Köyhyyttä vastaan koe kerrallaan: Kolmen talousnobelistin tärkeimmät tulokset

(1)

Köyhyyttä vastaan koe kerrallaan:

Kolmen talousnobelistin tärkeimmät tulokset

Pertti Haaparanta ja Jukka Pirttilä

Vuoden 2019 talousnobelistit Abhijit Banerjee, Esther Duflo ja Michael Kremer ovat uranuurtajia kehitysta- loustieteen nostamisessa taloustieteen keskiöön. Heidän satunnaiskokeisiin perustuva lähestymistapansa on mullistanut kehitystaloustieteen tutkimuksen, tuottanut inhimillisen kehityksen kannalta olennaisista asioista erittäin tärkeää tietoa. Lähestymistapa on tullut jäädäkseen. Artikkelissa esitellään kolmen talousnobelistin tärkeimmät tutkimustulokset.

R

uotsin keskuspankin Alfred Nobelin muis- toksi lahjoittaman palkinnon (taloustieteen Nobel) saivat tänä vuonna MIT:n tutkijat Ab- hijit Banerjee ja Esther Duflo sekä Harvardin tutkija Michael Kremer. Esittelemme seuraa- vassa ensiksi palkinnon yleisiä perusteluja.

Käymme läpi kunkin palkinnonsaajan tuotantoa jakamalla sen keskeisiin aihepiireihin ja ottamalla kustakin esille yhden tai useampia tutkimuksia.

Aihepiirit menevät osin päällekkäin, koska palkinnonsaajat ovat tehneet erittäin paljon

PhD Pertti Haaparanta (pertti.haaparanta@aalto.fi) on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun emeritusprofessori ja Pal- kansaajien tutkimuslaitoksen external professor. VTT Jukka Pirttilä (jukka.pirttilä@helsinki.fi) on julkistalouden profes- sori Helsingin yliopistossa, VATT:ssa ja Helsinki Graduate School of Economicsissa. Kirjoitus perustuu Taloustieteellisen yhdistyksen 13.11.2019 järjestämässä taloustieteen Nobel-palkinnon saajien tutkimusta esittelevässä seminaarissa pidettyi- hin esityksiin.

yhteistyötä varsinkin viime vuosina, mutta joitakin eroja on. Samoin eroja on siinä, kuinka paljon puhtaasti teoreettista työtä henkilön kokonaistuotannossa on. Ruotsin kuninkaalli- sen tiedeakatemian päätöksessä korostetaan erityisesti Banerjeen, Duflon ja Kremerin niitä tutkimuksia, joilla on ollut merkitystä sellais- ten toimenpiteiden suunnittelussa, jotka vä- hentävät köyhyyttä. Lopuksi esittelemme myös pieneltä osin kritiikkiä, jota heidän työtään kohtaan on esitetty heidän käyttämiensä satunnaiskokeiden lisäksi.

(2)

1. Mistä palkinto annettiin?

Nobel-komitea nostaa esiin kolme keskeistä kontribuutiota:

1. Michael Kremer yhteistyökumppanei- neen aloitti satunnaistetut kokeet 1990-luvulla tutkiakseen koulutuksen parantamista Keniassa.

2. Abhijit Banerjee ja Esther Duflo tutkivat 2000-luvulla, miten voidaan selit- tää tuottavuuden eroja kunkin maan sisällä. Tunnettu havainto nimittäin on, että maan keskimääräisen tulotason kasvaessa tuottavuuden hajonta maan sisällä pienenee. Kehitysmaissakin on siis erittäin tuottavia yrityksiä (esim ICT-sektori Intiassa), mutta samalla myös suuri joukko hyvin vähän tuotta- vaa toimintaa.

3. Heidän käyttämänsä kokeellinen tutkimustapa mullisti kehitystalouden tutkimuksen.

Satunnaistettujen kenttäkokeiden (rando- mized controlled trials) ajatus ei tietenkään ol- lut uusi, sillä menetelmä on lainattu luonnon- tieteistä. Palkittu kolmikko ja suuri joukko muita samaa lähestymistapaa käyttävistä tutki- joista (randomistas) olennaisesti laajensivat me- netelmän suosiota.

Miksi satunnaistaminen on niin tärkeää?

Kun ajatellaan esimerkiksi kehitysapuprojektin vaikuttavuuden arviointia vertaamalla hankkeeseen osallistuneiden ja muiden toimijoiden tulotasoa, sekoitetaan kaksi asiaa. Erot ryh- mien välillä voivat johtua sekä hankkeen vai- kuttavuudesta että niin sanotusta valikoitumis-

harhasta eli siitä, että hankkeeseen osallistujat voivat olla esimerkiksi täysin hankkeeseen liittymättömistä syistä valveutuneempia. Vali- koitumisharhasta päästään eroon satunnaista- malla hankkeeseen osallistujat. Jos tällöin ha- vaitaan eroja toimenpiteen kohteina olleiden ja osallistumattomien välillä voidaan luottaa siihen, että erot ovat juuri hankkeen seurausta.

Vaikuttavuusarvioinnin ongelma on usein se, että voidaan havaita miten hanke toimii, mutta ei sitä, miksi joku muutos on tapahtunut.

Palkitut tutkijat ovat kuitenkin edistäneet kokeellisen menetelmän käyttöä myös vaikutta- vien mekanismien tutkimuksessa. Kokeiden avuilla tutkijat voivat muuttaa päätöksenteko- ympäristöä, muun muassa lainasopimusten eh- toja tai terveydenhuollon hintoja. Näin saadaan luotettavaa tietoa reaktioista kannustumiin.

Toinen laaja keskustelu liittyy sisäisen ja ulkoisen validiteetin kysymyksiin. Kokeilla ajatellaan saatavan luotettavaa tietoa tutkittavan kokeen syy-seuraussuhteesta nimenomaan ky- seessä olevassa koetilanteessa (hyvä sisäinen validiteetti), mutta on epäselvää, kuinka tulokset pätisivät muissa ympäristöissä, eri aikoina ja eri maissa (ulkoinen validiteetti). Palkitut tutkijat ovat vieneet tutkimusta eteenpäin ottamalla huomioon ulkoisen validiteetin kysy- myksen muun muassa tekemällä samanlaisia kokeita eri ympäristöissä (Banerjee ym. 2015) tai muuntelemalla satunnaistamisen intensi- teettiä eri alueilla.

2. Esther Duflo

Esther Duflon tutkimukset voidaan jakaa kar- keasti kuuteen osin päällekkäiseen osaan: koulutuksen vaikutuksiin ja koulutukseen vaikut- tamiseen, sukupuolen merkitykseen kehityk-

(3)

sessä, terveyteen vaikuttaviin toimiin, mikrorahoituksen ja käteissiirtojen vaikuttavuuteen sekä muihin tutkimuksiin.

Duflon ensimmäisten tutkimusten joukossa on arvio siitä, miten perheiden saamien käteis- siirtojen vaikutukset lapsiin riippuvat saajan sukupuolesta (Duflo 2003). Tätä ei selvitetty satunnaiskokeella, vaan Etelä-Afrikassa toteu- tetusta suuresta käteissiirto-ohjelmasta kerätyn suuren aineiston avulla. Taustalla oli rotuerot- telun lopettaminen, minkä seurauksena kaikki vanhukset saivat oikeuden kansaneläkkeeseen 1990-luvun alusta alkaen. Koska Afrikassa al- kuperäiset asukkaat yhä usein asuvat suurper- heissä, joissa on perheenjäseniä monista suku- polvista, niin eläkkeen voi katsoa olevan varsin pitkälle samanlainen tulonsiirto kuin tavan- omaisissa käteissiirto-ohjelmissa kuten esimer- kiksi Meksikon Oportunidades-ohjelmassa.

Tulokset olivat mielenkiintoiset. Perheissä, joissa eläkkeen sai isoäiti, tyttöjen terveys (mi- tattuna vaikutuksina antropomorfisiin ominai- suuksiin, pituus, paino) koheni merkittävästi, kun taas poikien terveyteen ei mitään vaikutusta havaittu. Jos eläkkeen saaja oli isoisä, mitään vaikutusta lapsiin ei ollut, ei poikiin eikä tyttöihin.

Tämän vuoden talous-nobelistien tutki- muksilla on yhteyksiä Nobelin rauhanpalkin- non vuonna 2006 saaneeseen Muhammad Yunukseen sitä kautta, että he ovat arvioineet mikrorahoituksen kehitysvaikutuksia. Mikro- luotot ovat pieniä, mutta saajille suuria ja niiden korot ovat alhaisia. Omalla tavallaan ne siis ovat lähellä käteissiirtoja. Banerjee ja Duflo ovat arvioineet, ovatko mikrolainat auttaneet ihmisiä pääsemään irti köyhyydestä (Banerjee ym. 2015; Crépon ym. 2015; Banerjee ym.

2019).

Taustalla on ajatus, että köyhissä maissa yrittäjät eivät saa tarpeeksi rahoitusta, joko siksi, että rahoitusta ei ole olemassa, tai siksi, että siitä vaaditaan korkea korko. Tämän vuoksi yrittäjyyttä on liian vähän, mikä pitää yllä köy- hyyttä myös laajemmin. Jos investointien on oltava isompia kuin olemassa olevat investoin- nit, tai jos yhden yrittäjän investoinnin kannat- tavuus kasvaa muiden yrittäjien investointien kasvaessa, niin olemassa olevat rahoitusmah- dollisuudet estävät irtipääsyn köyhyydestä.

Mikroluotot eivät kuitenkaan näytä olevan ratkaisu ongelmaan, ei ainakaan yksin. Intia- laisen aineiston perusteella mikroluotot eivät luoneet lisää yrittäjyyttä, vaan lainoja ottivat olemassa olevat yrittäjät (Banerjee ym. 2018).

Näiden joukosta mikroluotot auttoivat lahjak- kaimpia pääsemään irti köyhyydestä antamalla mahdollisuuden tehdä tarpeeksi isoja investointeja. Muita pitkän aikavälin vaikutuksia ei löydetty.

Nämä tulokset vahvistavat aiemman tutkimuksen tuloksia (Benerjee ym. 2015; Crépon 2015). Jo tuolloin oli havaittu pienyrittäjien investointien kasvaneen, mutta mikroluotoilla ei ollut mitään vaikutuksia ihmisten terveyteen, koulutustasoon eikä naisten asemaan.

Viimeisin on tärkeä, koska mikroluottoja pyri- tään tarjoamaan nimenomaan naisille. Tästä näkökulmasta tuntuisi luonnolliselta, että tutkijat olisivat olleet kiinnostuneita myös selvit- tämään intialaisen Itsensä työllistävien naisten yhdistyksen SEWA:n (Self-Employed Women’s Association) vaikutusta. Sen osana ovat myös SEWA-pankki, joka tarjoaa vain naisille sekä mikroluottoja että säästämismahdollisuuksia, jotka ovat turvallisia, turvassa myös miehiltä.

Kehitys ja köyhyyden vähentäminen vaatii siis muutakin kuin yrittäjyyden tukemista luo- tonsaannin mahdollisuuksia parantamalla.

(4)

Tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota muihin- kin tekijöihin, erityisesti koulutukseen ja terveydenhoitoon. Duflo (2001) arvioi Indone- siassa vuosina 1973−1978 toteutetun laajan koulujen ja kouluverkon rakentamisen vaikutuksia koulutustasoon ja tuloihin. Vaikutukset olivat merkittävät. Koulutus lisääntyi ja palkat nousivat suhteessa verrokkeihin sen jälkeen, kun oppilaat olivat saavuttaneet työiän. Tämä on yksi tunnetuimmista Duflon tutkimuksista.

Hän onkin tutkinut koulutusta monista näkö- kulmista.

Koulutuksen vaikutusten ja ongelmien sel- vittämisessä on syytä pohtia, mitä koulutus on ja millä panoksilla koulutusta annetaan. Abhi- jit Banerjee ja Esther Duflo kumppaneineen arvioi tukiopetuksen ja matematiikassa anne- tun tietokoneavusteisen opetuksen vaikutuksia. Kumpikin paransi erityisesti opinnoissaan heikoimmin edistyneiden oppilaiden kokeiden arvosanoja. Vaikutukset heikkenivät vuodessa, mutta pysyivät silti positiivisina (Banerjee ym.

2007).

Tunnetuimpia Duflon tutkimuksia ovat kuitenkin tutkimukset, jotka ovat selvittäneet opettajien panosta koulutukseen. Aasiassa, Af- rikassa ja Etelä-Amerikassa on yleistä, että opettajat ovat poissa koulusta tai jättävät oppi- tunnit pitämättä, vaikka he olisivat paikalla (Kremer ym. 2006). Duflo on tutkinut ongelmaa erityisesti Intiassa ja myös etsinyt keinoja, joilla ongelmia voidaan lievittää (Duflo ym.

2012). Satunnaistetun koeasetelman avulla he tutkivat sitä, miten opettajat reagoivat tiukem- paan valvontaan ja rahallisiin kannustimiin.

Valvonta toteutettiin niin, että opettajalle annettiin kamera, jolla yhden oppilaan tuli ku- vata päivittäin opettaja yhdessä muiden oppilaiden kanssa sekä aamulla että koulupäivän päättyessä. Opettajia palkittiin kahdella taval-

la. Toisille maksettiin kiinteää palkkaa, siitä riippumatta kuinka paljon hän oli koulussa, mutta heitä muistutettiin velvoitteistaan ja uhattiin erottaa, jos he laistoivat tehtävistään.

Muille maksettiin pienempää kiinteä perus- palkkaa mutta he saivat lisätuloa sen mukaan, kuinka paljon he olivat paikalla.

Tulokset kokeista olivat erittäin rohkaise- vat. Opettajien läsnäolo lisääntyi, ja oppimis- tulokset paranivat pysyvästi. Vaikutukset tuli- vat lähes kokonaan rahallisesta kannustamises- ta. Voidaanko tästä päätellä, että tämä järjes- telmä kannattaa ottaa käyttöön? Vastausta pohditaan hetken päästä.

Duflo on tehnyt koulutuskysymyksissä yh- teistyötä sekä Banerjeen ja Kremerin kanssa.

Nekin vahvistavat näkemystä, että opettajien kannustimilla on merkitystä, toisaalta ne anta- vat pessimistisen kuvan erilaisten oppimista tukevien toimintojen vaikutuksista. Toivoa nä- kyy enemmän toiselta puolelta, vanhempien kannustamisessa lähettämään lapset kouluun.

Useimmat käteissiirto-ohjelmat ovat ehdol- lisia: yhtenä ehtona avustuksen saamiselle on useimmissa lasten paneminen kouluun. Duflo ym. (2015) havaitsivat marokkolaisella aineis- tolla tehdyssä kokeissa, että isille annettu varsin pieni tuki, joka ei ollut ehdollinen mutta jota kutsuttiin koulutustueksi, lisäsi merkittä- västi lasten koulutusta. Ehtojen lisääminen ja tuen antaminen äidille ei muuttanut tuloksia.

Tämä kertoo siitä, että behavioraalisella ta- loustieteellä on todennäköisesti paljon annet- tavaa kehityksen ongelmien ratkaisemisessa.

Koulutuksen lisäksi Duflo kollegoineen on kiinnittänyt huomiota terveydenhoitoon, sen laatuun ja saatavuuteen. Yksi terveydenhoidon ongelma on samanlainen kuin kouluissa: hoi- tohenkilöt ovat poissa, erityisesti sairaanhoita- jat. Siksi tutkijat kokeilivat toimisivatko samat

(5)

keinot kuin opettajien tapauksessa. Sairaanhoi- tajia valvottiin leimauskoneella, jota oli vaikea manipuloida. Välittömät tulokset olivat samanlaisia kuin opettajien tapauksessa, mutta tilan- ne muuttui pian. Poissaolot palautuivat entisel- leen, mutta eniten muutokseen vaikutti ter- veyshallinnon toiminta (Banerjee ym. 2008).

Tutkimus on mielenkiintoinen siksi, että se tehtiin Intiassa täsmälleen samalla alueella kuin tutkimus opettajien poissaolon vähentä- misestä, mutta tulokset ovat täysin erilaiset.

Tämä on antanut aiheen arvostella voimak- kaastikin satunnaistettujen kokeiden käyttöä politiikan pohjana: ne eivät ole paras keino ottaa huomioon sitä, että viime kädessä uudis- tukset tehdään jossakin poliittisessa ympäris- tössä, eikä tutkijoiden johdolla (Deaton ja Cartwright 2018). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö tutkijat voisi kehittää tietotek- niikkaa käyttäviä menetelmiä, joilla esimerkiksi julkisten menojen väärinkäyttöä voitaisi hil- litä (Banerjee ja Duflo ym. 2019).

Eri tutkimusryhmien kanssa tehdyt tutkimukset ovat kohdistuneet myös yksittäisiin tauteihin ja keinoihin ehkäistä ja lievittää niitä ja niiden seurauksia. Esimerkkejä ovat anemia ja HIV (Banerjee ym. 2018; Duflo ym. 2019).

Viimeisenä, muttei vähimpänä, Duflon tutkimuksista on nostettava esiin ne, joissa selvi- tetään naisten asemaa ja merkitystä kehitykses- sä ja köyhyyden vähentämisessä ja myös kehityksen vaikutusta naisten asemaan. Erityisen tunnettuja ovat tutkimukset naisista päättäjinä Intiassa. Tutkimukseen tuli mahdollisuus, kun Intiassa lain muutoksella varattiin naisille vä- hintään kolmasosa kylätason johtajien pai- koista. Muutos vaikutti politiikkaan myös niin, että julkisissa palveluissa alettiin korostaa naisille tärkeitä julkisia palveluita kuten puhtaan

veden saatavuutta (Chattopadhyay ja Duflo 2004).

Muutoksen seurauksena miesten halu saada miesjohtajia ei muuttunut, mutta heidän käsi- tyksensä naisista johtajina kuitenkin paranivat.

Naisten käsitys ei sen sijaan muuttunut, mutta heillä oli parempi käsitys kuin miehillä jo al- kujaankin. Muutoksen seurauksena useammat naiset uskaltautuivat ehdokkaiksi vaaleihin ja myös voittaa niissä.

Duflo on koonnut yhteen tutkimustietoa naisten voimaantumisen ja taloudellisen kehityksen yhteydestä katsausartikkeliinsa Duflo (2012).

3. Abhijit Banerjee

Abhijit Banerjee keskittyi uransa alkuvaiheessa lähes kokonaan kokonaistaloudellisiin (makrotaloudellisiin) kysymyksiin, erityisesti sellaisiin, joilla on merkitystä taloudelliselle kehitykselle.

Yksi niistä, Banerjee ja Newman 1993, on yksi Banerjeen viitatuimmista tutkimuksista. Se kä- sittelee varallisuuden jakautumisen merkitystä taloudelliselle kehitykselle.

Ajatuksena on, että pääomamarkkinoiden epätäydellisyyksien vuoksi yksityisiä investointeja ei rahoiteta, ellei lainanottajalla ole tarpeeksi varallisuutta, joka kelpaa lainan vakuudeksi.

Jos kaikki ovat köyhiä, niin ihmiset pysyvät itse- työllistyneinä tai elävät eloonjäämistaloudessa (subsistence economy), eivätkä heidän tulonsa kasva. Jos taas varallisuus on jakautunut epäta- saisesti niin, että joillakin on tarpeeksi varallisuutta rahoittaa investointeja, niin talouteen syntyy yrityksiä, jotka luovat palkkatyötä. Näin

”moderni” talous alkaa syntyä.

(6)

Kehitystaloustieteessä on keskusteltu paljon niin sanotusta Kuznetsin-käyrästä, jonka mukaan tulojen epätasa-arvo ja talouden kasvu liittyvät yhteen siten, että alhaisella tulotasolla tulojen epätasa-arvo kiihdyttää kasvua, mutta pitkällä ajalla tulojen ja tasa-arvon kasvu liit- tyvät yhteen. Banerjeen ja Newmanin työ ei kuitenkaan välttämättä anna täyttä tukea tälle, koska sen mukaan ei ole mitään takeita, että alkuperäinen epätasa-arvo johtaisi väistämättä pitkän ajan tulojen kasvuun, vaan talous saat- taa ajautua pysyvään stagnaatioon pitkällä ajalla. Toisaalta mallin mukaan talouden kasvu ja varallisuuserojen supistuminen liittyvät toisiin- sa pitkällä ajalla.

Kehitys on Banerjeen ja Newmanin mallin mukaan epälineaarista, koska työsuhteiden muoto, palkkatyöläisten, itse-työllistyneiden ja eloonjäämistaloudessa elävien suhteelliset osuudet, riippuvat varallisuuden jaosta, ja varallisuuden jako (ja taso) riippuu työsuhteiden jakautumisesta. Alkuperäinen varallisuuden- jako vaikuttaa kuitenkin pitkän ajan kehityk- seen. Tämä on hyvä esimerkki hystereesistä, historian merkityksestä talouden kehitykselle.

Ehkä mielenkiintoista on, että yhdessä en- simmäisistä Banerjeen ja Duflon yhteisartikke- leista arvioitiin Kuznetsin käyrän pätevyyttä uusimpia ekonometrisiä menetelmiä hyödyn- täen (Banerjee ja Duflo 2003). Tuloksena oli, että tuloepätasa-arvon vaikutuksesta on vai- keaa sanoa mitään tyhjentävästi.

Banerjeen muusta makrotaloudellisesta tutkimuksesta voi nostaa esiin teoreettisen mallin laumakäyttäytymisen (tai talouskuplan synnystä) (Banerjee 1992). Hän mallittaa sen, miksi yksittäisten ihmisten kannattaa luopua käyttämästä omaa tietämystään ja toimia kuten muut ihmiset. Kun kaikki toimivat näin, niin kenenkään toiminta ei perustu tietoon vaan

lauman toimintaan, joka pohjautuu lauman toimintaan. On selvää, että tällainen tila ei ole yhteiskunnan kannalta toivottava.

Tältä pohjalta ei liene yllättävää, että Ba- nerjeen kiinnostuksen kohteena ovat olleet myös talouskriisit. Yhdessä Philippe Aghionin ja Philippe Bacchettan kanssa hän kirjoitti ra- hapolitiikasta ja valuuttakriiseistä kolme artik- kelia aivan 2000-luvun alussa (Aghion ym.

2004a; 2004b; Aghion ym. 2005). Tuo oli aikaa, jolloin kriisitietoisuus alkoi hävitä ja tietä kohden 2008-kriisiä rakennettiin. Viimeisin artikkeleista tarjoaa ”yrityksen tase -lähestymista- van valuuttakurssikriiseihin”, ehkä sekin olisi auttanut aavistamaan, mitä on tulossa. Yhdes- sä Aghionin kanssa Banerjee on myös kirjoit- tanut kirjan talouden vaihteluista ja investoin- neista (Aghion ja Banerjee 2014).

Viime vuosina Banerjee on keskittynyt tutkimuksiin, joihin tietoaineisto on kerätty satun- naiskokeille perustuville politiikka-arvioilla.

Huomattava osa on tehty tutkimusryhmissä, joissa Duflo on mukana. Yksi mielenkiintoinen, jossa näin ei ole, liittyy ongelmaan, miten kehitysmaissa kotitalouksien tuet voidaan kohden- taa tukea kaikkein eniten tarvitseville (Alatas ym. 2012). Ongelma syntyy siitä, että yleisesti ottaen kotitalouksista ei ole mitään tietoa, ei tuloista eikä muistakaan relevanteista asioista.

Tutkijat rakensivat Indonesiassa toteute- tussa projektissa hankitun tiedon pohjalta ko- titalouksille tarvemittarin. Tukea jaettiin sa- tunnaistetusti yhtäältä sen ja toisaalta yhteisön omien tarvekriteerien perusteella. Lopputu- loksena oli, että ihmiset olivat tyytyväisempiä yhteisöjen omien kriteerien mukaiseen jakoon kuin tutkijoiden tarve-indeksin mukaiseen jakoon. Tässä on esimerkki siitä, että tutkijoiden on tunnettava paikalliset olosuhteet, jos politiikan halutaan toimivan ja erityisesti estetään

(7)

politiikan luovan erimielisyyttä kohderyhmissä (Cartwright ja Deaton 2018).

Banerjee on osallistunut koko tutkijan uransa ajan Intian talouspoliittiseen keskusteluun, mikä tietysti osoittaa sen, että hän on seurannut synnyinmaansa kehitystä.

4. Michael Kremer

Kuten Banerjee, Michael Kremer keskittyi uransa alussa makrotaloudellisiin tutkimuskohtei- siin. Myös hänen tutkimuksen kohteena oli ta- loudellinen kehitys tai tarkemmin talouskasvu.

Tutkimus oli myös lähinnä teoreettista. Myö- hemmin Kremer on paneutunut samankaltai- seen empiiriseen kehitystutkimukseen kuin Duflo ja Banerjee, hyvin usein heidän kanssaan.

Useimmat kasvumallit olettavat työntekijöi- den olevan samanlaisia. Kremer halusi luopua tästä oletuksesta ja ottaa huomioon sen, että työntekijät ovat erilaisia esimerkiksi taidoiltaan ja toisaalta suorittavat erilaisia tehtäviä. Tämä tuotti yhden Kremerin siteeratuimmista ja yli- päätään yhden siteeratuimmista kasvuteoria- artikkeleista, O-rengas kasvumallin (Kremer 1993).

Kremerin innoitteena oli epäonnistunut avaruussukkula Challengerin laukaisu avaruu- teen. Onnettomuus johtui siitä, että avaruus- sukkulan hyvin pieni osa, O-rengas, oli vialli- nen. Kremerille opetus tästä oli, että yhden osan, lennon ”tuotantopanoksen”, huonous alentaa kaikkien muiden lennon ”tuotantopanoksen” tuottavuutta. Challengerin tapauksessa huono osa teki muista osista täysin tuotta- mattomia.

Avaruussukkulaonnettomuus oli mahdolli- nen, koska lennon ”tuotantopanokset” olivat toisiaan täydentäviä, mikään ”tuotantopanos”

ei korvannut tai vaimentanut rikkinäisen osan vaikutusta. Kremer argumentoi, että sama pä- tee erilaisiin työpanoksiin; ne täydentävät toisiaan. Taitava työntekijä jossakin tehtävässä parantaa muiden työntekijän tuottavuutta.

Tälle pohjalle rakentuva kasvumalli mahdollistaa sen, että pienetkin erot taidoissa/

tuottavuudessa tuottavat suuria eroja tulota- soissa. Vastaavasti se voi selittää sen, miksi joi- denkin maiden tulotaso pysyy alhaisena. Kre- mer osoittaa myös, että mallin tulokset ovat sopusoinnussa monien havaintojen kanssa, kuten sen, että rikkaissa maissa yritykset ovat suurempia kuin köyhissä maissa, tai sen, että köyhissä maissa on suhteessa enemmän perus- tuotantoa kuin rikkaissa.

Tässäkin tapauksessa on hyvä huomata, et- tä vapaat markkinat eivät tuota tehokasta tasa- painoa, koska työntekijät investoivat liian vä- hän taitojensa parantamiseen. He eivät ota päätöksissään huomioon oman taidon kasvat- tamisen vaikutusta muiden tuottavuuteen. Ta- sapainoja voi myös olla useita.

Kremer huomasi myös sen, että malli voi selittää myös syrjintää työmarkkinoilla. Kaus- hik Basu on muokannut samalle perustalle teorian syrjinnästä, joka on mielenkiintoinen siksi, että siinä vapaat markkinat johtavat syr- jintään (2017; 2018, luku 4). Tämä on vastoin Chicagon koulukunnan väitettä, että vapaiden markkinoiden oloissa syrjintä häviää, koska syrjivät yritykset ovat tuottamattomampia kuin syrjimättömät ja näin häviävät markkinoilta.

Kremerin, yhdessä William Easterlyn, Lant Pritchettin ja Lawrence Summersin kanssa te- kemä empiirinen tutkimus talouskasvuun vai- kuttavista tekijöistä on myös klassinen, koska sen tulokset olivat hämmentävät: mitkään ko- keillut maakohtaiset tekijät (koulutustaso tai poliittinen vakaus) eivät selitä maiden välisiä

(8)

kasvueroja (Easterly ym. 1993). Selitys löytyy pikemminkin joistakin sokeista, kuten sokeista maan vaihtosuhteessa (vientihintojen suhteessa tuontihintoihin). Tulokset ovat sopusoinnussa sen kanssa, että kasvua määrittäisivät kansain- väliset tekijät ja oma politiikka määräisi maan tulotason suhteessa muiden maiden tuloihin.

Mielenkiintoista tämän artikkelin jälkeises- sä keskustelussa on se, että kaksi kirjoittajista, William Easterly ja Lant Pritchett ovat tulleet tunnetuiksi kiivaina satunnaiskokeiden arvos- telijoina.

Kremer on tutkimuksillaan pyrkinyt ratkai- semaan joitakin globaaleja ongelmia. Yksi täl- lainen on, miten suojella norsuja (sama pätee myös sarvikuonoihin). Kremer ehdottaa, että joku organisaatio säilöö varastoon norsunluuta niin paljon, että se voi pitää luun hinnan alhaisena, niin alhaisena, että norsujen metsästämi- sestä tulee kannattamatonta (Kremer ja Mor- com 2000. Tällöin norsukanta alkaa kasvaa, jolloin luuvarastoa voidaan kasvattaa, mikä pitää hinnat uskottavasti alhaisina.

Huomattava osa Kremerin tutkimuksista kohdistuu terveyskysymyksiin, niiden joukossa lääkkeiden saatavuuden ja uusien, kehitysmai- den kannalta tärkeiden lääkkeiden kehittämi- seen. Yhtenä syynä terveysongelmiin keskitty- misessä lienee se, että Kremer sairastui nuore- na Afrikassa malariaan.

Kremer on yhdessä Rachel Glennersterin kanssa ehdottanut luotavaksi järjestelmää, jossa julkinen valta (tai kansainvälinen elin) järjestää huutokaupan saadakseen selville sen, kuinka arvokkaaksi lääkkeiden tuottajat arvostavat jon- kun lääkkeen patentin, siis paljastavat lääkkeen yksityisen arvon, muttei yhteiskunnallista arvoa (Kremer ja Glennerster 2004). Samalla valtio tarjoutuu ostamaan patentin itselleen maksaen siitä lääkkeen yhteiskunnallisen arvon mukaan,

joka on korkeampi kuin sen yksityinen arvo.

Tämän jälkeen patentti annetaan kaikkien lää- keyritysten käytettäväksi, jolloin lääkkeiden hinta voidaan pitää kurissa.

Ajatuksena on, että järjestelmä antaa lääk- keiden valmistajille kannusteen kehittää lääk- keitä, joiden yhteiskunnallinen arvo on suuri, koska lääkkeen löytyessä yritys saa siitä suu- remman tulon kuin ne itse asiassa tarvitsisivat.

Patentin jakaminen vapaasti kaikille yrityksille takaa sen, että lääkkeen hinta on alhaisin mah- dollinen, koska patentin hankkimisesta ei koi- du yrityksille kustannuksia. Ongelmaksi aina jää kuitenkin se, että lääkeyritykset voivat so- pia keskenään patentin arvon nostamisesta huutokaupassa, mutta Kremer ehdottaa keinoja ongelman lieventämiseksi. Samalla hän ver- tailee huutokauppamekanismia lääkkeiden kehitystukiin ja muihin keinoihin saada tar- peellisia lääkkeitä kehitetyksi.

Terveysongelmiin Kremer paneutui jo en- simmäisissä kenttätutkimuksissaan. Hän tutki Keniassa, yhdessä Ed Miguelin kanssa, erilaisten matojen tartuttamien tautien, jotka erityisesti iskivät kouluikäisiin, heikentäen oppimista ja koulunkäyntiä, taltuttamisen vaikutuksia (Miguel ja Kremer 2004). Rokotteita tauteja vastaan oli olemassa, mutta ne oli aiemmissa satunnaiskokeissa todettu tehottomiksi. Tutki- jat havaitsivat aiemmissa kokeissa virheitä, jotka estivät esimerkiksi rokotusten ulkoisvaiku- tusten tutkimisen: yhden koululaisen rokotta- minen vähentää riskiä, että muut oppilaat saavan taudin. Miguelin ja Kremerin tutkimuksessa rokotteita annettiin kouluittain niin, että aluksi rokotuksia annettiin pieneen osaan kouluja, sen jälkeen rokotusohjelmaan otettiin uusia kouluja. Satunnaistaminen tehtiin kou- lutasolla, ei oppilastasolla. Oppilaiden perheil- le annettiin pieni rahallinen tuki, jos he antoi-

(9)

vat lapsen rokotettvaksi. Järjestelyssä aluksi ohjelman ulkopuolella olevat koulut olivat vertailukouluja. Samalla voitiin arvioida, oliko muissa kouluissa annetuilla rokotuksilla vaikutusta sairastuvuuteen kouluissa, joissa lääkettä ei annettu. Tulosten perusteella aiemmin te- hottomaksi todetut lääkkeet osoittautuivat te- hokkaiksi.

Miguel ja Kremer ovat myös osallistuneet keskusteluun toisaalta siitä, kuinka laajoja hankkeiden on oltava, ja toisaalta siitä, tuleeko niiden olla itseään ylläpitäviä, siis itsensä rahoittavia (Miguel ja Kremer 2007). He toteuttivat roko- tushankkeen niin (toki satunnaiskokeena samalla lailla kuin ensimmäisen hankkeen), että perheiltä vaadittiin hyvin pientä maksua. Kou- luissa toteutettiin myös laaja terveysvalistusoh- jelma, jonka lisäksi ihmisiä ja yhteisöä kokonai- suudessaan yritettiin sitouttaa rokotusten otta- miseen kysymällä heiltä, aikovatko he ottaa ro- kotteen. Valistusohjelman tarkoitus oli muuttaa ihmisten käyttäytymistä niin, että taudit eivät uusisi pian, jolloin rokotusta ei tarvitsisi uusia pian. Nämä kolme tointa olivat kehitysapua an- tavien organisaatioiden tuolloista käsitystä te- hokkaan avun periaatteista.

Tulokset olivat ”karmaisevat”. Rokotemak- su vähensi rokotuksen saaneiden oppilaiden määrää 80 prosenttia, koulutusohjelmalla ja sitouttamisella ei ollut mitään vaikutusta. Mi- guel ja Kremer totesivat myös, että koska ro- kotteilla oli isot positiiviset ulkoisvaikutukset, niin vaatimus hankkeen itsensä rahoittavuu- desta oli ongelmallinen. Toisin sanoen rokotusten tukeminen oli perusteltua.

Toisaalta tärkeytensä takia Miguelin ja Kre- merin tutkimusta on kommentoitu paljon. Jois- sakin niistä alkupäisten tutkimustulosten pä- tevyys on kiistetty (esim. Özler (2015)).

Kremer on ollut mukana lukuisissa tutki- musryhmissä, joissa on arvioitu keinoja, joilla voidaan köyhissä maissa parantaa koulutusta- soa, terveyttä ja maatalouden tuottavuutta.

Monissa näistä otetaan huomioon behavioraa- lisen taloustieteen näkökulma, kuten myös Banerjee ja Duflo tekevät omissa hankkeis- saan. Näin esimerkiksi hankkeissa, joissa on selvitetty, miten afrikkalaiset maanviljelijät saadaan käyttämään lannoitteita (Kremer ym.

2011). Hän on myös jatkanut kasvututkimuk- siaan tutkien esimerkiksi taloudellisten muu- tosten, väestön kasvun ja maiden välisen tulon- jaon yhteyksiä (Kremer ja Chamon 2009).

5. Kokeellisen lähestymistavan vaikutus

Palkintotekstissä todetaan, että kolmikon lisäk- si lähestymistapaa on käyttänyt kasvava joukko muita tutkijoita, kokonainen yhteisö. Kokeet ovat auttaneet kehitystaloustieteen nousuun yhdeksi suureksi taloustieteen osa-alueeksi.

Taulukossa 1 on esitetty kehitystaloustieteen osuus niin sanotuissa Top-5 lehdissä julkais- tuista artikkeleista viimeisten vuosikymmenten aikana. Kehitystaloustieteen osuus kaikista jul- kaisuista on kasvanut, ja merkittävä osa niistä perustuu satunnaiskoeasetelmaan. Toki edel- leen valtaosa kehitystaloustieteestä käyttää jotakin muuta lähestymistapaa. Kehityshankkei- den vaikuttavuusarvioinnissa satunnaiskoease- telma on kuitenkin nykyään vallitseva (Baner- jee ym. 2016).

Satunnaiskokeiden suosion kasvuun on myötävaikuttanut myös yleinen taloustieteen huomion siirtyminen uskottaviin tutkimusase- telmiin, joiden avulla voidaan luotettavasti sel-

(10)

vittää syy-seuraussuhteita. Samalla tutkijoiden perustamat kansainväliset järjestöt, kuten The Abdul Latif Jameel Poverty Action Lab (J-PAL) sekä Innovations for Poverty Action (IPA), ra- hoittavat kokeellista tutkimusta sekä panosta- vat tutkimustuloksista tiedottamiseen. Interna- tional Initiative for Impact Evaluation (3ie) taas tukee muun muassa satunnaiskokeiden repli- kointia.

Kokeiden suosio on myös muuttanut hyvin perusteellisella tavalla sitä tapaa, joilla kehitys- taloustieteilijät toimivat. Nyt he viettävät paljon enemmän aikaa kentällä sekä työskentele- vät yhdessä kansalaisjärjestöjen kanssa.

6. Miten kokeista ja teorioista käytäntöön?

Miten yksittäisten kokeiden tuloksista voidaan päästä politiikkaan, joka kattaa koko maan tai ison alueen? Kysymys on laajemmasta kuin pel- kästä tilastollisesta ulkoisen validiteetin ongel- masta eli siitä päteekö toimenpide, joka on toiminut yhdellä alueella, myös jollakin toisella alueella. Kysymys on myös siitä, että miten eri- laisista tutkimushankkeista saatu tieto muute-

taan politiikkapaketiksi. Samoin kyse on siitä, mitä yleisiä johtopäätöksiä hankkeiden tulosten perusteella voidaan tehdä, tuloksista, jotka yhdistävät monia hankkeita.

Ongelma satunnaiskokeiden käytössä po- liittisten päätösten tekoon on myös siinä, että kohdemaassa on tavallisesti tehty kymmeniä kokeita, joissa kaikissa on etsitty keinoja jon- kun rajatun ongelman ratkaisemiseksi jollakin rajatulla alueella. Miten niistä saadaan järkevä kokonaiskuva, jonka pohjalle politiikka voidaan rakentaa? Mitä tehdään esimerkiksi, jos kokeiden tulokset ovat ristiriidassa keskenään?

Tämä on sama ongelma kuin perinteisessä ke- hitysavussa. Yleensä pienimmissäkin maissa on perinteisesti ollut käynnissä samanaikaises- ti kymmeniä, jopa satoja pieniä kehityshank- keita. Miten niistä voidaan saada hyötyä? Rat- kaisuja tähän ongelmaan on yritetty löytää suorasta budjettituesta. Mikä vastaisi sitä kym- menien tai satojen satunnaiskokeiden maail- massa?

Nobelistit ovat huomanneet ongelman. Yh- den vastauksen he tarjosivat Science-lehdessä vuonna 2015. Tällöin he esittelivät tuloksia hankkeista, joilla äärimmäistä köyhyyttä oli samoin keinoin saatu alennettua kuudessa eri Taulukko 1. Artikkelit Top-5 lehdissä

Artikkelit yhteensä Kehitystaloustieteelliset artikkelit Joista satunnaiskokeita

2015 271 32 10

2000 215 21 0

1990 278 17 0

Top-5: American Economic Review, Econometrica, Quarterly Journal of Economics, Journal of Political Economy ja Review of Economic Studies. Lähde: Banerjee ym. (2016).

(11)

maassa (Banerjee ym. 2015). Tässä on kyse ul- koisesta validiteetista, opetuksia hankkeista ajatellaan voitavan laajentaa kunkin maan si- sällä ja samalla myös muihin maihin.

Toinen mahdollisuus on luoda kasvumal- leja, joissa otetaan huomioon esimerkiksi ope- tukset, joita kokeissa on saatu, rahoitusmark- kinoiden rakenteista ja vaikutuksista kokonais- tulolle. Tässä on siis kyse paluusta mikrosta makroon. Banerjee ja Duflo (2005) ovat tehneet tämän, he ovat rakentaneet makromallin, joka on heterogeenisen työvoiman malli, kuten myös Kremerin O-rengas malli. Sen avulla voi selvittää esimerkiksi tuotantoresurssien, erityisesti investointien, väärinallokoitumista eli ongelmaa, josta kaikki palkinnonsaajat ovat olleet kiinnostuneita.

Kolmas mahdollisuus on löytää erilaisten hankkeiden tuloksista jotakin yhteistä. Artik- kelissaan, joka julkaistiin Nobel-palkinnon julkistamisen jälkeen New York Times-lehdes- sä, Banerjee ja Duflo (2019a) esittävät omien hankkeidensa perusteella, että rahallisten kannustimien merkitystä korostetaan liikaa.

Myös Kremerin tutkimuksista löytyy teoreettista tukea tälle. Acemoglu ym. (2008) esit- tävät mallin, jonka mukaan markkinoilla tarjotaan tehokkuuden näkökulmasta liian voi- makkaita rahallisia kannustimia. Ongelmana on se, että markkinoilla ei ole kannustimia heikentää kannustimia, joita yritysten henki- löstöille tarjotaan. Tästä saadaan mielenkiintoinen johtopäätös. Sen mukaan on mahdollista, että julkinen sektori pystyy tuottamaan yksityishyödykkeitä tehokkaammin kuin yksityinen sektori, koska siihen ei kohdistu samanlainen paine voimakkaiden kannustimien an- tamiseen kuin yksityisellä sektorilla.

Lopuksi, tutkimustulosten hyödyntäminen edellyttää sitä, että on tiedossa, mitkä politii-

kan päämäärät ovat. Tämä tulee ottaa huomioon jo hankkeiden suunnittelussa, jos halutaan niiden tarjoavan tietoa päättäjille. Baner- jee ja Duflo (2019b) ovat pohtineet tätä The Guardian -lehden kolumnissaan, joka sekin julkaistiin Nobel-palkinto päätöksen jälkeen.

Heidän ehdotuksensa oli, että politiikan tulee edistää ihmisarvoa.

Yllättävintä palkinnon julkaisemisen jäl- keen on ollut, että palkinnon saajia ja muita vastaavanlaatuista tutkimusta tehneitä on syy- tetty paikallisten tutkijoiden huonosta kohte- lusta (Chelwa ja Muller 2019). Tällä on tarkoi- tettu esimerkiksi sitä, että heitä ei ole otettu mukaan artikkeleiden kirjoittajajoukkoon, vaikka he ovat saattaneet vaikuttaa hyvinkin paljon hankkeeseen ja sen toteutukseen. Toi- saalta palkittuja ja muita tutkijoita on arvosteltu siitä, että he eivät ole ottaneet huomioon paikallisia olosuhteita ja tapoja tarpeeksi hie- novaraisesti.

On myös esitetty (Jones 2019), että hankkeissa kokeiltujen interventioiden valitsemisek- si ei ole tehty tarpeeksi diagnostista työtä, mikä on johtanut liian kalliisiin hankkeisiin. Satun- naiskokeiden asettamista muiden tutkimustapo- jen yläpuolelle on myös kritisoitu (Deaton 2019;

Ravallion 2019). Joskus perinteinen havainnoiva tutkimustapa (observational studies) tulee hal- vemmaksi eikä tarkkuudessa ole välttämättä ongelmaa.

Satunnaiskokeita on monesti arvosteltu myös epäeettisiksi: miten voidaan jotkut avun tarvitsijat jättää hankkeiden ulkopuolelle? Kui- tenkin monesti hankebudjetit ovat rajattuja ja karsintaa täytyy jollakin tapaa tehdä; miksei siis tavalla, joka mahdollistaa samalla luotetta- van tutkimuksen. Ravallion (2019) huomauttaa kuitenkin, että jos siitä, miten jokin hanke vaikuttaa eri henkilöihin, on lisäinformaatiota,

(12)

täytyy tämän informaation huomiotta jättämi- sellä olla kustannuksia. Hän peräänkuuluttaa tutkimuseettisiltä toimikunnilta huomattavaa tarkkuutta, kun satunnaiskokeiden eettisyyttä arvioidaan.

7. Lopuksi

Abhijit Banerjee, Esther Duflo ja Michael Kre- mer ovat uranuurtajia kehitystaloustieteen nostamisessa taloustieteen keskiöön. Heidän satunnaiskokeisiin perustuva lähestymistapansa on mullistanut kehitystaloustieteen tutkimuksen, tuottanut erittäin tärkeää tietoa inhimillisen kehityksen kannalta olennaisista asioista ja tullut varmasti jäädäkseen.

On mahdollista, että satunnaiskoeinnos- tuksessa on tehty osittain ylilyöntejä. Muuta tietoa kuin satunnaiskokeiden tuottamaa on alettu aliarvostaa, vaikka tietoa, jota perinteinen diagnostinen työ tarjoaa, tarvitaan yhä myös kunnollisissa satunnaistetuissa kontrol- loiduissa kokeissa, erityisesti silloin, kun halutaan varmistaa tulosten ulkoinen validiteetti.

Ilmiselvästikään emme voi satunnaistaa esimerkiksi makropolitiikkaa tai infrastruktuurin rakentamista. Molemmat ovat teemoja joiden suunnittelusta kehitysmaissa kipeästi tarvitaan tutkimustietoa. Myös muuta laadukasta tutkimusta tarvitaan. Mutta kokeiden tiukimmatkin kriitikot myöntävät, että satunnaiskokeet ovat yksi tärkeä työkalu muiden joukossa. □

Kirjallisuus

Acemoglu, D., Kremer, M. ja Mian, A. (2008), “In- centives in Markets, Firms, and Governments”, The Journal of Law, Economics, & Organization 24: 273−306.

Aghion, P., Angeletos, G-M., Banerjee, A. ja Mono- va, K. (2005), “Volatility and Growth: Credit Constraints and Productivity-Enhancing Invest- ment”, NBER Working Paper No. 11349.

Aghion, P., Bacchetta, P. ja Banerjee, A. (2004a),

“Financial Development and the Instability of Open Economies”, NBER Working Paper No.

10246.

Aghion, P., Bacchetta, P. ja Banerjee, A. (2004b), “A Corporate Balance-Sheet Approach to Currency Crises”, Journal of Economic Theory 119: 6–30.

Alatas, V., Banerjee, A., Hanna, R., Olken, B. ja To- bias, J. (2012), “Targeting the Poor: Evidence from a Field Experiment in Indonesia”, Ameri- can Economic Review 102: 1206−1240.

Banerjee, A. (1992), “A Simple Model of Herd Be- havior”, The Quarterly Journal of Economics 107:

797–817.

Banerjee, A., Barnhard, S. ja Duflo, E. (2018), “Can Iron Fortified Salt Control Anemia? Evidence from Two Experiments in Rural Bihar”, Journal of Development Economics 133: 127−146.

Banerjee, A., Cole, S., Duflo, E. ja Linden, L. (2007),

“Remedying Education: Evidence from Two Randomized Experiments in India”, Quarterly Journal of Economics 122: 1235−1264.

Banerjee, A. ja Duflo, E. (2003) “Inequality and Growth: What Can the Data Say”, Journal of Economic Growth, Vol. 8, 267–299.

Banerjee, A. ja Duflo, E. (2005), “Growth Theory through the Lens of Development Economics”, teoksessa Aghion, P. ja Durlauf, S. (toim.), Hand- book of Economic Growth, Volume 1, Elsevier:

473–552.

(13)

Banerjee, A., Duflo, E. ja Kremer, M. (2016), “ The Influence of Randomized Controlled Trials on Development Economics Research and on De- velopment Policy”. Paper prepared for “The State of Economics, The State of the World”

Conference proceedings.

Banerjee, A. ja Duflo, E. (2019a), “Economic Incen- tives Don’t Always Do What We Want Them To”, New York Times 26.10.2019.

Banerjee, A. ja Duflo, E. (2019b), “If we’re serious about changing the world, we need a better kind of economics to do it”, The Guardian 30.11.2019.

Banerjee, A., Duflo, E., Glennerster, R. ja Kinnan, C. (2015a), “The Miracle of Microfinance?: Evi- dence from a Randomized Evaluation”, Ameri- can Economic Journal: Applied Economics 7:

22−53.

Banerjee, A., Duflo, E., Glodberg, N., Karlan, D., Osei, R., Parienté, W., Shapiro, J., Thuysbaert, B. ja Udry, C. (2015), “A multifaceted program causes lasting progress for the very poor: Evi- dence from six countries”, Science 348, Issue 6236, 1260799, DOI: 10.1126/science.1260799.

Banerjee, A., Duflo, E. ja Hornbeck, R. (2018),

“How Much do Existing Borrowers Value Microfinance? Evidence from an Experiment on Bundling Microcredit and Insurance”, Econo- mica 85: 671−700.

Banerjee, A.V., Breza, E., Duflo, E. and Kinnan, C.

(2019), “Can Microfinance Unlock a Poverty Trap for Some Entrepreneurs?”, NBER Working Paper No. 26346.

Banerjee, A., Glennerster, R. ja Duflo, E. (2008),

“Putting a Band-Aid on a Corpse: Incentives for Nurses in the Indian Public Health Care Sys- tem”, Journal of the European Economic Associa- tion 6: 487–500.

Banerjee, A. ja Newman, A. (1993), “Occupational Choice and the Process of Development”, Jour- nal of Political Economy 101: 274–298.

Basu, K. (2017), “Discrimnation as Focal Point:

Markets and Group Identity”, Brookings Report January 18, 2017, https://www.brookings.edu/

research/discrimination-as-focal-point-markets- and-group-identity/ (viitattu 12.11.2019).

Basu, K. (2018), The Republic of Beliefs: New Ap- proach to Law and Economics, Princeton Univer- sity Press.

Chattopadhyay, B. ja Duflo, E. (2004), “Women as Policy Makers: Evidence from a Randomized Policy Experiment in India”, Econometrica 72:

1409–1443.

Chelwa G. ja S. Muller (2019), “The poverty of poor economics”, https://africasacountry.

com/2019/10/the-poverty-of-poor-economics (viitattu 28.10.2019)

Crébon, B., Devoto, F., Duflo, E. ja Pariente, W.

(2015), “Estimating the impact of microcredit on those who take it up: Evidence from a rand- omized experiment in Morocco”, American Eco- nomic Journal: Applied Economics 7: 123−150.

Deaton, A. (2019) Randomization in the tropics re- visited: a theme and eleven variations. Julkaise- maton käsikirjoitus, Princetonin yliopisto.

Deaton, A. ja Cartwright, N. (2018), “Understand- ing and misunderstanding randomized con- trolled trials”, Social Science & Medicine 210:

2−21.

Duflo, E. (2001), “Schooling and Labor Market Consequences of School Construction in Indo- nesia: Evidence from an Unusual Policy Experi- ment”, American Economic Review 91: 795−813.

Duflo, E. (2003), “Grandmothers and Granddaugh- ters: Old Age Pension and Intra-household Al- location in South Africa”, World Bank Economic Review 17: 1−25.

Duflo, E. (2012), “Women Empowerment and Eco- nomic Development”, Journal of Economic Literature 50: 1051–1079.

(14)

Duflo, E., Dupas, P., Ginn, T., Barasa, G. M., Baraza, M., Pouliquen, V. ja Sharma, V. (2019),

“HIV prevention among youth: A randomized controlled trial of voluntary counseling and test- ing for HIV and male condom distribution in rural Kenya”, PLoS ONE 14 (7): e0219535.

https://doi.org/10.1371/journal. pone.0219535 Duflo, E., Hanna, R. ja Ryan, S. (2012), “Incentives

Work: Getting Teachers to Come to School”, American Economic Review 102: 1241−1278.

Duflo, E., Dupas, P. ja Kremer, M. (2015), “School governance, teacher incentives, and pupil-teacher ratios: Experimental evidence from Kenyan primary schools”, Journal of Public Economics 123: 92–110.

Easterly, W., Kremer, M., Pritchett, L. ja Summers, L. (1993), “Good Policy or Good Luck? Coun- try Growth Performance and Temporary Shocks”, NBER Working Paper No. 4474.

Jones S. (2019), “Mozambique: Nobel Prize in Economics – Experiments Are No Substitute for Diagnosis”, https://allafrica.com/stories/

201910240098.html (viitattu 28.10.2019).

Kremer, M. (1993), “The O-Ring Theory of Eco- nomic Development”, The Quarterly Journal of Economics 108: 551−575.

Kremer, M. ja Morcom, C. (2000), “Elephants”, American Economic Review 90: 212−234.

Kremer, M. ja Glennerster, R. (2004), Strong Medi- cine: Creating Incentives for Pharmaceutical Re- search on Neglected Diseases, Princeton Univer- sity Press.

Kremer, M. ja Marcos C. (2009), “Economic Trans- formation, Population Growth and the Long- Run World Income Distribution”, Journal of International Economics 79: 20−30.

Kremer, M., Duflo, E. ja Robinson, J. (2011),

“Nudging Farmers to Use Fertilizer: Theory and Experimental Evidence from Kenya”, American Economic Review 101: 2350−2390.

Miguel, E. ja Kremer, M. (2004), “Worms: Identify- ing Impacts on Education and Health in the Presence of Treatment Externalities”, Economet- rica 72: 159–217.

Miguel E. ja Kremer, M. (2007), “Illusion of Sustain- ability”, Quarterly Journal of Economics 122:

1007−1065.

Ravallion, M. (2019) “Should the Randomistas (Continue to) Rule?” Georgetownin yliopisto, julkaisematon käsikirjoitus.

Özler, B. (2015), “Worm Wars: A Review of the Reanalysis of Miguel and Kremer’s Deworming Study, https://blogs.worldbank.org/

impactevaluations/worm-wars-review- reanalysis-miguel-and-kremer-s-deworming- study (viitattu 10.11.2019).