Marie de Verneuil
Intellektuellin ranskattaren elämä ja toiminta 1800-luvun lopun Helsingissä1 Rose-Marie Peake
Viimeistään vuonna 1884 Helsinkiin saapui 25-vuotias ranskalainen opettajatar Marie de Verneuil. Kolmentoista Suomen-vuotensa aikana Verneuil verkostoitui laajasti pääkaupungin kulttuurieliitin ja älymystön piirissä. Erityisesti Toppeliusten ja Mechelinien perheiden rooli oli tärkeä Verneuil’n sopeutumisessa. Ranskattaren merkittävin ansio oli ranskalaisen kulttuurin aseman vahvistaminen Suomessa: hän perusti Alliance Françaisen Helsingin- jaoston, josta myöhemmin kehittyi Cercle franco-finlandais de Helsinki – Helsingin ranskalais-suomalainen yhdistys ry. Valotan artikkelissani uusien lähteiden pohjalta Verneuil’n elämäntarinaa ja tulkitsen uudelleen hänen toimintansa laajuutta ja merkitystä suuriruhtinaskunnan pääkaupungissa 1800-luvun lopulla.
Alliance Française de Helsingfors -yhdistyksen ensimmäinen varapuheenjohtaja nti Marie de Verneuil (1859–1897). Kuvalähde: Helsingin Cff:n arkistot. Muokattu. Kuvaaja oletettavasti Daniel Nyblin (1898).
1884–1886: yksityisopettajana
Marie de Verneuil’n (1859–1897) varhaisista vaiheista ei ole saatavilla tietoja kotimaisissa arkistoissa.2 Verneuil oli luultavasti suorittanut jonkinlaisen humanistisen, kielipainotteisen
1 Artikkeli on laajennettu ja päivitetty versio artikkelistani Peake 2007. Kiitän lämpimästi tämän teoksen toimituskuntaa sekä kollegoita, erityisesti dosentti Tuula Juvosta ja väitöskirjatutkija Saara Hilpistä, arvokkaista kommenteista ja keskusteluista aiheen tiimoilta.
2 Jatkotutkimukset Ranskan Kansallisarkistossa,Alliance Françaisen sekäPalmes académiquesin arkistoissa tuottaisivat hyvin todennäköisesti lisätietoja.
tutkinnon (mutta ei yliopistossa, joka ei ollut vielä avoin naisille) tai vähintäänkin saanut muuta laadukasta koulutusta humanistisissa aineissa.3 Tähän viittaa hänen uransa, joka perustui korkeatasoiseen ranskan kielen ja kulttuurin opettamiseen, luennoimiseen ja kirjoittamiseen Suomessa. Toisin kuin aiemmin on luultu, Verneuil saapui maahan viimeistään syksyllä 1884 (eikä vasta 1885), jolloin hänestä löytyy merkintä Helsingin poliisilaitoksen passitoimiston rekisteristä. Merkinnän mukaan Verneuil oli saanut passin Ranskan Lyypekin-edustustosta.4 Verneuil’tä palvellut virkamies, agent consulaire, oli todennäköisesti tuolloin kaupungissa emämaan edustajana työskennellyt herra Lexow.5 Verneuil oli siis saapunut Suomeen Saksan kautta, mikä oli luonnollista laivayhteyksien vuoksi. Syytä Verneuil’n saapumiseen ei tiedetä, mutta kesäkuussa 1897 Finlands Allmänna Tidningissä julkaistussa nekrologissa hänen nuoruutensa kerrotaan olleen haastava. Verneuil saattoi siis jättää Ranskan paremman elämän toivossa. Aiempien katsauksien ja historiikkien mukaan hän toimi alkuun kontra-amiraali Leopold Ludvig Toppeliuksen (1821–1890) perheessä ranskanopettajana.6 Kotiopettajattareksi Verneuil’tä ei kuitenkaan tässä yhteydessä voi luonnehtia, sillä muutamaa vuotta aiemmin leskeytyneen kontra-amiraalin lapset olivat opettajattaren ikätovereita tai häntä vanhempia, kolmen-neljäkymmenen vuoden ikäisiä.7 Kotiopettajat huolehtivat tyypillisesti lasten opettamisesta, kuten esimerkiksi myöhemmin 1910-luvulla Suomeen tullut sveitsiläissyntyinen Jean-Louis Perret.8
Verneuil tarjosi yksityistunteja Toppeliuksille mahdollisesti ylöspitoaan vastaan. Ranskalaiset olivat haluttuja opettajia eurooppalaisen säätyläistön keskuudessa. Naisopettajien määrä kasvoi Euroopassa räjähdysmäisesti juuri Verneuil’n aktiiviseen aikaan eli 1800-luvun jälkipuoliskolla. Ilmiö liittyi keskiluokan asemassa tapahtuneisiin muutoksiin. Teollinen vallankumous kasvatti kyseisen yhteiskunnallisen ryhmän kokoa ja kannusti kouluttamaan lapsia. Koulutus oli ollut vuosisatojen ajan aatelille tärkeä keino erottautua alemmista sosiaaliluokista, ja 1800-luvulla vaurastuneet ja sosiaalisesta noususta kiinnostuneet porvarissuvut omaksuivat koulutusmyönteisyyden. Tämän seurauksena porvarissääty kasvatti merkittävästi opettajien ja yleisesti koulutuksen kysyntää.
Talouden heilahtelut aiheuttivat kuitenkin keskiluokalle huolen lasten työllistymisestä.
Etenkin porvarisnaisten työskentely tehtaissa työläisnaisten rinnalla oli mahdoton ajatus.
Sivistyneet ja hyvin kasvatetut naiset ryhtyivätkin usein opettajiksi ja saattoivat Marie de Verneuil’n lailla matkustaa jopa toiselle puolelle Eurooppaa tai Amerikkaan työn perässä.
Kotiopettajattaria koskevien tutkimusten mukaan useimmiten naiset tulivat “hyvistä” mutta rajallisin taloudellisin resurssein varustetuista perheistä Englannista, Saksasta tai Ranskasta.
Ranskalaiset opettajattaret suuntasivat yleisimmin Englantiin, Saksaan tai Venäjälle.
Verneuil’n aikaan Suomi kuului Venäjän keisarikuntaan, jossa erityisesti pietarilaisen yläluokan keskuudessa ranskan kielen ja kulttuurin harrastaminen oli pitkä perinne.
Suuriruhtinaskunnassa vaikutti lisäksi erityisesti 1880-luvulta lähtien halu kuulua
“länsimaiseen” mutta ei-saksalaiseen kulttuuripiiriin, johon ranskalaisen kulttuurin tuntemus toimi ikään kuin siltana.9
3 Ranskalaisnaisten koulutusmahdollisuuksista, ks. esim. Sigrist 2009.
4 Kansallisarkisto, Helsingin poliisilaitoksen passitoimiston I arkisto, Bia:1 (1863–1886), Verneuil de Marie, 4.9.1884.
5 Anonyme, éd. 1882: 84; Anonyme, éd. 1877: 24. Näistä tiedoista erityiskiitos Outi Merisalolle.
6 De la Chapelle 1990: 6. Kirjoituksessaan de la Chapelle toistaa lyhentäen Märta Modeenin katsauksen vuoden 1961 juhlajulkaisussaIl ya 70 ans. Myös kaikki myöhemmät Verneuil’tä koskevat kirjoitukset pohjautuvat de la Chapellen kautta Modeeniin, Ranki 2007: 216, Leitzinger 2008: 202.
7 Leopold Ludvig Toppelius ja Sofia Toppelius (1821–1881) saivat viisi lasta: Olga Maria (s. 1849), Valdemar (1850–1851), Julia Aline Sofie (s. 1852, tunnettiin myös kukkamaalarina), Georg Leopold Alexander (1856–
1925) ja Constance Ester Natalia (s. 1860). Vahtola 2007 (2020).
8 Ks. Seppälä 2020.
9 Kotiopettajista, ks. Bayley 2014; Rogers 1999. Ranskan kielen ja kulttuurin merkityksestä Pietarissa ja suuriruhtinaskunnassa, ks. Ranki 2007: 17–18, 35.
Kuvatunlainen Ranska- ja koulutusmyönteinen ajattelu vallitsi varmasti myös Toppeliusten perheessä, kun he päätyivät majoittamaan Marie de Verneuil’n luokseen. Toppelius (Topelius) on vanhaa, 1600-luvulta saakka polveutuvaa oululaista sukua, jonka tunnetuin jäsen on kirjailija, historian professori ja valtioneuvos Zachris (Sakari) Topelius (1818–1898).
Ehkäpä joku perheen lapsista oli tutustunut Verneuil’hin jollain ulkomaan matkallaan ja päättänyt kutsua tämän Suomeen verestääkseen samalla ranskan kielen taitojaan. Ehkä leskiherra kaipasi myös seuraa.
Nähdäkseni Toppeliuksilla vietetty aika toimi Marie de Verneuil’lle ikään kuin porttina Suomeen sekä pääkaupungin kulttuuri- ja älymystöpiireihin. On mahdollista, että Verneuil saapui Suomeen ammatillisesti kunnianhimoisin aikein – yksityisopettajattaren toimi kotimajoituksessa ei ollut ehkä hänen päätavoitteensa. Sellaista urapolkua varten olisi Helsingistä löytynyt varmasti useita lapsiperheitä, joiden palveluksessa viettää usea vuosi tai jopa vuosikymmen. Sen sijaan Verneuil asui Toppeliuksilla korkeintaan seuraavan vuoden, 1885, toukokuuhun saakka, jolloin hän ryhtyi mainostamaan ranskan kielen tuntejaan sanomalehdissä. Helsingfors Dagbladissa julkaistiin kaksikielinen (ranska-ruotsi) ilmoitus, jossa Marie de Verneuil etsi ranskan kielen oppilaita voidakseen asettautua Helsinkiin:
Tarkoituksenani asettautua Helsinkiin opettamaan ranskan kieltä, mikäli saan tarpeeksi oppilaita, minulla on kunnia pyytää opetuksestani kiinnostuneita henkilöitä ottamaan yhteyttä ennen kuunvaihdetta. Helsinki 12. toukokuuta 1885. Marie de Verneuil, c/o senaattori L. Mechelin, Fabianinkatu 16.10
Ilmoituksen mukaan Verneuil asui tällöin senaattori Leo Mechelinin (1839–1914) perheen luona. Mechelineistä tuli Toppeliuksien ohella toinen merkittävä kontakti, jonka ansiosta Marie de Verneuil tutustui ja kiinnittyi helsinkiläiseen sosieteettiin. Marie de Verneuil’n aika senaattoriperheessä jäi melko lyhyeksi, sillä jo saman vuoden syyskuussa hän tarjosi Nya Pressenin lehti-ilmoitusten mukaan ranskan kielen tunteja herra ja rouva Lemströmin luona osoitteessa Hallituskatu 3. Karl Selim Lemström (1838–1904) oli Keisarillisen Aleksanterin yliopiston fysiikan professori, kun taas rouva Lemström, Alma Maria Natalia o.s. Mechelin (1845–1924), oli senaattori Mechelinin sisar. Ei siis ole vaikea arvata, mitä kautta Verneuil löysi tiensä Lemströmeille. Verneuil ilmoitti tarjoavansa oppitunteja ranskan kieliopissa, kirjallisuudessa ja keskustelutaidossa, ja 25 tunnin kokonaisuuden hinta oli 25 markkaa.
Pääasialliseksi kohderyhmäkseen hän nimesi nuoret tytöt, mikä saattoi liittyä siihen, että Lemströmien tytär Sigrid Hilda Sofia oli tällöin 11-vuotias.11 Verneuil keräsi siis todennäköisesti saman ikäisistä koostuvaa oppilasryhmää. Tärkeää on huomata, että jälleen kerran Verneuil ei tyytynyt ainoastaan kotiopettajattaren rooliin, vaan pyrki laajentamaan kielenopetustoimintaansa.
Seuraavana vuonna, elokuussa 1886, Verneuil tarjosi Hufvudstadsbladetin ilmoituksissa ranskan kielen opetusta osoitteessa Andreankatu (nyk. Lönnrotinkatu) 3.12 Verneuil oli ilmeisesti vakiinnuttanut asemaansa entisestään ja vuokrasi nyt asuntoa omillaan.
Syksy 1886: käännekohta
10Helsingfors Dagblad13.5.1885: “Ayant l’intention de me fixer à Helsingfors, pour enseigner la langue française, si un nombre suffisant d’élèves se présente, j’ai l’honneur de prier les personnes qui voudraient profiter de mes leçons, de m’en faire part avant la fin de ce mois. Helsingfors 12 mai 1885.
Marie de Verneuil, chez M:r le Sénateur L. Mechelin. Fabiansgatan 16.
Sinnad att qvarstanna i Helsingfors för att meddela undervisning i franska språket derest ett tillräckligt antal elever anmäler sig, har jag äran anhålla att de personer, som vilja begagna sig af mina lektioner, derom måtte gifva mig tillkänna före utgången af denna månad. Helsingfors 12 maj 1885.
Marie de Verneuil hos hr Senator L. Mechelin, Fabiansgatan 16.” Ellei toisin mainita, suomennokset ovat omiani ja toimituskunnan tarkastamia. Vastuu mahdollisista jäljelle jääneistä virheistä on kuitenkin minulla.
11 Ks.Nya Pressen, 8., 13., 15. ja 17.9.1885. Lemströmeistä, ks. Kallinen 2001 (2020).
12Hufvudstadsbladet 19.8.1886; 22.8.1886.
Syksy 1886 merkitsi suurta muutosta Marie de Verneuil’n uralla. Ranskan kielen yksityistuntien lisäksi hän ryhtyi pitämään suurelle yleisölle suunnattuja, 1800-luvun ranskalaista kirjallisuutta käsitteleviä luentoja saksalaisen koulun tiloissa.
Hufvudstadsbladetin marraskuisen ilmoituksen mukaan tiistai-iltaisin pidettävän luentosarjan kertamaksu oli yksi markka. Nähdäkseni on mahdollista, että hän tähtäsi tällaiseen toimintaan Suomessa alun alkaenkin; yksityisenä kieliopettajana toimiminen olisi ollut liian yksipuolinen ura intellektuellille naiselle. Sanomalehdet ylistivät poikkeuksetta luennoitsijan älykkyyttä ja osaamista.Finlandraportoi seuraavasti:
Ranskankielinen kirjallisuusluentosarja, jota Mademoiselle de Verneuil piti syksyn ajan saksalaisen koulun tiloissa ja jota seurasi suurella mielenkiinnolla suuri kuulijajoukko, päättyi toissa päivänä mielenkiintoiseen esitelmään Casimir Devignen [sic] ja Béranger’n runoilijatoiminnasta. Älykäs ja maansa kauniille kirjallisuudelle niin lämpimästi omistautunut esitelmöitsijätär suunnittelee aloittavansa uuden kurssin ensi vuoden alusta. Ensimmäisen luennon aihe tullee olemaan Lamartine.13 Keväällä 1887 Marie de Verneuil todella jatkoi luentojaan, joista Folkwännen-lehti ilmoitti päivän menoista kertovalla palstallaan. Viimeistään maaliskuun lopulta lähtien luennoille kokoonnuttiin saksalaisen koulun sijasta Helsingin suomalaisella tyttökoululla. Lokakuussa Verneuil aloitti syksyn esitelmiensä mittavan mainostuksen eri lehdissä. Mainosten mukaan lokakuun puolivälissä aloitettava luentosarja käsittelisi “keskeisimpiä moderneja kirjailijoita Gustave Flaubertista meidän päiviimme saakka”. Sarjan hinnaksi ilmoitettiin 10 markkaa, jonka lisäksi sisäänpääsymaksu oli markan. Ilmoittautuminen tapahtui herra Edlundin kirjakaupassa.14 Maineikas kirjakauppa sijaitsi yhdessä pääkaupungin vilkkaimmista risteyksistä Pohjois-Esplanadin ja Unioninkadun kulmassa. Gustaf Wilhelm Edlund oli 1800- luvun lopun Suomen merkittävin kirjakauppias ja kirjankustantaja.15
Marie de Verneuil’n luentojen suosio jatkui edelleen keväällä 1888, jolloin hän piti kolmen luennon sarjan Émile Zolasta. Finland-sanomalehti piti Verneuil’n luennointia niin tärkeänä, että mainosti eräässä artikkelissaan uusia esitelmiä heti tammikuun alussa. Kirjoittaja näki Verneuil’n uraa uurtavana naisintellektuellina, josta suomalaisten koulutettujen naisten tulisi ottaa oppia:
[…] Neiti de Verneuil on tietojemme mukaan ensimmäinen naisihminen, joka on Suomessa pitänyt jo pidemmän aikaa käynnissä olleen luentokurssin kirjallisuushistoriasta. Näin ollen hän on tavallaan aloittanut uudenlaisen toiminnan, avannut uuden ammattialan naisille maassamme ja ansaitsee jo siksikin enemmän kuin tavanomaista huomiointia. Nuoret koulutetut naiset ovat tähän mennessä harjoittaneet vain vähän lausuntaa ja luennointia. […] Kiinnostuksen herättäminen suurta ja kaunista taidetta ja kirjallisuutta kohtaan on arvokas tavoite maan tyttärille […].16
13Finland 9.12.1886. “Den serie litterära föredrag på franska, som mademoiselle de Verneuil under höstens lopp hållit i tyska skolans lokal och som med stort intresse åtföljts af en talrik åhörarinne- och åhörarekrets, afslöts i förgår [sic] med en intressant framställning af Casimir Devigne’s [sic] och Béranger’s skaldeverksamhet. Den intelligenta och sitt lands sköna litteratur så varmt tillgifna föredragarinnen [sic] har för afsigt att från nästa års början begynna en ny kurs. Föremålet för det första föredraget torde blifva Lamartine.” Kyseessä on
ranskalainen runoilija Casimir Delavigne (1793–1843).
14Hufvudstadsbladet 4.10.1887. “les principaux auteurs modernes depuis Gustave Flaubert jusqu’a [sic] nos jours”.
15 Landgrén 2002 (2020).
16Finland 5.1.1888. “[…] Fröken de Verneuil är, såvidt vi hafva oss bekant, det första fruntimmer, som i Finland hållit en under längre tid fortgående föreläsningskurs i något litteraturhistoriskt ämne. Hon har således på sätt och vis inaugurerat en ny verksamhet, beträdt ett nytt arbetsfält för qvinnan i vårt land och förtjenar redan derför, att mer än vanligt uppmärksammas och beaktas. Recitation, deklamation, föredrag hafva hittills
Suosion siivittämänä Verneuil suunnitteli luennoivansa seuraavan vuoden (1889) tammikuussa Viipurissa. Marras- ja joulukuun aikana 1888 sekä Wiborgsbladetissa ettäÖstra Finlandissa ilmestyi yhteensä neljä ilmoitusta ja kirjoitusta tulevasta luentosarjasta. Kolmen tai neljän esitelmän sarja käsittelisi Alphonse Daudet’ta, Émile Zolaa ja Guy de Maupassantia viiden markan hintaan. Sarjan toteutuminen vaati kuitenkin 150 viipurilaisen ennakkoilmoittautumisen. Sanomalehdet kehottivatkin lukijoitaan ilmoittautumaan sankoin joukoin, jotta “esitelmöitsijättärenä kovasti pidetty” Verneuil saataisiin kaupunkiin.17 Valitettavasti jää hämärän peittoon, toteutuiko aiottu luentosarja koskaan. Jo suunnitelmat yksin todistavat Marie de Verneuil’n nauttineen suurta arvostusta ranskalaisen kirjallisuuden asiantuntijana.
Hôtel Kämp oli perustettu Helsinkiin vuonna 1887. Siellä pidettiin AHF:n perustava kokous 12.11.1890. Marie de Verneuil valittiin yhdistyksen varapuheenjohtajaksi seuraavassa, yhdistyksen säännöt vahvistavassa kokouksessa 20.11.1890. Kuva: Finna, kuva-arkisto. Kuvaaja: K.E. Ståhlberg (1890–1897).
1890-luku: kukoistuskausi
Vuosi 1890 oli Marie de Verneuil’n ammatillisen toiminnan kannalta vilkas ja merkityksellinen. Ranskattaren työ sai aiempaa vakiintuneemman muodonAlliance Française de Helsingforsin (AFH) perustamisen myötä. Syyskuussa 1890 Verneuil ilmoitti Hufvudstadsbladetissa palanneensa Ranskasta ja ottavansa taas oppilaita vastaan. Matka liittyi mitä todennäköisimmin AFH:n perustamiseen tähdänneisiin järjestelytöihin, mahdollisesti emojärjestöltä saatavien valtuuksien hakuun. Jaoston perustaminen oli pitkälti akateemisten piirien ponnistelujen tulosta ja ikään kuin kanava älymystön ja sivistyneen yläluokan mondäänille frankofilialle, mikä vahvistaa entisestään kuvaa Marie de Verneuil’stä ensisijaisesti intellektuellina. Lisäksi Uusfilologinen klubi, joka toimi linkkinä yliopistojen ja koulumaailman välillä,18 muodosti nähtävästi tärkeän foorumin etenkin AFH:n perustamista suunniteltaessa. Hufvudstadsbladetissa lokakuun alussa julkaistun yhdistyksen kokousilmoituksen mukaan esityslistalla oli vuosikertomuksen ja pienempien tiedotuksien lisäksi myös “L’Alliance Française (M:lle de Verneuil)”.19 Keskiviikkona, marraskuun 12.
päivänä hotelli Kämpiin Alliance Françaisen Helsingin haaraosaston perustamista
åtminstone föga odlats af Finlands unga, bildade qvinnor. […] Att väcka och höja intresset för konst och litteratur, för allt, som är stort och skönt, finnes väl ett värdigare mål för döttrar af ett land […].”
17Wiborgsbladet 23.11.1888. “mycket omtyckt som föreläserska”. Ks. myösÖstra Finland 26.11.1888;
15.12.1888.
18 Tarkemmin Uusfilologisesta klubista (v:sta 1891 yhdistys) sekä romaanisen filologian oppituolin kehityksestä, ks. Merisalo 2020: xx–xx sekä Merisalo 2011.
19Hufvudstadsbladet 4.10.1890.
käsittelevään kokoukseen saapui 80 henkeä,20 joista Päivälehden mukaan ainakin 50 oli naisia. Kokoonkutsujana toimi Marie de Verneuil, joka myös piti Päivälehden mukaan
“hauskan ja walaisewan” esitelmän ympäri maailmaa toimivan järjestön toiminnasta. Lehden mukaan Alliance suuntasi toimintaansa erityisesti vähävaraisille, joiden ranskan kielen opiskelua se halusi helpottaa. Tätä tarkoitusta palvelemaan monessa haaraosastossa oli perustettu keskustelukerho, lukusali ja kirjasto, minkä lisäksi jotkut niistä tarjosivat myös ilmaisia ranskan kielen kursseja varattomille.21 Yhdistyksen säännöt vahvistava yleiskokous pidettiin pian, vain noin viikkoa myöhemmin 20.11.1890, jolloin Verneuil valittiin varapuheenjohtajaksi. Puheenjohtajaksi valittiin Léon Gabriel Biaudet (1848–1898), joka oli nimitetty Keisarillisen Aleksanterin yliopiston ranskan kielen lehtorin toimeen 1880.22
Alliancen tulo Suomeen linkittyi Ranskan ekspansionistiseen politiikkaan, jolla pyrittiin vahvistamaan maailmanlaajuisesti ranskalaisen kulttuurin “säteilyä” traumaattisesti hävityn Ranskan-Preussin sodan (1870–1871) jälkeen.23 Marie de Verneuil’n työlle Helsingin haaraosaston perustaminen tarjosi vakiintuneemmat puitteet. Käytännössä Verneuil järjesti AFH:ssa hyvin pitkälti sellaista toimintaa, jota oli harjoittanut myös aiemmin: antoi ranskan kielen tunteja ja piti esitelmiä ranskalaisesta kirjallisuudesta. 1890-luvun alussa hän alkoi järjestää muun muassa näytelmäiltoja ja perustiAFH:n lastentarhan 1895.24
Marie de Verneuil kunnostautui myös esseistinä ja näytelmäkirjailijana. Lokakuussa 1893 Finsk Tidskrift julkaisi hänen esseensä ‘Fru Récamier’.25 Neljätoistasivuisessa tekstissään Verneuil valaisee kuuluisan “salongittaren” Juliette Récamier’n (1777–1849) elämänvaiheita ja toimintaa omalle ajalleen poikkeuksellisena naisena. Verneuil’n, joka itsekin oli valinnut poikkeuksellisen elämäntavan, kirjoitus vaikuttaa huolelliselta selonteolta: kirjoittajan oman ilmoituksen mukaan lähteenä käytetään Récamier’n muistelmia ja kirjeitä, Chateaubriandin Mémoires d’outre-tombe sekä aiheesta laadittuja tutkielmia. Récamier emännöi 1800-luvun alkupuoliskolla suosittua salonkia, joka kokosi yhteen kirjallisuuseliittiä ja poliitikkoja.
Yksityiselämässään hän oli epäsovinnainen: suhteen 30 vuotta vanhempaan aviomieheen huhuttiin olleen platoninen ja rouvan kerrotaan pysyneen neitsyenä mahdollisesti koko ikänsä.26
Seuraavana vuonna, lokakuussa 1894, Finsk Tidskrift julkaisi Marie de Verneuil’n kirja- arvion Paul Sabatier’n teoksesta Vie de S. François d’Assise (1893). Protestanttipastorin laatima elämäkerta Franciscus Assisilaisesta (n. 1181–1226, julistettu pyhimykseksi 1228) joutui tuoreeltaan kohun keskelle paavin määrätessä sen sensuroitavaksi. Verneuil saattoi olla itse katolilainen tai ainakin kasvanut vahvasti katolisen kulttuurin vaikutuspiirissä. Kirja-arvio kuitenkin paljastaa Verneuil’n kiihkottoman, tieteellisen maailmankuvan, josta käsin teos saa ansaitsemaansa suitsutusta ensimmäisenä modernina Franciscus-elämäkertana. Verneuil mainitsee aiemmat katolisten kirjoittajien elämäkerrat ja liittää ne keskiajalta periytyvien pyhimyskertomusten kaanoniin. Tässä traditiossa keskiössä on pikemminkin perinteen kunnioittaminen kuin historiallisen henkilön tavoittaminen tarkan lähdetyöskentelyn kautta, mihin Sabatier työssään pyrkii. Verneuil’n oma erityisala, kieli, sekä estetiikan taju näkyvät kritiikissä, jota hän teokselle antaa. Stilistisesti kirja ei ole hänelle mestariteos, sillä hänestä Sabatier kirjoittaa enemmän sisältöä kuin tyyliä silmällä pitäen. Verneuil toivoo enemmän värikkyyttä teokseen, jota kuvaa toista kriitikkoa mukaillen “kauniin ulkomaisen runon
20 KA, C11/36/3, Cercle Franco-Finlandais ry:n arkisto, Registre des procès-verbaux des séances de l’Alliance Française de Helsingfors Commencé le 12 Novembre 1890, No. 1 (12.11.1890), vrt. Merisalo 2020: xx.
21Päivälehti 13.11.1890. Vrt.Hufvudstadsbladet 12.11.1890;Finland 13.11.1890. Ks. myös Ranki 2007: 217.
22 Ks. tarkemmin Merisalo 2020: xx sekä Ranki 2007: 215–216, 218–219. Vrt.Päivälehti 25.11.1890;
Hufvudstadsbladet 25.11.1890.
23 Ranki 2007: 215–216.
24Päivälehti 13.9.1896; 17.9.1896; 18.9.1896; ks. tarkemmin Merisalo 2020: xx ja vrt. Ranki 2007: 220.
25 Verneuil 1893.
26 Herold 1958: 287–288.
käännökseksi”.27 Tämä tarkoittanee, että Verneuil’n mielestä asiasisältöön keskitytään ulkomuodon kustannuksella. Kirja-arvio on ruotsinkielinen ilman mainintaa kääntäjästä, eli on mahdollista, että Verneuil hallitsi ainakin yhden kotikaupunkinsa kielistä.
Vuonna 1894 ilmestyi toinenkin Marie de Verneuil’n hengentuotos, nimittäin Weilin &
Göösin kustantama ranskalaiseen kansanlauluun Marlbrough s’en va-t-en guerre pohjautuva ranskankielinen näytelmä.28 Suomeksi laulu tunnetaan nimellä Herra Melperin sotaanlähtö.
Kolminäytöksistä teosta kutsutaan pantomiimiksi. Termi viittaa perinteikkääseen huumoridraamaan, jossa musiikilla, tanssilla ja laululla on keskeinen rooli. AFH:lla oli näytelmätoimintaa (vrt. yllä), joten on todennäköistä, että teos syntyi AFH:n tarpeisiin ja mahdollisesti myös esitettiin siellä.
Marie de Verneuil’n kirjoittama, Weilin & Göösin v. 1894 kustantama ranskalaiseen kansanlauluun Marlbrough s’en va-t-en guerre pohjautuva ranskankielinen näytelmä, jota ilmeisimmin esitettiin AFH:ssa. Kuva: Kansalliskirjasto.
Räiskyvä ranskatar: Marie de Verneuil’n ihmissuhteet
1890-luku merkitsi Marie de Verneuil’lle myös aseman vakiintumista helsinkiläisen sivistyneistön piireissä. Sanomalehdistö raportoi helmi-maaliskuussa 1890 Verneuil’n hakeneen ja myös saaneen Suomen kansalaisuuden. Senaatin talousosaston kirjaajankonttorin anomusaktien mukaan kansalaisuus myönnettiin 2. päivä huhtikuuta.29 AFH:n mondäänien ja Uusfilologisen yhdistyksen akateemisten piirien lisäksi Verneuil liikkui sujuvasti pääkaupungin kultturellin ja koulutetun naiseliitin keskuudessa: Kristina Rankin tutkimusten mukaan sekä Aino Sibelius (o.s. Järnefelt, 1871–1969) että Katri Bergholm
27 Verneuil 1894a: “en öfversättning af ett vackert utländskt poem”.
28 Verneuil 1894b.
29Päivälehti 17.2.1890;Finland 12.3.1890; KA, Senaatin talousosasto, anomus- ja valitusdiaarit, 1890, Verneuil de Marie.
(sotilaskotitoiminnan perustaja ja Kotiliesi-lehden kolumnisti, 1878–1949) olivat Verneuil’n oppilaita ja mainitsevat hänet kirjeenvaihdossaan 1880- ja 1890-luvuilla.30
Verneuil verkostoitui usean 1892 perustetun Unioni Naisasialiitto riveissä toimivan naisasianaisen kanssa, etenkin itsensä kaltaisten naimattomien naisten kanssa. Porttina näihin(kin) piireihin toimivat hyvin todennäköisesti Toppeliukset: kontra-amiraalin poika, hovineuvos Georg Leopold Alexander, sekä hänen vaimonsa Nadescha (tai Nadine, o.s.
Kiseleff, 1860–1972), jotka molemmat näkyvät Unionin jäsenluettelossa.31 Vaikka Verneuil ei koskaan ollut Unionin jäsen, hän toimi yhdistyksen hyväksi kääntäjänä: tohtori Maikki Fribergin (1861–1927) puhe kansainvälisessä feministikongressissa Pariisissa huhtikuussa 1896 oli Verneuil’n ranskantama.32 Lisäksi Verneuil osallistui samana vuonna kuuluisan naisasianaisen ja mahtisuvun jäsenen Adelaïde Ehrnroothin (1826–1905) 70-vuotispäiville pitäen kiitospuheenvuoron ranskalaisnaisten puolesta.33
Yksi erityisen läheinen ruotsinkielisen yläluokan naisasianainen ja filantrooppi oli niin ikään naimattomana pysytellyt Cely Mechelin (1866–1950), jonka kanssa Marie de Verneuil kävi intensiivistä kirjeenvaihtoa ainakin vuodesta 1886 lähtien aina kuolemaansa saakka. Cely Mechelin oli senaattori Mechelinin ainoa lapsi, jonka merkittävin elämäntyö oli sokeain kirjaston perustaminen.34 Kirjeenvaihdosta ovat valitettavasti jääneet jäljelle vain Mechelinin kirjeet, jotka kuitenkin valaisevat arvokkaalla tavalla Marie de Verneuil’n yksityiselämää, persoonaa ja viimeisiä vaiheita. Ranskatar näyttäytyy kirjeissä temperamenttisena ja intohimoisena ystävättärenä, jonka tunnekuohuja Mechelin yritti parhaansa mukaan ennaltaehkäistä ja tasoitella. Viive vastaamisessa, vaikkapa vain viikon mittainen, tai pitkä erossa oleminen saattoivat kirjeiden perusteella suistaa Verneuil’n raiteiltaan. 1890-luvun jälkipuoliskolla kirjeenvaihto oli jo suorastaan intohimoista. Muun muassa Mechelinin helmikuun 9. päivänä 1897 päivätty kirje valottaa naisten tunteita toisiaan kohtaan. Kirjeessä Mechelin vastaa viestiin, jossa jo jonkin aikaa vakavasti sairastellut Verneuil kertoo vointinsa huonontuneen:
Rakkahin Marie,
Tunnen oloni niin suruisaksi, niin liikuttuneeksi, että töin tuskin tohdin teille kirjoittaa. Voi kuinka itkinkään tänä aamuna! Lukiessani isälle ja äidille kirjettänne en edes päässyt loppuun, kun jo puhkesin nyyhkytyksiin ja meidän kaikkien kyyneleet olivat kuin yhtä. Kuinka tahtoisinkaan tällä hetkellä olla siinä rinnallanne, nähdä teidät, syleillä teitä, olla tukenanne, olla avuksi Alinelle,35 joka teitä huolella hoivaa puolestani. On kammottavaa olla toisistamme niin kaukana, kun vain haluaisimme nähdä toisemme joka hetki, valaa keskinäistä rohkeutta ja uskoa tulevaan. En milloinkaan, rakas ystäväni, ole tuntenut kuin tunnen nyt, kuinka paljon teitä rakastankaan. Aivan niin, teille hartaasti omistamani kiintymys on juurtunut sieluni syvimpään sopukkaan. Mikä lempeä tunne onkaan nähdä tämän hellyyden olevan niin täydellisesti kanssanne yhteisesti jaettua, jokainen rivi kirjeessänne sen minulle todistaa. […]36
30 Ranki 2007: 216–217, 229.
31 KA, Unioni Naisasialiitto Suomessa ry:n arkisto, Ba:2, Jäsenluettelot 1892–1980.
32 Maikki Friberg, KA, Unioni Naisasialiito Suomessa ry:n arkisto, Muu aineisto (1893–1954), Hca:2, Rapport sur la question féministe en Finlande, KA; Unioni Naisasialiito Suomessa ry:n arkisto, Da:1, Vuosikertomukset (1892–1925), Naisasiliitto Unioonin vuosikertomus vuodelta 1896;Nutid1.3.1897 (tieto Verneuil’stä
kääntäjänä).
33Nutid1.2.1896.
34 Sainio 2001 (2020).
35 Kyseessä saattoi olla kontra-amiraali Toppeliuksen tytär, taidemaalari Julia Aline Toppelius.
36 KA, Cely Mechelinin arkisto, Lähetettyjä kirjeitä (1886–1933), C. Mechelin M. de Verneuil’lle 9.2.1897. Suomennos Sini Sovijärvi. “Chère, chère Marie,
Je me sens si triste, si émue, que je ne me sens presque pas le courage de vous écrire. Oh comme j’ai pleuré ce matin ! En lisant votre lettre pour papa et maman je n’ai pu aller jusqu’au bout, j’ai éclaté en
Cely Mechelinin ja Marie de Verneuil’n suhde oli erityislaatuinen muttei poikkeuksellinen.
Useat varakkaat ja itsenäiset 1800-luvun älykkö-, taiteilija- ja naisasianaiset päätyivät pysymään naimattomina ja lapsettomina ja solmivat perinteisen heteronormatiivisen perhemallin ylittäviä syviä ihmissuhteita. Jotkut elivät myös romanttisessa suhteessa keskenään.37 Sen paremmin Mechelinin kuin Verneuil’n yksityiselämästä ei ole tietojeni mukaan aiemmin kirjoitettu. Naisten kirjeenvaihto kertoo kuitenkin merkityksellisestä ihmissuhteesta ja tuo lisää väriä ja syvyyttä kummankin elämäntarinaan – vaikka virallista puolisoa ja jälkeläisiä heillä ei ollut.
1897: Kulttuuripersoonan kuolema. Takaisku helsinkiläiselle frankofilialle
Kolme kuukautta Cely Mechelinin edellä lainatun kirjeen laatimisen jälkeen Marie de Verneuil menehtyi. Päivälehdessä julkaistiin 1. päivä kesäkuuta hänen kuolinilmoituksensa:
Että Neiti Marie de Verneuil kovan taudin sairastettuaan kuoli Bernin kaupungissa Schweizissä yöllä toukokuun 30 päivää vastaan 38 vuoden iässä, siitä ilmoittavat hänen lähimmät ystävänsä vilpittömällä surulla.38
Gunilla de la Chapellen tietojen mukaan kuolema yllätti helsinkiläiset frankofiilit.39 Todellisuudessa Verneuil oli sairastellut jo 1896 ja lähtenyt hoidattamaan itseään loppuvuodesta, kuten Cely Mechelinin kirjeistä ilmenee. Tämä tarkoitti luentojen ja opetuksen keskeyttämistä, mikä on varmasti huomattu Verneuil’n oppilaiden ja ystävien keskuudessa. Finlands Almänna Tidningissä 1.6.1897 julkaistussa nekrologissa Verneuil’n vaivaksi mainitaan kurkkusairaus, joka vaati loppuvaiheessa leikkauksen, minkä jälkeen Verneuil pian kuoli. Cely Mechelinin kirjeet valottavat Verneuil’n viimeisiä vaiheita ja yrityksiä taltuttaa sitkeä sairautensa.
Kirjeessään lokakuussa 1896 Mechelin tarjoutui kustantamaan äitinsä kanssa Verneuil’lle hoitojakson vastaperustetussa Hyvinkään parantolassa.40 Lääkäri Jarl Hagelstamin (1860–
1935) ideoimassa, viimeisimpiä hoitotrendejä toteuttavassa hoitolaitoksessa varakas yläluokka lepuutti hermojaan (vakavia mielenterveysongelmia ei tosin hoidettu), toipui akuuteista sairauksista ja hoidatti kroonisia tautejaan kuten “verenvähyyttä”, yleistä voimattomuutta, sydän-, munuais- ja maksavaivoja.41 Mechelin toivoi varmasti raittiin ilman parantavan myös Verneuil’n kurkkuvaivan, joka saattoi hyvinkin olla syöpä.
Uudenvuodenpäivänä laaditusta kirjeestä puolestaan selviää, että Mechelin oli vähän aikaisemmin saattanut Verneuil’n Hyvinkäältä Helsingin rautatieasemalle, josta ranskatar siirtyi Välimerelle, ilmeisesti Cannesiin. Naiset joutuisivat olemaan erossa toisistaan ainakin seitsemän kuukautta, ilmenee kirjeestä.42 Jossain vaiheessa Verneuil kuitenkin siirtyi etelän auringosta Sveitsiin nauttimaan Alppien parantavaksi uskotusta ilmastosta ja suostui
sanglots et leurs larmes se sont mêlées aux miennes. Comme je voudrais être auprès de vous en ce moment et vous voir, vous embrasser, vous soutenir, aider Aline à vous prodiguer mes soins. C’est affreux d’être si loin l’une de l’autre quand on voudrait se voir à tout moment, se donner
mutuellement du courage et de la foi en l’avenir. Jamais mon amie j’ai senti comme maintenant à quel point je vous aime. Oui, l’attachement que je vous ai voué s’est enraciné jusqu’au plus profond de mon âme. Et quelle douce sensation de voir cette tendresse si bien et si parfaitement partagée, chaque ligne de votre lettre me le prouve. […]”
37 Ks. esim. Wikander 2018 sekä kokoomateos, jossa kyseinen artikkeli on ilmestynyt. Kiitän dosentti Tuula Juvosta näistä kirjallisuusviitteistä
38Päivälehti 1.6.1897.
39 De la Chapelle 1990: 8.
40 KA, Cely Mechelinin arkisto, Lähetettyjä kirjeitä (1886–1933), C. Mechelin M. de Verneuil’lle 7.10.1896.
41Fredrikshamns Tidning 1.8.1896.
42 KA, Cely Mechelinin arkisto, Lähetettyjä kirjeitä (1886–1933), C. Mechelin M. de Verneuil’lle 1.1.1897.
operoitavaksi. Vielä toukokuussa 1897 hänelle myönnettiin Ranskan Ordre des Palmes académiques -ritarikunnanofficier-arvonimi tunnustuksena työstään.43
Hufvudstadsbladetin kuolinilmoituksessa mainitaan, että ilmoittajina toimivat vainajan
“lähimmät ystävät Suomessa”.44 Yksi heistä oli Cely Mechelin, jonka voi kuvitella olleen murheen murtama.
Marie de Verneuil’n kuolema ei ollut ainoastaan menetys laajalle ystäväpiirille ja oppilaille, vaan myös ensimmäinen takaisku AFH:lle. Yhdistyksen toisen keskushahmon, lehtori Biaudet’n, menehtyminen pian seuraavana vuonna oli myös suuri menetys. Yhdistyksen toiminta päättyi 1914.45
Voi vain kuvitella, mikä olisikaan ollut tämän pidetyn intellektuellin naisen urapolku ja lopullinen anti pääkaupunkimme kulttuuri- ja sivistyselämälle, jos hän olisi saanut elää pidempään, vaikkapa kahdeksankymmenvuotiaaksi kuten Cely Mechelin. Olisiko Verneuil voinut saada työtehtäviä jopa yliopistolta, jonka vähittäinen naisistuminen alkoi 1900-luvun alussa? Varmaa on, että pidempi elämänkaari olisi tuottanut jälkipolville vielä enemmän lähteitä tämän värikkään ja sinnikkään ranskattaren vaikutuspiirin selvittämiseksi oman aikansa Helsingissä.
43 Ranki 2007: 220.
44Hufvudstadsbladet 1.6.1897.
45 Merisalo 2020: xx; ks. myös Ranki 2007: 221.
Marie de Verneuil
Vie et action d’une intellectuelle française dans le Helsinki de la fin du XIXe siècle46 Rose-Marie Peake
Marie de Verneuil, professeure française âgée de 25 ans, arriva à Helsinki au plus tard en 1884. Durant ses treize années passées en Finlande, elle se fit un vaste réseau au sein de l’élite culturelle et de l’intelligentsia de la capitale. Ce furent tout particulièrement les familles Toppelius et Mechelin qui jouèrent un rôle important dans l’ancrage local de Marie de Verneuil. Le plus grand mérite de la Française fut de renforcer la place de la culture française en Finlande : elle fonda la section de l’Alliance Française à Helsinki, qui devint plus tard le Cercle franco-finlandais de Helsinki. En nous basant sur de nouvelles sources, nous retracerons ici la vie de Marie de Verneuil et interpréterons, sous un angle nouveau, la portée de son action dans la capitale du grand-duché de Finlande à la fin du XIXe siècle.
Mlle Marie de Verneuil (1859–1897), première vice-présidente de l’Alliance Française de Helsingfors. Source : archives du Cercle franco-finlandais de Helsinki (ici retouchée). Photographe supposé : Daniel Nyblin (1898).
1884–1886 : professeure privée
Les archives finlandaises ne contiennent pas d’informations sur les débuts de Marie de Verneuil (1859–1897).47 Elle avait probablement obtenu une sorte de diplôme en sciences
46 Ce texte est une version revue et augmentée de notre article paru dansFran-Su 2/2007 (Peake 2007). Nous remercions vivement l’équipe éditoriale du présent ouvrage, ainsi que nos collègues, en particulier Tuula Juvonen, maître de conférences, et Saara Hilpinen, doctorante, pour leurs commentaires précieux et nos discussions sur le sujet.
47 La poursuite des recherches aux Archives nationales de France, ainsi que dans les archives de l’Alliance Française et des Palmes académiques apporterait très probablement des informations complémentaires.
humaines mettant l’accent sur la langue, mais pas à l’université, encore fermée aux femmes, ou elle avait tout au moins suivi une formation de qualité en lettres.48 C’est ce que suggère sa carrière en Finlande, dédiée à l’enseignement, aux conférences et aux écrits sur la langue et la culture françaises, et ce à un haut niveau. Contrairement à de précédentes suppositions, Verneuil arriva en Finlande au plus tard à l’automne 1884 (et non pas en 1885), date à laquelle son nom est consigné dans un registre du bureau des passeports de la police de Helsinki. Selon cette note, Verneuil avait obtenu son passeport auprès de la représentation française à Lübeck.49 L’agent consulaire l’ayant servie fut sans doute Monsieur Lexow, qui représentait alors la France dans cette ville.50 Verneuil était donc venue en Finlande via l’Allemagne, ce qui était normal compte tenu des liaisons maritimes. Les raisons de sa venue sont inconnues, mais la nécrologie parue en juin 1897 dans Finlands Allmänna Tidning indique que sa jeunesse fut difficile. Verneuil avait donc très bien pu quitter la France dans l’espoir d’une vie meilleure. D’après les articles et historiques passés, elle enseigna d’abord le français chez le contre-amiral Leopold Ludvig Toppelius (1821–1890).51 Elle ne peut cependant être considérée ici comme préceptrice, car les enfants du contre-amiral, veuf depuis quelques années, étaient ses contemporains ou des trentenaires et quadragénaires plus âgés qu’elle.52 Typiquement, les précepteurs s’occupaient des enfants, à l’instar de Jean-Louis Perret, Suisse arrivé en Finlande dans les années 1910.53
Verneuil donna des cours privés aux Toppelius probablement en échange de sa subsistance.
Les Français étaient des professeurs recherchés parmi la haute société européenne. Le nombre d’enseignantes explosa en Europe justement à l’époque où Verneuil était active, c’est-à-dire durant la seconde moitié du XIXe siècle. Ce phénomène découlait des changements survenus au sein de la classe moyenne. La révolution industrielle accrut cette classe sociale et l’incita à éduquer ses enfants. Pendant des siècles, l’instruction avait représenté pour la noblesse un moyen important de se distinguer des classes populaires. Les familles bourgeoises, qui s’étaient enrichies au XIXe siècle et qui étaient intéressées par l’ascension sociale, adoptèrent aussi ce penchant pour l’éducation. Par conséquent, la bourgeoisie augmenta sensiblement le besoin de professeurs et d’éducation d’une manière générale.
Les fluctuations de l’économie inquiétaient néanmoins la classe moyenne par rapport à l’emploi des enfants. Le travail des femmes de la bourgeoisie dans les usines, aux côtés des ouvrières, était une chose impensable. Les femmes instruites et bien élevées devenaient souvent enseignantes et, à la manière de Marie de Verneuil, elles pouvaient être amenées à voyager à l’autre bout de l’Europe ou en Amérique pour travailler. Selon des études consacrées aux préceptrices, la plupart d’entre elles venaient de bonnes familles, mais aux ressources limitées, d’Angleterre, d’Allemagne ou de France. Les enseignantes françaises partaient en général pour l’Angleterre, l’Allemagne ou la Russie. À l’époque de Marie de Verneuil, la Finlande faisait partie de l’Empire russe, où l’intérêt pour la langue et la culture françaises était une tradition de longue date, particulièrement dans la haute société de Saint- Pétersbourg. De plus, et surtout à compter des années 1880, le grand-duché de Finlande aspirait à faire partie des cercles culturels « occidentaux » (mais pas allemands), et dans ce
48 Concernant les possibilités d’éducation des femmes françaises, v. par exemple Sigrist 2009.
49 Archives nationales de Finlande, Archives I du bureau des passeports de la police de Helsinki, Bia:1 (1863–
1886), Verneuil de Marie, le 4/9/1884.
50 Anonyme, éd. 1882 : 84 ; Anonyme, éd. 1877 : 24. Un merci tout particulier à Outi Merisalo pour ces informations.
51 De la Chapelle 1990 : 6. Le texte de G. de La Chapelle reprend sous forme abrégée l’article de Märta Modeen, publié en 1961 dans l’édition spécialeIl y a 70 ans. Tous les autres textes postérieurs consacrés à Verneuil sont basés sur celui de Modeen, par le biais de celui de G. de La Chapelle, Ranki 2007 : 216 ; Leitzinger 2008 : 202.
52 Leopold Ludvig Toppelius et Sofia Toppelius (1821–1881) eurent cinq enfants : Olga Maria (née en 1849), Valdemar (1850–1851), Julia Aline Sofie (née en 1852, connue également comme peintre botaniste), Georg Leopold Alexander (1856–1925) et Constance Ester Natalia (née en 1860). Vahtola 2007 (2020).
53 V. Seppälä 2020.
contexte, la connaissance de la culture française servait en quelque sorte de lien.54
Cette pensée favorable à la France et à l’instruction régnait sans doute aussi chez les Toppelius lorsqu’ils accueillirent Marie de Verneuil. Toppelius (Topelius) est une vieille famille dont les origines remontent au XVIIe siècle à Oulu. Son membre le plus connu est Zachris (Sakari) Topelius (1818–1898), écrivain, professeur titulaire d’histoire et conseiller d’État. Peut-être un enfant de la famille avait-il fait connaissance avec Verneuil lors d’un voyage à l’étranger et décidé de l’inviter en Finlande afin de raviver son français. Peut-être le veuf avait-il aussi besoin de compagnie.
Selon nous, la période passée chez les Toppelius fut pour Marie de Verneuil une sorte de porte d’entrée vers la Finlande, les cercles culturels et l’intelligentsia de la capitale. Il se peut que Verneuil soit venue en Finlande avec des ambitions professionnelles, la place de préceptrice à domicile n’étant pas forcément son but principal. Pour une telle carrière, Helsinki comptait sûrement de nombreuses familles au service desquelles il était possible de passer plusieurs années, voire une décennie. Au lieu de cela, Verneuil habita chez les Toppelius tout au plus jusqu’au mois de mai de l’année suivante, 1885, date à laquelle elle fit de la publicité dans les journaux pour ses cours de français. Ainsi, Helsingfors Dagblad publia une annonce bilingue (français-suédois), avec laquelle Marie de Verneuil chercha des étudiants en français, afin de s’implanter à Helsinki :
Ayant l’intention de me fixer à Helsingfors, pour enseigner la langue française, si un nombre suffisant d’élèves se présente, j’ai l’honneur de prier les personnes qui voudraient profiter de mes leçons, de m’en faire part avant la fin de ce mois.
Helsingfors 12 mai 1885.
Marie de Verneuil, chez M:r le Sénateur L. Mechelin. Fabiansgatan 16.55
D’après cette annonce, Verneuil résidait à l’époque chez le sénateur Leo Mechelin (1839–
1914). Après les Toppelius, les Mechelin constituèrent pour Marie de Verneuil une autre relation importante, grâce à laquelle elle fit connaissance avec la haute société de Helsinki et s’y établit. La période passée chez le sénateur fut assez courte car, dès septembre de la même année, Marie de Verneuil proposa, selon les annonces du journal Nya Pressen, des cours de français chez Monsieur et Madame Lemström, à l’adresse Hallituskatu 3. Karl Selim Lemström (1838–1904) était professeur titulaire de physique à l’Université impériale Alexandre (Université impériale alexandrine), tandis que Madame Alma Maria Natalia Lemström, née Mechelin (1845–1924), était la sœur du sénateur Mechelin. Il n’est donc pas difficile de deviner comment Verneuil arriva chez les Lemström. Elle annonça donner des cours de grammaire, de littérature et de conversation, et le tarif pour 25 leçons était de 25 marks. Le groupe qu’elle ciblait principalement était les jeunes filles, ce qui s’expliquait sans doute par le fait que la fille des Lemström, Sigrid Hilda Sofia, avait alors onze ans.56 Verneuil composa donc probablement une classe de cet âge. Il est important de noter que, une fois de plus, elle ne se contenta pas du rôle de préceptrice, mais chercha à élargir son enseignement linguistique.
L’année suivante, en août 1886, Marie de Verneuil donna, par le biais d’annonces dans le
54 Concernant les précepteurs, v. Bayley 2014 ; Rogers 1999. Sur l’importance de la langue et de la culture françaises à Saint-Pétersbourg et dans le grand-duché de Finlande, v. Ranki 2007 : 17–18, 35.
55Helsingfors Dagblad, le 13/5/1885 : « Sinnad att qvarstanna i Helsingfors för att meddela undervisning i franska språket derest ett tillräckligt antal elever anmäler sig, har jag äran anhålla att de personer, som vilja begagna sig af mina lektioner, derom måtte gifva mig tillkänna före utgången af denna månad. Helsingfors 12 maj 1885.
Marie de Verneuil hos hr Senator L. Mechelin, Fabiansgatan 16. »
56 V.Nya Pressen, les 8, 13, 15 et 17/9/1885. Sur les Lemström, v. Kallinen 2001 (2020).
journal Hufvudstadsbladet, des cours de français à l’adresse Andreankatu (aujourd’hui Lönnrotinkatu) 3.57 Elle avait apparemment assis davantage sa position et louait désormais son propre appartement.
Automne 1886 : le tournant
Cette saison marqua un changement important dans la carrière de Marie de Verneuil. Outre ses cours particuliers de français, elle se mit à donner au grand public des conférences sur la littérature française du XIXe siècle, dans les locaux de l’École allemande. D’après l’annonce publiée en novembre par Hufvudstadsbladet, le tarif pour chaque conférence du cycle se tenant le mardi soir était d’un mark. Selon nous, elle avait peut-être aspiré à ce genre d’activités dès son arrivée en Finlande, car la carrière de professeure privée était trop réductrice pour une intellectuelle. À l’unanimité, la presse loua l’intelligence et le savoir de la conférencière. Ainsi le journalFinland fit-il son rapport :
La série de conférences sur la littérature française, donnée par Mademoiselle de Verneuil cet automne dans les locaux de l’École allemande et suivie avec grand intérêt par un public important, s’est achevée avant-hier avec un exposé intéressant sur la poésie de Casimir Devigne [sic]58 et de Béranger. La conférencière intelligente et toute dévouée à la belle littérature de son pays compte commencer un nouveau cycle au début de l’année prochaine. Le sujet de la première conférence devrait être Lamartine.59
Marie de Verneuil poursuivit en effet ses exposés au printemps 1887, et le journal Folkwännen les annonça sous la rubrique des événements du jour. Au plus tard à compter de la fin du mois de mars, ils reprirent à l’École de filles finnoise, et non plus à l’École allemande. En octobre, Verneuil lança dans différents journaux une importante campagne pour ses conférences de l’automne. D’après les annonces, le cycle débutant à la mi-octobre aborderait « les principaux auteurs modernes depuis Gustave Flaubert jusqu’a [sic] nos jours ». Le tarif pour le cycle était affiché à dix marks, auxquels s’ajoutait le droit d’entrée à un mark, et les inscriptions se faisaient à la librairie de Monsieur Edlund.60 Cette librairie réputée se situait à l’angle de Pohjoisesplanadi et d’Unioninkatu, un des carrefours les plus animés de la capitale. Quant à Gustaf Wilhelm Edlund, il était, à la fin du XIXe siècle, le libraire et l’éditeur le plus important de Finlande.61
Le succès des conférences de Marie de Verneuil se poursuivit au printemps 1888, saison durant laquelle elle fit une présentation en trois parties sur Émile Zola. Le journal Finland considérait ses exposés comme si importants qu’il annonça les nouveaux dans un article au début du mois de janvier. Le journaliste vit en Marie de Verneuil une intellectuelle pionnière, sur laquelle les Finlandaises instruites devaient prendre modèle :
[…] Mademoiselle de Verneuil est, pour autant que nous sachions, la première femme à donner en Finlande une série de conférences aussi longue sur l’histoire de la littérature. C’est ainsi qu’elle a en quelque sorte lancé une activité nouvelle, ouvert un domaine nouveau aux femmes de notre pays, et c’est pourquoi elle mérite une attention toute particulière. Jusqu’ici, seules quelques jeunes femmes éduquées ont
57Hufvudstadsbladet, les 19 et 22/8/1886.
58 Il s’agit du poète français Casimir Delavigne (1793–1843).
59Finland, le 9/12/1886 : « Den serie litterära föredrag på franska, som mademoiselle de Verneuil under höstens lopp hållit i tyska skolans lokal och som med stort intresse åtföljts af en talrik åhörarinne- och åhörarekrets, afslöts i förgår [sic] med en intressant framställning af Casimir Devigne’s [sic] och Béranger’s
skaldeverksamhet. Den intelligenta och sitt lands sköna litteratur så varmt tillgifna föredragarinnen [sic] har för afsigt att från nästa års början begynna en ny kurs. Föremålet för det första föredraget torde blifva Lamartine. »
60Hufvudstadsbladet, le 4/10/1887.
61 Landgrén 2002 (2020).
pratiqué la récitation, la déclamation en public et donné des conférences. […]
Éveiller et faire grandir l’intérêt pour l’art et la littérature, pour tout ce qui y est grand et beau, est sûrement un objectif plus honorable pour les filles du pays […].62 Portée par son succès, Marie de Verneuil envisagea de donner des conférences en janvier de l’année suivante (1889) à Viipuri63. En novembre et décembre 1888, les journaux Wiborgsbladet etÖstra Finland publièrent au total quatre annonces et articles sur les exposés à venir. Ils seraient au nombre de trois ou quatre et se pencheraient sur Alphonse Daudet, Émile Zola et Guy de Maupassant, pour la somme de cinq marks. Afin de se concrétiser, l’événement requérait cependant l’inscription de 150 habitants de Viipuri. Aussi les journaux incitèrent-ils leurs lecteurs à s’inscrire nombreux, afin que Verneuil, « conférencière très estimée », puisse venir dans leur ville.64 Malheureusement, nous ignorons si cette série de conférences eut lieu, mais les projets en eux-mêmes indiquaient que Marie de Verneuil jouissait d’une grande réputation en tant que spécialiste de la littérature française.
L’hôtel Kämp fut fondé à Helsinki en 1887. La réunion fondatrice de l’AFH s’y tint le 12 novembre 1890. Mlle Marie de Verneuil fut élue vice-présidente à l’assemblée constitutive le 20 novembre 1890.
Photo : Archives Finna. Photographe : E. Ståhlberg (1890–1897).
Les années 1890 : l’âge d’or
L’année 1890 fut aussi riche qu’importante pour l’activité professionnelle de Marie de Verneuil. Son action s’implanta davantage encore avec la fondation de l’Alliance Française de Helsingfors (AFH). En septembre 1890, elle annonça dans le journal Hufvudstadsbladet être rentrée de France et prendre de nouveau des élèves. Son voyage était vraisemblablement lié aux arrangements visant à fonder une branche de l’Alliance Française à Helsinki ; peut-être était-elle allée se faire mandater auprès de l’organisation mère. Cette branche était surtout le fruit des efforts des milieux universitaires, mais aussi une sorte de canal pour la francophilie
62Finland, le 5/1/1888 : « […] Fröken de Verneuil är, såvidt vi hafva oss bekant, det första fruntimmer, som i Finland hållit en under längre tid fortgående föreläsningskurs i något litteraturhistoriskt ämne. Hon har således på sätt och vis inaugurerat en ny verksamhet, beträdt ett nytt arbetsfält för qvinnan i vårt land och förtjenar redan derför, att mer än vanligt uppmärksammas och beaktas. Recitation, deklamation, föredrag hafva hittills
åtminstone föga odlats af Finlands unga, bildade qvinnor. […] Att väcka och höja intresset för konst och litteratur, för allt, som är stort och skönt, finnes väl ett värdigare mål för döttrar af ett land […]. »
63 En suédois, Viborg ; en russe, Vyborg, ville rattachée à la Russie dès 1944.
64Wiborgsbladet, le 23/11/1888. « mycket omtyckt som föreläserska ». V. aussiÖstra Finland, les 26/11/1888 et 15/12/1888.
mondaine au sein de l’intelligentsia et de la haute société cultivée, ce qui renforçait l’image de Marie de Verneuil comme étant avant tout une intellectuelle. De plus, le Club néophilologique, qui servait de lien entre les universités et le milieu scolaire,65 constitua apparemment un forum significatif pour le projet de fondation d’une filiale de l’AF à Helsinki. D’après la convocation à l’assemblée du Club, publiée début octobre par le journal Hufvudstadsbladet, l’ordre du jour comprenait, outre le rapport annuel et les annonces secondaires, un exposé sur « L’Alliance française (M:lle de Verneuil) ».66 Selon le procès- verbal de la réunion, 80 personnes67 (dont au moins 50 femmes d’après le journal Päivälehti68) se rendirent le mercredi 12 novembre 1890 à la réunion fondatrice de la section helsinkienne de l’Alliance Française, à l’hôtel Kämp. La convocation était due à Marie de Verneuil qui, d’aprèsPäivälehti, fit aussi un exposé « plaisant et instructif » sur l’organisation agissant autour du monde. Selon le journal, l’Alliance destinait son action en particulier aux plus modestes, souhaitant faciliter leur apprentissage de la langue française. C’était dans ce but que de nombreuses sections de l’Alliance comprenaient un club de discussion, une salle de lecture et une bibliothèque, et certaines offraient des cours de français gratuits à ceux qui étaient démunis.69 L’assemblée constitutive validant les statuts de l’association se tint une bonne semaine plus tard, le 20 novembre 1890. Lors de celle-ci, Verneuil fut élue vice- présidente, et comme président fut choisi Léon Gabriel Biaudet (1848–1898), nommé maître assistant de langue française en 1880 à l’Université impériale Alexandre.70
L’arrivée de l’Alliance en Finlande se rattachait à la politique expansionniste de la France, qui tendait à renforcer son rayonnement culturel dans le monde après la défaite traumatique de la Guerre franco-prussienne (1870–1871).71 La fondation d’une section à Helsinki procura au travail de Marie de Verneuil un cadre plus établi. Concrètement, elle organisa à l’AFH, dans une très large mesure, des activités qu’elle avait exercées auparavant : elle y donna des cours de français et des conférences sur la littérature française. Au début des années 1890, elle y organisa notamment des soirées théâtrales, et en 1895, elle fonda le jardin d’enfants de l’AFH.72
Marie de Verneuil se distingua également comme essayiste et dramaturge. En octobre 1893, Finsk Tidskrift publia son essai ‘Fru Récamier’.73 Le texte de quatorze pages élucide les différentes étapes de la vie et l’action de la célèbre salonnière Juliette Récamier (1777–1849), femme exceptionnelle pour son époque. Le texte de Verneuil, qui avait elle aussi choisi un mode de vie exceptionnel, est un historique consciencieux. De l’aveu de l’auteure, ses sources étaient les mémoires et les lettres de Récamier, Mémoires d’outre-tombe de Chateaubriand, ainsi que des études faites sur le sujet. Récamier tenait, durant la première moitié du XIXe siècle, un salon couru qui réunissait élite littéraire et politiciens. Sa vie privée fut atypique : selon les rumeurs, sa relation avec son mari de presque trente ans son aîné était platonique, et la dame serait restée vierge toute sa vie.74
65 Pour plus de détails sur le Club (dès 1891, Société) néophilologique et la création de la chaire de philologie romano-germanique, v. Merisalo 2011 et 2020 : xx–xx.
66Hufvudstadsbladet, le 4/10/1890.
67 Archives nationales de Finlande, C11/36/3, Archives du Cercle franco-finlandais ry, Registre des procès- verbaux des séances de l’Alliance Française de Helsingfors Commencé le 12 Novembre 1890, No. 1 (le 12/11/1890), cf. Merisalo 2020 :XX.
68Päivälehti, le 13/11/1890.
69Päivälehti, le 13/11/1890. Cf.Hufvudstadsbladet, le 12/11/1890 ;Finland, le 13/11/1890. V. aussi Ranki 2007 : 217.
70 Pour plus de détails, v. Merisalo 2020 :XX et Ranki 2007 : 215–216, 218–219. Cf.Päivälehti, le 25/11/1890 ; Hufvudstadsbladet, le 25/11/1890.
71 Ranki 2007 : 215–216.
72Päivälehti, les 13, 17 et 18/9/1896 ; v. aussi Merisalo 2020 :XX et Ranki 2007 : 220.
73 Verneuil 1893.
74 Herold 1958 : 287–288.
L’année suivante, en octobre 1894, Finsk Tidskrift publia une critique par Marie de Verneuil du livre de Paul Sabatier, Vie de S. François d’Assise (1893). La biographie écrite par le pasteur protestant sur saint François d’Assise (vers 1181–1226, canonisé en 1228) se retrouva sans tarder au cœur d’un scandale, lorsque le pape ordonna sa censure. De son côté, Verneuil était probablement catholique, ou avait en tout cas grandi dans un milieu très catholique. Sa critique révèle cependant une vision pondérée et scientifique du monde, encensant à juste titre l’ouvrage comme étant la première biographie moderne de saint François d’Assise. Verneuil mentionne les biographies passées des auteurs catholiques, et les associe aux canons des récits sur la vie des saints hérités du Moyen Âge. Cette ligne supposait davantage le respect des traditions que la recherche du personnage historique à travers un travail précis et sourcé, ce à quoi Sabatier avait aspiré. Le domaine de Verneuil – la langue –, ainsi que son sens de l’esthétique ressortent dans sa critique du livre. Du point de vue stylistique, elle ne le considère pas comme un chef-d’œuvre. Selon elle, Sabatier produit davantage un contenu qu’un style. Aussi souhaite-t-elle plus d’originalité pour l’ouvrage qu’elle décrit, en adaptant un autre critique, comme « une traduction d’un joli poème étranger ».75 Ce qui signifie sans doute que, pour elle, le fond est privilégié aux dépens de la forme. La critique est en suédois, sans crédits de traduction ; Verneuil maîtrisait donc potentiellement au moins une des langues parlées dans sa ville de résidence.
En 1894 parut une autre œuvre de Marie de Verneuil, une pièce de théâtre basée sur le chant folklorique Marlbrough s’en va-t-en guerre, éditée par Weilin & Göös.76 En finnois, cette chanson est connue sous le titre Herra Melperin sotaanlähtö. La pièce en trois tableaux est une pantomime, à savoir une comédie dramatique traditionnelle, où la musique, la danse et le chant tiennent un rôle essentiel. La pièce fut probablement écrite pour l’AFH et présentée en son sein, puisque celle-ci pratiquait aussi une activité théâtrale.
Marlbrough s’en va-t-en guerre, pantomime écrite par Marie de Verneuil et basée sur une chanson populaire française. Publiée par Weilin & Göös en 1894, et très probablement présentée au sein de l’AFH. Photo : Bibliothèque nationale de Finlande.
La Française pétillante : les relations de Marie de Verneuil
Les années 1890 permirent aussi à Marie de Verneuil de consolider sa place dans les cercles
75 Verneuil 1894a : « en öfversättning af ett vackert utländskt poem ».
76 Verneuil 1894b.
de l’intelligentsia helsinkienne. En février et mars 1890, la presse rapporta qu’elle avait demandé et obtenu la nationalité finlandaise. D’après les demandes enregistrées à la direction financière du Sénat, la nationalité lui fut accordée le 2 avril.77 Outre les cercles mondains de l’AFH et académiques de la Société néophilologique, Verneuil fréquentait avec aisance l’élite féminine intellectuelle et culturelle de la capitale. D’après les recherches de Kristina Ranki, Aino Sibelius (née Järnefelt, 1871–1969) et Katri Bergholm (1878–1949, fondatrice de foyers de soldats et chroniqueuse à la revue Kotiliesi) comptèrent parmi les élèves de Verneuil et la mentionnèrent dans leurs correspondances des années 1880 et 1890.78
Verneuil se lia avec de nombreuses féministes militant dans les rangs de l’Union féministe (en finnois, Unioni Naisasialiitto, fondée en 1892), avant tout avec des femmes célibataires semblables à elle. Ce furent très probablement les Toppelius qui la firent entrer dans ces cercles : Georg Leopold Alexander, fils du contre-amiral et conseiller de cour, ainsi que son épouse Nadescha (ou Nadine, née Kiseleff, 1860–1927) sont tous deux mentionnés sur la liste des membres de l’Union.79 Même si Verneuil n’y adhéra jamais, elle y servit de traductrice : le discours de Mlle Maikki Friberg (1861–1927),docteur en philosophie, au Congrès féministe international de Paris, en avril 1896, fut en effet traduit par ses soins.80 De plus, elle participa la même année aux 70 ans d’Adelaïde Ehrnrooth (1826–1905), célèbre féministe et membre d’une grande famille, en lui adressant ses remerciements au nom des femmes françaises.81 Une personne dont Marie de Verneuil fut très proche était Cely Mechelin (1866–1950), féministe et philanthrope de la haute société suédophone qui demeura célibataire. Elles entretinrent une correspondance suivie de 1886 jusqu’à la mort de Marie de Verneuil. Cely Mechelin était l’enfant unique du sénateur Mechelin, et son œuvre la plus importante fut la fondation d’une bibliothèque pour les aveugles.82 Hélas, les seules lettres de cette correspondance ayant été conservées sont celles de Mechelin. Néanmoins, elles nous éclairent pertinemment sur la vie privée de Marie de Verneuil, sa personne et sa fin de vie. La Française y apparaît comme une amie passionnée et impétueuse, et Mechelin dut faire de son mieux pour prévenir et tempérer ses émotions. À en croire les lettres, un délai de réponse, ne serait-ce que d’une semaine, et une longue séparation risquaient de rendre Verneuil désemparée. Durant la seconde moitié des années 1890, la correspondance se fit tout bonnement passionnée. Une lettre de Mechelin, datée du 9 février 1897, nous renseigne sur les sentiments que les deux femmes éprouvaient l’une pour l’autre. Dans celle-ci, Mechelin répondait à Verneuil qui, sérieusement malade depuis un certain temps, lui avait expliqué l’aggravation de son état :
Chère, chère Marie,
Je me sens si triste, si émue, que je ne me sens presque pas le courage de vous écrire.
Oh comme j’ai pleuré ce matin ! En lisant votre lettre pour papa et maman je n’ai pu aller jusqu’au bout, j’ai éclaté en sanglots et leurs larmes se sont mêlées aux miennes. Comme je voudrais être auprès de vous en ce moment et vous voir, vous embrasser, vous soutenir, aider Aline83 à vous prodiguer mes soins. C’est affreux
77Päivälehti, le 17/2/1890 ;Finland, le 12/3/1890 ; Archives nationales de Finlande. Direction financière du Sénat, Archives du bureau des enregistrements, Registres des demandes et des plaintes, 1890, Verneuil de Marie.
78 Ranki 2007 : 216–217, 229.
79 Archives nationales de Finlande. Archives de l’Union féministe de Finlande Unioni, Ba:2, Listes des membres 1892–1980.
80 Archives nationales de Finlande, Archives de l’Union féministe de Finlande Unioni, Hca:2, Autres sources (1893–1954), Maikki Friberg, Rapport sur la question féministe en Finlande ; Archives nationales de Finlande, Archives de l’Union féministe de Finlande Unioni, Da:1, Rapports annuels (1892–1925), Rapport annuel de l’Union féministe Unioni de l’année 1896 ;Nutid, le 1/3/1897 (information sur Verneuil traductrice).
81Nutid, le 1/2/1896.
82 Sainio 2001 (2020).
83 Il s’agit très probablement de Julia Aline Toppelius, peintre et fille du contre-amiral Toppelius.
