KESKUSTELUA RAJOJEN YLI
Ron Scollon & Suzanne Wong Scollon Intercultural communication. Language in So- ciety 21. Blackwell, Oxford 1995. XIII + 271 s. ISBN 0-631-19489-4.
len ja puhetilanteen — jotka vaikuttavat ih- misten vuorovaikutuskäyttäytymiseen.
Kirjan pääasiallisena tutkimuskohtee- na on kansainvälisen kaupan ja liike-elä- män kielenkäyttö; tavoitteena on selvittää, millaisen kehyksen osapuolten erilaisten diskurssisysteemien jäsenyydet luovat kansainvälisen kaupan vuorovaikutuksel- le. Teoksen kohderyhmä ovat kirjoittajien mukaan erityisesti itäaasialaiset englantia toisena kielenä puhuvat kielenkäytön ammattilaiset ja heidän englanninopetta- jansa, mutta myös muut ammattilaiset, jot- ka ovat kiinnostuneita eri ryhmien (dis- kurssisysteemien) välisestä kommunikaa- tiosta. Termin kielenkäyttäjäammattilainen (professional communicator) kirjan tekijät määrittelevät varsin väljästi henkilöksi, jonka työn valtaosa koostuu kommunikoin- nista. Kirjoittajat myös esittävät listan am- mateista, joiden harjoittajat, muiden muas- sa, ovat kielenkäyttäjäammattilaisia. Lis- tassa on mainittu runsaasti markkinoinnin ja talouden sekä tekniikan alan ammattini- mikkeitä (esim. account executive, senior engineer); humanistiammatteja ei listalta juuri löydy.
Metodiltaan kirja pohjautuu lähinnä interaktionaaliseen sosiolingvistiikkaan ja puheen etnografiaan. Kirjoittajat ovat tut- kineet kulttuurienvälistä kommunikaatiota sekä Kaukoidässä että Yhdysvalloissa jo parinkymmenen vuoden ajan. Havainnoil- le ja tuloksille antaakin tukea ja luotetta- vuutta niiden taustalta selvästi heijastuva monipuolinen kenttäkokemus.
on Scollonin ja Suzanne Wong Scol- lonin kirja »Intercultural communica- tion» tarkastelee laveasti eri ryhmien välistä kommunikaatiota. Kirjassa pohditaan paitsi sitä, mitä kulttuurienvälisen kommunikaa- tion on perinteisesti käsitetty tarkoittavan
— eri kansallisuuksien välistä kanssakäy- mistä — myös muunlaista ryhmärajat ylit- tävää kommunikaatiota. Tarkastelun paino- piste on kuitenkin Itä-Aasian (Kiinan, Ja- panin ja Korean) ja angloamerikkalaisten (USA:n ja Iso-Britannian) diskurssikäytän- teiden eroissa.
Intercultural communication on kun- nianhimoinen kirja, joka pyrkii eristämään ja esittelemään idän ja lännen puhekäytän- teitä sortumatta yliyleistämiseen tai stereo- tyypittelyyn ja vertailemaan käytänteiden yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia arvottamatta näitä suhteessa toisiinsa. Tavoite toteutuu- kin aiheeseen nähden varsin hyvin; juuri kulttuurienvälisen kommunikaation tutki- muksessa yksinkertaistukset ja stereotypiat tarjoutuvat vaarallisen helposti selityksik- si. Ryhmän tyypillisten piirteitten kartoit- tamisesta on vain pieni askel ryhmän jäsen- ten leimaamiseen tietynlaisiksi (esim. »suo- malaiset ovat hiljaisia»).
Scollon ja Scollon ovat erittäin tietoisia tästä vaarasta: kirjassa kehotetaan moneen kertaan välttämään tietynlaisten diskurssi- käytänteiden tulkitsemista ryhmän jäsenten ominaisuudeksi. Kirjoittajat itse väistävät yliyleistämisen vaaraa nostamalla esiin län- si–itä-jaon lisäksi myös muita tekijöitä — esimerkiksi keskustelijoiden iän, sukupuo-
R
MIKSI LÄNSI JA ITÄ TULKITSEVAT TOISIAAN VÄÄRIN?
Teoksen ensimmäiset luvut keskittyvät esit- telemään tutkimuksen kannalta olennaisia osatekijöitä. Scollon ja Scollon määrittele- vät muun muassa »kontekstin kieliopin»
(grammar of context), joka tulisi ottaa huo- mioon tutkittaessa ammattilaiskielenkäyt- töä. Tämä kielioppi koostuu seitsemästä osatekijästä (esim. viestin muoto, osallistu- jat, tapahtuma-agenda jne.), jotka jakautu- vat useisiin alaryhmiin. Yksityiskohtainen, moneen suuntaan haarova ryhmittely vält- tää yksinkertaistuksen vaaran, mutta saat- taa myös uuvuttaa lukijan pyrkimällä esit- tämään kaikki tutkimuksessa mahdollises- ti huomionarvoiset komponentit.
Kirjan kolmannessa luvussa tekijät käy- vät läpi Goffmanin (1967) kasvojen käsitet- tä ja Brownin ja Levinsonin (1987) kohte- liaisuusteoriaa, joiden rooli heidän tutki- muksessaan on perustavanlaatuinen. Erot aasialaisten ja angloamerikkalaisten dis- kurssikäytänteiden välillä ovat kirjoittajien mukaan viime kädessä selitettävissä sillä, minkälaista kasvojen suojelua ja kohteliai- suusstrategiaa puhujat missäkin tilanteessa pyrkivät käyttämään. Kohteliaisuusstrate- gioina Scollon ja Scollon tarkastelevat mukaanottoa (involvement) ja itsenäisyyt- tä (independence). Nämä termit korvaavat heidän kielenkäytössään Brownin ja Levin- sonin käsitteet positiivinen ja negatiivinen kohteliaisuus. Mukaanoton kohteliaisuus- keinoja ovat esimerkiksi yhteisen tiedon osoittaminen, vastaanottajan etunimen käyttö tai puheliaisuus ylipäätään. Itsenäi- syys-strategioita ovat puolestaan vaikkapa anteeksipyynnöt, puhuminen mielummin yleisellä kuin henkilökohtaisella tasolla tai vaikeneminen.
Kohteliaisuusstrategioiden valinta, ja sen myötä diskurssikäytänteet, riippuvat puhujien välisistä valta- ja etäisyyssuhteis-
ta. Scollon ja Scollon pohtivat länsimaalais- ta ja aasialaista käsitystä puhujien keskinäi- sistä suhteista kahden eri ideologian valos- sa: utilitarismin ja konfutselaisuuden. Pu- hekäytäntöjen nivominen eurooppalaisten ja aasialaisten kulttuurihistoriaan antaa teoksen havainnoille syvyyttä, jota ei aina löydä kulttuurienvälisen kielenkäytön eroa- vuuksia esittelevistä teoksista. Utilitaristista diskurssisysteemiä käsitellään kirjassa ko- konaisen luvun verran (luku 6); utilitaristi- sen ideologian synty valistuksen ajan ratio- nalismissa käydään läpi ja esitellään lyhyes- ti suunnan suuria nimiä (mm. Locke, Mon- tesquieu, Kant ja Bentham). Järkeä ja hyö- dyn maksimointia korostavassa ideologias- sa kommunikaation tehtävä on välittää in- formaatiota niin tehokkaasti kuin mahdol- lista. Tämän päämäärän mukaan utilitaari- nen diskurssisysteemi on muovautunut anti-retoriseksi, positiivis-empiiriseksi, de- duktiiviseksi, individualistiseksi, tasa-ar- voiseksi ja julkiseksi. Tyypillisinä utili- taarisen diskurssisysteemin muotoina kir- joittajat mainitsevat puhelinkeskustelut, pöytäkirjat, muistiot ja raportit.
Konfutselaista ideologiaa ja siihen poh- jautuvaa diskurssisysteemiä käsitellään kir- jassa vähemmän. Se esitellään lähinnä suh- teessa utilitaristiseen systeemiin. Pääasial- lisena erona näissä kahdessa ideologiassa on niiden käsitys persoonallisuudesta ja minuudesta. Itämaiseen minä-käsitykseen kuuluu kirjoittajien lainaamien lähteiden mukaan yksilön lisäksi hänen lähiyhteisön- sä — esimerkiksi vanhemmat ja lapset ovat erottamaton osa ihmisen minuutta — kun taas länsimaisessa minä-käsityksessä ko- rostetaan yksilön itsenäisyyttä. Tästä joh- tuen länsimainen ideologia painottaa yksi- lönvapautta ja itämainen suhteita muihin ryhmän jäseniin. Näin myös ryhmäharmo- nian ja suhteitten hoidon osuus kommuni- kaation tavoitteena on kohosteisempi itä- maisessa diskurssisysteemissä kuin länsi-
maisessa, vahvasti tiedonvälitystä painotta- vassa ideologiassa.
Kansainvälinen liiketoiminta tuo ihmi- siä eri diskurssisysteemeistä saman neuvot- telupöydän ääreen sopimaan asioista. On- gelmia ja ristiriitoja saattaa keskustelussa syntyä, vaikka osapuolet olisivatkin varsi- naisista käsiteltävistä asioista yksimielisiä.
Scollonin ja Scollonin mukaan kansainvä- lisen liiketoiminnan diskurssisysteemi (cor- porate discourse system) on pääasiassa uti- litaristinen. Utilitaristisen diskurssisystee- min retoriikka taas on tyypillisesti deduk- tiivista. Tällä kirjoittajat tarkoittavat etene- mistä tekstin rakenteessa pääargumentista perusteluihin: varsinainen pääpointti tuo- daan puheenvuorossa heti esiin, jonka jäl- keen sille esitetään tarvittaessa perusteluja.
Vastakohdassa, induktiivisessa strategiassa, perustellaan ensin, miksi jokin tietty asia on tarpeellinen, ja vasta sen jälkeen tuodaan esiin tämä asia. Induktio–deduktio-jako on olennainen, koska se on kirjoittajien mu- kaan monen väärinymmärryksen takana eri diskurssisysteemien kohdatessa: neuvotte- lupöydän ääressä amerikkalaiset esittelevät uudet topiikit pääosin deduktiivisesti, kun taas aasialaiset käyttävät usein induktiivis- ta strategiaa.
Topiikkien eri esittelytavat ovat yhtey- dessä kohteliaisuusstrategioihin. Scollonien lainaaman retoriikan opaskirjan mukaan deduktiivista esittelytapaa käytetään silloin, kun esiteltävän idean arvo on itsestäänsel- vä tai jos esittelijän ei muuten tarvitse oi- keuttaa ideaansa kuulijoilleen. Induktiivista strategiaa puolestaan käytetään tyypillisesti silloin, kun puhuja esittää idean, jonka hän arvelee saattavan herättää vastustusta kuu- lijoissaan. Edellisen perusteella Scollonit päättelevät, että topiikit esitellään dedukti- ivisesti erityisesti silloin, kun kommunikaa- tion pääasiallisena tarkoituksena ei ole ra- kentaa osapuolten välille tiettyä suhdetta tai kun puhujan ei tarvitse pyytää eikä esittää
auktoriteettia(an) muille tai muilta.
Eri esittelytavoissa voidaan nähdä yh- teys kohteliaisuusstrategioihin: mukaanot- to-kohteliaisuudessa oletetaan keskusteli- joiden välille paljon yhteistä maaperää, jol- loin voidaan myös olettaa, että puhujat ovat jokseenkin samaa mieltä uusista ideoista.
Itsenäisyys-kohteliaisuudessa taas olete- taan vastaanottajan haluista ja intentioista mahdollisimman vähän ja ennakoidaan mahdollista erimielisyyttä. Täten siis deduktivismi asettuu yhdeksi mukaanoton kohteliaisuuskeinoksi ja induktivismi itse- näisyys-kohteliaisuuden keinoksi.
Kuten kirjassa aiemmin on esitetty, koh- teliaisuusstrategian valinta perustuu siihen, miten keskustelija tulkitsee tilanteen ja suh- teensa muihin keskustelijoihin. Utilitaristi- nen ideologia korostaa individualismia, informaatiota ja tasa-arvoisuutta, konfutse- lainen taas suhdehierarkiaa muihin ihmi- siin. Diskurssisysteemien kohdatessa utili- taristisen systeemin jäsenet käyttävät enem- män mukaanoton keinoja pyrkiessään kohti tasa-arvoisuutta, kun taas konfutselaisen systeemin jäsenet osoittavat tietoisuuttaan ihmisten välisistä hierarkkisista suhteista ja keskustelun suhteita ylläpitävästä funktios- ta itsenäisyys-kohteliaisuuden keinoin.
Tuloksena on epätasapainoinen keskustelu, jonka seurauksena edelliset voivat pitää jälkimmäisiä jäykkinä, epäsuorina ja epä- selvinä, ja jälkimmäiset taas edellisiä suo- rasukaisina tungettelevina suupaltteina.
Kiinnostavaa on, että täsmälleen sama induktiivisen ja deduktiivisen lähestymis- tavan ero on havaittu tutkittaessa suoma- laisten ja brittiläisten englanninkielisiä kir- joituksia (ks. esim. Mauranen 1993). Mau- rasen tutkimat suomalaiskirjoittajat raken- sivat tekstinsä edeten yleisluontoisista pe- rusteluista kohti tekstin varsinaista argu- menttia, kun taas brittikirjoittajat toivat ar- gumentin heti esiin. Mauranen kutsuu suo- malaisten tyyliä loppufokusoivaksi (final
focus) ja brittien tyyliä alkufokusoivaksi (initial focus). Tekstin rakentaminen induk- tiivisesti tai deduktiivisesti ei siis näiden tutkimusten valossa jaa Eurooppaa ja Aa- siaa eri leireihin. Scollonien ja Maurasen mukaan kiinalaisilla ja suomalaisilla voi olla yhtäläisiä vaikeuksia saada viestinsä angloamerikkalaisten ymmärtämäksi.
Scollon ja Scollon siis nivovat kansain- välisen kommunikaation ongelmat osa- puolten käyttämiin keskustelustrategioihin, jotka pohjautuvat osapuolten valitsemaan kohteliaisuustyyppiin. Se puolestaan perus- tuu osapuolten käsitykseen itsestä ja muis- ta kulloisessakin tilanteessa, mikä selittyy osapuolten (pääasiallisen) diskurssisystee- min ideologian kautta. Seurausten ketjulla vältetään esittämästä yksinkertaistavia lau- sumia (esim. aasialaiset ovat induktiivisia, amerikkalaiset deduktiivisia). Stereotyypit- telyyn lankeamista vastaan taisteleminen on ehdottomasti katsottava kirjan ansioksi;
kuitenkin on ymmärrettävää, jos joku luki- ja turhautuu siihen, että sen sijaan, että sa- nottaisiin aasialaisten käyttävän induktii- vista strategiaa, sanotaankin ihmistenväli- siä suhteita korostavan ideologian jäsenten tukeutuvan tietyissä tilanteissa itsenäisyys- kohteliaisuuteen, jonka yksi muoto on to- piikkien esitteleminen induktiivisesti.
Kirja ei siis ainoastaan esittele eri ideologioista kumpuavia erilaisia diskurs- sikäytänteitä, vaan se on myös kannanotto keskusteluun yksinkertaistuksista ja stereo- tyyppeihin pohjaavista selityksistä kulttuu- rienvälisen kommunikaation tutkimukses- sa. Kirjoittajat jaksavat muistuttaa lukijaa tasaisin väliajoin siitä, että diskurssisystee- mien eroavuudet asettuvat jatkumolle. Kai- kissa diskurssisysteemeissä käytetään sekä induktiivisia että deduktiivisia strategioita ja molempien kohteliaisuuslajien keinoja.
Se, mikä mahdollisesti vaihtelee, on osa- puolten tulkinta kulloiseenkin tilanteeseen soveltuvasta keinostosta. Kaikkien ryhmien
kommunikaatiolla myös sekä välitetään tie- toa että hoidetaan suhteita. Tässäkin erona ovat tilanteiset painotukset.
LISÄULOTTUVUUDET: KESKUSTE- LIJOIDEN IKÄ JA SUKUPUOLI
Yksinkertaistusten välttämisen taustaa vas- ten on ymmärrettävää, että Scollon ja Scol- lon ovat ottaneet tutkimukseensa mukaan myös kaksi muuta diskurssisysteemiä, jon- ka jäseniä kaikki ihmiset ovat: ikä- ja suku- puolidiskurssin. Kirjoittajat korostavat, että keskustelijat ovat aina usean diskurssisys- teemin jäseniä, jolloin puhtaaksiviljeltyjä muotoja mistään systeemistä ei oikeastaan ole olemassakaan. Kirjan varsinaiseen tee- maan — aasialaisen ja angloamerikkalaisen liike-elämän kommunikaation tutkimuk- seen — kaksi viimeistä lukua eivät sen si- jaan juuri tuo lisävalaisua. Iän ja sukupuo- len vaikutusta keskustelun rakentumiseen esitellään lähinnä amerikkalaisen arkipuhe- aineiston valossa; aasialaisista keskusteluis- ta ei vastaavia tutkimuksia kirjoittajien mu- kaan juuri ole tehty.
Vaikka eri ikä- tai sukupuoliryhmien keskusteluissa tulee esiin kiinnostavia eroa- vuuksia, jäävät nämä luvut silti melko irral- lisiksi kirjan kokonaisrakenteessa. Erilais- ten ikäluokkien ryhmäpiirteet ovat varsin eriytyneesti Yhdysvaltain historiaan ja yh- teiskuntaan liittyviä; ikäryhmiä yhdistävät esimerkiksi koululaitoksen muutokset, Vietnamin sota (joka tietysti liittyy Itä-Aa- siaan mitä suurimmassa määrin, mutta var- sin eri tavoin) tai tietty lastenkasvatusopas ja -metodi.
Sukupuolten välistä diskurssia tarkas- tellessa Scollonien stereotyypittelyä kaih- tava ote puolestaan lipsuu. Kirjoittajat esit- televät luvussa lähinnä Deborah Tannenin tutkimuksia ja päättelevät niiden perusteel- la, että naiset suosivat epäsuoria ja miehet suoria kommunikaatiokeinoja. Miesten sa-
notaan myös arvostavan keskustelua laa- joista topiikeista kuten urheilusta, politii- kasta ja taloudesta. Naisten todetaan pitä- vän onnistuneena keskustelua, joka liikkuu henkilökohtaisella tasolla ja koskettelee ih- misten välisiä suhteita. Tuntuu yllättävältä, että »kulttuurienvälisessä» osuudessa ste- reotypioista niin tietoiset kirjoittajat lankea- vat moisiin yleistyksiin pohtiessaan mies- ten ja naisten välistä keskustelua. Hankalin- ta kirjan kokonaisuuden kannalta luvussa on kuitenkin se, että sukupuoli ja ikä eivät varsinaisesti nivoudu analyysiin konfutse- laisesta tai utilitaristisesta diskurssisystee- mistä. Lähinnä utilitaristinen diskurssisys- teemi tarkentuu, ei niinkään yleisesti ang- loamerikkalaiseksi diskurssisysteemiksi, vaan prototyyppisesti Yhdysvaltain suurten ikäluokkien miesten systeemiksi.
LOPUKSI
Ron Scollonin ja Suzanne Wong Scollonin kirja on varsin perusteellinen kuvaus kah- teen eri ideologiaan pohjautuvista diskurs- sisysteemeistä. Diskurssisysteemien erojen taustalta löytyvät ideologioiden erilaiset kä- sitykset ihmisestä ja minuudesta, jotka vai- kuttavat siihen, miten ihmiset kulloisessa- kin tilanteessa ottavat toisensa huomioon (eli kohteliaisuusstrategoiden valintaan).
Utilitarismiin ja konfutselaisuuteen perus- tuvien diskurssisysteemien kuvaus on va- kuuttavaa; tekstistä henkii läpi vuosien työ eri systeemien välisen kommunikaation käytännön kysymysten ja ongelmien paris- sa. Väärinymmärryksiä ja ristiriitaisuuksia valotetaan myös runsain esimerkein; nämä olisivat tosin todistusvoimaisempia, jos edes osa olisi todellisten keskustelujen ku- vauksia. Kirjan esimerkit ovat konstruk- tioita »tilanteista, joissa kirjoittajat ovat usein olleet», mikä epäilemättä pitääkin paikkansa, mutta väliin olisi voinut myös sirotella muutaman nauhalta puretun au-
tenttisen keskustelunkatkelman.
Scollonien kirja ei ole ylikuormitettu termeillä, mutta joidenkin käsitteiden laaja käyttöalue hämärtää niiden viittaussuhdet- ta. Pääkäsite diskurssisysteemi esitellään koostuvaksi ideologiasta, sosialisaatiosta, diskurssin lajeista ja kasvosysteemeistä.
Diskurssisysteemin käsitettä käytetään var- sin laveasti, eikä sen suhde esimerkiksi kulttuuriin tai ideologiaan ole kaikissa koh- din selvä. Myös termin corporate discour- se system (esim. liike-elämän diskurssisys- teemi) tarkoite jää jonkin verran hämäräk- si. Kirjoittajat käyttävät käsitettä suurin piirtein samaviitteisesti kuin keskuste- lunanalyytikot termiä institutionaalinen vuorovaikutus, mutta toisaalta corporate discourse system asetetaan hierarkiassa sa- malle tasolle kuin utilitaarinen diskurssi- systeemi, jonka tyypillinen käyttöalue se ta- vallaan on.
Kaiken kaikkiaan Intercultural commu- nication on selkeästi kirjoitettu ja perusteel- linen teos. Voisi sanoa, että se on utilitaris- tisesta diskurssisysteemista käsin kirjoitet- tu: lukijaa lähestytään muistuttamalla hän- tä tärkeistä tai varottavista seikoista (=
mukaanotto-kohteliaisuus) ja uudet topiikit esitellään deduktiivisesti. Tekstissä uudet asiat ja relevantit osatekijät tuodaan heti esiin, jonka jälkeen niitä perustellaan, sy- vennetään ja laajennetaan.
SALLA KURHILA
PL 13 (Meritullinkatu 1 B), 00014 Helsingin yliopisto
Sähköposti: salla.kurhila@helsinki.fi
LÄHTEET
BROWN, PENELOPE – LEVINSON, STEPHEN 1987 [1978]: Politeness. Cambridge Uni- versity Press, Cambridge.
GOFFMAN, ERWING 1967: Interaction ritual.
Anchor Books, Garden City, NY.
MAURANEN, ANNA 1993: Cultural differ- ences in academic discourse. – Liisa
Löfman ym. (toim.), The competent intercultural communicator s. 157–
174. AFinLAn vuosikirja 51. Tampe- re.
ykyään Budapestin yliopistossa työs- kentelevä Márta Csepregi, jonka monet muistavat Helsingin yliopiston pit- käaikaisena, innostavana ja sydämellisenä unkarinlehtorina sekä oppikirjantekijänä, on suppeammissa piireissä tunnetulta puo- leltaan myös ansiokas ostjakologi. Tutkija- na, opettajana ja tutkimusmatkailijana hän tuntee suomalais-ugrilaisuuden monia puo- lia ja lienee siksikin ehdottomasti oikea henkilö toimittamaan ajantasaisen ja kan- santajuisen kokoomateoksen, jolla unkari- laisille maallikoille annetaan yleiskuva koko kielikunnastamme.
Tällaista teosta on keskieurooppalaisten kielisukulaistemme mailla kipeästi kaivat- tu. Olemassaolevat unkarinkieliset yleiskat- saukset suomalais-ugrilaisiin kieliin ovat nimittäin sekä maallikolle kovin tieteellisiä että kielisukulaistemme nykyolojen kannal- ta täysin vanhentuneita. Erityisen tarpeel- lista asiallinen tieto on Unkarissa, koska siellä nykyäänkin kansalliset intohimot näyttävät purkautuvan loistokkaiden kan- sallisten alkuperämytologioiden rakente- luun, vanhoista tutuista turkkilais- ja hun- nifantasioista unkari–sumeri-rinnastuksiin.
Mukaan saattaa liittyä myös perinteikäs salaliittoteoria: fennougristiikka on impe- rialistinen, itävaltalais-(neuvosto)venäläi- nen salajuoni, jonka päätarkoituksena on nujertaa unkarilaisten itsetunto tekemällä
heistä primitiivisten kotakansojen sukulai- sia. Postsosialistisessa arvosekaannuksessa tällaisen rajatiedon harrastajat — jotkut jopa jonkinlaisia kielen ammattilaisia, min- kä luulisi olevan vakava muistutus historial- lisen lingvistiikan tuntemuksen tärkeydes- tä! — pääsevät joskus julki vakavammilla- kin foorumeilla. Unkarilaiset fennougristit joutuvatkin näköjään muutaman vuosikym- menen välein julkisesti argumentoimaan suomalais-ugrilaisen kielisukulaisuuden puolesta; tuorein esimerkki tästä lienee Károly Rédein kirjanen Ostörténetünk kér-"
dései (’Esihistoriamme kysymyksiä’, 1998).
Finnugor kalauz (’Suomalais-ugrilai- nen opas’) koostuu yli kahdenkymmenen kirjoittajan artikkeleista. Kirjoittajat ovat unkarilaisia fennougristeja tai lähitieteiden harjoittajia, ilahduttavan suuri osa nuoreh- koa polvea. (Vain kaksi on Unkarissa asu- via ulkomaalaisia: saksalainen samojedolo- gi Florian Sobanski sekä marilainen Mar- garita Kuznetsova.) Csepregi itse on kirjoit- tanut pitkän johdannon, jossa hauskasti ja selkeästi kerrotaan fennougristiikan ja vä- hän (historiallisen) kielitieteenkin perus- teista. Muista yleisempiä näkökohtia esit- televistä artikkeleista haluaisin erikseen mainita Enik2o Szíjn opettavaisen katsauk- sen Venäjän ja Neuvostoliiton suomalais- ugrilaisten historiaan. Erityisen kiitoksen
UNKARILAINEN OPAS SUOMALAIS- UGRILAISUUTEEN
Márta Csepregi (toim.) Finnugor kalauz. Panoráma, Budapest 1998. 287 s. + 32 värikuva- sivua. ISBN 963-243-813-2.
