Antiikin askeesi ja itsestä huolehtimisen etiikka näkymä

(1)

T&E 1/07 • ESITTELYJÄ JA ERITTELYJÄ

MICHEL FOUCAULT: L’Her- méneutique du sujet – Cours au Collège de France 1981–

1982. Gallimard ja Seuil, Pa- ris 2001.

MICHEL FOUCAULT: The Her- meneutics of the Subject – Lectures at the Collège de France 1981–1982. Palgrave Macmillan, New York 2005.

Michel Foucault’n tuotantoon ilmestyi sen loppuvaiheessa uusi aihepiiri: antiikki. Filo- sofisten, kaunokirjallisten ja lääketieteellisten tekstien kautta hän tutki etenkin antiikin sukupuolietiikkaa sekä filosofian harjoittamisen käytän- töjä. Foucault korosti myös antiikin filosofian merkitystä omalle ajattelulleen. “Subjek- tin hermeneutiikka” (L’Her- méneutique du sujet) esit- telee sekä Foucault’n antiikin tulkintojen metodia ja sisäl- töä että hänen omaa myö- häisfilosofiaansa, joka kehit- tyi vuoropuhelussa antiikin tekstien kanssa.

“Subjektin hermeneutiikka”

on luentosarja, jonka Fou- cault piti Collège de Frances- sa 1981–1982. Foucault, jonka oppituoli oli hänen omas- ta toivomuksestaan nimetty

“ajattelujärjestelmien histori- aksi”, luennoi Collège de Fran- cessa vuodesta 1971 kuolin- vuoteensa 1984 asti. Viime vuosina näitä luentosarjoja on sekä julkaistu ranskaksi että käännetty englanniksi. “Sub- jektin hermeneutiikka” on en- simmäinen ja toistaiseksi ai- noa julkaistu antiikkia käsit- televä luentosarja. Collège de Francen luennoilla opettajien odotettiin käsittelevän käyn- nissä olevaa tutkimustaan eli

“tiedettä luomassa itseään”.

Luennoidessaan antiikin teks- teistä Foucault esitteli omaa filosofista työtään, joka hä- nen myöhäisfilosofiassaan suu- rimmaksi osaksi koostui hä-

nen antiikintutkimuksistaan.

Foucault korostaa “Subjek- tin hermeneutiikassa”, kuten myös monissa 80-luvun artik- keleissaan ja haastatteluissaan, olevansa kiinnostunut ennen kaikkea totuuden ja subjektin välisestä suhteesta sen erilaisissa historiallisissa muodois- sa. “Subjektin hermeneutiikassa” hän tutkii tätä suhdetta antiikin filosofiassa, jota hänen mukaansa luonnehti pyrkimys itsestä huolehtimiseen (epime- leia heautou). Foucault’n mu- kaan kyseessä on “tietty tapa tarkastella asioita, kohdata maailma, toimia [...]. Epime- leia heautou on asenne: suh- teessa itseen, suhteessa toisiin ja suhteessa maailmaan.

[...] Epimeleia heautou merkit- see aina myös tiettyjä toimia, joissa itse harjoittaa, muokkaa, puhdistaa, muuttaa ja muotoilee itseään.” (LHS 12–

13; HS 10–11.)¹

Foucault väittää, että itsestä huolehtiminen määritti filo- sofiaa kautta antiikin, mutta etenkin hellenistis-roomalaisessa ajattelussa se muodostui erityiseksi kulttuuriseksi ilmiök- si ja tapahtumaksi (événement), joka ei ole kiinnostava ainoas- taan aatehistoriallisena aika- kautena vaan merkittävänä vaiheena historiassa, jossa län- simainen subjekti on muo- dostunut. Hän esittää: “Näh- däkseni kaikessa ajattelun historiassa on panoksena, haas- teena nimenomaan tavoittaa hetki, jolloin [...] kulttuurinen ilmiö on tosiasiallisesti syntynyt ajattelun historiaan, rat- kaiseva hetki, jolla on yhä merkitystä nykyiselle subjektina olemisen tavallemme.”

(LHS 11; HS 9.)

Foucault soveltaa antiikin tekstien tulkintaan aiemmis- sa teoksissaan muotoilemiaan käsitteitä ja menetelmiä. Pa- luu antiikkiin on osa subjektin genealogiaa, jonka hän

ajattelunsa myöhäisvaihees- sa ilmoitti tutkimuskohteek- seen. Subjektin genealogia on historiallista tutkimusta sii- tä, kuinka tietyn aikakauden käsitykset, käytännöt, valta- suhteet ja totuudet myös tuot- tavat tietynlaisia subjekteja.

Esimerkiksi seksuaalisuut- ta säätelevät ja ohjaavat yh- teiskunnalliset käytännöt vai- kuttavat ihmisen kokemuk- seen itsestään seksuaalisena subjektina ja tietynlaisen sek- suaali-identiteetin kantajana.

Foucault ei lue antiikin teksteistä mielenfilosofista teo- riaa, vaan käytäntöjä, joilla omana aikanaan on tosiasiallisesti vaikutettu subjektiu- den muotoihin. Foucault tarkastelee antiikin filosofista askeesia (askesis), jota hän käsit- telee itsetekniikoiden (techni- ques de soi), itsekäytäntöjen (pratiques de soi) tai aikalais- taan, antiikintutkija Pierre Ha- dot’ta seuraten henkisten har- joitusten (exercices spiritu- els) käsitteiden avulla. Tällai- sia tekniikoita olivat erilaiset filosofiset elämäntavat, mie- tiskelyharjoitukset ja muut filosofiset menetelmät, joiden tavoitteena oli filosofisten oppien sisäistäminen siten, että ne muodostuvat osaksi har- joittajansa ajattelu- ja elämän- tapaa. Sokrateen henkilöhah- mo toimii esimerkkinä elämän- taidon opettajasta, joka ei luen- noinut puhekumppaneilleen filosofisia dogmeja, vaan ky- selymenetelmänsä avulla yritti auttaa heitä tutkimaan omia ajattelutapojaan ja uskomuksiaan. Hellenistis-roomalaisen kauden filosofiakoulut mark- kinoivat itseään terapioina, jotka auttaisivat harjoittajiaan tavoittelemaan onnellista ja tasapainoista elämää.

Eräs antiikintutkimuksen kannalta merkittävä puoli Foucault’n tulkinnassa on juuri huomion kiinnittäminen

(2)

käytäntöihin ja harjoituksiin.

Hän analysoi antiikin filosofioita etenkin siitä näkökulmasta, kuinka filosofiset käsitykset pantiin käytäntöön erilaisissa harjoituksissa (stoalaisessa as- keesissa) tai oppilaan ja opet- tajan välisessä eroottisessa suhteessa (Sokrates ja Alkibiades).

Foucault tarkastelee “Subjek- tin hermeneutiikassa” itsestä huolehtimisen aihepiiriä kol- messa eri muodossa, jotka si- joittuvat ajallisesti Kreikan klas- siselta kaudelta varhaiskeski- ajalle. Sokrateen ja Platonin filosofia, hellenistis-roomalaiset filosofikoulut ja varhainen kristillinen kulttuuri edustavat Foucault’n mukaan kolmea eri- laista järjestelmää, joissa ihmi- siä opastettiin erilaisin keinoin muokkaamaan itseään ja huo- lehtimaan sielustaan. On sel- vää, ettei näiden kolmen kauden väliin sijoittuvissa kään- teissä ole kyse kronologisista siirtymistä, sillä esimerkiksi hellenistis-roomalaiset ja varhais- kristilliset ajattelijat toimivat osit- tain samaan aikaan ja vaikutti- vat myös toisiinsa. Foucault tarkastelee siirtymiä erilaisista ajattelujärjestelmistä ja hengel- lisyyden käytännöistä toisiin sekä niihin liittyviä erilaisia tapoja sitoa yhteen subjekti ja totuus. Analyysi tuo esiin kään- nöksiä ja suunnanmuutoksia, mutta myös jatkuvuuksia ja uudelleentulkintoja. Foucault tarkastelee eri itsestä huolehtimisen muotoja suhteessa ruu- miista huolehtimiseen ja lää- ketieteeseen (dietetiikka), hal- litsemiseen ja poliittisiin rooleihin (ekonomiikka) sekä rak- kauteen ja sukupuolielämään (erotiikka). Tämä näkökulma muodostaa yhtymäkohdan Nau- tintojen käyttöön ja Huoleen itsestä (Seksuaalisuuden his- torian osat II ja III), joissa Foucault tarkasteli antiikin sukupuolietiikkaa näiden aihe- alueiden kautta.

R RR

RRA K K A U SA K K A U SA K K A U SA K K A U SA K K A U S T I E N ÄT I E N ÄT I E N ÄT I E N ÄT I E N Ä I T S E T I E T O O N I T S E T I E T O O N I T S E T I E T O O N I T S E T I E T O O N I T S E T I E T O O N D I A L O G I S S A D I A L O G I S S A D I A L O G I S S A D I A L O G I S S A D I A L O G I S S A A

AA A

AL K I B I A D E SL K I B I A D E SL K I B I A D E SL K I B I A D E SL K I B I A D E S I I I I I

Foucault keskittää tarkastelun- sa klassisen Kreikan itsestä huolehtimisen filosofiasta lä- hinnä pitkään analyysiin Alki- biades I -dialogista. Dialogi sisältyy Platonin korpukseen mutta monet tutkijat pitävät sitä epäperäisenä. Uusplato- nisteille Alkibiades oli tärkeä dialogi, josta Platonin filosofian opiskelu kuului aloittaa.

Foucault’lle Alkibiadeen ja Sok- rateen vuoropuhelu edustaa esimerkillistä itsestä huolehtimisen filosofian oppituntia.

Dialogissa Alkibiades ku- vaillaan komeaksi nuoreksi mieheksi, jolla on kunnianhi- moiset aikeet mennä mukaan politiikkaan. Ajautuminen kes- kusteluun Sokrateen kanssa kuitenkin osoittaa, ettei Alkibiadeella ole aavistustakaan niistä asioista, joista hän oli menossa puhu- maan Ateenan kansankokouk- seen – esimerkkinä voidaan mai- nita oikeudenmukaisuus. Alkibia- des huomaa omien mielipi- teidensä ja uskomustensa olevan ristiriitaisia: hän oli kuvi- tellut tietävänsä, mitä tarkoit- tavat oikeudenmukainen, hyvä ja hyödyllinen, mutta ei to- dellisuudessa tiennytkään. Kun Alkibiadeen tietämättömyyden tila on käynyt ilmi, Sokrates kysyy: “No hyvä. Mitä sitten ajattelet itsestäsi? Aiotko py- syä sellaisena kuin olet, vai haluatko ryhtyä johonkin?”

(119 a.)² Se, mihin Alkibia- deen olisi ryhdyttävä, on nou- dattaa Delfoin oraakkelin käs- kyä “Tunne itsesi!” (gnôthi seauton) sekä alkaa kantaa huolta itsestään (epimeleia he- autou), jotta hän olisi valmis poliittiseen elämään.

Foucault’n tulkinta dialogista korostaa itsestä huolehtimisen suhdetta itsetietoon,

kasvatukseen, erotiikkaan ja politiikkaan. Ensimmäinen ja laajin aihepiiri muodostuu dialogin kahden kehotuksen, it- sestä huolehtimisen ja itsen tuntemisen, välisen suhteen sekä dialogin minuuskäsityk- sen tarkastelusta. Foucault väit- tää, että vaikka dialogissa kes- kustellaan pitkään siitä, mitä itse on ja miten tieto siitä on mahdollista, käsky “tunne itsesi!” asettuu perustavamman tavoitteen alaisuuteen. Fou- cault’n mukaan dialogin ensi- sijaisena sisältönä on osoittaa itsestä huolehtimisen tärkeys.

Jotta Alkibiades osaisi tule- vaisuudessa hallita muita, tulee hänen ensin kiinnittää huomiota omaan sieluntilaan- sa, tietämättömyyteensä ja ris- tiriitaisiin käsityksiinsä. Oman itsen työstäminen edellyttää itsetuntemusta. Sokrateen sa- noin: “Voimmeko siis kos- kaan tietää, mikä taito tekee meidät itsemme paremmiksi, ellemme tiedä, mitä me itse olemme?”, mihin Alkibiades vastaa: “Ei se ole mahdollista.” (128 e–129a.)

Mutta mihin viittaa käskyn

“Tunne itsesi!” persoonapro- nomini heauton? Minuuden filosofisen ongelman esiin nos- taminen on antiikin filosofian tutkimuksen kannalta kiinnostava teema “Subjektin hermeneutiikassa”. Foucault paneu- tuu dialogin kohtaan, jossa Sokrates ja Alkibiades sel- vittävät itsen ja itselle kuulu- van eroa. Sokrates kysyy:

“Mutta sanopa, kenelle sinä nyt puhut? Minulleko?”, johon Alkibiades vastaa: “Si- nulle” (129 b). Tämän jälkeen keskustelijat toteavat, että pu- huja on eri asia kuin käyt- tämänsä sanat ja että ylipään- sä ihminen itse on eri asia kuin se, mitä hän käyttää tai mikä hänelle kuuluu, kuten sanat, vaatteet tai rahat. Myös ruumis on jotakin ihmiselle

(3)

kuuluvaa, käytettävä väline, eikä siis ihminen itse (129 a–e).

Foucault tulkitsee, että avain dialogin minuuskäsitykseen löytyy verbistä “käyttää” (khra- omai). Minuus samastuu dia- logissa sieluun, mutta ei sieluun substanssina vaan subjektina, toimijana, joka käyt- tää ruumista. Minuus tulee tällöin Foucault’n mukaan mer- kitsemään yksilön toimintata- poja ja suhtautumista itseen- sä, vartaloonsa, toisiin ihmi- siin ja maailmaan ylipäänsä.

Huoli itsestä eroaa näin ollen muista tiedon aloista, kuten lääkintätaidosta, taloudenhoi- dosta ja ruumiillisesta rak- kaudesta, koska ne keskitty- vät vain ihmiselle kuuluvaan, eivät ihmiseen itseensä. Ku- ten Epiktetos toteaa, kun Sok- rates kehottaa Alkibiadesta:

“Koeta nyt siis olla niin kau- nis kuin mahdollista”, ja Alki- biades lupaa sitä yrittää (131 d), ei tämä tarkoita, että Alki- biadeen tulisi “kammata ki- haransa ja nyppiä säärikar- vansa”³ – nuorukainenhan ku- vailtiin dialogissa muutenkin esimerkillisen komeaksi. It- sestä huolehtimisen tavoitteena on tehdä meistä kauniita sen kautta, että tulemme mah- dollisimman hyviksi toimin- nan subjekteiksi.

Toinen Foucault’n Alkibi- ades-tulkinnan keskeinen ai- hepiiri on kasvatus. Dialogis- sa osoitetaan Alkibiadeen kas- vattajien ja huoltajien kelvot- tomuus, sillä hehän ovat an- taneet oppilaansa ajautua on- nettomaan tietämättömyyden tilaansa. Samalla osoitetaan Alkibiadeen olevan oikeanlaisen kasvatuksen tarpeessa.

Foucault painottaa toisen roolin merkitystä itsestä huolehtimisen etiikassa: Alkibiades ei voi tulla hyväksi ihmiseksi yksin. Sokrates esittää asian silmämetaforan avulla. Silmä- hän ei voi katsella suoraan

itseään vaan se tarvitsee tätä varten peilin. Sokrateen mukaan paras peili on sellainen, joka on samanlainen kuin asia, jota se heijastaa – tässä tapauksessa siis toinen silmä.

Kuten itseään voi katsoa silmiin toisen silmien kautta, sielu näkee itsensä parhaiten toisen sielun kautta, ja nimenomaan katsomalla sielun korkeinta osaa eli viisautta.

(130 c – 131 a.) Oppiakseen tuntemaan itsensä Alkibiades tarvitsee filosofin, viisauden rakastajan, joka välittää hä- nen sielustaan ja tarjoaa peilin sielun kaunistamisen tar- peisiin.

Tästä päästään Foucault’n tulkinnan kolmanteen pää- kohtaan: erotiikkaan. Fou- cault’n mukaan Sokrates on erityisasemassa Alkibiadeen henkisessä kasvatuksessa nimenomaan tämän rakastaja- na. Siinä missä Alkibiadeen muut rakastajat, joita hänellä kerrotaan olleen suuri jouk- ko, olivat rakastaneet vain hänen ruumistaan, Sokrateen rakkaus ei kohdistu vain johonkin Alkibiadeelle kuuluvaan vaan häneen itseensä.

Alkibiadeen eroottisen tee- man analyysin pohjalta Fou- cault esittää, että klassisessa Kreikassa pedagogiikka ja erotiikka kietoutuivat yhteen. Hel- lenistis-roomalaiseen kulttuuriin siirryttäessä tapahtui kään- ne, jossa eroottiset suhteet erkanivat kasvatuksellisesta tehtävästä.

Neljäs Foucault’n painot- tama aihepiiri on politiikka.

Kuten Valtiossa, tässäkin dialogissa ihminen samastetaan valtioon. Tämä käy ilmi Sok- rateen tärkeässä repliikissä:

“Ei siis pidä, rakas Alkibia- des, pyrkiä saattamaan itseään enempää kuin valtiotakaan tyrannin valtaan, vaan hy- veen hallittavaksi, jos halu- taan elää onnellisesti” (135

b). Alkibiades on itseaiheute- tussa orjuuden tilassa ja tästä tilasta eroon pääseminen on edellytys sekä hänen omalle onnellisuudelleen että hyveel- liselle valtion asioiden hoita- miselle. Foucault’n mukaan Alkibiadeessa itsestä huoleh- timisen etiikka pohjimmiltaan tähtääkin juuri poliittiseen elä- mään ja toisten hallitsemi- seen.

Dialogin lopussa Sokrates kertoo pelkäävänsä, että Atee- nan julkinen elämä lopulta sittenkin tempaa Alkibiadeen mukaansa, pois itsestä huolehtimisen elämäntavasta. His- torian valossa Sokrateen ou- nastelut pitivätkin paikkan- sa, sillä Alkibiades oli tyran- nimainen johtaja, joka syyl- listyi poliittiseen kieroiluun ja verisiin sotaretkiin. On yl- lättävää, että Foucault ei kiin- nitä huomiota Alkibiadeen to- delliseen henkilöhahmoon, vaikka hän korostaakin dialogin poliittista teemaa ja Al- kibiadeen valinta Sokrateen keskustelukumppaniksi vaikuttaisi dialogin tulkinnan kannalta olennaiselta.

Foucault’n Alkibiades-tul- kinnan tekeekin välillä vai- keaselkoiseksi juuri se, ettei pitkän ja yksityiskohtaisen analyysin tarkoituksena lopulta olekaan puhua dialogista sinänsä, vaan sen kautta koko Sokrateen ja Platonin edustamasta filosofian perin- teestä ja koko itsestä huolehtimisen kulttuurista klassisen kauden Kreikassa. Erityisesti erotiikan ja kasvatuksen suhteen, toisen roolin sekä minuuden ongelman korosta- minen tekevät Foucault’n ana- lyysista kiinnostavan Alkibi- ades-tulkinnan. Ongelmallisel- ta sen sijaan tuntuu, että Fou- cault katsoo dialogin edusta- van kokonaista aikakautta ja filosofista perinnettä. Analyysi Alkibiadeesta tuntuu toimivan

(4)

aivan eri tasolla kuin hellenistis-roomalaisen kauden tar- kastelu, jota Foucault tekee valtavan tekstiaineiston kautta ja jonka yhteydessä hän painottaa filosofisissa teksteis- sä esitettyjen ajatusten käy- tännön merkitystä kyseisten filosofioiden harjoittajille.

Alkibiadeen avulla Foucault haluaa tuoda esiin näkemyk- sensä totuuden ja subjektin suhteesta klassisen Kreikan itsestä huolehtimisen etiikassa. Itsestä huolehtiminen edel- lyttää itsen työstämistä, muu- tosta, kasvua ja kasvatusta.

Vain itsensä tunteva ja itses- tään huolehtiva ihminen on kykenevä saavuttamaan totuuden, Alkibiadeen tapauksessa ymmärtämään, mitä ovat oikeudenmukaisuus ja hyvyys.

Toisaalta myös totuus muuttaa subjektia tulemalla osaksi häntä.

Foucault kutsuu länsimai- sen historian “kartesiolaisek- si hetkeksi” sitä käännettä, kun subjektin ja totuuden väli- sestä suhteesta tulee ennen kaikkea tiedollinen ongelma.

Arnold I. Davidson huomaut- taa esipuheessaan “Subjektin hermeneutiikan”, englannin- kieliseen laitokseen, ettei kar- tesiolaista hetkeä tulee ym- märtää niinkään ajalliseksi vaan käsitteelliseksi muutokseksi.

Tähän käänteeseen liittyy Fou- cault’n mukaan se, että länsi- mainen filosofia on etään- tynyt itsestä huolehtimisen tehtävästä ja alkanut korostaa tietoa. Käsky “Tunne itsesi!”

on historian saatossa sysän- nyt syrjään kehotuksen “huo- lehdi itsestäsi!”. Alkibiades- analyysin on tarkoitus osoittaa, että antiikissa näiden ke- hotusten välinen suhde oli päinvastainen: itsetieto oli alis- tettu korkeammalle päämää- rälle, itsestä huolehtimisen etiikalle.

H HH

HHE L L E N I S T I SE L L E N I S T I SE L L E N I S T I SE L L E N I S T I SE L L E N I S T I S--- R O O M A L A I N E N R O O M A L A I N E N R O O M A L A I N E N R O O M A L A I N E N

R O O M A L A I N E N I T S E S T ÄI T S E S T ÄI T S E S T ÄI T S E S T ÄI T S E S T Ä H U O L E H T I M I S E N

H U O L E H T I M I S E N H U O L E H T I M I S E N H U O L E H T I M I S E N H U O L E H T I M I S E N K U L

K U L K U L K U L

K U L TTTTT AAAAA---A I K AA I K AA I K AA I K AA I K A

“Subjektin hermeneutiikan” pai- nopiste sijoittuu hellenistis-roomalaisen kauden filosofiakoulujen tarkastelulle. Eniten huomiota saavat stoalaiset. Fou- cault tarkastelee myös epiku- rolaisia ja kyynikoita, mutta esimerkiksi skeptikoita hän ei edes mainitse. Valikoivuus sekä aineiston että teemojen suhteen onkin “Subjektin her- meneutiikkaa” lukiessa silmiin- pistävää. Aristoteleen Foucault sivuuttaa vain lyhyellä huo- mautuksella, että Aristoteles sijoittuu antiikin itsestä huolehtimisen perinteen ulkopuo- lelle. Filosofiakoulujen yhtey- dessä Foucault keskittyy tar- kastelemaan etiikkaa eikä juu- rikaan tuo esiin koulujen eh- dottamien eettisten käytäntö- jen teoreettisia perusteluja.

Foucault kutsuu hellenistis-roomalaista kautta “itsestä huolehtimisen kulta-ajaksi”.

Tämän kauden filosofiakou- luissa itsestä huolehtiminen muodostui filosofian ensisi- jaiseksi päämääräksi ja jopa olemassaolon oikeutukseksi.

Foucault kiinnittää erityisesti huomiota siihen, että tällä kaudella kehitettiin uuden- laisia filosofisia elämäntapoja ja itsetekniikoita.

Hellenistis-roomalaisessa filosofian harjoittamisessa oli Foucault’n mukaan kyse “itse- subjektivaatiosta”. Filosofisten käytäntöjen tarkoituksena oli muokata harjoittajistaan eetti- siä, oikein toimivia ja hyvään elämään kykeneviä subjekteja. Itsetekniikoiden avulla filosofian opit (Foucault’n ter- mein tosi diskurssi) pyrittiin ottamaan osaksi omaa itseä.

Opinkappaleita ei siis opis- keltu teoreettisen tiedon vuok- si, vaan oppien sisäistämisen

oli tarkoitus muuttaa ihmisen tapoja, reaktioita, asennetta sekä käsityksiä maailmasta ja itsestään. Foucault korostaa filosofian harjoittamisen täh- dänneen kokonaisvaltaiseen muutokseen: itsestä pyrittiin tekemään subjekti, joka mah- dollisimman hyvin toteuttaa ihmiselle maailmassa varattu- ja korkeimpia päämääriä. Stoa- laisen ideaaliviisaan tuli il- mentää kaikissa toimissaan ja arvostelmissaan sitä, että hän on oivaltanut maailmankaik- keuden järkevän luonteen.

Stoalaisissa itsetekniikois- sa sisäistettävä totuus ei täytä niinkään episteemisen kuin filosofisen tiedon kriteereitä.

Foucault hyödyntää tässä ranskan kahta “tiedon” käsitettä.

Käsitteellä connaissance hän tarkoittaa tietoa, joka pyrkii tarjoamaan luotettavan ku- vauksen kohteestaan, mutta joka jää ihmiseen itseensä nähden ulkokohtaiseksi, ja käsitteellä savoir filosofista tietoa, jonka kriteerit muodostuvat sen kyvystä vaikuttaa ihmisen elämään ja ajatteluta- poihin. Foucault tähdentää, että kyse on kahden tietämi- sen tavan erosta. Myös con- naissance-tyylinen tieto voi kohdistua ihmisen sisäisiin asioihin, kuten sieluun, mie- lenliikkeisiin ja haluihin. Ih- minen voi objektivoida itsen- sä tiedon kohteena. Hellenis- tis-roomalaisissa filosofiakou- luissa ihmistä taas opetettiin subjektivoimaan itsensä filosofisten ihanteiden mukaisesti.

Tällaisessa prosessissa hyö- dynnettävää tietämystä Fou- cault kutsuu savoiriksi.

Foucault antaa erityistä pai- noarvoa vaikutelmien hallitsemisen harjoittelulle. Stoalai- nen Epiktetos vertasi tällaisia harjoituksia yövartijaan, joka päästää ohitseen vain ne, joilla on paperit kunnossa, ja valvoo, ettei kukaan pääse

(5)

ESITTELYJÄ JA ERITTELYJÄ • T&E 1/07

asiatta livahtamaan sisälle.⁴ Harjoituksen tarkoituksena oli käsittää mieleen saapuvat vai- kutelmat ilman vääristyneitä tulkintoja siitä, että vaikutelmien kohteet saattaisivat vaikuttaa ihmisen mielenrauhaan ja hyveellisyyteen. Eräs Fou- cault’n analysoima vaikutel- matekniikka on stoalainen harjoitus, jossa torjuttiin mie- likuvaa kuoleman pelottavuu- desta. Tällaisessa “tulevan pa- han mietiskelyssä” (praeme- diatio malorum) kuvitellaan yleisesti pahana pidettävä asia, kuten kuolema, ja tarkastel- laan sitä stoalaisten oppien valossa. Tälloin käy ilmi, ettei asia sittenkään ole paha. Näin asioiden todellinen luonne oli tarkoitus erottaa meidän niihin heijastamistamme käsi- tyksistä. Esimerkillinen kuoleman mietiskelijä stoalaisten keskuudessa oli keisari Mar- cus Aurelius. Itselleen kirjoit- tamassaan muistikirjassa (It- selleni) Marcus pohtii kuole- vaisuuttaan ja vakuuttaa itselleen, että luonnon välttämät- tömyytenä kuolema ei ole pelottava asia. Kuoleman pi- täminen silmien edessä toimii kehotuksena tavoitella viisautta ja hyvettä joka hetki, kuin loppu olisi jo käsillä.⁵ Foucault’n mukaan filosofiakoulujen itsetekniikoille onkin erityistä, ettei niitä harjoitettu suhteessa transsendent- tiin (ideoiden maailmaan tai tuonpuoleiseen) vaan pyrki- myksessä elää mahdollisim- man hyvin maailmassa tässä ja nyt.

Kuten aikaisemmissa historiallisissa tutkimuksissaan hulluudesta, rikollisuudesta ja seksuaalisuudesta, myös antiikin filosofisten käytäntöjen analyysissa Foucault kiinnit- tää huomiota erityisten, his- toriallisten prosessien vaiku- tuksiin ihmisen ruumiiseen.

Foucault tarkastelee erilaisia

ruumiillisia itsetekniikoita, kuten ruoasta, juomasta tai sek- sistä pidättäytymistä. Vaikka stoalaiset pitivät ruumista hy- veen kannalta toissijaisena, hyveellistä elämää tavoiteltiin ruumiillisen askeesin kautta. Stoalaiset pyrkivät ottamaan filosofiset opit eläväksi osaksi omaa itseään. Oppien sisäistämistä koeteltiin fyysi- sissä harjoituksissa: puutetta tulee voida kestää ajattele- matta sen olevan itsessään paha asia. Foucault’n mukaan erona klassisen Kreikan perintöön onkin ruumiin il- mestyminen filosofisen itses- tä huolehtimisen kohteeksi.

Dietetiikasta tulee osa filosofian harjoittamista, filosofien ja lääkärien toiminta-alueet lähenevät toisiaan.

Toisin kuin Platon, joka rajasi filosofoinnin valtion hal- litsijoiden tehtäväksi ja etuoi- keudeksi, hellenistis-roomalaiset filosofit katsoivat itsestä huolehtimisen tehtävän kuu- luvan kaikille. Stoalaisilla tämä liittyi yhtäältä ajatukseen kaik- kien ihmisten yhtäläisestä ra- tionaalisesta luonnosta ja toisaalta näkemykseen, ettei uto- pistista ideaaliviisasta lukuun ottamatta kukaan toteuta ratio- naalista olemustaan oikein.

Foucault yhdistää tämän aja- tuksen käsitteeseen stultitia (hulluus, malttamattomuus, jär- jettömyys). Stultus on ihmi- nen, joka ei vielä ole huoleh- tinut itsestään ja joka elää väärien käsitysten vallassa, harkitsemattomana ja tuntei- den tempomana. Stultuksen tulisi muuttaa uskomuksiaan ja ajattelutapojaan päästäk- seen eroon kurjasta olotilas- taan ja tavoitellakseen hy- veellistä elämää. Tätä muu- tosta hän ei kuitenkaan saa aikaan yksin: stultus tarvitsee mestarin.

Kuten Alkibiades-tulkinnassaan, Foucault kiinnittää myös

hellenistis-roomalaisten filosofiakoulujen yhteydessä huomiota filosofian harjoittamisen yhteisölliseen puoleen ja siihen sisältyviin sosiaalisiin suhteisiin. Hellenistis-rooma- laisella kaudella filosofisen kasvatuksen tehtävä siirrettiin Foucault’n mukaan rakkaus- suhteista ystävien, kirjeenvaih- totoverien tai mestarin ja oppilaan välisiin suhteisiin. Opet- taja–oppilas-suhteen pedagogiikka ei Foucault’n mukaan enää liity erotiikkaan vaan uudenlaisiin hyveisiin ja itse- tekniikoihin: opettajalla toden puhumiseen (parrêsia) ja avoi- muuteen, oppilaalla kuunte- lemiseen, muistamiseen ja oppien toistamiseen esimerkiksi henkilökohtaisen muistikirjan (hypomnêmata) avulla. Fou- cault analysoi myös epikuro- laista ystävyyttä filosofian harjoittamisen tekniikkana.

K K K K

KR I S T I L L I S E TR I S T I L L I S E TR I S T I L L I S E TR I S T I L L I S E TR I S T I L L I S E T I T S E T E K N I I K A I T S E T E K N I I K A I T S E T E K N I I K A I T S E T E K N I I K A I T S E T E K N I I K A TTTTT J AJ AJ AJ AJ A S Y N T I S E N

S Y N T I S E N S Y N T I S E N S Y N T I S E N

S Y N T I S E N S U B J E K T I NS U B J E K T I NS U B J E K T I NS U B J E K T I NS U B J E K T I N S Y N T Y

S Y N T Y S Y N T Y S Y N T Y S Y N T Y

Kristillisellä kulttuurilla Fou- cault kertoo tarkoittavansa lä- hinnä 300–400-luvun varhais- kristillistä perinnettä. Hän tarkastelee esimerkiksi Johan- nes Cassianuksen ja Augusti- nuksen kirjoituksia sekä var- haisten luostariliikkeiden käy- täntöjä ja sääntöjä. Toisin kuin Platonia ja hellenistis-roomalaisen kauden filosofioita, Fou- cault ei käsittele kristinuskoa omana kokonaisuutenaan. Silti kristillisellä perinteellä ja etii- kalla on tärkeä asema itsestä huolehtimisen analyysissa. Sii- nä missä Alkibiades-tulkinta tuo esiin siirtymän klassisesta Kreikasta itsestä huolehtimisen kulta-aikaan, niin kristilli- sen perinteen itsekäytännöistä tehdyt huomiot avaavat historiallista analyysia kohti seuraa- via aikakausia ja nykypäivää.

(6)

Foucault kiinnittää huomiota siihen, että kristillinen kulttuuri omaksui monia hellenistis-roomalaisen kauden it- sekäytäntöjä, mutta tulkitsi ne uudelleen ja muokkasi ne kristinuskon oppeihin sopi- viksi. Esimerkiksi Epiktetok- sen vaikutelmien hallintaan tähtäävät tekniikat ja yövarti- javertaus löytyvät myös kris- tillisistä lähteistä. Foucault kuitenkin korostaa, että näillä tekniikoilla tavoiteltiin nyt aivan toisenlaisia päämääriä.

Foucault’n mukaan kristilli- sissä vaikutelmatekniikoissa oli kyse vaikutelman alkupe- rän selvittämisestä ja sen puhtauden tai epäpuhtauden ar- vioimisesta. Vaikutelmien tark- kailuun liitettiin myös muita tekniikoita: mielenliikkeiden tulkitseminen kristinuskon oppien avulla ja paljastaminen uskonnolliselle auktoriteetil- le ripissä (l’aveu). Foucault kutsuu kristillisiä itsekäytän- töjä subjektin hermeneutii- kaksi, koska niissä sielun liik- keet asetettiin kristilliseen tul- kintakehykseen. Sielunliikkeet tuli tunnistaa, tulkita ja tun- nustaa.

Ripittäytyminen on Fou- cault’n lempiesimerkki kris- tillisistä itsetekniikoista. Ri- pittäytymiseen tiivistyy monia muutoksia, joita itsestä huolehtimisessa tapahtui siir- ryttäessä hellenistis-roomalai- sesta kristilliseen kulttuuriin.

Aiemmin filosofisen totuuden kautta oli tavoiteltu eettiseksi ja onnelliseksi subjektiksi tu- lemista. Foucault’n analyysissa kristilliset itsetutkiskelu- tekniikat taas edustavat toi- senlaista subjektin ja totuuden välistä suhdetta. Ripittäy- tymisessä totuuden “paikak- si” asettuukin ihmisen sielu.

Ihmisen tehtäväksi muodostuu oman sielunsa totuuden löytäminen ja paljastaminen.

Samalla askeesin positiivinen

merkitys harjoituksena muut- tui Foucault’n mukaan itsen kieltämiseksi. Uusien teknii- koiden myötä on syntynyt syntinen subjekti, jonka pe- lastus riippuu katumuksesta ja ripittäytymisen rehellisyy- destä. Näin totuuden ja subjektin suhteeseen astuu mukaan myös auktoriteetti, joka ottaa vastaan ripittäytymisen ja määrää oikeasta tulkinnas- ta ja katumusharjoituksista.

Foucault tekee nähdäkseni tärkeän huomion hellenistis- roomalaisten filosofiakoulujen askeesista todetessaan, ettei sitä harjoitettu suhteessa ulkoiseen auktoriteettiin. Esi- merkiksi stoalaisuus pyrki aut- tamaan ihmisiä tulemaan au- tonomisiksi ja itseriittoisiksi, jolloin mikään ulkoinen asia ei järkytä heidän mielentyy- neyttään. Filosofian harjoittamisessa toisella ihmisellä oli tärkeä rooli esimerkiksi kas- vattajana tai kirjeenvaihtoto- verina, mutta ei auktoriteetti- na, joka arvioi mielenliikkeiden puhtautta.

Foucault väittää, että siinä missä filosofinen tieto (sa- voir) oli hellenistis-roomalai- sille filosofioille tärkeää, koska se auttoi ihmistä muodos- tamaan oikeanlaisen suhteen itseensä ja maailmaan, asetettiin kristillisessä kulttuurissa uudenlainen tiedollinen vaa- timus. Nyt haluttiin saada tietoa (connaissance) siitä, kuka yksilö on. “Kristillinen itsetie- to saavutetaan tekniikoilla, joiden olennaisena tehtävänä on hajottaa sisäisiä kuvitel- mia, tunnistaa sieluun ja sy- dämeen syntyvät kiusaukset sekä tehdä tyhjiksi viettelyk- set, joiden uhreja saatamme olla. Tämä saavutetaan tulkinnan (déchiffrement) me- netelmällä, joka suuntautuu sieluun paikantuviin salaisiin tapahtumiin ja liikkeisiin. Nii- den alkuperä, tarkoitus ja

muoto on saatava selville.

Tarvitaan jatkuvaa itsen ekse- getiikkaa.” (LHS 245; HS 255- 256.)

Foucault’n mukaan kristinuskon myötä vakiinnutet- tiin tietyt tavat ajatella subjektin ja totuuden välistä suhdetta. Tällä on ollut kauas- kantoisia vaikutuksia. Ihmis- tä koskevan tiedon (connais- sance) itseisarvoinen tavoit- telu on Foucault’n mukaan jäänyt perustavaksi osaksi län- simaista ajattelua. Filosofisen tiedon (savoir) merkitys on puolestaan painunut unho- laan ja ihmistä itseään koske- va tieto on erkaantunut itses- tä huolehtimisen tehtävästä, johon se vielä Sokrateen ja Platonin filosofiassa oli kyt- keytynyt. Eräs “Subjektin hermeneutiikan” tavoitteista sel- västi onkin antiikin kautta herättää kysymys nykyisestä filosofiakäsityksestä ja filosofisen tiedon tarpeesta.

Toisen merkittävän muu- toksen hellenistis-roomalaises- ta kristilliseen kulttuuriin siir- ryttäessä Foucault paikantaa itsestä huolehtimisen asemaan etiikkana. Hän esittää, että kristillinen ajattelu yhdistää etiikan sääntöjen, kieltojen ja käskyjen järjestelmään. Antii- kissa êthos tarkoitti oikean- laista toimijuutta, olemisen tapaa ja käytöstä. Foucault’n tulkinnan mukaan antiikin eet- tisissä pohdinnoissa toimijuus muodosti keskeisemmän ongelman kuin kielto tai laki.

Myös tämän ajattelutavan Foucault katsoo kristinuskon juurruttaneen länsimaiseen historiaan siten, että nykyään itsestä huolehtimisen etiikan positiivinen merkitys ja itseisarvoinen harjoittaminen ovat enimmäkseen unohtu- neet. Foucault’n mukaan “laki oli vain eräs puoli tässä pit- kässä historiassa, jonka myö- tä muotoutui se länsimainen

(7)

ESITTELYJÄ JA ERITTELYJÄ • T&E 1/07

subjekti, jonka kohtaamme nykyään.” (LHS 109; HS 112.) Foucault kuitenkin hahmot- telee myös historiallista jat- kumoa, jossa on yritetty pa- lauttaa “elämisen taidon” ja

“itsen etiikan” positiivinen merkitys ja nostaa ne uudelleen filosofian päämääräksi.

Tähän jatkumoon hän lukee esimerkiksi Montaignen, Scho- penhauerin, Nietzschen, Bau- delairen ja anarkismin ja sel- västi ajattelee kuuluvansa siihen myös itse.

A AA

AAN T I I K K IN T I I K K IN T I I K K IN T I I K K IN T I I K K I J AJ AJ AJ AJ A S U B J E K T I N S U B J E K T I NS U B J E K T I N S U B J E K T I NS U B J E K T I N G E N E A L O G I A G E N E A L O G I AG E N E A L O G I A G E N E A L O G I AG E N E A L O G I A

Kun lukee “Subjektin hermeneutiikan” pitkiä analyyse- ja antiikin filosofioista alkaa välillä ihmetellä, mihin Fou- cault tällä kaikella oikeastaan pyrkii. Luentojen lähes viides- tä sadasta sivusta vain muuta- malla hän käsittelee antiikin tulkintojen merkitystä oman myöhäisfilosofiansa hankkeel- le. Joillakin luennoilla hän kuitenkin siirtyy antiikin tekstien lähiluvusta nykyisyyteen ja kertoo omista pyrkimyksis- tään. Esiin nousevat antiikin asema subjektin historiassa, antiikin ja etenkin hellenistis- roomalaisten filosofiakoulujen tarjoama etiikan malli sekä nykyisen hallinnoimisen kri- tiikki.

Tulkinnassaan hellenistis- roomalaisen kauden itsetekniikoista Foucault korostaa, että niiden harjoittaminen täh- täsi vapauteen. Esimerkiksi stoalaisten yhteydessä tämä tarkoittaa viisaan onnellista olotilaa, jota määrittää vapaus tunteista, mielipahasta ja ul- koisten olosuhteiden vaiku- tuksesta mielenrauhaan. Fou- cault korostaa myös vapautta harjoittaa tai olla harjoittamat- ta näitä tekniikoita. Filosofi- sen koulukunnan ihanteiden

mukaisen elämän tavoittelu oli itse kunkin henkilökohtai- nen asia, yhteiskunnallista pai- nostusta tähän ei ollut.

Tämä puoli Foucault’n tulkinnassa vaikuttaisi olennaiselta hänen omalle hankkeel- leen. Tämä liittyy Foucault’n myöhäistuotannossa monesti toistuvaan kysymykseen filosofian nykyisestä roolista. Nau- tintojen käytössä Foucault poh- tii, voisiko filosofia tänään olla sitä, “mitä se oli aiemmin – ‘askeesia’, ajattelun alueella tehtävää itsen harjoittelua.”⁶ Antiikin filosofisten itsetekniikoiden avulla ihmiset saat- toivat halutessaan muokata itseään ja tavoitella vapautta, hyvää elämää ja onnellisuut- ta. Sen sijaan nämä tekniikat eivät liittyneet mihinkään ul- koisen hallitsemisen järjestel- mään.

“Subjektin hermeneutiikassa” Foucault tuo esiin, että itsestä huolehtiminen voisi tar- jota poliittisen voimavaran nykyisille ihmisille. Tämä voi- mavara liittyy mahdollisuu- teen vastustaa erilaisia hallinnoimisen (gouvernementalité) muotoja. Hallinnoitavuuden, joka tässä määritellään vasta- vuoroisten valtasuhteiden stra- tegiseksi kentäksi, historial- lisen analyysin tulee Fou- cault’n mukaan huomioida it- sestä huolehtimisen etiikka.

Itsestä huolehtimisen etiikan strateginen merkitys liittyy siihen, että se avaa mahdolli- suuden uudenlaisten subjek- tiuden muotojen tavoitteluun ja ulkoapäin asetettujen iden- titeettien kritiikkiin.

Foucault perustelee antiikin merkitystä subjektin ge- nealogiassa seuraavasti : “Jos haluaa tutkia subjektiviteetin historiaa – tai pikemminkin, subjektin ja totuuden välisten suhteiden historiaa – täytyy yrittää löytää uudelleen erit- täin pitkät ja hitaat siirtymät

siitä subjektiviteetin disposi- tiivista, jota määrittivät tiedon henkisyys (spiritualité du savoir) ja subjektin suorit- tama totuuden harjoittaminen, tähän toiseen subjektiviteetin dispositiiviin, joka on omam- me ja jota hallitsevat, näin uskon, kysymykset subjektia itseään koskevasta tiedosta (connaissance) ja siitä, nou- dattaako subjekti lakia.” (LHS 304–305; HS 319.)

Antiikki muodostuu mer- kittäväksi tapahtumaksi (évé- nement) subjektin historiassa, koska subjektin suhde totuu- teen ei liittynyt subjektiin koh- distuvaan tietoon vaan totuuden omaehtoiseen, henkilö- kohtaiseen harjoittamista. Fou- cault väittää, että kristinuskon välittämien historiallis- ten kehityskulkujen myötä lakia on alettu ajatella etiikan olemukseksi. Foucault huo- mauttaa, että nykyään meille itsestä huolehtimisen etiikka helposti kalskahtaa egoismil- ta, dandyismilta tai vetäyty- miseltä. Nykyinen kulttuuri ei löydä sisältöä itsesuhtei- den etiikalle, “siitä huolimat- ta, että se [itsen etiikan ra- kentaminen, M.G.] saattaa olla kiireinen, perustavanlaatuinen ja poliittisesti välttämätön teh- tävä, jos on niin, että itsen suhde itseen on loppujen lo- puksi ensimmäinen ja vii- meinen poliittisen vallan vas- tustamisen paikka.” (LHS 241;

HS 252.) “Subjektin hermeneutiikan” tarkoituksena on tuoda esiin itsestä huolehtimisen etiikka positiivisessa merkityksessään, joka sillä oli antiikissa. Vaikka huolehtimisen kohteena on minuus, sen tarkoituksena oli opastaa ih- misiä toimimaan oikein suh- teissaan toisiin. Itsestä huolehtimisen etiikka tähtäsi hyvän, eettisen toimijuuden muokkaa- miseen, ei säännön noudatta- miseen.

(8)

Foucault’n käsitteet ja me- netelmät tuovat esiin kiin- nostavia piirteitä antiikin filosofioista. “Subjektin hermeneutiikan” tekee paikoin han- kalasti lähestyttäväksi se, että hän hyödyntää antiikin tulkinnassaan aiempien teosten- sa käsitteistöä sitä sen kum- memmin selittämättä. Fou-

cault’n ansioksi voi joka tapauksessa laskea sen, että hän ylipäänsä kiinnitti huomiota hellenistis-roomalaisen kauden filosofioihin. “Subjek- tin hermeneutiikan” jälkipu- heessa Frédéric Gros luette- lee tätä aikakautta käsittele- vän tutkimuskirjallisuuden, joka oli olemassa ennen Fou-

cault’ta. Lista on häkellyttä- vän lyhyt. Huomion kiinnittä- minen minuuden aihepiiriin, filosofian harjoittamisen käy- täntöihin ja filosofisissa kir- joituksissa esiintyviin sosiaalisiin rooleihin tekevät “Sub- jektin hermeneutiikasta” kiinnostavan ja omaperäisen antiikin tulkinnan.

Malin Grahn

v i i t t e e t

1. Suorat lainaukset on suomen- nettu ranskankielisestä alku- teoksesta L’Herméneutique du sujet: Cours au Collège de Fran- ce 1981–1982, 2001. Lyhenne

LHS viittaa ranskan- ja HS eng- lanninkieliseen laitokseen.

2. Platon, Alkibiades I, Teokset VII, suom. A. M. Anttila, 1999.

3. Epictetus, Discourses III.i.42.

4. Epictetus, Discourses, III.xii.

10–15.

5. Marcus Aurelius, Itselleni, II, 2–6, 11–17.

6. L’Usage des plaisirs, 15.

K I R J A L L I S U U S

Aurelius, Marcus: Itselleni. Basam Books, Helsinki, 2004.

Epictetus: The Discourses as Re- ported by Arrian, osa II: Books II and IV, The Manual and Fragments, kääntänyt W.A.

Oldfather. Harvard University Press, Cambridge, 1966.

Platon: Alkibiades I, Teokset VII, suom. A.M. Anttila. Otava, Hel- sinki, 1999.

Foucault, Michel: L’Herméneu-

tique du sujet: Cours au Collè- ge de France 1981-82, sarjas- sa Hautes Ètudes, Gallimard ja Seuil, Pariisi, 2001.

Foucault, Michel: L’Usage des plai- sirs. Gallimard, Pariisi, 1984.