eduskunnan
oikeusasiamiehen
kertomus vuodelta 2006
EDUSKUNNALLE
Eduskunnan oikeusasiamiehenä toimi vuonna 2006 allekirjoittanut oikeustieteen lisensiaatti Riitta-Leena Paunio. Apulaisoikeusasiamiehinä toimivat oikeustie- teen tohtori, varatuomari Petri Jääskeläinen ja oikeus- tieteen tohtori, varatuomari Jukka Lindstedt.
Eduskunta valitsi minut 1.12.2005 tähän tehtävään uudelleen nelivuotiskaudeksi 1.1.2006–31.12.2009.
Apulaisoikeusasiamies Jääskeläisen eduskunta valitsi 28.2.2006 uudelleen apulaisoikeusasiamieheksi neli- vuotiskaudeksi 1.4.2006–31.3.2010. Toiseksi apulais- oikeusasiamieheksi eduskunta valitsi 22.9.2005 Jukka Lindstedtin nelivuotiskaudeksi 1.10.2005–30.9.2009.
Tehtävää hoitaessani olen virkavapaana eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian kansliapäällikön virasta.
Jääskeläinen on virkavapaana Valtakunnansyyttäjän- viraston valtionsyyttäjän virasta ja Lindstedt puoles- taan oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksen mää- räaikaisesta virkasuhteesta.
Oikeusasiamies antaa joka vuodelta eduskunnalle kertomuksen toiminnastaan sekä lainkäytön tilasta ja lainsäädännössä havaitsemistaan puutteista perus- tuslain 109 §:n 2 momentin mukaisesti. Kertomukses- sa tulee kiinnittää huomiota myös julkisen hallinnon ja julkisten tehtävien hoidon tilaan ja perus- ja ihmis- oikeuksien toteutumiseen eduskunnan oikeusasia- miehestä annetun lain 12 §:n 1 momentin edellyttä- mällä tavalla.
Perustuslain 109 §:n 2 momentin mukaisesti annan kunnioittavasti eduskunnalle kertomuksen oikeusasia- miehen toiminnasta vuodelta 2006.
Helsingissä 21.3.2007
Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio
Kansliapäällikkö Jussi Pajuoja
SISÄLLYSLUETTELO
Eduskunnalle 3
1. PUHEENVUOROT 11
Riitta-Leena Paunio Kansallinen strategia
ihmisoikeuksien turvaamiseksi 11 Petri Jääskeläinen
Vankien perusoikeusongelmia 15 Jukka Lindstedt
Kielellisten oikeuksien turvaaminen 19
2. OIKEUSASIAMIESINSTITUUTIO
VUONNA 2006 23
2.1 Tehtävät ja työnjako 23
2.2 Toimintamuodot 24
2.3 Työtilanne ja sen haasteet 25 Saapuneet ja ratkaistut asiat 27 Asiaryhmät ja toimenpiteet 27
2.4 Tarkastukset 28
2.5 Asiakaspalvelu 28
2.6 Viestintä 28
2.7 Kanslia 30
2.8 Kansainvälinen yhteistyö 30
2.9 Kotimainen yhteistyö 31
2.10 Miten oikeusasiamiehen toiminta
vaikuttaa? 32
3. OIKEUSASIAMIEHEN
ERITYISTEHTÄVÄT 33
3.1 Perus- ja ihmisoikeuk sien valvonta 33
3.1.1 Perusoikeudet 33
3.1.2 Ihmisoikeudet 33
Ihmisoikeustapahtumia 34 Ihmisoikeusvalvontaelinten
kannanottoja 35
3.2 Perus- ja ihmisoikeudet
laillisuusvalvonnassa 37
3.2.1 Yhdenvertaisuus 6 § 37
Syrjintäkielto 38 Lasten oikeus tasa-arvoiseen kohteluun 38
3.2.2 Oikeus elämään, vapauteen ja
kos kemattomuuteen 7 § 39
Henkilökohtainen koskemattomuus
ja turvallisuus 39
Ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kielto 41
3.2.3 Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate 8 § 42
3.2.4 Liikkumisvapaus 9 § 42
3.2.5 Yksityiselämän suoja 10 § 42
Kotirauha 43
Perhe-elämän suoja 43
Viestintäsalaisuus 44 Yksityiselämän ja henkilötietojen suoja 45
3.2.6 Uskonnonvapaus 11 § 45
3.2.7 Sananvapaus ja julkisuus 12 § 45
Sananvapaus 45 Julkisuus 46
3.2.8 Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus 13 § 48
3.2.9 Omaisuuden suoja 15 § 48
3.2.10 Sivistykselliset oikeudet 16 § 48
3.2.11 Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin 17 § 49
3.2.12 Oikeus työhön ja elinkeinovapaus 18 § 50
3.2.13 Oikeus sosiaaliturvaan 19 § 50
Oikeus välttämättömään toimeentuloon
ja huolenpitoon 51
Oikeus perustoimeentulon turvaan 51 Oikeus riittäviin sosiaali- ja terveys-
palveluihin 51
3.2.14 Vastuu ympäristöstä 20 § 52
3.2.15 Oikeusturva 21 § 52
Neuvonta- ja palveluvelvollisuus 53
Oikeus saada asia käsitellyksi ja oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin 56 Asian käsittelyn joutuisuus 58
Käsittelyn julkisuus 61
Asianosaisen kuuleminen 61 Päätösten perusteleminen 62 Asioiden asianmukainen käsittely 63 Muita hyvän hallinnon edellytyksiä 64 Rikosprosessuaaliset oikeusturvatakeet 65 Viranomaistoiminnan puolueettomuus ja yleinen uskottavuus 65
Virkamiesten käytös 66
3.2.16 Yhteenveto 67
3.3 Telepakkokeinot, peitetoiminta
ja muu salainen tiedonhankinta 69
3.3.1 Salaiset tiedonhankintakeinot 69
3.3.2 Telepakkokeinojen laillisuusvalvonta 69
3.3.3 Telepakkokeinojen erityisluonteesta 70
3.3.4 Pakkokeinoista päättäminen 70
3.3.5 Telepakkokeinot laillisuusvalvonnassa 71
3.3.6 Telepakkokeinoja koskevia ratkaisuja 71 Lainvastainen telekuuntelu törkeän dopingrikoksen selvittämisessä 71 Virheitä telepakkokeinojen käytössä Ahvenanmaalla 72
3.3.7 Tarkastukset 73
3.3.8 Valvontatiedot 73
Telekuuntelu 73 Televalvonta 74 Telepakkokeinoluvista 74 Liittymien ja teleosoitteiden määrät 74 Poliisilain mukainen telekuuntelu
ja -valvonta 75
Tullilain mukainen televalvonta 75
Tekninen kuuntelu 75
Hylätyt vaatimukset 76
Ilmoittaminen pakkokeinon käytöstä 76 Merkitysarviot 76 Kuuntelukiellot ja ylimääräinen tieto 77
3.3.9 Arviointia 77
3.3.10 Lopuksi 78
3.4 Peitetoiminta, valeosto ja tiedon-
hankinnan paljastumisen estäminen 79
3.4.1 Peitetoiminta 79
3.4.2 Valeosto 79
3.4.3 Tiedonhankinnan paljastumisen estäminen 79
3.4.4 Valvonta 80
Valvontatiedot 80
3.4.5 Arviointia 81
3.4.6 Lopuksi 82
4. LAILLISUUSVALVONTA
ASIARYHMITTÄIN 83
4.1 Tuomioistuimet ja oikeushallinto 83
4.1.1 Muutokset lainsäädännössä 83
4.1.2 Laillisuusvalvonta 85
4.1.3 Tarkastukset 87
4.1.4 Ratkaisuja 87
Tutkintavankeusaika jäi
vähentämättä tuomiosta 87 Käräjätuomari käyttäytyi
epäasianmukaisesti 87 Käräjätuomarille jaetun asian
siirtäminen toiselle tuomarille 88 Haastehakemuksen julkisuus
rikosasian suullisessa valmistelussa 89
4.2 Syyttäjälaitos 91
4.2.1 Muutokset lainsäädännössä 91
4.2.2 Laillisuusvalvonta 91
4.2.3 Tarkastukset 91
4.2.4 Ratkaisuja 92
Julkisuuslain määräaikoja
ei noudatettu 92
Syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin siirtäminen 92
4.3 Poliisi 94
4.3.1 Poliisihallinnon tila 94
4.3.2 Laillisuusvalvonta 94
4.3.3 Tarkastukset 95
4.3.4 Ratkaisuja 96
Rikosilmoituksen kirjaaminen 96 Esitutkinnan viivästyminen 97 Esitutkintapäätökset ja niiden
perusteleminen 99 Vapaudenmenetyksiä koskevat
päätökset 100 Kotietsintä ja takavarikko 102 Rikosprosessuaaliset oikeusturvatakeet 104
Muita tapauksia 106
4.4 Vankeinhoito 108
4.4.1 Vankien määrä 108
4.4.2 Laillisuusvalvonta 108
4.4.3 Esitys kurinpitorangaistuksen
purkamisesta 109
4.4.4 Tarkastukset 109
4.4.5 Ratkaisuja 110
Perhetapaamiset 110 Asianajajan tapaaminen 112 Terveydenhuolto 113 Hyvä hallinto vankeinhoidossa 113
Vankien kohtelu 115
Hallussapito 118
Muita tapauksia 120
4.5 Ulosotto ja muut
maksukyvyttömyysmenettelyt 121
4.5.1 Muutoksia lainsäädännössä 121
4.5.2 Laillisuusvalvonta 121
Ongelmia ulosoton tietojärjestelmässä 121 Neuvontavelvollisuus 123
Muita ratkaisuja 125
4.6 Sotilasasiat ja puolustushallinto 126
4.6.1 Toimintaympäristö 126
4.6.2 Laillisuusvalvonta 126
4.6.3 Tarkastukset 127
4.6.4 Ratkaisuja 128
Sotilaslääkäreiden ratkaisuihin
eivät muut saa yrittää vaikuttaa 128 Varusmiehen kuulustelussa ei
noudatettu lakia 129
Poliisitehtävien sääntely
puolustusvoimissa puutteellista 130
4.7 Tulli 131
4.7.1 Autoverotus 131
4.7.2 Valmisteverotus 133
4.7.3 Muut asiat 133
4.8 Ulkomaalaisasiat 134
4.8.1 Toimintaympäristö 134
4.8.2 Laillisuusvalvonta 134
4.8.3 Tarkastukset 134
4.8.4 Ratkaisuja 135
Lapsi käännytettiin maasta
lainvastaisesti 135
Georgialaisryhmän käännyttäminen 135
4.9 Sosiaalihuolto 137
4.9.1 Muutoksia lainsäädännössä 137
4.9.2 Laillisuusvalvonta 138
4.9.3 Toimeentulotuki 138
Käsittelyn joutuisuus 138 Opiskelijan oikeus toimeentulotukeen 140 Toimeentulotuen perusosan
alentaminen 141 Päätöksen perusteleminen 141
Ohjaus ja neuvonta 142
4.9.4 Vammaispalvelut 143
Ohjeistukset 143
Perittävät asiakasmaksut 143 Käsittelyn joutuisuus 144 Päätöksen perusteleminen 145
4.9.5 Omaishoidon tuki 145
Päätöksen tekeminen
ja perusteleminen 145
4.9.6 Vanhusten palvelut 146
4.9.7 Muut sosiaalipalvelut 147
4.9.8 Sosiaaliviranomaisen
tiedoksisaantioikeus 148
4.9.9 Tarkastukset 149
4.10 Terveydenhuolto 151
4.10.1 Laillisuusvalvonta 151
Velvollisuus järjestää terveyspalvelut 151 Potilaan oikeus hyvään hoitoon 152 Tiedonsaantioikeus ja
itsemääräämisoikeus 152 Potilasasiakirjamerkinnät ja
potilastietojen luovuttaminen 153
Pitkät käsittelyajat 154
Velvollisuus neuvoa ja opastaa 154
Kielelliset oikeudet 155
Suostumus lääketieteelliseen
tutkimukseen 155
4.10.2 Tarkastukset 156
4.10.3 Ratkaisuja 156
Puutteita tuberkuloosipotilaan hoidossa 156 Psykiatriseen sairaalahoitoon
toimittaminen 158
Potilaan sitominen 159
Lääketehtaan tarjoama kestitys
terveydenhuollon seminaarissa 159 Kanteluiden käsittelyajat
Länsi-Suomen lääninhallituksessa 160
4.11 Lasten oikeudet 162
4.11.1 Muutoksia lainsäädännössä 162
4.11.2 Laillisuusvalvonta 163
Lastensuojelu 164 Huolto ja tapaamisoikeus 164
Koulua koskevat asiat 165
Muut asiat 165
4.11.3 Tarkastukset 166
4.11.4 Ratkaisuja 166
Lasten palauttamisasia viipyi
hovioikeudessa 166 Tasapuolisuus ei toteutunut
selvityksessä lapsen huollosta ja
tapaamisoikeudesta 167 Huostaanotetun lapsen ja hänen
vanhempiensa yhteydenpitoa rajoi-
tettiin virheellisesti 167
4.12 Edunvalvonta 169
4.12.1 Muutoksia lainsäädännössä 169
4.12.2 Laillisuusvalvonta 169
4.12.3 Ratkaisuja 170
Yleinen edunvalvoja oli esteellinen 170 Maistraatti ylitti toimivaltansa
määrätessään edunvalvojan 170 Henkikirjoittaja esitti ennakko-
käsityksiä lehtihaastattelussa 171 Maistraatti myönsi luvan kiinteistön kauppaan päämiehen edun vastaisesti 172 Terveystietojen salassapito 172
4.13 Sosiaalivakuutus 173
4.13.1 Laillisuusvalvonta 173
Neuvonta- ja opastamisvelvollisuus 173
Pitkät käsittelyajat 174
Asianmukaiset ja riittävät perustelut 175
4.13.2 Tarkastukset 175
4.13.3 Ratkaisuja 176
Vakuutusoikeus ei soveltanut
EY-asetusta ja tuomioistuinkäytäntöä 176 Vakuutusoikeus perusteli päätöstään puutteellisesti 177 Kela ei noudattanut valituksen
siirrolle säädettyjä määräaikoja 178
4.14 Työvoima ja työttömyysturva 179
4.14.1 Muutokset lainsäädännössä 179
4.14.2 Laillisuusvalvonta 179
4.14.3 Tarkastukset 180
4.14.4 Ratkaisuja 180
Työttömyyskassa menetteli virheel-
lisesti päiväraha-asian käsittelyssä 180
4.15 Yleiset kunnallisasiat 182
4.15.1 Kunnallishallinnon perusteet 182
4.15.2 Kunta- ja palvelurakenneuudistushanke 182
4.15.3 Laillisuusvalvonta 183
4.15.4 Ratkaisuja 184
Puhelinneuvonnan maksullisuus
on hyvän hallinnon vastaista 184 Virkanimityksestä ilmoittaminen 185 Ajoneuvoa siirrettiin omistajan
tietämättä 186 Hitas-asuntojen enimmäishintoja
ei määritelty tasapuolisesti 186
4.16 Opetus 188
4.16.1 Muutokset lainsäädännössä 188
4.16.2 Laillisuusvalvonta 188
4.16.3 Tarkastukset 189
4.16.4 Ratkaisuja 189
Esikoululaisen oikeus
maksuttomaan kuljetukseen 189 Ylioppilastutkintolautakunnan menet- tely asiakirjapyynnön käsittelyssä 189 Yliopistojen uusi palkkausjärjestelmä 189
4.17 Kieliasiat 191
4.17.1 Laillisuusvalvonta 191
4.17.2 Tarkastukset 192
4.17.3 Ratkaisuja 192
Kielellinen yhdenvertaisuus
ei toteutunut hovioikeudessa 192 Poliisien kielitaitovaatimukset 193
4.18 Verotus 194
4.18.1 Verohallinnon laillisuusvalvonta 194
4.18.2 Ratkaisuja 196
Vammaisen henkilön
työkykyisyyden arviointi 196
4.18.3 Ajoneuvoverohallinnon laillisuusvalvonta 197
4.18.4 Ratkaisuja 197
Ajoneuvoveron palautukset
keskeytettiin lainvastaisesti 197 Ajoneuvoverotuksessa
oikeusturvaongelmia 201
4.19 Ympäristöasiat 203
4.19.1 Laillisuusvalvonta 203
4.19.2 Ratkaisuja 204
Sivullisten liikkumisvapaus
turvattava rallin aikana 204 Asukkaiden vaikuttamismahdollisuudet otettava huomioon tiedottamisessa 204 Moottorivenekilpailujen luvanvaraisuus 205 Ulkoilureitti perustettiin yksityistielle
ilman lupaa 205
4.20 Maa- ja metsätalous 207
4.20.1 Muutoksia lainsäädännössä 207
4.20.2 Laillisuusvalvonta 207
4.20.3 Ratkaisuja 208
Kalastuksenvalvoja hoitaa
julkista tehtävää 208
Valitusten käsittely viivästyi
TE-keskuksessa 209 Hakemuksen käsittely viivästyi ja
päätös perusteltiin harhaanjohtavasti 210
4.21 Liikenne ja viestintä 211
4.21.1 Muutoksia lainsäädännössä 211
4.21.2 Laillisuusvalvonta 211
4.21.3 Ratkaisuja 212
Satamien turvatarkastuksissa puutteita 212
Käytetyt lyhenteet
Kertomuksessa käytetään lyhenteitä OA ja AOA silloin, kun viitataan viranhaltijoihin henkilökohtaisesti. Sanal- la ”oikeusasiamies” taas viitataan eduskunnan oikeus- asiamieheen viranomaisena ja instituutiona.
*:llä merkityt ratkaisut löytyvät anonymisoituina oikeus- asiamiehen verkkosivuilta www.oikeusasiamies.fi .
4.22 Muut asiat 214
4.22.1 Ratkaisuja 214
PRH laiminlöi velvollisuutensa
säätiön valvojana 214
Kelan puhelinpalvelun maksullisuus lainvastaista 215 Uskonnollisten lehtien lähettäminen seurakuntaan kuulumattomille 216 Hätäkeskuslaitoksen infopalvelu
tuli arvioida uudelleen 216
LIITTEET 218
Liite 1 218
Suomen perustuslain oikeusasiamiestä
koskevat säännökset (11.6.1999/731) 218 Laki eduskunnan
oikeus asiamiehestä (14.3.2002/197) 219 Laki valtioneuvoston oikeus kanslerin
ja eduskunnan oikeusasiamiehen
tehtävien jaosta (21.12.1990/1224) 223 Eduskunnan oikeus asia miehen
johtosääntö (5.3.2002/209) 223
Liite 2 225
Eduskunnan oikeus asia miehen ja
apulais oikeus asia miesten välinen työnjako 225
Liite 3 226
Lausunnot ja kuulemiset 229
Lausunnot 229
Kuulemiset eduskunnan valiokunnissa 230
Liite 4 229
Tilastotietoja oikeusasiamiehen toiminnasta 226
Liite 5 231
Tarkastukset 231
Liite 6 233
Kanslian henkilökunta vuonna 2006 233
Asiahakemisto 235
1.
Puheenvuorot
RIITTA-LEENA PAUNIO
KANSALLINEN
STRATEGIA IHMISOIKEUKSIEN TURVAAMISEKSI
Ihmisoikeuksia on pyritty suojelemaan ja vahvista- maan viimeisten vuosikymmenten aikana maailmassa monin tavoin. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset valvontajärjestelmineen ovat siinä eräs keino. Euroop- palaisista sopimuksista tärkein on Euroopan ihmisoi- keussopimus. Sen toteutumista valvoo Euroopan ih- misoikeustuomioistuin, jolle yksityinenkin ihminen voi valittaa, jos katsoo maansa loukanneen hänelle sopi- muksessa turvattuja ihmisoikeuksia. Ihmisoikeustuo- mioistuin on vahvistanut ihmisoikeuksien toteutumista Euroopassa merkittävästi.
Euroopan unionin perustuslakisopimukseen sisältyvä perusoikeuskirja tullee jatkossa vahvista maan ihmis- oikeuksia unionin jäsenmais sa. Samaa pyrkimystä to- teuttamaan on perustettu EU:n perusoikeusvirasto, jo- ka on juuri aloittanut toimintansa. Useiden sopimusten toteutumista seurataan ja arvioidaan kansainvälisesti maiden antamien määräaikaisraporttien pohjalta.
Selkeästi on kuitenkin nähtävissä, että kansainvälisten valvontaelinten toimin on vaikeata turvata kansalais- ten ihmisoikeuksia. Tämä johtuu osin sopimusten val- vontajärjestelmien heikkoudesta, osin siitäkin, että kan- sainväliset valvontaelimet voivat parhaimmillaankin käsitellä vain rajoitetun määrän asioita. Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei pysty käsittele- mään tehokkaasti kaikkia niitä valituksia, joita sen käsi- teltäväksi vyöryy Euroopan neuvoston jäsenmaista.
Myös oikeusasiamiesinstituutio on levinnyt viime vuo- sisadan jälkipuoliskolla voimallisesti ympäri maailmaa, ja sitäkin on pidetty tärkeänä rakennuspuuna oikeus- valtioperiaatteen juurruttamisessa ja ihmisoikeuksien turvaamisessa. Oikeusasiamiesinstituutioiden on näh- ty olevan keino vahvistaa nimenomaan kansallista ih- misoikeussuojaa. Oikeusasiamiehillä on kuitenkin mi- tä erilaisimpia tehtäviä ja toimivaltuuksia. Useissa maissa oikeusasiamiesten toimivaltuudet ovat varsin rajattuja, jos asiaa tarkastellaan Suomen näkökulmas- ta. Suomessahan oikeusasiamiehellä on laaja toimi- valta tutkia kaikkien julkisia tehtäviä hoitavien toimin- taa ja myös laajat toimivaltuudet syyteoikeuksin. Jois- sakin maissa oikeusasiamiehen tehtävät eivät paino- tu ihmis oikeuksien valvontaan.
Keskeisin oikeusasiamiesten tehtävä on kaikkialla kan- salaisten kanteluiden tutkinta. Oikeusasiamiehet eivät siis ole sellainen yhtenäinen ryhmä, joka kansainväli-
sestä näkökulmasta arvioituna olisi riittävä kansallista ihmisoikeussuojaa vahvistettaessa.
Kansallista ihmisoikeussuojaa on kuitenkin vahvistet- tava. Tähän johtopäätökseen on tultu kansainvälisillä foorumeilla. Näin on tapahtunut YK:n piirissä ja Euroo- pan unionissa. Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuis- saan edellyttänyt tätä. Tähän tulokseen on tullut myös Euroopan neuvoston ns. Viisaiden ryhmä, jonka teh- tävänä on ollut löytää keinoja, joilla vastataan Euroo- pan ihmisoikeustuomioistuimen toiminnan turvaami- sen haasteisiin.
YK:n piirissä on pidetty tärkeänä, että ihmisoikeuksia vahvistetaan perustamalla kansallisia ihmisoikeusins- tituutioita edistämään ja valvomaan ihmisoikeuksia kansallisella tasolla. Se on hyväksynyt vaatimukset, ns. Pariisin periaatteet, jotka näiden kansallisten ihmis- oikeusinstituutioiden tulisi täyttää. Niiden tulisi olla muun muassa itsenäisiä ja riippumattomia ja niillä tu- lisi olla mahdollisimman laaja tehtävä edistää ihmisoi- keuksia ja tiedottaa niistä. Lisäksi niiden tulisi opastaa ja neuvoa kansalaisia sekä seurata ja valvoa ihmisoi- keuksien toteutumista. Niiden tulisi kokoonpanoltaan edustaa kaikkia niitä tahoja, jotka osallistuvat ihmisoi- keustyöhön. Näitä Pariisin periaatteet täyttäviä instituu- tioita on arvioitu olevan Euroopassa tällä hetkellä 19.
Suomessa ei ole Pariisin periaatteiden mukaista kan- sallista ihmisoikeusinstituutiota.
Suomessa kansainväliset sopimukset ja erityisesti vuodesta 2003 vireillä ollut ja nyt toteutunut EU:n pe- rusoikeusviraston perustaminen luovat lisäpaineita kansallisen ihmisoikeusinstituution perustamiselle. Pe- rusoikeusviraston perustaminen edellyttää Suomessa muun muassa sen seikan ratkaisemista, miten edus- tus viraston hallintoneuvostossa tullaan järjestämään.
Perusoikeusviraston perustaminen edellyttänee myös eri ihmisoikeustoimijoiden yhteistyön tiivistämistä ja sen pohdintaa, miten viraston edellyttämä Suomen ihmisoikeustilannetta koskeva tutkimus ja seuranta järjestetään.
Ulkoasiainministeriön ja sen yhteydessä toimivan kan- sainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnan aloit- teesta on selvitetty kansallisen ihmisoikeusinstituution perustamisen tarvetta ja tapoja Suomessa. Åbo Aka- demin Ihmisoikeusinstituutti on tehnyt ministeriölle
perusselvityksen asiasta ja Ihmisoikeusliitto ry on rapor- toinut ministeriön pyynnöstä eri tahojen näkemyksiä.
Asiasta on keskusteltu myös julkisuudessa, ja muun muassa tasavallan presidentti Tarja Halonen otti kan- taa instituution perustamisen puolesta eduskunnan oi- keusasiamiehen 85-vuotisjuhlaseminaarissa. Hallitus on pitänyt valtioneuvoston selonteossa Suomen ih- misoikeuspolitiikassa (VNS 2/2004 vp) aiheellisena selvittää instituution tarvetta.
Yhteenvetona esitetyistä näkökohdista voi todeta ly - hyesti, että ihmisoikeustoimijoiden kenttää on Suo- mes sa pidetty hajanaisena ja koordinoimattomana, mistä syystä instituution perustaminen on nähty kan- sainvälis ten pyrkimysten ohella perusteltuna. Oikeus- asiamiehen perus- ja ihmisoikeusvalvontaa arvoste- taan näiden näkemysten mukaan laajasti ja oikeus- asiamiehen toimintaedellytyksistä on haluttu varmis- tua kansallista ihmisoikeusinstituutiota mahdollisesti perustettaessa. Kansallisen ihmisoikeusinstituution toteuttamisvaihtoehtoina on esitetty joko oikeusasia- miehen tai jonkin tutkimus- ja asiantuntijainstituutin nimeämistä tällaiseksi instituutioksi taikka sellaisen neuvottelukuntatyyp pisen organisaation perustamista, jonka sihteeristö olisi eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteydessä.
Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunta esitti marraskuussa 2006 kannanottonaan, että Suo- meen perustettaisiin tällainen instituutio eduskunnan oikeusasiamiehen yhteyteen täydentämään nykyisiä kansallisia rakenteita. Kyseessä olisi neuvottelukunta- tyyppinen organisaatio ja muutaman henkilön yksikkö oikeusasiamiehen kanslian yhteydessä.
Vertailun vuoksi on mielenkiintoista todeta, että Tans- kassa ja Norjassa ihmisoikeuksiin keskittynyt tutkimus- instituutti on tällainen kansallinen ihmisoikeusinsti- tuutio. Ruotsissa puolestaan neljä erityisvaltuutettua – lapsiasiamies, syrjintäasiamies, vammaisasiamies ja tasa-arvovaltuutettu – yhdessä muodostavat kansalli- sen ihmisoikeusinstituution.
Mielenkiintoista on, että kun Suomessa on juuri nimi- tetty toimikunta valmistelemaan uutta yhdenvertaisuus- lainsäädäntöä, tuolle toimikunnalle on asetettu kysy- mys, olisiko yhdenvertaisuuslainsäädännön neuvonta- ja valvontajärjestelmän uudistamisen yhteydessä tar-
peen uudistaa Suomen perus- ja ihmisoikeusvalvontaa kokonaisuutena. Toimikunnan tehtävä ja kokoonpano ei mielestäni ole oikea tämän kysymyksen arviointiin.
Meneillään olevasta kansainvälisestä kehityksestä mai- nitsen tässä vielä Euroopan neuvoston yhteistyöver- koston ja sen kehittämisen. Kuten edellä totesin, Viisai- den ryhmä, johon on kuulunut myös Suomen ja EU:n entinen oikeusasiamies Jacob Söderman, on tehnyt ehdotuksia, jotka tähtäävät Euroopan ihmisoikeustuo- mioistuimen toiminnan turvaamiseen. Myös näiden ehdotusten keskeinen pyrkimys on vahvistaa ihmisoi- keuksien kansallista toteutumista.
Viisaiden ryhmän raportissa esitetyillä toimilla pyritään siihen, että Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuute- tun rooli ja toiminta kehittyisi tavalla, joka estäisi ny- kyistä tehokkaammin ennalta ihmisoikeusloukkausten syntymistä neuvoston jäsenmaissa. Eräs tällainen kei- no on ihmisoikeusvaltuutetun ja kansallisten toimijoi- den, muun muassa oikeusasiamiesten ja kansallisten ihmisoikeusinstituutioiden yhteistyö ja sen tiivistämi- nen. Ihmisoikeusvaltuutettu onkin ryhtynyt toimiin yh- teistyöverkoston luomiseksi näiden toimijoiden välille.
Tätä yhteistyötä on tarkoitus hahmottaa tarkemmin oi- keusasiamiesten, kansallisten ihmisoikeusinstituutioi- den ja ihmisoikeusvaltuutetun kokouksissa.
Yhteistyön sisällöksi on ajateltu ennen kaikkea molem- minpuolista tietojenvaihtoa siten, että ihmisoikeusval- tuutettu antaa tietoja kansallisille viranomaisille Euroo- pan neuvoston mielestä ongelmallisista kysymyksistä ja kansalliset toimijat puolestaan maansa ihmisoikeus- tilanteesta. Tämän tietojenvaihdon pyrkimyksenä on ratkaista ennakolta sellaisia ongelmia, jotka saattaisi- vat aiheuttaa useita ihmisoikeusvalituksia, jotta valituk- silta ihmisoikeustuomioistuimeen säästyttäisiin.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14. lisäpöytäkirjal- la ihmisoikeusvaltuutettu tulee saamaan oikeuden osallistua oikeudenkäyntiin Euroopan ihmisoikeustuo- mioistuimessa. Tässä roolissaan hän toivoo voivansa auttaa tuomioistuinta tunnistamaan eri maiden syste- maattisia ja rakenteellisia ongelmia. Toisaalta hän toi- voo voivansa edistää kansallisten viranomaisten pyrki- myksiä ratkaisukeinojen löytämisessä. Yhteistyön kaut- ta kansalliset toimijat puolestaan voisivat omalta osal- taan vaikuttaa yksittäisten ihmisoikeusvalitusten käsit-
telyyn ja mahdollisten yleisempien ongelmien tunnis- tamisessa ja ratkaisemisessa kansainvälisellä fooru- milla. Yhteistyön tavoitteena on myös se, että kansalai- sia informoitaisiin kussakin maassa entistä aktiivisem- min ihmisoikeusvalitusten rajoituksista.
Edellä hahmoteltu yhteistyö on tärkeää ja tietojen vaih- to on toteutettavissa oikeusasiamiehen osalta, luonnol- lisesti julkisuuslainsäädännön sallimissa puitteissa. Ky- symys on oikeusasiamiehen kannalta ennen kaikkea siitä, miten käytettävissä olevia voimavaroja on perus- teltua suunnata. Tätä punnittaessa on otettava huo- mioon oikeusasiamiehen tehtävä kanteluiden tutkinnas- sa. Tämä tehtävä on osoittautunut vaativaksi, kun kan- teluiden määrä kasvaa voimakkaasti vuodesta toiseen.
Sen sijaan ne Viisaiden ryhmän ehdotukset, joiden mu- kaan oikeusasiamiehen tulisi sovitella ja joko sovitte- luun liittyen tai siitä erillään suositella tai määrätä va- hingonkorvauksista tai hyvityksistä, eivät ole mielestäni toteutettavissa ilman lainsäädäntömuutoksia. Voimas- sa olevan lain mukaan oikeusasiamiehellä ei ole oi- keutta tällaisiin toimiin. Niiden edellytyksiä ja yhteen- sopivuutta muuhun laillisuusvalvontaan tulisi mieles- täni tarkkaan pohtia. Toki selkiyttämistä vaatii myös se, mitä sovittelulla tässä yhteydessä lopulta tarkoitetaan.
Kansainväliset ja kansalliset oikeussuojajärjestelmät edellyttävät jälkikäteen korjaavia toimia toteutuneiden ihmisoikeusloukkausten johdosta. Myös kansallisten perusoikeusloukkauksien hyvittäminen on tärkeä kei- no ihmisoikeussuojan kansallisessa vahvistamisessa.
Vuosi sitten peräänkuulutin puheenvuorossani tarvet- ta kehittää tällaisia kansallisia järjestelmiä, joilla tur- vataan mahdollisuus hyvittää perus- ja ihmisoikeus- loukkauksien aiheuttamia haittoja.
Tässä suhteessa onkin tapahtunut edistystä. Oikeusmi- nisteriön työryhmäraportissa (OMTRM 2006:21) esi- tetään keinoja ehkäistä ja hyvittää viivästyksiä lainkäy- tössä. Tällaisia keinoja olisivat viivästyskantelu, hyvi- tyslautakunta ja hallinnollisten seuraamusten lieven- täminen. Myös hallintotoimintaa koskevaa toiminta- vaatimusmenettelyä on hahmoteltu oikeusministeriön julkaisussa (OM 2006:4).
Kansallisen ihmisoikeusinstituution tarpeet ovat näh- däkseni ensisijaisesti lähtöisin kansainvälisestä kehityk-
sestä. Tämä ilmenee muun muassa siinä, että asiaa on valmisteltu ja viety eteenpäin ensisijaisesti ulko- asiainministeriöstä käsin. Mutta varmasti myös kansal- lisesta näkökulmasta on aihetta arvioida, miten ihmis- oikeuksia voitaisiin turvata nykyistä paremmin maas- samme. Ihmisoikeusrakenteiden viimeaikaisessa ar - vioinnissa on noussut esille myös suomalaisten raken- teiden hajanaisuus ja hahmottomuus kansalaisten nä- kökulmasta. Jo nämä ovat sellaisia syitä, jotka antavat mielestäni aihetta pohtia ihmisoikeuksien valvonnan ja turvaamisen keinoja laajasti ja kattavasti. Myös mui- ta syitä on. Suomen ihmisoikeustilanteen raportointi ja arviointi on osoittautunut vaativaksi tehtäväksi, joka vaatii kehittelyä. Näin on asianlaita myös kansainvälis- ten sopimusten edellyttämän määräaikaisraportoinnin suhteen. Ulkoasiainvaliokunta on kiinnittänyt asiaan pe- rustellusti huomiota mietinnössään (UaVM 12/2004 vp) valtioneuvoston antamasta selonteosta Suomen ihmisoikeuspolitiikasta.
Tällaista hahmottamaani perus- ja ihmisoikeuksien tur- vaamisen tarkastelua puoltaisi sekin, että kansallisen ihmisoikeusinstituution mahdollinen perustaminen saattaa tuudittaa sellaiseen ajatteluun, että instituu- tion perustaminen olisi riittävä ratkaisu ihmisoikeuk- sien vahvistamiseen maassamme. Kun se hoitaisi kaik- ki tehtävät, tiedottamisesta valvontaan ja raportointiin, muiden tahojen vastuu saattaa heiketä.
Mielestäni olisikin tärkeätä, että perus- ja ihmisoikeus- loukkausten estäminen otettaisiin hallituksen tavoit- teeksi ja sen toteuttamiseksi laadittaisiin eri hallinnon- alat kattava strategia. Hallinaloilla tunnetaan varsin hyvin keskeiset ja merkittävät rakenteelliset ongelmat, jotka estävät perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista meidän maassamme. Viivästykset lainkäytössä ja hal- linnossa ovat eräs esimerkki tästä. Lisää niitä löytyy tä- män kertomuksen perus- ja ihmisoikeusjaksossa ja vaikkapa valtioneuvoston selonteossa Suomen ihmis- oikeuspolitiikasta.
Ihmisoikeusloukkausten jälkikäteisen seurannan, val- vonnan ja hyvittämisen sijaan painopiste tulisi olla nii- den estämisessä. Kansallisen strategian ihmisoikeuk- sien turvaamiseksi tulee lähteä siitä, että perusoikeuk- sien ja ihmisoikeuksien loukkaukset estetään ennalta.
Tähän liittyy luontevasti kansallisten ihmisoikeusraken- teiden arviointi.
PETRI JÄÄSKELÄINEN
VANKIEN
PERUSOIKEUSONGELMIA
Kertomusvuonna tuli voimaan vankeinhoidon kokonais- uudistus, johon sisältyvät muun muassa vankeuslaki ja tutkintavankeuslaki. Nämä uudistukset toteuttavat osal- taan perustuslaillista toimeksiantoa, jonka mukaan va- pautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.
Vankeinhoito on luonteeltaan erityisen perusoikeus- herkkä toimintaympäristö. Perusoikeusuudistuksen yh- teydessä sanouduttiin lopullisesti irti sellaisesta käsi- tyksestä, että tietyn ihmisryhmän perusoikeuksia voitai- siin suoraan rajoittaa erityisen vallanalaisuussuhteen tai laitosvallan perusteella. Siten esimerkiksi vankien perusoikeuksien rajoituksista vapaudenmenetyksen ai- kana on säädettävä lailla ja rajoitukset tulee voida oi- keuttaa erikseen kussakin tapauksessa ja kunkin pe- rusoikeuden osalta. Tämä ns. laitosvaltaan perustuvien rajoitusten kielto on nimenomaisesti todettu vankeus- laissa. Sen mukaan vankeuden sisältönä on vapauden menetys tai sen rajoittaminen. Vankeuden täytäntöön- pano ei saa aiheuttaa vangin oikeuksiin eikä olosuh- teisiin muita rajoituksia kuin niitä, joista säädetään lail- la tai jotka välttämättä seuraavat itse rangaistuksesta.
Kanteluasioiden käsittelyssä esille tulleita vankien pe- rusoikeusongelmia on selostettu laajemmin tämän kertomuksen vankeinhoitoa koskevassa jaksossa. Täs- sä yhteydessä kiinnitän erityisesti huomiota vankien ihmisarvoisen kohtelun edellyttämiin laitosolosuh- teisiin ja oikeusturvan edellyttämiin hyvän hallinnon vaatimuksiin.
Laitosolosuhteet
Vankeuslain ns. normaalisuuden periaatteen mukaan vankilan olot on järjestettävä niin pitkälle kuin mahdol- lista vastaamaan yhteiskunnassa vallitsevia elinoloja.
Vankiloissa yhä käytössä olevat noin 500 ns. paljusel- liä, joissa ei ole juoksevaa vettä eikä WC:tä, ovat kau-
kana tästä tavoitteesta. Kun yliasutuksen takia joihin- kin paljuselleihin on jouduttu asuttamaan kaksi vankia, olosuhteet eivät ole ihmisarvoisen kohtelun kannal- ta hyväksyttävät. Euroopan ihmisoikeustuomioistui- men ratkaisukäytännössä on pidetty nöyryyttävänä sitä, että vanki joutuu käyttämään paljua toisen van- gin läsnä ollessa. Tällaiset olosuhteet on voitu sallia vain sellaisissa erityisissä tilanteissa, joissa käynti WC:ssä voisi aiheuttaa konkreettisen ja vakavan tur- vallisuusriskin.
Oikeusasiamiehen laillisuusvalvonnassa vakiintuneen kannan mukaan paljusellissä asuvan vangin tulisikin päästä WC-tiloihin aina sitä pyytäessään. Vähäisen henkilökuntamäärän ja turvallisuussyiden takia se ei kuitenkaan ole käytännössä aina mahdollista. Tällöin ongelmana ovat myös puutteelliset mahdollisuudet huolehtia käsihygieniasta, millä on katsottu olevan merkitystä muun muassa A-hepatiittitartuntojen eh- käisemisessä. Olen ottanut omana aloitteena tutkitta- vaksi, miten paljuselleissä asutettavien vankien mah- dollisuus huolehtia käsihygieniastaan on kussakin vankilassa järjestetty ja ovatko nuo järjestelyt riittäviä mahdollisten terveysriskien välttämiseksi.
Paljuselleistä on pyritty pääsemään eroon vankiloiden peruskorjauksilla ja uudisrakentamisella. Perustuslaki- valiokunta on vankeuslakia koskevassa mietinnössään
kiinnittänyt valtioneuvoston huomiota YK:n kidutuksen vastaisen komitean Suomelle antamiin suosituksiin harkita keinoja vankiloiden peruskorjauksen nopeutta - miseksi ja tutkia hygienian parantamiseksi vaihtoeh- toisia väliaikaisratkaisuja yöastioiden käytölle. Valitet- tavasti eräiden vankiloiden peruskorjauksia on voima- varojen puutteen takia päinvastoin lykätty suunnitel- lusta aikataulusta.
Vanhan laitoskannan lisäksi vankien olosuhteita huo- nontaa vankiloiden yliasutus. Siitä johtuva tilanahtaus lisää vankien keskinäisiä jännitteitä ja voi aiheuttaa turvallisuusriskejä, jotka vaarantavat vankien perusoi- keuden turvallisuuteen ja henkilökohtaiseen koskemat- tomuuteen. Yliasutuksen takia tupakoimattomia vanke- ja on joskus jouduttu tilapäisesti asuttamaan samaan selliin tupakoivan vangin kanssa. Myös vangeille tulee kaikissa olosuhteissa kyetä takaamaan perusoikeus terveelliseen ympäristöön ja tupakkalainsäädännön mukainen oikeus olla altistumatta tupakansavulle.
Koska vankiloiden henkilökuntaa ei ole lisätty vankilu- kua vastaavasti, henkilökunnan työpanos kuluu vält- tämättömissä tehtävissä. Tällöin erilaisten vangeille tärkeiden, esimerkiksi heidän toimintakykyä ja elämän- hallintaansa tukevien toimintojen järjestäminen on vaikeutunut, mikä puolestaan vaikeuttaa uuden lain- säädännön tavoitteiden toteutumista.
Oikeusturva
Hyvä hallinto kuuluu perusoikeutena myös vangeille.
Kun uusienkin lakien mukaiset toimivaltuussäännök- set jättävät vankilaviranomaisille verraten laajan har- kintavallan, perustuslakivaliokunta on korostanut yleis- ten hallinto-oikeudellisten periaatteiden huomioon ottamisen tärkeyttä sovellettaessa toimivaltasäännök- siä yksittäistapauksissa. Lisäksi perustuslakivaliokunta on korostanut hyvän hallinnon takeiden näkökulmas- ta sitä, että myös vankilaviranomaisten toimintaan so- velletaan hallintolakia, jollei vankeuslaissa tai muussa laissa ole siitä poikkeavia säännöksiä.
Hyvällä hallinnolla on vankien kannalta erittäin suuri merkitys. Tämä johtuu siitä, että vankilaympäristössä kaikki toiminnot ovat säänneltyjä ja monet vangeille
tärkeät asiat ovat joko luvanvaraisia tai ainakin edel- lyttävät vankilaviranomaisilta erilaisia ns. tosiasiallisen hallintotoiminnan piiriin kuuluvia toimia tai ratkaisuja.
Näistä syistä vankiloissa tehdään valtava määrä pait- si varsinaisia hallintopäätöksiä myös tosiasiallisia hal- lintotoimia. Kysymys on vankien oikeusturvasta tässä hallintotoiminnassa.
Vankeinhoitoon kohdistuvassa laillisuusvalvonnassa tulee jatkuvasti esille hyvän hallinnon vastaista me- nettelyä.
Viranomaistoiminnassa yleiset asioiden käsittelyn vii- vytyksettömyyteen liittyvät ongelmat eivät ole harvinai- sia vankiloissakaan. Esimerkiksi vankien mahdollisuus saa da kirjoja, tavaroita tai muuta henkilökohtaista omaisuutta haltuunsa edellyttää vankilaviranomaisten tarkastus- ja muita toimenpiteitä, jotka saattavat kes- tää hyvän hallinnon kannalta liian pitkään. Vastaavas- ti esimerkiksi vankien valvomattomat tapaamiset ja poistumisluvat edellyttävät lupahakemuksia, joiden rat- kaiseminen on joissakin tapauksissa viivästynyt jopa yli anotun ajankohdan.
Perustuslaissa suojatun yksityiselämän piiriin kuuluu muun muassa yksilön oikeus solmia ja ylläpitää suh- teita muihin ihmisiin. Vankien yhteydenpitomahdolli- suuksien kannalta olisi tärkeää, että kirjeenvaihto voisi tapahtua joutuisasti. Kertomusvuonna vankeuslain ja tutkintavankeuslain uudet säännökset kirjeenvaihdon tarkastamisesta hidastuttivat tarkastusmenettelyä en- tisestään ja pahimmillaan saapuvien kirjeiden toimit- taminen vangille on voinut kestää parikin viikkoa.
Vankien postinkulun hitaus on ongelmallista myös sen vuoksi, että vankien mahdollisuudet hoitaa yhteyksiä vankilan ulkopuolelle puhelimitse ovat niin soittoaiko- jen kuin puhelujen keston suhteen rajalliset. Lisäksi soittaminen vankilasta on normaaleihin puheluhintoi- hin verrattuna jopa moninkertaisesti kalliimpaa. Kirjei- den tarkastusmenettelyn voi odottaa nopeutuvan, kun eduskunnan hyväksymä lakimuutos on tullut voimaan.
Vankien puheluhintojen kalleuden olen puolestani ot- tanut omana aloitteena tutkittavaksi.
Hyvään hallintoon kuuluvalla neuvonnalla on tärkeä merkitys vankilaympäristössä, jossa kaikki toiminnot ovat säänneltyjä. Vaikka kaikilla vankiloilla on ns. tu-
lo-oppaat, joissa on selostettu vankien oikeuksia ja velvollisuuksia sekä niiden toteuttamiseen liittyviä menettelytapoja, vankien kanteluissa ja vankilatarkas- tusten yhteydessä pidettävillä vankivastaanotoilla ar- vostellaan jatkuvasti opastuksen puutetta. Erityisen ongelmallista opastuksen puute voi olla ulkomaalai- sille vangeille, jotka eivät osaa suomen tai ruotsin kieltä. Olen ottanut omana aloitteena tutkittavaksi vankien mahdollisuuden saada opastusta ymmärtä- mällään kielellä.
Tiedonsaannin kannalta on tärkeää myös se, että vankien tiedusteluihin ja kysymyksiin annetaan viivy- tyksettä asianmukaiset vastaukset. Tähän on joudut- tu kiinnittämään huomiota useissa kanteluasioissa.
Käytännössä vankien tiedustelut ja anomukset teh- dään erityisellä asiointilomakkeella, joka on eräissä vankiloissa otsikoitu ”rutinalapuksi”. Vaikka nimitys on ollut vankilakulttuurissa vakiintunut, se ei täytä hallintolain mukaista hyvän kielenkäytön vaatimusta.
Olen pitänyt ”rutinalappua” väheksyvänä ilmaisuna, joka leimaa vangin asiallisen yhteydenoton turhak- si valittamiseksi.
Hyvään hallintoon kuuluvaa ja hallintolaissa täsmen- nettyä hallintopäätösten perusteluvaatimusta ei ole vankiloissa vielä omaksuttu. Käytännössä on tavallis- ta, että päätöksistä puuttuvat kokonaan tosiasiaperus- telut. Tyypillinen perustelu on esimerkiksi ”lupaehto- jen noudattaminen ei ole riittävän todennäköistä” il- man, että päätöksessä olisi esitetty lainkaan niitä syi- tä, joiden nojalla tähän arvioon on päädytty. Peruste- lut ovat keskeinen oikeusturvan tae mielivallan käyt- töä vastaan – juuri perusteluiden avulla voidaan kont- rolloida sitä, onko päätösharkinta tehty laillisin ja hy- väksyttävin kriteerein.
Hallintoasian ratkaisemisen kannalta tarpeellinen asian selvittäminen kuuluisi hallintolain mukaan vi- ranomaiselle. Tämä on tärkeää juuri vankilaoloissa, joista käsin vangin voi olla vaikea itse hankkia kaik- kea tarvittavaa selvitystä. Käytännössä on kuitenkin tavallista, että vankilaviranomaiset eivät täytä selvit- tämisvelvollisuuttaan, vaan selvityksen puute johtaa hakemuksen hylkäämiseen.
Vankeuslaissa on laajennettu vankien muutoksen- haku oikeutta hallintopäätöksiin. Käytännössä tämä
oikeus ei voi toteutua, jos vangille ei anneta kirjallis- ta päätöstä ja muutoksenhakuohjausta. Tähän epä- kohtaan olen joutunut kiinnittämään huomiota useis- sa vankeuslain voimaantulon jälkeen annetuissa kanteluratkaisuissa.
Eräs ongelma on vankien yhdenvertaista kohtelua loukkaava eri vankiloiden erilainen ratkaisukäytäntö samanlaisissa asioissa. Tämä ongelma tulee usein esille myös saman vangin erilaisessa kohtelussa eri vankiloissa, kun hänet siirretään toiseen vankilaan.
Esimerkiksi vangin poistumisluvat tai valvomattomat ns. perhetapaamiset saatetaan evätä uudessa vanki- lassa, vaikka edellisessä vankilassa ne olisi säännön- mukaisesti myönnetty. Vastaavasti omaisuus, jonka vanki on saanut pitää hallussaan yhdessä vankilassa, saatetaan evätä häneltä toisessa vankilassa.
Ongelmien syitä
Hyvän hallinnon vastaisissa menettelytavoissa on jos- kus kysymys tietämättömyydestä. Menettelyllisiä oi- keusturvan takeita ja niiden merkitystä ei aina tunne- ta ja tiedosteta. Tähän voi osaltaan vaikuttaa se, että vankiloissa ei juurikaan ole lakimiehiä. Oikeudellisen näkökulman tai tiedon puute korostaa henkilöstön kou- lutuksen ja ohjaamisen tarvetta, missä myös oikeus- asiamiehen kannanotoilla on oma merkityksensä.
Hyvä hallinto voi olla myös kulttuuri- tai asennekysy- mys. Eri vankiloihin on pitkän ajan kuluessa muodos- tunut omat hallintokulttuurinsa, jotka voivat ohjata toi- mintaa voimakkaammin kuin uuden lainsäädännön periaatteet tai perusoikeusmyönteinen ajattelutapa.
Vankilaviranomaisten voi olla vaikea mieltää vankeja hallinnon asiakkaiksi, joiden oikeuksista viranomais- ten olisi palveluperiaatteen mukaisesti huolehdittava.
Esimerkiksi edellä mainittu ”rutinalappu” -nimitys tie- tyllä tavalla kuvaa sellaista asenneilmapiiriä, joka ei sovi hyvän hallinnon mukaiseen vankeinhoitoon. Hal- lintokulttuurin ja asenteiden muuttaminen on erityises- ti kunkin vankilan johdon vastuulla.
Hyvä hallinto vaatii myös henkilöstövoimavaroja. Kun jostakin on pakko tinkiä, säästölistalle voi joutua hyvä hallinto. Vankeinhoitolaitoksen vankimäärään nähden
alimitoitetun ja siten ylityöllistetyn henkilökunnan kan- nalta tämä on ymmärrettävää. Perusoikeusnäkökul- masta se ei kuitenkaan ole hyväksyttävää.
Paljusellien osalta kyse on puolestaan yksinomaan vanhan laitoskannan peruskorjaamiseen ja uudisra- kentamiseen osoitettavista voimavaroista. Perustus- lain mukaan julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Tämä tarkoittaa pe- rusoikeuksien aineellista turvaamista, joka on otettava huomioon muun muassa taloudellisten voimavarojen kohdentamisessa. Julkisen vallan on osoitettava van- keinhoidolle sellaiset voimavarat, että ihmisarvoisen kohtelun edellyttämät olosuhteet ja hyvän hallinnon edellyttämä oikeusturva voidaan taata myös vangeille.
JUKKA LINDSTEDT
KIELELLISTEN OIKEUKSIEN TURVAAMINEN
Perustuslain 17 §:n mukaan Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Jokaisen oikeus käyttää tuomio- istuimessa ja muussa viranomaisessa omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, turvataan lailla. Julkisen val- lan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeis- ta samanlaisten perusteiden mukaan.
Kielellisillä oikeuksilla on kytkentöjä muihin perusoi- keuksiin, kuten yhdenvertaisuuteen, sananvapauteen, sivistyksellisiin oikeuksiin sekä oikeudenmukaista oi- keudenkäyntiä ja hyvää hallintoa koskeviin perusoi- keuksiin. Perustuslain yhdenvertaisuussäännökseen sisältyy syrjintäkielto, jonka mukaan syrjintä muun muassa kielen perusteella on kielletty. Myös yhden- vertaisuuslaki kieltää syrjinnän kielen perusteella.
Kielellisis sä oikeuksissa on kysymys tosiasiallisesta ei- kä vain muodollisesta tasa-arvosta eri kieliryhmien vä- lillä. Tarkemmin kielellisistä oikeuksista säädetään vuo- den 2004 alussa voimaan tulleessa kielilaissa. Sen mukaan tavoitteena on, että yksilön kielelliset oikeudet toteutetaan ilman, että niihin tarvitsee erikseen vedota.
Kielilaissa korostetaan muutenkin viranomaisen aktii- vista roolia: viranomaisen tulee toiminnassaan oma- aloitteisesti huolehtia siitä, että yksityishenkilön kielel- liset oikeudet toteutuvat käytännössä. Viranomaisen tulee sekä palvelussaan että muussa toiminnassaan myös osoittaa yleisölle käyttävänsä molempia kieliä.
Viranomaisen tulee esimerkiksi huolehtia siitä, että opasteet, lomakkeet ja esitteet ovat näkyvästi esillä molemmilla kielillä.
Valtion viranomaisessa ja kaksikielisessä kunnallises- sa viranomaisessa jokaisella on kielilain mukaan oi- keus käyttää suomea ja ruotsia. Hallintoasiassa käsit- telykielenä on kaksikielisessä viranomaisessa asian- osaisen kieli. Kielilaissa on myös muita yksityiskohtai-
sia säännöksiä asian käsittelykielestä esimerkiksi riita- ja rikosasioissa.
Velvollisuus huolehtia suomen- ja ruotsinkielisen väes- tön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallista tarpeista sa- manlaisten perusteiden mukaan ulottuu siis julkiseen valtaan kokonaisuudessaan. Kielilain säännökset kos- kevatkin viranomaisten lisäksi myös esimerkiksi julkisia hallintotehtäviä hoitavia yksityisiä. Tällä laajennuksel- la saattaa jatkossa olla paljonkin merkitystä, jos hallin- non yksityistäminen edelleen jatkuu.
Kielilaki on kielellisen palvelun vähimmäistason mää- rittävä yleislaki. Kieltä koskevia erityissäännöksiä on li- säksi muun muassa koulutusalan lainsäädännössä, terveydenhuolto- ja sosiaalilainsäädännössä sekä esi- tutkintaa ja oikeudenkäyntiä koskevassa lainsäädän- nössä. Erikseen on säädetty myös julkisyhteisöjen hen- kilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta.
Perustuslain mukaan saamelaisilla alkuperäiskansa- na sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpi- tää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Saame- laisten kielellisistä oikeuksista on säädetty erillisessä saamen kielilaissa. Esimerkiksi hallintolaissa on sään- nöksiä romani- ja viittomakielen sekä ulkomaisten kiel- ten tulkitsemisesta ja kääntämisestä.
Kieliasiat oikeusasiamiehen toiminnassa
Kielellisiä oikeuksia koskevat asiat muodostavat oikeus- asiamiehen toiminnassa tärkeän asiaryhmän. Näiden oikeuksien toteutumisen valvonta sopii hyvin oikeus- asiamiehen tehtävään perus- ja ihmisoikeuksien toteu- tumisen edistäjänä. Tähän tehtävään kuuluu mieles- täni erityinen huolenpito siitä, miten erilaisten vähem- mistöjen oikeudet toteutuvat.
Oikeusasiamiehen toiminnassa kieliasioiksi luokitel- laan asiat, joissa on kysymys perustuslaissa turvatus- ta oikeudesta käyttää omaa kieltään, julkisen vallan velvollisuudesta huolehtia maan suomen- ja ruotsin- kielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan sekä ylei- semminkin kielellisten oikeuksien turvaamisesta.
Laillisuusvalvonta kieliasioissa perustuu pääasiassa yksittäisten kanteluiden tutkintaan. Kieliasiana kantelu käsitellään silloin, kun kysymys kielellisistä oikeuksista on kantelun pääasiana. Kysymys viranomaistoiminnas- sa käytettävästä kielestä voi liittyä myös laajempaa ko- konaisuutta koskevaan kanteluun, jolloin kielikysymys käsitellään ja luokitellaan pääasian osana. Jonkin ver- ran kieliasioita otetaan myös omasta aloitteesta käsi- teltäväksi. Omien aloitteiden vuosittainen määrä ei oi- keusasiamiehen toiminnassa ole resurssisyistä kovin suuri. Tällä hetkellä on kuitenkin useita kielellisiä oi- keuksia koskevia asioita vireillä omina aloitteina.
Kieliasiaksi luokiteltavia kanteluita tulee vireille vuosit- tain muutamia kymmeniä. Kielilain voimaantulo vuon- na 2004 lisäsi väliaikaisesti jonkin verran kielikantelu- jen määrää, joka on sen jälkeen hieman pienentynyt tuon vuoden lukemista.
Toinen asia on, että kanteluja tulee oikeusasiamiehen tutkittavaksi usealla kielellä tehtyinä. Vuonna 2006 oi- keusasiamiehelle saapui 88 ruotsinkielistä ja 39 eng- lanninkielistä kantelua. Esimerkiksi oikeusasiamiehen verkkosivuilla todetaan, että kantelu on suotavaa teh- dä kotimaisilla kielillä tai tarvittaessa englanniksi. Käy- tännössä kanteluja saapuu satunnaisesti myös muil- la kielillä tehtyinä, ja silloin kantelut on oikeusasiamie- hen kanslian toimesta käännetty. Myös tietoa oikeus-
asiamiehen toiminnasta ja kantelujen tekemisestä on saatavissa useilla kielillä.
Kielikanteluissa on pääsääntöisesti kysymys ruotsin kielen asemasta. Selvästi harvemmin ne koskevat suo- men kielen asemaa. Tosin hiljattain päätetyssä asias- sa todettiin erään kaksikielisen kunnan menetelleen kielilain vastaisesti, kun kunnanvaltuuston esityslista ja pöytäkirja oli laadittu vain ruotsiksi.
Vielä harvinaisempia ovat saamenkielen asemaa kos- kevat kantelut, joita on käsiteltävänä muutama vuodes- sa. Keromusvuonna oli käsiteltävänä myös eräs poliisi- kantelu, joka sivusi oikeutta romanikielen käyttöön. Sa- tunnaisia kanteluita on tehty myös vieraiden kielten käy- töstä, kuten mahdollisuudesta asioida viranomaisten kanssa englanniksi taikka oikeudesta saada perusope- tusta omalla äidinkielellä (ranska ja venäjä). Toisaal ta äskettäin on kanneltu velvoitteesta käyttää englantia Suomen Akatemialle osoitettavassa hakemuksessa.
Selvästi suurin kielikanteluiden ryhmä on koskenut yh- täältä ruotsinkielisen asiakaspalvelun puutteita ja toi- saalta ruotsin kielen käyttöä asian käsittelyssä viran- omaisessa. Ensiksi mainitut liittyvät tiedusteluihin vas- taamiseen, lomakkeisiin ja muuhun tiedottamiseen, kuten ilmoituksiin, esitteisiin, ohjeisiin ja nettisivuihin.
Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat esimerkiksi esitut- kintaa, haasteen tiedoksiantoa, oikeudenkäyntiä, liiken- nevalvontaa ja viranomaisten välisen kirjeenvaihdon kieltä koskevat kantelut.
Varsin tyypillisiä ja todennäköisesti jatkossakin nähtä- viä kanteluja ovat olleet kantelut opiskelijoiden kielitai- tovaatimuksista ja kielikiintiöistä. Myös Yleisradion oh- jelmatoimintaa koskevia kanteluja saattaa jatkossakin tulla käsiteltäviksi. Digitalisointiin ja sen silloiseen vai- heeseen, jolloin digitaalisia lähetyksiä saattoivat seu- rata huomattavasti harvemmat kuin analogisia, liittyi AOA Raution muutama vuosi sitten tekemä päätös. Eu- roopan parlamenttivaalien ruotsinkieliset vaalivalvo- jaiset oli sijoitettu vain digitaaliseen verkkoon. Raution mukaan päätös ei ollut selvästi lainvastainen, mutta se ei turvannut parhaalla mahdollisel la tavalla kielellisiä perusoikeuksia.
Oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiesten teke- millä tarkastuskäynneillä kiinnitetään säännönmukai-
sesti muiden tarkastettavien asioiden ohessa huomio- ta oikeuteen käyttää ja saada palveluja omalla kielel- lä. Erityisesti tämä koskee psykiatrisen erikoissairaan- hoidon, sosiaalihuollon laitosten ja viranomaisten se- kä vankeinhoidon laitosten tarkastuksia.
Kertomusvuonna erään joukko-osaston tarkastuksel- la tuli erityiskysymyksenä esiin siellä palvelleiden suo- men tai ruotsin kieltä taitamattomien varusmiesten ti- lanne. Moni tällainen varusmies tuli tarkastuksen yh- teydessä kertomaan kokemistaan käytännön ongel- mis ta. Ongelmana oli esimerkiksi se, ettei englannin- kielistä koulutusmateriaalia ollut saatavilla riittäväs- ti. Kui tenkin joukko-osastossa oli sinänsä panostettu näiden varusmiesten tilanteen helpottamiseen. Tule- vaisuudessa tämän ryhmän koko pienentynee, mikäli asevelvollisuuslakia uudistetaan.
Eräitä ongelmakohtia
Nykyisen kielilain perusteella ratkaistujen kielikante- lujen määrä ei ole niin suuri, että pelkästään sen no- jalla olisi tehtävissä pitkälle meneviä johtopäätöksiä lain toimivuudesta tai sen vaikutuksista. Lain tultua voimaan suomenkielisten aihetta kohtaan tuntema kriittisyys näkyi jonkin verran lisääntyneinä kantelui- na, mutta myöhemmin tämä suuntaus ei ole sanotta- vammin enää jatkunut. Kanteluissa esiin nostetut ky- symykset ovat myös olleet pitkälti samanlaisia kuin ennen kielilain voimaantuloa tehdyissäkin kanteluis- sa. Myös oikeusasiamiehen toimenpiteisiin johtanei- den kantelujen osuudet ovat pysyneet samoina. Joka tapauksessa oikeusasiamiehelle kieliasioista tehtävät kantelut muodostanevat varsin edustavan otoksen to- siasiallisista epäkohdista.
Laajemmin tietoa kielellisten oikeuksien toteutumises- ta on saatavissa varsinkin kielilainsäädännön sovel- tamisesta koskevasta valtioneuvoston kertomuksesta.
Ensimmäinen sellainen annettiin vuoden 2006 ke- väällä. Erityisesti kielilakia ajatellen ensimmäisen ker- tomuksen seurantakausi oli vielä lyhyt, mutta jo nyt kertomus sisälsi merkittävän määrän tietoa sekä Suo- men kielioloista yleensä että kielellisten oikeuksien to- teutumisesta.
Kansalliskieliä, erityisesti ruotsin kieltä koskevien kie- lellisten oikeuksien toteutumisessa on valtioneuvoston kertomuksen mukaan puutteita. Käytännössä mahdol- lisuus saada palvelua ruotsiksi asioitaessa suullises- ti kaksikielisissä viranomaisissa ei ole aina toteutunut.
Oikeusasiamiehen toiminnassa tämä on näkynyt esi- merkiksi poliisimiesten ruotsin kielen taitoa koskevina kanteluina. Kertomusvuoden aikana ratkaistiin myös useita kanteluita poliisien kielitaitovaatimuksia koske- neen asetuksen muutoksesta.
Ruotsinkielisen palvelun puutteiden taustalla saattaa olla asiaa koskevan lainsäädännön tuntemattomuut- ta. Se kuitenkin vähentynee jatkossa kielilain ja kielelli- siä oikeuksia koskevien muidenkin säännösten tulles- sa vähitellen yhä tutummiksi. Osaksi asenteellisenakin puolestaan on pidettävä sitä viime vuosinakin kuultua perustelua, jonka mukaan ruotsinkielinen palvelu ei ole välttämätön, koska kohde osaa tarpeeksi hyvin suo- mea. Kertomusvuonna ratkaisemassaan Pääesikunnan ja Uudenmaan Prikaatin välistä kirjeenvaihtoa koske- vassa päätöksessään AOA Jääskeläinen piti tällaista perustelua oikeudellisesti kestämättömänä.
Haasteellisena on pidettävä resurssikysymystä. Hyvin selvästi tämä koskee tuomioistuimia. Ruotsinkielisten henkilöiden oikeusturvan ja myös sitä koskevan luot- tamuksen kannalta olisi erityisen tärkeää saada asian- sa käsitellyksi äidinkielellään.
Vuonna 2006 tekemässäni päätöksessä kiinnitin huo- miota kielellisen yhdenvertaisuuden toteutumiseen Vaasan hovioikeudessa, jossa ruotsinkielisten asioiden käsittely oli kestänyt selvästi pidempään kuin suomen- kielisten. Paljolti taustalla oli tekijöitä, joihin hovioikeus ei itse voinut vaikuttaa, kuten tuomareiden palkkaus ja tuomarintyön houkuttelevuus. Sittemmin tilanne vai- kutti parantuneen, mutta sitä on edelleen syytä seura- ta. Vas taavasti otin omana aloitteenani selvitettäväksi ruotsinkielisten juttujen käsittelyajat Turun ja Helsingin hovioikeuksissa. Ruotsin kieltä riittävästi hallitsevien tuomarien puutteeseen on kiinnitetty muissakin yhteyk- sissä ja aiemminkin huomiota.
Esimerkiksi Vaasan hovioikeutta koskevan jutun yhtey- dessä esiin nousivat kielitaidon huomioon ottaminen palkkauksessa ja kielikoulutus käytännön keinoina tur- vata kielelliset oikeudet. Viime aikoina on julkisuudes-
sa keskusteltu eräiden kaupunkien järjestelyistä kieli- lisien suhteen. Olen ottanut kielilisää koskevan asian omana aloitteena tutkittavaksi, joskin asian selvittämi- nen on tätä kirjoitettaessa vasta aivan alkuvaiheessa.
Vaikka palvelun saaminen omalla äidinkielellä on ai- na tärkeää, tietyillä aloilla sellaisen saaminen pitäisi ehdottomasti turvata. Yksi tällainen alue on sosiaali- ja terveydenhuolto: esimerkiksi sairaana tai vanhana ihminen on riippuvainen muista ja tarve saada käyt- tää omaa kieltä ja ymmärtää hoidossa käytetty kieli on suuri.
Jopa hengen turvan kannalta välttämätöntä on, että hätäkeskusten palveluita on saatavissa kaikkina vuo- rokauden aikoina molemmilla kansalliskielillä. Kerto- musvuonna Hätäkeskuslaitokseen tekemälläni tarkas- tuksella ilmeni, että ruotsinkielisten päivystäjien saa- tavuudessa on ollut ongelmia. Vaikka tämä ei saadun tiedon mukaan ollutkaan johtanut laajoihin ongelmiin ruotsinkielisten palvelujen suhteen, alueellisia ongel- mia oli ollut. Kaikkiaan hätäkeskusten ruotsinkielisen palvelun saatavuutta on jatkossakin syytä seurata oi- keusasiamiehen toiminnassa.
Turvallisuuden kannalta keskeinen on myös se kielilain säännös, jonka mukaan yksilön hengen, terveyden ja turvallisuuden sekä omaisuuden ja ympäristön kannal- ta oleellinen tieto on annettava koko maassa molem- milla kansalliskielillä. Tieto olisi pyrittävä antamaan sa- manaikaisesti sekä suomeksi että ruotsiksi. Aihetta si- vuttiin kuluvana vuonna ratkaistussa asiassa, joka liit- tyi Yleisradion ohjelmatoiminnan keskeytymiseen hen- kilöstön työtaistelutoimenpiteen vuoksi.
Perustuslain mukaan hallintoa järjestettäessä tulee pyrkiä aluejakoon, joka turvaa suomen- ja ruotsinkie- lisen väestön mahdollisuudet saada palveluja omalla kielellään samanlaisten perusteiden mukaan. Kielellis- ten perusoikeuksien toteutumiseen onkin kiinnitettävä huomiota muun muassa vireillä olevassa kunta- ja pal- velurakenneuudistuksessa. Ajankohtainen on myös hanke, jossa poliisipiirien määrää suunnitellaan vähen- nettäväksi kolmannekseen nykyisestä. Hankkeen yhtey- dessä on kuitenkin vakuutettu, että uudistus ei johda ruotsinkielisten poliisipalvelujen heikkenemiseen.
Kielellisten oikeuksien turvaaminen ei rajoitu kansallis- kieliin. Maamme monikielistyminen jatkuu, ja maahan- muuttajien kielenoppimiseen ja toisaalta tulkkauspal- veluihin täytyy panostaa. Oman erityiskysymyksensä muodostaa sellaisten maassamme perinteisten kielten kuin saamen kielien ja romanikielen säilyttäminen, jo- ka vaatii pienen käyttäjämäärän vuoksi julkisen vallan erityistä tukea.
Kielellisten oikeuksien turvaaminen on tärkeää kielten ja kulttuurin monipuolisuuden säilyttämiseksi. Esimer- kiksi ruotsin kieli ja ruotsinkielinen kulttuuri ovat hyvin merkityksellisiä suomalaisessa yhteiskunnassa yleises- ti sekä kansainvälisen yhteistyön kannalta. Kielellisten oikeuksien toteutuminen on myös edellytys muiden perusoikeuksien toteutumiselle.
2.
Oikeusasiamiesinstituutio vuonna 2006
2.1
TEHTÄVÄT JA TYÖNJAKO
Oikeusasiamies on eduskunnan valitsema ylin lailli- suusvalvoja. Hän valvoo, että julkista tehtävää hoitavat noudattavat lakia, täyttävät velvollisuutensa ja toteut- tavat toiminnassaan perus- ja ihmisoikeuksia. Oikeus- asiamiehen valvontavaltaan kuuluvat tuomioistuimet, viranomaiset ja virkamiehet sekä muut julkista tehtä- vää hoitavat henkilöt ja yhteisöt. Sitä vastoin oikeus- asiamies ei voi tutkia eduskunnan lainsäädäntötyötä eikä kansanedustajien toimintaa, ei myöskään valtio- neuvoston oikeuskanslerin virkatoimia.
Oikeusasiamies on riippumaton ja toimii valtiovallan perinteisen kolmijaon – lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan – ulkopuolella. Oikeusasiamiehellä on oikeus saada viranomaisilta ja muilta julkista teh- tävää hoitavilta kaikki laillisuusvalvontaansa varten tarvitsemansa tiedot. Tavoitteena on muun muassa varmistaa, että eri hallinnonalojen omat oikeusturva- järjestelmät ja sisäiset valvontamekanismit toimivat asianmukaisesti. Oikeusasiamies antaa vuosittain eduskunnalle toimintakertomuksen, jossa hän arvioi havaintojensa pohjalta myös lainkäytön tilaa ja lain- säädännössä havaitsemiaan puutteita.
Yleensä eduskunnan oikeusasiamiehen ja oikeuskans- lerin toimivalta on sama. Esimerkiksi vain oikeusasia- mies tai oikeuskansleri voi päättää syytteen nostami- sesta tuomaria vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa. Oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin välisessä työnjaossa oikeusasiamiehelle kuitenkin keskitetään asiat, jotka koskevat vankiloita ja muita suljettuja laitoksia, joihin henkilö on otettu vastoin tahtoaan, sekä pakkokeinolaissa säänneltyä vapau- denriistoa. Sama koskee myös puolustusvoimia, raja- vartiolaitosta, rauhanturvaamishenkilöstöä ja sotilas- oikeudenkäyntejä.
Oikeusasiamiehen valinnasta, toimivallasta ja tehtä- vistä säädetään perustuslaissa. Eduskunta valitsee oi- keusasiamiehen ohella kaksi apulaisoikeusasiamies- tä. Kaikkien toimikausi on neljä vuotta. Oikeusasiamies päättää keskinäisestä työnjaosta. Apulaisoikeusasia- miehet ratkaisevat heille kuuluvat asiat itsenäisesti ja samoin valtuuksin kuin oikeusasiamies.
Nykyisen työnjaon mukaan OA Paunio käsittelee asiat, jotka koskevat periaatteellisia kysymyksiä, valtioneuvos- toa ja muita ylimpiä valtioelimiä. Lisäksi hänen valvon- taansa kuuluvat muun muassa sosiaalihuoltoa, tervey- denhuoltoa ja sosiaaliturvaa yleisemminkin sekä lap- sen oikeuksia koskevat asiat. AOA Jääskeläinen käsitte- lee muun muassa tuomioistuimia, vankeinhoitoa, ulos- ottoa, ympäristö- ja paikallishallintoa sekä verotusta
Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen (vas.), oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio ja apulais- oikeusasiamies Jukka Lindstedt.
koskevat asiat. AOA Lindstedt puolestaan käsittelee po- liisia, syyttäjälaitosta, puolustusvoimia ja opetusta se- kä ulkomaalais- ja kieliasioita. Lähemmin toiminnasta säädetään eduskunnan oikeus asiamiehestä annetus- sa laissa. Säännökset oikeusasiamiehestä ovat tämän kertomuksen liitteenä 1 ja yksityiskohtainen työnjako on liitteenä 2.
2.2
TOIMINTAMUODOT
Eduskunnan oikeusasiamiehen toiminta käynnistyi Suomessa helmikuun alkupäivinä 87 vuotta sitten. Tä- nä aikana laillisuusvalvonta on muuttunut monin ta- voin. Se on painottunut hyvää hallintomenettelyä oh- jaavaksi ja sille vaatimuksia asettavaksi. Syyttäjän roo- li on jäänyt taka-alalle ja viranomaistoimintaa ohjaava ja kehittävä rooli on korostunut.
Perusoikeusuudistuksen yhteydessä vuonna 1995 oi- keusasiamiehen tehtäväksi tuli valvoa perus- ja ihmis - oikeuksien toteutumista. Tämä muutti näkökulmaa vi- ranomaisten velvollisuuksista ihmisten oikeuksien to- teutumiseen. Perusoikeusuudistuksen jälkeen perus- ja ihmisoikeudet ovat olleet esillä lähes kaikissa oikeus- asiamiehen käsiteltävinä olleissa asioissa. Perusoikeuk- sien toteutumisen arviointi merkitsee eri suuntiin vai- kuttavien periaatteiden punnintaa ja huomion kiinnit- tämistä perusoikeuksien toteutumista edistäviin näkö- kohtiin. Arvioinneissaan oikeusasiamies korostaa pe- rusoikeusmyönteisen laintulkinnan merkitystä.
Oikeusasiamiehen keskeinen tehtävä ja toimintamuoto on kanteluiden tutkinta. Oikeusasiamiehellä on velvol- lisuus tutkia kaikki sellaiset kantelut, joiden perus teella näyttää olevan aihetta epäillä lainvastaista menette- lyä tai velvollisuuden laiminlyöntiä, kuinka vähäistä ta- hansa. On huomattava, että myös sen seikan arvioimi- nen, onko aihetta epäillä lainvastaista menettelyä tai velvollisuuden laiminlyöntiä, edellyttää joskus runsaas- ti selvitystyötä.
Tämä laaja tutkintavelvollisuus merkitsee sitä, että oi- keusasiamiehellä ei ole riittäväs ti mahdollisuutta pai- nottaa laillisuusvalvontaa perus- ja ihmisoikeusnäkö- kulmasta perustelluksi arvioimallaan tavalla. Monissa maissa oikeusasiamiehen harkintavalta on tässä suh-
teessa suurempi. Kanteluiden lisäksi oikeusasiamies voi myös omasta aloitteestaan ottaa tutkittavaksi esiin tulleita epäkohtia.
Oikeusasiamiehen tulee lain mukaan tehdä tarkastuk- sia virastoissa ja laitoksissa. Erityisesti hänen kuuluu valvoa vankiloihin ja muihin suljettuihin laitoksiin si- joitettujen henkilöiden kohtelua samoin kuin varus- miesten kohtelua varuskunnissa. Tarkastuksia tehdään myös muihin, erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon laitoksiin. Laillisuusvalvonnassa perus- ja ihmisoikeu- det ovat esillä paitsi yksittäisiä kanteluja ratkaistaessa, myös muun muassa tarkastusten ja omien aloitteiden suuntaamisessa. Tähän kertomukseen sisältyy erillinen jakso, josta käy ilmi, millaisia perus- ja ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä vuoden 2006 aikana oli esillä ja millaisiin kannanottoihin ne johtivat (ks. s. 33).
Oikeusasiamiehen tulee lisäksi valvoa ns. telepakko- keinojen – telekuuntelun, televalvonnan ja teknisen kuuntelun – käyttöä. Telepakkokeinojen käyttö vaatii yleensä tuomioistuimen päätöksen, ja niitä voidaan käyttää ensisijaisesti vakavien rikosten esitutkinnas- sa. Telepakkokeinoilla puututaan useisiin perustuslais- sa turvattuihin perusoikeuksiin, kuten yksityiselämän, luottamuksellisen viestin ja kotirauhan suojaan. Lain mukaan sisäasiainministeriön, tullin ja puolustusmi- nisteriön tulee antaa oikeusasiamiehelle vuosittain kertomus telepakkokeinojen käytöstä.
Lisäksi poliisilla on lain mukaan tietyin edellytyksin oi- keus peitetoimin taan vakavan ja järjestäytyneen rikol- lisuuden torjumi seksi. Peitetoiminnassa poliisi hankkii tietoja rikolli ses ta toiminnasta esimerkiksi soluttautu- malla rikollisryhmän toimintaan. Sisäasiainministe- riön tulee antaa vuosittain oikeusasiamiehelle kerto- mus myös peitetoiminnan käytöstä. Telepakkokeinojen ja peitetoiminnan valvontaa käsitellään perus- ja ih- misoikeuksia koskevassa jaksossa s. 33.
Perusoikeuksien painotus näkyy myös muutoin oikeus- asiamiehen toiminnan suuntaamisessa. Oikeusasia- miehelle katsotaan kuuluvan, ei ainoastaan perus- ja ihmisoikeuksien valvonta, vaan myös niiden aktiivinen edistäminen. Tähän liittyen oikeusasiamies käy keskus- teluja muun muassa keskeisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Tarkastuksilla ja omasta aloitteesta hän ottaa esille sellaisia kysymyksiä, jotka ovat herkkiä perus-
oikeuksien kannalta ja joilla on yksittäistapausta ylei- sempää merkitystä.
Eduskunnan esittämän toivomuksen mukaisesti oikeus- asiamies painottaa lasten oikeuksien toteutumisen valvontaa. Oikeusasiamies antoi eduskunnalle erillisen kertomuksen ”Lapsi, perheväkivalta ja viranomaisten vastuu” 7.2.2006. Kertomusta käsitellään lapsen oi- keuksia koskevassa jaksossa s. 163.
Vuonna 2006 perus- ja ihmisoikeusvalvonnan erityis- teemoja olivat neuvonta ja yhdenvertaisuus. Niitä ko- rostettiin erityisesti tarkastuksilla ja omien aloitteiden vireillepanossa. Kyseisten teemojen sisältöä esitellään perus- ja ihmisoikeusjaksossa. Neuvonta ja yhdenver- taisuus ovat painoalueina edelleen vuonna 2007.
2.3
TYÖTILANNE JA SEN HAASTEET
Kanteluiden ja muiden laillisuusvalvonta-asioiden mää- rä on lisääntynyt viime vuosina voimakkaasti. Lailli- suusvalvonta-asioiden kokonaismäärä kasvoi vuosina 2003–2006 noin 47 % (2 876–4 241). Kantelui den li- säksi laillisuusvalvonta-asioihin luetaan omat aloitteet,
lausunnot ja kuulemiset esimerkiksi eduskunnan eri valiokunnissa (liite 3) sekä muut kirjoitukset. Viimeksi mainitut ovat luonteeltaan tiedusteluja tai selvästi pe- rusteettomia, oikeusasiamiehen valvontavaltaan kuu- lumattomia tai sisällöltään yksilöimättömiä kansalais - kirjeitä. Niitä ei kirjata kanteluiksi, vaan kanslian neu- vontalakimiehet vastaavat niihin välittömästi antaen ohjausta ja neuvontaa.
Kanteluiden ja muiden laillisuusvalvonta-asioiden kas- vu ja perusoikeusuudistuksen vaatimukset johtivat 1990-luvun jälkivuosina siihen, että kanteluiden käsit- telyajat pidentyivät. Näihin haasteisiin vastattiin esit- telijäkuntaa ja muuta henkilökuntaa lisäämällä, työs- kentely- ja toimintatapoja kehittämällä sekä panosta- malla voimakkaasti koulutukseen. Pyrkimyksenä oli pitkien käsittelyaikojen lyhentäminen tinkimättä kui- tenkaan työn laadusta ja perus- ja ihmisoikeusvalvon- nan vaatimuksista.
Viime vuosina kanteluasioiden määrää on lisännyt säh- köisen asioinnin kasvu. Perinteisesti saapuneiden – kir- jeitse lähetettyjen, henkilökohtaisesti toimitettujen tai faksilla saapuneiden – asioiden määrä pysyi vuosina 1995–2006 lähes vakiona. Sen sijaan sähköpostitse saapuneet laillisuusvalvonta-asiat lisääntyivät voimak- kaasti. Vuonna 2006 kaikista asioista saapui sähköises-
Saapuneet ja ratkaistut laillisuusvalvonta-asiat vuosina 1995–2006
