Heikki Vääriskoski
Saaren Aapo
Silloin tällöin syntyy kansan keskuudessa henkilö, joka erikoisella persoonallisuudellaan h e rättä ä huom iota.
E räs näistä oli K euruun pitäjän K euruun kylässä Ukonse- län Salonsaaressa syntynyt, elänyt ja kuollut A bram Salon
saari, vuodesta 1880 Salonen — Saaren Aapo (1861— 1942) Me vanhem m an polven paikkakuntalaiset h ä n et m uis
tam m e, hänen tap a n sa ja kotinsa. Nykypolvi ei hänestä m itään tiedä. S alonsaaren rakennuksista on jäljellä vain Aapon aikanaan kivillä reunustam a lähde lukuisten ke
sähuvila-asukkaiden hyvän veden saantopaikkana. Piha
piirissä on jäljellä vain pari kotipihlajaa, Aapon kiviset pellot on m etsä vallannut. Salonsaari on 1500-luvulla ollut Sääksm äen pitäjän Salon talon kalastuspaikka. (Prof. Eino Jutikkala: Sääksm äen pitäjän historia) myöhemmin se m ainitaan aina torppana.
Aapo syntyi Salonsaaressa vanhem piensa O badiaksen ja Serafiian (Seren) ainoana lapsena. Ä itinsä kuolem an jälkeen vuodesta 1919 asui Aapo to rp assa an yksin 23 vuo
den ajan. Niukan elantonsa hän sai pienistä pelloistaan, m uutam asta lehm ästä. Hevonenkin hänellä oli ja nuo
rem pana hän myös kalasteli. S alonsaarta ja siihen m atali
kon kautta kuuluvaa O ponsaarta Aapo hallitsi suvereeni- sesti. K uolem ansa jälkeen saaren asuinrakennus siirrettiin Riihon kylään m aam iesseuran taloksi ja keskeneräiseksi jäänyt Aapon uudeksi asuinrakennukseksi suunniteltu ke
hikko asevelitaloksi K arhulahteen. H uutokaupalla kesä
kuulla 1942 myytiin hänen kaikki om aisuutensa ja myöhemmin saaren m aat jaettiin m oneen osaan jakokunnan kesken. Aapo ei saarta om istanut. H än oli yrit
tän y t saada siihen om istusoikeuden kuten kirjeenvaihto h än en ja Vaasan läänin M aanm ittauskonttorin kan ssa vuo
silta 1903— 1905 osoittaa. Sen sijaan hänellä oli nelisen h eh taaria m aata m antereen puolella ja vähän peltoa ja pari heinälatoa. Täm ä oli aluksi vuokram aata jo sta Aapo teki taksvärkkiä Riihosen taloon. 1920-luvulla Aapo sai tä h än m aahan om istusoikeuden (Laki torppien lunastam i
se sta itsenäiseksi). M yöhemmin se Aapon om aisuuden perijältä pakkolunastettiin tilusvaihdon m uodossa osaksi m uodostettuun asu tustilaan, Lusikkalahteen.
Aapon eläm än viralliset tiedot on pian m ainittu, se mitä h ä n estä tied etään . T odennäköisesti hän kävi K euruulla sil
loista pitäjänkoulua oppien lukem aan ja kirjoittam aan.
K u tsunnassa "v a n h an v ä e n ” aikana arvanvedossa hän veti arvan N:o 37 ja kirjoitettiin reserviin. K olm ena kesänä 1884— 1886 hän otti osaa reservin "harjoituskokouksiin”
reservikom ppaniassa N:o 28 noin kuukauden ajan ker
rallaan suorittaen palveluksensa n u hteettom asti. V apaus
sodan aikana H aapam äen kom endantti I. Sarkkila (myö
hem m in K euruun nim ism ies) antoi Aapolle 22.3. 1918 kir
jallisen luvan käydä kauppa-asioissa K olhossa ja H aap a
28
m äellä, sekä K euruulla kirkossa. Talvisodan aikana joulukuulla 1939 hän oli luovuttanut puolustusvoim ien käyttöön pistoolin N:o 230607, cal. 7,65 ja siihen kuuluvat 23 panosta. P ienet veronsa hän hoiti Riihosen isännän välityksellä, itse hän poistui harvoin kauem m aksi koti -ja lähikyläpiiristään eikä h ä n tä kauem pana ju u ri tu n n ettu .
Aapo oli olem ukseltaan kookas, suoraryhtinen sekä ylähuulessa kom eat viikset. Luonteeltaan hän oli su o rasu kainen, vähim m än tuntem illeen jäyhä sekä harvasanainen om alaatuisine sanontoineen. Y stävyyttä hän osoitti niille, jotka hän ystävikseen hyväksyi. H änellä oli voimakas, m ahtava ääni, jo ta "kokeillakseen” hän kom enteli eläi- m iään sen p ah em p aa tarkoittam atta. Tavoiltaan Aapo oli yksinkertainen ja vaatim aton. H änen kotoiset tap a n sa tuottivat joskus h än en vierailleen vaikeuksiakin; hänellä oli m m. kahvia tarjo tessaan tap a n a juoda ensin itse ja sen jälkeen kaataa sam aan, pesem ättöm ään kuppiin vieraal
leen. Saatuaan m ieluista vieraaltaan puolikupposen, alkoi Aapolta tulla Vänrikki Stoolin runoja tai säkeitä K alevalas
ta. Paikkakunnan koululaisten (heillä oli tap a n a käydä aina silloin tällöin Aapoa tervehtim ässä) saavuttua ope ttajan sa kanssa Aapon luo, istuutuivat Aapo ja opettaja p e n kille vastakkain Aaponkin m ahtavalla äänellään laulaen k u vaelm assa o san sa K alevalasta — — ” lyökääm me käsi kätehen, sorm et sorm ien lo m a h a n --- ” M ieluisia tu li
aisia saadessaan hän kiitti usein R unebergin sanoin ---” ken ruokaa juom aa hylk isk ään ---
Ei. Ei Aapo erakko tai ihmispelko ollut. O losuhteiden pakosta hän vain jou tu i asum aan yksin. Kyllä hänen luo
naan vieraili silloin tällöin paikkakuntalaisia ja monia tu n n ettu ja henkilöitä kuului h änen läheisem pään tu tta v a piiriinsä. Puolisoa hän etsi itselleen ahkerasti keski-ikään päästyään. Suorasukainen kun oli o saam atta käyttää hienom pia m enettelytapoja sai Aapo kultakin rukkasen peräkanaa. H änen havittelem ansa olivat huom attavasti
häntä nuorem pia lähikylien ty ttäriä. Eräällekin lähitalon tyttärelle hän toi lahjaksi ennen lopullista kosim ista s a teenvarjon ja huivin. Jonkun ajan kuluttua Aapon teh d essä lopullisen kosinnan tarjoten kihloja; — " o tta a p as lahjan vastaan — ” ei tyttö suostunutkaan. Eipä Aapo tä stä sen enem pää häkeltynyt, sanoihan vain "A n ta ap a s sitten e n tisetkin tak aisin ” . Siihen sekin asia raukesi. K erran oli joku Aapon tu ttav a kehoittanut h än tä yrittäm ään ikäistään naista johon Aapo oli heti tokaissut ettei hän heti ala ruum islautaa höylääm ään. Poikamieheksi Aapo jäi.
Eipä silti, kyllä Aapon luona kylän nuoria tyttöjä kävi tuntien Aapon heikkouden naisia kohtaan; lainaam assa häneltä rahaa pieniin yksityism enoihinsa. K uitteja ja kir
jeitä näistä Aapo säilytti ja niitä löytyi h änen jääm istös
tään: ---" k u n en nyt kehtaa isältä taa s p y y tä ä --- ja että m aksan takain kun isältä pian s a a n --- "H arm ia, että Aapon om aisuuden perijä hävitti n äm ä kirjeet myö
hemmin. Niissä olisi monen tu n n etu n silloisen kylän ty t
tären nimi ja pikku rahavaikeudet näkyneet.
Aapo oli taitava käsitöiden tekijä. H än nikkaroi m o
nenlaisia kaappeja, erilaisia talousesineitä ja seinätau
luja. Lasilla peitettyyn m ustaan pahviin hän leikkasi taidokkaasti kirjainkuviot raam atun — tai m ietelauseisiin joiden tau stan a oli hopeapaperi. Täm än kirjoittajankin ko
tona on pyyheliinanaulakko, jossa lukee isoäidin nimi hopeakitjaimin sekä kulm issa kauniit koristeleikkauk- set. K erran hän valm isti Kolhon m aam iesseuran n äytte
lyihin siron veneen jo ssa ei ollut yhtään kau p asta ostettua osaa. Naulatkin hän oli tehnyt itse. Valm istam iinsa esi
neisiin oli Aapolla tap a n a p iirtää nim ensä etukirjaim et AS hyvin koristeellisesti. Niiden m allina liene ollut Aapon Raam atun isot kirjaim et.
Omalaatuinen oli Aapon testam enttikin. Teofiilus Rii
himäki kertoi: Ollessaan luistelem assa M yllylahdella nuorena poikana Keskisen Oskarin kanssa syystalvella
Saaren Aapo kyntämässä kivisiä peltojaan. Kuva on vuodelta 1928.
29
ennen I m aailm ansotaa, oli h eitä lähestynyt selältä päin mies luistellen pitkin potkuin, jota he ihailivat. Äkkiä mies oli kadonnut; hän oli vajonnut jäihin jokisuuhun. Saaren Aapohan se oli ja olipa Aapo vielä avannossa ollessaan opastanut, kuinka poikien p itää m enetellä. Aapon p ä äs
tyä jäälle, läm m iteltyään ja kuivattuaan vaatteen sa K ul
m alassa oli hän luistellut takaisin kotiinsa. Joku vuosi myöhemmin oli Aapo tullut Myllylän taloon ja esittänyt siellä Raam atun lehdelle kirjoittam ansa testam en tin jolla hän m ääräsi kuolem ansa jälkeen kaiken om aisuutensa Teofiilus Riihimäelle, joka oli hän et p e la stan u t. Tällä oli vain yksi ehto; ettei hän, testam en tin tekijä, m ene naim i
siin. Todistajina paikalla olivat talon isäntäväki. T esta
mentti piti paikkansa, Aapon kuolem an jälkeen Teofiilus Riihimäki perikin hänen kaiken om aisuutensa. — Sam assa tilaisuudessa M yllylässä oli Aapo ottan u t taskustaan pienen nahkaisen pussin jo sta k aatanut joukon kultarahoja Myllylän tuvan pöydälle sanoen, ettei näm ä kaikki tässä ole, on niitä vielä kotonakin. — Ei niitä Aapon kuoleman jälkeen löydetty vaikka arveltiin niitä hänellä olevaksi.
Mihin ne joutuivat?
Toisen kerran putosi Aapo jäihin saa ren sa ja m an te
reen väliseen salm een syystalvella 1938 — kuten Markku Riihonen m uistelee. Aapon voimakas avunhuuto oli kuulunut Riihosenkin taloon saakka, yli kahden kilom et
rin päähän. Markku oli kiiruusti lähtenyt paikalle jonne hetkeä ennen olikin jo saapunut myös V äärisen talon miehiä. Y rittäessään salm en yli oli Aapo työntänyt edel
lään venettä. J ä ä oli pettän y t ja Aapon y rittäessä venee
seen se oli täyttynyt vedellä ja noussut avannossa pys
tyyn. Miesvoimin oli Aapo saatu ylös kovasti kangistu
neena ja viety lähellä olevalla Iivari K oskim aan kesämökil
le sen ovet m urtaen. Mökki saatiin pian läm pimäksi.
Aapoa hierottiin, sairaanhoitajakin H aapam äeltä nou
dettiin paikalle ja illan tullen alkoi Aapo toipua. Niin kova oli Aapon terveys, ettei edes yskää tä s tä hänelle tu l
lut.
V anhetessaan ei Aapo jaksanut en ää elikoitaan kunnolla hoitaa ja viranom aisten toim esta ne oli hävitettävä. Tou
kokuun puolivälin paikkeilla 1942 oli Aapoa käynyt te r vehtim ässä ja hänen vointiaan tark a stam assa Ylä-Vääri- sen Vilho-isäntä vieden m ukanaan pienen pussin p e runoita tuliaisiksi. Koska oli vielä kylmää oli peruna- pussi sidottu tuvan h irteen riippum aan. Ei Vilho Aapon terveydessä m itään erikoista huom annut, ei Aapo m itään valitellut vaikka p u utehan tahtoi m m. ru u a n suhteen vähän näkyä. Vajaa pari viikkoa m yöhem m in oli Aapoa mennyt katsom aan eräs lähinaapuri. Aapoa ei enää ollut.
Hän oli m aannut vainajana tu p an sa sängyssä, puettuna rukkaset kädessään.
Selviteltäessä kesäkuulla Aapon kuolem an jälkeen h ä
nen jääm istöään oli myös täm än kirjoittaja paikalla. Mon
ta m ielenkiintoista jäi m ieleeni, m m. kolme kirjettä. Erään oli kirjoittanut kansakouluntarkastaja Akseli Salokannel ja kirje alkoi: "A rvoisa kalakaverini” , kruununvouti Myllykangas H aapam äeltä taas aloitti: "H y v ä kaim a”
sekä riiholainen A sarias Joenniem i: "H y v ä a ateveli” . Minulle, tapasin Aapon nuorena m iehenä usein, on jäänyt hänestä arvostettu m uistikuva. N äen hän et p a r
haimmillaan silloin, kun hän saapui kinkeriruotikuntansa kinkereihin talvipakkasella suuriin, läm pim iin lam m asnah- katurkkeihin pukeutuneena reessään ryhdikkäänä istuen.
Tupaan saavuttuaan, p uhdistettuaan kuuraisen p artan sa ja vakaasti tervehdittyään hän istuutui etupenkkiin. Ei sii
nä sen enem pää p uheltu. Saaren Aapo oli saapunut.
Eräs edesm ennyt tuttavani kertoi m inulle kerran m uis
telm ansa Saaren Aaposta vuodelta 1911. Aapo oli ollut saattam assa isävainajaansa O badiasta K euruun kirkko
m aalle tam m ikuista, um pihankista tietä Salonsaaresta päin. Hevosen luokassa oli ollut m usta vaate ja jo kaukaa
Abram Salonen (ent. Salonsaari) »Saaren Aapo». Kuva on vuodelta 1928.
oli Aapo kuuluvalla äänellä h uutanut: " T ä s sä viedään Oba- dias Salonsaarta h änen viim eiselle m atkalleen” .
Aapon hau tap atsaassa H aapam äen hautausm aalla on hänen syntym äpäiväkseen m erkitty 27.5.1861, oikea olisi 22.5. 1861, sekä kuolinpäiväkseen aika 12—22.5. 1942, tarkkaa kuolinpäiväähän ei tied etä. M ahdollisesti se on voi
nut tapahtua hänen 81. vuotispäivänään. "T u o n i” oli saa
punut yksinäisen m iehen juhlavieraaksi.
Aaposta ja Salonsaaresta on kirjoiteltu kuvauksia jo aikaisemminkin. 1940-luvulla kirjoitti kansakouluntar
kastaja Akseli Salokannel Keski-Suom alaiseen pitkän a r
tikkelin: "A apo Salonsaari ja hänen to rp p a n s a " . Samalla vuosikymmenellä oli useaankin o tteeseen sam assa leh dessä Salonsaaren om istusoikeudesta pitkiä kirjoituksia hänen kuolem ansa jälkeen otsikoilla: "S uom en viimeinen to rp p ari” .
30
