Maahanmuuttajataustaisten seksuaalirikosepäily -diskurssit: Kriittinen diskurssianalyysi sanomalehden uutisoinnista ja retorisista keinoista

MAAHANMUUTTAJATAUSTAISTEN SEKSUAALIRIKOSEPÄILY -DISKURSSIT Kriittinen diskurssianalyysi sanomalehden uutisoinnista ja retorisista keinoista

Noora Partanen Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Lokakuu 2019

Itä-Suomen yliopisto  

Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden

Laitos

Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä

Noora Partanen Työn nimi

Maahanmuuttajataustaisten seksuaalirikosepäily -diskurssit Oppiaine

Sosiaalityö

Työn laji

Pro gradu -tutkielma Tutkielman ohjaajat

Professori, Riitta Vornanen Yliopistonlehtori, Taru Kekoni Aika

Lokakuu 2019 Sivumäärä

73 sivua, 1 liite (2 sivua) Tiivistelmä

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää laadullisen tutkimuksen menetelmin maahanmuutta- jien seksuaalirikosepäilyille annettuja diskursseja sanomalehden uutisoinnissa. Tutkimus pyrkii selvittämään ilmiön diskursseja, konteksteja, joissa diskurssit aineistossa ovat. Kriit- tisen diskurssianalyysin tavoin tarkastellaan myös, kenellä on valtaa diskurssissa ja millaisia retorisia keinoja diskurssissa käytetään.

Tutkimuksen teoriaosiossa käsitellään diskurssianalyyttisen tutkimuksen perusteita ja kriitti- sen diskurssianalyysin tapaa tarkastella aineistoa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on sosiaalinen konstruktionismi. Kiinnostuksen kohteena on sosiaalisen todellisuuden rakentu- minen kielenkäytössä.

Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu 39 artikkelista, jotka on kerätty Helsingin Sano- mien arkistosta aikaväliltä 1.12.2018-31.3.2019. Aineisto koostuu maahanmuuttajataustais- ten seksuaalirikosepäilyjä käsittelevistä tai niitä sivuavista artikkeleista. Analyysi aloitettiin tyypittelyllä, joka tuki tutkimuskysymystä. Tämän jälkeen aineistosta muodostettiin teemoit- telun perusteella viisi diskurssia ja kaksi aladiskurssia. Nämä nimesin lasten seksuaalisen hyväksikäytön diskurssiksi, jonka aladiskurssi on maahanmuuttajaväestön vastapuhe aladis- kurssi, suomalaisen yhteiskunnan arvot diskurssi, jonka aladiskurssi on kulttuurierojen ala- diskurssi, luottamuksen väärinkäytön diskurssi, poliittisen toimenpiteiden diskurssi sekä en- naltaehkäisevien toimenpiteiden diskurssi.

Tutkimustulosten perusteella aineistossa eniten ääntään käyttivät poliitikot, eri asiantuntijat sekä perheiden edustajat. Joissain artikkeleissa myös maahanmuuttajat pääsivät itse ääneen kotoutumiseen liittyvistä teemoista. Maahanmuuttajataustaisten henkilöiden seksuaalirikos- epäilyjä käsitellään lehdistössä eniten tilastojen sekä konsensuksen eli tietyn ryhmän yhteis- ymmärryksen avulla.

Avainsanat

Diskurssianalyysi, kriittinen diskurssianalyysi, maahanmuuttajat, alaikäisten seksuaalirikos- epäilyt

niversity of Eastern Finland    

Faculty

Social Sciences and Business studies

Department Social Sciences Author

Noora Partanen Title

Immigrants suspected of sexual offence -discourses Major subject

Social work

Level

Master’s thesis Supervisors

Professor, Riitta Vornanen University lecturer, Taru Kekoni Time

October 2019

Page number

73 pages, 1 attachment (2 pages)

Abstract

The purpose of the study is to investigate the discourses given to immigrant suspected sex offender through qualitative research in newspaper reporting. The study seeks to clarify the discourses of the phenomenon, the contexts in which discourses are contained in the data, and, like critical discourse analysis, who has power in the discourse and what rhetorical means are used in the discourse.

The theory section of the study deals with the basics of discourse analysis and the critical discourse analysis approach to data analysis. The theoretical framework of the study is social constructionism because of its interest in the construction of social reality in language use.

The empirical material of the study consists of 39 articles, collected from the Helsingin Sano- mat newspaper archive from December 1, 2018 to March 31, 2019. The material consists of articles dealing with or referring to suspected sex offender with an immigrant background.

The analysis began with classifying that supported the research question. Subsequently, five discourses and two sub-discourses were formed on the basis of thematic designation. These I termed child sexual abuse discourse, the discourse of the immigrant population, the values of Finnish society, the discourse of cultural discourse, and the discourse on preventive measures.

Based on the results of the research politicians, various specialists and heads of the family used their voices the most. In some of the articles also immigrants were heard regarding integration themes. According to the results the suspected sex offenders of migrant back- grounds are dealt with statistic and concensus of a particular group.

Keywords

Discourse Analysis, Critical Discourse Analysis, Migrants, Juvenile Sex Offense Suspicions

2 SUOMEN MAAHANMUUTTOPOLITIIKAN KEHITYS JA SOSIAALITYÖN ROOLI ... 3

2.1 Suomen maahanmuuttopolitiikan kehitys ... 3

2.2 Kotoutuminen ja kotouttaminen ... 5

2.3 Sosiaalityön eettiset periaatteet ja rakenteellisen sosiaalityön merkitys ... 7

2.3 Aikaisemmat tutkimukset maahanmuutosta, kotoutumisesta sekä maahanmuuttajien rikollisuudesta ... 9

3 LASTEN SEKSUAALINEN HYVÄKSIKÄYTTÖ... 13

3.1 Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ilmiönä ja aikaisemmat tutkimukset ... 13

3.2 Grooming-ilmiö ... 15

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS JA MENETELMÄVALINNAT ... 17

4.1 Tutkimusongelma ja -kysymykset ... 17

4.2 Diskurssianalyyttinen tutkimus ... 20

4.3 Tutkimusmenetelmän kuvaus: Kriittinen diskurssianalyysi ... 24

4.4 Retorinen analyysi osana diskurssianalyyttistä tutkimusta ... 25

4.5 Kontekstien merkitys diskurssinanalyysissä ... 28

4.6 Kielenkäyttö ja valta ... 30

5 AINEISTON ANALYYSI KRIITTISEN DISKURSSIANALYYSIN KEINOIN ... 32

5.1 Aineiston hankinta ja kuvaus ... 32

5.2 Analyysin vaiheet ... 34

5.3 Eettiset kysymykset ... 36

6 TUTKIMUKSEN TULOKSET ... 38

6.1 Maahanmuuttajataustaisten seksuaalirikosepäilyjen uutisoinnin diskurssit ... 38

6.2 Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö diskurssi ... 39

6.2.1. Maahanmuuttajaväestön vastapuhe aladiskurssi ... 43

6.3 Suomalaisen yhteiskunnan arvot diskurssi ... 45

6.3.1 Kulttuurierojen aladiskurssi ... 47

6.4 Luottamuksen väärinkäyttö diskurssi ... 50

6.5 Poliittiset toimenpiteet diskurssi ... 53

6.6 Ennaltaehkäisevät toimenpiteet diskurssi ... 56

7 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 59

8 POHDINTA ... 63

LÄHTEET ... 66

LIITE ... 72

Taulukko 1. Yhteenveto diskursseista, konteksteista, niiden keskeisestä sisällöstä sekä

retorisista keinoista………..……….60

KUVIOT Kuvio 1. Diskurssianalyyttisen tutkimuksen neljä ulottuvuusparia………..…21

Kuvio 2. Diskurssin käsite………..………...23

Kuvio 3. Kontekstin tasot………..………29

Kuvio 4. Aineiston uutisgenret………..44

Kuvio 5. Aineiston analyysitapa………..…….……….35

Kuvio 6. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö diskurssin keskeinen sisältö…….…...…….39

Kuvio 7. Maahanmuuttajaväestön vastapuhe aladiskurssin keskeinen sisältö.………..43

Kuvio 8. Suomalaisen yhteiskunnan arvot diskurssin keskeinen sisältö………....45

Kuvio 9. Kulttuurierojen aladiskurssin keskeinen sisältö……….……….…48

Kuvio 10. Luottamuksen väärinkäytön diskurssin keskeinen sisältö………..……...51

Kuvio 11. Poliittiset toimenpiteet diskurssin keskeinen sisältö………..…………...54

Kuvio 12. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet diskurssin keskeinen sisältö………..………….56

1JOHDANTO

Oulun poliisilaitos tiedotti 1.12.2018 käynnistäneensä rikostutkinnan törkeistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikosepäilyistä, jolloin seitsemän ulkomaalaistaustaista henkilöä oli epäiltynä. Pari päivää myöhemmin poliisi tiedotti rikoksesta epäiltyjä olevan kymmenen ulkomaalaistaustaista henkilöä, joista kahdeksan oli vangittu (Poliisi 1.12.2018; 5.12.2018.) Tästä alkoi aktiivinen keskustelu seksu- aalirikoksista, turvapaikanhakuprosessista, kotouttamisesta sekä nuorten sosiaalisen median käytöstä.

Kevään 2019 eduskuntavaalit tarjosivat niin medialle kuin myös poliitikoille mahdollisuuden värik- käisiin kannanottoihin.

Aihe on ajankohtainen niin itse seksuaalirikosten takia, kuin myös turvapaikanhakijoiden hakupro- sessin kehittämisen, maahanmuuttopolitiikan sekä keväällä 2019 olleiden eduskuntavaalien takia.

Alaikäisten seksuaalirikoksiin liittyvä ilmiö kasvoi tapahtumien jälkeen, kun yhä useampi nuori toi esiin sosiaalisessa mediassa tapahtuneita tuntemattomien yhteydenottoja ja erilaisia ehdotuksia aina autoajeluista päihteiden tarjoamiseen. Aihe koskettaa niin nuoria, vanhempia, koulujen henkilökun- taa, kuntien sekä valtion päättäjiä, poliiseja kuin myös sosiaalityötä. Sosiaalityötä tehdään lasten sekä nuorien, perheiden, aikuisten, yhteisöjen sekä turvapaikanhakijoiden kanssa yhteistyössä muiden toi- mijoiden kanssa. Sosiaalityön kansainvälisessä määritelmässä korostuu sosiaalityön rooli edistää yh- teiskunnallista muutosta ja kehitystä, ihmisten ja yhteisöjen voimaantumista ja valtaistumista sekä sosiaalista yhteenkuuluvuutta, johon pyritään yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, kollektiivi- sen vastuun, ihmisoikeuksien sekä moninaisuuden kunnioittamisen periaatteiden avulla (IASSW 2014). Maahanmuuttajien seksuaalirikosepäilyjen aiheuttaman julkisen keskustelun voidaan ajatella aiheuttaneen suomalaisissa moraalisen paniikin, jota voidaan määritellä monin eri tavoin. Yhteistä jokaiselle määritelmälle kuitenkin on vahva emotionaalinen reaktio, joka liittyy määrällisesti suhteel- liseen vähäiseen ilmiöön. Ilmiöön kohdentuu yleensä merkittävä mediahuomio sekä vahvoja poliitti- sia intressejä. (Saari, Behm & Lagus 2017, 210.)

Kyseessä oleva ilmiö on teema, joka herättää voimakkaita tunteita sekä myös hämmennystä. Tapaus- ten ilmitulo järkyttää, koska ilmiötä ei haluttaisi olevan olemassa. Kuitenkin tiedotusvälineiden ansi- osta lasten hyväksikäyttö on muuttunut vähemmän yksityiseksi salaisuudeksi, vähemmän häpeälli- semmäksi sekä selkeästi sosiaaliseksi ongelmaksi. Toisin sanoen median ansiosta sekä julkiselle että yksityiselle keskustelulle ja tiedostamiselle on luotu tilaa. Median vastuulla on aiheen maltillinen

käsittely, koska lapsilla ja nuorilla ei ole samanlaista medialukutaitoa kuin aikuisilla. (Aaltonen 2007, 160-161.)

Suomalaisten mielestä sanomalehtien toiminta demokratian ja yhteiskunnallisten asioiden edistäjänä on entistäkin tärkeämpää (Kirjonen 2018). Mediatutkija Anna Simola (2008, 112) on todennut, että mediassa kerran tuotetut kehykset maahanmuuttokeskusteluun muuttuvat hitaasti. Esimerkiksi 1990- luvun laman aikaan esiintyneet puhetavat mediassa toistuvat elinvoimaisina vielä 2000-luvun lopun kansalaiskeskustelussa. Tämän takia median on tunnettava vastuunsa puhetavoista, joita se käyttää.

Pro Gradu –tutkielmani tavoite on tutkia, millaisia diskursseja lehtikirjoittelussa esiintyy ulkomaa- laisten mahdollisesti tekemiin seksuaalirikoksiin liittyen ja millaisiin konteksteihin nämä diskurssit sijoittuvat sekä millaisia retorisia keinoja näissä käytetään. Haluan tutkia aihetta ja siihen liittyviä median luomia diskursseja, koska koko maahanmuuttajaväestöä ei ole tarpeen tuomita yksilöiden rikosepäilyjen vuoksi. Sanomalehdillä on suuri lukijakunta suomalaisessa yhteiskunnassa ja sanoma- lehtiin uskotaan vahvasti, jolloin uutisten luomat diskurssit jäävät elämään. Tutkimusaihe on eettisesti hyvin jännitteinen, koska se liittyy kahteen haavoittuvaan ryhmiin. Maahanmuutto on aihe, joka jakaa suomalaisia jo ennestään. Tutkimusaiheen tarkoitus ei ole tuomita maahanmuuttajia eikä puolustaa heitä, vaan tarkastella aihepiirin uutisointia.

Suomalaisesta mediasta voidaan etsiä selitystä maahanmuuttopoliittisen keskustelun heikkouteen.

Viestintävälineet ovat laiminlyöneet uutisointia kuvatessaan maahanmuuttajia osana suomalaista elä- mää ja arkea. Media uutisoi mielellään värikkäästi epäkohdista maahanmuutossa. (Saukkonen 2013, 64.) Maahanmuuttoon liittyviä uhkia voidaan ehkäistä tai minimoida hyvää kotoutumista tukevalla politiikalla (Alitolppa-Niitamo & Säävälä 2013, 8). Maahanmuuttajat tarvitsevat informaatiota tar- jolla olevien palvelujen lisäksi myös tietoa oikeuksistaan, velvollisuuksistaan ja kansalaisuuden muista vaikutuksista (Valtonen 2008, 16).

Tutkielmassani pyrin laadullisen tutkimuksen menetelmin selvittämään niitä puhetapoja, eli diskurs- seja, joita Helsingin Sanomien artikkeleissa annetaan ulkomaalaistaustaisten henkilöiden tekemille lapsiin kohdistuneille seksuaalirikosepäilyille. Tarkastelun keskiössä ovat diskurssit, joita tekstissä tuotetaan ja kontekstit, joissa diskurssit aineistossa ovat. Lisäksi tarkastelen kriittisen diskurssiana- lyysin tavoin kuka diskurssin puhetta tuottaa ja millaisin retorisin keinoin. Näen diskurssit tilantei- sina, jotka rakentuvat sosiaalisissa konteksteissa, jolloin kontekstin ja diskurssin suhde on analyysissä keskeinen. Kontekstilla tarkoitan tässä tutkimuksessa kaikkia niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat diskurs- sin merkityksen muodostumiseen sekä jotka mahdollistavat tai rajaavat merkityksen tulkitsemista tai

käyttämistä (Pynnönen 2013, 10). Olen jäsentänyt aineistoni aluksi teemoittelun keinoin, jonka jäl- keen analysoin aineistoni kriittisen diskurssianalyysin avulla. Toteutan analyysin mukaillen Pynnö- sen (2013, 32-34) erittelemää kolmivaiheista diskurssianalyysin tasojen lukutapaa apuna käyttäen.

2SUOMENMAAHANMUUTTOPOLITIIKANKEHITYSJASOSIAALITYÖNROOLI 2.1 Suomen maahanmuuttopolitiikan kehitys

Globalisaatiolla tarkoitetaan kansainvälisten keskinäisriippuvuuden lisääntymistä niin politiikassa, taloudessa, kulttuurissa sekä yhteiskunnassa. Maahanmuutto onkin osa suomalaisen yhteiskunnan globalisoitumista samoin kuin esimerkiksi tuontituotteet ympäri maailmaa. Globaali politiikka on tul- lut osaksi suomalaista arkea ja kansainväliset kriisit ja niihin kuuluvat välittömät ja välilliset vaiku- tukset koskevat Suomea entistä nopeammin. Suomi on muun maailman tapaan yksi maahanmuutto- maa sekä osa entistä liikkuvampaa maailmaa. Globaali liikkuvuus vaatii fiksua politiikkaa, jonka avulla maahanmuuton hyödystä voidaan nauttia ja lieveilmiöt pitää siedettävinä. Ongelmia ei saa pelätä, vaan niille täytyy etsiä oikeita ratkaisuja. (Martikainen 2011, 8, 108.) Maahanmuutto ja sen seurausten laajuus ja monimutkaisuus on tunnistettava aikaisempaa paremmin. On myös tiedostettava politiikan keinot ja mahdollisuudet vaikuttaa kehitykseen. (Saukkonen 2013, 64.)

Ensimmäinen ulkomaalaislaki Suomessa säädettiin vasta vuonna 1983 (Saukkonen 2013, 54). Suo- messa maahanmuuttoon ja kotouttamisen edistämiseen liittyvä lainsäädäntö ja sen kehittäminen ovat Suomen hallituksen linjauksiin pohjautuvia ja sisäministeriö vastaa lainsäädännön valmistelusta. Li- säksi Euroopan unionin lainsäädäntö sekä kansainväliset sopimukset, kuten Geneven pakolaissopi- mus ja Euroopan ihmisoikeussopimus määrittelevät Suomen toimia maahanmuutossa. (Sisäministe- riö 2016.) Kotouttamispolitiikan tulee perustua maahanmuuttoon ja perusoikeuksiin EU-linjausten mukaisesti kieltäen syrjinnän ja sallien positiivisen erityiskohtelun (Heikkinen & Lumme-Sandt 2014, 170).

Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta (493/1999) astui voi- maan vuonna 1999. Lain yleiseksi tavoitteeksi asetettiin maahanmuuttajien kotoutuminen suomalai- seen yhteiskuntaan ja työelämään tehokkaasti ja joustavasti. Laissa kotoutuminen määriteltiin tarkoit- tavan ”maahanmuuttajan yksilöllistä kehitystä tavoitteena osallistua työelämään ja yhteiskunnan toi- mintaan samalla omaa kieltään ja kulttuuriaan säilyttäen”. Kotouttamista oli erilaiset palvelut, toimet ja voimavarat, joita viranomaiset järjestivät tukemaan ja edistämään maahanmuuttajien kotoutumista.

Lisäksi yhteiskunnan palvelujen ja toimenpiteiden suunnittelussa ja järjestämisessä tuli huomioida maahanmuuttajien tarpeet. Suomalainen kotouttamispolitiikka asettui näin integraatiopolitiikan koh- dalle eli assimilaatiopolitiikan ja segregaatiopolitiikan väliin. (Saukkonen 2013, 124; Saukkonen 2016a.)

Uusi laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) korvasi vanhan lain maahanmuuttajien kotoutta- misesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta (493/1999). Kotoutuminen ja kotouttaminen määri- tellään uuden lain 3§ seuraavasti:

”1) kotoutumisella maahanmuuttajan ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kehitystä, jonka tavoitteena on antaa maahanmuuttajalle yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja samalla

kun tuetaan hänen mahdollisuuttaan oman kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen”.

” 2) kotouttamisella kotoutumisen monialaista edistämistä ja tukemista viranomaisten ja muiden tahojen toimenpiteillä ja palveluilla;”

Sekä vanhassa että uudessa kotouttamislaissa maahanmuuttajien kotouttamisessa oleellista on yksi- löllinen kotouttamissuunnitelma sekä paikalliset kotouttamisohjelmat. Kotouttamissuunnitelmassa on kaikki ne toimenpiteet ja palvelut, jotka tukevat maahanmuuttajaa hankkimaan riittävä kielitaito sekä yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavat tiedot ja taidot. Tavoitteena on maahanmuuttajan osal- listuminen yhdenvertaisena jäsenenä yhteiskunnan toimintaan. Paikalliset kotouttamisohjelmat ovat kunnilla ja niiden tarkoituksena on ollut tukea paikallista kotouttamispoliittista suunnittelua ja edistää palvelujen tarjoamisen koordinointia. Uusi laki on tiukentanut kotouttamisohjelmaa koskevaa sään- telyä. Suomi on Euroopassa kärkimaita, joka on kansallisella lainsäädännöllään ja poliittishallinnol- lisilla linjauksillaan tukemassa vahvasti kulttuurista monimuotoisuutta. Suomessa valtion tehtäviin kuuluu niin alkuperäiskansan, historiallisten vähemmistöjen kuin myös maahanmuuttajien kielen, kulttuurin sekä identiteetin tukeminen. (Saukkonen 2013, 127-128, 125.)

Koko Eurooppa sai kokea vuonna 2015 pakolaiskriisin, kun kymmenet miljoonat ihmiset joutuivat jättämään kotinsa ja pakenemaan vainoja, sotia ja aseellisia konflikteja. Euroopan unionin jäsenyys, kansainväliset sitoumukset sekä kansainväliset yleissopimukset velvoittavat kaikkia Euroopan unio- nin jäsenvaltioita ottamaan vastaan pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, jotka tarvitsevat kansainvälistä suojelua. Suomeen tuli syksyllä 2015 ennenäkemättömän paljon turvapaikanhakijoita ja Suomi val- mistautui yhteensä 30 000-35 000 turvapaikanhakijan vastaanottoon kyseisenä vuonna. Suomen

turvapaikanhakijamäärät olivat 2000-luvulla olleet 1 500 ja 6 000 hakijan välillä. (Kuosma 2016, 1.) Tämä pakolaiskriisi lisäsi myös Suomessa julkista keskustelua niin kansainvälisestä muuttoliikkeestä kuin myös Suomeen tulevien kotiutumisesta. Tämä keskustelu on johtanut yhä enemmän keskuste- luun paikallistason kotoutumisesta ja kotouttamisesta. (Saukkonen 2016a.)

2.2 Kotoutuminen ja kotouttaminen

Kotoutuminen on usein keskustelussa mukana, kun puhutaan maahanmuuttajista. Kotoutuminen viit- taa käsitteeseen integraatio, joka tarkoittaa jonkin osaksi tulemista. Maahanmuuttokeskustelussa tällä tarkoitetaan tulemista osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Integraatiolla voidaan tarkoittaa yleisesti pro- sessia, jossa maahanmuuttaja löytää oman paikkansa. Toisaalta sillä voidaan tarkoittaa kehitystä, jossa maahanmuuttaja sopeutuu eli tulee osaksi yhteiskuntaa ja omaksuu sen käytäntöjä säilyttäen samalla oman etnisen tai kulttuurisen identiteettinsä. (Martikainen 2011, 51; Valtonen 2008, 62, Saukkonen 2013, 65.) Assimilaatiota on toinen läheinen termi, mutta sillä tarkoitetaan kokonaisval- taista sulautumista. Maahanmuuttokeskusteluissa käytetään myös termiä segregaatio, jolla tarkoite- taan väestöryhmien eristäytymistä. Näihin termeihin on haluttu tehdä eroa käsitteellä integraatio. In- tegraatioon sisältyy niin aktiivinen osallistuminen kuin oman identiteetin säilyttäminen. (Saukkonen 2013, 65; Saukkonen 2016a; Schubert 2013, 66.) Sana kotoutua otettiin Suomessa vuonna 1996 kor- vaamaan integraatio-sana, kun maahanmuuttajien integraatiota ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoa koskevaa lakia valmisteltiin. Lain valmistelijoiden mielestä integraatio-sanan suomenkieliset kään- nökset kuten esimerkiksi sopeutua, mukautua ja yhtenäistää, eivät kattaneet kokonaisuutta. Muutok- sella pyrittiin välttämään integraatioon liittyviä mielikuvia liiasta sulautumisesta ja oman identiteetin menettämisestä. (Heikkinen & Lumme-Sandt 2014, 170; Saukkonen 2013, 66.)

Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) määrittelee kotouttamista monialaiseksi kotoutumisen edistämiseksi ja tukemiseksi, johon osallistuvat eri viranomaiset sekä muut tahot omilla toimenpiteil- lään sekä palveluillaan. Käytännössä tämä tarkoittaa kotouttamispalveluiden toteuttamista monen eri toimijan välisenä yhteistoimintana. Maahantuloperuste ei ole sidoksissa oikeuteen kotouttamista edis- täviin palveluihin, vaan maahanmuuttajan tarpeet määrittelevät tarvittavat palvelut. Laki kotoutumi- sen edistämisestä vastuuttaa ympäröivää yhteiskuntaa tuottamaan toimivaa kotoutumista.

Kotoutuminen merkitsee erilaisia toimenpiteitä, joilla maahanmuuttaja voi osallistua yhteiskunnan toimintaan hylkäämättä omia lähtökohtiaan ja kulttuuriaan. Viranomaistahon näkökulmasta kotoutu- misella tarkoitetaan toimia, kuten erilaisia palveluita, voimavaroja ja toimenpiteitä, jotka helpottavat

työelämään pääsyä ja yhteiskuntaan sopeutumista. (Heikkinen & Lumme-Sandt 2014, 170.) Kaikille kotoutumisen merkityksille yhteistä on, että se odottaa maahanmuuttajilta osallistumista ja halua ko- toutua ja olla joko yksittäisten viranomaisten velvoittamien kotoutumistoimien kohde tai toimia itse aktiivisesti uuden maan kulttuurin ja tapojen mukaan, jolloin uuden kotimaan kansalaiset määrittele- vät maahanmuuttajan onnistuneesti kotoutuneeksi.

Kotoutumisella viitataan kokonaisuutena kotoutumisen prosessiin, jolloin tarkoitetaan niin maahan- muuttajia kuin myös vastaanottavaa yhteiskuntaa. (Martikainen & Haikola 2010, 10; Martikainen 2011, 51). Maahanmuuttajien kohdalla kotoutumisprosessissa tärkeimpiä asioita ovat kielitaito, am- matillinen osaaminen sekä kulttuuristen ja sosiaalisten tilanteiden hallinta. Vastaanottavassa maassa kotoutumiseen vaikuttavat politiikka, yhteiskunnalliset rakenteet ja asenteet. Kotoutumisprosessiin vaikuttaa myös muuttosyy, muuttoikä, sosiaalinen tausta, sukupuoli ja koulutus. Työllistyminen on keskeisessä osassa suomalaista kotouttamistoimissa, koska yhteiskunnallista arvoa mitataan työn kautta suomalaisessa yhteiskunnassa. (Martikainen 2011, 51-52.) Harvemmin puhutaan vastaanotta- van maan vastuusta kotoutumisessa, vaikka vastaanottavan maan yhteiskunta on mukana onnistuneen kotoutumisen prosessissa. Vahvasti elävät ennakkoluulot, julkiset kirjoitukset maahanmuuttoa vas- taan tai negatiivinen yhteiskunnallinen ilmapiiri vaikuttavat maahanmuuttajan kotoutumiseen, vaikka hän itse pyrkisi kotoutumaan poliittisten toimenpiteiden mukaan.

Kotoutumisprosessissa sosiaaliset suhteet, kuten perhe ja läheiset merkitsevät paljon yleisen hyvin- voinnin kannalta. Toisaalta verkostot tarjoavat tietoa ympäröivästä yhteiskunnasta ja tarjoavat työl- listymismahdollisuuksia, mutta toisaalta ne saattavat hidastaa kielenoppimista ja tarjota kapea-alaisia uramahdollisuuksia. Yleisesti ottaen verkostot ovat hyödyllisiä, kunhan ne eivät estä muiden ihmis- suhteiden muodostumista tai ettei niistä muodostu huono-osaisuuden keskittymiä. (Martikainen 2011, 51, 53.) Kotoutumisprosessit ovat perheillä, yhteisöillä ja yksilöillä erilaisia ja ne ovat riippuvaisia ympäröivän yhteiskunnan tarjoamista mahdollisuuksista (Anis 2008, 36).

Kotouttamislain mukainen kotoutumisen käsite on hyvin hallinnollinen, joka on sidoksissa poliittisiin suhteisiin tiedosta ja vallasta. Kotoutuminen on hyvä problematisoida ajatuksena, koska se edellyttää maahanmuuttajan ymmärtävän positionsa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan ja hänen omaan lä- hiyhteisöönsä. Kotouttamistoimet pyrkivät tukemaan, mutta myös ohjaamaan maahanmuuttajien elä- mää ja heidän identiteettinsä kehittymistä tiettyyn, suomalaisessa yhteiskunnassa hyväksyttyyn suun- taan. Tietoon ja valtaan liittyvä kysymys on myös siitä, milloin ja miten ihminen katsotaan kotoutu- neeksi ja millainen on se yhteiskunta ja kulttuuri, johon maahanmuuttajan odotetaan kotoutuvan?

Näiden lisäksi on hyvä pohtia, kuka määrittää onnistuneen kotoutumisen, jolloin pohdinnassa on mu- kana vallan ulottuvuus.

2.3 Sosiaalityön eettiset periaatteet ja rakenteellisen sosiaalityön merkitys

Sosiaalityö ja sen eettiset periaatteet ovat kansainvälisesti määritelty. Määritelmässä korostuu sosi- aalityön rooli esimerkiksi edesauttaa sosiaalista muutosta ja kehitystä sekä ihmisten välistä tasa-ar- voa. Sosiaalityön kansainvälisesti määriteltyjä periaatteita ovat ihmisarvon tunnistaminen, ihmisoi- keuksien sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisellä tarkoitetaan työtä syrjinnän vähentämiseksi, erilaisuuden arvostamista, tasapuolinen pääsy palveluihin, epäoikeudenmukaisen politiikan ja käytäntöjen haastamista sekä solidaarisuuden rakentamista. Eettisiä periaatteita ovat näiden lisäksi itsemääräämisoikeuden edistäminen, osallisuu- den oikeuden edistäminen, luottamuksen ja yksityisyyden arvostaminen, ihmisten kohtelu kokonai- suuksina, sosiaalisen median ja teknologian eettinen käyttö sekä ammatillinen eheys. (Ifsw 2018.) Sosiaalityöllä on tärkeä rooli esimerkiksi ihmisoikeuksien puolustajana sekä tasa-arvon edistäjänä.

Sosiaalityöntekijät voivat julkisen keskustelun kautta vaikuttaa siihen, millaiseksi maahanmuuttokes- kustelu muodostuu ja oikaista siihen liittyviä epäkohtia. Sosiaalityön arvojen ja eettisen periaatteiden mukaan olisi tärkeää pystyä vaikuttamaan julkiseen keskusteluun ja puolustaa heikompia ryhmiä, esimerkiksi julkisten kirjoitusten kautta. Sosiaalityö pystyy edistämään yhteiskunnan myönteistä suh- tautumista maahanmuuttajiin yleisesti profession asiantuntijuuden avulla.

Sosiaalityön yleisiin eettisiin periaatteisiin pohjautuvat myös rakenteellisen sosiaalityön arvot (Ifsw, 2018). Suomalainen rakenteellinen ajattelu on kansainvälistä ajattelua miedompaa. Pääperiaatteena on edistää ihmisten oikeuksia ja oikeudenmukaisuutta kaikissa toiminnoissa eri tasoilla. Kansalaisten perus- ja sosiaaliset oikeudet ovat lähtökohtana eettisten ja moraalisten painotusten ohella. Työn taus- talla on yhtä aikaa vaatimukset kriittisyyden ja humanismin toteutumisesta sekä sosiaalisen oikeu- denmukaisuuden edistäminen ja tavoittelu. Tästä nousee kysymys, kuinka sosiaalityössä nostetaan näkyviksi kohdeilmiöihin kiinnittyvät asenteet ja arvot, jotka voivat olla jopa sosiaalityön periaattei- den vastaisia. Toinen oleellinen periaate onkin kriittisyys, joka on muutoksen aikaansaamisen ehto.

Yhdessä kriittisyyden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet tuovat työhön vastuullisuutta, joka käy- tännössä vaatii kantaaottavuutta, aktiivista toimintaa tärkeiden asioiden puolesta sekä oman puolen harkittua valitsemista. Suhteessa asiakkaisiin rakenteellisessa sosiaalityössä korostuvat tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteet, joiden toteutumista tavoitellaan yhteistoiminnallisella ja dialogisella vuorovaikutuksella. Kaiken kaikkiaan rakenteellisessa sosiaalityössä painottuu vahvasti tavoitteelli- nen vaikuttaminen niiden asioiden edistämiseksi, jotka työssä tuotetun tiedon perusteella tukevat

hyvinvointia. Lisäksi hyvinvointia heikentävien tekijöiden poistaminen on tärkeä osa rakenteellista sosiaalityötä. Tätä tehtävää voidaan käytännössä toteuttaa esimerkiksi vaikuttamalla kunnalliseen so- siaalipolitiikkaan, hyvinvointiohjelmiin ja –strategioihin sekä poliittiseen päätöksentekoon sekä puo- lustamalla sosiaalisen näkökulmaa julkisessa keskustelussa. (Pohjola, Laitinen & Seppänen 2014, 287-288.)

Rakenteellinen sosiaalityö on Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 7 §:ssä määritelty, ja sen tarkoitus on taata sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalisia ongelmia koskevan tiedon välittyminen sekä sosiaalihuol- lon asiantuntemuksen hyödyntäminen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Anneli Pohjola (2011) on jaotellut rakenteellisen sosiaalityön neljään tehtäväalueeseen, joita ovat tietotyö, strategi- nen työ, inkluusiotyö sekä oikeudenmukaisuustyö. Tietotyö on yhteiskunnan epäkohtien paikanta- mista sekä tiedon tuottamista ja viemistä eteenpäin. Strateginen työ on vaikuttamista lainsäädäntöön erilaisin keinoin. Inkluusiotyöllä pyritään luomaan kansalaisille mahdollisuuksia osallistua ja vaikut- taa. Oikeudenmukaisuustyöllä edistetään eri väestöryhmien tasa-arvoa ja kansalaisten oikeuksia sekä kehitetään palveluja. (Heinonen 2014, 40-41.) Rakenteellisen sosiaalityön keinoja on esimerkiksi me- dian käyttö ja julkiset kirjoitukset (Pohjola 2016). Rakenteellisella sosiaalityöllä pyritään siis puolus- tamaan heikompien asemaa vaikuttamalla yhteiskunnan rakenteisiin sekä yksilöiden oikeuksiin.

Sosiaaliset ongelmat ovat erottamattomassa yhteydessä määritelmiin, jotka riippuvat yhteiskun- tamme arvoista, voimasuhteista tai intresseistä. On aiheellista pohtia mikä on ongelma ja mikä on ongelmallista ja kuka tämän määrittelee. Sosiaalisten ongelmien määrittelyyn tuo selvyyttä lisääntyvä selvitys- sekä tutkimustyö. Yhteiskunnan tasolla tietyn ongelman on saavutettava tietty piste, ennen kuin se määritellään ongelmaksi ja siihen puututaan. Ongelmien noustessa yhteiskunnan tasolle, ne samalla politisoituvat eli niistä tulee yhteiskunnallisia kysymyksiä, sekä hallinnollistuvat eli niiden käsittely siirtyy tietyn viranomaisen vastuulle. Sosiaalinen ongelma rajautuu helposti yhteiskunnalli- sen ongelman sekä sitä säätelevän yhteiskuntapolitiikan väliseksi suhteeksi. Sosiaalisia ongelmia kos- kevat tulkinnat saavat toimenpiteitä aikaan vasta viranomaistaholla, jolloin keskeistä on pohtia ketkä tulkitsevat, mitä tulkitaan, keiden eduksi tai haitaksi ja millä tulkintaa perustellaan. (Walls 2013, 123- 124.)

Sosiaalityön tutkimuksella on oma roolinsa määritellä tutkimusaiheeksi sosiaalisia ongelmia ja etsiä ratkaisuja niihin. Sosiaalityö joutuu kohtaamaan myös ristiriitoja, koska välillä työtä täytyy tehdä monien eri ryhmien edun mukaiseksi. Esimerkiksi omassa tutkimuksessani on ristiriitainen asetelma, koska sosiaalityön tehtävä on suojella lapsia ja nuoria heidän kasvuaan ja kehitystään vaarantavilta

tekijöitä, mutta samalla sosiaalityö pyrkii auttamaan ja rohkaisemaan maahanmuuttajia kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.

Laura Tiitinen (2019) on tutkinut sosiaalityön sananvapautta ja valtasuhteita mediavaikuttamisen kentällä. Yhden hänen osatutkimuksensa tuottaa tietoa mediavaikuttamisen haasteista ja esteistä, jotka voivat vaikuttaa rakenteellisen vaikuttamisen onnistumisessa. Pohjola analysoi näitä hiljaisuu- den kulttuurin elementtejä eri ilmenemistasoilla, jotka hän nimeää instituutionaaliseksi, ammatillis- eettiseksi sekä henkilökohtaiseksi tasoksi. Instituutionaalisen tason elementtejä kuvaa julkisen kes- kustelun vierastaminen, mihin vaikuttavaa organisaatioiden viestintäohjeiden epäselvyys ja ammatil- lisen viestinnän osaamisen puute. Ammatillis-eettisen tason haasteita hän kuvaa ristiriitaisilla logii- koilla media-alan ja sosiaalialan välillä. Käytännössä tämä näkyy pelkona tulla väärinymmärretyksi tai pelkona sanoa vääriä asioita toimittajalle. Media pyrkii saamaan ilmiölle ”kasvot” ja sosiaalityön- tekijät pohtivat mediavaikuttamisessa paljon siitä näkökulmasta, voiko aihepiiri aiheuttaa vihapu- hetta. Henkilökohtaiset esteet ovat heijastumia edellä mainituista esteistä, jotka näkyvät työntekijän henkilökohtaisina pelkoina, koska julkinen kirjoitus tai haastattelu on aina henkilökohtainen valinta.

2.3 Aikaisemmat tutkimukset maahanmuutosta, kotoutumisesta sekä maahanmuuttajien rikollisuu- desta

Maahanmuutosta löytyy Suomessa paljon tilastollista tietoa, mutta kyselyaineistoihin perustuvaa tie- toa on huomattavasti vähemmän. Tutkimustiedolla voidaan tarjota rakentavia aineksia yhteiskunnal- liseen keskusteluun. Ilman tutkimustietoa ja alan tutkijoiden osallistumista keskusteluun, voi aihe jäädä helposti vain tiedotusvälineiden tekemien otsikoiden tai negatiivisen maahanmuuttokeskuste- lun jalkoihin. (Söderling 2013, 20-21.) Sosiaalityön rakenteellinen rooli on vaikuttaa julkiseen kes- kusteluun ja pyrkiä edistämään väestöryhmien tasa-arvoa. Sosiaalityön tutkimuksen suuntautuminen maahanmuuttoon ja sen teemoihin luo myös työskentelypohjaa työlle, jonka avulla voidaan edistää palvelujen kehittymistä sekä onnistunutta kotoutumista.

Työ- ja elinkeinoministeriöstä Heikki Kerkkänen ja Minna Säävälä (2015) ovat tutkineet maahan- muuttajien psyykkistä hyvinvointia ja mielenterveyttä edistäviä tekijöitä ja palveluita kansallisella tasolla. Tutkimuksessa on tutkittu kuinka palvelujärjestelmämme voi edistää tänne asettuvien tulijoi- den jaksamista. Oleellisimmat tutkimustulokset liittyivät ongelmien ennaltaehkäisyyn, kuten esimer- kiksi liian pitkien odotusaikojen ja prosessien välttäminen, työllistymistä edistävät toimenpiteet, syr- jintää ja osallisuutta edistävät toimenpiteet, kielitaidon parantaminen sekä sosiaalista tukea ja

yhteisöllistä vahvistavat hankkeet. Näitä voidaan pitää yleisesti kotoutumista vahvistavina toimenpi- teinä. On huomioitava myös, että pakolaisina tulleiden mielenterveydenhäiriöt ovat yleisempiä, kuin muiden maahanmuuttaja ryhmien. Palveluissa on huomioitava kulttuuriset tekijät sekä kokonaisval- tainen tuki, esimerkiksi taloudelliseen ja sosiaaliseen tilanteeseen.

Pakolaisten mielenterveyttä on tutkittu terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksella PALOMA-hankkeessa (Castaneda, Mäki-opas, Jokela, Kivi, Lähteenmäki, Miettinen, Nieminen & Santalahti 2018). Hank- keessa on selvitetty, että pakolaisilla on pääväestöä useammin mielenterveysongelmia. Psyykkisen voinnin vaikuttaessa niin yleiseen toimintakykyyn, että fyysiseen terveyteen, on tärkeää kehittää pal- veluita, jotka vastaavat tähän ongelmaan. Suomessa on alueellisia eroja pakolaisten tai vastaavista oloista tulleiden ehkäisevissä ja korjaavissa mielenterveydenpalveluissa sekä ongelmien tunnistami- sessa ja hoidon erityispiirteissä. Hankkeessa on todettu Suomessa olevan ongelmana, että tiedon, osaamisen ja yhteistyöverkostojen koordinointi ei ole riittävää ammattilaisten kesken. Ammattilais- ten tiedon ja taidon kehittyessä myös yhdenvertaiset palvelut mahdollistuvat, joka lopulta kaventaa hyvinvointieroja väestön kesken. Psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen ehkäisee myös radikalisoitu- mista, joka on turvallisuusuhka yhteiskunnalle. Radikalisoitumisen ehkäisyssä merkityksellistä on myös viranomaisten yhteistyö maahanmuuttajajärjestöjen ja -yhdistysten sekä uskonnollisten yhtei- söjen kanssa.

Esses, Hamilton ja Gaucher (2017) ovat tehneet kirjallisuuskatsauksen asenteista pakolaisia kohtaan ja niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat onnistuneeseen kotouttamiseen vastaanottavissa maissa sekä te- kijöistä, jotka vaikuttavat pakolaisten mielenterveyteen. Niin pakolaisten mielenterveys ja sen suo- jelu, pakolaisten hyvinvointi sekä kohdemaan kansalaisten asenteet vaikuttavat onnistuneeseen ko- touttamiseen. Lisäksi kirjallisuuskatsauksessa pohditaan poliittisia keinoja vaikuttaa kotouttamiseen.

Tärkeitä huomioita katsauksesta on esimerkiksi ympäri maailmaa olevien kansalaisten asenteet maa- hanmuuttoa ja pakolaiskriisiä kohtaan (ks. myös IPSOS 2016) ja maahanmuuttajien motiivit, joita pidettiin taloudellisina, hyvinvointivaltioista hyötyvinä tai terroristisina. Esses ym. (2017) toteavat myös median antavan pakolaisista kuvan, joka tekee heistä hyvinvoinnin uhkia ja pelkästään sosiaa- liturvan käyttäjiä. Lisäksi he toteavat, että median pakolaisille antamasta vallitsevasta diskurssista on tullut epäinhimillinen. Media käyttää pakolaisista kielikuvia, kuten ”rosvot” sekä heidät on kuvattu samoin, kuin eläimet ja vaarat ihmisyydelle, jonka johdosta länsimaat oikeuttavat tiukemman lain- säädännön.

Uuden kotimaan kotouttamistoimien on pidetty olevan erityisen tärkeitä onnistuneen kotoutumisen kannalta. Länsimaiden kansalaisten mielestä ”mieluisat” tulijat ovat sellaisia henkilöitä, jotka ovat omaksuneet samalaiset arvot ja asenteet, kuin kohdemaalla. Tulijoilla on myös paineita sopeutumi- sesta ja kohdemaan asenteista, joka vaikuttaa heidän haluunsa kotoutua. Avaintekijä onnistuneeseen kotoutumiseen on maahanmuuttajan hyvä mielenterveys, jota ymmärtämällä kohdemaat pystyvät ke- hittämään kotoutumisprosessia ja politiikkaa. (Esses ym. 2017, 91, 94-97.)

Tuore tutkimus turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista on tehty Poliisiammattikorkeakoulussa vuonna 2018. Tutkimuksessa ilmenee turvapaikanhakijoiden tyypillisimmiksi rikoksiksi pahoinpite- lyt sekä uhkailut vastaanottokeskuksissa. Seuraavaksi yleisimpiä olivat seksuaalirikokset, turvapai- kanhakijoiden omaisuusrikokset sekä vastaanottokeskuksiin ja niiden henkilökuntaan kohdistuneet rikokset. Aineistona tutkimuksessa oli vuonna 2016 tapahtuneet poliisiasian järjestelmään kirjatut ilmoitukset, joissa rikoksesta epäilty tai uhri oli turvapaikanhakija. Tutkimuksessa esiin tulleita syitä ongelmille oli esimerkiksi tyytymättömyys oloihin vastaanottokeskuksissa sekä kulttuuriin tai uskon- toon liittyvät erimielisyydet asukkaiden välillä. Rikoksesta epäiltyinä oli lukumäärällisesti eniten af- ganistanilaisia sekä irakilaisia, joita tuli ylivoimaisesti eniten turvapaikanhakijoina Suomeen vuosina 2015-2016. Tutkimus on toteutettu osana TURVA-hanketta, jonka tavoitteena on edistää turvapai- kanhakijoiden ymmärrystä suomalaisesta yhteiskunnasta. Lisäksi hankkeen tavoitteena on edistää turvapaikanhakijoiden perus- ja ihmisoikeuskäsitystä ja kehittää työmenetelmiä, jotka ehkäisevät vä- kivaltaa vastaanottotyössä ja säilöönottoyksiköissä. (Mansikkamäki, Houtsonen & Laitinen, 2018.) Katsauksessa rikollisuustilanteeseen 2017 tarkastellaan rikollisuuskehitystä tilastojen ja tutkimusten valossa. Katsauksessa on kuvattu muun muassa ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien rikollisuutta niin heidän tekemänään sekä heidän ollessa uhreina (Niemi & Lehti 2018, 231-265). Katsauksessa ulkomaalaisilla tarkoitetaan henkilöitä, jotka omaavat asuinpaikan ulkomailla ja viipyvät Suomessa väliaikaisesti. Esimerkiksi turistit ja oleskelulupaa odottavat turvapaikanhakijat kuuluvat tähän ryh- mään. Suomessa asuvat ulkomaalaistaustaiset henkilöt käsittävät maahanmuuttajat sekä heidän jäl- keläisensä, jotka ovat syntyneet Suomessa. Tilastokeskus erottelee kolmen peruskäsitteen avulla maa- hanmuuttajaryhmän kantasuomalaisista. Näitä käsitteitä ovat kansalaisuus, synnyinmaa sekä äidin- kieli, joiden lisäksi henkilöllä tulee olla vakituinen asuinpaikka Suomessa. Rikollisuutta tutkittaessa kansalaisuus on haastava määrittelyperuste maahanmuuttajuudelle, koska Suomessa rikostuomio on este kansalaisuuden saamiselle. Kansainvälisessä tutkimuksessa käytetään synnyinmaata määrittely- perusteena ja katsaus rikostilanteeseen 2017 mukailee tätä periaatetta.

Katsauksessa rikollisuustilanteeseen 2017 ilmenee, että maahanmuuttajien ikärakenne poikkeaa sel- västi Suomen kansalaisten ikärakenteesta keski-ikäisten (25-44 v.) osalta. Tässä ryhmässä maahan- muuttajien osuus on noin kaksinkertainen verrattuna suomalaisten väestöosuuteen. Lisäksi sukupuo- lirakenteessa ja työelämään sijoittumisessa on huomattava ero verrattuna kantaväestöön. Lähi-idästä ja Afrikasta tulleet väestöryhmät ovat miesvaltaisia ja työssä on työikäisistä alle 30 prosenttia. Kat- sauksessa rikollisuutta on tarkasteltu sosiodemografisten rakenne-erojen vakioinnilla, eli niiden vai- kutus rikollisuustasoeroihin on eliminoitu. Katsauksessa ilmenee, että Suomessa asuvat ulkomaalai- set ovat suhteellisesti useimmin epäiltynä raiskauksista ja tätä suurta osuutta katsauksessa pidetään maahanmuuttajien rikollisuuden erityispiirteenä verrattuna kantaväestöön. Vuonna 2017 maahan- muuttajien osuus raiskauksista epäiltynä oli jopa 20,6 prosenttia. Suomessa lyhytaikaisesti tai tilapäi- sesti oleskelevien ulkomaalaisten tekemät rikokset jakautuvat myös selkeästi väkivalta- ja raiskaus- rikoksiin, jotka ovat yleensä suuttumuksesta tai hetken mielijohteesta tehtyjä. Suomessa tilapäisesti oleskelevien osuus raiskauksista epäillyistä on ollut 9,9 prosenttia vuonna 2017. Luvut ovat laskettu Tilastokeskuksen luvuista. (Niemi & Lehti, 2018.) Seksuaalirikoksissa vuonna 2016 uhri oli suoma- laistaustainen 92,9 prosenttia tapauksista. Luku on kasvanut 1,3 prosenttia vuodelta 2015. Lisäksi seksuaalirikoksissa suomalaistaustaisen uhrin kohdalla epäilty oli ulkomaalaistaustainen 42,1 prosen- tissa tapauksista, kun vuonna 2015 osuus on ollut 23,0 prosenttia. (SVT: Rikos- ja pakkokeinotilasto 2016.) Ulkomaan kansalaisten osuus tilastoissa oli sitä suurempi, mitä törkeämmästä rikoslajista oli kyse (Niemi & Lappi-Seppälä 2018, 92). Suomalaistaustainen epäilty oli vuosina 2017 ja 2018 yh- teensä 2 378 ja irakilaisia epäillyistä oli 122. Kyseessä on kuitenkin vasta rikosepäily, joka ei välttä- mättä johda syytteeseen tai tuomioon, mutta nämä luvut selkeyttävät määrällisesti suomalaisten osuutta verrattuna ulkomaalaistaustaiseen epäiltyyn. (SVT: Rikos- ja pakkokeinotilasto 2018.) Kansainvälistä tutkimusta maahanmuuttajien rikollisuudesta on tehty esimerkiksi Norjassa vuonna 2011. Tutkimus tarkastelee viranomaisten tietoon tullutta rikollisuutta väestöryhmittäin vuosina 2001-2008. (Skarðhamar, Thorsen & Henriksen 2011.) Ruotsissa 2009 on tehty tutkimus, jossa on vertailtu oikeustilastoja Norjasta, Suomesta, Ruotsista sekä Tanskasta. (Kardell & Carlsson 2009.) Pohjoismaisen tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että eurooppalaisen kulttuurin ulkopuolelta tule- vien maahanmuuttajaryhmien väliset rikollisuustasoerot ovat melkein identtiset Norjassa, Ruotsissa sekä Suomessa. Tämä huomio viittaa siihen, että maiden maahanmuuttopolitiikan kansalliset erityis- piirteet eivät vaikuta erojen taustalla, vaan erot ovat sidoksissa maahanmuuttajaryhmiin liittyviin te- kijöihin sekä kaikille maille yhteisiin maahanmuuttopolitiikan piirteisiin. (Niemi & Lehti 2018, 253;

Lehti, Salmi, Aaltonen, Danielsson, Hinkkanen, Niemi, Sirén & Suonpää 2014.)

3LASTENSEKSUAALINENHYVÄKSIKÄYTTÖ

3.1 Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ilmiönä ja aikaisemmat tutkimukset

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö määritellään Rikoslain (39/1889) 20 luvussa, jossa eritellään 5§

seksuaalinen hyväksikäyttö, 5 a § seksuaalinen ahdistelu, 6 § lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja 7

§ törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Lisäksi Suomen valtion velvollisuutta suojella alaikäisiä lapsia seksuaaliselta hyväksikäytöltä perustuu YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen. Sopimuk- sen 34 artiklan mukaan sopimusvaltiot sitoutuvat suojelemaan lasta kaikilta hyväksikäytön ja seksu- aalisen riiston muodoilta. Sopimusvaltiot sitoutuvat erityisesti kaikkiin tarkoituksenmukaisiin kan- sallisiin sekä kahden- että monenvälisiin toimenpiteisiin estääkseen esimerkiksi lapsen houkuttele- misen tai pakottamisen laittomiin seksuaalisiin tekoihin. Vuonna 2011 Suomessa on alettu sovelta- maan rikosnimikettä ”lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin” sen jälkeen, kun grooming- ilmiö tunnistettiin. (Hinkkanen 2009, 13; Yleissopimus lapsen oikeuksista, 60/1991, Ellonen, Fager- lund & Haapakangas 2019.)

Niin kansainvälisten tutkimusten, kuin Suomessa tehtyjen tutkimusten mukaan voidaan todeta, että hyväksikäytön vakavuus on lieventynyt ja painopiste on siirtynyt ehdotuksiksi itse kontaktia sisältä- vistä kokemuksista. Tyttöjen raportoima hyväksikäyttö on huomattavasti yleisempää, kuin poikien.

Sekä kansainvälisessä että suomalaisessa tutkimuksessa todetaan, että valtaosa hyväksikäytöstä koh- distuu teini-ikäisiin tyttöihin. Harvinaisempaa hyväksikäyttö on, mitä nuorempi lapsi on. (Piha, Aro- nen, Joki-Erkkilä, Komulainen, Korkman J, Korkman J, Raipela & Tuominen 2013.)

Kansainväliset tutkimukset ovat käsitelleet esimerkiksi sukupuolieroja lapsuuden seksuaalisen hy- väksikäytön yleisyydestä sekä post-traumaattisen stressihäiriön kehittymisessä. Walkey, Carey &

Mohr (2004) tekemässä tutkimuksessa todettiin tyttöihin kohdistuneen seksuaalisen hyväksikäytön vaikuttavan heidän mielenterveyteensä enemmän. Tutkimuksessa todettiin kuitenkin, että poikien hy- väksikäyttö on ollut aliedustettuna eikä sitä olla pakolta tunnistettu yhtä hyvin, jotta heidän tutki- musdatansa olisi yhtä kattavaa.

Maailmanlaajuista näkökulmaa lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön tuo meta-analyysi lasten seksu- aalisen hyväksikäytön yleisyydestä eri puolilla maailmaa. Tutkimuksen mukaan tytöt ilmoittavat hy- väksikäytöstä useammin, kuin pojat. Tutkimuksessa todettiin poikien kertovan hyväksikäytöstä pal- jon myöhemmin, kuten esimerkiksi 10 vuoden kuluttua. Tytöillä on tutkimuksen mukaan

huomattavasti lyhyempi ajanjakso seksuaalisen hyväksikäytön ja siitä kertomisen välillä. Tutkimuk- sessa todettiin myös, että olisi hyvä yhdenmukaistaa lasten seksuaalisen hyväksikäytön kriteereitä eri maiden välillä. (Stoltenborg, van Ijzendoorn & Euser, 2011.) Tanskassa on tutkittu nuorten ilmoitta- mista ei-toivotuista ja laittomista seksuaalisten kokemusten yleisyydestä vuonna 2002. Tutkimuk- sessa todettiin nuorten määrittelevän seksuaalisen hyväksikäytön toisin, kuin viranomaiset. Lisäksi uhrin ja hyväksikäyttäjän välinen suhde on ollut läheinen ja luottamuksellinen ennen hyväksikäyttöä.

Tutkimuksessa löydettiin korrelaatioita perheen sisäisen tilanteen ja hyväksikäytönriskin välillä, mutta yksittäisiä tekijöitä ei voida korostaa hyväksikäyttöriskissä. (Helweg-Larsen & Bøving Larsen, 2006.)

Euroopan Unionissa on tutkittu naisiin kohdistuvaa väkivaltaa Eu:n jäsenvaltioissa. Tutkimuksen ti- lastoissa Suomi on kärkimaissa. Tutkimus koostui 42 000 naisen haastatteluista ympäri jäsenvaltioita.

Naiset olivat 18-74-vuotiaita, ja lapsuudessa koettujen tapausten ikäraja oli 15-vuotta. Tutkimuksen haastatteluissa kysyttiin niin fyysisen, seksuaalisen sekä henkisen väkivallan, kuten perhe- tai pari- suhdeväkivallasta. Tutkimus osoittaa, että sukupuoleen perustuva väkivalta on Eu:ssa ongelma, jota ei voida sivuuttaa. Suomi on sijoittunut kärkimaihin, kun kysytään nykyisen tai entisen kumppanin tai muun henkilön tekemää fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa 15-vuotiaana tai sitä vanhempana kokeneiden naisten osuutta (FRA 2012, 19-20.)

Tuoreimmassa kouluterveyskyselyssä 2019 todettiin, että jo 4 prosenttia perusopetuksen 4. ja 5.luok- kaa käyvistä lapsista on kokenut seksuaalista ehdottelua, viestittelyä, kommentointia tai seksuaalis- sävytteisen kuvamateriaalin näyttämistä vähintään kerran kuluneen vuoden aikana. 2 prosenttia on kokenut painostamista seksuaalisesti koskettamaan tai koskettelua. Joka neljäs 8. ja 9. luokkaa käy- vistä, ammatillisessa oppilaitoksessa tai lukiossa opiskelevista ilmoitti kokeneensa vähintään kerran vuodessa seksuaalista ahdistelua tai ehdottelua. Seksuaaliväkivaltaa ilmoitti kokeneensa noin 7 pro- senttia nuorista. Yleisimmin seksuaalista ahdistelua tai ehdottelua on tapahtunut internetissä tai pu- helimessa. Perusopetuksen 4. ja 5. luokkaa käyvistä lapsista 38 prosenttia oli kertonut seksuaalisesta häirinnästä tai väkivallasta luottamalleen aikuiselle. Joka neljäs nuorista oli kertonut seksuaalisesta häirinnästä tai väkivallasta luottamalleen aikuiselle. Kokemaansa seksuaaliseen häirintään tai väki- valtaan apua ja tukea tarvinneista lapsista 67 prosenttia oli saanut tarvitsemaansa apua. (Ikonen &

Helakorpi 2019.)

Joe Sullivan (2002) kuvaa teoriassaan ’The Spiral of Sexual Abuse’, kuinka hyväksikäyttöön johtava käyttäytyminen alkaa toimijan tiedostamasta seksuaalisesta kiinnostuksesta lapseen. Teoriassaan

Sullivan kuvaa ratinalisointia, jota tekijä tekee minimoidessaan ja kieltäessään vääryyden haaveilus- taan seksuaalisesta kontaktista lapsen kanssa. Sullivan kuvaa askeleita hyväksikäyttöön seuraavasti:

moraalisten esteiden ylitys, eli kognitiivinen vääristyminen tekijän pään sisällä (cognitive distortion).

Teko muokkaantuu hyväksikäyttäjän mielessä oikeutetuksi. Seuraava askel on valmistelu eli groo- ming. Tämä tapahtuu Sullivanin mukaan osoittamalla lapselle erityistä huomiota ja kehuja, mutta myös pelottelua. Sullivan toteaa teoriassaan, että tekijän ”hyöty” voi vaihdella jännityksestä, kontrol- lista ja hallinnan tunteesta seksuaaliseen tyydytykseen.

Kenneth Lanning (2010) on tehnyt pitkän työuran lapsiin kohdistuneiden rikosten parissa. Hän on tutkinut esimerkiksi lasten hyväksikäyttöä ja -käyttäjiä. Hän on huomauttanut, että joillekin hyväksi- käyttäjille jännitys ja teon vaarallisuus ja vääryys toimivat seksuaaliseen kiihottumiseen. Hyväksi- käyttäjän primäärikiinnostus voi kohdistua aikuisiin, vaikka seksuaalirikos kohdistuu lapseen. Syyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön voivat sisältää uteliaisuutta, vallanhalua, impulsiivista käytöstä tai vihaa. Uhriksi voi valikoitua lapsi, joka on säästynyt altistavilta tekijöitä ja tulee turvallisesta ko- dista. Pelkästään ongelmanuoret eivät ole seksuaalirikosten mahdollisia uhreja, vaan uhriksi voi va- likoitua kuka vain. Nuoren uteliaisuus, viehättyminen aikuisesta uudesta ihmisestä, jännitys tai halu tutustua ja keskustella voi johtaa lapsen keskusteluun hyväksikäyttäjän kanssa.

Lasten hyväksikäyttäjät valitsevat uhrejaan myös sen mukaan, millainen kotitilanne tällä on. Yksin- huoltaja- tai kahden kodin perheissä lapsella on mahdollisesti vähemmän vanhemman valvontaa, jol- loin hyväksikäyttöön houkuttelu on helpompi toteuttaa. Lisäksi lapset, joiden vanhemmilla on päihde-, mielenterveys- tai muita ongelmia, ovat suuremmassa riskissä joutua hyväksikäytön uh- reiksi. Hyväksikäyttäjä etsii uhreikseen henkilöitä, jotka ovat psyykkisesti vielä haavoittuvia, joilla on heikko itsetunto tai itseluottamus ja he hakevat hyväksyntää muilta. (Winters & Jeglic 2016, 725.) Lasten läheisten on tunnettava vastuunsa ja tiedettävä, mitä lapsi tekee internetissä ja kenen kanssa.

Vanhempien vastuulla on niin internetin käytön valvonta, mutta myös sen turvallisen käytön opetta- minen lapsille.

3.2 Grooming-ilmiö

Grooming on termi internetissä tapahtuvaa houkuttelua, joka tähtää seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Se on aikuisen lapseen kohdistamaa vuorovaikutusta, joka perustuu aikuisen henkilön johdattelevista teoista, joiden tarkoituksena on päästä lähelle lasta ja saada lapsi seksuaaliseen kanssakäymiseen ai- kuisen kanssa. Grooming on manipulatiivinen prosessi, jossa uhri saadaan alistetuksi kiintymys- ja

luottamussuhteen rakentumisen kautta hyväksikäyttösuhteeseen. Yleensä lapselle tuntematon aikui- nen tekee itsensä puheen sekä tekojen avulla kiinnostavaksi uhrille, jolloin uhri voi alkaa tuntemaan suhteessa jotain yhteistä ja tuttua. Tällöin kyse on luottamussuhteen rakentamisesta uhriin. Pikkuhil- jaa uhri alkaa tuntea suhteessa olevan jotain merkityksellistä ja siitä tulee hänelle tärkeä. Tämä hou- kutteluprosessi pohjautuu valtasuhteelle, joka on jo lähtökohdiltaan epätasa-arvoinen. Hyväksikäyt- täjä on yleensä ikänsä tai vertaisryhmän hierarkkisten suhteiden vuoksi ylemmässä asemassa uhriinsa nähden. Hyväksikäyttäjä osoittaa uhrilleen huomiota, välittämistä, ystävällisyyttä, hellyyttä tai antaa tälle lahjoja, jolloin uhri tuntee merkityksellisyyden tunteita hyväksikäyttäjästä sekä suhteesta. (Lai- tinen 2007, 33; Lampainen 2011, 2-3.)

Internet on ensimmäisiä väyliä, joissa nuoremman sukupolven tieto-taito on usein laajempaa verrat- tuna vanhempien tietoihin. Katri Lampainen (2011) on tehnyt yhdessä Pelastakaa Lapset kansalais- järjestön kanssa selvityksen suomalaisten poliisiviranomaisten käsityksistä internettiin liittyvästä lap- siin kohdistuvasta hyväksikäytöstä. Selvityksessä ilmeni, että seksuaaliseen kontaktiin pyrkivä vuo- rovaikutussuhde alkaa yleensä lapsen kuvan kommentoinnilla kehuilla tai imartelulla. Tämä kom- mentointi koetaan yleensä positiivisena, koska kuva voi lapsen mielestä saada arvonsa vasta julkisen yleisön kommenttien myötä. Nuorelle tällä on suuri merkitys niin oman itsetunnon kohottamisen ta- kia kuin yhteisön hyväksynnän kaipuuseen. Selvityksessä selvisi, että avoimet verkkoyhteisöt ovat kontaktin otossa parhaita alustoja. Chat-palstalla anonyymina tehty aloite onnistuu matalalla kynnyk- sellä, koska kiinnijäämisen riski voi tuntua pienemmälle. Tämän jälkeen vuorovaikutusta on jatkettu, koska lapsi on selvityksen mukaan kokenut tekijä välittävän hänestä, tekijän ymmärtävän häntä sekä tekijä on kiinnostunut tästä. Lisäksi lapsi on kokenut tilanteen jännittävänä, jonka takia hän on jatka- nut vuorovaikutusta. Ihmisillä on inhimillinen tarve saada sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen sopivaa myönteistä palautetta, jolloin hän kokee pääsevänsä osaksi hyväksynnän, yhteenkuuluvuuden sekä turvallisuuden tunteesta.

Lasta koukuttavana piirteenä voi toimia myös hierarkiaperustainen ikä- ja aikuisstatuksen kunnioit- taminen. Vanhemmalta taholta tulevat yhteenotot koetaan ylhäältä päin tuleviksi, jotka tuntuvat mer- kityksellisiltä huomionosoituksilta. Aikuinen, joka on sosiokulttuurisessa hierarkiassa lasta korkeam- malla, jolloin hän on myös valta-aseman omaava auktoriteetti suhteessa alaikäiseen lapseen ja voi viehättää lasta jo sen takia, että hän on aikuinen. (emt 2011.) Hyväksikäyttäjä pitää uhriinsa yhteyttä monin eri tavoin ja eri sovelluksissa, kuten puhelinsoitoilla, sähköpostitse sekä tekstiviestin välityk- sellä. Tällainen tapa manipuloida uhria tuo hyväksikäyttäjän lähelle uhrin elämää ja nuori on saata- villa ympäri vuorokauden. (Wolak, Finkelhor & Mitchell, 2004)

Seksuaalinen hyväksikäyttö saa ilmiasunsa vuorovaikutussuhteessa uhrin ja hyväksikäyttäjän välillä, mutta sen merkitykset, muodot sekä puuttumisen mahdollisuudet eivät ole vain yksilötasolla. Ilmiö rakentuu kulttuurisesti ja se saa muotonsa suhteessa yhteiskunnalliseen kontekstiin ja nykyään myös suhteessa globaaliin kontekstiin. Monimutkaiseksi asian tekee, että sen ratkaisumahdollisuudet ja merkitykset ovat sidoksissa yhteiskuntiin, jolloin globaaleja ongelmia on vaikeampi hallista (Laitinen 2007, 35-36.)

Wolak, Finkelhor & Mitchell (2004) ovat tunnistaneet teemoja seksuaalisen hyväksikäytön uhreissa.

He nimesivät haavoittuvassa asemassa olevia yhdistäviä ominaisuuksia, joita olivat heikot suhteet vanhempiin, yksinäisyyden ja masentuneisuuden sekä ”hyväksytyt” uhrit, jotka eivät näe suhdetta vaarallisena tai lainvastaisena, vaan he ovat kehittäneet vahvan tunnesiteen tekijään. Winters ja Jeglic (2016) ovat tutkineet grooming houkuttelun prosessia ja tutkineet tapoja tunnistaa ennaltaehkäiseviä keinoja. He toteavat, että yksilön on vaikea tunnistaa lasten seksuaalinen hyväksikäyttäjä tai tähän houkuttelija, koska he eivät ole tietoisia seksuaalisesta houkuttelusta internetistä tai he eivät osaa luokitella käytöstä groomingiin liittyväksi. He toteavat, että paremmalla lasten, vanhempien ja yhtei- söjen koulutuksella aiheesta pystyttäisiin parhaiten ennaltaehkäisemään ja vähentämään grooming- ilmiötä. Lapsen huoltajien on kerrottava lapselle mahdollisista uhista lapsen iälle sopivalla tavalla.

Winters ja Jeglic kokevat, että tietoisuuden lisääminen ilmiöstä on paras keino suojella lapsia ja yh- teisöjä siltä.

4TUTKIMUKSENTOTEUTUSJAMENETELMÄVALINNAT 4.1 Tutkimusongelma ja -kysymykset

Tutkimukseni empiirinen aineisto (n=39) on kerätty Helsingin Sanomien arkistosta ja se koostuu maahanmuuttajataustaisten seksuaalirikosepäilyjä käsitteleviä tai niitä sivuavista artikkeleista. Hel- singin Sanomat on valtakunnallinen julkaisu, joka on levikiltään Suomen suurin tilattava kärkimedia- lehti ja se tavoittaa eniten ihmisiä viikkolukijamäärissä laskettuna (MediaAuditFinland 2018). Artik- kelit on kerätty Helsingin Sanomien arkistosta hakusanoilla maahanmuuttajien seksuaalirikosepäily, seksuaalirikosepäily, maahanmuuttajat, maahanmuutto, maahanmuuttajien kotoutuminen sekä ala- ikäisten seksuaalirikosepäily. Tarkasteltava ajanjakso on rajattu 1.12.2018-31.3.2019, koska aihe nousi uutisiin joulukuussa pidetyn poliisin tiedotustilaisuuden jälkeen ja keskustelu jatkui vilkkaana

sivuten myös maahanmuutto -teemaa kevään 2019 eduskuntavaalien takia. Monet puolueet käyttivät puheenvuoroja maahanmuuttopolitiikasta ja turvapaikkapolitiikasta ja niiden epäkohdista kevään 2019 eduskuntavaalien takia. Olen pyrkinyt löytämään aineiston keruussa mahdollisimman monipuo- lisesti aihepiiriä käsitteleviä artikkeleita, jotka eivät kuitenkaan ole pelkkien poliitikkojen puheen- vuoroja. Tutkimuksen aineisto on kerätty Helsingin Sanomien arkistosta kotimaa-, politiikka- ja kau- punkiosioista. Aineiston jäsentämisessä käytin teemoittelun keinoja, jonka jälkeen siirryin analysoi- maan aineistoa diskurssianalyysin keinoin. Tarkennetut tutkimuskysymykseni ovat:

Millaisia diskursseja media tuottaa maahanmuuttajien seksuaalirikosepäilyistä kertoessaan?

Millaisiin konteksteihin nämä puhetavat sijoittuvat?

Millaisia retorisia keinoja lehtikirjoituksissa käytetään?

Tutkimukseni teoreettinen viitekehys on sosiaalista konstruktionismi, koska diskurssinanalyysi jakaa sosiaalisen konstruktionismin mukaisen kiinnostuksen sosiaalisen todellisuuden rakentumisesta kie- lenkäytössä ja esimerkiksi lehtikirjoituksissa. Diskurssianalyysi paikantuu teoreettisesti sosiaaliseen konstruktionismiin. Diskurssianalyysissä kielenkäytön avulla muodostetaan sosiaalista todellisuutta ja sosiaalisia käytänteitä, jolloin kieltä on oleellista tarkastella kulttuurin ja yhteiskunnan rakentajana ja kuvaajana. (Jokinen 2016, 251, Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 26-29.) Tutkimukseni keskeiset käsitteet ovat diskurssianalyysi, maahanmuuttajat, seksuaalirikosepäilyt ja lasten seksuaalinen hy- väksikäyttö.

Sosiaalinen konstruktionismi on teoreettis-metodologinen viitekehys, joka on kiinnostunut sosiaali- sen todellisuuden rakentumiseen kielenkäytössä ja muussa toiminnassa. Diskurssianalyyttinen tutki- mus nojaa vahvasti sosiaaliseen konstruktionismiin. Sosiaalisen konstruktionismin lähtökohta on kriittisyys itsestään selvyytenä pidettyä todellisuutta ja jokapäiväistä elämää kohtaan. Todellisuus on ymmärrettävä ihmisten tulkitsemana todellisuutena sekä subjektiivisesti merkityksellisenä. Todelli- suus siis rakentuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, jossa tärkeässä roolissa ovat niin kieli kuin myös muut merkkijärjestelmät. (Jokinen 2016, 250-251; Pietikäinen & Mäntynen 2009, 12; Burr 2015, 1, 2-4.)

Sosiaalinen konstruktionismi kiistää käsityksemme todellisuudesta suorana kuvauksena, koska sen mukaan me rakennamme käsityksemme todellisuudessa suhteessa ympäröivään yhteisöön ja todelli- suuteen (Burr 2015, 9). Tätä voidaan kutsua myös ei-heijastavuuden ideaksi, jonka mukaan kielen- käyttöä tai kieltä ei oleteta kuvaavan yksiselitteisesti todellisuutta. Tarkoitus on ennemminkin kuvata,

miten sosiaalinen todellisuus on rakentunut ja kuinka sitä jatkuvasti rakennetaan. (Jokinen ym. 2016, 28.) Todellisuus on siis aina jostain näkökulmasta merkityksellistetty eli konstruoitu. Merkityksellis- tämisen tavat eli asioiden ja ilmiöiden nimeäminen on tapahtunut pitkissä historiallisissa prosesseissa.

Ihmisten välinen kanssakäyminen eli vuorovaikutus on ollut oleellisessa roolissa näissä prosesseissa.

Sosiaalisen konstruktionismin keinoin diskurssianalyyttisessä tutkimuksessa tutkija kuvaa tutkimuk- sensa tuloksilla sosiaalista todellisuutta samalla sitä luoden. Tämän takia tutkijan kielenkäyttöä ei voida tarkastella pelkästään faktojen raportoimisena, vaan siihen on suhtauduttava refleksiivisesti.

(Jokinen 2016, 251-253.) Diskurssien avulla tuotetaan ja tehdään näkyväksi sosiaalinen todellisuus (Pynnönen 2013, 11).

Kriittinen diskurssin analyysi yhdistää viitekehykseen näkemyksiä sekä kielitieteellisestä sekä yh- teiskuntatieteellisestä diskurssin tutkimuksesta. Yhteistä yhteiskuntatieteiden diskurssin tutkimuk- sella ja kriittisellä diskurssinanalyysillä on näkemys diskurssin tavasta hahmottaa ja jäsentää maail- maa. Diskurssilla eli kielenkäytöllä on sosiaalisia vaikutuksia maailmaan sen ympärillä. Esimerkiksi niihin ilmiöihin ja asioihin, joista kirjoitetaan sekä puhutaan. Yhteiskunnallisen ja kielentutkimuksen diskurssianalyysin ero voidaan tiivistää siten, että kielentutkimuksen näkökulmasta kielenkäyttö ja sen piirteet ovat tarkastelun kohteena, kun taas yhteiskuntatieteellinen näkökulma tutkii kielen kautta muita ilmiöitä. Se liikkuu sosiaalisista ilmiöistä, rakenteista ja suhteista kieleen päin ja kielitieteelli- nen diskurssianalyysi toimii päinvastoin. Kriittisen diskurssintutkimuksen painopiste on ideologian, valtasuhteiden ja diskurssin suhteissa. Lisäksi sen tavoitteena on nostaa esiin yhteiskunnallisesti kes- keisiä asioita ja saada aikaan asteittain muutoksia näissä. (Pietikäinen 2000, 191-193.) Tämä paino- piste sai minut valitsemaan kriittisen diskurssintutkimuksen tutkimukseni analyysitavaksi, koska sen tavoite tukee myös rakenteellisen sosiaalityön tavoitteita nostaessaan ongelmia esiin ja pyrkiä saa- maan näissä muutoksia.

Nyky-yhteiskunnassa kielen merkitys on kasvanut monella eri tavalla. Kieltä käytetään politiikan sekä päätöksenteon välineenä ja elämänalueista yhä useammat ovat alttiita tiedotusvälineiden vaiku- tuksille tai tulevat esiin niiden välittäminä. Kielen avulla yhteiskunnallisia tapahtumia ja toimijoita tuodaan esiin, merkityksellistetään tai jätetään kokonaan sivuun. Termi lingvistinen käänne ei tarkoita eri tieteenalojen teorioissa pelkästään kielen keskeisyyden korostumista, vaan kielen keskeiseen ase- maan laajemmassa yhteiskunnallisessa muutoksessa. (Pietikäinen 2000, 191; 65-66; Fairclough 1992, 2.)

4.2 Diskurssianalyyttinen tutkimus

Olen valinnut tutkimusmenetelmäksi diskurssianalyysin, koska tutkimuksen tavoitteena on tutkia leh- tikirjoittelun kielenkäyttöä sekä kielenkäytön seurauksia ja merkityksiä. Diskurssianalyysillä voidaan analysoida yksityiskohtaisesti sosiaalisten käytäntöjen tapaa tuottaa sosiaalista todellisuutta. Kieli kertoo erilaisista paikoista, ajasta, normeista sekä rakenteista samalla mahdollisesti vaikuttaen ja muuttaen niitä. Tämä yhteen kietoutuneisuus kertoo siitä, ettei diskurssintutkimus ole pelkästään tekstien tarkastelua vaan samalla tarkastellaan myös isompia asioita kuten yhteiskunnan rakenteita ja valtasuhteita. (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 17, 43; Pietikäinen & Mäntynen 2009, 20-21.) Dis- kurssianalyysi on väljä teoreettinen sekä metodologinen viitekehys. (Jokinen, Juhila & Suominen 2016, 26).

Diskurssin käsite voidaan määritellä monella eri tavalla. Sillä voidaan viitata sekä lausetta suurempiin kokonaisuuksiin, jolloin tarkastellaan kielenkäytön järjestäytymistä tietyllä tavalla, että itse kielen- käyttöön tietyssä tilanteessa, eli sosiaaliseen toimintaan ja sen vaihteluun. (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 24-25.) Käsite voidaan määritellä myös toisiinsa liittyvinä teksteinä, sekä tekstien tuottamisena, tekstien levittämisenä sekä niiden vastaanottamisena. Diskurssin käsite sisältää sosiaalisen konstruk- toinnin tekstin ja kontekstin käsitteiden lisäksi. Tämä tarkoittaa, ettei sosiaalista todellisuutta tuota vain yksittäiset tekstit, vaan jäsentyneet tekstikokonaisuudet sisältäen erilaisia tekstejä. Tekstit saavat merkityksensä toisten tekstien kautta, suhteessa toisiin teksteihin (intertekstuaalisesti) sekä suhteessa sosiaalisesti rakentuneeseen maailmaan, jossa ne tuotetaan. (Pynnönen 2013, 6.)

Diskurssianalyyttisen tutkimuksen ydintä on kuvattu kolmiona, jonka kärkinä ovat merkitykset, kom- munikatiivisuus sekä kulttuurisuus. Kolmion kärjet ajatellaan olevan toisiinsa kietoutuneita, esimer- kiksi diskurssianalyysin kiinnostuksen kohteena on kulttuuriset merkitykset eli yhteisen sosiaalisen todellisuuden rakentuminen. Kulttuuriset merkitykset ajatellaan olevan sidottu ihmisten väliseen kommunikointiin, kuten puheeseen, keskusteluun tai kirjoituksiin. (Jokinen & Juhila 2016, 267.) Diskurssianalyyttisen tutkimuksen kenttä on moninainen. Jokisen ja Juhilan (2016, 267-268) mukaan diskurssianalyyttiseltä kentältä voidaan tarkastella erilaisia sisäisiä metodisia painatuksia (ks. kuvio 1), joita ovat tilanteisuuden ja kulttuurisen jatkumon välinen suhde, merkitysten ja merkitysten ra- kentamisen välinen suhde, retorisen ja responsiivisen analyysin välinen suhde sekä kriittisen ja ana- lyyttisen diskurssianalyysin välinen suhde. Nämä parit kuvataan janana, koska

diskurssianalyyttisessä tutkimuksessa painopiste voi asettua janan jompaankumpaan päähän, keskelle tai vaihdella tutkimuksen vaiheiden mukaan.

Tilanteisuus Kulttuurinen jatkumo

Merkitykset Merkitysten tuottamisen tavat Retorisuus

Kriittisyys

Kuvio 1. Diskurssianalyyttisen tutkimuksen neljä ulottuvuusparia (ref. Jokinen & Juhila 2016.) Tilanteisuuteen ja kulttuuriseen jatkumon ulottuvuus liittyy diskurssianalyysissä oleelliseen merki- tysten tilanteiseen rakentumiseen sekä rakentamiseen, koska merkitykset rakentuvat niissä yhteyk- sissä, joissa niitä käytetään. Merkitysten tarkastelussa on huomioitava merkitysten tuottamisen pai- kallisia prosesseja, kuten kasvokkaista vuorovaikutusta, jolloin merkitysten rakentumista tarkastel- laan siinä hetkessä tapahtuvana toimintana. Merkityksellistämisen tavat ovat kuitenkin sidoksissa laa- jempiin kulttuurisiin merkityksiin, kielellisiin käytäntöihin ja yhteiskunnan diskursiiviseen ilmas- toon. Tapoja ratkaista tilanteisuuden ja kulttuurisen jatkumon suhde on sulkeistaa kulttuurisuus ana- lyysivaiheessa ja palata siihen vasta johtopäätöksissä, jolloin keskustelua käydään rajatun aineiston analyysin pohjalta löytyneiden tulosten suhteesta laajempiin kulttuurisiin ilmiöihin tai kontektuaali- siin tekijöihin. Toinen tapa vastata jännitteeseen on kontekstualisoida analysoitava aineisto osaksi laajempaa kokonaisuutta. Näin analyysille luodaan tietyt kehykset, jolloin kehysten sisäisiä tapahtu- mia analysoidaan aineistosta itsestään. Kolmas tapa jäsentää jännitettä on kulttuurin tarkastelu ana- lyyttisenä ilmiönä. Tällöin se rakentuu aineistosta ja kulttuurin muotoutuminen on keskeinen kohde tutkimukselle ja sen analyysin tulos. (emt, 269-280.)

Toinen diskurssianalyysin ulottuvuus on merkitykset ja merkitysten tuottamisen tavat. Yksinkertais- taen merkityksiä korostavassa tutkimuksessa kysymykset ovat usein mitä-muotoisia sekä kiinnostus puheen tai kirjoitusten sisällöissä. Merkitysten tuottamisen tapoja painottavassa tutkimuksessa kysy- mykset ovat miten-muotoisia. Kiinnostus on tällöin keinoissa, joita käyttämällä ihmiset tuottavat mer- kityksiä. Käytännössä yleensä tutkimuksissa kysytään sekä mitä- että miten-kysymyksiä, jolloin mer- kitykset ja niiden tuottamisen tavat ovat kietoutuneet yhteen. (emt, 280.)

Kolmas ulottuvuus koskee retorisuutta ja responsiivisuutta, Retorisuutta tutkittaessa keskitytään va- kuuttelun ja suostuttelun tapoihin, kun taas responsiivisuutta tutkittaessa huomio keskittyy ihmisten

tapaan rakentaa yhdessä merkityksiä tässä-ja-nyt vuorovaikutuksessa. Molemmat ulottuvuusparit suuntaavat tarkastelua miten-kysymykseen eli merkitysten tuottamisen tapoihin vuorovaikutuksessa.

Sanomalehtikirjoitukset soveltuvat paremmin retoriseen analyysiin ja puhuttu keskustelu soveltuu responsiiviseen analyysiin. (emt, 291-292.)

Neljäs ulottuvuus on kriittisyyden ja analyyttisyyden ulottuvuus. Analyyttisessa diskurssianalyysissä tutkija on mahdollisimman avoin aineistolle ja sen jäsennyksille. Tällöin tutkija ei etukäteen tee olet- tamuksia alistussuhteiden olemassaolosta, vaan muodostaa näkemyksensä vasta analyysin jälkeen.

Kriittinen diskurssinanalyysin lähtökohta on oletus alistussuhteiden olemassaolosta, jolloin tutkimuk- sen tehtävä on näitä suhteita ylläpitävien ja oikeuttavien erilaisten kielellisten käytäntöjen tarkastelu.

Kriittinen diskurssinanalyysissä voidaan valita aiemmin mainittu kulttuurinen tulkinta, jolloin kult- tuuri ymmärretään laajempana kehyksenä, joka sisältää erilaisia valtasuhteita. (emt, 300-302.) Omassa tutkimuksessani kriittisyyden ulottuvuus on merkittävä, koska tulen kriittisen diskurssiana- lyysin keinoin kuvaamaan, selittämään ja kritisoimaan tapoja, joilla vallassa olevat ja dominoivat diskurssit vaikuttavat sosiaalisesti jaettuun ymmärrykseen ja asenteisiin. (Pynnönen 2013, 29).

Michael Foucault on vaikuttanut suuresti diskurssin sekä diskurssianalyysin syntymiseen ja kehitty- miseen. Foucaultin lähestymistapaa diskurssiin on laajasti käytetty ja viitattu niin sosiaalitieteissä kuin myös kielitieteissä. Hänen työnsä on tehnyt tärkeän panoksen diskurssin sosiaaliseen teoriaan, esimerkiksi diskurssin ja vallan suhteeseen sekä erilaisten sosiaalisten aiheiden ja niihin liittyvän tie- don diskurssien rakentamisessa. Foucault on ensimmäisissä tutkimuksissaan (1972) tuottanut kaksi tärkeää teoreettista oivallusta, ensimmäinen on perustava diskurssin näkymä, jossa diskurssi nähdään jatkuvasti muodostuvana ja rakentuvana yhteiskuntana eri ulottuvuuksissa. Diskurssi muodostuu tie- don tavoitteista, sosiaalisista aiheista ja suhteista sekä käsitteellisistä raameista. Toinen merkittävä oivallus on yhteiskunnan tai instituutioiden diskurssien riippumattomuuden painottaminen: tekstit kirjoitetaan ja ne muuttuvat nykyajan mukaan ja ne ovat luotu yhdistelmistä ja niitä määrittää niiden suhteet muihin teksteihin. (Fairclough 1992, 37-40.)

Diskurssintutkimuksella voidaan tarkastella erilaisten todellisuuksien ja tapahtumien merkityskellis- tämistä, millä ehdoin niitä voidaan merkityksellistää sekä millaisia seurauksia sillä on. Kiinnostuksen kohde diskurssintutkimuksessa on siinä, mitkä merkitykset ovat vallalla, mitkä marginaalissa sekä mitkä puuttuvat kokonaan. Kielenkäyttö on diskurssintutkimuksen perusajatuksessa niin kielellistä, kuin myös sosiaalista toimintaa. Kieltä tutkimalla opitaan ympäröivästä yhteiskunnasta ja kulttuurista sekä ajasta ja paikasta. Kieltä tarkastelemalla pyritään siis tietämään enemmän yhteiskunnasta ja