• Ei tuloksia

Kirjastoimikunnan sähköisiä ja muita päätöksiä

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Kirjastoimikunnan sähköisiä ja muita päätöksiä"

Copied!
1
0
0

Kokoteksti

(1)

Kirjastoimikunnan sähköisiä ja muita päätöksiä

Aimo Virtanen

Aineistojen elektronisoituminen vaikuttaa

Elektroniset aineistot olivat keskeisessä roolissa kirjastotoimikunnan kokouksessa 5.11. E- aineistojen hankintaa koskevat yleiset periaatteet tulivat vahvistetuiksi ja useiden vanhojen aineistojen hankintasopimukset jatketuiksi.

Keskustelua käytiin muun muassa siitä, miten FinELibin suunnitelmat yhä suuremmasta kustannusten siirrosta yliopistoille vaikuttavat jatkossa hankintoihin. Todettiin, että painetun aineiston määrän supistuminen vaikuttaa myös kirjastojen henkilöstörakenteeseen ja tehävien painottumiseen. Yliopisto tulee lähivuosina kohdentamaan kasvavan summan keskitettyihin e-aineistohankintoihin, mikä luonnollisesti merkitsee samalla paikallisen rahoituksen pienenemistä. Tiedekuntien vastuulle hajautettu Elsevier-sopimus edustaa yhtä

ratkaisumallia, mutta myös kokonaan keskitettyjä ratkaisuja on mahdollista edistää, mikäli nyt hyväksytyn porrastetun rahoitusmallin katsotaan tukevan niitä.

Kirjastojen tilankäyttö selvitetään

Arvioinnin yhteydessä tehtyä kahteen satunnaisesti valittuun kirjastopäivään perustunutta lukupaikkojen käyttöselvitystä on arvosteltu laajasti. Tämän vuoksi kirjastotoimikunta päätti teettää kirjastoilla uuden lukupaikkojen käyttöasteen kartoituksen, joka toteutetaan joko viikolla 47 eli 19.-25.11. tai viikolla 48 eli 26.11.-2.12. Selvitys koskee kaikkia niitä kirjastoja, joissa on kirjaston käyttäjille erikseen varattuja työskentelypisteitä, joko atk- varustuksella tai ilman. Asiasta on lähetetty ohje kirjastonjohtajille. Lisätietoja saa allekirjoittaneelta.

Kirjastotoimintojen harmonisointi

Kirjastotoimintojen harmonisointia koskenut asia siirrettiin käsiteltäväksi seuraavassa, 3.12.

pidettävässä kokouksessa, samoin kuin väitöskirjojen käsittelyä, luettelointia ja niistä tiedotusta koskeva pöydälle jaettu muistiokin.

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Grafeenin sähköisiä ominaisuuksia on käytetty hyödyksi muun muassa erilaisten biosensoreiden ja koettimien valmistuksessa, joilla voidaan tunnistaa erilaisten sairauksien,

Ymmär- sin kyllä mielessäni sen, että joidenkin mielestä “Marxin teoria on torso ja hänen tekstinsä fragmentteja” (vaikka suurin osa Marxin teoksista on kaikkea muuta

Keskustelua käytiin myös siitä, miten kirjastotyötä voitaisiin paremmin tuoda esille siten, että tietoisuus kirjastotehtävien monimuotoisuudesta ja.. vaativuudesta tulisi

Keskustelua-palstalla puheenvuoroja ovat esittäneet myös ilmaston- muutoskriitikot, jotka ovat vähätelleet muun muassa ihmisen toiminnasta aiheutuvien hii-

Teoriaosuudessa tuli esille asioita, jotka vaikuttavat muun muassa annoksen makuun ja näköön.. Ja se, miten annoksien suunnittelussa ja

Kirjassa pitäisi olla muun muassa keskustelua erilaisten varhaisia kantakielivaiheita koskevien käsitysten vahvuuksista ja heikkouksista, teoreet- tinen esitys

Toinen osa avaa lukijalle kokonaiskuvan muun muassa siitä, mikä merkitys Suomen valtiollisen aseman muutoksella oli tai millainen debatti käytiin kansanopetuksen ja uusien

Keskustelua käytiin myös itsenäisyyden mahdollisista käytännön vaikutuksista muun muassa eri lakipykäliin sekä Britannian kansalaisten asemaan Intiassa..