Tuija Sonkkila
Teknillisen korkeakoulun kirjasto
16.11.1999
Sisällysluettelo
ALUKSI ... 3
ELEKTRONISET VÄITÖSKIRJAT - PIKAKATSAUS SUOMEN TILANTEESEEN... 4
Helsingin yliopisto ... 4
Jyväskylän yliopisto ... 4
Kuopion yliopisto ... 4
Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu... 4
Oulun yliopisto... 4
Tampereen yliopisto... 4
Teknillinen korkeakoulu... 5
Vaasan yliopisto... 5
Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT)... 5
MITÄ ELEKTRONINEN JULKAISEMINEN ON?... 5
VÄITÖSKIRJA... 6
KÄSIKIRJOITUS... 7
KIRJOITTAJA... 7
TEKSTINKÄSITTELY... 8
MALLIPOHJAT... 8
JULKAISEMINEN... 9
JAKELU... 9
LÖYTYMINEN... 10
PROSESSI... 10
RTF ja PDF eli Tampereen malli ... 11
SGML/XML eli Oulun malli... 12
Kuvaformaatti eli Jyväskylän malli... 14
Monimuotoisuuden hallinta eli Helsingin malli... 15
Vertailua ... 16
LUKIJA ... 18
OSAAMINEN... 19
YHTEENVETO HAASTATTELUISTA ... 19
LOPUKSI ... 21
LÄHTEET ... 23
Aluksi
Tämä kartoitus on tehty tilaustyönä FinELib-ohjelmalle. Sen tarkoituksena on toimia pohjana kansallisten suositusten laatimisille yliopistojen elektroniseksi
julkaisemiseksi, erityisesti ajatellen väitöskirjoja ja muita opinnäytteen omaisia dokumentteja. Kartoituksessa toivottiin käsiteltävän OPM-rahoitusta saaneiden elektronisen julkaisemisen hankkeiden kokemuksia. Lisäksi siihen haluttiin mukaan eri tieteenalojen edustajien mielipiteitä väitöskirjojen elektronisesta julkaisemisesta.
Ottaen huomioon kartoituksen tekoajankohdan - vuosisadan helleheinäkuu, jolloin kontaktien saaminen oli normaalia heinäkuutakin työläämpää - haastattelukierros supistui neljän eri tieteenalan edustajaan. Onneksi haastateltavat olivat sattumalta varsin onnistuneita henkilövalintoja haastateltaviksi. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että sekä esitellyt tieteenalat että niissä vallitsevat käytännöt tulivat hyvin esille.
Niissä käsitellään mielestäni kattavasti myös erilaiset väitöskirjatyypit ja niiden tekemisen yleisimmät välineet.
Haastateltavat edustavat vain pääkaupunkiseudun yliopistoja, lähinnä käytännön pakosta. En pidä tätä kuitenkaan ongelmallisena kartoituksen kannalta, koska tutkijoiden sidosryhmistä tärkein on yleensä kansainvälinen, saman alan tutkijoista koostuva tiedeyhteisö. Sille kirjoitetaan ja sen kautta tulevat julkaisemisen käytännöt ja lainalaisuudet.
Haastatteluissa ei ollut käytössä nauhuria, joten muistiinpanot perustuvat kotikutoiseen pikakirjoitukseen. Haastateltavat eivät erityisesti halunneet pysyä nimettöminä, mutta katsoin kuitenkin aiheelliseksi jättää nimet mainitsematta.
Kokemusten analysointi on aina jossain määrin subjektiivista. Mielipiteeni SGML/XML-pohjaisista julkaisemisen hankkeista ovat luonnollisesti värittyneitä siksi, että olen itse osallistunut niihin.
Kiitän lämpimästi kaikkia teitä, jotka korjasitte tekstiluonnoksen virheitä ja kommentoitte sekä asiasisältöä että muotoseikkoja. Erityiskiitos Oulun yliopiston kirjaston suunnittelijalle Ville Varjoselle.
Elektroniset väitöskirjat - pikakatsaus Suomen tilanteeseen
Muiden kuin tässä esiteltävien tahojen suunnitelmista ei ole tarkkoja tietoja. Katsaus perustuu alkukesän tilanteeseen 1999. Huom. esittelyt eivät ole täysin yhteismitallisia.
Helsingin yliopisto
Kaksivuotinen E-thesis -kokeiluhanke on käynnissä vuoden 1999 loppuun asti.
Hankkeessa ovat mukana Helsingin yliopiston kirjasto, atk-osasto, tiedekunnat ja Yliopistopaino. Julkaisuja otetaan vastaa tavallisimpina tekstinkäsittely- ja sivuntaittotiedostoina. Jakelumuodot ovat HTML ja PDF. Alkuperäinen tiedosto toimii pitkäaikaistallenteena. Palveluun on tarkoitus liittää myös tarvepainatus, josta vastaa Yliopistopaino.
Jyväskylän yliopisto
Kirjaston Tutkielmapankki Xeroxin välineillä ja ohjelmilla, skannaus paperilta ja verkkojakelu kuvaformaatissa. Korostettu elektronisen aineiston varastoimiseen ja verkkojakeluun liittyviä tekijänoikeudellisia ja asiakirjojen julkisuuskysymyksiä.
Professoritason työryhmän raportti aiheesta valmistuu vuoden 1999 aikana.
Kuopion yliopisto
Julkaisuohjeet on uudistettu 1998. Noudattavat OPM:n suositusta vuodelta 1995:
painettua väitöskirjaa ei välttämättä tarvita.
Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu
Kirjaston ja atk-keskuksen projekti testannut tiivistelmien verkkosyöttöä, -hakua ja - jakelua. Tavoitteena saada kokotekstit verkkoon, projekti alkanut toukokuussa 1999.
Projektilla ei ole ulkopuolista rahoitusta.
Oulun yliopisto
Elektronisen julkaisemisen malli ja toteutus tehty yhteistyönä kirjaston, ATK- keskuksen ja YO-painon kanssa. Verkkojakelussa PDF ja HTML,
pitkäaikaissäilytyksessä SGML. Rehtorin asettaman työryhmän tekemä suunnitelma valmistui keväällä 1999. Esitetään rinnakkaisen julkaisutuotannon aloittamista vuoden 2000 alusta ja yhden asiantuntijan/suunnittelijan palkkaamista. Resurssointi auki.
Tampereen yliopisto
Työryhmä esittänyt, että sähköisiin väitöskirjoihin siirrytään asteittain 1.8.1999 alkaen, 1.8.2000 alkaen kokonaan. Painettu väitöskirja on silti aina mahdollinen, mutta yliopiston tuki suunnataan vuoden 2000 alusta sähköisiin väitöskirjoihin.
Tiedostomuotoina PDF verkossa ja RTF pitkäaikaistallennukseen. Tiivistelmä HTML-muodossa. Muunnokset ja hallinnointi kirjastossa, jonne ehdotetaan
palkattavaksi julkaisuamanuenssi. Yliopisto on osoittanut kirjastolle hankkeeseen 90
000 mk vuonna 1999. Vuodesta 2000 alkaen hanketta rahoitetaan väitöskirjojen painatustuesta säästyvin varoin.
Teknillinen korkeakoulu
Kirjaston HUTpubl-projektissa tehty tekninen pilotti TKK:n julkaisusarjojen elektroniseksi julkaisemiseksi. Soveltuu myös opinnäytteisiin. Verkkojakelussa toteutettu HTML, pitkäaikaissäilytyksessä SGML. Varsin lähellä Oulun mallia teknisesti. Väitöskirjalautakunta suosittelee 25.5.1999 antamassaan lasunnossa, että kaikki TKK:n väitöskirjat tulisi saattaa elektroniseen muotoon ja että pääkirjasto huolehtisi perustettavasta järjestelmästä.
Vaasan yliopisto
Ei vielä tarkkoja suunnitelmia väitöskirjoille. Panostettu SGML-julkaisemiseen muuten. SGML-tietokantaohjelmisto Astoria käytössä, hyödynnetty Research catalog 1998 -julkaisun teossa.
Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT)
VTT Tietopalvelu on pohjoismainen elektronisen julkaisemisen osaamiskeskus, ja VTT tarjoaa teknistä asiantuntemusta ja koulutusta elektroniseen julkaisemiseen liittyvissä asioissa. Omien julkaisusarjojen tekemisessä hyödynnetään mallipohjia sekä Adoben Acrobat -tuoteperhettä PDF-muotoisten dokumenttien tekoon. VTT Tietopalvelu on ohjeistanut mallipohjien käytön. Osa PDF-dokumenteista on tulostussuojattu.
Mitä elektroninen julkaiseminen on?
Lainaan Oulun yliopiston elektronisen julkaisutoiminnan suunnitelman tekstiä (Oulun, 1999, 10):
Elektroninen julkaiseminen voidaan määritellä prosessiksi, jossa dokumentti on koko elinkaarensa ajan käytettävissä elektronisessa muodossa.
Kun dokumentin elinkaarta katsotaan lähemmin, elektroninen julkaiseminen nähdään sarjana dokumenttiin kohdistuvia käytännön valintoja ja toimenpiteitä (Wilkinson et al. mukaan):
• määrittely (mm. kuvailukielen valinta)
• tuotanto (käsikirjoitus, korjaukset, tiedostomuunnokset, metadatan lisäys)
• jakelu (jakelukomponentin koon määritys, jakeluhetkellä tehtävä mahdollinen ulkoasutietojen lisäys, erot staattisen ja dynaamisen dokumentin välillä jne.)
• julkaiseminen (löytyvyyden ja paikantamisen turvaaminen, nimeäminen, versionhallinta, tallennus)
• löytyminen (kyselykielet, haku sisällön, metadatan, rakenteen tai navigoinnin avulla, hajautettu haku jne.)
• poisto (ikääntyminen, tallennuspaikan vaihto, arkistointi)
Hyvin harva dokumentti on elinkaarensa alussa muuta kuin elektroninen. Kirjoittaja voi luonnostella työtään ja sen rakennetta levittämällä käsinkirjoitettuja
muistiinpanoja eteensä lattialle, mutta kun dokumentin varsinainen kirjoittaminen alkaa, siirrytään tietokoneen ääreen. Kirjoituskoneen käyttö on niin vähäistä, ettei sitä ole otettu huomioon tässä kartoituksessa. On silti huomattava, että tietokoneen
tekstinkäsittelyohjelmaa käytetään yleisesti aivan kuin se olisi mekaaninen
kirjoituskone. Vain hieman karrikoiden voisi väittää, että tästä nimenomaisesta syystä tämäkin kartoitus on jouduttu tekemään.
Vuokko Palonen on todennut, että perinteiset julkaisuorganisaatiot yliopistossa eivät välttämättä ota hoitaakseen elektronista julkaisemista. On vaikeata päättää, kuka tekee, miten tehdään ja millä rahoilla. Ja kuitenkin (Palonen):
Koska sähköinen julkaiseminen on usein vielä näkyvämpää kuin perinteinen
julkaiseminen, eikö sen hallintaan tulisikin panostaa juuri tässä vaiheessa, kun nämä julkaisemisen ja dokumentoinnin menetelmät kehittyvät nopeasti?
Tässä onkin varmasti eräs ongelman ytimistä. Elektroninen julkaisutuotanto näkyy ja kuuluu. Se kertoo yliopistosta enemmän, eri tavalla ja uudelle, kansainväliselle lukijakunnalle. Se kertoo julkaisutoiminnan volyymistä ja tasosta, yliopiston kuvasta lukijan silmissä ja mielissä. Se paljastaa yliopiston halusta satsata asioiden tekemiseen mietitysti ja asiantuntemuksella.
Väitöskirja
Väitöskirjoja julkaistaan Suomessa vuosittain n. 1000 kappaletta1. Kymmenessä vuodessa määrä on kaksinkertaistunut. Tilastoja hieman yksinkertaistaen voi sanoa, että pienissä yliopistoissa väitöskirjoja ilmestyy tällä hetkellä vuodessa kymmenkunta, keskisuurissa noin 50 ja suurissa yli 100. Määrä on edelleen kasvussa:
Opetusministeriö on esittänyt tohtorin tutkintoihin kolmanneksen lisäystä vuosille 2001–2003. Eniten väitöskirjoja vuonna 1998 tuotettiin luonnontieteissä, tekniikassa ja lääketieteissä2.
Vallitseva väitöskirjan muoto näillä eniten väitöskirjoja tuottavilla aloilla on ns.
nippuväitöskirja, joka koostuu 3-5 artikkelista sekä yhteenveto-osasta. Artikkelit ovat ilmestyneet (tai ilmestyvät) jossakin kansainvälisessä referee-tyypisessä tieteellisessä aikakauslehdessä, ja lehdelle on siirtynyt niihin tekijänoikeus. Yleistä on, että
artikkelit syntyvät tohtorikoulun tai tutkimusryhmän yhteistyönä. Käytännössä on myös usein niin, että tutkimusryhmän vetäjällä on ratkaiseva rooli artikkeleiden syntymiseen johtavassa tutkimusprosessissa sekä artikkeleiden sisällöllisessä - joskus myös kirjoitusteknisessä - laaduntarkkailussa.
Monografiaväitöskirja taas on nimensä mukaisesti kirjan muotoinen, yhtenäinen, yhden kirjoittajan teos. Se on yleinen muoto varsinkin humanistis-
1 http://www.minedu.fi/julkaisut/universities/Suomi/1998.htm
2 http://www.minedu.fi/julkaisut/universities/Suomi/postgraduate_education.htm
yhteiskuntatieteellisillä ja niitä sivuavilla aloilla. Mitään varsinaista tilastotietoa ei asiasta kuitenkaan ole saatavilla.
Valmistunut väitöskirja käy läpi esitarkastusvaiheen, jonka aikana se ei useimmiten saa olla julkisesti esillä. Esitarkastajat haluavat käytännössä aina paperimuotoisen version.
Kun esitarkastus on käyty läpi, väitöskirja saa julkaisuluvan. Tämän jälkeen väitöskirjaa pidetään yleensä esillä jokin vähimmäismäärä päiviä ennen julkista väitöstilaisuutta. Julkaisemisen jälkeen tekstiin ei enää saa tehdä muutoksia.
Väitöstilaisuudessa väitöskirjaa käydään läpi kohta kohdalta ja tässä tilaisuudessa paperimuotoinen versio on yleensä välttämätön.
Näyttää siltä, että yliopistot haluavat edelleen jakaa väitöskirjaa tietyn määrän sekä eri puolille yliopistoa että arkistointia (ja mahdollisesti myös edelleen julkaisuvaihtoa) varten kirjastoon. Esimerkkinä Helsingin yliopiston hallintoviraston ohjeet
tiedekunnille 24.5.19993:
Väittelijä voi aiempaan tapaan luovuttaa yliopistolle väitöskirjaansa 160 kappaletta (artikkeliväitöskirjoja 30 täydellistä kappaletta) tai 30 kappaletta ja julkaisemista varten yhden elektronisessa muodossa olevan kappaleen. Jälkimmäisessä tapauksessa tiedekunta voi päättää nostaa luovutettavien kappaleiden kokonaislukumäärän 50:een.
Käsikirjoitus
Kirjoittaja
Elektronisen julkaisemisen tuotantoketjun alkupää, kirjoittaja, on monessa mielessä ketjun tärkeimpiä lenkkejä. Laadittaessa suosituksia pitääkin ottaa kantaa siihen, miten kirjoittajaan suhtaudutaan, miten hän osallistuu elektronisen julkaisemisen talkoisiin. Seuraavassa muutamia mahdollisia vaihtoehtoja, joita sovelletaan pilottiluontoisesti jo nyt:
• kirjoittajan jatkaa kuten tähänkin asti, kaikki dokumentille tehtävä lisätyö (muunnokset, metadatan lisäys jne) tehdään muualla
• kirjoittajalle voidaan antaa suosituksia ja ohjeistusta esim. tyylitiedostojen käytöstä, mutta hänen ei tarvitse noudattaa niitä. Suositusten mukaan toimittaessa työn tulokselle taataan laadukkaampi ja/tai nopeampi kohtelu ja kirjoittajalle itselleen henkilökohtaista, aineetonta etua
• kirjoittaja luovuttaa työnsä tietyssä tiedostoformaatissa ilman että sen tekotapaan on olemassa mitään erityisiä suosituksia
• kirjoittajan on luovutettava työnsä tietyssä tiedostoformaatissa niin, että se noudattaa ulkoasultaan annettuja suosituksia (mutta erityistä mallipohjaa ei tarvitse käyttää)
• kirjoittaja tekee työnsä jollakin valinnaisella mallipohjalla
3 http://hul.helsinki.fi/elbanco/ohjeet/dissjakelu.html
• kirjoittaja tekee työnsä jollakin valinnaisella mallipohjalla ja huolehtii itse myös joistakin tiedostomuunnoksista (esim. HTML tai PDF)
Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että kirjoittajalle on syytä tarjota muutamia vaihtoehtoisia tapoja edetä mutta suositella käytettäväksi vain yhtä tai kahta - ja perusteltava hyvin, miksi.
Tekstinkäsittely
Kirjoittajan tekstinkäsittelyohjelman valintaan voidaan tietysti yrittää vaikuttaa.
Hänelle voidaan tarjota esim. kampuslisenssien muodossa jotakin tiettyä, suositeltavaa ohjelmistoa ja siihen kytkettynä erilaista ohjeistusta ja kurssitusta. Tämä tie tuskin vie kovin pitkälle. Tekstinkäsittelyohjelmat ovat mikron ja työaseman perustyökaluja ja niihin syntyy pitkäaikainen suhde. Valinta on tullut joskus tehtyä joko vahingossa tai tarkoituksella. Monessa tapauksessa valinnan on tullut tietämättään tehneeksi jo opiskeluainetta valitessaan.
Käytännön realiteetti on, että uuden tekstinkäsittelyohjelman opetteluun on harvalla aikaa ja motivaatiota. Mieluummin opetellaan tutun ohjelmiston lisäpiirteitä, jos siihen löytyy tarpeeksi aihetta.
Yleisimmät tekstinkäsittelyohjelmistot yliopistoympäristössä, niinkuin kaikkialla muuallakin, ovat Microsoft Word, Corel WordPerfect ja Emacs. Viimeksimainittua käytetään yleisesti mm. TeX-tekstinkäsittely- ja ladontakieltä noudattavien
dokumenttien tekemiseen, samoin HTML:n. TeX:in käyttäjiä ovat erityisesti matemaatikot, mutta paljon käyttäjiä on myös fysiikassa, tietotekniikassa ja niiden lähitieteissä. Useat alan tieteelliset aikakauslehdet vaativat aineiston sillä koodattuna.
Erityisen suosittua on käyttää makropaketteja, joilla voidaan helpottaa huomattavasti dokumentin koodausta4.
Niillä aloilla, kuten bio- ja lääketieteissä, joissa matemaattisia kaavoja sisältyy dokumentteihin vähemmän, MS Word ja sen kaavaeditori on yleinen väline.
Mallipohjat
Tekstinkäsittelyohjelman tyyliominaisuuksien ja mallipohjien käyttö helpottaa oleellisesti dokumentin jatkojalostusta, valittiinpa tallennus- ja jakelumuodoksi mikä tahansa ja olipa julkaisuprosessi mikä hyvänsä. Tähän on päädytty kaikissa
näkemissäni elektronisen julkaisemisen hankkeissa, ei vain kotimaisissa. Mallipohjilla saadaan dokumenttien rakenteeseen ennustettavuutta, jota voidaan käyttää hyväksi julkaisuprosessin myöhemmissä vaiheissa. Niillä voidaan myös pyrkiä yhtenäistämään jaettavien dokumenttien ulkoasua.
Mallipohjatiedostoja on helppo laittaa jakeluun web-sivuille ja niiden käytön ohjeistuksen laatu ja laajuus on kiinni vain ajasta ja työvoimasta. Mutta mallipohjienkaan käyttö ei ole täysin ongelmatonta kolmesta syystä:
• ne ovat ohjelmistoversioihin sidottuja eli niitä pitää olla kohtuullisen iso valikoima
• niissä ei voida ottaa huomioon kaikkia mahdollisia tilanteita, joihin kirjoittaja törmää, jolloin kirjoittajalle tulee kiusaus muuttaa niitä
4 TeX:stä lisää esim. http://hul.helsinki.fi/elbanco/tex/tex.htm
• kirjoittaja voi muuttaa niitä
IEEE, joka on eräs suurimmista tekniikan alan kustantajista, on arvioinut, että 90%
kirjoittajista muuttaa niitä Wordin mallipohjia, joita se tarjoaa kirjoittajilleen (Owens).
Dokumenttien jatkojalostusta on siis lähes mahdotonta automatisoida täydellisesti, sitä voidaan vain yrittää lähestyä.
Realistisin vaihtoehto resurssien kannalta voisi olla mallipohjan tarjoaminen kahdelle yleisimmälle tekstinkäsittelyohjelmalle eli MS Wordille ja (La)TeX:lle. Niiden teko, ohjeistaminen ja käyttökoulutus on sekin jo iso urakka. Kannattaa myös seurata sitä, missä tahdissa WordPerfect valtaa takaisin menetettyä valta-asemaansa. Monet odottavat sitä.
Julkaiseminen
Jos kirjoittaja voi toimittaa tekstinsä eteenpäin tuotantoketjussa kovin monessa tiedostomuodossa, dokumentin jatkokäsittely tallennukseen ja jakeluun sopivaksi voi olla aikamoinen työ5. Kun jokainen dokumentti on käsiteltävä omana ainutlaatuisena tapauksenaan, lähestytään arkistointia harjoittavan yksikön toimintaa.
Dokumenttikohtainen kustannus nousee korkeaksi.
Mielessä saattaa käväistä mahdollisuus erityisen käsittely- tai arkistointimaksun periminen kirjoittajalta tai tämän taustayhteisöltä. Tällainen maksu on käytössä mm.
Virginia Tech'ssä6. Tätä kirjoitettaessa ei ole tiedossa, onko sillä jokin erityinen funktio VT:ssä ja onko se USA:ssa yleinen tapa. Maksua voi olla kuitenkin erittän vaikea perustella Suomessa. Joka tapauksessa se voisi toimia korkeintaan käytäntöjä suuntaavana keppinä - ei tosin kovin korrektina! - tuskin missään oloissa kustannuksia todella kattavana. On vaikea kuvitella, että kirjastot hypähtäisivät nykytilanteesta yhtäkkiä kustannusvastaaviksi painotaloiksi, kun kustantamisen ammattilaiset, yliopistopainot, ovat nekin tiukoilla. Näin on myös mm. USA:ssa (Fox).
Jakelu
PDF on de facto -standardi verkkojakelussa HTML:n ohella. Perus-PDF -formaattia on helppo tuottaa sekä ilmaisilla välineillä7 että Adoben omilla tuotteilla. Muunnos voidaan myös automatisoida erittäin pitkälle.
Oulun projektissa tehtiin kuitenkin se havainto, että lisäpiirteiden tekeminen PDF:ään saatta olla varsin hidasta (Varjonen). Luonnollisesti tämä riippuu myös dokumentista.
Tiedossa ei ole, kuinka laajasti opiskelijoiden käytössä on Adoben Acrobat - ohjelmistopakettia, jolla voidaan lisätä mm. sisällysluettelo ja kirjanmerkkejä, ja miten ohjelmistoa osataan käyttää. Paketti on korkeakoululisenssin piirissä Suomessa, joten jonkin verran levinneisyyttä sillä varmasti on.
5 ks. esim. Timo Hellgrenin kokemuksia raportissa http://hul.helsinki.fi/elbanco/aineisto.html
6 http://etd.vt.edu/submit/steps.htm
7 Eräs vaihtoehto on tallettaa teksti PostScript-muodossa ja käyttää muunnokseen Ghostview-ohjelman pdfwrite-ajuria
Esimerkki USA:sta: Virginia Tech'ssä Acrobat on asennettuna kaikkiin mikroluokkiin ja opiskelijoista lähes kaikki luovuttavat opinnäytteensä PDF-muodossa. Ohjeet on laadittu sekä itse PDF-muunnoksen että sisällysluettelon, kirjanmerkkien jne.
tekemisestä. Pienen summittaisen otannan (=10) tulos oli, että näiden lisäpiirteiden tekemiseen tarvittavaa Exchange-ohjelmaa ei kuitenkaan ole käytetty.
PDF on joka tapauksessa kiistaton de facto -standardi silloin, kun lukijoille halutaan tarjota verkossa tulostettava formaatti. PDF:stä on myös tullut vaivattomin tapa painotalojen kanssa asiointiin. Monet painotalot eivät esimerkiksi suostu enää hevillä ottamaan vastaan MS Word -dokumentteja. PDF-dokumentti voidaan lisäksi varustaa digitaalisella allekirjoituksella niinkuin mikä tahansa tiedosto ja PDF on myös indeksoitavissa hakuun8.
Löytyminen
Elektroninen dokumentti on pystyttävä löytämään ja paikantamaan Internet-verkosta.
Kansalliskirjasto on antanut suositukset Dublin Core9 -metadatamäärityksen ja
kotimaisten, auktorisoitujen URN (Uniform Resource Name)10 -tunnisteiden käytöstä.
Suosituksia on syytä noudattaa, vaikka ne ovatkin vasta varautumista tulevaisuuteen:
hakukoneet eivät toistaiseksi osaa indeksoida HTML-dokumentin META-elementin Dublin Core -muotoista dataa - harvoja poikkeuksia on Nordic Web Index 11 - ja URN-resoluutiopalvelu on sekin vielä työn alla.
Nordic Metadata -projektissa12 on tehty julkaisijalle työtä helpottavia apuneuvoja.
Dublin Core -tallennusalustalla13 voi määritellä metadatan ja URN-generaattorilla14 tunnisteen. Tavoitteena on lisäksi kehittää Dublin Core -syntaksia siten, että se tukee myös XML-sovellusta RDF (Resource Description Framework)15.
Hyvä johdatus verkkoaineiston kuvailuun ja identifiointiin sisältyy Helsingin yliopiston kirjaston EVA-projektin loppuraporttiin16.
Prosessi
Harvalla kirjoittajalla on monipuolinen elektronisen kirjoittamisen ohjelmistorepertuaarin tuntemus ja käytännön sovellustaito. Tietämyksen
kasvattamiseen ei ole yleensä ollut tarvetta ja/tai aikaa. Elektronisessa julkaisemissa tarvitaankin ammattitaitoista toimitussihteeriä kuten kaikessa julkaisemisessa.
Tästä huolimatta olisi suotavaa, että opiskelija oppisi yliopistossa elektronisen julkaisemisen perusvalmiudet.
8 Teemu Rautanen on kirjoittanut hyvän katsauksen paitsi PDF:ään myös muihin elektronisen julkaisemisen tiedostomuotoihin: http://renki.lib.helsinki.fi/elektra/raportti/4.html
9 Dublin Core Metadata Initiative. http://purl.org/DC/
10 URN syntax (RFC 2141). ftp://ftp.isi.edu/in-notes/rfc2141.txt
11 http://nwi.funet.fi/
12 http://linnea.helsinki.fi/meta/
13 http://linnea.helsinki.fi/cgi-bin/dc.pl
14 http://hul.helsinki.fi/cgi-bin/urn.pl
15 W3C. Resource Description Framework (RDF) Model and Syntax Specification.
http://www.w3.org/TR/REC-rdf-syntax/
16 http://renki.lib.helsinki.fi/eva/loppurap/html/6.html
Elektronisen julkaisemisen prosessia suunniteltaessa on tärkeää yrittää löytää tasapaino realismin ja idealismin välillä. Oleellista on mm. käyttää sellaisia
dokumentin kuvailukieliä ja tallennusmuotoja, joista voi kohtuullisella vaivalla saada seuraavankin sukupolven de facto -jakelustandardi(e)n mukaisia dokumentteja ja paperimuotoisia versioita. Sukupolvet kun vaihtuvat web-maailmassa nopeasti.
Se, kuinka paljon julkaisujen tuotantoprosessiin satsataan ja mitä prosessissa tehdään, riippuu ainakin seuraavista tekijöistä:
• kuinka tärkeäksi elektroniset dokumentit ja niiden hallinta koetaan
• mitä elektronisilta dokumenteilta odotetaan, mitä niillä halutaan tehdä
• mitä ja kuinka suuria paineita prosessin toteuttamiseen kohdistuu
• kuinka paljon prosessin uskotaan maksavan
• missä työ tehdään
• mitä osataan ja mitä oletetaan osattavan jatkossa
• miten muualla on tehty
Minkälaisia malleja elektronisten dokumenttien käsittelyyn sitten on olemassa?
Esittelen seuraavassa kolme mallia, joista kaikista on jo kokemuksia sekä Suomessa että ulkomailla. Keskityn tarkastelemaan malleja lähinnä vain siltä kannalta, mitä valintoja niissä on tehty dokumentin kuvailukielen suhteen. En käsittele työnkulkuun liittyviä asioita muuten kuin sattumanvaraisesti. Elektronisten dokumenttien
sopimusoikeudelliset seikat ovat varsin tyhjentävästi tulleet esille Elektra-projektissa, joten en puutu niihin. Lopuksi vertailen malleja keskenään sen perusteella, miten ilmaisuvoimaisia ja joustavia niissä valitut dokumentin kuvailukielet ovat.
RTF ja PDF eli Tampereen malli
Tampereen malli muistuttaa useimpia Ruotsissa käynnistyneitä hankkeita (ks. alla), vastaavia esimerkkejä löytyy runsaasti myös muualta. Perusajatus on se, että kirjasto huolehtii dokumenttien muuntamisesta PDF-verkkojakelumuotoon.
Kirjoittaja käyttää jotakin yleisesti käytössä olevaa tekstinkäsittelyohjelmaa kuten MS Word ja Corel WordPerfect ja toimittaa dokumentin edelleen kirjastolle sähköisessä muodossa. Erityisiä mallipohjia voidaan myös suositella käytettäväksi dokumentteja kirjoitettaessa.
Tampereen mallissa kirjoittaja lähettää lisäksi kirjastolle väitöskirjan tiivistelmän ja viitetiedot sähköisessä muodossa, jotka kirjasto muuntaa HTML-muotoon ja sijoittaa ne tietokantaan.
Ruotsalaisista verrokeista Tampereen malli poikkea siinä, että elektroniseksi arkistointiformaatiksi on valittu RTF (Rich Text Format).
Plussat: kevyt ja nopeasti käynnistettävä malli. MS Word on tällä hetkellä yleisin tekstinkäsittelyohjelmisto, joten kirjasto suoriutunee lyhyen harjoittelujakson jälkeen varsin rutiinilla PDF-muunnosten tekemisestä valtaosaan dokumentteja. Mallipohjilla ja ohjeistuksella työtä voidaan edelleen helpottaa.
RTF toimii hyvin vaihtoformaattina tekstinkäsittelyohjelmien välillä ja sillä voi välttää mm. Word-makroviruksen, joka voisi muuten olla pienenä riskinä.
RTF:stä on tunnistettavissa tekstin eri osia ja näin ollen sen muuntamiseen voidaan tehdä ohjelmia, ainakin periaatteessa. Ilmaisia HTML-muunnosohjelmia on olemassa.
Melko varmasti myös XHTML-muuntimia ilmaantuu aikanaan, todennäköisesti käypiä muunnosohjelmia tulee myös joihinkin XML-sovelluksiin. Ilmaisella TeX2RTF-ohjelmalla saataneen myös ainakin osa (La)TeX-dokumenteista muunnettua ohjelmallisesti RTF-muotoon.
Miinukset: RTF on ongelmallinen formaatti neljästä syystä:
1. se on Microsoft-yrityksen omistama ja näin ollen kehitystyö ja dokumentointi on arvoitus
2. sitä pidetään vaikeasti ymmärrettävänä, koska koodit eivät ole selkokielisiä.
3. se sisältää sekaisin sekä tyyli- ja ulkoasutietoja että dataa17. 4. siitä on liikkeellä monia versioita, joista mikään ei ole selkeästi
dokumentoitu (Gulbrandsen 1999).
Muunnokset (La)TeX:sta RTF:ään voivat osoittautua käytännössä hankaliksi, koska erilaisia (La)TeX-makropaketteja on paljon ja TeX2RTF ei voi millään suoriutua niistä kaikista. Tähän on periaatteellinen syy: (La)TeX ei ole varsinainen
merkkauskieli vaan ohjelmointikieli (makrokieli). Sillä voidaan tuottaa
automaattisesti tekstiosioita, joita ei alkuperäisessä käsikirjoituksessa ole vielä lainkaan semmoisenaan nähtävissä. Ainoa tapa päästä käsiksi tuohon automaattisesti lisättävään tekstiin on siis suorittaa samainen ohjelma.
Voidaan myös kysyä, miksi muunnosta kannattaa ylipäänsä tehdä, koska LaTeX on pätevä arkistointiformaattina (ks. esim. vertailutaulukkoja alla).
Viitetieto dokumentista on syötettävä erikseen hakujärjestelmään/iin.
Muuta: RTF:n sisältämä data on sitä käyttökelpoisempaa, mitä selkeämmin kirjoittajalla on ollut hallussa kappaletyylien käyttö Wordissa ja mitä tarkemmin mallipohjan käytöstä on sovittu. Sama pätee (La)TeX-käyttöön. Jos ongelmia tulee muunnoksissa, on turvauduttava paperimuotoisen arkistoversion käyttöön.
SGML/XML eli Oulun malli
Väitöskirjoille ja muille opinnäytteille ei ole olemassa erillistä nk. teollisuusstandardia dokumenttityyppimääristystä (Document Type Definition, DTD). Virginia Tech'in DTD on tunnetuin tähän tarkoitukseen erityisesti tehty, mutta ainoastaan DocBook DTD:llä on vakiintunut asema kansainvälisesti. Seuraavassa lista DTD:eistä, joita ainakin tiedetään käytetyn opinnäytteisiin:
• Oulun yliopisto. DocBook DTD
• Teknillinen korkeakoulu. HUTpubl DTD
• Karlskrona/Ronneby. Opinnäytteiden XML DTD (ei vielä julkistettu)
• Virginia Tech. ETD-ML (XML-muunnosta tästä ei ole vielä julkistettu)
• Humboldt Universität zu Berlin. DiML (pohjautuu ETD-ML:ään) Plussat: dokumenttitietokanta on arkistokelpoinen ja monikäyttöinen. Tietokantana voidaan käyttää joko tiedostorakennetta sellaisenaan, jotakin relaatiotietokantaa tai aitoa SGML-tietokantaohjelmistoa. Laaja käyttäjäkunta
dokumenttityyppimääritykselle takaa kehitystyön ja käytännössä ilmaisten muunnosohjelmien, tyylitiedostojen jne. saatavuuden.
17 Tässä se muistuttaa TeX:iä, mutta TeX:in etuna on sen avoimuus, muunneltavuus ja kohtuullinen ymmärrettävyys.
SGML-dokumentti voidaan automaattisesti muuntaa erilaisiin jakeluformaatteihin.
Viitetieto voidaan siirtää suoraan rakenteisesta dokumentista hakujärjestelmiin tai dokumenttiarkistosta dokumenttiin.
SGML on kansainvälinen standardi18.
Miinukset: vie aikaa toteuttaa kokonaisuudessaan, joten tulee kalliiksi. Vaatii tietotaitoa, laaduntarkkailua ja suunnitelmallista, pitkäjänteistä henkilöstö- ja julkaisupolitiikkaa. Malli ei myöskään onnistu ilman eri alojen asiantuntijoiden yhteistyötä.19
Mitä enemmän kirjoittaja haluaa/osaa rakenteistaa dokumenttiaan itse, sitä suurempiin säästöihin päästään. Mutta kirjoittajaa voi olla vaikeaa saada suostumaan tähän.
Niinpä lopputulos on se, että rakenteistaminen on tehtävä muualla ja tätä varten rakennettava täysimittainen dokumenttien jatkojalostus- ja hallintaympäristö.
Tekniikan hallitsevia henkilöitä on Suomessa tällä hetkellä erittäin vähän.
SGML:n muista, teknisluontoisista ongelmista, ks. esim. Varjonen.
Muuta: Suomessa tuskin kannattaa ylläpitää kahdenlaista DTD:tä opinnäytteille.
Oman DTD:n ylläpitotyö käy raskaaksi, koska kaikki muunnosohjelmat, tyylisivut jne. on tehtävä myös itse. Vaihtoehtoina on siirtyminen kokonaan esim. DocBook:in käyttäjäksi tai HUTpubl DTD:n muokkaaminen DocBook DTD:n alijoukoksi.
Jälkimmäisestä on käyty alustavia kahdenkeskisiä keskusteluja RAJU-projektin piirissä.
Toinen vaihtoehto olisi liittyä virallisesti NDLTD:hen (ks. alla) ja testata Saksan Humboldtissa tehdyn DiML:n sopivuutta Suomeen. Etuna olisi kansainvälinen näkyvyys ja NDLTD:n hajautettu hakupalvelu. Mutta varjopuoliakin on. DiML:n ja siihen liittyvien apuvälineiden jatkosta ei ole toistaiseksi takeita. Voi myös olla niin, että NDLTD ei saavuta lukijoitaan, ettei se saa toivottua statusta.
FrameMake+SGML on pätevä taitto-ohjelmistona ja tekstin rakenteistajana, mutta tavalliselle kirjoittajalle se on liian raskas väline. Kaupallisia, aitoja SGML-editoreita on olemassa, mutta niiden lisenssipolitiikka on kehittymätöntä eli ne tulevat kalliiksi.
Ja kuten edellä on jo todettu, harva haluaa vaihtaa tekstinkäsittelyohjelmaansa.
Word-mallipohjan tyylivalikoima on todennäköisesti oltava pienempi kuin mitä HUTpubl-projektissa tehdyssä mallipohjassa nyt on. Kun määrää pienennetään, kirjoittajan työ helpottuu, samoin ohjeistaminen. Toisaalta tällöin dokumentin jatkojalostus DTD:n mukaiseen rakenteiseen muotoon vaikeutuu. Mitä lähemmäs kirjoittajaa SGML tuodaan, sen edullisempi tuotantoprosessille. Jokin kompromissi on siis löydettävä.
HTML:n korvaajaksi tituleerattuun W3C-suositukseen XML (eXtended Markup Language) kohdistuu paljon odotuksia, osin sen saaman laajan julkisuuden ja hyvän markkinoinnin ansiosta. XML:n käyttöönotto ei kuitenkaan ole sen yksinkertaisempaa ja helpompaa kuin SGML-standardinkaan, josta se on johdettu. Molemmat ovat metakieliä, eivät sidottuja johonkin elementtivalikomaan kuten HTML. Myös XML vaatii käytettävän elementtivalikoiman ja sen käsittelysääntöjen määrittelyä,
18 ISO 8879 Information Processing - Text and Office Systems - Standard Generalized Markup Language. 1986
19 Eri asia sitten on, onko nämä laskettava miinukseksi vai plussaksi!
julkaisuprosessin läpikäyntiä, uusien tekniikoiden oppimista, kehittämistä, soveltamista ja testaamista, kirjoittajien koulutusta ja ohjausta sekä työvoimaa.
Ilmaisia lounaita ei todellakaan ole!20
XML:n lupaama täysin vapaa, dokumenttityypitön rakenteinen kirjoittaminen tuskin käytännössä toteutuu yliopistojulkaisemisen kohdalla. Jos dokumenttien rakenteisesta julkaisemisesta halutaan irti kaikki hyöty, silloin on tuskin mitään syytä jättää
rakenteistamatta dokumenttia tietyn dokumenttityyppimäärityksen pohjalta.
XML:llä on kuitenkin paljon potentiaalia verkkojakelusformaattin, koska se on nimenomaan web-ympäristöön suunniteltu. XML-dokumenttien katsominen web- selaimella eli ulkoasutietojen liittäminen XML-dokumentteihin on tosin vielä kiistelty aihe selainvalmistajien keskuudessa, eivätkä kiistat valitettavasti yleensä tiedä hyvää käyttäjälle. Uudet, monipuolisemmat linkkimääritykset ovat nekin vielä kehittelyn alla.
Kuvaformaatti eli Jyväskylän malli
Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköllä on käytössään XEROX
COMPANY:n digitaalinen julkaisu- ja tarvepainatusjärjestelmä. Järjestelmä koostuu seuraavista osista: XDOD, DOCUWEB ja DOCUTECH 13521. Opinnäytteet ovat omana tietokantanaan nimeltä Tutkielmapankki. DOCUWEB- ja DigiPath-
ohjelmistoilla hoidetaan digitoitujen opinnäytteiden haku ja jakelu. Dokumentit ovat web-selainten suoraan näyttämiä, JPEG-pakkausalgoritmia käyttäviä kuvia.
Plussat: Järjestelmä on nopea. Tutkielmapankissa on jo yli tuhat opinnäytettä. Se voidaan ilmeisesti pitää lähes ajantasaisena.
Palvelu näkyy lukijalle yhtenäisenä, ja dokumentit ovat eheitä kokonaisuuksia. Koska dokumentit ovat kuvina, tekstin kopioiminen ja sivujen tulostaminen on käytännössä lähes mahdotonta, joten luvaton käyttö on estetty tehokkaasti22.
XEROX on ilmeisen vakavarainen yritys ja sillä on paljon näyttöä osaamisesta digitaalisen painamisen alueella. Se pyrkii myös vakavissaan yliopistomarkkinoille, joten asiakassuhde on varmasti hyvä.
Miinukset: JPEG on ongelmallinen tekstipainotteisten kuvien pakkausalgoritmina, koska se on ns. hukkaava. Matalaresoluutioiset JPEG-kuvat ovat heikosti luettavissa ruudulta, joten kokotekstin näkymisestä ei ole lukijalle paljon iloa. Voisi ajatella, että pelkkä yhteenveto ja/tai sisällysluettelo olisi riittävä.
Internetin hakukoneet eivät voi indeksoida JPEG-kuvatiedostoja. Siksi palvelua voi olla vaikea ellei mahdoton niveltää osaksi laajempaa, kansallista kokonaisuutta.
Tämänkin kartoituksen suppea haastattelukierros antoi tukea sille olettamukselle, että lukijat toivovat "yhden luukun" -periaatetta. Heillä ei ole halua lähteä selailemaan yksittäisten yliopistojen web-sivuja hakiessaan kirjallisuutta.
Sitoutuminen yhteen yritykseen järjestelmätoimittajana voi olla ongelmallista (ei suinkaan välttämättä).
20 Ellei päätetä, että tehtiinpä miten tahansa, sovelletaan dokumentteihin EU:n tuomioistuimen päätöstä koskien tapaus Heidi Hautalaa: "Principen om tillgång till dokumentet gäller bara dokumenten som sådana, inte den information de innehåller" (HBL 20.7.1999)!
21 Graafinen kuvaus ks. Dokumentteja…
22 Mutta kolikolla on toinenkin puolensa: luvallinenkin käyttö on hankalaa.
Muuta: Jyväskylän yliopiston kirjasto on profiloitunut elektronisen kirjatalouden suuntaan. Voinee otaksua, että pakettiratkaisuna hankittavan järjestelmän avulla kirjaston on mahdollista ja varmasti järkevääkin suuntautua näin. Kun tekniikka on ikään kuin ulkoistettu, aikaa ja energiaa jää muuhun. Investointi on myös tehtävä kannattavaksi.
Jyväskylä tutki osana EVA-projektia opinnäytteiden varastointia ja verkkojakelua.
Kokemuksista ei kuitenkaan ole paljon dokumentoitua tietoa. EVA-loppuraportissa23 mainitaan lyhyesti ainoastaan projektin määrälliset tulokset ja käytetty perustekniikka.
Digitoitu aineisto on luonnollisesti muunnettavissa, jos niin halutaan, johonkin tekstin rakennetta ilmaisevaan muotoon, jollei mitään originaalidokumentin elektronista versiota ole säästetty. Tarvitaan tosin ohjelmisto, joka pystyy visuaalisten vihjeiden perusteella päättelemään, minkälaisesta rakenteen osasta on kyse. Tällä tavalla saadaan kuitenkin vain HTML-tasoinen, ulkoasua ilmentävä rakenne dokumentille.
Semanttinen informaatio on menetetty.
Tässäkin mallissa yhtenäinen opinnäytteiden mallipohjavalikoima yleisille tekstinkäsittelyohjelmille ei olisi suinkaan pahitteeksi. Sillä saavutettaisiin mm.
tarvittavaa ennustettavutta dokumenttien ulkoasuun siltä varalta, että edellä esitetyn kaltaiseen muunnokseen olisi joskus tarvetta ryhtyä.
Monimuotoisuuden hallinta eli Helsingin malli
Helsingin yliopiston E-thesis (Helsingin yliopiston verkkojulkaisut)24 -palvelussa kirjoittaja voi lähettää valmiin käsikirjoituksen eteenpäin muunnettavaksi HTML- ja PDF-verkkojakelumuotoon, mikäli käsikirjoitus on tehty joillakin seuraavista ohjelmistoista:
• Word (kaikki PC- ja Mac-versiot)
• WordPerfect (kaikki versiot)
• PageMaker (kaikki versiot)
• (La)TeX (kaikki versiot)
E-Thesis ottaa lisäksi vastaan aineistoa RTF- ja PostScript-muodossa. Valmiita mallipohjia on tarjolla seuraviin ohjelmistoihin:
• Word 97 (Windows 95/98/NT)
• Word 98 (Macintosh)
• Word 6.0 ja 95 (Windows)
• Word 6.0 (Macintosh)
• WordPerfect 6.0 (Windows)
Julkaisujen tunnisteena toimii väitöskirjoilla perinteinen ISBN-numero ja muilla opinnäytteillä URN (Universal Resourse Name). Metadata ilmaistaan DC (Dublin Core) –määrityksellä.25
Plussat: Kirjoittajalla on mahdollisuus valita ruhtinaallisen monesta erilaisesta tiedostomuodosta, mikä tekee E-thesis’stä harvinaisen käyttäjäystävällisen.
Valinnanvapaus ja matala aloituskynnys on varmasti houkutteleva monelle
23 http://hul.helsinki.fi/eva/loppurap/html/1.html#1.3
24 http://hul.helsinki.fi/elbanco/index.html
25 lähemmin ks. Löytyminen
opiskelijalle. E-thesis on malliesimerkki siitä, miten uusi palvelu on syytä markkinoida. Hankkeessa on luultavasti syntynyt myös paljon kokemusperäistä tietoutta siitä, minkälaisia työvaiheita tekstimuunnoksissa tulee vastaan, mitä tietotaitoa ja välineistöä tarvitaan ja paljonko itse työhön kuluu aikaa.
Miinukset: Hankkeen ensimmäisen vaiheen lopussa on varmasti syytä harkita sitä, mihin resurssit tulevat jatkossa riittämään tai miten palvelu pystytään rahoittamaan.
Kaikkien tekstinkäsittelyohjelmien kaikkien versioiden tukeminen on
työvoimavaltaista ja siksi kallista. Tähän liittyy myös kysymys pitkäaikaiskäytöstä.
Mitä useampi erilainen originaalitekstin tallennusmuoto, sen suurempi kustannus siinä vaiheessa, kun eteen tulee joskus tarve päivittää dokumentit.
Muuta: Helsingin yliopiston hankkeilla ja yliopiston tekemillä ratkaisuilla on jo yksistään yliopiston koon takia Suomessa keskeinen asema. Elektronisen
julkaisemisen ja jakelun kokeiluissa on tärkeää paitsi teknisten ratkaisujen testaaminen myös yritykset saada tuntumaa mallien skaalautuvuuteen.
Julkaisuvolyyminsä ja monialaisuutensa vuoksi Helsingin yliopisto olisi mitä parhain testiympäristö myös muille tässä kartoituksessa esitellyille malleille, ennen muuta dokumentin rakenteistamiseen perustuville. E-thesiksen ja kuvitteellisen “XML- thesiksen” myötä olisi ainutlaatuinen mahdollisuus saada mm. vertailukelpoista aineistoa elektronisen julkaisemisen kustannustekijöistä.
Vertailua
Wilkinson et al. ovat teoksessaan Document computing käsitelleet yksityiskohtaisesti dokumenttien kuvailukielten ominaisuuksia ja niiden soveltuvuutta eri tehtäviin.
Kuvailukielen valintaan vaikuttavat heidän mukaansa mm. seuraavat seikat (21-24):
• tuki eri kielille
• tuki eri medioille
• tuki tietoturvaratkaisuille
• kielen määrittelyn tarkkuus
• näkyvyys: onko sisältö käytettävissä muille kuin sille sovellukselle, jolla dokumentti on tehty?
• rakenne: kuinka tarkkaan ja syvälle dokumentin looginen rakenne voidaan erottaa ulkoasusta?
• tuki sisäisille ja ulkoisille linkeille
• tuki metadatalle
• tuki eri hakujärjestelmille
• dokumenttien luonnin helppous
• tuki muunnoksille eri kuvailukielten välillä (import ja export)
• dokumentin päivittämisen helppous
• laadukkaan ulkoasun tekemisen helppous
• erilaisten ulkoasujen tekemisen helppous
• säilyvyys
• dokumentin viemä fyysinen tila
• käytännön realiteetit: miten saatavilla olevat ohjelmistot toimivat, mitä ne maksavat ja minkälaista tukea niihin saa?
Sitä, miten hyvin - asteikolla heikko, ok, hyvä, mainio - sekä edellä esitetyt että eräät muut tunnetut kuvailukielet toteuttavat osaa näistä piirteistä, voidaan esittää
seuraavien kolmen taulukon muodossa26.
JPEG on jätetty taulukoiden ulkopuolelle, koska se ei ole kuvailukieli vaan
(rasteri)kuvaformaatti. Jos sille kuitenkin haluaisi antaa kuvitteellisia arvosanoja, ne olisivat suunnilleet samat kuin PostScript-kielen27, vaikka JPEG:llä ja PostScriptillä ei teknisesti olekaan mitään tekemistä toistensa kanssa. PostScript-dokumentti sisältää yleensä tekstin semmoisenaan; se voidaan vaikka irroittaa omaksi ASCII-
tiedostokseen muusta koodista. Rasterikuvasta taas ei löydy hakemallakaan kuin pelkkiä pikseleitä.
Kielituki Mediatuki Näkyvyys Rakenne Linkit Metadata
ASCII Heikko Heikko Mainio Heikko Heikko Heikko
RTF Ok Hyvä Hyvä Ok Ok Ok
LaTeX Vaihtelee Hyvä Hyvä Ok Ok Hyvä
SGML Hyvä Ok+ Hyvä Mainio Ok+ Hyvä
HTML Hyvä Hyvä+ Ok Ok Hyvä Ok+
XML Hyvä Ok+ Hyvä Hyvä Mainio Hyvä
PostScript Vaihtelee Hyvä Heikko Heikko Heikko Heikko
PDF Vaihtelee Hyvä Heikko Heikko Ok Ok
Taulukko 1. Kuvailukielten vertailu - ominaisuudet (mukaillen Wilkison et al, 38)
Luonti Import Export Päivitys
ASCII Mainio Hyvä Heikko Mainio
RTF Ok Ok Ok Hyvä
LaTeX Hyvä Heikko Ok Hyvä
SGML Ok Heikko Hyvä Hyvä
HTML Ok Ok Heikko Hyvä
XML Ok Heikko Hyvä Hyvä
PostScript Heikko Hyvä Heikko Heikko
PDF Heikko Hyvä Heikko Heikko
Taulukko 2. Kuvailukielten vertailu - luonti ja muunnokset (mukaillen Wilkison et al, 41)
26 Ks. myös http://renki.helsinki.fi/elektra/rapo2.html#yhteenveto_tiedostomuodot
27 Luonti-piirteen kohdalla JPEG saisi ehkä kuitenkin arvosanan "Mainio" ja Ulkoasun laatu -piirteen kohdalla "Vaihtelee".
Ulkoasun laatu Ulkoasun jousto Ikä Tila
ASCII Heikko Heikko Mainio Mainio
RTF Ok Ok Ok Heikko
LaTeX Mainio Hyvä Hyvä Hyvä
SGML Hyvä Mainio Hyvä Ok
HTML Ok/Mainio Hyvä Heikko Ok
XML Hyvä Mainio Hyvä Ok
PostScript Mainio Heikko Hyvä Heikko
PDF Mainio Heikko Ok Heikko
Taulukko 3. Kuvailukielten vertailu - ulkoasu, ikä ja tila (mukaillen Wilkison et al, 41)
Lukija
OPM-hankkeissa ei tiettävästi ole tehty elektronisten dokumenttien lukijatutkimusta.
Koska erillinen käyttöliittymähanke on käynnistynyt FinELib:in toimesta, en mene asiaan sen pitemmästi. Luonnostelen vain kuvitteellisen lukijan prototyyppiä sellaisena miksi se muodostui tässä työssä tehtyjen haastattelujen pohjalta.
Lukija käyttää web-selainta. Hän lähtee etsimään dokumenttia hakupalvelusta, joka on hänelle entuudestaan tuttu tai jonka hän tietää olevan kansainvälisesti kattava. Hän haluaa hakea termeillä tai niiden yhdistelmillä. Joskus hän haluaa vain selailla kokoelmaa. Lukija haluaa tutustua pidempään tai moniosaiseen julkaisuun ensin pintapuolisesti selailemella ja/tai lukemalla sen tiivistelmän ja sisällysluettelon.
Sisällysluettelosta on suorat linkit tekstiin, samoin lähdeluettelosta lähteisiin. Häntä ilahduttaisi se, jos hakusanat tai -fraasi näkyisivät kontekstissaan. Olisi myös hyvä, jos tekstissä esiintyvien lähdelinkkien kohteet (osoitteet) tulisivat näkyviin silloin kun kursori on linkin päällä, ilman klikkausta. Kun lukija vakuuttuu tekstin mielenkiintoisuudesta, hän haluaa tulostaa sen kokonaan tai osittain paperille.
Tutkimuksissa on todettu (ks. esim. Bishop), että varsinkin nuoremmat, tottuneet webin käyttäjät ovat kehittäneet tavan "skannata" nopeasti läpi ruudulla näkyvää HTML-tekstiä. Sen arvellaan selittävän myös osan siitä, miksi dokumenttien metadataa käytetään varsin vähän hyväksi, varsinkin erilaisten testiympäristöjen hakukokeiluissa. Mutta tälle voi olla luontevampikin selitys: lukijoille ei ole voinut muodostua metadatan käyttötapaa, koska metadataa ei WWW-dokumenteilla yleensä ole todellisuudessa, koejärjestelyjen ulkopuolella.
Kun yliopistoissa käydään keskustelua siitä, kumpi valita, paperijulkaisua myötäilevä kuva- tai sivunkuvauskieliformaatti vai dokumentin sisällön ja ulkoasun erotteleva formaatti - niin mitä asiasta ajattelee lukija?
Göteborgin yliopiston kirjastotieteen opiskelija Mats Dahlström kirjoittaa (Dahlström):
[…] Oron för att det vägval högskolorna står inför görs i skymundan, i skydd av det till hälften omedvetna beslutets mörker. Oron för att läsaren blir den som i slutändan förlorar makt i det ställningstagande institutionerna står inför. Oron för en kastrerad läsare.
Vaikka pelko vaikuttaakin hieman dramaattiselta, sitä ei sovi sivuuttaa. Samaan seikkaan kuin Dahlström on mielestäni Vesa Niinikangas viitannut, kun hän on todennut, että elektronisen dokumentin olisi säilytettävä dokumentin alkuperäinen integriteetti ja ne funktiot, jotka dokumentille asetettiin sitä kirjoitettaessa
(Niinikangas).
Mutta miksi valita vain yksi vaihtoehto jakeluun? Jos lukijalle tarjotaan dokumentista useampia formaatteja, lukijalla on vapaus valita, mitä niistä haluaa kulloinkin käyttää.
Aiheutuva lisätyön määrä riippuu siitä, minkälainen tallennusformaatti on valittu.
Osaaminen
Elektronisen julkaisemisen kaikki osa-alueet - mm. sisällöllinen, tekninen ja
sopimusoikeudellinen (Oulun, 11) - vaativat taitoja. Oppiminen vie vuosia silloin kun lähdetään aloittelijatasolta liikkeelle. Suomen yliopistot ovat nyt suunnilleen sillä tasolla. Opetusministeriön rahoittamissa projekteissa on kyllä opittu yhtä ja toista, mutta saatu kokemus elektronisesta julkaisemisesta on ollut monelle ensimmäinen kosketus aihealueeseen.
Julkaisuteknisen osaamisen lisääminen yliopistoissa olisi kuitenkin tärkeää ainakin seuraavista syistä:
• kun tehdään päätöksiä yleisistä suuntaviivoista, vaihtoehtoihin osataan ottaa perustellusti kantaa
• pystytään arvioimaan, kuinka paljon mikin työ vie ajassa ja muissa resursseissa
• ollaan tasavertaisempi neuvotteluosapuoli, kun ryhdytään hankkimaan ostopalveluja tai -tuotteita
• kun osataan jotakin, pystytään tarkemmin määrittelemään se mitä ei osata, jolloin avun pyytäminen muualta helpottuu
OPM-hankkeiden selvimpiä kokemuksia on ollut se, että yhteistyö on a ja o. Atk- keskuksilla on asiantuntemusta ohjelmoinnista, tietojärjestelmien liittämisestä toisiinsa, datamuunnoksista ja web-teknologiasta. Kirjastot tuntevat metadatan ja käyttäjäkunnan. Yliopistopainot ovat julkaisemisen eksperttejä. Tietohallinnon yksikköjen yhteispelillä saadaan paljon aikaan. Hyvänä esimerkkinä tästä on mm.
Oulu.
Yhteenveto haastatteluista
Haastateltuja oli neljä ja he edustivat seuraavia tieteenaloja: biolääketiede, taidehistoria, tietotekniikka ja tuotantotalous. Seuraavassa lyhyt yhteenveto
haastattelujen tuloksista. Käsitellyt aiheet ja haastattelujen muistiinpanot ovat liitteissä.
Taidehistorioitsijaa lukuunottamatta kaikki ovat rutinoituneita tietokoneen käyttäjiä ja hallitsevat useita eri työpöytäohjelmistoja. Kaikki neljä käyttävät jatkuvasti Internetin kautta saavutettavia palveluja tieteellisessä työssään. Biolääketieteen edustajalla on yksi päätietolähde, muut käyttävät eri lähteitä vaihtelevasti.
Mitä nopeammin ja suoremmin pääsee oman tieteenalan ja sitä sivuavien alojen globaalin elektronisen dokumenttivarannon äärelle, sen parempi. Tätä mieltä olivat erityisesti tietotekniikan ja biolääketieteen edustajat. Mutta tiedonhaun luonne on kytköksissä tutkimusmetodeihin ja tieteenalan muihin käytäntöihin. Taidehistorian edustaja painotti luovan, sattumanvaraisenkin etenemisen mahdollisuutta
tiedonhaussa. Tuotantotaloudessa taas kotimaan lähteet ovat ensisijaisia, ulkomaiset tiedonlähteet löytyvät usein lähipiirin suositusten ja henkilökohtaisten kontaktien kautta.
Elektronisen tekstintekemisen taitojen ja välineiden käyttäminen on lujasti kiinni paitsi tietysti tutkijasta itsestään niin myös tutkijan lähipiiristä: laitoksesta, laboratoriosta, tutkimusryhmän vetäjästä, tutuista väittelijöistä jne. Seuraavaksi
tärkein vaikuttaja on tieteenala, sen aikakauslehdet ja muut levityskanavat. Viimeisenä tulee yliopisto.
Yliopiston omien julkaisemisen ohjeiden toivotaan olevan luonteeltaan suosittelevia, ei määrääviä. Suositusten tulee olla hyvin perusteltuja ja niiden onnistuneesta käytöstä tulee olla näyttöä. Valmiita mallipohjia on hyvä olla saatavilla, mutta niitä täytyy saada muuttaa. Mallipohjia on oltava ainakin Wordille ja (La)TeX:lle.
Väitöskirjan tekemisessä pyritään laadukkaaseen, näyttävään ja toimivaan
lopputulokseen. Niinpä kaikenlaista teknistä kikkailua pyritään välttämään, jottei lopputuloksesta tule arvaamatonta. Kikkailuksi luetaan kaikki still-kuvia
monimutkaisempi materiaali kuten digitaalinen video, animaatio, simuloinnit jne.
Mutta jo passiivisen kuva-aineistonkin käsittely voi olla hankalaa ja aineiston taitto työlästä.
Elektronisen tekstin plagiointia ei pidetä kovin merkittävänä ongelmana elektroniselle julkaisemiselle. Samansuuntaisia tuloksia saatiin tuoreessa brittiläisessä
kyselytutkimuksessa28, samoin Oulun yliopiston kirjaston talvella 1998 tekemissä haastatteluissa29. Tutkimusideoiden ja -tulosten on tarkoituskin levitä, sen parempi mitä laajemmalle. Jos tutkija lähtee kopioimaan tutkimustuloksia, hän on pian entinen tutkija. Toisaalta voi olla, että opinnäytteen tekijän valmistumisen paineet saattavat houkuttaa nuorta tutkijanalkua varkauteen. Tutkijan eettiset säännöt on osattava ja ne täytyy tehdä selväksi viimeistään jatko-opintojen alkuvaiheessa.
Opinnäytteen tekeminen on tieteellisen kirjoittamisen taitojen oppimista: sanaston, ilmaisutyylin, tekstin rakenteen, havainnollistamisen, viittauskäytännön.
Kirjoittaminen on työnä henkilökohtainen punnerrus, jossa tietokone ja tekstinkäsittelyohjelma voivat vain yrittää auttaa. Haitaksi ne eivät saa olla.
Väitöskirjan rooli ja status vaihtelevat erittäin paljon tieteenaloittain. Luonnontieteissä kuten biolääketieteessä väitöskirja lähestyy pelkkää akateemista symbolia, jonka
28 http://libcd2.lib.ed.ac.uk/Theses/implicat.htm
29 Lähteet: Vesa Kautto, Reino Lipponen.
substanssi on artikkeleissa. Toisessa ääripäässä kuten taidehistoriassa se on elämäntyö, kulttuurihistoriaa tallentava monografia. Puolivälissä ovat sitten ne tieteenalat kuten tietotekniikka ja tuotantalous, joissa väitöskirjan materiaalilla on kaupallista potentiaalia.
Lopuksi
Document management isn't just about access control or searching, it's about
implementing and enforcing business rules for information management. Every group's rules are different, so every management system will be different.
W. Eliot Kimber, postitus uutisryhmään comp.text.sgml 31.3.1998
No single approach can be valid for all countries and all situations. So it is up to you to work out your own policy for electronic information in collaboration with everyone else involved.
Guidelines on best practices for using electronic information, How to deal with machine-readable data and electronic documents.DLM Forum, 1996/7. http://www.echo.lu/dlm/en/gdlines.pdf
The recommendations are therefore generic ones and it is intended they should be used with the case studies and bibliography, resources and references, which provide pointers to detailed guidance and application-specific practices.
N. Beagrie and D. Greenstein: A Strategic Policy Framework for Creating and Preserving Digital Collections. Arts and Humanities Data Service Executive, Version 4.0, 14/7/98 Final Draft, http://ahds.ac.uk/manage/framework.htm
Elektronisen julkaisemisen kartoitukset ja suositukset ovat yleensä
konsulttitoimistojen tekemiä tilaustöitä, hengästyttävän pitkiä dokumentteja, joissa käydään läpi standardeja ja teoretisoidaan niiden käytöllä. Tämä kartoitus ei ollut poikkeus, onhan teillä luettavana vielä liitteetkin! Mutta asialla on vakavampikin puolensa. Yliopistot tarvitsevat akuutteja neuvoja.
Ehdotan, että FinELib kehottaa Suomen yliopistokirjastoja menemään suoraan mukaan joko joihinkin edellä esitellyistä hankkeista tai esimerkiksi Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun hankkeeseen, joka on alkanut tiivistelmistä (Knuuttila). Se voisi olla hyvinkin realistinen tapa edetä varsinkin niissä yliopistoissa, joissa
artikkeliväitöskirja on vallitseva väitöskirjan muoto.
Ehdotan, että se, miten tämä yhteistyön tiivistäminen voisi käytännössä tapahtua, olisi FinELib-suositusten ydin. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että FinELib käynnistäisi neuvottelut em. tahojen kanssa muutaman "julkaisuklusterin"
perustamisesta Suomeen. Jotta lukijakuntaa palveltaisiin hyvin, klustereiden olisi pystyttävä keskustelemaan keskenään teknisesti vähintään metadatatasolla siten, että klustereiden tuottamat julkaisut alkaisivat vähitellen näyttää ulospäin yhtenäiseltä väitöskirjojen elektroniselta kokoelmalta.
Itse asiassa tämä ehdotus ei ole aivan itse keksimäni; Tampereen yliopisto tulee tietämäni mukaan ehdottamaan laajempaa yhteistyötä syksyllä. Ele on kannatettava,
mutta olen kuitenkin itse sitä mieltä, että yksi ja ainut julkaisemisen malli ei ole välttämättä hyväksi. Siihen on kaksi syytä.
Kuten edellä esitin, yliopistot tarvitsevat monipuolista osaamista. Mutta kaikkea osaamista voi olla mahdoton saada jaetuksi tasaisesti joka paikkaan. Yliopistoilla olisi mahdollisuus nostaa omaa osaamisen tasoaan yhden julkaisuklusterin sisällä ja
yhteydessä muihin.
Toinen ja tärkeämpi syy on se, että yhtä oikeaa tapaa järjestää elektroninen
julkaiseminen ei ole. Emme voi tietää, mihin suuntaan web kehittyy. Meillä ei ole tietoa siitä, miten elektronisten julkaisujen arkistointi ja elvyttäminen onnistuu
tulevaisuudessa. Muutamalla valitulla suunnalla eteneminen samanaikaisesti vähentää epävarmuutta. Pysyisimme "omavaraisina kriisin sattuessa", kuten tavataan sanoa.
FinELib on osoittanut voimansa lisenssikonsortioiden muodostamisessa. Se voisi nyt osoittaa taitonsa myös julkaisutoiminnan organisoinnissa.
Lähteet
Bishop, A: Understanding Use in the Real World. IEEE ADL'98, Advances in Digital Libraries, 24.4.1998, Santa Barbara, Kalifornia. (Suullinen esitelmä Illinoisin DLI- projektin käyttäjätutkimuksista)
Dahlström, M.: En nod att stilla bedja om. Human IT, 1998:3. <URL:
http://www.hb.se/bhs/ith/3-98/md.htm>
Dokumentteja digitaalisesti – tarpeen mukaan, digitaalinen julkaiseminen Jyväskylän yliopiston kirjastossa. <URL: http://www.jyu.fi/library/julkaisut/Kuvat/digijulk.pdf>
Fox, E.: Digital dissertations network worldwide. Joint Session of IuK99 Dynamic Documents and Satellite Conference Dissertations Online, 24.3.1999, Jena, Saksa.
(Suullinen esitelmä)
Gulbrandsen, Are D (1999): Hovedfagsoppgaver i digitalt bibliotek - En gjennomgang av løsninger og problemstillinger knyttet til innlevering av og elektronisk publisering av hovedfagsoppgaver og "grå litteratur" ved UiO. <URL:
http://www.ub.uio.no/ubit/hopp/vev/Prosjektpresentasjon/>
Knuuttila, U. ja L. Tissari: Elektroninen julkaiseminen LTKK:ssa. Teoksessa:
Rakenteinen…
Niinikangas, V.:. Puheenvuoro RAJU-seminaarissa 18.3.1999.
Oulun yliopiston elektroninen julkaisutoiminta. Suunnitelma. Oulu 1999.
Elektroninen versio: <URL: http://herkules.oulu.fi/nbnfi-fe19991068/>
Owens, E.: Are publishers obsolete? IuK99 Dynamic Documents 23.3.1999, Jena, Saksa. (Suullinen esitelmä, Univ. of Chicago Pressin edustaja)
Palonen, V.: Yliopistot sähköisinä julkaisijoina ja dokumentoijina. Teoksessa:
Rakenteinen…
Rakenteinen julkaiseminen yliopistoissa, RAJU-seminaari 18.3.1999. Toim. T.
Sonkkila, V. Varjonen. Elektroninen versio: <URL:
http://herkules.oulu.fi/isbn9514252446/>
Varjonen, V.: Elektronisen julkaisemisen hankkeet Oulun yliopistossa. Teoksessa:
Rakenteinen…
Wilkinson, R. et al.: Document computing: technologies for managing electronic document collections. Boston : Kluwer, 1998. (The Kluwer international series on information retrieval; 5). ISBN 0-7923-8357-5
Tuija Sonkkila
Teknillisen korkeakoulun kirjasto
16.11.1999
Sisällysluettelo
LIITE 1 HAASTATTELUT ... 3
AIHEET... 3
BIOLÄÄKETIEDE... 4
TAIDEHISTORIA... 6
TIETOTEKNIIKKA... 7
TUOTANTOTALOUS... 9
LIITE 2 OPM-RAHOITTEISET JULKAISEMISEN HANKKEET... 13
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO... 13
OULUN YLIOPISTO... 13
TEKNILLINEN KORKEAKOULU... 14
VAASAN YLIOPISTO... 14
LIITE 3 TILANNEKATSAUS RUOTSIIN JA NORJAAN ... 15
RUOTSI... 15
Göteborg ... 15
Karlskrona/Ronneby ... 15
Karolinska Institutet... 17
Linköping ... 17
Lund ... 17
Luulaja ... 18
Uumaja ... 18
NORJA... 18
Oslo... 18
LIITE 4 KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ - ESIMERKKINÄ NDLTD ... 20
VIRGINIA TECH... 20
HUMBOLDT UNIVERSITÄT ZU BERLIN... 21
Liite 1 Haastattelut
Aiheet
• Kuka väitöskirjan tekee, julkaisee ja käyttää? Kuka sen tekemisen maksaa?
• Onko väitöskirja opinnäyte, tieteellinen julkaisu vai jotakin muuta?
• Mikä sen funktio on dokumenttina? Kuka tai mikä sen määrittelee? Onko sillä markkina-arvoa?
• Mikä on väitöskirjan levikki?
• Mikä on väitöskirjojen käytetyin julkaisufoorumi? Entä halutuin?
• Onko väitöskirjan teknisellä tekemisellä opetustehtävää? Voisiko sillä olla?
Haluttaisiinko sitä?
• Onko väitöskirjan ulkoasulla jotakin erityistä merkitystä?
• Sisältääkö väitöskirja multimediaalisia elementtejä, joita lukija saattaisi haluta
"käyttää" (simuloida, todentaa, kokeilla, leikkiä) jos voisi? Miten kaukana nykytodellisuudesta nämä ajatukset ovat?
• Mikä on väitöskirjan odotettavissa oleva elinikä?
• Onko jollakulla vastuuta väitöskirjan säilyvyydestä?
• Tulevaisuuden väitöskirja: minkälainen se olisi luonteeltaan, fyysisiltä ominaisuuksiltaan ja käyttötavaltaan?
• Tuoko kansainvälistyminen ja tutkimusryhmäpainotteinen väitöskirjan tekeminen mukanaan mitään muutoksia väitöskirjan olomuotoon tai käyttötarkoitukseen?
Biolääketiede
Lääketieteellisen kemian osasto, Helsingin yliopisto. Haastateltava on
tutkimusryhmän vetäjä ja kokopäiväinen Suomen Akatemian vanhempi tutkija, väitellyt vuonna 1979. Haastattelupäivä 8.7.1999
Melkein kaikki alan väitöskirjat ovat artikkeliväitöskirjoja; 3-5 artikkelia ja johdanto.
Käytännössä johdanto on muodollinen, copy-paste -tekniikalla artikkeleiden pohjalta tehty, välttämättömyyden pakosta rustattava osa väitöskirjaa. Kopioimisen ymmärtää, ei oikein ole järkeä yrittää keksiä saman asian kuvaamiseen uusia muotoiluja.
Väitöskirjalle on vaikea löytää julkaisufoorumia, muutamia mahdollisia sarjoja on Suomessa (mm. Commentations Physica-Mathematicae ja Kansanterveyslaitoksen sarja), mutta haastateltava ei ollut tietoinen, vieläkö näitä ylipäänsä on olemassa.
Yleensä väittelijä etsii mahdollisimman halvan painotalon, jossa sitten painattaa työn kansiin. Määrä on kyllä aivan liian suuri, muutama riittäisi sukulaisille jaettavaksi.
Ainakin professoreille jaellut kappaleet joutuvat joko paperikoriin tai muutama voi mahdollisesti palauttaa postissa. Kenelläkään ei ole aikaa lukea muuta kuin oman spesifin alansa julkaisuja. Kaupallisella kustantajalla väitöskirjoja ilmestyy tuskin koskaan.
Väitöskirja tehdään yleensä erityisissä tutkijakouluissa ja väitöskirjan luonnekin on muuttunut "koulumaisemmaksi". Väitöskirjan tekeminen on ongelmanratkaisua ryhmässä, tutkimusryhmän johtajan johdolla. Johtaja antaa aiheen ja vastaa hyvin pitkälle myös artikkelien lopullisesta asusta ennen toimitusta lehdille. Tämä on käytännön realiteetti. Koko tutkimusryhmän imago kärsii, jos siltä lähtee huonolaatuista materiaalia.
Haastateltava oli sitä mieltä, että nuoret tutkijat eivät vielä hallitse tieteellisen
kirjoittamisen taitoja tarpeeksi hyvin. On osattava kirjoittaa selkeästi, ytimekkäästi ja eksaktisti, lavertelua ei sallita. Teknisten mittalaitteiden käyttökokemus on niin ikään varsin heikkoa, erityisesti tyttöjen keskuudessa.
Tohtorin tutkintoa ollaan tuomassa alas perustutkinnon tasolle ja väittelijöiden ikä on laskussa. Tämä ei välttämättä ole hyvä asia. On vaikea sanoa, tuleeko tällä tavalla alalle hyviä tutkijoita vaiko ei. Ainakaan kokemusta ei ole vielä ehtinyt karttua tieteen tekemisessä. Vakituisia tutkijanpaikkojakaan ei ole tarjolla kuin yksi kymmentä väitellyttä kohti. Toisaalta voi ajatella, että ainahan väitöskirjasta kuitenkin oppii, erityisesti kriittisyyttä. Mutta aikaisemmin tuoreet tohtorit olivat tietävämpiä ja näkivät työnsä eteen vaivaa.
Haastateltavan tutkimusryhmässä käytetään datan- ja tekstinkäsittelyyn MS Exceliä ja Wordia. Exceliin tuodaan data ja sen perusteella piirretään plotteja ja graafeja. Word on käyttökelpoinen väline tekstin tekemiseen ja sen kaavaeditori on riittävä
mahdollisten kaavojen tuottamiseen. Tekstin tekoa helpottaa autotext-piirre, jolla voi makron tapaan automatisoida usein esiintyvien fraasien kirjoittamista. Se vähentää myös kiusallisia kirjoitusvirheitä.
LaTeX:sta haastateltavalla oli kaukaisia eikä kovin miellyttäviä muistoja: arkaainen käyttöliittymä ja paljon kryptisiä komentoja.
Julkaisut ovat tekstipainotteisia. Liikkuvan kuvan ja muun multimedia-aineiston lisääminen aineistoon on työlästä ja hidasta ja vaivalla saatu hyöty kyseenalaista.
