94
Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 1/2010 (8. vsk.)
UUSI TULKINTA TYÖN LOPUSTA
Richard Donkin: The Future of Work. London, Palgrave MacMillan 2009. 262 s.
Richard Donkin on tullut tunnetuksi ennen kaikkea Financial Times -lehden pitkäaikaisena työelämä- kolumnistina, joka on nyt kirjoittanut kirjan työn tulevaisuudesta. Teos on tarkoitettu erityisesti yritysjohtajille ja organi- saatioiden henkilöstöasi- oista vastaaville henki- löille, mutta työelämästä ja sen muutoksista ollaan nykyisin kiinnostuneita myös laajemmin.
Tällaisen kirjan kirjoittaminen on riskialtis hanke aihepiirin laajuuden ja siitä esitettyjen näkemysten run- saan tarjonnan vuoksi. Mitä muuta kirjoittaja voi tehdä ilman uusia tutkimustuloksia kuin toistaa jälleen kerran tutut teesit globalisaation, teknisen kehityksen, teollisuusmai- den väestön ikääntymisen, organi- saatioiden muuttuvien johtamis- ja henkilöstöstrategioiden, ympäristö- ongelmien sekä arvo- ja kulttuuri- muutosten kaltaisten ”makrotren- dien” vaikutuksista työn kehittymi- seen? Ehkä tulkiten ja painottaen eri tekijöitä omien mieltymystensä mu- kaisesti ja rakentaen niiden pohjalta omat ehdotuksensa esiin nousevien ongelmien ratkaisemiseksi?
Donkin ei edes yritä rakentaa mitään systemaattista kokonaisa- nalyysia, vaan hänen kirjansa koos- tuu johdannon lisäksi kolmesta- toista työelämän muutoksia eri näkökulmista tarkastelevasta noin 15–25 sivun laajuisesta esseestä.
Niissä käsitellään muun muassa tietotekniikan ja maailmanlaajuis- ten tietoverkkojen avaamia mah- dollisuuksia uusien työn tekemi- sen tapojen omaksumiseen, niitä ongelmia joita nykyaikaiset joh- tamismenetelmät työsuoritusten jatkuvine mittaamisineen tuovat mukanaan, väestön ikääntymisen mukanaan tuomia haasteita eu- rooppalaisille yhteiskunnille, työn ja muun elämän suhteita, nuorten sukupolvien uudenlaista asennoi- tumista työntekoon, johtamisen
ja palkitsemisen vaikeuksia sekä ihmisten oman ajan merkityksen kasvua. Donkin päättää kirjansa fiktiiviseen hahmotelmaan elämäs- tään Skotlannissa vuonna 2059, jolloin hän itse on 101-vuotias ja jolloin ihmiset ovat lakanneet puhumasta työstä erillisenä inhi- millisen toiminnan alueena.
Viimeinen luku onkin ehkä kir- jan hauskinta luettavaa. Ihmisten elämää leimaavat tuolloin ennen muuta kokonaan uusiin ulottu- vuuksiin yltävät virtuaalisen vuoro- vaikutuksen mahdollisuudet sekä tarve puristaa ihmisten toiminnot ekologisesti kestäviin rajoihin. Nä- mä yhdessä vaikuttavat siihen, että liikkumisesta on tullut paljon ny- kyistä harvinaisempaa. Ihmisillä ei ole tuolloin enää mitään varsinaisia ammatteja tai työuria eivätkä he myöskään sijoitu työskentelemään nykyisenkaltaisiin byrokraattisiin organisaatioihin. Kaikki organisaa- tiot ovat luonteeltaan virtuaalisia, talous ja raha ovat menettäneet nykyisen merkityksensä, ja oleel- lisinta on miten ihmiset elävät elä- määnsä ja millaisista toiminnoista heidän elämänsä kulloinkin raken- tuu. Terveysteknologia on tuolloin kehittynyt jo niin pitkälle, että on pitkälti ihmisten itsensä päätettä- vissä kuinka kauan he haluavat oi- keasti jatkaa elämäänsä ja milloin he antavat luonnon huolehtia sen päättymisestä. Toki yhteiskunnal- la on käytössä omat insentiivinsä, joiden odotetaan ohjaavan ihmis- ten valintoja yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaisiin suuntiin.
Donkin on erinomai- sen sujuva kirjoittaja jo- ka osaa limittää taitavasti omia henkilökohtaisia kokemuksiaan, työelämä- kirjallisuudessa esitettyjä tutkimustuloksia, viime aikoina julkisuudessa esil- lä olleita tapahtumia ja kulttuurihistoriallisia poh- dintoja luontevasti ete- neviksi päättelyketjuiksi.
Joka luvussa on mukana sen verran uusia ajatuksia ja kiinnostavia kehittelyjä että kirjan myös jaksaa lukea, vaikka viimeaikai- sia työelämäkeskusteluja systemaat- tisesti seurannut lukija toki joutuu törmäämään moniin sellaisiin asioi- hin jotka on esitetty aika monesti jo aiemminkin. Suomalaisen lukijan kannalta on kiinnostava havaita mi- ten Donkin hyödyntää esimerkiksi eräitä Työterveyslaitoksella tehtyjä työaikaergonomiaa käsitteleviä tut- kimuksia sekä miten arvostavasti hän kirjoittaa suomalaisista ikäjoh- tamisen käytännöistä. Toisaalta mo- nen suomalaisen henkilöstöjohtajan toivoisi lukevan esimerkiksi Whate- ver happened to lunch -luvun poh- dinnat suurten organisaatioiden nykyisistä johtamiskäytännöistä ja niiden kehittämismahdollisuuksista.
Entisenä Financial Timesin työ- elämäkolumnistina Donkin ei tie- tenkään kuulu modernin työelämän radikaaleimpiin kriitikkoihin, vaan hän haluaa selvästi uskoa paremman työelämäkehityksen mahdollisuuk- siin. Tätä kuvastavat kirjan lopussa olevat kahdeksantoista yritysjohta- jille ja päätöksentekijöille kohdistet- tua ohjetta, joiden noudattamisen kirjoittaja uskoo edesauttavan työn nykyisten ongelmien ratkomista.
Ohjeet ovatkin sinänsä sekä luke- misen että toteuttamisen arvoisia.
Mutta tämä konstruktiivisuus ei kykene kokonaan peittämään niitä suhteellisen kitkeriä sävyjä, joilla Donkin kommentoi paikoin työelä- män nykyisiä valtatrendejä ja niihin liittyviä patologisia piirteitä. Näitä täydentää Donkinin omakohtainen
kirjasto
95
Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 1/2010 (8. vsk.)
epävarmuus tulevaisuudestaan va- paana kirjoittajana sen jälkeen, kun hän jäi pois Financial Timesin hyvää kuukausipalkkaa ja muita henkilös- töetuja nauttivien vakinaisten toi- mittajien joukosta.
Mutta onko Donkin kyennyt ot- tamaan kirjassaan huomioon kehitty-
neiden teollisuusmaiden työelämän kehitykseen olennaisesti vaikuttavat tekijät vai onko hän jättänyt joitakin merkittäviä muutosvoimia liian vähäl- le huomiolle? Yksi tällainen on mieles- täni se valtaisan laaja resurssimobili- saatio, joka on parhaillaan käynnissä kehittyvän maailman piirissä ja joka
tulee asettamaan myös teollisuus- maiden työelämän paljon suurempi- en sopeutumispaineiden eteen kuin aiemmin olemme osanneet arvioida.
On turha väittää ettei Donkin olisi tietoinen ilmiöstä, mutta itse painot- taisin sen merkitystä huomattavasti enemmän kuin hän tekee.
Antti Kasvio
