NUORTEN TULEVAISUUS-KUVAT MAASEUDUN KEHITTÄMISTYÖN LÄHTÖKOHTANA

(1)

Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu nuorten maaseutuun liittyviä tulevaisuuskuvia. Tulevaisuuskuvien aineksia ammennettiin kirjallisuudesta ja tulevaisuusverstaasta. Satunnaisesti poimittu otos 18–30 -vuotiaita nuoria aikuisia koko maasta arvioi kuuden tulevaisuuskuvan toivottavuutta ja todennäköisyyttä omana tulevaisuutenaan. Lisäksi he laativat oman unelmatulevaisuutensa toimeentulo-, asumis- ja elämäntapareseptit ja kiinnittivät sen johonkin alueeseen. Maaseutu kiinnosti nuoria: kolme neljästä nuoresta piti yhtä maaseudulle sijoittuvista tulevaisuuskuvista erityisen toivottavana ja puolet hyvin todennäköisenä omana tulevaisuutenaan. Nuorilla oli tuhansia erilaisia unelmatulevaisuuksia. Erilaisia nuorisoryhmiä puhuttelivat tulevaisuuksien erilaiset sisällöt ja erilaisilla alueilla oli omat vahvuutensa nuorten unelma-alueina. Kolme neljästä nuoresta sijoitti unelmatulevaisuutensa maaseutualueelle.

Unelmatulevaisuuksissa kaupungeilta kaivataan säpinää ja monipuolisuutta, kaupunkien läheiseltä maaseudulta rauhaa ja yhteyksiä, maaseudun keskuksilta pienimuotoisuutta ja yhteisöllisyyttä ja syvältä maaseudulta vapautta.

Yhteiskunnan on mahdollista vastata nuorten unelmiin ruokkimalla nuoria tulevaisuustiedolla, voimaannuttamalla heitä tulevaisuustoimijoina ja edistämällä politiikan keinoin unelmien toteuttamismahdollisuuksia käytännössä.

Maaseudulla on unelmien sijainnin ja sisällön osalta paljon tarjottavaa myös nuorille.

ISBN 978-952-249-285-2 (kirja) ISBN 978-952-249-286-9 (pdf) ISSN 1797-1284

Aikaisempia Tutu-julkaisuja

1/2014 Kuhmonen, Tuomas & Kuhmonen, Irene: Maaseudun alueidenkäytön tulevaisuuskuvat. 77 s.

1/2013 Laakso, Kimmo & Ahokas, Ira: Viranomaiset ja elinkeinoelämä samassa veneessä – Miten parannamme tiedonkulkua suuronnettomuustilanteissa ja niihin varautumisessa? 97 s.

1/2012 Kuhmonen, Tuomas: Maatilayritysten strategiat ja innovaatiot. 56 s.

1/2011 Linturi, Hannu & Rubin, Anita: Toinen koulu, toinen maailma. Oppimisen tulevaisuus 2030. 171 s.

2/2010 Ahvenainen, Marko & Hietanen, Olli: Matkalla biokauteen – Miten verkottunut bioketju punotaan?

Case Varsinais-Suomi. 58 s.

1/2010 Ahvenainen, Marko – Heinonen Sirkka & Hietanen, Olli: Suunnittelu- ja konsulttialan skenaariot 2020. Suunnittelu- ja konsulttialan kehitys, toimintaedellytysten arviointi ja kilpailukyvyn parantaminen -hankkeen loppuraportti. 36 s.

TULEVAISUUDEN TUTKIMUSKESKUS TUTU-JULKAISUJA 2/2014

NUORTEN TULEVAISUUS- KUVAT MAASEUDUN KEHITTÄMISTYÖN LÄHTÖKOHTANA

Tuomas Kuhmonen, Liisa Luoto ja Jenny Turunen

NUORTEN TULEVAISUUSKUVAT MAASEUDUN KEHITTÄMISTYÖN LÄHTÖKOHTANA

Kuhmonen, Luoto ja Turunen NUORTEN TULEVAISUUSKUVAT MAASEUDUN KEHITTÄMISTYÖN LÄHTÖKOHTANA TUTU-JULKAISUJA 2/2014

(2)

3

TUTU-JULKAISUJA 2/2014

NUORTEN TULEVAISUUSKUVAT MAASEUDUN KEHITTÄMISTYÖN

LÄHTÖKOHTANA

Tuomas Kuhmonen Liisa Luoto Jenny Turunen

(3)

4

Tuomas Kuhmonen Tutkimusjohtaja, KTT, MMM tuomas.kuhmonen(a)utu.fi

Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

Liisa Luoto Projektitutkija, YTM liisa.luoto(a)utu.fi

Jenny Turunen Projektitutkija, HTM

ISBN 978-952-249-285-2 (kirja) ISBN 978-952-249-286-9 (pdf) ISSN 1797-1284

Painopaikka Hansaprint Oy

Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun kauppakorkeakoulu 20014 TURUN YLIOPISTO

Turku Rehtorinpellonkatu 3, 20500 Turku Helsinki Korkeavuorenkatu 25 A 2, 00130 Helsinki Tampere Yliopistonkatu 58 D, 33100 Tampere

(02) 333 9530 utu.fi/ffrc tutu-info@utu.fi

(4)

5

SISÄLLYSLUETTELO

ESIPUHE ... 6

1. JOHDANTO ... 7

1.1. Tutkimuksen tavoitteet ja rajaukset ... 7

1.2. Valinnat ja maaseudun tulevaisuus ... 8

1.3. Henkilökohtainen tulevaisuus ... 14

1.4. Tutkimusprosessin ja raportin rakenne ... 17

2. TULEVAISUUSKUVIEN AINEKSET ... 19

2.1. Kirjallisuuskatsaus ... 19

2.1.1. Maaseudun puitteet liiketoiminta- ja asumisvalinnoille ... 19

2.1.2. Nuorten toimeentulo- ja asumismieltymykset ... 23

2.1.3. Hahmotelmia maaseudun vaihtoehtoisista tulevaisuuksista... 28

2.1.4. Synteesi: maaseudun toimeentulo- sekä asumis- ja elämäntapareseptien osatekijät ... 33

2.2. Tulevaisuusverstas ... 41

2.2.1. Verstaan osallistujat ... 41

2.2.2. Verstaan tuotokset ... 42

3. TULEVAISUUSKUVAT ... 46

3.1. Tulevaisuuskuvien sisältö... 46

3.2. Tulevaisuuskuvien arviointiprosessi ... 50

4. TULOKSET ... 52

4.1. Vastaajien taustatiedot ja näytteen edustavuus ... 52

4.2. Kuusi tulevaisuuskuvaa ... 54

4.2.1. Tulevaisuuskuvien toivottavuus ja todennäköisyys ... 55

4.2.2. Toivottavuus ja todennäköisyys suhteessa vastaajien taustatekijöihin ... 61

4.3. Oma unelmatulevaisuus ... 70

4.3.1. Unelmatulevaisuuden sisältö ... 70

4.3.2. Unelmatulevaisuuden sijainti ... 93

5. YHTEENVETO, JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET ... 103

5.1. Yhteenveto ... 103

5.2. Johtopäätökset ... 107

5.3. Suositukset ... 108

LÄHTEET ... 111

LIITTEET ... 119

(5)

6

ESIPUHE

Yleisessä keskustelussa puhumme nuorisosta monesti kollektiivisessa mielessä, vaikka toisaalta tiedämme, miten heterogeenisestä ihmisryhmästä on kyse. Nuorison määritelmäkin vaihtelee käyttökontekstin mukaan. Juri- disesti nuoruus päättyy 18-vuotiaana, tässä tutkimuksessa 18–30 -vuotias luetaan nuoreksi. Tutkimuksessa tu- lee hyvin esiin ’nuorison’ heterogeenisuus, vaikka nuorison tulevaisuuskäsityksissä onkin yhteisiä elementtejä.

Tutkimusraportissa käsitellään monipuolisesti ja monimenetelmällisesti maaseudun tulevaisuushaasteita ja toisaalta sitä, mitä kohderyhmä piti tulevaisuuden kannalta toivottavana ja todennäköisenä. Toki uhkiin ja ei- toivottuihin tulevaisuuksin otettiin myös kantaa. Tulosten perusteella tehdään politiikkasuosituksia ja toivom- mekin, että tulokset antavat eväitä politiikan tekemiselle. Tutkimuksella on siis tieteellinen ja käytännöllinen ulottuvuutensa.

Tilanteessa, jossa taloutemme rakenne vaatii uudistamista ja monipuolistamista, maaseutu näyttäytyy suurena potentiaalina uudenlaiselle kestävälle taloudelle. Tutkimuksen kohderyhmää tulisi käsitellä ei vain tulevaisuuteen kohdistuvien toimenpiteiden kohteena vaan tulevaisuustoimijoina, jotka itse osallistuvat toivomien- sa tulevaisuuksien rakentamiseen. Toivon, että tutkimusraportti antaa taustatietoa akateemisten ja päätöksente- kijäpiirien lisäksi heterogeenisen nuorison omaan tulevaisuustyöhön.

Tutkimushankkeen on rahoittanut maa- ja metsätalousministeriö Manner-Suomen maaseudun kehittä- misohjelman 2007–2013 valtakunnallisten hankkeiden varoista. Ohjausryhmän jäseninä ovat toimineet kehi- tyspäällikkö Jarkko Huovinen Kuntaliitosta, asiantuntija Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskuksesta, johtaja Minna-Mari Kaila MTK:sta, neuvotteleva virkamies Sirpa Karjalainen maa- ja metsätalousministeriöstä, tutkimusjohtaja Tuomas Kuhmonen Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta, kylien liiketoiminta-asiamies Juha Kuis- ma Suomen Kylätoiminta ry:stä, nuorisotyön johtaja Marjaana Liukko Suomen 4H-liitosta, nuorisotutkimuk- sen dosentti, yliopistotutkija Jaana Lähteenmaa Helsingin yliopistosta ja toiminnanjohtaja Arja-Leena Peiponen Maaseudun Kehittämisyhdistys Viisari ry:stä. Ohjausryhmän puheenjohtajana on toiminut tutkimusjohtaja Tuomas Kuhmonen ja sihteerinä projektitutkija Liisa Luoto. Tulevaisuuden tutkimuskeskus kiittää rahoittajaa työn mahdollistamisesta ja ohjausryhmää hyvistä kommenteista ja ajatuksista. Lämmin kiitos myös tulevaisuusverstaaseen ja seminaariin osallistuneille sekä erityisesti kyselyyn vastanneille nuorille tutkimuksen hyväksi annetusta arvokkaasta ajasta!

Turussa 27.8.2014

Juha Kaskinen Johtaja

Tulevaisuuden tutkimuskeskus

(6)

7

1. JOHDANTO

1.1. Tutkimuksen tavoitteet ja rajaukset

Maaseudulla on monta vaihtoehtoista tulevaisuutta. Maaseutu voi kehittyä esimerkiksi ”biotalouden on- nelaksi”, ”siirtomaataloudeksi”, ”maaseutumuseoksi” tai ”saarekemaaseuduksi” (Kuhmonen & Kuhmonen 2014). Maaseudun kehitykseen vaikuttavia muutosvoimia, ajureita, on kymmenittäin: kestävyysvaatimukset, kaupungistuminen, ikääntyminen, luonnonvarojen merkitys, energiakysymykset, hajautuminen ja keskittymi- nen, terveys ja hyvinvointi jne. Nämä voivat vaikuttaa eri paikoissa, eri aikoina ja eri toimijatahoihin hyvinkin monella erilaisella tavalla. Keskeistä entisen säilymiselle tai muutoksen syntymiselle on se, että muutosvoimat vaikuttavat valintoihin – ihmisten, organisaatioiden ja yhteiskunnan sitoutumiseen juuri tietynlaisiin tulevai- suuspolkuihin.

Nuorten valinnat ovat maaseudun tulevaisuuden syntymisen ytimessä. Erityisen merkityksellisiä 20–30 vuoden päähän ulottuvan tulevaisuuden kannalta ovat nykyisten nuorten tekemät valinnat. Miten he an- saitsevat toimeentulonsa? Missä he asuvat? Miten he elävät? Jokaisella on omien mieltymysten, voimavarojen, mahdollisuuksien ja sattumien kautta määrittyvä erityinen toimeentulo-, asumis- ja elämäntapareseptinsä. Mo- net muutosvoimat vaikuttavat siihen, millaisia aineksia näihin resepteihin valikoituu ja millaiseksi maaseudun asutus ja liiketoiminta niiden myötä muovautuvat. Tämän tutkimuksen päätavoitteena on selvittää, mil- laiset vaihtoehtoiset maaseudun asumisen ja liiketoiminnan muodot houkuttavat nykynuorisoa tule- vaisuudessa. Tavoitteen saavuttamiseksi hahmotellaan kuusi visualisoitua tulevaisuuskuvaa, joiden toivotta- vuutta ja todennäköisyyttä omana tulevaisuutena testataan laajassa kyselytutkimuksessa. Näihin kuviin sekä nuorten itse määrittelemiin unelmatulevaisuuksiin perustuvista mikrotason valinta-aikomuksista ja arvioista voidaan johtaa hahmotelmia maaseudun makrotason mahdollisista ja toivottavista tulevaisuuksista. Tulosten perusteella päästään myös pohtimaan, mitä maaseudulla pitäisi kehittää ja miten, jotta nuorten positiiviset tulevaisuuskuvat voisivat toteutua ja vahvistaa maaseudun elinvoimaisuutta. Tuloksista johdetaan suosituksia maaseu- tupolitiikalle ja käytännön kehittämistyölle.

Tutkimustyössä joudutaan tekemään aina rajauksia. Tulevaisuutta koskeva tutkimus kiinnittyy eri- laisten tulevaisuuksien kirjoon erityisellä tavalla, joka riippuu tutkimusintressistä. Tutkimustehtävä voi koskea mahdollisia ja/tai mahdottomia, toivottuja ja/tai ei-toivottuja taikka todennäköisiä ja/tai epätodennäköisiä tulevaisuuksia (kuva 1). Tässä tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita sellaisista maaseutuun liittyvistä sellaisista toi- meentuloa, asumista ja elämäntapaa koskevista tulevaisuusvalinnoista, jotka ovat mittakaavaltaan merkittäviä ja maaseudun elinvoimaisuuden näkökulmasta mahdollisia ja toivottavia (vrt. Bell 1997, 73). Maaseudun auti- oitumista ja elinvoiman heikkenemistä edistävät valinnat on jätetty tämän tarkastelun ulkopuolelle, koska tutkimuksen tulosten on tarkoitus palvella maaseudun liiketoiminnan, asumisen ja niistä muodostuvan elinvoimaisuuden kehittämistyötä erilaisilla yhteiskuntapolitiikan keinoilla. Nuoret arvioivat kyselytutkimuksessa

(7)

8

mahdollisten ja maaseudun elinvoimaisuuden kannalta tulevaisuuksien toivottavuutta ja todennäköisyyttä omasta näkökulmastaan.

Kuva 1. Erilaisia tulevaisuuksia.

1.2. Valinnat ja maaseudun tulevaisuus

Tulevaisuus syntyy valinnoista. Valintojen kautta ihmiset päätyvät johonkin ammattiin, työ- ja asuinpaikkaan, perhesuhteeseen, toimeentulomalliin jne. Osa valinnoista on niin pieniä, että niissä voidaan palata helposti takaisin lähtöpisteeseen, jos mieltymykset, voimavarat tai olosuhteet muuttuvat. Jotkin valinnat ovat kuitenkin ominaisuuksiltaan tai mittakaavaltaan sellaisia, että niitä ei voi kokonaan peruuttaa ja niistä aiheutuu väistämättä uponneita kustannuksia (sunk costs), joita ei saada koskaan katettua (Arkes & Blumer 1985, 124–125;

Baumol & Willig 1981, 406). Esimerkiksi liiketoiminnan epäonnistuminen voi aiheuttaa toiveiden ja ponnistus- ten romuttumisen, maineen tai liikearvon heikentymisen sekä taloudellisen tappion, kun esimerkiksi turhaksi jäänyttä kalustoa joudutaan myymään kirjanpitoarvoa halvemmalla – syntyy psykologisia, sosiaalisia ja taloudel-

(8)

9

lisia uponneita kustannuksia. Näitä voi syntyä myös esimerkiksi kouluttautumis- tai asuinpaikkavalintojen myö- tä, jos tehdylle uhraukselle ei saada odotettua tuottoa tai mielihyvävastinetta. Muutoksen vaatimat ponnistukset sekä tehdyt uhraukset liimaavat ihmiset erilaisista valinnoista syntyviin kehityspolkuihin: isoa polkua ei vaihde- ta jatkuvasti. Toisaalta tällaiset isot valinnat ovat kaikkein mielenkiintoisimpia tutkimuskohteita, sillä niiden vaikutukset ovat merkittäviä sekä yksilöille että yhteiskunnalle.

Työ, asuinpaikka ja elämäntapa ovat strategisia valintoja. Taloustieteilijä G. L. S. Shackle (1955, 63) nimitti edellä kuvatun kaltaisia valintoja ratkaiseviksi kokeiluiksi (crucial trial). Hänen mukaansa tällaiset ko- keilut ovat ainutlaatuisia, koska ne olennaisella ja peruuttamattomalla tavalla määrittävät valitsijan tulevien ta- pahtumien polun: ”Toteuttamalla kokeilun yksilö saa uuden olosuhteiden ja mahdollisuuksien joukon, minkä jälkeen hänen on loogisesti mahdotonta toistaa kokeilua, joka toi hänet tähän tilanteeseen”. Myös strateginen valinta (strategic choice;

Child 1972, 12; Child 1997, 48; Mosakowski 1997, 437) ja käytäväperiaate (corridor principle; Ronstadt 1988, 34; Ronstadt 2007, 71) kuvaavat samaa, epävarmuuden vallitessa tehtyä riskipitoista kiinnittymistä johonkin tiettyyn tulevaisuuspolkuun. ”Strategisen” minimimittakaava on tulkinnanvarainen ja toimijakohtainen: jos valintaan sitoutuu valitsijan mittakaavassa merkittäviä uhrauksia ja palautumattomuutta, sitä voidaan pitää strate- gisena valintana. Ammatti ja työ, asuinpaikka ja elämäntapa ovat ihmisille luonteeltaan strategisia valintoja.

Aika sitoo valinnat toisiinsa polustoksi. Merkittäviä valintoja ei voida tehdä jatkuvasti, mikä johtuu niiden vaatimista investoinneista, epävarmuuden aiheuttamista riskeistä ja uponneista kustannuksista. Toi- meentulo- ja asumisratkaisut vaativat ponnistelua, muiden vaihtoehtojen ohittamista (mistä aiheutuu vaihtoeh- toiskustannuksia) sekä investointeja aineettomiin (koulutus) ja aineellisiin (asunto) kohteisiin. Niinpä merkittä- vät valinnat muodostavat ajassa tarkasteltuna eräänlaisen valintojen poluston: tiettyä merkittävää valintaa seuraa jonkin pituinen toteutus- tai takaisinmaksujakso, ennen kuin taas uudessa valintatilanteessa päädytään uudelle polulle jne. (kuva 2). Strategisessa valinnassa – tulevaisuuspolun käännepisteessä – yhdistyvät halu (tai pakko), kyky ja mahdollisuus muutokseen ja käännepisteen synnyttävät usein yhtäaikaiset henkilökohtaiset, taloudelliset ja sosiaaliset muutosvoimat.

Aika erottelee tulevaisuuksia monin eri tavoin. Tarkastelujakson loppupuolella (esim. lähellä vuotta 2030) vaikuttavien voimien ja valintojen ennakointi on vaikeaa, koska valittavissa olevat tulevaisuusmaisemat ovat muuttuneet lähitulevaisuuden valintojen seurauksena monin eri tavoin. Kaukana tulevaisuudessa vaikuttaa lisäksi tekijöitä, joilla ei ole nykyisyydessä vaikutusvoimaa tai joita ei edes tunnisteta. Historiallisella ajalla on moninaisia vaikutuksia projisoitaessa tietyn hetken aikomuksia tulevaisuuteen. Ikävaikutus syntyy vaikutuksen tai muutoksen kestosta, ajanjaksovaikutus koskee kaikkia tietyn ajanjakson henkilöitä samankaltaisena ja kohortti- vaikutus erilaistaa tietyn hetken vaikutusta sen perusteella, että henkilöillä on erilainen historiallinen perintö (Aldrich & Ruef 2006, 164). Esimerkiksi 10 vuotta maalla asuneet kokevat asian eri lailla kuin vuosi sitten muuttaneet (ikävaikutus), syvä lama vaikuttaa erityisellä tavalla kaikkien laman koskettamien tulevaisuuden- suunnitelmiin (ajanjaksovaikutus) ja netin tilapäinen toimimattomuus peräkorvessa voi haitata enemmän nuoria kuin ikäihmisiä erilaisten tarpeiden ja tottumusten vuoksi (kohorttivaikutus).

(9)

10

Kuva 2. Strategisten valintojen evoluutiomalli.

Muutosprosesseilla voi olla tunnistettavia hahmoja. Yksilötason valintojen tuloksena syntyvät makrotason muutokset voivat noudattaa tunnistettavissa olevaa hahmoa muun muassa siksi, että valinnat ovat yh- densuuntaisia tai ne muuttuvat ajan myötä yhdensuuntaisemmiksi. Yksilötasolta kerättävästä aikomuksia yms.

koskevasta informaatiosta voidaan tunnistaa tekijöitä, jotka ennakoivat tietynlaisen makrotason muutoshahmon toteutumista (kuva 3). Makrotason muutokset voivat toteutua paitsi lineaarisena kehityksenä myös esimerkiksi muutosaaltoina, hyppäyksellisenä muutoksena, eksponentiaalisena muutoksena tai eri poluille haarautuvana rinnakkaiskehityksenä; kohinahahmossa muutokset ovat satunnaisia ja epäolennaisia ja todellisuus taustalla (esim. ihmisten perustarpeet) pysyvät muuttumattomina – murroshahmossa puolestaan entinen ei enää päde ja alkaa kokonaan uusi tilanne (Kamppinen & Malaska 2004, 68–69). Monet makrotason muutokset noudattavat jotakin tällaista muutoshahmoa (esim. talous, elinkeinorakenne, aluerakenne, teknologia).

(10)

11

Kuva 3. Muutoshahmot (Kamppinen & Malaska 2004, 68).

Mikrotason valinnat synnyttävät makrotason kerrostumia. Kun tarpeeksi suuri joukko valintoja eh- tii tapahtua ajan myötä, osa ennen vallinneista rakenteista ja toiminnoista katoaa. Tällaisina syntyvinä, vahvis- tuvina, ohentuvina ja katoavina kerrostumina uudistuvat niin johtamisoppien, ammattien kuin teknologioidenkin kokonaisuudet. Vahvistuvien kerrostumien tai aaltojen mukaan voidaan nimetä esimerkiksi erilaisia kehityskau- sia ja niiden taustalla vaikuttavia voimia. Yhteiskunnissa voidaan tunnistaa tieto-, bio- ja fuusioyhteiskunnan vaiheita (Mannermaa 2004, 56) tai sähköistymisen, autoistumisen tai informaatioteknologian nostamia kasvu- aaltoja (Kondratieffin aaltoja; Mannermaa 2008, 17–18; Wilenius & Kurki 2012, 9). Monet yhteiskunnalliset muutokset syntyvät käännepisteissä, ”vallankumouksissa”, joita sitten seuraavat hitaamman ja vakaamman kehityksen kaudet (esim. Laszlo 1996, 109; Malaska 1991, 137).

Mahdollisten maailmojen evoluutiossa syntyy uutta ja katoaa vanhaa, mutta lyhyellä aikavälillä nykyisen säilyminen ja uudistuminen on aina merkittävin rakennetta määrittävä tekijä. Oksan (1994,

(11)

12

10) esittämässä kerrostumamallissa on paljon viisautta muutoksen kuvaamisessa (kuva 4). Siinä kehitys ei ole vain uuden syntymistä, vaikka havainnointimme harhaisuus sitä luonnostaan korostaakin (Constant 2002, 1253).

Maaseudun viime vuosikymmenten toiminnallisissa kerrostumissa näkyvät niin teollistavan aluepolitiikan kuin hyvinvointivaltion palvelutuotannon kasvun vaikutukset. Uusia kerrostumiakin syntyy. Maatilat ovat toisaalta muuntautuneet rakenteellisesti, toiminnallisesti ja teknologisesti hyvin erilaisiksi 50 vuodessa, mutta toisaalta säilyttäneet keskeisen asemansa syvän maaseudun taloudellisen toiminnan ja historiallisen rakenteen selkäran- kana. Archer (2000, 307–308) ja Sayer (2000, 27) kuvasivat kunkin hetken kertymää rakenteelliseksi perinnöksi (structural inheritance), jota eri toimijat toisintavat ja/tai uudistavat rakenteistamalla sitä uudelleen. Rakenteet tarjoavat voimia ja työkaluja (esim. kieliä, kyvykkyyksiä ja aineellisia välineitä), joita toimijat voivat hyödyntää tavoitteellisessa toiminnassaan, mutta samalla ne asettavat myös rajoitteita heidän toimintakyvylleen (Bhaskar 1978, 11; Bhaskar 1986, 126). Tulevaisuus ei ole menneisyyden peilikuva, mutta se on menneisyyden vahvasti ehdollistama mahdollisuuksien maailma. Siksi rakenteellisen perinnön sisällön ja vaikutusten tunteminen on olennainen osa tulevaisuuden mahdollisuuksien ymmärtämistä. Malli, joka mikrotasolla rakentuu yksillöllisistä valintojen poluista ja makrotasolla jäsentyy niistä syntyvien erilaisten kerrostumien syntyyn, kasvuun ja hiipu- miseen, kuvaa myös evolutionääristä tulevaisuuskäsitystä (Mannermaa 2004, 47–51).

Kuva 4. Suomalaisen maaseudun historiallisia kerrostumia (Oksa 1994, 10; täydennettynä).

Historialla on merkitystä. Tulevaisuuden syntymisessä valintatilanne on ratkaiseva. Sitä voi luonneh- tia esimerkiksi vaihtoehtoja ja valintamahdollisuuksia voimakkaasti ohjaava historiallinen perintö, jolloin muutos on polkuriippuvainen (path dependent; David 2005; Mahoney 2000). Jos vaikkapa uusi liiketoimi vaatisi saa- vuttamattomia pääomia, valinta voi kohdistua entisen toiminnan maltilliseen laajentamiseen. Pääomien puute voi estää omakotitalon hankinnan uudelta paikkakunnalta, jolloin elämä jatkuu vuokrakohteissa nykyisellä asuinalueella. Hankittu koulutus voi sallia monenlaiset tehtävät nykyisellä alalla, mutta estää alan vaihdon. Jos ilmiön tiedetään olevan polkuriippuvainen, sen kehitystä on helpompi ennakoida. Filosofiassa on vuosisatojen

(12)

13

ajan pohdittu ihmisen valintojen asemoitumista vapaan tahdon ja determinismin ääripäihin tai välimaastoon (esim.

Coleman 1986, 1310; Homans 1964, 817; Joas 1996, 148; Lukes 1973, 146; Parsons 1968, 11; Pozzebon 2004, 248). Tulevaisuus osittain rakennetaan ja osittain se rakentuu (ja siihen sopeudutaan). Tulevaisuuteen kiinnitty- viin valintoihin vaikuttaa yksilötasolla suuri joukko tekijöitä, joiden muutettavuus vaihtelee vaikuttavan voi- man, henkilön ja tilanteen mukaan. Siksi monet valinnat ovat ainakin joiltakin osin polkuriippuvaisia. Vaihto- ehtoisten tulevaisuuksien toivottavuus ja todennäköisyys voi tietyissä väestöryhmissä selittyä osittain polku- riippuvuudella, tausta- ja tilannetekijöiden determinismillä.

Aikomukset ovat valintojen ”heikkoja signaaleja”. Harva valinta perustuu vain yhteen syyhyn tai vaikuttavaan tekijään. Tekijöitä voidaan luokitella monella tavalla. Useimmissa työtä ja asumista koskevissa valinnoissa on taustalla samanaikaisesti vaikuttavia henkilökohtaisia, taloudellisia ja sosiaalisia tekijöitä (vrt. kuva 5). Henkilökohtaiset tekijät voivat liittyä esimerkiksi omiin arvioihin, mieltymyksiin ja tavoitteisiin. Taloudelliset te- kijät liittyvät hyötyihin ja kustannuksiin, eri vaihtoehtojen taloudelliseen houkuttavuuteen. Sosiaaliset tekijät liit- tyvät ihmisten vuorovaikutukseen ja instituutioihin. Kaikki tekijät voivat joko mahdollistaa tai rajoittaa tiettyjä valintoja. Valitsija on yleensä vaihtelevasti tietoinen eri tekijöiden vaikutuksista eli osa niistä voi olla tiedosta- mattomia, osa taas hyvin tunnistettuja ja arvioituja. Aikomukset ovat valintojen varhaisilmentymiä. Ne ovat käyttäytymisen ja toteutuvien valintojen hyviä ennustajia, joita on käytetty runsaasti myös tutkimuksessa (esim.

Bird 1988, 444; Dutta & Thornhill 2008, 323; Kolvereid 1996, 53–54; Krueger & Carsrud 1993, 323). Esimer- kiksi tavoitteellisen toiminnan teoriassa (Ajzen 1991, 2001, 2002; kuva 4) aikomuksia puolestaan muovaavat erilaiset asenteisiin, normeihin ja kontrolliin liittyvät uskomukset – esimerkiksi pidänkö tiettyä työtä toivottavana, pitävätkö minulle tärkeät ihmiset työtä toivottavana ja uskonko kykeneväni työhön.

Kuva 5. Tavoitteellisen toiminnan teoria (Ajzen 1991, 2001, 2002).

Valinnat eivät ole aina ”täydellisiä”, ne eivät synny sosiaalisessa tyhjiössä ja niissä voi ilmetä tiettyjä ihmisryhmiä yhdistäviä säännönmukaisuuksia. Läheskään kaikki valinnat eivät siis täytä klassisen

(13)

14

päätöksentekoteorian ja perinteisen tavoite-keino –rationaalisuuden ehtoja (Frey & Eichenberger 1989, 424;

Von Neumann & Morgenstern 1953, 8–9, 16–17). Edellä mainituissa teorioissa valitsijalla ajatellaan olevan selvä preferenssi tai hyötyjen järjestys, jossa eri vaihtoehdot tuottavat toistaan suurempaa tai pienempää hyötyä (rahaa, vaurautta, arvostusta, mielihyvää tms.). Esimerkiksi yrittäjille on tyypillistä, että keinojen lisäksi tavoitteet täsmentyvät vasta yrittäjyysprosessin aikana (esim. Baker & Nelson 2005; Gartner et al. 1992; Sarasvathy 2001). Monet valinnat – myös merkittävät, strategiset valinnat – ovat rajoittuneesti rationaalisia (bounded ra- tionality; Simon 1955, 114; Simon 1957, 3), koska tiedot ja valintaprosessit ovat epätäydellisiä. Tällöin erilaisilla aavistuksilla, malleilla ja instituutioilla voi olla suuri vaikutus valintoihin ”rationaalisen” hyötyvalinnan rinnalla, sen täydentäjänä tai jopa sen korvaajana (vrt. Cooksey 1996, 61). Ihminen ei tee välttämättä valintojaan lähes- kään aina atomistisena hyödynmaksimointiyksikkönä, vaan muiden vaikutuksille ja valintavirheille alttiina toi- mijana. Tämä merkitsee sitä, että valintoihin voi liittyä vaikkapa henkilöiden asuinalueeseen, koulutukseen tai elämänvaiheeseen yhdistyviä säännönmukaisuuksia, jossakin kontekstissa universaaleja piirteitä.

Voimakenttien vaikutus valintoihin ei ole välttämättä hyvin jäsentynyt – kuten ei valintaproses- sikaan. Tulevaisuus tuo jo itsessään suurta epävarmuutta ja suoranaista tietämättömyyttä mukaan valintatilan- teeseen, koska tulevaisuutta ei voi tietää (elämää voi ymmärtää vain taaksepäin, vaikka sitä onkin pakko elää eteenpäin; Kierkegaard 1938, 161). Tulevaisuus voi olla suunniteltu/tarkoitettu, toteutumaton tai muotoutu- va/emergentti eli toteutuessaan rakentunut, kuten Mintzberg (1973) tyypitteli strategioita. Joidenkin elementtien osalta tulevaisuus voi toteutua likimain suunniteltuna, mutta joiltakin osin selkeä käsitys tehdystä valinnasta ja sen seurauksista voi syntyä vasta myöhemmin; osa aikomuksista jää toteutumatta. Mitä monimutkaisempi tilanne eli vaikuttavien voimien kenttä, sitä todennäköisemmin valinta on heikosti jäsentynyt. Esimerkiksi Mintzberg et al. (1976) tutkivat empiirisesti 25 yritysten strategista valintaprosessia. Prosessien kesto vaihteli alle vuodesta yli neljään vuoteen, minkä lisäksi niiden käynnistäjät, prosessit ja ratkaisut vaihtelivat ja niissä oli 8–25 erilaista vaihetta. Yksittäisten ihmisten strategisissa valinnoissa on samoja ominaispiirteitä. Tulevaisuu- dessa on usein jotain suunniteltua ja toteutunutta, jotain suunniteltua ja toteutumatonta ja jotain suunnittele- matonta, matkan varrelta mukaan tarttunutta – työn, asumisen ja elämäntavan tulevaisuus on harvoin vain jotain näistä.

1.3. Henkilökohtainen tulevaisuus

Henkilökohtaisten tulevaisuuksien tutkiminen on harvinaista ja haasteellista. Tulevaisuudentutkimuk- sessa on keskitytty usein teknologioiden, talouden tai yhteiskuntapolitiikan vaihtoehtojen tulevaisuuksien tutkimiseen. Yksittäisten ihmisten tulevaisuuksien tutkiminen on huomattavasti haasteellisempaa, koska jokainen yksilö on erityinen ja toimintavaihtoehtojen avaruus on lähes rajaton. Yksilötkin ”tutkivat” omia tulevaisuuksi- aan, ja esimerkiksi taloustieteen kulutus- ja investointikäyttäytymistä voidaan ajatella eräänlaisena henkilökoh- taisen tulevaisuuden analyysinä, eri vaihtoehtojen tuottamien nettohyötyjen arviointina ja arvottamisena ”ra- tionaalisten odotusten” pohjalta (Arrow 1986, 394). Henkilökohtaisia tulevaisuuksia käsittelevät työt ovat liit- tyneet ensisijaisesti visionäärisyyteen eri toiminnoissa (esim. johtamisessa tai yrittäjyydessä; House & Shamir 1993; Johannisson 1987) tai tulevaisuuden suunnitteluun (esim. Morrisey 1992; Smith 1993). Myös Weickin

(14)

15

(1989, 520; 2002, 7) ”kurinalaisen mielikuvittelun” (disciplined imagination) käsite on lähellä visiointia (vrt. Levin 2001, van der Helm 2009).

Yksilöiden tulevaisuuksissakin on yhteisiä piirteitä ylemmällä rakenteiden tasolla. Wheelwright (2005, 2009) on tutkinut erityisesti henkilökohtaisen tulevaisuuden syntymisen prosessia. Hän on tunnistanut sellaisia elämän osa-alueita ja piirteitä, jotka ovat yhteisiä lähes kaikille ihmisille (Wheelwright 2009, 92).

Wheelwrightin (2009, 95) hahmottama henkilökohtaisten tulevaisuuksien järjestelmä (personal futures system) koostuu kolmesta keskeisestä osasta: 1) henkilökohtainen tutkimus (personal research), 2) skenaarioiden kehittä- minen (scenario development) ja 3) henkilökohtainen strategiasuunnittelu (personal strategic planning). Tässä yhteydes- sä keskitytään henkilökohtaisen tutkimuksen eri osiin, joita Wheelwright hahmottaa viisi: 1) elämänvaiheet (life stages), 2) sidosryhmät (stakeholders), 3) henkilökohtaiset muutosvoimat (personal domains/forces), 4) elämäntapah- tumat (life events) ja 5) henkilökohtaiset arvot (personal values). Nämä osa-alueet yhdistävät ihmisiä universaaleina, merkittävinä tulevaisuutta muokkaavina voimina, joiden erilaiset sisällöt puolestaan jakavat ihmisiä erilaisiin ryhmiin. Henkilökohtaisen tutkimuksen osa-alueet ovat omalla tavallaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia rajaavia ja mahdollistavia rakennetekijöitä. Niiden sisältöä ja vaikutuksia analysoimalla voidaan arvioida – sekä henkilö- kohtaisesti että tutkimuksen keinoin – erilaisten tulevaisuuksien mahdollisuutta, toivottavuutta ja todennäköi- syyttä yksittäisten ihmisten ja ihmisryhmien kohdalla. Vaikka henkilötason elämänsisällöt ja tulevaisuudet ovat yksilöl- lisiä, niiden tutkimiseen ja suunnitteluun saadaan yleispätevyyttä pitäytymässä tarkastelulla sellaisella tasolla, jolla yhteisyys to- teutuu. Kaikilla työikäisillä ihmisillä on esimerkiksi jonkinlainen toimeentulo-, asumis- ja elämäntaparesepti, vaikka reseptien sisältö on yksilöllinen. Ilmiö on hyvin tunnettu kompleksisuuden tutkimuksessa, jossa systee- min kokonaisuutta ei voi tunnistaa tai sen toimintaa ennustaa sen erillisistä osista vaan tarkastelu täytyy tapahtua niin yleisellä tasolla, että ”mekaniikka” tuottaa säännönmukaisuutta (esim. Kuosa 2012, 83).

Elämänvaihe on tärkeä halua, kykyä ja mahdollisuutta määrittävä tekijä yksilötason tulevai- suuksissa. Wheelwrightin (2009, 95) mukaan yksilötason tulevaisuuden suunnittelu tai tutkimus alkaa elämän- vaiheen tunnistamisella. Kukin elämänvaihe (esim. nuori aikuinen 19-29 v., aikuinen 30-39 v.) kestää noin 10 vuotta, mikä tekee siitä sopivan pituisen ajanjakson myös tulevaisuuden suunnittelua ajatellen. Prosessin aluksi on tärkeää määritellä mihin elämänvaiheeseen yksilö kyseisellä hetkellä sijoittuu. Toinen merkittävä asia yksilön tulevaisuuden muodostumisen kannalta on tärkeimpien sidosryhmien (esim. perheenjäsenet ja ystävät) huomioin- ti (ibid., 95). Sidosryhmillä on merkittävä ja elämänvaiheittain muuttuva rooli yksilön tulevaisuuden muotou- tumisessa.

Muutosvoimat jakavat ihmisiä erilaisille tulevaisuuspoluille. Kolmantena osana henkilökohtaiseen tutkimukseen kuuluu kuuden henkilökohtaisen muutosvoiman tunnistaminen. Wheelwright (2009, 97) on määritel- lyt nämä seuraavanlaisesti: 1) toiminnot (activities; esim. työ, harrastukset, koulutus), 2) talous (finances; esim.

tulot, menot, varallisuus), 3) terveys (health; esim. terveydentila, ruokavalio, liikunta), 4) asuminen (housing;

esim. koti, asuinmiljöö, paikkakunta), 5) ihmiset (social; esim. perhe, naapurit, työyhteisö) ja 6) liikkuminen (transportation; esim. kävely, autoilu, työmatka). Nämä kaikkiin ihmisiin omalla tavallaan vaikuttavat muutosvoimat erilaistavat henkilökohtaisia tulevaisuuksia, vaikka muutosvoimat sinänsä vaikuttavatkin kaikkiin.

Elämäntapahtumat voivat muuttaa tulevaisuuspolkua nopeastikin, arvot ohjaavat valintoja pit- käjänteisemmin. Elämäntapahtumia ovat esimerkiksi avioliitto, lapsen syntymä tai eläköityminen (Wheelwright

(15)

16

2009, 97). Elämäntapahtumien vaikuttavuus ja ennustettavuus vaihtelee; yksilötason strateginen suunnittelu keskittyy vaikuttaviin ja ennustettaviin eli todennäköisiin tapahtumiin (ibid., 97). Elämäntapahtumat muodostavat usein käännepisteitä, saranakohtia, tulevaisuuspolkujen välillä. Viimeisen osan henkilökohtaisesta tutki- muksesta muodostavat henkilökohtaiset arvot, jotka ohjaavat yksilön valintoja (ibid., 97). Nämä arvot voivat liit- tyä esimerkiksi kulttuuriin, uskontoon tai yksilön omiin pyrkimyksiin, toiveisiin tai tarpeisiin. Arvot liittyvät erityisesti erilaisten tulevaisuuksien toivottavuuteen.

Henkilökohtaiseen tulevaisuuteen voi vaikuttaa valinnoilla. Nuorten tulevaisuuskuvia tutkinut Rubin (2000, 85) havaitsi, että nuoret kokivat voivansa vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa, vaikka yleisempään kehitykseen vaikuttaminen tuntuikin mahdottomalta. Maaseudun tulevaisuuden näkökulmasta on erityisen mielenkiintoista tietää, mitä nuoret ajattelevat maaseutuun kiinnittyvien vaihtoehtoisten tulevaisuuksien toivot- tavuudesta ja todennäköisyydestä. Koska aikomukset (todennäköisinä pidetyt henkilökohtaiset tulevaisuudet) ennakoivat toteutuvia valintoja, näiden sisältöjä tutkimalla voidaan tunnistaa tarttumapintoja maaseudun elinvoimaisuuden kehittämiselle sellaiseen suuntaan, että se vastaa tulevien asukkaiden tarpeita ja mieltymyksiä.

Toimeentulo-, asumis- ja elämäntapareseptit jäsentävät henkilökohtaisia tulevaisuuksia ja luo- vat tarttumapintoja kehittämispolitiikalle. Henkilökohtaisen tulevaisuuden yleisenä, kaikkia koskevana ke- hyksenä on käytetty tässä tutkimuksessa kolmea reseptiä: toimeentulo-, asumis- ja elämäntapareseptiä. Toimeen- tuloreseptiä määrittävät työmarkkina-asema (palkansaaja, yrittäjä), toimiala ja työn erityissisältö merkityksineen.

Asumisreseptiä määrittävät sijainti ja asunto ja elämäntapareseptiä sisältö merkityksineen. Mikään tyypittely ihmis- ten elämää jäsentävistä muutosvoimista tai sisällöistä ei ole toki kattava, mutta tätä tutkimusta varten laadittu kolmen tekijän malli kokoaa alueellisen kehittämispolitiikan näkökulmasta sellaisia tekijöitä, joihin politiikka- toimilla on periaatteessa mahdollista vastata.

Kuva 6. Henkilökohtaisen tulevaisuuden osa-alueet ja muutosvoimat.

(16)

17

1.4. Tutkimusprosessin ja raportin rakenne

Tutkimusprosessi (tulevaisuuskuvien laatimis- ja analyysiprosessi) on esitetty kuvassa 7. Hankkeessa rakennetaan kuusi visualisoitua kuvaa vaihtoehtoisista, maaseudulle sijoittuvista tulevaisuuksista. Kussakin tulevaisuus- kuvassa on kolme osaa: toimeentulo-, asumis- ja elämäntaparesepti. Kuvien teemat ja elementit perustuvat kahteen aineistolinjaan: valikoidusta maaseutu-, nuoriso- ja tulevaisuudentutkimuskirjallisuudesta on tehtyyn sisällönanalyysiin sekä asiantuntijoista koostuvan tulevaisuusverstaan tuloksiin. Nuorten on oletettavasti helpompi ottaa kantaa havainnollisiin kertomuksiin ja tulevaisuuskuviin kuin rakentaa ne itse ”puhtaalta pöydältä”

(mikä osoittautuikin lopulta oikeaksi oletukseksi). Tutkimuksen kohderyhmän muodostavat 18–30 -vuotiaat nuoret, jotka arvioivat kuvien toivottavuutta ja toteutumisen todennäköisyyttä omasta näkökulmastaan laajassa valtakunnallisessa kyselytutkimuksessa^.Tämän lisäksi nuoret saavat rakentaa oman unelmatulevaisuuteensa se- kä sijoittaa sen aluekartalle ja keskus-syrjäseutu -jatkumolle.

Raportin luvussa 2 käydään läpi laajemmin tulevaisuuskuvien rakentamisprosessi. Luvussa 3 esitellään kirjallisuusanalyysin ja tulevaisuusverstaan tulosten pohjalta rakennetut tulevaisuuskuvat sekä niiden pohjalta laadittu kysely. Luku 4 sisältää kyselyn tulosten analyysin. Luvussa 5 hahmotellaan tutkimuksen tuloksiin pe- rustuvia suosituksia maaseudun kehittämistyölle, joihin tarjosivat aineksia myös hankkeen loppuseminaarin noin 30 asiantuntijaosallistujaa. Tarkemmat kuvaukset käytetyistä menetelmistä on esitetty prosessin kunkin vaiheen kohdalla.

(17)

18

Kuva 7. Tulevaisuuskuvien laatimis- ja analyysiprosessi.

(18)

19

2. TULEVAISUUSKUVIEN AINEKSET

Tulevaisuuskuvat ohjaavat valintoja. Bell (1997, 81–86) pitää tulevaisuuskuvien tutkimista yhtenä tulevaisuudentutkimuksen päätehtävistä. Hän perustelee tehtävää muun muassa sillä, että (nykyiset) tulevaisuuskuvat ovat yksi toteutuvan tulevaisuuden syistä (ibid., 82). Tulevaisuuskuvia voidaan tutkia sekä tietynlaisia tulevaisuuskuvia synnyttävien tekijöiden (psykologiset, poliittiset, taloudelliset, sosaaliset, kulttuuriset) että esimerkiksi kulloinkin vallitsevien tulevaisuuskuvien yhteisten piirteiden (positiiviset vs. negatiiviset) näkökulmista (ibid., 82–83). Bell pitää tulevaisuuskuvia välttämättöminä tavoitteellisessa toiminnassa, koska tulevat tapahtumat täy- tyy silloin pyrkiä jollakin tasolla ennakoimaan (ibid., 86). Tulevaisuuskuvat voivat sisältää mahdollisia ja/tai mahdottomia, toivottuja ja/tai ei-toivottuja taikka todennäköisiä ja/tai epätodennäköisiä tulevaisuuksia. Tule- vaisuuskuvat vaikuttavat valintoihin sekä tietoisesti että tiedostamattomasti (Heinonen ym. 2013, 331).

Tulevaisuuskuvat perustuvat kahteen rinnakkaiseen aineistolinjaan. Tässä luku sisältää tulevaisuuskuvien ainekset, jotka perustuvat kahteen aineistolinjaan. Tulevaisuuskuvien ensimmäinen aineistolinja perustuu maaseutu-, nuoriso- ja tulevaisuudentutkimuskirjallisuudesta tehtyyn sisällönanalyysiin. Tarkasteltu kirjallisuus on valittu siten, että se sisältää monipuolisia aineksia ja näkökulmia. Millaiset puitteet toimeentulolle ja asumiselle maaseutu tarjoaa? Millaisia mieltymyksiä, mahdollisuuksia ja rajoitteita nuorisolla on maaseudulla toimimisen ja asumisen suhteen? Millaisia näkemyksiä tulevaisuudentutkimus tarjoaa maaseudun muutosvoimista ja vaihtoehtoisista tulevaisuuksista? Kukin kirjallisuuskatsaus sisältää toisaalta toimeentuloon, toisaalta asumiseen ja elämäntapaan liittyviä huomioita. Asumis- ja elämäntapareseptejä on tässä luvussa käsitelty yhdessä, koska ne liittyvät kirjallisuudessa läheisesti toisiinsa. Lyhyiden kirjallisuuskatsausten (2.1.1.–2.1.3.) jälkeen esitellään kir- jallisuuden avainkäsitteistä tehty sisällönanalyysi synteesinä tämän aineistolinjan tarjoamista tulevaisuuskuvien aineksista (2.1.4.). Toinen aineistolinja perustuu tulevaisuusverstaaseen (2.1.5.). Tulevaisuusverstas on osallistava tulevaisuudentutkimuksen menetelmä, jossa tarkasteltavan ilmiön tuntevat asiantuntijat jäsentävät siihen vaikuttavia muutosvoimia, -prosesseja ja lopputulemia eli vaihtoehtoisia tulevaisuuksia (vrt. Heinonen ym. 2013, 333). Millaiset muutosvoimat saavat nuoret valitsemaan erilaisia tulevaisuuspolkuja maaseudulla? Millaisia ko- konaisuuksia niistä muodostuu? Tulevaisuusverstaasta on esitetty osallistujat, toteutus ja tulokset luvun lopuksi.

2.1. Kirjallisuuskatsaus

2.1.1. Maaseudun puitteet liiketoiminta- ja asumisvalinnoille

Maaseutu toimeentulon lähteenä

Maaseudun toimeentuloperusta on muuttunut voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Alkutuotannon koneellistuminen ja työn tuottavuuden parantuminen ovat vapauttaneet työvoimaa muille toimialoille, erityisesti keskuskaupunkien palveluelinkeinoihin (Kuhmonen & Niittykangas 2008). Keskuskaupungit ovat kasva- neet ja tarjonneet niiden läheiselle maaseudulle mahdollisuuden kaupunkityön ja maaseutuasumisen yhdistämi-

(19)

20

seen työssäkäynnin eli pendelöinnin kautta (Ponnikas ym. 2014, 97). Kaupunkien läheisen maaseudun väestö- määrä onkin kasvanut jo jonkin aikaa kaikista aluetyypeistä nopeimmin. Kaukana keskuksista oleva harvaan asuttu maaseutu on puolestaan erilaisista maaseutualueista eniten riippuvainen yrittäjyydestä ja alueen omista työpaikoista (ibid., 88). Pendelöinti maaseudulta keskuksiin on ollut kuitenkin kasvussa kaikentyyppisillä maaseutualueilla (ibid., 105).

Yksityiset palvelut katoavat syvältä maaseudulta, mutta keskusten työpaikat hyödyttävät niiden läheistä maaseutua. Pohdittaessa maaseudun toimeentulon lähteitä onkin syytä erottaa toisistaan lähellä kes- kuskaupunkeja oleva maaseutu ja kuntakeskukset sekä niiden ulkopuolinen syvä maaseutu. Keskuskaupunkien läheinen maaseutu on ollut kiinteästi mukana yhteiskunnan elinkeinorakenteen palveluvaltaistumisen ja erityisesti julkisten palveluiden laajentumisen vaikutuspiirissä hyvän saavutettavuuden ansiosta (Kuhmonen & Niit- tykangas 2008; Ponnikas ym. 2014). Vuosikymmenten ajan tämä kehitys tuotti uusia työtilaisuuksia keskusten palveluammateissa myös maaseudun asukkaille – joko toisessa kunnassa tai omassa kuntakeskuksessa. Sen si- jaan kauempana keskuksista olevilla maaseutualueilla maa- ja metsätalous säilyi merkittävänä työllistäjänä huolimatta siitä, että maatilojen rakennemuutos jatkui nopeana. Harvaan asutun maaseudun suhteellinen työpaik- kakehitys alkutuotannossa ei poikennut aikavälillä (esimerkiksi vuosina 1988-2010) keskuksista tai muista maaseutualueista (Niemi & Ahlstedt 2014, 85). Jalostuksen työpaikkakehitys oli harvaan asutulla maaseudulla hieman koko maan keskiarvoa heikompi, mutta ydinmaaseudulla keskimääräistä parempi. Julkisten palveluiden työpaikat vähentyivät em. ajanjaksolla vain harvaan asutulla maaseudulla, mutta yksityiset palvelut ovat siirty- neet väestön perässä nopeasti keskuksiin (ibid.). Vaikka yleinen kehityskuva onkin selväpiirteinen, on syytä huomata, että syvältäkin maaseudulta löytyy sekä menestyviä yrityksiä että likimain kaikkien alojen työpaikkoja.

Maaseudun toimeentuloperusta ja –mahdollisuudet ovat vahvasti paikkasidonnaisia. Jos paikalla ei ole henkilölle erityistä merkitystä, maaseudulla voi hankkia toimeentulonsa melkein missä ammatissa ta- hansa. Jos taas lähtökohtana on tietty paikkasidos (esim. perheen asunto), sijainti voi rajata toimeentulovaihtoehtoja voimakkaastikin. Syrjäisempi maaseutu on työpaikkaomavaraista aluetta eli siellä toimeentulo ei voi perustua keskusten työpaikkatarjontaan vaan omaan yrittäjyyteen, sen hedelmiin (työnantajayrityksiin), etätyö- hön tai julkisen sektorin väheneviin työpaikkoihin. Monet maaseudun liiketoimintamahdollisuudet ovat niin pieniä, että kilpailukykyisen toimeentulon hankkiminen edellyttää yrittäjiltä monitoimisuutta (palkkatyön ja yrit- täjyyden yhdistämistä) tai monialaisuutta (usean erilaisen liiketoiminnan harjoittamista rinnakkain (Niemi &

Ahlstedt 2014, 10; Ponnikas ym. 2014, 101). Vahva erikoistuminen on tyypillisin ansaintalogiikka suurilla maa- tiloilla. Sekä julkiset että yksityiset palvelut ovat vetäytyneet erityisesti maakuntien reuna-alueiden maaseudulta viime aikoina takaisin keskuksiin (esim. Ponnikas ym. 2014, 50, 56), joten niiltä osin ko. alueilla asuminen ja toimiminen edellyttää tavanomaista suurempaa omatoimisuutta tai tyytymistä tavanomaista alhaisempaan pal- velutasoon.

Hajautunut yhdyskuntarakenne edellyttää kilpailukykyisiä toimeentulovaihtoehtoja. Maaseudun säilyminen toimintakykyisenä tai peräti elinvoimaisena on kuitenkin merkityksellistä sekä yhteiskunnan että yk- silöiden kannalta. Luonnonvarat sijaitsevat hajallaan ja niiden kestävä hyödyntäminen edellyttää myös jossain määrin hajautunutta yhdyskuntarakennetta (Sitra 2009). Toisaalta osa ihmisistä haluaa asua maaseudulla elin- keinostaan tai toimeentulolähteestään riippumatta. Hajautuneella yhdyskuntarakenteella ja luonnonvarojen

(20)

21

hyödyntämiskyvyllä on myös turvallisuuteen ja huoltokykyyn liittyviä perusteita (ibid.). Jotta nämä tavoitteet toteutuisivat, maaseudun mahdollisten toimeentulovaihtoehtojen täytyy olla kilpailukykyisiä eli tuottaa riittävä toimeentulo suhteessa keskusten tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Maaseutu asuinpaikkana ja elämäntapana

Opiskelu ja työ vetävät kaupunkeihin. Maalta kaupunkiin muutetaan useimmiten työ- ja opiskelupaikkojen perässä, kun taas kaupungeista maalle muutetaan paremman asumisen ja elinympäristön takia (Nivalainen 2008). Kaupunkeihin muuton todennäköisyys on suurin noin 15–25 -vuotiaana. Alle 30-vuotiailla opiskeluun liittyvät motiivit ovat etusijalla asuinkunnan vaihdossa. Nivalaisen tulosten mukaan työ on merkittävin syy asuinkunnan vaihtoon 30–50 -vuotiaana, kun taas sitä vanhemmilla muuttoon kannustavat useimmiten asumiseen ja sosiaalisiin tekijöihin liittyvät syyt. Soinisen (2002) tutkimuksessa korostuu osin ikäsidonnaisesti perheen merkitys: sopiva puoliso voisi sitoa kotipaikkaan ja estää maaltamuuton. Toivonen (2002) selvitti omassa tutkimuksessaan nuorten näkemyksiä maaseudusta ja siellä asumisesta. Tulosten mukaan nuorista yli puolet valitsisi omaksi asuinpaikakseen maaseudun, jos asuinpaikan voisi valita täysin vapaasti, ottamatta huomioon opiskelu- ja työpaikkojen saatavuutta. Nuoret kokevat maaseudun suurimpina ongelmina huonot työllistymis- mahdollisuudet, kauppojen ja huvittelumahdollisuuksien vähyyden sekä pitkät välimatkat (ibid.). Myös toisten kyttäämisen ja juoruilun yleisyys, kaupunkeja alhaisempi palkkataso, keskuksiin matkustamisen hankaluus sekä nuorten kokoontumis- ja ajanviettotilojen puute ovat maaseudulla haittaavia tekijöitä yli puolelle Toivosen tutkimukseen osallistuneista nuorista. Työ- ja opiskelupaikat ovat nuorten mielestä suurimpia syitä siihen, miksi nuoret jättävät kotipaikkansa ja muuttavat kaupunkeihin.

Viihtyvyys, talous ja perhe työntävät maalle. Muuttoliikettä suuntautuu myös maaseudulle. Nivalai- sen (2008) mukaan kaupungista maalle muuttoa edistäviä tekijöitä ovat vanhan asuinympäristön epäkohdat, asumisen ahtaus ja kalleus sekä perhetilanteen muutokset. Lapset pienentävät maalta kaupunkiin muuton to- dennäköisyyttä, mutta eivät jarruta kaupungista maalle muuttoa. Korkea koulutus lisää Nivalaisen mukaan muuttoalttiutta kohteesta riippumatta, koulutetut ovat kaikkein liikkuvaisimpia. Toivosen (2002) mukaan nuoret arvostavat maaseudulla erityisesti puhdasta ja luonnonmukaista ympäristöä sekä mahdollisuutta olla omissa oloissaan. He kokevat maaseudun turvallisena ja hyvänä kasvupaikkana lapsille ja arvostavat sitä, että maalla on mahdollista asua väljemmin kuin kaupungissa ja pitää kotieläimiä.

Maaseudulla voi tehdä itse – ja täytyykin. Tuorila (2006) on tutkinut maallemuuttajien kokemuksia maaseudusta uutena asuinpaikkana. Tuorilan tutkimat muuttajat ovat muuttaneet maalle joko asumisen laadun, perhesyiden, työpaikan tai tunnepohjaisten syiden takia. Tunnepohjainen syy muutolle voi Tuorilan mukaan olla esimerkiksi halu toteuttaa pitkäaikainen haave maalle muuttamisesta. Kaupungista maaseudulle muuttaminen mahdollistaa väljemmän asumisen ja antaa siten mahdollisuuden sellaiseen itsenäiseen tekemiseen talossa ja pihapiirissä, joka ei kerros- tai rivitalossa ole mahdollista. Tuorilan mukaan kaupunki saatetaan ennakkokäsi- tysten vastaisesti kokea hyvin rajoittavana ympäristönä itsensä toteuttamisen näkökulmasta. Tuorila kirjoittaa- kin, että ”maaseutu on omatoimisten ihmisten asuinaluetta” – maaseudulla itse tekeminen, riippumattomuus ja ympäristön muokkaaminen oman tarpeen mukaan on eri tavalla mahdollista kuin kaupungissa.

(21)

22

Maalle muuttaneet kokevat vapautuneensa. Tuorilan (2006) tutkimat muuttajat kokevat maaseudun monella tapaa paremmaksi asuinympäristöksi kuin kaupungin. Heillä on mahdollisuus asua paremmassa asun- nossa ja elinympäristö on turvallisempi. Turvallisuuden tunne syntyy siitä, että vaaratekijöitä on vähemmän ja siitä, että oma ympäristö tunnetaan paremmin. Asumisen luonnonläheisyys koetaan tärkeänä ja luontoon syntyy omakohtainen suhde mielekkään luonnossa kulkemisen ja tekemisen kautta. Tuorilan tutkimuksessa tär- keänä erona kaupungin ja maaseudun välillä koetaan myös maalla vallitseva oma rauha ja vapaus elää omien arvojen mukaisesti. Maalle muuttaneet kokevat jälkeenpäin, että kaupunki on rajoittava ympäristö ja se pyrkii muokkaamaan asukkaistaan samanlaisia. Kaupungissa on vain vähän sosiaalisesti kontrolloivia mekanismeja, ja kaupungin vapaus on vapautta sosiaalisesta yhteisöllisyydestä. Tämä luo paikkaan kuulumattomuuden tunteen, mutta voi toisaalta olla myös vapautta kyttäämisestä ja liian tiiviistä sosiaalisista suhteista.

Maaseutu koetaan turvalliseksi, erityisesti lapsille. Omakotitalossa maalla asuminen mielletään lasten kannalta turvallisemmaksi ja paremmaksi asuinympäristöksi kuin kaupungin kerrostalot ja maalle muuttoa perustellaan usein juuri lasten eduilla (Tuorila 2006). Tuorilan mukaan maaseudulle muutetaan usein sellaisessa elämänvaiheessa, jolloin lapset ovat pieniä ja perhe-elämä tärkeää. Toisaalta maaseutu asuinympäristönä myös korostaa perhekeskeisyyttä, sillä maaseutumainen ympäristö ei tarjoa yhtä helppoja mahdollisuuksia viettää aikaa kodin ulkopuolella. Myös Pekkanen ym. (1997) kuvailevat maaseudulla omakotitalossa asumista erityisesti lapsiperheiden elämäntapaan ja -vaiheeseen liittyvänä ihanteena.

Kestävä elämäntapa kiehtoo maaseudulla. Tuorilan (2006) mukaan ekologisuus ja vihreät arvot liit- tyvät luonnollisesti maaseudulla asumiseen. Maaseudulla asuvien ihmisten viihtyvyys on ympäristön hyvin- voinnista riippuvainen, mikä tekee heistä ainakin jossain määrin ympäristötietoisia. Maaseudulla asuvat ihmiset eivät Tuorilan mukaan välttämättä avoimesti tunnustaudu vihreiden arvojen kannattajiksi, mutta ne tulevat kuitenkin heidän jokapäiväisessä toiminnassaan esiin. Myös Kytön ja Aaltolan (2006) tutkimuksessa osoittautui, että mahdollisuus elää ekologisesti on eräs vetovoimatekijä erityisesti muutettaessa harvaan asutulle maaseudulle ja siellä haja-asutusalueelle. Tutkimuksessa ekologisen elämäntavan vetovoimaa painottaa kolmannes harvaan asutulle maaseudulle muuttaneista ihmisistä (Kytö & Aatola 2006).

Maaseudulla asumisessa on hankaluuksia, mutta maallemuuttajat kokevat hyödyt niitä suu- remmiksi. Tuorilan (2006) haastattelemat muuttajat ovat kokeneet elämässään joitakin heikennyksiä verrattuna kaupungissa asumiseen. Palvelutarjonta on heikompaa, välimatkat pitkiä, liikkumien kalliimpaa ja sukulaiset ja ystävät kauempana. Suurin puute palveluissa on julkinen liikenne. Toisaalta terveyspalveluihin ollaan tyyty- väisempiä kuin kaupungissa ja muiden palveluiden vähäistä tarjontaa ei koeta suurena ongelma, koska siihen ollaan varautuneita. Kaupallisten palveluiden vähyys koettiin jopa vapauttavana, koska vapaa-aikaa voi käyttää mielekkäämmin. Maallemuuton mukanaan tuomat parannukset katsottiin kokonaisuutena painoarvoltaan tär- keämmiksi kuin heikennykset.

Maaseudun yhteisöllisyys täyttää odotuksia ja tuottaa yllätyksiä. Moni muuttaa maalle toiveenaan löytää sieltä yhteisöllisyyttä, mutta sosiaalista ympäristöä ei voi tarkistaa etukäteen samalla tavalla kuin fyysisen ympäristön. Hyyryläisen ja Rannikon (2000) mukaan suhtautuminen maaseudun sosiaalisuuteen on kaksija- koista. Toisaalta ajatellaan, että maaseudulla on vielä olemassa vanhaa yhteisöllisyyttä enemmän kuin kaupungissa ja muuton myötä halutaan osaksi sitä – toisaalta halutaan muuttaa omaan rauhaan, missä ei ole pakko olla

(22)

23

tekemisissä muiden kanssa. Voimakas paikallisyhteisö saattaa vaikeuttaa uusien asukkaiden sopeutumista; juo- ruilu ja toisten asioiden tietäminen koetaan negatiivisena. Maaseudun yhteisöt kuitenkin muuttuvat, ja maaseudun asukkaat eivät ole enää osallisena vain omassa kyläyhteisössään: paikallinen identiteetti voi laajentua oman kylän tasolta usean kylän kattavaksi ja kuntatasolta seutukuntatasoiseksi (Hyyryläinen ja Rannikko, 2000). Kylä- toiminta jatkaa vanhan talkootoiminnan perinnettä, mahdollista asuinympäristön asioihin vaikuttamisen sekä pitää yllä kuntien omaa kulttuuria ja itsehallintoa (Rannikko 2000).

Läheisyyden ekonomia koetaan miellyttävänä ja sujuvana arkena. Mäntylä ja Lindqvist ovat (2004) tutkimuksessaan määritelleet miellyttävänä koettua asuinpaikkaa läheisyyden ekonomian käsitteen avul- la. ”Läheisyys” ei heidän mukaansa viittaa vain maantieteelliseen läheisyyteen, vaan sillä tarkoitetaan esimerkiksi lyhyitä jonotusaikoja, helppoa asiointia ja monipuolisia sosiaalisia verkostoja – siis tekijöitä, jotka tekevät ar- kielämästä sujuvaa. Mäntylän ja Lindqvistin tutkimuksessa läheisyyden ekonomian katsottiin toteutuvan, kun palvelut ovat helposti saavutettavissa eivätkä ne ole ruuhkaisia, asuminen on edullista, kaupallisuuden ja tren- dikkyyden paineet ovat vähäisiä, asukkaiden arkeen liittyvä päätöksenteko on joustavaa ja nopeaa, naapurit tunnetaan ja naapuriapu toimii tarvittaessa.

Läheisyyden ekonomiaa on maalla ja kaupungeissa. Mäntylän ja Lindqvistin (2004) mukaan pienten kaupunkien ja keskikokoisten maaseutukuntien keskustoilla on keskimääräistä useampia vahvuuksia lähei- syyden ekonomian näkökulmasta katsottuna. Myös maaseudun kylät ja kaupunkien rauhalliset lähiöt, joissa on palveluja, koetaan miellyttävinä asuinpaikkoina. Maaseudun vahvuuksia ovat asumisen edullisuus, kunnallisen päätöksenteon joustavuus ja asioimisen helppous, luottamushenkilöiden helppo lähestyttävyys sekä alueen muiden asukkaiden tuttuus ja sen myönteiset vaikutukset palvelujen laatuun. Läheisyyden ekonomian näkö- kulmasta vähiten miellyttävinä paikkoina koetaan syrjäiset haja-asutusalueet ja väkirikkaimmat keskukset. Maa- seudulla erityisesti julkisen liikenteen vajavaisuus sekä julkisten palvelujen puutteet ja saavutettavuus heikentä- vät viihtyvyyttä. Kaupungeissa viihtyvyyttä huonontavat puolestaan vähäisiksi koetut mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon, ruuhkaisuus, naapureiden vieraus sekä asumisen ja yleisen hintatason kalleus.

2.1.2. Nuorten toimeentulo- ja asumismieltymykset

Toimeentulo

Kouluttautumis- ja työmahdollisuudet vetävät nuoria keskuksiin. Asuinpaikan valinta on monien eri osi- en summa, mutta useiden tutkimusten mukaan työ, hyvät mahdollisuudet edetä uralla ja opiskelupaikka näytte- levät tärkeää roolia, kun nuoret valitsevat asuinpaikkaansa (Aho & Ilola 2002; Myllyniemi 2009; Pöyliö & Suo- pajärvi 2005; Soininen 2002; Tuhkunen 2002; Viinamäki 1999). Työ ja koulutus eivät ole ainoita syitä asuinpaikan valinnan taustalla, mutta näyttäisi siltä, että usein ne ovat kuitenkin tärkeimmät tekijät. Nuoret pitävät työtä myös tärkeänä osana oman ihanne-elämän rakentamisessa (Tuhkunen 2002.) Tämä aiheuttaa ennen kaikkea ongelmia syrjäisille maaseutualueille, joissa ei ole samanlaisia kouluttautumis- ja työmahdollisuuksia kuin esimerkiksi isommissa keskuksissa. Myllyniemi (2007) toteaakin vuoden 2007 nuorisobarometrissa, että isot kau- pungit houkuttelevat nuoria nimenomaan työn, opiskelun ja muiden mahdollisuuksien vuoksi. Muuttaminen

(23)

24

syrjäseuduilta nähdään myös työmahdollisuuksien ohella tietynlaisena pakkona nuorten teksteissä. Nuorten kir- joituksista heijastuu ajatus, että jos he eivät halua jäädä elämään mahdollisen työttömyysuhan ja syrjäytymisen alle, niin heidän on syytä olla aktiivisia ja muuttaa (Ollila 2004; Ollila 2008). Omien työmahdollisuuksien lisäksi nuoret pitävät erittäin tärkeänä, että asuinpaikkakunnalta löytyy myös heidän puolisolleen töitä (Pöyliö & Suo- pajärvi 2005; Raunio 2001).

Paikka on kriittinen tekijä työn kysynnässä ja tarjonnassa. Nuoren työuran alku ei kuitenkaan vält- tämättä tarvitse olla isossa kaupungissa. Työmarkkinoille pääsy koetaan nuorten keskuudessa niin merkittävänä ja samaan aikaan epävarmana asiana, että he ovat valmiita muuttamaan ensimmäisen työpaikkansa perässä esimerkiksi pohjoisimpaan Suomeen. Vaikka nuoret katsovat, että työn saanti on tärkein syy opiskella, työn saamisen kannalta motivaatio, ammattitaito ja työkokemus arvioidaan arvioidaan nuorisobarometrissa koulu- tusta tärkeämmäksi (Myllyniemi 2007; Myllyniemi 2008). Työn kysynnän ja tarjonnan kohtaanto paikkakunnal- la on kriittinen tekijä, ja se voi ilmentyä joko työn puutteena asuinpaikkakunnalla, puutteellisena koulutuksena ja ylikoulutuksena (ibid.). Koulutusinflaation ja ylikoulutuksen suhde näkyy mielenkiintoisella tavalla Ollilan (2008) tutkimuksessa, jossa lappilaisnuorten mukaan ylikoulutus (= yliopistotutkinto) ja asuinpaikan työmah- dollisuuksien vähäisyys liittyivät usein yhteen – helsinkiläisnuoret eivät tunnistaneet vastaavaa ongelmaa.

Mielenkiintoinen työ puhuttelee nuoria, maaseudulla myös työsuhteen pysyvyys. Pöyliön ja Suopajärven (2005) tekemässä tutkimuksessa piirtyy kuva nuorista, joista merkittävä osa toivoo itselleen ja puolisolleen pysyvää työsuhdetta sekä omaa kotia turvallisesta kunnasta, josta löytyvät hyvät peruspalvelut, samanhenkisiä ihmisiä ja hyviä harrastusmahdollisuuksia. Myös työn sisällöllä on suuri merkitys nuorille. Nuo- ret pitävät työtehtävien mielenkiintoisuutta tärkeimpänä asiana – jopa tärkeämpänä kuin hyvää työilmapiiriä tai pysyvää työsuhdetta (ibid.). Myös vuoden 2007 Nuorisobarometri (Myllyniemi 2007) tunnistaa merkitykselli- syyden: 63 prosenttia naisvastaajista ja 46 prosenttia miesvastaajista pitää työn sisältöä tärkeimpänä asiana työs- sä. Iän myötä työn sisällön merkitys näyttäisi kasvavan ja uralla etenemismahdollisuudet puolestaan menettä- vän hiukan merkitystään (ibid.). Maaseutumaisissa kunnissa työsuhteen pysyvyys koetaan tärkeänä asiana, kun taas kaupunkimaisissa kunnissa korostetaan työn sisältöä (Tuppurainen 2009).

Yrittäjyys koetaan oman tien valintana, joka puhuttelee miehiä, vähän koulutettuja ja melko nuoria. Nuoret tuntuvat näkevän yrittäjyyden enemmän valintana kuin perinteen tai odotusten sanelemana.

Myöskään maatalousyrittäjyyttä ei koeta nuorten keskuudessa enää sukukronikkana tai automaattisena pakkona, vaan ennen kaikkea omana valinta. Markkinaliberaalit arvot ovat jääneet nuorten yrittäjyyttä koskevia teks- tejä analysoineen Paakkunaisen (2007) mielestä vähemmälle: nuoret puhuvat selkeästi aiempaa enemmän pai- kallisuudesta ja ”pieni on kaunista” ajatuksista, joissa korostuvat sosiaalisuus, pienyhteisölliset ja ekologiset arvot. Turvattu tai vakituinen työpaikka tuntuvat olevan nuorten mielestä mennyttä aikaa ja yrittäjyysmäisistä ratkaisuista ja pätkätöistä on tullut nykypäivää (ibid.). Tästä huolimatta todella harva nuori on tutkimuksen mukaan heti valmis ryhtymään yrittäjäksi – yrittäjyys on useille enemmän mahdollisuus kuin aikomus. Naiset ja hyvin koulutetut suunnittelevat muita harvemmin yrittäjäksi ryhtymistä. Tämän lisäksi 25 vuotta näyttäisi olevan virstanpylväs, jonka jälkeen yrityksen perustaminen käy yhä epätodennäköisemmäksi riippumatta nuoren koulutustausta tai sukupuolesta. Kaikkein suosituimmaksi yritysideoiksi nousivat kodinsisustus, erikoisliikkeet, ruoka, ravintolat, kauneudenhoito, vaatetus, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä aihiot, jotka liittyvät kulttuuriin,

(24)

25

luontoon, liikuntaan ja asiantuntijapalveluihin. Maatalousyrittäjyys näkyy lähinnä maatilamatkailun muodossa, hevostalleina, eläintenhoitona ja luontoretkeilynä. Yrittäjyys elää nuorten teksteissä usein paikattomassa tilassa, koska heillä on taito käyttää teknologiaa ja erilaisia medioita tavalla, joka poistaa pitkät välimatkat ja maantie- teelliset ongelmat (ibid.).

Hyvä sosiaaliturva ja oman kulutuksen sopeuttaminen sallivat monenlaiset valinnat. Monet nuoret suhtautuvat työhön valintana, jossa toteutuvat mielekkyys, mahdollisuus itsensä toteuttamiseen ja oma maailmankuva. Sosiaaliturva on tekijä, joka mahdollistaa ihmisten suhtautumisen työhön valintana eikä pär- jäämisen pakkona. Ekologinen elämäntyyli ja ympäristöasioiden tiedostaminen ovat johtaneet myös siihen, että nuoret sovittavat oman kulutuksensa vastaamaan tulotasoaan; tällöin elämäntapa ei liity tuottamiseen vaan elämänkokemiseen, jossa työhönkin suhtaudutaan uudella tavalla (Mokka et al. 2009; Sell 2007; Tuppurainen 2009). Toisaalta joissakin tutkimuksissa on käynyt ilmi, että nuoret hallitsevat ekologisen kulutuksen retoriikan, mutta eivät kuitenkaan todellisuudessa toteuta puheitaan. Osa nuorista toivoisikin ”vihreyden” olevan saatavil- la helposti, edullisesti ja vaivattomasti toteutettuna pakettiratkaisuna (Autio & Paju 2005; Autio & Wilska 2003;

Tuppurainen 2009).

Nuoret ovat mieltymyksiltään heterogeeninen ryhmä. Ajatus vapaa-ajan, osaamisen ja yrittäjyyden yhdistämisestä saa nuorissa huomattavan paljon vastakaikua (Paakkunainen 2007). Toisaalta Soininen (2002) toteaa, että myös palkka näyttäisi olevan monella nuorelle merkittävä tekijä ammatinvalinnassa. Sitran nuorten tulevaisuuskuvia koskevan selvityksen mukaan (Seppänen 2008) nuoret näkevät tulevaisuutensa ja työelämän kovin perinteisessä mielessä. Suurin osa kirjoittajista haaveilee asumisesta omakotitalossa kotipaikkakunnallaan, maaseudulla tai kaupungin lähistöllä. Heillä on puoliso, kaksi lasta, koira sekä vanhemmat lähellä ja vaatimaton työpaikka. Yllä esitettyjen tutkimustulosten valossa voitaneenkin todeta, että nuoret ovat toimeentuloon liitty- viä tekijöitä koskevien mieltymysten suhteen heterogeeninen ryhmä.

Asuminen ja elämäntapa

Edullinen ja väljä asuminen kiinnostaa nuoria. Suomalainen unelma asuminen näyttäisi edelleen olevan pientaloasuminen esikaupunkimaisessa ympäristössä (Ilmonen ym. 2005; Strandell 1999). Vuonna 2010 nuorten asumista koskevassa tutkimuksessa 66 prosenttia nuorista sanoi asuvansa mieluiten omakotitalossa, kun rivitaloasumisen valitsi 17 prosenttia ja kerrostaloasuminen 16 prosenttia nuorista (Kupari 2011). Myös koh- tuuhintainen asuminen näyttäisi vaikuttavan nuorten asuinpaikan valintaan, samoin kuin hyvä tontti- ja omis- tusasuntotarjonta (Myllyniemi 2007; Pöyliö & Suopajärvi 2005). Lähteenmaan (2006) tutkimuksen valossa nuoret pitävät maalla asumisen hyvänä puolena nimenomaan mahdollisuutta asua isossa omakotitalossa vaikka ei olisikaan rikkaasta perheestä. Esimerkiksi vuonna 2010 tehdyssä tutkimuksessa 51 prosenttia nuorista piti maaseutumaista asumista mieluisimpana vaihtoehtona; erityisesti lapsiperheet suosivat maaseutumaista asumista (Kupari 2011).

Turva, rauha ja luonto vetävät nuoria maaseudulle asumaan. Asuinpaikan turvallisuus, luonnon- läheisyys, ympäristön kauneus, rauhallisuus, siisteys, meluttomuus ja saasteettomuus ovat usein positiivisina ja tärkeinä pidettyjä asuinympäristön laatutekijöitä, kun nuoret miettivät tulevaa asuinpaikkaansa (Kupari 2011;

(25)

26

Lähteenmaa 2006; Myllyniemi 2007; Pöyliö & Suopajärvi 2005). Näistä turvallisuus ja luonnonläheisyys nou- sevat laatutekijöinä ylitse muiden. Luonnonläheisyys voi toki tarkoittaa myös puistoa tai ulkoilualuetta kaupungissa (Kupari 2011). Esimerkiksi syvää maaseutua edustavaan Lappiin muuttoa pohtineille fyysinen ym- päristö (ennen kaikkea Lapin luonto) nousee jopa peruspalveluja tärkeämmäksi tekijäksi mahdollista muuttoa mietittäessä (Pöyliö & Suopajärvi 2005). Myös nuorten Lappiin liittämät positiiviset kuvaukset liittyvät lähes aina rauhallisuuteen, turvallisuuteen, puhtauteen, luonnonläheisyyteen ja ennen kaikkea luontoon itseensä (Ollila 2008; Paunikallio 1997; Soininen 2002). Toisaalta näiden tekijöiden rinnalla nuoret muistavat myös sen, että samaan aikaa maalla asuminen merkitsee tapahtumaköyhyyttä ja rajallisia mahdollisuuksia toteuttaa itseään (Jukarainen & Tuhkunen 2004; Soininen 2002). Nuoret kokevat syrjäseudulla asumisen monella tavalla haastavaksi (Dahlström 1996; Heggen 2000; Kurikka 2000; Soininen 1998; Soininen 2002; Tuhkunen 2002;

Viinamäki 1999).

Alueen imago ja tulkevaisuudennäkymät vaikuttavat nuorten muuttopäätöksiin. Tutkimusten perusteella asuinalueen imago, henki, identiteetti tai maine – joka saattaa muodostua esimerkiksi alueen histo- riasta, traditioista, asuinalueen ulkonäöstä, toimintamahdollisuuksista, sekä siellä asuvista ihmisistä – vaikuttaa nuorten muuttopäätökseen (Jukarainen & Tuhkunen 2004; Kupari 2011; Lähteenmaa 2006; Soininen 2002;

Tuhkunen 2002). Imago ei välttämättä ole sidonnainen millään tavoin asuinpaikan kokoon, vaan se kiinnittyy ennemminkin alueen resursseihin ja tunnelmaan sekä siihen mitä alue pystyy tarjoamaan asukkailleen (Tuh- kunen 2002). Vuonna 2010 tehdyssä nuorten asumista käsittelevässä tutkimuksessa 77 prosenttia nuorista koki asuinalueen ”hengen” vaikuttavan muuttopäätökseen (Kupari 2011). Myös mielikuvat alueen kehityksen tulevaisuudesta vaikuttavat nuorten tyytyväisyyteen asuinpaikkaansa kohtaan ja heidän muuttopäätökseensä (Lähteenmaa 2006; Soininen 2002). Puhe kuolevasta maaseudusta voi siis edistää asiaa.

Asuinpaikan hyvät peruspalvelut ovat tärkeitä nuorille. Pöyliön ja Suopajärven (2005) tutkimuksessa nuoret pitivät seuraavia tekijöitä asuin- ja elinympäristönsä kannalta tärkeinä: 1) hyvät terveyspalvelut (93 % piti melko tai erittäin tärkeänä), 2) peruskouluopetuksen laatu (88 %), 3) hyvät kaupalliset palvelut (86

%), 4) oman harrastuksen harrastusmahdollisuus (84 %), 5) monipuoliset harrastusmahdollisuudet (83 %), 6) hyvät päivähoitopalvelut (75 %), 7) terveys- ja päivähoitopalvelujen läheisyys (75 %), 8) lisäkoulutusmahdolli- suudet (74 %), 9) peruskoulujen läheisyys (73 %), 10) mahdollisuus vaikuttaa palvelujen tarjontaan (73 %), 11) monipuolinen kulttuuritarjonta (58 %) ja 12) vilkas iltaelämä (37 %). Huomionarvoista on, kuinka vähän tärkeinä asioina monipuolista kulttuuritarjontaa ja vilkasta elämää pidetään verrattuna hyviin terveyspalveluihin, peruskouluopetuksen laatuun, hyviin kaupallisiin palveluihin ja harrastusmahdollisuuksiin. Myös vuoden 2007 Nuorisobarometrin (Myllyniemi 2007) tulosten mukaan 79 prosenttia nuorista toteaa, että peruspalvelut vaikuttavat paljon tai jonkin verran heidän valintaansa asuinpaikan suhteen, kun taas esimerkiksi vapaa-ajan harrastukset vaikuttavat valintaan paljon tai jonkin verran vain 58 prosentin mielestä. Raunion (2001) tutkimus tukee väitettä, että peruspalveluille annetaan enemmän painoarvoa kuin erikoispalveluille.

Merkityksellisten ihmisten läheisyys on nuorille tärkeää. Sosiaaliset verkostot (ystävät, perhe, sukulaiset, tutut ja naapurit) ovat merkittävä tekijä, kun nuoret pohtivat muuttopäätökseensä liittyviä asioita.

Vuonna 2010 tehdyssä tutkimuksessa 77 prosenttia nuorista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että läheisten tai tuttujen ihmisten lähellä asuminen on heille tärkeää. Vielä suurempi joukko, 92 prosenttia vastaa-

(26)

27

jista, oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että mukavilla naapureilla on suuri merkitys asumisviihtyvyy- teen. Mukavia naapureita arvostavat erityisesti lapsiperheet (Kupari 2011). Myös ystävien läheisyyttä ja erityisesti poika- tai tyttöystävän läheisyyttä pidetään tärkeänä kriteerinä asuinpaikkaa valittaessa, kun taas vain noin joka kolmas vastaaja pitää asumista vanhempien lähellä tärkeänä tekijänä (Soininen 2002). Pöyliön &

Suopajärven (2005) tutkimuksessa samanikäisten ja -henkisten ihmisten läheisyyttä asuinpaikkakunnalla pidet- tiin hieman tärkeämpänä kuin sukulaisten ja ystävien läheisyyttä. Erityisesti syrjäseuduilla ja pienemmissä ky- lissä asuvat nuoret pitävät sosiaalisen elämän ja uusien mielenkiintoisten ihmisten puutetta negatiivisena asiana ja epäilevät, että nämä seikat estävät heitä saavuttamasta ihanne-elämäänsä kotipaikkakunnallaan (Ollila 2008; Tuhkunen 2002). Toisaalta asuinpaikan pienuus, jossa kaikki tuntevat toisensa, tuo myös nuorille turvallisuuden tunnetta ja luovat mukavan ilmapiirin (Lähteenmaa 2006).

Kotiseudussa on vetovoimaa. Eri tutkimukset osoittavat, että huomattava osa nuorista toivoisi asuvansa tulevaisuudessa lähellä nykyistä kotipaikkaansa tai lähellä lapsuutensa kotiseutua. Tämän lisäksi pienten paikkakuntien kasvatit tuntuvat suosivat maaseutumaista asumista, kun taas helsinkiläisistä vain joka viides pitää maaseutumaista asumista suosituimpana asumismuotona. Näyttäisi siis siltä, että asuinpaikkakunta ja se, minkäkokoisesta asuinympäristöstä on kotoisin, vaikuttaa myös nuorten tulevaisuuden asumismieltymyksiin (Ilmonen et al. 2005; Kupari 2011; Myllyniemi 2007; Pöyliö & Suopajärvi 2005).

Nuoret haluavat vaikuttaa asuinympäristöönsä. Vuonna 2008 tehdyssä nuorisobarometrissa (Myl- lyniemi 2008) huomattiin, että nuorten aktiivisuus oman asuinalueen kehittämiseen ja suunnitteluun vaikut- tamisessa on noussut huomattavan verrattuna vuoteen 2001. Barometrin mukaan tiedonsaanti on parasta maaseutumaisissa ja pienemmissä kunnissa kuin suuremmissa kaupungeissa. Vaikuttamiskokemukset eivät ole kuitenkaan maaseutumaisissa kunnissa asuvilla nuorilla parempia kuin suurempien kaupungien nuorilla, jos ei oteta lukuun pääkaupunkiseutua, joka jää selkeästi muista alueista jälkeen nuorten vaikuttamiskokemusten riittävyydessä. Paunikallio (2000) ja Soininen (2002) toteavat, että nuorten vaikutusmahdollisuuksia kotikun- tansa kehittämiseen olisi tarve lisätä, ja nuoret haluaisivat päästä vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin.

Myös itsensä toteuttaminen, identiteetti, menestys ja onni ohjaavat nuorten valintoja. Maalla asumisen yhtenä haasteena nähdään nimenomaan mahdollisuuksien rajallisuudet itsensä toteuttamiselle. Ku- luttamisesta on tullut keskeinen osa nuorten identiteettiä, ja useimmat nuoret toivovat kotipaikalleen nimenomaan lisää vaatekauppoja, kahviloita, ravintoloita ja ostosmahdollisuuksia. Myös elämykset, kuten harrastus- ja tapahtumatarjonta, ovat nuorten toivelistalla korkealla (Jukarainen & Tuhkunen 2004). Ollila (2008) kirjoittaa, että nuorten mielestä menestyksen avaimet ovat vaivannäkö, itsekuri, korkeakoulutus ja opinnoissa onnistuminen – tämä heijastaa länsimaista työ- ja koulutusorientoitunutta ajattelua, jossa korostetaan elämässä menestymistä yksilön valintojen ja omien kykyjen kautta (esim. Aapola et al. 2005; Beck 1992; Ollila 2008).

Tähän koulutususkoiseen menestystarinaan voi tuoda särön ainoastaan menestyvä yksityisyrittäjä. Nuorten menestyskäsityksen ja -ajattelun tarkasteleminen on merkittävää, koska myös paikalla on tärkeä rooli nuorten puhuessa menestyksestä ja onnellisuudesta. Menestys sijoittuu usein kaupunkiympäristöön (tai ainakin isom- paan asuinpaikkaan kuin nuoren sen hetkinen kotiseutu) ja vielä usein etelään, kun onnellisuus taas asettuu usein maaseudulle tai pienempiin kaupunkeihin. Toisaalta nuoret eivät lähde etsimään isoista kaupungeista vain menestystä, vaan niihin lähdetään etsimään myös omaa identiteettiä, itsenäistymistä, aikuistumista ja su-