Arkkitehdin luovan työskentelyn menetelmä

(1)

ARKKITEHDIN LUOVAN

TYÖSKENTELYN MENETELMÄ - läsnäolo luovuuden lähteenä

MIKA KILPELÄINEN

Tutkin diplomityössäni läsnänolon tilaa ja siitä nousevaa luovuutta. Py- rin muotoilemaan arkkitehdin luovan työskentelyn menetelmää. Esitin eri teoreettisia tulokulmia psykologian, kehon ja mielen filosofian sekä zeniläisyyden kentältä. Pääpaino oli omakohtaisessa harjoittelussa ja sen kuvauksissa. Työni on fenomenologinen, koska se perustuu vahvas- ti subjektiiviseen kokemukseen. Toivoin näin poeettisen arkkitehtuurin teorian ja käytännön entisestään lähenevän toisiaan.

Aloitin harjoittelun päivittäisellä istumameditaatiolla, jonka jälkeen tarkastelin läsnäolosta nousevaa liikettä. Piirsin, maalasin, valokuvasin ja kirjoitin kokemuksiani muistiin. Kolmen kuukauden jälkeen aloin samalla työstää tätä kirjaa.

Teoreettinen osuus luo pohjaa lähestymistapani ymmärtämiseksi.

Seuraavaksi kuvasin istumisen ja luovan tekemisen kokemuksia. Läpi kirjan aukeaman oikealla sivulla on jälkiä työskentelystäni.

Kokemukseni mukaan arkkitehdin luovan työskentelyn menetelmää voi lähestyä läsnäolosta käsin, jolloin jokainen voi sitä harjoitella ja oppia.

Lähestymistapa on hyödyllinen kaikille luovuudesta kiinnostuneille, ja sopii erityisen hyvin arkkitehdeille. Se lisää valmiuksia kokonais- valtaisemman ja elämää kunnioittavan arkkitehtuurin tekemiseen.

(2)

Mika Kilpeläinen

- läsnäolo luovuuden lähteenä

TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Arkkitehtuurin laitos

Arkkitehtuurin historia ja teoria

(3)

Arkkitehtuurin laitos

Arkkitehtuurin historia ja teoria Tampere 2016

Mika Kilpeläinen

ARKKITEHDIN LUOVAN TYÖSKENTELYN MENETELMÄ - läsnäolo luovuuden lähteenä

DIPLOMITYÖ

Tarkastaja: Yliopistonlehtori, FT, arkkitehti Pekka Passinmäki

ULKOASU JA TAITTO Mika Kilpeläinen

KIITOS

(4)

A B S T R A C T

ARCHITECT’S METHOD OF CREATIVE WORK - Mindfulness as a source of creativity

Tampere university of technology School of Architecture

History and Theory of Architecture Master of Science Thesis, 159 Pages Date 20.1.2016

Advisor: University Lecturer, PhD, architect Pekka Passinmäki Keywords: thesis, theses, creativity, mindfulness

TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO TAMPERE UNIVERSITY OF TECHNOLOGY

TIIVISTELMÄ

ARKKITEHDIN LUOVAN TYÖSKENTELYN MENETELMÄ - läsnäolo luovuuden lähteenä

Tampereen teknillinen yliopisto

Arkkitehtuurin laitos, Arkkitehtuurin historia ja teoria Diplomityö, 159 sivua

21.01.2016

Tarkastaja: Yliopistonlehtori, FT, arkkitehti Pekka Passinmäki Avainsanat: opinnäytetyö, opinnäytteet, luovuus, läsnäolo

Tutkin diplomityössäni läsnänolon tilaa ja siitä nousevaa luovuutta. Py- rin muotoilemaan arkkitehdin luovan työskentelyn menetelmää. Esitin eri teoreettisia tulokulmia psykologian, kehon ja mielen filosofian sekä zeniläisyyden kentältä. Pääpaino oli omakohtaisessa harjoittelussa ja sen kuvauksissa. Työni on fenomenologinen, koska se perustuu vahvas- ti subjektiiviseen kokemukseen. Toivoin näin poeettisen arkkitehtuurin teorian ja käytännön entisestään lähenevän toisiaan.

Aloitin harjoittelun päivittäisellä istumameditaatiolla, jonka jälkeen tarkastelin läsnäolosta nousevaa liikettä. Piirsin, maalasin, valokuvasin ja kirjoitin kokemuksiani muistiin. Kolmen kuukauden jälkeen aloin samalla työstää tätä kirjaa.

Teoreettinen osuus luo pohjaa lähestymistapani ymmärtämiseksi.

Seuraavaksi kuvasin istumisen ja luovan tekemisen kokemuksia. Läpi kirjan aukeaman oikealla sivulla on jälkiä työskentelystäni.

Kokemukseni mukaan arkkitehdin luovan työskentelyn menetelmää voi lähestyä läsnäolosta käsin, jolloin jokainen voi sitä harjoitella ja oppia.

Lähestymistapa on hyödyllinen kaikille luovuudesta kiinnostuneille, ja sopii erityisen hyvin arkkitehdeille. Se lisää valmiuksia kokonais- valtaisemman ja elämää kunnioittavan arkkitehtuurin tekemiseen.

In my master’s theses I studied connection between mindfulness and creativity. I tried to formulate a method for the architect’s creative work. I described the different theoretical angles in psychology, philosophy of mind and body, as well as the practice of Zen. The emphasis was grounded in personal training. My work is a phenom- enological, because it is firmly based on the subjective experience. I hope poetic architecture’s theory and practice will come closer with each other.

I started my daily work with sitting meditation, after which I studied- movement based on mindfulness. I drew, painted, photographed and wrote down my experiences. After three months, I started to work on this book.

The theoretical part will create a basis for understanding my approach.

Next, I described sitting and creative work experiences. Throughout the book on the right side there are traces of my creative working.

In my experience, the method the architect’s creative work can be approached from the mindfulness, so that everyone can practice and learn it. This approach is useful for all those interested in creativity, and is particularly well suited for architects. It increases the capacity of the adoption of a more holistic and life-respecting architecture.

(5)

SISÄLLYS

LÄHTÖKOHDAT 1

SANOISTA INTOA HARJOITTELUUN 7

Äläpä hättäele, istuhan mättäälle 17

Maalaillaan ihmiskuvaa 25

Roppaa likoon 29

Katse itseen 35

Pakottamaton toiminta 39

Sanoista tekoihin 43

ISTUMINEN 45

Kehomieli harjoittelee 47

Katsomme sisään 53

Ongelmana yrittäminen 59

Mielen sisällöt vie ja arkkitehti vikisee 63

Katsellaan kehon tuntemuksia 67

Harjoittelu nostattaa tunteita 79

”Minä” on paikka 85

Arvot töihin 91

PIIRTÄMINEN JA MAALAAMINEN 95

Katse kohteessa 101

Kynä käteen 107

Vapaa viiva 111

Kynä liikkuu 117

Pensseli liikkuu 125

Kameraa klikkaamaan 135

Kirjaimia peräkkäin 139

YKSI EHDOTUS HARJOITTELUN RUNGOKSI 141

KAIKKI LOPPUU AIKANAAN 153

Lähteet 159

Sekatekniikka akvarellipaperille , koko 30 x 45 cm Toteutus: Krokii piirustuksia noin tunti , nopea veto mallista

(6)

LÄHTÖKOHDAT

1

(7)

Olen harjoitellut koko aikuisikäni erilaisia kehollisuuteen ja läsnäoloon pohjautuvia taitoja. Nykyään harjoittelen muun muassa aikidoa, joogaa ja meditaatiota. Olen parhaillaan myös psykoterapeuttikoulutuksessa aikaisemmin saamani koulutukseni ja ammattitaitoni syventämiseksi. Omakohtainen kokemukseni on, että intuitiivinen luova tila on yhdenlainen läsnäolon tila. Näen läsnäolon taitona ja niinpä sitä voi harjoitella. Läsnäolon harjoittelu on kehollista toimintaa tässä ja nyt, hetken katselua.

Mindfulness eli tietoinen läsnäolo on lyönyt itsensä läpi hyvin monella elämän alueella. Paikoin siitä on tullut sana, jolla ei ole tiedollis- ta lisäarvoa. Koetan päästä työssäni asiassa pintaa syvemmälle.

Arkkitehtuurissa tietoista läsnäoloa on ymmärtääkseni tutkittu hyvin vähän. Työssäni käytän edellisten sijaan käsitettä läsnäolo, jonka määritän tarkemmin jatkossa. Millaisena arkkitehdin luova työskentely näyttäytyy, jos läsnäolo nähdään luovuuden lähteenä?

Millaisella harjoittelulla voi parantaa omaa luovaa työskentelyään?

Miltä luova työskentely näyttäytyy omakohtaisesti läsnäolosta käsin. Miten asiaa voi tarkastella ja oppia. Aloitin työskentelyn kesän alussa joka aamuisella 45 minuutin istumameditaatiolla, josta käsin jatkoin työskentelyä piirtäen, maalaten, kirjoittaen ja valokuvaten. Työskentelytapa syvensi ymmärrystäni aiheesta ja paljasti laatikoita, joista astua ulos. Kolmen kuukauden jälkeen aloin työstämään materiaalia kirjan muotoon, pyrkien samalla säilyttämään omaksumani työskentelytavan.

Kappaleessa sanoista intoa harjoitteluun esittelen useita eri teoreettisia lähestymistapoja aiheeseen. Toivon niiden lisäävän ymmärrystä tapaani lähestyä asiaa. Yksi tärkeä lähtökohta työssäni on se, että teoriat ja sanat ylipäänsä eivät ole työni tekemisen - eikä sen ymmärtämisen - kannalta mielestäni se tärkein asia.

Teorioilla ja ajatuksilla on välinearvo ja siksi koetan tarjoilla niitä monipuolisesti. Kielellisyytemme on mielestäni pikemminkin osa ongelmaa kuin ratkaisua. Tämä vuoksi seuraavissa kappaleissa lähestynkin asiaa omakohtaisen kehollisen harjoittelun kautta.

3

Akvarelli , koko 20 x 30 cm Toteutus: Istuminen luonnossa, jonka jälkeen mallista piirtämisen tutkimista

(8)

Kappaleessa istuminen sekä kappaleessa piirtäminen ja maalaaminen tuon esille tekstin ja kuvien avulla kokemuksiani läsnäolon harjoittelusta, luovuudesta ja miten kaikki tämä liittyy arkkitehtuuriin. Omien kokemusteni kuvausten rinnalle tuon muiden kokemuksia ja ajatuksia samoista asioista. Aukeamilla olevat kuvat pyrkivät tuomaan esille työskentelytapaani, sen prosessimaisuutta ja omakohtaista tekemistä. Aiheen käsittely mukailee oman työskentelyni etenemistä. Toivon tämän selkeyttä- vän asian käsittelyä ja helpottavan lukijan mahdollista omakohtaista harjoittelua, jonka etenemiselle annan yhden mahdollisen vaihtoehdon seuraavassa kappaleessa yksi ehdotus harjoittelun rungoksi. Viimeisessä kappaleessa kaikki loppuu aikanaan koetan katsoa etäämmältä työskentelyäni, mikä siinä onnistui ja mikä meni pieleen. Mitä opin ja miten asiaa voisi katsoa tulevaisuudessa?

Miten arkkitehdin luova prosessi nousee läsnäolosta, ja millainen merkitys harjoittelulla on?

5

Lyijykynä 6B , koko 20 x 25 cm Toteutus: Istuminen, jonka jälkeen katselemisen jatkamista piirtämällä

(9)

SANOISTA INTOA HARJOITTELUUN

7

(10)

Muodostan teoreettisen kudelman kokemukseeni ja intuitiooni pohjaavalle lähtökohdalle työssäni. Käytän sanaa ”läsnäolo”

kokemuksesta olla läsnä tässä ja nyt. Tuota olemisen tapaa voisin kuvailla sisältäpäin avautuvaksi iloksi tai rakkaudeksi, jolla ei ole syytä eikä kohdetta. Tilasta josta nousee loputon luovuus.

Läsnäololla en viittaa mihinkään mystiseen ominaisuuteen, joka toisilla sattuu olemaan ja toisilla taas ei. Läsnäolo on opittavissa oleva olemisen tapa, jota on perinteisesti harjoiteltu muun muassa zeniläisyydessä. Läsnäolo nähdään perustavana taitona myös useissa psykoterapeuttisissa suuntauksissa.

Filosofi ja pitkäaikainen kehomielen taitojen harjoittaja ja tutkija Tapio Koski kuvaa läsnäoloa varsin onnistuneesti näin: ”Läsnäolo on kokemisen intensiivisyyttä. Se on maailmalle avoinna olemista ilman torjumista tai torjutuksi tulemisen pelkoa. Tällöin maailma ei tematisoidu egosta, vaan maailman ja ihmisen välisestä suhteesta käsin. Kysymys on ihmisen avautumisesta maailmaan, jolloin kaikki on ‘nyt’, joka on kaiken itseensä kietova läsnäolo. Se on täyteläinen olemisen yltäkylläisyys, joka kokoaa menneisyyden ja tulevaisuuden nykyhetkeen. Kokemuksessa on jonkinlainen ajan tunto, mutta jossa paradoksaalisesti kuitenkin korostuu ajattomuus.” (Koski 2005, 185.) Kuvaus tuo myös esille vaikeuden lähestyä läsnäoloa kielestä käsin. Sanoilla joudumme tyytymään vain asian kuvaamiseen.

Miten pitkälle läsnäolon tarkastelussaan menee on jokaisen oma asia. Mahdollisuus on hetkittäisistä läsnäolon välähdyksistä syventää aina arkiseen läsnäolon kannattelemaan olemisen tapaan saakka, tai jotain siltä väliltä. Meillä jokaisella on kokemuksia läsnäolosta tässä ja nyt, mahdollisesti saunan jälkeen, luonnossa liikkuessamme tai luovan prosessin jossain vaiheessa. Toivonkin omakohtaisten kokemusten herättävän mielenkiintoa läsnäoloa ja sen harjoittelua kohtaan. Luovuus tarkoittaa työssäni toimimista tuossa läsnäolon tilassa. Mikä tahansa tekeminen voi olla luovaa, mutta rajaan luovuuden työssäni laveasti arkkitehdin työskentelyn luoviin osiin.

9

Akvarelli , koko 20 x 30 cm Toteutus: Istuminen luonnossa, jonka jälkeen mallista piirtämisen tutkimista

(11)

Läsnäolon tutkiminen ja oivaltaminen vaati kosolti myötätuntoa ja hyväksyntää ennen muuta omaa itseä kohtaan. Kun lähdetään harjoittelemaan ”istumista” eli meditaatiota, tehdään se aluksi usein mieleen samaistuen. Tällöin kohdataan monenlaisia ajatuksia, tunteita, mielikuvia ja kehontuntemuksia. On hyvä suhtautua harjoitteluun ja itseen myötätuntoisesti, jotta edellisistä ei tulisi harjoittelun esteitä.

Koetan tehdä läsnäoloa ymmärrettävämmäksi filosofin ja pitkäaikaisen kehomielen taitojen harjoittajan ja tutkijan Timo Klemolan tekemän jaottelun pohjalta. Hän jakaa opettaessaan mielen taidot kahdeksaan opeteltavaan taitoon. Myös Steven Hayesin edustaman hyväksymis- ja omistautumisterapian näkemys ihmisestä ja läsnäolosta antaa nykyaikaisen ja käytännönläheisen mahdollisuuden lähestyä aihetta. Tämä tuo läsnäolon ja luovuuden ihmisen luonnolliseksi tavaksi elää elämäänsä. Tavaksi, joka koostuu harjoiteltavista taidoista ja harjoittelun esteiden kohtaamisesta.

Yksi perinteikäs läsnäolon taidon harjoittelun menetelmä on ollut istumameditaatio, josta puhun työssäni siis istumisena.

Henkilökohtainen lähtökohtani on ollut istua ja oppia oman kokemuksen kautta. En siis seuraa mitään tiettyä tapaa istua.

Olennaista on tasapainoinen asento, jossa pystyy olemaan pitemmän aikaa ulkoisesti liikkumatta ja jossa hengittäminen on vaivatonta. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse keksiä itse, joten olen käyttänyt apunani myös aihepiiriin liittyvää kirjallisuutta ja kokeneiden antamia neuvoja. Istuminen on pelkistetty harjoitus, jossa läsnäolon monet puolet tulevat esiin. Klemola tuo paljon viisautta läsnäolon ja sen tutkimiseen istuen, muun muassa harjoittelun välttämättömyyteen ja kehollisuuden.

Läsnäoloa on istumisen lisäksi hyvä lähteä tutkimaan myös liik- keessä, jotta se taitona vahvistuisi ja yleistyisi luovuuden lähteenä, ja elämässä yleisemminkin. Arkkitehdin näkökulmasta luova ilmaisu on luontainen tapa lähteä tarkastelemaan läsnäoloa liikkeessä.

Tähän sopii piirtäminen, maalaaminen, valokuvaus, kirjoittaminen 11

Lyijykynä 6B , koko 20 x 25 cm Toteutus: Istumisen jälkeen läsnäolosta nousevaa kehollista liikettä, viivaa

(12)

jne. Harjoitukset voivat olla mitä tahansa muitakin liikkeeseen perustuvia hyvinkin arkisia toimintoja. Lähden kuitenkin liikkeelle harjoituksista, joihin arkkitehtiopiskelijoilla ja arkkitehdeillä on kiinnostusta ja omakohtaista kokemusta. Valokuvaaja ja Zenmestari John Daido Loori on tarkastellut erityisesti istumisen ja luovan ilmaisun yhteyttä teoksessaan Zen ja luovuus – kehittyminen taiteen polulla (2008). Hyödynnän Loorin näkemyksiä tutkiessani läsnäolosta nousevaa luovaa toimintaa.

Istuminen ei näytä olevan kaikille mieluinen harjoitus, ja onkin olemassa tapoja lähestyä läsnäolosta nousevaa luovuutta muillakin keinoin. Filosofi ja psykologi Eugen Gendlin kuvaa fokusointi- menetelmän, joka perustuu taitoon löytää merkitystuntemus.

Fokusointi -menetelmällä lähestytään mielestäni samaa asiaa mihin viittaan sanalla läsnäolo. Taidemaalari, kuvanveistä ja kirjailija Frederick Franck puolestaan tutkii läsnäolon tilaa suoraan piirtämisharjoituksilla. Kukin voi siis kokeilla ja luottaa omaan kokemukseen. Oman kokemukseni mukaan kumpikaan edellisistä ei pysty ohittamaan istumisessa eteen tulevia opittavia ja oivallettavia asioita. Päinvastoin jossain kohti tuntuu, että ilman istumista oppimisen taival on omalla tapaa vielä kivisempi ja monella tapaa vaativampi. Tärkeintä on, että harjoitustavasta itsestään ei tule päämäärä, vaan se säilyy välineenä tutkia itse asiaa, läsnäoloa ja siitä nousevaa luovuutta.

Lähestyipä asiaa miten tahansa, niin aluksi harjoitteet tuntuvat väkinäisiltä ja lopulta itse läsnäolo vaatii niidenkin poispudottamista. Läsnäolon voi ajatella olevan jo meissä, joten se ei löydy perinteisesti etsimällä tai haalimalla lisää. Kun istuessaan kokee läsnäolon, istuminen ei ole enää harjoitus, vaan istumista välittömässä olemassaolossaan. Tässä kohtaa tulee erityisesti muistaa, että sanoilla voidaan vain kuvailla ja osoittaa suuntaa.

Filosofi ja arkkitehti Pekka Passinmäki kuvaa muutoksen syvyyttä seuraavin sanoin: ”Kyse ei ole näkökulman muutoksesta teknisen ja representoivan ajattelun sisällä vaan täysin uudenlaisesta lähestymistavasta, josta harvalla arkkitehdillä on ennestään 13

(13)

kokemusta.” (Passinmäki 2011, 112.)

Koetan muotoilla teoreettisen lähtökohdan - arkkitehdin luovan työskentelyn menetelmän tutkimiselle - omakohtaisen harjoittelun kautta. Tämän teoreettisen osuuden tavoite on madaltaa kynnystä ja herättää halua aloittaa omakohtainen harjoittelu. Älyllinen ymmärtäminen ei ole olennaista. Toivoisinkin ymmärrystä harjoittelun ja sen kehollisuuden merkityksen suhteen, jotta päästäisiin harjoittelun alkuun sitä aina syventäen. Uskon vilpittömästä oman kokemukseni kautta, että tuolloin kunkin oma harjoittelun polku on mahdollinen kulkea, vaikkei lopulta mitään polkua olekaan.

15

(14)

Äläpä hättäele, istuhan mättäälle

Läsnäolon kokemusta voi lähestyä taitona, ja näin se voidaan nähdä koostuvan useista eri taidoista. Jaottelun voi tehdä monella tapaa, riippuen miten läsnäolon kokemusta haluaa lähestyä. Jaottelu paljastaa läsnäolon kokonaisvaltaisuuden ja korostaa läsnäolon kokemuksen lähestyttävyyttä harjoittelun kautta. Osataitoihin jako tekee näkyvämmäksi erilaisten harjoitteiden käytön ja niiden vaatiman ajan. Ehkä monipuolisuus on tässäkin valttia, vaikka toiset harjoitteista voivatkin olla toisia tärkeämpiä. Mukailen läsnäolon taidon osataitoihin jaottelussa Klemolan jakoa, jota hän käyttää vetämiensä kurssien pohjana. Taidot menevät päällekkäin ja yhden taidon kehittyminen tukee muidenkin oppimista ja hallintaa. Tämä on ymmärrettävää sillä onhan osataitojen lähtökohtana yksi ja jakamaton ilmiö, johon viittaan sanalla ja käsitteellä ”läsnäolo”.

Osataidot ovat:

Etäännyttämisen taito Läsnäolon taito

Hyväksymisen taito

Kehomielen harjoittamisen taito Tietoinen valitsemisen taito Arvojen tunnistamisen taito Hengityksen viljelemisen taito Eheyttävän liikkeen taito

Ensimmäisenä Klemolan kahdeksasta mielen osataidosta tulee etäännyttämisen taito. Etäännyttämisen taitoa opeteltaessa etsi- tään kokemuksellista kohtaa, josta mielensisältöjä voidaan katsoa (Klemola 2013, 36). Toisin sanoen omiin ajatuksiin, tunteisiin, mielikuviin, kehontuntemuksiin ja aistiärsykkeisiin ei samaistuta.

Oman mielen tuotoksia ei oteta niin vakavasti, eikä niiden luomaa kuvaa tilanteesta ja maailmasta pidetä ehdottoman totena.

17

Akvarelli , koko 28 x 28 cm Toteutus: Istuminen, katsellaan ajatuksia, tunteita... annetaan pensselin viedä

(15)

Läsnäolon taidon voi nähdä kykynä keskittyä aistien että mielen sisältöihin (Klemola 2013, 37). Pystytään säilyttämään tarkastelijan näkökulma, eikä näin ollen suoraan reagoida koettuihin asioihin.

Tämä mahdollistaa kehontietoisuuden kehittymisen, joka on perusta olemisen tavalle, jota nimitän työssäni läsnäoloksi. Läsnäolon taito on tässä suppeampi käsite kuin läsnäolo, jolla viittaan kokonaisvaltaiseen sanoilla vaikeasti kuvattavaan maailmassa olemisen tapaan.

Hyväksymisen taito helpottaa etäisyyden ottamista mielensisältöihin, erityisesti omiin tunteisiin (Klemola 2013, 37).

Hyväksytään oma kokemus tässä ja nyt sellaisenaan. Tämä ei tarkoita, että tilanne hyväksyttäisiin sellaisenaan, eikä hyväksyminen johda siten toimettomuuteen. Hyväksynnän puute estää usein läsnäolon eli luovan tilan. Jäädään painimaan omien tunteiden ja ajatusten kanssa. En saisi tuntea näin tai minulla ei saisi olla tällaisia ajatuksia. Voidaan myös odottaa tiettyä tunnetilaa, jotta voidaan ryhtyä esimerkiksi piirtämään. Lausahdus ”luomisen tuska” viittaa juuri tähän. Itse luominen on vapauttavaa ja rakkauden täyteistä, vain luomisen tilaan pääseminen voi olla tuskaista.

Tietoinen valitsemisen taito tarkoittaa läsnäoloa valintatilanteissa, joita meillä on tuhansia päivittäin (Klemola 2013, 38). Tällöin emme ole esimerkiksi yksittäisen tunteen tai ajatuksen vietävissä.

Tämä tuo esiin omien arvojen tunnistamisen taidon. (Klemola 2013, 39.) Luovuuden näkökulmasta voimme selkeämmin nähdä mikä ohjaa luovaa prosessia, ajatukset, tunteet, mielikuvat, joku yksittäinen aisti...? Työssäni rajaan luovuuden toiminnaksi, joka nousee läsnäolosta, ei siis esimerkiksi vain ajatuksista tai tunteista.

Voimme myös tietoisesti vahvistaa ja varmistua läsnäolostamme, jolloin huolehdimme tekemisen laadusta, emme niinkään lopputuloksesta. Tekeminen on tällöin vapauttavaa ja lopputulos on myös itsellemme yllätys.

”Tietoisuustaidot ovat myös taitoja tunnistaa omia arvoja, pohtia niitä ja mahdollisesti myös muuttaa niitä, muuttaa toimintatapoja, 19

Lyijykynä 6B , koko 15 x 15 cm Toteutus: Läsnäolon ja siitä nousevan viivan tutkimista julkisella paikalla

(16)

jos ne eivät vastaa arvojamme.” (Klemola 2013, 38-39.) On tärkeä huomata, ettei läsnäolo tarkoita millään ei ole mitään väliä asennetta, tai arvojen häviämistä vaan päinvastoin. Läsnäolon vahvistumisen myötä omien arvojensa tunnistaminen ja niiden mukaan toimiminen nousee elämää ohjaavaksi tekijäksi. Yhä useammin käsillä olevassa tilanteessa toimii arvojensa mukaisesti, eikä aina sen hetkisten ajatustensa, tunteidensa... ohjaamana. Tekemistä ohjaa arvot, jotka antavat tekemiselle suunnan. Tällöin tekeminen ei ole pelkästään tilanteessa selviytymistä tai mielekästä vain lyhyellä tähtäimellä.

Arkkitehdin tulisi olla tietoinen omista ja yhteisönsä arvoista, ja mennä työssään niiden suuntaan.

Tietoisuustaitojen listassa keho ja mieli ovat erottamattomat.

”Tietoisuustaitojen perinteissä mielen harjoituksia ei koskaan eroteta kehon harjoitteista. Kyse on aina kehomielen kokonaisuuden harjoittamisesta ... Mielen harjoituksia voidaan tehdä istuen, seisten, kävellen, erilaisiin liikkeisiin yhdistäen. Nämä harjoitukset opettavat aina myös sitä tapaa, miten kannattelemme itseämme maan vetovoimaa vastaan. Asentomme ja asenteemme kulkevat käsi kädessä.” (Klemola 2013, 39.) Kehollisuuden pudotessa pois putoaa pohja myös läsnäololta. Näin arkkitehdin luova prosessi on myös erityisen kehollinen, eikä vain hänen suunnittelemansa ympäristö. Miten kehollisuus näkyy arkkitehdin työssä?

Hengityksen viljelemisen taito mahdollistaa kehomielen avaamisen

”keskustasta”, syntyy voimapaikka. Tämä lisää kehotietoisuuttam- me. Ajatteluun samaistumisen on tehnyt meistä ”pääihmisiä”, koska ajattelu sijoittuu pään alueelle. (Klemola 2013, 40.) Hengityksen voi nähdä myös siltana kehon ja mielen välillä, koska molemmat ovat osa hengitystä. Huomion siirtäminen hengitykseen on sekä kehon että mielen katselua. Tämä auttaa ymmärtämään myös kehollisuuden merkitystä luovuudelle. Keskustalla tarkoitan läsnäolossa koettua maailman keskipistettä, joka koetaan alavatsan seudulla.

”Istuessamme paikallaan tyynyllä keskitymme liikkeeseen minkä hengitys synnyttää kehossa. Istuminenkin on liikkeen kuuntelemis- 21

Lyijykynä 6B , koko 20 x 15 cm Toteutus: Huomio sisään, etsitään merkitystuntemusta vastaava kohde, odotetaan, annetaan viivan tulla

(17)

ta. Hengitysliikkeen kuuntelemisen annetaan hiljalleen laajentua myös dynaamisiin liikeharjoitteisiin. Korostan aina hengityksen kannatteleman eheyttävän liikkeen merkitystä tietoisuustaitojen harjoittelussa. Tietoisen, hitaan liikkeen avulla voidaan ymmärtää syvemmin kehotietoisuuden merkitys mielen harjoittamisen prosessissa. Koko mielen harjoittamista voisi yhdestä näkökulmasta kuvata niin, että se on kehotietoisuuden vahvistamista ja sen kautta egotietoisuuden hiljentämistä.” (Klemola 2013, 40.) Tietoisuuden ollessa kehotietoisuuden suunnassa hengitys on vapaa ja kehossa voi tuntea sen aiheuttaman kannattelevan tunteen. Vapaan hengityksen tiedostaminen istuessa ja sen jälkeen hitaassa liikkeessä, ja vasta tämän jälkeen muussa tekemisessä, on yksi mielekäs oppimisen järjestys. Luovuuteen tähtäävien harjoituksien tulisi olla aluksi korostuneen kehollisia ja hitaita, jotta huomio säilyy hengityksessä vahvistaen voimapaikasta käsin toimimista.

23

Lyijykynä 6B , koko 20 x 20 cm Toteutus: Kotona istumisen jälkeistä kohteen tutkimista, miten huomio pomppii

(18)

Maalaillaan ihmiskuvaa

Läsnäolon kokemusta voi lähestyä myös tietoisuuden peruselementtien avulla. Tietoisuuden peruselementit ovat Klemolan jaottelun mukaan ”Ykä”, ”Kake”, ”Pera” ja ”Mä” (Klemola 2013, 41). Kuvaan nämä peruselementit vain lyhyesti, koska ne avautuvat joka tapauksessa kunnolla vasta omakohtaisen harjoittelun myötä.

Ykä on sisäinen äänemme, joka rupattelee, kommentoi ja laukoo mielipiteitä. Ykän sanomisia pidämme yleensä omina ajatuksinamme. Samaistuessamme Ykään otamme hyvin rajallisen

”minä-perspektiivin” maailmaan. (Klemola 2013, 75.) Ykään samaistuminen on läsnäolon tiellä yksi luovan toiminnan esteistä.

Kyky tunnistaa oma sisäinen Ykänsä ja taito ottaa siihen etäisyyttä läpäisevät tämän esteen. Ykä sinänsä ei ole paha, eikä siitä pyritäkään eroon. Ykän tavoin esteinä luovalle toiminnalle voivat olla tunteet ja mielikuvat. Niihin pätee kaikki sama kuin Ykään eli niiden tiedostaminen ja etäisyyden otto.

Kake on kehotietoisuutemme, joka paljastuu kun käännämme katseemme sisäänpäin. Kehotietoisuutta voidaan harjoittaa, jolloin aistitaan tarkemmin erilaisia kehon liikkeen ja asentojen tuntemuksia. Koska kehomme aisteineen on aina tässä ja nyt, huomion kääntäminen kehotietoisuuteen tuo meidät tähän hetkeen. (Klemola 2013 5253.) Kehotietoisuuden kehittäminen on yksi mahdollisuus lähestyä läsnäoloa ja siten oppia löytämän luovuuden lähteelle.

Istuessa Ykä on se joka laskee hengityksiä, Kake on hengitysliikkeen myötä muuttuva kehotietoisuus. Mä on se joka katselee näitä molempia. Läsnäolon kannalta tämä havainnoivan itsen näkökulma on tärkeä. (Klemola 2013, 55.) Mä on se näkökulma johon vaihdamme egokeskeisen näkökulman päästäksemme luovuuden lähteelle.

25

Akvarelli , koko 24 x 32 cm Toteutus: Takapihalla istumisen jälkeistä kehosta nousevaa vapaata liikettä

(19)

Pera on tietoisuus ja kehomielen kokemushorisontti, missä Ykä, Kake ja Mä majailevat (Klemola 2013, 118). Koska näiden käsitteiden on tarkoitus auttaa löytämään luovuuden äärelle, Peralla viitataan samaan kuin läsnäololla, johon siis kuuluu Ykä, Kake ja Mä.

Hyväksymis- ja omistautumisterapia ja siihen liittyvä suhdekehysteoria on syntynyt kollektiivisen työn tuloksena toteaa Steven C. Hayes (Hayes 2008, 10). Terapiasuuntauksen peruslähtökohtia ovat: elämä on kärsimystä, kielellä ja välttelyllä on merkittävä osuus kärsimyksessä, irti päästäminen, tietoinen läsnäolo, halukkuus, omien arvojen mukainen elämä ja sille omistautuminen. Lisäksi työni ymmärrettävyyttä voisi lisätä käsitteet ”käsitetty minä”, ”kokeva minä” ja ”havainnoiva minä”

(Hayes 2008, 115). Käsitetty minä vastaa Klemolan Ykää, kokeva minä on Kake ja havainnoiva minä Mä. Pera vastaa läsnäoloa.

En lähde tässä kohtaa tarkemmin avaamaan luettelemiani peruslähtökohtia. Käytän ja selvennän niitä jatkossa niiltä osin, kun ne tuovat lisä valoa kulloinkin käsiteltävään asiaan.

Hyväksymis- ja omistautumisterapian lähestymistapa on hyvin lähellä edellä aiemmin esittämiäni näkökulmia. Hyväksymis- ja omistautumisterapia osoittaa niiden kanssa samaan suuntaan eli läsnäolon löytämiseen ja sen kautta elämiseen. Ja vaikka sillä ei ole ulkoisesti mitään tekemistä zeniläisyyden kanssa, voi sen halutessaan nähdä oman aikamme ”zen-luostarina”. Molemmat pyörivät saman asian ympärillä ja tarjoavat kokonaisvaltaisen tavan tutkimisen ja harjoittelun kautta lähestyä läsnäoloa. Kumpaa tahansa tai molempia voi käyttää välineenä matkallaan kohti luovuutta.

27

(20)

Roppaa likoon

Klemola kirjoittaa läsnäolon harjoittelusta seuraavasti: ”Olemme tottuneet opiskelemaan asioita lukemalla kirjoja. Teemme näin helposti myös halutessamme ymmärtää mieltämme... Mutta oppiakseen mielen taitoja on harjoiteltava. Harjoittelun tärkein väline on hyvä tyyny ja kärsivällinen mieli. Tosin kärsivällisyyttäkään ei aluksi paljon tarvita, kyllä sekin hiljalleen kehittyy... Jos haluamme oppia fyysisen taidon, vaikkapa käsillä seisonnan, ei auta vaikka lukisimme kuinka monta kirjaa tahansa käsillä seisomisesta.

Sitä on yksinkertaisesti pakko tehdä ja tehdä, tehdä uudelleen ja uudelleen ...Tosin pelkkä toistokaan ei välttämättä riitä. Meidän on samalla pohdittava syvällisesti sitä, miksi harjoitamme, millaista ymmärrystä tavoittelemme ... mielen taidot myös katoavat samoin kuin kehon taidot ... Siksi harjoituksen on oltava säännöllistä ja jatkuvaa, mieluummin päivittäistä. ” (Klemola 2013, 24.)

Edellisestä johtuen lähtökohta ja pääpaino on omakohtaisella tekemisellä eli harjoittelulla. Lähdinkin tekemällä tutkimaan asiaa senhetkisen esiymmärrykseni ja kokemukseni varassa. Istuin, piirsin, maalasin, valokuvasin ja kirjoitin kokemuspäiväkirjaa ensimmäiset kolme kuukautta. Vasta tämän jälkeen rupesin perehtymään aihetta käsittelevään kirjallisuuteen. Toki olin aiheesta lukenut aiemmin, mutta koin todella antoisaksi tuon omakohtaisen tutkimisjakson ennen kuin aloin lukemaan kirjallisuutta työni näkökulmasta. Minulla ei ollut niin paljon ajatuksia ja sen myötä odotuksia miten harjoittelun tulisi edetä tai mitä sen tulisi tuoda esiin. Ja toisaalta kun kolmen kuukauden jälkeen aloin lukemaan harjoitteluni ohessa, kirjat tuntuivat kuvaavan kokemiani asioita ja siten ne syvensivät kokemustani läsnäolosta.

”Harjaantumaton mieli kokee kehon ja mielen erillisinä.

Harjoituksessa pyritään löytämään kehon ja mielen kokemuksellinen yhteys. Harjoitus on itse asiassa hyvin pitkälle kehomielen ykseyskokemuksen tietoista viljelyä. Lännessä elämme 29

Sekatekniikka akvarellipaperille , koko 50 x 50 cm Toteutus: Luonnoksen avulla palautettu merkitystuntemus, vapaa veto

(21)

dualistisessa perinteessä, jossa viljellään ja arvostetaan enemmän

‘mieliaspektia’, ja ‘kehoaspekti’ jopa unohdetaan. Tätä painotusta ei niin vain muuteta.” (Klemola 2013, 88.) Pelkkä lukeminen aiheesta harjoittelun sijaan saattaa vain vahvistaa käsitystämme elämän dualistisuudesta, koska tuolloin toimimme vain käsitteellisellä alueella. Kehollisuuden mukaan tuominen antaa mahdollisuuden harjoitella kehomielestä käsin, jolloin koemme jotain uutta emmekä vain tuota uusia ajatuksia.

”Opetamme siirtymistä kokonaan uuteen tapaan kokea kehomieli. Suuntaamalla huomion hengitysliikkeeseen avaamme kehotietoisuutta, sellaista uutta horisonttia tai kontekstia, josta katsoen samaistumisemme ehdollistetun mielen sisältöihin, egon sisältöihin, alkaa hiljalleen purkautua. Tapamme kokea itsemme, kehomielemme, on kulttuurisesti sidottua. Me koemme itsemme pääasiassa rationaalisiksi, ajatteleviksi olennoiksi ja samaistamme itsemme jonnekin päämme alueelle. Hengityksen harjoittamisen kulttuureissa kehomielen kokemisen tapa on toinen. Harjoituksella voimme oppia avaamaan itsellemme kokonaan uudenlaista kehomielen kokemuksen tapaa.” (Klemola 2013, 140.) Koska kehomieleen kuuluu kehollisuus, sen harjoittaminen saa kehollisen harjoittelun piirteitä. Harjoittelun tulee olla omakohtaista tekemistä, tulee tehdä toistoja, tekemistä korjataan oman toiminnan kautta saadun palautteen pohjalta, harjoitellessa tulee esiin myös taitamattomuutemme, ja näin ollen harjoittelu vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

”Ei ole aivan helppoa selittää, mistä sisäisessä havainnoinnissa on kyse, ja sen oppiminen vaatii harjoittelua. Harjoittelu on kuitenkin huomattavasti helpompaa kuin vuosikausien tuskailu samojen vanhojen ongelmien kanssa.” (Gendlin 2014, 27.) Sisäinen havainnointi avautuu lopullisesti omakohtaisen kokemuksen kautta ja siten siihen voidaan sanoilla vain viitata. Harjoittelu vaati kuitenkin ponnistelua, eli tulee olla tahto harjoitella ja siten riittävä energia ponnistella harjoittelun aikana. Läsnäolon harjoittelussa ponnistelu kuitenkin poikkeaa totutusta. Emmehän ole oppimassa 31

Akvarelli , koko 20 x 30 cm Toteutus: Istuminen luonnossa, huomio kehotietoisuudessa, vapaa veto

(22)

lisää tai jotain meille oikeasti uutta. Olemme pudottamassa pois ylimääräistä, jotta näkisimme, että meillä jo on se mitä olemme oppimassa eli läsnäolo ja rauha, ja on aina ollutkin. Vanhojen samojen ongelmien kanssa painiminen voi siis olla tärkeää riittävän harjoitteluun tarvittavan motivaation saamiseksi. Voisiko riittävän motivaation saada vaihtoehtoisesti halusta kehittää omaa ammattitaitoa arkkitehtina?

”Koko prosessi tapahtuu pääasiassa ilman sanallisia ohjeita. jotka toimivat opettajan vaihtoehtona. Kun niitä käyttää jatkuvasti, ne voivat johdattaa luovaan prosessiin ja auttaa ymmärtämään sitä.

”(Loori 2008, 17.) Samoin omassa työssäni koetan johdattaa lukijan - sinut niin halutessasi - harjoittelun ja sen tuomien kokemusten suuntaan. Toivon antavani intoa harjoittelulle tai innostaa sen aloittamiseen.

33

Lyijykynä 6B , koko 20 x 20 cm Toteutus: Istuminen luonnossa, valitsematon vapaa viiva

(23)

Katse itseen

Fokusoinnissa mennään suoraan asiaan eli opetellaan tässä ja nyt tunnistamaan kehomielen kokonaisvaltainen tuntemus, jota nimitetään merkitystuntemukseksi. Koko fokusointi perustuu merkitystuntemukseen ja siinä tapahtuviin muutoksiin, jotka koetaan helpottavina ja vapauttavina. Yhdistän oman kokemukseni läsnäolosta luovana tilana fokusoimiseen, kuten myös istumisessa avautuvaan läsnäoloon. Mutta aivan kuten niin usein muulloinkin on yksinkertainen kaikessa hienoudessaan myös vaikeaa. Fokusoinnin harjoittelu vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Se vaati erinäisiä taitoja, joista olen puhunut edellä istumiseen liittyen.

”Fokusointi” ja ”merkitystuntemus” ovat Gendlinin kehittämiä uusia sanoja, koska kuvaavia sanoja ei ole ollut valmiina. Fokusoimalla saadaan yhteys kehon tietoisuuteen. Merkitystuntemus ei ole tunne kuten viha, ilo, suru jne. Se on epämääräisempi kehon reaktio.

Muutokset merkitystuntemuksessa, siis kehomielessä, saa aikaan muutoksen, ongelmien ratkeamisen. (Gendlin 2014, 29.) Fokusointi vastaa luovaa prosessia, jossa käännytään sisäänpäin ja saadaan yhteys kehomieleen. Tullaan tietoiseksi merkitystuntemuksesta.

Sille nousee kuvaus, jolloin merkitystuntemus muuttuu, koetaan jonkinasteinen vapautuminen. Tämä tuntuu kehossa helpotuksena.

Luovassa prosessissa on kyse helpotusten sarjasta, poispudotta- misen sarjasta. Juuri tätä asiaa katsellaan myös istuessa ja tullaan siitä yhä tietoisemmaksi.

”Yksittäinen fokusointikierros jakautuu kuuteen vaiheeseen, joita kutsun askeliksi. Mitä enemmän olet harjoitellut, sitä vähemmän sinun tarvitsee ajatella askelia erillisinä. Askelten ajattelu erillisinä antaa fokusoinnista vaikutelman todellista mekaanisempana kokonaisuutena, mutta oppimisen kannalta tämä jako on osoittautunut hyödylliseksi.” (Gendlin 2014, 71.) Askelia voi käyttää luovan tilan tutkimiseen ja siihen pääsemiseksi. Fokusointia voi käyttää työkalua, ettei tarvitse turhaan kärsiä ja odottaa luovuuden 35

Sekatekniikka akvarellipaperille , koko 18 x 26 cm Toteutus: Merkitystuntemusta vastaava kohta mallissa, odottaminen, vapaa veto

(24)

mystistä ilmestymistä. Kuusi vaihetta ovat:

1. Tilan tekeminen, hiljennytään, rentoudutaan, otetaan etäisyyttä ongelmiin, kuulostellaan kehoa sisältä päin ja miltä se tuntuu 2. Merkitystuntemus, valitaan yksi ongelma, kiinnitetään huomio merkitystuntemukseen, tavoitetaan tämä epämääräinen kehon tuntemus

3. Otteen saaminen, ei kiirehditä, mikä sana tai mielikuva nousee tuosta tuntemuksesta sitä kuvaamaan.

4. Avainsanan vertaaminen merkitystuntemukseen, verrataan sanaa merkitystuntemukseen, nouseeko jotain lisää tai muuttuuko kuvaus

5. Kysyminen, kysytään miten avainsana liittyy ongelmaan.

6. Vastaanottaminen, kysytään miltä käsittelemämme ongelma nyt vaikuttaa. (Gendlin 2014, 71-74.)

Missä tahansa vaiheessa voi tapahtua merkitystuntemuksessa muutos, joka koetaan helpotuksena ja myönteisenä kehon muutoksena. Tämän jälkeen voi jatkaa fokusointia, eli kiinnittää huomio muuttuneeseen merkitystuntemukseen ja odotella sitä kuvaavan sanan tai mielikuvan nousua ja uutta helpotusta. Tätä voi jatkaa niin kauan kuin haluaa. Jos missään kuudesta fokusoinnin vaiheessa ei koe helpotuksen tunnetta, asiaa tulee tarkastella lähemmin.

37

Lyijykynä 6B , koko 20 x 28 cm Toteutus: Istuminen luonnossa, vapaata viivaa

(25)

Pakottamaton toiminta

Aluksi harjoitus on läsnäolon tutkimista ja vahvistamista.

Esimerkiksi piirtäminen voi toimia arkkitehdin välineenä syventää omaa läsnäoloaan, maailmassa olemisen kokonaisvaltaisuutta.

Jossain vaiheessa läsnäoloa on viljellyt niin paljon ja varmuus toimia siitä käsin on tasolla, jolloin arkkitehdin luovan työn vaiheet alkavat avautua hänelle läsnäolosta käsin. Tällöin harjoitusvälineestä, esimerkiksi piirtämisestä, tulee työväline alkuideoiden esiin saattamisessa. Nämä, työkalu läsnäolon tutkimiseen ja arkkitehdin luovuuden esille saattaminen, ovat päällekkäisiä ja alati jatkuvia prosesseja.

Istuminen, piirtäminen tai maalaaminen voivat olla arkkitehdille myös välineitä tiedostaa oma sen hetkinen tilansa ennen työhön tarttumista. Vastaavasti kuin zen-mestari, joka soittaa taidokkaasti huilua, kuvailee soittamistaan. ”Bambuhuilu oli yksinkertaisesti tuon harjoituksen väline. Hän sanoi kerran: ‘Koska minun on jollakin tavoin tiedettävä, miten hengitykseni jakselee, puhallan bambunpalaseen ja kuulen, miltä se kuulostaa’ ” (Loori 2008, 193.) Ei se mitä, vaan se miten, tulee oleelliseksi. Piirtäminen ja havainnointi voivat olla meditointia, jossa luodaan ykseys näkyvän maailman ja todellisen itsemme kanssa.(Franck 1973, xi.)

Franck toteaa meditaation olevan sisäisen näkökulman herättelyä, johon hän osoittaa tien piirtämisen kautta. Hän ei koe omalla kohdallaan istumameditaatiota mielekkäänä. (Franck 1973, 15.) Tästä huolimatta hän pitkin kirjaansa kuvailee kokemuksiaan piirtämisestä sekä siihen liittyviä ongelmia (Franck 1973, 86) niin, etten voi olla yhdistämättä niitä omiin kokemuksiini istumisesta.

Istuminen on minulle piirtämistä pohjustava harjoitus, koska siinä tekemistä on rajattu enemmän eli pysähtyminen on ilmeisempää, joskaan ei varmaa.

Zeniläisen taiteen tekemisessä oleellisinta ei ole luoda taideteos 39

Akvarelli , koko 28 x 28 cm Toteutus: Istuminen, vapaa veto

(26)

sinänsä. Oleellisempaa on herätellä itse luova prosessi. Tähän päästään mielen ja oman elämän kehittämisen harjoituksilla. (Loori 2008, 16.) Tässä valossa arkkitehdin ammatti näyttäytyy todellakin luovana elämäntapana, jossa tekemisen tavan laatu on oleellisinta.

On kehitettävä itseään kokonaisvaltaisesti ihmisenä eikä kapeasti tuijotettava työn tuloksiin ja henkilökohtaiseen menestykseen.

Lopulta luovuudessa ja arkkitehtuurissa voi nähdä olevan kysymys elämästä, ja kuinka sen elämme. Aivan samoin kuin zeniläisessä maalaustaiteessa ja runoudessa. ”Sen ainoa tarkoitus oli osoittaa kohti todellisuuden luontoa. Se tarjosi uutta näkemisen ja olemisen tapaa, joka tukeutuu suoraan ihmisyyden ytimeen: mitä merkitsee olla täysin elossa. Zeniläinen taide pyhänä taiteena kosketti taiteilijoita ja suurta yleisöä voimakkaasti. Se ilmaisi sanoin kuvaamatonta ja auttoi muuntamaan sen, miten näemme itsemme ja maailman” (Loori 2008, 14.)

41

(27)

Sanoista tekoihin

Lähden omakohtaisen tekemisen kautta tutkimaan ja kehittämään arkkitehdin luovan työskentelyn menetelmää, joka pohjautuu kokemukseen läsnäolosta luovuuden lähteenä. Läsnäolo on taito, jota tutkin ensin istuen ja sen jälkeen lähden viemään sitä liikkeeseen. Istumisen kokemuksieni kuvausten toivon avaavan istumisen merkitystä läsnäolon oppimisessa ja läsnäoloa luovana tilana. Istumisessa tutkin myös kehollisuutta ja sen suhdetta läsnäoloon. Istumisen kehollisuus vahvistanee myös osaltaan omakohtaisen harjoituksen merkitystä.

Istumisesta ja sen kokemusten sanallisista kuvauksista etenen piirtämiseen, maalaamiseen ja valokuvaamiseen. Piirtämisessä pääsen tutkimaan istumisessa esiin tulevia asioita liikkeessä.

Tutkin piirtämisen prosessia ja miten viljellä siinä läsnäoloa, miten piirrettävä kohde vaikuttaa. Miltä luovuus tuntuu? Jatkan samojen asioiden tutkimista ja viljelyä maalatessani vesi- ja öljyväreillä.

Valokuvaamisessa pääsen tarkastelemaan erityisesti suhdettani ympäristöön, koska itse kuvaaminen (napin painaminen) on piirtämistä yksinkertaisempaa. Pääsen tarkastelemaan, minne huomio kohdistuu ja miten kehotietoisuus ohjaa tekemistä.

43

Sekatekniikka akvarellipaperille , koko 20 x 30 cm Toteutus: Vapaa veto

(28)

ISTUMINEN

45

(29)

Kehomieli harjoittelee

”Parasta mitä voimme tehdä on olla aina avoin ja vastaanottavainen.

Olimmepa vastaanottamassa zenopetuksia, taideteosta tai itse elämää, voimme päästää sen sisään, maistaa sitä, kokea sen, antaa sen tunkeutua soluihimme, huokosiimme, hengitykseemme, olemukseemme – ja sitten antaa sen vain olla.” (Loori 2008, 252.)

”[H]arjoituksia, jotka opastavat sinut uuteen tapaan nähdä ja luoda. Kysymys ei ole näiden harjoitusten ymmärtämisessä vaan niiden tekemisessä yhä uudelleen. Ensimmäisenä on zeniläisen meditaation, zazenin ohjeet, sillä se on zenin ja zeniläisten taiteiden perusta. Zen on kokemusperäistä, ja on äärimmäisen vaikeata tehdä zeniläistä taidetta tai arvostaa zeniä harjoittamatta zazeniä.” (Loori 2008, 18.) Uudenlainen tapa olla ja toimia avautuu helpommin kokemusten kautta, koska silloin tiedostetaan kehomielen olevan muutoksen kohteena. Harjoittelu on hyvä tietoisesti kohdistaa kehomieleen eikä vain kehoon tai mieleen, koska ihminen on lähtökohtaisesti kokonaisuus, kehomieli. Oppiminen ja oivaltaminen ovat kehomielen kokonaisuuden muutosta, joten se ottaa aikaa ja vaati toistoa tutkivalla asenteella. Myös oivallukset uudenlaisista kokemisen tavoista vaativat toistoa, jotta ne selkeytyisivät ja vahvistuisivat eli tulisivat tavaksi.

Istuminen alkaa helpolla toteuttaa harjoitukseen liittyvää ajatusta.

Uskoo tarkkailevansa, vaikka onkin edelleen ajatustensa vietävänä.

On siis perinteisessä mielessä vaikeaa opettaa ja oppia asiaa, koska harjoitusmenetelmä on vain väline. Harjoituksen aloittaminen muuttaa vain mielen sisältöjä, mutta mieleen samaistuminen on edelleen tosiasia. Tämä vuoksi harjoitusten tekeminen ja toistaminen on tärkeää, koska silloin voidaan kokea jotain uutta.

Tällainen on muun muassa perinteinen hengityksen laskemisen harjoitus istuessa tai mielikuvaharjoitus ajatusten seuraamisesta pilvinä taivaalla.

47

Akvarelli , koko 20 x 19 cm Toteutus: Istuminen luonnossa, vapaa veto Keiteleen rannalla

(30)

Läsnäolon kokemus ei ole sanoin selitettävissä, mutta harjoitus voi viedä sitä kohti, joskaan ei perille asti. Harjoitteissa on oleellisempaa sen aiheuttama tekeminen, joka tuo tullessaan kokemuksia ja oivalluksia. Harjoitteesta voi tulla este, jos tekemisen sijaan huomio kiinnittyy harjoitteeseen itseensä. Jäädään esimerkiksi pohtimaan meneekö harjoitus oikein tai mikä on oikea tapa tehdä harjoitetta. Mielestäni oleellista on ryhtyä harjoittelemaan ilman, että ymmärtää tyhjentävästi mistä harjoituksessa on kysymys.

Harjoituksen tarkoitus on antaa uudenlaisia kokemuksia, jotka sitten tekevät harjoiteltavan asian näkyvämmäksi ja syventävät ymmärrystä myös itse harjoituksesta.

Lähtötilanne istumiselle oli ankea, jumittunut ja ahdistunut tunne. Olisi ollut niin helppo jättää harjoittelu väliin, koska väliin jättämiselle oli näkyvissä useita hyviä syitä kuten epämiellyttävät tunteet. Tässä kohtaa tulee esille yksi oleellinen asia istumisen säännöllisyydestä. Tulee istuuduttua tyynylle hyvin monenlaisissa olotiloissa, ja siten tulee harjoiteltua monipuolisesti. Niin kauan kuin harjoitus ihmetyttää, eikä oikein tiedä mitä siinä kuuluisi tehdä tai olla tekemättä, harjoitusta kannattaa jatkaa. Istuessa lähestytään omakohtaisen kokemuksen kautta läsnäoloa tässä ja nyt sellaisenaan. Istuminen ei tähtää tietynlaiseen olotilaan tai esitä vaatimuksia millainen hetken tulisi olla. Ihmetys siitä mistä harjoituksessa on kysymys saa uusien kokemusten myötä aina uusia vastauksia. Lopulta kysymys ei ehkä enää kaipaa vastausta.

Istuessa ei tarvitse yrittää mitään. Tätä olemisen tavan kokemusta on vaikea sanoittaa. Kokemus on kokonaisvaltainen eli sen voi havaita kehossa ja myös mielen asennossa. Eivätkä nuokaan tunnu mitenkään erillisiltä, mutta jos nyt jotain koettaa sanoa.

Kun sitä rupeaa istumaan, ihminen on sama mikä aiemminkin. Ja istuminen on laadullisesti tietenkin ihan samanlaista kuin mikä tahansa muukin tekeminen. Miten muuten se voisikaan olla. Ajan kanssa istuminen on kuitenkin niin yksinkertaista ja rajattua, että erilaiset tavat istua tulee koluttua läpi. Tulee yrittäneeksi kaikkea mahdollista. Jossain kohtaa luovuttaa ja toteaa, ettei voi tehdä 49

Sekatekniikka akvarellipaperille , koko 20 x 30 cm Toteutus: Huomio sisään, huomio malliin, odotetaan, vapaa veto

(31)

mitään, eikä tarvitsekaan. Lakkaa yrittämästä aluksi hetkeksi, ja myöhemmin aina vain pidemmäksi ajaksi. Tämä on toki mielen selitys aiheesta, jota se ei lopulta tavoita. Olemisen tasolla ei ole istumista, joten ihmisen ei tarvitse välttämättä istua. ”Oivallus” voi tulla missä ja milloin tahansa. Hidastaminen ja yksinkertaistaminen voi useimmille meistä olla avuksi, vaikka oivallus tulee lopulta yllättäen puskista.

51

Akvarelli , koko 19 x 28 cm Toteutus: Istuminen luonnossa, vapaa veto Keiteleen rannalla

(32)

Katsomme sisään

”Aina kun tietoisesti päästämme irti ajatuksesta ja palaamme hengitykseen, kehitämme kykyämme suunnata huomiomme sinne minne haluamme, silloin kun haluamme, niin pitkäksi aikaa kuin haluamme. Ja se on uskomattoman voimakasta.” (Loori 2008, 71.) Tämä vaatii uskomattoman määrän toistoja ja harjoittelua. Tuntuu antoisammalta tiedostaa huomion kohdistuminen tai tietoisesti kohdistaa se vaikkapa hengitykseen, kuin antaa mielen sisältöjen ohjata toimintaa. Huomion kohdistaminen juuri hengitykseen kehittää myös kehontietoisuutta.

”Hiljaisesta kohdasta eläminen tarkoittaa siinä hetkessä olemista, joka on aina läsnä, juuri nyt. On varsin helppoa sanoa ‘ole läsnä täällä juuri nyt’, mutta todellinen läsnäolo on vaikeaa. Jotta pääsisimme hiljaiseen kohtaan, meidän on käännyttävä sisäänpäin.

Meidän on haluttava palata nykyhetkeen yhä uudelleen, tietoisesti ja päättäväisesti. Se ei ole helppoa.” (Loori 2008, 70.) Jos se olisi helppoa, sitä ei tarvitsisi enää harjoitella. Osaisimme sen jo.

Harjoittelun vaikeus voi näkyä itseen kohdistuvina kriittisinä ajatuksina, Ykän rupatteluna. Minä en osaa tehdä tätä oikein, kaikki muut osaavat paremmin, minä olen huono keskittymään... Läsnäo- lon opettelu on kuitenkin muun muassa juuri näihin omiin ajatuksiin uudenlaisen suhtautumistavan opettelua eli Ykän tunnistamista.

Nekin ovat vain ajatuksia, joiden voi huomata tulevan ja menevän.

Tahdon voima, mikä se on? Istuessa huomio menee mielen sisältöihin, joiden vaikutukset tuntuvat levottomuutena kehossa ja haluaisi liikkua. Myös kehon tuntemukset, pienimuotoinen kipu ja epämiellyttävä olo kehossa, aiheuttavat suoraan tai ajatusten kautta noita kehossa tuntuvia toiminnallisia yllykkeitä. Tulee halu lopettaa istuminen ja tehdä jotain muuta. Tässä vaiheessa harjoittelua käytössämme ei kuitenkaan ole läsnäolon antamaa voimaa. On hupaisan ristiriitaista, että tavallaan mielen sisältöihin samaistumisesta saamme voimaa jatkaa harjoitusta. Mielen 53

Lyijykynä 6B , koko 15 x 25 cm Toteutus: Istuminen luonnossa, vapaa veto Keiteleen rannalla

(33)

sisällöthän vaikuttavat kehoon, ja saavat meidät toimimaan niiden suuntaisesti eli harjoittelemaan. Samaistumme siis harjoitukseen, jotta voimme harjoitella tuon mieleen samaistumisen purkamista.

Mielikuvat ja ajatukset saavat kehon liikkumaan, joka on tässä tapauksessa istumista. Ristiriitaisuudestaan huolimatta harjoittelu tuottaa ajallaan uusia kokemuksia ja oivalluksia.

Kerran istumisen jälkeen kirjoittaessani kokemuksiani päiväkirjaan alkoi tuntua, että keksin kirjoittamani mielessäni. En saa otetta kirjoittamaani. Teksti ei enää nouse minusta. Tulin tietoiseksi mieleeni samaistumisesta. Havahduin, että kirjoitan Ykän puheita paperille tosiasioina. Etäisyyden saaminen omiin ajatuksiin mahdollistaa kehon sisäisen huomioimisen. Keho pehmenee ja jännitys putoaa pois. Huomio ei myöskään tunne kehon ja ympäristön rajoja. Jotenkin se pehmeän usvan lailla ui, ilman rajoja, kehossa, tilassa. On vahva itsenäinen olo.

”Hengityksen laskeminen ja aloittaminen alusta häiriön jälkeen muuttuu lopulta vaivattomaksi. Sitten olemmekin valmiit vain seuraaman hengitystä, tutustumaan siihen läheisesti. Kun ihminen on vain hengitys, hengitystä vieressä seuraava minä katoaa ja jäljellä on vain itse hengitys.” (Loori 2008, 74.) Koska olemme niin tottuneet toimimaan käsitteellisestä minästä käsin, kokevan ja havainnoivan minän löytäminen vaatii harjoittelua.

Tunteiden kanssa tuntuisi olevan samoin kuin ajatusten ja mielikuvien kanssa. Niiden kanssa voi jäädä painimaan, jolloin ne ottaa liian tosissaan. Yrittäessään päästä niistä eroon jääkin niihin jumiin. Maailmasta tulee jakautunut. Kärjistetysti voi sanoa

”minä vastaan maailma”. Tuo paini, vastustaminen, tuntuu kehossa jännittämisenä. Keho tekee itsestään ”kovan kuoren” ja samalla vahvistuu entisestään kokemus sisäisen ja ulkoisen maailman olemassa olosta. Olemme niin tottuneita sisäiseen painiimme, että jatkamme sitä sen toimimattomuudesta huolimatta. Hyväksymis- ja omistautumisterapiassa aihetta kuvataan metaforalla köydenvedosta hirviön kanssa. Jatkamme köydenvetoa kunnes 55

Lyijykynä 6B , koko 15 x 15 cm Toteutus: Istuminen puistossa, katselen lintuja, odotan, annan viivan tulla

(34)

oivallamme ettemme voi voittaa sitä. Voimme kuitenkin päästää köydestä irti, lopettaa koko köydenvedon.

Aloitin istumisen Yle-klassisen soidessa. Tämä siksi, että se oli valmiiksi päällä naapureiden ääniä peittämässä. Musiikin suhteen oli sama kuin kaiken muunkin aiemmin. Kun sen päästää läpi kehoon ja vain katselee sitä, se ei ole häiriötekijä. Musiikki vaikuttaa kehontuntemukseen, ajatuksiin, mielikuviin ja tunteisiin.

Hyväksyntä mahdollistaa sisäisen katselun hetki hetkeltä. Näin välttyy vastustukselta eli painilta itsensä kanssa, maailma ei jakaudu kahtia. Tämä pätee myös naapurista tuleviin ääniin. Toiset äänet vievät huomion mukaan helpommin kuin toiset. Äänet, joiden ei minun mielestäni kuuluisi kuulua, häiritsevät minua.

Olen samaistunut Ykään. Olen aloittanut painin Ykän kanssa ja huomaan sen muun muassa kehoni jännittymisenä. Käsitteellinen minä pohjaa mielen sisältöihin samaistumiseen, jolloin maailmasta tulee dualistinen. Sisäinen paini alkaa ja etäisyys omaan mieleen on kadonnut.

Läsnäolon säilyessä ympäristö ei suoraan vaikuta toimintaan vaan tilanteessa voidaan toimia omien arvojen mukaan. Tämä pätee tietenkin kaikkiin meihin. Mielestäni tämä on erityisen tärkeää arkkitehtisuunnittelussa yleisesti, mutta erityisesti ideointivaiheessa. Hyvässä ideassa kaikki tulee huomioiduksi, mutta mikään yksittäinen tekijä ei yksin sanele suunnitelman muodostumista.

57

Lyijykynä 6B , koko 15 x 25 cm Toteutus: Istuminen, ei päätetä mitä piirretään, annetaan viivan tulla

(35)

Ongelmana yrittäminen

”Mielen harjoittamisessa mitään ei kannata pakottaa. … Kun nämä tietoisuutemme aspektit tulevat tietoisuutemme piiriin, voimme asettaa ne tarkemman tutkimuksen kohteeksi.” (Klemola 2013, 82-83) Monelle meistä tämä on harjoittelun tulos. Ei siis kannata suhtautua liian ankarasti itseensä ryhtyessään harjoittelemaan.

Harjoitukseen ryhtyminen on mielen ohjaamaa toimintaa eli pitää sisällään yrittämisen. Jos ei olisi yrittämistä, ei olisi tietyssä mielessä harjoitustakaan. Oleellista lienee harjoituksen mukanaan tuomat omakohtaiset kokemukset ja oivallukset.

Tänään istuessani tunsin hyvin selvästi mieleen samaistumisen, ulkopuolella olemisen. Arkkikielen sana pinnallinen voisi myös tuota kuvata. Asialle ei tunnu voivan tehdä myöskään mitään. Kaikki yritykset ovat vain tuota mielen tason säätämistä ja pyristelyä.

Vaikka säätäminen oli kuinka piilotettua, eli ajatuksia ”keskityn hengitykseen”, ”hyväksyn jäykkyyden”, jne. On vaikeaa yrittää olla yrittämättä.

Istuminen jatkuu...

Istumisessa on samoja vaiheita kuin aiemminkin.

Istuminen jatkuu...

Alan väsyä säätämiseen. Ajatukset, tunteet, tuntemukset... alkavat päästä läpi kehoon, annan niiden olla, ne eivät vie niin mukanaan, tunnen olevani kehollisesti tässä, eheyttävä tunne. Harjoituksen sisällä ikään kuin lakkaa harjoittelemasta. Koen luovaa toivottomuutta eli helpotusta ja toivottomuutta samanaikaisesti yrittämisen lakattua. Tulee suuri kiusaus ruveta yrittämään, jotta olo helpottuisi.

Harjoituksen myötä luova toivottomuus ei tunnu niin pelottavalta.

59

Lyijykynä 6B , koko 20 x 28 cm Toteutus: Istuminen, vapaa viiva, ajatusten ja tunteiden hyväksyminen

(36)

Sen varaan uskaltaa heittäytyä. Yrittäminen pakko vähenee ja juuri siinä on kaikki. Yrittämistä ei voi kuitenkaan vähentää pakottamalla.

Istuminen on ollut toki lähtökohtaisesti harjoittelua, vaikka on tiennytkin monet kommentit poispudottamisesta ja silleen jättämisestä. Ajatusten, mielikuvien eli Ykän ohjaama toiminta on kapeaa. Siinä on aina jonkinlainen vastakkainasettelu. Ykän juttujen sisällöillä ei ole väliä vaan sillä, ettei nähdä ympäristöä ja elämää kokonaisuudessa sellaisena kuin se tässä ja nyt on. Toiminnasta tulee umpimähkäistä ja karkeaa. Fokusoinnin näkökulmasta ollaan kadotettu merkitystuntemus, jolloin toiminta pikemminkin luo kuin ratkaisee ongelmia. Ongelman ratkaisemisen sijaa fokusoidaan, jolloin saadaan yhteys merkitystuntemukseen, tuohon sanoin vaikeasti kuvattavaan kehon kokonaisvaltaiseen ja epämääräiseen tuntemukseen.

61

Sekatekniikka akvarellipaperille , koko 20 x 30 cm Toteutus: Vapaa veto

(37)

Mielen sisällöt vie ja arkkitehti vikisee

”Yleensä jotain kokiessamme olemme vain hämärästi – jos ollenkaan – tietoisia siitä, kuinka eri aistiemme toimittama tieto kokoontuu yhteen. Olemme niin riippuvaisia näkemisestä, että yleensä lyömme laimin sen, mitä muut aistimme meille välittävät.”

(Loori 2008, 96.) Näköaistin ylikorostumista ei lievennä se, että kehontietoisuutemme on usein heikko ja että samaistumme ajatuksiimme. Tämä ruokkii ympäristön suunnittelua ja kokemista kapeasti ajattelun ja näköaistin kautta. Näköaistin ja käsitetyn minän ohjaama suunnittelu tuottaa ympäristöä, joka pitää yllä tuota maailmassa olemisen tapaa. Muiden aistien ja kehontietoisuuden saama vähäinen huomio ylläpitää mielen ohjaamaa suunnittelua. Suunnittelijan tulisi kuitenkin harjoittaa kaikkia aistejaan ja kehontietoisuuttaan, jotta voisi käyttää niitä tutkiessaan ja suunnitellessaan erilaisia ympäristöjä. Näen tämän tienä kohti läsnäoloa ja luovaa suunnittelua.

Istuessa tuli kokemus, että ongelmalliseksi kokemassani tilanteessa on kysymys ennen muuta minun sisäisestä tilastani. Ulkopuolisille asioille on kerta kaikkiaan turha tehdä mitään, koska en näe miten asiat ovat. Toimisin vain päästäkseni omasta tunteestani eroon, siis sokeasti ja tuskin kovin rakentavasti. Siirrän huomion hengitykseen.

Pikkuhiljaa rauhoitun ja saan kosketuksen merkitystuntemukseen.

Olen merkitystuntemuksen kanssa. Jos ongelmallinen tilanne olisi suunnittelutehtävä, olisi ajallaan nouseva merkitystuntemuksen kuvaus kokonaisvaltainen luova ratkaisu ongelmaan.

Mielikuvat ja ajatukset pohjaavat aiempiin kokemuksiin tai näiden kokemusten yhdistämiseen. Näiden ohjaama toiminta on jossain määrin rajattua ja vanhaa. Määrittelemäni luova toiminta ei siis voi olla mielen sisältöjen ohjaamaa. Muistan musiikin tekijä Ile Kallion radiossa sanoneen, että hän tekee biisejä juuri kun on menossa nukkumaan. Hänellä on silloin väsynyt ja rento olo, eikä jaksa vastustaa omia ideoitaan. Biisejä hän teki myös metsässä koiransa 63

Akvarelli , koko 20 x 30 cm Toteutus: Istuminen, huomio sisään, vapaa veto

(38)

kanssa kävellessään, koska silloin mikään ei häiritse. Nämä arjen esimerkit mielenohjauksen hellittämisestä ovat mielenkiintoisia.

Ne kuvaavat mielestäni samaa luovaa olemisen tilaa, jota nimitän läsnäoloksi.

65

Lyijykynä 6B, koko 20 x 28 cm Toteutus: Istuminen, vapaa viiva, läsnäolon tutkimista

(39)

Katsellaan kehon tuntemuksia

Mielensisältöihin samaistuminen tuntuu kehossa, joten kehon kautta voi tulla tietoiseksi samaistumisesta ja saada mielensisältöihin etäisyyttä. Kehontietoisuuden vahvistuessa tulee mahdolliseksi kehontuntemusten tiedostaminen ja hyväksyminen sellaisenaan.

Tämä tarkoittaa myös tiedostamattoman reagoinnin vähenemistä ympäristön tapahtumiin, koska ympäristön vaikutus mielen kautta kehoon tiedostetaan paremmin. Toiminta ei seuraa suoraan mielen sisältöjä vaan arvojen mukaisia valintoja.

Mieli tuntuu suuntautuessaan kohteeseen vetävän kehoa mukanaan.

Keho kurkottaa mielen suuntaan. Taloon päin istuessani eteenpäin suuntautumiselle tuli stoppi seinästä ja avoin tila selän takana vapautti selkäpuolta, joka on yleisesti jäykkä ja vähällä huomiolla.

Osaltaan selkäpuolen jännittyneisyys on seurausta eteenpäin kurottautumisesta. Kurottaminen on todella mielenkiintoinen ilmiö.

Keho tuntuu kaatuvan huomion kohteen suuntaan tai mukautuvan vastaamaan mielikuvaa.

Istuin yläkerrassa portaiden yläpäässä kasvot portaisiin päin.

Edelleen huomio ja siten myös keho luontaisesti suuntautuu aukkojen suuntaan. Kehossa on helposti tunne, että se nojaa johonkin suuntaan. Enkä puhu selkeän fyysisestä nojaamisesta, vaan kokonaisvaltaisesta nojaamisen tunteesta, jonka voi huomata kehon tietyn alueen jännittymisenä. Pitääkseen kehon pystyssä kurkottamisen vastakkainen puoli jännittyy, koen sen sisäisenä vapauden ja rentouden puutteena. Pitäisi kai sanoa kehomieli nojaa. Nojaamisen tiedostaminen ja hyväksyminen vapauttaa ja sen tuntee kehon rentoutumisena.

Helpointa nojaaminen tuntuu olevan muutaman metrin päähän ja vastaavasti vaikeampaa todella kauas ja lähelle. Kaukaisuus tuntuu yllyttävän päästämään irti. Tämä antaa keholle mahdollisuuden rentoutua. Lähellä taasen kehomieli puristetaan omaa keskustaa 67

Lyijykynä 6B, koko 20 x 28 cm Toteutus: Istuminen, keho ja kukka omalla paikallaan, avaruuden tuntu, vapaa viiva

(40)

kohti, koska lähellä oleva tuntuu ottavan oman tilansa. Molemmissa tapauksissa palataan kehoon ja se avautuu. Kehontuntemukset kuten äänet, hajut... eivät ole yksikään keskiössä, vaan osa olemista, minua paikkana. Kurottaminen kuvastaa käsitetyn minän toimintaa, kun taas kurottamisesta vapautuminen johtaa toimintaan kokevasta minästä käsin.

”Harjoitus on äärimmäisen kehollinen. Se avaa vähitellen myös kokemustamme kehomielemme keskustasta, tavasta, miten juurrumme maahan ja ytimestä, joka kohoaa tästä juuresta ylös ja kannattelee meitä.” (Klemola 2013, 80.)

Pystyasennossa ylävartalo pääsee vapaaksi ja rentoutuu, samoin jalat ja keskivartalo. Erityisesti uutena minulle olkapäät ja keskivartalon keskiosa. Annetaan pudota kaikki tekeminen ja yrittäminen pois, myös yritys rentoutua. Keho tuntuu tiivistyvän ja painuvan kasaan. Ilman yritystä keskellä kehoa rauhallisesti odotellessa avautuu avaruus, tila. Tämän tilallisuuden keskipiste on sama kuin kasaan painumisen keskipiste. Tilallisuus laajenee täyttäen koko kehon, avaa sen ulospäin. Tämä on hyvä erottaa väkinäisestä avautumisesta, joka on vain rentoudesta tinkimistä, pientä ulospäin jännittämistä. Tunne keskustasta tekee avautuneen olemisen vahvaksi ja energiseksi. Liikkuminen ja tekeminen lähtevät tuon energian suuntautumisesta. Keho on letkeä ja täysi.

Luovia tiloja on monenlaisia. Tutkailen itse kuitenkin vain yhdenlaista. Kehon kautta tähän hetkeen asettumisen myötä ilmenevää avautumista, läsnäoloa. Tänään tuli erityisen selvästi esille asettuminen ”tähän”. Istuessa kosketuksissa alustaan olevat kehon osat sulavat alustaan. Päästämällä pehmeäksi otetaan vastaan alustan tarjoama tuki. Tähän liittyy koko kehon avautuminen ja kokemus pystylinjasta. Olemme aina kontaktissa ympäristöön jostain kohtaa kehoa. Tämä luo tukipisteen, turvapisteen, ja samalla sitoo meidät paikkaan. Kokemusta olemisesta voisi kuvailla sulautumiseksi ympäristöön, juurtumiseksi. Samalla vapautuu liikkumaan mutta osana koko ympäristön liikettä. Turvaa tuntuu 69

Akvarelli , koko 20 x 30 cm Toteutus: Istuminen, rauhoittuminen tähän ja nyt, vapaa veto

(41)

toisaalta saavan juuri tuosta kytköksestä, olemisesta osa koko ympäristön liikettä.

”Edelleen harjoituksen kypsyessä, kun opettelemme ‘vain istumista’

… , tietoisuutemme ja siis huomiomme on jakaantunut kaikkialle, koko kehomielen horisonttiin. Tämä kokemus on hyvin ‘kehollinen’ ” (Klemola 2013, 95.)

Keho alkaa pysähtyä paikoilleen kangistuen joistain kohdin. Keho on osa kaikkea sitä mitä paikassa on. On myös paljon tyhjää tilaa.

Tuntemuksille ei tehdä mitään, niiden annetaan vain olla. Istumisen loppupuolelle pysähtyneisyys säilyy ja elo alkaa tuntua sisältä päin, keho alkaa vapautua, vaikka se samalla vajoaakin sisäänpäin. Voi vain nauttia olostaan ja hymyillä.

Istuminen jatkuu...

Ilo alkaa kasvaa toimeliaisuudeksi ilman päämäärää tai epäröintiä, tai vastakkain asettelua, ilman pelkoa. Suunta sisältä ulos, vaikka vastakkain asettelua ei olekaan.

”Meditaation aikana kehoni rauhoittui. Tunsin oloni rentoutuneeksi ja samalla vakaaksi kuin kallio. Minusta tuntui, kuin minua olisi vedetty syvään kaivoon, mutta samalla laaja avoimuus piteli minua paikoillaan.” (Loori 2008, 37.)

Mieleen samaistuminen ohjaa ja vaikuttaa kehoon istuessa.

Mieleen samaistuminen tarkoittaa, että huomion kohteena oleva ajatus tai mielikuva otetaan totena, joka siten ohjaa kehoa. Keho pyrkii muutoksillaan vähentämään eroa sen olemassa olevan tilan ja mielen kuvaaman tilan välillä. Tämä voi tuntua kehossa kurkotuksena tai fyysisinä muutoksina. Tämän voi kokea tunteena, että asiat ovat hyvin, kunhan minä vielä muutan tuon, ja sitten tuon.

Ajatus ja mielikuvat pohjautuvat aiempiin istumiskokemuksiin tai harjoitusohjeisiin. Ne voivat olla jopa aiemman tässä ja nyt kokemuksen herättämiä.

71

Lyijykynä 6B, koko 20 x 28 cm Toteutus: Istuminen, vapaa viiva, kehontuntemusten katseleminen

(42)

Huomasin hetkellisesti näitä takaovesta tulevia ajatuksia, jolloin keho vapautuu ja eri kehon osat saivat ottaa oman paikkansa.

Jäsenet vapautuessaan kiertyivät sinne tänne. Erityisen selvästi huomaan sen käsissä. Keho ei ollut enää missään muodossa tai ryhdissä. Tätä muutosta ulkopuolinen olisi tuskin havainnut. Niska vapautui juuri vastakkaiseen suuntaan mihin mieli sitä yleensä ohjaa, eli menemästä lysyyn. Niska vapautuu ja avautuu sisältä päin. On vaikeaa olla takertumatta mielen sisältöihin, vaikkapa ajatuksiin.

Tuki tulee maasta. Istuessa tyynyllä voidaan hahmottaa kolme tukipistettä, istuinluut ja polvet. Tukipisteiden kohdalla keho sulaa alustaan, jolloin alustasta tuleva voima tuntuu kehossa. Kehon ollessa täysin rento alustasta tulevan voiman voi tuntea kehon pystysuuntaisena kannatteluna. Voi tuntea sisäisen pystyakselin alustasta päälakeen asti. Samalla kehossa tuntee vastakkaisen voiman alaspäin. Kaiken avain on rentous ja irti päästäminen. Tämä näkyy edellisen lisäksi kehon sisäisenä horjumisena. Oleminen ei perustu paikallaan oloon. Konkreettisesti keho on erityisesti sisältä päin jatkuvassa liikkeessä, jota voisi kuvata huojumiseksi tai horjumiseksi. Mielen sisällöt, kuten ajatukset, ovat pysähtynyttä ja vanhaa, koska ne seuraavat aikaisemmista kokemuksista.

Etäisyyden ottaminen niihin vapauttaa sisäisen liikkeen, jota voisi kuvata myös sisäiseksi kihelmöinniksi. Liike voi tuntua äkkiä pelottavalta ja turvattomalta. Mutta se onkin helpotuksen tila, voi vain olla ja elää.

Kehontietoisuuden kautta ympäristön kokeminen tuntuu kehossa.

Keho tuntuu kaipaavan ennen muuta vaihtelua. Yksitoikkoinen muuttumaton ympäristö jäykistää helposti kehoa. Kehon sisäinen elävyys ja avoimuus saa tukea vaihtelevasta alustasta. Jokainen askel on näin kehossa hieman erilainen. Pystyakselin liike on monipuolisempaa ja liikkeet ovat laajempia. Liikkuminen on itsessään nautittavaa.

Sisäänpäin katseleminen syvenee ja laajenee. Kehon tuntemukset 73

Lyijykynä 6B, koko 20 x 28 cm Toteutus: Istuminen luonnossa ja kehon sisäinen vapautuminen, vapaa viiva