Pedon
merkitykset
Juha Suonpää:
PETOKUVAN RAADOLLISUUS Luontokuvan yhteiskunnallis- ten merkitysten metsästys.
Taideteollisen korkeakoulun julkaisu A 35
Tampere: Vastapaino 2002. 216 s.
Me kaikki elämme luonnossa.
Luontoahan on sokeritoukka ves- san nurkassakin, mutta sinne ei- vät kovin monet Pohjolan urhot kameroineen tunge. Sen sijaan he jättävät keskuslämmitetyt talonsa ja siirtyvät okulaareineen erämai- hin ikuistamaan autenttista luon- tokokemusta. Mitä siitä, jos ka- meran lisäksi mukaan sattuu muutama tonni teurasjätettä ja muuta rekvisiittaa pedon houkut- telemiseksi?
Juha Suonpään
Petokuvan raa- dollisuus
ottaa tähtäimeensä luon- tovalokuvan kuningaslajin, eli pe- tokuvan, ja siitä erityisesti metsän kuninkaaseen karhuun keskittyvät otokset Valinta on oivallinen. Kar- hun kulttuurinen rooli on meikä- läisille niin erityinen, että otsoon liittyy koko joukko erilaisia intohi- rnoja ja risteäviä intressejä. Suon- pään pääaineistona on sanoma- ja aikakauslehdistä ja valokuva-alan julkaisuista sekä luontokirjoista kerätty materiaali 1970-luvulta 2000-luvulle. Lisäksi on katsastet- tu petokuvaajien arkistoja ja haas- tateltu petokuvaajia. Tekijä on luontokuvan kentällä rutinoitunut ammattilainen, joka paneutuu ku- viin nyt väitöskirjatutkijan roolissa.Suonpää kerii auki luontovalo- kuvan sykkyräiset merkitykset:
millä tavoin luontokuvan "luon- nollinen" määrittyy ja mitkä ovat sen taustat, konventiot ja valta- suhteet Ratkaisu on nähdäkseni järkevin mahdollinen. Kun valo- kuvia kohdellaan teksteinä teks- tien joukossa, niistä tipahtaa pois melko läjä turhaa mystiikkaa, ja näkyville tulee kuvan koko törkyi- syys tai Suonpään sanoin "raa- dollisuus".
Suonpään teos sisältää upeaa kuvamateriaalia, joka kirjoittajan tavoitteiden mukaisesti haastaa geneerisen luontokuvan. Erämaa-
järvessä kyljellään kelluva pöhötty- nyt nauta tai suonsilmässä mätä- nevä ruho eivät sovi vallitsevaan käsitykseen siitä, mikä on luonto- kuva. Petokuvan ottamisen käy- täntö näytetään uusissa kehyksis- sä: esimerkiksi otoksena suomalai- sen metsämiehen kotoa, jossa karhua edustaa telkkarin päälle nostettu kallo, tai kuvana huolto- aseman kaljahyllystä, jonne vievät Keravalla tehdyn porilaisoluen kar- hunjäljet Samoin ovat vaikuttavia toisteisista petokuva-aiheista koo- tut kollaasit Tällaisen esitystavan voisi nimetä vaikkapa "visuaalisek- si diskurssianalyysiksi".
Kirjoitetun tekstin lasollakin Suonpää riisuu petokuvalla keisa- rinviittaa. Suonpää löytää selityk- siä petokuvan vetovoimalle mm.
historiallisista, taloudellisista ja ins- titutionaalisista syistä. Luontoku- van taustalla vaikuttaa vuosisatai- nen metsästysperinne myyttei- neen.
Suomen Luonto
ja muut luonnonsuojeluun virittyneet ta- hot ovat petokuvaajien keskeinen tulonlähde näyttävien ja vetovoi- maisien luontokuvien tarpees- saan. Lisäksi luontokuvan aliarvos- tus taidekentällä on Suonpään mielestä lisännyt kuvan autentti- suuden ja todistusvoiman vaati- muksia. Muiden muassa tämmöi- set syyt mahdollistavat sen, että kuvaaja voi etsiä Kuhmosta vaa- ranrinteen, hinata paikalle kelon, kätkeä keloon lihasyöttejä, häätää honkaan sontivat korpit joulupu- kin naamariin puetulla linnunpe- lättimellä, kytätä runkoon kapua- vaa ahmaa ja napata vuoden luontokuvanAhman maa
(1998).Samat syyt mahdollistavat hirmui- sen äläkän, kun telkän pojat kam- peavat itseään pöntöstä pienen digitaalisen sysäyksen avittamana.
Sitenhän otettiin vastaan Hannu Hautalan teos
Luontohetkiä
(1999)Suonpään kirja on painettu ko- meaan taidekirjaformaattiin. Sen kuvat nousevat taitavan luontoku- van jalustalle. Viimeistään kuvien layout ja väitöskirjan teksti kei- kauttavat tuon jalustan.
PERTII VEHKALAHTI
Mediakasvatus uuden koulun rakentajana
Juha Suoranta:
KASVATUS
MEDIAKULTTUURISSA Mitä kasvattajien tulee tietää.
Tampere: Vastapaino 2003. 217 s.
Maalisvaalien jälkeen muodostet- tu punamultahallitus päätti keven- tää palkkatulon verotusta kaikissa tuloluokissa, vaikka molemmat päähallituspuolueet lupasivat vaa- lipuheissaan verokevennyksiä ni- menomaan pienituloisille palkan- saajille - sankka joukko äänestäjiä hyväksyikin tuloeroja tasaavan po- litiikan ja piti hyvinvointivaltion palveluiden turvaamista tärkeäm- pänä kuin verokevennyksiä. Perus- koulun uudistuvan opetussuunni- telman seitsemän aihekokonai- suuden joukkoon on kirjattu muun muassa osallistuva kansalai- suus ja yrittäjyys, turvallisuus ja lii- kenne sekä ihminen ja teknologia.
Uuden hallituksen kulttuuriminis- terin huolestuneet lausunnot tele- vision väkivaltaviihteen ja pomo- tarjonnan vaikutuksista lapsiin ovat herättäneet vilkkaan julkisen keskustelun, josta ei jälleen ker- ran ole puuttunut moralistisia äänenpainoja.
Ajankohtaisia asioita suomalai- sessa yhteiskunnassa ja julkisessa päätöksenteossa mutta mikä, jos mikään, on niiden yhteinen ni- mittäjä?
Uusliberalismiksi kutsuttu aate- järjestelmä, vastaa Juha Suoranta tuoreessa, ajan hermoon tarkasti asuvassa kirjassaan
Kasvatus me- diakulttuurissa: Mitä kasvattajan tulee tietää.
Toisin kuin kirjan ni- mestä saattaisi äkkiseltään päätel- lä, Suoranta ei suinkaan tarjoa käytännön vinkkejä ja esimerkkejä kasvattajille, jotka tekevät työtään tällä mediakulttuuriksi kutsutulla aikakaudella, vaan paneutuu tar- kastelemaan nykyisen yhteiskun- tapolitiikan ja koulutuspolitiikan, koulukulttuurin ja mediakulttuu- rin, tormaalin koulukasvatuksen ja informaalin "median kasvatuk- sen" välisiä suhteita ja ristivetoja.Kyseessä on siis kirja, joka raken- taa tuiki tarpeellista yhteistä poh-
jaa usein irrallisiksi jääville kasva- tusta ja mediaa ruotiville puheen- vuoroille.
Suoranta johdattaa kirjansa lu- kijan kaksinapaiselle tutkimusken- tälle esittämällä väitteen, joka on noussut keskeiseksi uusimmassa
"mediakasvatustieteessä": me- diasta ja mediakulttuurista on tul- lut monessa suhteessa vaikutta- vampi kasvattaja kuin perinteisistä kasvatusinstituutioista. Kaiken kattava mediakulttuuri - myös elämyskulttuuriksi, kulutuskulttuu- riksi ja teknologiakulttuuriksi kut- suttu - on ympäristö, jossa lapset ja nuoret kokevat ja oppivat eni- ten, hankkivat elämyksiä viihtyen ja nauttien.
Kysymykset siitä, miten media vaikuttaa ja kasvattaa, ovat olleet mediakasvatuksen keskeisiä huo- lenaiheita, joita on käsitelty lukui- sissa tutkimuksissa usein samoja uria auraten. Kirjansa ensimmäi- sessä osassa,
Mediakulttuurin merkitys kasvatuksessa,
Suoranta avaa vaikutusajattelulle uusia la- veampia polkuja kytkemällä me- diakulttuurin kasvatusvaikutuksen uusliberalistiseen ideologiaan, jo- ka on hänen näkemyksensä mu- kaan paitsi mediakulttuurin, myös suomalaisen koulutusjärjestelmän uusin ideologia. Uusliberalismiin ei suinkaan olla ajauduttu, vaan ky- seessä on tietoinen suunnanmuu- tos, joka näkyy koko yhteiskun- nassa, väittää Suoranta. Hänen ajatuskulkuaan seuraamalla vero- kevennys kaikille tulotasoon kat- somatta voidaan nähdä osana yk- silön ja kaupan "vapautta" ja yksi- tyisomistuksen rajoiltamattomuut- ta kannattavaa uusliberalismia.Yrittäjyyden, liikenteen ja teknolo- gian nostaminen perusopetuksen aihekokonaisuuksiksi puolestaan heijastaa uusliberalismin keskeisiä arvoja: yksilöllistä menestystä, yk- silöiden välistä kilpailumentaliteet- tia, teknis-matemaattisten ainei- den merkityksen korostamista ja teknologian ihannointia. Suoran- nan esityksen luettuaan ei voi olla miettimättä, ettei lasten ulottuvilla olevan väkivaltaviihteen ja pornon herättämä moraalinen kuohunta ehkä olekaan pääasiassa huolta lasten hyvinvoinnista vaan enem- mänkin tietoisesti valittu, vain pin- taa raapaiseva reaktio uusliberalis-
min rakenteellisen väkivallan ai- heuttamiin ongelmiin ja kyvyttö- myyttä ellei peräti haluttomuutta kohdata mediakulttuurin moninai- sia ja vaativia haasteita.
Edellä esitetyn voi toki kuitata kärjistykseksi. Onhan uudessa opetussuunnitelmassakin monta aihekokonaisuutta, joita ei yhtä vaivattomasti voi palauttaa uusli- beralismin aatejärjestelmään, ja tuskin kellään on sinällään mitään sitä vastaan, että lapsia suojeliaan väkivaltaisilta ja pornografisilta ohjelmilla. Myönnettäköön, että Suorannan avoimesti ja raikkaasti poleeminen esitystapa houkutte- lee lukijankin kärjistyksiin - ja toi- vottavasti myös ajatusmittelöihin, mikäli lukijan mielipiteet käyvät kovasti ristiin kirjan väittämien kanssa.
Hyvin kiinnostavasti ja kaikkea muuta kuin yksisilmäisesti Suo- ranta joka tapauksessa kerii auki kasvatuksen, mediakulttuurin ja uusliberalismin monisyis.lä sidok- sia: yhtäältä näyttää siltä, että Althusser on edelleen oikeassa esittäessään, että koulutus on kypsän kapitalistisen yhteiskun- nan
hallitseva
ideologinen valtio- koneisto ja koulutusjärjestelmällä hallitaan yhteiskuntaa ja päinvas- toin. Toisaalta oikeutetulta vai- kuttaa myös näkemys, jonka mu- kaan (pääasiassa amerikkalaisen viihdeteollisuuden tuottama) po- pulaarikulttuuri on vallannut kou- lutuksen paikan mediakulttuurin hallitsevana valtiokoneistona. Ja jos uusliberalistinen koulutuspoli- tiikka tuottaa voimattomuutta ja ajaa ulos "heikoimman lenkin" toisensa perään, eikö olekin paitsi hyvin ymmärrettävää myös suota- vaa, että populaarikulttuuri on syrjäyttänyt koulutuksen? Tarjo- aahan se sentään edes kosketta- via elämyksiä ja mielihyvää.Mihin päin voi suunnistaa kas- vattaja tilanteessa, jossa näköpii- rissä on suo siellä, vetelä täällä?
Tähän kysymykseen Suoranta etsii vastausta kirjansa jälkimmäi- sessä osassa
Kasvatuksen merkitys mediakulttuurissa.
Suoranta muis- tuttaa, että siellä missä kasvate- taan, tehdään aina myös arvova- lintoja ja opettaja on työssään moraalinen ja eettinen toimija. Koulu, kuten mediakin, on kult-tuuristen kamppailujen aluetta, ja näissä kamppailuissa on jokaisen opettajan valittava puolensa ja kannettava vastuunsa. Koulun ra- kenteissa, opettajankoulutuksessa ja yhteiskunnan koulutuspoliittisis- sa ratkaisuissa on paljon sellaista, mihin voidaan vaikuttaa julkisen keskustelun ja päätöksenteon kei- noin, mutta merkittävä muutos voi lähteä myös alhaalta ylös päin. Opettajan työ on edelleen mitä suurimmassa määrin kutsumus, jota ruokkii ja kannattelee ajatus työn yhteiskunnallisesta merkittä- vyydestä, mahdollisuudesta vai- kuttaa asioiden tilaan ja tulevai- suuteen.
Rohkeutta tämä kaikki vaatii, ja johtotähdeksi opetussuunnitel- mien ja oppimistavoitteiden puris- tuksissa arkityötään tekevälle opettajalle Suoraranta nostaa Pao- lo Freiren "toivon pedagogiikan". Siinä keskeistä on ajatus ihmisen jatkuvan kasvun mahdollisuudes- ta, kasvattajan ja kasvatellavien tasavertainen yhteistoiminta sekä oppilaiden itsenäisyyden kunnioit- taminen, mikä merkitsee sekä op- pilaiden ainutkertaisen yksilöllisyy- den että heidän elinolosuhteiden- sa ja elämänkokemuksensa, myös mediaa kuluttamalla hankitun, ai- toa arvostamista. Kun ne ovat osa luokkahuoneen arkipäivää, avau- tuu myös mahdollisuus kriittiseen mediakasvatukseen, jonka tärkein tehtävä on rohkaista oppilaita ky- seenalaistamiseen ja toisin näke- miseen, Suoranta esittää. Sillä juu- ri mediakasvatus on alue, jossa koulun kulttuuri ja mediakulttuuri, pedagogiikan kulttuuri ja kulttuu- rin pedagogiikka voivat kohdata ja tuottaa uutta tietoisuutta ja toi- mintakykyä - vaikkapa kamppai- luun aidosti demokraattisen ja kanssalaisuutta tukevan yhteis- kunnan puolesta.
EEVA-LIISA JOKELA
Tiedotustutkimus 2003:3 87