74 TIETEESSÄ TAPAHTUU 4 2020 MUISTIKUVIA
Metsäluonnon monimuotoisuuden jäljillä
Veikko Huhta ja Eeva-Liisa Hal- lanaro (toim.): Elämää maan kätköissä. Gaudeamus 2019.
Bakteerit, sienet ja muut mikro- bit, pikkuruiset punkit, sukkulama- dot, änkyrimadot, hyppyhäntäiset ja lukemattomat nilviäiset ja nivel- jalkaiset elävät maan pintakerrok- sissa suurina joukkoina vilkasta mutta huomaamatonta elämään- sä. Metsässä samoileva tai marjoja ja sieniä poimiva havaitsee merk- kejä maaperäeliöistä vain hyvin satunnaisesti, mutta maanpinnan karikkeesta niitä löytyy aina etsit- täessä.
Veikko Huhdan ja Eeva-Liisa Hallanaron toimittama tieto teos Elämää maan kätköissä selvit- tää perustiedot kaikista maaperän eliöryhmistä. Huhta on Jyväsky- län yliopiston ekologian ja ympä- ristönhoidon emeritusprofessori ja Hallanaro ympäristö- ja luonto- aiheisiin erikoistunut tietokirjaili- ja. Heidän lisäkseen kirjan artik- keleiden kirjoittajina on yksitoista Helsingin, Jyväskylän ja Turun yli- opistojen sekä Luonnontieteel- lisen keskusmuseon ja Suomen ympäristökeskuksen nykyistä tai jo eläkkeellä olevaa maaperäeliöi- den tutkijaa ja asiantuntijaa.
Maaperän eliöitä on Suomes- sa tutkittu kauan, ja useita eliöryh- miä on selvitetty perusteellisesti vuosikymmenten kuluessa. Viime aikoina tutkimus on edennyt huo- mattavasti Uhanalaisten ja puut- teellisesti tunnettujen metsälajien
tutkimusohjelmaan (Putte) kuulu- vissa hankkeissa. Maaperäeliöi- den tutkimuksella on suuri mer- kitys myös metsän ekosysteemin ymmärtämisen kannalta. Maan pintakerroksessa elää ylivoimai- sesti suurin osa metsän eliöstös- tä, joka vaikuttaa koko metsän hy- vinvointiin. Jo maaperän runsaan eliöyhteisön tiedostaminen auttaa käsittämään, mitä metsäluonnon monimuotoisuus tarkoittaa. Met- sää pitää ajatella entistä enem- män maanpinnan tasolla eikä vain puuston ja kenttäkerroksen kor- keudella.
Eliöyhteisöä, maata ja maannosta
Maa on niin tavallinen asia, ettei sitä aina sen tarkemmin tule aja- telleeksikaan. Kasvit kasvavat ja ottavat ravinteensa maasta, mutta todellisuudessa maa on myös mo- nimuotoisen eliöyhteisön elinym- päristö. Kirjan ensimmäinen luku johdatteleekin aiheeseen kerto- malla maaperän muodostumisesta miljardien, miljoonien ja tuhansien vuosien saatossa, kuinka kalliope- rä on kulunut, rapautunut, lajittu- nut ja kerrostunut maannokseksi.
Kallioperän päällä on Suomessa keskimäärin 8,5 metriä maata, pai- koin sitä ei ole ollenkaan ja toi- saalla jopa yli sata metriä paksui- na kerroksina.
Maaperän eliöiden elämä kes- kittyy lähinnä maan pintakerrok- seen, joka kehittyy yhä edelleen- kin maannostumisen jatkuessa.
Suomen metsissä yleisten moree- ni- ja hiekkamaiden maannostyyp- pi on podsoli, ja kangasmetsän humuskerroksena on kangasturve, joka muodostuu metsämaan pin- nalle kertyneen karikekerroksen, havupuista pudonneiden neulas- ten ja muun kasvijätteen, hitaas- ti hajotessa.
Myös metsän eliöyhteisöjen toimintaa on voitu tutkia, kun lajis- toa on saatu yhä paremmin sel- vitettyä. Maaperän eliöyhteisöön vaikuttavat maaperän happamuus, kosteus ja muut ympäristötekijät.
Uusin tutkimus on alkanut tuot- taa tietoa myös maaperän eliöyh-
teisön ekologiasta, miten maape- rän eliöt suoriutuvat tärkeimmässä tehtävässään eloperäisen ainek- sen hajottajina, miten eri eliöryh- mät vaikuttavat toisiinsa, millaisia ravintoverkkoja ne muodostavat ja miten ne tekevät yhteistyötä kes- kenään ja esimerkiksi kasvien juu- rien kanssa.
Lierot (Lumbricidae) ovat tuttu- ja jokaiselle kasvimaata muokan- neelle tai onkimatoja etsineelle.
Kotipuutarhuri joutuu maaperä- eliöiden kanssa tekemisiin myös kompostia kääntäessään. Hajoa- vassa kasvimassassa kuhisevien maasiirojen (Isopoda), kaksoisjal- kaisten (Diplopoda), juoksujalkais- ten (Chilopoda) ja lierojen runsaus voi hämmästyttää. Ja kompostissa on paljon muitakin pikkueläimiä, kuten nilviäisiin (Mollusca) kuulu- via etanoita ja kotiloita sekä hyön- teisiä (Insecta), esimerkiksi muu- rahaisia, kovakuoriaisia ja niiden toukkia. Tästä kirjasta löytyy tietoa kaikkien näiden eläinten tunnista- miseen ainakin ryhmän tarkkuu- della ja Suomen yleisimmät lierot voi määrittää jopa lajilleen.
Pienimmätkin ovat hyvin tarpeellisia
Mikrobit ovat maaperän pienim- piä eliöitä, ja niiden määrä ja myös yhteenlaskettu biomassa ovat kä- sittämättömän suuria. Mikään ekosysteemi ei voisi tulla toimeen ilman niitä. Sienet ja bakteerit toi- mivat maaperässä eloperäisen jätteen hajottajina, ja samalla ne ovat myös maan pikkueläinten ra- vintoa. Mikrobeilla on myös pal- jon yhteistyötä kasvien kanssa, ja ne ympäröivät maassa nopeasti kasvien hienojuuret, jotka tihkuvat maahan kasvin yhteyttämistuot- teita, sokereita ja aminohappoja, joista mikrobit hyötyvät.
Muut eliöt syövät mikrobe- ja, ja niissä riittääkin paljon syötä- vää. Vain ympäristön olosuhteiden muutos voisi uhata mikrobien elä- mää, jos esimerkiksi metsämaa yl- lättäen kuivuisi tai vettyisi liikaa.
Yhdessä grammassa metsämaa- ta on miljoonia bakteereja. Mik- roskooppisen ohuita sienirihmas-
TIETEESSÄ TAPAHTUU 4 2020 75 MUISTIKUVIA
toja risteilee metsän karikkeen ja kangasturpeen seassa kaikkialla.
Suomalaisessa metsämaassa on laskettu olevan sienirihmastoa yh- teensä jopa kymmenen miljoonaa kilometriä neliömetrillä.
Myös maaperäeläinten eri- tyisen suuren merkityksen met- sän ekosysteemille voi ymmär- tää huomioimalla niiden valtavan suuret yksilömäärät. Esimer- kiksi hyppyhäntäisiä (Collem- bola) on metsämaassa keski- määrin 10 000-50 000 yksilöä neliömetrillä, rataseläimiä (Ro- tatoria) on Suomessa laskettu muutamia kymmeniä tuhansia yk- silöitä, sammalpunkkeja (Oribati- da) on happamassa metsämaassa jopa 200 000 yksilöä ja sukkula- matoja (Nematoda) vielä paljon enemmän, sillä se mainitaan yk- silömäärältään runsaimmaksi maa- peräeläinten ryhmäksi.
Lieroja huomattavasti pienem- piä änkyrimatoja (Enchytraeidae) voi löytää maanpinnan lahoavan karikkeen joukosta jopa paljain sil- min etsimällä. Ne ovat läpikuulta- van vaaleita ja rihmamaisen ohuita harvasukasmatoja. Suomen kan- gasmetsissä hyvin yleisenä tavat- tavalle änkyrimadolle Cognettia sphagnetorum on annettu suo- menkielinen nimi kunttamato, mut- ta nykyisen tietämyksen mukaan sekin saattaa lopulta käsittää usei- ta lajeja. Tähän mennessä Suo- mesta on löydetty yli 50 änkyri- matolajia, mutta lajistoa tunnetaan toistaiseksi vielä aika huonosti.
Hyppyhäntäisillä on kuusi jal- kaa, ja niiden ruumis jakautuu kol- meen osaan aivan kuten hyön- teisilläkin, mutta niillä ei ole siipiä eikä kaikilla edes silmiä. Aikai- semmin hyppyhäntäiset luokitel- tiin alkukantaisiksi siivettömiksi hyönteisiksi, mutta nykyisin niiden tiedetään kuuluvan ryhmään En- tognatha. Ne ovat ”sileäleukaisia alkuhyönteisiä”, joilla ei ole vielä suomenkielistä nimeä, mutta nii- den taksonominen asema on rin- nakkainen hyönteisten kanssa.
Mikroskoopin keksiminen 1700-luvun lopulla lisäsi nopeas- ti maaperän eliöiden tutkimus-
ta, minkä seurauksena löydettiin myös suuri määrä aiemmin tun- temattomia pikkueläimiä. Nyky- tietämyksen mukaan esimerkiksi eriskummalliset karhukaiset (Tar- digrada) ja rataseläimet luokitel- laan eliösystematiikassa omiksi eläinkunnan pääjaksoikseen, jo- ten ne sijoittuvat eläinkunnan jär- jestelmässä samalle tasolle kuin valtavan suuren niveljalkaisten ja selkäjänteisten ryhmät.
Suurin osa maaperän ja maan- pinnan karikkeen eläimistä on- kin niin pieniä, ettei niitä juuri voi löytää tai havainnoida ilman suu- rennuslajia tai mikroskooppia.
Toisaalta metsästä tai puutarhas- takin voi löytää kiinnostavia pik- kueläimiä, joiden kirkas väri tai erikoinen ulkomuoto innostavat ja jopa ilahduttavat löytäjäänsä.
Kirkkaanpunainen samettipunk- ki (Trombidiidae) kävelee joskus vastaan lakastuneen lehden pin- nalla tai tulee esille puutarhamaa- ta muokatessa. Ja pikkuruinen sammalvaleskorpioni (Neobisium carcinoides) voi yllättäen löytyä syksyisessä sienimetsässä samoil- lessa. Se saalistaa hyppyhäntäi- siä lehtikarikkeen kätköissä, mut- ta ihmiselle se on täysin vaaraton, vaikka se lamauttaakin saaliinsa saksistaan erittämällä myrkyllä.
Limasienet (Myxomycota) eivät ole nimestään huolimatta mitään sukua sienille. Ne ovat hyvin mie- lenkiintoisia ja outoja amebojen sukulaisia, joita tavataan Suomes- sa yli 200 lajia. Limasienet elävät maanpinnan sammalikossa ja ka- rikkeen seassa. Niiden monimuo- toisessa elämänkierrossa on hy- vin erilaisia vaiheita. Yllättäen ne muuntuvat paljain silmin havait- taviksi monitumaisiksi limakoiksi, jotka liikkuvat hitaasti, haarautuvat ja syövät bakteereita, muita pik- kueliöitä ja lakastuvia kasvinosa- sia. Aivan yllättäen limakko voi kehittyä itiöpesäkkeiksi ja sitten hajota kokonaan, kun itiöt leviävät tuulen mukana kaikkialle.
Perusteos metsän luonnosta Runsaasti ja hyvin havainnollises- ti kuvitettu Elämää maan kätköis-
sä on tärkeä perusteos elävän luonnon kanssa maa- ja metsäta- loudessa ja puutarhanhoidossa työskenteleville. Tiedon etsintää helpottaviin lajiryhmien esittelyihin on koottu tärkeimmät asiat maa- peräeliöiden keskeisimmistä hei- moista, lahkoista ja suvuista, joista käytetään uusinta vakiintunutta ni- mistöä. Tätä kirjaa varten nimistöä on tarkennettu ja tarpeen mukaan on myös luotu joukko uusia suo- menkielisiä nimiä.
Kirjan lajihakemistoon on koot- tu teoksessa mainittujen eliölajien ja lajiryhmien suomenkieliset ja tieteelliset nimet. Ehkä olisi ollut viisasta lisätä joukkoon myös joita- kin keskeisimpiä maaperän ja sen eliöiden tutkimukseen liittyviä ha- kusanoja. Tosin näitä tietoja etsi- välle on hyötyä myös yksityiskoh- taisesta sisällysluettelosta.
Teoksen ulkoasun suunnitel- lut Jukka Aalto on onnistunut luo- maan monipuolisesta aineistosta tasapainoisen ja tyylikkään koko- naisuuden. Valokuvat antavat eloi- san käsityksen maaperän eliöistä, ja kaavamaiset piirrokset havain- nollistavat niitä selkeästi ryhmi- en tasolla. Lisäksi kuvituksena on myös yksityiskohtaisia mikroskoop- pikuvia ja hieman kelmeän elotto- milta näyttäviä väripiirroksia.
Tämä kirja on tarkoitettu myös kaikille metsissä liikkuville luon- nonystäville, joita kiinnostaa luon- non monimuotoisuus, millaisten pikkuotusten seurassa he viihty- vät metsässä patikoidessaan. Ja useimmat heistä saavat vielä vil- pittömästi pahoitella, että he ovat varmasti joskus, aivan vain vahin- gossa tulleet astuneeksi pienen hyppyhäntäisen päälle.
MATTIAS TOLVANEN Kirjoittaja on biologi ja tietokirjailija.
