Kielemme käytäntö
Paremmin sanoen
››Vuonna 1700 oli sivistyneiden henki- löiden katsomustapa täysin uudenaikai- nen; vuonna 1600 se oli ollut, muutamia aivan harvoja poikkeuksia lukuun otta- matta, vielä suuressa määrin keskiaikai- nen.›› (Klassisen aatehistoriallisen teok- sen suomennoksesta.)
››Kolmas [Francis Baconin mainitsema tietämättömyyden syy] on oppimatto- man suuren joukon mielipide. (Tähän kuuluvat tietysti kaikki hänen aikalai- sensa häntä itseään lukuun ottamatta.)››
(Samasta teoksesta.)
Tämä lukuun ottamatta on asiasuomen vakiovälineistöä. Kumma kyllä useilta kirjoittajilta, jopa valioluokan kääntäjil- tä, on jäänyt huomaamatta, että se yleensä voidaan korvata kevyemmällä ja puhekielisemmällä vastineella paitsi.
Edelliset lainaukset sujuvammin: vuonna 1600 se oli ollut, paitsi muutamia aivan harvoja poikkeuksia (tai: paitsi muuta- missa aivan harvoissa poikkeuksissa), vie- lä varsin keskiaikainen; Tähän kuuluvat tietysti kaikki hänen aikalaisensa paitsi hän itse (tai: paitsi häntä itseään). En- simmäisessä esimerkissä muuten päästäi- siin vieläkin tiiviimpään ilmaisuun, jos sanottaisiin pelkkää instruktiivia käyt- täen: vuonna 1600 se oli ollut, muutamin aivan harvoin poikkeuksin, vielä varsin keskiaikainen.
Tunnettua on, että suomennettu teksti pyrkii venymään alkutekstiä pitemmäk- si. Kieliteknisin keinoin tätä pitemmyyt- tä voitaisiin tyylinkin eduksi usein lievit- tää. Entä jos kustantajat alkaisivat mak- saa käännöspalkkioita käännöksen na- sevuudenkin eivätkä vanhaan tapaan vain käännösliuskojen määrän mukaan?
'k
Aivan kaikkiin lukuun ottamatta -ta- pauksiin ei paitsi sentään sovi vastineek- si. Voidaan sanoa ››Näyttely on auki kaikkina arkipäivinä paitsi maanantai- sin» mutta ei sanajärjestystä kiepauttaen
››Näyttely on auki paitsi maanantaisin kaikkina ärkipäivinä››. Vrt. ››Mukana olivat paitsi Heikki myös Paavo ja Tau- no››, jolloin nimenomaan ilmoitetaan mukanaolijoiksi kaikki kolme. Nähdään siis, ettei poikkeusta ilmaiseva paı`tsi-ra- kenne käy tavanomaista ilmaisevan sa- nan edelle; se sopii vain jälkeen. Aina ei silti tuollaisissakaan tapauksissa tarvitse turvautua sanontaan ››lukuun ottamat- ta››. Niinpä lause ››paria myöhästyjää lukuun ottamatta kaikki olivat paikalla»
voitaisiin ilmaista perinnäisen suomen keinoin näin: paria myöhästyjää vaille kaikki olivat paikalla. Tämmöinen tun- tuu luontuvan varsinkin lukusanailmaus- ten yhteyteen, samoin sellaisiin tapauk- siin, joissa on kysymys jostain täyden- nettävissä olevasta tapahtuman vajauk- sesta (Nykysuomen sanakirja: ››keulapur- jetta vaille purjehduskuntoinen vene››).
Murteissa vaille-sanaa on käytetty laa- jemminkin, jopa paitsi-sanan täytenä sy- nonyyminä. Pohjoissavolaiseen kansan- kieleen kai perustuu Nykysuomen sana- kirjassa mainittu Juhani Ahon sitaatti:
››- - annan kalani, muutamia paistinka- loja vai/le [= paitsi muutamia paistinka- loja], hänelle.››
i
››Lähimpien pohjoismaiden inflaatio on vielä Suomeakin kiivaampi.›› (Sanoma- lehdestä.)
››Papuan rannikkoseuduilla koristau- tuminen on vuoristoa vähäisempää ja vä- rittömämpää. ›› (Samoin.)
Jos sanotaan, että Ruotsi on Suomea laajempi, niin vertailuasetelma on selvä.
Lause voitaisiin ilmaista myös kuin-kon- junktiota käyttäen näin: Ruotsi on laa- jempi kuin Suomi. Jos taas sanotaan, et- tä Papuan rannikko on vuoristoa värit- tömämpää, niin ajatus on yhtä ymmär- rettävä: P. r. on värittömämpi kuin vuo- risto. Tällainen vertailun partitiivi kuu- luu suomen luonteenomaisiin ilmaisu- keinoihin. Se ei kuitenkaan sovi mihin tahansa yhteyteen. Jos sen käyttö edelle lainatuissa esimerkeissä olisi tavanomais- ten mallien mukaista, esimerkit olisi voi- tava ajatuksen muuntumatta korvata seuraavanlaisilla: Lähimpien pohjois- maiden inflaatio on vielä kiivaampi kuin Suomi; Rannikkoseuduilla koristautu- minen on vähäisempää ja värittömäm- pää kuin vuoristo. Tässähän ei ole jär- keä. Vertailun jäsenet äskeisissä esimer- keissä olisi saatava rinnakkaisiin sija- muotoihin (esim. molemmat genetiiviin tai molemmat olosijaan), eikä se onnistu muuten kuin ottamalla avuksi kuin-ra- kenne, siis Lähimpien pohjoismaiden inf- laatio on vielä kiivaampi kuin Suomen;
Papuan rannikkoseuduilla koristautumi- nen on vähäisempää ja värittömämpää kuin vuoristossa.
i
Lehtemme viime vihkossa oli puheena maamme posti- ja lennätinlaitoksen, ny- kyisittäin ››posti- ja telelaitoksen››, omaksuma uusi nimitys ››PostiTele››.
Kaksin verroin hataraa suomea tuo lai- tos levittää julkisuuteen, kun se miljoo- nissa postileimoissa toistaa toistamistaan iskulausetta ››PostiTele 350 vuotta››.
Vastaavanlaista iänilmoitustapaa on tätä ennen nähty useissa juhlapostimerkeis- säkin: seitsen- ja kahdeksankymmenlu- vun mittaan ››Ystävyyssopimus 25 vuot- ta››, ››Elinkeinovapaus 100 vuotta››,
››Nuorisoseuraliike 100 vuotta››, ››Sähkö- laitostoiminta Suomessa 100 vuotta››,
››Lääninhallinto 350 vuotta››, ››Arvo Ylppö 100 vuotta›› jne. Laajemmille laulajoille, runsahammille runoille toi- votti v. 1985 tulevaisuutta kaunis posti-
Kielemme käytäntö merkki, jonka tekstinä oli - ››Kalevala 150 vuotta››. Tapa näyttää postilaitok- sessa saaneen alkunsa parikymmentä vuotta sitten, ensimmäisenä ilmentymä- nään v. 1967 julkaistu kolmimerkkinen postimerkkisarja, jonka tekstinä oli ››lt- senäinen Suomi 50 vuotta››.
Näin siis jatkaa viranomaisten tuke- mana elämäänsä sama svetisismi, jonka Artturi Kannisto otti jo ennen Suomen itsenäistymistä puheeksi hauskassa kir- joituksessaan ››Kalle Kölliskö 50 vuotta››
(Vir. 1915 s. 90). Kuten Kannisto huo- mautti, ruotsiksi voidaan kyllä sanoa
››l-lan är 50 år›› ja sen mukaisesti otsi- koida vaikkapa syntymäpäiväkirjoitus sanoilla ››Carl Kölliskö 50 år››. Vastaava suomalainen otsikko sen sijaan kuuluu Kalle Källiskä 50-vuotias.
Kanniston huomautus on itsenäisen Suomen sanomalehdistössä yleisesti otet- tu varteen, vaikka ruotsin mallien paine joskus yhä tuottaakin noita ››K. K. 50 vuotta›› -tyyppisiä otsikoita. Ammattitai- toisen lehtikielen mukaisesti toivoisi pos- timerkkeihin semmoisia ilmaisutapoja kuin Kalevala 150-vuotias, Arvo Ylppö 100-vuotias, Itsenäinen Suomi 50-vuotias.
Sellainen postimerkin ilmaus kuin ››Säh- kölaitostoiminta Suomessa 100 vuotta››
olisi ensi hätään parannettuna Sähkölai- tostoimintaa Suomessa 100 vuotta. Kun vielä joutava toiminta jätetään pois, saa- daan tekstiksi selvä ilmaus: Sähkälaitok- sia Suomessa 100 vuotta.
i
Postimerkkien teksteistä voi löytää myönteisiäkin puolia. Vielä vuonna 1973 siis juhlamerkin tekstinä saattoi olla
››Ystävyyssopimus 25 vuotta» (ja vastaa- vasti ruotsiksi ››Vänskapspakten 25 ãr››).
Postimerkithän vahvistaa valtioneuvos- to, ja voi olettaa, ettei niin tärkeä poliit- tinen termi kuin ystävyyssopimus ole huomaamatta saanut pääministeri Sor- san johtaman hallituksen hyväksyntää.
Yleisessä käytössä tämä sana olikin Suomen ja Neuvostoliiton pitkänimisen
››ystävyys-, yhteistoiminta- ja keskinäi- sen avunantosopimuksen›› sujuvampana
559
Kielemme käytäntö
joka-aikaisena vastineena nelikymmen- luvun lopusta kauas seitsenkymmenlu- vulle asti. Jo J. K. Paasikivi käytti tätä sanaa. Muistiinpanoihinsa hän oli kir- joittanut esim. 6. huhtikuuta 1950:
››Kaksi vuotta kulunut ystävyyssopimuk- sen allekirjoittamisesta. Sen johdosta oli pääministeri Kekkonen järjestänyt vas- taanoton - -›› (Päiväkirjat II s. 104).
Alkuaikoina näyttää olleen käytössä myös genetiivialkuinen ystävyydensopi- mus (pari kertaa ainakin Paasikiven päi- väkirjoissa, esim. II s. 97).
Seitsenkymmenluvulla tämä luonteva muodoste sitten peittyi lyhenneilmauk- sen ››YYA-sopimus›› alle. Lienevätköhän sen liikkeellelaskijat ajatelleet, että kol- mella isolla kirjaimella saadaan ilmaus sopimuksen kaikille puolille, kun muu- ten tulee ilmi vain ystävyys? Tulos aina- kin on ollut päinvastainen kuin tarkoi- tettu: salakielistä lyhennettä ei tavallinen kielenkäyttäjä pysty purkamaan, ja niin se on saanut propagandistisestikin huo- non kaiun. Tekstiä kirjavoivia isokirjain- lyhenteitä on suomessa jo niin paljon, että on yleensäkin aihetta välttää niitä missä mahdollista. Ystävyyssopimus kannattaisi uudestaan elvyttää, ja pari muuta esimerkkiä mainitakseni sopisi diplomaattisen protokollan ulkopuolella unohtaa sellaiset paikannimien normaa- lia muodostuskaavaa rikkovat maanni- met kuin ››BRD›› ja ››DDR››. Puhekieles- sä on totuttu sanomaan Länsi-Saksa ja Itä-Saksa, eikä näitä nimiä tarvitse aras- tella vaativammissakaan kirjallisissa yh- teyksissä.
i
››Kaikilla vastuullisilla tahoilla on pit- kään tiedetty, että lähivuosina meillä joudutaan tekemään kauaskantoisia pää- töksiä puolustusvalmiutemme kehittämi- sestä.›› (Sanomalehdestä.)
Tämä kauaskantoinen oli Paremmin sanoen -palstalla puheena jo lähes neljä- kymmentä vuotta sitten (Vir. 1951 s.
229). Sanan huomautettiin tulleen ››siinä määrin muotisanaksi, että se on miltei kokonaan syrjäyttänyt ennen tavallisen
560
ja vieläkin hyvin suositeltavan synonyy- minsa kauaskantava, joka on kahta kir- jainta lyhyempi ja johdoltaan yksinker- taisempi››. Kieleen juurruttuaan ››kauas- kantoinen›› ei näy kuitenkaan helposti lakastuvan. Viime aikoina sen rinnalle on tosin alkanut yleistyä toinen johdol- taan selkeä ja samoin suosittamisen ar- voinen muodoste: kaukokantoinen. Se on samaa tuttua tyyppiä kuin kaukonäkäi- nen ja kaukokatseinen; ››kauasnäköises- tähän» ei kukaan puhune, ja ››kauaskat- seinen›› on harvinainen vaikkei aivan olematon. (Tuskin noudattamisen arvoi- nen on seuraava esimerkki, eräästä v.
1958 ilmestyneestä elämäkertateoksesta:
››Hänet tunnettiin asialliseksi, harkitse- vaksi - - mutta myös rohkeaotteiseksi ja kauaskatseiseksi toiminnan miehek- si.››)
Hyvätkin sanat saavat joskus odottaa yleistymistään yllättävän kauan. Etevä leksíkografimme Knut Cannelin on kir- jannut kaukokantoisen suomalais-ruotsa- laiseen sanakirjaansa sen l. painoksesta (1908) alkaen. Toinen etevä kielenkäyt- täjä Heikki Ojansuu viljeli sitä ainakin jo 1920: ››Seuraavassa olen koettanut kumota useimmat hänen muka hyvinkin paikkansa pitävistä ja kaukokantoisista [nimi]yhdistyksistään›› (Suomalaista pai- kannimítutkimusta s. X). Nykysuomen sanakirjaan tämä sana pääsi vasta täy- dennysosastossa 1961.
i
››Kaikkiaan [Unkarin] talousreformi on juuri nyt äärimmäisen mielenkiintoisessa vaiheessa» (Sanomalehtikirjoituksesta.)
››Maan uudelle johtoryhmälle tämän- tyyppiset paljastukset ovat äärimmäisen tärkeitä» (Samasta kirjoituksesta.)
Tämä äärimmäisen kuuluu tietenkin kirjasuomen totunnaisiin ilmausvaroihin.
Johtonsa mukaisesti sillä on ollut hyvin jyrkkä merkitys: jos on sanottu ››äärim- mäisen vaarallinen» tai ››äärimmäisen vähän polttoainetta kuluttava moottori»
(Nykysuomen sanakirjan esimerkkejä), on ajatuksena ollut se, että on tultu to- siaan vaarallisuuden tai polttoaineenku-
lutuksen vähentämisen äärirajoille: vaa- rallisempaa ei ole, eikä pienempi kulutus ole ajateltavissa. Sanan merkitykseksi Nykysuomen sanakirja ilmoittaakin tä- män mukaisesti 'mahdollisimmaní
Nykyään äärimmäisen on kokenut in- flaation ja sen merkitys ruvennut väljäh- tymään. Tämänsuuntainen tunnepitois- ten sanojen merkityksenkehitys ei ole si- nänsä outoa. Näyttää kuitenkin siltä, et- tä suomalaisten kynänkäyttäjien ilmai- sua ovat nyt ohjaamassa aivan koneelli- sesti muiden kielten mallit: ruotsin ytterst ja tietenkin englannin tavallinen extremely. Seurauksena on ollut se, että pitkä ja hiukan kirjallinen suomen sana on alkanut työntää tieltään ilmaisuvoi- maisia, lyhyitä puhesuomen adverbeja.
Jännittävyydestään huolimatta Unkarin talousreformi tuskin sentään on ››ää- rimmäisen›› mielenkiintoisessa vaiheessa, sellaisessa jota mielenkiintoisempaa ei enää voi olla. Riittäisi vähemmän veny- tetysti: perin kiintoisassa vaiheessa. Pal- jastukset taas voivat olla johtoryhmälle varsin tärkeitä tai - jos lisätehoa tarvi- taan - tuiki tärkeitä.
T. I.
Dalai-lama, Juhana-herttua ja Birger-jaarli
Alkusyksystä maassamme vieraili maan- pakoon asettunut Tiibetin entinen joh- tomies, pyhästä ihmisestä jumalaksi korotetun Avalokitešvaran ruumistuma.
Taas kerran ajankohtaistui kysymys: mi- ten hänen nimensä on suomessa kirjoi- tettava? Ainakin sanomalehdet ratkaisi- vat kysymyksen tällä kertaa käyttämällä samaa kirjoitustapaa kuin englannissa:
Dalai Lama.
Näin oli satavuotinen oikeinkirjoitus- kehä kiertynyt umpeen. Sen vaiheita voi yrittää seurata suomalaisten tietosana-
Kielemme käytäntö kirjojen avulla, vaikkeivät nekään var- maan aina kuvasta ilmestymisaikansa todellista käytäntöä. Agathon Meurman
››Sanakirjassaan yleiseen sivistykseen kuuluvia tietoja varten» kirjoitti 1880- luvulla Dalai Lãma; huomattava on, että vokaalinpäällinen viiva hänellä oli tar- koitettu vain ääntämisohjeeksi, aivan kuten hakusanoissa Dalmãtia, Damaske' rata, Damoklês ja monissa muissa. Van- han Tietosanakirjan kirjoitustapa 1910 oli pienikirjaiminen ja yhdysmerkillinen dalai-lama, siitä muokatun Pienen tieto- sanakirjan kirjoitustapa 1926 taas melko lailla erilainen Dalai-laama. Isossa tieto- sanakirjassa 1931 hypättiin sanaliittoon dalai lama; hakusanan lamalaisuus koh- dalla kirjoitettiin tosin Dalai lama. Sama kahtalaisuus jatkuu Otavan isossa tieto- sanakirjassa kolmea vuosikymmentä myöhemmin: omassa artikkelissaan dalai lama 1961, lamalaisuutta käsittelevässä artikkelissa silti edelleen Dalai lama.
Jälkimmäinen kirjoitustapa löytyy seit- sen- ja kahdeksankymmenluvun taittees- sa myös Otavan suuresta ensyklopedias- ta (s.v. Lhasa), mutta sen rinnalle on nyt kauan kalmoissa maattuaan noussut uu- delleen Agathon Meurmanin sanakirjan mukainen Dalai Lama (s.v. lamalaisuus, Tiibet).
Luotettavaksi katsotuista hakuteoksis- ta löytää vuosisadan ajalta siten viisi kir- joitustapaa - oikeastaan kuusikin: Ny- kysuomen sanakirjassa 1954 mainitaan hakusanan lama kohdalla yhdyssana dalailama. Valinnan varaa siis on, kun- han valinnan perusteet saadaan selvite- tyiksi.
Ensimmäinen kysymys: lama vai laa- ma? Pienen tietosanakirjan pitkävokaa- linen kirjoitustapa sai vähän yllättävästi uutta vahvistusta, kun Nykysuomen si- vistyssanakirja 1973 hylkäsi Nykysuo- men sanakirjan laman ja siirtyi laamaan.
Siirtymisen syynä on nähtävästi ollut pyrkimys yleisimmän ääntämyksen mu- kaiseen kirjoitusasuun. Tuo yleisin ään- tämys ei tässä tapauksessa kuitenkaan ole ollut muuta kuin ruotsin prosodian mukailua, eikä sellaista ole vierassanojen
