhtei- semmäksi sekä keventää niin pääomatuloverotusta kuin yritysverotustakin. Neutraalisuuden li- säämisen avulla voitiin vähentää tehokkuustappioita, joita edellisen verojärjestelmän arvioitiin aiheuttavan. Olennaisimpana tehokkuustappiona katsottiin se, että edellinen järjestelmä ohjaili voimakkaasti päätöksentekijöiden sijoituspäätöksiä ja siten aiheutti tehokkuustappioita. Erityi- sesti hallitus näki tarpeelliseksi, että Suomella tulisi olla kilpailukykyinen pääoma -ja yritysve- rojärjestelmä, jotta Suomella säilyisi riittävä kilpailukyky pääomamarkkinoilla ja kiinnostavana investointikohteena (HE 92/2004).

Pääomien liikkuvuus on moninkertaistunut EU:hun liittymisen seurauksena ja Suomesta tuli osa globaalia pääomamarkkinapaikkaa. Toisaalta tarkoituksena oli yhtenäistää pääomatulove- rotusta ja siten toimittaa mahdollisimman yhdenmukainen verotus. Yhdenmukaisella verojär- jestelmällä perusteltiin sitä, että mahdolliset vinoumat sijoituspäätöksiä tehdessä minimoituisi- vat ja pääomat allokoituisivat taloudellisesti mahdollisimman tehokkaalla tavalla. Erityisesti pääomatuloverotuksen uudistaminen liittyi Suomen pääomamarkkinoiden vapauttamiseen ja siitä seuranneeseen pääomaverokilpailun kiristymiseen. Paineita verotuksen keventämiseen li- säsi myös se, että useimmilla uusilla jäsenvaltioilla oli huomattavasti alempi yhteisöverokanta Suomeen verrattuna. Sillä hetkellä katsottiin, että Suomen kannalta paras mahdollinen ratkaisu verokilpailussa oli alentaa yhteisövero -ja pääomaverokantaa. Vastaavasti verokantojen alenta- misen seurauksena yhteisö -ja pääomatuloverokantoja laajennettiin merkittävästi (HE 92/2004).

Yhtiöveron hyvitysjärjestelmä myös osoittautui ongelmalliseksi pääomamarkkinoiden laaje- tessa Suomen sisämarkkinoiden ulkopuolelle, jolloin globaalit osinkovirrat kasvoivat huomat- tavasti. Hyvitysjärjestelmän koettiin alun perin toimivan neutraalina järjestelmänä, joka toteut- taisi sisämarkkinoiden toimivuutta rajojen ulkopuolelta saaduista osinkotuotoista. Tavoitteena sisämarkkinoiden ulkopuolelta saaduista osingoista oli sopia kolmansien toimijoiden kuten val- tioiden kanssa myönnettävästä hyvityksestä sopimuksin. Tämä tavoite kuitenkin oli loppujen lopuksi mahdoton toteuttaa valtioiden verojärjestelmien eroavaisuuksien vuoksi. Lisäksi yhtiö- veron hyvitysjärjestelmä olisi ollut syrjimätön ainoastaan siinä tilanteessa, jos ulkomailta saa-

tuihin osinkoihin olisi sovellettu samaa hyvitysjärjestelmää kuin Suomesta saatuihin osinkoi- hin. Tämä olisi mahdollistanut skenaarion, jossa henkilölle maksettaisiin veronpalautusta, vaikka yhtiöveroa ei olisi kertynyt Suomeen maksuun senttiäkään. Suomi olisi siis joutunut hyvittämään sellaisia tuloja, joiden verotuloutus oli kertynyt kokonaisuudessaan kolmanteen valtioon. Tämä olisi aiheuttanut pitkällä aikavälillä kestämättömän verorasitteen, joka olisi pi- tänyt paikata esimerkiksi muita veroja korottamalla. Suomelle tällainen kehitys olisi ollut irra- tionaalista toimintaa (HE 92/2004).

2.2 Yhtiöveron hyvitysjärjestelmän toimintaperiaate

Yhtiöveron hyvitysjärjestelmän perusperiaatteena oli se, että yhtiön jakamaa voittoa verotettiin ainoastaan yhteen kertaan. Hyvitysjärjestelmä oli toteutettu siten, että veroa maksavan listattu osakeyhtiö tuli maksaa veroa vähintään 29/71 suhteessa jaettuun osingon määrään. Esimerkiksi jos julkinen osakeyhtiö päättää jakaa osinkoa 100 000 euroa, hyvitysjärjestelmän mukainen osuus olisi (29/71) x 100 000 euroa. Osingonsaajan verotuksessa veronalaiseksi tuloksi katsot- tiin osinkotulo ja hyvitysjärjestelmän mukainen hyvitysosuus. Esimerkkitilanteessa julkinen osakeyhtiö jakaa luonnolliselle henkilölle osinkoa 100 000 euroa. Tähän tuloon lisätään hyvi- tysjärjestelmän mukainen osuus ((29/71) x 100 000). Verotettava pääomatulo siten olisi 100 000 euroa + 40 845,1 euroa. Tästä summasta maksetaan veroa 29 % (140 845,1 euroa x 0,29) 40 845,1 euroa. Hyvitysjärjestelmän mukaan hyvitysosuuden ja verotettavan pääomatulo- osuuden erotus on nolla, joten maksettava vero on nolla euroa osingon saajan osalta. Osingon jakava julkinen osakeyhtiö maksaa veron kokonaisuudessaan (Laki yhtiöveron hyvityksestä 29.12.1988).

Huomattava havainto julkisen osakeyhtiön maksaman kohdalta on se, että vanhan järjestelmän mukaan efektiivinen verorasitus osingonsaajalle oli nolla prosenttia, koska jakava osakeyhtiö maksoi veron osingonsaajan puolesta. Vanha järjestelmä oli siten osakkeenomistajalle ja osin- gonsaajalle huomattavasti veroedullisempi järjestelmä kuin voimaan tullut uusi verojärjes- telmä, jossa verotus muuttui kahdenkertaiseksi. Verotettavaa tuloa siis verotetaan ensin yritys- tasolla, jonka jälkeen osingonsaajaa verotetaan henkilötasolla pääomatuloverotuksen kautta.

Tämän perusteella erityisesti julkisten osakeyhtiöiden voisi olettaa maksavan omistajilleen mahdollisimman suuren määrän osinkoja vuotta ennen veromuutosta. Kari ym. (2008) tutkivat osingonmaksua veromuutosta edeltävänä vuotena ja havaitsivat, että yritykset maksoivat osin- koja 10-50 % enemmän keskimääräiseen osinkoon verrattuna.

Vastaavasti listaamattomien osakeyhtiöiden maksamista osingoista pääomatuloa on määrä, joka vastaa 13,5 % tuottoa osakkeen käyvälle arvolle. Tähän maksettavan pääomatulo-osuuden määrään sisällytetään yhtiöveron hyvitys. Osingon määrän ylittäessä hyvityksineen määritellyn 13,5 %:n osuuden osakkeen käyvästä arvosta, tästä ylimenevä osuus lasketaan saajalleen an- siotuloksi. Esimerkiksi luonnollinen henkilö omistaan listaamattoman osakeyhtiön osakkeita 100 000 kappaletta. Yhtiö jakaa osinkoa 1 euroa per osake. Osakkeen matemaattiseksi arvoksi on määritelty 50 euroa per kappale. Henkilö siten saa osinkoa 100 000 euroa. Tähän tuloon lisätään yhtiöveron hyvitys (29/71) x osingon määrä. Tästä tulosta pääomatulo-osuus on 13,5

% osakkeiden lukumäärän ja osakkeen matemaattisen arvon tulona. Loput tästä lasketaan an- siotuloksi, joka verotetaan valtion progressiivisen tuloveroasteikon mukaisesti (Laki yhtiöve- ron hyvityksestä 29.12.1988).

Listaamattomien osakeyhtiöiden osalta efektiiviseksi veroasteeksi muodostui noin 9,585 pro- senttia laskettuna nettovarallisuuden arvosta. Listaamattomat osakeyhtiöt maksoivat veroa 90 000 euroon saakka, jonka jälkeen sen ylittävä osuus verotettiin ansiotulona. Tässäkin tilan- teessa vanha verojärjestelmä oli osingonsaajalle huomattavasti edullisempi kuin uusi voimaan- tuleva verojärjestelmä pääomatulojen verotuksesta (Kari ym. 2008).

Täten listaamattomilla osakeyhtiöilläkin voi olla intressi maksaa osinkoina varojaan ennen voi- maantulevaa veromuutosta. Kari ym. (2008) tutkimuksen mukaan listaamattomat osakeyhtiöt myös toimivat kyseisellä tavalla ennen veromuutosta. Lisäksi tutkijat havaitsivat, että yhtiöiden velkaantuneisuus kasvoi, joten osingonjakoa rahoitettiin osittain velalla.

2.3 Hallituksen esityksen merkittävimmät näkökulmat muutoksen tar- peelle

Merkittävimmät uudistukset liittyivät pääomatulojen verokantaan ja yhteisöverokantaan. Pää- omatulojen verokantaa laskettiin 29 prosentista 28 prosenttiin ja yhteisöverokantaa 29 prosen- tista 26 prosenttiin. Osinkoverotusta uudistettiin poistamalla yhtiöveron hyvitysjärjestelmä ja tappioiden vähennysoikeutta kavennettiin. Osinkoverojärjestelmä muuttui jaetun voiton kah- denkertaisen verotuksen malliksi. Mallissa yritys maksaa ensin verotettavasta tulostaan yhtei- söverokannan mukaisen veron, jonka jälkeen luonnolliselle henkilölle jaettavassa osingossa luonnollinen henkilö maksaa pääomatuloverokannan mukaisen veron. Yhteisöverokanta ja pää- omatuloverokanta näin eriytettiin toisistaan. Julkisesti noteeratusta yhtiöstä saadun osingon ve- roasteen kiristymistä 29 prosentista 40,5 prosenttiin ja listaamattomille yhtiöille luotiin oma

verokohtelu. Vuonna 2004 osingon suurin verovapaa pääomatulo-osuus oli määritelty 90 000 euroon saakka. Verovapaaseen osuuteen kuitenkin vaikutti yhtiön nettovarallisuus. Uudistusta edeltävänä aikana yhtiöveron hyvitysjärjestelmän tarkoituksena oli poistaa yhtiöiden välisen ketjuverotuksen ja uudistuksen jälkeen vastaavaa järjestelmää pyrittiin korvaamaan määrittele- mällä verovapaaksi osakeyhtiöstä toiseen osakeyhtiöön maksetut osingot (Myrsky 2013).

Näkökulma verotuksen neutraalisuuden parantamisesta oli myös linjassa verotuksen tasapuoli- suuden kanssa. Pääomatuloille oli määritelty erilaisia verokantoja aiemmassa järjestelmässä, joka oli vasten oletusta tasapuolista verojärjestelmää. Muutoksen jälkeen pääomatulojen hori- sontaalinen oikeudenmukaisuus parani, koska uudessa verojärjestelmässä pääomatulojen vero- kohtelu oli yhtenevä kaikkien pääomatulolajien kanssa. Tämän seurauksena hallitus teki esi- tyksen uusista laeista, joista keskeisin oli tuloverolaki, joka sisälsi pääomatulojen ja yritysve- rotuksen uudistuksen (HE 92/2004).

Vuonna 2004 hallitus teki esityksen, jossa merkittävimpinä ehdotettiin yritys -ja pääomavero- uudistukseen liittyen muutettavaksi osinkotulojen koskevia säännöksiä, yhteisöiden osakkeiden luovutuksiin liittyvän verotuksen muuttamista sekä yhteisö -ja pääomatuloverokantojen alenta- mista. Tutkielmassani tarkastellaan yhteisö -ja pääomatuloverokantojen alentamiseen liittyneitä seurauksia suomalaisten osakeyhtiöiden ja niiden omistajien käyttäytymisessä tuloksenjärjes- telyn suhteen. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, että järjestelivätkö suomalaiset osakeyhtiöt tu- lostaan maksimoidakseen yrityksen hyödyn vai maksimoivatko he opportunistisesti omistajien hyödyn yrityksen kustannuksella. Vuonna 2004 Suomessa yhteisöverokanta oli 29 % ja sitä esitettiin alennettavaksi 26 %: iin. Pääomatuloverokanta oli samaan aikaan 29 % ja sitä esitettiin alennettavaksi 28 %: iin. Osinkoverojärjestelmänä sovellettiin niin sanottua yhtiönveron hyvi- tysjärjestelmää, joka perustui yhdenkertaiseen osinkojen verotukseen. Muutoksen seurauksena osinkojen verotus muuttuisi kahdenkertaiseksi eli verotus tulee tapahtumaan ensin yritystasolla, jonka jälkeen omistajat maksavat pääomatuloveroasteikon mukaisen veron nostetuista osin- goista. Toisin sanoen osinkoverotus oli yritysten omistajille ennen uudistusta verotuksellisesti edullisempaa kuin uudistuksen jälkeen.

3. YRITYKSEN TULOKSENJÄRJESTELY

Kirjanpitolain mukaan liiketoimintaa harjoittavan yrityksen on laadittava tilinpäätös tilikausit- tain. Tilikausi on lähtökohtaisesti vuosi mutta erityistapauksissa tilikautta voidaan joko piden- tää tai vaihtoehtoisesti lyhentää. Tilinpäätös sisältää yrityksen taloudellista asemaa kuvaavan taseen, tuloslaskelman, joka kuvaa tilikaudella syntynyttä tulosprosessia, rahoituslaskelman, joka kuvastaa prosessia, miten yrityksen varat ovat hankittu ja miten niitä on käytetty sekä lii- tetiedot, jonka tarkoituksena on täydentää ja selventää tilinpäätöksessä raportoituja eriä. Osana tilinpäätöstä on sisällytettävä toimintakertomus niiden yritysten kohdalta, jotka täyttävät kir- janpitolain määrittämät ehdot. Nämä ehdot ovat, jos yritys on julkinen osakeyhtiö, osuuskunta tai yksityinen osakeyhtiö, joka ei ole pien- tai mikroyritys tai yleisen edun kannalta merkittävä yhteisö. Osakeyhtiön osakkeenomistajien kannalta vahvistetulla tilinpäätöksellä myös määri- tellään yrityksen vapaan pääoman määrä, josta on mahdollista maksaa omistajille osinkoa (OYL 13:3 §).

Kirjanpitolaki määrittää muoto- ja laajuusseikat tilinpäätöksen ja sen erien esittämisen suhteen yritysten kohdalla. Olennaisin tilinpäätöksen tarkoitus on antaa oikea ja riittävä kuva toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta olennaisuusperiaatteen mukaisesti ottaen huomioon yri- tyksen toiminnan laatu ja laajuus. Tilinpäätöksessä esitettävä seikka on olennainen silloin, kun sen pois jättämisen tai väärin ilmoittamisen voidaan kohtuullisesti odottavan vaikuttavan pää- töksiin, joita tiedon käyttäjät tekevät tilinpäätöksen perusteella. Tilinpäätös on keskeisin kanava tarjoamaan informaatiota sisäisille ja ulkoisille sidosryhmille yrityksen taloudellisesta ase- masta, rahoitusrakenteesta ja tulevaisuuden odotuksista. Sääntelyllä pyritään luomaan vähim- mäistaso tilinpäätösinformaation esittämiseen, jotta ulkopuoliset sidosryhmät saavat riittävän kuvan yrityksen toiminnasta. Ulkoisia sidosryhmiä voivat olla niin yrityksen omistajat, rahoit- tajat kuin toimintaa valvovat viranomaiset. Tilinpäätöksen esittämiseen liittyvät vaatimukset ovat kehittyneet vuosien saatossa, kuten tilinpäätösinformaation läpinäkyvyyden ja kirjanpidon relevanttiuden parantuminen (Kirjanpitolaki 30.12.1997/1336).

Kirjanpitomenetelmät ovat jaettu kahteen vaihtoehtoon, suoriteperusteiseen kirjanpitoon ja maksuperusteiseen kirjanpitoon. Suoriteperusteinen kirjanpito tarkoittaa sitä, että yrityksen tuotto tai kulu realisoituu vasta siinä vaiheessa, kun toimitusehtojen mukaisesti tuote tai palvelu luovutettu tai vastaanotettu. Kassaperusteisella kirjanpidolla tarkoitetaan sitä, kun kassaperus- teisesti rahamääräiset tuotot tai kulut kirjataan kirjanpitoon. Esimerkiksi kassaperusteisessa kir- janpidossa kirjaus tehtäisiin siinä vaiheessa, kun raha on siirtynyt tilille tai maksu on lähtenyt

tililtä. Tuloksenjärjestelyn kannalta suoriteperusteinen kirjanpitomenetelmä antaa läpinäky- vämpää tietoa kuin kassaperusteinen kirjanpitojärjestelmä, koska tuotto tai kulu kirjataan vasta siinä vaiheessa, kun se on yrityksen omaisuutta. Muussa tapauksessa erät näkyvät taseessa saa- misina tai velkoina. Kassaperusteisessa kirjanpitojärjestelmässä päätöksentekijällä on enem- män harkinnanvaraa esimerkiksi jaksotuksen osalta, koska kirjaus tehdään vasta siinä vai- heessa, kun raha on tullut tilille tai lähtenyt tililtä. Tämä luo tilinpäätöksen kannalta luotetta- vuusongelman esimerkiksi siihen liittyen, mille tilikaudelle myynti liittyy tai opportunistiseen kirjaamiseen, jotta tulosta voidaan näyttää paremmalta tai heikommalta lykkäämällä laskujen maksua tai maksamalla etukäteen laskuja (Dechow, Ge & Schrand 2010; Dechow & Schrand 2004; Kirjanpitolaki 30.12.1997/1336).

Verolainsäädännön kehittymisestä ei niinkään voida todeta samaa. Yrityksille asetetut laskenta- ja informointinormit verolainsäädännön kohdalla liittyvät pitkälti veronalaisen voiton ja netto- varallisuuden selvittämiseen. Verotuksen ja tarkastusta tekevän elimen kannalta laaja informaa- tionäkökulma ei ole niin relevantti kuin omistajan tai rahoittajan näkökulma läpinäkyvän kir- janpitoinformaation saatavuuteen.

3.1 Tilinpäätös –ja verosuunnittelu

Osakeyhtiölain perusoletuksena on se, että yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen, ellei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä. (OYL 1:5 §) Tilinpäätös ja ve- rotus ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa Suomessa. Siten tilinpäätössuunnittelu ja verosuunnit- telu ovat myös olennainen osa yrityssuunnittelua. Yritysten verosuunnittelun tarkoituksena on luoda optimaalinen tilanne verorasitteen hallitsemiseksi lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Vero- suunnittelun tehtävänä on myös estää hallitsemattomien verotustilanteiden syntyminen ja mah- dollisten verohaittojen minimoiminen yrityksen sekä omistajien preferenssien mukaisesti. Ti- linpäätökseen liittyvässä suunnittelussa verotusnäkökulma on yksi osa laajempaa kokonaisuutta yrityssuunnittelussa. Muut näkökulmat voivat liittyä esimerkiksi optimaalisen rahoitusraken- teen valitsemiseen, omistajan henkilökohtaisen talouden rahoittamiseen tai yritysimagoon. Pre- ferenssit suurten ja pienten yritysten välillä voivat olla erilaisia. Suurilla yrityksillä on tarve säilyttää mahdollisimman hyvä yritysimago sidosryhmien silmissä, kun taas pienemmillä yri- tyksillä tärkein asia voi olla verorasitteen minimoiminen (Healy & Wahlen 1999; Leppiniemi

& Walden 2017).

Suomessa suurin osa toimivista yrityksistä ovat listaamattomia osakeyhtiöitä. Näistä suurin osa ovat pieniä -ja keskisuuria osakeyhtiöitä. Listattuja osakeyhtiöitä Suomessa on verrattuna erit- täin vähän suhteessa listaamattomiin osakeyhtiöihin. Tuloksenjärjestely ja tilinpäätössuunnit- telu liittyvät Healy & Wahlen (1999) mukaan johdon omiin arvioihin ja parhaaksi näkemiinsä menetelmiin liittyen. Usein informaation asymmetria vaikuttaa juuri listattujen osakeyhtiöiden osakkeenomistajiin, koska heillä ei ole läpinäkyvää tietoa johdon tekemistä päätöksistä ja ovat ne täysin rationaalisia ja yrityksen arvoa maksimoivia. Tilintarkastajilla on tässä suhteessa olen- nainen rooli osakkeenomistajien edunvalvojana, jotta tilinpäätös ei sisällä olennaisia virheitä tai viitteitä johdon käyttämiin laittomiin menetelmiin yrityksen taloudenpidossa (Jensen &

Meckling 1976). Listaamattomien yritysten omistajia voidaan siten osittain verrata yritysten toimeenpanevaan johtoon, joka tekee yrityksen kannalta merkittäviä liiketaloudellisia päätöksiä eikä yritysten palkattu johto voi välttämättä tehdä yksin päätöksentekoa. (Ball & Shivakumar 2005)

Listaamattomien osakeyhtiöiden tilinpäätössuunnittelun kannalta olennainen yhteistyökump- pani ovat pankit sijoittajien sijasta. Rahoitus Euroopassa on pankkikeskittynyttä ja tilinpäätös- tiedot ovat yksi merkittävä osa rahoituksen myöntämistä yrityksille. Tilinpäätösraportointi ei ole kvartaaleihin sidottua vaan lähtökohtaisesti raportointi tapahtuu kerran vuodessa lakisäätei- sen tilinpäätöksen ja tilintarkastuksen yhteydessä. Siten listaamattomien osakeyhtiöiden omis- tajilla on hallussaan sellaista ”sisäpiiritietoa” muun muassa taloudellisesta kehityksestä mitä muilla osapuolilla ei välttämättä ole. Tällaista hyötyä ei voida käyttää julkisesti listatuissa yri- tyksissä vaan tieto on pyritty saamaan mahdollisimman läpinäkyväksi sijoittajille ja muille si- dosryhmille (Ball & Shivakumar 2005). Listaamattomien yritysten omistajat voivat siten toimia vapaammin hallussa olevan informaationsa kanssa.

Kirjanpitolain mukaan tilinpäätöksen tarkoituksena on antaa informaatiota tilinpäätöspäivän ta- loudellisesta asemasta ja tilikauden tuloksen muodostumisesta (KPL 3:1 §). Tilinpäätös- ja kir- janpitoinformaatio ovat läheisesti sidoksissa toisiinsa ja verotusta toimittaessa veroilmoitus teh- dään näiden mukaisesti. Kuitenkin useat tilinpäätöksen ja verotuksen laskentaa koskevat erät eroavat toisistaan. Esimerkiksi tilinpäätöksen osoittama voitto ei ole yleensä saman suuruinen kuin verotettava tulos. Veroilmoituksessa esitettävässä verotettavan tulon ja nettovarallisuuden laskemisessa on merkittävin yhteys tilinpäätös- ja kirjanpitoinformaatioon. Veroilmoitukseen merkittävä informaatio keskittyy pääasiassa yrityksen kirjanpitoinformaatioon ja siten kirjan- pitoratkaisut vaikuttavat monin tavoin veroilmoituksen sisältöön ja toimeenpantavaan verotuk- seen (Laki elinkeinotulon verottamisesta 24.6.1968/360; Leppiniemi & Walden 2017).

Yritysten motiivit ja tavoitteet tilinpäätössuunnittelulle ovat usein tilannekohtaisia ja tavalli- simmin koskevat tavanomaisimmin sellaisia osa-alueita, kuten kirjanpitoinformaation liikku- vuuden tehokkuuden maksimointia yrityksessä, pyrkimys esittämään mahdollisimman lä- pinäkyvästi tilinpäätösinformaatiota erityisesti ulkoisille sidosryhmille, yritysten strateginen tu- loksen suunnittelu sekä ennakoivat verotusratkaisut ja verosuunnittelu yrityksen sisällä, jonka lainsäädäntö mahdollistaa tai tulee mahdollistamaan (Guenther 1994; Healy & Wahlen 1999).

Erityisesti verosuunnittelussa yritysten agenda voi vaihdella preferenssien mukaan tai tilikau- sikohtaisesti. Tavanomaisimmat yritysten verosuunnittelutoimet keskittyvät investointien ve- roseuraamuksien ennakoimiseen, tilikausien verosuunniteluun, yritysten verotusrakenneraken- neratkaisuihin ja strategiseen lainsäädännölliseen verosuunnitteluun. Investointien veroseuraa- muksia tulee ottaa huomioon esimerkiksi poistojen kohdalla, kun taas tilikausien verosuunnit- telussa pyritään löytämään optimaalisin tuloksen näyttöaste, joka tyydyttää omistajien tarpeet sekä minimoi verotettavan tulon (Healy & Wahlen 1999; Sundvik 2017).

Suurempien yritysten kohdalla tuloksenjärjestelyä on mahdollista järjestää konsernirakenteella, jossa voidaan antaa suoria konserniavustuksia emoyhtiön ja tytäryhtiöiden välillä tai määritellä erilaisia vuotuisia maksuja, joita esimerkiksi tytäryhtiöt maksamat emoyhtiölle palveluksista, tietojärjestelmistä tai muista vastaavista palveluista. Nämä vuotuiset maksut tavallisimmin si- dotaan esimerkiksi liikevaihtoon, josta emoyhtiö veloittaa sopimuksen mukaisen prosenttiosuu- den mukaan maksua (Hirshleifer 1956; Holmström & Tirole 1991). Yrityksillä on myös tarve valita toiminnalle suotuisin yritysmuoto vero-oikeudellisesti, joka mahdollistaa mahdollisim- man laajan liikkumavaran verotettavan tulon ja nettovarallisuuden laskemisessa. Toisaalta yri- tysten tulee ennakoida tulevaa ja olla tietoisia tulevista lainsäädännöllisistä muutoksia sekä osata reagoida niihin oikealla tavalla (Kasanen, Kinnunen ja Niskanen 1996). Tässä tutkiel- massa erityinen mielenkiinto perustuu siihen, miten yritykset ja niiden omistajat toimivat, kun tiedetään, että yhteisöverotus tulee laskemaan mutta pääomatuloverotus tulee nousemaan seu- raavana verovuotena.

3.2 Kirjanpidolliset menettelytavat

Kirjanpitolain 1:3 § määrittää yleisperiaatteen juoksevaa kirjanpitoa ja tilinpäätöstä varten.

Juoksevan kirjanpidon ja tilinpäätöksen tulee noudattaa hyvää kirjanpitotapaa. Tilinpäätöksen tulee myös antaa oikea ja riittävä kuva toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. (KPL 3:2 §) Lisäksi tarpeelliset lisätiedot tulee esittää liitetiedoissa. (KPL 1:2 §)

Yrityksen kirjanpidon ja kirjanpidosta muodostettava tilinpäätöksen yleisenä periaatteena voi- daan pitää olennaisuutta. Olennaisuus voidaan määritellä siten, ettei tilinpäätösinformaation kannalta eriä tarvitse käsitellä ehdottoman tarkasti. Tilinpäätösinformaation merkitsevyys tulee arvioida aina tilannekohtaisesti, koska muun muassa toimialojen välillä on eroavaisuuksia ti- linpäätöksen kannalta olevien olennaisten erien välillä. Olennaisuuden arviointia tulisi painot- taa tilinpäätösinformaation loppukäyttäjien näkökulmasta, kuten tavarantoimittajien, rahoitus- laitosten tai sijoittajien näkökulmasta. ”Tilinpäätöksessä esitettävä seikka on olennainen sil- loin, kun sen pois jättämisen tai väärin ilmoittamisen voidaan kohtuullisesti odottaa vaikuttavan päätöksiin, joita tiedon käyttäjät tekevät tilinpäätöksen perusteella. Vaikka seikka olisi yksittäi- senä epäolennainen, olennaisuuden arviointi tulee kohdistaa kokonaisuuteen, jos samankaltai- sia seikkoja on useita.” (KPL 2a §) Kirjanpitovelvollisen edellytetään siten esittävän tilinpää- töksessään siihen vaikuttavat olennaiset seikat tai sellaiset epäolennaiset seikat, jotka muodos- tavat kokonaisuudessaan olennaisen seikan.

Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laadinta ja tilinavaus voidaan jakaa kahdeksaan peri- aatteeseen, joita tulee noudattaa. Kirjanpitolain 3:3 §:n mukaan tilinpäätöstä laadittaessa sekä tilinavausta tehtäessä on 1) oletus kirjanpitovelvollisen toiminnan jatkuvuudesta, 2) johdonmu- kaisuus laatimisperiaatteiden ja –menetelmien soveltamisessa tilikaudesta toiseen, 3) liiketa- pahtumien sisältöpainotteisuus, 4) tilikauden tuloksesta riippumaton varovaisuus, 5) tilinavauk- sen perustuminen edellisen tilikauden päättäneeseen taseeseen, 6) tilikaudelle kuuluvien tuot- tojen ja kulujen huomioon ottaminen riippumatta niihin perustuvien maksujen suorituspäivästä (suoriteperuste), 7) kunkin hyödykkeen ja muun tase-eriin merkittävän erän erillisarvostus ja 8) taseessa vastaaviin ja vastattaviin kuuluvien erien ja tuloslaskelmassa tuottojen ja kulujen esit- täminen täydestä määrästään niitä toisistaan vähentämättä, jollei yhdistelemien ole tarpeen oi- kean ja riittävän kuvan antamiseksi (netottamiskielto). Nämä kirjanpitolaissa määritellyt peri- aatteet muodostavat kehikon, joihin tilinpäätösten laatijoiden tulee nojautua. Näiden periaattei- den soveltamisessa ei ole tilikausikohtaista harkinnanvaraisuutta vaan periaatteet ovat pakotta- via, kuitenkin lukuun ottamatta niiltä osin, kuin laissa toisin määrätään (esimerkiksi suoritepe- rusteisuuden pakollisuus).

Kirjanpidollisten menettelytapojen valintaa tehdessä on erittäin tärkeä valita yritykselle strate- gisesti paras ratkaisu, koska jatkuvuuden periaatteen mukaan näitä menettelytapoja ei ole mah- dollista muuttaa mielivaltaisesti tilikausien välillä. Menettelytapojen jatkuvuuden periaatteen mukaan tilinpäätöksen laatimisperiaatteet eivät saa olla epäjohdonmukaisia tilikausien välillä.

Perusperiaatteena on se, että alun perin valittu menettelytapa on pysyvä eikä sen jälkeen ole mahdollista tehdä muutoksia menettelytapaan liittyen ilman painavaa syytä.

Jatkuvuuden periaate liittyy erityisesti kirjanpidossa tehtäviin aktivointikirjauksiin ja kulukir- jauksiin. Aktivointi ja –kulukirjaukset liittyvät pääsääntöisesti pysyvien vastaavien aineellisiin hyödykkeisiin ja sijoituksiin, joista tehdään tulonhankkimisprosessiin liittyviä vientejä. Kulu- vien aineettomien hyödykkeiden osalta on mahdollista myös tehdä aktivointi ja –kulukirjauk- sia. Tässä tapauksessa hankintameno jaksotetaan poistojen avulla sen taloudelliselle pitoajalle.

Periaatteen mukaan tasearvon ei siten tarvitse vastata omaisuuden luovutushintaa tai käypää arvoa. Omaisuutta arvostettaessa perusoletus liittyy tulonodotuksiin sekä miten meno vaikuttaa yrityksen tulonhankkimisprosessissa. Maa-alueiden ja arvopaperien osalta ei lähtökohtaisesti tehdä suunnitelman mukaisia poistoja tai kulukirjauksia ellei tulontuottamiskyky alene alle ra- portoidun tasearvon. Jos arvo on alle tasearvon, kulukirjaus on tehtävä (KPL 5:12 §; KPL 12

§).

Sisältöpainotteisuuden periaate, toisin sanoen asia ennen muotoa -periaatteella tarkoitetaan sitä, että liiketoimen tosiasiallista sisältöä painotetaan sopimuksen arvioinnissa eikä vain sen muo- dollista sisältöä. Tätä voidaan luonnehtia myös kirjanpidon omaksi veronkiertosäännökseksi, jolla tilinpäättäjän ilmoittamia tietoja katsotaan sen todellisen tarkoitusperän mukaisesti eikä vain muodollisen sisällön perusteella (KPL 3:3 §; Laki verotusmenettelystä 28 §).

Varovaisuuden periaatteen mukaan tilinpäättäjän tulee esittää tilinpäätös mahdollisimman kon- servatiivisesti, ilman harkinnanvaraisuutta todellisten arvojen suuruisina tai jos erien arvosta- minen on vaikeaa, niin ne tulisi arvostaa todellista arvoa alempina. Varovaisuusperiaatteen mu- kaisesti tilinpäättäjän tulee ottaa huomioon tilinpäätöksessään ainoastaan tilikaudella toteutu- neet voitot. Yhtiön varallisuusasemaa heikentäviä eriä tarkastellessa yhtiön tulisi varovaisuu- denperiaatteen mukaisesti ottaa huomioon poistot, arvonalennukset, vastuut ja velkojen lisäyk- set, jotka tulevat käymään toteen tilikauden päättymisen jälkeen (KPL 3:3 §).

Tasejatkuvuudella tarkoitetaan päättävän tilikauden loppusaldojen ja aloittavan tilikauden al- kusaldojen täsmällisyyttä. Tilinpäätöksen tiedot siten rullaavat tilikaudesta seuraavaan sen suu- ruisina kuin ne todellisuudessa ovat (KPL 3:3 §). Kirjanpito perustuu lähtökohtaisesti suorite- perusteiseen kirjanpitoon. Tulo tai meno syntyy siinä vaiheessa, kun tavara tai palvelu on luo- vutettu tai se on vastaanotettu. Maksuajankohdalla ei ole merkitystä tuloutuksessa vaan se koh- distetaan tosiasialliseen hetkeen, kun suorite on luovutettu tai vastaanotettu. Taseessa siis esi- tetään saamisina tai velkoina sellaiset erät, joista ei ole vielä saatu maksua mutta suorite on

luovutettu (saaminen) tai sellaiset erät, jotka on saatu mutta ei maksettu (velka). Tilanteessa, kun tulo saadaan (velka maksetaan) taseen saamistili purkautuu ja siirtyy tuloslaskelman tuo- toksi. Vastaavasti, kun ostovelka maksetaan, taseen ostovelkatili purkautuu ja siirtyy tulosvai- kutteisesti menoksi.

Kirjanpidollisesta näkökulmasta on kuitenkin huomattava se, minkä tilinpäätösnormiston mu- kaisesti tilannetta tarkastellaan. Suomessa 3 yleisintä käytössä olevaa tilinpäätösnormistoa on Suomen tilinpäätösnormisto, kansainvälinen IAS-normisto ja Yhdysvaltain normisto. FAS- GAAP (suomen tilinpäätösnormisto) on jokseenkin verrattavissa IAS-normistoon (internati- onal accounting standards) jota voidaan pitää nimensäkin perusteella kansainvälisenä tilinpää- tösnormistona. Kolmantena normistona on US-GAAP, joka on muodostunut sen takia, ettei Yhdysvaltojen viranomaiset ole hyväksyneet IAS-normistoa. (Niskanen & Niskanen 2016 s.228)

3.3 Tavoitetulos ja kuluvarasto

Jakokelpoinen vapaa oma pääoma on osakeyhtiön keskeisin tapa jakaa yrityksen varallisuutta omistajilleen. Osakeyhtiöllä on mahdollisuus jakaa vapaata omaa pääomaa osinkoina, hankki- malla tai lunastamalla omia osakkeita sekä pääomalainojen lyhentäminen ja koron maksaminen pääomalainalle. Tilikausittainen tuloslaskelman voitto tai tappio vaikuttaa niin oman pääoman määrään kuin jakokelpoiseen vapaaseen omaan pääomaan (OYL 13:1 §).

Kuluvarastolla tarkoitetaan yrityksen käytössä olevia tuloksenjärjestelyyn mahdollistavia eriä.

Merkittävimmät kuluvaraston järjestelyyn käytettävät erät liittyvät jaksotus- ja arvostusratkai- sujen tilikausikohtaiseen hyödyntämiseen yrityksen preferenssejä tyydyttävän tuloksen saavut- tamiseksi. Kuluvaraston maksimaalisen hyödyntämisen saavuttamiseksi yrityksen tulee enna- koida mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tilikautta mahdollisia tarpeita kuluvaraston käyttä- miseen, koska kuluvaraston käyttömahdollisuudet tilikauden lopussa tai päätyttyä ovat huomat- tavasti rajatummat (Shipper 1989; Healy & Wahlen 1999; Cohen, Dey & Lys 2008).

Yrityksillä on mahdollisuus suunnitella kuluvarastoaan ja sen käyttöä tilikauden aikana mutta sitä kuitenkin rajoittaa kirjanpidolliset laadintaperiaatteet. Kirjanpitolain 3:3 §:n mukaan tilin- päätöksen laadintaperiaatteita ja menetelmiä on sovellettava johdonmukaisesti tilikaudesta toi- seen, puhutaan jatkuvuuden periaatteesta. Operatiivisen verosuunnittelun kannalta tämä vaati- mus rajoittaa yritysten liikkumavaraa tulosvaikutteisten tilinpäätöserien esittämisen suhteen,

kuten kiinteiden menojen aktivoinnissa on noudatettava tilikaudesta toiseen samoja laskenta- periaatteita. Tämän vuoksi yritysten on tehtävä strateginen päätös tulevaisuuden verosuunnit- telun kannalta mitä laskentaperiaatetta se tulee käyttämään, koska valittu laskentaperiaate on lähtökohtaisesti pysyvä. Tilikausikohtaisia pikavoittoja ei siis ole mahdollista saada vaihta- malla laskentaperiaatetta tilikausien välillä (Guenther 1994; Healy & Wahlen 1999).

Merkittävin operatiivinen tilinpäätössuunnittelu liittyy tilikausikohtaisesti tilinpäätössiirtoihin, poistoeroon ja vapaaehtoisiin varauksiin. Yrityksellä on kuitenkin laaja mahdollisuus suunni- tella tulostaan muun muassa ajoittamalla ostoja ja myyntejä, nopeuttamalla varaston kiertoai- koja tai investoimalla haluamassaan ajankohdassa. On kuitenkin huomattava, että kuluvarasto -termille ei voida antaa yksiselitteistä määritelmää mitä se absoluuttisesti pitää sisällään. Kulu- varaston käyttäminen on yritys -ja tilikausikohtaista sekä on riippuvainen kuluvarastoa käyttä- vän henkilön toimista. Kuluvarasto on monisyinen kokonaisuus, joka vaatii käyttäjältään niin kirjanpidollisen kokonaisuuden hahmottamisen kuin lainsäädännöllisten tulkintojen käyttämi- sen. Tällaista kuluvarastoa kutsutaan potentiaaliseksi kuluvarastoksi. Myös osa kuluvaraston kohdentamisesta voi syntyä tiedostamattomasti yrityksen normaalin liiketoiminnan seurauk- sena. Tällaista kuluvarastoa kutsutaan automaattiseksi kuluvarastoksi (Schipper 1989; Cohen, Dey & Lys 2008). On olemassa verotuksellisia kokonaisuuksia, jotka ovat tulkinnanvaraisia niin valvojan kuin valvottavan osapuolen kesken. Usein näitä kiistoja käsitellään korkeimmissa oikeusasteissa asti, joka voi olla yrityksen toiminnalle riski mutta myös mahdollisuus, jos toi- minta katsotaan lainmukaiseksi.

Verohallinto on mahdollistanut ennakkopäätösten hakemisen muun muassa tuloverotukseen ja arvonlisäverotukseen liittyen yhtiöiden osalta. Ennakkoratkaisujen hakeminen on maksullista mutta sen kustannus on usein huomattavasti pienempi kuin epäselvistä tilanteista koituvat mak- sut verovelvolliselle, jos tilannetta ei katsota verovelvollisen eduksi.

Tilinpäätöstilanteen voidaan jakaa kuluvaraston osalta kahteen eri tilanteeseen. Puhutaan kriit- tisestä tilinpäätöstilanteesta ja ei -kriittisestä tilinpäätöstilanteesta. Kriittisellä tilinpäätöstilan- teella tarkoitetaan tilannetta, jossa toimijalla ei ole riittävästi käytettävää kuluvarastoa päästäk- seen tavoitetilanteeseen. Ei -kriittisessä tilinpäätöstilanteessa toimijalla on mahdollista valita optimaalisimmat erät kuluvarastosta käytettäväksi, jotta tavoitetulokseen päästään ja kuluva- rastoa jää mahdollisesti käytettäväksi tuleville tilikausille. Kriittiselle tilinpäätökselle voidaan havaita kaksi tilannetta, jossa joko tulosta ei voida näyttää riittävän positiivisena tai toisaalta tulosta ei voida järjestellä riittävän alhaiseksi. Kuluvarasto voidaan myös jakaa niihin eriin,

joita voidaan käyttää verotuksessa tehokkaasti hyväksi sekä niihin eriin, joilla ei ole niin teho- kas vaikutus verotettavaan tulokseen. Nämä erät jaksotuserät ovat voidaan jakaa sellaisiin jak- sotuseriin, joihin voidaan vaikuttaa helpommin tilinpäätöstilanteessa, kuten myyntisaamiset tai ostovelat ja niihin jaksotuseriin joihin vaikuttaminen on tilinpäätöshetkellä vaikeampaa, kuten poistot. Suunnitelman mukaisten poistojen poistosuunnitelma on määriteltävä ja sen on lähtö- kohtaisesti oltava tilikaudesta toiseen samanlainen (Schipper 1989; Guenther 1994; Healy &

Wahlen 1999).

3.4 Tuloksenjärjestely

Tuloksenjärjestely on määritelty sellaisena toimintana, jossa yritys pyrkii kirjanpidollisin me- nettelytavoin tai vaikuttamalla teoin tulokseen saavuttaakseen yrityksen tai yrityksen johdon asettaman tavoitellun tulostason. Tuloksenjärjestelyä on sellaiset epäneutraalit kirjanpidolliset menetelmät ja raportointitavat, joilla pyritään saavuttamaan muun muassa sopimusperäisiä ta- voitteita tai parantamalla tilikausien välistä tulosten volatiliteettia, jotta tilinpäätösaineisto on pysyvämpää ja ennustettavampaa (Schipper 1989; Kasanen ym. 1996; Skinner & Sloan 2002;

Healy ym. 2009). Muun muassa Ficher & Rosenzweig (1995) ovat määritelleet tuloksenjärjes- telyä käyttäytymiseksi, jossa johto pyrkii tietoisesti kasvattamaan tai pienentämään tilikauden raportoitavaa tulosta kuitenkaan huomioon ottamatta yrityksen pitkän aikavälin kannattavuutta.

Esitellyn määritelmän mukaan johdolla voi olla intressinä tuottaa sellaista tilinpäätösinformaa- tiota, joka ei noudata normaalia neutraalia tapaa luoda ja esittää yhtiön tilinpäätösinformaatiota.

Johdolla voi mahdollisesti olla toissijaisia preferenssejä luoda ja esittää harhaanjohtavasti tuot- tamaansa tilinpäätösinformaatiota kuten saatavat bonukset tai palkkiot yhtiöstä tai sidosryh- mien harhaanjohtaminen tuottamalla tilinpäätösinformaatiota, joka ei ole täysin relevanttia. Tu- loksenjärjestely sisältää sellaisia päätöksentekijän tekemiä toimia, jotka eivät ole tilinpää- tösinformaation kannalta tehty objektiivisesti tai vilpittömässä mielessä (Dechow ym. 2000;

Dechow ym. 2003). Tuloksenjärjestelyn tutkimuksissa on tarkastelut yritysten toimittamien tu- losten kynnysarvoja, joilla johto pyrkii näyttämään positiivista tai negatiivista tulosta vallitse- vien preferenssiensä mukaisesti. Kuitenkin havaitut kynnysarvojen ylitykset tai alitukset eivät välttämättä viittaa johdon harjoittamaan tuloksenjärjestelyyn vaan esimerkiksi yhtiön strategi- siin liiketoiminnallisiin päätöksiin, joilla luodaan pohja tuleville tilikausille (Dechow ym.

2003).

Tuloksenjärjestelyn määrittelyn ongelmaksi syntyykin tilanne, miten tuloksenjärjestely ja sen mittaaminen tosiallisesti määritellään ja mikä on vallitsevien laskentasääntöjen mukaista sallit- tavaa tuloksenjärjestelyä ja mikä taas määritellään laskentasääntöjen rikkomista tai objektiivi- sen ja vilpittömän mielen aksiooman rikkoutumista. Liiketaloudellisin perustein johto voi tehdä päätöksiä muun muassa millä ajanhetkellä investoinnit tehdään, joten tätä ei suoranaisesti voida katsoa laskentasääntöjen rikkomiseksi vaan johdon mahdollisiin strategisen päätöksentekoon (Dechow ym. 2000).

Healy (1985) määrittelee tuloksenjärjestelyn siten, että kokonaisjaksotuserät koostuvat normaa- leista jaksotuseristä ja harkinnanvaraisista jaksotuseristä. Normaaleihin jaksotuseriin luetaan ne erät, jotka ovat kirjanpitosäännöstenmukaisia vuosittain jatkuvia jaksotuseriä kuten poistot.

Harkinnanvaraiset jaksotuserät koostuvat sellaisista jaksotuseristä, joihin johdolla on eniten harkinnanvaraa.

Dechow ym. (2000) mukaan harkinnanvaraiset erät voidaan hahmotella neljässä eri kategori- assa. Nämä kategoriat ovat konservatiiviset ratkaisut, neutraalit ratkaisut, aggressiiviset ratkai- sut sekä petokset. Nämä ovat petosta lukuun ottamatta sellaisia menetelmiä, jotka ovat kirjan- pidollisesti yleisesti hyväksyttyjä ratkaisuja. Petos ei ole kirjanpidollisesti eikä lainsäädännöl- lisesti hyväksytty tapa.

Konservatiivisia ratkaisuja voivat olla muun muassa ylisuuret varausten kirjaukset tai ylisuuret varojen alaskirjaukset. Nämä toimet vaikuttavat voivat vaikuttaa esimerkiksi myynnin tuloutu- misajankohtaan tai toisaalta kirjatessa etupainotteisesti tutkimus –ja kehitystoiminnan kuluja.

Neutraalit ratkaisut perustuvat rationaaliseen raportointiprosessiin ja sen esittämiseen ilman harkinnanvaraisia toimia. Tätä voidaan kutsua teoreettiselta kannalta optimaaliseksi tavaksi ra- portoida tietoja. Aggressiiviset ratkaisut perustuvat käänteiseen tapaan raportoida tiettyjä tilin- päätöseriä verrattuna konservatiivisiin ratkaisuihin. Nämä erät sisältävät eniten harkinnanvarai- suutta tilinpäätöstietoja tarkastellessa. Aggressiivisia ratkaisuja voivat olla esimerkiksi luotto- tappiovarauksen aliarvostaminen tilinpäätöksessä. Yhtiöllä voi olla intressi esittää mahdolli- sesti epävarmoja myyntejä mieluummin myyntisaatavina kuin esittää näitä taseessa luottotap- piovarauksena tai alaskirjata niitä myyntisaamisia, joista ei todennäköisesti saada suoritusta.

Tilinpäätöskäyttäjän näkökulmasta tämä voi aiheuttaa ongelmia, koska taseessa voi olla suuri- kin määrä sellaisia myyntisaamisia, jotka eivät tule tuloutumaan. Petos luonnollisesti on yleisiä laskusääntöjä rikkova teko. Petokseksi voidaan luokitella esimerkiksi myynnin ennenaikainen

tulouttaminen (kirjanpitolain suoriteperusteen vastainen toiminta) tai kirjaamalla sellaisia ta- pahtumia myynneiksi tai ostoiksi, joita ei ole todellisuudessa tapahtunut (Dechow ym. 2000).

Tuloksenjärjestelyn näkemykset ja mielipiteet eroavat usein eri instanssien välillä. Dechow ym.

(2000) mukaan lainsäätäjillä usein on erilainen näkemys hyväksyttävistä tuloksenjärjestelylli- sistä toimista verrattuna johdon näkemyksiin hyväksyttävästä tuloksenjärjestelystä. Kolmas segmentti, akateemikot, taas usein näkevät, etteivät yritykset harjoita aktiivista tuloksenjärjes- telyä tai että sillä olisi olennaisesti negatiivisia vaikutuksia sijoittajien näkökulmasta. Akatee- misen tutkimuksen keskiönä usein on suuri otos yrityksiä, joille pyritään luomaan universaaleja oletuksia ja johtopäätöksiä. Akateemisen tutkimuksen menetelmät useimmiten perustuvat kvantitatiiviseen tutkimukseen, jolloin tutkimuksen reunaehdoiksi määritellään numeerisia muuttuja muun muassa tilinpäätöstietojen perusteella. Tämä johtaa siihen, että tutkimusmetodit eivät välttämättä ole riittävän tehokkaita tunnistamaan tuloksenjärjestelyn mekanismeja, joita yritykset harjoittavat. Toisaalta akateemisen kvantitatiivisen tutkimuksen perustana on usein suuri populaatio yrityksiä (satoja tai tuhansia yrityksiä), kun taas lainsäätäjän näkökulma tulok- senjärjestelyn tutkimiseen perustuu konkreettisiin tilanteisiin, joissa populaatio on usein pie- nempi ja tarkemmin rajattu. Akateemisen tutkimuksen perusta ja perusoletukset nivoutuvat val- litseviin teorioihin, kuten päätöksentekijöiden rationaaliseen päätöksentekoon. Tämän seurauk- sena oletus usein on, ettei anomalioita suuressa populaatiossa havaita tai ne eivät ole tilastolli- sesti merkittäviä, koska markkinat pitkällä aikavälillä poistavat ne päätöksentekijät, jotka eivät toimi tehokkaasti.

Healy & Wahlen (1999) pystyivät kuitenkin tieteellisesti todistamaan lähes varmuudella yhden yritysten tuloksenjärjestelyn muodon, joka esiintyy yrityksillä. Yrityksillä on taipumus kaunis- tella tuloksiaan. Esimerkiksi tilanteessa, jossa yrityksen tulos on 296 miljoonaa euroa, kogni- tiivisten referenssipisteiden teorian mukaan yrityksen voidaan olettaa järjestelevän tulostaan niin, että tulos ylittää seuraavan kognitiivisen referenssipisteen eli 300 miljoonaa euroa. Täl- laista ilmiötä kutsutaan ”toisen vasemmanpuoleisen numeron anomaliaksi” tarkoittaen sitä, että toisen numeron esiintymistiheydet poikkeavat odotetusta. (Niskanen & Niskanen 2016 s. 226) Tuloksenjärjestely on saanut viime vuosina merkittävästi negatiivista julkisuutta, vaikka suu- rimmaksi osaksi yritysten harjoittaman tuloksenjärjestely on ollut lainmukaista toimintaa. Kri- tiikki on erityisesti painottunut monikansallisiin yrityksiin ja niiden eettiseen toimintaan vero- jen maksamattomuuden johdosta. Yritykset ovat järjestelleet tuloksiaan konsernirakenteiden avulla, jotta tuloksesta syntyvä verorasite saataisiin minimoitua maakohtaisesti.

Tuloksenjärjestelyn toteuttamistapoja on muun muassa tulojen minimointi, tulojen maksimointi tai tulojen tasoittaminen. Tulojen tasoittamisella tarkoitetaan menettelyä, jossa yhtiö pyrkii näyttämään tasaista tulosta tilikausittain. Yhtiön tavoitteena on olla näyttämättä ylisuuria tulok- sia yhtenä tilikautena ja toisaalta suuria tappioita toisilta tilikausilta. (Trueman & Titman 1988) Yhtiöiden tarkoituksena on tasapainottaa tilikausien tuloksia, vähentää volatiliteettia tilikausi- kohtaisten tulosten välillä ja tarjota ulkoisille sidosryhmille näyttöä toiminnan pysyvyydestä ja ennustettavuudesta. (Kasanen, Kinnunen & Niskanen 1996; Subramanyam 1996).

Sloan (1996) tutkimuksessa tarkasteltiin yritysten tuloksen laatua, jossa tilinpäätösinformaa- tiota käyttävät instanssit suhtautuvat raportoidun tuloksen laadun eroihin. Sloan jakaa tuloksen laadun kahteen osaan, korkean tason tulokseen ja matalan tason tulokseen. Korkean tason tulos perustuu informaatioon, jossa ei ole harkinnanvaraisuuksia (liiketoiminnan rahavirta) ja mata- lan tason tulos perustuu pääasiassa jaksotuseriin. Sloanin havainnot tutkimuksessaan olivat, että tulostason jatkuvuus perustuu liiketoiminnan rahavirran ja jaksotuserien suhteellisista osuuk- sista eli tilanteessa, jossa jaksotuserien suhteellinen osuus on suurempi kuin liiketoiminnan ra- havirta, sitä huonolaatuisempi tulos on. Jos taas suhteellisesti suurempi osuus perustuu liiketoi- minnan rahavirrasta, sitä laadukkaampi raportoitu tulos on. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että markkinoilla toimivat päätöksentekijät ovat ylioptimistisempia matalatasoisen tuloksen py- syvyyden ja samalla aliarvioivat korkeatasoisen tuloksen jatkuvuuden.

Erityisesti julkisesti noteeratuilla yhtiöillä on havaittu tilanteita, joissa yhtiö maksimoi tappion määrän tilikaudelta, koska tilikausi tulee joka tapauksessa olemaan tappiollinen. Tämä mahdol- listaa johdolle tilanteen aloittaa toiminta niin sanotusti puhtaalta pöydältä, jolloin tulevaa tili- kautta ei rasita esimerkiksi pakolliset menot, jotka oli kirjattu kuluiksi jo edellisellä tilikaudella.

Toisaalta tämä mahdollistaa johdolle mahdollisuuden saavuttaa helpommin tulokseen sidotut bonukset seuraavalla tilikaudella, koska tilikautta ei rasita aiemmat pakolliset kulut (Healy 1985; Scott 2009).

Verotuksellisesta näkökulmasta tulojen minimointi voisi tulla kyseeseen siinä tapauksessa, kun tiedetään, että tuleva verokanta on alhaisempi kuin vallitseva verokanta. (Scholes ym. 1992;

Guenther 1994) Jos taas verokanta nousisi vallitsevaan tilanteeseen nähden, yritysten kannat- taisi maksimoida saadut tulot ennen veromuutosta. (Monem 2003) Aiempi tutkimus on keskit- tynyt erityisesti listattujen yhtiöiden tuloksenjärjestelyyn muuttuneiden verotuskäytäntöjen vai-

kutuksesta. Pääpaino on ollut yhtiöiden rahoitusrakenteissa, investointipäätöksissä ja osinko- politiikassa. Samaan aikaan listaamattomien yhtiöiden, joiden omistus on keskittynyttä ja joissa on vahva yrittäjä – omistaja suhde on jäänyt tutkimusten osalta vähäisiksi.

Tuloksenjärjestelyn menetelmät voidaan jakaa kahteen osa-alueeseen, jaksotuksiin perustuviin menetelmiin ja reaaliprosessiin perustuviin menetelmiin. (Dechow ym. 2000) Tulojen jaksotta- minen taas voidaan jakaa harkinnanvaraisiin eriin ja ei-harkinnanvaraisiin eriin. Harkinnanva- raisilla erillä tarkoitetaan sellaisia eriä, joihin yrityksellä on mahdollisuus vaikuttaa. Ei-harkin- nanvaraiset erät taas ovat eriä, joihin vaikuttamismahdollisuutta ei ole.

3.5 Tuloksenjärjestelyn motiivit

Tuloksenjärjestelylle ominaiset motiivit ovat yritys -ja tilannekohtaisia sekä voivat erota suo- rittamistavaltaan merkittävästi toisistaan. Aiemmin mainittuja joustokohtia muun maussa kulu- varaston käyttämisellä tai kirjanpidollisilla menettelytavoilla voidaan ohjata sidosryhmiä joh- don haluamalla tavalla tiettyyn suuntaan. Tuloksenjärjestelyn motiivit voidaan jaotella kolmeen osaan. Pääomamarkkinalähtöisiin motiiveihin, sopimusperusteisiin motiiveihin ja lainsäädän- nöllisiin motiiveihin.

Pääomamarkkinalähtöisellä motiivilla voidaan tarkoittaa tilannetta, jossa johdolla on intressi ohjata tuottamansa taloudellisen raportoinnin käyttäviä sidosryhmiä toivomaansa suuntaan.

Johdolla voi olla halu vaikuttaa opportunistisesti pörssikurssinkehitykseen ja siten yrityksen markkina-arvoon johdon yritysoston yhteydessä, jossa johdolla on intressinä aliarvioida tulevia tuottoja (DeAngelo 1988) tai järjestelemällä tulostaan keskimääräistä paremmaksi ennen rahoi- tustarjousten hakemista markkinoilta, jotta yrityksellä olisi suurempi mahdollisuus saada kes- kimääräistä paremmat rahoitusehdot kuin todellisessa tilanteessa ilman tuloksenjärjestelyn kei- noja. Toisaalta johdolla voi olla intressinä parantaa keskimääräistä tulostaan tuloksenjärjestelyn avulla, jos yritys halutaan tarkoituksellisesti myydä kolmannelle osapuolelle. Kaunistelemalla tilinpäätöslukuja voidaan saavuttaa korkeampi hinta yrityskaupan yhteydessä. Listatuilla yri- tyksillä on myös havaittu ilmiö, jossa ne pyrkivät saavuttamaan analyytikkojen ennusteet jär- jestelemällä tulosta (Burghstahler & Eames 1998).

Sopimuslähtöisellä motiivilla tarkoitetaan kahden tai useamman osapuolen välistä sitovaa vel- voitetta, joka edellyttää osapuolien yhtenevää tahdonilmaisua. (Esko Hoppu & Kari Hoppu 2005 s.50) Tällaisia sopimuksia voi olla esimerkiksi johdon ja hallituksen tekemät bonussopi-

mukset tai johdon ja ulkopuolisten rahoittajien tekemät velkoihin liittyvät kovenanttisopimuk- set. Gaver ym. (1995) havaitsivat tutkimuksessaan, että yrityksen johdolla on taipumus järjes- tellä tulostaan saavuttaakseen vaaditun tulostason bonuksien maksimisen edellyttämälle tasolle.

Toisaalta johdolla on intressinä käyttää tuloksenjärjestelyä työkalunaan esittämällä heikoilla tilikausilla keskimääräistä heikompaa tulosta, jotta seuraavana vuonna johdolla olisi suurempi todennäköisyys saavuttaa asetetut tulostavoitteet ja siten saavuttaa taso, jolla bonuksia makse- taan (Healy ym. 1999; Defond & Jiambalvo, 1994; Healy 1985). DeAngelo (1988) havaitsi tutkimuksessaan myös, että johdolla on motiivi esittää keskimääräistä parempaa tulosta tulok- senjärjestelyn avulla, jotta heidän riski tulla irtisanotuiksi olisi pienempi. Ulkoisten sidosryh- mien kanssa tehdyt lainasopimukset ja niihin liittyvät kovenanttisopimukset lisäävät johdon halukkuutta käyttää tuloksenjärjestelyä apunaan, jotta kovenanttisopimukset eivät raukeasi ja siten aiheuttaisi lisäkustannuksia yritykselle (Defond ym. 1994; Dichev & Skinner, 2002).

Lainsäädännöllisillä motiiveilla tarkoitetaan tässä kontekstissa toimialakohtaisella sääntelyllä ja kilpailulainsäädännöllistä yritystoiminnan säätelyä lain ja asetuksien yhteydessä. Tutkimus- ten perusteella erityisesti pankeilla on ollut taipumus käyttää hyväkseen tuloksenjärjestelyä säi- lyttääkseen lakisääteiset velvoitteet esimerkiksi minimipääomastaan tekemällä liian pieniä tap- piovarauksia (Moyer 1990). Toisaalta konsensusta tähän asiaan ei ole tutkijoiden keskuudessa saatu, koska Healy ym. (1999) eivät huomanneet kyseistä suhdetta tappiovarausten ja tuloksen välillä. Jones (1991) tutkimuksen mukaan yhtiöt, jotka hakivat maahantuontihelpotuksia, ha- vaittiin jaksottaneen tulostaan normaalia enemmän hakemusvuotenaan. Tämän tutkimuksen yhteydessä luotiin yksi käytetyimmistä tuloksenjärjestelyn havaitsemiseen käytetyistä lasken- tamalleista, jolla voidaan havaita harkinnanvaraisia jaksotuseriä. Verotuksen muutoksen yhtey- dessä Scholes ym. (1992) ja Guenther (1994) havaitsivat, että yritykset harjoittivat tuloksenjär- jestelyä Yhdysvaltojen vuoden 1986 veromuutoksen yhteydessä. Suomessa veromuutoksen vaikutuksia tuloksenjärjestelyyn ovat tutkineet osinkojen näkökulmasta muun muassa Harju &

Matikka (2013). Suomessa kehikko kirjanpidollisen tuloksenjärjestelyn mahdollisuuksille on määritelty kirjanpitolaissa, joka myös asettaa sallitut rajat lailliselle tuloksenjärjestelylle. Li- säksi tilintarkastusstandardin ISA 200 mukaan, tilintarkastuksen tavoitteena on saada kohtuul- linen varmuus siitä, ettei tilinpäätös sisällä olennaista virhettä. Olennaisuus ja olennaisuusrajat lähtökohtaisesti kasvavat yritysten koon kasvaessa. Siten mitä isompi yritys on kyseessä, sitä laajempi mahdollisuus on käyttää olennaisuusrajan sallimaa ”virhettä” ja saada vakiomuotoi- nen tilintarkastuskertomus. Tilinpäätöstä lukevien sidosryhmien kannalta virheen havaitsemi- nen voi olla mahdotonta, koska lukijoilla ei ole yksityiskohtaista tietoa tilinpäätöseriin liittyen.

3.6 Verolähtöinen tuloksenjärjestely

Veronalainen tulos määrittyy veronalaisten tuottojen ja kulujen erotuksena. Verolähtöisen tu- loksenjärjestelyn kannalta päätöksentekijän tulee valita, vaikutetaanko verotettavan tuloksen määrään yhtiön tuottojen vai kulujen kautta. Tämän jälkeen voidaan tehdä päätös, pyritäänkö vaikuttamaan verotettavaan tulokseen niin sanotun laajuusongelman vai jaksotusongelmasta saadun ratkaisun avulla.

Yritysten liiketoiminnan osalta verosuunnittelu voidaan jakaa kolmeen tasoon, jotka osittain sivuavat toisiaan. Absoluuttista jaottelua kolmeen osa-alueeseen ei siis voi tehdä vaan, jokainen taso vaikuttaa toisiinsa tehtyjen päätösten mukaisesti. Verosuunnittelun tasot voidaan jaotella strategiseen verosuunnitteluun, taktiseen verosuunnitteluun ja operatiiviseen verosuunnitte- luun.

Strateginen verosuunnittelu vaikuttavuus on pitkäaikaisinta ja sen tehtyjä päätöksiä on vaikea muuttaa nopeasti. Strategisia verosuunnittelun päätöksiä voi olla esimerkiksi investointipäätök- set, yrityskaupat, rahoitusrakenteen valinta, yritysmuodon valinta tai muut vastaavat päätökset.

Taktinen verosuunnittelu eroaa strategisesta verosuunnittelusta sen aikaulottuvuuden osalta.

(Healy 1985; Leppiniemi & Walden 2017).

Taktinen verosuunnittelu usein suuntautuu verovuosikohtaisesti tai hieman pidemmälle ajan- jaksolle. Tarkoituksena on luoda yritykselle verotuksen suunnittelun osalta toimiva malli ja ta- voite tulevalle verovuodelle, joilla saavutetaan johdon asettamat tavoitteet kirjanpidon ja vero- tuksen tavoitetuloksen osalta. Yrityksen intressinä voi olla rahoitusrakenteen kannalta tavoitella positiivista tulosta, jotta lainan ehdoille asetetut kovenantit eivät realisoidu. Toisaalta intressinä voi olla tuloksen maksimoinen yrityksen verotettavan tulon kustannuksella, jotta omistajille voidaan jakaa varoja osinkoina niiden edullisuuden vuoksi. Usein pienempien osakeyhtiöiden omistusrakenne on suppea ja osakkaat työskentelevät varoja jakavassa yrityksessä. Omistajien näkökulmasta heidän todellinen kiinnostus voi olla varoja otettaessa ulos yrityksestä ja varojen jaosta syntyviä veroseuraamuksia. Erityisesti Suomessa suurempien ansiotulojen verorasite on huomattavasti epäedullisempaa kuin pääomatulojen verorasite (Healy 1985; Burghstahler &

Eames 1998; Leppiniemi & Walden 2017).

Operatiivinen verosuunnittelu suuntautuu lähtökohtaisesti tilikauden aikana tehtävään oikeus- käytännön ja lainsäädännön valvontaan, tilinpäätösperiaatteiden mukaisten kirjausten noudat- tamiseen niin kirjanpidollisesta kuin verotuksellisesta näkökulmasta sekä tehtyjen strategisten ja operatiivisten päätösten toimeenpanon valvontaan. Tilikauden aikana suurien linjojen nopea muuttaminen verosuunnittelun osalta on käytännössä mahdotonta, joten operatiivisten valvon- tatoimien kautta voidaan havaita epäkohtia ja pyrkiä korjaamaan näitä tulevilla tilikausilla. On- gelmana strategisten valintojen muuttamissa on aiemmin tehtyjen toimenpiteiden tehokas ka- tuminen. Esimerkiksi yritysmuotoa valittaessa päätös on lähtökohtaisesti lopullinen tai jos yri- tysmuotoa tullaan muuttamaan tulevina tilikausina, tämä voi aiheuttaa laajoja vaikutuksia yri- tyksen strategiselle toiminnalle kuten rahoitusrakenteen uudelleenjärjestämiselle. Täten päätök- sentekijöiden tulisi arvioida harkiten strategiset linjat, koska näiden muuttaminen aiheuttaa yri- tykselle turhia kustannuksia ja vie yrityksen resursseja ydinliiketoiminnasta (Healy 1985; Healy

& Wahlen 1999).

Juokseva kirjanpito ja siitä muodostettava tilinpäätös luovat yhteyden tilikausikohtaiseen vero- tukseen. Verotus pohjautuu olennaisilta osin kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä saatuun aineis- toon, joka voi olla verotuksen perustana ainoastaan, jos kirjanpito on järjestetty riittävän luo- tettavalla tavalla. Kirjanpitoaineiston ja toimitetun tilinpäätöksen epäluottamus viranomaisen taholta voi aiheuttaa arvioverotuksen, ellei tilinpäätös anna oikeaa ja riittävää kuvaa tai havai- taan ettei yleisiä tilinpäätösperiaatteita ole noudatettu (VML 27 §; Leppiniemi & Walden 2017).

Yritysverotuksen näkökulmasta verotettavan tulon laskennassa ei ole määritelty suoria periaat- teita kuten kirjanpitolaissa. Verotettavan tulon laskenta ei myöskään tosiasiallisesti vastaa kir- janpidossa käytettyjä tilinpäätösperiaatteita muun muassa arvostuksen ja varovaisuuden mää- rittelyn osalta. Varovaisuuden periaatteen mukaisesti kirjanpitolaissa voidaan vaatia tehtäväksi vähennys tilinpäätöksessä mitä ei hyväksytä vähennettäväksi verotuksessa. Toisaalta sama pä- tee tilanteeseen, jossa verotuksessa katsotaan tuloutus veronalaiseksi tuloksi, kun taas kirjanpi- dossa varovaisuuden periaatetta noudattaessa ei tuloutusta ole kirjattu tilinpäätökseen tuotoksi.

Ristiriidaksi noudatetun kirjanpitolain ja verolainsäädännön välille muodostuu se, että verolain- säädännössä ei ole määritelty varovaisuuden periaatetta. Tällainen tilanne voi esimerkiksi olla luottotappion, pakollisen varauksen tai arvonalentumisen kirjauksessa (Leppiniemi & Walden 2017).

Taloudellisen raportoinnin avulla sidosryhmät pyrkivät rakentamaan kuvaa yrityksestä sekä sen elinkelpoisuudesta. Kirjanpidon ja verotuksen yhteys kuitenkin eroaa vahvan verotuksen ja kir- janpitosidonnaisuuden maissa sekä matalan verotuksen ja kirjanpitosidonnaisuuden maissa.

Tästä voi syntyä taloudellisen raportoinnin lukijalle ongelma arvioitaessa esimerkiksi yrityksen taloudellista suorituskykyä tai sen tulevaisuudennäkymiä.

Kirjanpidon tuloksen ja veronalaisen tuloksen vaikuttamisen välillä on havaittavissa eroja mai- den välillä. Tutkimuksissa kirjanpidon ja verotuksen yhteys on jaettu vahvaan sidonnaisuuteen ja matalaan sidonnaisuuteen. Vahvassa kirjanpidon ja verotuksen sidonnaisuudessa veronalai- nen tulos määräytyy melko suoraviivaisesti kirjanpidon tuloksesta ennen veroja. Matan kirjan- pidon ja verotuksen sidonnaisuuden maissa verotettava tulo ei suoraan määräydy kirjanpidon tuloksesta ja näiden välillä voi olla merkittäviäkin eroja. Vahvan kirjanpidon ja verotuksen si- donnaisuuden maihin lukeutuu muun muassa Suomi ja moni Euroopan maista. Matalan kirjan- pidon ja verotuksen maihin taas lukeutuu muun muassa Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Suomessa verotus on kirjanpitosidonnaista eli mahdollisuutta eriyttää verotettavaa tulosta ja kirjanpidol- lista tulosta ei ole. Yhdysvalloissa taas kirjanpidon tulos ja verotettava tulos on eriytetty toisis- taan, eikä siten verotettavaa tulosta voida suoraan johtaa kirjanpidon tulokseen, koska molem- mat on tehty eri asetusten ja standardien mukaisesti (Dechow & Skinner 2000; Desai & Dhar- pala 2009). Yhdysvalloissa tutkimus kirjanpidon ja verotuksen välisestä tuloksenjärjestelystä on ollut vähäistä johtuen siitä, että kirjanpidontulosta ja verotuksentulosta ei voida johtaa suo- raan toisistaan. Suomessa listaamattomien yritysten tulee laatia tilinpäätöksensä FAS-GAAP mukaisesti (Finnish Accounting Standards).

Yrityksellä on mahdollisuus vaikuttaa veronalaiseen tuloon reaalitoimenpiteiden ja hallinnol- listen toimenpiteiden avulla. Reaalitoimenpiteillä tarkoitetaan vaikuttamalla esimerkiksi tule- viin hankintoihin, investointeihin, aukioloaikoihin, osingonmaksuun ja työtekijöiden palkkaa- miseen. Reaalitoimilla siis päätetään, että luovutaanko mahdollisista tuloista vai voidaanko niitä lisätä. Toisaalta kulujen osalta voidaan tehdä päätös siitä, että lisätäänkö kuluja vai onko niitä mahdollista vähentää. Reaalitoimenpiteitä voidaan pitää ketterämpänä tilikauden aikana kuin hallinnollisia toimenpiteitä. Yrityksillä on mahdollisuus nopeallakin aikataululla muuttaa esimerkiksi aukioloaikojaa tai jättää investointi tekemättä tilikauden loppuvaiheilla ja siirtää se seuraavalle tilikaudelle. Yritys voi myös halutessaan tehdä toimintaan liittyviä tavara tai palve- luhankintoja tilikauden lopussa tai seuraavan tilikauden aikana Näillä toimenpiteillä on teoreet-