T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 2 / 2 0 1 3 59 ja sitten. Venuksen ylikulkuja mat-
kattiin havainnoimaan jokseen- kin kaikkiin maailmankolkkiin.
Ja nöyrä vaatimattomuutemmekin osoittautuu jälleen kerran perus- teettomaksi. Suomi vilahtelee taa- jaan tieteenhistorian aikakirjoissa, koska maatamme on viety maail- mankartalle jo kauan ennen Han- nes Kolehmaisen juoksuja.
Venuksen ylikulkujen histori- an traagisin hahmo on epäilemät- tä ranskalainen Guillaume Joseph Hyacinthe Jean-Baptiste Le Gentil de la Galaisière. Hän uhrasi elämäs- tään peräti yksitoista vuotta, kuu- si kuukautta ja kolmetoista päivää metsästäessään epätoivoisesti kah- ta 1700-luvulla näkynyttä ylikul- kua.
Kesäkuussa 1761 Le Gentililtä jäi määränpää – Bengalinlahdel- la sijaitseva Pondicherryn kauppa- asema – saavuttamatta Ranskan ja Englannin välisen siirtomaasodan takia. Sitkeä astronomi yritti tehdä havaintoja keinuvan laivan kannel- ta, mutta tuloksiin tyytymättömä- nä päätti jäädä Aasiaan odottele- maan seuraavaa ylikulkua, joka ta- pahtuisi jo vuonna 1769.
Kahdeksan vuoden ajan Le Gentil tutki ahkerasti sikäläistä floraa ja faunaa sekä luonnonolo- ja ja säätiloja. Kun h-hetki pitkän odotuksen jälkeen vihdoin koitti, koko ilmiö jäi pilvien taakse! Kun Le Gentil vaiherikkaan paluumat- kan jälkeen vihdoin suoriutui ko- tiin, hän totesi tulleensa julistetuksi kuolleeksi, vaimonsa menneen uu- siin naimisiin ja sukulaistensa jaka- neen hänen omaisuutensa.
Pekonen kertoo myös omista hupaisista seikkailuistaan Venuk- sen seurassa. Jäämeren rannikol- la sijaitsevaan Vuoreijaan suuntau- tuneella havaintomatkalla sää ei al-
kuun suosinut. Kun pilvet alkoivat keskellä yötä rakoilla, Pekonen he- rätti muut retkikuntalaiset reser- vinupseerin jämäkkyydellä. Tosin komentokielen valinta ei saksalais- ten aikoinaan miehittämässä maas- sa ollut ehkä ihan onnistunein.
Kirjaan on pengottu kuvitusta sekä tieteen, taiteen että populaari- kulttuurin arkistoista ja sen sivuil- le on löydetty monta tieteenhistori- an helmeä. Sen sijaan marginaaleja kansoittava tiedemiesten ”kauhu- galleria” alkaa totisuudessaan ai- ka pian puuduttaa. Jos tutkijoiden potreteista voi jotain päätellä, niin tiede on aina ollut äärimmäisen el- lei peräti haudanvakava asia.
Ylikulkujen ja niihin liittyvän tieteellisen tutkimuksen lisäksi kirja kertoo, miten monipuolises- ti Venus on edustettuna kulttuu- rissa, kirjallisuudessa ja elokuvis- sa. ”Rakkauden planeetalle” ehdit- tiin sijoittaa jos jonkinlaista seik- kailua ja sankaria, kunnes tutkijat antoivat tylyn tuomionsa: Venus on kirjaimellisesti helvetti.
Vaikka Venus todellakin on ko- konsa puolesta kuin Maan kak- sossisar, siihen yhtäläisyydet sit- ten jäävätkin. Tiheässä hiilidioksi- dikaasukehässä kasvihuoneilmiö on nostanut lämpötilan liki 500 celsius asteeseen, kaasukehän paine pinnalla vastaa painetta kilometrin syvyydessä valtameressä ja pysyväs- tä pilvipeitteestä sataa rikkihappoa.
Pekonen käy läpi keskeiset sei- kat myös tästä Venusta koskevas- ta nykytietämyksestä ja sen hank- kimiseen käytetyistä keinoista.
Tarjolla on siis tukeva tietopaket- ti lähimmästä ja aivan liian vähäl- le huomiolle jääneestä naapuripla- neetastamme.
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tieto- kirjailija.
Tutkimusta vai piilomainontaa?
Matti Viren Arto Kuuluvainen, Aki Koponen, Elias Oikarinen, Antti Ranki, Arto Ryömä, Pasi Lahtinen ja Anniina Lehtonen:
Suomen rahapelimarkkinat.
Turun kauppakorkeakoulun tutkimuspalvelut 2012.
Suomen rahapelimarkkinat ylitti- vät hetkellisesti uutiskynnyksen, kun tätä nimeä kantanut kirjanen julkaistiin marraskuussa 2012 se- kä suomeksi että englanniksi. Kir- joittajia tai heidän osuuttaan ra- portissa ei sen paremmin esitellä.
Tutkimuksen rahoittajasta ei suo- menkielisessä raportissa ollut il- mestyessä mitään mainintaa, kan- nessa oli vain Turun kauppakor- keakoulun logo ja Turun yliopis- ton osoite. Raportin nykyiseen versioon on kuitenkin ilmestynyt teksti: ”Tutkimuksen rahoittivat kansainväliset peliyhtiöt”. Rapor- tin sähköinen versio on yliopiston sivuilla (http://www.doria.fi/hand- le/10024/85706).
Kauppakorkeakoulun (joka on nykyään osa Turun yliopistoa) ko- tisivulla olevasta tiedotteesta käy il- mi, että rahoittajina ovat toimineet kansainväliset rahapeliyhtiöt Uni- bet, Betfair ja Betsson Group. Ase- telma on hämmentävä: onko yli- opisto ottanut tehtäväkseen edis- tää joidenkin kansainvälisten pe- liyhtiöiden markkinointia? Koska peliyhtiöt eivät maksa tyhjästä, on kysyttävä, maksavatko yrityk- set yliopiston logon käytöstä vaiko raporttiin kätketyistä mielipiteistä.
Entä miksi juuri Turun yliopiston kauppakorkean tutkimuspalvelut?
60 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 2 / 2 0 1 3
Kyseisellä yksiköllä ei ole mitään aiempaa taustaa rahapelitoimin- nan tutkimuksessa ja sillä on hyvin vaatimattomat resurssit sekä mää- rällisesti että laadullisesti. Kellään tutkijoista ei ole korkeampiin vir- koihin todettuja pätevyyksiä.
Raporttia lukemalla selviää, et- tä ”tutkimustulokset” vastaavat hy- vin sitä, mitä Unibet ja kumppanit ovat omissa tiedotteissaan, lausun- noissaan ja mainoksissaan esittä- neet. Suomalainen (Veikkaukselle, RAY:lle ja Fintotolle annettu) yk- sinoikeusjärjestelmä (monopoli) on huono ja siirtyminen niin sa- nottuun vapaaseen kilpailuun oli- si hyvä. Tätä lopputulosta on to- sin hierottu 80 sivun verran, mutta vaikuttaa siltä, että tutkimustulok- set ovat olleet tiedossa jo rahoitus- sopimusta tehtäessä. Puolet jul- kaisusta on erilaisia haastatteluja, joissa haastateltavat esitetään ano- nyymeinä. Ulkopuolisen on täysin mahdoton kontrolloida kirjattujen lausuntojen asiayhteyttä, haastatel- tujen asiantuntemusta tai edes si- taattien paikkansapitävyyttä. Jot- kut pitävät tällaisia sitaattikokoel- mia tutkimuksena, mutta analyyt- tisempäänkin tutkimusotteeseen olisi ollut mahdollisuuksia.
Mihin sitten perustuu ”tutki- muksen” keskeinen politiikkasuo- situs? Kirjoittajien mukaan ”pe- litoimialalla ei ole laajoja skaa- laetuja tuotannossa, säännöstelys- tä riippumaton markkinoille tulo on suhteellisen esteetöntä, tuot- teet ovat pitkälle homogeenisia ja yritykset (sic!) pääsevät tasavertai- sesti tuotannontekijämarkkinoille […] Rahapelimarkkinat ovat täl- tä osin siis lähellä täydellisen kil- pailun vaatimuksia ja siten otolli- set kilpailun luomien hyötyjen ai- kaansaamiselle” (s. 47).
Teksti vaikuttaa käsittämättö- mältä, varsinkin jos vähänkin pe- rehtyy aihepiiriin liittyvään kir- jallisuuteen. Valitettavasti sitä ei tutkimusprojektissa ole katsottu tarpeelliseksi. Kotimainen ja kan- sainvälinen vertaisarvioitu ja asi- assa relevantti rahapelitutkimus on sivuutettu tavalla, joka herät- tää ikäviä kysymyksiä sekä kirjoit- tajien ammattitaidosta että viitse- liäisyydestä suhteessa hyvään tie- teelliseen käytäntöön ja kestävään ammattietiikkaan. Aloitetaan vaik- ka skaalaeduista. Rahapelimarkki- nat ovat – päinvastoin kuin kirjoit- tajat väittävät – prototyyppi mark- kinarakenteesta, jolle on ominais- ta suuret skaalaedut. Se on ilmeistä ilman tutkimustakin, jos kohta vä- häinenkin tilastoaineistojen käyttö tukee tätä käsitystä. Jos esimerkik- si Veikkauksen myynti Loton jät- tipotin ansiosta kaksinkertaistuu, kaksinkertaistuvatko Veikkauksen kustannukset? Eivät tietenkään. Jos sivuutetaan asiamiespalkkiot, kus- tannukset eivät kasva lainkaan! Tä- mä taas kertoo siitä, että toimiala ei ole mikään tyypillinen täydelli- sen kilpailun ala. Jos kansalliset pe- limonopolit puretaan, tilalle ei tu- le tuhatta uutta yritystä, vaan jo- kin maailmanlaajuinen pelimono- poli. Miksi jokin peliyhtiö pyrkisi voimallisesti markkinoille, joilla on täydellinen kilpailu ja sen seu- rauksena pienet voitot?
Ylläpitäisikö se tuotantoa Suo- messa? Ei tietenkään. Käyttäisi- kö se suomalaisia alihankkijoita?
Tuskinpa. Vai käyttävätkö Unibet ja Ladbrokes nyt suomalaisia IT- yrityksiä? Silti kirjoittajat väittävät, että peliteollisuuden liberalisoin- ti johtaa parempaan työllisyyteen Suomessa. Myös tuottavuus para- nee heidän mielestään: ”Tämä tar-
koittaa sitä, että kansantalouden tuottavuus paranee, kun tehotto- mat (heikon tuottavuuden) työpai- kat häviävät ja tuottavammat työ- paikat saavat näin paremmin työ- voimaa käyttöönsä” (s. 49). Vaiku- telmaksi jää, että ”raha puhuu”. Jos markkinaratkaisu on kirjoittajien mielestä universaalisesti parem- pi kuin kaikki monopolit, eikö si- tä voisi kokeilla vaikka yliopisto- laitoksessa? Poistetaan valtion ra- hoitus ja tutkintoihin liittyvät mo- nopolioikeudet ja annetaan Turun kauppakorkeakoulun vapaasti kil- pailla markkinoilla muiden kan- sainvälisten toimijoiden kanssa!
Jos palataan vielä edellä mainit- tuihin perusoletuksiin, sopii ky- syä, ovatkohan kirjoittavat aivan varmoja siitä, että pelitoimialalle tulo on helppoa? Näin etenkin kun valtaosa kustannuksista on kiin- teitä ja maineen muodostuksel- la ja luotettavuudella on ratkaise- van tärkeä merkitys. Ostaisitko lu- kija empimättä Hannu Kailajärven uuden WinWin -peliyhtiön lotto- kupongin 100 eurolla? Entä tuottei- den homogeenisuus? Eikö tuotteil- le ole ominaista homogeenisuuden sijaan pikemminkin differentiointi, hintadiskriminaatio ja epälineaa- rinen hinnoittelu? On tarpeetonta esitelmöidä vuolaasti monopolien kyvyttömyydestä tuottaa tarpeeksi paljon ja samalla syyttää niitä on- gelmapelaamisesta. Luulisi olevan selvää, että ongelmapelaaminen on pikemminkin kasvavassa kuin laskevassa suhteessa pelaamisen volyymiin. Oma lukunsa on kysy- mys siitä, missä määrin esimerkik- si Unibet (markkinat vallattuaan) olisi aidosti kiinnostunut suoma- laisista ongelmapelaajista.
Sen sijaan, että kirjoittajat pu- huvat ummet ja lammet tuotan-
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 2 / 2 0 1 3 61 non tehostamisesta ja innovoinnis-
ta, he olisivat voineet tehdä kunnon tutkimusta ja verrata eli peliyhtiöi- den kustannustehokkuutta ja inno- vatiivisuutta. Jos tunnusluvuista il- menee, että esimerkiksi Veikkaus Oy on valovuoden päässä Unibe- tin ja Ladbrokesin yksikkökustan- nusten tasosta eri tuotteissa, niin silloin meillä on aito yhteiskun- nallinen ongelma, joka vaatii kan- nanottoa. Mutta ensi on selvitettä- vä asia, eikä oletettava, että asia on niin kuin ulkomaiset peliyhtiöt us- kottelevat.
Julkaisuun sisältyneissä haastat- teluissa saavat pelitoiminnan tuot- tojen edunsaajat melkoisesti huo- miota. Yleissävy on kotimaisil- le toimijoille kovin kielteinen: jo- ko rahaa on saatu kotimaasta liian vähän tai sitten ulkomailta tarjotut rahaisat sopimukset on jouduttu pelimonopolin vuoksi torjumaan.
Yrittämättä sen paremmin tulki- ta esitettyjä mielipiteitä (ja niiden edustavuutta), voi aiheellisesti ky- syä, mitä seurauksia ”vapaalla kil- pailulla” olisi erityyppiseen spon- sorointiin. Taloustieteen malleista voidaan kuitenkin helposti päätel- lä, mitä tuleman pitää. Pelitoimin- nan siirtyminen kansainvälisil- le peliyhtiöille merkitsi lottovoit- toa suurille, paljon TV-näkyvyyttä omaaville järjestöille ja vastaavasti kylmää kyytiä kaikille muille urhei- lu- ja kulttuuriyhteisöille. Jos lähes konkurssissa olevan urheiluseuran edustaja kuvittelee saavansa vas- tikkeetta miljoonarahat Unibetil- ta, lienee paras vain perehtyä kon- kurssilainsäädäntöön.
Ei varmaankaan ole helppoa sa- noa, mikä on yhteiskunnan kannal- ta optimaalinen sponsorirahoitus- järjestelmä. On kuitenkin selvää, että aiheen käsittely edellyttää tasa-
puolisuutta eri järjestelmien vertai- luissa. Varmaan jotain analyyttista voidaan myös sanoa eri järjestelmi- en vaikutuksista – ei vain sitä, että
”me ei saada riittävästi rahaa”.
Tutkimuksen yhteenvedossa kir- j oit tajat tekevät vielä epätoivoisen yrityksen pyyhkiä peliteollisuu- den ulkoistamisen kustannukset pois näköpiiristä. Eli annetaan heil- le vielä sananvuoro (s. 50 ): ”Mah- dollisessa kilpailulle avatussa jär- jestelmässä tulisi pyrkiä siihen, et- tä 1) kilpailun tuottamia hyötyjä ei ulosmitattaisi liiallisella byrokrati- alla, 2) järjestelmä kannustaisi ko- titalouksia pelaamaan kotimaassa toimivien yhtiöiden kautta, 3) var- mistetaan Suomeen jäävien tulovir- tojen pysyminen kaivatulla tasolla.”
Nämä toiveet kuulostavat pinnalli- suudessaan hieman samalta kuin sa- noisi ”varmistetaan Kiinaan siirty- vien työpaikkojen pysyminen Suo- messa”.
Yliopistoilla on paljon ongel- mia. Yksi suurimmista ongelmista koskee kymmeniä ja satoja erilaisia rönsyjä, joita vuosien mittaan syn- tynyt tiedekuntien ja laitosten kyl- keen. Jokaisen tutkimusprojektin jälkeen alkaa yliopistohallinnos- sa kerjuu projektin vakinaistami- seksi ja työpaikkojen löytämiseksi projektissa työskennelleille. Jatku- vasti syntyy uusia keskuksia, laitok- sia ja ohjelmia. Ani harvoin niillä on selkeää toiminta-ajatusta tai ra- hoitussuunnitelmaa, usein tärkein tehtävä on vain rahoituksen hank- kiminen seuraavalle vuodelle. Sa- malla yliopistoihin jää sadoittain piilotyöttömiä, joista ei ole juuri- kaan hyötyä yliopiston perustehtä- vissä. Tällainen järjestelmä johtaa helposti siihen, että mitä ihmeelli- simpiä toimeksiantoja hyväksytään ja tehdään yliopistolaitoksen sisäl-
lä samalla kannibalisoiden yliopis- tojen tieteellistä imagoa. Vai mitä pitäisi sanoa tutkimuksista, joita ei edes aiota tarjota mihinkään ver- taisarviointiin tai tieteellisiin jul- kaisuihin? Minun mielestäni peli pitäisi viheltää poikki ja vetää sel- vä raja kaupallisen toiminnan ja akateemisen tutkimuksen välille.
Kaupallinen tutkimus ja mainon- ta kuuluvat kaupallisten tutkimus- ja markkinointilaitosten toimen- kuvaan. Yliopistot hoitakoot tie- teellistä tutkimusta ja korkeampaa opetusta. Siinä on niille aivan riit- tävästi työsarkaa.
Kirjoittaja on taloustieteen professori Turun yliopistossa.
Aikamatkalla antiikin Roomassa
Pauliina Raento Alberto Angela: Päivä antiikin Roomassa. Suom. Terhi Havila.
Art House 2011.
Aamu domuksessa, rikkaan roo- malaisen asuintalossa, käynnistyy aamun sarastaessa. Orjat nousevat makuusijoiltaan käytäviltä, kun herrasväki vielä nukkuu villalla ja höyhenillä pehmustetuissa vuo- teissaan. Aurinko valaisee tilavan talon, joka on sisustettu muodik- kaasti. Suihkulähdettä koristaa tai- deveistos, ja arvoesineet on asetel- tu vieraiden nähtäväksi. Huoneka- lut ovat harvassa, mutta mosaiikke- ja, seinämaalauksia ja kankaita on sitäkin enemmän. Paksut verhot ja- kavat tiloja sekä suojaavat tuulelta, paahteelta, pölyltä ja katseilta. Ny- kyajassa elävän tarkkailijan huo-
