TERRA
VUOSIKERTA 126 NUMERO 3 2014
Ihmismaantiede, aluetiede, kulttuurimaantiede ja yhteiskuntamaantiede muodostavat yhdessä yhteis- kuntaa tarkastelevan maantieteen alan. Se on mui- hin yhteiskunta- ja kulttuuritieteisiin verrattuna keskisuuri ala, jossa on Suomessa laskentatavasta riippuen 15–17 vakinaista professuuria.
Yhteiskuntaa tutkivan maantieteen nykytila on hyvä. Näkemys perustuu kahden asiakokonaisuu- den lyhyeen arviointiin. Ensinnäkin alalla tehtä- vän tutkimuksen taso vaikuttaa korkealta niin sisä- kuin ulkopuoleltakin tarkasteltuna. Nykyisen yli- opistopolitiikan aikakaudella opettamisen varaan ei ole helppoa rakentaa alan tulevaisuutta, niin tär- keä merkitys kuin sillä opetus- ja kulttuuriminis- teriön rahanjaossa onkin. Sitä vastoin tutkimuk- seen liittyvä symbolinen ulottuvuus korostuu kou- lutuspolitiikassa koko ajan entistä enemmän. Tie- teenalojen arvo ja ”prestiisi” näkyy nyky-yliopis- tossa arvioitavan sangen suoraviivaisesti erilais- ten tutkimusmeriittien ja niitä mittaamaan tarkoi- tettujen indikaattorijärjestelmien avulla.
Suomessakin julkaisuja arvottava indikaattori- järjestelmä on hallintatekniikka, joka on syntynyt vastauksena alati kuumenevaan julkaisutehtailuun.
Tekniikka on luotu aikana, jolloin jokainen jolla- kin tapaa säntillisesti kirjoitettu tutkimus löytää lopulta paikkansa kansainvälisestä julkaisusarjas- ta ja jolloin kaikki julkaisut näyttävät potentiaali- sesti yhtä arvokkailta. Kilpailuyhteiskunta perus- tuu kuitenkin lakkaamattomaan vertailujen työs-
Yhteiskuntaa tutkivan maantieteen valoisa tulevaisuus
tämiseen ja metriikoiden luomiseen. Siksi myös julkaisukanavien välille rakennetaan eroja, jotka pohjautuvat monin osin eräiden kaupallisten yh- tiöi den työstämiin laskentajärjestelmiin ja tuolta pohjalta laadittuihin arvohierarkioihin.
Britanniassa paljon keskustelua herättäneet tie- teellisen toiminnan yhteiskunnallisen vastikkeel- lisuuden ajatus ja vastikkeellisuuden systemaatti- nen tarkastelu eivät ole vielä tavoittaneet Suomea.
Koska julkaisujen varsinainen sisältö ei tällä het- kellä ole poliittisen hallinnan pääasiallinen kiin- nostuksen kohde – tai sisältöä tulkitaan julkaisu- paikan muodollisten tunnusten perusteella – ar- vioi daan maantiedettä ainakin lähitulevaisuudes- sa pääosin tietyillä avainfoorumeilla julkaistujen vertaisarvioitujen julkaisujen lukumäärän avulla.
Kansainvälinen verkottuminen ja yhteiskuntaa tutkivan maantieteen alati vahvistuva julkaisu- profiili ovat monessa suhteessa sidoksissa toisiin- sa. Suomalaistutkijat ovat vuosikymmenten aika- na kehittäneet ympärilleen asiantuntijaverkoston, joka pitää sisällään alan lähestulkoon kaikki avaintutkijat. Kansainvälisesti pienellä alalla kes- keisiin akateemisiin portinvartioihin kiinnittymi- nen on yhdessä tieteellisen substanssin kanssa merkittävällä tavalla helpottanut suomalaistutki- joiden kansainvälisiä julkaisupyrkimyksiä. Julkai- suja tarkastellen yhteiskuntaa tutkivan maantie- teen toiminta kestää vertailun minkä tahansa suo- malaisen kulttuuri- ja yhteiskuntatieteen kanssa.
Alan myönteinen tilanne johtaa monenlaiseen pohdintaan. Erityisesti alalle tarvitaan jatkuvasti uutta kriittistä massaa. Ulkomailla monet tutkijat ovat päätyneet yhteiskuntaa tutkivan maantieteen professuureihin ilman varsinaista maantieteen koulutusta. Toiseen suuntaankin liikettä on ollut.
Nykykehityksen jatkuessa en pitäisi yllättävänä, jos yhteiskuntaa tutkivat maantieteilijät menestyi- sivät Suomessa professorin tehtäväntäytöissä myös kotialojensa ulkopuolella. Tämä on alalle mahdollisuus. Kyseinen kehitys avaisi portin maantieteen käsitteellisen aineksen laajentumisel- le aikana, jolloin uusien professuurien saaminen emoalalle on vaikeaa.
Yhteiskuntaa tutkiva maantiede ei elä pelkästä tieteellisestä prestiisistä – niin merkittävää kuin se onkin. Alaa eivät rahoita kansainväliset tiede- kustantajat eivätkä ulkomaiset kollegat, vaan yli- opistot, jotka ammentavat yleisen yhteiskunta- politiikan vallitsevista tuulista. Vallitsevat hallin- nolliset ja poliittiset totuusrakenteet määrittävät alaa vahventavat ja heikentävät kehityskulut.
Tämä houkuttelee tarkastelemaan alan niin kutsut- tua yhteiskunnallista relevanssia, joka on toki po- liittinen määrittelykysymys ja jonka sisältö vaih- telee ajan oloon.
Opettajain koulutus oli pitkään Suomessa alan keskeisin relevanssin ja valtiosuhteen määrittäjä.
Suomessa hyvinvointivaltion rakennustyö eritoten 1960-luvulta lähtien kuitenkin tempaisi maan- tieteen irti tilallisesta pedagogiasta kouluopetuk- sen merkityksessä ja kiinnitti sen poliittiseen jär- jestelmään aikaisempaa monimutkaisemmalla ta- valla. On kiinnostavaa, että tätä kansainvälisesti- kin mielenkiintoista prosessia ei ole vieläkään tut- kittu yksityiskohtaisesti.
Yhteiskuntaa tutkiva maantiede sen nykyisessä merkityksessä syntyi maantieteen voimakkaan hal- lintavaltaistumisen kautta. Alasta tuli osa suoma- laisen yhteiskunnan ja hyvinvointivaltioksi usein kutsutun valtiotyypin muodostumisprosessia ja tuohon oleellisesti kuulunutta valtiotilan uudel- leen organisoimis- ja järjestämispyrkimystä. Alal- la tehty tutkimus alkoi eritoten 1960-luvulta läh- tien suuntautua valtiotilaa koskevien kysymysten ratkaisuun. Modernisaation avainkäsitteet, kuten suunnittelu ja kehitys, muodostuivat yhteiskuntaa tutkivan maantieteen laajenemisen tukipilareiksi.
On huomattava, että valtion alueellisuuden ra- kentuminen ja yhteiskuntaa tutkivan maantieteen asema ovat pitkään olleet toisiinsa sidotut. Suo- malaisen yliopistoverkon laajentuminen Ouluun
vuonna 1958 ja sieltä edelleen muualle perustui osin porvarilliseen sivistysoptimismiin eli tavoit- teisiin luoda Suomen eri osiin ”sivistyskeskuksia”.
Uusista yliopistoista muodostui instituutioita, jot- ka toimivat julkilausutusti omien alueidensa yli- opistoina, eräänlaisina palvelijoina. Tästä yhteis- kuntaa tutkiva maantiede hyötyi: siitä tuli valtion alueellistumisen yksi tiedollinen tukipilari.
Edellä sanottu viittaa siihen, että yhteiskuntaa tutkiva maantiede syntyi Suomessa 1950-luvulta lähtien yhteiskunnallisen kehityksen kylkiäisenä:
edistysuskon, teknistymisen, järjestyshakuisuuden ja rationaalisuususkon todistuksena. Mutta se syn- tyi myös siksi, että eräät yhteiskuntaa tutkivat tie- teet luopuivat alueellisesta tai tilallisesta tarkaste- lusta ja valtiotilan järjestelyn analyysistä. Syntyi tiedollinen tila, jonka yhteiskuntaa tutkiva maan- tiede täytti.
On ollut mielenkiintoista havaita, miten tämä yhteiskunnallisesta relevanssista ammentava pro- sessi yhä jatkuu. Yhteiskuntaa tutkivat maantietei- lijät ovat olleet nopeita havaitsemaan nykyisen valtioelämän ja aluekehityksen yhdistäviä avain- teemoja ja alkaneet kansainvälisten esikuvien in- noittamina tutkia esimerkiksi innovaation ja kes- tävyyden kaltaisia ilmiöitä maantieteellisistä nä- kökulmista.
Yhteiskuntaa tarkastelevan maantieteen yhteis- kunnallisen relevanssin lähes pysyvältä näyttävä testamentti on alan koulutuksen saaneiden pääty- minen vaativiin aluekehitys-, johtamis- ja asian- tuntijatehtäviin. Tässä alan keskeisten vaikutta jien henkilökohtaisten suhteiden merkitys on niin his- toriaa kuin nykypäivääkin tarkastellen ollut aivan keskeinen.
Yhteiskuntaa tutkivan maantieteen tulevaisuus on valoisa. Alan tulee kuitenkin tulevaisuudessa- kin pitää huolta sekä terävästä tieteellisestä toi- minnasta että yhteiskunnallisesta relevanssista. Il- man kansainvälisesti korkealle arvostettua tutki- musta ala menettää muiden tieteiden arvostuksen.
Vastaavasti ilman yhteiskunnallisesti relevanttia tiedontuotantoa yhteiskuntaa tarkasteleva maan- tiede menettää tärkeän poliittisen sidoksen ja toi- minnan oikeuttajan. Laiminlyömällä hyvät suhteet valtakunnalliseen, alueelliseen, paikalliseen ja miksei myös kansainväliseen hallinto- ja päätök- sentekojärjestelmään ala unohtaa oman historian-
sa. SAMI MOISIO
Maantieteen laitos, Oulun yliopisto
