DUE DILIGENCE -TARKASTUKSEN VAIKUTUS VAHINGONKORVAUS- VELVOLLISUUTEEN YRITYSKAUPOISSA
Pro gradu -tutkielma, Yritysoikeus ja -talous Jenni Soininen (243179) Ohjaaja: Erkki Kontkanen Esityspäivä: 22.9.2016
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Kauppatieteiden laitos
Yritysoikeus ja -talous
SOININEN, JENNI: Due diligence -tarkastuksen vaikutus vahingonkorvausvelvollisuuteen yritys- kaupoissa. The Effects of Due Diligence on Liability for Damages during Corporate Acquisitions.
Pro gradu -tutkielma, 79 s.
Tutkielman ohjaaja: Erkki Kontkanen Syyskuu 2016
Avainsanat: due diligence, sopimusvastuu, yrityskauppa, vahingonkorvausvelvollisuus
Tutkielman tavoitteena on muodostaa käsitys due diligence -tarkastuksen merkityksestä yrityskaupan osapuolten vahingonkorvausvelvollisuuteen. Tähän tutkimusongelmaan vastatakseen tutkielmassa määritellään kolme tutkimuskysymystä. Ensiksikin tutkielmassa selvitetään, mitkä ovat kaupan osapuolten eli ostaja- ja myyjäyhtiön vastuut ja velvollisuudet. Tähän linkittyy olennaisesti myös due diligence -asiantuntijan ja yhtiön johdon vastuu. Osapuolten vastuiden ja velvollisuuksien täyttämiseksi yrityskauppaprosessissa suoritetaan due diligence -tarkastus eli kaupan kohteena olevan
yhtiön ennakkotarkastus. Tutkielman toisena tutkimuskysymyksenä onkin selvittää, miten due diligence -havainnot vaikuttavat vastuunjakoon. Lisäksi selvitetään, milloin yrityskaupan osapuolille voi syntyä vahingonkorvausvelvollisuus ja mitkä ovat vastuuperusteet.
Tutkielma toteutetaan lainopillisena eli oikeusdogmaattisena tutkielmana, jonka tavoitteena on voimassaolevan oikeusjärjestyksen tulkinta ja systematisointi. Tutkielmassa perehdytään Suomen lainsäädäntöön, oikeuskäytäntöön ja oikeustieteellisen kirjallisuuteen. Tutkielman kannalta olennaista on selvittää sopimusperusteisen ja sopimuksen ulkopuolisen vastuun jaottelu sekä sopimusperusteiden vahingonkorvausvastuun korvausperusteet. Yrityskaupassa on lähtökohtaisesti
kysymys osapuolten välisestä sopimussuhteesta, jonka oikeudellinen normisto määrittyy kauppa- sopimuksen mukaan. Vahingonkorvausvelvollisuuden arvioinnissa onkin huomioitava vastuuperus- teiden sidonnaisuus yrityskaupan yksilölliseen tosiseikastoon.
Yrityskaupan osapuolilla on useita vastuita ja velvollisuuksia yrityskaupassa, joiden täyttämisen kannalta due diligence -tarkastuksella havaitaan olevan olennainen merkitys. Myyjällä on tiedonan- tovelvollisuus kaupan kohteesta ja kauppaan vaikuttavista seikoista, joilla voi olla olennainen merkitys ostajan päätöksenteon kannalta. Vastaavasti ostajalla on selonottovelvollisuus, joka käsittää kaupan kohteen ennakkotarkastusvelvollisuuden ja huolellisuusvelvollisuuden. Due diligencen
avulla saadaan kattava kokonaiskuva kaupan kohteesta ja siihen liittyvistä riskitekijöistä.
Due diligencen dokumentointi ilmentää, mistä asioista ostaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, ja onko myyjä antanut olennaiset tiedot kaupan kohteesta, joista hän tiesi tai olisi pitänyt tietää vaikut- tavan ostajan päätöksentekoon ja kaupan toteutukseen.
Yrityskaupan osapuolelle syntyy sopimusperusteinen vahingonkorvausvelvollisuus sopimusrikko- muksen myötä. Vastuunperusteena ovat tuottamus, merkittävä syy-yhteys tuottamuksen ja aiheutu- neen vahingon välillä sekä korvauskelpoisen vahingon aiheutuminen. Vahingonaiheuttaminen katsotaan olevan tuottamuksellista, jos henkilö laiminlyö huolellisuusvelvollisuutensa ja toimii moitittavasti ennalta-arvattavan riskin toteutumiseksi. Arvioinnissa huomioidaan myös, olisiko vahinko ollut vahingonaiheuttajan kontrolloitavissa tai estettävissä. Vastaavin perustein due diligence -asiantuntija on sopimusperusteisessa korvausvastuussa toimeksiantajaansa kohtaan.
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 6
1.1 Tutkimuksen taustaa ... 6
1.2 Tutkimuksen tavoite, tutkimusongelma ja rajaukset ... 7
1.3 Tutkimusmenetelmä ja keskeiset lähteet ... 8
1.4 Aikaisemmat tutkimukset ... 9
1.5 Tutkimuksen rakenne ... 10
2 YRITYSKAUPPAPROSESSI ... 11
2.1 Yleistä ... 11
2.2 Yrityskaupan vaiheet ... 13
2.3 Yrityskaupan olennaisimmat sopimukset ... 18
3 DUE DILIGENCE -TARKASTUKSEN OSA-ALUEET ... 24
3.1 Due diligencen määritelmä ja rooli yritysostoprosessissa ... 24
3.2 Due diligencen osa-alueet... 27
3.2.1 Taloudellinen due diligence ... 28
3.2.2 Verotuksellinen due diligence ... 30
3.2.3 Oikeudellinen due diligence... 32
3.2.4 Liiketoiminnallinen due diligence ... 33
3.2.5 Muut due diligencen osa-alueet ... 34
3.3 Due diligence -tarkastuksen havaintojen hyödyntäminen ... 36
4 KAUPAN OSAPUOLTEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET ... 39
4.1 Johdon vastuut ja velvollisuudet ... 39
4.2 Myyjän vastuut ja velvollisuudet... 44
4.3 Ostajan vastuut ja velvollisuudet ... 47
4.4 Due diligence -asiantuntijan vastuut ja velvollisuudet ... 49
5 OSAPUOLTEN VAHINGONKORVAUSVELVOLLISUUS ... 56
5.1 Sopimusperusteinen ja sopimuksen ulkopuolinen korvausvastuu ... 56
5.2 Sopimusperusteisen vahingonkorvauksen vastuuperusteet ... 59
5.3 Korvattavat vahingot ... 67
5.4 Kilpailuoikeudellinen vahingonkorvaus ... 69
5.5 Riidanratkaisukeinot ... 72
5.5.1 Yleinen tuomioistuinmenettely ... 72
5.5.2 Välimiesmenettely ... 73
5.5.3 Sovintomenettely ... 74
6 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 76
LÄHTEET ... 80
LYHENNELUETTELO
AML Arvopaperimarkkinalaki (746/2012)
AKYL Laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä (389/1988)
CISG YK:n kansainvälinen kauppalaki, The United Nations Convention on Contracts for the International Sale of Goods (796/1988)
HE Hallituksen esitys
KK Kauppakaari (3/1734)
KKO Korkein oikeus
KL Kauppalaki (355/1987)
KPL Kirjanpitolaki (1336/1997)
OikTL Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista (228/1929)
OK Oikeudenkäymiskaari (4/1734)
OYL Osakeyhtiölaki (624/2006)
RL Rikoslaki (39/1889)
TTL Tilintarkastuslaki (1141/2015)
VahL Vahingonkorvauslaki (412/1974)
VML Laki välimiesmenettelystä (967/1992)
vp Valtiopäivä
1 JOHDANTO
1.1 Tutkimuksen taustaa
Yrityskaupat ovat strategisia päätöksiä liiketoiminnan kehittämiseksi, kilpailukyvyn parantamiseksi ja arvon tuottamiseksi yhtiölle ja sen omistajille. Vaikka yrityskaupat onkin nopea keino laajentaa liiketoimintaa uusille markkinoille ja toimialoille, kaupan menestymiseen liittyy aina riskitekijöitä, jotka tulisi tiedostaa ennen kaupan solmimista. Yrityskauppaprosessiin liittyy myös monipuolista lainsäädäntöä, jonka noudattaminen kaupan osapuolten on otettava huomioon. Keskeistä lainsäädän- töä ovat yhtiöoikeus, vero-oikeus, kilpailuoikeus ja työoikeus. Esimerkiksi yhtiöoikeus ja kilpailu- oikeus asettavat joitakin rajoituksia ja seikkoja, jotka ovat keskeisiä yrityskaupan suunnittelussa ja toteutuksessa. Myös vero-oikeudella on vaikutusta yrityskaupan toteutukseen ja jälkihoitoon.
Joskus yrityskauppaprosessissa ilmenee kuitenkin ongelmakohtia, jotka voivat aiheuttaa kaupan osapuolten välille erimielisyyksiä. Nykyään yhä useammin julkisuudessa keskustellaankin, mikä on ostaja- ja myyjäyhtiön, niiden johdon ja yrityskaupan toteutuksessa mukana olleiden asiantuntijoiden ja tilintarkastajien vastuu suhteessa yhtiön omistajiin ja kolmansia osapuolia kohtaan. Näiden vastuu- kysymysten ja riitatilanteiden vuoksi yhä tärkeämpää on ymmärtää osapuolten vastuut ja velvollisuu- det. Tässä tutkielmassa perehdytään erityisesti yrityskaupan osapuolten vastuisiin ja velvollisuuksiin sekä mahdollisen vahingonkorvausvelvollisuuden syntymiseen.
Kauppalain mukaan myyjällä on tiedonantovelvollisuus kaupan kohteesta eli myyjän tulee antaa olennaiset ja riittävät tiedot kaupan kohteesta ostajalle ja mahdollistaa kohteen ennakkotarkastus.
Vastaavasti ostajalla on kaupan kohteen selonottovelvollisuus, joka sisältää huolellisuus- ja ennak- kotarkastusvelvollisuuden. Ostajan tulee perehtyä kaupan kohteeseen, kartoittaa sen ominaisuudet ja mahdolliset riskitekijät ja menetellä huolellisesti yrityskauppaprosessissa. Tiedonantovelvollisuuden ja selonottovelvollisuuden kannalta due diligence -tarkastus nousee merkittäväksi toimenpiteeksi kaupan kohteen ja siihen liittyvien riskien kartoittamiseksi. Due diligencella tarkoitetaan asianmu- kaisella huolellisuudella suoritettua yritysjärjestelyn kohteen ennakkotarkastusta. Due diligencen ensisijainen tarkoitus on antaa yritysjärjestelyn osapuolelle kattava kuva yritysjärjestelyn kohteesta ja sen arvosta sekä vähentää vastuihin liittyviä tuntemattomia riskejä.
1.2 Tutkimuksen tavoite, tutkimusongelma ja rajaukset
Tutkielman tavoitteena on muodostaa käsitys due diligence -tarkastuksen merkityksestä kaupan osapuolten vahingonkorvausvelvollisuuteen. Tutkimuksen alussa käsitellään yrityskauppaprosessia ja due diligence -tarkastuksen osa-alueita, jotta voidaan muodostaa käsitys due diligencen roolista
yrityskauppaprosessissa ja sen avulla tehtyjen havaintojen hyödyntämisestä. Tarkemmin due diligencen toteuttamiseen ja raportointiin ei kuitenkaan tässä tutkielmassa syvennytä tutkimuksen
rajallisen laajuuden vuoksi. Myös kilpailuoikeudellista vahingonkorvausvastuuta käsitellään vain suppeasti työn laajuuden vuoksi, mutta sen nähdään linkittyvän kuitenkin olennaisesti osapuolten väliseen vahingonkorvausvelvollisuuteen.
Tutkielmassa tarkastellaan yrityskaupan osapuolten vastuita ja velvollisuuksia, joihin liittyy olennai- sesti myyjän tiedonantovelvollisuus, ostajan selonottovelvollisuus ja due diligence -asiantuntijan vastuu. Tutkielmassa tarkastellaan, miten due diligence -tarkastuksessa saadut tiedot vaikuttavat näiden vastuiden ja velvollisuuksien täyttämiseen ja mahdolliseen vahingonkorvausvelvollisuuteen.
Näkökulmaksi yrityskaupalle valitaan yritysoston näkökulma.
Tutkimusongelmaan etsitään vastausta seuraavien tutkimuskysymysten avulla:
- Mitkä ovat ostajan, myyjän ja due diligence -asiantuntijan vastuut ja velvollisuudet?
- Miten due diligence -tarkastuksen havainnot vaikuttavat vastuunjakautumiseen?
- Milloin yrityskaupan osapuolille voi syntyä vahingonkorvausvelvollisuus?
Tutkielman kannalta merkittävää on sopimusoikeuden periaatteiden sekä sopimukseen ja sopimuksen ulkopuoliseen vastuuseen perustuvan vahingonkorvausoikeuden periaatteiden ymmärtäminen.
Yrityskauppoihin sovelletaan lähtökohtaisesti sopimukseen perustuvaa vahingonkorvausvelvolli- suutta, koska kyseessä on ostajan ja myyjän solmima yrityskauppasopimus. Vastuunjako sopimuk- seen perustuvan ja sopimuksen ulkopuolisen korvausvastuun välillä ei kuitenkaan ole täysin yksi- selitteinen, mihin on otettu kantaa oikeuskäytännön kautta.
1.3 Tutkimusmenetelmä ja keskeiset lähteet
Tutkielma on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen tutkimus, jossa perehdytään Suomen lainsäädän- töön, oikeuskäytäntöön ja oikeustieteelliseen kirjallisuuteen. Oikeusdogmatiikka on voimassaolevan oikeusjärjestyksen sääntötutkimusta ja sen sisällön tulkitsemista. Oikeusdogmatiikka on yksi oikeus- tieteen haaroista, jonka tehtävänä on oikeusnormien tulkinta ja systematisointi. Systematisoinnin avulla jäsennetään ja kehitetään oikeudellista käsitejärjestelmää, jonka avulla hahmotetaan kokonais- kuva oikeusjärjestelyistä ja niiden välisistä suhteista.1
Oikeusdogmaattinen tutkimus pyrkii selvittämään, mikä on voimassaolevan oikeuden kanta määritettyyn oikeudelliseen ongelmaan. Jotta tätä oikeustieteellistä perustavanlaatuista kysymystä olisi helpompi jäsentää, oikeusdogmatiikka pyrkii selvittämään, mistä elementeistä oikeus muodos- tuu, minkälainen suhde oikeudella on muuhun normistoon ja todellisuuteen sekä miten lainopin oikeusnormilauseke asettuu voimassaolevaan oikeusjärjestykseen.2 Tutkimuksessa usein selvitetään oikeustosiseikastoa ja oikeusseuraamussuhteita3. Oikeusdogmatiikassa otetaan huomioon oikeus- sääntöjen lisäksi myös oikeusperiaatteet, joten tarkoituksenmukaista on myös liittää periaatteiden tulkinta osaksi muuta oikeusjärjestystä. Menetelmässä onkin keskeistä tutkia ja jäsentää oikeuden- alojen käsitteitä, oikeusperiaatteita ja -teorioita.4 Tutkimuksessa tulee kuitenkin huomata, että oikeus- dogmatiikka on riippuvainen tiettyyn aikaan, paikkaan ja kulttuurillisiin olosuhteisiin sidonnaisesta oikeusjärjestyksestä5.
Tulkintametodina tutkielmassa käytetään systemaattista tulkintaa, joten lakitekstin tulkinnassa otetaan huomioon muut oikeusnormit, oikeudenalan yleiset opit, lainopin teoriat, oikeusjärjestyksen systematiikka ja logiikka. Oikeusdogmatiikkaan liittyy oikeuslähdeoppi, joka on osa oikeusjärjes- tystä. Oikeuslähdeoppi määrittelee käytössä olevat oikeuslähteet ja niiden käytön sekä normien keskinäistä järjestystä. Oikeuslähteitä ovat muun muassa laki, maan tapa, lain esityöt, tuomioistuin-
ratkaisut, oikeustiede ja yleiset oikeusperiaatteet. Oikeusnormien ristiriitatilanteissa normeja
1 Aarnio 1989, 48; Husa ym. 2001, 13−14. Oikeustieteiden oleellisimmiksi tieteenhaaroiksi on määritelty lainoppi eli oikeusdogmatiikka, oikeushistoria, oikeussosiologia, oikeusfilosofia ja vertaileva oikeustiede. (Aarnio 1997, 36)
2 Hirvonen 2011, 24; Laakso 2012, 16−18.
3 Aarnio 1997, 40.
4 Hirvonen 2011, 24−25.
5 Laakso 2012, 18.
tulkitaan siten, että ylemmän tason normi syrjäyttää alemman tason normin, uudempi normi syrjäyttää aikaisemman ja erityisnormi syrjäyttää yleisnormin.6
Voimassaolevan lainsäädännön lisäksi tässä tutkielmassa perehdytään korkeimman oikeuden vahingonkorvausvelvollisuuteen ja osapuolten vastuihin liittyviin ratkaisuihin. Tutkielman haas-
teeksi kuitenkin muodostuu yrityskauppojen riidanratkaisu salaisissa menettelyissä, joten suoranaisia yrityskauppariitojen ratkaisuja ei ole saatavilla. Sen sijaan tutkielmassa on hyödynnetty korkeimman oikeuden kannanottoja vastuukysymyksiin ja sopimusoikeuden soveltamiskysymyksiin. Lisäksi sopimusrikkomukseen perustuvissa korkeimman oikeuden antamissa ratkaisuissa tulee huomioida, että korvausvastuun perusteet ovat sidoksissa yksittäistapauksen tosiseikastoon, mikä heikentää annetun ratkaisun yleistettävyyttä muihin sopimusrikkomuksiin ja vastuukysymyksiin. Sen vuoksi oikeuskäytäntöä voidaan hyödyntää lähinnä tutkielmassa korkeimman oikeuden käyttämien peruste- luiden tarkasteluun. Keskeisiä ovat oikeustieteen ja oikeuskäytännön yleiset sopimusoikeudelliset korvausperiaatteet.
Oikeustieteellisten lähteiden lisäksi tutkielmassa käsitellään yrityskauppaa ja due diligenceä koskevaa suomalaista ja kansainvälistä kirjallisuutta, koska due diligence on kansainvälisesti tunnettu
yrityskaupan kohteen ennakkotarkastusmuoto. Yrityskauppaa ja due diligenceä käsittelevää kirjalli- suutta on saatavilla melko laajasti. Sen sijaan due diligencen merkitystä vahingonkorvausvelvollisuu- teen suomalaisessa oikeusjärjestyksessä koskevaa kirjallisuutta ei ole juurikaan saatavilla.
1.4 Aikaisemmat tutkimukset
Aikaisemmista tutkimuksista merkittävimpiä ovat Mika Hemmon, Johanna Harsun sekä Timo Kaisanlahden ja Pekko Timosen tutkimukset. Hemmon kirjoittama Helsingin yliopiston väitöskirja vuodelta 1994 nimeltään ”Vahingonkorvauksen määräytymisestä sopimussuhteissa: Siviilioikeudel-
linen tutkimus” on merkittävä tutkimus sopimusperusteiden vahingonkorvausvelvollisuuden näkökulmasta. Hemmo käsittelee väitöskirjassaan sopimusperusteiden vahingonkorvausvelvollisuu-
den syntymistä ja eroa vahingonkorvauslain mukaiseen sopimuksen ulkopuoliseen vahingonkorvaus- velvollisuuteen. Hän keskittyy tutkimuksessaan erityisesti sopimusrikkomuksen seurauksena syntyvän vahingonkorvauksen määräytymisperiaatteisiin ja korvattaviin vahinkoihin Suomen
6 Hirvonen 2011, 39, 41.
voimassa olevan oikeusjärjestyksen mukaan. Tutkimuksessa on selkeästi systematisoitu sopimuspe- rusteista vahingonkorvausvastuuta.
Lisäksi tämän tutkimuksen kannalta merkittävä tutkimus on Harsun kirjoittama referee-artikkeli
”Due diligence -toimeksianto ja asianajajayhtiön korvausvastuu” vuodelta 2004. Harsu käsittelee artikkelissaan asianajajayhtiön vahingonkorvausvastuuta oikeudellisen due diligence -toimeksiannon toteuttamisessa. Tutkielmassa käsitellään asianajajayhtiön korvausvelvollisuutta eri henkilöitä kohtaan ja määritellään, mitkä ovat asianajajayhtiön vastuuperusteet ja vastuusuhteet. Tutkielmassa painotetaan asianajajayhtiön vastuuta toimeksiantajaansa kohtaan eikä niinkään yrityskaupan osapuolten välistä vahingonkorvausvelvollisuutta, kuten tässä tutkielmassa.
Tilintarkastajan vastuuta toimiessa asiantuntijan roolissa ovat tarkastelleet Timo Kaisanlahti ja Pekka Timonen vuonna 2006 kauppa- ja teollisuusministeriön julkaisussa ”Tilintarkastajan vahingon- korvausvastuu: kehitystarpeet de lege feranda”. Kaisanlahti ja Timonen tarkastelevat pääsääntöisesti tilintarkastajan lakisääteiseen tilintarkastukseen liittyvää vastuuta Suomen vahingonkorvausoikeu- dellisessa vastuujärjestelmässä, mutta julkaisussa käsitellään myös jonkin verran tilintarkastajan suorittamaa neuvonta- ja konsultointipalvelusta syntyvää korvausvastuuta. Suomen lainsäädännön nykytila-arvioinnin lisäksi julkaisussa on verrattu tilintarkastajan vastuun edellytyksiä myös Englannin, Ruotsin, Saksan ja Yhdysvaltojen oikeusjärjestykseen kehitystarpeiden kartoittamiseksi.
Julkaisu antaa kattavan kuvan auktorisoidun tilintarkastajan vastuista ja vahingonkorvausvelvollisuu- desta, joten julkaisu on keskeinen myös tämän tutkielman kannalta.
1.5 Tutkimuksen rakenne
Tutkielman alkuvaiheessa käsitellään yrityskauppaprosessia, jotta lukija saa kuvan yrityskauppa- prosessin vaiheista, due diligence -tarkastuksen ajoituksesta ja keskeisimmistä sopimuksista. Sen jälkeen siirrytään käsittelemään tarkemmin due diligenceä ja sen merkitystä osapuolten vastuisiin ja vahingonkorvausvelvollisuuteen. Neljännessä luvussa käsitellään kaupan osapuolten, johdon ja due diligence -asiantuntijan vastuita ja velvollisuuksia. Viidennessä luvussa määritellään sopimus- perusteinen ja sopimuksen ulkopuolinen vahingonkorvausvelvollisuus, jonka jälkeen syvennytään tarkemmin sopimusperusteiden korvausvastuun vastuuperusteisiin ja korvattaviin vahinkoihin.
Lopuksi käsitellään lyhyesti mahdollisten riitatilanteiden ratkaisumenettelyitä sekä kilpailuoikeudel- lista vahingonkorvausoikeutta, koska se linkittyy olennaisesti yrityskauppoihin. Tutkielman lopussa on yhteenveto ja johtopäätökset.
2 YRITYSKAUPPAPROSESSI
2.1 Yleistä
Kilpailulain (948/2011) 21 §:n mukaan ”yrityskaupalla tarkoitetaan kirjanpitolain (1336/1997) 1 luvun 5 §:ssä tarkoitetun määräysvallan tai vastaavan tosiasiallisen määräysvallan hankkimista,
elinkeinonharjoittajan koko liiketoiminnan tai sen osan hankkimista, sulautumista ja sellaisen yhteis-
yrityksen perustamista, joka huolehtii pysyvästi kaikista itsenäiselle yritykselle kuuluvista tehtävistä.” Määräysvallalla tarkoitetaan tosiasiallista kykyä vaikuttaa kohteen liiketoimintaan ja
käyttäytymiseen7. Kilpailulain mukaan yrityskaupan osapuoli on määräysvallan hankkija, liiketoi- minnan tai sen osan hankkija, sulautumiseen osallistuva yhtiö tai säätiö ja yhteisyrityksen perustaja.
Yrityskauppa voidaan jakaa kaupan kohteen mukaan liiketoiminta- ja omistuskauppaan. Liike- toiminta- eli substanssikaupassa kaupan kohteena on yrityksen liikeomaisuus ja liiketoiminta tai sen osa, joten kauppaan liittyy liikearvoelementti ja tulonodotukset. Liiketoimintakaupassa myyjänä on yritys eli yksityinen elinkeinonharjoittaja, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö, osakeyhtiö tai osuuskunta.
Sen sijaan omistuskaupassa kohteena on yhtiöosuus tai osakkeet, jolloin myyjänä on yhtiömies tai osakkeenomistaja.8 Yrityskauppa voi olla myös luonteeltaan sisäinen kauppa, jossa myyjänä ja ostajana ovat samaan etupiiriin kuuluvat henkilöt. Sisäisessä kaupassa ostajana on esimerkiksi myyjäyhtiön yhtiömies, osakkeenomistaja tai hallituksen jäsen tai näiden lähisukulainen tai näiden hallitsema yhtiö. Myös konserniyhtiöiden välinen kauppa on luonteeltaan sisäinen kauppa.9 Yritys- kaupan muodolla on olennainen merkitys muun muassa veroseuraamuksiin sekä myyjän että ostajan kannalta. Esimerkiksi osakeyhtiössä on mahdollista valita, myydäänkö yhtiön substanssia vai myykö omistaja yhtiön osakkeita tai osuuksia.10
Yrityskauppa mahdollistaa yrityksen nopean kehityksen, kasvun ja arvon tuottamisen. Yrityskaupan avulla voidaan laajentua uusille markkinoille ja toimialoille sekä hankkia resursseja yrityksen ulkopuolelta oman tuotekehityksen sijaan.11 Yrityskauppoja voidaankin jaotella myös kaupan osapuolten toiminnallisen tarkoituksen perusteella. Yrityskaupan tulee pohjautua aina yhtiön strategiaan ja visioon, jotka määrittävät yhtiön liiketoiminnan tavoitteet ja kehitystarpeet. Visio on
7 Oinonen 2016, 201.
8 Hietala ym. 2006, 317; Lauriala 2011, 28; Karsio ym. 2012, 13; Immonen 2015, 40−41.
9 Immonen 2015. 40−41.
10 Lauriala 2011, 28; Karsio ym. 2012, 16.
11 Chadam & Pastuszak 2013, 1271; DePamphilis 2013, 117.
johdon näkemys yhtiön toivotusta tulevaisuudesta ja tavoitellusta markkina-asemasta.12 Strategia on pitkän aikavälin suunnitelma, millä markkinoilla yritys toimii ja millaisilla tuotteilla. Yrityskauppa on aina investointipäätös, joka liittyy keskeisesti yrityksen strategiseen suunnitteluun.13 Kun yhtiön visiossa ja strategiassa on havaittu puutteellinen ja merkittävä kilpailutekijä, voidaan harkita yritys- kauppaa puuttuvan kilpailutekijän hankkimiseksi. Johto arvioi, mitkä ovat sisäiset toteuttamisvaihto- ehdot, investointien yhteiskustannukset ja toteuttamisaikataulu.14 Yrityskaupan toteuttamiseen liittyy riskejä, joten kaupan tulisi tukea ostajan liiketoimintaa, parantaa sen kannattavuutta, yleistä tehok- kuutta ja tuottavuutta15. Yrityskauppa voi epäonnistua, jos yritysostosta puuttuu selkeät tavoitteet ja suunnitelmat sekä yrityskauppaprosessin läpiviemiseen vaadittava osaaminen16.
Yrityskaupan syyt voidaan jakaa sisäisiin ja ulkoisiin syihin. Sisäiset syyt voivat johtua yrityksen yleisestä luonteesta, sen omistus- ja omaisuusrakenteesta, henkilöstön rakenteesta ja määrästä, laajenemistarpeesta, pääomarakenteesta, tuotantoteknologian tasosta, rahoitusmahdollisuuksista tai sukupolvenvaihdoksesta. Ulkoiset syyt voivat muodostua esimerkiksi kilpailuolosuhteista, markki- naosuuksista, työvoiman saatavuudesta tai rahoitusmarkkinoista.17 Yhtiön strategisena tavoitteena voi olla markkinaosuuden kasvattaminen, kansainvälistyminen, siirtyminen uudelle toimialalle, ydin- liiketoiminnan ulkopuolisista liiketoimista luopuminen, lisärahoituksen hankkiminen, omistajapoh- jan laajentaminen, sukupolvenvaihdos, listautuminen tai vetäytyminen pörssistä.18
Toisaalta yrityskaupat voidaan jakaa strategisten tavoitteiden mukaan horisontaalisiin ja vertikaalisiin sekä konsentrisiin ja konglomeratiivisiin yrityskauppoihin. Jaottelun perustana on yritysostajan tavoite vaikuttaa asemaansa markkinoilla suhteessa kilpailijoihin sekä arvoketjussa suhteessa jalostus- tai jakeluketjuun. Horisontaalisessa yrityskaupassa ostaja ja ostokohde toimivat samalla toimialalla, kilpailevat samoilla markkinoilla ja samalla tuotantoportaalla.19 Tällöin yrityskaupan tarkoitus on mahdollistaa markkinaosuuden kasvaminen ostamalla kilpailija pois markkinoilta ja rajoittaa kilpailua. Tämä mahdollistaa yhtiölle mittakaavaedut ja markkinavoiman kasvamisen.
Riskinä tähän kuitenkin liittyy juridisesta näkökulmasta kartellin riski sekä hintasopimukset.20
12 Bäck ym. 2009, 13.
13 Lauriala 2011, 24; DePamphilis 2013, 117.
14 Bäck ym. 2009, 15.
15 Lauriala 2011, 24.
16 Hietala ym. 2006, 307.
17 Immonen 2015, 40.
18 Doepel ym. 2011, 334.
19 Tenhunen & Werner 2000, 13; Hassett ym. 2011, 85; Lauriala 2011, 26; DePamphilis 2013, 16.
20 Lauriala 2011, 26.
Sen sijaan vertikaalisessa yrityskaupassa ostaja ja ostokohde toimivat samalla toimialalla, mutta eri
vaiheessa jalostus- tai jakeluketjua21. Yrityskaupan myötä ostaja pyrkii saamaan kontrolliinsa jalostus- tai jakeluketjun osia, joita ostaja ei aikaisemmin pystynyt ohjaamaan. Yrityskaupan tarkoi-
tuksena on varmistaa tuotteiden toimitus ja kehittää tuotantoketjun hallintaa, kun ostetaan alemmassa tuotantoportaassa toimiva yritys ostetaan. Kun yritysoston kohteena on ylempänä tuotantoportaissa toimiva yritys, yrityskaupan tarkoituksena on usein markkinointi- tai jakelukanavien hankkiminen.
Vertikaalisen yritysoston avulla voidaan kehittää yrityksen tuotantoprosesseja, arvoketjuja ja mainetta.22
Vertikaalisten ja horisontaalisten yrityskauppojen lisäksi yrityskaupat voidaan jakaa konsentrisiin ja konglomeratiivisiin yrityskauppoihin. Konsentrisessa yrityskaupassa ostaja ja ostettava yritys toimivat eri toimialoilla, mutta yritysten markkina, markkinointi- ja jakelukanavat, teknologia tai tutkimus- ja kehitystoiminta ovat samankaltaiset. Sen sijaan konglomeratiivisessa yrityskaupassa ostettava yritys toimii kokonaan uusilla markkinoilla ja erilaisella tuoteportfoliolla. Tällöin yritys- kaupan tavoitteena on markkina-alueen tai tuotelinjan laajentaminen.23
2.2 Yrityskaupan vaiheet
Yrityskauppaprosessi tulee nähdä kokonaisvaltaisena muutoksen johtamisena, jonka tarkoituksena on yhtenäisen organisaatioidentiteetin ja arvon luominen24. Yrityskauppaprosessit ovat yksilöllisiä, mutta karkeasti prosessi voidaan jakaa suunnittelu-, toteutus- ja sopeuttamisvaiheeseen. Suunnittelu- vaiheessa valitaan ostostrategia ja määritetään yritysoston suuntaviivat. Suunnitteluvaihe voidaan jakaa edelleen identifiointiin, ostokohteen kartoitukseen, kohteiden seulontaan ja ostokohteen taloudellisen turvallisuuden määrittämiseen ja ostokohteen valintaan.25 Suunnittelussa tulee huomi-
oida monet tekijät, kuten investointien onnistuminen sekä taloudelliseen asemaan ja yrityskulttuurien yhdistämiseen liittyvät tekijät, jotka vaikuttavat kokonaisuudessaan yrityskaupan onnistumiseen26. Ostostrategian valinnassa määritetään investointitavoitteet ja prioriteetit. Investointitavoitteet yritys- ostoille tulee pohjautua hallituksen hyväksymään yhtiön strategiaan, jonka pohjalta operatiivinen
21 Tenhunen & Werner 2000, 13; Hassett ym. 2011, 85; Lauriala 2011, 27; DePamphilis 2013, 16.
22 Lauriala 2011, 27.
23 Tenhunen & Werner 2000, 13; Hassett ym. 2011, 86; Lauriala 2011, 28; DePamphilis 2013, 16.
24 Chadam & Pastuszak 2013, 1283.
25 DePamphilis 2013, 118; Immonen 2015, 45.
26 Lauriala 2011, 39.
johto määrittää ostostrategian ja suuntaviivat yritysostolle. Selkeästi laadittu ja dokumentoitu yritys- oston strateginen tavoite helpottaa yritysoston läpivientiä.27 Ostostrategian suunnittelussa tulee varmistaa, että yrityskauppa tukee ostajan liiketoimintaa ja on koko yhtiön strategian mukainen.
Ostajan tulee selvittää, onko ostettavalla yrityksellä vahvuudet ja mahdollisuudet, joita ostaja ei itse sisäisesti pysty kehittämään kohtuullisessa ajassa vaan osto on liiketoiminnan kannalta edullisempi vaihtoehto.28 Yritysostoprosessiin sitoutuu merkittävästi yrityksen resursseja, joten ajan käyttö on merkittävä tekijä oston kannattavuutta arvioitaessa. Yrityskaupan suunnitteluun ja toteuttamiseen käytetty aika on pois muusta toiminnasta, kuten tuotekehityksestä.29
Yritysoston motiivina voivat olla esimerkiksi arvon luominen, markkina-aseman kasvattaminen, resurssien tehokkaampi käyttäminen, osaamisen kehittäminen tai kilpailuedun hankkiminen30. Perinteinen yrityskauppastrategian lähtökohta on kasvun ja synergiaetujen saavuttamisen mahdolli- suuksien kartoittaminen. Synergiaedulla tarkoitetaan yritysten yhdistelmän arvoa, joka on suurempi kuin niiden yksittäisten arvojen summa.31 Synergiavaikutusten aikaansaaminen ja ylläpitäminen tulee ottaa huomioon strategisessa päätöksenteossa, myöhemmässä integroinnin suunnittelussa ja omistajien arvon tuottamisessa. Synergiaetujen avulla voidaan saavuttaa operatiivisia laajuuden ja kilpailuaseman hyötyjä. Tuotannon laajuuden hyödyt saavutetaan laskevien yksikkökustannusten tuotannon kasvaessa tai kehittyvän tehokkaamman tuotantoteknologian myötä. Synergiaetuna voidaan saavuttaa pääomakustannusten pieneneminen ja siten suuremman ylijäämän saavuttaminen, kun käyttökustannukset ja lainojen korkokustannusten laskun myötä voidaan saavuttaa alhaisempi
riskiluokitus finanssimarkkinoilla. Yrityskauppa tulee valmistella ja toteuttaa huolellisesti ja synergiavaikutukset tulee arvioida ja dokumentoida huolella.32
Kun ostostrategia ja yritysoston suuntaviivat on määritetty, aloitetaan potentiaalisten ja kannattavien ostokohteiden kartoittaminen sisäisten tai ulkopuolisten asiantuntijoiden avulla33. Ostokohteen kartoitus aloitetaan usein tarkastelemalla toimiala- tai kilpailijarekistereitä, josta valitaan kohde- yrityksiä yksityiskohtaisempaan tarkasteluun ja joille tehdään lisäselvityksiä. Potentiaalisille
27 Bäck ym. 2009, 27; Lauriala 2011, 30.
28 Hassett ym. 2011, 28; Lauriala 2011, 24; Chadam & Pastuszak 2013, 1273.
29 Armour 2002, 14.
30 Hietala ym. 2006, 307; Hassett ym. 2011, 16, 29; Lauriala 2011, 30.
31 DePamphilis 2013, 3, 715.
32 Chadam &Pastuszak 2013, 1271−1272.
33 Armour 2002, 14; Bäck ym. 2009, 27.
kohdeyrityksille tehdään alustava arvonmääritys saatavilla olevien julkisten tietojen perusteella ja sen lisäksi tehdään yritysoston rakenteen ja rahoituksen alustava kartoitus.34
Suunnitteluvaiheen jälkeen siirrytään toteutusvaiheeseen, jossa neuvotellaan yrityskaupan ehdot ja mahdolliset rahoitus- ja muut järjestelyt sekä laaditaan ja toimeenpannaan kauppasopimus35. Sopivan ostokohteen kanssa aloitetaan alustavat neuvottelut. Yrityskauppaneuvottelujen aluksi ostajan tulee myös selvittää, pystyykö neuvottelujen toinen osapuoli päättämään yrityskaupasta. Myyjällä tulee olla osakkeenomistajien valtuutus neuvotella kaupan ehdoista ja tarvittaessa toteuttaa kauppa, jos toteuttamiselle asetetut ehdot täyttyvät. Lähtökohtaisesti yhtiön neuvotteluosapuoli on usein hallitus tai vastaava johto. Hallitus voi suositella osakkeenomistajille yrityskauppaa, mutta omistusta ei voida
myydä ilman omistajien suostumusta.36 Osakeyhtiön johtoon kuuluvat henkilöt määritellään henkilöiden tosiasiallisen aseman perusteella muodollisen aseman sijaan. Sen vuoksi kaupparekiste-
rimerkinnällä on lähinnä todistusvaikutus edustusoikeuden varmistamisessa.37
Toteutusvaiheeseen kuuluvat myös esisopimuksen ja salassapitosopimuksen laatiminen, due diligence -tarkastus, yrityskaupan rakenteen, rahoituksen ja integroinnin suunnittelu38. Kun
sopimuskumppanin edustajan oikeudesta on varmistuttu, laaditaan alustava ostotarjous, jolla turvataan ostajan asema muilta mahdollisilta ostajaehdokkailta ja vastaavasti myyjä haluaa turvata
liikesalaisuuksien suojaamisen kilpailijoilta. Neuvotteluprosessi edellyttää huolellista valmistautu-
mista, ammattitaitoista analysointia, selkeää neuvottelutaktiikkaa, strategisia tavoitteita ja vastapuolen strategisten ja taktisten tavoitteiden ymmärtämistä. Jotta neuvotteluprosessi olisi tehokas, osapuolten välinen ilmapiiri tulisi olla avoin ja luottamuksellinen.39 Lisäksi tiedonkulku neuvottelijoiden ja yrityksen ylemmän johdon välillä tulisi olla mahdollisimman mutkatonta, jotta neuvottelijat tekevät johdon antamien ohjeiden mukaisia esityksiä40.
Yrityskauppaprosessin toteuttamisvaiheen aluksi voidaan laatia aiesopimus, jossa sovitaan ostajan yksinoikeudesta, yrityskaupan prosessista, due diligence -tarkastuksen suorittamisesta ja aikataulusta.
Lisäksi aiesopimuksessa sovitaan perustavanlaatuisista asioista, jotka lähtökohtaisesti pidetään myös
34 Bäck ym. 2009, 27.
35 Honkamäki & Pennanen 2010, 58; Lauriala 2011, 57; Immonen 2015, 45.
36 Lauriala 2011, 47−50.
37 HE 109/2005 vp, 195.
38 Bäck ym. 2009, 26.
39 Hemmo 2005a, 46; Lauriala 2011, 47−50.
40 Hemmo 2005a, 46.
lopullisissa neuvotteluissa.41 Lisäksi usein laaditaan myös salassapitosopimus, jolla yrityskaupan osapuolet sitoutuvat pitämään omana tietonaan myyjän antamat luottamukselliset ja salaiset tiedot kaupan kohteesta ja yrityskauppaneuvotteluista. Salassapitosopimuksen tarkoituksena on suojata
neuvotteluosapuolia vahingoilta, jotka aiheutuisivat luottamuksellisten tietojen päätymisestä ulkopuolisten henkilöiden tietoon.42 Myös lain sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnasta
(1061/1978) 4 §:n mukaan henkilö ei saa oikeudettomasti hankkia tietoa liikesalaisuudesta eikä käyttää tai ilmaista hankkimaansa tietoa hankkiakseen itselleen tai toiselle henkilölle etua tai vahingoittaakseen toista. Seuraavassa luvussa 2.3. käsitellään tarkemmin yrityskaupan olennaisimpia
sopimuksia, koska niillä on vaikutusta yrityskaupan osapuolten välisiin vastuisiin ja velvollisuuksiin.
Kun salassapitosopimus on allekirjoitettu, ostajalla on mahdollisuus saada tarkempaa tietoa kaupan kohteesta, kuten viimeisimmät taloudelliset luvut ja ennusteet, asiakkaisiin ja myyntiin liittyviä lisätiedot, avainhenkilötiedot, immateriaalioikeudet, sopimukset ja muut olennaiset liiketoiminnan yksityiskohdat. Nämä tiedot ovat tärkeitä ostajan hinta-arvion tarkastamisen, arvonmäärityksen ja kauppakirjan laadinnan kannalta. Tiedon analysointi aloitetaan due diligence -tarkastuksen avulla,
jossa suoritetaan ainakin liiketoiminnallinen, teknologinen, rahoituksellinen, oikeudellinen ja verotuksellinen analyysi kriittisten tekijöiden havaitsemiseksi ennen ostotarjouksen tekoa43. Due diligencen laajuus ja kesto riippuvat ostajan tietotarpeista, myyjän valmiudesta antaa tarvittavat
ja riittävät tiedot sekä yrityskauppaprosessin ja esisopimuksen määrittelemästä aikataulusta44. Due diligence -tarkastuksen osa-alueita ja sen merkitystä yrityskauppaprosessissa käsitellään tarkem- min luvussa 3.
Due diligence -tarkastuksen avulla saadun lisäinformaation avulla tarkennetaan alustava ostotarjous lopulliseksi ja sitovaksi tarjoukseksi. Tässä vaiheessa kiinnitetään huomiota kauppasopimuksen sisältöön ja lopulliseen kauppaneuvotteluun. Kun kauppaneuvotteluissa on päästy yhteisymmärryk- seen sopimuksen sisällöstä, kauppakirjan allekirjoituksella vahvistetaan kaupan ehdot ja sovitaan kaupan täytäntöönpanohetkestä, jolloin kaupan kohteen omistus- ja hallintaoikeus siirtyy myyjältä ostajalle ja ostaja suorittaa kauppahinnan tai sen osan myyjälle sovitun mukaisesti.45
41 Doepel ym. 2011, 337.
42 Hemmo 2005a, 55−56; Bäck ym. 2009, 28; Doepel ym. 2011, 345.
43 Chadam & Pastuszak 2013, 1283.
44 Bäck ym. 2009, 29, 31.
45 Bäck ym. 2009, 31−32.
Kun omistusoikeus on siirtynyt kauppasopimuksella ostajalle, yrityskauppaprosessissa voidaan siirtyä hallinnoimaan ostokohdetta. Yrityskaupan sopeuttamisvaihe voidaan jakaa haltuunottoon ja liiketoiminnan integrointiin. Sopeuttamisvaihe on yrityskaupan onnistumisen kannalta hyvin kriitti- nen vaihe, joten sitä varten laaditaan yksityiskohtainen integraatiosuunnitelma.46 Integraatiossa tulee huomioida liikevaihdon päälähteet, avainasiakkaat ja toimittajat, rahoituslähteet, sopimuskumppa-
nien informointi ja toimintakyky47. Integroitavia osa-alueita ovat muun muassa toiminnalliset resurssit, tuotantoprosessit, henkilöstö sekä laskenta- ja tietojärjestelmät. Integraatiosuunnitelmassa
määritetään, kuka toteuttaa integraation käytännössä, miten yrityskaupan kohteen johto sitoutetaan suunnitelmaan ja missä aikataulussa integraatio toteutetaan.48
Lisäksi kilpailuoikeudelliset seikat tulee huomioida haltuunotto ja integraatiovaiheessa. Kilpailulain
(948/2011) mukaisten liikevaihtorajojen ylittävät yrityskaupat on ilmoitettava ennen kaupan täytäntöönpanoa Kilpailuviraston yrityskauppavalvontaan. Ilmoitusvelvollisia ovat määräysvallan tai
liiketoiminnan hankkija, sulautumiseen osallistuvat yhteisöt ja yhteisyrityksen perustajat. Kilpailu- viraston yrityskauppavalvonta tarkkailee markkinoiden kilpailullista rakennetta ja pyrkii vaikuttamaa kilpailua merkittävästi estäviin ja määräävään markkina-asemaan johtaviin yrityskauppoihin.49 Lisäksi, jos kaupan kohde on julkisesti noteerattu pörssiyhtiö, integraatiovaiheessa tulee huomioita arvopaperimarkkinalain (AML 746/2012) säädökset lunastusvelvollisuudesta. AML 11 luvun 19 §:n mukaan, jos omistusosuus on yli 30 tai 50 prosenttia kohdeyhtiön osakkeiden äänimäärästä, henkilö on velvollinen tekemään julkisen ostotarjouksen kaikista muista kohdeyhtiön liikkeeseen laskemista osakkeista ja niihin oikeuttavista arvopapereista.
Lisäksi yrityskaupan toteutuminen voi aiheuttaa muutoksen ostajan yhtiöjärjestyksen toimiala- pykälään. Jos yrityskaupan myötä harjoitettava liiketoiminta ei kuulu entuudestaan ostajan toimialaan, hallituksen on kutsuttava yhtiökokous koolle yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi uuden
toimialan mukaiseksi. Yhtiöjärjestyksen muutos on viivytyksettä rekisteröitävä kaupparekisteriin.50
46 Hassett ym. 2011, 121; Lauriala 2011, 57.
47 Flanagan ym. 2004, 56.
48 Hassett ym. 2011, 110−113; Lauriala 2011, 58; Chadam & Pastuszak 2013, 1273.
49 Aalto-Setälä ym. 2016, 465. Kilpailulain (948/2011) 22 §:n mukaan yrityskauppavalvonnan säännöksiä sovelletaan yrityskauppoihin, joissa osapuolten yhteenlaskettu liikevaihto on yli 350 miljoonaa euroa ja vähintään kahden osapuolen Suomessa kertynyt liikevaihto on kummallakin yli 20 miljoonaa euroa.
50 Honkamäki & Pennanen 2010, 61; Karsio ym. 2012, 15. Osakeyhtiölain (624/2006) 5 luvun 27 §:n mukaan yhtiö- järjestyksen muutokseen tarvitaan 2/3 enemmistö yhtiökokoukseen osallistuneista osakkaista ja annetuista äänistä.
Yrityskauppaprosessi päättyy, kun kaupan jälkeiset integrointitoimenpiteet on suoritettu ja yritys- kaupan avulla toteutuneita tavoitteita aletaan mittaamaan osana ostajan liiketoimintaa51.
2.3 Yrityskaupan olennaisimmat sopimukset
Yrityskauppa toteutetaan kaupanosapuolten välisellä sopimuksella, joten sopimusoikeudelliset säännökset ja normit ovat keskeisiä kaupan onnistumisen ja mahdollisen sopimukseen perustuvan vahingonkorvausvelvollisuuden kannalta. Kuitenkin yksiselitteisen sopimusteorian muodostaminen on muodostunut haasteelliseksi sopimusten moninaisuuden ja auktoritatiivisen tuen puutteen vuoksi.
Sopimukset voivat olla hyvin erilaisia ja sijoittua erilaisiin toimintaympäristöihin, joten yhtenäisen lainsäädännön luominen on ollut haasteellista. Toisaalta auktoritatiivisen tuen puute ilmenee siten, etteivät lainsäätäjä ja korkein oikeus paneudu yksityiskohtaisesti kuin pieneen osaan sopimusoikeu- den ongelmista. Siten lainsäädännön ja oikeuskäytännön soveltaminen sopimustyypistä toiseen ei ole yksiselitteistä ja ongelmatonta.52
Sopimusoikeudellisessa lainsäädännössä voidaan erottaa pakottava ja tahdonvaltainen normisto.
Tahdonvaltaisesta säännöksestä voidaan poiketa osapuolen välisellä sopimuksella, kun taas pakotta- vaa säännöstä on noudatettava. Toisaalta myös osapuolten välisessä sopimuksessa sovellettavalla lailla on merkitystä sopimusehdon kohtuullisuuden ja vakioehdon ankaruuden arvioinnissa. Myös oikeuskäytännöllä on merkitystä esimerkiksi vakioehtojen ja sopimuksen tulkinnassa.53
Sopimusoikeuden perusargumentit ovat sopimuksen sitovuus, osapuolten tarkoitus, osapuolten edellytykset, lojaliteettivelvollisuus ja väärinkäytön kielto. Sopimusoikeuden klassinen perusta on sopimuksen sitovuus (pacta sunt servanda), jonka mukaan sopimuksen osapuolet voivat keskinäisellä päätöksellä velvoittautua toisiaan kohtaan. Toisaalta sopimussidonnaisuus liittyy myös velvoitteiden alkuhetken määräytymiseen ja oikeuskeinoihin, joilla sitovuus turvataan riitatilanteissa.Pakottavan lainsäädännön vastainen sopimus tai sen ehto ei kuitenkaan sido osapuolia.54
Toinen sopimusoikeuden perusargumenteista on osapuolten tarkoitus. Osapuolten yhteisen tarkoituk- sen kannalta keskeistä on sopimukseen liitetty taloudellinen päämäärä. Osapuolten tarkoituksessa
51 Bäck ym. 2009, 32.
52 Hemmo 2008, 59.
53 Hemmo 2008, 48.
54 Hemmo 2008, 52−53.
arvioidaan, mihin lopputulokseen osapuolet ovat pyrkineet sopimuksella. Lisäksi perusargumenttei- hin liitetään osapuolten edellytykset, jotka vaikuttavat sopimuksen pätevyyteen, suoritusvelvollisuu- den sisältöön ja oikeustoimen tulkintaan. Neljäntenä perusargumenttina pidetään lojaliteettivelvolli- suutta, jonka mukaan osapuolten on otettava toistensa intressit huomioon ja toimittava hyvän tavan mukaisesti sopimussuhteessa. Vaatimus sisältää huomautusvelvollisuuden ja toisen osapuolen kannalta ankarien oikeuskeinojen käytön välttämisen. Lojaliteettivelvollisuuteen liitetään oikeus- tieteessä tiedonanto- ja reklamaatiovelvoitteita. Lisäksi perusargumentteihin liitetään oikeuksien väärinkäytön kielto, jolla kielletään toisen ilkivaltainen vahingoittaminen tai näennäisellä toimella pyrkimys hylättävään päämäärään.55
Muutoin yrityskauppasopimus sisältää sopimusvapauden elementit, jotka ovat päätäntävapaus, sopimuskumppanin valintavapaus, sopimuksen sisältövapaus, muotovapaus, tyyppivapaus ja purku- vapaus sekä vapaus sopia noudatettavasta laista ja riidanratkaisukeinosta56. Päätäntävapaudella tarkoitetaan vapautta tehdä tai olla tekemättä sopimusta. Osapuolet saavat keskenään päättää sopimuksen sisällöstä, sopimuksen muodosta ja tyypistä.57 Yrityskauppasopimukseen ei vaadita tiettyä määrämuotoa, joten periaatteessa kauppa voidaan toteuttaa jopa suullisella sopimuksella.
Yrityskauppa on kuitenkin merkittävä liiketoimi, joten käytännössä yrityskauppasopimus laaditaan pääasiassa kirjallisesti, jossa määritellään sopimuksen osapuolten oikeudet ja velvollisuudet. Lisäksi usein liiketoimintakaupassa luovutetaan omaisuutta, kuten kiinteistöjä, joiden luovutus edellyttää määrämuotoista sopimusta omistusoikeuden siirtymisen osoittamiseksi. Kaupan kohde kuvataan tarkemmin kauppakirjalla.58 Myös lainvalinnasta ja riitojenratkaisusta päättäminen on muodostunut yhä merkittävämmäksi kansainvälisten yrityskauppojen myötä. Esimerkiksi tietyllä Suomessa vakiin- tuneella termillä voi erilainen merkitys toisessa maassa ja oikeusjärjestyksessä. Maiden välillä voi olla eroja pakottavassa lainsäädännössä, mikä voi vaikuttaa sopimuksen sisältöön ja tulkintaan.
Sen vuoksi sovellettavasta laista on merkityksellistä päättää etukäteen. Myös riidanratkaisukeinosta päättäminen on olennaista varautumista tulevaisuuden mahdollisiin riitatilanteisiin, ja siten voidaan nopeuttaa mahdollista riitojenratkaisumenettelyä, kustannuksia ja liiketoiminnan jatkuvuutta.59
55 Hemmo 2008, 54−56.
56 Saarnilehto 2005, 37; Hemmo 2008, 65.
57 Saarnilehto 2005, 37.
58 Hemmo 2008, 109; Doepel ym. 2011, 344.
59 Merikalla-Teir 2014, 41−42.
Kauppakirjassa osapuolet sopivat yrityskaupan toteuttamisesta ja kauppakirjalla määritellään yritys- kaupan rakenne, kauppahinta ja muu vastike, osapuolten takuut, vakuutukset, kovenantit, vastuut, vahingonkorvausvelvollisuus sekä muut mahdolliset kauppaehdot60. Olennaisimmat kauppakirjalla sovittavat kauppaehdot liittyvät usein kauppakirjan tarkastukseen, kaupan täytäntöönpanoon ja sen edellytyksiin, myyjän vakuutuksiin kaupan kohteesta ja korvausvastuulausekkeisiin61. Myyjän ja ostajan vastuunjakoon vaikuttavat takuut ja vakuutukset sekä kauppakirjan vastuurajoitukset, joilla voidaan rajoittaa esimerkiksi purkumahdollisuutta tai vaatimusten esittämismahdollisuutta62.
Kauppakirjan lisäksi yrityskauppaprosessin myötä laaditaan muita merkityksellisiä sopimuksia ja asiakirjoja. Näitä ovat esimerkiksi salassapitosopimus, kontrolloidun huutokaupan myyntiesite, aiesopimus, due diligence -raportit, kauppasopimus, osakassopimus, rahoitussopimukset ja yhtiö- oikeudelliset asiakirjat.63 Yrityskauppaprosessin alkuvaiheessa ennen due diligence -tarkastusta usein laaditaan salassapitosopimus, joka koskee myyjän luovuttamaa luottamuksellista ja salaista tietoa kaupan kohteesta ja yrityskauppaneuvotteluista64. Rikoslain (39/1889) 30 luvun 11 §:n mukaan yrityssalaisuudella tarkoitetaan liike- tai ammattisalaisuutta tai muuta vastaavaa elinkeinotoimintaa koskevaa tietoa, jonka elinkeinonharjoittaja pitää salassa, ja jonka ilmaiseminen aiheuttaisi taloudel-
lista vahinkoa hänelle tai toiselle elinkeinonharjoittajalle, joka on uskonut tiedon hänelle65. Salassapitosopimus on erityisen merkityksellinen, kun osapuolena on julkisesti noteerattu yhtiö.
Yrityskauppaan liittyen voi muodostua salaista sisäpiiritietoa. Salainen tieto sisältää myös yrityssa- laisuudet tietystä valmistusmenetelmästä tai prosessista, joka on hankittu tuotekehityksen myötä.66 Koska yrityskaupan myötä ostaja hankkii liiketoimintaansa salaista tietotaitoa ja muita yrityssalai- suuksia, ostajan tavoitteleman kilpailuedun vuoksi on myös ostajan takia merkityksellistä laatia salassapitosopimus. Ostajalle olisi epäedullista, että kyseinen tieto joutuisi kilpailijoiden tietoon.
Yrityskaupan jälkeisen liiketoiminnan kannalta on olennaista sisällyttää kauppakirjaan myyjän kilpailukielto, jolloin tämä ei voi hyödyntää luovuttamastaan yrityssalaisuudesta.67
60 Blomquist ym. 2001, 11; Bäck ym. 2009, 157.
61 Doepel ym. 2011, 357
62 Blomquist ym. 2001, 12.
63 Doepel ym. 2011, 345. Myyntiesite eli Information Memorandum.
64 Bäck ym. 2009, 28; Doepel ym. 2011, 345; Vapaavuori 2016, 193, 241−242.
65 RL 30 luvun 6 §:n mukaan henkilö, joka oikeudettomasti käyttää tai ilmaisee rangaistavalla tavalla saatua tietoa tai toisen yrityssalaisuutta hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä, tuomitaan yrityssalaisuuden väärinkäytöstä sakkoon tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen.
66 Vapaavuori 2016, 75.
67 Vapaavuori 2016, 195.
Salassapitosopimuksen osapuolet ovat myyjä ja ostajaehdokas, mutta myös ostokohde ja ulkopuoliset asiantuntijat ovat usein sopimuksen osapuolina. Mikäli luottamuksellista tietoa joutuu ulkopuolisten tahojen tietoisuuteen tai ostaja käyttää tietoa väärin, vahinkoa syntyy ensisijaisesti kohdeyhtiölle.68 Yrityskauppamuodolla on merkitystä salassapitosopimuksen myyjäosapuoleen, mutta muuten salassapitokysymykset ovat pitkälti samat. Lähtökohtaisesti liiketoimintakaupassa salassapitosopi-
muksen myyjäosapuoli on yhtiö, kun taas osakekaupassa osapuolena on osakkeenomistaja. Jos kyseessä on julkisesti noteerattua yhtiötä koskeva yrityskauppa, kaupan osapuolten tulisi sopia sopimuksen julkistamisesta yhdessä, jotta vältyttäisiin ilmoituksen eriaikaisuus ja täytettäisiin kuitenkin arvopaperimarkkinalain asettama ilmoitusvelvollisuus.69
Vahingonkärsinyt osapuoli tulee lähtökohtaisesti saatettava asemaan, jossa henkilö olisi, ellei sopimusrikkomusta olisi tapahtunut. Jos osapuoli kuitenkin rikkoo salassapitosopimusta, ei salassa
pidettävän tiedon luovuttamista vastoin sopimuksen ehtojen voida korjata. Sopimuksen rikkonut osapuoli on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon maksamalla vahingonkorvauksen.
Salassapitosopimuksella on syytä määrittää sopimussakon suuruus, koska rahakorvauksen suuruus on usein vaikea yksiselitteisesti määrittää. Myös mahdollisten riitojen ratkaisumenetelmästä on syytä
sopia. Usein suositeltavin riidanratkaisukeino on välimiesmenettely, koska siten tieto pysyy salaisena. Jos riitatilanne ratkaistaisiin alioikeudessa, riitaa koskeva oikeudenkäyntiaineisto olisi
lähtökohtaisesti julkista.70
Toinen merkittävä yrityskauppaprosessin alkuvaiheessa laadittava asiakirja on aiesopimus, joka ei kuitenkaan sido osapuolia, mutta sillä ostaja ilmaisee halukkuutensa yrityskaupan toteuttamiseen.
Aiesopimus ei oikeudellisesti velvoita lopullisen sopimuksen tekemiseen ja sen mukaisten velvoit- teiden täyttämiseen.71 Aiesopimuksessa voidaan sopia perustavanlaatuisista asioista ja myyjän osallisuudesta tutkimus- ja neuvottelukuluihin, mikäli kauppaneuvotteluita käydään useamman ostajaehdokkaan kanssa72. Aiesopimuksesta on kuitenkin erotettava sitovasta esisopimuksesta, jolla osapuolet sitoutuvat solmimaan varsinaisen kauppasopimuksen esisopimuksessa määritetyillä ehdoilla73. Esisopimusta käytetään kun varsinaisen sopimuksen yksityiskohdat ovat vielä epäselvät,
68 Doepel ym. 2011, 345−346.
69 Vapaavuori 2016, 195−196.
70 Doepel ym. 2011, 348−349.
71 Hemmo 2008, 150; Bäck ym. 2009, 28; Doepel ym. 2011, 349; Virtanen 2011, 265.
72 Hemmo 2008, 139; Doepel ym. 2011, 350.
73 Saarnilehto 2005, 70; Hemmo 2008, 142; Doepel ym. 2011, 350; Virtanen 2011, 265.
mutta osapuolet ovat valmiita sitoutumaan jo yhteisymmärrykseen päästyistä seikoista74. Esisopi-
muksen velvoittavuus voi kuitenkin muodostua ongelmaksi olosuhteiden muutoksen myötä tai etteivät osapuolet pääse yksimielisyyteen avoinna olevista seikoista. Tällöin tulee pohdittavaksi täytetäänkö varsinainen sopimus esisopimuksen ehdoilla vai raukeaako esisopimus. Harkinnassa otetaan huomioon, mitä keskeisiä sopimuksen kohtia on avoinna ja voidaanko sopimusta täydentää tahdonvaltaisten säännösten avulla.75
Sopimuksessa on kiinnitettävä huomiota sopimuksen sisältöön ja muotoon, jonka mukaan määrittyy, onko kyseessä aie- vai esisopimus. Esimerkiksi ratkaisussa KKO 1996:7 aiesopimukseksi nimettyä asiakirjaa yhtiön osakekannan kaupassa pidettiin sitovana esisopimuksena. Ostaja ei ollut varannut hankkeeseen määrärahaa, mutta ostajan katsottiin sitoutuneen ostamaan osakekannan sovitulla kauppahinnalla ja kauppakirjaluonnoksessa esitetyin kauppaehdoin. KKO katsoi, että kauppakirjaluon- noksessa oli määritelty sopimuksen olennaiset osat eikä asianosaisten välillä ollut erimielisyyttä ehtojen sisällöstä, joten aiesopimus voitiin pitää sitovana esisopimuk- sena. Siten ostajalta voitiin vaatia sopimuksen tekemistä, sovitun suorituksen täyttä- mistä ja vahingonkorvauksena viivästyskoron maksamista.
Yrityskauppa voidaan toteuttaa kontrolloidulla huutokaupalla, jolloin olennaiseksi asiakirjaksi tulee myyntiesite (Information Memorandum). Toisaalta kahden osapuolen välisissä kauppaneuvotteluissa voidaan laatia myyntiesite, jos investointipankki on alun perin laatinut esitteen myyjän toimeksian- nosta potentiaalisille ostajaehdokkaille jaettavaksi.76 Myyntiesitteen tarkoituksena on antaa huuto- kauppamenettelyyn osallistuville yhtäläiset tiedot kaupan kohteesta, kuten tiedot liiketoiminnasta, tuotteista, asiakkaista, markkinoista ja taloudellisesta asemasta. Vaikka myyntiesite onkin lähinnä markkinointiaineistoa, esitteessä annetuilla tiedoilla voi olla merkitystä yrityskaupan osapuolen vastuiden näkökulmasta.77 Myyntiesitteen painoarvoon vaikuttaa ostajan teettämä due diligence -tarkastus, koska ostaja voi itse havaita ja perehtyä tietoihin tarkastuksessa myyntiesitteeseen luottamisen sijaan78.
74 Saarnilehto 2005, 70; Hemmo 2008, 142−143.
75 Hemmo 2008, 143−144.
76 Blomquist 2001, 13; Doepel ym. 2011, 351.
77 Doepel ym. 2011, 351.
78 Blomquist 2001, 13.
Näiden sopimusten ja asiakirjojen lisäksi on olennaista laatia osakassopimus, jossa määritellään omistajien keskinäiset suhteet ja heidän oikeutensa ja velvollisuutensa muita omistajia kohtaan.
Tällainen tilanne syntyy kun yrityskaupan kohteena on vain tietty osa yrityksestä ja myyjä jatkaa yrityksen omistajana tai kun tulevia omistajia on useampi. Osakassopimuksen laadinnalla pyritään tarkentamaan omistajien oikeudet ja velvollisuudet, joita ei ole määritelty osakeyhtiölaissa tai yhtiö- järjestyksessä. Osakassopimuksella voidaan sopia myös yhtiön rahoituksesta, yhtiön hallinnoista, päätöksenteosta ja toimintatavoista sekä omistuksesta ja sen luopumisesta. Koska osakassopimus ei sido kolmansia osapuolia, sopimuksen osapuolet eivät voi olla varmoja siirtokiellon noudattamisesta.
Sen vuoksi yhtiöjärjestykseen on syytä ottaa lunastus- ja suostumuslauseke muiden omistajien osuuk- sien suojaksi.79
79 Doepel ym. 2011, 355, 379, 381.
3 DUE DILIGENCE -TARKASTUKSEN OSA-ALUEET
3.1 Due diligencen määritelmä ja rooli yritysostoprosessissa
Due diligence -tarkastuksella on erityinen merkitys yrityskauppaprosessissa ostajan selonottovelvol- lisuuden ja myyjän tiedonantovelvollisuuden ja siten vahingonkorvausvelvollisuuden välttämisen näkökulmasta. Kauppalain (355/1987) 20 §:n mukaan ostajalla on selonottovelvollisuus kaupan- kohteesta, mikä kattaa huolellisuus- ja ennakkotarkastusvelvollisuuden. Vastaavasti myös myyjällä on tiedonantovelvollisuus, jonka mukaan myyjällä on vastuu olennaisten tietojen kertomisesta ostajalle ja ennakkotarkastusmahdollisuuden antaminen. Due diligencen tarkoituksena on siten vähentää ostajan ja myyjän tiedon epäsymmetrisyyttä80.
Due diligence tarkoittaa asianmukaisella huolellisuudella suoritettua yrityskaupan kohteen ennakko- tarkastusta. Due diligence -tarkastuksen ensisijainen tarkoitus on antaa yrityskaupan osapuolille kattava kuva yritysjärjestelyn kohteesta ja sen arvosta sekä vähentää tuntemattomiin vastuihin liitty- vää riskiä.81 Due diligencen tarkoituksena on juridisten ja taloudellisten ongelmien ja esteiden havait- seminen ja riskien minimointi, yrityskaupan kohteesta ja laadusta varmistuminen, haltuunottoon liittyvän tärkeän informaation saaminen ja neuvotteluaseman vahvistaminen82. Tarkastuksen tavoit- teena on hankkia tietoa kaupan kohteen liiketoiminnasta ja kilpailuasemasta, myyjän ja kohdeyrityk- sen organisaatiorakenteesta ja omistussuhteista, vastuusitoumuksista kolmansia osapuolia kohtaan sekä kaupan kohteen sopimisen ostajan liiketoimintaan arvioiminen83.
Ostaja ja myyjä neuvottelevat ja sopivat due diligence -tarkastuksen sisällöstä yrityskauppaprosessin alkuvaiheessa. Tarkastuksen laajuuteen vaikuttavat ostajan asiantuntemus, yrityskaupan toteutustapa, ostokohteen koko, ominaisuudet ja toimiala, virheiden todennäköisyys, tarkastukseen käytettävissä olevat aika ja resurssit sekä myyjän antamat takuut ja vakuutukset.84 Due diligence -tarkastukseen sitoutuu yrityksen resursseja, joten tarkastuksen suunnittelussa tulee ottaa huomioon odotetut kustan- nukset ja hyödyt. Suunnittelussa tulee arvioida odotettujen kustannusten ja hyötyjen arvo, minkälai- sessa suhteessa ne ovat keskenään ja millainen on mahdollinen odotusarvon vaihtelu. Lisäksi tulisi
80 Gleich ym. 2010, 21.
81 Blomquist ym. 2001, 9; Elinson & Ruggeri 2008, 16−17; Howson 2007, 17; Lauriala 2011, 50; Immonen 2015, 47.
82 Svernlöv ym. 2005, 32; Doepel ym. 2011, 352; Howson 2003, 3; Perry & Herd 2004, 14.
83 Svernlöv ym. 2005, 32.
84 Blomquist ym. 2001, 21; Lauriala 2011, 51−52; Immonen & Lindgren 2013, 31−32.
pohtia, liittyykö suunnitteluun riski tarkastuskustannusten yli- tai aliarvostuksesta.85 Tarkastuksen suunnitteluun vaikuttavat myös osapuolten tavoitteet ja luottamussuhde sekä lainsäädännön asettamat salassapito- ja huolellisuusvelvoitteet. Salassapitosäännösten vuoksi due diligencen sisältö vaihtelee yrityskauppamuodosta riippuen, onko myyjänä yritys vai osakkeenomistaja.86 Lisäksi tarkastuksen laajuuteen vaikuttaa, onko tarkastusvelvollisuus syntynyt ostajan oma-aloitteisuudesta, myyjän kehotuksesta, tarjotusta tilaisuudesta vai havaitun epäilyttävän seikan johdosta. Esimerkiksi, jos myyjä toteaa antamat tietonsa epävarmoiksi, ostajalla on velvollisuus tarkastaa kyseisten tietojen oikeellisuus. Myös tappiollinen liiketoiminta edellyttää erityistä perehtymistä tulevaisuuden odotus- ten kannattavuuden vuoksi.87
Due diligencen lähtökohtana ovat kaupan kohteen sopivuus ostajan liiketoimintastrategiaan ja sen edellytykset toteutumiseen ovat ostokohteeseen liittyvien riskien ja vastuiden havaitseminen ja yrityskaupan hinnoittelun oikeellisuus88. Ostajan teettämässä due diligencessä arvioidaan kokonais- valtaisesti, että ostajan oikeudelliseen ja taloudelliseen toimintaan vaikuttavat tekijät voidaan tunnis- taa ja niihin liittyvät riskit hallita. Tarkastuksessa pyritään selvittämään mahdolliset sopimusriskit, vastuut, yhtiölainsäädäntö, arvopaperimarkkinalainsäädäntö, teknologia, immateriaalioikeudet, verotus, rahoitus, laskentajärjestelmät sekä talous- ja tietohallinto, operatiivinen toiminta, prosessit, henkilöstö, ympäristövastuut sekä erilaiset kilpailuoikeudelliset olosuhteet.89
Sopimusoikeudellisesta näkökulmasta due diligencen avulla pyritään rajaamaan myyjän vastuuta kaupanteon jälkeen. Myyjän kannalta due diligencessä sitoudutaan oikeiden ja riittävien tietojen antamiseen, mutta vastaavasti myös ostajan taloudellisesta asemasta ja muusta kauppaan vaikutta- vista tekijöistä varmistumisesta, jotta ostaja voi täyttää häntä koskevat kaupan velvoitteet. Myyjälle syntyy luottoriski kauppahinnan saamisesta, joten ostajan ominaisuuksien selvittäminen on myös myyjän näkökulmasta tärkeää kaupan kannattavuuden ja onnistumisen kannalta.90 Sopimusosapuo- lilta odotetaan asianmukaista ja huolellista perehtymistä sopimuksessa määriteltyyn kaupan kohtee- seen ja sen liiketoimintaan. Kokonaisuutta tulee tutkia siinä laajuudessa, että kaupan purkaminen on mahdollista vain sopimusehtojen mukaisesti.91
85 Flyvbjerg 2013, 763.
86 Immonen & Lindgren 2013, 31.
87 Blomquist ym. 2001, 21;
88 Blomquist ym. 1997, 20.
89 Manninen 2001, 239; Immonen & Lindgren 2013, 30−32; Immonen 2015, 47.
90 Immonen & Lindgren 2013, 31.
91 Bäck ym. 2009, 17, 21.
Toisaalta tilintarkastuksen näkökulmasta due diligence -tarkastuksella tarkoitetaan Suomen hyvän tilintarkastustavan mukaisesti tilintarkastajan tekemää erityistoimeksiantoa, josta ei anneta tilin- tarkastuslain mukaista tilintarkastuskertomusta. Due diligencen raportointia varten on saatavilla standardoituja due diligence -tarkastuslistoja, mutta niiden käyttö on olennaista lähinnä suunnitte- lussa, koska tarkastuksen sisältö ja laajuus tulee räätälöidä informaatiotarpeen ja mahdollisuuksien mukaisiksi.92 Due diligence -tarkastukseen voivat osallistua myös sisäiset tarkastajat, jotka yhdessä muun yrityskauppatiimin kanssa arvioivat kohteen sopivuutta ja tulevaisuutta. Tilintarkastajan tulee varmistua, että kaikki osa-alueet on tutkittu ennen lopullisen yrityskauppasopimuksen solmimista.
Tarkastus voidaan toteuttaa hankkimalla tietoa liiketoiminnasta ja toimialasta, suorittamalla kolman- nelta osapuolelta saatavat kyselyt, tekemällä alustavat analyyttiset ja perehtymällä yritysrakenteeseen ja yrityskulttuuriin. Perusteellinen liiketoiminnan ja toimialan ymmärrys ovat avainasemassa yritys- kaupan onnistumisen kannalta.93 Due diligence -tarkastusprosessin tavoitteena on varmistaa yritys- kaupalle asetetun tavoitteen saavuttaminen. Jos tarkastuksessa havaitaan, että yrityskaupan tavoitteet eivät täyty, yrityskauppaprosessi voidaan keskeyttää heti ja säästää osapuolten resursseja.94
Due diligence toteutetaan yrityskaupan päätöksenteon, ostokohteen arvonmäärittämisen ja ostokoh- teen integroimisen tueksi. Due diligencen onnistumisen kannalta on merkityksellistä valita sitoutunut henkilöstö suorittamaan tarkastusta useista eri näkökulmista, asettamaan tarkastukselle aikataulu ja laatimaan selkeä raportointi päätöksentekijöille.95 Tarkastuksesta laadittavan raportin perusteella päätöksentekijöiden on helpompi arvioida yrityskaupan riskejä ja mahdollisuuksia eri näkökulmista.
Näitä havaintoja voidaan hyödyntää yrityskauppaprosessin muissa vaiheissa, kuten arvonmäärityk- sessä, yrityskaupan rahoituksessa, rakenne- ja verosuunnittelussa, kauppakirjaneuvotteluissa ja integrointisuunnitelmissa.96 Jotta ostajan selonottovelvollisuus ja myyjän tiedonantovelvollisuus täyttyisivät, due diligence -tarkastukseen osallistuu usein tilintarkastajia ja muita asiantuntijoita osa- puolten johdon tueksi, joilla on kokemusta ostokohteen ja siihen liittyvien riskien ja mahdollisuuksien objektiivisesta ja luotettavasta arvioinnista97. Due diligence -tarkastustiimin jäsenten valinta on kuitenkin yrityskauppakohtaista asiantuntemustarpeesta riippuen98. Tärkeää on myös tarkastuksen
92 Bäck ym. 2009, 17, 21.
93 Flanagan ym. 2004, 56.
94 Lauriala 2011, 52−53.
95 Elinson & Ruggeri 2008, 16.
96 Bäck ym. 2009, 17−18.
97 Flanagan ym. 2004, 56; Morrison ym. 2008, 25; Lauriala 2011, 52.
98 Morrison ym. 2008, 25; Bäck ym. 2009, 59−60.
suorittavien henkilöiden välinen jatkuva kommunikointi riskien identifioinnin ja yrityskaupan onnistumisen kannalta99.
3.2 Due diligencen osa-alueet
Due diligence -tarkastuksen sisältö ja muoto voi vaihdella riippuen yrityskaupan kohteen tuntemuk- sesta. Kirjallisuudessa due diligence -menetelmät on jaettu julkisten tietojen tarkastukseen, johdon haastatteluun ja kokonaisvaltaiseen due diligence-tutkimukseen. Käytännössä on kuitenkin havaittu näiden menetelmien yhdistelmän olevan joissakin ostokohteen tarkastuksissa relevantein tapa.100
Suomalaisen yhtiön julkisten tietojen tarkastusta varten on usein saatavilla kaupparekisteriotteet, yhtiöjärjestykset, osakasluettelot, luottotietoselvitykset, tuomioistuimen asiakirjat ja internet-sivut.
Lisäksi yrityskiinnitysrekisteristä on saatavilla tiedot mahdollisista yrityskiinnityksistä ja patentti- ja rekisterihallitukselta on mahdollista saada tiedot rekisteröidyistä immateriaalioikeuksista. Näihin julkisiin tietoihin perehtymällä saadaan jo yleiskuva ostokohteen toiminnasta ja voidaan mahdolli- sesti säästää aikaa ja kustannuksia.101
Kokonaisvaltaisen asiakirja-aineistoon perustuvan due diligence -tarkastuksen osa-alueet ovat pääasiassa taloudellinen, verotuksellinen, oikeudellinen ja liiketoiminnallinen due diligence. Lisäksi tarkastuskohteesta riippuen voidaan suorittaa esimerkiksi operatiivinen, tietojärjestelmä, henkilöstö
ja ympäristö due diligence, jotka tukevat ostokohteen huolellista tarkastusta. Due diligence -tarkastajan täytyy tuntea ostajan liiketoiminta ja yrityskauppaan liittyvät motiivit, jotta tarkastuk-
sessa voidaan keskittyä toimeksiannon kannalta olennaisiin seikkoihin.102 Osa-alueiden valinnassa ja tarkastuksen kohdentamisessa tulee kiinnittää huomiota, että tarkastuksella saadaan riittävä informaa- tio esimerkiksi yrityksen ansaintalogiikasta, varallisuuseristä, vastuista ja veloista, oman pääoman eristä, tilinpäätös- ja laskentaperiaatteista, laskentajärjestelmistä, kontrolleista, informaatioteknologi- asta, organisaatiorakenteesta, riskienhallintaperiaatteista, verotuksesta, ympäristöasioista, mahdolli- sista riita-asioista ja lain noudattamisen näkökulmasta.103 Due diligencen osa-alueet eivät ole irrallisia vaan ne linkittyvät toisiinsa, koska kysymyksessä on kokonaisuus. Kun due diligence -tarkastuspro- sessi on suunniteltu ja dokumentoitu huolellisesti, tarkastus voidaan toteuttaa asianmukaisesti ja
99 Svernlöv ym. 2005, 32; Elinson & Ruggeri 2008, 16.
100 Svernlöv ym. 2005, 33.
101 Svernlöv ym. 2005, 33−34.
102 Blomquist ym. 1997, 20−21; Lauriala 2011, 51−52; Immonen & Lindgren 2013, 32.
103 Blomquist ym. 2001, 52.
