95
Sekatekniikka akvarellipaperille , koko 30 x 45 cm Toteutus: Krokii piirustuksia noin tunti , nopea veto mallista
Käsitetystä minästä käsin on mahdollista kehomielen harjoitteiden kautta löytää kokeva minä. Kokevan minän on harjoituksia jatkamalla mahdollista löytää havainnoivan minän. Siirryttäessä istumisesta liikkeeseen tutkitaan asioita, joita on tullut esille istuessa. Oivallukset syvenevät ja turhaa putoaa pois. Piirtäminen ja maalaaminen tuovat esille myös uusia asioita, mutta istumista on mielestäni hyvä jatkaa perusharjoituksena. Siinä opittua voi jatkossakin tutkia liikkeessä.
Istuessa löytämiään asioita ei ole aina helppo siirtää ja löytää piirtämisessä ja maalaamisessa. Kärsivällisyydellä ja tutkivalla asenteella pääsee kuitenkin eteenpäin.
”Lännessä opimme enimmäkseen selityksen ja tilanteeseen laadittujen ohjeiden avulla. Zenissä ja sen taiteissa luodaan tilaa löytämisprosessille. Niitä opetetaan ensisijaisesti ‘keho-opetuksen’
avulla. Opettajasta tulee kouriintuntuva opetuksen ilmentymä.
Oppilas on tilanteessa tietoisesti läsnä ja koettaa ilmentää saamansa esimerkkiä.” (Loori 2008, 17.) Istuessa harjoiteltu etäisyyden otto mielensisältöihin paljastaa ohjeiden varassa tehtävän harjoittelun heikkouden. Tästä kirjoitin jo edellisessä kappaleessa. Ohjeethan ovat mielensisältöjä siinä missä mitkä tahansa muutkin sisällöt, ja niihin tulisi ottaa etäisyyttä. Harjoituksen alussa tämä on vaikeaa.
Usein harjoitus antaa mahdollisuuden oivaltaa ja kokea uudella tapaa, ja vasta useiden toistojen jälkeen harjoituksen tullessa todella tutuksi se itse putoaa ohjeineen pois. Harjoitus lakkaa olemasta harjoitus. Kehon opetusten avulla ei jäädä niin vahvasti kielelliseen ansaan, vaan päästään suorempaan tutkimaan hetkeä tässä ja nyt.
Sama kielellisyyden ansa vaanii myös metaforissa ja kokemusten kuvauksissa. Niitä yritetään ymmärtää ja niistä koetetaan löytää asiaan liittyvä totuus. Ne näyttävät vain suuntaa ja rohkaisevat omakohtaiseen tutkimiseen. Pääpaino tulisi mielestäni olla omakohtaisessa tutkivassa tekemisessä, jota toisten kokemukset selventävät ja innostavat jatkamaan.
97
Akvarelli , koko 28 x 28 cm Toteutus: Istuminen, vapaa veto, neliöitä tulee jostakin?
”minän kadotessa sivellin itse maalaa, tanssi itse tanssii, runo kirjoittaa itse itsensä. Ei ole enää taiteilijan, aiheen, yleisön ja elämän välistä kuilua. Tämä ei tapahdu vahingossa tai sattumalta.
Sen sijaan se on tulos harjoittelusta, henkisestä kehittymisestä ja oivalluksesta, jotka ilmenevät taiteellisina ilmauksina. Zenissä tämä harjoitus alkaa zazenissä.
Harjoitus: Hiljainen piste
...Opettele istumaan hiljaa viisitoista minuuttia joka aamu sekä aina, kun valmistaudut luomaan taidetta.” (Loori 2008, 78)
99
Lyijykynä 6B , koko 20 x 28 cm Toteutus: Istuminen, vapaa viiva
Katse kohteessa
Loori rinnastaa kohteen katsomisen istuessa tapahtuvaan hengityksen seuraamiseen. Tässä hän kuvaa teekupin katsomisen harjoitusta. ”Koe se ilman mielen liikkumista. Jos huomaat mielesi liikkuvan, huomaa ajatus, anna sen mennä ja palaa teekuppiin samalla tavoin kuin zazenissä ajatuksen noustessa panet sen merkille, annat sen mennä ja palaat hengitykseen. … Tällainen tarkkaavaisuus on tietoisuuden tila, joka on jännitteetön ja keskittynyt tässä ja nyt olemiseen vailla pyrkimystä nimetä tai edes ymmärtää, mitä havaitset. ” (Loori 2008, 90-91)
Omalla kohdallani istumisen myötä saadut kokemukset havainnoivasta minästä käsin toimimisesta auttavat havainnoinnin tutkimisessa. Uusia olemisen ja tekemisen tavan kokemuksia tulee viljellä havainnoivasta minästä käsin. Istun ensin ja sen tuomasta olemisesta lähden uusien harjoitusten kautta tutkimaan ja viljelemään tuota olemisen tapaa. Tässä kohtaa viljelen kohteen havainnointia. Harjoitteluun kuuluu epäonnistuminen ja niinpä yhä uudelleen tavalla tai toisella palaan havainnoivaan minään.
Kohdistan huomion uudelleen kohteeseen. Tulee ajatuksia joihin samaistun. Kadotan havainnoivan minän näkökulman ja palaan...
Pikku hiljaa onnistun havainnoivasta minästä käsin katsomaan kohdetta. Huomioni säilyy vahvasti kehotietoisuudessa. En lähde analysoimaan kohdetta. Pystyn kuitenkin kohdistamaan huomion kohteen eri kohtiin. En nimeä, katson vain. Kohde tuntuu olevan osa sen hetkistä paikkaa ja vaikuttaa siten osaltaan tekemiseeni.
Todellisen minän ollessa paikka eli Pera, jossa mielensisällöt, aistikokemukset ja kehontuntemukset koetaan, havainnoivasta kohteesta tulee osa minua ja siten tekemistäni.
”Merkitystuntemus tietystä asiasta ei tule sinulle ajatuksina tai erillisinä osina. Tunnet asian kaikkine yksityiskohtineen samanaikaisesti. Tämän takia merkitystuntemuksen olemassaolon 101
Lyijykynä 6B , koko 20 x 28 cm Toteutus: Istuminen, vapaa viiva, huomio kukassa ja kehontietoisuudessa
kokeminen saattaa alussa tuntua epämääräiseltä tai arvoitukselli-selta tuntemukarvoitukselli-selta.” (Gendlin 2014, 59.) Havainnoidessa huomio kohdistuu edelleen merkitystuntemukseen, ei siis johonkin minun ulkopuolella. Ei ole mitään ulkopuolista. Kun merkitystuntemuksen löytäminen on tullut varmemmaksi, sen varaan voi asettua.
Tämä mahdollistaa huomion kohdistamisen minne vain merkitystuntemuksen yhä säilyessä. Näin tapahtuu kun huomio kohdistuu piirtämisen kohteeseen.
Rupesin tunnustelemaan havainnointia ja tekemistä. Kehollisuuden kautta olemme aina tietyssä kohtaa maailmaa. Havainnoivalla minällä on siis joka hetki oma näkökulma maailmaan, vaikka se ei koekaan maailmaa dualistisena. Koen tuon näkökulman myös kehollisena pisteenä vatsan seudulla. Tuo piste tuntuu maailmani kokoiselta pallolta, jonka keskus on vatsan seudulla. Huomion kohde suhteutuu tuohon pallon keskustaan, joka on myös kehollisen toiminnan keskus ja voimapiste. Onko tämä sama kuin huomion jakautuminen keskustan ja huomion kohteen kesken. Jos huomiota ei ole yhtään keskustassa, emme tiedosta omaa näkökulmaamme.
Huomion kohdistuessa kehon ulkopuoliseen kohteeseen viljellään samoja asioita kuin istuessa. Kehon täydellinen rentous, irti päästäminen ja hengityksen vapauttaminen ovat oleellisia. Kehoa kannattelevaa hengitystä ei ohjailla mitenkään. Rentoudella tar-koitan kaikkien keholle esitettyjen vaatimusten pois pudottamista.
Kehoa ei siis yritetä rentouttaa. Tähän päästään mielensisältöjä ja kehon tuntemuksia katselemalla. Havainnoitavan kohteen herättämiin ajatuksiin, mielikuviin, tunteisiin ja kehon tuntemuksiin suhtaudutaan vastaavasti, niitä katsellaan. Tällöin kehossa säilyy rentous ja avonaisuus. Voiman tunne keskustassa säilyy.
Aloin piirtämään istumisen jälkeen. Kohteeseen katsominen aiheuttaa helpolla reaktion, joka jää keholle tai aiheuttaa jännityk-sen ja paineen tuntua jossain päin kehoa. Päästin jännityk-sen syvemmälle sisään. Tilanne oli sama kuin istuessa. Tilanne on sama myös nyt kirjoittaessa. Ajatukset jäisivät minulle luontaisesti keholle 103
Lyijykynä 6B , koko 20 x 28 cm Toteutus: Istuminen, vapaa viiva, huomio kehon rentoudessa
mutta päästän ne syvemmälle. Kirjoittaminen tuntuu nyt helpolta ja virtaavalta. Asian voi hahmottaa myös kehon pystyakselilla.
Ajatuksen, tunteen... jäädessä keholle keskusta tuntuu olevan korkealla päänseudulla. Tällöin kaikki törmää kehoon, koska suo-raan keskustaan tulevaa on vaikea väistää, siihen jää silloin jumiin.
Keskusta voi laskeutua pystyakselilla alaspäin aina vatsan ja lantion seudulle saakka. Tällöin muu kehokin vapautuu ja päänseudulle tulevat ajatukset, tunteet... eivät jää jumiin, eivätkä jäykistä kehoa.
Ne ohjautuvat keskustaan ja vahvistavat sen avoimuutta ja voiman tunnetta. Havainnoiva minä eli läsnäolo säilyy.
105
Lyijykynä 6B , koko 20 x 28 cm Toteutus: Istuminen, vapaa viiva, huomio kehon pystylinjassa ja kontaktissa alustaan
Kynä käteen
”Exhale and pick up the brush with the right hand. It must be held firmly, but not tightly with strength concentrated in the thumb and middle finger. … Hold the brush with your entire body, not just the fingers. … slowly raising the brush.” (Sogen, Katsujo 1983, 92.) Kohteen katsomisen tapaan kynän käteen ottaminen ja kädessä pitäminen tulee tehdä havainnoivasta minästä käsin. Kun olemisen laatu säilyy katsoessa kohdetta, on aika siirtyä kynän katsomisen kautta kynän käteen ottamiseen. Tulee entistä selvemmin kokemus huomion kohteen vaihtumisesta ja samalla läsnäolon säilymisestä.
Hitaat suuret liikkeet ovat aluksi tärkeä juuri läsnäolon säilymisen kannalta. Koska olemme vielä melko tottumattomia, on meidän toimittava hitaasti ja tehtävä suuria liikkeitä kuten muulloinkin kehollista taitoa opetellessamme. Hitaassa ja isossa liikkeessä läsnäolon voi palauttaa tai sitä voi vahvistaa liikkeen aikana. Tämä tapahtuu samoin kuin istuessa eli suuntaamalla huomio sisäänpäin.
Pikkuhiljaa tekeminen tulee luontevammaksi ja voi leikkiä liikkeen nopeudella ja koolla.
”With full concentration of body and mind, place the brush... … Whatever is present in the practitioner’s mind will be present in the mujibo [yksittäinen viivan veto]; unless there is total dedication and hard training a real line will never appear on paper.” (Sogen, Katsujo 1983, 94) Istumisen rinnalla tai jopa sijaan voi piirtää ja tutkia läsnäoloa. Itse viljelen ja syvennän istuessani oppimaani ja isompien ongelmien sattuessa haen uutta vauhtia istumisesta.
Uskon kuitenkin olevan mahdollista tutkia piirtäen tai maalaten läsnäoloa omakohtaisesti, ja esiin tulee lopulta samoja oivalluksia kuin istuessakin. Omakohtaisesti kuitenkin koen, että istuminen on perusharjoitusta, jota piirtäminen ja maalaaminen seuraavat ajallaan. On vaikeaa säilyttää läsnäoloa piirtäessä, koska se vaatii vankkaa taitotasoa. Läsnäolon osataitoihin jaottelun näkökulmasta, kaikilla läsnäolon taidon osa-alueilla tulee olla vahvaa osaamista.
Mielestäni tämän vaatimustason vuoksi istumisesta on turha 107
Lyijykynä 6B, koko 20 x 28 cm Toteutus: Istuminen, vapaa viiva, miltä kynä ja sen kontakti paperiin tuntuu kehossa
kiirehtiä tekemiseen eikä istumista samasta syystä kannata lopettaa piirtämisen alettua.
Kehotietoisuus huomion kohteena, kehotietoisuuden kannattelema oleminen ja liike. Maailma ei ole jakaantunut. Ei tarvitse ratkaista piirtäessä kukkaa tai kukan kohteena olemisen ongelmaa.
Myöskään kynä ei nouse huomion kohteeksi eikä myöskään käsi. Ei ole huomioijaa. Toiminta tuntuu kokonaisvaltaiselta ja keholliselta, vaikka keho ei tunnu erottuvan ympäristöstä. Klemola kuvaa taiji harjoittelussa liikkeen mukaan tuloa seuraavasti: ”Kun kehon sisäinen keskilinja ja keskipiste on näin hahmotettu, edetään kohti tietoista liikettä. Aluksi etsitään keskilinjan perusliikkeet paikalla seisten: ylös, alas, painon siirto oikealle ja vasemmalle ja kiertoliike.
Sen jälkeen otetaan askeleita ja etsitään keskilinjan perusliikkeet kehon liikkuessa. Näin edetään kohti yhä monimutkaisempia liikkeitä tietoisuus kehon sisäisestä kartasta säilyttäen.” (Klemola 2005, 194.) Tämä kehollisuuden kuvauksen voi hyvin rinnastaa piirtämisen aloittamiseen. Piirtäminen on kehomielen harjoitus, jossa huomio käännetään sisäänpäin.
109
Lyijykynä 6B , koko 20 x 15 cm Toteutus: Läsnäolon ja siitä nousevan viivan tutkimista julkisella paikalla
Vapaa viiva
”The one on the right, drawn by a practitioner with years of training in Zen and the martial arts, possesses quit stength from beginning to end; it is as clear as flowing water with all the hairs of the brush actively projecting ki. The one on the left, done by a calligrapher with no experience of Zen, appears at first glance to be similarly powerful: however, on closer examination the stroke is found to be irregular and dull, like a pool of stagnant water – too much conscious effort is involved.” (Sogen, Katsujo 1983, 90.) Edellisen kaltaisella arvioinnilla tulee olla syynsä ja perusteensa.
Oppimistarkoituksessa se on ymmärrettävää. Toisaalta arviointi, jonka perusteista vain harvat saavat kiinni, on omiaan lisäämään mystisyyttä ja guruilua aiheen ympärillä. On myös selvää, kuten olen aiemmin kommentoinut, että läsnäoloon pohjaava luovuus on vain yksi luovuuden muoto. Pitää siis tietää mihin on pyritty, ennen kuin päättää ryhtyä työtä arvioimaan. Kun kyseessä on luova läsnäolon täyteinen prosessi, miksi tai mitä ylipäänsä arvioitaisiin.
”Since it is easier to use the entire body and mind and breathe deeply when writing on a large scale, a big brush five centimetres or so in diameter is best. The ink stone must be of sufficient depth to accommodate the brush. … newapaper … large sheets of rice paper” (Sogen, Katsujo 1983, 90). Aluksi isot liikkeet ovat mielekkäitä, koska ne eivät ole motorisesti niin vaativia kuin pienemmät liikkeet, ja huomio säilyy paremmin kehontietoisuudes-sa ja myöhemmin läsnäoloskehontietoisuudes-sa.
”Traditionally, students of both disciplines were instructed to spend a minimum of three years concentrating on the brushing of straight lines.” (Sogen, Katsujo 1983, 89.) Kehontietoisuuden kehittyminen itsessään vaatii aikaa ja harjoitusta. Piirtämisen lähtökohta, läsnäolo, on myös itsessään, kuten on aiemmin todettu, useimmille vaikeasti tavoitettava asia. Läsnäolon syventäminen ja siitä käsin toimiminen vaati siis monenlaisia taitoja, joiden oppiminen ottaa 111
Lyijykynä 6B , koko 20 x 28 cm Toteutus: Istuminen, vapaata viivaa, huomio kehotietoisuudessa, sen muutoksissa
oman aikansa ja vaivansa.
”Softly projected with much warmth, these three characters cannot be termed technically well-written; none the less, the total effect in one of peace and harmony” (Sogen, Katsujo 1983, 29). Piirtäminen ei tähtää tekniseen täydellisyyteen, sitä tärkeämpää on prosessin laatu ja sen tutkiminen. Arkkitehdin tehdessä idealuonnoksia oleellista on prosessin laadun lisäksi lopputuloksen yhteys prosessiin. Miten lopputulos kuvastaa kokonaisvaltaista piirtämisen prosessia.
”[M]ieltä voi harjoittaa samalla kun harjoitamme kehoa, koska emme ole kahtiajakautuneita, olemme kehomieliä. Tässä hidas, tietoinen, hengityksen kannattelema liike on keskeistä. Tällainen liike synnyttää kehon, mielen ja hengityksen harmoniaa, kokemusta, joka voi olla juuria myöten koskettavaa, eheyttävää.”(Klemola 2013, 32)
Huh huh, olipa raskasta. Tunti piirtämistä ja olipa loppu mennä sinnittelyn puolelle. Kehoon asettuminen ja keskustan tunteminen vaatii aluksi ponnistelua. Keskustan liike piirtämisessä eli viiva syntyy kehon joko avautuessa tai sulkeutuessa. Yrittäminen, ajatuksiin samaistuminen... tuntuvat kaikki kehossa. Ne tuovat ylimääräistä jännitystä ja kurottamista. Tämä kaikki sen päälle, että keho ei ole vielä istuessakaan pitkiä aikoa täysin auki ja vapaa.
Piirtäminen on opettavaista mutta samalla raskasta.
Tahdonvoimaa olen tarkastellut aiemminkin. Pystyasennon kannattelu varsinkin istuessa tuntuu raskaalta, mieluummin lösähtäisin tuoliin. Otan istumajakkaralla istualtaan piirtämissetin.
Mikä muuttuu pelkkään istumiseen verrattuna? Miten paljon vaatii ponnistelua? Mitä tuo ponnistelu on...
Istun jakkaralle, tuntuu raskaalta ja vaikealta istua, ei haluaisi. Pieni hetki, olo onkin levoton ja jäykkä aivan kuten istumisen alussa usein on. Tekisi mieli antaa olla ja tehdä jotain muuta. Piirtäessä tulee vastaan kaikki se mikä istuessakin ja vielä paljon muuta. On toki 113
Lyijykynä 6B , koko 20 x 20 cm Toteutus: Istuminen, vapaata viivaa, kehon avautumisen ja sulkeutumisen tutkimista
mahdollista jättää istuminen väliin ja ryhtyä suoraan piirtämään.
Jos sen tekee päästäkseen helpommalla, on kokemukseni mukaan erehtynyt pahemman kerran.
Kehon päästäessä irti eli rentoutuessa tulee tunteminen mahdolliseksi. Kehon tunteminen tuntuu olevan energiaa. Se tuottaa ajatuksia, mielikuvia, vastustusta, liikettä kehossa... kaikkea tuota voi tarkkailla ja tuntea kehossaan. Piirtämisen lähtökohta voi olla kai mikä tahansa edellisistä. Itse tutkin kuitenkin merkitystuntemuksesta nousevaa liikettä, koska olen kiinnostunut läsnäolosta nousevasta kokonaisvaltaisesta luovuudesta.
Huomio ja tunne piirtäessä nousee helpolla ylös, päähän ja hartioihin. Vaikka ne ei tunnu varsinaisesti jännittyvänkään, on tunne jakautumisesta. Sen sijaan ilon virratessa, piirtää keholla, keskustalla. Toiminnan ja huomion piste on huomattavasti alempana. Eikä ole myöskään kahtia jakautumista. Kirjoittaminen on tässä suhteessa sama asia. On maltettava rauhoittua, ja odotettava piirtämisen alkavan sisältä päin, ei siis mielestä. Tässä auttaa piirtämisen rinnastaminen fokusointiin.
115
Lyijykynä 6B , koko 20 x 20 cm Toteutus: Istuminen, jonka jälkeen keskustasta lähtevä liike, vapaata viivaa
Kynä liikkuu
Tekemiseen liittyy helposti aikomus ja odotukset, jolloin läsnäolomme katoaa. Näin on myös piirtämisen suhteen. ”Tämän piirteen läsnäolo on selvästi tunnettavissa zeniläisissä maalauk-sissa ja runoissa. Se on olennainen osatekijä taistelulajeissa. Heti kun on olemassa aikomus, on myös odotuksia. Odotukset ovat tappavia, koska ne erottavat meidät todellisuudesta. Kun menemme itseem-me, poistumme käsillä olevasta hetkestä. Ei-mieli on läsnä olevassa hetkessä elämistä ilman ennakko-odotuksia tai suunnitelmia.
Toisaalta, kun poistumme läsnä olevasta hetkestä, taiteessamme näkyy epäröintiä tai varovaisuutta. Runon sanat eivät virtaa. Huilun sävelistä puuttuu sujuvuus. Kukka-asetelma on väkinäinen se sijaan, että se olisi luonnon itsensä luonnollinen heijastuma.” (Loori 2008, 152-153)
Itseen menemisellä Loori tarkoittaa mielensisältöihin samais-tumista. Tästä seuraa läsnäolon katoaminen eli havaitsevan minän vaihtuminen kokevaan tai käsitettyyn minään. Ykä on ohjaksissa taas. Sanoin on vaikea selittää, miten piirtämisessä ei olisi aikomusta ja sitä kautta odotuksia. Asiassa tulee erottaa tekniikan harjoittelu luovan tekemisen harjoittelusta. Molempia tarvitaan. Tekniikan opettelu on mielensisältöjen ohjaamaa toimintaa. Yritetään esimerkiksi pitää kynää kädessä kuten opettaja. Tässä kohtaa mieleen samaistuminen on tiettyyn rajaan asti avuksi. Tekemisellä on selvä tavoite, ja sitä voidaan arvioida. Luova tekeminen on mielen ohjauksesta irti päästämistä. Ollaan osa kokonaisuutta ja mennään sen mukana. Ajelehdimme virrassa ja vaikutamme kulkuumme kehon asentoa muuttamalla, vaikutamme, mutta emme kontrolloi tai päätä kokonaisuutta. Näin piirtämisessä ei ole aikomusta, odotusta tai kuolemaa.
Franck kuvaa piirtämisharjoitusta koulun nurmikolla, ja siitä on nähtävissä tuttuja elementtejä. Istutaan hiljaa ja rentoudutaan.
Katse osuu mihin tahansa edessä olevaan. Silmät kiinni viideksi 117
Lyijykynä 6B , koko 15 x 20 cm Toteutus: Läsnäolon ja siitä nousevan viivan tutkimista julkisella paikalla
minuutiksi. Miltä sen jälkeen näyttää. Kynä rennosti kädessä, ja annetaan tulla mitä tulee. Lopputuloksella ei ole väliä. (Franck 1973, xiv-xv.) Joidenkin kohdalla edellinen harjoitus voi viedä pitkälle, kunhan vain piirtää paljon. Piirtäminen osana luovaa prosessia on mielestäni sisäänpäin kääntymisen prosessi, jota kautta läsnäolo avautuu. Tätä ei helposti tavoita piirtämisessä, ja niinpä siitä tulee usein kaikkea muuta kuin vapauttava ja nautinnollinen kokemus.
Useimmat meistä lopettavatkin piirtämisen jo lapsena. Ja ne jotka jatkavat, ovat saaneet kiitosta ja kehuja piirroksistaan, jolloin huomio ei ole niinkään piirtämisen laadussa vaan lopputuloksessa.
Kehontietoisuus jää kuitenkin vähälle huomiolle, vain rento käsi ja silmät, kuvaillaan ikään kuin henkistä ja sisäistä prosessia.
Franck kuvailee piirtäjien kokemia tähän hetkeen asettumisen esteitä kuten ahdistavat tunteet ja itseään soimaavat ajatukset.
(Franck 1973, esim xviii-xix) Piirtäminen voi viedä huomion niin moneen asiaan. Keskittyminen tekemiseen ei vielä tarkoita läsnäoloa, sillä tekemisen loppuessa ajatukset ja tuntee helposti palaavat tai muodostuvat esteiksi jo tekemisen aikana. Piirtämisen aikana syventynyt läsnäolo jatkuu piirtämisen loputtuakin. Tätä toisenlaista olemisen tapaa voi viljellä muuhunkin tekemiseen.
Tällöin piirtämisen oleellisin ja ainoa lopputulema ei ole piirros.
Oleelliseksi tulee läsnäolon värittämä tekeminen, joka itsessään tuottaa iloa.
”Kun ryhdyt tekemään seuraavaksi kuvattua harjoitusta, älä suinkaan aseta itsellesi päämäärää. Odotukset ehkäisevät löytämisen mahdollisuuden. Kun koetamme saavuttaa päämäärän, ajatuksemme kiinnittyvät siihen ja kadotamme prosessin.” (Loori 2008, 110) Lähden siis piirtämään samalla asenteella kuin istumaan.
Pelkkä istuminen ilman päämäärää ei onnistu tuosta vain. Onhan jo lähtökohta outo, miksi ruveta istumaan ilman päämäärää eli syytä.
Aivan kuten istuminen, piirtäminenkin on aluksi yrittämistä. Niinpä lähdenkin omalla kohdallani lähestymään sitä istumisen kautta.
Syvennän läsnäoloa istuen ja koetan sitten viljellä sitä piirtämiseen.
Piirtämisestä tulee kehollinen prosessi, jossa ollaan tietoisia siitä 119
Lyijykynä 6B , koko 15 x 20 cm Toteutus: Läsnäolon ja siitä nousevan viivan tutkimista julkisella paikalla
mitä tapahtuu sen sijaan, että tavoiteltaisiin jotain päämäärää.
Aluksi tämä onnistuu vain hetkittäin. Huomio karkailee, kuten istuessa, ja välillä lähtee mukaan omiin ajatuksiinsa, kuten ”nyt tuli hyvä” tai ”ihan paska, ei musta oo mihinkään”. Huomio palautetaan ystävällisesti sisäiseen havainnointiin, vaikkapa hengitykseen.
”On tärkeä antaa virtaamisen ja ilmaisemisen kulkea vapaasti vailla pyrkimystä vaikuttaa siihen tai käsitellä sitä, mitä tapahtuu – yrittämättä nimetä, arvostella, eritellä tai ymmärtää sitä.
Muokkaamisen aika on myöhemmin. Ilmaisun esteettömän virtauksen aika on nyt.” (Loori 2008, 108) Jos havainnoivan minän näkökulmaan on päätynyt kokevan minän kautta, virtaaminen ja ilmaiseminen ei tarkoita tekemisen eli liikkeen pakkoa. Voi vain olla ja ilmaistu tulee esiin kun on tullakseen dynaamisesti välillä kokonaan pysähtyen. Luova tila ei ole intensiivistä touhuamista ajatuksia ja ei-toivottuja tunteita vältellen. Luovuus nousee läsnäolosta, eikä se siten riipu tekemisestä itsestään.
Koetin piirtää koivua edellä kuvatulla tavalla. Ei millään onnistu.
Huomio on joko hengityksessä tai koivussa. Aikani yritettyä oivallan, etten voi piirtää koivua, silloin piirtää käsitetty minä eikä havainnoiva minä. Päästän irti ja annan kynän liikkua. Piirtäminen nopeaa ja aika rentoa. Mieli ei ehdi väliin, toki tulee yksittäisiä ajatuksia, mutta ne eivät ohjaa piirtämistä ainakaan paljoa.
Piirsin teepannua, edelleen ihmetyttää. Huomion jakautuminen edelleen ponkkoilee. Teepannu tuli ottaa keskustaan ja piirtää sitten.
Äkkiä tuntuu ilmeiseltä ero itseilmaisun ja mallista piirtämisen välillä. Mutta piirrettäessä tässä ja nyt, en ole enää varma mikä tuo ero on, ja onko sitä ylipäänsä.
Tarkastelen tunteen pohjalta nousevan mielikuvan ilmaisemista paperille. Kun malttaa olla tunteen kanssa, nousee kehossa koetusta tunteesta liike, piirtäminen. Tunnetta voisi ilmentää muutenkin, sanoin, liikkumalla tai laulamalla. Kaikki tuntuu kuitenkin keholliselta toiminnalta, ja jotenkin vastaavat kehon 121
Lyijykynä 6B , useita kokoja Toteutus: Istuminen, jonka jälkeen useita perättäisiä vapaita vetoja teepannusta
tunteeseen. Tunne koetaan kehossa, eli sitä ei vastusteta, tunne saa ilmaisun. Tarkemmin, toimitaan tunteen kanssa, jolloin tunne on osa toimintaa, se tulee ”kuvatuksi”, se muuttuu. Onko muuttuminen tuon kuvauksen seurausta, vai vastustamisen hetkellistä poissaoloa, elämän virtaa. Edellinen kokemukseni hahmottuu selkeämmin merkitystuntemuksen kautta. Tunteen kehollinen kokemus eli merkitystuntemus tulee ilmaistua, jolloin kehossa tapahtuu
tunteeseen. Tunne koetaan kehossa, eli sitä ei vastusteta, tunne saa ilmaisun. Tarkemmin, toimitaan tunteen kanssa, jolloin tunne on osa toimintaa, se tulee ”kuvatuksi”, se muuttuu. Onko muuttuminen tuon kuvauksen seurausta, vai vastustamisen hetkellistä poissaoloa, elämän virtaa. Edellinen kokemukseni hahmottuu selkeämmin merkitystuntemuksen kautta. Tunteen kehollinen kokemus eli merkitystuntemus tulee ilmaistua, jolloin kehossa tapahtuu