Kolmen pohjoiskarjalaisen kesäteatterin kesänäytelmien alueellinen- ja ajallinen identiteetti

(1)

Kolmen pohjoiskarjalaisen kesäteatterin kesänäytelmien alueellinen- ja ajallinen identiteetti

Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Historia- ja maantieteiden laitos Suomen historian pro gradu -tutkielma 11/2020 Tekijä: Riku Väkeväinen Ohjaaja: Kimmo Katajala

(2)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, TUTKIMUSTIEDOTE

Tekijä: Riku Väkeväinen Opiskelijanumero: 259599

Tutkielman nimi: Kolmen pohjoiskarjalaisen kesäteatterin kesänäytelmien alueellinen- ja ajallinen identiteetti

Tiedekunta/oppiaine: Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, Suomen historia Sivumäärä: 123 sivua + 6 liitettä

Aika ja paikka: lokakuu 2020, Joensuu

Pro gradu -tutkielma käsittelee kolmen kesäteatterin, Kontiolahden kanavateatterin, Paukkajan teatterin ja Ilomantsin näyttämökerhon kesinä 1997–2016 esitettyjä näytelmiä. Tutkimustehtävänä on analysoida näytelmien alueellista identiteettiä eli mille alueelle näytelmät sijoittuvat, kesänäytelmien ajallista identiteettiä eli mihin aikaan näytelmät sijoittuvat ja lopuksi vertailla kesänäytelmien alueellista ja ajallista identiteettiä keskenään. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia alueellisella- ja ajallisella identiteetillä varustettuja kesänäytelmiä kesäteatterit suosivat, tapahtuuko kesäteattereiden alueellisessa- ja ajallisessa identiteetissä muutoksia vuosien 1997–2016 välisenä aikana samoin on hyödyllistä tehdä, kesäteatteriesitysten alueellisen- ja ajallisen keskinäistä vertailua.

Tutkimuksessa käytettiin laajaa aineistoa. Päälähteenä ovat näytelmien käsikirjoitukset, joissa näkyy näytelmien alueellinen ja ajallinen identiteetti. Sanomalahdet, arkistot, haastattelut, kyselyt ja internetlähteet tarjoavat tietoa näytelmien käsikirjoitusten ulkopuolelta. Haastattelujen, kyselyjen ja sanomalehtien avulla saadaan taustatietoa kesäteattereiden työstä ja tapahtumista vuosien 1997–2016 aikana. Tutkimuksessa käytetään kvantitatiivisia menetelmiä.

Kesäteattereiden alueellisen- ja ajallisen identiteetin kehityksessä vuosien 1997–2016 aikana on havaittavissa, että kaikilla kolmella kesäteatterilla oli erilaisia teemakausia. Ajallisesti ainoastaan Ilomantsin näyttämökerholla ja Paukkajan teatterilla oli selkeitä teemakausia. Kontiolahden kanavateatteri näytelmien ajallinen identiteetti vaihteli vuosittain.

Vaikka tutkimustuloksissa näytelmät sijoittuivat hajanaisesti eri alueille ja eri aikoihin, kesäteattereilla oli selvästi havaittavissa suosikkialueita ja aikoja. Kontiolahden kanavateatteri suosi alueettomia ja Pohjois-Karjalaan liittyviä näytelmiä, ajallisesti ennen toista maailmansotaa sijoittuviin näytelmiä ja 1990–2016 -luvuille sijoittuvia näytelmiä. Paukkajan teatteri suosii ehdottomasti alueettomia näytelmiä ja ajallisesti vuosiin 1990-2016 sijoittuvia näytelmiä. Nämä näytelmät eivät kuitenkaan muodosta enemmistöä, vaan Paukkajan teatterin ajallinen identiteetti oli hyvin heterogeenistä. Ilomantsin näyttämökerhon alueellinen identiteetti oli myös heterogeenistä, mutta suurimpina ryhminä olivat Möhkön alueelle sijoittuvat näytelmät. Ajallisesti näyttämökerho suosi 1900–1950 -luvulle sijoittuvia näytelmiä.

Kontiolahden kanavateatterin ja Paukkajan teatterin kesänäytelmien alueellisen- ja ajallisen identiteetin vertailussa ei ollut havaittavissa yhdenmukaisuuksia. Ilomantsin näyttämökerhossa alueellisen- ja ajallisen identiteetin vertailussa oli taas havaittavissa yhdenmukaisuuksia vuosien 1997–2016 välisenä aikana. Alueellinen identiteetti reagoi voimakkaammin kesäteattereissa tapahtuneisiin muutoksiin, kuin ajallinen identiteetti. Ehkä alueellista identiteettiä tarvittiin turvaamaan katsojalukuja.

(3)

Sisällys

1 Johdanto ... 4

1.1 Suomen kesäteatterin historia ... 4

1.2 Tutkimusmenetelmä, metodit sekä aika- ja aluerajaus ... 6

1.3 Aineiston esittely ... 12

1.4 Tutkimusperinne ja tutkimuskirjallisuus ... 16

2 Tutkimuksen kesäteattereiden esittely ... 20

2.1 Kontiolahden kanavateatteri ... 21

2.2 Paukkajan teatteri ... 30

2.3 Ilomantsin näyttämökerho ... 38

3 Kesäteattereiden kesänäytelmien alueellinen identiteetti ... 45

4 Kesäteattereiden kesänäytelmien ajallinen identiteetti ... 74

5 Kesäteattereiden kesänäytelmien alueellisen- ja ajallisen identiteetin vertailu ... 94

6 Johtopäätökset ... 108

Lähteet ja kirjallisuus ... 112

Liitteet ... 123

(4)

1 Johdanto

1.1 Suomen kesäteatterin historia

Nykyaikaisen Suomen kesäteatterin¹ juuret olivat lähtöisin ulkoilmateatterista. Uudenlainen kesäteatteritoiminta oli levinnyt Saksasta Pohjoismaihin 1800–1900 -lukujen taitteessa.

Ulkoilmateatterin kannattajat toivoivat palaamista antiikin Kreikan aikaisiin ihanteisiin, jossa näytelmiä ei esitetty sisätiloissa lavoilla, vaan ulkona luonnon keskellä. Ulkoilmateatterin kannattajat ajattelivat ulkoilmateatterin parantavan ihmisten terveyttä poistamalla kaiken kuonan pois ihmisen kehosta.² Ihmisten kannatti kokea näytelmä puhtaassa ja raikkaassa luonnossa, synkkien tunkkaisten teatterirakennusten sijaan.

Kesäteatteritoimintaa oli olemassa Suomessa jo 1800-luvun toisella puoliskolla. Esimerkiksi Helsingin Kaivopuistoissa oli vuonna 1858 rakennettu puistoteatteri, jossa erilaiset kiertävät näytelmäseurueet kävivät esiintymässä yleisölle. Puistoteatterilla esiintyivät aluksi ulkomaalaiset näytelmäryhmät. Erilaiset ravintolat puolestaan järjestivät asiakkaittensa viihdykkeeksi pieniä näytelmiä kesällä omissa tiloissaan.³ Helsingin kansanteatteri teki kesäisin kesäkiertueita eri puolella Suomea 1870–1880-luvuilla, mutta näiden kiertueiden näytelmät eivät olleet ulkonäytelmiä, vaan näytelmät esitettiin sisätiloissa. Kesäkiertueista luovuttiin 1880-luvun kuluessa, koska ne olivat kannattamattomia. Kesäkiertueiden katsojaluvut olivat pieniä ja menot suurempia kuin tulot.⁴

Ulkoilmateatteri syntyi virallisesti Suomessa vuonna 1911. Hämeenlinnan kokoontui joukko näytelmän tekijöitä ”laulu- ja soittojuhlille”. Inspiraatiota saatiin Tukholman Skansenilla järjestetyistä esityksistä. Valtavalle juhlakentälle pystytettiin näytelmälava, jossa Suomen Kansallisteatterin näyttelijät esittivät erilaisia näytelmiään. Uutta oli se, että verrattuna sisäteattereihin, lavastus oli vähäisempää ja ympäristö oli osa näyttämön koristusta. Suomen taidekriitikot suhtautuivat positiivisesti Hämeenlinnan kesäesityksiin ja ulkoilmateatterista tuli uusi muoti-ilmiö. Sekä ammatilliset teatterit että harrastajateatterit alkoivat perustaa 1910-luvulla ulkoilmateattereita ympäri Suomea.⁵

1 Kesäteatterilla tarkoitan teatteria, joka esittää näytelmiä kesäkuun ja elokuun välillä

2 Seppälä 2010, 291, 293.

3 Seppälä 2010, 293.

4 Paavolainen ja Kukkonen 2005, 17; Haapakylä 1909, 58; 275; Mäkinen, Wilmer ja Worthen 2001, 27.

5 Seppälä 2010, 292.

(5)

Kesänäytelmien teko ei ollut kaikille teattereille kannattavaa toimintaa Suomessa. Suomessa oli jo 1800-luvulla teattereissa muodostunut tavaksi esittää vain kaksi näytelmää vuodessa: yksi keväällä ja yksi syksyllä.⁶ Näin näytelmäryhmät saivat tarpeeksi aikaa harjoitella näytelmiä ja rentoutua ennen seuraavaa näytelmää. Jotkut teatterit yrittivät tehdä kesäksi näytelmän, mutta usein yhden kesän kokeilun jälkeen teatterit luopuivat kesäteatteritoiminnasta. Teattereilla ei ollut tarpeeksi aikaa ja vapaaehtoisia näyttelijöitä kolmannen näytelmän tekemiseen vuodessa. Kesäteatterit tarjosivat kyllä vaihtoehdon niille teatteriryhmille, jotka joko oman vakioteatteripaikan tuhoutumisen tai korjaustöiden takia, olivat menettäneet varsinaiset näytelmäpaikkansa. Esimerkiksi 1950-luvulla Kuopion Yhteisteatteri teki monia kesänäytelmiä, kun teatteri odotti varsinaisen teatterirakennuksensa korjaustöiden valmistumista. Kesänäytelmien teko oli usein väliaikainen toimenpide. Usein kävi niin, että teatterirakennuksen valmistuttua kesänäytelmien määrä väheni teattereiden ohjelmissa.⁷

Toisen maailmansodan jälkeen kesäteattereiden toiminta kiihtyi ja kesäteattereiden keskuudesta nousi kolme päälinjaa: ensimmäisenä ryhmänä olivat tilapäiset teatteriryhmät, jotka kestivät vain vähän aikaa, vakituisten teattereiden kesätoiminta ja pelkästään kesänäytelmille omistautuneet kesäteatterit. Harrastajaryhmien ja paikallisryhmien rooli korostui ajan myötä, kun vakituisilla teattereilla ei ollut aikaa kesänäytöksiin.⁸ Samalla kesäteattereiden lukumäärä kasvoi. Vuonna 1956 Suomessa laskettiin olevan 25 kesäteatteria, mutta 1960-luvun lopulla niitä oli jo yli sata ja 1970- luvun lopulla kesäteattereiden määrä ylitti jo kahdensadan.⁹

Vuosituhannen vaihteessa kesäteattereiden toiminta muuttui haastavammaksi. Osa teatteriryhmistä ammattimaistui, koska teknillistymisen, erikoistumisen ja kaupallistumisen myötä yleisön vaatimustasot näytelmille nousivat. Samalla luonnon läheisyys vähentyi ja joissakin tapauksissa se suljettiin näyttämön ulkopuolelle. Enää ei ollut ruohikkoa näyttelijöiden jalkojen alla, vaan huovat ja näyttämön lava. Osasyynä oli 1980-luvulta lähtien alkanut vanhojen rakennusten suojelu, joka vaikeutti niiden kesäteattereiden toimintaa, jotka sijaitsivat museoalueella.¹⁰

Vuoden 2018 laskennan mukaan Suomessa toimii 532 vakituista kesäteatteria.¹¹ Tämä luku ei pidä sisällään näytelmäryhmiä, jotka esittävät vain yhden kesänäytelmän ja lopettavat sitten toimintansa kesäkauden jälkeen. Harrastajateatterit harjoittelevat läpi vuoden tulevan kesän näytöksiin ja suuret

6 Huhtanen 1974, 6-7.

7 Seppälä 2010, 292–294, 296.

8 Seppälä 2010, 297–298.

9 Repo 2014, 4.

10 Seppälä 2010, 300; Mäenpää, Saarikangas, Sarantola-Weiss 2004, 256.

11 Sivonen 2018, 7.

(6)

ammattiteatterit järjestävät kesällä näytöksiä. Näihin esityksiin on saatettu lisätä musiikkiesityksiä, tangokilpailuita tai muita kulttuurillisia ohjelmia. Lisäksi teatterit ovat palkanneet tunnettuja näyttelijöitä omiin esityksiinsä.¹²

1.2 Tutkimusmenetelmä, metodit sekä aika- ja aluerajaus

Pro gradu -tutkimuksen tehtävänä on tarkastella ja analysoida kolmen pohjoiskarjalaisen kesäteatterin: Kontiolahden kanavateatterin, Paukkajan teatterin ja Ilomantsin näyttämökerhon kesänäytelmiä vuosien 1997–2016 väliltä. Kesänäytelmillä tarkoitan tutkimuksessani näytelmiä, jotka kesäteatterit esittivät kesällä. Osa tutkimuksen kesäteattereista esitti myös muina vuodenaikoina näytelmiä. Käytän siksi kesänäytelmät termiä tutkimuksessani rajatakseni tutkimukseni piiriin vain kesäteattereiden kesänäytelmät. En ota huomioon, mitä näytelmiä kesäteatterit esittivät muina vuodenaikoina. Tutkimus on luonteeltaan temaattinen. Poimin tutkimuksestani kolme teemaa, koska koen ne kaikkein kiinnostavimmaksi teemoiksi ja niitä ei ole vielä tutkittu. Tutkimuskysymykseni rakentuvat näiden kolmen teeman varaan.

Tutkimuskysymyksiä on kolme kappaletta ja ne jaetaan kahteen ryhmään. Ensimmäiset kaksi tutkimuskysymystä ovat irrallisia tutkimuskysymyksiä toisiinsa verrattuna. Ensimmäisenä tutkimuskysymykseni on, millaisella alueellisella identiteetillä varustettuja kesänäytelmiä Kontiolahden kanavateatteri, Paukkajan teatteri ja Ilomantsin näyttämökerho suosivat vuosien 1997–

2016 välisenä aikana? Toinen tutkimuskysymykseni on, millaisella ajallisella identiteetillä varustettuja kesänäytelmiä Kontiolahden kanavateatteri, Paukkajan teatteri ja Ilomantsin näyttämökerho suosivat vuosien 1997–2016 välisenä aikana? Kolmas tutkimuskysymys yhdistää kahden edellisen tutkimuskysymyksen vastaukset toisiinsa: Mitä tuloksia paljastuu, kun kesäteattereiden vuosien 1997–2016 kesänäytelmien alueellista- ja ajallista identiteettiä vertaillaan keskenään?

Ensimmäiseen ja toiseen tutkimuskysymykseen vastatakseni käytän systemaattista otantaa hyväkseni tiedon keruussa. Tutkimuskysymyksiin haen vastausta kesäteattereiden kesäkuun ja elokuun välillä esitettyjen näytelmien kautta. Tutkimukseni pääkohteet ovat siis kesänäytelmät. Vastatakseni tutkimuskysymykseeni luen ja analysoin systemaattisesti tutkimuksen kesäteattereiden vuosina 1997–2016 esitettyjä kesänäytelmiä joka kesältä ja etsin kesänäytelmien alueellista identiteettiä, eli

12 Seppälä 2010, 300.

(7)

mille alueelle näytelmän tarina sijoittuu, ja ajallista identiteettiä, eli mille ajalle näytelmän tarina sijoittuu.

Ensiksi esittelen tutkimani kesäteatterit. Kerron lyhyesti niiden syntymästä, yleisestä toiminnasta ja miten he valitsivat näytelmänsä eri vuosina. Esittelen myös samalla, minkä nimisiä näytelmiä kesäteatterit tekivät vuosien 1997–2016 välisenä aikana ja kuka näytelmät on alun perin kirjoittanut.

Näin tulevat eri tutkittavat näytelmät myös lukijalle mahdollisimman tutuksi. Mainitsen myös erilaiset suuret tapahtumat, joita kesäteatterit kokivat vuosien 1997–2016 välisenä aikana.

Tutkimusaineiston päätehtävänä on selvittää kesäteattereiden näytelmien juonen alueellinen- ja ajallinen identiteetti. Aineiston toisena tehtävänä on kertoa, minkä nimisiä kesänäytelmiä tutkimukseni kesäteatterit esittivät vuosien 1997–2016 välisenä aikana. Näin saan selville analysoitavien kesänäytelmien nimet. Aineiston kolmantena tehtävänä on selvittää, miten erilaiset sisäiset- ja ulkoiset ilmiöt vaikuttivat kesäteattereiden kesänäytelmien valintaan. Näin saan selville, miten eri sisäiset- ja ulkoiset tapahtumat vaikuttivat kesäteattereihin. Sisäisillä tapahtumilla tarkoitan esimerkiksi kesäteattereiden sisäiset näyttelijävaihdokset, teatterin valitsema näytelmälinjat ja teatterin muuttaminen paikasta toiseen. Ulkoisilla tapahtumilla tarkoitan esimerkiksi yleisön lukumäärä eri vuosina, ajankohtaiset ilmiöt, joihin kesäteattereilla on ollut mahdollista löytää inspiraatiota näytelmien teossa ja mahdolliset historialliset teemat, jotka ovat toimineet pohjana kesäteattereiden näytelmille.

Sisäisten ja ulkoisten tapahtumien kautta on mahdollista selvittää, vaikuttivatko jotkin sisäiset ja ulkoiset ilmiöt kesäteattereiden kesänäytelmien alueelliseen- ja ajalliseen- kehityksen, koska tutkin kaikkien kesäteatterin vuosina 1997–2016 esitettyjen kesänäytelmien alueellista- ja ajallista identiteettiä, en vain yksittäisten näytelmien alueellista- ja ajallista identiteettiä. Teatterit ovat voineet saada ympäristöstään ja ajankohtaisista ilmiöistä vaikutteita näytelmiinsä.

Vastausten löytäminen on sekä helppoa että vaikeaa. Näytelmien nimien etsiminen ja näytelmien valintaprosessiin vaikuttavien tekijöiden löytäminen on helppoa, koska ne löytyvät helposti aineistosta. Ensimmäiseen tehtävään eli näytelmien alueellisen- ja ajallisen identiteetin selvittäminen on hankalampaa. Näytelmien tutkiminen on hyvin haastava tutkimuslaji, koska näytelmien analysointiin vaikuttaa paljon se, minkä analysointi näkökulman tutkija ottaa.

Tavallisesti näytelmä esitys jaetaan kolmeen näkökulmaan: käsikirjoituksen näkökulmaan, näyttelijöiden näkökulmaan ja yleisön näkökulmaan. Käsikirjoituksen näkökulma on näytelmistä kaikkein yksinkertaisin. Kun näytelmä on julkaistu, se pysyy lähes samanlaisena aina, luki sitä kuka tahansa ajan saatossa. Sitä ei muuteta paljoa. Kun käsikirjoitus siirtyy näytelmäryhmän käyttöön, eli

(8)

siirtyy käsikirjoitus näkökulmasta näyttelijöiden näkökulmaan, tilanne muuttuu. Näytelmäryhmän tarkoitus on muuttaa käsikirjoituksen sisältö kirjallisesta tekstistä näytelmäksi.

Näytelmän muuttaminen käsikirjoituksesta näytelmäksi ei kuitenkaan ole yksinkertaista, koska nyt tulee vastaan näytelmäryhmän rajoitteet ja tavoitteet. Näytelmäryhmältä voi puuttua tarpeeksi näyttelijöitä näytelmän tekoon, näyttämön koko voi olla pieni joillekin näytelmän kohtauksille, vuorosanat tai liikkeet ovat liian vaikeita näyttelijöille tai ei ole sopivaa rekvisiittaa tai vaatteita esittämään käsikirjoituksessa olevaa alueellista- tai ajallista identiteettiä tai näytelmä koetaan liian vanhoilliseksi ja sen tarina päätetään siirtää lähemmäksi nykyaikaan. Näytelmäryhmän näytelmä ei ole koskaan täysin suora lainaus käsikirjoituksesta, vaan näytelmäryhmät muuttavat näytelmää itselleen sopivaksi. Muutos voi olla hyvin pieni tai sitten hyvin suuri, jolloin näytelmän alueellinen- ja ajallinen identiteetti voivat olla jotain aivan muuta kuin mitä käsikirjoituksessa oli alun perin.

Kun näytelmäryhmä on valmistellut näytelmänsä esityskuntoon, se tulee yleisölle esitettäväksi.

Yleisö ei välttämättä näe asioita samalla tavalla kuin näyttelijäryhmä on aikonut näytellä. Vaikka näytelmäryhmä väittäisi näytelmän sijoittuvat 1960-luvun Savoon, yleisön silmissä näytelmä sijoittuu 1930-luvun Karjalaan, eikä tulkinta ole väärin. Tämä aiheuttaa ongelmia näytelmien alueellisen- ja ajallisen identiteetin luokittelussa, koska näkökulmat eivät ole väärin.

Ongelmana on myös, että näytelmien esitykset eivät ole samanlaisia. Siinä missä kirjojen, maalausten ja elokuvien sisältö pysyy samanlaisena, katselukerroista riippumatta, näytelmien esitykset eivät koskaan ole identtisiä keskenään. Näyttelijät eivät pysty esityksissä kopioimaan täydellisesti samoja liikeitä ja puhetapoja, mitä he esittivät edellisissä esityksissä. Samalla näyttämöllä voi tapahtua vahinkoja, kuten esimerkiksi kaatumisia, laitevahinkoja tai näyttelijöiden vuorosanoissa takkuilua.

Ulkoteatterissa on vielä se ongelma, että sää vaikuttaa yleisön kokemukseen. Aurinkoisella säällä esitetty näytelmä nähdään hyvin eri valossa, jos vertaa näytelmään, joka on esitetty silloin kun ukkosen jyrinä kuuluu taustalla. Kaikki nämä poikkeavuudet aiheuttavat sen, miten yleisö tulkitsee näytelmää.

Yleisö myös vaihtuu eri esityksissä. Tämä aiheuttaa sen, että eri yleisö kiinnittää esityksissä tiettyihin asioihin enemmän huomiota kuin toiset yleisöt ja sitten kun yleisö kertoo, mitä he näkivät esityksessä, se ei välttämättä ole sitä mitä näytelmäryhmä tarkoitti. Kriitikkojen tekstit ovat katsojien kokemuksia näytelmistä, mutta ei dokumentoinnin tavoin, sillä kriitikko ei välttämättä osoita kokeneensa esitystä tekijöiden ilmaisemien tavoitteiden mukaisesti.¹³ Käsikirjoituksen näkökulmat, näyttelijöiden näkökulmat ja yleisön näkökulmat ovat siis välillä ristiriidassa keskenään. Teatterillinen ilmaisu on

13 Koski 2005, 131.

(9)

kokonaisuus, jota tulkitaan esimerkiksi, miten näytelmä hyödyntää lavaa. Teatteri on avoin tulkinnoille.¹⁴

Käsikirjoitusten, näyttelijöiden ja katsojien näkökulman ristiriitaisuus vaikuttaa näytelmien alueellisen- ja ajallisen identiteetin analysointiin haitallisesti. Kaikki nämä näkökulmat ovat oikein ja väärin yhtä aikaa. Vaikka näytelmien alueellinen- ja ajallinen identiteetti olisivat aivan erilaisia käsikirjoituksessa kuin esityksessä ja mitä yleisö näki, se ei yhtään himmennä näitä näkökulmia. En voi kuitenkaan ottaa huomioon kaikkia näitä näkökulmia tutkimuksessani huomioon yhtä aikaa, koska ne ovat välillä ristiriidassa keskenään eli minun täytyy priorisoida näkökulmani, jotta tutkimuksesta tulisi mahdollisimman selkeä.

Kun olen kerännyt kaikkien tutkittavana aikana esitettyjen näytelmien alueellisen ja ajallisen identiteetin, muodostan kvantitatiivisen luokka-analyysillä näistä identiteeteistä erilaisia luokkia.

Alueellisessa identiteetissä luokitus annetaan numerotunnuksilla (1,2,3 jne.) ja luokitus suhteutetaan näytelmän tarinan alueen sijaintiin suhteutettuna alueeseen, jossa näytelmä esitetään. Mitä pienempi luokan numero on, sitä lähempänä näytelmän tarinan alue sijaitsee lähellä kesäteatterin näytelmäaluetta ja mitä suurempi numero on sitä kauempana se sijaitsee näytelmäaluetta- Pienimpänä alueellisen luokkana on kylä, jossa näyttämö sijaitsee, sitten tulee kunta, sitten maakunta, sitten lääni, sitten Suomi ja kauimpana alueena on kaikki muuta näiden luokkien ulkopuolelle jäävät luokat eli ulkomaille sijoittuva alueet, tuntemattomat alueet tai käsikirjoittajien keksimät alueet, joita ei oikeasti ole olemassa. Jako tehdään teorialähtöisen analyysin mukaan deduktiivisesti, koska alueet jaetaan luokkiin, miten ihmiset ovat ryhmitelleen maailman eri aluetasoihin. Tällaisia hallinnollisia alueita ovat kunnat, maakunnat, läänit ja valtiot. Vaikka läänit lakkautettiin Suomesta jo vuonna 2009, ne ovat silti varteenotettava luokka tutkimustani varten ja ne olivat vielä olemassa tutkittavan ajankohdan aikana. Jokaisella kesäteatterilla on sama alueellinen identiteetti aina tuntemattomalta tasolta Pohjois-Karjalan tasolle asti, koska kaikki tutkimuksen kesäteatterit sijaitsevat Pohjois- Karjalassa. Kesäteattereiden alueellinen identiteetti muuttuu kuitenkin jokaisen kohdalla, kun siirrytään kunnan tasolle tai sitä lähemmäksi kesäteatteria, koska jokainen kesäteatteri sijaitsee eri kunnissa ja eri kylissä.

Alueellisessa identiteetin luokittelussa on hallinnollisesti kaksi poikkeusta. Ensimmäinen on teatterialuetta lähimpänä oleva taso eli kylätaso. Kylille ei ole määritelty yhtä tarkkaa hallinnollista rajaa, verrattuna muihin tasoihin, joten raja kyläalueen ja kunnan välillä on epätarkka. Vaikka näytelmän tapahtumat sijoittuisivat aivan teatterin läheisyyteen, se ei välttämättä tarkoita, että

14 Heinonen 2014, 218.

(10)

näytelmä tapahtuisi samassa kylässä, jolloin lasken näytelmän kuuluvat alueellisesti kunnan tasolle eikä kylän tasolle. Toinen poikkeustaso on Suomi, koska se on joissakin näytelmissä suhteutettuna näytelmien ajallisen identiteettiin. Esimerkiksi, vaikka näytelmässä ei sanottaisi, että se sijaitsee Suomen alueella, näytelmä voidaan silti sijoittaa Suomeen. Vaatimuksena näytelmältä on silloin se, että näytelmän ajalliset tapahtumat voidaan sijoittaa Suomeen. Tällaisia tapahtumia ovat esimerkiksi talvi- ja jatkosota tai 1960-luvulla alkanut massamuutto maalta kaupunkeihin.

Ajallisessa identiteetissä lasken luokat vuosien 1900–2016 väliselle aikakaudelle. Tässä luokittelujärjestelmässä käytän induktiivisesti aineistolähtöistä analyysiä. Vaikka näytelmien ajallisen identiteetin voisi teorialähtöisesti venyttää aina muinaisista ajoista nykypäivään asti, ei olisi kannattavaa, että jotkin luokat olisivat tyhjiä kaikissa teattereissa. Tutkimuksessani luokkia on yhdeksän ja sama luokitus on kaikissa kesäteattereiden ajallisessa luokituksessa. Vanhimmat kaksi luokkaa ovat kausia, joilla jakojärjestelmänä on toiminut eri aikakaudet. Vanhin kausi tutkimuksessani on ennen toista maailmansotaa sijoittuva kausi eli ennen vuotta 1939 sijoittuvat näytelmät. Toisena luokkana tulee toisen maailmansodan kausi, eli vuodet 1939–1945. Kolmantena kautena yksi lyhyt kausi, joka käsittelee 1940-luvun loppua. Tämän jälkeen tutkimus muuttuu ajallisesti vuosikymmeniksi eli yksi luokka kattaa yhden vuosikymmenen. Tämä jako jatkuu 1950- luvulta aina 1980-luvulle. Toiseksi viimeinen luokka on 1990–2016 väliseen aikaan sijoittuvat luokat.

Valitsen 1990-luvun ja 2000-luvun kuuluvan samaan luokkaan, koska tutkimukseni alkaa 1990- luvulta. En pohdi tutkimuksessani, mikä aikakausi lasketaan ”nykyajaksi”, vaan muutan kaikki 1990- luvun ja 2016 välisen ajan nykyaikaan sijoittuviksi näytelmiksi. Viimeinen luokka on ajaton luokka.

Tämä luokka on omistettu niille näytelmille, joista ei voi sanoa mihin aikaan ne kuuluvat tai aikakausi on hämärä. Näytelmissä ei välttämättä sanota mihin aikaan ne sijoittuvat, tai sitten näytelmä voidaan sijoittaa yhtä hyvin ajallisesti vähintään kahteen luokkaan, jolloin tulos on epätarkka.

Luokittelun jälkeen muodostan luokitelluista näytelmistä kvantitatiivisia luetteloita, joissa näkyy näytelmien alueellisen ja ajallisen identiteetin kehitys ajallisesti kronologisessa järjestyksessä vuosien 1997–2016 välisenä aikana eri kesäteattereissa. Käytän siis aikasarja-analyysiä hyväkseni tutkimuksessani. Jos taulukoissa on havaittavissa erilasia säännönmukaisuuksia, muutoksia säännönmukaisuuksiin tai säännönmukaisuuksia puuttuminen alueellisissa- ja ajallisissa identiteeteissä vuosien 1997–2016 välisenä aikana, otan muutokset huomioon tutkimuksessani ja analysoin ne.

Seuraavaksi muokkaan alueellisen- ja ajallisen identiteetin vuosien 1997–2016 luettelot taulukoiksi, joissa näkyy eri luokkien lukumäärä kokonaislukuina ja prosentteina. Käytän siis rakenneanalyysiä hyväkseni. Näiden taulukoiden tarkoitus on selvittää, millaista alueellista- ja ajallista identiteetillä

(11)

varustettuja kesänäytelmiä kesäteatterit suosivat. Luetteloissa näkyy kaikki luokat, joita taulukoissa esiintyy ja samalla millaisia luokkia kesäteatterit suosivat. Pyrin analysoimaan miksi, kesäteatterit suosivat tiettyjä luokkia toisia enemmän tutkimusaineistoni, tutkimusperinteen ja myös omien havaintojeni perusteella.

Kolmanteen tutkimuskysymykseeni vastatakseni eli ”mitä tuloksia paljastuu, kun kesäteattereiden vuosien 1997–2016 alueellista- ja ajallista identiteettiä vertaillaan keskenään”, yhdistän kahden edellisen tutkimuskysymyksiin vastaamiseen käyttämäni luettelot yhdeksi kvantitatiiviseksi luetteloksi. Tämä tutkimus on vertailevaa tutkimusta ja käytän taas aikasarja-analyysiä hyväkseni.

Vertailu on mahdollista, koska kysymyksessä on samojen näytelmien alueellinen- ja ajallinen identiteettien vertailu. Ensimmäinen näkökulmani on vertailla kesäteattereiden alueellisen ja ajallisen identiteetin kausia, Tarkastelen, että ovatko ne keskenään funktionaalisia. Vaihtuivatko alueellinen- ja ajallinen identiteetti jossain vaiheessa. Toisena näkökulmana on alueellisten- ja ajallisten identiteettiluokkien säännönmukaisuus toisiinsa verrattuna, eli esiintyykö joitakin alueellisen- ja ajallisen identiteetin luokkapareja keskenään ja kuinka usein.

Alueellisena rajoituksena ovat Kontiolahden kanavateatteri, Paukkajan teatteri ja Ilomantsin näyttämökerho. Valitsin nämä kolme kesäteatteria sen takia, koska ne ovat kunnista katsottuna lähellä toisiaan ja samalla leveyspiirillä, mutta silti erilaisissa ympäristöissä. Kontiolahden kanavateatteri sijaitsee Pielisjoen varrella, joten siitä voin nähdä miten Pielisjoen läsnäolo vaikuttaa kesäteattereihin.

Ilomantsin näyttämökerho sijaitsee aivan itärajan läheisyydessä, joten se tuo rajalla olevien teattereiden näkökulmaa tutkimukseeni. Paukkajan teatteri on taas muuttanut historiansa aikana paljon, joten voin analysoida, miten kesäteatterin muuttaminen paikasta toiseen vaikutti kesänäytelmien alueelliseen- ja ajalliseen identiteettiin.

Ajallisesti rajaan tutkimuksen vuosiin 1997–2016 sen takia, että ne vuodet ovat historialliselta ajanjaksolta mielenkiintoisia. Suomi oli juuri toipunut 1990-luvun lamasta ja samalla Suomi oli liittynyt vuonna 1995 Euroopan Unioniin. Ei kuitenkaan ollut vielä tietoa siitä, kuinka EU vaikuttaisi Suomeen. Kolmannella vuosituhannella Suomi koki suuria yhteiskuntamuutoksia, kun Suomi vaihtoi vuonna 2002 markan euroon ja vuonna 2008 alkoi maailmanlaajuinen lama, joka vaikutti Suomeenkin. Tutkimus päättyy vuoteen 2016, koska Suomi täytti vuonna 2017 sata vuotta. Halusin varmistaa, että kyseinen merkkivuosi ei vaikuttaisi tutkimustuloksiin. Haluan analysoida kesäteattereita ilman mitään suuria valtakunnallisia kulttuuritapahtumia, jotka olisivat vaikuttaneet kesäteattereiden näytelmiin ja samalla tutkimustuloksiin. Peilaan kuitenkin tutkittavia näytelmiä tarvittaessa kesäteattereiden näytelmiin, jotka esitettiin ennen tutkittavaa ajankohtaa. Näin saan

(12)

pidettyä tutkimuksen kesäteattereiden ajallisen kehityksen osana kesäteattereiden mennyttä kehitystä.

En pyri irrottamaan vuosia 1997–2016 omaksi kaudekseen kesäteattereiden historiassa.

1.3 Aineiston esittely

Selvittääkseni kesäteattereiden näytelmien alueellisen- ja ajallisen identiteetin valitsen käsikirjoitukset tutkimukseni primääriksi lähteeksi. Ne ovat alkuperäistä aineistoa ja tavallisesti näytelmien alkuperäinen ydin. Vaikka näytelmäryhmä muuttaisi näytelmän sisältöä, sen täytyy silti pitää käsikirjoituksen ydin mukana, jotta katsojat uskoisivat, että kyseessä on sama näytelmä. Käytän myös aina kaikkein vanhinta käsikirjoitusta, mitä on ollut saatavilla. Niissä on ilmaistu usein suoraan mihin aikaan ja mille alueelle näytelmä sijoittuu. Tosin välillä täytyy lukea käsikirjoitus kokonaan läpi, jotta saa tietää näytelmän tapahtumapaikan ja ajan. Näytelmien ei nimittäin ole pakko kertoa suoraan mille alueelle tai mihin aikaan näytelmä sijoittuu. Samalla minun täytyy jättää syrjemmälle se, miten näyttelijät näyttelivät ja miten he muokkasivat näytelmää käsikirjoituksesta ja miten yleisö näki näytelmän. Käytän pitkälti Suomen näytelmäkirjailijaliiton käsikirjoituksia. Järjestö pitää sisällään monia käsikirjoituksiaan arkistoissaan ja monet teatterit hakevat käsikirjoituksensa juuri heidän nettisivuiltaan luettavaksi, ennen kuin päättävät mitä näytelmiä he esittävät. Järjestöllä on myös omat nettisivut, jossa on esitetty näytelmien juoni lyhyesti ja välillä on löytynyt näytelmien alueellinen ja ajallinen identiteetti jo nettisivuilta, ilman että käsikirjoitusta on tarve lukea. Olen myös lukenut Joensuun kaupungin kirjaston hallussa pitämiä käsikirjoituksia.

Käsikirjoitukset eivät ole ainoita alkuperäisiä lähteitä tutkimuksessani. Osa näytelmistä ei ole käsikirjoituksista lähtöisin, vaan ne on muokattu esimerkiksi kirjoista ja elokuvista näytelmiksi. Jos näytelmän alkuperä on lähtöisin jostain muualta kuin käsikirjoituksista, olen etsinyt aina alkuperäisen lähteen käsiini ja katsonut sieltä, millainen oli niissä näytelmien alueellinen- ja ajallinen identiteetti.

Vaikka siinä on riski, että näytelmien käsikirjoitus ei vastaa alkuperäistä teosta, koen että on parempi valita aina se alkuperäisen teoksen mukaan.

Käsikirjoitukset eivät myöskään kata kaikkia näytelmiä. Suomen näytelmäkirjailijaliitolla ja Joensuun kaupungin kirjastolla ei ole kaikkia näytelmien käsikirjoituksia. Nämä organisaatiot eivät itse tuota näytelmiä, vaan niiden pitää hankkia käsikirjoitukset itse, joko teattereilta tai käsikirjoittajilta. Teattereilla ja käsikirjoittajilla ei ole velvollisuutta antaa käsikirjoituksiaan

(13)

arkistoitavaksi, vaan he voivat pitää käsikirjoitukset itsellään. Käsikirjoitusten arkistointi on tavallisesti suoraan verrannollinen näytelmän ikään. Mitä vanhempi näytelmä on, sitä todennäköisempää on, että se on arkistoitu jonnekin. Sen sijaan, jos käsikirjoitus on aivan uusi, on suuri todennäköisyys, että käsikirjoitusta ei ole vielä arkistoitu. Jos jotain näytelmää ei ollut arkistoissa, kirjastoissa, tai ei löydy mistään muualtakaan, olen joutunut hylkäämään käsikirjoituksen näkökulman ja keskittymään enemmän näyttelijöiden ja yleisön näkökulmaan näytelmistä.

Suurin katsojien näkökulmaa edustava ryhmä tutkimuksessani on sanomalehdet. Sanomalehdistä näkyy, miten yleisö näki näytelmien alueellisen ja ajallisen identiteetin. Niistä myös näkyy minkä niminen näytelmä esitettiin eri vuosina eri kesäteattereissa, ja mitkä olivat syyt näytelmän valintaan.

Lukemani lehdet käsittelevät pääosin vuosien 1997–2016 toukokuun lopun ja elokuun lopun välistä aikaa joka vuodelta. Toukokuun loppu on osa aineistoa sen takia, että paikallislehdillä on usein toukokuun lopulla tapana julkaista suuri mainoslehtinen tulevista kesän kulttuuritapahtumista, joihin kesäteatteri kuuluu. Tutkimustani varten valitsin kolme pohjoiskarjalaista sanomalehteä: kaksi paikallislehteä Pielisjokiseutu ja Pogostan sanomat ja yksi suuri lehti, Karjalainen.

Pielisjokiseutu-lehti käsittelee pitkälti Kontiolahden ja entisen Enon kunnan alueen tapahtumia.¹⁵ Pielisjokiseutu ilmestyi kaksi viikossa, maanantaina ja torstaina, mutta vuoden 2011 jälkeen lehti on ilmestynyt vain kerran viikossa torstaisin. Lehden sivumäärä vaihtelee vuodenaikojen mukaan.

Keväisin lehti saattoi olla jopa kolmekymmentä sivua, mutta kesällä lehti supistui noin kahteenkymmeneen sivuun. Pielisjokiseutu kirjoittaa enemmän Paukkajan teatterista ja Kontiolahden kanavateatterista, mutta joskus se kirjoittaa myös muistakin teattereista. Pielisjokiseudun toimittajat suhtautuvat usein ystävällisesti kesäesityksiin. Kesäesitykset saavat usein kehuja ja kiitosta siitä, että kesäteatterit ovat päässeet katsojatavoitteeseensa. Jos jotain kritiikkiä tulee esityksiä kohtaan, ne on usein otettu joltakin haastatellulta. Toimittajat eivät usein esitä omia kriittisiä näkökulmia kesäesityksiin.

Pogostan Sanomat -lehti käsittelee pitkälti Ilomantsin tapahtumia ja se julkaistaan kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja torstaisin. Lehti on kesän aikana tavallisesti 12–15 -sivuinen. Kevään ja kesän taitteessa lehdellä on tapana tehdä tavallista laajempi erikoisnumero, jossa on lähes neljäkymmentä sivua. Tämä lehti käsittelee usein Ilomantsin tulevia kesätapahtumia, kuten kulttuurillisia tapahtumia ja tietysti myös tulevia kesänäytöksiä. Pogostan sanomissa on mainostettu myös Ilomantsin kunnan ulkopuolella olevia kesäteattereita, kuten Enon ja Kontiolahden

15 https://www.pielisjokiseutu.fi/uutiset/item/1801-pielisjokiseutu-ilmestynyt-enossa-ja-kontiolahdella-55-vuotta 21.9.2020.

(14)

kesäteattereita. Pogostan Sanomilla on kriittinen ote kesäteattereihin. Niissä kehutaan, mutta myös kritisoidaan esityksiä, näyttelijöitä ja ohjaajia. Arvostelut ovat usein kriittisempiä lähteitä, koska ne tulevat usein kesän lopulla, jolloin arvioidaan esityksiä ja sen vuotista tulosta katsojamäärissä.

Toimittajat ovat joskus suorasanaisia artikkeleissaan ja sanovat, jos he kokevat, että ”Ilomantsin näyttämökerho on jäänyt ajastaan jälkeen tai käsikirjoittajan voisi vaihtaa”.¹⁶

Pienenä ryhmänä lehtiaineistossani on Karjalainen. Karjalainen on koko Pohjois-Karjalassa julkaistava lehti. Karjalainen julkaisee paljon artikkeleita kesäteattereista ja jopa koosteita, missä Pohjois-Karjalan kesäteattereissa esitetään mitäkin. Lehti ilmestyy lähes joka päivä, ja se on syy, miksi sitä on hyvin vähän tutkimuksessani. Jos lukisin kaikki Karjalaisen kesän aikana julkaisemat lehdet kesäkuun ja elokuun väliltä vuosien 1997–2016 väliseltä ajalta, lehtien lukemiseen menisi liikaa aikaa tutkimuksen tekemiseen. Siksi otin Karjalaisen ainoastaan silloin mukaan, jos löysin sopivan artikkelin muita lehtiä lukiessani.

Lehdistä etsin artikkeleita ja mainoksia. Olen enemmän kiinnostunut artikkeleista kuin mainoksista, koska niissä näkyy näytelmien alueellinen ja ajallinen identiteetti. Artikkelit voidaan jakaa kahteen ryhmään tutkimuksessani. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat artikkelit, jotka on julkaistu ennen varsinaisia kesäesityksiä. Näiden artikkeleiden tekijät ovat usein menneet näytelmäryhmien harjoituksiin kuulemaan näytelmäryhmän tunnelmia ja haastatelleet usein näytelmäryhmän päätekijöitä, kuten käsikirjoituksen tekijöitä tai sitten ohjaajia. Joskus on haastateltu myös näyttelijöiden tunnelmia tulevaan näytelmän suhteen. Ajallisesti nämä artikkelit ilmestyvät joko toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa. Toisen ryhmän artikkelit ilmestyvät esitysten jälkeen. Nämä ovat usein arvosteluja tai analyyttisiä kirjoituksia kesäesityksistä ja niiden tunnelmasta, sekä positiiviesti että kriittisesti. Tämä on toimittajan oma valinta. Samalla näissä artikkeleissa käsitellään joskus seuraavan vuoden näytelmää. Olen myös etsinyt lehdistä kesäteattereiden tekemiä mainoksia.

Ne todistivat, että kesäteatteri teki kesänäytelmiä eri kesinä, jos artikkeleita ei ole löytynyt.

Artikkeleiden ja mainosten antamat tiedot eivät kuitenkaan ole aukottomia. Artikkeleiden ja mainosten tekeminen on lehdille ja kesäteattereille vapaaehtoista toimintaa. Lehtien ei ole velvollisuus kirjoittaa kesäteattereista, jos ne eivät halua. Mainoksissa taas on se ongelma, että mainosten tekeminen on kokonaan kesäteattereiden omalla vastuulla. Kesäteatterit voivat joinakin vuosina päättää, että ne eivät mainosta itseään lehdissä.

Käytän myös internetsivuja hyväkseni tutkimuksessa. Niissä on sekä näyttelijöiden että katsojien näkökulmaa. Näyttelijöiden näkökulmaa varten käytin kesäteattereiden omia nettisivuja. Niistä

16 Pogostan sanomat 15.8.2013.

(15)

selviää mitä näytelmiä kesäteatterit esittivät eri kesinä, ja mitkä olivat kesäteattereiden suurimpia tapahtumia. Kesäteattereilla on myös tapana pitää luetteloita siitä, millaisia näytelmiä ne esittivät joka vuosi, joko itselleen muistoksi tai suurelle yleisölle tiedoksi. Lisäksi luettelot auttavat minua peilaamaan kesäteattereiden menneitä näytelmiä, jotka eivät ole osa tutkimustani, nykyisiin näytelmiin. Näin selviää, kuinka kesäteattereiden näytelmien alueellinen- ja ajallinen identiteetti kehittyivät ajan saatossa. Käytin toki myös muita internetlähteitä. Katsojien näkökulmaa edustivat erilaiset medioiden tekemät artikkelit kesäteattereista.

Internetsivuissa on se ongelma, että niiden laatu on vaihteleva. Kesäteatterit voivat kirjoittaa luetteloonsa kaikki esittämänsä näytelmät nettisivuilleen, mutta silloin lukija ei tiedä, mitkä kesäteatterin näytelmistä ovat kesänäytelmiä ja mitkä muina vuodenaikoina esitettyjä näytelmiä, koska nettisivuilla ei niitä ole välttämättä kerrottu. Luetteloiden teko ei myöskään ole velvollisuus kesäteattereille, joten kesäteattereiden ei välttämättä tarvitse tehdä niitä. Näin on esimerkiksi Ilomantsin näyttämökerhon kohdalla. Teatterilla on nettisivut, mutta ei luetteloa näytelmistä.

Koska Ilomantsin näyttämökerholla ei ole olemassa luetteloa näytelmistä, päätän tutkia näyttämökerhon omia arkistoja Ilomantsin kirkonkylällä. Arkistoissa säilytetään kaikkien Ilomantsin näyttämökerhon hallituksen kokouksen pöytäkirjat ja kevään ja syksyn yleiskokousten pöytäkirjat vuosien 1986–2016 väliseltä ajalta lähes kokonaan. Arkistoista voi myös löytää vanhoja näytelmien mainoksia, joissa näkyy eri näytelmien esitysajankohdat. Tärkeimpänä näistä asiakirjoista minulle on kuitenkin näyttämökerhon jokavuotiset toimintakertomukset. Toimintakertomuksissa näkyy suoraan minä päivinä ja mihin vuodenaikaan esitettiin kukin näytelmä. Nämä toimintakertomukset todistavat kiistatta, mitkä Ilomantsin näyttämökerhon näytelmät esitettiin kesällä. Lisäksi arkistoissa löytyi kesäteatterin rahoituksista ja sopimuksista tietoa, jotka auttavat minua ymmärtämään paremmin näyttämökerhossa tapahtuneita muutoksia ja näyttämökerhon tekemiä sopimuksia, jotka osaltaan vaikuttavat näytelmien alueelliseen ja ajalliseen identiteettiin. Arkistojen joukossa oli myös vanhojen näytelmien mainoksia, jotka kertoivat suoraan, mille alueelle ja mihin aikaan näytelmät sijoittuvat.

Minulle kävi myös hyvä onni, koska lähes kaikki vuosien 1997–2016 välillä tehdyt toimintakertomukset löytyvät näyttämökerhon arkistoista. Valitettavasti ainoastaan Ilomantsin näyttämökerholla on olemassa arkistoja. Kontiolahden kanavateatterilla ja Paukkajan teatterilla ei ole omia arkistoja.

Nettisivujen, arkistojen ja lehtien jättämien aukkojen paikkaamiseksi käytän näytelmäryhmän näkökulmaa eli haastatteluja. Haastattelin tutkimustani varten kymmenen ihmistä, joista viisi näyttelijää oli Ilomantsin näyttämökerhosta, kaksi näyttelijää oli Kontiolahden kanavateatterilta ja kaksi näyttelijää ja yksi ohjaaja oli Paukkajan teatterilta. Ohjaajan nimi on Lauri Jänis ja hän on

(16)

toiminut sekä Paukkajan teatterilla että Ilomantsin näyttämökerhossa. Haastateltavat ovat kertoneet minulle muun muassa näytelmien alueellisen- ja ajallisen identiteetin ja myös minkä nimisiä näytelmiä kesäteatterit esittivät eri vuosina ja erityisesti, millä perusteella kesäteatterit esittivät eri näytelmän eri vuosina. Minua kiinnosti tietää, kuinka näytelmäryhmät valitsivat näytelmänsä eri vuosina, koska halusin tietää millaisia sisäisiä ja ulkoisia vaikutteita kesäteatterit saivat näytelmiensä valintaan.

Haastatteluissakin on ongelmansa. Haastateltavat kertovat asioita muistinsa varassa, joten riskinä on se, että he muistavat asioita väärin ja valikoivasti. Tutkimukseni alkaa vuodesta 1997, josta on vuoteen 2020 mennessä kulunut 23 vuotta. Ihmisten muistot ovat haalistuneet, jolloin haastattelujen luotettavuus on kyseenalainen. Siksi minun täytyy siirtää syrjemmälle näyttelijöiden näkökulma ja keskittyä siihen, mitä yleisö näki. Välillä tiedot ovat jopa olleet ristiriidassa muiden aineistojen kanssa. Tämä näkyy selvimmin Paukkajan teatterin luetteloissa. Ei ole nimittäin täyttä varmuutta vuosien 1999–2002 välisenä aikana, mitkä näytelmät olivat kesänäytelmiä ja mitkä muina vuodenaikoina esitettyjä näytelmiä. Olen antanut enemmän painoarvoa sanomalehdille, koska niissä näkyy selkeästi minä vuosina ja missä kesänäytelmiä on esitetty ja ne ovat aikanaan uunituoreita lausuntoja näytelmistä.

Viimeisenä, mutta ei vähäisenä lähteenä tutkimukselleni ovat valokuvat. Valokuvasin toukokuussa 2020 tutkimuksessa mukana olevien kesäteattereiden näyttämöitä. Valokuvien tarkoitus on luoda kuvaa siitä, millaisessa ympäristössä kesänäytelmiä esitettiin ja samalla toimia havainnollistavana tekijänä sille, millaisia mahdollisuuksia ja rajoitteita kesäteattereiden näyttämöt tarjoavat kokonsa, sijaintinsa ja ulkomuotonsa ansiosta. Ongelmana on se, että kaikista näyttämöistä ei ole olemassa valokuvia. Vuodesta 1997 on vuoteen 2020 mennessä kulunut 23 vuotta. Sinä aikana osa teattereista on muuttanut paikasta toiseen ja samalla osa vanhoista näyttämöistä on purettu pois käyttämättömänä.

Näin on esimerkiksi laita Paukkajan teatterin näyttämö Enon kirkon kylällä ja Ilomantsin näyttämökerhon näyttämö Parppeinvaarassa.

1.4 Tutkimusperinne ja tutkimuskirjallisuus

Teattereita on tutkittu monesta näkökulmasta. Niissä on tutkittu teatterin historiaa, teatterirakennuksia ja teattereiden eri tyylejä, kuten komediaa ja draamaa. Erityisesti Christopher B. Balmen kirja

”Johdatus teatteriin” vuodelta 2015 on hyödyllinen omalle tutkimukselleni, koska Balme käsittelee kirjassaan teatteria monesta näkökulmasta. Balme auttoi minua ymmärtämään mihin eri osiin

(17)

näytelmä jakaantuu, eli käsikirjoitukseen, näytelmään ja yleisöön. Tämä tieto auttaa minua priorisoimaan lähteiden hyödyllisyyttä tutkimukselleni ja samalla terävöittää tutkimukseni sanomaa.

Balmen tutkimus antaa minulle myös arvokasta tietoa yleisön merkityksestä näytelmille. Yleisö ei ole vain passiivinen vastaanottaja, joka vain katsoo näytelmiä, vaan yleisölläkin on valtaa vaikuttaa näytelmiin.

Suomalaista teattereita on tutkittu hyvin paljon ja näkökulmia riittää historiallisesta näkökulmasta analyyseihin siitä, mitä suomalainen teatteri on. Erityisesti sitä on tehty Suomen teatterin syntymästä lähtien eli 1870-luvulta alkaen.¹⁷ Merkittävä uranuurtaja tässä työssä oli Eliel Aspelin-Haapakylä.

Hän julkaisi vuosien 1906–1910 välisenä aikana neljä ”Suomalaisen teatterin historia 1–4” kirjaa, jotka käsittelevät Suomen teatterin syntymähetkiä. Kirjat ovat päiväkirjan kaltaisia, joihin on merkitty Suomen teatterin tapahtumat 1870-luvulta 1900-luvun alkuun. Esimerkiksi 1870-luvun lopun raporteissa kerrotaan Suomen kesäteatterin kesämatkoista ympäri Suomea, minne kesäteatterit matkustivat, mitä esittivät ja kuinka paljon yleisöä oli paikalla ja myös, kuinka yleisömäärä vaikutti teatteriin.¹⁸ Tieto auttaa tutkimustani ymmärtämään entisestään paremmin yleisön merkitystä teattereille.

Suomalaiset kesäteattereihin liittyvät tutkimukset koskevat usein kesäteattereiden yleistä historiaa Suomessa ja usein tutkimukset on liitetty osaksi Suomen teatterin yleistä historiaa. Suomen kesäteatteri-ilmiö syntyi vasta 1900-luvun alussa, joten kesäteattereihin liittyviä tutkimuksia on tehty 1900-luvulta alkaen. Ensimmäinen tutkija, joka tutki teattereiden lisäksi kesäteattereita oli Vilho Ilmari vuonna 1937 julkaisemassaan teoksessa ”Teatteri ja näyttelijä välähdyksiä Suomen teatterin viimeaikaisesta toiminnasta”. Tutkimuksessaan hän vertailee kesäteattereita tavallisiin teattereihin ja tekee analyysejä niiden merkityksestä Suomen teatterimaailmassa ja mitä kesäteatterit haluavat antaa yleisölle. Tutkimuksen lukemisen myötä minulle hahmottuu, millainen on perinteinen kesäteatteri luonteeltaan ja samalla pystyn analysoimaan kuinka paljon tutkimani kesäteatterit muistuttavat perinteisiä kesäteattereita.

Kolmannella vuosituhannella kesäteatteritutkimusten määrä on noussut. Merkittävämpänä suomalaisena kesäteatteritutkimuksena voidaan pitää Mikko-Olavi Seppälän ja Katri Tanskasen toimittamaa kokoelmateosta ”Suomen teatteri ja draama” vuodelta 2010. Kysymyksessä on erilaisista artikkeleista koostuva teos, jossa käsitellään Suomen teatterin historiaa, mutta myös erilaisten teatterimuotojen historiaa Suomessa. Erityisesti Mikko-Olavi Seppälän kirjoittama kappale

18 Haapakylä 1909, 275.

(18)

”Kesäteatteri” on relevantti tutkimukselleni, koska siinä seurataan yleisesti koko kesäteatterin historiaa Suomessa. Tämä toimi viitekehyksenä tutkimalleni ilmiölle nimeltä kesäteatteri ja liittää tutkimukseni osaksi yleistä tutkimusta. Seppälän kesäteatteritutkimusta on lainattu monissa myöhemmissä tutkimuksissakin. Tällaisia tutkimuksia ovat esimerkiksi Linda Repon vuonna 2014 julkaisema opinnäytetyö Mikkelin ammattikorkeakoulussa ”Teatterivierailusta kulttuurivientiin” ja Marja-Liisa Sivosen julkaisema opinnäytetyö Karelia ammattikorkeakoulussa vuodelta 2018

”Ruokolahden kesäteatterin asiakasprofiili ja erityistarjonnan ja oheispalveluiden kehittäminen”.

Näissä tutkimuksissa käytettiin Seppälän kappaletta perustietona kesäteattereista.

Etsiessäni tietoa eri tutkimiani kuntia, joissa tutkimani kesäteatterit sijaitsevat, löysin Ilomantsista eniten tutkimuksia. Ilomantsi on rajakunta ja syrjäinen ja kulttuurillisesti värikäs kunta, Ilomantsi on myös niitä harvoja Suomen alueita, joissa taisteltiin toisen maailmansodan aikana ja sodan jälkeen alue jäi Suomen puolelle. Tämä kaikki on kiinnostanut tutkijoita tekemään analyysejä Ilomantsista ja sen kulttuurillisesta ilmapiiristä. Seppo Knuutilan, Helmi Järviluoman, Anne Logrénin ja Risto Turusen kustantama kokoelmateos vuodelta 2012 ”Syrjäseudun idea” perehtyy ilomantsilaisuuteen hyvin monelta kannalta. Itselleni merkittävimpiä ovat Maria Lähteenmäen artikkeli ”Pohjois-Karjala, monikulttuurinen tienristeys” Ismo Björnin artikkeli ”Miten Ilomantsista tuli Ilomantsi”, Johanna Hammarbergin artikkeli ”Möhkön yksinäinen - Kävelykuunnelma Ilomantsista vuosina 1944 ja 2010” ja Tiina Sepän artikkeli ”Kansanrunous, huoli ja syrjä” koska niissä pohditaan historian merkitys Ilomantsille ja Möhkölle.

Alueellista identiteettiä käsitteleviä kirjoja löytyy huomattavasti, erityisesti aluetutkimuksen puolella.

Ihmisillä on tapana muodostaa identiteettinsä omaan asuinalueeseensa, ja tutkijat ovat pyrkineet selvittämään mistä alueellinen identiteetti muodostuu ja mitkä asiat muokkaavat sitä jatkuvasti.

Itselleni tärkeimpänä tutkimuksena on Anssi Paasin tutkimus ”Aluetietoisuus ja alueellinen identiteetti ihmisen spatiaalisen sidoksen osana” vuodelta 1984. Hänen tutkimuksensa keskittyy siihen, miten ”alue” idea merkitsee ihmisten arjessa, yleisessä tutkimuksessa ja tilassa ja hän suhteuttaa sen myös historialliseen viitekehykseen, korostamalla miten aika muokkaa alueellista identiteettiä. Paasin käsitys alueellisesta identiteetistä antaa tutkimukselleni selvennystä alueellista identiteetistä ja samalla selittää miten alueellinen identiteetti muodostuu.

Toinen merkittävä teos, joka tutkii alueellista identiteettiä, on Seppo Knuutilan, Pekka Laaksosen, ja Ulla Pielon vuonna 2006 julkaisema kokoelmateos ”Paikka, eletty, kuviteltu, kerrottu”. Se käsittelee alueellista identiteettiä maiseman ja paikan kautta. Tutkimuksissa pohditaan myös ajan merkitystä alueelle ja paikalle. Merkittävimpiä tutkijoita tutkimukselleni ovat Yi-Fu Tuan artikkeli ”Paikan taju:

aika, paikka ja minuus”, Yrjö Sepänmaan artikkeli ”Sydämen maisema”, Ari Aukusti Lehtisen

(19)

artikkeli ”Osallisuuden ja kieltäytymisen paikat”, Seija Keskitalo-Foleyn artikkeli ”Kolme näkökulmaa Lapin paikkana kokemiseen”, Cecilia af Forselles-Riskan artikkeli ”Menneisyyden muuttuvat paikat” ja Tanja Löytynojan artikkeli ”Suomen keskipiste, Vaarinkin valinta? Sijainti perinteenä ja perinteen kiinnittyminen paikkaan”. Yi-Fu Tuan tutkii paikan tajua suhteutettuna aikaan ja minuuteen. Forselles-Riska ja Löytynoja pohtivat sitä, kuinka menneisyys ja historia vaikuttavat ja muuttavat paikkaa. Sepänmaan tutki,i miten ihmisen ovat sitoutuneet eri paikkoihin. Omalle tutkimukselleni näistä tutkimuksista oli hyötyä, koska saan kuvaa siitä, miten paikka ja alueellinen identiteetti muodostuvat yksilölle ja myös yhteisölle ja miten yksilö on kiinnittynyt alueeseensa.

Tutkimus antaa myös aihetta pohtia, alueellisen- ja ajallisen identiteetin suhdetta toisiinsa.

Ajallista identiteettiä käsitteleviä tutkimuksia löytyy muutamia. Niissä käsitellään yksilöiden ajallista identiteettiä. Eniten hyötyä tutkimukselleni oli Sirkka Ahosen vuonna 1998 tekemä tutkimus ” Historiaton sukupolvi? Historian vastaanottoja historiallisen identiteetin rakentuminen 1990-luvun nuorison keskuudessa” Ahonen lähestyy ajallista identiteettiä kokemusperäisen ajallisen identiteetin kautta. ”Kokemus” konteksti antaa tutkimukselleni tarpeellista tietoa hahmottaa näytelmien ajallista identiteettiä ympäristöönsä ja myös samalla liittää tutkittavan ajankohdan näytelmän aiempien näytelmien tyylikulkuun ja peilata niitä samalla toisiinsa.

(20)

2 Tutkimuksen kesäteattereiden esittely Kartta 1. Tutkimuksen kesäteattereiden sijainti

(21)

2.1 Kontiolahden kanavateatteri

Kartta 2. Kontiolahden kanavateatterin sijainti 1997–2016

(22)

Kontiolahden kanavateatteri sijaitsee Kontiolahden kunnassa, Jakokosken museokanavalla.

Kesäteatterin tarkoituksena oli parantaa Kontiolahden kunnan kulttuurillista antia. Kontiolahden kunnanjohtajan vaihduttua vuonna 1982, uusi kunnanjohtaja Aimo Ahti pyrki kehittämään kunnan kyliä, jotka kärsivät muuttotappiosta. Koottiin yleinen kylätoimikuntien kokous ratkaisemaan ongelmaa ja kulttuuriaktivistien keskuudessa heräsi idea, että kylien kulttuuritoimintaa voisi kehittää teatteritoiminnan kautta. Tästä innostuneena vuonna 1984 pidettiin Kontiolahden kanavateatterilla, Jakokosken museokanavalla ensimmäinen kesäesitys. Paikan antoi teatterin käyttöön paikallinen merenkulkulaitos. Ensiesitys oli menestys ja se rohkaisi teatteriryhmää jatkamaan toimintaansa.

Kesäesityksiä tehtiinkin säännöllisesti joka kesä Jakokoskella.¹⁹

Kontiolahden kanavateatterin erikoisuutena on sen katsomon liikkuvuus. Kontiolahden kanavateatterilla on yhden näyttämön sijasta kolme näyttämöä. Kanavateatterin katsomo on nimittäin rakennettu kiskojen päälle ja katsomoa voidaan siirtää kolmen näyttämön välillä esityksen aikana.

Keksintö helpottaa näyttämöiden lavastusta. Kanavateatterin ei tarvitse purkaa vanhoja lavasteita pois kesken esityksen, vaan katsomoa voidaan siirtää yhden näyttämön edustalta toisen näyttämön eteen, jossa on aivan uusi lavastus valmiina seuraavaa näytelmän kohtausta varten. Samalla kun yleisön huomio on kiinnittynyt aivan toiselle näyttämölle, näytelmäryhmä voi käydä muokkaamassa ensimmäisen näyttämön lavastusta uutta kohtausta varten.

19http://www.kontiolahdenkanavateatteri.fi/about/ 21.9.2020.

(23)

Kuva 1. Kontiolahden kanavateatterin näyttämö 1.

(24)

Kuva 4. Kontiolahden kanavateatterin katsomo

(25)

Kuva 5. Kontiolahden kanavateatterin katsomo kiskoilla

Kuva 6. Kontiolahden kanavateatterin kiskot

(26)

Kontiolahden kanavateatterilla näytelmät valitaan, haastattelujen mukaan, ryhmäkokouksissa.²⁰ Näyttelijät ja ohjaajat etsivät ensiksi itse mieleisen näytelmän ja kokoontuivat sitten yhteen valitsemaan sopivaa näytelmää.²¹ Usein Kontiolahden kanavateatterin hallitus valitsee näytelmän, mutta myös muutkin näytelmäryhmän jäsenet esittävät omia toiveitaan.²² Näytelmien valintakriteerit vaihtelevat vuosittain.²³ Näytelmien pitää olla sisällöltään hauskoja, mutta välillä niissä saa olla hieman synkkyyttä mukana.²⁴ Erityisesti kanavateatteri suosii vanhan ajan suomalaisia näytelmiä. Jos löytyy useita hyviä näytelmiä, näytelmäryhmä tutkii näytelmien käsikirjoitukset perusteellisesti ja punnitsee, mikä näytelmä olisi käytännöllisin toteuttaa.²⁵ Punnittaessa otetaan huomioon muun muassa, kuinka monta näyttelijää näytelmään tarvitaan, kuinka paljon lavastusta ja millainen vaatetus pitää hankkia näyttelijöille.

Ohjaajilla on myös valtaa päätöksenteossa, koska heillä on tarkempi näkemys näytelmän sopivuudesta Kontiolahden kanavateatterille. Yksi voimakastahtoinen ohjaaja saattoi ajaa haluamansa näytelmän läpi päätöksenteossa. Esimerkiksi näin tapahtui vuonna 2013, jolloin kanavateatteri esitti ”Inishmaanin rampa” näytelmän. Näytelmä oli haasteltavien mukaan kanavateatterin kokeilu. Teatteriyhdistyksen puheenjohtaja ja ohjaaja Kari Rissanen oli asunut pitkän ajan Irlannissa. Siellä hän tutustui kansainvälisesti menestyneeseen näytelmään ”Inishmaanin rampaan” ja hän halusi, että Kontiolahden kanavateatteri esittäisi näytelmän Jakokoskella. Aluksi kanavateatterin näytelmäryhmän ei kiinnostunut näytelmästä, mutta Rissanen sai lopulta suostuteltua näytelmäryhmän puolelleen.²⁶

”Inishmaanin rampa” -näytelmän katsojaluvut jäivät pieniksi. Katsojat eivät kiinnostuneet kesänäytelmästä, joten vähän ihmisiä kävi katsomassa sitä. Kontiolahden kanavateatterin kassa oli kauden lopussa tyhjillään, koska näytelmän lipputulot jäivät pieniksi.²⁷ Haastateltavat kertoivat, että näytelmä ei sopinut kesäteatteriin.²⁸ Se oli liian syvällinen, ja murheellinen katsojille kesänäytelmäksi, vaikka jotkut katsojat sanoivat myöhemmin, että he pitivät näytelmästä.²⁹ Niinpä

20 Pentti Seudun haastattelu 19.3.2020, Joensuu.

21 Pentti Seudun haastattelu 19.3.2020, Joensuu; Tenho Kurosen haastattelu 26.2.2020, Joensuu.

22 Tenho Kurosen haastattelu 26.2.2020, Joensuu.

24 Pentti Seudun haastattelu, 19.3.2020, Joensuu.

27 Pielisjokiseutu 27.6.2013.

(27)

Kontiolahden kanavateatteri ilmoitti Pielisjokiseutu-lehdessä, että se palaisi takaisin vanhan ajan suomalaisten näytelmien tekoon.³⁰

Kontiolahden kanavateatteri valitsee näytelmiä myös ajankohtaisten ilmiöiden perusteella.

Esimerkiksi vuonna 2012 Kontiolahden kanavateatteri esitti ”Kourallinen ihmisiä” -näytelmän, jolla oli poliittisesti kriittinen kannanotto vuonna 2006 alkaneeseen uraanietsintään Enon ja Kontiolahden väliseltä alueelta.³¹ Kaivosyhtiön suunnitelmana oli tehdä koekaivauksia mahdollista uraanikaivoksen perustamista varten. Etsintä aiheutti kuitenkin vastustusta Kontiolahdella ja Enossa, koska paikalliset ihmiset eivät halunneet uraanikaivosta perustettavaksi kuntaansa. Kiista antoi Kontiolahden kanavateatterille aiheen tehdä näytelmä kaivoksen vaikutuksesta paikallisten elämään.

Yleisökin esitti joskus toiveitaan, millaisia näytelmiä esitettäisiin kanavateatterilla. Esimerkiksi vuonna 2015, yleisöltä oli tullut pyyntö vuonna 2014, että Kontiolahden kanavateatteri esittäisi vaihteeksi musiikkinäytelmän. Kanavateatterin näyttelijät keskustelivat asiasta ja näytelmäksi valittiin vuodelle 2015 ”Tukkijoella” näytelmä.³² Näytelmään kuului paljon musiikkiesityksiä, mikä miellytti yleisöä.

Kontiolahden näytelmäpolitiikka vaikutti myös näytelmien valintaan. Kanavateatterilla oli voimassa vuosien 1984–1999 aikana ”kahden näytelmän politiikka”.³³ Kontiolahden kanavateatteri esitti kahden vuoden ajan aina saman näytelmän. Syynä oli se, että saman näytelmän esittäminen uudelleen toisena vuonna oli taloudellisesti edullisempaa kuin aivan uuden näytelmän tekeminen. Ohjaajia ei tarvittu yhtä paljon toisena vuotena kuin näytelmän esittämisen ensimmäisenä vuonna, joten ohjaajille maksettavat kulut pienenivät. Näyttelijät osasivat taas lähes ulkoa roolinsa, joten harjoituksia ei tarvittu järjestää yhtä paljon ja näytelmien lavastus oli jo tehty ensimmäisenä vuonna valmiiksi.³⁴ Kahden näytelmän politiikasta luovuttiin vuonna 2000, koska Pohjois-Karjalassa kesäteattereiden määrä alkoi kasvaa 1990-luvulla ja kilpailu katsojista muuttui kovemmaksi.³⁵ Kanavateatterin täytyi tehdä erilaisia näytelmiä joka vuosi, jotta katsojia olisi tullut katsomaan näytelmiä ja näytelmien kulut olisi saatu katettua.

Kahden näytelmän politiikan jälkeen kanavateatteri esitti kyllä näytelmän kahtena vuotena, jos näytelmä oli suosittu Kontiolahden kanavateatterilla ja yleisö pyysi lisää näytöksiä. Tällaisia

30 Kari Rissasen kommentti Pielisjokiseutu 15.8.2013.

31 https://ats-fns.fi/images/files/presentations/2006/ATS_jasenkokous_2006_soderholm.pdf 21.9.2020.

33 Pentti Seudun haastattelu 19.3.2020, Joensuu; katso luettelo 1. liitteet kappaleesta.

34 Tenho Kurosen haastattelu 26.2.2020 Joensuu, Pentti Seudun haastattelu 19.3.2020 Joensuu;

http://www.kontiolahdenkanavateatteri.fi/naytelmat/ 21.9.2020.

35 Tenho Kuronen haastattelu 26.2.2020, Joensuu.

(28)

näytelmiä olivat vuosina 2003–2004 esitetty ”Onnenmaa” ja paljon myöhemmin, vuosina 2015–

2016, esitetty ”Tukkijoella” näytelmä. ”Onnenmaa” oli samalla Kontiolahden kanavateatterin suosituin näytelmä, jota kävi katsomassa peräti 6200 katsojaa.³⁶ Jos näytelmä ei ollut tarpeeksi suosittu, Kontiolahden kanavateatteri esitti seuraavana vuonna toisen näytelmän.³⁷ Näytelmien suosio ratkaisi paljon.

Valintaperusteena käytettiin myös näytelmien käsikirjoittajia tai alkuperäisiä tekijöitä. Kanavateatteri ei tavallisesti ollut suosikkikäsikirjoittajia, vaan se esitti monen eri käsikirjoittajan teoksia.³⁸ Silti joidenkin teoksia esitettiin muita enemmän. Yleisimmät tekijät olivat esimerkiksi Markku Pölönen, Heikki Turunen ja Yrjö Soini. Markku Pölösen³⁹ ja Heikki Turusen suosio voidaan selittää, sillä heillä on sidoksia Pohjois-Karjalaan. Pölönen on asunut Kontiolahdella ja Turunen on kotoisin Lieksasta, joten kysymyksessä saattoi olla Kontiolahden halu vetää kotiinpäin.⁴⁰ Välillä käsikirjoittajan kuuluisuus on ratkaissut näytelmien valinnassa, kuten esimerkiksi Yrjö Soini näytelmät. Soinin teokset ovat kuuluisia ja vetävät helposti katsojia puoleensa. Erityisesti Soini kiinnostaa vanhempaa yleisöä. Itse asiassa monet Kontiolahden kanavateatterin vuosina 1997–2016 esitetyt näytelmät olivat klassikkoja, koska ne vetivät katsojia puoleensa.⁴¹ Muitakin kuuluisuuksien kirjoittamia näytelmiä esitettiin myös Kontiolahden kanavateatterilla, kuten esimerkiksi Arto Paasilinnan ”Onnellinen mies”

ja Teuvo Pakkalan ”Tukkijoella”.

Pohjois-Karjalan kesäteattereiden välillä vallitsee myös herrasmiessopimus näytelmien valinnassa:

yksikään kesäteatteri ei saa esittää samaa näytelmää samana vuonna.⁴² Näin kesäteatterit välttävät kilpailua samoista katsojista. Päällekkäisyyden välttämiseksi kesäteattereiden toimihenkilöt ottavat yhteyttä toisiinsa ja varmistivat, että kesäteattereiden ohjelmistot eivät ole samoja. Toinen vaihtoehto on se, että kesäteatterit ilmoittavat mediassa syksyllä tai keväällä seuraavan kesänäytelmän ohjelman.⁴³ Mitä aikaisemmin kesäteatteri ilmoittavat oman näytelmänsä, sitä todennäköisemmin kesäteatteri saavat esittää myös sen, koska muut kesäteatterit tiesivät, että näytelmä oli varattu toiselle teatterille. Sama näytelmä saatettiin esittää kahdessa kesäteatterissa samana kesänä, jos ne eivät

37 http://www.kontiolahdenkanavateatteri.fi/naytelmat/ 21.9.2020; Pentti Seudun haastattelu 19.3.2020 Joensuu;

Tenho Kurosen haastattelu 26.2.2020, Joensuu.

38 Katso luettelo 2. liitteet kappaleesta.

39 Ei ole varmaa käyttikö Kontiolahden kanavateatteri Markku Pölösen näytelmäkäsikirjoituksia vai hänen elokuviaan.

(29)

kilpailleet samasta yleisöstä, kesäteattereiden pitkän välimatkan takia. Yleensä kesäteatterilla on omat katsojansa, jotka tulivat katsomaan samaakin näytelmää eri paikasta.⁴⁴

(30)

2.2 Paukkajan teatteri

Kartta 3. Paukkajan teattereiden sijainnit 1997–2016

(31)

Paukkajan teatteri on entisessä Enon kunnassa sijaitseva teatteri.⁴⁵ Se syntyi vapaaehtoisten työntekijöiden voimin. Vuonna 1991 Paukkajan entisellä koululla kokoontui joukko naisia, jotka alkoivat harjoitella vuodeksi 1992 näytelmää. Tästä alkoi kehittyä Paukkajan teatterin toiminta.

Paukkajan teatteri ei kuitenkaan ollut heti kesäteatteri vaan se teki muinakin vuodenaikoina näytelmiä, joista vain osa esitettiin kesällä. Vasta vuonna 1999 Paukkaja teki ensimmäisen kesäesityksensä, minkä jälkeen teatteri ryhtyi tekemään enemmän kesäesityksiä.⁴⁶ Paukkajan teatteri alkoi tehdä kesänäytelmiä vasta vuodesta 2001 alkaen lähes säännöllisesti.⁴⁷

Paukkajan teatterin näytelmäpaikka vaihtui monta kertaa. Aluksi sillä ei ollut omaa kiinteää näyttämöä, joten teatteri esiintyi eri paikoissa. Sitten Paukkajan teatteri sai kiinteän lavan Enon kirkonkylän keskustassa olevassa entisessä leipomossa nimeltä ”Enola”⁴⁸. Vuonna 1999 Paukkajan teatteri siirtyi Paukkajan Jokipirtille, mutta teatteri jatkoi vielä toimintaansa Enolassa aina vuoden 2002 loppuun asti. Paukkajan teatteri siirtyi lopullisesti Paukkajan näyttämölle vuonna 2003.

Paukkajan näyttämön aluetta restauroitiin pitkin 2000-lukua, muun muassa rakentamalla kiinteä näyttämö ja katsomo. Paukkajan teatteri muutti uudestaan vuonna 2011 kun Paukkajan Jokipirtin majatalo lopetti toimintansa ja teatterirakennuksen käyttöoikeuksista tuli epäselvyyksiä ja riitaa.

Tämän takia Paukkajan teatteri ei tehnyt kesänäytelmää vuonna 2011. Vuonna 2012 Paukkaja jatkoi kesänäytelmien tekemistä Ahvenisen punaiselle talon sisätiloissa, entisen navettarakennuksen yläkerrassa.⁴⁹ Paukkajan teatteri ei kuitenkaan ole muuttanut nimeään muuttamisesta huolimatta, vaan kutsuu yhä edelleen itseään Paukkajan teatteriksi, koska se pitää kiinni taustastaan ja juuristaan.

45 Enon kunta liitettiin osaksi Joensuun kuntaa vuonna 2009.

46 http://www.paukkajanteatteri.com/historiikki.html 21.9.2020.

47 http://www.paukkajanteatteri.com/historiikki.html 21.9.2020; Pielisjokiseutu 12.7.2001; Pielisjokiseutu 23.7.2001;

Pielisjokiseutu 11.7.2002; Pielisjokiseutu 29.7.2004; Pielisjokiseutu 20.6.2005; Pielisjokiseutu 29.6.2006; Pielisjokiseutu 28.6.2007; Pielisjokiseutu 14.7.2008; Pielisjokiseutu 28.7.2008; Pielisjokiseutu 3.8.2009; Pielisjokiseutu 1.7.2010;

Pielisjokiseutu 18.7.2013; Pielisjokiseutu 9.6.2011; Pielisjokiseutu 10.7.2014; Pielisjokiseutu 25.6.2015; Pielisjokiseutu 9.6.2015.

48 Rakennus on purettu. Tilalla on nykyisin roskalaatikoita.

49 http://www.paukkajanteatteri.com/historiikki.html 21.9.2020; Pielisjokiseutu 9.6.2011; Lauri Jäniksen haastattelu 21.1.2020, Joensuu; Lauri Jäniksen haastattelu 28.1.2020, Joensuu.

(32)

Kuva 7. Paukkajan teatterin näyttämö Paukkajalla 1999, 2001, 2003–2010

Kuva 8. Paukkajan teatterin katsomo Paukkajalla 1999, 2001, 2003–2010

(33)

Kuva 9. Ahvenisen Punainen talo. Paukkajan teatteri sijaitsee Ahvenisen talon navetan yläkerrassa.

Kuva 10. Paukkajan teatterin näyttämö Ahvenisen talolla. Kuva ulko-ovelta

(34)

Kuva 11. Paukkajan teatterin näyttämö Ahvenisen punaisella talolla

Kuva 12. Paukkajan teatterin katsomo Ahvenisen punaisella talolla