'Ifarri Tapper
K u n v ie te ttiin S a a r ijä r v e n k o u lu - j u h l a a lo k a k u u n a lu s s a , o lin o llu t s iin ä e r h e e s s ä , e ttä n u o r e t o p p ila a t o lis iv a t s a lis s a . O s o itin s a n a n i e n s ik s i h eille .
1936 marssin äidin kanssa ilmoittau
tumaan Saarijärven Tarvaalan kan
sakouluun. Olin seitsenvuotias. Äiti kantoi papinkirjaa. Minulla oli huoli papinkirjasta, sillä siinä luki Harry eikä Harri, mikä oikeasti on nimeni.
Mutta muuten mielestäni olin varttu
nut koulutietä aloittamaan. Tämä mies ei vesittelisi.
Alakoulun opettaja tervehti äitiä ja minua kädestä puristaen. Kirjoittautu- mishuoneessa oli vanttera poika latti
alla ja parkui täyttä kurkkua. Minun äitini totesi pojan äidille:
- Oivaa häikäisee vähäsen.
Oivan äiti vastasi:
- Niinhän tuo itkee, kuin lapsuus olisi ainaisesti menetetty.
Nämä sanat iskivät minunkin sie
luuni, ja niin heittäännyin Oivan vie
reen lattialle, ja yhdessä me saimme aikaiseksi tosi rajun parkunan.
Olen tätä sortumistani myöhemmin häpeillyt, mutta arvellut siltäkin kan
nalta, että ehkä alitajuisesti tiesin, että kun silloin kouluun astuin, olisin sillä reissulla viisikymmentä vuotta. Tällai
nen tieto riipaisisi ketä vain.
* * *
Sen ajan pulpeteissa istui kaksi oppi
lasta rinnan. Minä sain vierustoverik
seni Linjalan Ailin. Aristelin istua hä
nen viereensä. Koska meidät oli Ailin kanssa kastettu samasta kastekupista, niin kaverit puhuivat, että Ailista tulisi minun muijani. Yhteinen kastekuppi on siitä aivan varma merkki. Toiseksi:
Ymmärsin olevani tavallinen oppilas, mutta Aili oli hirmu viisas. Semmoi
sen älynvälkkeen rinnalla näyttäisin pöhköltä.
Siihen aikaan kädet piti pitää pulpetilla ristissä ja vain viittaukseen
käden sai nostaa, mutta silloinkaan ei kyynärpäästä. Aili käänsi kätensä sala
mannopeasti ja minä säikähtelin hänen rinnallaan.
>K * *
Olin ujo poika. En kuitenkaan neuvo
ton. Päätin heittäytyä Pettääkön Oivan kaveriksi. Meillähän oli yhteinen mokaus takanamme. Pyrkimykseni onnistui. Oli mukava, kun koulussa oli varma kaveri. Oiva tunsi Tuliniemen Väinön, ja niin minäkin tutustuin hä
neen. Meitä oli jo kolme. Väinö tunsi Ruunasillan Soinin, ja niin meitä oli neljä. Käytä sinäkin tätä tutustumis- menetelmää.
* * *
Ensimmäisessä todistuksessani oli pelkästään kuutosia. Oman pettämät
tömän arvioni mukaan olin taidoiltani parempi, mutta se minun oli tunnusta
minen, että opettaja oli ollut linjakas.
* * *
Oppilaat pääsivät arvoasemaan silloin, kun tuli heidän vuoronsa toimia järjes
täjinä. Järjestäjä pyyhkii taulun, pesee sienen, laittaa liidut valmiiksi ja tuu
lettaa luokan. Opettaja saattaa kehot
taa järjestäjää nostamaan kuvataulun nähtäväksi uutta alkavaa tuntia varten.
Tehtävä on arvostettava sen vuoksi, kun toimillaan järjestäjä osallistuu opetuksen valmisteluun. Hän ymmär
tää, että opetus on koulun työ ja se on arvokasta. Opettajien tulisikin käyttää oppilasavustajia usein, varsinkin sil
loin, kun he itse siihen haluavat.
^ ^
Neljäsluokkalaisena olin jo yläkou
lussa. Reino Castren opetti meitä.
Hämärtyvän marraskuun loppuessa olimme käsitöitä naprailemassa. Opet
taja karkaili asuntonsa puolelle uutisia kuuntelemaan. Kun hän sieltä palasi, hän ilmoitti, että on syttynyt sota Suo
men ja Neuvostoliiton kesken.
Karjalan pakolaisia alkoi virrata ky
lään. Syntyi erityinen huoli siitä, oliko Salmin pitäjän suuri 80 lapsen lasten
koti jäänyt sodan jalkoihin. Sehän olisi vallan hirvittävää. Mutta ei ollut jää
nyt. Helpottuneina Karjalan mummot huitelivat ristinmerkkejään.
Lastenkoti majoitettiin meidän kou
luumme. Saimme siis sellaisen isän
maallisen tehtävän. Se tuotti meille yl
23
peyttä, mutta ei se meille uhraus ollut.
Meille ei pidetty koulua yli puoleen vuoteen. Mäkeä lasketelimme talven ja uida molskimme kesän.
* * *
Yläkoulussa jotkut saivat ottaa kotiin
sa lainakirjoja. He olivat ikään kuin parempaa väkeä. Lainaajiksi kelpa- sivat sellaiset oppilaat, jotka olivat oppineet kertotaulun. Minä ilmoittau
duin kokeeseen. En selvittänyt, mutta ilmoittauduin uusintaan. Kohdalleni osui kysymys: - Mitä on seitsemän kertaa kahdeksan? Vastaukseni viipyi, ja opettaja oli minuun selin ja ihasteli tiaisia ikkunan takaa. Minun oli ynnä- laskulla ratkaistava ongelma. Vastasin oikein ja pääsin lainakirjajonoon. Lai- nasin Jänis Vemmelsäären seikkailut.
Luin sen kotona lampun alla seisten yhteen menoon. Kirjojen maailma oli avautunut minulle, muidenkin kuin aapisen ja laskuopin.
* * *
Kerran jäin laiskaan. Me pojat emme osanneet katkismusläksyä. Meillä oli ollut käsitys, että sellainen on tarpee
ton opittavaksi. Opettajan piti lähteä linja-autossa johonkin, ja siksi hän määräsi, että laiskanläksy suoritetaan tuntia ennen huomispäivän alkua. Jopa oli hankala saapua niin varhain. Lon- tustimme kuitenkin paikalle.
Opettaja teki omia tehtäviään, ja me vielä jankkasimme uskonkappaletta.
Sitten paukutimme sen selvästi. Kun olimme osanneet, käsitimme, että se olikin ollut varsin tarpeellinen opitta
vaksi.
Menimme muita oppilaita vastaan ja sanoimme heille: - Kas, jopa kau
niit silmäumput ovat teiltä auenneet ja pikku söpöläiset on puettu koulutielle.
Me karskit miehet olemme viettäneet koulussa koko yön.
* * *
Kerran jäin arestiin. Kaukaa Rump- sunperän reunalta kävi kouluaan tyttö, joka oli kasvanut raisussa veljeskat- raassa. Eräänä aamuna tyttö oli koulu
tiellä vedellyt muuatta rotevaa poikaa kuonoon. Tällainen oh pojista hirmu noloa, se loukkasi heitä. Niinpä pojat välitunnilla rupesivat joukolla höyk- kyyttämään tyttöä ja vetivät tätä pitkin kuraojaa. Minä kyllä sanoin, että mitä te tyttöä joukolla revitte, riittäisi siihen yksikin, mutta ääneni oli hiljainen ja puhettani halveksittiin. Kun tyttö oli käsittelyssä käynyt haisuiseksi, pojat pesivät häntä Kallinjärven jäisessä ve
dessä. Tyttö yritti nyrkeillään vääntää leninkiään kuivemmaksi.
Opettaja oli hurjana, hakkasi käm
menillään pulpetteihin. Hän tuomitsi kaikki pojat jälki-istuntoon. Minä hyväksyin ratkaisun, vaikka olin tyttöä puolustanut. Hyväksyin siksi, että olin vain niin inisten puhunut. Minun olisi pitänyt olla rohkeampi, miehekkäämpi, käydä poikia rieveleihin. Olisin saanut silloin koniini, mutta olisihan koulusta kuitenkin löytynyt yksi mies, jolla on ritarin käytös. Tyttöhän olisi voinut vaikka ihastua minuun. Olisi pitänyt osata enempi laskelmoida silloin.
* * *
Minun oli alkanut tehdä mieleni yh
teiskouluun. Sieltä kaikui jännittäviä juttuja. Yhteiskoululainen kuulemma sai viitata huitoen ja jos oikein tiesi, niin sai edetä pulpetilta poiskin, mutta pulpetin nurkasta kuitenkin piti pitää kiinni. Ja siellä oli yksin istuttavia pulpetteja ja sanottiin ”raka led” eli:
suorat rivit. Sodan takia lukukausi ei kuitenkaan alkanut. Mutta marraskuus
sa 1941 ilmoitettiin, että nyt otettaisiin oppilaita. Minä lähtisin. Olin kansa- koululuokassani jykevällä mielellä.
Ajattelin, että hipsasen luokan ovelle ja kädestä puristaen hyvästelen jokai
sen koulutoverini.
Se jäi, sillä en ollut varma yhteis
kouluun pääsystäni. Sellaisen sere
monian jälkeen olisi ollut nolo palata takaisin.
* * *
Meidän korkea hirsikoulumme sijoit
tui niin, että se rappu, mistä mentiin sisälle, oli aamulla varjossa. Päivällä tumma ja sinertävä varjo siirtyi kou
lun päätyyn. Se kenttä, missä kunin- gaspalloa pelattiin, oli päivisin aina aurinkoinen.
Kättely oli minulta jäänyt, mutta kyllä minä pallokentän reunassa kään
nyin ja haikeana ja arvostavana kauan katselin ensimmäistä kouluani.
Kirjoitus on osa puheesta, jonka Harri Tapper piti koulukeskuk
sen peruskorjauksen vihkiäisissä 2.10.2004.
24
