Janna Antell
’’...se ei oo pelkästää sitä kun mies ja nainen harrastaa seksiä...’’
OPETTAJAOPISKELIJOIDEN KÄSITYKSIÄ
SEKSUAALIKASVATUKSESTA PERUSKOULUN VUOSILUOKILLA 1-6
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Kasvatustieteen pro gradu –tutkielma
Kevät 2019
Tiedekunta
Filosofinen tiedekunta
Osasto
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutus osasto
Tekijä Janna Antell Työn nimi
Opettajaopiskelijoiden käsityksiä seksuaalikasvatuksesta peruskoulun vuosiluokilla 1-6 Pääaine
Kasvatustiede Työn laji
Pro gradu -tutkielma Päivämäärä
16.4.2019 Sivumäärä
104 Tiivistelmä
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää opettajaopiskelijoiden käsityksiä seksuaalikasvatuksesta peruskoulun vuosiluokilla 1-6. Tutkimus on laadullinen fenomenografinen tapaustutkimus. Tutkimuksessa on haastateltu kuutta luokanopettajaopiskelijaa sekä yhtä erityisopettajaopiskelijaa, jolla on sivuaineena luokanopettajaopinnot. Aineisto on kerätty joulukuun 2017 ja helmikuun 2018 välisenä aikana puolistrukturoidulla haastattelulla sekä hyödyntämällä käsitekarttaa. Aineiston analyysi toteutettiin sisällönanalyysiä käyttäen.
Teoreettinen viitekehys rakentuu näkemykseen seksuaalikasvatuksesta osana terveyskasvatusta ja terveyden edistämistä.
Tutkimuksen tulokset osoittavat opettajaopiskelijoiden pitävän seksuaalikasvatuksessa haastavana aiheen kokonaisvaltaista herkkyyttä, ikäkauden ja kehityksen hahmottamista sekä huomiointia, omaan opettajuuteen liittyviä didaktisia valintoja sekä oppilaiden erilaisten tietojen ja taustojen roolia opetuksessa. Helpoksi seksuaalikasvatuksessa havaittiin omat vahvuudet opettajana, oppilaiden luontainen kiinnostus ja valmis opetusmateriaali. Seksuaalikasvatuksen keskeiseksi tavoitteeksi nousi turvallisen ja avoimen ilmapiirin luominen, henkisen ja fyysisen kasvun tukeminen, relevantin tiedon antaminen, terveen käsityksen luominen seksuaalisuudesta ja sen moninaisuudesta sekä internetin ja median käsitteleminen.
Opettajaopiskelijoiden käsitykset seksuaalikasvatuksen sisältöjen opettamisesta erosivat pornon ja itsetyydytyksen, seksin, ehkäisyn ja sukupuolitautien sekä seksuaalisen mielihyvän käsittelyn suhteen. Tutkittavat nostivat esille monipuolisia opetusmenetelmiä. Seksuaalikasvattajan rooli nähtiin kokonaisvaltaisesti hyvin merkittävänä kasvun ja kehityksen tukijana. Käsityksiin vaikuttavina tekijöinä ilmeni tutkittavien omat kokemukset ja tiedot seksuaalisuudesta sekä seksuaalikasvatuksesta. Lisäksi seksuaalikasvatuksen sisällyttäminen opettajaopintoihin tuli merkittävästi esille. Tutkittavat tyypiteltiin seksuaalikasvatuksen taitajiin ja epäilijöihin.
Tutkimuksen tulokset ovat samansuuntaisia aiempien tutkimusten kanssa, mikä lisää tutkimuksen luotettavuutta.
Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää opettajankoulutusta kehitettäessä sekä kartoittaessa uusia näkökulmia seksuaalikasvatukseen yleisesti. Ajankohtaista tutkimustietoa seksuaalikasvatuksesta tarvitaan lisää opettajien, opettajaopiskelijoiden, oppilaiden ja monikulttuurisuuden näkökulmasta.
Avainsanat
Seksuaalikasvatus, seksuaalisuus, seksuaalioikeudet, opettajankoulutus, opettajaopiskelijat
Philosophical Faculty School of Applied Educational Scienceand Teacher Education Author
Janna Antell Title
The Teacher students’ Notions of Sex Education from 1st to 6th Grades Main subject
Educational Science
Level
Master’s thesis
Date 16.4.2019
Number of pages 104
Abstract
The subject of this Master's thesis is to find out about the teacher students' views on sex education in grades 1-6 of elementary school. The study is a Phenomenography case study, which has been carried out by qualitative methods. The study has interviewed six class teacher students and one special education student with class teacher qualifications as a minor. The material was collected between December 2017 and February 2018 with semi-structured interviews and analyzed using content analysis. The theoretical framework is based on sex education as part of the promotion and education of health.
The results of the survey showed that teacher students in the field of sex education considered challenging the overall sensitivity of the topic, the perception and observation of age and development, the didactic choices related to their own teaching, and the roles that different backgrounds and information have in teaching. Their own strengths as a teacher, the pupils' intrinsic interest, and a ready-made teaching material were found to be easy in sex education.
Creating a safe and open atmosphere, supporting mental and physical growth, providing relevant information, creating a healthy perception of sexuality and its diversity, and tackling the internet and media were the key objectives of sex education. From the perspective of the different fields of sex education, it was noticed that it is crucial that they answer the different needs of pupils. There were variances in content of sex education regarding such as the treatment of pornography and masturbation, sex, contraception, sexually transmitted diseases and sexual pleasure. Teacher students mentioned various active and passive teaching methods, in addition to which technology and third part visitor were mentioned. All in all, the role of sex educator was a major contributor to growth and development. Factors influencing the opinions, such as the experiences of the examinees, as well as information on sexuality and sex education, emerged. Additionally, the inclusion of sex education in teacher studies was found to be significant. Teacher students were divided into experts and sceptics of sex education. The results of this study are in line with previous studies, which increases the reliability of the study.
Research results can be utilized in developing teacher education and exploring new perspectives on sex education in general. Research on sex education is commonly needed in the eyes of teacher, teacher students, pupils and multicultural perspective.
Keywords
sex education, sexuality, sexual rights, teacher education, teacher students
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 1
2 SEKSUAALIKASVATUS ... 3
2.1 Seksuaalikasvatus osana terveyskasvatusta ... 3
2.2 Seksuaaliterveys ja seksuaalioikeudet ... 8
2.3 Seksuaalikasvatuksen tavoitteet ja vaikutukset ... 11
2.4 Seksuaalisuus ja sen kehittyminen ... 14
2.5 Sukupuoli ... 22
2.6 Seksuaalikasvatus perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014... 24
3 TUTKIMUKSEN EMPIIRINEN TOTEUTUS... 29
3.1 Tutkimustehtävästä kysymyksiin ... 29
3.2 Menetelmälliset ratkaisut ... 31
3.2.1 Laadullinen tutkimus ... 32
3.2.2 Fenomenografia ... 33
3.2.3 Tapaustutkimus ... 34
3.3 Aineiston keruumenetelmät ja analyysi ... 35
3.3.1 Käsitekartta ... 35
3.3.2 Haastatteluaineisto ... 38
3.3.3 Aineiston analyysi ... 40
4 TULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU ... 44
4.1 Opettajaopiskelijoiden käsityksiä seksuaalikasvatuksesta ... 44
4.1.1 Haasteet seksuaalikasvatuksessa ... 45
4.1.2 Helppoa seksuaalikasvatuksessa ... 51
4.1.3 Tavoitteet seksuaalikasvatuksessa ... 55
4.2 Opettajaopiskelijoiden käsityksiä seksuaalikasvatuksen osa-alueista... 61
4.3 Opettajaopiskelijoiden käsityksiä roolistaan seksuaalikasvattajina ... 65
4.4 Käsityksiä seksuaalikasvatuksen opetusmenetelmistä ... 72
4.4.1 Aktiiviset opetusmenetelmät ... 73
4.4.2 Passiiviset opetusmenetelmät ... 75
4.4.3 Muut opetusmenetelmät ... 75
4.5 Opettajaopiskelijoiden toiveita seksuaalikasvatuksen suhteen opettajaopintoihin .... 76
4.6 Seksuaalikasvatuksen taitajat ja epäilijät... 80
5 POHDINTA ... 85
5.3 Tutkimuksen eettisyys ... 92
5.4 Ehdotuksia jatkotutkimuksille ... 93
LÄHTEET ... 96
LIITTEET... 105
KUVA 1. Esimerkki haastateltavan jäsentelemästä käsitekartasta ... 37
Kuvioluettelo KUVIO 1. Seksuaalikasvatus osana terveyden edistämistä (mukaillen SENSO 2013; Kontula & Meriläinen 2007, 9-11) ... 4
KUVIO 2. Terveyskasvatuksen keskeisimmät tavoitteet (mukaillen Kannas 1992, 21-28).. 5
KUVIO 3. Seksuaalisuuden ulottuvuudet (mukaillen Greenberg ym.1989) ... 15
KUVIO 4. Sukupuolen määrittely (mukaillen Bildjuschkin & Malmberg 2000, 16-17) .... 23
KUVIO 5. Aineistolähtöisen analyysin eteneminen (mukaillen Tuomi & Sarajärvi 2009, 109) ... 40
KUVIO 6. Esimerkki haastattelun peruslitteraatiosta ... 42
KUVIO 7. Esimerkki haastattelun sanatarkasta litteroinnista ... 42
KUVIO 8. Opettajaopiskelijoiden käsityksiä seksuaalikasvatuksesta ... 45
KUVIO 9. Opettajaopiskelijoiden (H1-H7) käsityksiä seksuaalikasvatuksen keskeisimmistä haasteista ... 46
KUVIO 10. Opettajaopiskelijoiden (H1-H7) käsityksiä helpoista asioista seksuaalikasvatuksessa... 52
KUVIO 11. Opettajaopiskelijoiden (H1-H7) käsityksiä seksuaalikasvatuksen keskeisimmistä tavoitteista ... 56
KUVIO 12. Opettajaopiskelijoiden käsityksiä roolistaan seksuaalikasvattajana peruskoulun luokilla 1-6 ... 65
KUVIO 13. Opettajaopiskelijoiden (H1-H7) käsityksiin vaikuttaneet tekijät ... 69
KUVIO 14. Opettajaopiskelijoiden käsityksiä seksuaalikasvatuksen opetusmenetelmistä . 73 KUVIO 15. Taitajat (H2, H4 ja H7) tarkastelussa... 82
KUVIO 16. Epäilijät (H1, H3, H5 ja H6) tarkastelussa. ... 84
KUVIO 17. Koonti opettajaopiskelijoiden (n=7) käsityksistä peruskoulun vuosiluokkien 1-6 seksuaalikasvatuksesta ... 86
KUVIO 18. Koonti opettajaopiskelijoiden (n=7) käsityksistä seksuaalikasvattajan roolista ... 89
Taulukkoluettelo TAULUKKO 1. Seksuaalisuuden kehittyminen ikäkausittain (mukaillen Korteniemi- Poikula & Cacciatore 2015, 19-20; Freud 1971) ... 18
TAULUKKO 2. Tutkimuskysymyksiin vastaavat haastattelukysymykset ... 31
TAULUKKO 3. Haastattelujen yksityispiirteet ... 39
TAULUKKO 4. Opettajaopiskelijoiden (H1-H7) eroavia käsityksiä peruskoulun vuosiluokkien 1-6 seksuaalikasvatuksen osa-alueista ... 62
TAULUKKO 5. Opettajaopiskelijoiden (H1-H7) toiveita opettajaopintoihin seksuaalikasvatuksen suhteen ... 77
TAULUKKO 6. Opettajaopiskelijoiden (H1-H7) tyypittely taitajiin ja epäilijöihin aineiston perusteella... 81
1 JOHDANTO
Seksuaalikasvatus. Muistele hetki, mitä se on tarkoittanut Sinun kouluaikoinasi? Jokaisella on kokemus jonkinlaisesta seksuaalikasvatuksesta koulussa. Kaikki eivät ehkä muista sitä tai muistavat ettei sellaista ollut tai jos oli, muistetaan se usein erillisenä kokonaisuutena, johon linkittyy negatiivisia ja positiivisia nyansseja pitkälti lisääntymiseen liittyen. Oli se mitä tahansa, se kertoo suomalaisen koulun seksuaalikasvatuksen kehittymisestä ja yhtäältä puutteellisuudesta. Vaikka koulujen seksuaalikasvatus on siis kehittynyt, se nähdään edelleen haasteellisena (Kontula & Meriläinen 2007, 124-125, 132-134).
Seksuaalisuus on keskeinen osa ihmisyyttä, mikä ilmentyy monella eri tasolla ja tavalla antaen resursseja sekä voimavaroja (Robinson, Bockting, Rosser, Miner & Coleman 2002, 43-57). Seksuaaliterveyden maailmanjärjestö WAS (WAS 2014, 1-3) toteaa kansainvälisessä seksuaalioikeuksien julistuksessa, että jokaisella on oikeus saada perustavan laatuista tietoa seksuaalisuudesta kenenkään sitä mielivaltaisesti rajoittamatta.
Kiinnostus koulujen toteuttamaan seksuaalikasvatukseen on viime vuosina lisääntynyt Suomessa. Enää ei mukauduta vain valistukseen ehkäisystä ja sukupuolitaudeista, vaan seksuaalikasvatus nähdään suurempana sekä laajempana kokonaisuutena. (Bildjuschkin 2015, 3, 131.) Lisäksi koulu on velvoitettu edistämään kokonaisvaltaista terveyttä omalta osaltaan (Nykyri 2011, 5).
Seksuaalikasvatus kansainvälisellä tasolla tarkasteltuna on vaihtelevaa. Vuonna 2007 eurooppalaisista maista 19 raportoi jonkinlaisesta seksuaalikasvatuksen opetuksesta kouluissa, esimerkiksi Italiassa seksuaalikasvatusta on yhden tunnin verran lukuvuodessa.
Lisäksi on huomionarvoista, että käsite ’’seksuaalikasvatus/-opetus’’ ei ole terminä vakiintunut Euroopassa, mikä on esimerkiksi seksuaalioikeuksien (ks. esim. WAS 2014) näkökulmasta ristiriitaista. (Kontula & Lottes 2000, 117-118.)
Seksuaalikasvatuksen on usein pelätty johtavan varhaisempiin seksuaalisiin kokeiluihin, Kannas (1993, 30) toteaa ettei tällaisille väitteille ole näyttöä, vaan tematiikka rakentuu juurikin toisin: kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus on muun muassa lisännyt ehkäisyn käyttöä, mikä näkyy sukupuolitautien ja teiniraskauksien vähentyneenä lukumääränä sekä kertoo myös seksuaalikasvatuksen referenssistä (ks. myös Greenberg, Bruess, Mullen &
Sands 1989; Kingori, Wellings, French, Kane, Gerressu & Stephenson 2004; Kontula &
Meriläinen 2007, 16-19; Kontula & Lottes 2000, 320-328; UNESCO 2018, 28-30).
Seksuaalikasvatuksella on täten positiivisia seurauksia yksilön sekä yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta, mikä kertoo aiheen merkittävyydestä (Kannas 1993, 30).
Cacciatoren (2000, 262) mukaan fyysinen muutos lapsesta nuoreksi ajoittuu koulumaailmassa kouluvuosien 4.- ja 7. –väliin. Opettajan olisi hyvä tukea oppilasta alusta alkaen tulla toimeen oman kehityksen sekä tunteiden kanssa. Informaatio seksuaalisuuden inhimillisyydestä ja sen ulottuvuuksista on osa lapsen kokonaiskasvatusta, mikä mahdollistaa myös seksuaalikasvatuksen luonnollisen jatkumon. Yle uutisoi (Yle uutiset 26.08.2018) koulujen seksuaalikasvatuksen laadun puutteellisuudesta ja nostaa esille yksittäisten opettajien vaikutusvaltaisen roolin korostaen vastuullisen aikuisen merkitystä muun muassa luotettavan tiedon lähteenä. Opettajat ovat siis merkittäviä ja arvovaltaisia seksuaalikasvattajia (Halonen, Reyes & Kontula 2014, 6; Bildjuschkin 2015, 136).
Maailman terveysjärjestö WHO (2010; 2014) on luonut Euroopalle yhteiset seksuaalikasvatuksen standardit ja toimintaohjeet niiden toteutumiseksi. Yhtenä toimintaohjeena on seksuaalikasvatukseen liittyvien valmiuksien antaminen opettajille jo koulutusvaiheessa. Tämä toimintaohje ei ole näyttäytynyt tähän astisissa opinnoissa, minkä vuoksi tutkimus kartoittaa muun muassa opettajaopiskelijoiden toiveita seksuaalikasvatuksen suhteen opettajaopintoihin. Lisäksi opettajaopiskelijoiden ainejärjestöt Itä-Suomen yliopistosta sekä Suomen opettajaksi opiskelevien liitto SOOL ry ovat jättäneet kannanoton seksuaalikasvatuksen lisäämisestä opettajaopintoihin (ks.
Poikkeus ry 14.11.2018), mikä kertoo aiheen ajankohtaisuudesta. Tämän tutkimus kartoittaa opettajaopiskelijoiden käsityksiä peruskoulun vuosiluokkien 1-6 seksuaalikasvatuksesta ja siihen liittyvistä opetusmenetelmistä sekä millaisena he näkevät oman roolinsa seksuaalikasvattajina.
2 SEKSUAALIKASVATUS
Tässä luvussa määritellään keskeisimmät seksuaalikasvatukseen liittyvät käsitteet ja näkökulmat. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu Kannaksen (1993) terveyskasvatuksen sekä Kontulan ja Meriläisen (2007) terveyden edistämisen mallien pohjalta, joissa seksuaalikasvatuksella on oma osuutensa. Lisäksi perehdytään ihmisen seksuaaliseen kehittymiseen ja sen eri ulottuvuuksiin. Seksuaalikasvatusta tarkastellaan myös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) ja historian näkökulmasta.
2.1 Seksuaalikasvatus osana terveyskasvatusta
Seksuaalikasvatus nähdään osana terveyskasvatusta ja terveyden edistämistä sekä yksilön että yhteisön näkökulmasta (kuvio 1). Tavoitteena on edistää hyvinvointia kokonaisvaltaisesti yhteiskunnassa antamalla seksuaalikasvatusta ja tätä kautta parantaa seksuaaliterveyttä, jota arvioidaan muun muassa sukupuolitautien vähenemisen, seksuaalioikeuksien rikkomisen ja teiniraskauksien perusteella (Kontula & Lottes 2000, 320-328). Seksuaaliterveyden edistämiseen kytkeytyy tarkempia säädöksiä muun muassa tartunta- sekä terveydenhuoltolaissa ja näiden toteutumista yleisellä tasolla valvoo sosiaali- ja terveysministeriö eli STM (STM 2018). Terveyskasvatuksen päämääränä on edistää hyvinvointia yksilöiden ja yhteisön keskuudessa. Keskeistä on parantaa väestön
terveydentilaa, paikata yhteisössä olevia terveyseroja sekä -tietoja, antaa välineitä itsestä huolehtimiseen ja kehittää elämänhallintataitoja. (Nykyri 2011, 5-6, 16; Savola &
Koskinen-Ollonqvist 2005, 8.) Suotuisat elämäntavat eivät ole terveydentilan edistämisen mittareita, vaan pysyvät muutokset yksilön ja yhteisön käyttäytymisessä suhteessa terveyttä edistävään toimintaan (Savola & Koksinen- Ollonqvist 2005, 8; Kontula & Lottes 2000, 320-328).
Seksuaalikasvatus on olennainen osa terveyskasvatusta ja se sisältää seksuaalineuvonnan, - valistuksen sekä –opetuksen alakäsitteen (kuvio 1). Seksuaalineuvonnalla tarkoitetaan vuorovaikutteista suhdetta, jossa jaetaan informaatiota ja näin edistetään seksuaaliterveyttä.
Seksuaalineuvontaa on esimerkiksi kahden ihmisen välinen tilaisuus, jossa tarkastellaan lähemmin seksuaalisuuteen ja sen aihe alueisiin liittyviä haasteita tai kysymyksiä.
Seksuaalivalistus tarkoittaa seksuaalisuuden suhteen relevantin informaation levittämistä ja asioiden käsittelyä esimerkiksi mediassa tai opetuksessa niin, että se saavuttaa suuren kohdeyleisön. Myös hankkeet ja projektit voivat osaltaan toteuttaa seksuaalivalistusta.
TERVEYSKASVATUS
SEKSUAALIKASVATUS
seksuaalivalistus seksuaaliopetus seksuaalineuvonta
yksilö yhteisö
TERVEYDEN EDISTÄMINEN seksuaaliterveyden edistäminen
KUVIO 1. Seksuaalikasvatus osana terveyden edistämistä (mukaillen SENSO 2013;
Kontula & Meriläinen 2007, 9-11)
Yksi suurimpia valistuksen väyliä on kuitenkin internet ja sen mahdollistamat erilaiset palvelut. Seksuaaliopetus fokusoituu tarkemmin koulumaailman ja opetussuunnitelmaan, joka määrittelee sisällöt, arvioinnin, tavoitteet sekä ajankohdat. Yksilöt saavat tietoa ja taitoa, jota he hyödyntävät päätöksissään, mikä puolestaan heijastuu yhteisöön. Yhteisössä vallitsevat arvot ja asenteet, jotka rakentuvat saadun tiedon pohjalta, puolestaan vaikuttavat vastavuoroisesti yksilöön ja tämän valintoihin. Tämä vuorovaikutus näkyy seksuaaliterveyden kentällä ja tätä kautta yleisesti terveyden edistämisen tasolla. (SENSO 2013; Kontula & Meriläinen 2007, 9-11.) Yksilö ja yhteisö toimivat interaktiossa keskenään erilaisten tietojen nojalla antaen vaihtelevia malleja suhteessa asenteisiin ja arvoihin sekä käsityksiin oikeasta ja väärästä (Savola & Koksinen-Ollonqvist 2005, 26).
Terveyskasvatus muodostuu neljästä eri ulottuvuudesta. Kannas (1993, 21-28) kiteyttää terveyskasvatuksen keskeisimmät tavoitteet virittävään, sivistävään, mielenterveydelliseen ja muutosta avustavaan osa-alueeseen, joiden tavoitteena on edistää terveyttä (kuvio 2).
KUVIO 2. Terveyskasvatuksen keskeisimmät tavoitteet (mukaillen Kannas 1992, 21-28)
Kannaksen (1993, 21-28) mukaan virittävätehtävä terveyskasvatuksessa tulisi olla se tekijä, joka aiheuttaa keskustelua tärkeistä aiheista ihmisten keskuudessa. Tässä
Virittävä keskustelujen herättämät reaktiot
Sivistävä tärkeät tiedot ja taidot Mielenterveydellinen
muun muassa ennakkoluulojen, uskomuksien ja pelkojen
poistaminen Muutosta avustava
kannustaa terveyttä edistäviin muutoksiin ja
valintoihin
kontekstissa virittävätehtävä voisi olla yksilöllisten erojen tarkastelu seksuaalisuuden näkökentällä. Lisäksi tarkkaillaan keskustelujen aiheuttamia reaktioita yksilössä ja yhteisössä.
Sivistävän tehtävän päämäärä on jakaa relevanttia tietoa ja taitoa. Tarkoitus on antaa ihmisen seksuaalisuuteen liittyvää informaatiota, jonka avulla yksilö voi muuttaa käytöstään suuntaan, joka edistää terveyttä ja hyvinvointia. Perusopetuksen opetussuunnitelmia voidaan pitää suuntaa antavana sille, mikä voidaan määritellä sivistyksen kannalta tärkeäksi tiedoksi ja taidoksi. (Kannas 1993, 21-28.)
Mielenterveydellinentehtävä pyrkii poistamaan vallitsevia ennakkoluuloja, uskomuksia tai esimerkiksi pelkoja ja sitä kautta edistämään mielenterveyttä. Seksuaalikasvatuksen aspektista katsottuna esimerkiksi seksistä puhuminen ja sen positiiviseen valoon asettaminen voi edistää joidenkin yksilöiden itsetuntoa ja tätä kautta mielenterveyttä sekä identiteettiin liittyviä kysymyksiä. (Kannas 1993, 21-28.) Seksuaalisuuteen liittyvät fantasiat tai mieltymykset on mielletty asioiksi, joista ei juuri keskustella avoimesti, minkä vuoksi moni nuori tuntee ahdistusta suhteessa omaan seksuaalisiin haluihin, mielikuviin tai suuntautumiseen, mikä voi pahimmillaan johtaa käsityksiin itsestä normaalista poikkeavana (Kontula & Meriläinen 1988). Murrosikä ja sen mukana tuomat fyysiset ja psyykkiset muutokset voivat johtaa jopa vakaviin kriiseihin nuoren elämässä, sillä tunteiden kirjavuus on yksi oleellinen muutos kehityksessä (Turunen 2005, 114; Gergov 2016, 234-238).
Muutosta avustava tehtävä keskittyy yksilön toimintaan ja sen muuttamiseen terveyttä edistäväksi. Yksilön tapoihin ja tottumuksiin vaikuttaminen sekä kannustaminen ja rohkaiseminen elämyksellisiin kokeiluihin ovat oleellisia. Seksuaalikasvatuksen näkökulmasta muutosta avustava aspekti voidaan nähdä esimerkiksi kannustuksena kondomin käyttöön. (Kannas 1993, 21-28.)
Aikuisten mielipiteestä tai halusta huolimatta, he huoltajina/vanhempina tai opettajina toimivat omalta osaltaan lasten seksuaalikasvattajina. Heidän tulee turvata lapsen kehitys ja antaa positiivinen malli läheisyydestä sekä sen rajoista. On erittäin tärkeää, että lapselle kerrotaan intimiteetistä ja yksityisyydestä sekä mitä sopivuussäännöt tarkoittavat. Aikuisen tehtävä on myös kertoa lapselle, ettei tämän itsemääräämisoikeuttaan omasta kehostaan ole kukaan koskaan oikeutettu loukkaamaan. (Cacciatore 2000, 252.) Seksuaalikasvattajan rooli voi toisinaan myös tuntua haastavalta tai aiheuttaa häpeän tunteita tiedon ja taidon
puutteellisuuden vuoksi, vaikka haluja seksuaalikasvatuksen antamiseen löytyisi (Turnbull van Wersch & van Schaik 2008). Koulunterveydenhuollon rooli seksuaalikasvattajana on ollut erittäin tärkeä seksuaaliterveyden edistämisessä sekä ensikontaktina terveydenhuoltojärjestelmään. Väestöliiton seksuaaliterveyden ammattilainen tai jonkun muun järjestön jäsen voi myös tulla antamaan seksuaalikasvatusta esimerkiksi kouluihin.
(Kosunen 2000, 271.)
Seksistä puhuminen nuoren kanssa tarkoittaa montaa asiaa. Se pitää sisällään puhumisen kehojen kehittymisestä ja kasvamisesta, kuukautisista ja siemensyöksystä, seksuaalisista peloista ja kiihottumisesta, tunteista ja koskettamisesta sekä monen muun aiheen. Kun aikuinen puhuu nuorelle seksistä, on ensisijaisen tärkeää, ettei se perustu omien tai nuoren seksuaalisten kokemusten esille tuontiin eikä sen tavoitteena ole aiheuttaa ahdistusta tai tietoisesti kiihottaa kuvien avulla. Ensisijaista on puhua muun muassa seksuaalisuuden laajuudesta ja monimuotoisuudesta, pohtia identiteettiin liittyviä kysymyksiä, keskustella jokaista koskevasta seksuaalisesta turvallisuudesta, ennen kaikkea kyse on vastuullisesta osallistumisesta nuoren seksuaaliseen kypsymiseen ja sen tukemiseen. (Korteniemi- Poikula & Cacciatore 2015, 30; WHO 2010, 8, 43-47; WHO 2014.)
Pappin, Kontulan ja Kososen (2000, 38-41) tutkimukseen osallistuneista pojista (n=14) kaikki olivat saaneet vanhemmiltaan seksuaalikasvatusta koskien naisen raskaaksi tulemista ja lasten syntymistä. He olivat puhuneet aiheesta jo ennen kouluikää. Vaikka kotona olisi ollut avoin seksuaalisuuden ilmapiiri, pojat eivät kokeneet mielekkääksi kysyä vanhemmiltaan seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä, sillä se tuotti ’häpeän’ tunteen.
Tytöille (n=16) puolestaan sukupuoliasioista oli puhuttu joko vähän tai laajemmin omana aiheenaan. Tyttöjen sukupuolikasvatus kotona oli rakentunut kuukautisten, fyysisten muutosten sekä tyttöjen ja poikien välisen suhteen ympärille. Tutkimusten (ks. esim.
Hukkila 1995, 58; Bleakley, Hennessy, Fishbein, & Jordan 2009; Turnbull ym. 2008) mukaan tytöt saavat seksuaalisuutta koskevan tiedon erilaisista lähteistä kuten lehdistä, kirjoista, televisiosta tai kotoa, merkittävämmäksi tiedonlähteeksi nousi kuitenkin kaveripiiri. Tietämys seksuaalisuudesta muokkaa jatkuvasti lasten sekä nuorten näkemyksiä seksuaalisuudesta ja siihen liittyvien kokemusten merkittävyydestä (Papp ym.
2000, 36). Gergov (2016, 233) sekä seksuaalikasvattaja ja erityisopettaja Sahlstén (Sahlstén luento 14.11.2018 “Seksuaalikasvatus peruskoulussa”) painottavat lapsuusiässä opittujen tietojen, taitojen ja asenteiden heijastelevan vahvasti myös aikuisiän kehitykseen.
Tänä päivänä lapset ja nuoret kohtaavat mediassa yhä useammin seksuaalisia kuvia sekä seksuaalisuuden kaupallisuutta. He voivat päätyä seksuaalisille sivuille vahingossa tai etsiessään puuttuvaa tietoa liittyen seksuaalisuuteen. (Haiwongroj, Buaraphan &
Supasetsiri 2014; Turnbull ym. 2008; Kontula 2000b, 237). Seksuaalista materiaalia esiintyy internetissä tahdosta riippumatta yhä useammin. Livingstonen, Ólafsonin, O’Neillin ja Donosonin (2012, 1, 12) tutkimuksessa selvisi, että 14% 9-16 –vuotiaista nuorista ja lapsista oli törmännyt vahingossa tai tietoisesti internetissä seksuaalisiin sisältöihin, joissa esiintyy esimerkiksi yhdyntää, genitaalialueita tai seksuaalista väkivaltaa.
Tämän lisäksi 11-16 -vuotiaista 21% oli törmännyt syömishäiriötä ja itsensä vahingoittamiseen liittyviin sivustoihin. (Livingstone ym. 2012, 1, 12.)
Korteniemi-Poikela ja Cacciatore (2015, 15-16) toteavat, että peruskoulun vuosiluokilla 1- 6 lapsilla on jo kiinnostusta seksuaalisuuden eri ulottuvuuksiin, mutta ei asianmukaista lähdekriittisyyttä suhteuttaa informaatiota todellisuuteen. Lastenohjelmien mainoskatkoilla televisiossa esiintyy seksiväline mainoksia, alastomuutta ilmenee erilaisissa lehdissä sekä mainoksissa ja jopa lasten vaatteita on markkinoitu seksuaalisten viestin välityksellä (ks.
esim. Vänskä 2012, 137-140, 153-155). Internetin erilaisissa palveluissa lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus laittaa itsestään kuvia sosiaaliseen mediaan ja usein kuvat heijastavat julkista kuvastoa tai voivat olla paljastavia. Edellä mainittujen seikkojen vuoksi onkin tärkeää, että lapsille annetaan oikeanlaista, asiallista ja lasta arvostavaa seksuaalikasvatusta jo varhaisessa iässä. (Korteniemi-Poikela & Cacciatore 2015, 15-16; Haiwongroj ym.
2014.) Itsensä arvostamista ja itsetuntemusta koskevia tietoja sekä taitoja tarvitaan hyvissä ajoin jo ennen peruskoulun vuosiluokkia 7-9, olisi siis relevanttia aloittaa perusteellinen seksuaalikasvatus nykyistä aiemmin (Korteniemi-Poikela & Cacciatore 2015, 15-16).
2.2 Seksuaaliterveys ja seksuaalioikeudet
Seksuaaliterveys on tärkeä osa terveyden edistämistä ja siten myös seksuaalikasvatusta, minkä vuoksi sen määrittely tässä tutkimuksessa on välttämätön. Seksuaaliterveys on moniulotteinen käsite, joka koostuu psyykkisestä, fyysisestä ja sosiokulttuurisesta terveyden sekä hyvinvoinnin aspekteista (PAHO & WHO 2000, 9).
Robinsonin ym. (2002, 43-57) mukaan seksuaaliterveys nojautuu tietoon, itsetietoisuuteen ja itsensä hyväksymiseen niin, että yksilön käyttäytyminen, arvot sekä emootiot ovat sointuvia keskenään ja näin edistävät yksilön laajempaa persoonallisuuden muodostumista sekä itsetuntemusta. Seksuaaliterveys pitää sisällään kyvykkyyden olla läheisesti toisen ihmisen kanssa sekä toimia vuorovaikutuksessa ja vastuullisesti. Vastuullinen toiminta on kyvykkyyttä arvostaa itseään, tuntea henkilökohtaisesta viehättävyyttä sekä kompetenssia olla vapaana seksuaalisilta toimintahäiriöiltä, sukupuolitaudeilta, seksuaaliselta väkivallalta ja pakottamiselta. Seksuaaliterveys on seksuaalisuutta vahvistava positiivinen voima, joka kehittää myös elämän muita eri osa-alueita sekä hyväksyy ja kunnioittaa yksilöiden erilaisuuden monimuotoisuutta. (Robinson ym. 2002, 43-57.)
Kokonaisvaltainen terveys koostuu monista eri tekijöistä ja on näiden kokonaisuuksien summa. Seksuaaliterveys on ymmärretty myös yhdeksi osaksi terveyden ulottuvuuksia fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen, emotionaalisen sekä hengellisen tekijän ohella. Näiden kuuden tekijän lisäksi ympäristölliset, kulttuuriset sekä yhteiskunnalliset aspektit vaikuttavat vahvasti kokonaisuuteen. (Naidoo & Willis 2002, 4; Kannas 2000, 56.) Seksuaaliterveyden edistämiseen lukeutuu myös psyykkisen ja sosiaalisen terveyden edistäminen (Kosunen 2000, 270). Psykososiaalinen seksuaaliterveys on osa seksuaaliterveyttä ja se tarkoittaa yksilön mahdollisuutta toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan tälle parhaalla mahdollisella tavalla, ilman painostusta, pelkoa tai ahdistusta (Kosunen 2000, 278).
Kannaksen (1993, 14) sekä Kontulan (2000, 56) mukaan on haastavaa määritellä seksuaaliterveyttä täydellisesti, sillä siihen liittyvät ominaispiirteet ovat myös osittain kontekstiinsa kuten esimerkiksi kulttuuriin sidonnaisia. Se, mikä Suomessa koetaan soveliaana seksuaalisuuden ilmentämisenä, voi olla toisessa kulttuurissa epäsoveliasta ja paheksuttavaa. Yksilön seksuaaliterveyden määritykseen vaikuttaa kulttuurissa vallitsevat normit suhteessa seksuaalisuuteen ja sen ilmentämiseen. Tärkeintä seksuaaliterveydessä on yksilön henkilökohtainen kokemus ja elämyksellisyys, sillä jo käsitys omasta seksuaalisuudesta on erittäin henkilökohtainen sekä näin ollen myös terveyden arviointi on todella subjektiivista. Kannas (1993, 14) mainitsee, että terveyden edistämisen näkökulmasta olisi relevanttia asettaa yhdeksi tavoitteeksi seksuaalikasvatuksessa seksuaalisuuden tarkastelu eri kulttuureissa.
Seksuaaliterveyttä on tärkeää tukea lasten ja nuorten eri kehitysvaiheissa. Kehon muuttuminen voi tuntua 10-12 – vuotiaasta hyvinkin oudolta kuten myös hormoneista ja kiihottumisesta johtuvat tilanteet. Kehon kehittyessä varhaismurrosiässä esimerkiksi tytöt eivät välttämättä halua näyttäytyä uima-asussa vastakkaiselle sukupuolelle. Jotta mahdollisia konflikteja voidaan välttää lasten ja nuorten välillä, on ensiarvoisen tärkeää puhua oikeudesta omaan kehoon sekä kuinka toista ihmistä on sopivaa lähestyä, esimerkiksi takapuolesta puristaminen ei ole sallittua. Haukkumasanoihin kuten huora tai homo, tulisi puuttua kertomalla mitä ne tarkoittavat ja samassa yhteydessä myös kieltää niiden käyttö. (Cacciatore 2000, 261.) Cacciatoren (2000, 262) toteaa, että opettajan olisi hyvä tukea oppilasta alusta alkaen niin henkisissä kuin fyysisissä muutoksissa.
Lapset ja nuoret ovat suurin riskiryhmä, johon seksuaalioikeuksin rikkominen kohdistuu ja sen vuoksi seksuaalioikeudet ovat tärkeässä roolissa osana seksuaalikasvatusta (IPPF 2011, 5). Terveys on jokaisen yksilön oikeus ja sen myötä myös seksuaaliterveys, jota seksuaalioikeudet pyrkivät edistämään. Seksuaalioikeuksien tehtävä on suojella jokaista ihmistä ja antaa heidän toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan asianmukaisella kunnioituksella muiden oikeuksia kohtaan. (WAS 2014, 1.) Oikeudet ovat kaikille samat ja ne on eritelty 16 kohdaksi: jokaisella on oikeus nauttia seksuaalisista oikeuksistaan ilman syrjintää (1), olla vapaa ja elää turvassa (2), määrätä omasta kehostaan ja sen koskemattomuudesta (3), olla tulematta kidutetuksi ja nöyryytetyksi tai epäinhimillisesti kohdelluksi (4), vapauteen kaikesta väkivallasta ja pakottamisesta (5), yksityisyyteen (6), saada antavaisimpia seksuaalisia kokemuksia turvallisesti (7), nauttia tieteestä ja sen soveltamisesta (8), tietoon (9), tulla opetetuksi ja saada perusteellista seksuaalikasvatusta (10), solmia ja purkaa avioliitto (11), lasten hankkimiseen ja saada tietoa perhesuunnittelusta (12), seksuaalisen sananvapauden ilmaisuun (13), kokoontua rauhanomaisesti (14), saada osallistua poliittiseen ja julkiseen toimeen (15) sekä saada oikeutta, oikaisua ja korvausta (16). (WAS 2014, 1-3.) Jokainen nuori on seksuaalinen alku, jolla on omat tarpeensa, halunsa ja fantasiansa. Täten onkin tärkeää, että jokainen saa tutustua omaan seksuaalisuuteensa kokemuksien kautta turvallisessa sekä positiivisessa ympäristössä. Jotta tämä mahdollistuu, on nuorten seksuaalioikeudet turvattava. Seksuaalioikeudet ovat osa ihmisoikeuksia ja niiden toteutuminen on keskeinen osa hyvinvointia. (IPPF 2011, 4-5; WAS 2014, 1-3.) Seksuaaliterveys sisältää kaiken seksuaaliseen kehitykseen, sukupuolielämään ja sukupuolielimiin liittyvän. Hyvä seksuaaliterveys on positiivista sekä seksuaalisuutta ja seksuaalisia suhteita kunnioittavaa, mikä mahdollistaa nautinnolliset ja turvalliset
seksuaaliset kokemukset, ilman pakottamista, riistoa tai väkivaltaa. Hyvän seksuaaliterveyden saavuttamiseksi tulee kunnioittaa kaikkien ihmisten seksuaalioikeuksia, suojella niitä ja myös itse täyttää ne. (PAHO & WHO 2000, 9.)
2.3 Seksuaalikasvatuksen tavoitteet ja vaikutukset
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2014a) eli THL:n mukaan seksuaalikasvatuksen tavoitteena on antaa tietotaitoa seksuaalisuudesta ja sen moninaisuudesta, sukupuolitaudeista, ehkäisystä ja terveydenhuoltopalveluista. Oleellista on myös kehittää kasvatettavan kykyä tehdä rationaalisia, tietoon perustuvia päätöksiä sekä antaa välineitä itsetutkiskeluun. Lisäksi puhuminen seksuaalioikeuksista ja vanhemmuudesta ovat keskiössä. (THL 2014a.)
Greenberg ym. (1989) kokoama yleisteos pohjautuu aikaisempiin tutkimuksiin (ks. myös Kingori, ym. 2004; Kontula & Meriläinen 2007, 16-19; UNESCO 2018, 28-30) seksuaalikasvatuksen vaikutuksista. Vaikutukset ovat olleet yleisesti katsottuna positiivisia. Yhteenvedossa nousee esille seuraavat kahdeksan kohtaa:
1. Seksuaalikasvatus ei kannusta nuoria seksuaalisiin kokeiluihin entistä nuorempana.
2. Esiaviollisiin seksuaalisiin kokemuksiin liittyvät asenteet eivät ole muuttuneet liberaalimpaan eikä konservatiivisempaan suuntaan.
3. Seksuaalikasvatusta saavat nuoret käyttävät todennäköisemmin raskauden ehkäisyyn tarkoitettuja välineitä.
4. Myönteinen asenne seksuaalisuuteen sekä sukupuolikäyttäytymiseen ja lisääntynyt ymmärrys muiden ihmisten seksuaalisuutta kohtaan.
5. Ehkäisee seksuaalioikeuksien rikkomista.
6. Nuoren arvot ja asenteet ovat selkeytyneet, mikä helpottaa käytöksen muotoutumista niiden mukaisiksi.
7. Vastuullisten päätöksien teko koskien sosiaalista tai seksuaalista kanssakäymistä paranee.
8. Yhdynnän kokeileminen tapahtuu myöhemmässä iässä, ensimmäisessä yhdynnässä ehkäisyvälineiden käyttö on yleistynyt, teiniraskaudet ovat vähentyneet ja tietoa kysytään rohkeasti omasta aloitteesta.
Seksuaalikasvatuksesta on oltu myös jossain määrin huolissaan vanhempien taholta.
Yhtenä pelkona on, että seksuaalikasvatus saisi nuoret hakeutumaan nopeammin seksuaalisiin kanssa käymisiin toistensa kanssa. Tutkimuksellista tukea tällaiselle pelolle ei kuitenkaan ole. (Kannas 1993, 30.) Koulujen seksuaalikasvatuksella on merkittävä rooli suhteessa nuorten tietoisuuteen seksuaalisuudesta ja sen ulottuvuuksista, positiivisen asenteen luomisessa sekä raskauden ehkäisyssä (Mitchell-DiCenso, Thomas, Devlin, Goldsmith, Willan, Singer, Marks, Watters & Hewson 1997; Visser & Bilsen 1994).
Pappin ym. (2000, 45-47) tutkimukseen osallistui yhteensä 30 nuorta, joista tyttöjä oli 16 ja poikia 14. Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa koulun tarjoamaa sukupuolikasvatusta ja kuinka se vastasi oppilaiden toiveisiin. Haastatteluiden pohjalta selviää, että kaikki pojat olivat saaneet jonkinlaista sukupuolikasvatusta biologian tunneilla peruskoulun vuosiluokilla 1-6. Aiheet olivat rakentuneet naisen ja miehen anatomiaan sekä usein oppimateriaalina toimi koulukirja. Seksuaalisten oikeuksien läpikäyntiä kukaan pojista ei muistanut toisin kuin painotuksen ehkäisyn tärkeydestä. Tunteista tai ihmissuhteista ei ollut puhetta, vaan fokus oli fyysisissä muutoksissa. Tytöt olivat saaneet myös sukupuolikasvatusta peruskoulun vuosiluokilla 1-6 ja joka neljäs haastatelluista ei muistanut tuntien sisältöjä tarkemmin. Hedelmöittymistä sekä anatomiaa oli opetettu tytöille 3. luokalla tai luokilla 5-6 ja useimmin aihe rajoittui kuukautisiin ja henkilökohtaiseen hygieniaan. Kaksi tyttöä (n=16) muisti, että aiheena oli ollut raskauden ehkäisy ja yksi tyttö oli muistanut puheen ehkäisystä sinänsä. Tytöille ja pojille seksuaalikasvatusta antoi opettaja tai terveydenhoitaja (ks. myös Kontula & Meriläinen 2000, 124). Viides osa tytöistä oli pitänyt seksuaalikasvatusta hyvänä, kun aiheesta oli keskusteltu neutraalisti sekä perustavanlaatuisesti. Toinen viides osa ei pitänyt seksuaalikasvatusta hyvänä opettajan asenteen tai pinnallisen opetuksen vuoksi. Pojilla oli samankaltaisia kokemuksia, mutta useamman pojan mielestä seksiopetus oli tullut liian myöhään ja yksi tytöistä koki seksiopetuksen tulleen liian aikaisin. (Papp ym. 2000, 58- 59.)
Kannas (1993, 70) toteaa, että seksuaalikasvatuksen sisältö on pitkälti määritelty aikuisten kasvattajan näkökulmasta. Olisi kuitenkin nuorten kehityksen ja sen tukemisen kannalta
tärkeää saada tietoa siitä, mitä nuoret haluaisivat tietää ja mikä on heidän todellisuutensa (Kannas 1993, 70; Kennedy, Bulu, Harris, Humphreys, Malverus & Gray 2014; Nummelin 2000, 27-28).
Seksuaalikasvatuksen tavoitteiden ja sisältöalueiden suhteen Maailman terveysjärjestö WHO (WHO 2010, 38-55) on luonut yleiset standardit Euroopan tasolla, jotka toimivat suuntaviivoina seksuaalikasvattajille. Standardeihin on määriteltynä millaisia tietoja, taitoja ja asenteita lapselle tulisi opettaa sekä kertoa tietyissä ikävaiheissa.
Seksuaalikasvatus on saanut yhä enemmän jalan sijaa nykyisessä maailmassa, minkä vuoksi olisi tärkeää sekä oikeutettua, että jokainen lapsi saa laadukasta seksuaalikasvatusta.
(WHO 2010, 38-55.) Jotta yleiset standardit voisivat toteutua ihanteellisesti, on niiden lisäksi laadittu toteutukseen soveltuvat toimintaohjeet, joiden tarkoituksena on taata yhdenvertaiset lähtökohdat. Lisäksi funktiona on varmistaa, että esimerkiksi opettajaopiskelijat saavat koulutuksessaan valmiuksia antaa seksuaalikasvatusta ja työelämässä olevat opettajat saavat täydennyskoulutusta. (WHO 2014.)
Kannas (1993, 71) on analysoinut Helsingin Sanomien nuorten postissa julkaistuja nuorten kirjeitä, joista selviää, että nuoret haluaisivat saada ymmärrystä, tukea ja apua seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa. Suurin osa nuorista kaipaa enemmän tietoa seurustelusta ja tunneasioista, sillä nuorten seksuaalinen itsetunto sekä minäkuva voivat kokea kolauksia huonojen kokemusten vuoksi, tämä voi näkyä esimerkiksi ihmissuhteisiin ja seksuaalisiin asioihin liittyvinä ongelmina aikuisiässä (Kontula 1991, 51; Gargov 2016, 233, 246). Suomalaisnuorten seksuaalikasvatusta ja terveystietoja tutkinut Liinamo (2005, 84-85) toteaa tutkimuksen tuloksissa, että nuorten henkilökohtaiset taustatekijät (biologinen kypsyminen, seksuaalinen kokeneisuus, menetys koulussa, vanhempien sosioekonominen tausta ja seksuaalivalistuslehtien lukeminen), koulujen seksuaalikasvatus ja kouluihin suunnattu seksuaalikasvatuksellinen interventio rakentavat osakseen nuoren seksuaalisia terveystietoja. Liinamo (2005) huomauttaa, että koulujen rooli seksuaalikasvattajana on korvaamaton.
2.4 Seksuaalisuus ja sen kehittyminen
Keskeinen osa ihmiselämää on seksuaalisuus. Se pitää sisällään seksuaalisen kehityksen, biologisen sukupuolen, sosiaalisen sukupuoli-identiteetin ja sen tuoman roolin, seksuaalisen suuntautumisen, eroottisen mielenkiinnon, nautinnon, intiimiyden ja lisääntymisen. Seksuaalisuutta voi mieltää ja ilmaista laajasti kuten fantasioissa, arvoissa ja asenteissa sekä ihmissuhteissa. Vaikka edellä mainitut aspektit voivat sisältyä seksuaalisuuteen, niitä ei välttämättä aina tuoda esille. Seksuaalisuuteen ja sen ilmaisuun vaikuttavat biologiset, psykologiset, sosiaaliset, taloudelliset, poliittiset, kulttuuriset, oikeudelliset, historialliset, uskonnolliset sekä henkiset tekijät ja ne ovat vuorovaikutuksessa keskenään vaikuttaen siihen, kuinka me ilmaisemme seksuaalisuuttamme. (PAHO & WHO 2000, 8.)
Tässä tutkimuksessa seksuaalisuuden käsite rakentuu Greenbergin ym. (1989) mukaan.
Seksuaalisuuden portaat (Korteniemi-Poikula & Cacciatore 2015, 19-20) rakentavat viitekehystä seksuaalisuuden kehitykselle yhdessä Freudin seksuaalisuusteorian kanssa (Freud 1971). Greenberg ym. (1989) näkevät, että seksuaalisuus on osa ihmisen kokonaispersoonallisuutta. Biologinen-, psyykkinen-, eettinen- ja kulttuurinen ulottuvuus ovat ne tekijät, joiden ympärille seksuaalisuus rakentuu niin käsitteenä kuin ilmentymänäkin (kuvio 3). Jotta seksuaalikasvatus edistää seksuaaliterveyttä yksilöissä sekä yhteisössä, on otettava huomioon kaikki seksuaalisuuden ulottuvuudet.
Eettinen ulottuvuus käsittää kysymykset oikeasta ja väärästä suhteessa seksuaalisuuteen.
Jotta voimme arvioida seksuaalisuuden näkökulmasta toimintojen sallittavuutta tai kieltämistä, se edellyttää aina eettistä pohdintaa. Voidaankin puhua seksuaalietiikasta, joka toimii pohjana arvojen ja ihanteiden muodostumiselle. Kysymykset koskien esimerkiksi aborttia, seksuaalista arvostusta tai katsomuksellisia näkökantoja ovat seksuaalisuuden eettiselle dimensiolle ominaisia. Moraalikäsitys on yhteistyössä arvojen sekä normien kanssa ja yhdessä ne vaikuttavat päätöksen tekoon, jotka koskevat päätöksen tekijän lisäksi myös muita. (Greenberg ym. 1989.)
Kulttuurinen ulottuvuus vaikuttaa siihen, kuinka itse miellämme seksuaalisuuden ja sen ilmenemisen. Erilaiset instituutiot kuten koulu tai kirkko, moninaiset sosiaaliset tekijät ja tiedotusvälineet sekä lait vaikuttavat jokaisen yksilön henkilökohtaisiin näkemyksiin seksuaalisuudesta. Näkemyksiin vaikuttaa myös ihmisten välinen vuorovaikutus sekä media. (Greenberg ym. 1989; Korteniemi-Poikula & Cacciatore 2015, 31; Savola &
Koksinen-Ollonqvist 2005, 26.)
EETTINEN
KULTTUURINEN PSYYKKINEN
BIOLOGINEN
SEKSUAALISUUS arvot ihanteet
uskonnolliset käsitykset moraalikäsitykset
perhe koulu
lait seurustelu tavat avioliitto naapurit media ystävät mainonta tunteet asenteet
elämykset käyttäytyminen minäkäsitys
motivaatio ilmaisukyky
lisääntyminen ulkonäkö fysiologiset syklit ehkäisy seksuaaliset reaktiot kasvu ja kehitys
KUVIO 3. Seksuaalisuuden ulottuvuudet (mukaillen Greenberg ym.1989)
Fyysinen ulkonäkö, reagointi seksuaalisiin ärsykkeisiin, lisääntyminen ja raskauden ehkäisy sekä seksuaaliseen kasvuun ja kehitykseen liittyvät aspektit, ovat ominaisia seksuaalisuuden biologiselle dimensiolle. (Greenberg ym. 1989; Korteniemi-Poikula &
Cacciatore 2015, 31.) Lapsuus näyttäytyy monelle yksilölle seksuaalisesti aktiivisena aikana ja osa kokeilee itsetyydyttämistä ennen kouluikää. Jokainen lapsi siirtyy askel kerrallaan oman kehon ja psyykeen kehityksen saattelemana tilanteisiin, jossa he pääsevät kosketuksiin oman seksuaalisuutensa kanssa. (Papp ym. 2000, 70.)
Psyykkinen dimensio sisältää seksuaalisuuteen liittyviä asenteita, jotka kohdistuvat yksilöön ja muihin ihmisiin. Asenteet alkavat kehittyä jo pienenä lapsena erilaisten kokemusten kautta. Ympäristö antaa seksuaalisuuden ilmaisuun liittyviä huomautuksia siitä, mikä on sopivaa käytöstä ja mikä ei; jotkut sanat voivat olla kiellettyjä tai tiettyihin ruumiinosiin ei ole soveliasta koskea julkisesti. Psyykkinen ulottuvuus alkaa muodostua siis jo hyvin varhain ja nämä erilaiset kokemukset muokkaavat niin tietoisia kuin tiedostamattomia asenteita seksuaalisuutta kohtaan. (Greenberg ym. 1989; Korteniemi- Poikula & Cacciatore 2015, 22.) Psyykkisen dimension kehittymiseen vaikuttavat vahvasti lapsuuden kokemukset (Cacciatore 2000, 253-254). Seksuaalisen sosialisaation ja kehityksen tärkein piirre on kognitiivinen kehitys ja sitä tukeva tieto seksuaalisuudesta.
Käsitys itsestä ja seksuaalisuuden merkityksestä sekä halujen toteuttamisesta turvallisesti, ovat sidoksissa kognitiivisen kehitykseen. (Papp ym. 2000, 36.) Mikäli lasta kielletään koskettelemasta ja tutkimasta omaa kehoaan tai esittämästä seksuaalisuuteen liittyviä mietteitä ääneen, voi lapsi rakentaa negatiivisen kuvan seksuaalisuudesta (Cacciatore 2000, 253-254). Tämä puolestaan voi heijastella aikuisuudessa (Gergov 2016, 233).
Korteniemi-Poikulan ja Cacciatoren (2015, 19-20) julkaisemassa ''Seksuaalisuuden portaat'' -oppaassa todetaan, että ihmisen seksuaalisuus on kehittyvä ja pysyvä elementti jokaisessa yksilössä. Jokaisen yksilön seksuaalisuus rakentuu heidän mukaansa kolmesta kerroksesta: järki, tunteet ja biologia. Kerrosten kehittyminen on hyvin yksilöllistä ja eri kerrokset voivat olla eri kehitysvaiheissa samalla lapsella. Asenteiden muuttuminen ja niiden käsittely, uskomukset ja väärät käsitykset, päätöksenteko-, harkinta- ja riskien arviointikyky sekä kokemukseen perustuva tieto uuden oppimisen rinnalla kuuluvat järjen –kerrokseen. Tunne –kerros puolestaan sisältää vertikaaliset suhteet, ihastumiset, tykästymiset ja rakastumiset. Pettymyksiin ja unelmiin liittyvät erilaiset tunnekuohut ovat merkittäviä tällä kerroksella, sillä ne lisäävät lapsen itsearvostusta ja itsetuntemusta.
Biologinen –kerros muodostuu muutoksista, jotka sisältyvät murrosikään ja joiden kautta
lapsi matkustaa kohti aikuisuutta sekä sukukypsyyttä. Biologisella kerroksella lapsi tutustuu itseensä ja tarvitsee tietoa sekä tukea kehonsa ja kehityksensä ymmärtämiseksi.
(Korteniemi-Poikula ja Cacciatore 2015, 19-20.)
Seksuaalisuuden portaat (Korteniemi-Poikula & Cacciatore 2015, 19-20) perustuvat erilaisiin tutkimuksiin ja kyselyihin, jotka on toteutettu nuorilla ja lapsilla. Malli antaa välineen lähestyä seksuaalisuutta yksilöllisesti sekä jokaiselle ikäkaudelle relevantilla tavalla. Ikähaarukat ovat suuntaa antavia ja kyse on sisäisen kehittymisen, asioiden käsittelyn ja toimintavalmiuksien esille tuomisesta niin, että jokaisen on helppo samaistua portaiden sisältöihin. (Korteniemi-Poikula & Cacciatore 2015, 22.) Seksuaalinen kehitys on jatkuvaa muuttumista ja uuden tiedon omaksumista, minkä vuoksi on tärkeää ymmärtää järjen, tunteiden ja biologisen kerroksen tapahtumia. Seksuaalinen kehittyminen nähdäänkin näiden kerroksien portaittaisena tapahtumaketjuna, jotka kulminoituvat myös erilaisiin kehitysvaiheisiin (taulukko 1). (Korteniemi-Poikula & Cacciatore 2015, 19-20.)
TAULUKKO 1. Seksuaalisuuden kehittyminen ikäkausittain (mukaillen Korteniemi- Poikula & Cacciatore 2015, 19-20; Freud 1971)
Ensimmäinen kehitysvaihe toteutuu 0-4 –vuotiaana, jolloin lapsi on sinut kehonsa kanssa ja rakastaa itseään sekä läheisiään valtavasti. Lapsi tekee tutkimusmatkoja kehoonsa ja hakee kontaktia muista ihmisistä luoden samalla pohjaa omalle suhtautumiselleen läheisyydestä ja kehosta. (Korteniemi-Poikula & Cacciatore 2015, 22-24.) Lapsen seksuaalisuus alkaa kehittyä muuttaen muotoaan läpi kehityspolun kohti puberteettia ja aikuisuutta. Oraalivaiheessa lapsi saa mielihyvää imemällä äidin rintaa ja täten tyydyttää ensisijaisen tarpeensa eli nälän. Mielihyvän tunnetta voidaan verrata myös orgasmin aiheuttamaan tuntemukseen ja suu toimii erogeenisenä alueena lapsuudessa. Erogeeninen Ikä Seksuaalisuuden kehittyminen
0-4 v. Lapsi tutustuu omaan kehoonsa. Suun seutu toimii tarpeiden eli tässä iässä nälän tyydyttäjänä. Peräaukko tuo mielihyvän ulostaessa.
3-8 v. Tunteiden kohdistaminen. Tutustuminen omaan sukupuolen seutuun.
3-9 v. Kiinnostus sukupuolten eroihin ja lapsien syntymiseen. Mustasukkaisuuden ilmaisu.
6-12 v. Ihastumisen ja rakkauden tunteita.
Mahdollisia seksuaalisia fantasioita sekä toiveita seurustelusta.
9-14 v. Tunteiden ja ystävyys suhteiden merkitys korostuu.
10-15 v Murrosiän fysiologiset muutokset.
12-16 v Mahdollinen seurustelu ja tunnetaitoja.
13-18 v. Itsetyydytys ja tunteiden hallinta. (toisille ajankohtainen 8 v.)
14-18 v. Suuteleminen, koskettelu ja seksuaaliset halut. Kumppanin kunnioittaminen.
15-20 v. Seksuaalisuuden tutkimista ja siihen tutustumista.
16-25-v. Syvempi tunteminen sekä seksuaalisuuteen liittyvien asioiden kokeileminen.
Loppuelämän jatkuva prosessi.
Genitaalivaihe 11v. - Latenssivaihe 6-11 v.
Oraalivaihe 0-1v.
Anaalivaihe 1,5- 3v.
Fallinen vaihe 3-4 v.
Oidipaalinen vaihe 3-6 v.
alue kutienkin vaihtelee lapsen kehittyessä, mutta pyrkimys tyydyttämiseen sekä mielihyvän kokemiseen sen avulla jatkuu. (Freud 1971, 92,96-98; Freud 1981, 286.)
Anaalivaiheessa, noin 1,5-3-vuotiaana, mielihyvän lähteenä voi olla peräaukon supistelu esimerkiksi ulostetta pidätellessä. Kehon erogeeniset alueet voivat kehityksen aikana vaatia erilaisia lihasponnisteluita kuten esimerkiksi peräaukon toiminnasta juontuva mielihyvä, mikä usein säilyy läpi elämän erogeenisenä alueena. Lapsi saattaa kokea seksuaalista mielihyvää myös esimerkiksi virtsatessaan tai pesun aikana ja pyrkiikin usein saavuttamaan uudestaan nautinnon lähteen esimerkiksi puristamalla reisiä yhteen. (Freud 1971, 99-101.) Fallisen vaiheen aikana, noin 3-4-vuotiaana, lapsen mielenkiinnon kohde fokusoituu sukuelimiin sekä niiden hämmästelyyn ja unnutuksella eli masturboinnilla voi olla paikkansa tässä kehitysvaiheessa (Freud 1971, 162, 168-170; Korteniemi-Poikula &
Cacciatore 2015, 22-24.).
Ikävuosina 3-8 lapsi suuntaa tykkäämistään vertaisiin ja pyrkii näyttämään tunteensa.
Lapsi antaa paljon hellyyden osoituksia esimerkiksi suukottamalla ja silittämällä.
Pikkuhiljaa lapsi sisäistää ystävyyteen liittyviä sääntöjä, omia rajojaan ja tunteitaan sekä kykenee erottamaan ihastumisen ja kaveruuden toisistaan. (Korteniemi-Poikula &
Cacciatore 2015, 22-24.)
Noin 3-9 –vuotiaana ihaillaan lähipiirin aikuista ja lapsi voi kuvitella menevänsä naimisiinkin tämän kanssa. Tällä portaalla usein lapselle herää myös kysymyksiä sukupuolten välisistä eroista ja lapsien syntymisestä. (Korteniemi-Poikula & Cacciatore 2015, 22-24; Freud 1981, 276.) Mustasukkaisuuden tunteet sekä kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen ovat usein oleellisia kehityksen muotoja 3-6 vuoden iässä ja esimerkiksi pojilla voi ilmetä pelkoja oman sukupuolen menettämisestä, voidaankin puhua siis oidipaalisesta kehitysvaiheesta (Freud 1971, 160-161).
Latenssivaiheessa eli noin 6-11 vuoden iässä sukupuoliviettiin liittyvät halut usein vaipuvat pieneen horrokseen, kunnes ne murrosiässä taas heräävät. Tässä vaiheessa ystävyys suhteiden merkitys korostuu ja vaihe valmistelee murrosiässä vakiintuvia tekijöitä. (Freud 1981, 284.) Tunteiden tunteminen 6-12 –vuotiaana liittyvät usein ihastumiseen ja rakastumiseen esimerkiksi suosittua julkisuuden henkilöä kohtaan. Rakkaussuhteista haaveillaan, mutta oikea seurustelu ei kuitenkaan ole vielä unelmissa. Seksuaalisten fantasioiden kehittyminen on myös yleistä tässä vaiheessa. Ihastumisen kohde on usein tuttu henkilö, mutta tunteista ei kerrota vielä kenellekään eikä salaisuuden haluta
paljastuvan. Toisille tämä vaihe on ajankohtainen jo 8 –vuotiaana, toisille taas 13-18 – vuotiaana, lisäksi itsetyydytys ja oman käyttäytymisen hallinta suurien tunteiden alaisena ovat tässä iässä ominaisia. Yleensä ikävaiheilla 9-14, ihastuksesta saatetaan jo kertoa ystävälle, jotta voi mahdollisesti tehdä seuraavan siirron ihastuksensa suhteen. Myös ystävyyden tunnistamista ja määrittelyä pohditaan. (Korteniemi-Poikula & Cacciatore 2015, 22-24.)
Esimurrosiässä eli noin 10-15 -vuotiaana ihastumisesta kerrotaan kohteelle ja samalla valmistaudutaan tunteiden molemmin- tai yksipuoleisuuteen. Puberteetin fysiologiset muutokset tulevat myös tässä vaiheessa ilmi ja 10-15 –vuotias opettelee niiden lisäksi elämään ihastumisen tunnustamisen kanssa. (Korteniemi-Poikula & Cacciatore 2015, 22- 24.) Genitaalivaiheessa, eli 11. ikävuodesta ylöspäin, puberteetti muovaa lapsen seksuaalisen kehityspolun kohti aikuismaisempia uria. Murrosikään asti lapsen sukuvietti on ollut passiviinen, kunnes murrosiässä se muuttuu aktiiviseksi. Erogeeniset alueet muodostuvat suuremmaksi kokonaisuudeksi ja näin kohti genitaalisen vyöhykkeen kehittymistä sekä ärsykkeiden havainnointia. Seksuaalisuuden tavoite on naisilla suuntautunut kuukautisten alkamiseen ja miehillä siemennesteen vapautumiseen eli tavoitteeksi muodostuu sukukypsyyden saavuttaminen ja genitaalialueiden kehittyminen.
(Freud 1971, 117-118.)
Nuori on usein kiinnostunut seurustelusuhteista noin 12-16 –vuotiaana ja molemminpuolinen ihastuminen voi muuttua seurusteluksi, joka näytetään koko maailmalle. Käden koskettamisella on suuri rooli ja se fyysinen rakkauden osoitus, jonka ei haluta menevän pois muttei myöskään pidemmälle. Nuori opettelee myös suhtautumaan pettymisen ja hylätyksi tulemisen tunteisiin osana elämää. Seuraavana askeleena on usein toisen koskettaminen sekä suuteleminen. Kosketus ja suutelu tapahtuvat huulien sekä kaulan alueella ja tähän liittyy myös seksuaalista kiihottumista, muttei kuitenkaan edetä vielä pidemmälle. Itsensä ja kumppanin kunnioittaminen ovat portaan tärkein oppi ja usein tämä ajoittuu 14-18 –vuoden ikään. (Korteniemi-Poikula & Cacciatore 2015, 22-24.) Ensi suudelmat ja koskettelut saatetaan vaihtaa alakouluiässä ja ne painuvat mieleen seksuaalisina elämyksinä ja samalla antavat pohjan seksuaaliselle vuorovaikutukselle (Papp ym. 2000, 70).
Peruskoulun viimeisen luokan ja aikuiselämän välissä eli noin 15-20 -vuotiaana, esiintyy usein seksuaalisen nautinnon tutkimista kumppanin kanssa. Luodaan kokemuksia ja
käsityksiä siitä, mikä tuntuu hyvältä niin itsestä kuin toisesta. Tunteiden ja biologian kerrokset ovat tiiviisti läsnä ja usein seurustelusuhteessa olevat 15-20 –vuotiaat nuoret tekevät tutkimusmatkoja hellyyden ja kiihottumisen eli pettingin piirissä, itse yhdyntä ei ole päämääränä. (Korteniemi-Poikula & Cacciatore 2015, 22-24.) Tyttöjen ja poikien käsitykset seksuaalisista kokemuksista voivat vaihdella ja usein poikien mielestä seksuaalinen kokemus kiteytyy vain itse yhdyntään, kun tytöt mieltävät kaiken pussailusta yhdyntään seksuaaliseksi toiminnaksi (Hukkila 1992, 57).
Kiinnostus syvempään rakkaussuhteeseen ilmenee noin 16-25 –vuotiaana, jolloin kokeillaan erilaisia seksuaalisia tutkimusmatkoja kuten sukupuoliyhteyttä. Olisi tärkeää, että järjen kerros olisi tarpeeksi kehittynyt, jotta nuori omaa riittävän tiedon sekä taidon seksuaalisesta kanssakäymisestä ja osaa esimerkiksi välttää terveyttä heikentäviä seikkoja sekä kunnioittaa kumppaniaan. Viimeinen kehitysvaihe on portti elämän mittaiseen kokemiseen ja nauttimiseen. (Korteniemi-Poikula & Cacciatore 2015, 22-24.)
Pappin ym. (2000, 36, 42-44) tutkimuksen tuloksista käy ilmi kulttuurisen dimension merkitys seksuaalisuuteen liittyvien käsityksien muodostumisessa (ks. kuvio 3). Heidän mukaansa nuoret olivat jo lapsesta asti olleet kiinnostuneita seksuaalisuudesta. Lapset niin tytöt (n=16) kuin pojatkin (n=14) olivat lapsuudessaan lukeneet tai katsoneet sukupuoliasioihin liittyviä lehtiä tai keskustelleet sukupuoli asioista (ks. myös Bleakley, Hennessy, Fishbein, & Jordan 2009). Tytöt näyttivät olevan kiinnostuneita yleisesti esimerkiksi itsetyydytyksestä, siemensyöksystä ja ulkonäöstä. Eräs tutkimukseen osallistunut poika kertoi myös olleensa kiinnostunut homoseksuaalisuutta koskevasta tiedosta. Lähes kaikki tutkimuksen pojat olivat keskustelleet vastakkaiseen sukupuoleen sekä seksiin liittyvistä asioista vertaisten kanssa. Keskustelun aiheena oli muun muassa rintojen kasvaminen ja tyttöjen kehitys yleisesti. Tyttöjen keskusteluissa aiheena oli useimmiten vertaisten kanssa kuukautiset ja sukupuolinen kehittyminen. Kaksi kolmasosaa tytöistä oli nähnyt tai kuullut vanhempiensa yhdynnän ja nämä tilanteet koettiin toisinaan hämmentäviksi tai huvittaviksi. (Papp ym. 2000, 36, 42-44.)
Koulumaailmassa lapsen sukupuoli ja kulttuuri korostuvat; tytöillä on niin sanotusti tyttöjen jutut ja pojilla poikien. Lapset pyrkivät tekemään jatkuvasti havaintoja sopivista arvoista ja sukupuolelle ominaisesta käyttäytymisestä. Tieteellisissä yhteisöissä on pohdittu sukupuolten välisistä käyttäytymiseroa ja sitä ovatko ne biologisia vai sosiaalisen ympäristön seurauksia. Ihmisen kehittyminen on kuitenkin lapsia yleisesti kiinnostava aihe
ja he ovat valmiina pohtimaan siihen liittyviä asioita. Lapsia kiinnostaa oma seksuaalisuus, vertaisten toiminta ja siihen samaistuminen. (Cacciatore 2000, 260-261; Kemppinen 1998, 111.)
Omien vanhempien asenteet ja vertaisten käyttäytyminen seksuaalisuuden kontekstissa vaikuttavat lapsen käsityksien muodostumiseen. Lapsen kehittyessä, uudet seksuaalisuuden alueet alkavat kiinnostaa ja tutkimusmatkat omaan kehoon jatkuvat. Eri aistien avulla lapsi muodostaa käsityksiä omasta kehostaan. (Cacciatore 2000, 252-253.) Seksuaalisen minäkuvan sekä kehityksen raaka-aineet saadaan siis jo varhain. Vuorovaikutuksen, kiintymyksen ja mielihyvän tavoittelu ovat pohjana yksilön koko seksuaalisuudelle.
(Kemppinen 1998, 111; Cacciatore 2000, 251-252.)
2.5 Sukupuoli
Sukupuolen määrittely on tämä tutkimuksen kannalta tärkeää, sillä seksuaalisuus ja sukupuoli kulkevat usein käsikädessä sekä niihin molempiin liitetään kulttuurisidonnaisesti erilaisia oletuksia. Se, minkä jokainen yksilö ajattelee liittyvän seksuaalisuuteen tai sukupuoleen, on riippuvainen siitä mitä yksilö on oppinut niihin liittämään. Heti synnyttyään maailmaan ja ikuisesti siitä eteenpäin ihmiset kohtaavat sukupuolensa takia tietynlaisia odotuksia sekä velvollisuuksia ja myös vastaavat niihin omalla tavallaan, tätä kautta ihminen tulee osaksi kulttuuria sekä ihmisyyttä. (Lehtonen 2003, 23-26.)
Sukupuolen ulottuvuutta ja määritelmää voidaan tarkastella erilaisista näkökulmista (kuvio 4). Nämä kaikki ulottuvuudet ovat rakentamassa yksilön omaa kokemusta sukupuoli- identiteetistään.
Perintötekijöillä on vaikutus geenien muodostamaan sukupuoleen ja esimerkiksi erilaisia geneettisiä poikkeamia voi esiintyä, jolloin ihminen saattaa näyttää erilaiselta suhteessa siihen mitä geenit antaisivat ymmärtää. Sosiaalisessa näkökulmassa yhteiskunta antaa erilaisia rooleja sekä odotuksia sukupuolelle, mutta se ei itsessään riitä sukupuolen määrittelyksi. Yksilön oma kokemusmaailma vaikuttaa näkemykseen psyykkisestä sukupuolesta. Juridinen määritelmä rakentuu henkilötietojen perusteella ja geenit, hormonit sekä sukupuolielimet määrittävät biologista sukupuolta. Se, miltä sukupuolielimet ulkoisesti näyttävät kertoo anatomisesta näkökulmasta. Hormoneilla puolestaan on oma osuutensa sukupuolielinten muodostumisessa tuottamalla joko estrogeeniä tai testosteronia eli nais- tai mieshormoneja. Erilaiset näkökulmat vaikuttavat siihen, miten yksilö henkilökohtaisesti kokee sukupuolensa ja tätä kautta pyrkii rakentamaan omaa sukupoli- identiteettiään. (Bildjuschkin & Malmberg 2000, 16-17.)
Vuonna 1970 naistutkimuksessa esiintyi ajattelumalli, jossa biologinen sukupuoli erotettiin sosiaalisesta sukupuolesta. Biologisen sukupuolen kautta rakentui myös sosiaalinen sukupuoli rooleineen ja odotuksineen. (Lehtonen 2003, 25.) Butler (1990, 7, 16) on tehnyt aktiivista työtä naistutkimuksen parissa ja kyseenalaistanut biologisen ja sosiaalisen sukupuolen välisen riippuvuuden. Butler (1990) kritisoi tapaa, jolla ruumiita jaotellaan esimerkiksi anatomisen, hormonaalisen tai geneettisen sukupuolen mukaan, sillä ruumiin
SUKUPUOLI- IDENTITEETTI
Sosiaalinen sukupuoli
Psyykkinen sukupuoli
Juridinen sukupuoli
Biologinen sukupuoli Anatominen
sukupuoli Hormonien
vaikutus sukupuoleen
Perintötekijöiden ja geenien
vaikutus sukupuoleen
KUVIO 4. Sukupuolen määrittely (mukaillen Bildjuschkin & Malmberg 2000, 16-17)
monimuotoisuus ei millään tasolla ole mustavalkoisesti jaettavissa kahteen osaan.
Sukupuoli ei tule koskaan suorittamaan täydellisesti sille annettuja vaatimuksia, vaan on alati muuttuva kokonaisuus, joka tukee identiteettiä. Kulttuurissa esiintyy usein erilaisia mielipiteitä siitä, miten sukupuolet tulisin määritellä tietynlaisiksi, vaikka harvoin kukaan pystyy täyttämään niihin asetettuja velvoitteita täydellisesti (Lehtonen 2003, 26).
Butlerin (1990, 24-25) mukaan sukupuoli ei koostu erilaisista ominaispiirteitä eikä ole pelkkä substantiivi, vaan vaikutus sukupuolesta substantiivina luodaan performatiivisesti sekä sukupuolikoherenssin sallivien sääntöjen avulla. Sukupuoli rakentaa identiteettiä performatiivisesti siten, että se toteuttaa näkökulmaa, joka sen sisällä itsessään oletetaan olevan. Sukupuoleen liittyvä identiteettiä rakennetaan performatiivisesti tietyillä ilmaisuilla, joiden ajatellaan olevan sukupuolesta johtuvaa seurausta, vaikka pikemmin asia on toisin päin eikä sukupuoli-identiteetti ole olemassa sukupuolen ilmaisemisen tai tekemisen takana. (Butler 1990, 24-25.) Tässä tutkimuksessa sukupuoli ymmärretään laajana kokonaisuutena, jota yksilö toteuttaa oman sukupuoli-identiteettinsä perusteella.
Sukupuoli nähdään myös suurempana ilmiönä eikä vain kahteen biologiseen sukupuoleen rajoittuneena, joita ilmennetään sosiaalisen sukupuolen kautta.
2.6 Seksuaalikasvatus perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014
Tuoreimmassa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (Opetushallitus 2014, 399- 340) terveystieto on oma oppiaineensa vuosiluokilla 7-9 ja sen yksi osa-alue on seksuaalikasvatus. Tavoitteiden keskeisimmiksi sisällöiksi nousee muun muassa identiteetin, minäkuvan sekä itsetuntemuksen rakentuminen, seksuaalisuuden kehitys, huolenpidon sekä perheen ja läheisten merkitsevyys, mielenterveys sekä itsensä arvostaminen ja turvataidot (Opetushallitus 2014, 399-340). Oppimiskäsitys perustuu oppilaslähtöiseen oppimiseen. Oppilas nähdään aktiivisena tekijänä, joka oman kokemusmaailmansa kautta konstruoi uutta tietoa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja ympäristön kanssa. Erilaisten aistien käyttö ja toiminnallisuus ovat keskiössä ja oppimisessa korostetaan tekemistä, ajattelemista, tutkimista ja suunnittelua sekä edellä mainittujen prosessien arvioimista. (Opetushallitus 2014, 17.)
Keskeistä on lisäksi seksuaalisuuteen ja sen eri näkökulmiin perehtyminen, valinnat ja niiden seuraukset sekä seksuaalisen kehityksen monimuotoisuus (Opetushallitus 2014, 240, 399). Peruskoulun vuosiluokilla 1-6 seksuaalikasvatus on integroituna ympäristöopin piiriin ja tavoitteena on muun muassa tukea ihmisenä kasvamista, käsitellä tunteita, perehtyä kehittymiseen ja ruumiin osiin sekä väkivallan ehkäisy. Lisäksi yksi keskeisempiä tavoitteita on saada oppilaat näkemään valintojaan pidemmälle ja niiden vaikutukset esimerkiksi elämälle tällä hetkellä ja tulevassa. Etenkin terveyden edistämisen aspektista, keskiössä on oppia ymmärtämään tekijöitä, jotka suojaavat ja tukevat terveyttä.
Peruskoulun vuosiluokkien 1-6 seksuaalikasvatukseen lukeutuu monia eri aihe alueita kuten tunteiden käsittely, ihmisen kehittyminen ja ruumiin osat sekä väkivallan ehkäisy.
(Opetushallitus 2014, 132, 239-241.) Keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 3-6 seksuaalikasvatuksen näkökulmasta keskittyvät vielä ihmisen kehittymiseen ja lisääntymiseen. Kasvun ja kehityksen yksilölliset vaiheet ikäkausi sidonnaisesti tulevat myös esille. Lisäksi omien arvojen ja asenteiden tiedostaminen sekä pohtiminen kulkevat tiiviisti muiden aihealueiden rinnalla. (Opetushallitus 2014, 241.) Jotta seksuaalikasvatus peruskoulussa voi saavuttaa parhaan mahdollisen vaikutuksen, edellyttää se seksuaalikasvattajalta pedagogisesti avointa sekä rohkeaa opetussuunnitelman hyödynnystä niin opetusmenetelmien kuin ylipäätänsä tuntien suunnittelun suhteen (Mason 2010).
Opettajat toimivat seksuaalikasvattajina peruskoulussa ja aiheita käsitellään useissa eri oppiaineissa, jotka lukeutuvat vuosiluokilla 1-6 ympäristöopin alle (THL 2014, 39;
Opetushallitus 2014, 239). Peruskoulun viidennellä luokalla eli noin 10-11- vuotiaana lapset kiinnostuvat seksuaalisuudesta sekä siihen liittyvistä muutoksista, tätä vaihetta voidaan kutsua varhaispuberteetiksi. Varsinainen puberteetti alkaa kuitenkin usein nivelvaiheessa peruskoulun 6. ja 7. luokkien aikana, minkä vuoksi tiedot tulevista muutoksista kehossa ja mielessä tulisi kertoa hyvissä ajoin. (THL 2014, 39; Chaiwongroj, Buaraphan & Supasetsiri 2014; WHO 2010 43-47; WHO 2014.) Itsetyydytys, seurustelu, minäkuva ja identiteetti, seksuaalisuus sekä lisääntymisterveys ovat oleellisia sisältöjä peruskoulun vuosiluokilla 1-6. Oppilaille tulee kertoa näistä asioista sekä opettaa heitä huomaamaan ja keskustelemaan muun muassa median, pornon, kulttuurin ja lakien vaikutuksesta seksuaalisuuteen (THL 2014, 47; WHO 2010, 43-47; WHO 2014).
Kontulan ja Meriläisen (2007, 123-131) tutkimuksessa kartoitettiin seksuaalikasvatusta 2000-luvun Suomessa. Tutkimukseen osallistui 518 koulua keväällä 2006, joista miltei kaikki koulut toteuttivat 7. ja 8. luokilla vuoden 2004 perusopetuksen opetussuunnitelmaa.
