ajankohtaista
Gerontologia 4/2017 320
Isovanhemmuus – uusi mahdollisuus vanhemmuuteen
1Isoäitinä ja isoisänä on mah- dollista kokea perhesuhteiden eheytymistä – olla lapsenlap- selle vanhempi, jollainen olisi halunnut olla omalle lapsel- leen. Pohdimme tässä kirjoi- tuksessa isovanhemmuuden merkitystä etenkin silloin, kun menneisyydessä on ollut ih missuhdekarikoita. Elämä vei Seijan ja Leksan kauas omien lasten luota päihtei- den käytön ja asunnottomuu- den, työkiireiden ja avioeron myötä. Tänään lapsenlapsilla on kuitenkin tärkeä merkitys heidän elämässään.
Isovanhemmuuden monet merkitykset
Tilastokeskuksen (2011) mu- kaan vuoden 2011 lopus- sa Suomen väestöön kuu- luvilla 0−17-vuotiailla lap- silla oli yhteensä 468 000 isoisää ja 597 000 isoäitiä.
Isovanhempia on keskimää- rin 2,9 alaikäistä lasta koh-
den. Kehityspsykologi Erik H. Eriksonin (1985) mukaan vanhuudessa ihmisen ”minä”
on joko eheä tai epätoivoinen, ja on aika hyväksyä eletty elä- mä. Tässä elämänvaiheessa onnistuminen tuottaa vii- sautta. Toisaalta menneisyy- den pohdinta voi tuottaa ah- distusta elämästä, jonka olisi voinut elää toisinkin.
Isovanhemmuutta tutki- nut Eeva-Leena Maijala (2011) on pro gradu -tutkielmassaan todennut, että isovanhem- mat saavat paljon voimavaro- ja lastenlastensa myötä. Mer- kittävin voimavaroista on las- tenlasten kanssa oleminen ja yhteinen aika. Sukupolvien välinen kanssakäyminen an- taa uusia kokemuksia ja muis- toja sekä vuorovaikutustaito- ja. Maijala mainitsee isovan- hempien saavan elämäänsä uutta sisältöä, merkityksiä ja ilon aiheita.
Kokemuksellisuus on mer- killepantavaa isovanhemmuu- dessa. Tunteisiin ja kokemuk- siin vaikuttavat ihmisten omat käsitykset itsestään, muista perheenjäsenistä sekä tulevai- suuden ja menneisyyden ulot- tuvuudesta. Suhtautuminen lapsenlapsiin ja isovanhem- muuteen on subjektiivista ja kaikilla isovanhemmilla hyvin erilaista. Isovanhemmuuteen kuuluu erilaisia tunteita ilos-
ta hämmennykseen, eivätkä kaikilla isovanhemmilla lap- senlapset vaikuta omaan elä- mänkulkuun. Huomioitavaa on, että isovanhemmilla on oikeus omaan elämäänsä. Iso- vanhemmuus on yksi rooli li- sää elämässä, se ei ole ihmisel- le ainoa rooli.
Leksa-pappa
Leksa (nimi muutettu) oli lasten syntymän aikaan lä- hes jatkuvasti töissä ja myö- hemmin hän muutti toisel- le paikkakunnalle töihin ja opiskelemaan. Elämää var- josti myös alkoholi. Suhde omiin lapsiin oli vähäinen ja kasvatus jäi vaimon tehtä- väksi. Leksa ei ollut koskaan tavannut omia isovanhem- piaan. Kun tieto lapsenlapsen syntymästä tuli, Leksa pohti, ettei poika anna hänen osal- listua lapsenlapsen elämään ja oli hämmentynyt, kun iso- vanhemmuus onnistuikin ja myös miniä antoi Leksan olla pappa. Kysyttäessä mennei- syydestä Leksa on selvästi pa- hoillaan siitä, miten on elänyt.
Elämä vain luisui muille rai- teille ja omien lasten ja vai- mon kanssa välit viilentyivät.
”... Jotenkin elin vain ittelleni.
Tosin tiesinhän minä, että mui- ja hoitaa lapset hyvin, enhän niiden kanssa oikein koskaan ollut aikaa viettänyt. Tein töitä
1 Kirjoitus on tehty osana Tampereen ammattikorkeakoulun sosiono- mi (ylempi AMK) opiskelijoiden opintojaksoa ”Sosiaalityön ajan- kohtainen tutkimus liittyen huono- osaisuuteen”.
Gerontologia 4/2017 321
ja opiskelin…join, jotenkin kait ettin ittelleni paikkaa...” Leksa yritti parantaa välejä, siinä on- nistumatta. ”Sitten kun tavat- tiin tapeltiin sekä muijan, että lasten kanssa, kun olin kärkäs sanoon, mikä on menny pieleen ja voi hitto en koskaa nähny enkä tajunnu, että minkä hom- man muija oli tehnyt, kun niis- tä oli kasvanut iha viisaita.”
Leksa yrittää peittää katu- mustaan huumorilla: ”Hei, isäänsä tullu, ei hitto ole tul- lu. Kait se oli huonoa omaa- tuntoa ja tiiätkö kateutta, et- ten ollut mukana niitten elä- mässä?” Leksa kokee, ettei men neisyyttä saa korjattua, jos ei elä tässä päivässä. Vas- toinkäymiset on hyväksyttä- vä nyt sellaisina, kun ne tule
-
vat. Leksa tapaa lapsenlas- taan noin kerran kuussa, to- sin soittelevat ja skypettelevät viikoittain. Hän kokee, että näin on hyvä, sillä jos näkisi liian usein, voisi menneisyys tulla heidän väliinsä.
Seija-mummo
Isovanhemmuus elämänkoke- muksen ja turvan siirtäjänä korostuu usein päihteiden käyttäjien suvuissa ja suku- puussa. Tuetun asumisen yksi- kössä asuva, päihdeongelmai- nen Seija on menettänyt omat vanhempansa jo nuorina, eikä ole koskaan saanut tuntea iso vanhempiaan. Kuitenkin myös hän näkee isovanhem- muuden tärkeänä voimavara- na ja haluaa itse olla mukana
lastenlastensa elämässä. Hän on puhelimitse viikoittain yh- teydessä tyttäreensä ja lapsen- lapsiinsa. ”Kyl se on ihan hienoa, että noita pikkuisia on. Kyl mä välillä ihan niitten kanssa jut- telen ja nehän ihan sitte kanssa vastailee.”
Tytär lapsineen vierailee Seijan luona, mutta koska he asuvat kaukana vierailuja tehdään harvoin. Seija haa- veilee omasta kodista, jossa lapsenlapset voisivat kyläillä useammin ja viipyä pidem- pään. ”Kun noi lapsenlapset- kin, kun ne käy kylässä, kun tää on niin pieni, niin ne niinku suunnilleen puoli tuntia viipyy ja sitten niinku heippa mum- mi… Ku eihän tänne mahu.
Sen takia mä haluaisin isom- man kämpän, että ne voisi olla vaikka muutaman päivän mun luona.” Vaikka pienet lapsen- lapset eivät ole kiinnittäneet huomiota siihen, että mum- mo asuu tuetun asumisen yk- sikössä, on se Seijan mukaan vaikuttanut isoäitiyteen. ”On se vaikuttanut aika hurjasti, kun ei saa olla niitten pikkus- ten kanssa sillai… Et ne niinku vois olla mun luona yötä niinku yleensä isovanhemmille tapah- tuu. Mutku mä oon aina jossain helkkarin asuntolassa.”
Seijan mukaan hänen men - neisyytensä ei asumismuotoa lukuun ottamatta rajoita iso- äitinä olemista, vaan hän pys- tyy olemaan sellainen mum- mo kuin haluaa. Lastenlasten kanssa ei ole puhuttu men-
neisyydestä, jotta se ei aiheut- taisi välien katkeamista. Lap- senlapset ovat hänelle voima- vara, joka auttaa ”tsemppaa- misessa”, alkoholin käytön rajoittamisessa ja itsestään huolehtimisessa. ”Sen takia, että pikkuisia on, niin pitää vähän rajoittaa noita juttuja, että pysyy vähän terveempänä.”
Seija puhuu asumisyksikkön- sä henkilökunnalle mielellään lapsenlapsistaan ja esittelee heidän kuviaan.
Tämä päivä on toivoa täynnä Niin Leksa kuin Seijakin tuo- vat esille ajatuksen keskitty- misestä nykyisyyteen: men- nyttä ei voi korjata, mutta tänään voi tehdä oikeita rat- kaisuja. Lapsen varaukseton hyväksyntä synnyttää posi- tiivisia tunteita heitä kohtaan ja rakentaa omanarvontun- toa. Lapsissa nähdään suvun jatkuvuus ja heille kerrotta- vat myönteiset tarinat men- neisyydestä rakentavat myös kertojalleen positiivisempaa minäkuvaa. Läheisten osoit- tama hyväksyntä, arvostus ja rakkaus synnyttävät toivon.
Menneisyydestä huolimatta isovanhempi voi tänään tu- kea lapsiaan heidän kasvatus- tehtävässään.
Anne Niemi Piia Toivonen Marjo Perkiö
Heli Mustakallio-Huju Merja Sinkkonen
Tampereen ammattikorkeakoulu
Gerontologia 4/2017 322
Kirjallisuus
Erikson, E. (1985). Lapsuus ja yh- teiskunta. Helsinki: Gumme- Maijala, E-M. (2011). Isovan-rus.
hemmuus elämänvaiheena. Pro gradu -tutkielma, kasvatustie- teiden tiedekunta, Lapin yli- opisto.
Tilastokeskus (2011). Vuosikat- saus. Yli puolella 60-vuo- tiaista on alaikäisiä lapsenlap- sia. Osoitteessa http://tilasto- keskus.fi/til/perh/2011/02/
perh_2011_02_2012-11-09_
kat_008_fi.html
