Ravintoaineiden yhteys matala-asteiseen tulehdukseen
Mira Rikkonen Ravitsemustiede Itä-Suomen yliopisto
Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos
Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö
27.08.2021
Itä-Suomen yliopisto, Terveystieteiden tiedekunta
Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö Ravitsemustiede
RIKKONEN MIRA K.J.: Ravintoaineiden yhteys matala-asteiseen tulehdukseen Pro gradu -tutkielma, 49 sivua,
Ohjaajat: FT, dosentti Maria Lankinen, professori Ursula Schwab Elokuu 2021
Asiasanat: matala-asteinen tulehdus, hs-CRP, ravintoaine
RAVINTOAINEIDEN YHTEYS MATALA-ASTEISEEN TULEHDUKSEEN
Krooninen matala-asteinen tulehdus on monien sairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien, osatekijä. Matala-asteinen tulehdus on yhdistetty muun muassa suurentuneeseen tyypin 2 diabeteksen, dementian ja masennuksen riskiin. Ravitsemuksella on havaittu olevan merkittävä rooli matala-asteisessa tulehduksessa. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää poikkileikkausasetelmassa interventiotutkimuksen lähtötilanteessa ruokavalion ravintoaineiden saannin yhteyttä herkän C-reaktiivisen proteiinin (hs-CRP) pitoisuuteen seerumissa. Tutkimus toteutettiin osana Itä-Suomen yliopiston lääketieteen laitoksen T2D-GENE-tutkimusta, joka on 3 vuotta kestävä kontrolloitu elintapainterventiotutkimus.
Tutkittavat (n=613) olivat 45–73-vuotiaita itäsuomalaisia miehiä, joilta mitattiin intervention alussa hs-CRP-pitoisuus. Lisäksi tutkittavat pitivät ruokapäiväkirjaa neljänä peräkkäisenä päivänä, joista yksi oli viikonlopun päivä. Ruokapäiväkirjat tallennettiin ravintolaskentaohjelmaan
energian ja ravintoaineiden saannin laskemiseksi. Tarkempiin tilastollisiin analyyseihin, kuten Spearmanin korrelaatioanalyysiin, jotka tehtiin IBM SPSS statistics -tilasto-ohjelmalla, valittiin ravintoaineita, jotka on yhdistetty aiemmissa tutkimuksissa matala-asteiseen tulehdukseen.
Kokonaisenergiansaanti oli käänteisesti yhteydessä hs-CRP-pitoisuuteen. Rasvahapoista ainoastaan omega-6 rasvahappojen saanti oli käänteisesti yhteydessä hs-CRP-pitoisuuteen.
Kuidun, sakkaroosin, C-vitamiinin ja folaatin saannin ja hs-CRP-pitoisuuden välillä oli tilastollisesti merkitsevä käänteinen yhteys. Proteiinin, hiilihydraattien, alkoholin ja kokonaisrasvan saannin ja hs-CRP-pitoisuuden välillä ei havaittu tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä. Myöskään
tyydyttyneiden, kertatyydyttymättömien ja kokonaismonityydyttymättömien rasvahappojen sekä kolesterolin saannin ja hs-CRP-pitoisuuden välillä ei havaittu tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä.
Kuidun, C-vitamiinin, folaatin ja omega-6-rasvahappojen saannit ovat käänteisessä yhteydessä matala-asteiseen tulehdukseen ikääntyvillä miehillä, joilla on heikentynyt paastoglukoosi.
University of Eastern Finland, Faculty of Health Sciences Institute of Public Health and Clinical Nutrition
Nutrition
RIKKONEN MIRA K.J.: Association of nutrients with low-grade inflammation Master’s Thesis, 49 p.
Supervisors: PhD, docent Maria Lankinen, Professor Ursula Schwab August 2021
Keywords: low-grade inflammation, hs-CRP, nutrient
ACCOCIATION OF NUTRIENTS WITH LOW-GRADE INFLAMMATION
Chronic low-grade inflammation is a component of many diseases, such as cardiovascular diseases. Low-grade inflammation has been linked to the risk for type 2 diabetes, dementia, and depression, among others. Nutrition has been found to play a significant role in low-grade inflammation. The aim of this master's thesis was to investigate the relationship between dietary nutrient intake and concentration of serum high sensitivity C-reactive protein (hs-CRP) at
baseline of the 3-year controlled lifestyle intervention study T2D-GENE.
The subjects (n = 613) were eastern Finnish men aged 45–73 years, from whom hs-CRP concentration was measured at the beginning of the intervention. In addition, subjects kept a food diary for four consecutive days, one of which was a weekend day. Energy and nutrient intakes were calculated with a nutrient-calculation software. For detailed statistical analyses, such as the Spearman correlation analysis performed with IBM SPSS statistics. Nutrients associated with low-grade inflammation in previous studies were selected.
Total energy intake was inversely associated with hs-CRP concentration. Of the fatty acids, only omega-6 fatty acids intake was inversely associated with hs-CRP concentration. There was a statistically significant inverse association between fiber, sucrose, vitamin C, and folate intake and hs-CRP concentration. No statistically significant correlations were found between hs-CRP
concentration and intake of protein, carbohydrates, alcohol, or total fat intake as energy percentage. No statistically significant associations were found between saturated, monounsaturated, or total polyunsaturated fatty acids or cholesterol intake and hs-CRP concentration.
Intake of fiber, vitamin C, folate, and omega-6 fatty acids are inversely associated with low-grade inflammation in aging men with impaired fasting glucose.
Lyhenteet
CRP C-reaktiivinen proteiini hs-CRP herkkä C-reaktiivinen proteiini TNF-α tuumorinekroositekijä alfa
TNF-α-R2 tuumorinekroositekijä alfa-2reseptori IL interleukiini
BMI painoindeksi
SCFA lyhytketjuinen rasvahappo SFA tyydyttynyt rasvahappo
MUFA kertatyydyttymätön rasvahappo PUFA monityydyttymätön rasvahappo EPA eikosapentaeenihappo
DHA dokosaheksaeenihappo E% prosenttia energiansaannista
ICAM-1 intersellulaarinen adheesiomolekyyli
Sisältö
1 Johdanto ... 8
2 Kirjallisuus ... 9
2.1 MATALA-ASTEINEN TULEHDUS ... 9
2.1.1 Tulehdusreaktion syntyminen ... 9
2.1.2 Matala-asteisen tulehduksen mittaaminen ... 11
2.2 RAVINTOAINEIDEN YHTEYS MATALA-ASTEISEEN TULEHDUKSEEN ... 11
2.2.1 Rasvat ... 12
2.2.2 Kolesteroli... 17
2.2.3 Kuitu ... 18
2.2.4 Sakkaroosi ... 19
2.2.5 Folaatti ... 23
2.2.6 C-vitamiini ... 23
3 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET ... 26
4 AINEISTO JA MENETELMÄT ... 27
4.1 Aineisto ... 27
4.2 Menetelmät ... 28
4.2.1 Laboratoriotutkimukset ... 28
4.2.2 Ravintoaineiden saanti ... 29
4.2.3 Tulosten tilastollinen käsittely ... 30
5 TULOKSET... 31
5.1 Tutkittavien ravinnonsaanti ... 31
5.2 Ravintoaineiden saannin yhteys seerumin hs-CRP-pitoisuuteen ... 32
5.3 Kuidun saannin yhteys seerumin hs-CRP-pitoisuuteen... 33
5.4 Folaatin saannin yhteys seerumin hs-CRP-pitoisuuteen ... 34
5.5 C-vitamiinin saannin yhteys seerumin hs-CRP-pitoisuuteen ... 35
5.6 Omega-6-rasvahappojen saannin yhteys seerumin hs-CRP pitoisuuteen ... 36
6 POHDINTA ... 38
6.1 Päätulokset ... 38
6.1.1 Ravintokuitu ... 38
6.1.2 Rasvat ... 39
6.1.3 Folaatti ja C-vitamiini ... 40
6.2 Tutkimuksen vahvuudet ja heikkoudet ... 41
7 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 42
1 Johdanto
Kroonisen matala-asteisen tulehduksen on tutkittu oleva yhteydessä esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien, erilaisten syöpien, Alzheimerin taudin sekä depression syntyyn (Grivennikov ym. 2010, Esser, N. ym. 2014, Kiecolt-Glaser ym. 2015, Uchoa ym. 2016, Bäck ym. 2019). Matala-asteinen tulehdus on yhteydessä myös lisääntyneeseen kuolleisuuteen, ja esimerkiksi suurentunut tulehdusmerkkiaineiden pitoisuus, herkkä C-reaktiivinen proteiini (hs- CRP) ja C-reaktiivinen proteiini (CRP), on yhdistetty lisääntyneeseen kokonaiskuolleisuuteen, mikä ei selity yksistään sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden suurentumisella (Kaptoge ym.
2010). Lihavuuden on tutkittu vaikuttavan myös matala-asteiseen tulehdukseen, ylipainoisilla suurentuneet rasvasolut tuottavat tulehdusta lisääviä sytokiinejä, jotka lisäävät
tulehdusreaktiota rasvakudoksessa (Calder ja Yaqoob 2013).
Matala-asteisella tulehduksella ja sen hillitsemisellä on merkitystä monien sairauksien syntyyn, joten sen vähentäminen on tärkeää. Ravitsemuksella on havaittu olevan merkittävä rooli matala- asteisessa tulehduksessa (Minihane ym. 2015). Sekä runsaasti glukoosia että rasvaa sisältävät ateriat lisäävät postprandiaalista tulehdusta elimistössä (Calder ym. 2011). Kroonisen matala- asteisen tulehduksen synty sekä sen vaikutukset elimistössä ovat monien asioiden summa, ja näin ollen ilmiön tutkiminen on haastavaa.
Vaikka matala-asteisen tulehduksen ja ravintoaineiden saannin välistä yhteyttä on tutkittu paljon, yhtenevä tutkimustieto eri ravintoaineista on vielä puutteellista ja osittain ristiriitaista, esimerkiksi tyydyttyneiden rasvahappojen kohdalla (Telle-Hansen ym. 2017, Bujtor ym. 2021).
Aiemman tutkimusnäytön perusteella ravitsemussuositusten mukaan koostettu ruokavalio, jossa kiinnitetään erityishuomiota rasvan ja hiilihydraattien laatuun sekä kasvisten, hedelmien ja marjojen riittävään käyttöön, on yleisesti terveyttä edistävä ja myös yhteydessä matalampiin tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksiin (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014).
Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää poikkileikkausasetelmalla
energiaravintoaineiden, kolesterolin, sakkaroosin, kuidun, C-vitamiinin ja folaatin saannin yhteyttä seerumin hs-CRP-pitoisuuteen miehillä, joilla on heikentynyt paastoglukoosi.
2 Kirjallisuus
2.1 MATALA-ASTEINEN TULEHDUS
2.1.1 Tulehdusreaktion syntyminen
Tulehdus on elimistön normaali puolustusreaktio erilaisia mikrobeja tai muita tulehduksen aiheuttajia vastaan (Calder ja Yaqoob 2013). Elimistön immuunipuolustus koostuu
synnynnäisestä sekä hankitusta (adaptiivisesta) immuniteetistä. Synnynnäinen immuniteetti on meillä heti syntymästä, mutta se muokkautuu elämän myötä ja siihen vaikuttavat saadut
rokotukset sekä elinympäristön mikrobit, joista muodostuu adaptiivinen immuniteetti. Elimistön tulehdusreaktio vieraalle mikrobille on tyypillisesti hyvin nopea, jota seuraa solujen aktivaatio ja välittäjäaineiden vapautuminen (Seppälä ja Meri 2011). Tällä nopealla reaktiolla elimistö pyrkii näineliminoimaan vieraita tai omia haitallisiksi käyneitä rakenteita, signaloimaan uhasta ja käynnistyneistä reaktioista kehon eri osille ja käynnistämään paranemisprosessin. Keskeinen tekijä tulehduksen säätelyssä ovat inflammasomit, jotka ovat solunsisäisiä proteiinikomplekseja, jotka tunnistavat vaaratekijöitä, ja käynnistävät tulehdusreaktion (Junttila ym. 2013).
Tulehdusreaktion synnyssä on myös mukana monia eri välittäjäaineita, jotka ovat usein lyhytvaikutteisia peptidejä tai lipidejä. Reaktion seurauksena esiintyy tulehdukseen liittyvä kuumetila. Tulehdusreaktion muita oireita voivat olla iholla tunnistettavissa olevat oireet, kuten punoitus, turvotus ja kipu, tai muissa elimissä esimerkiksi lisääntynyt verenkierto ja verisuonten läpäisevyys sekä nesteen ja tulehdussolujen kertyminen kudokseen (Seppälä ja Meri 2011).
Inflammaatiolla tarkoitetaan kudoksen ärsyyntymisreaktiota sisäisiin tai ulkoisiin ärsykkeisiin ja se voi olla myös oireeton, jolloin voidaan puhua lievästä eli matala-asteisesta tulehduksesta (Antonelli ja Kushner 2017). Taulukossa 1 on esitettynä infektion ja matala-asteisen tulehdukset eroja.
Taulukko 1. Infektion ja matala-asteisen tulehduksen erot.
Matala-asteisesta tulehduksesta on kyse, kun elimistössä ei ole kudosvaurioita, infektiota tai
”klassisia” tulehdukseen viittaavia oireita (Antonelli ja Kushner 2017). Matala-asteiseen tulehdukseen eli inflammaatioon ei liity infektiota (Seppälä ja Meri 2011). Elimistössä ei ole havaittavissa mitään silmin nähtävää reaktiota, vaan kyseessä on immuunijärjestelmän toimiminen lievästi liian aktiivisena. Ainoa merkki tällaisesta koko elimistöä hallitsevasta tulehdustilasta on lievästi koholla olevat tulehduksen merkkiaineet, kuten C-reaktiivisen proteiini, tai herkkä C-reaktiivinen proteiini.
Kun elimistön korjausjärjestelmä tulehdustilaan ei toimi kunnolla, tai tulehduksen laukaisevalle tekijälle altistuu jatkuvasti, voi tulehduksesta tulla kroonista matala-asteista tulehdusta (Calder ja Yaqoob 2013). Matala-asteisen tulehduksen on tutkittu olevan yhteydessä esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien, erilaisten syöpien, Alzheimerin taudin sekä depression syntyyn (Grivennikov ym. 2010, Esser, N. ym. 2014, Kiecolt-Glaser ym. 2015, Uchoa ym. 2016, Bäck ym. 2019). Esimerkiksi masennuksen ja matala-asteisen tulehduksen yhteyksiä selvittävissä meta-analyysissä havaittiin vakavaa masennusta sairastavilla suurempia
tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksia, mutta on vaikea tietää, johtuuko suuremmat pitoisuudet masennuksesta vai onko masennus huonontanut ruokailutottumuksia ja elämäntapoja, jotka puolestaan suurentaisivat tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksia (Howren ym. 2009). Ylipainoisilla suurentuneet rasvasolut voivat toimia matala-asteisen tulehduksen taustalla (Calder ja Yaqoob 2013). Rasvasolut tuottavat tulehdusta lisääviä sytokiinejä, akuutin vaiheen proteiineja ja
Akuutti Infektio Matala-asteinen tulehdus Aiheuttajat Mikrobiperäiset Infektiot, trauma,
solujen stressi
Metabolinen toimintahäiriö, kudosvaurio, ruokavalio, ylipaino
Kesto Lyhytaikainen Pitkäaikainen
Voimakkuus Korkea Matala
Seuraukset Paraneminen Sivuvaikutuksia terveyteen
Biomarkkerit interleukiini-6 ja -1β,
tuumorinekroositekijä alfa, C- reaktiivinen proteiini
herkkä-C-reaktiivinen proteiini, interleukiini-6 ja -1β,
tuumorinekroositekijä alfa
kemokiineja, jotka kaikki houkuttelevat verenkierrosta rasvakudokseen monosyyttejä, jotka aktivoituvat makrofageiksi, jotka puolestaan lisäävät tulehdusreaktiota rasvakudoksessa.
2.1.2 Matala-asteisen tulehduksen mittaaminen
CRP on nopeasti tulehdukseen reagoiva maksan tuottama valkuaisaine, joka tulisi terveellä olla alle 5 mg/l (Eskelinen 2016). CRP-pitoisuus voi moninkertaistua erilaisissa bakteerien
aiheuttamissa tulehdustiloissa, kun taas virusperäisissä tulehduksissa pitoisuus voi kohota hieman. Matala-asteisen tulehduksen tarkempana mittarina toimii herkkä-CRP, joka kuvastaa paremmin matala-asteista tulehdusta (Huslab). Alle 1 mg/l pitoisuus viittaa siihen, ettei
elimistössä ole matala-asteista tulehdusta. Jos pitoisuus nousee yli 3 mg/l, kyseessä on matala- asteinen tulehdus. Jo lievästi suurentunut hs-CRP-pitoisuus on yhteydessä lisääntyneeseen aterotromboosin ja sepelvaltimotaudin riskiin. Muita merkkiaineita, joilla voidaan tutkia matala- asteista tulehdusta, ovat mm. tuumorinekroositekijä alfa (TNF-α), interleukiini 1 beeta (IL-1β) sekä interleukiini 6 (IL-6) (Calder ja Yaqoob 2013).
2.2 RAVINTOAINEIDEN YHTEYS MATALA-ASTEISEEN TULEHDUKSEEN
Eri ravintoaineiden yhteyttä tulehdukseen on tutkittu paljon. On esitetty, että eri ravintoaineet ovat yhteydessä tulehdukseen voimistavasti tai hillitsevästi, sekä akuutisti että kroonisesti (Minihane ym. 2015). Sekä runsaasti glukoosia että rasvaa sisältävät ateriat lisäävät
postprandiaalista tulehdusta elimistössä (Calder ym. 2011). Terveyttä edistävät ruokailutavat, joihin kuuluu kasvisten, hedelmien, kalan ja täysjyvätuotteiden suosiminen, on osoitettu puolestaan vähentävän tulehdusmerkkiaineiden määrää veressä. Kroonisen matala-asteisen tulehduksen synty sekä sen vaikutukset elimistössä ovat monien asioiden summa, ja näin ollen ilmiön tutkiminen on haastavaa. Tutkimuksissa on tyypillisesti mitattu muutamien
tulehdusmarkkereiden pitoisuuksia veressä, usein paastossa, ja nämä eivät välttämättä heijasta kudostason tulehdusta tai sitä, mitä elimistössä tapahtuu tulehdusreaktion seurauksena
(Minihane ym. 2015).
2.2.1 Rasvat
Rasvat jaetaan pääasiallisesti kolmeen eri ryhmään, tyydyttyneisiin, kertatyydyttymättömiin (MUFA) sekä monityydyttymättömiin rasvahappoihin (PUFA) (Mutanen ja Voutilainen 2015).
Monityydyttymättömistä rasvahapoista, kuten välttämättömistä linoli- ja alfalinoleenihapoista, voidaan muodostaa elimistössä vielä pidempiketjuisia monityydyttymättömiä rasvahappoja, kuten eikosapentaeenihappoa (EPA) sekä dokosaheksaeenihappoa (DHA). (Mutanen ja Voutilainen 2015).
Ravinnon rasvahapot, kuten muutkin energiaravintoaineet, voivat vaikuttaa elimistön tulehdusprosesseihin suurentuneen kehon painon sekä rasvakudoksen määrän kautta, tai vaikuttamalla elimistön kalvorakenteiden ja lipidien koostumukseen ja toimintaan (Minihane ym.
2015).
Tyydyttyneet rasvahapot (SFA)
Tyydyttyneiden rasvahappojen, joita on paljon muun muassa kookosöljyssä, voissa ja rasvaisissa maitovalmisteissa, kuten juustossa ja kermassa, epäedulliset vaikutukset terveydelle ovat olleet jo pitkään tiedossa (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014). Tyydyttyneiden rasvahappojen vaikutuksia on tutkittu muun muassa erilaisilla lyhyillä ateriakokeilla, joissa tutkittavat nauttivat usein jotain runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja sisältävää tuotetta, kuten kermaa, ja katsotaan postprandiaalisia vaikutuksia tulehdusmerkkiaineisiin. Ghanimin ja kumppaneiden (2017)
tutkimuksessa havaittiin kuohukerman kerta-annoksen suurentavan postprandiaalisesti veren LPS:n (lipopolysakkaridin) ja muiden tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksia (Ghanim ym. 2017).
Ateriakokeita pidempiä interventiotutkimuksia on aiheesta myös tehty. Vuonna 2017 tehdyssä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa, jossa oli mukana 28 tutkimusta, havaittiin, ettei tyydyttyneellä rasvalla ollut merkittävää vaikutusta tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksiin paastossa (Telle-Hansen ym. 2017). Kolmessa mukana olleessa tutkimuksessa kuitenkin havaittiin suurempia pitoisuuksia tulehdusmerkkiaineissa, kun nautittiin tyydyttyneitä rasvoja suhteessa enemmän kuin omega-3- ja omega-6-rasvahappoja. Tuoreessa vuonna 2021
valmistuneessa katsauksessa tutkittiin eri ravintoaineiden yhteyksiä tulehdusmerkkiaineisiin lapsilla (Bujtor ym. 2021). Mukana olleista 53 tutkimuksesta 13 havainnoivaa tutkimusta selvitti tyydyttyneiden rasvahappojen saannin yhteyttä tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksiin.
Tuloksissa havaittiin SFA:n saannin olevan yhteydessä korkeampiin CRP- ja IL-6-pitoisuuksiin, kaikissa 13 tutkimuksessa.
Tyydyttynyt rasva suurentaa seerumin LDL-kolesterolipitoisuutta, joka vuosien kuluessa voi kertyä verisuonten seinämiin ja aiheuttaa seinämissä tulehdusta ja ateroskleroottisen plakin muodostumista. Ateroskleroosi on esimerkki tulehduksellisesta sairaudesta, jossa verisuonten seinämiin kertynyt plakki kerää paikalle tulehdussoluja (Aro 2014). Pidempikestoisia tutkimuksia tyydyttyneiden rasvojen vaikutuksista tulehdusmerkkiaineisiin tarvittaisiin vielä lisää.
Kertatyydyttymättömät rasvahapot (MUFA)
Kertatyydyttymättömien rasvahappojen lähteitä ovat ei-trooppiset kasviöljyt, kuten rypsi- ja oliiviöljy, sekä mm. avokado, pähkinät ja siemenet (Mutanen ja Voutilainen 2015). On tutkittu jonkun verran sitä, onko eri lähteiden välillä eroja, koska kertatyydyttymättömiä rasvahappoja voi saada sekä eläin- että kasviperäisistä rasvoista. Esimerkiksi Zong ja muut (2018) tekivät laajan tutkimuksen selvittääkseen näiden rasvahappojen eri lähteiden yhteyttä sepelvaltimotaudin riskiin, ja havaitsivat käänteisen yhteyden kasviperäisten kertatyydyttymättömien rasvahappojen lähteiden, kuten oliiviöljyn, pähkinöiden ja siementen, sekä sepelvaltimotaudin riskin välillä.
Tutkimuksessa todettiin kuitenkin, että kertatyydyttymättömät rasvahapot eläinperäisistä lähteistä korreloivat tyydyttyneen rasvan saannin kanssa, kun taas kasviperäisistä lähteistä olevat rasvahapot korreloivat monityydyttyneiden rasvahappojen käytön kanssa.
Kaikista rasvahapoista kertatyydyttymättömät ovat kenties vähiten tutkittuja matala-asteiseen tulehdukseen liittyen, erityisesti terveillä tutkittavilla. Esser ja muut (2013) tutkivat eri
rasvahapoilla, SFA, MUFA tai PUFA, rikastettujen pirtelöiden vaikutuksia tulehdusmerkkiaineisiin hoikilla ja ylipainoisilla keski-ikäisillä miehillä (n=36) postprandiaalisesti neljän tunnin ajan (Esser, D. ym. 2013). Tutkimuksessa ei havaittu eroja plasman CRP-pitoisuudessa eri
rasvahapporyhmien välillä. Petersson ym. (2010) tekivät 12 viikon mittaisen
interventiotutkimuksen (LIPGENE-tutkimus) metabolista oireyhtymää sairastavilla (n=417) (Petersson ym. 2010). Tutkittavat jaettiin neljään eri ryhmään, kahdessa ryhmässä oli suurempi annos joko tyydyttyneitä tai kertatyydyttymättömiä rasvahappoja (38 energiaprosenttia (E%)), kolmannessa ryhmässä vähärasvainen ruokavalio omega-3-rasvahappolisällä tai neljäs ryhmä vähärasvaisella ruokavaliolla ilman omega-3-rasvahappolisää. Ryhmien välillä ei havaittu merkitsevää eroa seerumin CRP-pitoisuuksissa tutkimuksen alussa eikä lopussa. Miller ym.
(2016) tutkivat moni- ja kertatyydyttymättömillä rasvoilla rikastettujen vähäenergiaisten
muffinssien syönnin vaikutuksia tulehdusmerkkiaineisiin kuuden kuukauden intervention aikana metabolista oireyhtymää sairastavilla keski-ikäisillä naisilla ja miehillä (Miller ym. 2016). 182:sta osallistuneesta tutkittavasta vain 34 suoritti intervention loppuun. Tutkittavat söivät kolme muffinssia päivittäin, ja muu ruokavalio pyrittiin pitämään samana intervention ajan. Merkittäviä muutoksia ei havaittu tulehdusmerkkiaineiden (hs-CRP, IL-8 tai TNFα) pitoisuuksissa. Lähtötason tuloksiin verrattuna molemmissa ryhmissä havaittiin kuitenkin painon laskua (MUFA: −2.3±1 kg, P=0.06; PUFA: −4.6±2 kg; P=0.002). PUFA-ryhmässä havaittiin lisäksi muun muassa
triglyseridipitoisuuden pienenemistä (p=0,02) sekä verenpaineen laskua.
Kertatyydyttymättömien rasvahappojen ja tulehduksen välinen yhteys vaikuttaa olevan neutraali tämänhetkisten tutkimustulosten valossa. Lisätutkimusta tarvitaan erityisesti terveiden
tutkittavien osalta.
Monityydyttymättömät rasvahapot (PUFA)
Omega-3- ja -6-rasvahappojen yhteyttä matala-asteiseen tulehdukseen on tutkittu paljon.
Erityisesti huolta on herättänyt omega-6-rasvahappojen (linolihappo, arakidonihappo) mahdolliset tulehdusta lisäävät ominaisuudet (Johnson ja Fritsche 2012). Arakidonihapon on oletettu lisäävän tulehdusta kehossa, koska siitä muodostuvilla eikosanoideilla on tutkimuksissa havaittu olevan lievää tulehdusta lisäävää vaikutusta. Koska arakidonihappoa voidaan
muodostaa linolihaposta, joka on toinen välttämättömistä rasvahapoista, nähdään molemmat epäedullisina. Kuitenkin vain 0,3–0,6 % linolihaposta muuttuu elimistössä arakidonihapoksi (Rett
ja Whelan 2011). Johnsonin ja Fritschen (2012) systemaattisessa katsauksessa 15
satunnaistetusta kontrolloidusta tutkimuksesta terveillä henkilöillä ei havaittu yhteyttä matala- asteisen tulehduksen ja omega-6-rasvahappojen saannin välillä. Linolihapon saannin lisäämisellä tai vähentämisellä ei ollut vaikutusta veren tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksiin (CRP, TNF-α, IL- 6) 2–9 viikon pituisissa tutkimuksissa. Myös pidempiaikaisempia tutkimuksia linolihapon
vaikutuksista tulehdusmerkkiaineisiin on tehty. Suomalaisessa kohorttitutkimuksessa havaittiin 5 vuoden seurannassa, että runsaampi linolihapon saanti 1287 miehellä, iältään 42–60 vuotta, oli yhteydessä pienempään plasman CRP-pitoisuuteen (Virtanen ym. 2018). Sun ym. (2017)
systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissä, jossa selvitettiin 30 eri tutkimuksen pohjalta linolihapon saannin yhteyttä veren tulehdusmerkkiaineisiin, todettiin, ettei lisääntyneellä LA:n käytöllä ole yhteyttä veren sytokiinien (TNF, IL-6, MCP-1, adiponektiini) pitoisuuksiin eikä CRP- pitoisuuteen (Su ym. 2017).
Perimän on osoitettu muokkaavan omega-6-rasvahappojen tulehdusta lisäävää tai vähentävää vaikutusta (Lankinen ym. 2019). FADS1-geeni, joka säätelee delta-5-desaturaasi-nimisen
entsyymin toimintaa elimistössä, on mukana reaktioketjussa, joka muuttaa linolihappoa
arakidonihapoksi. FADS1 rs174550 geenipolymorfiassa esiintyy kolmea eri genotyyppiä, TT, TC ja CC. TT-genotyypin kantajilla delta-5-desaturaasi-entsyymin aktiivisuus on tehokasta ja CC-
genotyypin kantajilla puolestaan vähäisempää. TC-genotyypin kantajilla desaturaasiaktiivisuus on näiden väliltä. Kuopiolaisessa poikkileikkaustutkimuksessa, jossa oli tutkittavina 1337 suomalaista miestä, havaittiin, että suurempi linolihapon pitoisuus veressä oli yhteydessä pienempään hs-CRP-pitoisuuteen, erityisesti TT-genotyypin kantajilla, joita tutkittavista oli 444.
648:lla tutkittavista oli TC-genotyyppi ja myös heillä runsaampi linolihapon pitoisuus veressä oli yhteydessä hieman pienempään hs-CRP-pitoisuuteen. 245:lla tutkittavista oli FADS1-geenistä CC- genotyyppi. Näillä henkilöillä suurempi linolihapon pitoisuus veressä ei ollut yhteydessä hs-CRP- pitoisuuteen. Merkittävän tästä tutkimuksesta teki genotyyppiin pohjautuvan intervention näyttö, joka oli yhtenäinen poikkileikkaustulosten kanssa. Tämä tutkimus tukee käsitystä siitä, että omega-6-rasvahapot eivät lisää tulehdusta elimistössä, ja nämä rasvahapot voivat suurella joukolla ihmisistä vähentää matala-asteista tulehdusta elimistössä. Tämä Kuopiossa tehty
tutkimus on ensimmäisiä laatuaan, ja lisää tutkimuksia tarvitaan selvittämään geenien ja ravintotekijöiden yhteisvaikutuksia.
Omega-3-rasvahapoilla on esitetty olevan tulehdusta vähentäviä vaikutuksia (Calder ym. 2011).
Omega-3-rasvahappoihin kuuluvat alfalinoleenihappo, jota saadaan runsaasti esimerkiksi
rypsiöljystä, saksanpähkinöistä ja pellavansiemenöljystä, sekä eikosapentaeenihappo (EPA) sekä dokosaheksaeenihappo (DHA), joita saadaan rasvaisesta kalasta. Monissa tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu tulehdusta vähentävän vaikutuksen olevan vähäistä, jopa olematonta (Balk ym. 2006, Custodero ym. 2018). Näissä tutkimuksissa on ollut käytössä omega-3-
rasvahapposuplementit. Meta-analyysissä vuodelta 2014 tutkittiin terveillä sekä kroonista ei- autoimmuunisairautta sairastavilla omega-3-rasvahappojen yhteyttä tulehdusmerkkiaineiden (IL- 6, TNF-α ja CRP) pitoisuuksiin (Li ym. 2014). Meta-analyysissä tutkittiin erikseen
rasvahapposuplementin sekä ravinnosta saadun omega-3-rasvahappojen yhteyttä tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksiin. Tuloksissa havaittiin suplementtien käyttäjillä
merkitsevästi pienempiä pitoisuuksia kaikissa mitatuissa tulehdusmerkkiaineissa sekä terveillä että sairailla tukittavilla kontrolliryhmään verrattuna. Ravinnosta saatujen omega-3-
rasvahappojen vaikutusta samoihin merkkiaineisiin oli tutkittu vain kroonista ei-
autoimmuunisairautta sairastavilla, ei terveillä. Näissä tutkimuksissa havaittiin merkitsevästi matalampia pitoisuuksia vain IL-6-pitoisuuksissa, ei CRP- tai TNF-α-pitoisuuksissa.
Tutkimuksia, joissa olisi tutkittu pelkästään ravinnosta saatujen omega-3-rasvahappojen vaikutuksia tulehdusmerkkiaineisiin ja matala-asteiseen tulehdukseen, ei ole yhtä paljon kuin suplementtitutkimuksia. Schwab ja muut (2018) tutkivat rasvaisen ja vähärasvaisen kalan sekä camelinaöljyn, joka sisältää runsaasti alfalinoleenihappoa, vaikutuksia
glukoosiaineenvaihduntaan ja matala-asteiseen tulehdukseen henkilöillä, joilla on heikentynyt glukoosiaineenvaihdunta (Schwab ym. 2018). Tutkittavat (n=79) jaettiin satunnaisesti neljään ryhmään, joista yksi oli kontrolliryhmä. Satunnaistettu, kontrolloitu tutkimus kesti 12 viikkoa, jonka aikana rasvaisen ja vähärasvaisen kalan ryhmissä tutkittavat söivät neljä kala-ateriaa viikossa, camelinaöljyryhmässä tutkittavat söivät päivittäin 27 g öljyä, josta saa 10 g
alfalinoleenihappoa. Tuloksissa ei havaittu ryhmien välillä eroja tulehdusmerkkiaineiden
pitoisuuksissa (hs-CRP, IL-1Ra, hs-IL-1β, omentin, IL-18, intersellulaarinen adheesiomolekyyli-1;
ICAM-1). Reinders ja muut (2012) tutkivat seerumin omega-3-rasvahappojen pitoisuuden yhteyttä seerumin CRP-pitoisuuteen miehillä (Reinders ym. 2012). Tutkimuksessa oli aineistona suomalainen KIHD-tutkimus (Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study), jossa oli mukana 1395 tervettä keski-ikäistä miestä. Tuloksissa havaittiin merkitsevä käänteinen yhteys omega-3-rasvahappojen ja CRP-pitoisuuden välillä. Saman aineiston pohjalta on tutkittu myös ravinnosta saatujen omega-3-rasvahappojen yhteyttä sydän- ja verisuonitautien riskiin.
Tuloksissa havaittiin pitkäketjuisilla omega-3-rasvahapoilla yhteys pienentyneeseen riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin (Virtanen ym. 2014). KIHD-tutkimuksessa on ollut käytössä neljän päivän ruokapäiväkirja ravinnonsaannin arviointimenetelmänä.
2.2.2 Kolesteroli
Kolesteroli on lipideihin lukeutuva aine, jota elimistö pystyy tuottamaan, eikä sitä tarvita
ravinnosta (Mutanen ja Voutilainen 2015). Ravinnosta tulevasta kolesterolista imeytyy elimistöön arviolta 25–80 %. Koska kyseessä on rasvaliukoinen molekyyli, tarvitsee kolesteroli
kuljetusproteiineja, eli lipoproteiineja, kulkeakseen verenkierrossa. Näitä ovat kylomikronit, VLDL- (very low density), IDL- (intermediate density), LDL- (low density) ja HDL-(high density) lipoproteiinit. Jako perustuu lipoproteiinien tiheyteen sekä rakenteeseen, ja kullakin on oma osuutensa lipidien kuljetuksessa. HDL:n tärkein tehtävä on kolesterolin käänteiskuljetus, jossa HDL-partikkelit kuljettavat kolesterolia perifeerisistä kudoksista, kuten suonten seinämistä, maksaan. HDL:llä on tutkittu olevan myös anti-inflammatorisia ja antioksidanttisia vaikutuksia elimistössä (Barter ym. 2004). LDL:n tehtävä elimistössä on päinvastainen kuin HDL:n, se vastaa lipidien kuljetuksesta maksasta perifeerisiin kudoksiin, tätä kutsutaan endogeeniseksi lipidien kuljetukseksi (Mutanen ja Voutilainen 2015).
Tutkimuksia ravinnosta saadun kolesterolin yhteydestä matala-asteiseen tulehdukseen ja sen merkkiaineisiin ei ole tehty.
2.2.3 Kuitu
Ravintokuitu on hiilihydraatteihin lukeutuva ravintoaine, jonka ominaisuudet ja vaikutukset elimistössä riippuvat paljolti siitä, mistä kuidusta on kyse, tai mikä sen lähde on (Mutanen ja Voutilainen 2015). Kuituja voidaan ryhmitellä fysiologisten ominaisuuksien mukaan viskooseihin (pektiini, kumit, musiinit, β-glukaani) tai ei-viskooseihin kuituihin (selluloosa, hemiselluloosa, ligniini). Viskoosit kuidut pystyvät muodostamaan geelimäisen rakenteen veden kanssa, ja tällaista kuitua on paljon esimerkiksi hedelmissä, marjoissa ja palkokasveissa. Ei-viskooseja kuituja on puolestaan enemmän viljoissa. Viskoosit kuidut usein fermentoituvat helpommin paksusuolessa kuin ei-viskoosit, mutta jako ei ole näin yksinkertainen, vaan on myös joitain ei- viskooseja kuituja, jotka fermentoituvat helposti paksusuolessa. Viskoosien kuitujen kyky sitoa sappihappoja, ja näin pienentää seerumin kolesterolipitoisuutta, on tutkittu olevan suurempi kuin ei-viskoosien kuitujen.
Erilaisten kuitujen vaikutuksia matala-asteiseen tulehdukseen on tutkittu paljon. Vuonna 2008 Ma ja kumppanit tutkivat Yhdysvalloissa ravinnosta saadun kuidun määrän yhteyttä hs-CRP, IL-6 ja TNF-α-R2 (tuumorinekroositekijä alfareseptori 2) pitoisuuksiin poikkileikkaustutkimuksessa (n=1958), ja havaitsivat käänteisen yhteyden kuidun saannin sekä IL-6-pitoisuuden
(kokonaiskuitu p= 0,01, viskoosi kuitu p= 0,004, ei-viskoosi kuitu p= 0,001) ja TNF-α-R2-
pitoisuuden (kokonaiskuitu p= 0,002, viskoosi kuitu p= 0,02, ei-viskoosi kuitu p= <0,001) välillä (Ma ym. 2008). Kuidun saannin ja hs-CRP:n välillä ei havaittu merkitsevää yhteyttä.
Viskoosit kuidut fermentoituvat helpommin paksusuolessa kuin ei-viskoosit kuidut. Näitä bakteerien kasvua stimuloivia kuituja kutsutaan myös nimellä prebiootit (Kirjavainen ym. 2015).
Hiilihydraateista niitä ovat muun muassa frukto-oligosakkaridit eli oligofruktoosit (FOS), galakto- oligosakkaridit eli oligogalatoosit (GOS) ja inuliini. Prebiootit ovat sulamatonta ruoka-ainesta, jotka fermentoituvat paksusuolessa bakteerien toimesta. Ne eivät tuo uusia bakteereja elimistöön, kuten probiootit, vaan ne tukevat jo olemassa olevaa mikrobistoa. Kun bakteerit fermentoivat prebiootteja tai muita imeytymättömiä kuituja paksusuolessa, muodostuu lyhytketjuisia rasvahappoja, asetaattia, butyraattia sekä propionaattia, joilla on tutkittu olevan
tulehdusta vähentäviä ominaisuuksia (McLoughlin ym. 2017). McLoughlinin ja muiden vuonna 2017 tekemässä meta-analyysissä ja systemaattisessa katsauksessa havaittiin 29:stä mukana olleesta prebioottitutkimuksesta 14:ssa (48 %) pienentynyttä tulehdusmerkkiaineiden pitoisuutta verrattuna kontrolliryhmään. Tutkittuja tulehdusmerkkiaineita olivat pääosin TNF-α, IL-6 ja CRP.
Samassa katsauksessa selvitettiin pelkkien lyhytketjuisten rasvahappojen vaikutuksia
tulehdusmerkkiaineisiin. Näistä mukana olleista viidestä tutkimuksesta vain yhdessä havaittiin merkittävästi pienentynyt TNF-α pitoisuus asetaatin antamisen jälkeen verrattuna
kontrolliryhmään.
Täysjyväviljatuotteita suositellaan osaksi terveyttä edistävää ruokavaliota, muun muassa niiden sisältämän kuidun takia (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014). Täysjyväviljatuotteiden yhteyttä sairauksien syntyyn on tutkittu erityisesti sydän– ja verisuonitautien osalta (Ye ym.
2012). Täysjyväviljatuotteiden käyttö on yhdistetty myös pienentyneeseen tyypin 2 diabeteksen ja metabolisen oireyhtymän riskiin. Täysjyvätuotteiden käyttö on yhteydessä parempaan insuliiniherkkyyteen, antioksidanttiaktiivisuuteen, lipidimetaboliaan sekä vähäisempään tulehdukseen elimistössä (Giacco ym. 2013). Täysjyväviljatuotteiden on tutkittu olevan yhteydessä tulehdusmerkkiaineisiin elimistössä (Xu ym. 2018). Xun ym. (2018) tehdyssä katsauksessa havaittiin 9 satunnaistetussa tutkimuksessa, että täysviljatuotteiden käytöllä on yhteys pienempiin CRP- ja IL-6-pitoisuuksiin. Viljatuotteiden terveyttä edistävät vaikutukset tulevat esiin, kun tutkitaan täysjyväviljatuotteita. Vähäkuituisilla viljoilla samoja vaikutuksia ei ole havaittu (Roager ym. 2019). Roager ym. (2019) tutkimuksessa havaittiin pienemmät plasman CRP- ja IL-6-pitoisuudet, kun tutkittavat söivät täysjyväviljatuotteita verrattuna vähäkuituisiin viljatuotteisiin.
2.2.4 Sakkaroosi
Hiilihydraatit jaetaan niiden sokeriyksiköiden määrän mukaan joko mono-, di-, oligo- tai polysakkarideiksi (Mutanen ja Voutilainen 2015). Sokereita näistä ovat mono- ja disakkaridit.
Oligosakkarideissa on 3–9 monosakkaridia, kun taas polysakkarideja kutsutaan hiilihydraateiksi, joissa on yli 10 monosakkaridia yhdessä. Sakkaroosi on toinen disakkarideista, joka koostuu
glukoosista ja fruktoosista. Sakkaroosista käytetään monesti yleisnimitystä sokeri, ja sen lähteitä ovat mm. sokerijuurikas, sokeriruoko ja hedelmät. Koska sakkaroosissa on vain kaksi
sokeriyksikköä, se hajoaa nopeasti elimistössä ja siitä saadaan nopeasti energiaa. On pitkään tiedetty liiallisen sokerin saannin haitoista muun muassa hammasterveydelle ja tyypin 2
diabeteksen tai muiden elintapasairauksien kehittymiselle, ja lisättyä sokeria tulisi Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan saada alle 10 E% (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014).
Sokerin on esitetty lisäävän tulehdusreaktiota elimistössä lisäämällä vapaiden rasvahappojen synteesiä maksassa (Della Corte ym. 2018). Vapaiden rasvahappojen metaboliitit voivat saada aikaan tulehduksellisia reaktioita ja luoda vapaita happiradikaaleja (ROS).
Sakkaroosin saannin yhteyttä tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksiin on tutkittu jonkin verran.
Taulukossa 2 on esitettynä neljä tutkimusta aiheesta. Aeberlin ja muiden vuonna 2011 tehdyssä tutkimuksessa 29 tervettä miestä tekivät kuusi eri kolmen viikon mittaista interventiota,
ensimmäisessä tutkittavat joivat 40 g fruktoosia sisältävän juoman päivässä (keskitasoinen fruktoosi), toisessa 80 g fruktoosia päivässä (korkea fruktoosi), kolmannessa 40 g glukoosia sisältävän juoman (keskitasoinen glukoosi), neljännessä 80 g glukoosia (korkea glukoosi), viidennessä 80 g sakkaroosia (korkea sakkaroosi) ja kuudes eli kontrolli-interventio, jossa oli ohjeistettu nauttimaan alhainen määrä fruktoosia. Molemmilla fruktoosi-interventioilla ja korkean sakkaroosin sekä glukoosin interventioilla havaittiin suurta nousua seerumin hs-CRP pitoisuuksissa. Toinen mitattu merkkiaine oli adiponektiini, jossa havaittiin samansuuntaiset muutokset kuin hs-CRP-pitoisuuksissa, mutta lievempinä. Angelopouloksen ja muiden vuonna 2016 tehdyssä tutkimuksessa tutkittiin rasvattomaan maitoon lisätyn fruktoosin, sakkaroosin, glukoosin ja maissisiirapin vaikutuksia veren rasva-arvoihin, ja hs-CRP-pitoisuuksiin 10 viikon interventiossa. Ensimmäinen ryhmä nautti päivittäin 18 E% maissisiirappia, toinen ryhmä 18 E%
sakkaroosia, kolmas ryhmä 9 E% fruktoosia ja neljäs ryhmä 9 E% glukoosia. Tuloksissa seerumin hs-CRP-pitoisuus suureni intervention jälkeen fruktoosi- ja glukoosiryhmissä, kun taas
maissisiirappi- ja sakkaroosiryhmissä pitoisuus pieneni hieman. Kaikilla tutkittavilla suureni vyötärönympärys (80.9 ± 9.5 cm vs. 81.5 ± 9.5 cm, p < 0.001) ja seerumin triglyseridipitoisuus (11.5 ± 6.4 vs. 12.6 ± 8.9 mmol/L, p < 0.01). BMI suureni kaikilla tutkittavilla (26.2 ± 3.2 vs. 26.5 ± 3.4, p < 0.001), samoin seerumin kokonaiskolesterolipitoisuus (4.6 ± 1.0 vs. 4.7 ± 1.0 mmol/L, p <
0.01) (Angelopoulos ym. 2016). Sorensen ja muut (2005) tutkivat hieman ylipainoisilla tutkittavilla sakkaroosia sisältävän juoman yhteyttä muutoksiin seerumin CRP-pitoisuuksissa verrattuna juomaan, joka sisälsi keinotekoista makeutusainetta. Tutkittavia oli 41 ja interventio kesti 10 viikkoa. CRP-pitoisuus suureni sakkaroosiryhmässä 6 % ja pieneni makeutusaineryhmässä 26 %.
Tilastollisesti merkitsevä löydös oli tutkittavien painonmuutoksissa ryhmien välillä.
Sakkaroosiryhmässä paino nousi (1.6 ± 0.5 kg), kun taas makeutusaineryhmässä paino laski (1.2
± 0.5 kg) (Sørensen ym. 2005). Yaghoobin ja muiden (2008) tehdyssä tutkimuksessa tutkittiin hunajan ja sakkaroosia sisältävän juoman vaikutuksia seerumin CRP-pitoisuuteen sekä kehon koostumukseen ja veren rasva-arvoihin neljän viikon interventiossa. CRP-pitoisuus pieneni molemmissa ryhmissä hieman, mutta enemmän hunajaryhmässä -3,3 % (9.5 ± 2.8) vs.
sakkaroosiryhmässä -1 % (9.8 ± 3.1). Tutkijat mainitsivat pohdinnassa, että hunajaryhmäläisten kehon paino oli jo lähtötasossa kaikilla selvästi pienempi kuin sakkaroosiryhmässä, mikä vaikeuttaa tulosten vertailtavuutta ryhmien välillä, koska ylipaino ja rasvamassan määrä voivat vaikuttaa tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksiin (Yaghoobi ym. 2008).
Taulukko 2. Tutkimuksia sakkaroosin saannin yhteydestä tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksiin.
Viite, maa ja vuosi
Interventio Kohde, asetelma ja intervention
kesto
Mitatut tulehdusme rkkiaineet
Muutokset hs-CRP pitoisuudessa
intervention jälkeen Aeberli
ym.
(2011) Sveitsi
-korkea-fruktoosi (80g/p) -keskitasoinen-fruktoosi (40 g/p) -korkea-sakkaroosi (80g/p)
-korkea glukoosi (80 g/p) -keskitasoinen glukoosi (40 g/p) Kontrolli
-alhainen fruktoosi -ruokavalio (33 g/p)
-29 tervettä miestä, ikä 20–50 vuotta, BMI 19–25.
-3 vko
-Interventiotutkimus
hs-CRP, adiponektiin i
Korkea fruktoosi:
+109% (p< 0.0017) Keskitasoinen
fruktoosi: +82% Korkea sakkaroosi: +105%
Korkea glukoosi: +89%
Angelopo ulos ym.
(2016) USA
-sakkaroosilla makeutettu vähärasvainen maito (n=64) (18%E= 203 ± 53 g)
-HFCS:llä¹ makeutettu vähärasvainen maito (n=61) (18%E=
203 ± 56 g)
-fruktoosilla makeutettu vähärasvainen maito (n=65) (9%E= 171 ± 63 g)
-glukoosilla makeutettu vähärasvainen maito (n= 77) (9%E= 160 ± 51 g)
-267 tervettä (96 miestä ja 171 naista) Ikä 37.7 ± 12.1 vuotta, BMI 26.3 ± 3.3 kg/m2
-10 vko
-Kaksois-sokko, satunnaistettu rinnakkaistutkimus
hs-CRP Fruktoosi: +24% ³ HFCS: −3.1% ³ Sakkaroosi: −1.7% ³ Glukoosi: +23%³
Sorensen ym.
(2005) Tanska
-125–175 g/p sakkaroosi (n = 21) -keinotekoinen makeutusaine (n = 20)
-41 ylipainoista (6 miestä ja 35 naista) Ikä 33–37 vuotta, BMI 27–28 kg/m2 -10 vko
-Rinnakkaistutkimus
CRP Sakkaroosi: +6% ² Keinotekoinen
makeutusaine: −26% ² Yaghoobi
ym.
(2008) Iran
sakkaroosia (70g) (n= 17) hunajaa (70 g) (n = 38)
-55 ylipainoista (24 miestä ja 31 naista), Ikä 20—60 vuotta, BMI > 25 kg/m2
-4 vko
-Satunnaistettu rinnakkaistutkimus
hs-CRP Sakkaroosi: −1 % (p = 0,89)
Hunaja: −3.3 % (p = 0,008)
¹ high fructose corn syrup (HFCS) korkea fruktoosipitoinen maissisiirappi, ² ei tilastollisesti merkittävä, ³ p–arvoja ei ilmoitettu.
2.2.5 Folaatti
Folaatti on yhteisnimi foolihapolle ja sen johdannaisille, ja se kuuluu B-ryhmän vesiliukoisiin vitamiineihin (Freese ja Voutilainen 2015). Folaatin parhaimpia lähteitä ruokavaliossa ovat muun muassa maksa, vihreät kasvikset ja palkokasvit. Muita hyviä lähteitä ovat myös täysjyväviljat, hedelmät ja marjat. Folaatin yhteyttä tulehdukseen ei ole tutkittu paljon. Jones ja muut
kirjoittivat vuonna 2019 ilmestyneessä artikkelissa mahdollisista folaatin ja tulehduksen välisistä yhteyksistä (Jones ym. 2019). Folaatti on mukana koentsyyminä reaktioissa, jotka vaikuttavat DNA nukleotidien sekä metioniinin ja homokysteiini nimisten aminohappojen synteeseihin, vaikuttaen näiden pitoisuuksiin elimistössä. On tutkittu, että näillä reaktioilla olisi yhteyttä tulehdusreaktion syntyyn elimistössä, ja pieniä folaattipitoisuuksia on havaittu useissa
kroonisissa tulehduksellisissa sairauksissa. Ei kuitenkaan tiedetä, kumpi on syy ja kumpi seuraus, altistaako pieni folaattipitoisuus tulehduksellisille sairauksille, vai suurentaako tulehdus folaatin tarvetta elimistössä, jolloin sen pitoisuus pienenee. Folaatin ja tulehduksen välisen yhteyden on tutkittu olevan riippuvainen monesta seikasta, kuten annoksesta, intervention ajoituksesta sekä ympäristön ja geenien vaikutuksista (Jones ym. 2019).
2.2.6 C-vitamiini
C-vitamiini eli askorbiinihappo on yksi vesiliukoisista vitamiineista, jonka parhaimpia lähteitä ruokavaliossa on marjat, hedelmät ja vihannekset (Ilander ym. 2018). C-vitamiinilla on
elimistössä monia tehtäviä, kuten toimiminen antioksidanttina. Antioksidanttien, kuten C-
vitamiinin, pieni pitoisuus elimistössä on yhdistetty muun muassa metaboliseen oireyhtymään ja tyypin 2 diabetekseen (Sargeant ym. 2000, Palmieri ym. 2006). Oksidatiivisen stressin
lisääntyminen elimistössä voi saada aikaan tulehdusreaktion syntymisen (Monnier ym. 2006).
Elimistön tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksien yhteyttä C-vitamiinin sekä muiden
antioksidanttien saantiin ja käyttöön ruokavaliossa on tutkittu jonkin verran. Osa näistä on
esitetty taulukossa 3. Vuonna 2006 tehdyssä tutkimuksessa 3258 terveellä miehellä havaittiin käänteinen yhteys veren CRP-pitoisuuden sekä ravinnon C-vitamiinin saannin ja
plasmapitoisuuden välillä (Wannamethee ym. 2006). Vuonna 2010 tehdyssä isossa japanilaisessa tutkimuksessa havaittiin myös käänteinen yhteys seerumin C-vitamiinipitoisuuden ja hs-CRP:n välillä (Kubota ym. 2010). Yhteys oli vahvin tupakoimattomilla ja normaalipainoisilla sekä
postmenopausaalisilla naisilla. Pienessä yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa havaittiin hoikilla sekä ylipainoisilla yliopistoikäisillä miehillä käänteinen yhteys plasman C-vitamiini- ja CRP-pitoisuuden välillä (Mah ym. 2011). Tutkimuksessa havaittiin myös ylipainoisilla olevan korkeampia CRP- ja IL- 6-pitoisuuksia verrattuna hoikkiin tutkittaviin. Calder toteaa vuonna 2011 tehdyn laajan
katsauksen pohjalta että, ”poikkileikkaustutkimukset, jossa C-vitamiini on saatu ravinnon
mukana, antavat melko yhtenevää kuvaa siitä, että suurempi C-vitamiinin saanti olisi yhteydessä pienempiin tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksiin, mutta interventiotutkimuksissa, joissa on käytetty lisäravinteita, eivät tulokset ole näin yhteneviä” (Calder ym. 2011). Tuoreessa vuonna 2020 valmistuneessa meta-analyysissä, jossa tutkittiin C-vitamiinisuplementin vaikutuksia CRP- ja hs-CRP-pitoisuuksiin, huomioiden suplementin vahvuus, tutkittavien terveydentila sekä
suplementin käytön pituus, havaittiin eriäviä vaikutuksia CRP- ja hs-CRP-pitoisuuksissa (Safabakhsh ym. 2020). Meta-analyysiin oli otettu mukaan 11 tutkimusta, jossa havaittiin pienempiä CRP-pitoisuuksia C-vitamiinisuplementtia käyttävillä verrattuna kontrolliryhmiin, mutta merkitsevästi vain miehillä (p=0.003), tupakoimattomilla (p=0.041), terveillä (p=0.029) ja nuorilla <40-vuotta (p=0.010). Tutkimuksista havaittiin myös, että C-vitamiinin CRP-pitoisuutta pienentävä vaikutus oli merkitsevä vain silloin, kun päiväannos oli alle 500 mg (p=0.009) ja käyttö pidempiaikaista (8 viikkoa). Mukana olleista tutkimuksista vain neljässä oli mukana hs-CRP, jonka pitoisuudessa ei havaittu merkitsevää yhteyttä C-vitamiinin käytön kanssa.
Taulukko 3. Tutkimuksia C-vitamiinin yhteydestä matala-asteiseen tulehdukseen.
Viite, maa ja vuosi
Tutkimusasetelma Kohde & menetelmät Mitatut tulehdusme rkkiaineet
Tärkeimmät tulokset
Wannameth ee ym.
(2006) Englanti
Poikkileikkaustutkimus, jossa tutkittiin ravinnon ja plasman C-vitamiinin, sekä kasvisten ja hedelmien käytön yhteyttä tulehdusmerkkiaineisiin
n= 3258 miestä, (60–79- vuotta), kasvisten ja hedelmien käyttöä selvitettiin ruuankäytön frekvenssikyselyllä
CRP Käänteinen yhteys plasman CRP:n pitoisuuden ja C-
vitamiinin saannin ja plasman pitoisuuden välillä
Kubota ym.
(2010) Japani
Poikkileikkaustutkimus, jossa tutkittiin seerumin C-vitamiini pitoisuuden yhteyttä hs-CRP pitoisuuksiin CVD ehkäisyssä
n= 778 miestä, 1404 naista, (40–69-vuotta)
hs-CRP Käänteinen yhteys seerumin C- vitamiini pitoisuuden ja hs- CRP:n välillä
Mah ym.
(2011) USA
Poikkileikkaus, jossa tutkittiin plasman C- vitamiinin yhteyttä
tulehdusmerkkiaineisiin ja verisuonten toimintahäiriöihin
n= 16 miestä, ruoan käyttöä selvitettiin 3 päivän ruokapäiväkiroilla,
CRP, IL-6 Plasman C-vitamiini pitoisuus oli käänteisesti yhteydessä CRP pitoisuuteen
Safabakhsh ym. (2020) Iran
Meta-analyysi ja systemaattinen katsaus kliinisitä tutkimuksista C-vitamiini
suplementin vaikutuksesta CRP pitoisuuksiin
11 tutkimusta, n= 818. CRP, hs-CRP C-vitamiinilla käänteinen yhteys CRP pitoisuuteen, mutta vain CRP pitoisuuteen, ei hs-CRP
3 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET
Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää ravintoaineiden saannin yhteyttä seerumin hs-CRP-pitoisuuteen miehillä, joilla on heikentynyt paastoglukoosi.
4 AINEISTO JA MENETELMÄT
4.1 Aineisto
Tämä pro gradu -tutkielma on osa T2D-GENE-tutkimusta. T2D-GENE-tutkimuksessa seurataan n.
1200 itäsuomalaista miestä, joista 635 kuuluu interventioryhmiin, ja noin 600 kuuluu puolestaan kontrolliryhmiin, joihin ei kuulu elintapaohjausta. Molemmissa ryhmissä puolet tutkittavista kuuluvat suuren ja puolet pienen geneettisen riskin ryhmään. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää elintapaintervention vaikutusta tyypin 2 diabeteksen kehittymiseen henkilöillä, joilla on joko suuri tai pieni geneettinen alttius sairastumiselle sekä heikentynyt paastoglukoosi.
Geneettinen riski on määritetty 76 eri geenin perusteella. Tutkimus on alkanut vuonna 2016 ja kestää vuoteen 2021. Intervention kesto on kolme vuotta.
Tässä pro gradu -työssä aineiston muodostavat tutkimuksen lähtötilanteessa interventioryhmiin kuuluvat tutkittavat (n=635). Analyyseistä poissuljettiin ne tutkittavat, joilla hs-CRP-pitoisuus oli >
10 mg/l, minkä jälkeen jäljelle jäi 616 tutkittavaa. Tästä kolme tutkittavaa ei täyttänyt ruokapäiväkirjaa, joten lopullinen tutkittavien määrä analyyseissä on 613.
T2D-GENE-tutkimuksen sisäänottokriteerit:
1. Heikentynyt paastoglukoosi (5,6–6,9 mmol/l) 2. Ikä 50–75 vuotta
3. BMI ≥25 kg/m2
4. Kuuluminen ensimmäiseen tai kolmanteen tertiiliin tyypin 2 diabeteksen geneettisen riskin mukaan (matala tai korkea riski)
Tutkittavat T2D-GENE-tutkimukseen valittiin MOM-tutkimuksesta (Metabolinen oireyhtymä miehillä, 2005–2010), jossa oli mukana 10197 miestä Kuopion alueelta Itä-Suomesta, iältään 45–
73-vuotiaita (Laakso ym. 2017).
Kaikki tutkittavat olivat miehiä, joiden keskimääräinen ikä oli tutkimuksen alussa 64 vuotta.
Heidän painonsa oli keskimäärin 89 kg ja BMI oli keskimäärin 28,7 kg/m2.
Paastoglukoosipitoisuus oli keskimäärin 6,0 mmol/l. Systolinen verenpaine kolmen mittauksen keskiarvosta laskettuna oli alussa keskimäärin 134 mmHg ja diastolinen verenpaine 84 mmHg.
Keskimääräinen kokonaiskolesterolipitoisuus oli 5,1 mmol/l, LDL-kolesteroli pitoisuus 3,1 mmol/l, HDL-kolesterolipitoisuus 1,4 mmol/l ja triglyseridipitoisuus 1,4 mmol/l. Hs-CRP pitoisuus oli tutkittavilla lähtötilanteessa keskimäärin 1,4 mg/l. Tulokset on esitettynä taulukossa 4.
Taulukko 4. Tutkittavien perustiedot
Muuttuja Keskiarvo ± SD
Ikä 64 ± 5
Paino (kg) 89,3 ± 11,4
BMI (kg/m²) 28,7 ± 3,1
Paastoglukoosi (mmol/l) 6,0 ± 0,3 Systolinen verenpaine (mmHg) 134 ± 15 Diastolinen verenpaine (mmHg) 84 ± 9 Kokonaiskolesteroli (mmol/l) 5,1 ± 1,0 LDL-kolesteroli (mmol/l) 3,1 ± 0,9 HDL-kolesteroli (mmol/l) 1,4 ± 0,4 Triglyseridit (mmol/l) 1,4 ± 0,7
hs-CRP (mg/l) 1,4 ± 1,7
4.2 Menetelmät
4.2.1 Laboratoriotutkimukset
Tutkittavilta mitattiin paino, pituus ja verenpaine. Lisäksi heille tehtiin kehonkoostumusmittaus.
Tutkittavilta mitattiin paino henkilövaa’alla, heidän ollessa kevyesti puettuna ja tuloksista
vähennettiin arvioitu vaatteiden paino. Verenpaineen mittauksessa tutkittavien annettiin levätä istuen 5–10 minuuttia ennen mittausta. Mittaus suoritettiin käyttäen elohopeamanometriä.
Mittauksia tehtiin yhteensä kolme ja niiden välillä pidettiin minuutin tauko. Mittaustuloksista laskettiin keskiarvo sekä systoliselle että diastoliselle verenpaineelle. Plasman glukoosipitoisuus määritettiin entsymaattisella menetelmällä (Konelab Glucose (HK) tuotenumero 981779, Thermo Fisher Scientific, Vantaa, Suomi), samoin kuin seerumin hs-CRP-pitoisuus (Konelab™/T Series CRP High Sensitivity, REF 981798, CRP HS Reagent), ja kliinisen kemian analysaattorilla (Konelab 20 XTI, Thermo Fisher Scientific, Vantaa, Suomi).
4.2.2 Ravintoaineiden saanti
Ruuankäyttöä mitattiin 4 päivän ruokapäiväkirjoilla. Neljän päivän ruokapäiväkirjoihin kuului kolme peräkkäistä arkipäivää ja yksi viikonlopun päivä. Annoskokojen arviointiin ohjeistettiin käyttämään annoskuvakirjaa, mahdollisesti talousvaakaa sekä talousmittoja. Tutkittavia
pyydettiin kuvailemaan aterioiden laatua mahdollisimman tarkasti, esimerkiksi kirjoittamalla ylös ruoanlaitossa käytettyjen rasvojen laadun ja rasvapitoisuuden sekä ruoanlaittotavan. Heitä myös ohjeistettiin kirjaamaan käytettyjen elintarvikkeiden tuotenimet.
Kun tutkittavat saapuivat tutkimuskäynneille, ravitsemusterapeutit ja ravitsemustieteen maisterivaiheen opiskelijat tarkastivat ruokapäiväkirjat ja esittivät mahdollisia tarkentavia kysymyksiä koskien ruokien ja juomien laatua ja määrää. Ruuankäyttötiedot syötettiin Aivodiet–
ravintolaskentaohjelmaan (Aivo Finland Oy, Turku, versio 2.0.2.1.) Ravintolisien käyttöä ei otettu huomioon laskelmissa.
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkempiin analyyseihin valittiin mukaan sellaisia ravintoaineita, jotka on aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty matala-asteiseen tulehdukseen. Valikoidut
ravintoaineet olivat rasvat (SFA, MUFA, PUFA, omega-3- ja -6-rasvahapot), kolesteroli, kuitu, sakkaroosi, folaatti ja C-vitamiini.
4.2.3 Tulosten tilastollinen käsittely
Ruokapäiväkirjoista saatujen laskelmien tulokset esitetään muodossa keskiarvo ± SD (standard deviation = keskihajonta).
Aineisto käsiteltiin IBM SPSS statistics -tilasto-ohjelmalla (versio 27, IBM Inc., Armonk, NY).
Muuttujien välisiä yhteyksiä selvitettiin Spearmanin korrelaatioanalyysillä. Tarkasteluun valittiin parametrittomat testit, koska hs-CRP:n ja useimpien ravintoaineiden jakauma oli vino.
Tilastollisen merkitsevyyden raja-arvona pidettiin p-arvoa < 0,05. Kokonaisenergiansaannin kohdalla otettiin huomioon paino sekoittavana tekijänä, ja kuidun kohdalla huomioitiin sakkaroosin saanti sekoittavana tekijänä.
Tutkittavat jaettiin kuidun, folaatin, C-vitamiinin ja omega-6-rasvahappojen saannin suhteen tertiileihin, koska näissä kaikissa havaittiin tilastollisesti merkitsevä yhteys seerumin hs-CRP- pitoisuuden kanssa. Kahden tertiilin välisiin vertailuihin käytettiin Mann-Whitneyn U-testiä ja kaikkien kolmen tertiilin vertailuun Kruskal-Wallisin testiä.
5 TULOKSET
5.1 Tutkittavien ravinnonsaanti
Tutkittavien keskimääräinen energiansaanti oli 2147 kcal. Proteiinin osuus
kokoenergiansaannista oli 17,4 E%, ja rasvan 35,2 E%. Hiilihydraattien osuus oli 41,5 E%, joka on hieman alle suositeltavan saannin (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014). Rasvan laatu ei vastannut suosituksia. Tyydyttyneen rasvan saanti oli 12,5 E%, kun sen pitäisi olla < 10 E%.
Lisäksi tyydyttymättömän rasvan suhde tyydyttyneeseen rasvaan oli liian suuri, 36 %, kun sen tulisi olla alle 33 %. Omega-3-rasvahappojen saanti oli keskimäärin 1,6 E%, ja omega-6-
rasvahappojen puolestaan 4,2 E%. Kolesterolia tutkittavat saivat keskimäärin 284 mg.
Sakkaroosin saanti oli suositusten mukaista 7,3 E%. Ravintokuidun saanti oli suositeltua pienempää, keskimäärin 27 g, kun suositus on vähintään 35 g päivässä. C-vitamiinin saanti oli suositusten mukaista, 123 mg, samoin folaatin saanti, 313 µg.
Taulukko 5. Tutkittavien ravinnonsaanti laskettuna neljän päivän keskiarvona (n=613).
Muuttuja Keskiarvo ± SD Suositeltava saanti (VRN
2014)
Energia, kcal 2147 ± 523 2300
Energia, kJ 8989 ± 2192 9700
Proteiini, E% 17,4 ± 3,0 10–20
Hiilihydraatit, E% 41,5 ± 6,8 45–60
Alkoholi, E% 3,1 ± 4,5
Rasva, E% 35,2 ± 6,2 25–40
SFA, E% 12,5 ± 3,2 < 10
MUFA, E% 12,6 ± 2,7 10–20
PUFA, E% 6,4 ± 1,9 5–10
Omega-3, E% 1,6 ± 0,6 ≥ 1,0 E%
Omega-6, E% 4,2 ± 1,5
Muuttuja Keskiarvo ± SD Suositeltava saanti (VRN 2014)
Kolesteroli, mg 284 ± 125
Sakkaroosi, E% 7,3 ± 3,3 ≤ 10 E%
Ravintokuitu, g 26 ± 9 ≥35* g
C-vitamiini, mg 123 ± 71 75
Folaatti, µg 313 ± 107 300
* miesten saantisuositus. E%, prosenttia energiansaannista. VRN
5.2 Ravintoaineiden saannin yhteys seerumin hs-CRP-pitoisuuteen
Kokonaisenergiansaanti oli käänteisesti yhteydessä seerumin hs-CRP-pitoisuuteen (taulukko 6).
Myös paino huomioituna yhteys säilyi (r = -0,145 ja p < 0,001). Rasvahapoista ainoastaan omega- 6-rasvahappojen saanti oli käänteisesti yhteydessä hs-CRP:n pitoisuuteen. Kuidun, sakkaroosin, C-vitamiinin ja folaatin saannit olivat käänteisesti yhteydessä hs-CRP:n pitoisuuteen. Kun
sakkaroosin saannin ja hs-CRP:n pitoisuuden korrelaatiossa huomioitiin kuidun saanti, käänteinen yhteys ei ollut enää tilastollisesti merkitsevä (r= -0,048, p=0,234). Proteiinin,
hiilihydraattien, alkoholin ja kokonaisrasvan saannin (E%) ja hs-CRP-pitoisuuden välillä ei havaittu tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä. Myöskään tyydyttyneiden ja kertatyydyttymättömien
rasvahappojen sekä kolesterolin saannin ja hs-CRP-pitoisuuden välillä ei havaittu tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä. Tulokset on esitetty taulukossa 6.
Kuidun saanti korreloi positiivisesti C-vitamiinin ja folaatin saannin kanssa (r=0,514, p ≤ 0,001) ja (r=0,637, p ≤ 0,001) sekä sakkaroosin saannin kanssa (r=0,312, p ≤ 0,001).
Taulukko 6. Ravintoaineiden saannin yhteys hs-CRP-pitoisuuteen Spearmanin korrelaatioanalyysissä (n= 613)
Ravintoaineet
Energia (kcal) r = -0,125
p = 0,002
Proteiini (E%) r = 0,072
p = 0,073
Hiilihydraatti (E%) r = -0,070
p = 0,085
Alkoholi (E%) r = -0,021
p = 0,603
Rasva (E%) r = 0,056
p = 0,164
SFA (E%) r = 0,027
p = 0,500
MUFA (E%) r = 0,058
p = 0,151
PUFA (E%) r = -0,006
p = 0,875
Omega-3-rasvahapot (g) r = -0,028
p = 0,489
Omega-6-rasvahapot (g) r = -0,094
p = 0,020
Kolesteroli (mg) r = 0,060
p = 0,140
Kuitu (g) r = -0,163
p = 0,000
Sakkaroosi (g) r = -0,096
p = 0,018
C-vitamiini (mg) r = -0,101
p = 0,012
Folaatti (µg) r = -0,122
p = 0,002
5.3 Kuidun saannin yhteys seerumin hs-CRP-pitoisuuteen
Tutkittavat jaettiin kuidun saannin mukaan kolmanneksiin. Alimmassa kolmanneksessa kuidun keskimääräinen saanti oli 17 g, keskimmäisessä noin 25 g ja ylimmässä noin 35 g, mikä on ravitsemussuositusten mukainen vähimmäissaanti miehillä. Analyyseissä havaittiin tilastollisesti merkitsevä ero tertiilien välillä (p=0,002) hs-CRP-pitoisuudessa. Hs-CRP:n pitoisuus oli pienin
(1,19 ± 1,55 mg/l) kuidun saannin ylimmässä kolmanneksessa verrattuna keskimmäiseen (1,52 ± 1,87 mg/l, p = 0,042) ja alimpaan kolmannekseen (1,54 ± 1,61 mg/l, p=0.001). Hs-CRP-pitoisuus ei eronnut toisistaan henkilöillä, jotka jakaantuivat kuidun saannin mukaan keskimmäiseen tai alimpaan kolmannekseen (p=0.193). Kuidun saannin käänteinen yhteys hs-CRP-pitoisuuteen on havainnollistettu kuvassa 1.
Kuva 1. Hs-CRP:n pitoisuus (keskiarvo ja SD) kuidun saannin tertiileissä (n=613) (Kruskal-Wallisin ja Mann-Whitneyn U-testit)
5.4 Folaatin saannin yhteys seerumin hs-CRP-pitoisuuteen
Tutkittavat jaettiin folaatin saannin mukaan tertiileihin. Alimassa tertiilissä saanti oli keskimäärin 214 µg, keskimmäisessä 298 µg ja ylimmässä 427 µg. Analyyseissä havaittiin tilastollisesti
merkitsevä ero tertiilien välillä (p<0,001) hs-CRP-pitoisuudessa. Hs-CRP-pitoisuus oli pienin folaatin saannin ylimmässä kolmanneksessa (1,27 ± 1,47 mg/l) verrattuna keskimmäiseen kolmannekseen (1,33 ± 1,78 mg/l, p=0,192) ja alimpaan kolmannekseen (1,66 ± 1,77 mg/l, p=0,003). Hs-CRP-pitoisuus erosi tilastollisesti merkitsevästi toisistaan henkilöillä, jotka jakautuivat folaatin saannin mukaan alimpaan ja keskimmäiseen kolmannekseen (p<0,001).
Folaatin saannin käänteistä yhteyttä hs-CRP-pitoisuuteen on havainnollistettu kuvassa 2.
Kuva 2. Hs-CRP:n pitoisuus (keskiarvo ja SD) folaatin saannin tertiileissä (n=613) (Kruskal-Wallisin ja Mann-Whitneyn U-testit)
5.5 C-vitamiinin saannin yhteys seerumin hs-CRP-pitoisuuteen
Tutkittavat jaettiin C-vitamiinin saannin mukaan tertiileihin. Alimassa tertiilissä keskimääräinen C-vitamiinin saanti oli 55 mg, keskimmäisessä 113 mg ja ylimmässä 202 mg. Kruskal-Wallisin testissä ero tertiilien välillä oli lähes merkitsevä (p=0,053) hs-CRP-pitoisuudessa. Hs-CRP-
pitoisuus oli sitä pienempi mitä suurempaa C-vitamiinin saanti oli. Ylimmässä tertiilissä hs-CRP- pitoisuus oli matalin (1,29 ± 1,6 mg/l) ja erosi merkitsevästi keskimmäisestä kolmanneksesta, jossa hs-CRP-pitoisuus oli 1,41 ± 1,74 mg/l (p=0,042), ja alimmasta kolmanneksesta, jossa hs- CRP-pitoisuus oli 1,56 ± 1,72 mg/l, (p<0,001). Hs-CRP-pitoisuus ei eronnut tilastollisesti
merkitsevästi toisistaan henkilöillä, jotka jakautuivat C-vitamiinin saannin mukaan alimpaan ja keskimmäiseen kolmannekseen (p=0,193). C-vitamiinin ja hs-CRP-pitoisuuden käänteistä yhteyttä on havainnollistettu kuvassa 3.
Kuva 3. Hs-CRP:n pitoisuus (keskiarvo ja SD) C-vitamiinin saannin tertiileissä(n=613) (Kruskal- Wallisin ja Mann-Whitneyn U-testit)
5.6 Omega-6-rasvahappojen saannin yhteys seerumin hs-CRP pitoisuuteen
Tutkittavat jaettiin omega-6-rasvahappojen saannin mukaan tertiileihin. Alimmassa tertiilissä saanti oli keskimäärin 5 g, keskimmäisessä 9 g ja ylimmässä 15 g vuorokaudessa. Analyyseissä havaittiin tilastollisesti merkitsevä ero tertiilien välillä (p=0,021) hs-CRP-pitoisuudessa. Hs-CRP- pitoisuus oli pienin (1,2 ± 1,56 mg/l) omega-6-rasvahappojen saannin ylimmässä
kolmanneksessa verrattuna keskimmäiseen (1,54 ± 1,79 mg/l, p=0,016), ja alimpaan
kolmannekseen (1,51 ± 1,69 mg/l, p=0,016). Hs-CRP-pitoisuus ei eronnut toisistaan henkilöillä, jotka jakautuivat omega-6-rasvahappojen saannin suhteen alimpaan ja keskimmäiseen kolmannekseen (p=0,938). Omega-6-rasvahappojen saannin käänteinen yhteys hs-CRP- pitoisuuteen on havainnollistettu kuvassa 4.
Kuva 4. Hs-CRP:n pitoisuus (keskiarvo ja SD) omega-6-rasvahappojen saannin tertiileissä (n=613) (Kruskal-Wallisin ja Mann-Whitneyn U-testit)
6 POHDINTA
6.1 Päätulokset
Tässä poikkileikkaustutkimuksessa havaittiin ravintokuidun, omega-6-rasvahappojen, C- vitamiinin, folaatin, sakkaroosin ja kokonaisenergian saannilla käänteinen yhteys seerumin hs- CRP-pitoisuuteen 50–74-vuotiailla miehillä, joilla on glukoosiaineenvaihdunnan häiriö. Kun sakkaroosin saannissa huomioitiin kuidun saanti, käänteinen yhteys hs-CRP-pitoisuuteen ei ollut enää tilastollisesti merkitsevä. Muiden ravintoaineiden kohdalla ei havaittu tilastollisesti
merkitsevää yhteyttä. Tulokset ovat osittain yhteneviä muiden samantyyppisten tutkimusten kanssa.
Kokonaisenergiansaannin käänteinen yhteys seerumin hs-CRP-pitoisuuteen säilyi, vaikka tuloksissa huomioitiin paino sekoittavana tekijänä. Ylipaino ja lihavuus ovat matala-asteista tulehdusta lisääviä tekijöitä (Calder ja Yaqoob 2013). Kokonaisenergiansaannin käänteistä yhteyttä hs-CRP-pitoisuuteen voi mahdollisesti selittää se, että vähemmän energiaa saavilla myös hyödyllisten ravintoaineiden saanti jää niukemmaksi ja se olisi yhteydessä suurempaan hs- CRP-pitoisuuteen.
6.1.1 Ravintokuitu
Monissa satunnaistetuissa ja kontrolloiduissa tutkimuksissa kuidun saannin yhteyttä
tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksiin on tutkittu vertailemalla täysjyväviljojen ja vähäkuituisten viljojen saantia (Giacco ym. 2013, Xu ym. 2018, Roager ym. 2019). Näissä tutkimuksissa on havaittu käänteinen yhteys kuidun saannin ja IL-6- sekä hs-CRP-pitoisuuksien välillä. Aiemman tutkimusnäytön perusteella ravintokuidun saanti ja erityisesti täysjyväviljatuotteiden käyttö on ollut käänteisesti yhteydessä tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksiin (Ma ym. 2008, Giacco ym.
2013, Xu ym. 2018, Roager ym. 2019). Osassa tutkimuksissa yhteyttä ei havaittu hs-CRP- pitoisuuden kanssa toisin kuin muiden matala-asteista tulehdusta mittaavien merkkiaineiden kanssa (Ma ym. 2008).
Kuidulla on monia muita terveydelle edullisia vaikutuksia, minkä vuoksi esimerkiksi Valtakunnallisissa ravitsemussuosituksissa painotetaan kuidun riittävää saantia ja
täysjyväviljatuotteiden valintaa vähäkuituisten tilalla (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014).
Tämä tutkimus tukee aiempaa tutkimusnäyttöä siitä, että hiilihydraattien laadun muuttaminen suosituksia vastaavaksi ja kuidun määrän lisääminen ruokavaliossa voisi vaikuttaa edullisesti terveyteen.
6.1.2 Rasvat
Aiemmat tutkimukset eri rasvahappojen yhteydestä matala-asteiseen tulehdukseen ovat olleet osittain ristiriitaisia ja vaihtelevat paljon. Tässä tutkimuksessa ainoastaan omega-6-
rasvahappojen saannin ja hs-CRP-pitoisuuden välillä havaittiin käänteinen merkitsevä yhteys.
Tulos tukee aiempaa tutkimustietoa omega-6-rasvahappojen yhteydestä matala-asteiseen tulehdukseen (Virtanen ym. 2018). Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu myös neutraalia
yhteyttä omega-6-rasvahapoilla tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksiin (Johnson ja Fritsche 2012, Su ym. 2017).
Omega-3-rasvahappojen anti-inflammatorisista vaikutuksista on aiempaa tutkimusnäyttöä (Calder ym. 2011, Li ym. 2014). Tässä tutkimuksessa omega-3-rasvahappojen käänteinen yhteys hs-CRP-pitoisuuteen ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Aiemmat tutkimustulokset ovat osittain ristiriitaisia, ja joissain on osoitettu tulehdusta vähentävien vaikutusten olevan hyvin vähäisiä (Balk ym. 2006, Custodero ym. 2018). Monissa aiemmissa tutkimuksissa on ollut käytössä omega-3-rasvahapposuplementit, eikä ravinnon mukana saadut rasvahapot, kuten tässä
tutkimuksessa. Omega-3-rasvahappojen todellista saantia on vaikea arvioida ruokapäiväkirjojen avulla, sillä neljän päivän ruokapäiväkirja on lyhyt rasvahappojen saannin luotettavaan
mittaamiseen (Männistö 2012). Seitsemän päivän ruokapäiväkirja katsotaan jo varsin luotettavaksi rasvahappojen saannin arviointiin.
Tyydyttyneiden rasvahappojen saannilla on havaittu olevan yhteys suurempiin
tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksiin (Ghanim ym. 2017, Bujtor ym. 2021). Osassa tutkimuksia
merkitsevää yhteyttä ei ole kuitenkaan havaittu (Telle-Hansen ym. 2017). Tässä pro gradu - tutkimuksessa ei havaittu tyydyttyneillä rasvahapoilla olevan yhteyttä hs-CRP-pitoisuuteen.
FinTerveys-tutkimuksen mukaan vain alle 30 % suomalaisista käyttää suositeltavaa eli
kasviöljypohjaista, vähintään 60 % rasvaa sisältävää, levitettä leivän päällä (Koponen ym. 2018).
Tyydyttyneen rasvan osuus on lisäksi kokonaisrasvasta suomalaisten ruokavaliossa suosituksiin nähden liian suuri, kuten myös tässä tutkimuksessa oli. Näin ollen rasvan laadussa on
suomalaisilla parantamisen varaa.
6.1.3 Folaatti ja C-vitamiini
Aiempi tutkimusnäyttö C-vitamiinin yhteydestä matala-asteiseen tulehdukseen on yhtenevä tämän tutkimuksen tuloksen kanssa. Monissa tutkimuksissa on havaittu käänteinen yhteys C- vitamiinin saannin tai plasmapitoisuuden ja tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksien välillä (Wannamethee ym. 2006, Kubota ym. 2010, Mah ym. 2011). Myös C-vitamiinisuplementin ja ravinnosta saadun C-vitamiinin eroja yhteydestä matala-asteiseen tulehdukseen on tutkittu.
Vuonna 2020 valmistuneessa meta-analyysissä, jossa tutkittiin C-vitamiinisuplementtien yhteyttä CRP- ja hs-CRP-pitoisuuksiin, havaittiin suplementtia käyttävillä tutkittavilla pienempiä CRP- pitoisuuksia verrattuna kontrolliryhmiin (Safabakhsh ym. 2020), mutta yhteys oli merkitsevä vain miehillä, tupakoimattomilla, terveillä ja alle 40-vuotiailla tutkittavilla. Calder kumppaneineen (2011) onkin jo vuonna 2011 todennut, että poikkileikkaustutkimukset, jossa C-vitamiini on saatu ravinnosta, antavat melko yhtenevää kuvaa siitä, että suurempi C-vitamiinin saanti olisi
yhteydessä pienempiin tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksiin, mutta interventiotutkimuksissa, joissa on käytetty lisäravinteita, eivät tulokset ole näin yhteneviä.
Aiempaa tutkimusnäyttöä folaatin yhteydestä matala-asteiseen tulehdukseen ei ole. Yhteyden on arveltu olevan mahdollinen, koska folaatti on mukana reaktioissa, joilla on yhteys
tulehdusreaktion syntymiseen (Jones ym. 2019). Folaatin yhteyden tulehdukseen on tutkittu olevan riippuvainen monesta tekijästä, kuten perimästä ja ympäristöstä. Tässä tutkimuksessa havaittiin folaatin saannin olevan käänteisesti yhteydessä seerumin hs-CRP-pitoisuuden kanssa.
Folaatin sekä C-vitamiinin saanti korreloivat positiivisesti kuidun saannin kanssa. Kuitua, C- vitamiinia ja folaattia saadaan samoista lähteistä, kuten kasviksista, hedelmistä ja marjoista.
Lisää tutkimuksia erityisesti folaatin itsenäisestä yhteydestä matala-asteiseen tulehdukseen tarvittaisiin, jotta saataisiin selkeämpi kuva siitä, onko folaatilla itsenäistä tulehdusta hillitsevää vaikutusta.
6.2 Tutkimuksen vahvuudet ja heikkoudet
Tämän tutkimuksen vahvuus on suuri otoskoko (n=613), mikä lisää tutkimuksen voimaa. Aineisto on hyvin homogeeninen, mikä lisää tutkimuksen validiteettia, mutta heikentää tulosten
yleistettävyyttä. Yksi heikkous on se, että tutkittavat tähän tutkimukseen saatiin aiemmasta tutkimuksesta, johon he olivat osallistuneet, joten he voivat olla keskimääräistä
kiinnostuneempia omasta terveydestään, joka voi puolestaan vaikuttaa heidän elintapoihinsa.
Heikkous on myös tämän tutkielman asetelma, poikkileikkaustutkimuksesta ei voi johtaa syy- seuraussuhteita, vaan ravintoaineiden saannin yhteyksiä matala-asteiseen tulehdukseen.
Herkkä CRP on monissa tutkimuksissa käytetty mittari arvioimaan matala-asteista tulehdusta.
CRP on akuutin faasin proteiini, jonka pitoisuudet kohoavat herkästi yli 10 mg/l bakteeritulehduksissa, inflammaatiossa, autoimmuunisairauksissa, ja laajojen
kudostuhojen/vaurioiden yhteydessä (sydäninfarkti, trauma, leikkaus, kasvaimet). Tässä
tutkimuksessa analyyseistä karsittiin pois tutkittavat, joilla hs-CRP pitoisuus oli yli 10 mg/l, jotta tutkittavien muut akuutit tulehdukset eivät vääristäisi tuloksia.
Toinen merkittävä vahvuus on ruokapäiväkirjojen käyttäminen ravinnonsaannin arviointiin.
Ruokapäiväkirjat ovat työläitä, mutta niillä saadaan tarkempi kuva tutkittavien ruoankäytöstä kuin muilla menetelmillä (Männistö 2012). Tässä tutkimuksessa ruokapäiväkirjojen tarkastajina ja tallentajina toimivat laillistetut ravitsemusterapeutit sekä ravitsemustieteen opiskelijat, joilla kaikilla oli yhtenevät ohjeistukset ruokapäiväkirjojen käsittelyyn, mikä lisää tulosten
luotettavuutta. Tutkittavien ruokapäiväkirjoja pyrittiin tarkentamaan mahdollisimman tarkasti palautuksen yhteydessä, ja eliminoimaan mahdolliset virhelähteet. Joiltakin tutkittavilta on kuitenkin saattanut jäädä osa ruokailuista merkkaamatta joko tahallisesti tai unohduksen
