Katsaus kielenkäyttöön digitaalisissa ympäristöissä
Marja-Liisa Helasvuo, Marjut Johansso n
& Sanna-Kaisa Tanskanen (toim.): Kieli verkossa. Näkökulmia digitaaliseen vuoro- vaikutukseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1402. Helsinki: Suo
malaisen Kirjallisuuden Seura 2014. 219 s.
isbn 9789522225856.
Marja-Liisa Helasvuon, Marjut Johans- sonin ja Sanna-Kaisa Tanskasen toimit- tama Kieli verkossa -teos ilmoittaa avaus- virkkeessä olevansa ”ensimmäinen suo- menkielinen katsaus digitaaliseen vuoro- vaikutukseen kielentutkimuksen näkökul- masta”. Selvästikin tällaiselle teokselle oli vuonna 2014 jo melkoinen tilaus. Toki voi- nee kysyä myös, onko ”verkko” ylipäänsä enää riittävä temaattinen rajaus kokooma- teokselle, kun internet pursuaa varsin mo- nenlaisia kielenkäytön muotoja ja siitä on tullut elämän perusinfrastruktuuria. Sitä paitsi teoksessa käsitellään internetin li- säksi myös tekstiviestejä. Kyse on siis to- dellakin varsin monimuotoisesta kokoel- masta digitaalisia kielenkäyttö ympäristöjä.
Kieli verkossa -teos koostuu johdanto- artikkelista, kuudesta empiirisestä tutkimus artikkelista sekä terminologi- sesta osiosta. Terminologinen osio sisäl- tää runsaan 80 termin sanaston sekä ly- hyen taustoittavan artikkelin. Teoksen lähestymis tapa on melko perinteisesti lingvistinen: fokus on digitaalisen vuoro- vaikutuksen eri genrejen kielellisissä tai retorisissa piirteissä. Toisin sanoen päähuomion saavat kielelliset merkki- rakenteet yksittäisen tapahtuman tai teks- tin puitteissa. Esimerkiksi laajasti ymmär- rettynä etnografisemmat tutkimusotteet, kuten pidempien vuorovaikutusketjujen, sosiokulttuuristen tulkintaprosessien tai välineen ja käyttäjän välisen vuorovaiku- tuksen tarkastelu, eivät juuri nouse teok- sessa esiin (vrt. esim. Laaksonen, Mati-
kainen & Tikka toim. 2013). Artikkelit edustavat muun muassa dialogista kielen- tutkimusta, vuoro vaikutuslingvistiikkaa, retoriikan ja argumentaation tutkimusta sekä suhtautumisen teoriaa. Koko teok- sen lähestymis tapaa voisi pitää väljästi ymmärrettynä dialogistisena. Artikkelit muodostavat näin lähestymis tavoiltaan melko harmonisen kokonaisuuden, vaikka niitä ei olekaan esimerkiksi jao- teltu tarkempiin temaattisiin kokonai- suuksiin. Ylipäänsä teos on helposti lä- hestyttävää luettavaa ja sopii tutkijoiden lisäksi hyvin myös esimerkiksi opiskeli- joille tai kielenkäytön ammattilaisille.
Toimittajien kirjoittamassa johdan- nossa esitellään monipuolisesti digitaa- lisen diskurssin tutkimuksen eri tradi- tioita ja historiallisia vaiheita sekä niistä lähtöisin olevia käsitteitä. Lisäksi se si- sältää hyödyllisen, tiiviin pohdinnan sel- laisista yleisistä tutkimuseettisistä kysy- myksistä, jotka liittyvät erityisesti digi- taalisen vuorovaikutuksen aineistoihin ja tutkimus kysymyksiin. Johdannossa nos- tetaan samalla esiin tarkempia rajauk- sia ja painotuksia, joiden varaan teoksen kokonaisuutta on rakennettu. Toimitta- jat ensinnäkin liittävät teoksen digitaa- lisen diskurssin tutkimuksen niin kut- suttuun kolmanteen aaltoon: fokuksessa ovat tällöin tietyn käyttäjäryhmän kielen- käytön erityispiirteet tietyssä kontekstissa (s. 14). Lisäksi teokseen on valittu genre- lähtöinen tarkastelutapa (s. 15). Erityis- huomiota teoksessa saa myös internetin moni kielisyys (s. 17). Kirjan artikkeleissa käytetyt aineistot ovatkin englannin-, ranskan- ja suomenkielisiä.
Joidenkin teoksen kannalta keskeisten ja toisiinsa läheisesti kytkeytyvien käsittei- den (esim. vuorovaikutus, media, tekno- logia, välittyneisyys) teoreettinen käsittely olisi voinut olla astetta perusteellisempaa.
Otsikossa esiintyvä ”digitaalinen vuoro- vaikutus” ymmärretään osallistujien yhtei- seksi kielelliseksi toiminnaksi, jossa osallis- tujien vuorot rakentavat merkitystä (s. 13).
Pohjalla näyttää siis olevan näkemys, jossa vuorovaikutuksen määritelmällisenä kri- teerinä pidetään nimenomaan osallistujien välistä vuorottelua, eikä esimerkiksi dialo- gista toiseensuuntautumista ylipäänsä (vrt.
esim. Virtanen 2015: 25-27). Välittynei- syyttä taas ei teoksessa ankkuroida selvästi mihinkään teoreettiseen traditioon, mutta taustalla näkyy ajatus, jonka mukaan vä- littynyttä on nimen omaan kirjoituksen tai muun tallennusteknologian kuljettama kielenkäyttö – erotuksena jostakin ikään kuin ei-välittyneestä.
Edelleen oma ulottuvuutensa on se, mi- ten välittyneistä (mediated) kielen käytön muodoista tulee medioituneita (mediati- zed), kun ne esimerkiksi kytkeytyvät talou- delliseen työnjakoon ja muihin sosiopoliit- tisiin prosesseihin (ks. esim. Agha 2011; Ir- vine 1989). Teoksessa median käsitteestä tyydytään totea maan lähinnä, että se on
”nykyisin yhä epämääräisempi ja laajempi”.
Eksplikointien puutteessa lukija jääkin vä- lillä pohtimaan, mikä juuri näissä teokseen valikoiduissa kielen käytön ilmiöissä on erityisen ”teknologia välitteistä” tai ”digitaa- lista” tai millä tavalla juuri ne havainnol- listavat taka kannen väitettä, että ”digitaali- nen media on mullistanut ihmisten tapaa viestiä keskenään”. Toisaalta teoksessa kyllä kyseenalaistetaan uuden teknologian ihan- nointi ja digitaalisen diskurssin ominais- piirteiden pitäminen automaattisesti uu- sina ilmiöinä (s. 17). Lisäksi teos tuo erin- omaisesti näkyviin verkon sisäisen hetero- geenisuuden, kuten erilaiset kanavat, gen- ret ja rekisterit sekä erilaiset vuorottelun muodot ja mahdollisuudet.
Puhelinverkosta tietokoneverkkoihin
Teoksen empiirisen osan avaa Marja-Liisa Helasvuon artikkeli, joka käsittelee pu-
hetilanteen osallistujiin viittaamista tois- taiseksi melko vähän tutkitussa digitaali- sen diskurssin muodossa: arkisessa teksti- viesti keskustelussa. Osallistujiin viittaa- misen Helasvuo rajaa sellaisiin kaikista eksplisiittisimpiin ja ilmeisimpiin merk- keihin kuin pronominit tai persoona- taivutus. Hän tarkastelee sekä 1. ja 2. per- soonan pronomini subjektien ja persoona- päätteiden että epäspesifien viittaus- keinojen (nollapersoona, passiivi) käyttöä.
Helasvuota kiinnostaa erityisesti se, onko subjektipronomini teksti viesteissä ilmi- pantu vai ilmi panematon. Keskeinen tu- los on, että tekstiviesti aineistossa persoo- naa ilmaistaan yksikön 1. ja 2. persoonassa useimmiten pelkällä verbin persoona- merkinnällä. Pronominin ilmipanemisella on omat erityiset funktionsa ja asemansa, kuten näkö kulman vaihdokset ja vuoron- alkuisuus. Helasvuon päätelmän mukaan teksti viesti aineisto näyttää olevan tämän piirteen suhteen lähempänä normitetun yleis kielen standardia kuin epämuodol- lista puhekieltä. Helasvuo tosin muistut- taa, että artikkelin aineisto edustaa vain yhtä nimenomaista tekstiviestien lajia ei- vätkä tekstiviestikeskustelut muodosta mi- tään yhtenäistä keskustelun genreä, vaan kyse on ennemmin yhdenlaisesta vuoro- vaikutuksen kanavasta. Samanlainen pää- telmä tehdään myöhemmin teoksessa blo- gien yhteydessä.
Sanna-Kaisa Tanskasen artikke- lissa siirrytään tekstiviesteistä inter netin maail maan. Kohteena ovat suomen- kielisillä ja englanninkielisillä opiskeli- joiden keskustelupalstoilla esitetyt meta- pragmaattiset ilmaukset, joilla kommen- toidaan keskustelupalstan viestejä ja joi- den ”tehtävä on turvata vuorovaikutuk- sen hallinta ja sen onnistuminen”. Niillä esimerkiksi kritisoidaan toisten viestejä, pahoitellaan tai puolustellaan oman vies- tin tyyliä tai sisältöä, sovitellaan orasta- vaa konfliktia tai muutoin ohjataan oman viestin tulkintaa. Metapragmaattisilla kommenteilla Tanskanen näyttää tarkoit-
tavan siis nimenomaan sellaisia hyvin eksplisiittisiä ilmauksia, joissa kuvaillaan propositionaalisesti tekstin tai vuoro- vaikutus tapahtuman piirteitä. Lähtö kohta on siis ehkä lähempänä Hylandin (2005) systeemis-funktionaalista metadiskurs- siajattelua kuin Silversteinin (1993) alun perin lanseeraamaa semioottista meta- pragmaattisuuden ideaa. Kiinnostavaa olisi ollut tietää, millä kriteerein metap- ragmaattisia kommentteja on ylipäänsä tutkimuksessa laskettu ja erotettu ”ei- metapragmaattisista”. Myös esimerkeistä läpi tunkevat implisiittisemmät meta- pragmaattiset signaalit ja niiden suhde esimerkiksi yhteisön arvoihin olisi ollut kiinnostavaa analysoitavaa. Tanskanen osoittaa joka tapauksessa kiinnostavasti, miten eksplisiittisen metakommunikaa- tion avulla yllä pidetään sellaista verkko- yhteisöä, jolla on säännöllistä sosiaalista kanssa käymistä, keskinäistä tuen osoit- tamista sekä jaettu ymmärrys niin yhtei- söön kuulumisesta kuin yhteisön arvoista ja päämääristä, vaikka osallistujat eivät välttämättä koskaan kohtaa kasvokkain.
Merkittävin ero suomen- ja englannin- kielisten kommenttien välillä on Tanska- sen mukaan se, että suomenkielisessä ai- neistossa esiintyy enemmän toisen kir- joittajan viestiin kohdistettuja ja kriittisiä kommentteja. Tätä havaintoa opetusalan ammattilaisten lienee hyödyllistä pohtia.
Fred Dervinin ja Tanja Riikosen artik- kelissa tarkastellaan kahta englanninkie- listä podcast-lähetystä siitä näkö kulmasta, miten ne toimivat itsen rakentamisen vä- lineinä. Analysoitujen lähetysten tekijät puhuvat etnisistä identiteeteistään sekä henkilöhistoriastaan, usein erityisesti eri kielten puhumisen ja oppimisen kan- nalta. Artikkeli sisältää neljä analyysi- jaksoa, jotka käsittelevät dialogistisesta näkökulmasta sellaisia diskursiivisia stra- tegioita, joilla puhujat voivat teksteissään järkeistää ja jäsentää kokemuk siaan ja ra- kentaa näin erilaisia identiteettipositioita.
Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa
se, miten puhujat suhtautuvat ulkoisten äänten projisoimiin pakotettuihin iden- titeetteihin (kuten siihen, että englantilai- set luulevat malesialaistaustaista Isossa- Britanniassa lähes koko elämänsä elä- nyttä puhujaa aina ensitapaamisella kii- nalaiseksi). Ennen analyysi osiota tehdään hieman epämääräiseksi jäävä jako tun- nistettaviin ulkoisiin positioihin ja tun- nistamattomiin ulkoisiin positioihin. Itse analyysi on monisyisempää, eikä kahtia- jako lopulta sen kannalta tunnu edes ko- vin olennaiselta. Analyyseissa osoitetaan kiinnostavasti, miten erilaisia toisten ää- niä – vaihtelevassa määrin yleistettyjä ja eri näkökulmista eri tavoin tunnistetta- via – tuodaan näyttämölle ja miten sekä puhujan omaa että tulkitsijoiden suhdetta näihin toisiin rakennetaan.
Retoriset strategiat ja institutionaali- suus digitaalisissa ympäristöissä Ville Virsun artikkeli kuljettaa teosta yksityis henkilöiden maailmoista instituu- tioiden suuntaan. Tarkastelun kohteena ovat sellaiset yritysten verkko sivujen osiot, joissa määritellään yritysten arvoja.
Virsu lähestyy retoriikan tutkimuksen käsittein ja menetelmin tällaisen arvo- puheen toistuvia ja tyypillisiä piirteitä sekä erityisesti sitä, miten arvopuheella rakennetaan arvoihin perustuvia yhtei- söjä. Ensisijaisena huomion kohteena on siis asiakkaiden, henkilöstön ja mui- den sidosryhmien sitouttaminen arvojen avulla, mutta Virsu nostaa esiin (s. 108) myös esimerkiksi arvo puheen laajemman roolin yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja kulttuurisen vallankäytön välineenä.
Arvo puheen sisällöllisiä piirteitä voidaan Virsun mukaan hahmottaa kahdessa ke- hyksessä: taloudellis-rationaalisessa ja humanistis-affektisessa. Arvo puheen tyy- pillinen piirre on juuri ”kaksois valotus”, jossa nämä kehykset kytketään toisiinsa.
Toisin sanoen taloudellis-rationaaliset ar- vot (esim. tuloksen maksimointi) ja hu-
manistis-affektiset arvot (esim. eettisesti kestävät toimintatavat) pyritään nivo- maan ristiriidattomaksi kokonaisuudeksi.
Tämän havainnon kriittiseen potentiaa- liin olisi voinut tarttua hanakamminkin:
välinearvojen ja perimmäisten arvojen välisen rajan sumentaminen kun mah- dollistaa myös monenlaisen sumuttami- sen niin taloudellisessa kuin poliittisessa retoriikassa.
Virsu pohtii lisäksi esimerkiksi arvo- puheen puhuja konstruktioita, kuten eri- laisia me-ryhmiä: mistä puhe kumpuaa, ketä se edustaa ja miten se huomioi tai so- vittelee eri tahojen intressejä (yritysjohto vs. työntekijät)? Virsu mainitsee useam- man kerran, että arvopuheen jotkin omi- naisuudet voivat olla reaktioita tai enna- kointeja tietyn laisiin kriittisiin diskurssei- hin, joissa yrityksiä esimerkiksi syytetään jostakin (s. 114 ja 116). Lukijan kannalta olisi ollut valaisevaa, jos tällaiset keske- nään kamppailevat diskurssit olisi ase- tettu artikkelissa eksplisiittisemmin vas- takkain. Samoin lopetuksen kiinnostava väite siitä, että humanistis-affektisen ta- son arvopuheen keskeinen funktio on mahdollistaa suuremman työpanoksen vaatiminen, olisi hyötynyt pitkällisem- mistä perusteluista tai empiirisestä esi- merkistä. Ylipäänsä lukijaa jää kiinnosta- maan arvopuheen laajempi sosiaalinen ja intertekstuaalinen elämä: millaisia konk- reettisia seurauksia sillä yhteisöissä on?
Kaisa Koskinen käsittelee artikkelis- saan Euroopan komission blogi viestintää.
Erityisesti tarkastelun kohteena on Eu- roopan komission viestinnästä vastan- neen komissaarin Margot Wallströmin ensimmäinen blogikirjoitus vuodelta 2005. Artikkelissa pohditaan siis blogi- genren käyttöä institutionaalisessa vies- tinnässä sekä instituutioiden ja kansalais- ten välisessä vuorovaikutuksessa. Tarkoi- tuksena on osoittaa, että esimerkkiteksti rikkoo perinteistä institutionaalisen teks- tin kaavaa. Koskinen analysoi systeemis- funktionaalisen suhtautumisen teorian
välinein blogi tekstin ja sen kirvoittamien kommenttien affektiivisuutta ja dialo- gisuutta. Itse mikrotason teksti analyysi on artikkelissa kuitenkin usein niukan- puoleista ja suoraviivaista. Nainen poliit- tisena bloggaajana -jaksossa ”selviksi viit- teiksi” naiseuden korostamisesta riittävät esimerkiksi se, että blogi tekstin tsunami- topiikkia lähestytään ”perheen, ihmis- suhteiden ja emootioiden kautta” ja että
”tekstissä käytetään paljon persoonapro- nomineja” – ilman laskelmia, vertailuja tai muita perusteluja. Artikkelin parasta antia on oivaltava katsaus blogitekstien historiaan ja ominaispiirteisiin. Ylipäänsä se käsitteellinen kehys, johon blogit gen- renä ja analyysin kohteena oleva esimerk- kitapaus artikkelissa sijoitetaan, on nyan- soitu ja valaiseva.
Marjut Johanssonin artikkeli käsitte- lee referointia verkkolehdissä. Artikke- lissa verrataan referointia sekä kahdessa eri uutisgenressä – onnettomuusuutisissa ja mielipideuutisissa – että kahdessa eri esitysmoodissa – kirjoitetussa artikkelissa ja uutisvideossa. Tarkoituksena on valot- taa perinteisten medioiden lomittumisen ja yhdistymisen, tai medioiden konver- genssin, vaikutuksia. Lähestymistapa pe- rustuu diskurssianalyysiin, sosiopragma- tiikkaan ja vuorovaikutussosiolingvistiik- kaan. Artikkelin taustoittava osio sisältää katsauksen uutisgenreen sekä hyödylli- sen jaottelun uutisvideoiden eri lajeista ja niiden käyttötavoista verkkolehdissä (mm. tv-uutistarinat, videositaatit, videot silmin näkijän todistusaineistona). Artik- kelissa analysoidut videot edustavat tv- uutisvideoita. Tarkastelun kohteena ovat erot kirjoitettujen artikkeleiden ja uutis- videoiden referointijaksojen välillä. Ana- lyysit osoittavat kiinnostavasti, miten erot yhtäältä motivoituvat näkökulmaeroista ja toisaalta luovat näkökulmaeroja. Esi- merkiksi moskeijan rakentamista WTC- muistopaikan viereen käsittelevä kansain- välinen uutisvideo, jota Helsingin Sano- matkin on hyödyntänyt, rakentaa Johans-
sonin analyysin mukaan politisoitunutta konfliktia ja ohjaa katsojaa ottamaan kan- taa ja sitoutumaan tunneperäisesti. Ana- lyysit tukevat näin konkreettisesti Johans- sonin tärkeää loppuhuomautusta, jonka mukaan verkkolehtien käyttäjillä olisi syytä olla digitaalisten tekstien lukutaitoa sekä käsitys siitä, millaisiin tulkintoihin heitä ohjataan.
Teoksen päättävän sanasto-osion kohde käyttäjää ei suoranaisesti ekspli- koida, mutta käytännössä se lienee hyö- dyllisin joko keskeisten termien selitys- luettelona aloittelijoille tai suomi–eng- lanti-sanastona digitaalisesta vuoro- vaikutuksesta englanniksi kirjoittaville.
Silmiin pistää sanaston hieman yksioikoi- nen normatiivisuus, jota ei varsinaisesti perustella. Sanastossa todetaan esimer- kiksi, että sellaisia varsin yleisiä termejä kuin keskustelufoorumi tai chattailu ”ei suositella” käytettäväksi. Suositteleva taho ja suositusten ideologiset periaatteet eivät tosin aina käy selville. Esimerkiksi Kieli- toimiston sanakirja (www. kielitoimiston- sanakirja.fi) kun hyväksyy chattailun li- säksi jopa tsättäilyn verkko juttelun arki- sena varianttina. Teoksen yleinen herk- kyys internetin rekisteri- ja tyylikirjolle ei toisin sanoen täysin kanna s anasto-osioon saakka. Kieli verkossa -teos onnistuu yhtä kaikki tarjoamaan – lupauksensa mukai- sesti – monenlaisia kiinnostavia näkökul-
mia digitaaliseen vuoro vaikutukseen mo- nenlaisten lukijoiden tarpeisiin. Tästä on hyvä jatkaa.
Tomi Visakko etunimi.sukunimi@helsinki.fi
Lähteet
Agha, Asif 2011: Meet mediatization. – Lan- guage & Communication 31 s. 163–170.
Hyland, Ken 2005: Metadiscourse. Lontoo:
Continuum.
Irvine, Judith 1989: When talk isn’t cheap.
Language and political economy. Ameri- can Ethnologist 16 s. 248–267.
Laaksonen, Salla-Maaria – Mati- kainen, Janne – Tikka, Minttu (toim.) 2013: Otteita verkosta. Verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät.
Tampere: Vastapaino.
Silverstein, Michael 1993: Metaprag- matic discourse and metapragmatic function. – John Lucy (toim.), Reflexive language. Reported speech and metaprag- matics, s. 33–58. Cambridge: Cambridge University Press.
Virtanen, Mikko 2015: Akateeminen kirja-arvio moniäänisenä toimintana.
Helsinki: Helsingin yliopisto. http://urn.
fi/URN:ISBN:978-951-51-1760-1.
Hiljaa hyvä tulee lainasanatutkimuksessakin
Andries Dirk Kylstra, Sirkka-Liisa Hahmo, Tette Hofstra & Osmo Nikkilä: Lexikon der älteren germanischen Lehnwörter in den ostseefinnischen Sprachen osa I 1991 (LVII + 145 s.), osa II 1996 (XX + 313 s.) & osa III 2012 (L + 434 s.). Amsterdam: Rodopi. isbn 9051833008.
Neljä vuotta sitten ilmestyi itämeren- suomen muinaisgermaanisten lainojen sanakirjan kauan odotettu kolmas ja vii- meinen osa. LägLoSia on kutsuttu par- haaksi etymologiseksi sanakirjaksi koko fennougristiikan kentällä, eikä aivan pe- rusteetta, vaikka eri kielten ja sanasto-
