ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN OSALLISUUS LYHYTAIKAI- SESSA PERHEHOIDOSSA
Haastattelututkimus perhehoitajille
Anni Vuorela
Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö
Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Elokuu 2021
Itä-Suomen Yliopisto Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden
Laitos
Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä
Anni Vuorela Työn nimi
Alle kouluikäisten lasten osallisuus lyhytaikaisessa perhehoidossa. Haastattelututkimus perhehoitajille Oppiaine
Sosiaalityö
Työn laji Pro- Gradu
Aika
Elokuu 2021
Sivumäärä
66 + 2 liitettä (2 sivua)
Lapsen oikeus osallisuuteen on tärkeä ja keskeinen teema, joka tulisi huomioida kaikessa lasten kanssa tapahtuvassa työskentelyssä. Perusta lainsäädäntöön muodostuu YK:n lasten oikeuksien 12. artiklasta, jonka mukaan osallisuus on yksi lapsen perusoikeuksista. Myös lastensuojelulaki korostaa vahvasti lapsen osallisuuden huomioimista koko proses- sin ajan. Lapsen tulisi saada olla mukana määrittämässä, toteuttamassa sekä arvioimassa hänen etunsa turvaamiseksi tehtävää työtä. Lapsella on oikeus osallisuuteen iästä riippumatta.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää sitä, millä tavoin lyhytaikaisesta perhehoidosta vastaavat perhehoitajat arvioi- vat alle kouluikäisten lasten osallisuuden toteutumisen edellytyksiä ja esteitä lyhytaikaisessa perhehoidossa. Sekä saada tietoa siitä mitä erityistä pienen lapsen osallisuudessa tulisi huomioida lyhytaikaisessa perhehoidossa. Tutkimuk- sen teoreettisena viitekehyksenä on osallisuus ja väljänä analyysirunkona on käytetty Laura Lundyn ja Nigel Thomasin osallisuuteen liittyviä malleja.
Tutkimus perustuu alle kouluikäisten lasten osallisuuteen lastensuojelun lyhytaikaisessa perhehoidossa. Tutkimus on toteutettu haastattelututkimuksena vastaanottoperheenä toimiville perhehoitajille. Menetelmänä on käytetty teema- haastattelua. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavana sisällönanalyysinä.
Tutkimuksen mukaan lyhytaikaisessa perhehoidossa osallisuuden toteutumista edesauttavat turvallinen ympäristö sekä aikuinen, joka huomioi ja kuuntelee, antaa tietoa sekä auttaa välittämään lapsen näkemyksiä eteenpäin. Perhehoi- tajien näkemyksen mukaan lapsen osallisuus lyhytaikaisen perhehoidon arjessa lisää lapsen hyvinvointia. Pienen lap- sen kohdalla erityisesti perhehoitajan tekemät havainnot nähtiin turvallisuuden ohella, edistävän lapsen osallisuuden mahdollistumista. Vaikka lapsen suora vaikutusmahdollisuus päätöksiin nähtiin vähäisenä, perhehoitajien näkemyksen mukaan heidän tekemät havainnot lapsesta otettiin huomioon lasta koskevien päätösten tekemisessä.
Asiasanat:
Osallisuus, lyhytaikainen perhehoito, lastensuojelu
Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto
University of Eastern Finland Faculty
Social Sciences and Business Studies
Department Social Sciences Author
Anni Vuorela Title
Participation of Children under School Age in Short-term Family Care. An interview study for private caretakers.
Academic Discipline Social Work
Type of Thesis Master’s Thesis
Date
August 2021
Pages
66 + 2 appendises (2 pages)
The right of the child to inclusion is an important and central theme that should be taken into consideration in all work involving children. Article 12 of the Convention on the Rights of the Child, under which inclusion is one of the funda- mental rights of the child, lays the legal foundation for the inclusion of children. The Child Welfare Act also places strong emphasis on the inclusion of children throughout the welfare process. Children should be involved in the defini- tion, implementation and assessment of the work that aims to safeguard their best interest. Children have a right to inclusion regardless of their age.
The purpose of this study is to determine how the private caretakers in charge of providing short-term family care as- sess the prerequisites and barriers for the realisation of the participation of children under school age in short-term family care. A further aim is to investigate what specific issues related to the participation of a young child should be considered in short-term family care. The theoretical framework comprises participation, and the models related to participation of Laura Lundy and Nigel Thomas have been used as a broad frame of analysis.
The study is based on the participation of children under school age in short-term family care provided as a child wel- fare measure. Research was carried out as an interview study of private caretakers serving as the receiving family for children in need of care. The theme interview method was used. Data were analysed using the theory-guided content analysis method.
According to the findings, participation is promoted in short-term family care by a safe environment and an adult who pays attention and listens to the child, provides information and helps passing the child’s views forward. According to the caretakers’ views, children’s participation in the day-to-day activities of short-term family care increase their well- being. In connection with young children, the observations by the caretaker were considered to promote the child’s inclusion in addition to safety aspects. Although children were considered to have only slight opportunities for directly influencing decisions, the caretakers found that the observations they made of the child were taken into account in the decision-making concerning the child.
Key words:
participation, short-term family care, child protection
Repository University of Eastern Finland Library
3
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 4
2 LAPSEN OSALLISUUS ... 7
2.1 Osallisuus ... 7
2.2 Osallisuus lapsen oikeutena ... 9
2.3 Lasten osallisuuteen liittyviä malleja ... 11
2.4 Pienten lasten osallisuus ... 12
2.5 Aikuinen lapsen osallisuuden mahdollistajana ... 15
2.6 Lapsen osallisuutta koskevia aiempia tutkimuksia ... 17
3 OSALLISUUS LYHYTAIKAISESSA PERHEHOIDOSSA ... 21
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN ... 26
4.1 Tutkimustehtävä ja sitä tarkentavat tutkimuskysymykset ... 26
4.2 Tutkimuksen aihe ja tutkimusaineisto ... 27
4.3 Teemahaastattelu aineiston keruumenetelmänä ... 28
4.4 Aineiston analyysi ... 31
4.5 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus ... 34
5 PERHEHOITAJIEN NÄKEMYKSIÄ ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN OSALLISUUDESTA LYHYTAIKAISESSA PERHEHOIDOSSA ... 37
5.1 Lapsen mahdollisuus vaikuttaa ... 37
5.2 Turvallisuus ... 40
5.3 Tiedon merkitys ... 42
5.4 Lapsen mahdollisuus ilmaista näkemyksiään ... 45
5.5 Havainnointi tiedon luojana ja perhehoitaja tiedon välittäjänä ... 48
5.6 Perhehoitajien näkemyksiä osallisuuden merkityksestä ... 50
6 ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN LYHYTAIKAISESSA PERHEHOIDOSSA ... 52
6.1 Tulosten yhteenveto ... 52
6.2 Tuloksiin liittyvä pohdinta ... 56
LÄHTEET ... 62 LIITE 1 TUTKIMUKSEN INFORMAATIOKIRJE
LIITE 2 TEEMAHAASTATTELURUNKO
4
1 JOHDANTO
Lapsen osallisuutta lastensuojelun prosesseissa on alettu tunnustamaan merkittä- väksi, jopa aivan pienten lasten kohdalla. Lapsen osallisuudessa lastensuojelun pro- sesseissa on kyse siitä, kuinka lapsi otetaan mukaan määrittämään, toteuttamaan ja arvioimaan hänen etunsa turvaamiseksi tehtävää työtä. Lapsen osallisuus on yhtey- dessä lapsen identiteetin muodostumiseen ja näin ollen se on yksi terveen kasvun ja kehityksen perusedellytyksistä. Lapsen oikeus osallisuuteen kaikissa häntä koskevissa asioissa on myös kirjattu lainsäädäntöömme. Perustan lainsäädännölle muodostaa Yhdistyneiden kansakuntien (YK) lapsen oikeuksien sopimuksen 12. artikla, jonka mu- kaan osallisuus on yksi lapsen perusoikeuksista. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, las- tensuojelun käsikirja; LOS 60/1991.)
Kaisa-Elina Hotari, Mikko Oranen ja Tarja Pösö (2013, 148) ovat todenneet, että tällä hetkellä osallisuus on retorisella ja säädöstasolla jaettu nykylastensuojelun piirre, mutta käytäntöjen muutos on vasta alussa. Myös lapsiasiavaltuutettu näkee, että las- ten oikeus osallistumiseen on lapsen oikeuksista Suomessa heikoimmin tunnettu. Va- litettavasti vielä tänäkin päivänä lastensuojelutyössä sekä tila että valta ovat pääosin aikuisten hallinnassa. (Hotari, Oranen & Pösö 2013, 150, 155.)
Aiempien tutkimusten mukaan varsinkin pienten lasten osallisuus on vähäistä, ja sen toteuttaminen nähdään vaikeana (Bijleveld, Dedding & Bunders-Aelen 2014; Toros &
Falch-Eriksen 2020; De Godzensky 2012.) Lasten osallisuuden edistämiseksi tutkimuk- sellinen tieto lapsen osallisuudesta ja sen vaikutuksista on tarpeen. Lapsen oikeus osallisuuteen ei ole myöskään riippuvainen lapsen iästä, ja ikä ei saa olla esteenä osallisuudelle. Niinpä varsinkin pienten lasten osallisuuden edistämiseksi on löydet- tävä keinoja.
5
Vaikka osallisuuden toteutuminen kaikissa lastensuojelun prosesseissa on tärkeää, lyhytaikainen perhehoito sisältää erityisesti arviointityötä, jossa lapsen osallisuus on merkittävää. Arvioinnin tarkoituksena on tuottaa tietoa, jonka perusteella voidaan tehdä suunnitelma ja päätökset lapsen elämäntilanteen korjaamiseksi. (Vaattovaara
& Maula 2010, 10.) Lapsen osallisuuteen liittyy paljon kysymyksiä, jotka kaipaavat vas- tauksia, jotta osallisuuden toteutuminen olisi mahdollista. Mitä osallisuus lyhytaikai- sen perhehoidon arvioinnissa tarkoittaa? Kuinka pieni lapsi voi olla osallisena ja millä tavoin pienen lapsen osallisuutta voidaan edistää? Mitä erityisyyttä pienen, ehkä vielä puhumattoman, lapsen osallisuudessa on huomioitava? Mitä pienen lapsen osallisuu- den edistämisessä nähdään tärkeänä? Miten pienten lasten osallisuutta voitaisiin vah- vistaa?
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ensinnä sitä, millä tavoin perhehoitajat arvioi- vat pienten lasten osallisuuden toteutumisen edellytyksiä ja esteitä lyhytaikaisessa perhehoidossa. Tämän lisäksi on tavoitteena saada tietoa siitä, mitä erityistä pienen lapsen osallisuudessa tulisi huomioida. Tutkimuksen toteutan haastattelututkimuk- sena perhehoitajille, jotka toimivat Helsingin kaupungin toimeksiantosopimuksella ja työskentelevät vastaanottoperheinä. Menetelmänä käytän puolistrukturoitua teema- haastattelua. Pyrin säilyttämään tutkimukseni mahdollisimman lapsilähtöisenä.
Tutkielmani ensimmäinen osa, lapsen osallisuus, muodostaa tutkimukseni teoreetti- sen viitekehyksen. Tässä osiossa avaan lapsen osallisuuteen ja erityisesti alle kou- luikäisten lasten osallisuuteen liittyviä, tutkimuskysymyksen kannalta keskeisiä käsit- teitä sekä teorioita ja aikaisempaa tutkimustietoa. Käsittelen osallisuutta lapsen oi- keutena ja tuon esille erityisesti lapsen oikeutta ilmaista näkemyksensä, mikä pohjau- tuu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 12. artiklaan. Tämän lisäksi käsittelen teori- assa alle kouluikäisen lapsen osallisuutta sekä aikuisen ja perhehoitajan roolia lapsen osallisuuden mahdollistajana.
Tutkielmani menetelmäluvussa kuvaan varsinaista tutkimuksen tekemistä sekä nos- tan esille tutkimukseen liittyvää eettisyyttä ja luotettavuutta. Viimeisessä osiossa eli
6
tuloksissa käsittelen tutkimusaineistosta nousseita havaintoja ja esittelen johtopää- tökseni havaintojeni pohjalta.
7
2 LAPSEN OSALLISUUS
Lapsen osallisuus -luvun on tarkoitus muodostaa tutkimuksen teoreettinen viitekehys yhdessä Osallisuus perhehoidossa -luvun kanssa. Tässä luvussa käsittelen lapsen oi- keutta osallisuuteen, joka pohjautuu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 12. ar- tiklaan. Lisäksi esittelen osallisuuden malleista tikapuumallin sekä Nigel Thomasin ja Laura Lundyn mallit, jotka sopivat määrittelemään erityisesti lasten osallisuutta. Li- säksi luon tutkimukselle teoriapohjaa käsittelemällä lapsen osallisuuteen liittyvää teo- riatietoa, joka koskee erityisesti alle kouluikäisten lasten osallisuutta. Kun puhutaan alle kouluikäisen lapsen osallisuudesta, sen mahdollistajana on aina aikuinen. Tämä luku sisältää myös aiemmista tutkimuksista saatua tietoa.
2.1 Osallisuus
Osallisuuden määrittely on monimutkaista. Osallisuus sekoitetaan usein osallistumi- sen käsitteeseen, joka tarkoittaa mukanaoloa. Englannin kielessä käytetään käsitettä
”participation”, joka suoraan suomennettuna tarkoittaa osallistumista. Osallisuuden ajatellaan kuitenkin kattavan käsitteenä enemmän kuin pelkän osallistumisen. (Sten- vall 2020, 20.) Yleisesti osallisuudella tarkoitetaan yhteisöön liittymistä, yhteisöön kuu- lumista ja siihen vaikuttamista (Hotari, Oranen & Pösö 2013, 148) sekä yksilön oman asiansa hoitamiseen varattavia vaikutusmahdollisuuksia. (Kivinen, Vanjusov & Vorna- nen 2020, 275.)
Osallistuminen taas tarkoittaa mukana olemista. Siihen ei käsitteenä sisälly varsinai- sesti omaa toimintaa. Osallisuus puolestaan on monitahoinen käsite. Osallisuus syn- tyy osallistumisen, toiminnan ja vaikuttamisen kautta. Osallisuudessa on kyse kuul- luksi tulemisesta, mikä muodostuu vuorovaikutuksessa, sekä oikeudesta mielipiteen ilmaisuun ja mahdollisuudesta vaikuttaa. Osallisuus on myös toimintaa ja yhteisöön
8
ja yhteiskuntaan kuulumista. Osallisuuden kokemus on subjektiivinen ja tunneperäi- nen kokemus. (Kivinen, Vanjusov & Vornanen 2020, 269.)
Sosiaali- ja terveysministeriö (2020) määrittelee lapsistrategiassaan, että ”Osallisuus on kokemus kuulumisesta joukkoon sekä kokemus siitä, että on mahdollisuuksia vai- kuttaa itselleen merkityksellisiin asioihin. Kokemus liittyy sekä palveluihin, omaan ar- keen että yhteiskunnallisiin kysymyksiin.” Osallisuus ei myöskään aina tarkoita, että siihen liittyisi osallistumista. Osallisuuteen sisältyy ajatus, että osallistuminen on va- paaehtoista. Lapsi voi kokea olevansa osallinen, vaikka ei haluaisi osallistua ja vaikut- taa. (Stenvall 2020, 20.)
Lastensuojelussa lapsen osallisuudessa on kyse siitä, kuinka lapsi voi olla mukana määrittämässä, toteuttamassa ja arvioimassa hänen etunsa turvaamiseksi tehtävää työtä. Mahdollisuus olla osallisena ja mukana asioidensa käsittelyssä itselle merkittä- vissä yhteisöissä auttaa lapsen identiteetin kehittymisessä. Kasvun ja kehityksen pe- rusedellytyksenä on identiteetin rakentuminen eli ymmärrys siitä, kuka minä olen, mi- hin minä kuulun ja miten minä elän. Osallisuuden kokemus syntyy vuorovaikutuk- sessa. Myös pienillä lapsilla on oikeus osallisuuteen. Pienten lasten osallisuuden mah- dollistamisessa aikuisella on suuri rooli. Osallisuus tarkoittaa lapsen vahvaa asemaa sekä tiedon tuottajana kuin tiedon vastaanottajana. Osallisuus tunnustaa lapsen yksi- lönä sekä yhteiskunnan ja inhimillisen yhteisön jäsenenä ja toimijana. (Hotari, Oranen
& Pösö 2013, 148, 151, 157, 162.)
Tiina Muukkosen (2008) mukaan lastensuojelun sosiaalityössä osallisuutta ei tulisi liit- tää pelkästään päätöksentekoon sekä siinä tarvittavaan mielipiteen selvittämiseen.
Muukkosen mukaan osallisuuden pitäisi olla läsnä kaikessa ja kaiken aikaa. Eri koh- dissa osallisuus voi olla erilaista. Muukkonen tuo myös esiin, että osallisuus on lapsen oma henkilökohtainen kokemus, jota voidaan kyllä edistää, mutta ei määrätä. Lapsen oikeutta olla osallistumatta pitää myös kunnioittaa ja lapsella tulisikin olla mahdolli- suus määrittää itse osallisuuden määrä ja tapa sekä ajankohta. Lastensuojelun tehtä- vänä on nimenomaan suojella lasta. Suojelutehtävän onnistuminen taas on
9
yhteydessä osallisuuden kunnioittamiseen ja osallisuuskokemus itsessään jo tuottaa suojelua. Perheen tilanne tai lapsen ikä eivät estä osallisuutta, mutta vaikuttavat sii- hen millaista osallisuutta tavoitellaan ja mitä keinoja osallisuuden edistämiseksi on.
Osallisuuden saavuttamiseksi on vain valittava lapsen ikään sopivia tapoja. (Muukko- nen 2008, 149–151.)
2.2 Osallisuus lapsen oikeutena
Lapsen oikeus osallisuuteen pohjautuu YK:n lapsen oikeuksia koskevaan yleissopi- mukseen (SopS 59–60/1991, jäljempänä lapsen oikeuksien sopimus). Sen 12. artik- lassa on määrätty seuraavasti:
”1. Sopimusvaltiot takaavat lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyk- sensä, oikeuden vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asi- oissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukai- sesti.
2. Tämän toteuttamiseksi lapselle on annettava erityisesti mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa joko suoraan tai edustajan tai asianomaisen toimielimen välityksellä kansallisen lainsäädännön menettelytapo- jen mukaisesti. ”
Lasten oikeudesta osallisuuteen on säädetty YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen (LOS 60/1991 12. artikla) lisäksi sosiaalihuoltolaissa (Laki sosiaalihuollon asiakkaan ase- masta ja oikeuksista 812/2000, 10. §) sekä lastensuojelulaissa (417/2007), jossa koros- tetaan voimakkaasti lasten osallisuutta kaikissa lastensuojeluprosessin vaiheissa. (Ho- tari, Oranen & Pösö 2013, 149–150.)
Myös Suomen perustuslaissa säädetään lasten oikeuksista osallisuuteen. Lasten oi- keuksia koskevia kohtia ovat perustuslain 6. §:n 3. momentti: lasten oikeus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti, 2. §:n 2. momentti: yksilön oikeus
10
osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen, 14.§:n 4. mo- mentti: julkisen vallan velvollisuus edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteis- kunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon sekä 20. §:n 2. momentti: mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.
(Perustuslaki (731/1999))
Vaikka lapset eivät ole aikuisten tavoin lain edessä täysivaltaisia, lapsilla on silti oikeus ilmaista näkemyksensä heitä itseään koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otet- tava huomioon, lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden. Tämän oikeuden toteutumi- sessa on kuitenkin vielä puutteita. (Lapsiasiainvaltuutettu 2014, 5.) Iän lisäksi myös lapsen tiedot, kokemus, ympäristö, sosiaaliset tekijät sekä lapsen saama tuki vaikutta- vat lapsen valmiuksiin muodostaa mielipiteitä. Lapsen mielipiteisiin tulisi kiinnittää erityistä huomiota varsinkin silloin, kun asialla on lapseen laajat ja kauaskantoiset vai- kutukset. (Iivonen& Pollari 2020, 15.) Shierin (2001) mukaan YK:n 12. artikla on to- dettu yhdeksi merkittävimmistä oikeuksista, jonka vaikutukset ovat kauaskantoisia.
Tästä huolimatta se on myös oikeus, jonka rikkomista ja noudattamatta jättämistä ta- pahtuu eniten ja kaikilla yhteiskunnan eri aloilla. (Shier 2001,108.)
Lapsen oikeuksien sopimukseen liittyvistä yleiskommenteista (2009) selviää, että 12.
artiklan toteutumiseksi sopimusvaltioiden pitäisi rohkaista yksilötasolla lasta muodos- tamaan vapaasti oma mielipiteensä sekä luoda ympäristö, jossa lapsi voi käyttää oi- keuttaan tulla kuulluksi. Lapsella on myös oikeus olla ilmaisematta näkemystään. Kui- tenkaan koskaan ei voida lähteä liikkeelle olettamuksesta, että lapsi ei kykene muo- dostamaan näkemystään. Lapselle tulee antaa hänen tarvitsemansa tiedot ja neuvot, jotta mielipiteen muodostaminen on mahdollista. Lapselle tulee kertoa keskeisistä asioista ja eri vaihtoehdoista, mahdollisesti tehtävistä päätöksistä ja niiden seurauk- sista. Tiedonsaantioikeus on perusedellytys sille, että lapsi tekee selkeitä päätöksiä.
(Lapsiasiavaltuutettu 2014, 7–9.)
Lapsen oikeuksien komitean mukaan myöskään lapsen iän ei voida katsovan olevan este YK:n 12. artiklan toteutumiselle. Lapset kykenevät muodostamaan näkemyksiään
11
jo hyvin pieninä ja silloinkin, kun he eivät vielä pysty sanallisesti niitä ilmaisemaan.
Näissä tilanteissa kielellisten tapojen ohella viestintätapoina voivat olla esimerkiksi leikki, kehonkieli, kasvojen ilmeet sekä piirtäminen ja maalaaminen. Näiden avulla hy- vinkin pienet lapset voivat ilmaista mieltymyksiään ja valintojaan. (Lapsiasiavaltuu- tettu 2014, 8.)
2.3 Lasten osallisuuteen liittyviä malleja
Lasten osallisuutta kuvataan usein Sherry R. Armsteinin (1969) kehittämän tikapuu- mallin avulla, jossa yksilön valta kasvaa askel kerrallaan ylöspäin mentäessä. Malli kä- sittää viisi tasoa, ja siinä tikapuiden alimmilla tasoilla osallisuutta on vain vähän ja osallisuus lisääntyy korkeammalle noustessa. Alimmalla tasolla eli vähimpänä osalli- suuden tasona nähdään lasten kuunteleminen. Mallin toisella portaalla lapsia tuetaan mielipiteen ilmaisemisessa ja kolmannella portaalla lasten näkemykset otetaan lisäksi huomioon. Näiden kolmen portaan määrittämien asioiden tulisi toteutua, jotta mini- miedellytykset lasten oikeuksien toteutumiseksi täyttyisivät. Neljännellä portaalla lap- set otetaan mukaan päätöksentekoon ja viimeisellä korkeimmalla portaalla valta ja vastuu jaetaan lasten kanssa.
Tikapuumalleja on usein kritisoitu siitä, että niissä ei huomioida subjektiivisen koke- muksen merkitystä, vaan osallisuuden oletetaan automaattisesti lisääntyvän vallan ja vaikutusmahdollisuuksien lisääntyessä. Osallisuus tulisi kuitenkin huomioida moni- ulotteisena vuorovaikutuksellisena yhteistyönä sen sijaan, että ajatellaan korkeimman mahdollisen osallisuuden muodon, päätöksenteon, olevan aina tavoiteltavin tilanne.
(Kivinen, Vanjusov & Vornanen 2020, 269, 272; Hotari, Oranen & Pösö 2013,152.) Jotta osallisuus olisi tuloksellista ja mielekästä, se tulisi nähdä prosessina eikä kertaluontoi- sena tapahtumana (Lapsiasiainvaltuutettu 2014, 26).
12
Myös Nigel Thomas on tutkimuksessaan kritisoinut malleja, joissa osallisuus nähdään ominaisuutena, jota on joko paljon, vähän tai ei ollenkaan. Hänen mukaansa osalli- suuden tarkastelu edellyttää sen jakamista eri ulottuvuuksiin, joiden keskinäiset suh- teet voivat vaihdella. Lapsen kokemus osallisuudesta voi muuttua suhteiden vaihte- lun mukaan. Nigel Thomasin mallissa osallisuuden ulottuvuuksia on kuusi: mahdolli- suus valita, mahdollisuus saada tietoa, mahdollisuus vaikuttaa prosessiin, mahdolli- suus ilmaista itseään, mahdollisuus saada apua ja tukea itsensä ilmaisemiseen sekä mahdollisuus itsenäisiin päätöksiin. Thomasin mukaan myös lasten kanssa toimivien työntekijöiden asennoituminen lasten osallisuuteen ja osallistumiseen vaihtelee. Hä- nen mallissaan on mukana lisäksi neljä erilaista aikuisten lähestymistapaa, joita ovat kliininen, byrokraattinen, arvosidonnainen ja kyyninen lähestymistapa. (Hotari, Ora- nen & Pösö 2013,154.)
Professori Laura Lundyn (2007) kehittämä malli lasten osallisuudesta perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 12. artiklaan. Lundyn mallissa osallisuus jakautuu nel- jään elementtiin, joita ovat tila (engl. space), ääni (engl. voice), yleisö (engl. audience) ja vaikutus (engl. influence). Tila, yleisö, ääni ja vaikuttaminen ovat suhteellisen pieniä asioita, jotka on helppo huomioida. Tämän lisäksi niiden yhteisellä huomioimisella voi olla valtava vaikutus osallisuuden kokemukseen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Lundyn mallissa on kyse siitä, että kun lapsi puhuu, häntä kuunnellaan. Tilan on tun- nuttava turvalliselta paikalta, jotta rehellisten ajatusten, tunteiden ja mielipiteiden muodostaminen sekä ilmaisu on mahdollista. Yleisön käsitteen taustalla taas on aja- tus siitä, että on joku, jolle tunteet ja ajatukset voi välittää. Joku, joka voi auttaa ja vai- kuttaa asioihin. Vaikuttaminen puolestaan on muutoksen mahdollistamista sekä tie- toa siitä, miksi asiat eivät välttämättä voi muuttua. (Lundy 2007.)
2.4 Pienten lasten osallisuus
13
Lasten osallisuuden toteuttaminen ei ole sidottu ikään, vaan YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 12. artiklaa tulee soveltaa jokaiseen lapseen, joka pystyy muodostamaan oman näkemyksensä. Jopa hyvinkin pienet lapset pystyvät muodostamaan näkemyk- siä, jopa ennen kuin pystyvät viestimään niistä suullisesti. Pienten lasten osallisuu- dessa tulisikin tunnustaa ja kunnioittaa sellaisia lapselle ominaisia keinoja, joiden kautta pienet lapset tekevät valintoja, ilmaisevat mieltymyksiään ja osoittavat ymmär- rystä ympäristöstään. (Malone & Hartung 2010, 35.)
Lapset, jotka eivät vielä tuota puhetta, voivat ilmaista pelkoa, luottamusta, epäluotta- musta ja kiintymystä kehonkielensä avulla. Lasten kommunikointi voi olla myös epä- suoraa. Lasten osallisuuden vahvistamiseksi on käytettävä menetelmiä, joiden avulla lasten on helppo ilmaista mielipiteensä, näkemyksensä ja kokemuksensa. Lapselle luontaisia tapoja välittää näkemyksiään ja ajatuksiaan ovat luovat ja lapsikeskeiset menetelmät, kuten leikki, kehonkieli, ilmeet sekä piirtäminen ja maalaaminen. (Winter 2011, 403; Lundy & McEvoy 2011, 130.)
Lapsilla tulee olla oikeus ilmaista näkemyksensä vapaasti. Lapsen mahdollisuus näke- myksensä ilmaisuun vaatii aikuiselta kuuntelemista, oikean asenteen, lapsen yksilölli- syyden huomioimisen, kunnioituksen ja turvallisuuden. Osallistuminen tulee olla va- paaehtoista ja aikuisen on annettava lapselle materiaalit, tukea ja välineitä, joiden avulla lapsi voi ilmaista näkemyksensä. Lapsen tulee saada kertoa asioista, jotka hän kokee itse tärkeäksi. Jotta lapsi voi ilmaista näkemyksensä vapaasti, hänellä täytyy olla tarvittavat tiedot, jotta näkemyksen muodostaminen on mahdollista. Osallisuuden mahdollistumiseksi lapsella tulee olla myös tietoa siitä, mihin tietoa käytetään, omista oikeuksistaan sekä päätösten perusteluista. Jotta näkemyksen ilmaiseminen on mah- dollista, tulee tilan olla turvallinen ja lapselle on annettava aikaa sekä rohkaisua ja tu- kea. (Malone & Hartung 2010, 35; Winter 2011, 403–404; Paaso & Vario 2010, 13; Lap- siasiainvaltuutettu 2014, 9.)
Myös Laura Lundyn ja Lesley Mc Evoyn (2011) mukaan olisi hyvä edellyttää, että lapsia autetaan mielipiteensä ilmaisemisen lisäksi myös niiden muodostamisessa.
14
Mielipiteen muodostamisessa auttaa muun muassa, että lapsille tiedotetaan asioista, vaihtoehdoista ja mahdollisista kuulemisesta vastuussa olevien tekemät päätökset ja niiden seuraukset lapselle. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen yleiskommenttien mu- kaan ei ole välttämätöntä, että lapsella on kattava tieto kaikista asiaan liittyvistä asi- oista, mutta hänellä tulee olla riittävä ymmärrys, että hän kykenee muodostamaan asianmukaisesti oman näkemyksensä asiasta. Oikeus tietoon on ennakkoedellytys lapsen selkiytetyille päätöksille. (Lundy & McEvoy 2011, 131–133; Winter 2011, 403.) Lapsen oikeuksien sopimuksen 17. ja 13. artiklassa säädetään oikeudesta saada tie- toa ymmärrettävässä muodossa. Aikuisten velvollisuus on luoda lapsille mahdollisuu- det näihin oikeuksiin. (Winter 2011, 400.)
Mitä pienempi lapsi on kyseessä, sitä enemmän aikuisen tulee osata sanoittaa hänen kertomaansa. Ikään kuin kääntäen ymmärrettävämmäksi aikuisten kielelle. Lapselta jotakin kysyttäessä voi vastaus olla erilainen kuin aikuinen sen olettaa olevan tai itse asian kokee. Pienen lapsen kohdalla myös puheentuottamisen rajat asettavat omat haasteensa. Onkin aikuisen vastuulla sanoittaa lapsen kertoma ja tuottama tieto sel- laiseksi, että sitä voidaan käyttää osana päätösten tekoa. (Sosiaali- ja terveysministe- riö 2020, 36.) Myös Johanna Franska, Katja Rippstein ja Liisa Ylikojola (2021) tuovat työssään esiin, että pienen lapsen osallisuutta edistääkseen aikuisen on pysähdyttävä havainnoimaan, mitä lapsi viestii. Havainnoimalla lapsen ajatuksista ja tunteista saa vihjeitä ja oppii huomaamaan, miten lapsi reagoi eri tilanteissa. Jotta pieni lapsi saa äänensä kuuluviin, tarvitsee hän aikuista ”äänekseen”. (Franska, Rippstein & Ylikojola 2021, 15.)
Lapsen tuottama tieto tulisi nähdä yhtä arvokkaana kuin aikuisenkin tuottama tieto.
Usein lasten kertomaa kuitenkin kyseenalaistetaan ja sitä ei pidetä totena, mikä ta- pahtuu myös helpommin kuin aikuisen kertoman suhteen. Näin tapahtuu siitä huoli- matta, että aikuinen voi puheissaan tavoitella omaa etua ja kertoma voi sisältää hä- nen omaa tulkintaansa. Tavoitteena olisikin muodostaa erilaisten näkökulmien avulla paras ymmärrys. On hyvä huomata, että lapsen näkökulman mukaan ottamisella ei tarkoiteta, että lapsi päättää asian tai vain lapsen näkemys huomioidaan. Lapsen
15
tuottaman tiedon tulisi olla osa laajempaa tiedonmuodostuksen prosessia, johon voi kuulua myös lapsen mielipiteen vastaisia näkemyksiä. (Stenvall 2020, 33–34.)
2.5 Aikuinen lapsen osallisuuden mahdollistajana
Lasten oikeuksien toteutuminen siirtääkin velvollisuuden lapsen kanssa työskentele- ville aikuisille. Lasten kanssa työskentelevät aikuiset ovat velvollisia auttamaan lasta ilmaisemaan näkemyksiään. Aikuisten on myös kannettava vastuu siitä, että lasten näkemyksiä ja niiden vaikutuksia lasten omaan elämään kunnioitetaan. (Lundy &
McEvoy 2011, 129.)
Pienten lasten osallisuus jää vähäiseksi usein myös siitä syystä, että heidän kykyään olla osallisena aliarvioidaan. Usein ajatellaan, että lapsi ei voi ilmaista näkemystään, mikäli hän ei ymmärrä kokonaistilannettaan täysin. Vaikka taaperoikäinen pystyisi il- maisemaan näkemyksensä, hänelle ei useinkaan anneta mahdollisuutta siihen. (Win- ter 2011, 399–400.) On selvää, että monien lasten fyysinen kypsymättömyys, suhteelli- nen kokemattomuus ja tiedon puute tekee heistä haavoittuvia ja edellyttää erityisiä suojatoimenpiteitä. Aikuinen voi kuitenkin toimia lapsen osallisuuden mahdollista- jana. Lasten kanssa työskentelevien tulisi tunnistaa tai edistää lasten potentiaalista panosta. Aikuiselta vaaditaan myös yhteistyöhön perustuvaa lähestymistapaa. (Lundy
& McEvoy 2011, 129–130)
Lasten osallisuuden toteuttamisen tulisikin lähteä ajatuksista, että lapsi ei ole puut- teellinen ja lapsen tapa hahmottaa maailmaa on yhtä oikea kuin aikuisenkin, vaikka lapsen ja aikuisen tekemät havainnot eroavatkin toisistaan. Vaatimukset lapsen osalli- suudesta itseään koskevissa asioissa ja lain suomasta oikeudesta erityiseen suojeluun eivät myöskään sulje käsitteinä toisiaan pois. Kun lapsi tunnistetaan täysivaltaisena toimijana, ei lapselta tulisi sulkea pois niin sanotusti aikuisen maailmaan kuuluvia asi- oita, kuten osallisuutta. Lapsen oikeus suojeluun taas voitaisiin ymmärtää niin, että
16
asiat tulee esittää lapsille ikätasoon ja kompetenssiin nähden sopivalla tavalla. Aikui- nen voi tukea lapsen osallisuutta ja huomioida samalla lapsen oikeuden tulla suojel- luksi. Lapsia ei myöskään tule jättää yksin käsittelemään asioita, vaan aikuisen tulee antaa lapselle tukea asioiden käsittelyyn. (Stenvall 2020, 9–10.)
Osallisuuden perustana on ymmärrys kohtaamisen merkityksestä. Kohtaaminen ja toimiva vuorovaikutus edellyttävät turvallisuuden kokemusta. On vaikeaa kokea ole- vansa osallisena ja ilmaista itseään, jos ei koe olevansa turvassa. Turva tarkoittaa sekä fyysistä kuin psyykkistä turvallisuuden kokemusta. Turvallisuutta luo se, että lapsi tie- tää, mitä tulee tapahtumaan. Tätä varten lapsi tarvitsee etukäteistietoa siitä, mitä seu- raavaksi tapahtuu. (Paaso & Vario 2010, 12.)
Reetta Kalliomeren ja Hanna Tulensalon (2021) mukaan lapsen turvallisuuden tun- netta lisää, että lapsi tulee huomatuksi. Lapsen huomaaminen on esimerkiksi sitä, että aikuinen kysyy lapsen kuulumisia, huomaa onnistumiset sekä pahan olon. Pieni lapsi kertoo asioistaan mielellään aikuiselle, johon voi kokemuksensa pohjalta luot- taa. Uskallus ja tila kertomiseen muodostuu helposti yhteisen tekemisen kautta. On myös huomioitava, että lasten yksilölliset kokemukset samasta asiasta voivat olla eri- laisia. Aikuinen ei voi kuuntelematta tietää, mitä juuri kyseinen lapsi ajattelee. (Kallio- meri & Tulensalo 2021, 8.) Lapselle huomatuksi tuleminen luo tunteen, että hänen ajatuksensa ja mielipiteensä ovat kiinnostavia. Tämä puolestaan lisää lapsen osalli- suutta, tunnetta yhteisöön kuulumisesta sekä halua jatkossakin ilmaista ajatuksiaan.
(Franska, Rippstein & Ylikojola 2021, 16.)
Osallisuudessa merkittävää on myös tulla kuulluksi. Kuuleminen edellyttää aitoa koh- taamista ja lapsen mahdollisuutta ilmaista itseään hänelle luontaisilla tavoilla. Lapsen osallisuudessa tärkeänä nähdään myös arvostus. Arvostus näkyy sanojen lisäksi siten, että aikuinen huomioi lapsen ja suhtautuu lapseen kunnioittavasti. Arvostus on konk- reettisesti muun muassa sitä, että muistaa mitä lapsi on aiemmin kertonut toiveis- taan ja hänelle tärkeistä asioista. Arvostusta on myös lapsen tiedon arvostaminen il- man, että aikuinen muokkaa sitä mieleisekseen muuttamalla, lisäämällä tai
17
poistamalla jotakin. Arvostaminen näkyy myös puheessa lapselle ja lapsesta sekä hy- vän huomaamisena. (Paaso & Vario 2010, 12–13.)
Lapsen oikeuksien komitea on myös selventänyt, että lasta ei pidä haastatella, varsin- kaan ikävistä tapahtumista, useammin kuin se on tarpeen. Ikävistä tapahtumista pu- huminen tarpeettomasti voi vaikuttaa lapseen traumaattisesti. (Lapsiasiainvaltuutettu 2014, 9.) Aikuisen tulee huolehtia, että hän ei manipuloi lasta ohjailemalla, mitä lap- sen kuuluu sanoa eikä aseta lasta tilanteeseen, jossa osallistuminen voi olla lapselle vaaraksi (Lapsiasiainvaltuutettu 2014, 26). On tärkeää, että aikuinen ei tee omia johto- päätöksiään lapsen vastauksesta (Lundy & McEvoy 2011,140).
2.6 Lapsen osallisuutta koskevia aiempia tutkimuksia
Lastensuojelussa sijoitettujen lasten osallisuutta koskevia tutkimuksia on tehty paljon, sekä kansainvälisesti kuin Suomessakin. Tutkimuksissa on kuitenkin keskitytty enem- män nuoriin ja lastensuojelulaitoksissa asuviin. Perhehoitoa käsitteleviä tutkimuksia ovat tehneet esimerkiksi Kati Kallinen (2019) sekä Taru Kekoni, Janissa Miettinen, Niina Hämäläinen ja Anssi Miettinen (2017). Kallisen (2019) tutkimuksessa käsitellään lasten perhesuhteita ja Kekonin ym. (2017) tutkimuksessa selvitetään kriittisiä teki- jöitä, joilla on vaikutusta perhehoidossa elävien lasten kehitykseen. Merja Pursiainen ja Marjo Vepsäläinen (2007) puolestaan ovat tehneet väitöskirjan lasten osallisuu- desta perhehoidossa. Lyhytaikaista perhehoitoa koskevia tutkimuksia on vähemmän, mutta joitakin tutkimuksia on tehty Pelastakaa lapset ry:n ja Pesäpuu ry:n kehittämis- työnä. Näistä esimerkkinä voidaan mainita Vaattovaaran ja Maulan (2010) tutkimus- työ.
Osallisuutta koskevia tutkimuksia lastensuojelussa ovat tehneet muun muassa Mikko Oranen (2018), Johanna Kiili (2008, 2011), Hannele Forsberg, Aino Ritala-Koskinen ja Maritta Törrönen (2006). Lisäksi Päivi Känkänen (2013) on tutkinut taidelähtöisten
18
menetelmien soveltamista lastensuojeluun, jotta löytyisi lisää keinoja lapsen osalli- suuden kokemusten vahvistamiseen. Oikeustieteellisestä näkökulmasta lapsen etua ja osallisuutta hallinto-oikeuksien päätöksissä on tutkinut Virve-Maria De Godzinsky (2012). Kuitenkaan yksikään näistä osallisuutta koskevista tutkimuksista ei keskity pie- nen lapsen osallisuuteen. Aikaisemmat pienen lapsen osallisuutta koskevat tutkimuk- set on tehty varhaiskasvatuksen näkökulmasta, joten pienen lapsen osallisuuden tut- kiminen lastensuojelussa on tärkeää. Myös kansainvälisesti lapsen osallisuutta lasten- suojelussa on tutkittu lähinnä nuorten osalta.
Tutkimuksissa on selvinnyt, että lapset on tunnistettu osaavina ja sosiaalisina toimi- joina, mutta lastensuojelun käytännön työ on jäämässä tästä jälkeen. Osallistumisen esteiden poistamiseksi sosiaalityöntekijöiden pitäisi pystyä paitsi tunnistamaan lapsia osaavina sosiaalisina toimijoina myös lähestymään heitä tämän mukaisesti. (Bijleveld, Dedding & Bunders-Aelen 2014.) Karen Winterin (2010) tutkimuksen mukaan pienet lapset tulisi nähdä yksilöinä ja sosiaalityöntekijän tulisi pyrkiä luomaan suhde lap- seen, jotta lapsi voisi ilmaista tietonsa ja tunteensa. Kokemus kuulluksi tulemisesta ja siitä, että joku arvostaa lapsen näkökulmia, parantaa lasten yleistä hyvinvointia.
Lastensuojelun asiakkaina olleilla lapsilla ja nuorilla on paljon kokemuksia, ajatuksia ja mielipiteitä. He ovat myös valmiita jakamaan niitä, kun löytyy kiinnostunut kuunte- lija, aikaa ja sopiva ympäristö. Erityisen tärkeänä tutkimuksissa on noussut esiin luot- tamuksellinen suhde omaan sosiaalityöntekijään, mikä ei suinkaan näyttäytynyt itses- täänselvyytenä, vaan pikemminkin tällaisia kokemuksia oli hyvin vähän. (Oranen 2008, Toros 2020, Cossar, Brandon & Jordan 2013.) Lapset toivoivat, että sosiaalityön- tekijät kuuntelevat heitä ja ovat aidosti kiinnostuneita heidän mielipiteistään ja toi- veistaan (Pölkki, Vornanen, Pursiainen, Riikonen 2012).
Lisäksi aiemmassa tutkimustyössä on noussut esiin lasten kokemus siitä, että he eivät saa tarpeeksi ymmärrettävää tietoa heidän elämäänsä liittyvistä prosesseista tai pää- töksistä (Toros 2020.) Cossarin, Brandonin ja Jordanin (2013) tutkimuksessa taas sel- visi, että nuorimpienkin lasten havaittiin olevan ainakin osittain tietoisia
19
lastensuojeluprosessista. Margaret Brucen (2014) tutkimuksessa todettiin myös, että lasten osallisuudessa on paljon kehitettävää. Tutkimuksessa ilmeni lisäksi, että aikui- nen suodattaa ja tulkitsee lapsen kertomaa erityisesti kirjallisiin aineistoihin.
Yksi osallisuuden perusperiaatteista on, että lapsi ymmärtää kysymyksen. Pölkin, Vor- nasen, Pursiaisen ja Riikosen (2012) tutkimuksen mukaan lapset eivät olleet aina ym- märtäneet asioita, joita heille on kerrottu, mutta kysyessä ovat aina saaneet selityk- sen. Perhehoidossa olevat lapset kokivat tulleensa kuulluksi, ja he kokivat pystyvänsä paremmin vaikuttamaan omiin asioihinsa, kun heillä oli tietoa sijoituksen syistä sekä suunnitelmista. (Pölkki, Vornanen, Pursiainen, Riikonen 2012)
Virve-Maria De Godzenskyn (2012) tutkimuksesta selviää, että erityisesti pienten, alle kouluikäisten lasten mielipide jää asiakirjojen mukaan usein selvittämättä. Myös Bijle- veld, Dedding ja Bunders-Aelen (2014) sekä Toros ja Falch-Eriksen (2020) tuovat tutki- mustuloksissaan esiin, että erityisesti pieniä lapsia pidetään kykenemättöminä ilmai- semaan mielipidettään. De Godzenskyn (2012) mukaan syynä voi olla esimerkiksi re- surssipula. Nuorempien lasten kohdalla mielipiteen selvittäminen vaatii selvästi enemmän resursseja kuin isompien lasten kohdalla, koska nuorempien lasten mieli- piteen selvittäminen perustuu esimerkiksi lapsen ja tälle läheisten henkilöiden vuoro- vaikutussuhteiden tarkkailuun, kun taas varttuneempien lasten mielipide selvitetään perinteisesti keskustelemalla.
Pölkki, Vornanen, Pursiainen ja Riikonen (2012) sekä Bijleveld, Dedding ja Bunders- Aelen (2014) nostavat tutkimustyössään esiin, että erityisestä nuorempia lapsia pide- tään haavoittuvina. Tämän lisäksi osallistamista sekä tiedon antamista lapselle voi- daan pitää turvallisuutta heikentävänä. Kuva lapsista haavoittuvaisina sekä suojelun tarpeessa olevana ei kuitenkaan saisi heikentää osallisuutta, koska tutkimukset osoit- tavat, että osallisuus ja tieto myös lisäävät turvallisuutta.
Karmen Torosin ja Asgeir Falch-Eriksenin (2020) tutkimuksen mukaan sosiaalityönte- kijät arvostavat ajatusta lasten osallistumisesta lastensuojelukäytäntöihin. Syinä
20
siihen, että näin ei kuitenkaan käytännössä toimita, näyttäytyivät erityisesti lapsen ikä ja halu suojella lasta. Myös niukat resurssit ja tiukat aikarajat nähtiin lasten osalli- suutta heikentävinä tekijöinä. Lastensuojelutyön selittäminen lapsille on haastavaa, koska siihen liittyy vaikeita käsitteitä. Pölkin, Vornasen, Pursiaisen ja Riikosen (2012) tutkimuksessa nousee myös esiin, ettei sosiaalityöntekijöillä ole riittävästi aikaa, työ- käytäntöjä, taitoja tai käytännön kokemusta, joiden avulla lasten henkilökohtaiset toi- veet, kokemukset ja mielipiteet voitaisiin kuulla ja ottaa huomioon paremmin.
Karen Winterin (2010,194) tutkimuksen mukaan lasten mukaan ottaminen työskente- lyyn ja lasten näkökulmien huomioiminen päätöksenteossa, suunnittelussa ja arvioin- nissa tulisi nostaa keskeiseksi myös nuorempienkin lasten kohdalla. Tämä edellyttää koulutuksen muokkaamista tai tämän kaltaisen erikoisosaamisen kehittämistä sekä aiheen tärkeäksi nostamista myös tutkimuksen ja teoreettisen tiedon saralla. Huoli- matta monista muutoksista lainsäädännössä ja politiikassa, vaatii pienten lasten osal- lisuuden toteutuminen vielä parannuksia käytännössä. Jotta osallisuus tulisi perus- olettamukseksi myös nuorempienkin lasten kohdalla, on sosiaalityöntekijöille tuotava tietoa ja konkreettisia tapoja, joiden avulla suhdetta lapseen voidaan luoda ja panos- taa lapsen osallisuuden toteutumiseen. (Winter 2011, 405.)
21
3 OSALLISUUS LYHYTAIKAISESSA PERHEHOIDOSSA
Osallisuus perhehoidossa -luku muodostaa edellisen luvun kanssa tutkimuksen teo- reettisen viitekehyksen. Tässä luvussa luon tutkimukselle teoreettista pohjaa käy- mällä läpi perhehoidon käsitettä. Koska tutkimus keskittyy alle kouluikäisen lapsen osallisuuteen lyhytaikaisessa perhehoidossa, käsittelen myös perhehoitajan roolin kannalta oleellista teoriatietoa lapsen osallisuudesta.
Perhehoidolla tarkoitetaan lapsen hoidon järjestämistä perhehoitajan yksityiskodissa.
Perhehoidosta säädetään perhehoitolaissa (263/2015). Perhehoitajaksi voidaan hy- väksyä henkilö, joka koulutuksensa, kokemuksensa tai henkilökohtaisten ominaisuuk- siensa perusteella on sopiva antamaan perhehoitoa. Ennen työn aloittamista perhe- hoitajille järjestetään koulutus. Lastensuojelulain nojalla sijoitetun lapsen perhehoito on julkinen hallintotehtävä, joka perustuu perhehoitajan ja kunnan väliseen toimeksi- antosopimukseen. Perhehoidon katsotaan olevan ensisijainen vaihtoehto lapsen tar- vitessa sijaishuoltoa. Mikäli perhehoidon ei voida katsoa turvaavan lapsen edun mu- kaista sijaishuoltoa tai laitoshoidon arvioidaan toteuttavan perhehoitoa paremmin lapsen etua, voidaan lapsi sijoittaa laitokseen. (Araneva 2016, 306–308.)
Lyhytaikaisessa perhehoidossa lapsen vastaanottaminen tapahtuu lyhyellä varoitus- ajalla sekä vähillä esitiedoilla. Lyhytaikainen perhesijoitus on myös luonteeltaan eri- laista, ja se sisältää lapsen saattelemisen joko pidempiaikaiseen sijaisperheeseen tai takaisin vanhempien luokse. Lyhytaikaiseen sijoitukseen kuuluu olennaisena osana arviointi. Arvioinnin tarkoituksena on tuottaa tietoa, jonka perusteella voidaan tehdä suunnitelmia ja päätöksiä lapsen elämäntilanteen korjaamiseksi. Arvioinnin kohteina ovat lapsen kotiinpaluun edellytykset ja niiden täyttyminen. Kiireellisen sijoituksen ai- kana arvioidaan huostaanoton tarvetta, ja suunnitelmallisissa avohuollon sijoituksissa arvioinnin kohteina ovat perheen tarvitsema tuki sekä mahdollinen pidempi sijais- huollon tarve. (Vaattovaara & Maula 2010, 6, 8–12.)
22
Perheen kokonaistilannetta tulee arvioida lapsen tarpeiden näkökulmasta. Lyhytaikai- sen sijoituksen alkaessa taustatietoa lapsen tilanteesta on vaihteleva määrä. Lyhytai- kaisessa perhehoidossa on perhehoitajan rooli tehdä arvioinnissa havaintoja lapsesta erilaisissa arjen tilanteissa sekä lapsen ja vanhemman välisestä vuorovaikutuksesta ja välittää nämä tiedot sosiaalityöntekijälle. Varsinkin pienten lasten kohdalla perhehoi- toa on pidetty laitoshoitoa parempana vaihtoehtona. Perhe ympäristönä tuottaa lap- sesta ja hänen vuorovaikutuksestaan erilaista tietoa kuin laitos. (Vaattovaara & Maula 2010, 6, 8–12.)
Tämä tutkimus keskittyy alle kouluikäisten lasten osallisuuteen lyhytaikaisessa perhe- hoidossa. Tutkimuksessa haastateltavat käyttävät lyhytaikaisesta perhehoidosta ni- meä vastaanottoperhe. Tutkimuksessa perhehoitajalla tarkoitetaan perhehoitoa anta- vaa aikuista, joka toimii lapsen sijaisvanhempana lyhytaikaisen perhehoidon ajan.
Perhehoidon aikana lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän vastuu on ensisijai- sesti huolehtia lapsen oikeudesta tarvitsemaansa hoivaan, huolenpitoon ja kasvatuk- seen. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on myös varmistuttava, että sijais- huoltopaikka on lapsen edun mukainen sekä valvottava, että lapsen etu toteutuu kai- kin puolin. Sijoituksen aikana on sosiaalityöntekijän tehtävä myös lapsen osallisuu- desta huolehtiminen lapseen itseensä liittyvissä asioissa. (Erikson & Säles 2021, 20–
21.)
Kun lapsen etua arvioidaan, on kiinnitettävä erityisesti huomiota, miten eri toimenpi- devaihtoehdot ja ratkaisut turvaavat lapselle mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa tämän omissa asioissa. Sosiaalityöntekijän tulisi luoda turvallinen suhde sijoitettuun lapseen. Perhehoidon aikana vastuu lapsen osallisuudesta on sosiaalityöntekijällä, mutta se velvoittaa myös perhehoitajia. Perhehoitajan tulisi osata tukea lapsen osalli- suutta perhehoidon aikana. Sosiaalityöntekijän vastuulla taas on valvonta, että lapsen osallisuus toteutuu myös perhehoitajan luona. (Erikson & Säles 2021, 20–21.)
23
Sijaishuollon tavoitteiden saavuttamisen kannalta pidetään yhtenä keskeisenä teki- jänä lapsen osallisuutta päätöksenteossa ja omaa elämäänsä koskevissa ratkaisuissa.
Päätöksentekoon osallistuminen lisää lapsen tunnetta ja uskoa siihen, että hän voi vaikuttaa omaan elämäänsä. Osallisuus sijaishuollossa voidaan ymmärtää monella tavalla. Se voi olla mahdollisuutta vaikuttaa lapsen omaan arkeen ja päivittäiseen elä- mään, mutta yhtä lailla se voi tarkoittaa lapsen osallistumista sijoitukseen, huostaan- ottoon tai sijaishuoltopaikkaa koskeviin päätöksiin. Osallisuus edellyttää, että mielipi- teet tulevat huomioiduiksi. (Laakso 2019, 64.)
Perhehoidossa lasta hoitavan perhehoitajan rooli on tärkeä osallisuuden mahdollista- jana ja tukijana sekä turvallisuuden varmistajana. (Paaso & Vario 2010, 12.) Perhehoi- dossa olevien lasten osallisuuden kokemukseen vaikuttavat perhehoitajaan liittyvät sosiaaliset ja tunnesuhteet sekä vuorovaikutuksen tavat. Tärkeitä tekijöitä ovat myös lapsen suhde omaan biologiseen perheeseensä kuin myös lapsen aiemmat kokemuk- set. Pienen lapsen tai vauvan osallisuuden tukeminen vaatii perhehoitajalta erilaista osaamista kuin esimerkiksi nuoren tukeminen, joka kykenee jo eri tavalla ymmärtä- mään häntä itseään koskevia päätöksiä ja suunnitelmia. Perhehoidossa osallisuuden tukemiseen omat haasteensa luo se, että sijoitus kodin ulkopuolelle on aina lapselle ja hänen perheellensä kriisi. Perhehoidon aikaisiin päätöksiin ja suunnitelmiin liittyy yleensä myös ristiriitaisuuksia, jolloin toimiminen lapsen edun mukaisesti ja lasta tu- kien on tärkeää. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017, 11–12.)
Lapsen tulee saada tietoa yhteydenpidosta syntymävanhempiinsa sijoituksen aikana.
Mikäli lapsi ei tiedä mitä hänelle tapahtuu, voivat vieras ympäristö ja sijaiskoti tuntua turvattomilta. Tieto ja lupaus siitä, että lapsi on turvassa ja hänestä pidetään huolta, usein auttaa. Samalla on hyvä huomata, etteivät nämä välttämättä poista pelon ja epävarmuuden tunteita, joita lapselle on syntynyt ennen sijoitusta. Mikäli lapsi sijoite- taan pidemmäksi aikaa, lyhytaikaisen perhehoidon aikana perhehoitaja voi työstää tulevaa muutosta lapsen kanssa. Lasta tulee kuulla ja hänen tulee saada tietää, mitä hänelle seuraavaksi tapahtuu. Erityisesti sanoittaminen on tärkeää pienten lasten
24
kohdalla, koska he ymmärtävät kieltä enemmän, mitä he pystyvät itse tuottamaan.
(Vaattovaara & Maula 2010, 22.)
Lapsen näkemyksen selvittämisessä on merkitystä myös sillä, minkälaisesta asiasta on kysymys. On huomioitava, että pienen lapsen arkeen liittyvissä päätöksissä tai mielenkiinnon kohteiden selvittämisessä voidaan käyttää erilaisia tapoja kuin esimer- kiksi huostaanottoa koskevassa asiassa. Lapsen näkemystä ei tarvitse aina selvittää sitä suoraan kysymällä. Lapsi ei välttämättä myöskään ilmaise näkemyksiään sanalli- sesti. Aikuisten tulisikin tunnistaa myös niin sanottuja hiljaisia signaaleja eli ei-sanalli- sia huomioita. Lapsi voi esimerkiksi kieltäytyä tapaamasta aikuista ammattilaista tai kertoa kokemuksiaan leikin välityksellä. Myös näiden asioiden huomioiminen vahvis- taa lapsen osallisuutta. (Stenvall 2020,18–19.)
Myös perhehoitajan tekemä lapsen käyttäytymisen havainnointi arjen tilanteissa tuot- taa tietoa lapsen kokemustaustasta ja tarpeista. Havainnoimalla lapsen suhtautu- mista fyysiseen läheisyyteen sekä arkisiin tilanteisiin, kuten ruokailuun, nukahtami- seen ja pesutilanteisiin, voidaan tuottaa tietoa lapsen tilanteesta. Myös lapsen omak- sumat vuorovaikutusmallit sekä kiintymyssuhde tulevat esiin suhteessa sijaisvanhem- piin ja muihin perheessä eläviin lapsiin. Lapsen leikit, piirustukset, puheet sekä tuntei- den ilmaisut kertovat lapsen kokemuksista sekä käsityksistä hänestä itsestään, lapsen läheisistä sekä elämästä yleensä. Lapsen ja hänen syntymävanhempiensa tapaami- sissa lapsen käyttäytyminen taas kertoo lapsen suhteesta vanhempiinsa. Tietoa tuot- tavat myös lapsen ilmaisemat tunteet ennen ja jälkeen syntymävanhempien tapaami- sen. (Vaattovaara & Maula 2010, 13–14.)
Sosiaali- ja terveysministeriön Hyvä perhehoito -työryhmä on todennut työssään, jossa käsitellään perhehoidossa olevien osallisuuden toteuttamista, perhehoidon pai- nopisteen olevan hoidossa olevan edun turvaaminen. Tämän on nähty toteutuvan si- ten, että otetaan huomioon perhehoidossa olevan mielipide, jonka hän on tarpeen- mukaisella tuella muodostanut. Yhtenä edellytyksenä mielipiteen muodostamiselle on nähty se, että perhehoitajien osaamista tulee vahvistaa, jotta he osaavat tukea
25
perhehoidossa olevia osallisuudessa. Osallisuuden toteutumista sekä muilta osinkin laadukasta ja hyvää perhehoitoa voitaisiin edistää yhtenevien toimintamallien sekä selkeiden ja toimintaprosessien avulla. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017, 12, 24.)
26
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN
Tässä luvussa esitän tutkimuskysymykseni, käsittelen lyhyesti valitsemaani aihetta ja tutkimusmenetelmää sekä kerron tutkimuksen aineiston analysoinnista. Tässä lu- vussa käsittelen myös tutkimuksen eettisyyttä ja luotettavuutta. Tutkimuksen tarkoi- tuksena on selvittää sitä, millä tavoin perhehoitajat arvioivat pienten lasten osallisuu- den toteutumisen edellytyksiä ja esteitä lyhytaikaisessa perhehoidossa, sekä saada tietoa siitä, mitä erityistä pienen lapsen osallisuudessa tulisi huomioida lyhytaikai- sessa perhehoidossa. Tutkimus on toteutettu teemahaastattelumetodia käyttäen, ja aineiston muodostavat kolmen perhehoitajan haastattelut. Analyysimenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä.
4.1 Tutkimustehtävä ja sitä tarkentavat tutkimuskysymykset
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää vastaanottoperheenä toimivien perhehoita- jien näkemyksiä alle kouluikäisten lasten osallisuuden toteutumisesta lyhytaikaisessa perhehoidossa. Tutkimuksessa ei ole rajattu lyhytaikaisen perhehoidon syytä. Syynä voi olla kiireellinen sijoitus tai avohuollon sijoitus. Näitä ei myöskään eritellä tutkimus- aineistossa, mikäli se ei ehdottomasti ole tarpeen.
Tutkimuksessa tarkoituksena on tutkia pienten lasten osallisuutta. Tämän vuoksi ra- jaan tutkimukseni koskemaan alle kouluikäisten lasten osallisuutta. Minua kiinnostaa myös se, miten perhehoitajat näkevät lapsen osallisuuteen liittyvät kysymykset lyhyt- aikaisessa perhehoidossa ja omassa työskentelyssään perhehoitajina.
Varsinaiset tutkimuskysymykset ovat:
27
1. Millä tavoin pienten lasten osallisuutta voidaan edistää lyhytaikaisessa perhehoidossa?
2. Mitä erityistä pienen lapsen osallisuudessa tulisi huomioida lyhytaikai- sessa perhehoidossa?
4.2 Tutkimuksen aihe ja tutkimusaineisto
Oma tutkimuksellinen mielenkiintoni kohdistuu lastensuojelun asiakkaina oleviin lap- siin. Tämän johdosta minulle oli alusta lähtien selvää, että teen tutkimuksen, joka liit- tyy tähän aihepiirin. Lasten osallisuus on tärkeä aihe ja sopii omaan arvomaailmaani.
Tutkimukseni aihetta miettiessäni olin yhteydessä Pesäpuu ry:hyn, josta sain ideoita tutkimukseni aiheeksi, ja innostuin Pesäpuu ry:n Kirahvityöstä. Pesäpuu ry:n Kirahvi- työn päämääränä on vahvistaa pienten lasten (3–5-vuotiaiden) osallisuutta lastensuo- jelun työkäytännöissä sekä perhehoidon arjessa. Pesäpuu ry:n Kirahvityön tavoit- teena on kehittää pienelle lapselle soveltuva mielipiteen selvittämisen malli sekä tuot- taa uusia työvälineitä erityisesti lyhytaikaiseen perhehoitoon. Yhtenä Kirahvityön osa- alueena on kehittää lyhytaikaista perhehoitoa. (Pesäpuu ry.) Pesäpuu ry:stä sain ai- heen ideointiavun lisäksi myös paljon tutkimuksessani auttaneita vinkkejä.
Aiheen täsmennyttyä aloitin tutkimuksen tutustumalla aiheeseen liittyvään teoriatie- toon, kuten osallisuuden käsitteen määrittelyihin sekä osallisuuden teorioihin. Tutki- muksen aineiston päätin kerätä haastattelemalla vastaanottoperheenä toimivia per- hehoitajia. Lapsen osallisuutta on tutkittu usein aiemmin sosiaalityöntekijöiden näkö- kulmasta. Vastaanottoperheenä toimivilta perhehoitajilta on kuitenkin mahdollisuus saada subjektiivista kokemustietoa lapsen osallisuudesta ja sen toteutumisesta eri näkökulmasta kuin esimerkiksi sosiaalityöntekijöiltä. Hain tutkimuslupaa Helsingin kaupungilta, jotta yksikään haastateltava perhehoitaja tai lapsi, josta he kertovat haastatteluissaan, ei olisi minulle tuttu työn kautta tai muista yhteyksistä.
28
Tutkimusluvan saamisessa oli viiveitä, mikä johtui osittain puutteellisesta hakemuk- sestani. Täydennyksen ja kaupungin lupaprosessin jälkeen minulle myönnettiin tutki- muslupa.
Laadin tutkimuksestani informaatiokirjeen (liite 1), jonka yhteyshenkilönäni toimiva Helsingin kaupungin vastaanottoperhehoitotoiminnan psykologi välitti lyhytaikaisena perhehoitajina työskenteleville. Tarkoituksenani oli haastatella viittä Helsingin kau- pungin toimeksiantosopimuksella työskentelevää perhehoitajaa, mutta vapaaehtoisia haastateltavia ilmoittautui vain kolme. Haastatteluihin ilmoittautuneisiin vapaaehtoi- siin osallistujiin otin yhteyttä sähköpostitse ja sovin heidän kanssaan haastatteluajan.
Kaikki haastateltavat toimivat lyhytaikaisina perhehoitajina Helsingin kaupungin toi- meksiantosopimuksella. Haastattelut toteutettiin heinä- ja elokuun 2021 aikana.
Kaikki haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina Microsoft Teams -viestintäohjel- man välityksellä. Haastattelujen aluksi haastateltavien kanssa käytiin vielä läpi tutki- mukseen osallistumista, minkä lisäksi he myös antoivat suostumuksensa tutkimuk- seen osallistumiseen. Jokainen haastattelu kesti noin tunnin, ja kaikki haastattelut nauhoitettiin. Haastattelut litteroin itse, kuunnellen nauhoitetta ja kirjoittaen sanatar- kasti haastattelun sisällön Microsoft Word -tiedostoon. Haastattelunauhoitusten kesto oli yhteensä noin kolme tuntia, joiden sanatarkasta litteroinnista muodostui yh- teensä 24 sivua tekstiaineistoa.
4.3 Teemahaastattelu aineiston keruumenetelmänä
Toteutin haastattelut puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Hirsjärven ja Hur- meen (2015) mukaan puolistrukturoidussa haastattelussa kysymykset ovat kaikille haastateltaville samat, mutta kysymysten järjestys ja sanamuoto voi vaihdella. Haas- tateltavat vastaavat kysymyksiin omin sanoin. Teemahaastattelulle on ominaista, että haastateltavat ovat kokeneet tietyn tilanteen. Tässä tapauksessa tilanne, joka yhdisti
29
haastateltavia, oli vastaaminen lastensuojelulain nojalla sijoitetun lapsen lyhytaikai- sesta perhehoidosta.
Pyysin tutkimuksen alussa perhehoitajia kertomaan itsestään perhehoitajana. Haas- tateltavien kokemustausta vaihteli, mutta kaikilla heillä oli kokemusta alle kouluikäis- ten lasten lyhytaikaisena perhehoitajana toimimisesta. Haastatteluihin osallistuneista yksi haastateltava kertoi, että hänellä ei ole juurikaan kokemusta niin pienistä lap- sista, jotka eivät osaa puhua. Toisen haastateltavan kokemus taas oli pääsääntöisesti muodostunut vauvojen ja taaperoikäisten perhehoidosta. Näin ollen sain jo kolmen haastattelun perusteella monipuolisesti tutkimukseni kannalta tärkeää tietoa, koska haastattelemieni perhehoitajien kokemukset olivat niin monipuolisia.
Teemahaastattelu etenee kirjallisuuden mukaan yksityiskohtaisten kysymysten sijaan valittujen keskeisten teemojen mukaisesti. Tämä mahdollistaa tutkittavien äänen kuu- lumisen. Teemahaastatteluissa haastateltavien tulkinnat asioista sekä haastateltavien asioille antamat merkitykset ovat keskeisiä. Keskeistä on myös, että merkitykset syn- tyvät vuorovaikutuksessa. (Hirsjärvi & Hurme 2015, 47–48.) Teemahaastattelu muis- tuttaakin enemmän keskustelua. Aina pelkät etukäteen mietityt teemat eivät riitä saa- maan riittävästi tietoa haastateltavilta. Tämän vuoksi haastattelijalla on hyvä jo ennen haastattelua olla mietittynä valmiiksi apukysymyksiä. (Eskola, Lätti & Vastamäki 2018, 38.)
Puolistrukturoidussa teemahaastattelussa tutkija on selvitellyt alustavasti tärkeitä osia ja tietoa tutkittavasta ilmiöstä, jonka perusteella hän on päätynyt tiettyihin ole- tuksiin. Näiden perusteella tutkija muodostaa haastattelurungon ja suuntaa haastat- telun tutkittavien henkilöiden subjektiivisiin kokemuksiin tilanteista, jotka on ennalta analysoinut. (Hirsjärvi & Hurme 2015, 47.) Teemahaastattelussa olennaista onkin tee- mojen valitseminen ja muotoilu, jotta haastatteluilla saadaan aineistoa, joka vastaa tutkimuskysymykseen. Teemoja voidaan johtaa esimerkiksi kirjallisuudesta selvittä- mällä, mitä aiemmissa tutkimuksissa on aiheesta tutkittu. Teemoja voi johtaa myös
30
olemassa olevasta teoriasta. Kun teoreettinen käsite muutetaan haastatteluteemaksi, puhutaan operationalisoinnista. (Eskola, Lätti & Vastamäki 2018, 36.)
Muodostin tutkimukseni teemahaastattelun teemoiksi tiedon, kuuntelemisen, mah- dollisuuden ilmaista mielipiteensä, lapsen mielipiteiden huomioimisen sekä perhehoi- tajan roolin lapsen osallisuuden tukemisessa. Valitsemani teemat, tieto, kuuntelemi- nen, mahdollisuus ilmaista mielipiteet sekä mielipiteiden huomioiminen, on johdettu teoriasta sekä aiemmista tutkimuksista saadusta tiedosta. Soveltuvia teemoja miet- tiessäni pyrin löytämään sellaisia osatekijöitä, mistä lapsen osallisuus käytännössä muodostuu.
Teorioista minua kiehtoivat erityisesti Laura Lundyn sekä Nigel Thomasin teoriat, joita käytin apuna teemoja ja apukysymyksiä muodostaessani. Otin huomioon myös aiem- missa tutkimuksissa esiin nousseet osallisuuden edellytykset ja esteet, joiden pohjalta muodostin teemoihin apukysymyksiä. Lisäksi käytin apuna osallisuuden määrittelyjä, kun pohjustin keskusteluja ja avasin teemoja haastateltaville. Tein haastattelujeni avuksi myös haastattelurungon (liite 2). Halusin pitää haastattelurungon sisällöltään väljänä, jotta haastateltavilla olisi mahdollisuus kertoa vapaammin asioista, joita he itse pitivät tärkeinä tutkimusaiheeseen liittyen.
Haastattelut etenivät pääsääntöisesti hyvin. Ensimmäisessä haastattelussa minun ei juuri tarvinnut käyttää apukysymyksiä. Toisessa haastattelussa käytin apukysymyksiä.
Toisen ja kolmannen haastattelun välillä tein hieman muutoksia haastattelurungon apukysymyksiin. Haastateltavat puhuivat yllättävän vähän muista aiheista, eikä minun tarvinnut juurikaan johdatella heitä puhumaan keskeisistä asioista, koska olin pohjus- tanut teemoja haastateltaville.
Haastattelujen aikana oli välillä haasteellista asettua tutkijan rooliin. Perhehoitajien kertomaa olisi tehnyt mieli välillä kommentoida. Pysyttelin kuitenkin tutkijan roolissa ja pidättäydyin kommentoimasta sosiaalityön näkökulmasta. Litteroidessa huomasin, että tekemäni teemahaastattelut olivat siltä osin onnistuneet, että haastateltavat
31
saivat puhua aiheesta mielestäni suhteellisen vapaasti. Huomasin myös, että joku haastateltava saattoi kertoa enemmän jostakin teemasta ja toinen haastateltava taas toisesta teemasta. Yhteenvetona haastatteluista kuitenkin tuli ilmi myös paljon sellai- sia asioita, joista pystyi tekemään yleistyksiä.
4.4 Aineiston analyysi
Sisällön analyysin tarkoituksena on luoda sanallinen ja selkeä kuvaus tutkittavasta il- miöstä. Aineisto pyritään järjestämään tiiviiseen ja selkeään muotoon ilman, että sen tuomaa tietoa kadotetaan. Laadullinen analysointi perustuu loogiseen päättelyyn ja tulkintaan, jotka aineistosta tehdään. Päättelyn ja tulkinnan tekemiseksi aineisto pil- kotaan osiin, käsitteellistetään ja kootaan jälleen, uudella tavalla loogiseksi kokonai- suudeksi. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 89, 91.)
Sisällönanalyysi sopii laadullisen tutkimuksen analyysimenetelmäksi ja erityisesti strukturoimattomaan aineistoon. Sisällön analyysi voidaan toteuttaa joko induktiivi- sesti tai deduktiivisesti, riippuen tutkimuksen tarkoituksesta. Induktiivisessa sisäl- lönanalyysissä edetään aineiston mukaan, kun taas deduktiivisessa analyysissä ana- lyysirunko muodostetaan aiemman tiedon mukaan. Analyysirunko voi olla myös väljä.
Tällöin sen sisälle muodostetaan aineistosta käsitteitä ja tässä noudatetaan induktiivi- sen sisällönanalyysin periaatetta. (Kyngäs 2011)
Tuomi ja Sarajärvi (2018) käyttävät tästä analysointitavasta nimitystä teoriaohjaava si- sällönanalyysi. Tuomen ja Sarajärven (2018) mukaan analyysitavassa teoria toimii apuna, mutta analyysi ei pohjaudu suoraan teoriaan. Teoriaohjaavasta analyysistä on tunnistettavissa aikaisemman tiedon vaikutus, mutta päämääränä ei ole testata teo- riaa, vaan paremminkin aukoa uusia ajatusuria. Vaikka teoriaohjaavassa analyysissa aineiston analysoinnissa apuna toimii teoriatieto, tutkimusaineistoa analysoidaan
32
ilman ohjaavaa teoriatietoa. Tällöin aineistosta nousee esiin myös sen tuottamaa uutta tietoa. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 80–81.)
Teoriaohjaava sisällönanalyysi sopi tutkimukseeni hyvin, koska haastattelun teemat olivat lähtöisin teoriasta ja aiemmasta tutkimustiedosta. Aiemmat tutkimukset eivät kuitenkaan perustu lasten osallisuuteen juuri lyhytaikaisessa perhehoidossa, joten te- kemistäni perhehoitajien haastatteluista oli mahdollista nostaa esiin aineistolähtöi- sesti tietoa, jota ei aikaisemmista tutkimuksista ole ollut saatavilla.
Haastatteluaineistojen analyysi aloitetaan haastatteluiden litteroinnista eli nauhoittei- den muuttamisesta tekstimuotoon. Haastatteluista litteroidut tekstit muodostavat varsinaisen tutkimusaineiston. Litteroinnissa tutkimuskysymys määrittelee litterointia ja sitä, kiinnitetäänkö huomiota siihen, mitä sanotaan, vai lisäksi myös siihen, miten haastateltavat puhetta tuottavat. Koska sisällönanalyysissä analysoidaan sananmu- kaisesti juuri haastatteluissa puhuttuja sisältöjä, puhe litteroidaan usein sanatarkasti ja mukaan sisällytetään haastateltavien käyttämät täytesanat. Yleensä tällainen tark- kuus on sisällönanalyysiin riittävä. Tietoa tilanteesta, jossa analysoitava aineisto on tuotettu, ei normaalisti tarvita. (Ruusuvuori & Nikander 2017, 367–368.) Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää sitä, millä tavoin perhehoitajat arvioivat pienten lasten osallisuuden toteutumisen edellytyksiä ja esteitä lyhytaikaisessa perhehoidossa, ja analysointitapana tutkimuksessani käytin sisällönanalyysiä. Koska tutkimukseni kes- kittyy ainoastaan puheen sisältöön, litteroin sanatarkasti puheen sisällöllisesti, mutta en kiinnittänyt huomioita esimerkiksi äänenpainoihin tai taukoihin puheessa.
Tutkimustulosten analysointi etenee huolelliseen aineiston perehtymisen jälkeen kol- mevaiheiseksi prosessiksi. Näitä kutsutaan aineiston redusoinniksi eli pelkistämiseksi, aineiston klusteroinniksi eli ryhmittelyksi ja sen abstrahoinniksi eli teoreettisten käsit- teiden muodostamiseksi. Aineiston pelkistämiseen kuuluu epäolennaisuuksien karsi- minen ja tutkimustehtävää kuvaavien ilmaisujen etsiminen siitä. Ryhmittelyyn kuuluu samankaltaisuuksien ja eroavaisuuksien etsiminen aineistosta sekä aineiston ryhmit- tely niiden mukaan. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 91–93.) Luin litteroidut haastattelutekstit
33
useaan kertaan, jotta pystyin jäsentämään sisällön mielessäni. Aloitin aineiston redusoinnin alleviivaamalla tekstistä tutkimuksen kannalta merkitykselliset asiat. Tein myös merkintöjä niistä asioista, jotka vastasivat tutkittua teoriatietoa. Käytin allevii- vauksessa eri värejä, joiden avulla ryhmittelin tietoa.
Tuomen ja Sarajärven (2018, 91–93) mukaan luokittelu tiivistää aineistoa entisestään, koska yksittäiset tekijät sisällytetään yleisempiin käsitteisiin. Koska analysoinnin koh- teena oli haastattelujen sisältö, valikoituivat teemoiksi samat teemat, mitä olin käyttä- nyt teemahaastattelurungossakin. Analysoinnin teemoina olivat perhehoitajan rooli, tieto, kuunteleminen, mielipiteiden ilmaiseminen sekä mielipiteiden huomioiminen.
Vaikka tutkimukseni aineisto koostui näiden teemojen mukaan tekemistäni haastatte- luista, vaati analysointivaiheen teemoihin jakaminen aineiston huolellista läpikäyntiä.
Haastatteluissa kunkin teeman yhteydessä kertoivat haastateltavat usein myös toisiin teemoihin liittyvää tietoa, jotka tässä vaiheessa luokittelin oikean teeman alle.
Käsitteellistämisvaiheessa erotetaan tutkimuksen kannalta olennainen tieto, jonka perusteella muodostetaan teoreettisia käsitteitä ja johtopäätöksiä. Analyysissä on tär- keää, että yhteys alkuperäiseen litteroituun haastatteluaineistoon säilyy. Teoriaohjaa- vassa analyysissa analyysirunko, jonka perusteella luokittelu tehdään, perustuu aina teoriatietoon. Teoriaohjaavan analyysin analyysirunko voi tilannekohtaisesti olla hyvin väljäkin. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 91–93, 95.) Muodostin tutkimukseni analyysirungon osin teorialähtöisesti, mutta täydensin sitä aineistolähtöisesti. Analyysirungon lopulli- siksi teemoiksi muodostuivat turvallisuus, tieto, mielipiteen huomioiminen, mahdolli- suus vaikuttaa, mahdollisuus ilmaista itseään, havainnointi sekä perhehoitajien näke- myksiä osallisuudesta.
Etsiessäni vastausta tutkimukseni varsinaisiin tutkimuskysymyksiin – millä tavoin pienten lasten osallisuutta voidaan edistää lyhytaikaisessa perhehoidossa ja mitä eri- tyistä pienen lapsen osallisuudessa tulisi huomioida perhehoitajien näkemyksen mu- kaan? – analysoin tuloksista analyysirungon avulla nousseita tietoja suhteessa teo- reettisen viitekehyksen aiempaan tutkimukseen pohjautuvaan teoriatietoon. Tässä
34
ikään kuin testasin aineistoni tuoman tiedon paikkansapitävyyttä siinä, miten perhe- hoitajat kokevat edistävän pienen lapsen osallisuutta lyhytaikaisessa perhehoidossa.
Aineistoa tulkitessani huomasin, että aineistolähtöisyyden ottaminen mukaan tutki- mukseen oli välttämätöntä, vaikka analyysirunko oli muodostettu suurelta osin teo- rian avulla. Aiemmat tutkimukset oli tehty laajemmassa kontekstissa kuin lastensuo- jelu ja lyhytaikainen perhehoito. Näin olisi pelkän deduktiivisen sisällönanalyysin pe- rusteella tehty tutkimus jäänyt osin puutteelliseksi. Induktiivisen analyysitavan yhdis- täminen tutkimukseen oli välttämätöntä, jotta tutkimus vastaisi siihen, mikä edistää pienen lapsen osallisuutta juuri lyhytaikaisessa perhehoidossa. Esimerkiksi analyy- sirungon turvallisuutta koskevassa teemassa nousi aineistolähtöisesti esiin perhehoi- tajan suhtautuminen biologisiin vanhempiin, mikä olisi jäänyt muutoin tutkimuksen ulkopuolelle.
Tulosten raportoinnissa päädyin käyttämään suoria lainauksia, koska aineistolähtöi- sesti tutkimuksesta ilmeni asioita, joita olisi ollut vaikea kuvailla ilman, että sisältö olisi vääristynyt. Helvi Kyngäksen (2011) mukaan suorien lainauksien käyttö tulosten ra- portoinnissa lisää myös tutkimuksen avoimuutta ja luotettavuutta ja osoittaa tulosten yhteyden aineistoon. Suoria lainauksia käytettäessä tulee kuitenkin varmistua, että tutkittavia ei voida tunnistaa niiden perusteella. (Kyngäs 2011.) Jouduin myös rajaa- maan lainauksien käyttöä, jotta perhehoitajia tai lapsia, joista he puhuivat, ei voitaisi tunnistaa.
4.5 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus
Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK 2012) mukaan tutkimus edellyttää, että se on suoritettu hyvän tieteellisen käytännön edellyttämällä tavalla, jotta se voi olla eetti- sesti hyväksyttävä ja sen tulokset luotettavia. Keskeistä on, että tutkimuksessa nouda- tetaan rehellisyyttä ja tarkkuutta kaikissa tutkimuksen vaiheissa. Tutkimuksen on
35
oltava eettisesti kestävää, ja tulosten julkaisussa on käytettävä avointa ja vastuullista tiedeviestintää. Tutkimuksessa on kunnioitettava muiden tutkijoiden tekemää työtä.
Tutkimuksessa syntyneet tietoaineistot on talletettava asianmukaisesti. Tutkimukseen on lisäksi hankittava tarvittavat tutkimusluvat. (TENK 2012, 6.)
Tutkimuksessani olen sitoutunut noudattamaan rehellisyyttä ja pyrkinyt ehdotto- maan tarkkuuteen tutkimuksen kaikissa vaiheissa. Tutkimukseeni minulle on myön- netty tutkimuslupa Helsingin kaupungilta. Tutkimuslupaa hakiessani olen lähettänyt Helsingin kaupungille tutkimussuunnitelman, jossa olen tutkimuksen kuvauksen li- säksi pohtinut tutkimuksessa huomioon otettavia eettisiä seikkoja. Tutkimuslupaha- kemuksen liitteeksi olen myös laatinut tietosuojaselosteen, jossa olen sitoutunut nou- dattamaan tutkielmassani Euroopan unionin tietosuoja-asetuksia sekä tietosuojalakia (1050/2018). Tutkimukseni yhteyshenkilönä on toiminut Helsingin kaupungin vastaan- ottoperhetoiminnan psykologi. Tutkimuslupa koskee ainoastaan tätä gradua, eikä ke- rättyjä tutkimusaineistoja voida käyttää muihin tutkimuksiin
Tutkimuksen haastattelut on nauhoitettu ja haastattelunauhoitteet on tallennettu suojatulle verkkolevyasemalle. Haastattelujen litteroinnit on tallennettu Microsoft Word -ohjelmaan tekstimuotoisena ja suojatulle verkkolevyasemalle. Verkkolevyase- malle on pääsy ainoastaan tutkimuksen tekijällä. Litteroidut tekstit ja nauhoitukset hävitetään tutkimuksen valmistumisen jälkeen. Haastattelut ovat luottamuksellisia ja niitä käytetään ainoastaan tutkimustarkoitukseen. Aineistoa käsiteltiin siten, että vah- vat henkilöön liittyvät tunnistetiedot poistettiin tai muutettiin siten, että ketään henki- löä ei voida suoraan tunnistaa aineistosta. Tutkimuksessa ei kerätty eikä käsitelty henkilötietoja. Valmis tutkielma julkaistaan avoimesti verkon välityksellä käytettävänä Open Access -julkaisuna. Open Access -julkaisulla eli avoimella julkaisulla tarkoitetaan verkkojulkaisumuotoa, jossa tieteellinen julkaisu on avoimesti saatavilla ja kaikkien hyödynnettävissä, ilman erillistä korvausta.
Koska tutkimukseni kohdistuu ihmisiin, on eettisyydestä huomioitava erityisesti infor- mointiin perustuva suostumus, luottamuksellisuus sekä yksityisyys. (Hirsjärvi &
