arvtot
Informaatioekologiaa ympäristöviesteistä
SUHONEN. Pertti. Media!. me ja ympäristö.
Helsinki Hanki ja jää. 1994. 202 s
Jos informaatioekologialla tarkoitetaan tut-
~m~sta. JOnka tehtävänä on selvittää millai- set viestit voivat syntyä, uusintua ja levitä mllaislssak1n kulttunsissa lokeroissa. Pertti Suhonen tekee uudessa ki~assaan Infor- maatioekologista tutkimusta ympäristö- Viestelsta suomalaisessa valtaJulkisuudes-
sa.
Tarkemm1n sanoen hän tutkii ympäris·llaiheisla k1~oituks1a Helsingin Sanomissa 50-luvulta nykypäivään
Projekt1n empilnsen ytimen muodostaa an 3 000 lehtijutun aineisto. joka on ittu noin 2 000 sta vuosina 1956-90
tasavälisellä ryväsotannalla. Aineis- analyyslsta saadaan monia tuloksia.
· tärt<ein on kuviossa 1 esitetty ympä- . 'ileisten ki8o1tusten vuositta1sen luku- .. änvaihtelua kuvaava käyrä. Se lienee
kaikista tällaiseen käyttöön liittyvistä me-
n kaj1össämme oleva suomalaisen
ut huippuina ja niitä seurannoina iheina, joiden aikana ympäristö- u on laantunut mutta säilynyt kuiten- llippua edettävää kautta vilkkaampa- iput ajoittuvat vuosiin i 969-72. 1979
Synryy kuva asteittain kohoavasta ötietolsuudesta, JOnka globalisoitu-
.. suomalainen kehityslinja vastaa
- sllla erotuksella, että ensimmäi- uvaiheen kestäminen vuoteen
1800
1500
1200
900
600
300
0
55 60 65 70
Kuvio 1
i 972 on poikkeuksellista. Muualla ki~oittelu laantui jo vuoden 1970 jälkeen. Suomen pitkäkestoista ensimmäistä hUippua selittää ainakin osittain vuoden 1972 Tukholman kansainvälinen ympänstökokous. joka ol1 maantieteellisesti niin lähellä meitä, että kir- joittelu laatltui vasta sen mentyä
Suhonen ei k1~assaan rajoitu vain kuvaa- maan ja analysoimaan aine1sloaan, vaan hän myös vertaa analyysinsa tuloksia lähin- na erilaisista survey-tutkimuksista saatavis- sa olevaan t1etoon suomala~sesta ympäris- tötietoisuudesta Lisäksi hänen tavoittee- naan on myös näiden ilmiöiden suhteutta- minen laajempaan kontekstiinsa. Tässä vä- lineinä toimivat ympäristötietoisuuden kehä ns. agendateoria ja pyrkimys lahestyä viestintäjä~estelmän toimintaa konstruk- tionistisesta näkökulmasta.
Agendateoria tarkoittaa lyhyesti sanoen sitä, että viestimillä on tietty "paiväjärjestys".
JOhon kuuluvat as1at kulloinkin saavat huo- miota osakseen. Ympänstöteemaan liitty- vat huomiosyklit liittyisivät tällö1n siihen. että murtauduttuaan kerran yli uullskynnyksen teema on "päiväJä~estyksessa". mutta vä- hitellen lukijat ja toimittaJat kyllästyvät siihen liittyvään ki~oitteluun, joka siksi taantuu. Tie- tyn ajan kuluttua se voi kuitenkin tulla uu- destaan päiväjä~estykseen, kun JOtkut uu- tiskynnyksen helposti ylittävät tapahtumat laukaisevat uuden huomiohuipun muodOs- tavan ympäristöki~oittelun. Vuonna 1979 tällaisia tapahtumia olivat Harrisburg ja Koi-
75 80 85 90
Järvi. vuonna i 986 TsemobyL
Keskustelu VIestinten päiväjä8estyksesta )a ympälistöki~oitteluun liittyvistä huo- miosykleistä kutsuu luontevasti esi1n konst- ruktionistisia ajatuskulkuja, joiden mukaan ympäristöki~oittetu ei sen enempää kuin muutkaan mediaviestit va1n heijasta todelli- suudessa tapahtuvia muutoksia. Sen siJaan sa on osa yhteiskunnallisen todellisuuden rakentumisen prosessia Niinpä se. että kan- namme huolta Harrisburgin ydinvoimalan luNaJäryestelylstä, Saharan aavikon leviam- sestä ja Brasilian sademetsistä tulee mah- dolliseksi vain sillä ehdolla, että viestimet jatkuvasti kertovat meille niistä Ongelmalli- seksi tämän seikan tekee se, että JOS ympa- ristöä kohtaan tuntemamme huoli ja sen kohteet ovat medioiden konstruoima, huo-- miosyklien esiintyminen osoittaa, ette1 tamä ympäristöhuolen rakentumsen prosessi oh- jaudu ympäristöongelmien vakavuuden as- teesta vaan muista yhteiskunnallisista teki- jöistä-- ellemme sitten oleta. että ympäris- töongelmat olisivat olleet etityisen vakavia JUUri vuosina 69-72, 79 ja 86 ja vähemmän vakavia näiden välisenä aikana.
Äärimmilleen viety konstruktionistinen ajatuskulku esiintyy esimerkiksi Mary Douglasin ja Aaron Wlldavskyn teoksessa Risk and Culture (University of Calllornia Press. 1983). JOSsa he pyrkivät osoitta- maan, että amerikkalaisten tuntema huoli ympäristöstä saa voimansa a~en "saasta~
suuden" kokemuksesta. Tämä saastaisuu-
76 - - - -
Talous~
Kansalaiset
. ~~J~ V
Tiede ~ Joukkoviestintä
Kuvio2.
den kokemus ei kuitenkaan perimmältään liity ympäristöongelmiin lainkaan vaan on tulosta siitä, että modemin amerikkalaisen yhteiskunnan rakenne estää ihmisiä elä- mässään toteuttamasta niitä arvoja, joita amerikkalainen kulttuuri pitää pyhinä. Kun arvot on pakko vetää lokaan, elämä tuntuu saastaiselta, mutta tämän saastaisuuden kokemuksen liittyminen ympäristöongel- mista koettuun huoleen on ideologinen vir- hepaikannus, joka estää amerikkalaisia kohtaamasta todellista ongelmaansa: yh- teiskunnan instituutiorakenteen ja kulttuu- risten arvojen välistä epäsuhtaa.
Näin siis Douglas ja Wildavsky. Suhonen ei vie konstruktionistista ajatuskulkua yhtä pitkälle kuin he vaikka pitääkin kiinni siitä, että mediaviestit ovat osa yhteiskunnallisen todellisuuden rakentumista. Teitä rakentu- mista hän jäljittää kehittämällään ympäris- töpolitiikan kehällä (kuvio 2). Sitä on im- munisoitu kritiikiltä piirtelemällä erivahvuisia vaikutussuhteita kuvaavia nuolia vähän sin- ne sun tänne, mutta perusrakenne on seu- raava. Ympäristössä esiintyy tiettyjä asian- tiloja ja prosesseja, joista saadaan tietoa tieteellisen tutkimuksen avulla. Tieteen pal- jastamat ympäristöongelmat tulevat kansa- laisten tietoisuuteen joukkoviestinten väli- tyksellä. Kansalaiset ja ympäristöliike, jonka tiedonlähteenä on joukkoviestinten lisäksi myös suora suhde tieteelliseen tutkimuk- seen, vaikuttavat julkiseen valtaan, joka oh-
jaa talouden toimintaa. Taloudella puoles- taan on vaikutuksia ympäristöön, jonka ti- lasta saadaan uutta tietoa tieteellisellä tutki- muksella ja se välittyy kansalaisille joukko- viestinten välityksellä jne.
Suhonen käyttää ympäristöpolitiikan ke- hää lähinnä joukkoviestinten ki~oittelun kontekstualisointiin, mutta koska se kuva- taan kokonaisuudessaan, tutkimuksen kohteena näyttäisi laajimmillaan olevan ym- päristöviestien ja ympäristötietoisuuden li- säksi niiden suhde yhtäältä yhteiskunnalli- seen kokonaisprosessiin ja toisaalta luon- nonprosesseihin. Aivan näin kunnianhimoi- nen ei Suhosen tutkimus kuitenkaan ole. Se antaa välineitä koko mainitun ongelmaken- tän pohdinnalle, mutta ei esitä siitä mitään kattavaa teoriaa. Tamä antaakin aiheen en- simmäiselle kahdesta kriittisestä kommen- tistani. Voi olla, etten sosiologina oikein ole kykenevä ymmärtämään miten tiedotustut- kijat ajattelevat, mutta ainakin scsiologin perspektiivistä agendateoriaan, konstruk- tionismiin ja ympäristöpolitiikan kehään liit- tyvät kehittely! jäävät kummallisen irrallisik- si. Tutkimuksen ytimen muodostaa empiiri- sen aineiston tarkastelu. Siinä onkin tehty iso työ, josta on hyötyä myös muille ympä- ristöongelmia yhteiskuntieteellisesti tutkivil- le, mutta teoreettiset kehittely! jäävät joten- kin kesken. Mitä esimerkiksi ympäristöpoli- tiikan kehän elementit oikein ovat? Ovatko ne jä~estelmiä systeemiteorian mielessä?
TIEDOTUSTUTKIMUS
Jos ne ovat jä~estelmiä, käytössä olisi ollut paljon kehittynyttä kalustoa ( esim. Luh- mann), jolla analyysia olisi voitu jatkaa. Jos ne sen sijaan eivät ole jä~estelmiä, olisi ollut kiinnostavaa tietää miksi niitä ei voi kuvata jä~estelmäteoreettisesti. Samoin olisi ollut kiinnostavaa tietää mihin asti konstruk- tionistinen ajatuskulku viedään. Selvästi- kään ei ole kysymys mistään Douglasin ja Wildavskyn kaltaisesta rakennelmasta eikä alan standardilähteeksi muodostumassa olevaan Bruno Latouriinkaan viitata, mutta mitä muuta kuin sitä, etteivät joukkoviesti- met reprodusoi peilin tavoin maailmassa vallitsevia asiantiloja, konstruktionismi tar- koittaa?
Toinen puute liittyy metodologiaan tai tar- kemmin ottaen siihen, ettei lukija saa riittä- västi informaatiota siitä onko metodologias- sa puutteita vai ei. Aineiston luonteen huo- mioiden ymmärrettävästi ja lukijan kannalta ystävällisesti aineistoa raportoivien osuuk- sien teksti etenee pääasiassa kuvion 1 tyyppisin käyrin ja monessa tapauksessa liukuvin keskiarvoin. Tamä on varsinaises- sa tekstissä onnistunut ratkaisu mutta olisi ehdottomasti edellyttänyt täydennyksek- seen ki~an loppuun liitettä, jossa esitetään absoluuttiset luvut. Samassa yhteydessä olisi ollut ystävällistä esitellä luokitusperiaat- teita ja havainnollistaa niitä joillain esimerk- kitapauksilla. Liitteeseen sijoitettuna tällai- nen informaatio ei olisi haitannut varsinai- sen tekstin svengiä mutta olisi antanut kiin- nostuneelle lukijalle tarkemman käsityksen käyrien sisällöstä ja ta~onnut myös joistakin luokitusratkaisuista eri mieltä olevalle tutki- jalle mahdollisuuden käyttää tuloksia omiin pohdintoihinsa. Ki~an sivuilla 199-202 on- kin lyhyt aineistoa ja aineistotyötä koskeva liite, mutta se ei täytä em. infomnaatiota etsivän lukijan toiveita.
Kokonaissaldo Suhosen ki~asta on kriit- tisistä kommenteistani huolimatta positiivi- nen. Ki~a sisältää sekä empiirisiä tuloksia, joita varmasti tullaan käyttämään, että yh- teiskuntateoreettisia pohdintoja, joita joku (mahdollisesti tekijä itse?) jatkossa vie eteenpäin. Tallaisen ki~a ki~oittaja voi aina olla tyytyväinen työnsä tuloksiin
Risto Heiskala
