Ulapalle

U l a p a l l e

K ir jo it ti

M a t t i K u r i k k a .

H e l s i n g i s s ä , Päivälehden kirjapainossa,

18 ti 7,

R ie n n ä m m e vanhan vuosisadan loppua, uuden alkua kohti; elämme ajan voimakkaitten virtausten risti­

aallokossa. On niitä, jotka voisivat m uille suuntaa n eu ­ voa, mutta p ysyvä t etäällä ajan virta uksista; ovat laske­

neet p u rten sa tuonne lahden p o hjaan an kkuriin ja yhäti siellä pelokkaina viipyvät, vaikka lahden p in n a n p eit tää lika ja saasta. Vaan ne, jo itten henki kaihoaa eteenpäin, elämän su u ren salaisuuden ym m ärtäm iseen, ne istuvat, huolim aita heidän varoituksistaan, kukin purressaan , pu rjeita tuulille tarjoten. M utta leikkiä ei ole ristituulessa purjehtim in en. K u tk a huolestuneina tuijottavat eteensä, lähellä olevaan kariin vilkasten, kutka epätoivoisina koettavat soutamalla estää purttansa matalikolle ajautum asta. K a lp ein a heiluu tuolla jo m uuan purressaan, jo n k a köli pohjaan kolahtelee, lai­

neen harjalla yhä matalam malle viskautuen. M utta onpa niitä p u rsia jo ulapallakin. Soreasti p u lleille p u rjein een ne aaltojen harjoja viiltävät, raikkaan tu u ­

len m ukaan kallistellen. Silloin tällöin k u u lu u sieltä iloisia h uu to ja: tänne, tä n n e!

M ik si en rientäisi ulapalle, nähdessäni, mikä tu u li voi p u rten i sinne liidättää. O nhan omatun-

4

töni kompassina ja järkeni tuottavasti peräsintä puris­

taa. Miksikä en luottaisi niihin. E i muut minun purttani kumminkaan tule ohjaamaan. Jokaisella näkyy olevan kylliksi tekemistä omansa kanssa. Rohkeutta siis. Ulapalle!

M. K.

«A l l i s s a , oli logos, logos oli Jum alan tyk ö n ä,

•Jumala oli logos», sanoo se alek san d rialain en oppi­

nut, jon k a lu u llaan kirjoittan een Johan neksen e v a n ­ kelium in. M inä tahtoisin sanoa tuon p eru sväitteen näin : «A lussa oh H enki, H en ki oli Ju m alassa, Jum ala

oli Henki.» .

K a ik k i, m issä on eläm ää on H engestä, eläm än eri muodot, ain eellisetkin, o v a t H engen eri ilm auksia.

M iten ym m ärtäisim m ekään luonnon h ie va lita in a - ton ta tark o itu k se n m u k aisu u tta, k u in k a voisim m e ta ju ta eläm än ju m alallista suurenm oisuutta y h tä h y v in pie­

nim m issä h iu k k a sissa k u in m ah ta vissa avaru u d en kap paleissa, jos tyytyisim m e o lettam aan niitten v a a n to tteleva n jo ta k in K orkeam m an niille m äärääm iä lakeja.

K a ik k ia lle u le ttu v a H enki se itse n iinä elää ja v a i­

k u tta a a iv a n sam alla ta v a lla ku in me ihm iset pientä h iu k k as-m a ail ma an ime (ruumista) johdam m e ja hen­

kem m e m u kaan m uodostam m e.

Me tiedäm m e, m iten kä m ineraalit o vat ju o k se­

v a s ta ain eesta k o v ik si jää h tyn eet, tiedäm m e m yöskin, e ttä 011 ollut aika. jolloin ne e ivä t olleet ehtineet ju o k se va a n k a a n muotoon, v a a n kaasu m aisin a h iu k k a -

sinä m uitten alk u ain eitte n seassa t ä y t tiv ä t avaruuden.

R a jo itetu ista vo im istaan huolim atta, on ihm inen tu tk i­

m u sten sa a v u lla sa a n u t selville tä rk e ä n sarjan ija n - k a ik k isu u d en k eh ityk sestä , n ä y ttä e n toteen, e ttä se, m itä me ain eeksi nim itäm m e, on ollut sen hienom paa, sen henkisem pää, m inkä kauem m as ia n k a ik k is u u d e n en tisyyteen pääsem m e tun keu tum aan . P y rk ie ssä ä n sen salaisuuden perille, m iten ajatuskoneistom m e solujen a v u lla toim ii, 011 aivojen tu tk ija huom annut, e ttä m in kä kauem m as pienuuteen päin h än suurennuslasin a v u lla pääsee, sen pienem piin osiin h ajo aa tu tk itta v a n ä k ö ­ ala. M itä tod istaa s e ? Sitä, e ttä tiedem iehen lopulla, p ä ä sty ä ä n k y llik s i pieniä aivojen osia tark astam aan , t ä y t y y jo u tu a h engen salap eräiselle alueelle. A r v a tta ­ v a s ti ei hänen tarvitse suurennuslasin a v u lla p ä ästä tu n k eu tu m aan solum aailm an salaisu u k siin k o vin k a a n k a u a s n y k y ise n p ien uu srajan tuolle puolelle, niin hän jo voipi o tta a sellaistak in aivotoim in taa selittääkseen , jo ta me n y k y jä ä n pidäm m e p u h taa sti henkisenä.

A iv a n sam alla ta v a lla voim m e, avaru u d en a lk u ­ ain een k e h ity s tä taa k se p äin seurattaessa, lopulla a ja ­ te lla saapuvam m e sille alalle, m issä puhdas henkiolento liik k u u , ja me tulem m e silloin käsittäm ään , ettei aine olek aan m u uta k u in y k s i H engen ilm ausm uotoja, y k si sen m onista om in aisuuksista. M eidän ei tarvitse a ja te lla a in e tta kau k aisim m assa ija n k aik k isu u d essa sellaisek si om in takeiseksi elem entiksi, m iksi me ihm i­

set sen tunnem m e. E van k eliu m in k irjo ittajan m u kaan on siis tä y s i s y y v ä ittä ä : «A lu ssa oli (vaan) H enki, H en k i oli Ju m alassa, Ju m ala oli Henki.»

V a ik e a on m eidän a ja te lla H engen om inaisuuksia.

M utta m itäpä jum alallisem paa, ijan k aik k ise m p aa omi­

n aisu u tta voim m ekaan korkeim m alle käsitteistäm m e

7

om istaa, k u in p yrk im yk sen k a u k a ista ih an n etta kohti.

S iitä lähtiessäm m e voim m e k a ik e s ta m u ustakin a n taa to tu u tta jan oo valle itsellem m e ty y d y ttä v ä n selityksen . S y y tä on m eillä olettaa, ettei tämä n y k y in e n ain eelli­

nen k e h ity s k a u s i o lek aan H engelle ainoa, v a a n y k si m onesta k eh itysk a u d esta , joitten läp i H enki om aa ih an - n e tta n sa ko h ti pyrkii.

N iinkuin me ihm iset tunnem m e ty y d y ty s tä p y r­

kiessäm m e v a lo a ko h ti siksi, e ttä me tunnem m e, m ikä valottom u u s on, osaam m e ilolle a n ta a oikean arvon sa tietäessäm m e, mille suru tuntuu, ym m ärräm m e ra k ­ k au den ääretön tä vo im aa täyd elleen , saatuam m e ensin v ih a n arm ottom uutta kokea,, niin H en kikin sulki ik ä ä n ­ k u in itsen sä ulkopuolelle sen, m ikä h änen om inaisuuk­

sistaan on äärim m äinen, loi om an olem uksensa v a s ta ­ kohdan, aineen, ja otti te h tä v ä k s e e n täm än uuden ilm iön k irk astam isen m uun olem uksensa m ukaiseksi.

*

A in e esiin tyi ensin hienona utan a, jossa eläm ä oli va a n liik evo im a n a ; alkoi sitten ja k a a n tu a äärettöm iin uturylim iin, jo tk a ru p esivat h ita a sti tiivistym ään . V ä h i­

tellen k e h itty iv ä t näm ä k a asu m aisik si aineryhm iksi, jo tk a k u k in ja tk o iv a t h ilja ista k eh itystä ä n . H rilaiset h iu k k ase t niissä a lk o iv a t läh en nellä m ieleisiän sä to v e ­ reita, ru veten siten m uodostum aan erilaatu isik si a lk u ­ aineiksi. N äm ä taa se n vuorostaan v a ik u ttiv a t uusien su h teitten syn tym iseen , ja ku n se aurin kokunta, jon ka k e h ity s tä me voim m e lähem m in seurata, oli eh tinyt ja k a a n tu a pallom aisiin osiinsa, sai m ineraalien k eh itys vihdoin alkunsa.

M oninaiset o vat luonnon eri muodot ja v iv a h ­ dukset jo tä llä k e h itysaste e lla , m u tta k u iten k in oli

8

m ineraalienkin a ik a k a u si v a a n pohjakerros niille k e h i- tysm uodoille, jo tk a ain eessa p iile vä H enki m aan pin­

nalle nostatti.

M ineraalit jää h tyi vät, m aan p in ta koven em istaan koveni, irtaan tuen niisti! hiukkasista,, jotka sen ym p ä­

rille ilm ak eh yk sen m uodostivat. M aan eri suhteet eri vuoden aik oin a auringosta le v iä v ä ä n läm pöön v a ik u tti­

v a t vuoroin sateita, vuoroin k u ivu u tta , jolloin k a ik k i ed ellytyk set uudelle k e h itys muodolle oli tarjona. K a s v i­

k u n n an vuoro oli tullut, sen alim m at olennot sa iv a t niin sanoaksem m e persoonallisen eläm än.

M eidän ei tarvitse seu rata sitä äärettöm än p it­

k ä ä k e h itysk a u tta , jon k a etevim m ät kasvi-olennot, ta r v its iv a t siirtyäk see n alim m ista k a sv ik u n n a n muo­

d oista korkeam piin muotoihin. K e h ity k se n su u n ta 011 selvä. Sen edistyn eem piä k a sv e ja a lk a a luonto tu o t­

taa, m in kä korkeam pia m uotoja niissä a su v a H enki k eh ityk sek seen vaatii. Ne o va t olennoita, jo tk a vo i­

v a t m en ettää elinvoim ansa, s. o. niissä a su sta v a H enki v o i siirtyä pois, lask ien olennon rau k eam aan raak si a in eek si jälleen, ku n sen va a tim u k sia ei ty y d y te tä . T iedäm m ehän eteläm ailla lö y ty v ä n k asvin , jok a veden p u u tteesen jou d uttu aan voipi lä h e ttä ä ulottunen etsi­

m ään v e ttä jä tk ä in m atk a ili päästä. Se osottaa jo liikkum ishalua,. .Ja onhan m eillä alituiseen tilaisuus Hiihdä, m iten kä usea k a sv ila ji, jo lta s y y s tä tahi toisesta a lk a v a t loppua e la tu sa in e e t siitit p a ik alta, millin se a lk u ja a n on juurtun ut, lä h e ttä ä juu ren sa m aan p intaa pitkin tuonnem m aksi ja siir ty y uusina vesoin a lopulla itsekin sinne. S iis se jo m u u ttaa olopaikkaansa, v a ik k a täm ä siltä k ä y k in vie lä h ita a sti ja han kalasti.

K orallilla ei m yö sk ään vie lä ole va p a u tta , m u tta se lu e ta a n jo eläim iin. L äh ein en korallin sukulainen

it

sim p u kka sen sijaan 011 jo r y ö s tä y ty n y t vap au teen , m u tta m erkkin ä en tisestä keh itysm nodostaan t ä y ty y sen h in ata ra sk a sta aine-kuormaa m ukanaan. Sen serkku taasen, etana. 011 v a p a u tu n u t siitäk in h a ita sta ja liikku u jo v a p a a n a eläim en ä luonnon antim ia n a u tti­

m assa. K e h itystä , jo ta n ä illä esim erkeillä olen k u v a n - nollisesti k o e tta n u t selittää, näem m e k a ik k ia lla . \ arsi- n a ise t välim uodot k y llä k u o le v a t pois, jo tta ei sukujen sekaan tu m in en vo isi tap ah tu a, m u tta sukulaisuuden m erkit o v a t se lv in ä jälellä.

Sen korkeam m alle k e h ity s täten nousee, m inkä enem m än H engen v a a tim u k se t k a s v a v a t, p yrk ies­

sään y h ä a listam aan a in etta palvelijakseen . K orkeam ­ m illa k e h ity sa ste illa o lev ista eläim istä näem m e, ettei n iitten sisällisen ä m äärääjän ä en ää ole p elk k ä huoli toim eentulosta, v a a n a lk a a niissä u u si voim a p ä ästä n ä k y viin . T osin huom aam m e jo k a sv ik u n n a n k in kor­

k eam m illa olennoilla o levan va isto m aisen k y v y n alkua, m u tta v a s ta korkeam m illa eläin asteilla näem m e vaisto n p ääsevän tä y te e n k eh ityk seen sä. V aistom ainen p yrk i­

m ys suvun lisääm iseen k e h itty y n äissä uudeksi m ah ta­

v a k s i voim aksi, jok a a n a sta a k ä s k y v a lla n yli koko olennon. \ ietit n o u se vat m äärääviksi. N autinnon himo herää. P u o llu stu s ja h y ö k k ä y s k y k y k e h itty y , joista pelko, ahneus, k a te u s o va t tu lo k sia. K ä rs ity t tapp iot o p e tta va t h eitä varovaisu u teen , viek k au teen ja kostoon. Me näem m e h eissä iloa ja onn ellisuutta, jopa ik ä v ä ä ja suruakin. Ja seuratessam m e tarkem m in heidän eläm än tap ojan sa, huom aam m e pian, e ttä heissä on jonkun verran ym m ärrystäkin .

K a ik k e in korkeim m illa k e h ity sa ste illa lö y ty y eläi­

m iä , jo tk a sa a tta v a t om an ruum iinsa alttiiksi vih o lli­

selle velvollisu ud en tun n osta, k ä r s iv ä t v ilu a ja n ä lk ä ä

10

rak k au d esta, jopa a se ttu v a t kuolem aan su ru sta isä n ­ tän sä haudalle.

M ainien k e h itysa ste e lla on H enki siis noussut uuteen ilm ausm uotoon. V ie tit, intohim ot o va t n y t elä ­ m än ylin n ä m äärääjän ä, jopa niinkuin olen oso tta- nut, e siin ty y H en ki jo ym m ärryk sen ä vie lä p ä ve lv o lli- su u k sian sa tä y ttä m ä ä n p a k o tta v a n a om anatuntonakin.

Olemme tä llä ta v o in seuranneet H engen vo itto i­

sa a k u lk u a luonnon k e h ity k se s sä itsetietoisen persoo­

nallisuuden rajalle. V oidaksem m e k ä sittä ä , m iten kä k e h itys tä s tä otti se u ra a v a t tä rk e ä t askeleet, tulee m eidän tu tu stu a siihen tärk eä ä n lakiin, jo k a jo eläin ­ ku n n an k e h ityk se ssä 011 y h te n ä tärkeim m istä.

A v io v a lin ta se 011, m ikä luonnon eri olentolajeista k a s v a tta a korkeam pia m uotoja. M inkä korkeam m at eläim en h en kiset lah ja t o vat, sen huolellisem pi 011 se v a lite ssa a n itselleen aviota. Se, jo k a ei om assa toveri­

piirissään lö y d ä ve rtaistaan , h akee itselleen avion tuon- nem paa, ja p olvi p o lv elta nousee siten k u n k in heim on k esk u u d essa valiosuku ja, jo tk a suurem pien lahjojensa a v u lla p ä ä s e v ä t y h ä nopeam m in nousem aan, kunnes heidän jälk eläisen sä e iv ä t en ää tu n n u sta koko v a n h a a heim oaan su k u u n sa k u u lu v a k s ik a a n , la k k a a v a t alem ­ pien su ku h aarojen se a sta avio itu o tta m a sta ja s a a v a t siten oman nuoren rotu n sa y h ä enem m än jalostum aan.

\ älirodut, jo tk a e iv ä t p ä äse ylim m än k a n ssa se k a a n ­ tum aan, y h ty v ä t alem piin ja k a to a v a t. T ä llä tav o in a ik ak a u sien ku lu essa u u det en tisiä ehom m at rodut n o u se vat k eh ityk sen etu jou kkoin a ku lk em aan, m utta van hojen ed istysk u lk u seisattuu.

S iten on lu u lta v a sti ihm iskunnan alin rotu nous­

su t eläin kunn asta. M ikä aik oja sitten kadon n ut k or­

kealle k eh itysasteelle p ä ä ssy t eläin laji se n ä y ttä y ty i

11

tarkoitu ksen m u kaisim m aksi asunnoksi korkeam pia f y y - sillisiä toim in tavä lik a p p a leita tarvitse ville hen kiolen­

noille, ei m eidän ole helppo varm u u d ella sanoa; eik ä m eidän ta rv itse k a a n sillä itseäm m e v a iv a ta . T ä h än eläin k u n n asta jaloim paan su ku u n a lk o iv a t k a ik ista eläin lajeista k eh ittyn e im m ät sielut siirtyä, nostaen sen vä h itellen m aan pallon h a llitse v a k s i su k u k u n n ak si ja H enki pääsee luom aan ain em aailin aan u u sia eläm än­

m uotoja korkealle y li sen, m ihin sen siihen a sti oli on n istu n ut a in etta p akottaa.

E läim issä näim m e viettien olevan pääm ahtin a, m u tta siellä tä ä llä p ilk istää jo, k u ten olen n ä y ttä n y t, n ä k y v iin va rte e n o te tta v a ym m ärrys. Se kokem us k e s k i­

n äisen avu liaisu u den h yöd ystä, m inkä esim. apinain, m uurahaisten y. m. edistyneim päin eläinten eläm ässä tiedäm m e niin tärk e ä k si seik aksi, se se luonnollisesti joh ti ihm isenkin ottam aan ensim m äiset askeleen sa yh teisku n n allisiin oloihin. J a kun u lkon aiset va a ra t h y vin a ik asin p a k o ttiv a t alk u -ih m isiä p ysym ään koossa, sai ym m ärrys keskinäisen vu o ro vaik u tu k sen k a u tta y h ä u u tta harjoitusta, ja jo te k i h än ensim m äiset k ek sin ­ tönsä, joitten k a u tta hän tu rv a s i asem ansa eläim iä ja pahim m in a h d ista v ia luonnon voim ia va sta a n .

M utta op ittu aan luonnon ilm iöitä vaarin ottam aan ja niitten m a h ta v u u tta k ä sittä m ää n , alkoi toinenkin om in aisuus ym m ärryksen rinnalla p yrk iä se lv iyty m ä ä n . Luonnon m ystillin en , salap eräinen puoli se n äh tä­

v ä s ti a ik asin v e ti ihm isku nn an huom ion puoleensa ja v a lta s i sen kokonaan. K ä sittä m ä ttä luonnon ta v a lli­

sim pia ilm iöitä, n ä k i ihminen, a le ttu aa n h a va in to ja teh d ä ja niitten sy itä m iettiä, ih m eitä k a ik k ia lla , puhu­

m a tta k a a n n iistä aave-ilm iöistä, jo tk a v ie lä tä n ä p äi­

v ä n ä o d o ttavat tu tk iv a n tie te en selitystä. S iksip ä alkoi

12

ihm isessä jo silloin a lk u a ste illa se lv e tä a av istu s siitä, ettei luonto h än en ym p ärillään o llu tk aan v a a n k iv iä , k a s ­ veja, eläim iä, v a a n oli k a ik en tuon ta k a n a näkvm ätön . m a h ta va olento, jon k a edessä ihm isen oli nöyrtym inen, lä m ä a a v istu s ja siitä jo litu v a va stu u n a laisu u d en tunne se saatto i ihm isen alim m illa k e h itysa ste illa k u m arta ­ m aan käärm een, krokotiilin, tulen, ukkosen, auringon edessä. N iinkuin lapsi tarvitse e toim intahaluiselle m ielik u vitu k selleen jotak in n ä k y v ä ä perustaa, m u tta t y y t y y iloitsem aan ja rak e n tam aan tuu len tu p iaan , kun se saapi k ä te en sä edes p uupalikan, jo k a on le ik a ttu h iu k an ihm isen m uotoiseksi, niin alkuihm inenkin , tu n ­ tie ssaan hen gessään k aip u u ta p ä ästä n äk ym ättöm än luonnon H engen yh teyteen , ty y t y i ku m artam aan m inkä m ah ta va n luonnonilm iön edessä h y vä n sä, ku n h an se va a n v a ik u tti h änen m ielik u vitu k seen sa k y llin v o i­

m akk aasti. Siksip ä huomaa,m m ekin, e ttä ihminen, polvi polvelta, rotu rodulta n ou stessaan ja k e h itty e s­

sään, y h ä p itää p ääp yriiitönään luonnon salap eräisten voim ain palvelem ista. V äh em m än huolii hän k y sy ä : m ik si? H än t y y t y y siihen, että h än ask el ask eleelta pääsee luonnon voimia, h y v ä k se e n k ä yttäm ä ä n . H än nauttii h iljaisesta h aavek sim isesta luonnon helm assa, tu n tem atta tiedon ja toim innan halua. Siksipä* vaipu u h än vihdoin u neliaasen saam attom uuteen, jo k a rau kasee hänen k e h ity s k y k y n s ä kokonaan. S ik si ovat. van h at itäm aiset k u lttu u rik an sat, liin duit ja kiinalaiset, joitten e si-isä t jo ik iva n h a ssa m uin aisuudessa p ä ä s iv ä t su k el­

tam aan sy v ä lle luonnon salaisuuksiin , seisattu neet k e h ityk se ssä ja jää n e et alem m aksi ihm isroduksi, johon m yöhem päin rotujen n ä y ttä ä olevan m ahdoton sekaan tu a.

M utta itäm aisen k eh ityk sen seisatu ttu a ei H enki ole k u lk u a a n -seisaattanut. K un aasialain en rotu ei ta r­

13

joa edistyn eille sieluille elin voim aisia tyyssijo ja, niin o va t ne alk a n e et p yrkiä, k uni v e sa t va n h a n puun k u iv e ttu a , m u ualla n ä k y v iin ja niin on k e h ity s Euroo­

p assa a v a n n u t itselleen uuden suunnan. K re ik assa ja R oom assa rak en tu i fy y sillise n voim an ja persoonallisen tahdon nojaan uusi kulttuuri. P y s y e n niin v iera an a k u in m ahdollista haaveilem iselle ja m ystisism ille, tu n ­ n u sta a täm ä v a a n sen, m in kä se itse ym m ärtää ja voipi toteen n äyttää. V o im a k k a a n tiedon ja k u n n ian ­ himon k an n u stam an a on se voim istum istaan voim istu ­ nut. J a sa a tu a a n k an sain v a e llu k se n k a u tta raik a sta elinvoim aa ja p u lp p u vaa toim intahalua, on täm ä k y l­

m än järjen k u lttu u ri a sk el ask e le e lta ed istyn yt, nostaen vihdoin ihm iskunnan 19 vuosisad an tie te itten ja k e k ­ sintöjen huipulle.

N y t k u n länsim ainen tu tk iv a tiede omin neuvoin a lk a a p ä ästä niille luonnon salaisuu ksien läh teille, joista itäm aiset v iisa a t jo vu o situ h an sia sitten o v a t am m en­

tan eet, ym m ärtäm ättä ku m m in kaan n iitten «syn tyjä syviä» , voipi san oa ihm iskunnan päässeen sille k e h i­

tysasteelle, e ttä m olem pain suurien ku lttu urien v a rsi­

nainen yh tym in en 011 m ahdollinen. L än sim aisen tieteen ei en ää tarv itse n euvottom an a v ä is ty ä itäm aisten ih­

m eitten edestä, v a a n se k o e tta a jo se k ä p a lja sta a vaik eim p iak in silm än k ään täjäin tem ppuja, e ttä ta ittu a m atem aatisella perusteellisuudella niitten luonnonlakien tutkim iseen, joitten a v u lla todelliset «ihmetyöt» o va t m ahdollisia.

M utta jos n y t palaam m e tark astam aan , niillä k a n ­ n a lla n äitten k u ltu u rivirtau ste n pyörteessä H engen ta is ­ telu y k sity is is sä olennoissa esiin tyy, m in huom aam m e helposti, että, h u olim atta n iistä u u sista oloista, joihin ihm inen k e h ittyn e en järk en sä a vu lla 011 itsen sä koh q t-

14

tan u t, Henki hänessä y h ä ti ja tk a a sam aa taistelu a, m itä alem m assa luonnossa olem m e tark astan eet. V a ik k a hän, näet. m u issa su h teissa onkin äärettöm ästi noussut luonnon tila sta ylösp äin, m asentaen k ä sk y n sä alaisek si yhden luonnon voim an toisensa jälestä. ei eurooppalai­

nen kulttuuri ole v ie lä te h n y t [»ahon m itään v a p a u t­

taak seen ihm istä niistä kah leista, joissa eläin k an n a lta P erit' t vietit ja intohim ot h än tä p itävät. Ihm inen 011 h an kkinu t itselleen uusia h en k isiä k y k y jä , m utta perin h a rv a on teh n yt sa n o ttav asti ty ö tä irtaan tu ak seen

■siitä painolastista, jo k a estä ä häntä len täm ästä uusien lahjojen sa a v u lla korkeuteen.

E urooppalainen k u lttu u ri on niinkuin a asialain en - kin m en n yt yksip u olisu u teen ja jou tu n u t ristiriitaan luonnon lakien k an ssa, jo sta p elo tta va t y h teisk u n n alli­

set m ä tä h a a v a t o v a t seurauksia. Y k s ity is e t k u lttu u ri- ihm iset taasen o v a t k y lm ä ä jä rk e ä jum aloidessaan ja v a llitse v ia kieroja yh teisk u n ta-o lo ja ih aillessaan, jou tu ­ neet ristiriitaan sen voim an k an ssa, jo k a k u tak in m eistä y h d istää luonnon suureen H enkeen, om antuntonsa kanssa.

J a taistelu ei ole helppoa.

E läm än tarp eitten tyy d yttäm in e n 011 jo eläim ellä nautintoa. Ihm isessä 011 taipum us n autin toih in m onta v e rta a suurem pi ja m onipuolisem pi, sillä hänen a isti­

m ensa ovat hienonem istaan hienonneet, k eh ittäen n a u - tin to k y v y n y h ä syv em m äk si ja perinpohjaisem m aksi.

S ik sip ä voi intohim ojen voim a, jos se s a a esteettöm ästi k e h itty ä , p ä ästä ihm isessä m ah tavu u teen, jo k a kam m ot­

taa. Tiedäm m ehän ihm isiä, jo illa eläm äntarpeitten ja m ielitekojen tyy d yttäm in e n on k aikki kaikessa. Heidän eläm änsä on k y llä u lkon aisesti k e h itty n y ttä ihm iselä­

m ää, he k ä y ttä v ä t e te v ä s ti järkeän sä, m u tta sen p y ­ rintöjä ei ja lo sta e läv ä n om antunnon valo. Ne sellaiset

15

n ä y ttä v ä t tosiaan k a tk a isseen ko k on aan sen suonen, joka y h d istä ä ihm isen H engen alkulähteesen. M utta näin k a u a s pim eyteen p ainuneita 011 tok i perin vähän.

Suunta, m illin k e h itys k a ik is ta esteistä ja k o m p astu k­

sista h u olim atta pyrkii, 011 selvä.

H enki p yrk ii n y t vap au tu m aan viettien ja in to ­ him ojen orjuudesta, tahtom atta, ku m m in kaan luopua n iistä kokem uk sista, joita se p itk ä llä m atk a lla an on teh nyt. Se ei pyri palaam aan , niin sanoakseni, v ia t­

tom an k a ritsa n kan n alle, sillä silloinhan sen p itk ä m a tk a olisi tarkotu kseton . E läim ellisistä om in aisuuk­

sista irti p yrkiessään , ottaa h en ki n iistä jok aisesta k a lliin helm en talteen. V oisim m e esim erkiksi sanoa, e ttä v ie k k a u s puhdistuu n e u vok k uudeksi, u teliaisuus tiedonh aluksi, orjam aisuus k ä rsivä llisy y d e k si, itsep äi- sy v s tahdonlujuudeksi j. 11. e. N ä itä om in aisuuksia ei k a ritsa om ista, sillä ne o va t o p ittavissa v a s ta tu tu stu ­ m alla viattom uu d en va sta k o h tiin «syöm ällä pahan tie ­ don puusta.« S ä ily ttä e n tä te n perinnölliset om in aisuu- ten sa ain o astaan jalostuneim rn assa m uodossa, irta an tu u ihm inen siitä sielun k u on asta, jo ta siihen alem m illa

a steilla on takertu n u t.

K a sv ik u n n a ssa oli ainoana huolen a toim eentulo, eläin k u n n assa p ä ä s iv ä t v ie tit m ä ä rää vik si ja korkeim ­ m assa ihm isessä a lk a a n y t om atunto nou sta v a lta is ­ tuim elle. Se ei salli ihm isen en ää p itä ä h u olta y k s in ­ om aan itsestään , v a a n huomio a lk a a y h ä enem m än k ä ä n ty ä m uihin ihm isiin, k a ik k iin ihm isiin, koko luon­

toon, niin, pyrkim iseen ih an n etta, sitä su u rta k ä s ittä ­ m ätö n tä kohti, jota, v a s ta a v a m p a a k ä site ttä ilm asev an san an pu u tteessa, on n im itetty meidän k aik k ie n Isaksi.

T äm än luonnon Isän y h te y te e n p y rk iv ä ihm inen ei voi iloita, ei n a u ttia , jos hän n äk ee toisten o levan onn etto-

16

m i,!, h ali a lk a a etsiä nautin toa, ty y d y ty s tä m uitten k ärsim ysten lieven täm isessä. J a m inkä enem m än hän tälle taip u m u kselleen antau tu u, sen suurem m aksi k a s ­ v a a tarve. O m atunto va a tii enem m än, y h ä enem m än.

.Se kielto, m ik ä ihm iselle ensin oli v a a n «älä tapa» ja jo k a sitten m uodostui kielloksi «älä tee p a h a a ., kir­

k astu u n y t k ä sk y k si «tee h yvää» ja p a k o tta a ihm istä uupum attom aan työhön, uhrauksiin m uitten ihm isten h y vä k si. H uolehtien om asta lm om isestaan luopuu y k si v a a n siitä, m itä hän v ä ittä m ä ttä ei tarvitse , m u tta toisessa voim istuu om atunto niin va a te lia a k si, e ttä p a k o tta a luopum aan k a ik e s ta o m aisu u d estaan ; sillä h än ei löydä rauhaa, niin k a u a n kuin hän tie tä ä elä ­ v ä n sä m ukavam m in ku in y k sik ä ä n hänen lähim m äisis­

tään. P ran siscus A ssisilain en luopui k aik esta , m itä y h te isk u n ta hänelle tarjosi, rikkaudesta, nautinnoista, k u nn iasta saad ak seen om antuntonsa m u k aisesti pal­

v e lla ihm iskuntaa. Jesus N atsarealain en vihdoin antoi ristiin nau lita itsen sä tietäessään , ettei hän ilm an k u ole­

m atta voisi a v a ta ihm isten silm iä to tu u tta näkem ään.

Olemme n y t p äässeet siihen, jossa H enki m eidän seassam m e nousi jum alalliseen tä yd ellisyyte en . « R akas­

ta k a a vihollisianne, te h k ä ä h y v ä ä niille, jo tk a teitä v ih a a v a t: siu n a tk a a niitä, jo tk a te itä k iroileva t: ru­

ko ilk aa niitten edestä, jo tk a te itä vah in goittavat.»

Hän k y llä n ä y tti ihm iskunnalle tien ih an n etta kohti jo silloin kun länsim ainen ja itäm ain en ku lttu u ri S y y ria n k au p p ateitte n varsilla o liv a t k o h dan n eet toi­

sensa ku n «aika oli tä y te tty » — m u tta ih m isku n ta ei silloin vie lä ollut k y p s y n y t läh tem ään hänen oppinsa tu rv issa onnellista tu le v a is u u tta kohti. A in o a staa n h ä ­ nen u lkon aiset työ n sä silloinen ihm inen k äsitti, ei h ä ­ nen oppiansa. M utta niin vaillin aise n a ja ristiriitaisesti

17

k ä site tty n ä , k u in h än en oppinsa onkin esitetty niissä alku p eräisissä käsik irjo itu k sissa, jo tk a o v a t m eille säi­

lyn eet, riittä v ä t ne k u ite n k in osottam aan, m iten ihm i­

sen on elettävä, jo tta H enki h än essä p ääsisi nousem aan

täy d e llisy y te e n . (

E ttä hän todella neuvoi ihm istä jokap äip äisellä eläm ällä, Isän tahdon täy ttä m isellä, s. o, h än essä vie lä v a lla lla olevien eläim ellisten voim ien n öyryyttäm isellä, p yrk im ään tä v d e llis y y ttä kohti, siitä tulee jokainen va k u u te tu k si, tu tk iessa an mi kä oli hänen oppinsa läp i­

k ä y v ä n ä peru saatteen a, -la ettei h än p an n ut ihmisen k oh taloa kuolem an jälk een lopullisesti, ^iankaikkisesti riip p u vaksi tä stä ly h y e stä ajan heilau ksesta, m inkä ihminen v ie ttä ä m aan p äällä tuhansien u lkon aisten va ik u ttim ie n ruhjom ana, sen lau suu Jesus selvään opil­

laa n « u u d e stasyn tym ise stä.»

«Tuuli p uhaltaa, k u ssa se tahtoo ja sinä k u u le t sen hum un, v a a n et tiedä, k u sta se tulee tah i minne se menee: sam aten on jokaisen h en gestäsyn tyin isen laita» , san otaan Johanneksen evan k eliu m issa -Jesuksen itsen sä lausuneen ja, v ä h ä is tä ennen: «Ellei ihm inen sy n n y vedestä*) ja hengestä, niin ei h än taid a Ju m a­

la n v a lta k u n ta a n päästä.»

M issä ihm ishenki on niinä väliaik o in a, jok a k u ­ luu kuolem an ja, u u destasvn tym isen vä lillä, sitä ei m eidän ole m ahdoton ajatella, jos lähdem m e v a s ta u s ta etsim ään luonnon tarjoam ista esim erkeistä. M itä k a i- p aa k a s v i ku u m an p ä ivä n jä lk e e n ? R a u h a isa a yötä.

M itä odottaa luonto yh täm ittaisen , ra ik a sta elinvoim aa u h k u v a n k esän jälk e e n ? P itk ä ä talvenlepoa. M itä

*) V esi oli vanhanajan ihm isten käsityksen mukaan se alku ­ aine, m jstä k a ik k i muu oli m uodostunut,

8

18

k aihoaa se, jo k a on ik ä n sä taistellu t ja k ä rs in y t? R a u ­ h aa, rak k a u tta .

Jos luonnonlait o v a t Jum alan lak e ja , niin ta r­

v itse ek o epäillä, m illaiseen olotilaan ihm ishenki pääsee, irtaan n u ttu aan raih n aisesta a in e ta a k a sta a n ?

M utta se siitä.

S iirtykääm m e tak a sin H engen ta iste lu a aineen k a n ssa seuraam aan.

Knsi kysym yk sem m e on n yt, m iten kä voim m e ihm iskunnan tu le v aise n k e h ityk se n su u n taa m äärätä.

K ik ä se m eille ole m ahdotonta. K u n fy siik a n ja m ate­

m atiik an a la lla voim m e yh d estä o sasta saam iem m e tietojen nojalla tark alleen m äärätä kokonaisuuden, niin m iksi emme tä llä a la lla voisi.

Me olemme nähneet, e ttä täh än a sti k a ik k i k eh i­

ty s 011 ollut H engen ta iste lu a aineen om inaisuuksia va sta a n , sen va p a u tu m ista aineen tu o tta m ista k a h ­ leista. Jos voim m e m ääritellä, m itk ä ne k ah lee t ovat, jo tk a h en k isy yteen p äin p y rk iv ä ä ihm isolentoa kam m itsoivat, niin saam m e selvän koko tulevaisuu d en k e h ityk se n suunnastakin .

N y k y ise ssä olotilassa t ä y t y y ihm isen t y y t y ä m uo­

dostam aan k ä sityk s e n sä viiden aistim en ta ju n ta k y v y n m ukaan, v a ik k a h än on tie te itten sä a v u lla ku m oam at­

tom aksi tod istan u t sen, e ttä aistim et h ä n tä koko ajan p ettäv ät. H än n äkee kiinton aisia kap p aleita, joita ei ole laisin k a an olem assa, sillä o p ettaah an m eille p elk k ä suurennuslasi, ette i lö y d y laisin k a an ehdottom asti k o v ia k ap p aleita, v a a n o va t k a ik k i aineet: m etallit, puu, luu a iv a n niinkuin ve si ja h ö yryk in p e lk k iä ainesryhrniä a v a ­ ruudessa. V esip isarassa pienet h iu k k a s e t h y rrä ä v ä t toi­

nen toisten sa ym p äri suh teellisesti y h tä p itk ie n vä lim a t­

k an i p ä ässä niin k uin taivaa n k a p p a leet. N ä y ttä v ä th ä n

19

m eistä isäni, läm pö, valo, luonnon k a ik k e in erilaatu i- sim m ilta ilm iöiltä ja ku iten kin tiedäm m e n iitten s y n ty ­ vän ain oastaan erilaisista ilm ah iu k k asten liikkeistä.

T oiselta puolen taa se n tun tee ihm inen m a h ta v ia luonnon voim ia ja hallitsee n iitä, tie tä m ä ttä kum m in kaan, m itä ne o ik eastaan o v a t niinkuin sähkö, m agneetti, hypnoosi.

Ja k a ik en täm än lisä k si sa a hän jo k a h etk i k u rk ista a avaru u teen, jon ka rajattom uus h ä n tä p yörryttää, eikä h än ellä k u ite n k a an ole v ä h in tä to iv o a k a a n tuon arvoi­

tu k sen selittäm iseen aistiiniensa. nojaan rak en n etu lla k ä sityk sellä ä n . T arvitseek o siis v a s ta ta k ysym yk seen , m istä ihm isolento pyrkii va p a u tu m a an ? Jos n y k y in en eläm änm uoto vie lä rakentuu va illin aisille käsitteille, niin t ä y t y y tok i k eh ityk sen tarjota ihm iselle olotiloja, joissa hän näkee tä y d e n todellisuuden. K u n täm ä eläm ä k a s v a tta a v a a n k y sy m y k siä , joitten suorittam i­

seen eteviin m ät ihm isolennot turh aan u h ra a v a t itsensä, niin on meillä toki sy y tä odottaa k orkeam p aa k e h ity s ­ astetta, jolla v a sta u k se t o va t löyd ettävissä.

Ihm isen 011 siis v a p a u d u tta v a n iistä kah leista, jo tk a e stä vä t h ä n tä to tu u tta näkem ästä. H änen on v a p a u d u tta v a aistiin iensa rajoituksista.

E ttä ihm ishengellä tosiaan on laveam m at aistin - voim at, ku in se aine-koneisto, jon ka a vu lla h än t a v a l­

lisissa oloissa toimii, voi tu lk ita, siitä on m eillä selviä todistuksia.

Sään n öllisissä oloissa h u om attavin todistus ihm i­

sessä p iile vistä ja ain o astaan silloin tällöin esille pulp- puam aan p ä ä se v istä h en k isistä voim ista 011 n. k. inspi- ratsioni.

Suurien hengenm iesten eläm äkerroista, joissa h ei­

dän sielu eläm ään sä k u v a ta a n , näem m e, m iten kä he suurim m at työnsä, puheensa, kirjoituksensa, taid eteok ­

20

sensa, sä v e lly k se n sä o va t luoneet sellaisin a hetkinä, jolloin he o va t a iv a n ku in an tau tu n eet toisen, heille itselleen käsittäm ättöm än voim an joh d ettaviksi. Moni h eistä selittää, ettei hän itse inhim illisin voim illensa ole luonut suurim pia nerontuotteitansa, v a a n on hän n iitä sy n n y ttä e ssä ä n tu n ten u t olleen sa ain oastaan tu lk k in a , v ä littä jä n ä h ä n tä m ah tavam m alle luojalle.

S am aan ilmiöön on m eillä tilaisu u s alitu iseen n y tk in tutustua. O ttakaam m e esim erkiksi sellainen puhuja, joka voipi inspiratsionille a n tau tu a. H ap u il- tu a a n alu ssa k a n k e a sti sopivia sanoja ja m uodostel­

m a a n sääntöjen m u kaisesti lauseryh m iä, pääsee puhuja vihdoin sellaiselle alueelle, m issä hän a lk a a tun tea läm p iävän sä, jossa ik ä än k u in hänen sisim pänsä, äsken vie lä välin p itäm ätön ja u in u va, y h ty y puheeseen. Ja me huom aam m e, k u in k a puhujan h u u lilta a lk a a v ir­

ra ta san a san alta, ajatu s aja tu k selta , joita hän ei n ä y tä en ää itse laisin k a an sonnnittelevan. H än a n tau tu u v a a n h e h k u v a lla m ielellä k u u lu ville pu lp p u avan a ja - tu sju o k su n sa tulkiksi. V oim alla, jon k a salap eräistä v a ik u tu s ta jokain en lienee ollut tilaisu u dessa tu n te­

inaan, v a lta a p uhuja silloin ku u lijan sa. V ä lin p itä ­ m ättöm yys haihtuu, arvostelem ishalu unohtuu, yh ten ä h en gitystä ä n p id ättäv än ä k u u lijan a seiso vat tuh an net yh den henkilön k a u tta va ik u tta m a a n päässeen H engen lum oam ana. P u h u ja sta san otaan silloin: «hän on hen­

gen mies» ta h i <h än ellä 011 haltija.» S am aten sä v e l­

täjä. H än tun tee päässeensä uuden, a iv a n itsen äisen säveleen jälille. Se ik ä ä n k u in k a tk o n aisin a säikein ä soinnahtelee hänen sielunsa korviin, a iv a n k u in etsien ku u lokoneistossa n iitä ä än isäik eitä, joitten k a u tta se pääsisi h en gen alalta siirtym ään ain eväreilvk si. O nnelli­

suuden tunne, jota ken ties voisi ain eellisem m alla alalla

21

sattuvimmin verrata siitosnautintoon, antautuu n yt säveltäjä kokoamaan katkelm ia ja se, mitä hän ei suu- rim m illakaan ponnistuksilla olisi tahtomalla saanut luo­

duksi, virtaa n yt tulvim alla itsestään hänen henkensä aarre-aitasta fyysillisen sävelkoneiston käytettäväksi.

Se on inspiratsionia.

Kun me n yt tiedämme, että jotkut ihmiset eräissä mielentiloissa om istavat kyvyn , jota he itsekään eivät jokapäiväisissä oloissa omista, niin m ikä 011 luonnolli­

sempaa kuin se oletus, että nämä harvinaiset ominai­

suudet luonnonmukaisesti kehittyneem m issä ihmisissä tu levat yhä- tavallisem m iksi ja selvemmiksi, kunnes ne fyysillisten kahleitten lauettua pääsevät pysyviksi.

Mutta meillä on muitakin todistuksia siitä, että ihmishenki n yt jo omistaa suuremmoisia Aroimia. vaikk a ne eivät vielä pääse muuten kuin poikkeustapauksissa näkyAuin.

Sitä todistavat ne lukem attom at tosiasiat, että jaloluontoiset henkilöt, jotka eläessään olivat pyrkineet Hengen vaatim uksia noudattamaan, kuolinhetkillään ovat tietäneet ja todistaneet tietävänsä asioita, jotka y lettyvä t kauas yli viiden aistimen rajojen.

Sitä todistaa se tosiasia, että sellaisia henkilöitä kuin Svedenborg 011 ollut olem assa'ja on tänä päiAränä- kin, jotka voivat pitkäin m atkaili päästä seurata rak­

kaittensa tärkeimpiä elämänvaiheita. A ivan niinkuin uusimpain keksintöjen m ukaan voi yhdestä sähköpatte- rista lähettää ilman johtolankaa toiseen tietoja, sam a­

ten ovat nämä tällaiset ihmiset henkisesti niin alttiita luonnon salaperäisille vaikutuksille, että yhden hengessä tapahtuvat voim akkaat Auirähdvkset jättäArät sen yhtey - dessä elävän , pitkäin m atkoinkin päässä o levan toisen henkeen selvästi yuunärtettävän jälen.

22

M u iste ttava on sekin, e ttä hypnootiseen tilaan sa a te ttu je n ihm isten aistin vo im at o va t ta v a llisista inh i­

m illisistä aistin rajoista riippum attom ia. He vo iv a t eräissä tap a u k sissa k u u lla ja n äh d ä asioita, joista h ei­

dän n u k o tta ja lla a n ei ole m itään tietoa.

S am aten voipi u n issa k ä v ijä toim ittaa k a ik k ia jo k a ­ p ä ivä isiä askareita, niinkuin v a lv e illa k in , m u tta sen lisäk si voipi h än sellaista, m itä m aterialisti p itää m ah­

dottom ana.

Ja unet vihdoin, tuo salap eräinen ala, jolla oppi­

neet tu n te v a t itsen sä niin neuvottom iksi, n ekin ovat om ansa todistam aan hengen eläm ää yläp u o lella täm än jokap äivilisen ain e-eläm än, sillä to d istetta vissa on, että ne, niin sanoakseni, h en kisim m ässä m uodossa e siin ty v ä t sa ttu v in a ve rta u sk u v in a , jo tk a va rte e n o tta va lle ihm i­

selle o va t verrattom ia o sviittoja tärkeim m issä eläinän- k ään teissä.

K a ik k i näm ä asia t o va t kum oam attom ia todis­

tu k sia siitä, e ttä ihm isellä 011 k y k y ä am m entam aan luonnon su u resta a a rre -a ita s ta m eille v ie lä k ä s ittä ­ m ättöm iä voim ia, jo ita fy y sillise n koneistom m e köm pe­

ly y s n y k y ise llä k e h ity sa ste e lla estää m eitä v a p a a sti h yväk sem m e k ä yttäm ä stä . M utta n ou dattam alla sam oja k eliity sla k eja . m itkä o v a t ain eessa e siin ty v ä n H en­

gen v ien eet vo itosta voittoon, o v a t nuo esteet pois­

te tta vissa . K u n ih m isku n n assa a lk a a yleisem m in se l­

v itä se, e ttä ainoa tie p ääm äärään on taistelu niitä ain een voim ia vastaan , m itk ä eläin k u n n asta o va t vielä ih m isku nnalla perintönä, a n tau tu u täh ä n taistelu u n y h ä useam pi niistä, jo tk a tu n te v a t olevansa siihen k yk en e viä.

L uonnon m äärääm ä a v io v a lin ta -la k i, jo ta n y k y in en polvi, k u lta v a sik a n ym p ärillä tan ssiessaan , niin räikeästi loukkua, pääsee jälleen täysiin oikeuksiinsa, ja ihm is­

23

k u n n an k esk u u teen a lk a a k a s v a a uu si rotu, polvi pol­

v e lta en tistä jalom pi ja lah jak k aam p i, ku nn es se huo­

m aa o leva n sa sik si paljon edellä aineenorjia, että k a ik k i aviollin en sekaantu m in en tulee m ahdottom aksi.

U h k u v a lla voim alla, niinkuin u usien rotujen on n ä h ty alem m illakin k e h itysa s te illa tehneen, a lk a a täm ä raik a s ihm isrotu voim istua, m u tta v a n h a la k k a a k eh ittym ästä, jääd en niinkuin alem pien rotujen on k ä y n y t, ain oas­

ta a n vä liaste e k si jä le s tä p ä äm äärään sä rie n täv iä h e n k i­

olentoja varten.

Y h ä väh em m älle p äässeet h en gen lah jat ta rjo a v a t u udelle rodulle u u sia näköaloja. P u h u m a tta k aa n sel­

laise sta eläim ellisyyd estä k u in syöm is-, juom is- ja siittäm istarp een k ä y ttä m ise stä nau tin ton a, irta an tu u täm ä yli-ih m in en — niink uin sitä u u s-sa k sa lain e n filo - sofiia n im ittää — k a ik is ta n iistä intohim oista ja p a­

heista, jo tk a n y k y is tä rotu a e s tä v ä t om aatu n toansa noudattam asta.

Silloin, k u n ihm isessä on yksin o m aan v a llits e v a n a tin kim ättöm än om antunnon alain en järki, saapu u h än vihdoin fy y sillise n eläm än rajalle. H änen o ttelu n sa aineen k a n s sa p ä ä tty y ja k irk astu n een a saap u u h än ta k a s in eläm än alkulähteesen.

K u n tä llä tav o in äärettöm ien a ik ak a u sien ku lu essa k a ik k i h en ki-olen not o v a t p alan n eet sinne, m istä ne ik ä än k u in ulos sin ga h tivat, silloin on tä m ä kierto ku lk u lopussa ja suuri H en ki voip i a n tau tu a uuden kehitys^

kau den vaiheisin.