Tulvariskien alustava arviointi
Kemijoen vesistöalueella
Sisällysluettelo
1 Taustaa ... 3
2 Vesistön kuvaus ... 4
2.1 Hydrologia ... 5
2.2 Asutus ja maankäyttö ... 9
2.3 Kaavoitus ... 10
2.4 Suojelualueet ja kulttuuriperintökohteet ... 12
2.5 Tulvasuojelu ja vesistön käyttö ... 14
3 Historiallinen tulvatieto ... 18
3.1 Toteutuneet tulvat ... 18
3.2 Arvio toteutuneiden tulvien vaikutuksesta nykytilanteessa ... 20
4 Tulvat ja tulvariskit tulevaisuudessa ... 22
4.1 Ilmastonmuutoksen vaikutus ... 22
4.2 Muun pitkäaikaisen kehityksen vaikutus tulvariskeihin ... 23
5 Paikkatietoaineistojen käyttö tulvariskialueiden tunnistamisessa ... 25
6 Tulvariskialueiden tunnistaminen ... 26
6.1 Kokemusperäinen tieto ja aiemmat selvitykset ... 27
6.2 Tulvariskit ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle ... 28
6.3 Tulvariski yhteiskunnan kannalta tärkeille toiminnoille ... 31
6.4 Tulvariski ympäristölle ja kulttuuriperinnölle ... 34
6.5 Vesistörakenteiden aiheuttama tulvauhka ... 35
7 Tarkastelussa esille nousseet tulvariskialueet ... 37
8 Lähteet ... 39
9 Liitteet ... 42
Liite 1. Hydrologiset tiedot Liite 2. Kulttuuriympäristökohteet Liite 3. Tiivistelmä, pohjoissaame
1 Taustaa
Laki tulvariskien hallinnasta (620/2010) ja siihen liittyvä asetus (659/2010) tulivat voimaan kesällä 2010. Lain tarkoituksena on vähentää tulvariskejä, ehkäistä ja lieventää tulvista aiheutuvia vahingollisia seurauksia sekä edistää varautumista tulviin. Lain tarkoituksena on myös sovittaa yhteen tulvariskien hallinta ja vesistöalueen muu hoito ottaen huomioon vesivarojen kestävän käytön sekä suojelun tarpeet. Vesitaloudellisten keinojen ohella kiinnitetään huomiota erityisesti alueiden käytön suunnitteluun ja rakentamisen ohjaukseen sekä pelastustoimintaan. Tulvariskien hallinnan tavoitteena on vähentää vahingollisia seurauksia ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle. Lain ja asetuksen avulla toimeenpannaan Euroopan unionin tulvadirektiivi (Direktiivi tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta, Eurooppa 2007).
Tulvariskien hallintaan kuuluvat tulvariskien alustava arviointi, mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen, tulvavaara- ja tulvariskikarttojen laatiminen sekä toimenpiteiden selvittäminen. Tulvariskien alustavan arvioinnin avulla (määräaika 22.12.2011) etsitään alueet, joilla tulvista voi aiheutua merkittävää vahinkoa. Näille mahdollisille merkittäville tulvariskialueille laaditaan tulvavaara- ja tulvariskikartat (määräaika 22.12.2013) sekä tulvariskien hallintasuunnitelmat (määräaika 22.12.2015). Tulvavaarakartalla esitetään tulvan laajuus ja vesisyvyys karttapohjalla tietyllä todennäköisyydellä. Tulvariskikartalla kuvataan puolestaan tietyn suuruisen tulvan aiheuttamat mahdolliset vahingot, mm. seurauksista kärsivien asukkaiden määrä ja ympäristölle haitalliset kohteet. Tulvariskien hallintasuunnitelmissa esitetään toimenpiteet tulvariskien vähentämiseksi. Vesistötulvien osalta hallintasuunnitelmat laaditaan vesistöalueille, joilla on yksi tai useampi mahdollinen merkittävä tulvariskialue.
Tulvariskien alustava arviointi luo tärkeän pohjan tulvariskien hallinnalle. Vesistöalueiden ja merenrannikon tulvariskien alustavasta arvioinnista huolehtii valtion aluehallintoviranomaisena elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskus (ELY). Kunnat vastaavat hulevesitulvariskien arvioinnista alueellaan. Lain mukaan tulvariskien alustava arviointi tehdään toteutuneista tulvista sekä ilmaston ja vesiolojen kehittymisestä saatavissa olevien tietojen perusteella ottaen huomioon myös ilmaston muuttuminen pitkällä aikavälillä.
Arvioinnissa kerätään tiedot toteutuneista ja mahdollisista tulevaisuuden tulvista ja niiden haitallisista vaikutuksista. Laajoja uusia selvityksiä ei tulvariskien alustavan arvioinnin yhteydessä tehdä, vaan se perustuu olemassa olevaan tietoon. Vesistöalueiden tulvariskien alustava arviointi tehdään vesistöalueittain ja meritulvariskien alustava arviointi ELY-keskuksittain. Maa- ja metsätalousministeriö nimeää vesistöalueen ja merenrannikon merkittävät tulvariskialueet elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ehdotuksesta.
Alue, jolla tulvariskien alustavan arvioinnin perusteella todetaan mahdollinen merkittävä tulvariski tai jolla sellaisen riskin voidaan olettaa ilmenevän, nimetään merkittäväksi tulvariskialueeksi (laki tulvariskien hallinnasta, 8§). Tulvariskin merkittävyyttä arvioitaessa otetaan huomioon alueelliset ja paikalliset olosuhteet, tulvan todennäköisyys sekä seuraavat tulvasta mahdollisesti aiheutuvat yleiseltä kannalta katsoen vahingolliset seuraukset:
1) vahingollinen seuraus ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle
2) välttämättömyyspalvelun, kuten vesihuollon, energiahuollon, tietoliikenteen, tieliikenteen tai muun vastaavan toiminnan, pitkäaikainen keskeytyminen
3) yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja turvaavan taloudellisen toiminnan pitkäaikainen keskeytyminen 4) pitkäkestoinen tai laaja-alainen vahingollinen seuraus ympäristölle
2 Vesistön kuvaus
Kemijoen vesistöalue on Lapin suurin ja koko Suomen toiseksi suurin vesistöalue. Vesistöalueen pinta-ala on 51 127 km², mistä Suomen puolella on 49 467 km². Pieni osa Kemijoen vesistöalueesta ulottuu Venäjän puolelle (kuva 1). Vesistöalue kattaa 15 % koko Suomen pinta-alasta. (Kämäräinen 2009.) Kemijoen vesienhoitoalue muodostuu Kemijoen, Simojoen ja Kaakamojoen päävesistöalueista sekä Viantienjoen pienestä Perämeren rannikkoalueen valuma-alueesta (Lapin ympäristökeskus 2009).
Kuva 1. Kemijoen vesistöalueen sijainti Kemijoen vesienhoitoalueella.
Kemijoki on Suomen suurin ja pisin joki, joka saa alkunsa Tunturi-Lapista (kuva 2). Kemijoen latvahaarat Kitinen, Luirojoki sekä Ylä-Kemijoki yhtyvät Kemijokeen Pelkosenniemen pohjoispuolella. Niiden vesistöalueet kattavat 42 % koko Kemijoen vesistöalueesta. Pelkosenniemeltä Kemijoki laskee Kemijärven kautta Rovaniemelle. Ounasjoki on Kemijoen suurin sivujoki ja se yhtyy Kemijokeen Rovaniemellä.
Ounasjoen valuma-alue käsittää 27 % Kemijoen vesistöalueesta. Kemin kaupungin kohdalla Kemijoki laskee Perämereen. Kemijoen pituus on yhteensä noin 550 kilometriä.
Kemijoen vesistöalueella on yhteensä 141 jokea, joiden valuma-alueen pinta-ala on yli 100 km² (Liite 1).
Suurimmat Kemijoen pääuoman sivujoet ovat Ounasjoki, Kitinen, Luirojoki (laskee Kitiseen), Raudanjoki, Tenniöjoki, Värriöjoki sekä Vuotosjoki (kuva 2). Tenniöjoki ulottuu Venäjän puolelle osan matkaa latvaosistaan. Vesistöalueen järvisyys on pieni, vain 4,3 % tekoaltaat ja voimalaitosten patoaltaat mukaan lukien. Kemijoen vesistöalueella on yhteensä 390 järveä, joiden pinta-ala on yli 50 hehtaaria. Vesistöalueen järville on tyypillistä mataluus ja humuspitoisuus. Suurimmat järvet ovat Kemijärvi sekä Lokan ja Porttipahdan tekojärvet (liite 1). Kemijärvi on vesistöalueen suurin luonnonjärvi. Sen pinta-ala on 230 km² (Marttunen ym. 2004).
Kemijoen vesistöalue on valjastettu vesivoimatuotantoa varten lukuun ottamatta Ylä-Kemijokea ja Ounasjokea. Ylä-Kemijoki on suojeltu koskiensuojelulailla, joka tuli voimaan 1987. Ounasjoki sekä Ounasjokeen laskevat sivujoet, on suojeltu erityissuojelulailla, joka säädettiin 1983 perustuslain säätämisjärjestyksessä. Ylä-Kemijoella ja Ounasjoella vesivoimalaitosten rakentaminen on kielletty.
Kuva 2. Kemijoen suurimmat sivujoet ja vesistöalueen suurimmat järvet sekä kuntarajat.
Taulukko 1. Kemijoen vesistön 1. jakovaiheen valuma-alueet, niiden pinta-alat (F) ja järvisyysprosentti (L).
Nro Nimi Alaraja F km² L % F₁ Km² L₁ %
65. Kemijoen vesistöalue Vallitunsaari 51 127,28 4,30 51 127,28 4,30 65.1 Ala-Kemijoen alue Vallitunsaari 3 922,96 2,28 51 127,28 4,30
65.2 Keski-Kemijoen alue Rovaniemi 2 318,87 5,26 47 204,32 4,46
65.3 Kemijärven-Pelkosenniemen alue Seitakorva 5 989,34 10,27 27 424,02 5,16 65.4 Ylä-Kemijoen valuma-alue Kitinen 9 347,60 0,65 9 347,60 0,65
65.5 Ala-Ounasjoen alue Kemijoki 7 127,25 2,49 13 852,78 2,82
65.6 Ylä-Ounasjoen valuma-alue Loukinen 6 725,53 3,17 6 725,53 3,17
65.7 Raudanjoen valuma-alue Kemijoki 3 608,65 5,01 3 608,65 5,01
65.8 Kitisen alue Kemijoki 7 671,55 3,99 12 087,08 6,11
65.9 Luiron valuma-alue Kitinen 4 415,53 9,78 4 415,53 9,78
(*₁ vesistöalueen ala ja järvisyys alarajalla)
Kuva 3. Kemijoen vesistön valuma-aluejako.
Kemijoen vesistöalueella on kaiken kaikkiaan 77 vedenkorkeuden mittauspistettä sekä 45 virtaaman mittauspistettä. Näistä mittausasemista toiminnassa on 21 vedenkorkeusasemaa sekä 20 virtaaman mittausasemaa (taulukot 2 ja 3 ja liite 1). Lisäksi lumilinjan mittauspisteitä on vesistöalueella yhteensä 12.
Lumensulamisvesiä varastoivien järvien vähyydestä johtuen vesimäärän vaihtelut ovat suuria eri vuodenaikoina. Kuivina aikoina veden määrä saattaa olla vain 2 % kevättulvan aikaisesta virtaamasta.
(Kurimo 1967.) Taulukoissa 2 ja 3 on kuvattu Kemijoen vesistön keski- ja ääriarvoja eri mittausasemilla.
Taulukon arvot on laskettu aseman käyttöönottovuoden alusta vuoden 2008 loppuun.
Taulukko 2. Toiminnassa olevat vedenkorkeuden mittausasemat Kemijoen vesistöalueella (N₆₀+m).
Tunnus Vedenkorkeusasema Käytössä MW HW NW MHW MNW
6500210 Porttipahta ylä 1971 → 242,83 245,11 233,76 244,17 250,00
6500610 Lokka, ylä 1968 → 243,34 245,15 240,18 244,28 242,05
6500710 Pallasjärvi 2004 → 267,14 267,59 266,98 267,45 267,02
6501700 Kemihaara 1921 → 154,76 158,49 153,88 157,47 154,17
6502000 Kemijärvi, Kemijärvi 1918 → 147,27 150,33 145,58 149,23 146,10 6502010 Kemijärvi, Kulmunki 1965 → 147,28 149,60 142,12 149,08 142,24
6502117 Vanttausjärvi 1972 → 157,17 158,08 155,27 157,89 155,98
6502400 Vikajärvi 1956 → 114,35 116,80 113,67 115,91 113,99
6502510 Olkkajärvi, etelä 1962 → 98,72 99,87 97,14 99,40 97,30
6503000 Ounasjärvi (*LN+m) 1950 → 287,05 288,20 286,69 287,72 286,89 6503110 Ounajoki, Ketomella 2006 → 261,92 263,86 261,69 262,93 261,72 6503200 Ounasjoki, Köngäs 1941 → 185,62 189,72 184,93 188,15 185,18 6503211 Ounasjoki, Taalo 2007 → 182,56 184,52 182,11 183,90 182,11 6503212 Ounasjoki, Hossa 2007 → 182,87 185,13 182,21 184,25 182,24 6503220 Ounasjoki, Kittilän kirkonkylä 2005 → 172,42 176,69 171,62 175,09 172,00 6503221 Seurujoki, Talvitienmukka 2007 → 208,73 209,36 208,56 209,14 208,60 6503230 Ounasjoki, Särestö, ylä 2007 → 171,06 172,98 170,49 172,33 170,51
6503510 Unari 1956 → 197,73 181,63 179,37 180,92 179,46
6503600 Ounasjoki, Marraskoski 1969 → 87,60 92,14 86,72 90,60 87,01
6503720 Sinettäjärvi 1965 → 95,80 97,25 95,49 96,67 95,58
6503810 Ounaskoski, ylä 2001 → 74,15 78,93 72,19 75,71 73,44
Taulukko 3. Toiminnassa olevat virtaaman mittausasemat Kemijoen vesistöalueella (m²/s).
Tunnus Virtaama-asema Käytössä MQ HQ NQ MHQ MNQ
6500250 Porttipahta 1971 → 45 318 0,0 125 0,0
6500362 Lokka, pato 1967 → 9,5 176 0,0 37 0,0
6500550 Kitinen, Kokkosniva 1991 → 107 903 0,0 578 4,0
6500710 Pallasjärvi-luusua 2004 → 1,7 9,3 0,7 6,2 0,8
6500720 Pyhäjoki 2004 → 0,8 7,7 0,2 6,1 0,3
6500760 Luiro, Kammonen 1987 → 18,6 351 6,0 217 6,4
6501700 Kemihaara 1921 → 112 1313 18 843 31
6502050 Seitakorva 1963 → 315 2395 35 1340 64
6502250 Vanttauskoski 1971 → 333 2245 0,0 1316 76
6502400 Vikajärvi-luusua 1994 → 35 304 2,0 219 5,4
6502550 Olkkajärvi, Permantokoski 1962 → 41 515 0,0 293 0,0
6503000 Ounasjärvi-luusua 1949 → 4,0 66 0,3 28 1,2
6503200 Ounasjoki, Köngäs 1941 → 50 844 6,8 472 10,5
Kemijoen pääuoman keskivirtaama aikavälillä 1949–2007 on Isohaarassa 563 m³/s, mikä on Suomen toiseksi suurin keskivirtaama. Isohaaran mittausasemalla mitattu Kemijoen keskiylivirtaama 3 038 m³/s on Suomen suurin. Samalla asemalla suurin mitattu virtaama on 4 824 m³/s vuoden 1973 toukokuulta. Alin mitattu virtaama on vuoden 1957 huhtikuulta, jolloin se oli 62 m³/s. (Kämäräinen 2009.)
Kuva 4. Korkeussuhteet Kemijoen vesistöalueella.
Kemijoen vesistöalue on laaja ja se käsittää pinnanmuodoiltaan varsin erilaisia alueita (kuva 4). Kemijoen vesistöalueen maa- ja sisävesialueet kuuluvat Fennoskandian kilven luonnonmaantieteelliseen alueeseen.
Kemijoen alajuoksulla Perämeren rannikolla maasto on hyvin tasaista, alle 10 metriä merenpinnasta ja korkeusvaihtelut ovat vähäisiä. Alajuoksun tasainen vyöhyke kohoaa loivasti pohjoista sekä koillista kohti.
Matalimmat alueet sijaitsevat pääosin laajojen suoalueiden ja vesistöjen läheisyydessä. Kemijoen vesistöalue on itäisistä ja pohjoisista osistaan hyvin vaihtelevaa tuntureiden, vaarojen ja tasankojen maastoa. Korkeus merenpinnasta on monin paikoin yli 300 metriä. (Kurimo 1967.) Korkeimmat alueet sijaitsevat Enontekiön kunnassa Ylä-Ounasjoen valuma-alueella sekä Sallan kunnassa Ylä-Kemijoen valuma-alueella.
Kemijoen vesistöalueella on melko hapan kallioperä, joka koostuu laajoista graniittialueista.
Graniittivyöhykkeiden seassa esiintyy granodioniittia, gneissisulkeumia, kvartsiittia ja kiilleliusketta.
Laajempia emäksisiä alueita ovat erityisesti Kittilän vihreäkivivyöhyke sekä Kemi-Tornio-Tervola alue, jossa esiintyy karbonaatti- ja kalkkikivisilikaattikiveä, mustaliusketta sekä metavulkaniittia. (Korsman ym. 1997.) Kemijoen vesistöalueen maaperä koostuu pääosin moreenista. Lajittuneita maa-aineksia on erityisesti jokilaaksoissa, joissa esiintyy muun muassa soraa, hiekkaa ja hietaa. Hienoja maalajeja kuten savea on hyvin vähän. Hiekkaa on pääosin harjuissa ja hienompia maaperän aineksia jokilaaksoissa rantakerrostumina. (Vesihallitus 1980.)
Pohjavesialueita esiintyy eripuolilla Kemijoen vesistöaluetta. Pohjaveden muodostumisen kannalta tärkeimpiä paikkoja ovat sora- ja hiekkamuodostumat, kuten harjut ja reunamuodostumat.
Ympäristöhallinnon pohjavesiaineiston mukaan Kemijoen vesistöalueella on yhteensä lähes 2500 pohjavesialuetta, yhteensä 229 259 hehtaaria (Suomen ympäristökeskus). Näistä vedenhankintaan tärkeitä pohjavesialueita (luokka 1) on reilu 300 ja pohjavedenhankintaan soveltuvia alueita (luokka 2) on reilu 200.
Loput kuuluvat luokkaan 3. Koko Kemijoen vesienhoitoalueella muodostuvan pohjaveden kokonaismäärän arvioidaan olevan noin 590 012 m³/vrk. (Lapin ympäristökeskus 2009.)
2.2 Asutus ja maankäyttö
Kemijoen vesistöalue on laaja ja se sijoittuu 15 eri kunnan alueelle (kuva 2). Vesistöalue ulottuu Ranuan kuntaan vain pieneltä osin eteläisiltä reunaosiltaan ja Tornion, Ylitornion ja Kolarin kuntiin pieneltä osin länsireunalta. Vesistöalue ulottuu vain osittain Posion, Sallan ja Enontekiön kuntien alueille. Kemijoen vesistöalueen suurin taajama on Kemijoen ja Ounasjoen yhtymäkohdassa sijaitseva Rovaniemen kaupunki.
Muita kaupunkeja alueella ovat Kemijärvi ja osittain Kemi. Kaupunkeja pienempiä taajama-alueita ovat Kittilä, Tervola, Keminmaa, Sodankylä, Salla, Savukoski, Pelkosenniemi ja Enontekiö. Suurin osa maaseutuasutuksesta ja kylistä ovat sijoittuneet Kemijoen, Ounasjoen, Raudanjoen ja Kitisen rannoille sekä järvien ympäristöihin. Tiheintä asutus on Rovaniemen ympäristössä, Ounasjoen varrella sekä Ala-Kemijoen alueella. Vesistöalueen pohjoisosat ovat harvaan asuttuja alueita.
Yli 90 prosenttia vesistöalueen pinta-alasta on metsää ja suota. Metsien sekä avoimien kankaiden ja kalliomaiden osuus vesistöalueen pinta-alasta on yli 77 prosenttia. Vajaa 17 % vesistöalueesta on kosteikkoja ja avoimia soita. Vesialueita on noin viisi prosenttia. Rakennettuja alueita ja maatalousalueita on hyvin vähän ja ne sijoittuvat erityisesti jokien varsille. Kemijoen vesistöalueen maankäyttöluokat on koottu alla olevaan taulukkoon (Taulukko 4 ja kuva 5).
Taulukko 4. Maankäyttö Kemijoen vesistöalueella (CLC 2000).
Maankäyttöluokka Pinta-ala (ha) Määrä (%)
Rakennetut alueet 38 082 0,77
Maatalousalueet 37 187 0,75
Metsät sekä avoimet kankaat ja kalliomaat 3 838 244 77,59
Kosteikot ja avoimet suot 804 899 16,27
Vesialueet 228 280 4,61
Kaikki yhteensä 4 946 692 100,00
Kuva 5. Maankäyttö Kemijoen vesistöalueella.
2.3 Kaavoitus
Tulvariskien hallinnan kannalta kaavoituksen ja muun alueellisen maankäyttösuunnittelun vaikutukset koskevat asutusta, elinkeinoa ja muuta rakennettua ympäristöä, mutta lisäksi ne koskevat luonnonsuojelualueita ja suojeltuja kohteita. Maakuntakaavoituksessa ohjataan pitkän aikavälin maankäyttöä. Siinä varataan alueita eri toiminnoille, kuten asumiselle, teollisuustoiminnolle, virkistyskäytölle ja luonnonsuojelulle. Tulvat huomioidaan kaavoituksessa siten, että liian lähelle vesistöä ei suunnitella sijoitettavan tulvaherkkiä kohteita. Maakuntakaava ohjaa periaatteet ja suuntaviivat alueiden käytölle ja yleiskaavoissa ja asemakaavoissa määrätään tarkemmat määräykset tulvauhan alaisen alueen rakentamisesta.
Kuva 6. Maankäytön suunnittelu Kemijoen vesistöalueella. Tunturi-Lapin maakuntakaavaa ei ole vielä sähköisenä saatavilla, joten kuvassa on esitetty ainoastaan kaavan rajat.
Maakunta- ja seutukaavoitus:
Kemijoen vesistöalueella vaikuttaa yhteensä seitsemän maakuntakaavaa ja kaksi seutukaavaa:
Rovaniemen maakuntakaava (Rovaniemi, Ranua)
Rovaniemen vaihemaakuntakaava (Rovaniemi, Ranua)
Itä-Lapin maakuntakaava (Kemijärvi, Pelkosenniemi, Savukoski, Salla ja Posio)
Soklin kaivoshankkeen maakuntakaava (Savukoski, lähes kokonaan Kemijoen vesistöalueen ulkopuolella)
Maakuntakaavoissa on pääosa Kemijoen vesistöalueesta osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi. Lisäksi suojelualueita ja erityisalueita on jonkin verran pinta-alasta. Taajamatoimintojen ja keskustatoimintojen alueita on kaupunkien ja kylien ympäristöissä. Matkailupalveluiden alueita on erityisesti tunturikeskuksien ympäristöissä. Lisäksi Rovaniemellä on osoitettu erityistoimintojen alue, joka on puolustusvoimien aluetta ja liikennealue, jossa sijaitsee Rovaniemen lentokenttä. Lentokenttä on myös Kittilässä ja Kemijärvellä.
Rovaniemelle on osoitettu myös seudullisesti merkittäviä teollisuustoimintojen alueita. Vesistöalueella on myös laaja erityisalue Kemijärven ja Rovaniemen välillä, joka on puolustusvoimien harjoitusaluetta. Kuvassa 6 on esitetty vesistöalueella sijaitsevat yleiskaavat sekä maakuntakaavojen kohdemerkinnät ja aluevaraukset. Tunturi-Lapin maakuntakaavasta on ainoastaan rajat, sillä kaavan kohdemerkintöjä ei ole vielä saatavilla sähköisenä.
Yleis- ja asemakaavoitus
Yleis- ja asemakaavoilla suunnitellaan ja ohjataan maakuntakaavaa tarkempaa alueiden käyttöä.
Yleiskaavoissa ohjataan alueen asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittamista ja niiden välisten yhteyksien järjestämisestä. Rakentamispaikkoja suunniteltaessa yleiskaavoituksessa huomioidaan tulvat määräämällä alueen alin rakentamiskorkeus. Kemijoen vesistössä alin rakentamiskorkeus on N₄₃HW 1/50+0,70 metrin lisäkorkeus (0,50 metrin lisäkorkeus + 0,20 metrin virhemarginaali laskennalliseen tulvakorkeuteen). Ounasjoen alueella käytetään alimpana rakentamiskorkeutena N₄₃HW 1/50+1,00 metri sekä havaitun jääpadon aiheuttamaan tulvakorkeuteen lisätään tapauskohtaisesti N₄₃HW +0,30-0,50 metriä. (Rovaniemen yleiskaava 2015.) Kuvassa 6 on esitetty Kemijoen vesistöalueella voimassa olevat yleiskaavat. Monilla alueilla on lisäksi useita yleiskaavan muutoksia. Asemakaavoitettuja alueita on suurimpien taajamien keskustoissa.
2.4 Suojelualueet ja kulttuuriperintökohteet
Kemijoen vesistöalueella sijaitsevia Natura2000-alueita on yhteensä 905 574 hehtaaria, joista VPD Natura2000-alueita on 558 009 hehtaaria, sisältäen 19 eri kohdetta (Suomen ympäristökeskus) (Taulukko 5 ja kuva 7). VPD Natura2000-alueista Urho Kekkosen kansallispuiston (FI1301701) pinta-alasta noin puolet sijaitsee Kemijoen vesistöalueella. Lemmenjoen kansallispuisto (FI1300201), Korouoma-Jäniskaira (FI1301104) ja Mortimoaapa-Lumiaapa-Penikat (FI1301602) sijaitsevat vain reunaosiltaan Kemijoen vesistöalueella (Lindqvist ja Posio 2005.)
Kemijoen vesistöalueelta on löydetty yhteensä 42 valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristökohdetta (liite 3), joista useimmat sisältävät useita eri rakennuksia. Kohteet sijoittuvat eri puolille vesistöaluetta, usein vesistön rannoille. Näihin kohteisiin kuuluvat esimerkiksi Riutukan, Alatammen, Auvojärven ja Reutuvaaran kämppäkartanot, Sammalselän poroerotusalueen rakennukset, Suvannon koulu sekä Lapin lääninhallitus ja Valtakadun asuintalot. Suojeltuja kirkkoja vesistöalueella on kymmenen. Ne sijaitsevat Tervolassa, Keminmaassa, Rovaniemellä, Kittilässä, Sodankylässä, Kemijärvellä ja Sallassa.
Valtion asetuksella suojeltuja kohteita on yhteensä viisi. Näiden lisäksi vesistöalueella on 1 555 muinaisjäännösrekisterin kohdetta. Taulukkoon 4 on koottu vesistöalueen kulttuuriperintökohteiden määrät.
Taulukko 4. Kemijoen vesistöalueen kulttuuriympäristökohteiden määrä.
Kulttuuriympäristökohteet Määrä
Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut
kulttuuriympäristöt (RKY) 42
Valtion asetuksella suojellut kohteet 5 Muinaisjäännösrekisterikohteet 1 555
Suojellut kirkot 10
Yhteensä 2 080
Kuva 7. VPD-Natura2000-alueiden ja kulttuuriympäristökohteiden sijoittuminen Kemijoen vesistöalueella.
Taulukko 5. VPD-Natura2000-alueet Kemijoen vesistöalueella. (Lindqvist ja Posio 2005 ja ympäristöhallinnon tietojärjestelmät)
ID Nimi VPD peruste
FI1301802 Ketunpesävaaran lehto Pienvedet, erityisesti huurresammallähteet FI1301801 Pisavaara Pienvedet, erityisesti lähteiköt
FI1301318 Ounasjoki Jokireitti ja tulvaniityt ja -metsät, vaellussiian ja paikallisen taimenen elinaluetta
FI1301319 Toramojoki Uhanalainen laji
FI1300407 Siikajoki-Juujoki Uhanalainen laji, jokireitti
FI1300907 Kemihaaran suot Pienvedet
FI1300904 Luiron suot Luontotyypit
FI1301507 Sieriäisten harjulammet Luontotyypit, mm. luontaisesti runsasravinteiset järvet (Stratiotes)
FI1300608 Tollovuoma - Silmävuoma - Mustaoja
- Nunaravuoma Luontaisesti runsasravinteiset järvet (Stratiotes)
FI1301716 Koitelainen Pienvedet, linnusto
FI1301712 Pomokaira Luontotyypit
FI1300606 Kuortano-Sairinvuoma-Launijärvi Lokittamajärvi on luontaisesti runsasravinteinen järvi, sahalehden pohjoisin kasvupaikka Fennoskandiassa
FI1300101, FI1300618
Pallas-Ounastunturin kansallispuisto ja Ylläs-Aakenus (Pallas-Yllästunturin kansallispuisto)
Pienvedet, erityisesti lähteet, luontotyypit, uhanalainen laji, linnusto
FI1300103 Pöyrisjärven erämaa Luontotyypit, mm. tunturijoet ja -purot ja karut kirkasvetiset järvet, linnusto, kalasto
FI1301701 Urho Kekkosen kansallispuisto –
Sompio - Kemihaara Luontotyypit, linnusto, kalasto, uhanalainen laji FI1301602 Martimoaapa-Lumiaapa-Penikat Luontotyypit, linnusto
FI1301104 Korouoma-Jäniskaira Luontotyypit
FI1300201 Lemmenjoen kansallispuisto Luontotyypit, erityisesti jokireitti
2.5 Tulvasuojelu ja vesistön käyttö
Tulvasuojelu
Kemijoen vesistöalueella tulvasuojelu on suunnitteluvaiheessa. Vesistöalueelle on rakennettu muutamia yksittäisiä tulvapenkereitä yksityisten toimesta, mm. Kittilään ja Rovaniemelle. Muita konkreettisia tulvasuojelurakenteita vesistöalueella ei ole. Rovaniemelle on tehty alustavia selvityksiä mahdollisista tulvasuojeluvaihtoehdoista, mutta Rovaniemen alueet vaativat tarkempia tutkimuksia ennen kuin tulvasuojelutoimenpiteitä tehdään. Kittilään on valmistumassa tulvasuojelusuunnitelma, jossa Kittilän kylälle rakennetaan tulvapenkereet tulvauhanalaisille alueille.
Tulvasuojelun vaihtoehdoista on tutkittu myös tulvavesien pidättämisalueita valuma-alueella. Suurimmat hyödyt tulvavesien pidättämiseksi olisi pinta-alaltaan suurilla alueilla, jotka sijaitsevat suurien jokien valuma- alueiden yläosissa. Tulva-altaiksi sopivat laajat kosteikot ja avoimet suot. CLC2000-aineiston mukaan erilaisia kosteikkoja ja avoimia soita on yli 16 % Kemijoen vesistöalueen pinta-alasta (Taulukko 4).
Laajimmat suoalueet sijaitsevat vesistöalueen pohjoisosissa. Metsätalouden ojitukset ovat voineet heikentää joidenkin alueiden tulvaveden pidättämiskykyä. Kittilän yläpuolella Ylä-Ounasjoen valuma-alueella on tutkittu kahden tulvasuojelualtaan käyttömahdollisuuksia tulvasuojelussa. Kittilän altaat vaativat vielä runsaasti lisäselvityksiä. Tämän selvityksen lisäksi on tutkittu myös Vuotoksen tekoaltaan rakentamista Kemijärven
pohjoispuolelle. Vuotoksen allas on saanut hylkäämispäätöksen Korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Uusin selvitys tulvavesien pidättämiseksi valuma-alueella on vuonna 2011 julkaistu Kemijoki Oy:n selvitys Kemijoen monitoimialtaasta, joka sijoittuisi Ylä-Kemijoen alueelle.
Vesistön käyttö
Kemijoen vesistöalue on voimakkaasti rakennettu voimataloutta varten. Ainoastaan Ounasjoen ja Ylä- Kemijoen vesistöalueet on suojeltu voimalaitosrakentamiselta. Vesistöalueen rakennettujen jokien yhteispituus on noin 650 km. Lisäksi Kemijoen vesistöalueella on yhteensä 16 voimataloutta varten säännösteltyä järveä, joiden yhteispinta-ala on lähes 1 000 km² (taulukko 7). Kemijoen pääuoma otettiin vesivoimatalouden käyttöön vuonna 1948, jolloin rakennettiin Isohaaran voimalaitos. Kemijoen pääuoma on porrastettu Pelkosenniemeltä Perämereen asti lukuun ottamatta Vanttauskosken ja Valajaskosken laitosten väliä, johon on suunnitteilla Sierilän voimalaitos. Kemijoen pääuomassa on yhteensä kahdeksan voimalaitosta (taulukko 6, kuva 8). (Marttunen ym. 2004; Lapin ympäristökeskus 2009.)
Luiron ja Kitisen latvoille on rakennettu vesivoimatuotannon tehostamiseksi läntisen Euroopan suurimmat tekojärvet, Lokka ja Porttipahta. Lokan tekojärvi rakennettiin vuonna 1967 ja sen pinta-ala on ylärajalla 417 km². Porttipahdan tekojärvi otettiin käyttöön vuonna 1970, ja sen pinta-ala on ylärajalla 214 km². Tekojärvien välillä olevan Vuotson kanavan kautta suurin osan Lokan vedestä johdetaan Kitisen kautta Kemijokeen.
Kitinen on täysin porrastettu, käsittäen yhteensä seitsemän voimalaitosta (taulukko 6, kuva 8). (Lapin ympäristökeskus 2009.)
Kemijoen sivuvesistöistä säännöstellään Raudanjoen vesistön Olkkajärveä ja sen luusuaan on rakennettu Permantokosken voimalaitos. Kaihuan ja Vanttausjoen vesistössä säännöstellään Iso Kaihuaa, Iso Kaarnia, Pikku Kaarnia ja Vanttausjärveä, joiden vedet juoksutetaan Kaihuan voimalaitoksen kautta Kemijokeen.
Juotasjoen vesistössä säännöstellään kahta pienehköä järviallasta ja vedet juoksutetaan Juotasjärven tekoaltaan kautta Kemijokeen. Juotaksen säännöstelyn pääallas on Juotasjärvi ja Juottaan tekojärvi on sen jatkeena. Näiden lisäksi Jumiskojoen vesistöalueella säännöstellään lukuisia pieniä järviä sekä Suolijärviä ja Isojärveä. (Marttunen ym. 2004.)
Vesistörakentaminen on muuttanut vesistöjen rakenteellista ja hydrologista tilaa. Voimalaitos ja sen patoaltaat peittävät alleen koski- ja suvantoalueita. Vesistörakentamisen seurauksena vedenkorkeus ja virtausolosuhteet ovat luonnontilaiseen jokeen verrattuna erilaiset. (Lapin ympäristökeskus 2009.)
Kemijärven säännöstely on vaikuttanut merkittävästi Kemijärven tulviin. Kemijärvi on vuosisäännöstelyallas, joka tyhjennetään joka kevät ennen kevättulvaa. Tulvan alkaessa järven ylä- ja alapintojen ero on noin neljä metriä. Juoksutusta rajoittaa Seitakorvan kanavan purkautumiskyky. Järvestä voidaan juoksuttaa ylärajalla vain noin 2 500 m³/s, mikä on vähemmän kuin suurimmat havaitut tulovirtaamat (4 000 m³/s). (Marttunen ym.
2004.). Luonnontilassa oleva Kemijärvi tulvi joka kevät voimakkaasti ja ylimmät vedenkorkeudet ovat olleet yli neljä metriä korkeammat kuin syksyn alimmat vedenkorkeudet. Säännöstelyllä on lisätty erityisesti talviaikaista vedenkorkeuden vaihtelua. Luonnontilaisena vedenkorkeus pysyi syksystä kevääseen suunnilleen samalla tasolla, mutta nykyään säännösteltynä vedenkorkeus laskee yli kuusi metriä kevättalvella. Tulvahuippu on säännöstelyn seurauksena pienempi ja sen ajoittuminen on siirtynyt myöhemmäksi, eli alkukesään. Kemijärven säännöstelyllä on alennettu ylimpiä tulvavedenkorkeuksia noin 1,5 metriä. (Marttunen ym. 2004.)
Taulukko 6. Tietoja Kemijoen vesistöalueen voimalaitospadoista.
Voimalaitospato Käyttöönotto vuosi
Pato- luokka
Pudotus- korkeus
(m)
Teho (MW)
Yliveden- korkeus (N₄₃+m)
Isohaara (Pohjolan Voima Oy) 1948 I 12,2 106 12,00 (NN)
Taivalkoski 1976 I 14,5 133 27,31
Ossauskoski 1965 I 15,0 124 42,15
Petäjäskoski 1957 I 20,5 172 63,01
Valajaskoski 1960 I 11,5 101 74,00
Permantokoski 1961 II 24,0 13 99,51
Vanttauskoski 1972 II 22,0 83 99,45
Pirttikoski 1959 II 26,0 131 125,72
Seitakorva 1963 I 17,0-24,0 130 151,02
Kokkosniva 1990 II 11,5 25 159,80
Kurkiaska 1992 II 12,5 27 172,25
Kelukoski 2001 II 7,0 9,8 181,70
Matarakoski 1995 II 7,0 11 188,00
Vajukoski 1984 I 16,0 21 203,75
Kurittukoski 1987 II 11,0 15 214,60
Porttipahta 1981 I 30,0 35 245,00
Lokka 1967 I 7,0 - 12,0 0,1 244,59
Jumisko (Pohjolan voima Oy) 1954 II 96,0 30 243,00
Juotaskoski 1958 II 27,5-45,0 3,7 128,50 (NN)
Kaarni 1977 II 18,0 1,3 164,51
Kaihua 1959 II 43,0-47,5 5,8 145,99
Taulukko 7. Kemijoen vesistöalueen säännöstellyt järvet.
Nimi Säännöstelyn
aloitus
Pinta-ala ylärajalla (km²)
Lokan tekojärvi 1967 417
Porttipahdan tekojärvi 1970 214
Ala-Suolijärvi 1954 71,1
Ylä-Suolijärvi 1954 34,8
Isojärvi 1956 4,6
Juotasjärven tekojärvi 1958 9
Näskänjärvi 1975 5,8
Paattinkijärvi 1975 4,2
Olkkajärvi 1963 18,3
Vanttausjärvi 1972 10,1
Alajärvi ja Alalampi 1972 1,4
Iso-Kaarnijärvi ja Kaitajärvi 1958 7,6
Iso-Kaihuanjärvi 1958 2,3
Pikku-Kaarnijärvi 1961 2
Saukkojärvi 1969 1,3
Kemijärvi 1965 285
Kuva 8. Kemijoen vesistöalueen voimalaitospatojen sijainti.
3 Historiallinen tulvatieto
3.1 Toteutuneet tulvat
Kemijoen vesistön tulviminen on normaali joka kevät tapahtuva ilmiö. Yleisimmin tulvat syntyvät keväisin lumen sulamisen seurauksena, mutta poikkeuksellisen sateisina kesinä, kuten vuonna 1992, myös kesä- ja syystulvat ovat mahdollisia. Jäidenlähdön ajankohta Kemijoen vesistöalueella on toukokuussa ja jokien tulviminen on suurimmillaan toukokuun lopussa ja kesäkuussa. Vesistöalueen pohjoisemmissa osissa lumen sulaminen ja jäidenlähtö sekä kevättulvat tulevat hieman myöhemmin kuin eteläisissä osissa. Yleensä poikkeuksellisen tulvavuoden talvi on ollut kylmä ja runsasluminen, kevät tulee myöhään ja nopeasti ja vettä sataa runsaasti jäidenlähdön aikaan.
Varhaisimmat merkinnät Kemijoen tulvista ovat 1600-luvulta. Vahinkoja aiheuttaneita tulvia on ollut useita 1600- ja 1700-luvulla. Erityisen vaikeita kevättulvia on ollut Kemijoen vesistöalueella ainakin vuoden 1741 tulva, Räisäsen jääpatotulva vuonna 1807 sekä Saulin tulva vuonna 1859. Näinä vuosina sekä Kemijoki että Ounasjoki tulvivat ja aiheuttivat erilaisia tuhoja ja taloudellisia rasituksia asukkaille. Saulin tulvan aikana vesi nousi Rovaniemellä 10 metriä tavallista vedenpintaa korkeammalle ja tämän suuruisen tulvan arvioidaan toistuvan keskimäärin 300 vuoden välein. Vuosien 1741 ja 1859 tulvista suurimmat vahingot kärsittiin Rovaniemellä Lainaalla ja Ounaskosken seuduilla. Saarenkylä oli kokonaan veden alla, samoin kuin Lainaan ja Ounasvaaran välillä oleva asutus. Näiden lisäksi 1800-luvulla suuria tulvia on ollut vuosina 1825, 1866 ja 1868. (Kurimo 1967.)
Yksi suurimmista Kemijoen tulvista on myös vuoden 1910 tulva, jonka arvioidaan toistuvan keskimäärin 150 vuoden välein. 1900-luvulla poikkeuksellisia tulvavuosia Kemijoella ovat olleet vuodet 1912, 1934, 1943.
Kemijoen voimalaitosten rakentamisen jälkeen pahimmat tulvavuodet ovat olleet vuodet 1966, 1973, 1981 ja 1993. Vuosien 1973 ja 1993 tulvien aikana Rovaniemen Saarenkylä oli monin paikoin veden alla ja tieyhteyksiä oli poikki. Asukkaita ei kuitenkaan jouduttu evakuoimaan. Näiden tulvien suuruisen tulvan arvioidaan toistuvan keskimäärin 20 vuoden välein. Kuvassa 9 on esitetty Rovaniemen Lainaanselän kohdalla olevia vuoden suurimpia vedenkorkeuksia ja Valajaskoskella olevia virtaamia lähivuosikymmeniltä.
Kuva 9. Rovaniemellä esiintyvät suurimmat virtaamat ja vedenkorkeudet vuosina 1961-2008. (HYD-valikko 2010)
72,0 73,0 74,0 75,0 76,0 77,0 78,0
0 500 1000 1500 2000 2500 3000 3500 4000 4500
1961 1963 1965 1967 1969 1971 1973 1975 1977 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 1993 1995 1997 1999 2001 2003 2005 2007
(N₄₃) +m m³/s
Valajaskosken HQ-virtaamat ja Lainaanselän HW-vedenkorkeudet vuosilta 1961-2008
Virtaama Vedenkorkeus
Jääpatotulvat ovat tyypillisiä luonnontilaisilla ja matalilla jokiosuuksilla, joita on Kemijoen vesistöalueella Ounasjoella sekä Ylä-Kemijoella. Ounasjoella lähes kaikki tulvat, lukuun ottamatta vuoden 2005 tulvaa, ovat syntyneet jääpatojen seurauksena. Ounasjoen tulvavuosia ovat olleet 1900-luvulla vuodet 1929, 1932, 1934, 1944, 1950, 1954, 1964, 1971, 1977, 1984, 1987, 1993 ja 1997. Vuoden 1984 jääpatotulva vastasi suuruudeltaan keskimäärin kerran 100 vuodessa toistuvaa tulvaa. Silloin vesi nousi korkeimmillaan seitsemän metriä keskivedenkorkeuden yläpuolelle ja aiheutti vahinkoa rakennuksille ja teille. (Kurkela 1985;
Oja 2002.) Ounasjoen lähivuosien poikkeuksellinen ja merkittävä tulva oli vuonna 2005, joka syntyi lumen sulamisen seurauksena ilman jääpatoja. Silloin kevät tuli myöhään, lumi sekä jäät sulivat nopeasti, lunta oli paljon ja runsaat vesisateet keväällä aiheuttivat poikkeuksellisen suuren tulvan. Tulvan arvioidaan toistuvan keskimäärin 60-70 vuoden välein. Tulva aiheutti lähes kuuden miljoonan euron vahingot Kittilässä ja Ylä- Ounasjoen alueella. Kuvaan 10 on koottu Ounasjoen Marraskosken mittausasemalla havaitut suurimmat virtaamat ja vedenkorkeudet lähivuosikymmeninä.
Kuva 10. Ounasjoen Marraskosken asemalla mitatut korkeimmat virtaamat ja vedenkorkeudet vuosilta 1961- 2008. (HYD-valikko 2010)
Kemijoen vesistöalueen joille on tyypillistä jyrkkien koskiosuuksien ja loivien suvantojen vuorottelu, mikä aiheuttaa helposti lyhyen sulamiskauden aikaan jäiden patoumia ja tulvia. Ounasjoella erittäin herkkiä jääpatojen muodostumispaikkoja ovat Kittilässä Maijanniemi ja Kaukonen. Joen alajuoksulla jääpatoja muodostuu lähes joka kevät Taljasuvantoon, Marraskosken Iisinkisuvantoon sekä Nivankylään (kuva 11).
(Kurkela 1985.) Kemijoella Rovaniemen kohdalla syntyy jääpatoja erityisesti Valajaskosken voimalaitoksen yläpuolelle, Pahtajalle (Kämäräinen 2009). Ala-Kemijoella jääpatoja voi muodostua Akkunusjoen suualueelle. Keminmaan Ketolanperälle on merkitty yleiskaavaan tulvauhka-alue Akkunusjoen suualueelle (Suunnittelukeskus 2002).
Kemijoen yläosan jääpadoista ylin muodostuu yleensä Naltion kohdalle, missä Naltio-, Keski- ja Kemihaara yhtyvät Kemijoeksi. Muita vuosittain esiintyviä, mutta harvoin vaaraa rakenteille aiheuttavia jääpatoja muodostuu Ruuvaojan, Leukkuhamaran, Kyläsuvannon - Hihnavaaran, Niemijokisuun, Akanjärven ja
87,5 88,0 88,5 89,0 89,5 90,0 90,5 91,0 91,5 92,0
0 200 400 600 800 1 000 1 200 1 400 1 600
1961 1963 1965 1967 1969 1971 1973 1976 1978 1980 1982 1984 1986 1988 1990 1992 1994 1996 1999 2001 2003 2005 2007
(N₄₃)+m m³/s
Ounasjoen Marraskosken HQ-virtaamat ja HW-vedenkorkeudet vuosilta 1961-2008
Virtaama Vedenkorkeus
jokiosalla esiintyy ainoastaan Pelkosenniemen kirkonkylän kohdalla Mairijokisuun yläpuolella. Harvemmin esiintyviä, mutta vaaraa rakennuksille aiheuttavia jääpatoja esiintyy Kiemunkivaaran, Tohmon ja Niskanperän seutuvilla. Lähes vuosittain tulvia esiintyy Luirojoen Korpelan, Vuostimon ja Isokylän seutuvilla, mutta ne aiheuttavat vain harvoin rakennuksille ja rakenteille vaaraa. (Saarijärvi 2004.)
Kuva 11. Kemijoen vesistöalueella sijaitsevat yleisimmin muodostuvat jääpatopaikat.
3.2 Arvio toteutuneiden tulvien vaikutuksesta nykytilanteessa
Suurempien toteutuneiden tulvien vaikutuksia on vaikea arvioida nykytilanteessa sillä Kemijoen vesistön säännöstelyn sekä Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden rakentamisen myötä vesistön olosuhteet ovat muuttuneet merkittävästi. Tekojärvet varastoivat lumen sulamisvesiä ja voimalaitospadoilla vaikutetaan vedenpinnan korkeuksiin.
Jos nykypäivänä tulisi yhtä suuri tulva kuin suurimmat tulvat ennen Kemijoen valjastamista vesivoimatuotantoon, vahingot olisivat mittavat nykytilanteessa, erityisesti Rovaniemen kaupungissa. Myös muualla Kemijoen vesistöalueella, kuten Kittilässä ja Kemijärvellä entisajan isojen tulvien kaltaiset tulvat voivat aiheuttaa suuria taloudellisia haittoja. Suurilla paikkakunnilla, kuten Rovaniemellä, asutus on levinnyt yhä enemmän alaville rannoille, tulva-alueille. Suuren Saulin tulvan aikaan vuonna 1859 vedenkorkeus oli 10 metriä normaalia vedenpintaa korkeammalla. Saulin tulvan suuruinen tulva aiheuttaisi mittavat vahingot useissa paikoissa Kemijoen vesistöalueella. Rovaniemellä Saarenkylä, Vitikanpää ja Alakorkalo olisivat veden alla, minkä seurauksena lukuisia omakotitaloja kastuisi. Saarenkylän ja Sairaalakadun terveyskeskukset kastuisivat, mikä aiheuttaisi mittavat taloudelliset vahingot. Lisäksi useita liikekiinteistöjä ja päivittäistavarakauppoja voisi kastua. Rovaniemen ympäristössä olisi myös useita kulkuyhteyksiä poikki veden noustessa tielle. Lähes samanlaiset vahingot aiheutuisivat vuoden 1741 tulvasta. Vuoden 1993 tulvan korkeus on ollut noin 5,3 metriä kesävedenpintaa korkeammalla. (Ollila ym. 2000.)
4 Tulvat ja tulvariskit tulevaisuudessa
4.1 Ilmastonmuutoksen vaikutus
Ilmastonmuutos vaikuttaa tulviin sateiden ja lämpötilan muutosten kautta. Tuoreimmat tutkimukset ilmastonmuutoksen vaikutuksista osoittavat, että tulevaisuudessa lämpötilat tulevat nousemaan kesällä 2-3 astetta ja talvella 4-5 astetta sekä sateet tulevat kasvamaan erityisesti talvella. Nämä tekijät vaikuttavat lumipeitteen paksuuteen, joka vaikuttaa merkittävästi kevättulvien kokoon. Suomen ympäristökeskuksessa on tutkittu ilmastonmuutoksen vaikutuksia Kemi- ja Ounasjoen tulviin viidellä eri ilmastoskenaariolla (Veijalainen 2010). Tulokset ovat riippuvaisia käytetystä skenaariosta. Lämpimät skenaariot ennustavat lumen voimakasta vähenemistä, jolloin tulvat pienenevät selvästi seuraavan 60 vuoden aikana. Viileissä skenaariossa taas lämpötilat eivät nouse suuresti, jolloin lumen määrä säilyy ennallaan. Tällöin sadannan kasvu voi lisätä lumipeitteen paksuutta ja se voi aiheuttaa tulvien kasvua. Keskimäärin tulvat pysyvät samansuuruisina kuin nykyisin jaksolla 2011-2040 ja pienenevät hieman jaksolla 2041-2070.
Kuva 12. Rovaniemen mitoitussadantaan perustuvalla menetelmällä simuloitujen 100 vuoden tulvien ajankohta ja virtaamahuiput referenssijaksolla ja 2011–40 ja 2041–70 minimi- ja maksimiskenaarioilla.
(Veijalainen 2010, SYKE)
Suomen ympäristökeskuksessa tehdyn laskelman (Veijalainen 2010) mukaan Kemijoen virtaamahuippu hieman aikaistuu sekä syksyn ja talven virtaamat kasvavat. Tulvan virtaamat eivät muutu merkittävästi mutta tulvan ajankohta aikaistuu. Kemijoen vesistöalueella suurimmat tulvat ovat kevään lumen sulamistulvia, jotka muuttuvat lumen määrän muutosten kautta. Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta kesän ja syksyn vesisateiden sekä rankkasateiden arvioidaan lisääntyvän, mikä voi aiheuttaa tavanomaista suurempia tulvia kesällä ja syksyllä. Kesä- ja syystulvien ei kuitenkaan arvioida yltävän yhtä suuriksi kuin kevättulvat. Kuvasta 12 voidaan nähdä Rovaniemen kerran 100 vuodessa esiintyvän tulvan muuttuminen. Taulukoissa 8 ja 9 on esitetty tulvien muuttuminen Rovaniemen ja Kittilän alueilla. Taulukoissa on viidellä eri skenaariolla saatujen virtaamien minimi- ja maksimimuutos prosentteina. Kerran 20 ja 50 vuodessa esiintyvät tulvat on laskettu eri menetelmällä kuin harvinaisemmat tulvat.
0 1000 2000 3000 4000 5000 6000
1.4. 11.4. 21.4. 1.5. 11.5. 21.5. 31.5.
Virtaama (m3/s)
Päivämäärä Referenssi tulva 1/100a
2011-2040 Maksimskenaario 2011-2040 Minimiskenaario 2041-2070 Maksimiskenaario 2041-2070 Minimiskenaario
Taulukko 8. Rovaniemen tulvien muuttuminen ilmastonmuutoksen vaikutuksesta. (Veijalainen 2010, SYKE)
Jakso 2011-2040 Jakso 2041-2070
Tulvan toistumisaika min muutos max muutos min muutos max muutos
20 -13,90 % -1,80 % -29,80 % 1,00 %
50 -13,00 % -1,60 % -30,10 % 1,70 %
100 -17,70 % 7,60 % -28,30 % 10,60 %
250 -16,90 % 4,90 % -28,20 % 8,40 %
1000 -14,50 % 4,10 % -22,40 % 7,30 %
Taulukko 9. Kittilän tulvien muuttuminen ilmastonmuutoksen vaikutuksesta. (Veijalainen 2010, SYKE)
Jakso 2011-2040 Jakso 2041-2070
Tulvan toistumisaika min muutos max muutos min muutos max muutos
20 -7,60 % -1,50 % -18,30 % 1,00 %
50 -8,20 % -2,10 % -16,90 % 1,50 %
100 -10,80 % -1,80 % -14,60 % 0,30 %
250 -10,40 % -2,50 % -13,40 % 2,20 %
1000 -10,30 % -3,30 % -12,60 % 4,50 %
Ilmastonmuutoksen vaikutus tulvien muuttumiseen on vielä epävarmaa, sillä se riippuu paljonko lämpötila ja sadanta muuttuvat. Lähivuosikymmeninä suurimman riskin tulvien syntymiseen aiheuttaa skenaario, jossa sadanta kasvaa talvella ja keväällä, mutta lämpötila nousee vain vähän. Tällöin lumen sulaminen yhdistettynä koviin sateisiin saa aikaan suurimmat tulvat. Lisäksi jääpatoriski suurenee. Riskinäkökulmasta voisi olla perusteltua varautua pahimpaan eli tulvien pieneen kasvuun. (Veijalainen 2010.)
4.2 Muun pitkäaikaisen kehityksen vaikutus tulvariskeihin
Suurimmat tulvavahingot aiheutuvat jokien varsilla sijaitseville taajamille ja tiheästi asutuille alueille.
Kemijoen vesistöalueella oli vuonna 2009 yhteensä 97 000 asukasta, joista vakituisia asukkaita on 95 000.
(Suomen ympäristökeskus). Väestön määrän kehittymistä ei ole arvioitu vesistöalueen tasolla, mutta kuntakohtaisia arvioita voidaan käyttää suuntaa antavasti. Väestön määrän arvioidaan vähenevän Kemijoen vesistöalueen reuna-alueilla ja keskittyvän entistä enemmän suurille paikkakunnille. Väestön määrän on ennustettu kasvavan erityisesti Rovaniemellä ja Kittilässä (taulukko 10). Väkiluvun ennustetaan pienenevän useimmilla paikkakunnilla, erityisesti Itä-Lapin alueella.
Tulevaisuudessa tulvien aiheuttamat vahingot väestölle ja taloudelliselle toiminnalle voivat hieman pienentyä Kemijoen vesistön koillisilla ja pohjoisilla alueilla, joissa asutus on harvassa. Kemijoen alaosan sekä Ounasjoen valuma-alueilla, joilla on paljon pysyvää asutusta, ovat tulvariskit joko nykyisen kaltaiset tai hieman suuremmat erityisesti tulvariskialueille rakennettaessa.
Taulukko 10. Kemijoen vesistöalueella sijaitsevien kuntien väestön määrä vuonna 2009 ja ennustettu väestön kehitys vuoteen 2025. (Lähde: Tilastokeskus 2011)
Kunta v.2009 v.2025 Muutos (%)
Rovaniemi 59 848 65 862 10,05
Kemi 22 580 22 252 -1,45
Tornio 22 426 23 696 5,66
Sodankylä 8 801 7 691 -12,61
Kemijärvi 8 519 6 562 -22,97
Keminmaa 8 606 8 648 0,49
Kittilä 6 115 6 593 7,82
Ranua 4 407 3 621 -17,84
Salla 4 231 3 406 -19,50
Posio 3 945 3 384 -14,22
Kolari 3 854 3 987 3,45
Tervola 3 462 3 119 -9,91
Enontekiö 1 882 1 905 1,22
Savukoski 1 181 1 017 -13,89
Pelkosenniemi 1 025 847 -17,37
Yhteensä 160 882 162 590 1,06
Metsätalouden toimenpiteet sekä turvetuotanto voivat äärevöittää jokien virtaamia ja voivat sitä kautta lisätä tulvariskejä Kemijoen vesistön alueilla. Metsäojitukset ovat lisänneet Pohjois-Suomessa keski- ja ylivirtaamia erityisesti heti ojituksen jälkeen. Hyvärinen ja Vehviläinen (1981) ovat arvioineet metsäojitusten aiheuttamaksi kevätylivirtaamien lisääntymiseksi n. 0,5 % valuma-alueen yhtä ojitusprosenttia kohti Pohjois- Suomen aapasuoalueilla. (Hyvärinen 1984.) Kemijoen vesistöalueella metsähakkuiden sekä soiden kunnostusojituksen voimakas lisääntyminen voivat hieman vaikuttaa jokien tulvimiseen sekä lisätä haitallisia vaikutuksia veden laatuun.
5 Paikkatietoaineistojen käyttö tulvariskialueiden tunnistamisessa
Suomen ympäristökeskuksessa tulvariskien alustavaan arviointiin kehitettyä paikkatietoanalyysiä (Turina- paikkatietoanalyysi) voidaan käyttää työkaluna alavien, mahdollisesti tulville alttiiden alueiden määrittämisessä. Tulva-alueen määrittäminen perustuu laskentaan, jossa otetaan huomioon maaston topografia, yläpuolisen valuma-alueen koko, järvisyys ja uoman kaltevuus. Laskenta suoritetaan valuma- alueittain ja kalibrointi tehdään virtaama ja vedenkorkeushavaintojen avulla. Laskennan suurimpana ongelmana on maastoaineiston heikko tarkkuus, joka on pääasiassa 2,5 metriä (25 m ruutuja) ja joiltakin osin 1 metriä (10 m ruutuja). Määritetyt tulva-alueet yhdistetään maankäyttöä kuvaavien paikkatietoaineistojen kanssa, jolloin voidaan karkealla tasolla arvioida mahdolliset tulvariskialueet.
Menetelmän avulla voidaan lisäksi arvioida ilmastonmuutoksen vaikutuksia tulvan peittämiin alueisiin ja tunnistaa tulvatasanteita.
Seuraavassa on esitetty menetelmän tärkeimmät työvaiheet:
korkeusmallin esikäsittely (painanteiden tasoittaminen ja uomaverkon kovertaminen)
virtausreitin, valuma-alueiden ja järvisyyden sekä kaltevuuksien mallintaminen korkeusmallista
virtaamalaskennan kalibrointi (toistuvuusanalyysi Hydroasemille, tulvatietojärjestelmä)
virtaamalaskenta Kaiteran nomogrammia soveltaen
vedenkorkeuslaskennan kalibrointi (toistuvuusanalyysi Hydroasemille, tulvatietojärjestelmä)
vedenkorkeuslaskenta Bernoullin ja Manningin yhtälöitä soveltaen
tulva-alueiden generointi perustuen path distance algoritmiin ja niiden esittäminen
Karkean tason tulvan peittävyyden avulla arvioidaan mahdolliset merkittävät tulvariskialueet, joita tulisi tarkastella tarkemmin tulvavaara- ja tulvariskikarttojen avulla. Arvioinnissa voidaan käyttää apuna ympäristöhallinnon ohjetta Tulvariskien kartoittaminen (Alho et. al. 2008), jossa esitellään tulvariskien kannalta tärkeitä tulvahaavoittuvia kohteita ja alueita sekä annetaan työkaluja arvioinnin tekemiseen.
Merkittävien tulvariskikohteiden tunnistamisessa voidaan käyttää lisäksi ns. tulvariskiruutuja ja riskialueita, joita on sovellettu pelastustoimen riskiruuduista. Tulvariskien luokitusperusteena käytetään rakennus- ja huoneistorekisterin asukasmäärää ja kerrosalaa (Taulukko 11) 250x250 metrin kokoisella ruudulla. Tällöin ruudut, joissa on suurin riski, merkitään riskiluokkaan I ja ruudut, joissa on pienin riski, merkitään riskiluokkaan IV. Riskialue muodostuu, kun vähintään 10 samaan tai sitä korkeampaan riskiluokkaan kuuluvaa riskiruutua ovat yhteydessä toisiinsa.
Taulukko 11. Riskiruutujen luokittelu asukasmäärän ja kerrosalan perusteella.
Riskiluokka Asukkaiden määrä Kerrosala [m2]
I >250 Tai >10 000
II 61-250 Tai 2 501-10 000
III 10-60 Tai 250-2 500
IV <10 Ja <250
6 Tulvariskialueiden tunnistaminen
Tässä kappaleessa käsitellään merkittävien tulvariskialueiden tunnistamista kerran 1000 vuodessa toistuvalla tulvalla, joka kuvastaa suurinta mahdollista tulvaa. Kerran 1000 vuodessa toistuvan tulvan arvoidaan kattavan myös mahdollisien jääpatotulvien aiheuttamat poikkeuksellisen suuret vedenkorkeudet.
Kemijoen vesistöalueella tulvan arviointi perustuu edellisessä kappaleessa selostettuun Turina- paikkatietoanalyysiin. Kemijoen vesistöalueella Turina-paikkatietoanalyysi on suuntaa antava malli tulvan leviämisestä. Malli ei huomioi säännöstelyä eikä patoja rakennetulla vesistöalueella. Sen vuoksi malli toimii parhaiten Ounasjoella ja Ylä-Kemijoella. Turina-paikkatietoanalyysin tulva-alue mm. Ala-Kemijoen alueella on virheellinen johtuen korkeusmallin virheestä. Virheen seurauksena tulva-alueet ovat mallintuneet liian laajoiksi. Mallinnus ei huomioi säännöstelyä, joten myös patojen vaikutusalueella olevien yläpuolisten uomaosuuksien vesisyvyydet mallintuvat aina liian korkeiksi ja siten tulva-alueet liian laajoiksi.
Rovaniemen ja Kittilän alueilla tulvariskien arviointi perustuu tulvavaarakartoitukseen (kuvat 13 ja 14), joka on tarkempi malli tulvan leviämisestä kuin Turina-paikkatietoanalyysi. Koko Kemijoen vesistöalueelta ei ole tarkkoja ja yhtenäisiä tietoja olemassa olevista kohteista ja tulvan leviämisalueista, joten tiedot ovat osittain puutteelliset. Tarkasteluissa ei ole arvioitu yksittäisten kohteiden tarkempaa tulvahaavoittuvuutta, vaan arvioissa on tarkasteltu kohteiden sijoittumista laskennalliselle tulva-alueelle.
Kuva 13. Rovaniemen taajaman kerran 1000 vuodessa toistuvan tulvan peittämät alueet.
Kuva 14. Kittilän taajaman kerran 1000 vuodessa toistuvan tulvan peittämät alueet.
6.1 Kokemusperäinen tieto ja aiemmat selvitykset
Kokemusperäisen tiedon mukaan merkittävimmät tulvavahinkoalueet Kemijoen vesistöalueella ovat Kemi- ja Ounasjoen yhtymäkohdassa sijaitseva Rovaniemen Saarenkylä sekä Ounasjoen varrella sijaitseva Kittilän kirkonkylä. Saarenkylä ja Kittilä ovat luonnostaan matalia tulva-alueita, joissa kevättulva nousee kauas jokiuomasta. Kevättulvat ovat toisinaan aiheuttaneet myös taloudellisia vahinkoja alueen asutukselle.
Aiempien selvitysten mukaan säännöstelyaltaista ja voimalaitosrakentamisesta huolimatta suurtulvat voivat aiheuttaa huomattavia vahinkoja. Suurtulvaselvityksen (Ollila ym. 2000) mukaan Kemijoen suun alueella tulvavahinkojen syntyminen on harvinaista. Kemijoen tulvat eivät myöskään vaikuta meren vedenpinnankorkeuteen. Suurtulvaselvityksessä koko Kemijoen vesistössä suurtulvavahinkojen suuruudeksi on arvioitu noin 10 miljoonaa euroa. (Ollila ym. 2000.) Eniten vahinkoja syntyy Rovaniemen Saarenkylän alueella ja myös muualla Rovaniemen alueella. Pahin mahdollinen tilanne syntyy silloin jos Ounasjoen ja Kemijoen poikkeuksellisen suuret tulvahuiput ajoittuvat samanaikaisesti Rovaniemelle, jolloin useita alueita Rovaniemen ympäristössä jää tulvan alle. (Marttunen ym. 2004.)
Raportin luvussa 3 on selvitetty aiemmin esiintyneitä tulvia. Viimeisin suuri tulva oli Rovaniemen seudulla vuonna 1993. Vuoden 1973 tulva oli lähes samansuuruinen. Vuonna 1973 tulva oli vedenkorkeudeltaan N₆₀+77,42 metriä, mikä on suurin havaittu vedenkorkeus Kemijoen voimalaitosten rakentamisen jälkeen.
Vuoden 1993 tulva oli hieman pienempi vedenkorkeudeltaan, mutta virtaamaltaan se oli suurin. Vuonna 1993 virtaama oli Rovaniemellä Valajaskoskella 4 207 m³/s. Vuonna 1993 tulva kasteli joitakin yksittäisiä rakennuksia. Lisäksi teitä jouduttiin korottamaan useista kohdista mm. Saarenkylän alueella.
Kemijärven ympäristössä vahinkojen kokonaismäärä olisi noin 0,8 miljoonaa euroa sijoittuen eri puolille Kemijärveä. Vahinkojen suuruuteen vaikuttaa Rovaniemen suojelemiseksi tehdyt toimenpiteet. Kemijärveä joudutaan ylipadottamaan jotta estetään Kemijoen ja Ounasjoen tulvahuippujen ajoittuminen yhtä aikaa
Kemijoen vesistöalueen pohjoisilla alueilla mittavimmat vahingot syntyvät jääpatojen vaikutuksesta aiheutuneista tulvista. Vesistöalueen pohjoisosissa suurimmat vahingot ovat syntyneet Pelkosenniemen kirkonkylän kohdalla, jossa useat talot kylältä kärsivät vaurioita. Jääpatojen aiheuttamia tulvavahinkoja on syntynyt myös Savukosken kunnan alueella Niemijoen seudulla, Ylä-Kemijoen varrella sekä Sallan kunnan alueella Saijan kylässä ja Kuolajoen suualueella. Kitisellä vahinkoja on syntynyt Sodankylän kirkonkylällä ja Petkulassa. Kemijärven yläpuolisella alueella vahinkojen kokonaismäärä on yhteensä noin 550 000 euroa.
(Ollila ym. 2000.)
Ounasjoella pahimman tulvariskin aiheuttavat jääpadot. Jääpatojen aiheuttamia vahinkoja on syntynyt useina vuosina Ounasjoen varrella. Jääpatojen lisäksi kevään vesitulvat voivat aiheuttaa tulvariskin Ounasjoella erityisesti Kittilän alueella. Suurin vesistötulva oli Kittilässä vuonna 2005. Silloin vedenkorkeus oli terveyskeskuksen kohdalla N₆₀+177,56 metriä ja virtaama 1 065 m³/s. Vuonna 2005 tulvavahinkojen kokonaismäärä oli lähes 6 miljoonaa euroa Kittilän kirkonkylällä. Ounasjoen varrella pahimmat vahingot aiheutuvat rakennuksille, silloille ja teille.
Tiehallinnon tietojen mukaan tulva on aiheuttanut vuonna 2005 tien katkeamisia Kittilässä Tepaston ja Raattaman välillä sekä Levijoen kohdalla Muotkavaaran ja Sirkan välillä. Lisäksi vuonna 2005 Kittilän kirkonkylän kohdalla tie oli suljettu tulvan vuoksi. Vuonna 2006 Rovaniemellä tulva on noussut tielle Jokelan ja Oikaraisen välillä sekä Ratantauksen liittymän ja Niskanperän välillä. Myös Raanujärven kohdalla on ollut nopeusrajoituksia tulvan vuoksi. (Tiehallinto.)
Aikaisempien tulvien sekä aikaisempien selvitysten perusteella Kemijoen vesistöalueella tulvalle alttiita alueita nousi esille ainakin Rovaniemellä, Kittilässä, Kemijärvellä, Pelkosenniemellä ja Sodankylässä.
6.2 Tulvariskit ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle
Tulvariskiruutujen ja niistä johdettavien tulvariskialueiden avulla voidaan tarkastella väestölle ja rakennuskannalle aiheutuvaa tulvariskiä. Kemijoen vesistöalueella muodostui yhteensä 6 500 riskiruutua eri puolille vesistöaluetta. Suurin osa riskiruuduista sijoittuu jokien varsille ja ne ovat pääosin IV-luokkaa.
Merkittävimmät riskiruutukeskittymät sijoittuvat Rovaniemen kaupungin, Kittilän kirkonkylän, Kemijärven kaupungin sekä Sodankylän kirkonkylän alueille (kuva 15). Alueiden riskiruudut ovat pääosin III ja IV-luokan riskiruutuja, II-luokan ruutuja on muutamia. I-luokan riskiruutuja muodostui ainoastaan Rovaniemelle (kuva 16).
Riskiruutukeskittymiä muodostui myös useisiin kohtiin Ala-Kemijoelle, mutta näitä alueita ei rajata erikseen, sillä tulvariskien alustavan arvioinnin tulvamallinnus on näillä alueilla virheellinen ja tulva-alueet ovat liian laajoja. Kemijoen vesistöalueella muodostui pienialaisia riskiruutukeskittymiä myös Ounasjoen varteen sekä vesistöalueen harvaan asutuille alueille. Kittilän yläpuolelle Levin ympäristöön muodostui muutamia 3- ja 4 - luokan riskiruutuja, sillä alueella on paljon kerrosalaa suuren loma-asuntomäärän vuoksi. Näitä pienialaisia alueita ei ole nostettu erikseen esille, sillä alueille tulvasta mahdollisesti aiheutuvien vahingollisten seurausten arvioidaan olevan yleiseltä kannalta katsoen vähäiset.
Taulukkoon 12 on koottu Kemijoen vesistöalueen riskialueiden sekä koko vesistöalueen tulvan peittämien asuinalueiden tunnuslukuja (taulukko 12). Koko Kemijoen vesistöalueen karkean tason tulvan peittämillä asuinalueilla on yhteensä hieman alle 20 000 asukasta, joista suurin osa sijoittuu Rovaniemen kaupungin alueelle. Rovaniemen tulvavaarakartoitetulla alueella tulvaveden alle uhkaa jäädä noin 9 500 asukasta.
Muilla riskialueilla asukkaiden määrät ovat huomattavasti pienempiä, ainoastaan Kemijärven riskialueella on yli 1 000 asukasta. Suurimpien taajamien lisäksi väestöä sijoittuu tasaisesti eri puolille vesistöaluetta nauhamaisesti jokien varteen.
Kuva 15. Kemijoen vesistöalueen karkean tason tulva-alueet sekä tulvariskiruutukeskittymät.
Taulukko 12. Kemijoen vesistöalueen mallinnetulla tulva-alueella olevien asuinalueiden tunnuslukuja riskiruutukeskittymissä ja koko vesistöalueella.
Rajatut riskialueet
Rajauksen Pinta-ala
(km²)
Asukkaat Rakennukset Asuin- rakennukset
Vapaa-ajan rakennukset
Kerrosala (m²)
Riski- ruudut Rovaniemi (tulvavaara-
kartoitettu alue) 94 9 500 2 900 1 900 600 653 100 447
Kemijärvi 107 1 500 400 300 100 112 300 261
Kittilän kk. 37 700 300 200 70 54 400 65
Sodankylä 13 600 200 100 70 34 500 69
Koko vesistöalue yhteensä 49 467 19 800 6 900 4 200 1 900 1 373 800 6 500
Rakennus- ja huoneistorekisterin tietojen mukaan Kemijoen vesistöalueen karkean tason tulva-alueen asuinalueilla veden alle arvioidaan jäävän yhteensä hieman alle 20 000 rakennusta, joista noin 4 000 on asuinrakennuksia ja noin 2 000 vapaa-ajan rakennusta. Kerrosalaa on tulvan peittämällä alueella yhteensä lähes 1 400 000 m².
Eniten riskiruutuja sijaitsee Rovaniemellä, jossa riskiluokaltaan merkittävimmät tulvariskiruudut sijaitsevat Rovaniemen Rantavitikka-Viirinkangas alueella sekä Saarenkylän alueella. Rovaniemelle muodostui 16 I- luokan riskiruutua ja 78 II-luokan riskiruutua (kuva 16). Suurin osa I-luokan riskiruuduista muodostui veden alle jäävän kerrosalan perusteella. Rantavitikan alueella ja Harjulammen ympäristössä osa I-luokan riskiruuduista muodostui myös asukasluvun perusteella.
Erityisiä riskikohteita tulvan uhatessa ovat sairaalat ja vanhainkodit, koska niissä olevien ihmisten liikkuminen on rajoitettua. Muita merkittäviä riskikohteita ovat mm. päiväkodit ja koulut. Asutuksen erityiskohteita tarkasteltaessa on käytetty rakennus- ja huoneistorekisterin tietoja, jotka saattavat olla osittain puutteelliset.
Taulukkoon 13 on koottu Rakennus- ja huoneistorekisterin (RHR2009) tietoaineistosta Kemijoen vesistöalueen tulva-alueella sijaitsevat vaikeasti evakuoitavat kohteet. Kemijoen vesistöalueen tulvauhanalaiset terveyskeskukset sijaitsevat Rovaniemen Saarenkylässä ja Rautiosaaressa sekä Tervolan kirkonkylällä. Tulva uhkaa myös Kemijärven keskustan terveyskeskusta, Kittilän terveyskeskusta sekä Savukosken terveyskeskusta. Lisäksi Rovaniemen Sairaalakadun terveyskeskus sijaitsee tulva-alueen reunassa. Tulvavaarassa olevia vanhainkoteja on Rovaniemellä kaksi Saarenkylässä ja yksi Rautiosaaressa. Vanhainkoteja on tulvavaara-alueella myös Kittilässä kirkonkylällä Pääskylänniemessä sekä Tepaston kylällä. Päiväkoteja on Rovaniemellä kolme Saarenkylässä, yksi Rantavitikalla ja yksi Mäkirannassa. Lisäksi Kemijärvellä, Tervolassa ja Rautiosaaressa ovat päiväkodit tulvavaara-alueella.
Tulvauhanalaisia kouluja on Rovaniemellä Saarenkylässä, Rantavitikalla sekä Muurolassa, Kemijärven keskustassa ja Tervolan kirkonkylällä. Muita erityiskohteita on kaiken kaikkiaan 13. Ne ovat pääosin muita huoltolaitosrakennuksia ja terveydenhuoltorakennuksia, kuten kunnan palvelutaloja ja hoitokoteja.
Taulukko 13. Rakennus- ja huoneistorekisterin erityiskohteiden määrä Kemijoen vesistöalueen tulva- alueella.
Rajatut riskialueet Koulut Päiväkodit Vanhainkodit Terveyskeskukset Muut kohteet
Rovaniemi 2 5 2 1 2
Kittilä 0 0 1 1 3
Kemijärvi 2 1 0 1 1
Sodankylä 0 0 0 0 2
Koko vesistöalue
yhteensä 9 7 6 6 13
Vedenottamoon päässyt tulvavesi voi aiheuttaa talousveden pilaantumisen, jonka seuraukset voivat olla merkittäviä ihmisen terveydelle. Kemijoen vesistöalueella on yhteensä 17 pohjavedenottamoa tulva-alueella.
Rajatuilla riskialueilla pohjavedenottamoita on tulva-alueella Kittilässä kaksi ja Kemijärvellä kaksi. Kittilän vedenottamoista toinen on Kittilän kirkonkylän päävedenottamo. Kittilässä kriisiajan vesi saadaan johdettua Levin pohjavedenottamoista. Kemijärven tulva-alueella sijaitsevat Soppelan ja Kaisankankaan vedenottamot, mutta niiden sulkeminen tulvatilanteessa ei aiheuta suurta haittaa, sillä Kemijärven päävedenottamo on tulva-alueen ulkopuolella sijaitseva Kostamon vedenottamo. Lisäksi Soppelan vedenottamo tullaan poistamaan käytöstä vuoden 2011 aikana. Muut tulvauhanalaiset pohjavedenottamot sijoittuvat eri puolille vesistöaluetta. Useimmilla alueilla kastuvat pohjavedenottamot eivät ole alueen päävedenottamoita ja alueilla pystytään johtamaan kriisiajan vesi muista pohjavedenottamoista. Rovaniemellä, jossa on eniten asukkaita, ei ole yhtään vedenottamoa tulvavaara-alueella.
Tulvariskejä tarkasteltaessa huomioidaan myös mahdolliset tulva-alueiden rakentamisen painealueet.
Rovaniemen kaupungin alueella kaavoituksessa tulvavaarat huomioidaan suunniteltaessa tontteja tulva- alueelle, joten useimmat uudet asuinalueet on suunniteltu tulva-alueiden ulkopuolelle. Vapaita rakentamattomia tontteja tulva-alueella on Saarenkylässä ja Etelärannassa. Rovaniemen Vaaralassa uusia tontteja on kaavoitettu 54 kappaletta, joista osa sijoittuu Kemijoen ranta-alueelle. Ranta-alueille rakentamiseen tarvitaan kuitenkin poikkeuslupa. Kaavoituksessa Rovaniemelle on esitetty Osuuskauppa Arinan ABC-liikenneasemaa Ala-Korkaloon tulva-alueelle Ankkalammen viereen.
Kittilässä tulvavaara-alueelle on suunniteltu vanhainkodin laajennusta tulvapenkereiden valmistuttua. Lisäksi terveyskeskuksen ja palvelutalojen alue laajennetaan Ounasjoen rantaan tulvapenkereiden valmistuttua.
Kittilässä alin tulvien kannalta sallittu rakentamiskorkeus on 0,5 metriä +hw 1/100 arvo. Tulvauhan alaisille alueille ei osoiteta uutta rakentamista ja tulvariskit huomioidaan. Kittilässä on myös suunniteltu uutta tieväylää Ounasjoen rantaan, jotta tulevaisuudessa saataisiin ohitustie liikennemäärien kasvaessa. (FCG Finnish Consulting Group Oy 2010)
Kemijärven ympäristössä rakentamisen paine-alueet sijoittuvat tulva-alueiden ulkopuolelle. Sodankylässä vapaita tontteja on tulva-alueella ainakin Savikankaalla Kitisen ja Jeesiöjoen yhtymäkohdassa.
Tarkasteltaessa tulvariskejä ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle esille nousi alueita Rovaniemeltä, Kittilästä, Kemijärveltä ja Sodankylästä.
6.3 Tulvariski yhteiskunnan kannalta tärkeille toiminnoille
Yhteiskunnan kannalta tärkeät toiminnot käsittävät koko infrastruktuurin ja sen ylläpidon. Lisäksi tässä luvussa tarkastellaan vesistöalueen merkittävimpiä taloudellisen toiminnan kohteita. Tällaisia kohteita ovat mm. elintarvike- ja lääketeollisuus, satamat ja lentoasemat, joiden toimintojen pitkäaikainen keskeytyminen voi aiheuttaa merkittäviä taloudellisia vahinkoja yhteiskunnalle.
Kemijoen vesistöalueen tulva-alueella ei ole elintarvike- ja lääketeollisuuden toiminnan kohteita eikä tulva- alueella ole merkittäviä satamia tai lentoasemia. Tarkasteltaessa taloudellista toimintaa Kemijoen vesistöalueella, Rovaniemellä tulvauhanalaisella alueella on useita liiketoiminnan ja teollisuuden rakennuksia, joiden toimintojen keskeytyminen voi aiheuttaa merkittävää haittaa liiketoiminnan harjoittajalle.
