76 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 3 / 2 0 1 3
Yleistajuistaminen kuuluu kaikille
Sanna Nyqvist
Tieteen yleistajuistaminen. Toim.
Urpu Strellman ja Johanna Vattovaara. Gaudeamus 2013.
Kun kyselin eri alojen kollegoilta, kuka heidän tutkimusalallaan ra- portoi tuloksista suurelle yleisölle, vastausten kirjo oli yllättävän suuri.
Yksi koki koko kysymyksen outona.
Eihän kukaan halua tuhlata aikaan- sa selittämällä tuloksia yleisölle, jo- ka ei kuitenkaan niitä ymmärrä. Toi- selle toimittajat soittelevat taajaan, hänelle kommentointi on niin arki- nen osa työtä, ettei siihen edes kiin- nitä huomiota. Erään tutkijatohto- rin alalla tieteenalan tuloksista pää- sevät julkisuudessa puhumaan vain
muutamat johtavat professorit. Nel- jännen kollega oli kerännyt Youtu- be-tiedotteellaan kymmeniätuhan- sia klikkauksia.
Vastausten kirjosta voi päätellä, että kokoava ja avartava näkökulma on tarpeen. Tähän tarpeeseen vas- taa suomen kielen ja tiedeviestin- nän asiantuntijoiden Urpu Strell- manin ja Johanna Vattovaaran toi- mittama Tieteen yleistajuistaminen.
Teos hahmottelee yleistajuistamisen monia muotoja, valaisee me dian ja kustannusmaailman toimintatapo- ja sekä antaa konkreettisia neuvoja ja välineitä niin toimittajien kohtaa- miseen kuin yleistajuiseen kirjoitta- miseen. Vaikka tieteestä kirjoittavat myös tiedottajat ja tiedetoimittajat, on kirjan näkökulma nimenomaan tutkijan.
Teos houkuttelee ja ohjaa tut- kijaa asettumaan oman asiantun- tijaroolinsa ulkopuolelle eli kat- somaan tuttua tutkimuskohdet- ta yleisön tai toimittajan silmin. Ei ole tyhmiä kysymyksiä, on vain fik- suja vastauksia, kiteyttää tv-esiin- tymisistä kirjoittava viestintäval- mentaja Ismo Jokinen. Yleistajuis- taminen ei ole tiedon kaatamis- ta sivistämistä kaipaavan yleisön mieliin, vaan vuorovaikutusta mo- nenlaisten yleisöjen kanssa. Siksi kirjan toimittajat eivät käytä hier- arkiaa pönkittäviä, mutta monelle tutumpia termejä ”kansantajuista- minen” tai ”popularisointi”.
Tiedettä kaikille
Teoksen lähtökohtana on demok- raattinen ajatus ”tiede kuuluu kai- kille”. Tämän ideaalin ohella kir- jassa huomioidaan muutkin yleis- tajuistamisen motiivit. Yliopistola- ki velvoittaa ja rahoittajat toivovat julkisuutta tukemilleen hankkeil- le. Kun tutkijanura yhä enemmän ken kattavaa selitystä universumin
synnylle. Minkälaisesta alusta ny- kyinen maailmankaikkeus on voi- nut syntyä? Mikä on kunkin mal- lin todennäköisyys? Tässä hän joutuu turvautumaan antrooppi- seen periaatteeseen. Ihminen voi elää vain tarkkaan säädetyssä maa- ilmankaikkeudessa, vaikka kysei- nen maailmankaikkeus olisikin hyvin epätodennäköinen kaikkien mahdollisuuksien joukossa. Ant- rooppinen periaate on kiistanalai- nen ja yksinkertaisimmillaan se on vain toteamus ”maailma on sellai- nen kuin on”. M-teoria näyttää si- sältävän lähes äärettömästi erilaisia mahdollisuuksia. Voidaanko tätä lukumäärää havainnoin rajoittaa, vai jäävätkö universumipohdinnat sen puitteissa metafysiikan tasolle?
Hawking on fyysisten rajoitus- tensa puitteissa elänyt täyttä elä- mää ja jakanut esimerkillään toi- voa vammaisille. Hän jatkaa suo- sittuja esiintymisiään: haastatte- luja, TV-esiintymisiä jne. Hän on osallistunut jopa painottoman tilan lentoon ja toivoo vielä pääsevänsä maata kiertävälle lentoradalle.
Hawking on levittänyt myös mielipiteitä, joiden paikkaansa pi- tävyydestä voidaan olla eri miel- tä. Hawkingin mielestä ihmiskun- nan pitäisi esimerkiksi levittäytyä vieraille planeetoille, mutta vierai- siin sivilisaatioihin ei pitäisi turval- lisuussyistä ottaa yhteyksiä. Muu- taman muun fyysikon lailla hän on epäillyt filosofien kykyä seura- ta tieteen kehitystä. ”Filosofia on kuollut” hän lausui Googlen jär- jestämässä Zeitgeist-konferenssis- sa. Vastalauseitta ei tämäkään mie- lipide ole jäänyt. Miten paljon kuu- lemmekaan hänen mielipiteitään, jos suora kytkentä hänen aivois- taan tietokoneelle onnistuu?
Fergusonin teos on laaja (379 tekstisivua) katsaus Hawkingin elämään ja fyysikon uraansa. Lu- kija törmää monesti vaikeasel- koisiinkin kohtiin, mutta maail- mankaikkeuden arvoitustahan tässä käsitellään. Jos lukemista harkitsevilta on jäänyt Ajan lyhyt historia hyllyyn pölyttymään, niin tämä kirja tarjoaa uuden mahdol- lisuuden selvittää itselleen maa- ilmankaikkeutta ja sen mysteere- jä. Samalla lukija voi miettiä, mi- ten Hawkingista tuli ehkä aikamme tunnetuin teoreettinen fyysikko. Il- man lamauttavaa tautia Hawking olisi tuskin tullut jatkaneeksi opin- tojaan tohtoriksi saakka.
Kirjoittaja on teoreettisen fysiikan dosentti (eläkkeellä) erikoisalanaan yleinen suhteellisuusteoria ja kosmo- logia.
t i e t e e s s ä ta pa h t u u 3 / 2 0 1 3 77 muistuttaa yrittämistä, on henki-
löbrändin rakentaminen julkisuu- dessa tärkeää. Eikä huono syy pais- tatella julkisuudessa ole sekään, että nauttii esiintymisestä. Yli- opistobyrokratian painaessa ja jul- kaisujen hautautuessa marginaali- siin ammattilehtiin voi yleistajuis- taminen olla juuri se oljenkorsi, jo- ka säilyttää tutkijan palon omaan alaansa.
Kirjassa pidättäydytään viisaas- ti asettamasta vastakkain huippu- tutkimusta ja yleistajuistamista.
Mutta jotakin kertoo Suomen Aka- temian hallituksen puheenjohtajan Arto Mustajoen muistutus siitä, et- tä maailman johtavassa tiedemaas- sa Yhdysvalloissa kukoistavat eri- laiset huuhaaopit. Pelkkä huipun tavoittelu ei takaa sitä, että tulok- sista olisi laajin hyöty yhteiskun- nalle ja yksilöille.
Mustajoki tuo myös esille, mi- ten yleistajuistamisen hyödyn tai merkityksen arviointi on pulmal- lista. Poliittiset päättäjät korosta- vat mielellään innovaatioita ja tie- teen merkitystä yhteiskunnassa, mutta tieteellinen tieto ei aina väli- ty edes päättäjille, saati laajemmil- le yleisöille. Tilastonikkarit puo- lestaan haluaisivat indikaattoreita, joilla läiskäistä hintalappu tutkijan kirjamessuesiintymiselle tai vieras- kynäkirjoitukselle.
Yleistajuistamisen kaupallista logiikkaa käsittelee artikkelissaan päätoimittaja Antti-Pekka Pieti- lä. Kuva mediamaailmasta on ka- ru. Kiinnostuksen luominen on tärkeämpää kuin tiedon välittämi- nen. Kun tietoa tulee joka tuutis- ta, yleisön mahdollisuus arvioida sen merkitystä ja kiinnostavuutta häviää. ”Kaaos tasapäistää kaiken tiedon”, kirjoittaa Pietilä. ”Arvokas ja arvoton, millä mittarilla tahansa
määritettynä, muuttuvat massak- si, jonka kuluttajahinta lähentelee nollaa.” Konkreettinen esimerkki erojen latistumisesta saadaan, kun Pietilä niputtaa yhteen palkitun historioitsijan Mirkka Lappalaisen tuotannon ja viihdekirjallisuuden painoskuninkaan Dan Brownin Da Vinci -koodin.
Rinnastus on tahallisen provo- soiva, mutta Pietilä noudattaakin artikkelissaan samaa kaavaa, jota suosittelee tutkimuksistaan kerto- valle tutkijalle. Pitää yksinkertais- taa, kärjistää, dramatisoida ja viih- teellistää. Tämä pätee ehkä kaupal- liseen massamediaan, mutta on- neksi foorumeita on muitakin. Yle Radio 1:n tiedeohjelmissa ei karte- ta vaikeitakaan aiheita, ja pienleh- tien luvatussa maassa oma yleisö löytyy niin tähtitieteen, filosofian kuin lastenkirjallisuudenkin tutki- muksesta raportoiville julkaisuille.
Kamerakammoa ja tekstin hurmaa Monissa kirjan artikkeleissa ko- rostuu yleistajuistamisen vaikeus.
Positiivisesti tulkittuna yleistajuis- taminen on arvokasta ja vaativaa työtä, johon pitää harjaantua sii- nä missä referee-artikkeleiden laa- timiseen tai opettamiseenkin. Ka- meran edessä ei voi papattaa pape- rista, kuten konferenssissa. Tietosi- sällön ohella tarvitaan läsnäoloa ja tunnetta. Asiastaan innostunut tut- kija saa viestinsä läpi.
Innostus välittyy eritoten niistä kokoelman teksteistä, joissa tutki- ja valottaa yleistajuistamisen kons- teja oman esimerkkinsä kautta.
Maantieteilijä Markku Löytönen antaa lukijan kurkkia olkapäänsä yli niin tutkijankammiossa kuin lastenkamarissa, missä syntyy idea lapsille suunnatuista tietokirjois- ta. Epäonnistumiset ovat osa kas-
vuprosessia palkituksi tietokirjaili- jaksi, joka nauttii tekstin työstämi- sestä. Löytösen prosessia tuki myös yhteen hiileen puhaltava laitos, jos- sa yleistajuisella kirjoittamisella on pitkät perinteet.
Uuden median pariin puoles- taan innostaa kolmea asiantunti- jablogia kirjoittava äidinkielen yli- opisto-opettaja Kimmo Svinhuf- vud. Blogiin muodostuu ”ajattelun arkisto”, josta tutkija ammentaa kootessaan aiheesta kiteytystä ar- tikkelin tai kirjan muotoon. Blog- gaaja pääsee antoisaan vuorovaiku- tukseen lukijoiden kanssa – kun- han on ensin houkutellut lukijoita ahkeralla linkityksellä ja hakuko- neoptimoinnilla. Svinhufvud opas- taa blogin perustamiseen ja omien kirjoitusten markkinointiin. Sa- malla hän tulee purkaneeksi myy- tin verkkojulkaisemisen matalas- ta kynnyksestä. Mitä tahansa soo- paa voi internetin avaruuteen toki suoltaa, mutta lukijoiden ja huo- mion saamiseksi pitää tehdä töitä ja ennen kaikkea kirjoittaa hyvin.
Yleistajuistamisen vaaranpaikat Kansleri Krista Varantola pyrkii ar- tikkelissaan ulottamaan hyvän tie- teellisen käytännön säännöt myös tieteen yleistajuistamiseen. Asia on kuitenkin monisyisempi, kuten muissa artikkeleissa käy ilmi. Suu- relle yleisölle ei ole tarpeen tai mah- dollista täsmentää, kuka tutkija on vastuussa mistäkin tuloksesta, jol- loin mediassa esiintyvä tutkija saat- taa (joskus vastoin tahtoaan) saada koko kunnian. Itse asian ydin pitää yksinkertaistaa ja mielellään vähän paisutella, jotta tutkijakielelle tyy- pilliset varaukset jäävät pois. Nämä neuvot ovat suoraan ristiriidassa Varantolan viestin kanssa ja osoit- tavat, että yleistajuistamisen etiikka
78 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 3 / 2 0 1 3
ansaitsisi oman käsittelynsä.
Niin monipuolisesti kuin Tie- teen yleistajuistaminen aihettaan tarkasteleekin, yksi ajankohtainen asia jää lähes käsittelemättä: tie- teestä kertomisen vaarat ja ongel- mat sekä niistä selviäminen. En tar- koita tällä sitä, että tutkija sotkeu- tuu sanoissaan mikrofonin äärellä, vaan tilanteita, joissa viestintä syys- tä toisesta menee pieleen tai kään- tyy tutkijaa, tutkimuslaitosta tai tie- teenalaa vastaan. Maahanmuuttoa tutkivat ovat kohdanneet henki- löön käyvää uhkailua, samoin jot- kut sukupuolentutkijat. Itä-Suo- men yliopisto haastettiin käräjille, kun sen tutkijat keulivat esittele- mään D-vitamiinilöytöjään julki- suudessa ennen kuin tulokset oli varmistettu toisissa testeissä. Ras- vasodan veteraanit, professorit Pekka Puska ja Mikael Fogelholm, ovat kohdanneet julkisuudessa vankkaa vastarintaa, kun kansalai- set tuulettavat omia tuntojaan.
Tällaiset ongelmatilanteet eivät varmasti ole vähenemään päin. In- ternetin uutissivustot ja keskuste- lupalstat ruokkivat kärjistyksiä ja yliopistojen kilpa rahoituksesta se- kä julkisesta huomiosta houkuttaa julkaisemaan tuloksia ennen ai- kojaan. Miten kohdata vastahan- kainen yleisö ja argumentoida tie- teellisen tiedon puolesta tilantees- sa, jossa absoluuttisen oikeita vas- tauksia ei ole? Miten vetää takaisin väärät tulokset ja paikata epäon- nistumiset? Yleistajuistaminen ei aina tuo hyvää mieltä tai tarkoita hedelmällistä vuorovaikutusta ylei- sön kanssa.
Teema tulee artikkelikokoel- massa esille ainoastaan ympäris- tösosiologi Jarno Valkosen kirjoit- tamassa kainalojutussa, jossa ai- heena on tutkimuksen ja aktivis-
min sekoittuminen julkisuudessa.
Hallinnon ja kansalaisten puristuk- sessa Valkonen kollegoineen joutui heittopussiksi. Poronhoidon kiista päättyi tutkijoiden suosittelemaan kompromissiin, mutta se ei vahvis- tanut tutkimuksen asemaa ja ääntä.
Valkonenkin jää kaipaamaan alal- leen parempaa julkisuusstrategiaa sekä keinoja lukkiutuneiden asen- teiden purkamiseen.
Yleistajuistaminen on tutkijan työtä Yleistajuistaminen on nyt tapetilla.
Tämänkin lehden palstoilla on vii- me vuosina pohdittu yliopistolain velvoitetta yhteiskunnalliseen vai- kuttamiseen, analysoitu muutosta yksisuuntaisesta ”valistamisesta”
monimediaiseen vuorovaikutuk- seen ja kritisoitu tiedeviestinnän jättämistä tutkijan oman harras- tuneisuuden varaan.1 Tieteen yleis- tajuistaminen osallistuu keskus- teluun jäsentämällä monisyisesti yleistajuistamisen kenttää. Jos kir- jan yhtenä lähtökohtana on ”tiedet- tä kaikille”, toisena on se, että yleis- tajuistaminen kuuluu jokaiselle tie- deyhteisön jäsenelle. Näkemystä voi pitää jopa radikaalina, sillä ny- kyisellään yleistajuistamisen tuki- rakenteet ja kannustimet ovat hei- kot, eikä sille ole varattu aikaa tut- kijan työjärjestyksessä.
Yleistajuistamisesta käydyn keskustelun viesti on selvä: tie- teestä kertominen ja tulosten ra- portointi laajemmille yleisöille on 1 Ks. Erkki Karvonen, ”Viestin-
tätaidot ja tiedeviestintä 2.0”
(Tieteessä tapahtuu 2/2011, http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/
article/view/4002/3758); Aku Heinonen ja Tiina Raevaara,
”Yliopistojen kolmas tehtävä jää vaille toteutusta ja tukea” (Tie- teessä tapahtuu 5/2012, http://
ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/
view/6875).
tärkeä ja meritoiva osa tieteellistä työtä. Haasteena on vain se, miten saada tämä viesti perille yliopisto- jen päättävissä elimissä ja opetus- ja kulttuuriministeriössä.
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja ylei- sen kirjallisuustieteen tutkija Helsin- gin yliopistossa.
Matala kynnys venäjään, ja vähän Venäjäänkin
Eevi Lappalainen Arto Mustajoki: Kevyt kosketus venäjän kieleen. Gaudeamus 2012.
Monet Suomessa venäjän kieltä opiskelleet ovat varmasti törmän- neet venäjän kielen professori Ar- to Mustajoen erilaisiin oppimate- riaaleihin – itse muistan 1990-lu- vulta television Kapusta-ohjelman sekä moneen kertaan läpipelaama- ni samannimisen CD-romin. Mus- tajoen laatimia oppimateriaaleja on leimannut leppoisuus ja humoris- tisuus, minkä päämääränä on ol- lut tehdä venäjän kielen opiskelus- ta helposti lähestyttävää ja hauskaa.
Tieto-Finlandia-ehdokkuudella no- teerattu kirja Kevyt kosketus venäjän kieleen jatkaa samaa perinnettä.
Kirja etenee yksityiskohtaisesta laajempiin teemoihin. Kirjaimistoa ja ääntämistä käsittelevän ensim- mäisen osion jälkeen edetään kie- liopin ja sanaston kautta etymolo- giaan, ja lopulta venäjän kielen ase- maan sekä kielipolitiikkaan Venä- jällä ja Suomessa.
Venäjän kieltä ja kulttuuria har- rastavat saavat usein kuulla kieltä osaamattomilta, että ”olisihan sitä
