Lapsen osallisuutta koskevia aiempia tutkimuksia

Lastensuojelussa sijoitettujen lasten osallisuutta koskevia tutkimuksia on tehty paljon, sekä kansainvälisesti kuin Suomessakin. Tutkimuksissa on kuitenkin keskitytty enem-män nuoriin ja lastensuojelulaitoksissa asuviin. Perhehoitoa käsitteleviä tutkimuksia ovat tehneet esimerkiksi Kati Kallinen (2019) sekä Taru Kekoni, Janissa Miettinen, Niina Hämäläinen ja Anssi Miettinen (2017). Kallisen (2019) tutkimuksessa käsitellään lasten perhesuhteita ja Kekonin ym. (2017) tutkimuksessa selvitetään kriittisiä teki-jöitä, joilla on vaikutusta perhehoidossa elävien lasten kehitykseen. Merja Pursiainen ja Marjo Vepsäläinen (2007) puolestaan ovat tehneet väitöskirjan lasten osallisuu-desta perhehoidossa. Lyhytaikaista perhehoitoa koskevia tutkimuksia on vähemmän, mutta joitakin tutkimuksia on tehty Pelastakaa lapset ry:n ja Pesäpuu ry:n kehittämis-työnä. Näistä esimerkkinä voidaan mainita Vaattovaaran ja Maulan (2010) tutkimus-työ.

Osallisuutta koskevia tutkimuksia lastensuojelussa ovat tehneet muun muassa Mikko Oranen (2018), Johanna Kiili (2008, 2011), Hannele Forsberg, Aino Ritala-Koskinen ja Maritta Törrönen (2006). Lisäksi Päivi Känkänen (2013) on tutkinut taidelähtöisten

18

menetelmien soveltamista lastensuojeluun, jotta löytyisi lisää keinoja lapsen osalli-suuden kokemusten vahvistamiseen. Oikeustieteellisestä näkökulmasta lapsen etua ja osallisuutta hallinto-oikeuksien päätöksissä on tutkinut Virve-Maria De Godzinsky (2012). Kuitenkaan yksikään näistä osallisuutta koskevista tutkimuksista ei keskity pie-nen lapsen osallisuuteen. Aikaisemmat piepie-nen lapsen osallisuutta koskevat tutkimuk-set on tehty varhaiskasvatuksen näkökulmasta, joten pienen lapsen osallisuuden tut-kiminen lastensuojelussa on tärkeää. Myös kansainvälisesti lapsen osallisuutta lasten-suojelussa on tutkittu lähinnä nuorten osalta.

Tutkimuksissa on selvinnyt, että lapset on tunnistettu osaavina ja sosiaalisina toimi-joina, mutta lastensuojelun käytännön työ on jäämässä tästä jälkeen. Osallistumisen esteiden poistamiseksi sosiaalityöntekijöiden pitäisi pystyä paitsi tunnistamaan lapsia osaavina sosiaalisina toimijoina myös lähestymään heitä tämän mukaisesti. (Bijleveld, Dedding & Bunders-Aelen 2014.) Karen Winterin (2010) tutkimuksen mukaan pienet lapset tulisi nähdä yksilöinä ja sosiaalityöntekijän tulisi pyrkiä luomaan suhde lap-seen, jotta lapsi voisi ilmaista tietonsa ja tunteensa. Kokemus kuulluksi tulemisesta ja siitä, että joku arvostaa lapsen näkökulmia, parantaa lasten yleistä hyvinvointia.

Lastensuojelun asiakkaina olleilla lapsilla ja nuorilla on paljon kokemuksia, ajatuksia ja mielipiteitä. He ovat myös valmiita jakamaan niitä, kun löytyy kiinnostunut kuunte-lija, aikaa ja sopiva ympäristö. Erityisen tärkeänä tutkimuksissa on noussut esiin luot-tamuksellinen suhde omaan sosiaalityöntekijään, mikä ei suinkaan näyttäytynyt itses-täänselvyytenä, vaan pikemminkin tällaisia kokemuksia oli hyvin vähän. (Oranen 2008, Toros 2020, Cossar, Brandon & Jordan 2013.) Lapset toivoivat, että sosiaalityön-tekijät kuuntelevat heitä ja ovat aidosti kiinnostuneita heidän mielipiteistään ja toi-veistaan (Pölkki, Vornanen, Pursiainen, Riikonen 2012).

Lisäksi aiemmassa tutkimustyössä on noussut esiin lasten kokemus siitä, että he eivät saa tarpeeksi ymmärrettävää tietoa heidän elämäänsä liittyvistä prosesseista tai pää-töksistä (Toros 2020.) Cossarin, Brandonin ja Jordanin (2013) tutkimuksessa taas sel-visi, että nuorimpienkin lasten havaittiin olevan ainakin osittain tietoisia

19

lastensuojeluprosessista. Margaret Brucen (2014) tutkimuksessa todettiin myös, että lasten osallisuudessa on paljon kehitettävää. Tutkimuksessa ilmeni lisäksi, että aikui-nen suodattaa ja tulkitsee lapsen kertomaa erityisesti kirjallisiin aineistoihin.

Yksi osallisuuden perusperiaatteista on, että lapsi ymmärtää kysymyksen. Pölkin, Vor-nasen, Pursiaisen ja Riikosen (2012) tutkimuksen mukaan lapset eivät olleet aina ym-märtäneet asioita, joita heille on kerrottu, mutta kysyessä ovat aina saaneet selityk-sen. Perhehoidossa olevat lapset kokivat tulleensa kuulluksi, ja he kokivat pystyvänsä paremmin vaikuttamaan omiin asioihinsa, kun heillä oli tietoa sijoituksen syistä sekä suunnitelmista. (Pölkki, Vornanen, Pursiainen, Riikonen 2012)

Virve-Maria De Godzenskyn (2012) tutkimuksesta selviää, että erityisesti pienten, alle kouluikäisten lasten mielipide jää asiakirjojen mukaan usein selvittämättä. Myös Bijle-veld, Dedding ja Bunders-Aelen (2014) sekä Toros ja Falch-Eriksen (2020) tuovat tutki-mustuloksissaan esiin, että erityisesti pieniä lapsia pidetään kykenemättöminä ilmai-semaan mielipidettään. De Godzenskyn (2012) mukaan syynä voi olla esimerkiksi re-surssipula. Nuorempien lasten kohdalla mielipiteen selvittäminen vaatii selvästi enemmän resursseja kuin isompien lasten kohdalla, koska nuorempien lasten mieli-piteen selvittäminen perustuu esimerkiksi lapsen ja tälle läheisten henkilöiden vuoro-vaikutussuhteiden tarkkailuun, kun taas varttuneempien lasten mielipide selvitetään perinteisesti keskustelemalla.

Pölkki, Vornanen, Pursiainen ja Riikonen (2012) sekä Bijleveld, Dedding ja Bunders-Aelen (2014) nostavat tutkimustyössään esiin, että erityisestä nuorempia lapsia pide-tään haavoittuvina. Tämän lisäksi osallistamista sekä tiedon antamista lapselle voi-daan pitää turvallisuutta heikentävänä. Kuva lapsista haavoittuvaisina sekä suojelun tarpeessa olevana ei kuitenkaan saisi heikentää osallisuutta, koska tutkimukset osoit-tavat, että osallisuus ja tieto myös lisäävät turvallisuutta.

Karmen Torosin ja Asgeir Falch-Eriksenin (2020) tutkimuksen mukaan sosiaalityönte-kijät arvostavat ajatusta lasten osallistumisesta lastensuojelukäytäntöihin. Syinä

20

siihen, että näin ei kuitenkaan käytännössä toimita, näyttäytyivät erityisesti lapsen ikä ja halu suojella lasta. Myös niukat resurssit ja tiukat aikarajat nähtiin lasten osalli-suutta heikentävinä tekijöinä. Lastensuojelutyön selittäminen lapsille on haastavaa, koska siihen liittyy vaikeita käsitteitä. Pölkin, Vornasen, Pursiaisen ja Riikosen (2012) tutkimuksessa nousee myös esiin, ettei sosiaalityöntekijöillä ole riittävästi aikaa, työ-käytäntöjä, taitoja tai käytännön kokemusta, joiden avulla lasten henkilökohtaiset toi-veet, kokemukset ja mielipiteet voitaisiin kuulla ja ottaa huomioon paremmin.

Karen Winterin (2010,194) tutkimuksen mukaan lasten mukaan ottaminen työskente-lyyn ja lasten näkökulmien huomioiminen päätöksenteossa, suunnittelussa ja arvioin-nissa tulisi nostaa keskeiseksi myös nuorempienkin lasten kohdalla. Tämä edellyttää koulutuksen muokkaamista tai tämän kaltaisen erikoisosaamisen kehittämistä sekä aiheen tärkeäksi nostamista myös tutkimuksen ja teoreettisen tiedon saralla. Huoli-matta monista muutoksista lainsäädännössä ja politiikassa, vaatii pienten lasten osal-lisuuden toteutuminen vielä parannuksia käytännössä. Jotta osallisuus tulisi perus-olettamukseksi myös nuorempienkin lasten kohdalla, on sosiaalityöntekijöille tuotava tietoa ja konkreettisia tapoja, joiden avulla suhdetta lapseen voidaan luoda ja panos-taa lapsen osallisuuden toteutumiseen. (Winter 2011, 405.)

21