Tervanpolttoa Karstulassa · DIGI

Kantotervaa poltetaan.

Tervanpolttoa Karstulassa

Ö

joka kesä, mutta kuitenkin niin usein, ettei taito päässyt unohtu­

maan. Olin nuorin pojistapa sain olla mukana heti kun kynnelle kykenin tervanpolttohommissa niinkuin muissakin töissä.

Jos aikoi tervaa kesällä polttaa, oli se otettava jo yhtä vuotta aikaisem­

min suunnitelmiin; piti tietää, mistä sai kannot, sen materiaalin, josta ter­

vaa poltettiin. Täytyi sopia maan­

omistajan kanssa, joka ei aina ollut kovin halukas kannonnostajaa met­

säänsä päästämään. Ehtona oli, ettei puita vioiteta eikä kaadeta. Ei siis voitu käyttää räjähdysaineita kanto­

jen nostossa, vaan oli nosto suoritet­

tava lapio-kirves-kanki-välinein, ts.

hartiavoimia sai käyttää mielensä mukaan.

Kun oli näin saatu kannot tietoon, oli syksyllä aika ruveta niitä nosta­

maan. Se olikin sitten työtä, joka vaa­

ti voimaa ja sisua ja jälleen sisua, ter­

vaskanto kun ei ymmärtänyt mitään puheesta, olipa se miten hyvänlaa­

tuinen tahansa. Lapiolla paljastettiin juurien latvapuolet ja ympärystät, kirveellä juuret poikki, kanki alle, sitten kova nosto, ja niin oli taas raa- ka-ainetta ruukkiin. Tämä on tosin helppoa teoriassa, mutta hieman hankalampaa käytännössä, koska kivisessä maassa kannon pääjuuri

oli hankala hakattava ja katkaistava.

Mutta kun nostajalta ei sisu loppu­

nut, niin aina se kanto viim ein nousi.

Kirveet siinä työssä tylsyi, ja illalla oli aina kova tahkoaminen, että seu- raavaksi päiväksi sai ne edes siedet­

täviin teriin. Kannot kasattiin sitten, ja ajettiin lumien tultua kasoihin ter- vahaudalle.

Kevättalvella seurasi sitten kanto­

jen pieniminen rautakiiloja ja lekaa apuna käyttäen. Vahvemmat olivat ehkä kolme tuumaa paksujapa ne oli tehtävä myös jotenkin suoriksi, että sitten hautaa ladottaessa ne saatiin mahdollisimman tiiviiseen kasaan.

Kaikki kannot eivät tietenkään olleet ehjiä, ts. laho vapaita, ja siksi niistä piti veistää kirveellä laho pois. Tämä siksi, että terva puita pitkin values­

saan tarttui niihin lahokohtiin eikä niistä valunut, vaan paloi taivaan tuuliin.

Edellisen käsittelyn yhteydessä tervakset sitten pinottiin pari metriä korkeisiin pinoihin, joissa ne kevään kuluessa kuivuivat. Näissä pinoissa polttaja sitten mittasi ja arvioi ter­

vaksien määrän, ja tiesi näinollen

"laittoa pohjoa" puumäärän mu­

kaan.

Tervahauta oli ympyrä, n. 8-10 m läpimitaltaan, niin että keskipiste oli kuopassa. Kaltevuus oli n. 15-20 cm metrille. Keskeltä hautaa johti sivul­

le tukki, jossa oli reikä, ja sitä myöten valui terva astioihin. Haudan pohja

oli tiivistetty savella, jotta se ei lä­

päissyt tervaa maahan.

Kun sitten toukotyöt oli keväällä tehty, alettiin haudan lasku, t.s. pui­

den latominen hautaan. Pohja oli ensin puhdistettu ja mahdolliset vuotokohdat korjattu. Pohjapuut pantiin ympyrän muotoon, joiden päälle tarvakset ladottiin siten että ulkokehältä katsottuna puiden päät osoittivat keskelle. Ulkokehän kal­

listuma oli n. 35-40 cm metrille. La­

tomista jatkettiin, kunnes hauta muistutti m uurahaiskekoa m uodol­

taan, kuitenkin niin, että päällys ei ollut keskeltä sivuja korkeammalla.

Hauta peitettiin nyt turpeilla ja mättäillä, alas jätettiin n. 15-20 cm peittämättä, josta sitten sytyttäm i­

nen tapahtui. Odotettiin tavallisesti iltaa ja tuulen tyyntymistä. Kuivat tervakset syttyivät tavallisesti hel­

posti eikä kestänyt kauan ennen­

kuin tuli oli tarttunut koko ympyrän laajuudelta tervaksiin. Silloin se mättäitä peittona käyttäen rajoitet­

tiin kyteväksi tuleksi. Jos ilma oli tyyni edistyi haudan poltto nopeam ­ min. Tuulisella säällä poltto kävi hi­

taammin. Puukangella koeteltiin ul­

kosivuilta, kuinka hiiltym inen edis­

tyi, ja sitä mukaa avattiin tai lisättiin peitettä, mättäitä ja multaa.

Ilman ollessa tyyni voitiin jo toi­

sella vuorokaudella ottaa ensimmäi­

nen hiilen otto. Sitä ennen oli peitto­

na käytetty mätäs jo ehtinyt muuttua

mullaksi, hiiltyä. Tämä kerros otet­

tiin mahdollisimman ohueksi. Iso­

kokoista, pitkävartista ja kolmihaa- raista kuokkaa käyttäen otettiin sit­

ten hiiltynyt kerros pois keon ulko­

pinnalta jälki aina nopeasti peittäen, mättäillä tietenkin, ettei tuli liian no­

peasti etenisi. Kun hiilet oli kuokittu, ne levitettiin puuharavalla, ja samal­

la niissä oleva tuli nopeasti sammu­

tettiin vettä ja vastaa käyttäen. Tässä hiilen otossa piti olla useampia hen­

kilöitä, etteivät hiilet ehtineet pala­

maan. Kun hiilet sitten olivat jäähty­

neet eikä syttymisvaaraa ollut, ne kasattiin niitä varten tehtyyn katok­

seen. Noita hiilenottoja oli useita aina sen m ukaan kuin poltto edistyi.

Kolmen vuorokauden kuluttua alkoi sitten tervan tarkkailu, joko se oli kypsää. Halssissa oli tukinpää.

Tuodakseen nykypäivän nuorten tietoisuu­

teen vanhan esi-isiltä perityn tervanpoltto- taidon päätti mv. N estori Siltanen (vas.) polttaa oikean tervahaudan tilansa mailla Pylkönmäen Puujalassa kesällä -68. Puuhas­

sa avusti vävy Olavi Koivisto. Lisäksi avus­

tajina toimivat myös paikkakunnan muut miehet. Tervaa haudasta valui runsaasti ja se teki hyvin kauppansa.

Siinä olevassa reiässä oli tappi, jota löysäämällä saatiin terva vuota­

maan. Ollakseen kypsää tervan tuli olla paitsi mustaa myös ohuena rih­

mana katkeamatta juoksevaa. Ter­

vaa laskettaessa se oli kuumaa ja haju voimakkaan väkevä. Terva an­

nettiin sitten olla puutynnöreissä viikko toista liikkuttamatta, että ter­

vassa oleva "ku si", kuten sitä tavalli­

sesti sanottiin, ehti selvitä tervasta erilleen. Sitten tämä tervavesi lasket­

tiin tynnörin päässä olevasta reiästä pois, jonka jälkeen terva oli valmista käytettäväksi. Sitä myytiin kotoa (jotkut kauppiaat möivät) sekä vie­

tiin Pohjanmaalle. Muistan vielä hy­

vin, kun vein tervaa Kyyj arvelle, siellä silloin rakennettavan sillan työmaalle.

Tervaksien määrästä ja laadusta

riippui, miten paljon tervaa tuli.

Muistan, että suurin tulos oli siinä 900 litran paikkeilla, pienin taas 350- 400 litraa. Aikaa kului ilmoista ja puumäärästä riippuen 6-10 vuoro­

kautta. Koko se aika piti hautaa tar­

kasti vartioida, että se paloi kytemäl­

lä eikä tuli päässyt ryöstäytymään.

Yöllä kun oli tyyntä, polttaja antoi enemmän lämmintä, mutta tuulisel­

la säällä piti polttaa tukossa. Tästä johtui, että polttaja valvoi aina yöt, ja nukkui päivällä. Apulainen taas val­

voi päivällä ja nukkui yöt.

Sivutuotteena saatu hiili myytiin talollisille, jotka käyttivät sitä pajois­

saan. Huomattavin hiilen käyttäjä Karstulassa oli Peltolan seppä Eelis Savonen. Hänelle vein monta kuor­

maa hiiltä.

Antti Honkonen