PITÄJÄNHISTORIAN
TOINEN OSA
EURA
HONKILAHTI
EURAN. HONKILAHDEN
IA
KIUKAISTEN HISTORIA II
ISOSTAVIHASTA NYKYPÄIVIIN
KIRJOITTANUT
OLAVI KOIVISTO
JULKAISIJA
KUNTIEN JA SEURAKUNTIEN ASETTAMA
Vammala 1962 Vammalan Kirjapaino Oy.
Alkusanat
Eräät käytännölliset näkökohdat ovat vaikuttaneet siihen, että Euran— Honkilahden—Kiukaisten yhteinen historia painetaan alkuperäisestä suunni- telmasta poiketen kahtena niteenä. Tavallaan tämä on omiaan vain korosta- maan sitä tosiasiaa, että 1700-luvun alku muodostaa todellisen rajakohdan näitten seurakuntien historiassa. Siitä lähtien pitäjä käsitti emäseurakunnan ja kaksi kappelia. Muutenkin isonvihan aika jakaa tavallisesti paikallishis- toriat ikäänkuin kovien aikojen ja parempien aikojenkauteen.
Tämä II osa on puolestaan jaettu kolmeen jaksoon. Tällöinkin on raja- kohdiksi valittu kaksi koko maata vapisuttanutta onnettomuutta: 1860-luvun nälkävuodet ja vuoden 1918 kriisi. Itsenäisyyden ajalle on sopimuksen mukaan uhrattu vain sen verran tilaa, että on saatu jonkinlainen yleiskatsaus kehityksestä.
Teoksen tarkastaja,
fil.
tri R. A. Mäntylä on käsikirjoitukseen pereh-tyessään viitannut siihen vaikeuteen, mikä sisältyy kolmen puoli-itsenäisen seurakunnan historian rinnakkain esittelemiseen. On nimittäin niin, että Eura. Honkilahti jaKiukainen olivat 1860-luvulta lähtien itsenäisiä kuntia ja että niillä seurakuntinakin oli jo 1800-luvun puolivälissä itsenäiset pyrkimyk- sensä. Tarkastajakorosti lausunnossaan sitä,että oli pyrittävä vielä painatus- vaiheessakin selventämään kunkin seurakunnan osuutta eri kohdissa lukijan työn helpottamiseksi.
Tämä näkökohta on mahdollisuuksien mukaan otettu huomioon. Tasa- puolisuus on airutkin ollut tavoitteena. Toisaalta ei voi kieltää, että joku
toinen olisi ehkä tehnyt työn toisella tavalla.
Työ on ollut vaikea, mutta mielenkiintoinen. Moni on kirjoittajaa työ- vaiheessa auttanut, mistä on ollut suurta apua. Kaikista puutteista ja virheellisyyksistä on vastuu vain kirjoittajan.
Turussa helmikuussa 1962.
Olavi Koivisto.
Sisällys
Sivu
Alkusanat V
ENSIMMÄINEN JAKSO
ISOSTA VIHASTA NÄLKÄVUOSIIN (n. 1713—1867)
I Isostavihasta pikkuvihaan 3
1. Isoviha 4
2. »Sotasyylliset» 7
3. Läntisen tutkijakunnan työ 1722—1726 10
4. Muita tietoja isonvihan aiheuttamasta murroskaudesta 15
5. Ensimmäiset rauhan vuosikymmenet ja pikkuviha 18
Il Sääty-yhteiskunnan vahvistuminen ja eri yhteiskuntaryhmät 23
1. Väkiluvun kehitys 24
2. Uudistunut talollisluokka 27
a. Perinnöksiostot 27
b. Halkominen taloluvun lisääjänä 33
c. Lampuotiluokka tai vuokraajat 37
3. Torppariluokan synty ja alkuvaiheet 40
4. Maaseudun palkolliset ja muu alempi väki 48
5. Käsityöläiset 52
6. Sotilasluokka 55
7. Kauttuan »seurakunta» 63
8. Yhteiskunnallisen arvon kuvastuminen 66
111 Maatalous ennen 1860-luvun nälkävuosia 72
1. 1700-luvun alkupuolen yleinen maatalouden tila 72
2. Eräät uudistuspyrkimykset ja niitten vastaanotto 74
3. Tilusten sekaannus ja maanmittarien toiminta 77
4. 1700-luvun alkupuolen raivaustoiminta 84
5. Kuvaus uuden pellon teosta 88
6. Isojako 1700-luvun lopun suurena uudistuksena 90
7. Eräitä isonjaon jälki-ilmiöitä 1700-luvun lopulla 97
8. Isonjaon aikaiset maa-alat 99
9. 1800-luvun alun viljelystilanne 102
10. Kuivatustöitten ensimmäinen vaihe 107
11. Kuvaus suoviljelyksen alkuvaiheista 113
12. Suurten perkaustöitten aika 116
13. Karjatalouden luonne 125
IV Muu talous ja pitäjän hallinto 130
1. Myllylahkot 131
2. Kauttuan ruukki ja talonpojat Timmien aikana 1700-luvulla (hiiliriita) 136
3. Hiilitaistelu ja sen ratkaisu Falckien aikana 145
4. Metsätalous hiilestämispakon aikana 145
5. Kalavesien käyttö 146
6. Jahdit ja metsästys 149
7. Siltavoutien valvomat työt 152
8. Kestikievarit 157
9. Nimismiehet ja heidän alaisensa 162
10. Eräät muut maalliset luottamusmiehet 166
V Seurakunnallinen elämä, hallinto ja talous Euran emäkirkon ja sen kappeleitten
alueella 169
1. Seurakuntaelämän järjestyminen isonvihan jälkeen 170 2. Emäkirkon ja kappelien suhteen kehitys 1700-luvun puoliväliin asti 172
3. Papisto kappelien muodostumisen jälkeen 180
4. Kirkon toimihenkilöt 185
5. Pitäjän talous ja hallinto (yleiskuva) 191
6. Seurakuntien rakennustoiminta, kirkkojen irtaimisto ja hankintojen ja töitten
rahoitus 196
a. Kirkkorakennukset 196
b. Kirkkojen ympäristö 206
c. Kirkkojen irtaimisto 208
(1. Pappilat 212
e. Viljamakasiinit 214
7. Seurakunnallinen köyhäinhoito ja huolto 214
8. Seurakunnallinen opetustoiminta 224
9. Papiston työtaakka ja Kiukaisten kappelin itsenäistymisajatus 1840-luvun
alussa 229
10. Papisto ja rukoilevaisliike 233
VI Kansanomainen elämäntapa ja viitteitä paikallisen säätyläistön oloista 242
1. Rakennusten määrä ja laatu 242
2. Rakennustavat, sisustus ja kalustus 249
3. Muu irtaimisto 254
4. Pukeutuminen 260
5. Arkiruoat ja pitoruoat 265
6. Kotoinen saunaehtoo ja saunottaja 268
7. Arjen ja pyhän huvit kyläyhteiskunnassa 270
8. Voiman ja taidon kunnioitus 279
9. Vanhan kansan elämää murteella kerrottuna 281
TOINEN JAKSO: NÄLKÄVUOSISTA KANSALAISSOTAAN (n. 1867—1918)
I Nälkävuosien jälkeinen väestönkehitys 291
a. Väestön määrä 291
b. Yhteiskunnan rakenne 293
c. Muuttoliike 296
II Elinkeinoelämän uudet kasvot 300
1. Maanviljelys ja karjatalous (tilastoa) 301
2. Tieteen ja tekniikan vaikutus maataloustuotantoon ja tuotteiden jalostukseen 305
3. Kuivatustyöt ja suoviljely 314
a. Panelian suoviljelykset ja eräät muut viljelyssuot 315
b. Honkilahden järviyhtiön alkuvaiheet 317
c. Eurajoen perkauksen jatkovaihe 322
4. Pyhäjärven kalastus 325
5. Varsinaisen metsätalouden aika 329
6. Kauttuasta tulee uudenaikainen tehdaslaitos 334
7. Liikenne- ja kuljetuskysymysten ratkaisut 338
8. Pitäjä valaistaan (sähköistäminen) 350
9. Maalaiskaupat ennen osuuskauppoja ja rahaliike 353
10. Säästämis- ja vakuutustoiminta 357
11. Kuvaus Panehan »kaupungista» 361
111 Vanhan kunnallishallinnon yleinen luonne jaeräitä kunnallisia erikoisaloja 364
1. Kunnalliset elimet perustetaan 365
2. Kunnanhuoneet ja »kunnan isät» vanhan kunnallishallinnon kaudella 376
a. Kunnanhuoneet 376
b. Kunnan luottamusmiehet 378
3. Kunnalliselämän ja kunnallishallinnon yleinen luonne ja kehitystendenssit
ennen itsenäisyyden aikaa 380
4. Seurakunnallisesta kunnalliseen koululaitokseen 391
a. Seurakunnallinen opetustoiminta 391
b. Kansakouluja perustetaan kuntiin 398
5. Kunnallinen köyhäinhoito 407
6. Terveydenhoidollinen kehitys 411
7. Kunnallinen rahatoimi ja verotus 415
IV Kirkko seurakuntien eroajatuksen hallitsemana ajanjaksona 421
1. Kiukaisten kappelin asema vuoteen 1889 421
2. Honkilahden kappelin erityispyrkimykset ja olot vuoteen 1889 426
3. Seurakuntien eron tie vuoden 1889 jälkeen 431
4. Tärkeimmät seurakunnan rakennustyöt 438
a. Kirkot 438
b. Hautausmaat 442
c. Pappilat 445
5. Seurakuntien hallinto ja talous; seurakuntien palvelijat 447 V Uuden ajan aatteet ja niiden kannattajaryhmät ennen varsinaisen puolue-
elämän aikoja 456
1. Kristillisen elämän eri linjat 456
2. Kansanopetuksen ja valistuksen kannatus 460
3. Maanviljelijäväestön valitseminen ja herättäminen yhteistoimintaan 464 4. Aatteellinen seuratoiminta ja vapaa-ajan harrastukset 1900-luvun alkupuolelle 468
5. Työväen herääminen yhdistystoimintaan 475
6. Osuustoiminta-aate 478
VI Puoluekiihko ja maailmansodan aikaansaama yhteiskunnallinen kriisi kevään
1918 ratkaisuun asti 480
1. Paikallinen puoluekiihko ennen vuoden 1907 eduskuntavaaleja 480
2. Vuoden 1907 ja myöhemmät eduskuntavaalit 487
3. Puolueettomat ja puoluetoiminta 491
4. Vuosi 1917 tilanteen kärjistäjänä 497
5. Vuoden 1918 tapahtumat ja ratkaisu 502
KOLMAS JAKSO
KATSAUS ITSENÄISYYDEN AJAN VUOSIKYMMENIIN (1918—1962)
1. Yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys 513
2. Maa- ja metsätalouden erikoispiirteitä 519
3. Teollisuus, kauppa ja liikenne 525
4. Poliittinen ilmapiiri ja puolueitten voimasuhteet 531 5. Kunnalliset ja seurakunnalliset kysymykset 537
6. Vapaa yhdistys- ja seuratoiminta 543
7. Vuoden 1939 jälkeisen ajanjakson yleisluonne 548
LIITTEET
Lähdeviittauksia ja huomautuksia 563
Lyhennyksiä 584
Käytettyä lähdekirjallisuutta 585
Huomautuksia käsikirjoituksista 593
Henkilöhakemisto 594
Oikaisuja 609
ENSIMMÄINEN JAKSO
ISOSTAVIHASTA NÄLKÄVUOSIIN
(n. 1713-1867)
Suuri, avara viljelysaukea otti isonvihan aikana vastaan vieraat valloittajat. Ei ole mah- dotonta, vaikka joku kasakka olisi tuntenut täällä samaa vapauden tunnetta kuin koti-
aroillaan. Valok. Veljekset Karhumäki.
I. Isostavihasta pikkuvihaan
Suuri Pohjan sota alkoi jo 1700-luvun ensi vuosina, ja kovia taisteluja käytiin nuoren huimapään Kaarle XII:n johdolla etenkin Baltiassa ja Venä-
jänmaaperällä. Kun sotaonnivähitellenkääntyi Ruotsi-Suomelle vastaiseksi,
joutui Suomikin jälleentaistelukentäksi. Tilanne oli nyt ratkaisevasti toinen kuin 1600-luvulla, jolloin sodat eivät koskettaneet valtakunnan kanta-aluetta,
vaan jollointaisteltiin kaukanakin kotiseudulta. Isoviha muodostaa synkim- män ajanjakson tämän sodan jamelkeinpä koko maan historiankin vaiheissa.
Tosin kunniakkaita taisteluja käytiin, mutta vähitellen vihollinen sai koko maan haltuunsa. Tästä alkaen naapurina oli idässä vaarallinen ja suuri
valtakunta, joka rauhan aikanakin varjosti valtakunnan elämää. Ruotsi—
Suomi pysyi tosin koossa koko 1700-luvun, mutta vain vaivoin.
Kun paikallishistoria, jokakoskee sellaistarajoilta kaukaista seutua kuin Eura kappeleineen, vain vähäisessä määrin sisältää sotaa käsittelevää aineis- toa, jää nimenomaan 1700-luvun alku liian »koreaan valaistukseen», ellei
sodan aiheuttamia vahinkoja aluksi selvitetä. Tämän aikakauden historia alkaa suuresta aallonpohjasta. Raskaita aikoja oli kyllä ollut pitkin 1500- lukua ja 1600-lukua, suoranainen kansallisonnettomuus 1690-luvulla suur- ten kuolovuosien muodossa. Mutta tämä onnettomuuksien ja huonojen ai- kojen ketju täydentyi vasta isonvihan vuosina.
1. Isoviha
Muucalainen muulda maalda, Wenäydldä wierahalda, Meidän maalla matkustaisa, Tuimudella tulduansa, Söi siat sikiöinensä, Caritzat capainensa...»
(Suru-Runot Suomalaiset 1)
Ennen kuin Euran pitäjän rahvas koki vihollisen miehityksen, oh Suomen kansa jo kärsinyt monia kauhun vuosia. Vihollinen oli lähtenyt liikkeelle idästä ja eteni länttä kohti. Turhilta näyttivät puolustajien ponnistukset.
Eura, Kiukainen ja Honkilahti olivat lännessä. Niinpä on itsestään sel- vää, ettei Eura ollut suuren taistelulinjan keskellä. Pääjoukot eivät siiskul- keneet sen kautta. Hämeen ja Satakunnan kohtalo ratkaistiin lokakuussa
1713 Pälkäneen taistelussa. Vuoden 1712 alusta lähtien oli ylipäällikkönä Yrjö Lybecker, jonkavastatoimet osoittautuivat kaikkialla tehottomiksi. Jo elokuussa 1713 Turku joutui venäläisille, ja saman vuoden lopulla vihol- linen oli Raumalla ja Porissakin. Joulun aikoina 1713 Suomen armeija,
jonka johtoon oh asetettu Kaarle Kustaa Armfelt, asettui talvehtimaan Vaasan seuduille. Vuoden 1714 alussa armeijan vahvuus oli vain 5000 miestä. Pakenemista Ruotsiin oli tapahtunut Suomesta sitä mukaa kuin vihollisen sotatoimet ulottuivat kauemmas ja kauemmas.2
Isonvihan ajoilta on pitäjästä muistitietoja, joitten perusteella ei tästä ajasta saa mitään tarkempaa kuvaa. Eurankin asukkaat kertovat piilo- pirteistä, joihinensi hädässä ilmeisesti turvauduttiin. Huomattakoon muuten, että Euran aukean tarinaperinteessä sota-aikojen muistot palautuvat mitä vanhimpiin aikoihin ja että niihin on sekoittunut eriaikaista ainesta. Tari-
noitten johdosta on paikkakunnalla etsitty kirkonkelloja Eurajoen pohjasta Koveronkoukun kohdalta, mutta tietenkin tuloksetta. Tarinan mukaan olisi-
vat kellot joutuneet joskus joen pohjaan siitä syystä, että kelloja piiloon vietäessä vihollinen oli yllättänyt viejät Isolla niityllä, jolloin ei auttanut muu kuin upottaa kellot jokeen. Killisen kansanperinnekeräelmät mai- nitsevat isonvihan ajoista ainakin seuraavaa:
»Isonvihan ajoistakerrotaan, että silloin kun isoryssä maahantuli, oli suurin osa pitäjän väestä paossa Kahalan kulmalla, missä vielä kauan
jälkeenpäin on näkynyt pakopirttein sijoja.
Sorkkisten kylän väki oli ollut paossa Heinuksen korvessa. Kerran yöllä tuntematon ääni huuti pakolaisille: nouskaa ylös pojat, kamala äänikuuluu. Väki nousi ylös ja meni metsän rinteelle katsomaan, miten kylässä on asiat, siellä vielä Venäläiset peuhasivat kiusaten kylään jää- neitä asukkaita.»3
Mitään kovin laajoja isonvihan ajan selostuksia eivät myöskään pitäjän- kuvaus 1800-luvulta japitäjänkertomus 1700-luvulta sisällä.4
Tuomiokirjoista luettavat käräjäkirjurien muistiin merkitsemät tiedot täy- dentävät kansanperinteen kuvaa venäläisten tulosta. Joskus elokuussa 1713 lähti kruununvouti Lars Hauff Euran Lähteenojalta pakomatkalle. Näin me- netellessään hän oikeastaan noudatti Ruotsissa olevan hallituksenkäskyjä, sillä virkamiehistön tuli välttää vihollisen käsiin joutumista. Matkanteko suo- raan Tukholmaan ei käynyt päinsä väen ja alusten puutteen vuoksi. Tästä syystä hän pyrki seurueineen Pohjanmaalle jollakin pikkualuksella tai ehkä vain veneellä. Pakomatka sujui monista vastuksista ja sääsuhteista huoli- matta jotenkuten, mutta Merikarvian tienoilla olivatkin vihollisen partiot jo vastassa. Lähteenojan tilan omistajan pakomatka päättyi tähän.5 Sen sijaan kihlakunnantuomari Köyliöstä onnistui pääsemään Ruotsiin. Vuodelta 1714 on jo monia sellaisia tietoja, jotka osoittavat venäläisten joukkojen miehittäneen myös Euran alueen keskuspaikat. Helmikuussa 1714 paloi Sorkkisten Anttilan talosta venäläisten päävahtina ollut rakennus.0 Myö- hemmistä rauhanajan tutkimuksista kävi ilmi, että erittäin paljon venäläisiä majaili tuolloin Lähteenojalla. Sekä Sorkkinen että Lähteenoja sijaitsevat suurten niittyjen ja peltojenkeskellä, joista vihollisten hevosilleriitti isonvi-
Vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa on moni joutunutKristuksen tavalla kantamaan ris- tiään. Tällaisen ristintien kulki isonvihan aikana Euran pitäjänapulainen Anders Chale- niuskin. Se tie vei hänet monen muun kerällä Venäjänmaalle vankeuteen. Yksityis-
kohta vanhasta Kiukaisten kirkon alttaritaulusta. Suomen Kansallismuseo.
hän vuosina laidunta ja hakamaata. Kun tarinaperinne kertoo nimenomaan Sorkkisten kylän kovasta kohtalosta, saattaa siinä heijastua hiven historial- lista totuutta.
Olennainen seikka yhteiskunnallisen järjestyksen ja säännöllisen elämän jatkumisenkannalta oli sillä, miten paikkakunnan eri virkamiehet ottivat vai- keudet vastaan tai selviytyivät vihollisen tuloa seuranneesta murroksesta.
Hauffin pakoyrityksen lisäksi on todettava, että pitäjän kirkkoherra Nils Wrigstadius kuoli 1714, että nimismiehen viran haltija ja Vaaniin kartanon- rouva Klara Lietsen onnistui pakenemaan Ruotsiin ja että pitäjänapulainen
Anders Chalenius joutui vangituksi keväällä 1715. Viimeksi mainittu koki näistä kovimman kohtalon, hän joutui ensin Turun linnaan ja sitten sieltä Venäjälle. Seurakuntaelämän johto oh isonvihan vuosina ensin Rauman kirkkoherran rovasti Ståhlbergin käsissä, kunnes isonvihan loppuaikoina Ruotsissa paossa ollut pappismies, Pyhämaan kirkkoherra Gregorius Gott-
leben, tuli nimitetyksi Euran pitäjän kirkkoherraksi.7
Yleensä olot järjestyivät säännöllisemmiksi vuoden 1717 kuluessa. Siitä lähtien entinen Turun ja Porin lääni muodosti kaksi piirikuntaa, joista Porin piirikunta käsitti 11 voutikuntaa. Viranhoitajina oli vouteja, nimis-
miehiä, pitäjänkirjureita, siltavouteja, jahtivouteja ja siis yleensä samojen tehtävien täyttäjiä kuin ennen isoavihaa. Veronkoontia varten oli olemassa yhteisvastuullisia manttaaleja, joihin kuului aina joukko veroyksiköitä eli taloja. Kun Satakunnassa vain 4—5 taloakin muodosti manttaalin, rasitus kohdistui veronmaksajiin suhteellisen raskaana. Vuosina 1717—1719 tar-
kistettiin verorasituksen määrää, mikä merkitsi isonvihan kovimpien vuosien päättymistä.8
Tällaiset ovat aivan yleisesti kuvattuna olleet Euran isonvihan ajan ulko- naiset kehykset. Tarkempi kuva piirtyy, kun seuraavassa siirrytäänrauhan- tekoa seuranneen murrosajan vuosiin.
2. »Sotasyylliset»
Kun sota oli ohitse, seurasi tilinteon aika. Sota-ajan väärinkäytösten selvittäminen ei varsinaisesti tullut vuonna 1724 asetettujen tutkijakuntien tehtäväksi. Sen sijaan paikalliset käräjälautakunnat joutuivat kihlakunnan- tuomarien kanssa monien kiusallisten vaiheitten selvittelijöiksi. Käräjillä oli, kuten ennenkin, läsnä myös kruununvouti. Vuoden 1722 maaliskuussa Euran Lähteenojalla pidetyillä käräjillä edusti kruununvouti Erland West- mannia hänen poikansa Isaac Westman.9 Lautamiehistä voidaan 1720-luvun ensi vuosilta mainita Matti Erkinpoika Honkilahden Mannilasta, Jaakko Mikonpoika Säkylän Pyhäjoelta, Juho Markunpoika Kiukaisten myöhemmän kappelin alueelta Harolan kylästä, Jaakko Matinpoika Euran Kirkonkylästä
(jotka kaikki tekivät »tuomarinvalan» 12/3 1722) sekä edelleen Juho Klee- monpoika Kauttualta, Matti Simonpoika Auvaisista, Antti Matinpoika Mäke- lästä, Erkki Sipinpoika Kepolasta, Heikki Niilonpoika Isosta Säkylästä ja monet muut. Lautamiehet edustivat paikallista kokemusta, heidät tunnettiin rehellisiksi ja vakiintuneiksi miehiksi. Lautamiehiä oli eri puolilta pitäjää,
johonkuuluivat myös Säkylä ja Köyliö.
Tutkimuksen valokeilaan joutui 1720-luvun alussa joukko paikallisia isonvihan aikaisia virkamiehiä. On tietenkin mitä rohkeinta yleistämistä ni-
mittää heitä »sotasyyllisiksi». Sotasyyllisellä tax-koitetaan tällöin kuitenkin vain sitä, että heitä syytettiin rauhan palattua eräistä sota-ajan tapahtumista, monasti virkatehtävien epäasiallisesta suorittamisesta.
Oikeastaan Euralla ei ollut laillista nimismiehenviran hoitajaa sen jälkeen kun Klara Lietsen oli paennut Ruotsiin. Tämän pontevan rouvan edustajana
oli virassa ollut sodan aikana ennen isonvihan vuosia Antti Häggberg. Ei ole aivan selvää, milloin Häggberg lopetti nimismiehen tehtävien hoidon.
Vasta vuonna 1721 valittu Matias Londeen oli todella säännöllisellä tavalla
asetettu nimismies.10
Tuomas Simonpoika Kiukaisten Laihian kylästä on viimeistään jo v. 1716 ollut jonkinlainen veronkantaja tai nimismies. Rauhan palattua häntä syy- tettiin siitä, että veroja oli koottu kohtuuttomasti. Vaikka manttaalien kyl- vöala oli ollut vaatimaton, oli kannettu 5 tynnyriä viljaatai vielä enemmänkin yhdeltä manttaalilta. Syytös koski erästä määrättyä koontierää, koskapa
Tuomas puolustautui sillä, ettei hän ollut koonnin aikana ollut lainkaan pitäjän alueella, vaan kaukaisessa Turun kaupungissa. Hänen kanssaan olivat silloin olleet Turussa eräät muut isännät Paneliasta, Eurakoskelta ja naapuri-isäntä Laihian kylästäkin. Uskoipa Tuomas jonkunvenäläisen luut- nantinkin lausunnon voivan vaikuttaa myönteisesti asiaansa. Kun Tuo- maalta vaadittiin erään toisen syytejutun yhteydessä korvausta työstä, jonka muuan Rauman porvari oli v. 1716 tehnyt hänen puolestaan, selitti Tuomas tämän asian siten, että porvaria oli pyydetty Euraan pitäjän nimissä. Hän itse ei ollut nimittäin pystynyt laatimaan luetteloa venäläisten Euran pitä-
jässä tekemistä tuhoista. Porvarin kirjoitus- ja laskutaito oli ollut tarpeen.
Että Tuomaan toiminta veronkantajana oli ollut kiusallista, näkyy siitäkin jutusta, jossa todistettiin hänen v. 1717 joutuneen keräämään vakinaisten verojen lisäksi yhdellä kertaa 107 tynnyriä viljaa.11
Juhana Walleenin nimismieskauden luonne heijastui siinä jutussa, jossa syytettynä oli eräs sota-ajan veronkantomies, Vaheen kylän talonpoika Juho.
Tämä veronkantaja nimittäin puolustautui riita-asiassaan, jokakoski muuatta 10 manttaalilta kerättyä veroa, vetoamalla Walleenin hänelle antamaan mää- räykseen. Hän itse ei ollut siis vastuussa siitä, oliko vero ollut laillinen vai
laiton, asiallinen vai kohtuuton.12 Walleenin kautta pidettiin Eurassa pahan mielivallan aikana, mikä sitäkin enemmän oli ärsyttänyt mieliä, kun saman oikeuspiirin sisälläKöyliössä oli olluthyvä jaluotettava veronkantopäällikkö.
Walleenin isonvihan aikana kuollessa kävikin niin, että Euran asukkaat kääntyivät Köyliön veronkantajan Anders tai Antti Häggrothin puoleen ja pyysivät tätä asettumaan Euraan. Häggroth ei olisi halunnut tällä tavalla
joutua suuremman vastuun alaiseksi, mutta kiivas ja kopea, Venäjän palve- lukseen asettunut maaherra Kustaa Otto Douglas lienee painostuksellaan saanut Euran asukkaitten toivomuksen toteutumaan. Näin ilmestyi myöhem- min Nuoranteen isäntänä tunnettu Antti Häggroth pitäjän keskuspaikoille.
Häggrothin Köyliön vuosina piti näillä seuduin valtaa käsissään venäläinen majuri Anitskov. Monet päätökset ovat suorastaan hänen käsialaansa. Tuo- marin virka täytettiin kihlakunnassa vasta v. 1718, jolloin Jaakko Kullia määrättiin Ala-Satakuntaan oikeuden jakajaksi. Häggroth ei säästynyt syyt- teiltä Euran aikaisen toimintansa osalta. Rauhan palattua häntä syyttivät mm. eräät talonpojat Mäkelästä, Mannilasta, Komoisista, Paneliasta ja Haro- lasta, siis kylistä, jotka myöhemmin kuuluivat joko Honkilahden tai sitten Kiukaisten kappeleihin. Häggroth ei pyrkinytkään kieltämään sitä, että veronkannossa oli ehkä ollut puutteita ja että tilit olivat osittain tekemättä.
Puolustuksekseen hän totesi olleensa sairaana ja melkein kuin vangin ase- massa, jota oli ajettu tehtävästä toiseen solmupiiskalla. Miten hän siis olisi paljoa voinut estää venäläisten suorittamia pahoinpitelyjä.13
Vielä vakavampia syytöksiä esitettiin kuitenkin Mikko Olavinpoikaa vas- taan. Tämänniminen mies Euran keskustasta, Kirkonkylästä tai Sorkkisista, tuntuu huolehtineenpostinkuljetuksesta ja olleen jonkinlainen»tullimieskin».
Hän joutui hankkimaan kyytihevosia, ja juuri silloin hänen väitettiin myös käyttäneen piiskaa omia pitäjänveljiään vastaan. Hän puolustautui sillä, että mm. Honkilahden Mannilankylässä joku oli röyhkeästi vastustellen kutsunut häntä, virantoimittajaa, »hunsvotiksi» tai »kälmiksi».14 Myöhemmin ja eräis- sä muissa yhteyksissä todisti myöskin Vaheen Juho, joka hänkin oli kuljet- tanut postia, että pahoinpitelyjä oli sattunut, muttei sanonut voineensa niitä estää. Usein nimittäin joukkovenäläisiä kasakoita olipostimiesten matkassa,
jotka siis olivat edellisten joukossa vain kuin vankeja.15
Lopputoteamukseksi jää vain, että kansa eli ikeen alla. Myös virkamiehet toimivat kuin käskettävät. Sen sijaan tuntuu siltä, että joukko naisväkeä mieltyi vuosien aikana vieraisiin valloittajiin ja menetti siksi sekä sydämensä että kunniansa. Jotkut olivat jopa valmiita jättämään kotipaikkansa ja me- nemään avioonVenäjänmaalle.16
3. Läntisen tutkijakunnan työ 1722—1726
»... Cosca Jumala suo sen hartasti ikä- wöityn Rauhan, pitä heille oleman iloitzemist caickinaisist armollisist liewityxist heidän lewoxens ja hyötymisexens.»
Ruotsin valtaneuvoston kirjeestä maaher- roille v. 1712.17
Uudenkaupungin rauha, joka allekirjoitettiin 30/8 1721, merkitsi alkua järjestely- ja jälleenrakennuskaudelle. Isonvihan laittomuuksien selvittelyn ohella oli suoritettava maantaloudellisen tilanteen katselmus. Kuitenkin sitä ennen piti virkakoneiston ryhtyä toimimaan. Uusi maaherra Johan Stjerns- tedt saapui Turkuun, mutta kuoli siellä jo helmikuussa 1722. Hänen tilal- leen määrättiin tämän läänin johtoon kenraalimajuri, myöhempi vapaa- herra Otto Reinhold Yxkull, eräs lukuisista balttilaisista Suomeen asettu- neista, jokakuului maata urhoollisesti puolustaneiden upseereitten joukkoon.
Turun jaPorin läänin tilasta annettu lausunto osoitti, että vuonna 1722 oli ta- loista säilyneitä 854, huonosti säilyneitä 2.981, miltei autioita 4.074 ja autioita
1.157. Vapauden ajan historian kirjoittaja Cederberg huomauttaakin, että Porin ympäristö ja Satakunnan rantaseudut Pohjanmaalle asti olivat pahoin hävitettyjen seutujen joukossa. Syynä siihen oli kauan jatkunut sotaväen lä- pikulku. Kuitenkaan maa ei ollut täysin menehtynyt sodan ja miehityk-
sen vuosina. Niinpä onkin Uudenkaupungin rauhan muistomerkin paljas- tustilaisuuden johdosta lyötyyn mitaliin otettu Topeliuksen sanat; »Kansa, mi kesti mitä kansa tää häviämättä jälkehemme jää». Turhaan ei kiitosjumalanpalveluksia pidetty kirkoissa joulukuussa1721. Kaikesta huoli-
matta oli jäänyt perusta, jollerakentaa.18
Maijalan talo Kiukaisten Panelian kylässä. Tällä kohdalla on voinut sijaita se saarnahuone, joka oli Paneliassa 1600-luvun lopulta kylänpaloon v. 1714. Kansallismuseon kok.
Tutkijakuntien asettaminen pohjautuimoniin eri aloitteisiin jaehdotuksiin.
Suomen talonpoikaissääty suositteli niitä edustajiensa välityksellä 1720-luvun alkuvuosina. Lopulliset ohjesäännöt asetetuille kahdelle tutkijakunnalle on
päivätty
8/12
1724, mutta ne annettiin jo toista vuotta aikaisemmin. Län- tisen tutkijakunnan jäseniksi määrättiin Turun hovioikeuden asessori Lauri Juhana Ehrenmahn ja ylikomissaari Johan Nigrell sekä syyttäjäksi Karl Gustaf Nordberg, joka oli tutkijakunnan esimieheksi valitun Götan hovioi- keuden presidentin, vapaaherra Germund Cederhjelmin, sisarenpoika.19 Tut- kijakunnan työ alkoi vuoden 1725 alkupuolella, mutta vuodesta 1/22 lähtienkihlakunnan käräjillä oli esillä talonpoikien veronhuojennuspyyntöjä. Va- paavuosianomukset tulivat kulkemaan käräjälautakunnan, maahenan, tut- kijakunnan ja viimekädessä kamarikollegion virkaportaitten lävitse. On siten tavallaan väärin puhua vain tutkijakunnan työstä, joskin otsikossa on niin yksinkertaisuuden vuoksi tehty.
Tutkijakunnankäsiteltäväksi joutuneistavapaavuosianomuksista on tämän asian erikoistutkija Alho laatinut taulukoita, joista näkyy, että Ulvilassa
anoi verovapaavuosia32,7 %, Kokemäellä 50,6 c/c, Eurajoella 46,8 %jaLapissa 20,7 % taloista. Euran hallintopitäjässä jätettiin vapaavuosianomuksia 62, mikä vastaa prosenteissa 27,4 %.20 Tässä luvussa on mukana koko hallinto- pitäjä, jolloin taloluku on yli 220. Euran kirkkopitäjä, jossa mukana ovat vain Eura, Kiukainen ja Honkilahti, muodosti näihin aikoihin alueen, jossaoli vain n. 120 taloa. Tältä alueelta esitetyt vapaavuosianomukset olivat yhteiseltä määrältään 34. Kun kuitenkin otetaan huomioon, että Panehan kylän anomus koski 18 taloa, ja lasketaan prosenttiluku tämän mukaisesti, saadaan vapaavuosia anoneitten luku vuosilta 1722—1726 Euran ja sen myö- hempien kappeleitten Kiukaisten ja Honkilahden osalta 40
%:ksi.
Vertailuyllä esitettyihin lähipitäjien prosenttilukuihin osoittautuu silti varsin vai- keasti suoritettavaksi. Kun ratsutilat myöhemmin yhtyivät uuden hallin- nollisen ja taloudellisen lainsäädännön johdosta anojien joukkoon, ei edes 40 % riitä kuvaamaan taloudellista tukea tarvinneiden talojen määrää.
Vuosina 1722—1726 vapaavuosia anoneet talot muodostavat oman ryh- mänsä, josta on tilastollista ainesta taloudellisen tilan määrittelyä varten.21 Jos jätetään pois erikoistapauksina Teikon puustelli sekä Panehan palanut kylä, sisältääyllä mainittu ryhmä Honkilahden alueelta 11 taloa, Euran alu- eelta 12 jaKiukaisista (Paneliaa siis lukuunottamatta) 10. Näistä 33 talosta oli toinenpuoli ns. kruunun jakamattomia,kun taas toisen puolen verot olivat
jaetut 1600-luvun jakolaitosjärjestelynmukaisesti eri tarkoituksiin, niin ettei- vät ne menneet suoraan kruunun kassaan, vaan esimerkiksi jollekullesotilas-
henkilölle palkkarahoina.
Tutkitut 33 taloa olivat seuraavat:
Eura
Turajärven kylä: Laila, Simula, Ollila ja Poutala
Sorkkisten » Rynkä, Nahi, Krouvila, Kraatari, Tasku ja Kauppi 1 Nahi
Kirkonkylä: Kranni Vähävaheen yksinäistalo
Kiukainen Harolankylä; Perttu jaUoti
Rahvolan yksinäistalo
Eurakosken kylä: Naski, Pakola ja Pero Laukolan »» FilppulaFilppula jaja AnttiAntti
Mäkelän » Simula ja Keskipere
Honkilahti
Honkilahden kylä: Jussila, Vuorenpää ja Pietilä Mannilan » Heikkilä, Ilola ja Paavola Komoisten yksinäistalo
kehaisten kylä: Junkkala ja Hyrkkä Löyttylän » Sillanpää jaKuti
Näitten talojen osalta oli hävitys ja rappeutuminen määriteltävissä seu- raavan suuruiseksi:
Talojen autioitumisen aste tutkijakunnan mukaan Lukumäärässä taloja
Rappeutumisen aste tai A rake nnusten osalta B. peltojen osalta autiuden maara
Kaikki rakennukset tai koko peltoala 1 5
Vain 3
A
12» 2
A
2» 1/2 8 6
» 1/s 8
»
V*
12»
V 4
VlO 4Kaikki kunnossa 6
yht. 33 yht. 31
Kuten taulukosta näkyy, peltojen osalta tiedot ovat jonkin verran niu- kemmat. Vapaavuosia anoneet talot olivat varsin erikuntoiset. Osaksi tämä
johtuu siitä, että vapaavuosia anottiin niinkin pitkänä ajanjaksona kuin
1722—1726. Jälleenrakennus ehti sinä aikana jo muuttaa verovapaustarvetta.
Varmasti oli kuitenkin eroa sota-ajan tuhoissakin.
Koska tutkijakunnan haltuun luovutetut vapaavuosianomukset luovat va- loa muuten niukasti tunnettuun sota-aikaan, on aiheellista edes lyhyesti tar- kastella niitä. Tällöinkiintyy huomio niihin syihin, joidenuskottiin aiheutta- neen talojen huonon kunnon. Seuraava luettelomainen taulukko perustuu käräjillä esitettyihin selityksiin:
Autioitumisen eri tekijät
Talo (suluissa se vuosi, joka mahdollisesti on Väitetty autioitumistekijä (jos syitä on mainittu ratkaisevana käännekohtana talon ollut monia, on tähän otettu tärkeim-
historiassa sen autioituessa) mältä tuntunut)
1. Hyrkkä (1702), Heikkilä (1711), Isännän sotaanlähtö Krouvila (1711), Rahvola (1710) a) omaan armeijaan
ja Filppula b) vihollisen joukkoihin
2. Löytty Isännän pahoinpitely
3. Krannila Isäntä kuollut
4. Pero Viljelijä hoitanut huonosti tilaa
5. Jussila, Vuorenpää, Ilola (1715), Ankarat verot ja niitten tiukka Paavola (1705) ja Pakola koonti
6. Laila, Ollila, Simula ja Poutala Raskas kyyditysvelvollisuus 7. Kuti (1715) jaPietilä Vetoeläintenmenetys pakko-otto-
jen vuoksi, jolloin peltotyöt vai- keutuneet
8. Krouvila Karjan tuhoutuminen tautiin
9. Mäkelän talot (1720-luvun alku-
vuodet) ja Pakola Katovuodet
Tämä epätäydellinen luettelo antaa sen verran tilaisuutta sota-ajan tilan- teen määrittelyyn, että voidaan sanoa autioitumista jatkuneen siitä
kaudesta, jolloin nämä seudut olivat vielä miehittäjistä vapaita, halki ison- vihan vuosien rauhantekoon asti, vieläpä siitä ohikin 1720-luvun alkuun. Iso- viha oli vain sodan äärimmäinen lopputulos, sota sinänsä oli yhteiskunnan pohjan heikentäjä.
Itse asiassa venäläistenkin edun mukaista oli koettaa asuttaa autioksi jääneet talot, koska veronkoonnin onnistuminen riippui talojen säilymisestä
asuttuina. Yleisimmin uusia isäntiä ilmestyi taloihin 1720-luvun alkuvuo- sina: sellaisen saivat Sillanpää, Heikkilä, Ilola jaKrannila 1723,Lamppu 1724 sekä vuotta myöhemmin (1725) Hyrkkä, Junkkala, Kuti, Pakola ja toistami- seen Lamppu. Jo sota-aikana oli isäntä tullut Perttuun (1716) ja Vähävahee- seen (1719). Omistussuhteet olivat taloissa monasti epäselvät vielä 1720- luvulla, ja omistuskiistoja käytiin oikeudessa. Eurakosken Peron augmentti- tilan pyrki rusthollari Torkki saamaan haltuunsa. Krannila tuli nimismies Londeeninkäyttöön. Lampussa oli vanhan isännän vävy vuonna 1724 isäntänä, mutta sitten talon oma poika syrjäytti hänet. Mieltäkuohuttavia tapauksia ei siten puuttunut näitten 33 esimerkkitalon osalta. Kun vielä lopuksi muis- tutetaan mieliin, että Panehan kylän palo v. 1714 oli lisännyt isonvihan taak- kaa, eivoida puhua kovinkaan lohdullisistanäkymistä. Tutkijakunnan työ pal-
jasti monta inhimillistämurhenäytelmää, mutta paljon oh vielä tutkimattakin.
4. Muita tietoja isonvihan aiheuttamasta murroskaudesta
On ilman muuta selvää, että myös ratsutilojen ryhmä oli tuntuvasti kärsinyt sota-ajasta, sillä ratsumiesten varustaminen oli silloisissa oloissa varsin kiusallinen velvollisuus. Ratsutiloja oli kylissä seuraavat määrät:
Kiukaisten Eurakoskella 3 (Mikola, Viinikkala ja Torkki), Kiukaisten kylässä samoin 3 (Jaakkola, Anttila ja Isopere), Köylypolvella 2 (Knuutila jaKalli), Laihian kylässä 2 (Erkkilä ja Isotalo) sekä Harolassa 1 (Katila), Euran Sorkkisten kylässä 2 (Björni ja Järstä), Kauttualla samoin 2 (Tapola jaUotila), Kirkonkylässä 1 (Lukkala), Naarjoella 1 (Rauvola), Turajärvellä 1 (Mikola), Vaheen kylässä 1 (Isovahe) sekä Lähteenojan, Vaaniin ja Soup- paan yksinäistilat. Honkilahdella oli vain Lellaisten kylässä ratsutila
(Eskola). Yhteensä oliratsun asettamisvelvollisuussitenKiukaisten alueen 11, Euran 11 jaHonkilahden 1 tilalla.23 Useat ratsutilat anoivat vapaavuosia 1720- ja 1730-lukujenvaihteessa, siis myöhemmin kuin edellä kuvattu 1720-luvun anojienryhmä.
On eräitä ratsutiloja, joillaisonvihan tuhot olivat huomattavat. Lähteen- ojasta todistettiin esimerkiksi, että venäläiset olivat majoittaneet taloon sota- vuosina luutnantin, aliupseereita, 10 sotamiestä ja 46 hevosta. Lähteenojan
omistaja, jo mainittu Hauff, pyysikin tilalle vapaavuosia niin varhain kuin
v. 1726. Sotavuosina sama tila tuntuu menettäneen taudin johdostapääosan karjastaan, nimittäin 21 nautaa ja 3 hevostakin.24 Myös monet muut ratsu- tilat joutuivat toisaalta miehitysjoukkojen, toisaalta armottoman karjaa sur-
manneen taudin johdostaheikkoon kuntoon. Isännän muutokset olivat luon- nollinen seuraus tästä ahdinkotilasta, samoin kuin kiistat augmenttitalojen velvollisuutena olleen apuveron asianmukaisesta suorituksesta. Esimerkkeinä voidaan mainita joukko omistajanvaihdoksia:25
Ratsutiloilla tapahtuneita isännän vaihdoksia
Kylä Talo Uusi isäntä
Eurakoski Mikola Ensin vanhan isännän poika, sitten lesken uusi aviopuoliso.
Vahe Isovahe Antti Häggroth, jokaosti tilanLybeckereiltä.
Kirkonkylä Lukkala Jaakko Matinpoika, joka osti tilan v. 1717.
Naarjoki Rauvola Antti Juhana Sågstenin vävy Erkki Tuo- maanpoika, jokatuli melkein autiolle tilalle.
Lellainen Eskola Juho Simonpoika Järstä, joka sai tilan sen jälkeen, kun Kauttuan tehtaan isännöitsijä Lorens Lidgren hävisi tilanomistuksesta suvun kanssa käydyn kiistan.
Kiukainen Isopere Juho Erkinpoika, joka palasi vankeudesta Venäjältä tilalle, jota hänen isänsä jälkeen oli pitänyt sisar.
Mutta on myös todettava, että monessa tapauksessa poika varttui isänsä seuraajaksi, eikä murroskausi päässyt muuttamaan omistussuhteita.
Ratsutilojen ryhmässä olikin monia perintötaloja, jotka eivät koskaan edes olleet joutuneet kruunulle, kuten valtaosa muista taloista. Kun tulijat vielä tavallisesti olivat erittäin varakkaita miehiä, ei näitten ratsutilojen tulevai- suus näyttänyt synkältä. Monien ratsutilallisten taloudellisessa asemassa ei näytäkään olleen mitään valittamisen syytä. Kuitenkin esimerkiksi Kaut-
tuan tehtaan omistaja, Timm-sukuinen tukholmalaisporvari, pyysi vuonna 1733 verovapautta omistamilleen kahdelle Kauttuan ratsutilalle juuri siitä
Niin kauan kuin tila oli kruunun omis- tuksessa, valvoivat kruunun viranomai- set sen hoitoa ja isäntien vaihtumista.
Tässä maaherra Jeremias Wallenin Tu- russa 29/6 1763 vahvistaman talonluo- vutuksen virallinen asiakirja. Kyseessä on Isonpereen ratsutilan isännyys.
Satak. Museon kok.
syystä, että apu- eli augmenttitilat olivat isonvihan aikana pahasti heikenty-
neet.26 Kauttuan ratsutilat sisälsivät kuusi 1600-luvun aikaistakuusi 1600-luvun aikaista talonpoikais-talonpoikais- tilaa seuraavasti yhdistettyinä:
Ratsutila Tapola
Kantatilat
Myllylä, Tapola ja Mikola
Uotila Aili, Anttila 1. Tasainen ja Uotila Vastaavaa ratsutilojen vahvistamista oli 1600-luvun lopun verollepanon ja jakolaitosjärjestelyjen aikana tapahtunut muissakin kylissä. Timm-suvun merkitystä Euran historialle korosti tehdastoiminnan lisäksi sekin, että vuon- na 1746 Vaaniin ratsutila siirtyi oston johdostaAimaleus-suvulta, jolla se oli ollut 1600-luvun, Timmeille.27 Selvää on, että Kauttuan maaomaisuuden hoito tapahtui lampuotijärjestelmän avulla. Tavallaan tämä ratsutilapari muo-
dosti siten vastaavan erikoisryhmän tilojen joukossa kuin puustellit. Vii- meksi mainittujakin hoitivat usein lampuodit tai puolitilan viljelijät. Puus- telleja olivat Haveri, Mestilän Perhe, Kauttuan Luistari, Kirkonkylän Filp- pula, Sorkkisten Knuutila ja Harolan Rasi.28
Tämän jälkeen on vielä suuri joukko tiloja, joitten laatu on yleisestikin luonnehtimatta. Näitten yli 40 tilan ryhmä sisältää ensinnäkin joukonautio-
tiloja, joita ei 1600-luvun tai 1700-luvun ensimmäisten vuosien autio- kauden jälkeen aivan heti saatu asutuiksi. Tällaisia tiloja olivat Honkilah- den alueen Kupela, Heuru, Prykäri, Pietilä jaKrusi sekä Euran Kirkonkylän Krootila. Ne laskettiin ryhmään 'ylimuistoisesti autiot’ («urminnes öde«), ja niitten asuttaminen jäi 1730-luvulle. Merkillepantavaa on, ettei niitä aina aiottu sulattaa muihin taloihin 1690-luvun tapaan, vaan päinvastoin niitten hävinneet tilukset pyrittiin löytämään 1700-luvunalkuvuosikymmenien maan- mittaustoimituksissa.
Epäilemättä oli kuitenkin sellaisiakin säilyneitä taloja, joitten isän- tien ei kannattanut ryhtyä anomaan veronhuojennusta. Tiedetään nimen- omaan, että monet talolliset olivat pystyneet kautta sota-ajan suorittamaan sekä vakinaiset että ylimääräiset verot vihollisillekin. Erikoisesti näyttää Mannilan kylässä olleen lukuisa joukko tällaisia selviytyneitä taloja, kuten Rättäri, Rekola, Anttila, Uotila, Akkola ja Huntu. Kylä oli sen verran syr-
jässä valtateistä, etteivät epäedulliset tekijät vaikuttaneet aivan niin tuntu- vasti. Hyvin selviytyneitä taloja oli kyllä hajallaan siellä täällä muissakin kylissä. Nähtävästihyvä onni jaasukkaan taitavuus ovat merkinneet jotakin näittenkovienaikojen keskellä. Paremmin kunnossa pysyneet talot joutuivat kyllä isonvihan vuosina ottamaan kylien muittenkin talojen taakkaa kannet- tavakseen, mutta monasti ne myös hyötyivät jonkuntalon autiotiluksista.
5. Ensimmäiset rauhan vuosikymmenet ja pikkuviha
Jälleenrakennuksen teki mahdolliseksi valtakunnassa 1720- ja 1730-lukujen rauhankausi, jonka erikoisesti Suomen osalta keskeytti vasta vuonna 1741 alkanut ns. pikkuviha, joka melkein samassa päättyikin.
Rauhan vuosikymmenet muistuttavat tavallaan, historiallisesti rinnas- tettuna, I maailmansodan jälkivuosikymmeniä, silloinkin 20- ja 30-luvut joh-
tivat uuteen sotaan.
1720-luku oli, kuten edellä osittain on käynytkin jo ilmi, ensi toipumisen kautta. Monilla taloilla oli sen kuluessa vapautta veroista. Jos tarkastettai-
siin verovapauden määrää, nähtäisiin, ettei se aina lyönyt yksiin asukkaan toivomuksen ja käräjälautakunnan suosituksen kanssa. Lautakunnan kanta oli kuitenkin pohjana veronhuojennusta myönnettäessä, eikä ylimpien mieli- pide maaherran tai tutkijakunnan useinkaan ollut erilainen. Osoituk- seksi siitä, mikä paikallisen käräjälautakunnan käsitys talojen toipumismah- dollisuuksista oli, luetellaanseuraavassa sen ehdottomat vapaavuodet eräitten talojen osalta:
Eräille taloille ehdotettu verovapaus
Talo Verovapauden määrä29
Heikkilä 1722—26
Perttu 1722—29
Kraatari 1722—25
Rahvola 1722—29
Naski 1722—26
Kranni 1723—28
Jussila 1724—26
Vuorenpää 1724—28
Pietilä 1725—26
Pakola 1726—28
Uoti 1727—28
Jo näihin esimerkkeihin sisältyy koko 1720-luvun rauhankauden ajan- jakso ja ne osoittavat, ettei yhtenäkään vuonna mainitulla vuosikymmenellä Euran pitäjästä kruunulle suoritettava vero ollut täydellinen, taloluvun mu- kainen. Tosin verottajilla on aina ollut vaikeutensa verojenkoonnissa, mutta 1720-luku oli vielä selvää poikkeuskautta.
Itse asiassa 1730-luvullakin tuli vielä olemaan jälleenrakennusvuosienlei- ma. Niinpä seuraavien talojen piti joutua täydelle verolle vasta 1730-luvun kuluessa: Ilolan 1730, Junkkalan 1731, Kutin 1732, Hyrkän 1733 ja jonakin mainituista vuosista vastaavasti vielä mm. Vähävaheen, Ryngän, Teikon tai Lähteenojan. Samaten 1730-luvulla asutettiin tai liitettiin johonkinmuuhun tilaan joukko autiotaloja, joiden osalta verovapaus tuli ulottumaan yli 1730- luvunkin. Tällaisia olivat Kupela, Heuru, Pietilä ja Krootila, joista useim-
Auvaisten Heurun talon päärakennus on puhdaspiirteinen, hyvin säilynyt »asuntorivi», jonka takana on todellinen vanhanaikaisen ryhmäkylän rakennusrykelmä. Tie kulkee
talon editse. Valok. Isto Kauhanen v. 1961.
pien piti maksaa veroa jo 1740-luvun kuluessa, mutta jonkun vasta 1750 luvullakin.30
Sitäpaitsi 1720-luvulla nautitut vapaavuodet eivät aina riittäneetkään talon kuntoonsaattamiseksi. Varsin tavallista oli, että anottiin ns. lisä- vapaavuosia. Niinpä Mannilan Paavolan asukkaan anomuksesta vuo- delta 1732 voi nähdä, että vasta 50 % rakennusvelvollisuudesta tai maitten kuntoonsaattamisesta oli tehtynä. Tästä syystä lautakunta suositteli talolle lisää lievennystä veronmaksuun vuosiksi 1732—1736. Sattuipa sellaistakin, että sama viljelijä ei enää 1730-luvulla ollutkaan taloa pitämässä kuin 1720- luvulla, joten uusi isäntä tarvitsi tukea kohentaakseen edeltäjänsä lisää rap- piolle päästämän tilan kuntoa. Ainakin Mäkelän kylän Simulan talosta entinen isäntä lähti pois köyhyytensä takia, jolloin tilalle asettunut Taneli-
niminen renki sai pyytämäänsä verovapautta aina vuoteen 1736 asti.
Kun Löyttylän Kutin isäntä anoi lisää tukea vapaavuosien muodossa, oli hänen perustelunaan se, että katovuodet olivat estäneet hänen taloudellista
