LUONTOSUHDE JA LUONTOPOLITIIKKA
FERRY, LUC: Uusi ekologinen järjestys. Puu, eläin ja ihmi-
nen Expertise, Espoo 1993.
Mikä on yleisten luontonäke- mysten merkitys ympäristöon- gelmille? Monasti modernin yhteiskunnan ekologiset on- gelmat pyritään johtamaan suoraan virheellisestä luonto- suhteesta. Vaikutusvaltaisin tätä ajatustapaa edustava kir- joitus lienee historioitsija Lynn Whiten "The historical roots of our ecological crisis" (Scien- ce, 1967, 155: 1203-1207).
Whiten suoraviivaisen väitteen mukaan ekologinen kriisi joh- tuu pohjimmiltaan siitä, että vanhan testamentin jumala määräsi ihmisen muun luoma- kunnan herraksi ja hyödyntä- jäksi. Juutalais-kristilliseen tra- ditioon sisältyvä luonnon alis- tamisen etiikka imeytyi uuden ajan alussa tekniikan ja luon- nontieteen perustavaksi liike- voimaksi. Siitä ongelmien pe- ruuttamattomuus.
Whiten tulkinta on hanka- la— kuten monet kriitikot, mm.
Simo Knuuttila, ovat toden- neet — koska näkemykset "ih- minen luonnon alistajana" ja
"ihminen osana luonnon har- moniaa" esiintyvät vanhassa testamentissa rinnan. Miten luonnon alistamisen eetos voi- si siis pelkällä olemassaolol- laan olla selitys omalle me- nestystarinalleen?
Mutta ajatukseen luon- tonäkemyksen ratka isevuu- desta liittyy toinen, vielä suu- rempi ongelma: kaikenkatta- vien luontonäkemysten perus- tavia vaihtoehtoja on vain kak- si, alistaminen tai harmonia.
Mikä tahansa kulttuurin ja luonnon suhdetta koskeva aja- tus voidaan palauttaa jompaan kumpaan näistä. Niin muo- doin on mahdollista konstru-
oida "luonnon alistamista" kos- kevista näkemyksistä näennäi- nen jatkumo, jolla ei välttä- mättä ole mitään tekemistä aja- tusten genealogian kanssa.
Konstruointia edesauttaa suu- resti, mikäli Whiten teesi hy- väksytään lähtökohdaksi. Täl- löin johtopäätös muuntuu muotoon "koska luonnon alis- taminen on länsimaisen ajat- telutavan peruspiirre, niin nä- kemykset X, Y ja Z edustavat luonnon alistamisen ideolo- giaa, vaikkakin peitetysti".
Jälkimmäisen ongelman taustalla liihottelee käsitteen
"luonto" epämääräisyys. Mil- laisten väitteiden kohteena itse asiassa on "luonto" tai "luon- tosuhde" kokonaisuudessaan, milloin esitetään väitteitä tä- män suhteen spesifeistä osis- ta? Onko tässä eroa? Voiko suh- teen ylimalkaan jakaa osiin, vai onko luontosuhde pyhä ja jakamaton kokonaisuus?
Luc Ferryn kirja Uusi eko- loginen järjestys on filosofi- nen ristiretki totalisoivia luon- tonäkemyksiä vastaan. Erityi- sen kritiikin kohteena on kaksi näkemystä: ajatus eläinten (tai luonnon yleisemmin) oikeuk- sista luontosuhteen normatii- visena perustana, sekä syvä- ekologia.
Eläinten oikeuksia koske- valle kirjansa jaksolle Ferry ot- taa vauhtia keskiaikaisista oi- keudenkäynneistä, joita käy- tiin talonpoikien haastettua tu- hoeläimiä tuomiolle niiden le- vittäydyttyä omilta asuinsijoil- taan viljelyksille aiheuttamaan tuhoa ja hävitystä. Oikeuden- käynnit kertovat Ferryn mu- kaan "esimodernista toisin sa- noen esihumanistisesta suh- tautumisesta eläimiin sekä luontoon yleensä" (8, koros- tus alkutekstissä).
Eläimiä vastaan käydyt oi-
keudenkäynnit loppuivat 1600- luvun kuluessa — kunnes aja- tus, että luontokappaleet voi- vat olla juridisia henkilöitä, he- räsi uudessa muodossa hen- kiin Yhdysvalloissa 1970- luvulla. Oikeustieteen profes- sori Christopher Stone ehdot- ti erään Sierra Nevadan laak- son rakentamista koskevan ju- ridisen riidan ratkaisemista tunnustamalla laaksossa kas- vavat puut oikeudenkäynnis- sä osapuoliksi, joilla on ku- moamattomia etuja. Ehdotuk- sen taustana oli laajakantoi- sempi oikeusteoreettinen aja- tus, että luontokohteiden edut voisivat edustaa tuomioistui- messa luontoon liittyviä abst- rakteja arvoja, joilla ei ole amerikkalaisessa oikeusjär- jestelmässä painoa. Ferry nä- kee kalifornialaisen oikeusju- tun ja esimodernin maailman- kuvan välillä suoran henkisen yhteyden ja toteaa: "Humanis- mi on näin pantu sulkeiden sisään" (15).
Ferryn kritiikki luontokap- paleiden oikeuksien puolus- tajia vastaan käsittää kaksi juonnetta. Eläinten oikeuksia koskevat esitykset nojautuvat utilitarismiin, jonka keskeiset olettamukset Ferry osoittaa varsin onnistuneesti puutteel- lisiksi (63-84). Utilitarismin erittelyä edeltää pidempi, kiin- nostavampi ja omaperäisem- pi jakso, jossa Ferry pyrkii pe- lastamaan Descartesista valis- tusfilosofien kautta periytyvän humanismin ekologien ("eko- logistien"?) tuomiolta. Siltana utilitarismikritiikin ja klassisen humanismin puolustuksen vä- lillä on Ferryn tervejärkinen toteamus Sierra Nevadan puis- ta. Vaikka puille annettaisiin oikeussubjektin asema, niin laakson rakentamista koske- vassa riitajutussa ei mikään itse
asiassa muuttuisi: puiden "oi- keudet" täytyy oikeudenkäyn- tiä varten artikuloida, ja arti- kuloijana toimivat omiin pi- täymyksiinsä ja arvoihinsa no- jautuva ihmiset (ryhmät).
Koska luontokappaleiden oikeuksien artikulointi on ih- mistyötä, ei humanismin "ih- miskeskeisyyttä" voi raivata si- vuun vetoamalla muiden lu on- tokappaleiden yhtäläisiin oi- keuksiin. Valistushumanismin perinteen sisältöä on selvitet- tävä täsmällisemmin. Ferryn näkemyksen mukaan valis- tushumanismin ydin ei ole jär- ki vaan vapaus — tämän aja- tuksen hän kiteyttää lainaa- malla Rousseaun esseetä epä- tasa-arvoisuuden alkuperästä.
"Valistusfilosofille historia ei ole perinnettä vaan luomista, uudistamista, itsensäkehittä- mistä" , toteaa Ferry (43, ko- rostus alkutekstissä).
Luominen ja uudistumi- nen koskee myös kulttuurin suhdetta luontoon. Kulttuu- rin kehityksen ydin on va- pautuminen luonnosta, ja kaikkinainen puhe "luon- nonmukaisuudesta" on ro- manttista pimitystä. Mutta ir- taantuminen luonnosta ei ole räävitöntä itsekkyyttä, vaan se vasta tekee etiikan mah- dolliseksi. Luonnonmukai- suudesta etääntyvä ih- misolio voi kieltäytyä yksittäi- sistä eduista yleisten etujen hy- väksi, ja irtaantua kulttuurissa kansallisen ja kielellisen pe- rinteen näennäisesti luonnol- lisista tosiasioista.
"Luonnosta vapautuminen"
on kuitenkin paljon epäsel- vempi idea kuin Ferry antaa ymmärtää. Idea vaikuttaa sel- väpiirteiseltä vain sille, joka luonnontieteen nojalla kuvit- telee tietävänsä mitä "luonto"
on. Valistushumanismin juu-
ressa oleva Rousseau oivalsi ongelman erinomaisen hyvin.
Hän koetti löytää kriteerin, joka erottaa toisistaan luon- nonmukaisen (primitiivisen) ihmisen ja kulttuurissa elävän ihmisen. Syntyi "yhteiskun- tasopimus". Rousseau oivalsi myös, että kriteerin löydyttyä luonto voi muuttua yhteis- kuntakritiikin perustaksi. Luon- nosta voidaan vapautua joko oikein tai väärin menetelmin, mutta vain edelliset ovat hy- väksyttäviä.
Rousseau kuitenkin mää- ritteli kriteerin tarpeettoman jyrkkänä — puhumattakaan edeltäjästään Descartesista ja seuraajistaan Ranskan vallan- kumouksen edistysfilosofeis- ta — ja ehkä juuri siksi ongel- ma on edelleen vaivanamme.
Sanat "humanismi" ja "valis- tus" tuntuvat väistämättä nos- tavan esiin tutut dualismit: ih- miskeskeisyys vastaan luon- tokeskeisyys, alistaminen vas- taan harmonia, antroposent- rismi vastaan biosentrismi. Fer- ry toteaa osuvasti, että ekolo- gisten liikkeiden ideologit tun- nistavat tämän asetelman, mutta näkevät jyrkän dualis- min ylittämättömänä ja antau- tuvat siksi humanisminvastai- suuteen, ihmisvihaan. "Niin- pä humanismi täytyykin kai- kissa muodoissaan murentaa ja sivuuttaa, jotta ekologian huomioonottaminen kävisi edes mahdolliseksi" (53, ko- rostus alkutekstissä).
Ferry kutsuu omaa posi- tiotaan "ei-metafyysiseksi hu- manismiksi", joka kuitenkin tässä kirjassa esiintyy vain ni- menä (täydennyksellä "sel- laisena kuin se esiintyy kai- kissa kirjoissani", 97). Tämä on vahinko: luontokeskuste- luissa on pulaa nimenomaan uusista tavoista hahmottaa
kulttuurin ja luonnon suhde.
"Eläinten oikeuksista" Fer- ry kirjoittaa nähdäkseni hy- vin, mutta toinen hänen kri- tiikkinsä pääkohde, syväeko- logia, käsitellään kehnosti.
Ferry määrittelee syväekolo- gian liian laajoin ja karikatyy- rinomaisin viittauksin. "Syvä- ekologia" termin tiukassa mer- kityksessä on filosofi Arne Naessin kehittämä systema- tisoitu ajattelusuunta, joka pyr- kii luomaan sillan ekologises- ta ajattelusta yhteiskunnallisiin tavoitteisiin. Naessin syväeko- logia on pitkäveteistä mora- lisointia, tässä yhdyn Ferryyn, mutta sen kanssa ei kannat- taisi sotkea samaksi sopaksi mitä tahansa näennäisen sa- mankaltaisia ajatuksia. Jakson- sa aluksi Ferry esimerkiksi viit- taa vuosisadan alkupuoliskol- la vaikuttaneen yhdysvaltalai- sen Aldo Leopoldin "maaetiik- kaan" syväekologian edellä- kävijänä. Tämä on selvä vir- he: Aldo Leopold oli pragmaat- tinen ja tervejärkinen riistan- hoitaja, koulutukseltaan met- sähoitaja, jonka laajan kirjalli- sen toiminnan perusvire oli puolustaa luonnonvarojen suo- raviivaisen taloudellisen hyö- dyntämisen sijasta luonnon tuottokykyä kunnioittavaa hoi- toa ja vaalintaa. Tämä ajatus sisältyy toki Naessin syväeko- logiaan, mutta Aldo Leopol- dilla se on pragmaattista jär- keä eikä syvähenkistä filoso- fointia. (Leopoldiin liittyy yksi raivostuttavista Ferryn kirjan suomentajan huolimattomuuk- sista: alkutekstin otsikko, The Land Ethics, esiintyy kahteen otteeseen muodossa "A Land Ethicin" — mitähän kieltä suo- mentaja kuvittelee tämän ole- van?).
Ferryn kirjan syväekologi- aa käsittelevään jaksoon sisäl-
tyy myös muita epätarkkuuk- sia yksityiskohdissa — mm.
James Lovelockin "Gaia" hy- poteesi tulee leimatuksi syvä- ekologiaksi, mikä on aivan lii- an helppo tapa kuitata ongel- mallinen mutta kiinnostava ajatus. Epätarkkuuksia häirit- sevämpiä ovat jaksoon sisäl- tyvät huitaisevat rinnastukset.
Ferry käsittelee tässä yhteydes- sä laajasti Kolmannen valta- kunnan ekologiaa, jonka per- heyhteytenä moderniin syvä- ekologiaan hän näkee "ro- manttisen ja/tai tunteenomai- sen näkemyksen luonnon ja kulttuurin suhteesta" (151).
Hän omistaa jaksossa myös ekofeminismille lähinnä her- janomaisen kappaleen, jossa erityisen kritiikin kohteena on
"erilaisuuden ylistys" ("moni- muotoisuuden ylistys... on ekofundamentalismin henkis- tä ydintä", 174). Senkin takaa löytyy yhteys Kolmannen val- takunnan pimikkö-romantik- koihin ("se erilaisuuden ylis- tys, jota natsilainsäädäntö on tulvillaan, on lähes sanatar- kasti syväekologian kehitel- lyimmissä muunnelmissa", 171).
Syväekologiaa koskeva jak- so Ferryn kirjassa on kehno siksi, että se osuu kohteensa.
sivuun. Tälle on ymmärtääk- seni useita vaihtoehtoisia ja toisiaan täydentäviä selityksiä.
Yksi selitys on, että Ferryn kirja on ranskalaiseen poliittiseen keskusteluun kirjoitettu pamf- letti. Siksi suomalaisen luki- jan on mahdotonta arvioida, kuinka yhtenäinen Ferryn "sy- väekologinen" ranskalainen vastustaja itse asiassa on. Ehkä Arne Naess, Aldo Leopold,
"Gaia" ja ekologiseen aitou- teen kurkotteleva ruskeapai- tainen kotikonturomantiikka ovat ranskalaisessa keskuste-
lussa yksi ja sama asia? (Tosin minusta on uskottavampaa pi- tää samastuksia Ferryn tahol- ta latteana demagogiaria).
Kirjan pamflettimaisuuteen liittyy ilmeisesti myös se, että Ferry kuittaa oman näkemyk- sensä esittelyn viittaamalla muihin teoksiinsa. Tämä te- kee suomalaiselle lukijalle mahdottomaksi arvioida, kuin- ka hyvin perusteltu Ferryn oma näkemys pohjimmiltaan on.
Siksi lukijan on myös mahdo- tonta vakuuttua siitä, että sy- väekologian kelvoton kohte- lu ei johdu yksinkertaisesti teo- reettisesta arroganssista.
Ferryn tavoitteena on san- gen kunnianhimoisesti arvioi- da yleisten luontonäkemysten merkitystä ekologisten ongel- mien ratkaisemiselle. Kirja on tässä suhteessa mielenkiintoi- nen joskin lähinnä epäsuoras- ti, osoittamalla miten vaikeata luonnosta puhuttaessa on ylit- tää kansallis-kulttuuristen kon- tekstien rajoja. Tämä liittyy sekä tausta-auktoriteetteihin, joiden teoksista ammennetaan luontosuhteen traditiot, että tä- män päivän poliittisen kentän määrittelyyn. Ferryn positiivis- ta aatehistoriaa hallitsevat Des- cartes, valistusfilosofit, Rans- kan vallankumouksen tasaval- talaiset ihanteet ja niitä tuke- va liberalismi sekä Kant ("klas- sis-rationalistinen luontonäke- mys, jonka arkkityyppi on ranskalainen puutarha", 154).
Harhauttajat ovat pääosin ni- mettömiä, mutta halveksivien sivulauseiden kohteina ovat mm. Nietzsche, Heidegger, ro- mantiikka ja avantgardismi yleensä, sekä englanninkieli- sestä filosofiasta utilitarismi (jonka yhteyttä klassiseen li- beralismiin Ferry ei missään yhteydessä totea). Ferryn po- liittisen kentän ranskalaisuut-
ta ilmentää seuraava sitaatti:
"...(D)ifferentialistinen femi- nismi ja radikaali ekologia ovat löytäneet toisensa ekofeminis- min lipun alla taistellakseen tasavaltalaista eksistentialis- mia vastaan" (179). — Käsit- teelle "tasavaltalainen eksis- tentialismi" on kohtuullisen vaikea antaa mielekästä sisäl- töä esimerkiksi amerikkalai- sessa politiikassa.
Ferryn kirjasta syntyvä en- simmäinen (joskin epäsuora) tärkeä johtopäätös siis on, että luontosuhdetta ei ole ilman historiallis-kulttuurista kon- tekstia.
Jaakko Pöyry ja Esa Saari- nen ovat kirjoittaneet teokseen suomalaisen esipuheen, jon- ka olisi odottanut selkiyttävän kirjan kontekstin. Esipuhe on kuitenkin nähtävästi kirjoitet- tu niille, jotka eivät ennestään tienneet ekologisten ongelmi- en olevan "inhimilliselle tie- totaidolle titaaninen haaste"
(v). Siihen sisältyy lyhytsanai- nen referaatti Ferryn tekstistä, anekdootti Jaakko Pöyryn uran alkutaipaleelta sekä Saarisen- omaista hehkutusta vihreän osaamisen ja sen edellyttämän arvokulttuurin muutoksen puolesta. Tämä on oikein ja kaunista, mutta ei auta ym- märtämään sitä hienosyistä kontekstisidonnaisuutta, joka selvästikin määrittää Ferryn teoksen sisällön. Kirjan todel- la kiinnostavat jaksot jäävät suomalaisen lukijan ulottumat- tomiin.
Surkean huolimattomat läh- deviitteet eivät auta kirjan ym- märtämistä. Ferryllä on kaksi
"syväekologista" suosikkivi-
hollista, Bill Deval ja Hans Jo-
nas, mutta kummankaan koh-
dalla ei kritiikin kohteena ole-
vista teoksista anneta referens-
siä. (Ensimmäiset alaviitteet
näiden tekijöiden kritikoitui- hin töihin ovat seuraavat: De- val, alaviite 30, 220, "mt. s.
301"; Jonas, alaviite 20, 219,
"mt s. 2051). Olipa ongelma alkuteoksen tai ei, tämä on anteeksiantamatonta piittaa- mattomuutta — julkaisijalta, joka on ottanut nimekseen EXPERTISE. Ferryn kritiikin yksityiskohdista mahdollises- ti kiinnostuvan lukijan on mahdotonta tarkistaa, mistä oi- keastaan on kyse. Ainakin sak- salainen Hans Jonas on tärkeä kirjoittaja, jonka näkemyksiä koskevien erimielisyyksien täsmentäminen epämääräisiä heittoja pidemmälle on ilman muuta tarpeen.
Kirjan pamflettiluonteen ja sen suomenkielisen laitoksen toimitustyön kurjuuden vuok- si Ferryn perusteesejä on vai- kea arvioida. Hänen onnistuu kuitenkin osoittaa — ja tämä on toinen tärkeä kirjasta seu- raava johtopäätös — että valis- tushumanismin perinnettä on jatkuvasti selvitettävä. Keskei- nen kysymys kuuluu: Onko kartesiolaisuudesta periytyvä humanismi ehdottomasti osa luonnon alistamisen eetosta?
Olen tässä jyrkästi Ferryn kan- nalla: vapautuminen luonnos- ta ei ole yhtä kuin luonnon alistaminen. Asetelman voisi ehkä ilmaista vahvemminkin:
vapautuminen luonnosta on ehto sille, että voidaan vapau- tua luonnon alistamisen pa- kosta.
Leena Krohn tuo tämän ase- telman kauniisti esiin uudes- sa kirjassaan Tribar (WSOY 1993) yrittäessään selittää it- selleen jälkikäteen, miksi ki- malaisen pelastaminen sitä vainoavien keltamuurahaisten kynsistä tuotti hänelle hyvän olon. Leena Krohnin johtopää- tös on, että hän seurasi kima-
laisen pelastaessaan omatun- toaan joka on "yksi aisteis- tamme", mutta sen lisäksi "eräs ulottuvuus" ja "uusi vapauden aste" (195). Leena Krohn, joka nostaa kimalaisen angervon- kukkaan, "objektivoi" sen yhtä lailla kuin hyönteiskeräilijä, joka kiinnittää sen neulaan.
Ero on siinä, minkä aistien, kuinka monen ulottuvuuden, kuinka monen vapausasteen varassa kukin toimii.
Ferry ei pääse kirjassaan läheskään yhtä pitkälle kuin.
Leena Krohn. Hänen "ei-me- tafyysinen humanisminsa" jää pelkäksi julistukseksi, josta puuttuvat vivahteet. Ehkä
"Uusi ekologinen järjestys" on Ferryn tuotannosta väärä kir- ja suomennettavaksi, ainakin ensimmäisenä tai yksin.
Ferryn esittämä ekologisen fundamentalismin kritiikki on useimmiten osuvaa, mutta hän tuntuu omaa näkemystään esi- tellessään hetkittäin unohta- van aiemmat argumenttinsa.
Esimerkiksi yhtäällä hän kriti- koi ankarasti syväekologeja, jotka vastustavat Humen gil- jotiinia (eli ovat sitä mieltä, että maailmassa vallitsevista asiaintiloista voidaan johtaa moraalisia velvoitteita, 144- 147). Omaa positiotaan esi- tellessään hän kuitenkin kir- joittaa: "On enemmän kuin to- dennäköistä, että tieteen ja tek- niikan kehittymisen avulla rat- kaisemme ympäristöetiikk aan liittyvät kysymykset" (191; tätä kummallista virkettä Pöyry ja Saarinen myös lainaavat kir- jan esipuheessa). Mutta tieten- kin Ferryn väite, että tiede ja tekniikka ratkaisisivat eettisiä ongelmia, on paljon vahvem- pi ja paljon ongelmallisempi kuin syväekologien väite, että ekologinen tieto on eettisesti merkityksellistä. — Jälkimmäi-
nen väite ei itse asiassa ole laisinkaan ongelmallinen.
Ferryn kirjan selvä puute on, että hän ei tunnista "va- pautumisen" historiallista suh- teellisuutta. Tämä on poliitti- siin vapauksiin nähden nykyi- sin selviö mutta pätee yhtä lailla "vapautumiseen luon- nosta". "Vapautuminen luon- nosta" on eri aikakausina mer- kinnyt hyvin eri asioita ja vaa- tii siis täsmentämistä myös ja erityisesti nykyaikana. Monet Ferryn "syväekologeina" tei- laamat kirjoittajat pääsevät täs- sä konkretiassa paljon pidem- mälle kuin Ferry itse. Vaikka- pa Aldo Leopold on hyvä esi- merkki: hänen perusargu- menttinsa luonnon vaalinnan puolesta nojautui taloudelli- seen rationaalisuuteen, joka on yksi "luonnosta vapautu- misen" perusväline.
Vaikutelmani on, että Fer- ry menettää historiallisen ny- anssin tajun koska hän nojaa, ainakin tässä tekstissään, luon- nosta vapautumisen ajatuksen- sa pelkästään klassis-rationa- listiseen traditioon, eli jää sa- man dualistisen kehikon van- giksi kuin edeltäjänsä Rous- seau. Tätä ilmentää mm. se, että Ferry samastaa, kuten edellä totesin, keskiajan tu- hohyönteisoikeudenkäynnit ja 1970-luvun luontokappalei- den oikeuksia puolustaneet puheenvuorot. Samastus on epäilyttävä, ainakin kahdesta syystä. Ensiksi, luontokappa- leiden oikeuksien nykyaikai- sessa puolustamisessa on kyse siitä, että luonnon arvoille py- ritään antamaan ääni päätök- senteon yhteydessä — siis etsi- tään meille omassa historialli- sessa tilanteessamme tapaa vapautua ottamaan luonto huomioon. Ristiriita "ei-meta- fyysiseen humanismiin" näh-
den ei liene ylittämätön. Toi- seksi, Ferry projisoi keskiajan talonpoikien suhteen viinikär- säkkäisiin ja Christopher Sto- nen suhteen Sierra Nevadan mäntyihin samaksi luontosuh- teeksi. Tässä hän kuitenkin syyllistyy pitämään luontosuh- detta jakamattomana koko- naisuutena, jota kärsäkkäät tai männyt yhtä lailla heijastavat, oli aikakausi mikä tahansa. Mi- nun on mahdotonta uskoa projektiota asianmukaiseksi.
On helppo tuntea sympa- tiaa Ferryn perusajatusta koh- taan: radikaali reformismi on luonto-ongelmaan hedelmäl- lisempi kanta kuin fanaattinen fundamentalismi. Paradoksaa- lisesti, Ferryn ajatuksen takaa löytyy kuitenkin dogmaattinen usko ranskalaiseen rationalis- miin ja tasavaltalaisaatteeseen.
Ferry niputtaa "syväekologiak- si" ja paiskaa rottien järsittä-
väksi joukon ajatussuuntia, joi- den pyrkimyksenä on kehit- tää rationaalisia lähestymista- poja luonnon hyödyntämisen nykyaikaisiin ongelmiin. Tämä on tyhmää, ja Ferryn oman radikaalireformistisen ohjel- man täsmentämiselle varmas- ti haitaksi.
Kallistun ajattelemaan, että
"luontonäkemys" ei sittenkään ole erityisen tärkeä luontopo- litiikan määrittäjä. Ferry itse osoittaa, että luontonäkemys- tä ei ole kulttuurisen konteks- tin ulkopuolella. Tämän kään- töpuoli on, että yhtenäisen luontonäkemyksen edellyttä- minen on kulttuurista terro- ria.
Yleistä luontonäkemystä tärkeämpi on historiallinen mielikuvitus, tilanteiden taju.
Mutta tästä tietenkin seuraa jatkokysymys: voiko olla his- toriallista mielikuvitusta ilman
teoreettista ajattelua? Vastaus kuuluu: ei. Teoreettinen ajat- telu on luontopolitiikan ke- hittämisessä välttämätöntä.
Kahleeksi se muuttuu vasta sitoutuessaan jäykkiin vastak- kainasetteluihin, dualismeihin.
Otettakoon siis kaikkinai- set ekologien ja feministien esittämät ehdotukset vaka- vaan pohdintaan. — Ehkä är- syttävin piirre Ferryn kirjassa on, että hän perustaa niin suu- ren osan argumenteistaan vas- takkainasetteluun "humanis- mi vastaan antihumanismi".
Mitä tämä on muuta kuin uusi muotoilu luontokeskustelua kahlitseville vanhoille vastak- kainasetteluille?
Tehtävänä ei ole vanhojen dualismien korvaaminen uu- della, vaan dualismien hajot- taminen.
Yrjö Halla
fV
