82
Tiedotustutkimus 2007:2
KUN SUKUPUOLI ALKOI KIRJOITTAA –
NAISTOIMITTAJIEN HISTORIAA ETSIMÄSSÄ
Henrika Zilliacus-Tikkanen:
NÄR KÖNET BÖRJADE SKRIVA.
KVINNOR I FINLÄNDSK PRESS 1771–1900. Finska vetenskaps- societeten. Helsingfors 2005. 191 s.
Henrika Zilliacus-Tikkanen hiihtää jäl- leen umpihankea meidän muiden edellä.
Aikanaan Zilliacus-Tikkanen ryhtyi gra- dussaan Kvinnlig och manlig journalistik.
Nyhetsvärdering ur jämställdhetssynvinkel (1982) ensimmäisenä suomalaisena femi- nistitutkijana ravistelemaan pyhää uutis- tutkimusta ja -instituutiota ja jatkoi sitä väitöskirjassaan Journalistikens essens i ett könsperspektiv (1997). Nyt hän on ensim- mäinen journalismin tutkija, joka on otta- nut aiheekseen naistoimittajien histori- an. Toki toimittajan työtä tehneistä nai- sista on kirjoja kirjoitettu, samoin kuin kirjoittavista ja kuvaavista naisista yleen- säkin, mutta näkökulma on ollut toinen.
Itse esimerkiksi tutkin väitöskirjassani ensimmäisiä naispuolisia fi lmijournaliste- ja – siis nykyisten tv-toimittajien esiäite- jä. Kukaan suomalainen ei ole kuitenkaan kirjoittanut näin laajasti naistoimittajien historiasta eikä nimenomaan journalis- min tutkimuksen näkökulmasta.
Zilliacus-Tikkasen työ on perustut- kimusta. Siinä kartoitetaan ja kuvaillaan naistoimittajien varhaisvaiheita ennen 1900-lukua. Työssään hän on tukeutunut lähinnä toisen käden lähteisiin: erilaisiin kyseisistä naisista kirjoitettuihin kirjoihin ja lehtijuttuihin sekä heidän itsensä kir- joittamiin teoksiin. Arkistotyötä hän on tehnyt muutaman tutkitun osalta.
Zilliacus-Tikkasen näkökulma nousee journalismin tutkimuksesta ja naistutki- muksesta. Hän haluaa tietää, keitä oli- vat ensimmäiset lehtiin kirjoittaneet nai- set, minkälaiset olivat heidän elämänvai- heensa pääpiirteissään, ja mistä ja miten he kirjoittivat. Hän on myös kiinnostu- nut siitä, mitkä tekijät mahdollistivat nai-
sille pääsyn miesten hallitsemaan journa- lismiin ja kirjoittivatko naiset naisellista journalismia (kvinnlig journalistik)? Nai- selliseksi journalismiksi Zilliacus-Tikka- nen kutsuu journalismia, joka muodos- tuu pikemminkin pehmeistä kuin kovis- ta uutisista, pikemminkin laajoista yhte- yksistä kuin kovista faktoista ja tuo esiin ruohonjuuritason seurauksia pikemmin- kin kuin eliitin näkökulmaa. Leimallista sille myös on toimittajan henkilökohtai- nen sitoutuminen ja empatia.
Ajallisesti työ rajautuu vuosiin 1771–
1900. Tuolta ajalta löytyy lähes sata eri- laisiin lehtiin aktiivisesti kirjoittanut- ta naista. Heistä kaikista on maininta ja lyhyt kuvaus kirjan lopussa, mitä pidän hyvin arvokkaana tutkimustuloksena.
Ryhtyessään työhön Zilliacus-Tikkanen kartoitti aluksi vuosina 1771–1950 leh- tiin kirjoittaneet naiset eri matrikkeleis- ta. Heitä löytyi yli kolmesataa kappalet- ta. Kaikkia näitä naisia ei voinut kutsua ammattitoimittajiksi – jotkut heistä kir- joittivat ainoastaan satunnaisesti muuta- man runon lehtiin.
Kaksi ensimmäistä lehteen kirjoitta- nutta naista olivat Brita Sidonia Gadd ja Catharina Charlotta Swedenmarck.
Molemmat kirjoittivat muutaman runon ensimmäiseen suomalaiseen sanomaleh- teen Tidningar utgifne av et Sällskap i Åbo heti sen ensimmäisenä ilmestymisvuonna 1771. Lehden toimitus otti ilolla vastaan naisten runot ja toivoi, että ”sukupuoli”
laajemminkin innostuisi kirjoittamaan.
Tämän toimituksen sukupuoli-kommen- tin pohjalta Zilliacus-Tikkanen on muo- toillut kirjansa hauskan ja paljastavan otsikon. Swedenmarck julkaisi lehdis- sä runoja vuoteen 1775; Gaddilta ei ole löytynyt myöhempiä julkaisuja. Näiden ensimmäisten kirjoitusten jälkeen ei nais- ten kirjoituksia ole löytynyt suomalaisista sanomalehdistä ennen kuin vasta vuodel- ta 1801, jolloin Catharina Charlotta Ross kirjoitti runon Åbo Tidningiin.
Ensimmäinen suomalainen aikakaus- lehti ja samalla ensimmäinen suomalai- nen naistenlehti Om konsten att rätt beha- ga alkoi ilmestyä vuonna 1782. Sen jul- kaisija oli J.C. Frenckellin kirjapaino, jota johti omistajan kuoleman jälkeen tämän vaimo. Lehden toimittajaa ei varmuudella
83 tiedetä, mutta Zilliacus-Tikkanen esittää,
että toimittaja olisi voinut olla ruotsalai- nen, Suomessa jonkin aikaa asunut Cat- harina Ahlgren.
Varsinaisesti kirjassa keskitytään kol- meentoista keskeisimpään Suomes- sa 1800-luvulla ennen kaikkea sanoma- lehtiin kirjoittaneeseen naiseen. Näin ollen esimerkiksi Alma Söderhjelm ei ole mukana, koska hän kirjoitti lähinnä ruotsalaisiin lehtiin. Kunkin elämänvai- heet, koulutus ja journalistiset saavutuk- set käydään läpi. Tarinan yhteydessä on myös julkaistu yksi juttu kultakin toimit- tajalta ja jutun loppuun tutkija on kirjoit- tanut siihen liittyvän kommentin. Useim- mat jutut on valittu kirjoittajalle tyypilli- seltä aihealueelta. Tekla Hultin kuiten- kin kirjoittaa naistoimittajana olemisesta ja Adelaïde Ehrnroothin yleensä naisten mahdollisuuksista.
Ensimmäiseksi naispuoliseksi toimit- tajaksi Zilliacus-Tikkanen nimeää Fred- rika Runebergin, joka toimitti 1830- luvulla Helsingfors Morgonbladia miehen- sä nimellä ja julkaisi runoja omalla nimel- lään. Adelaïde Ehrnrooth oli ensimmäi- nen naistoimittaja, joka kirjoitti omalla nimellään. Hän aloitti vuonna 1869 Hel- singfors Dagbladissa. Eva Ljungberg oli ensimmäinen nainen, joka kirjoitti sään- nöllisesti eri lehtiin. Minna Canth aloit- ti toimittajan uran miehensä apulaise- na, mutta perusti myöhemmin oman leh- den. Anna Edelheim kirjoitti useisiin eri lehtiin ja tuli palkituksikin jutuistaan.
Myös Alli Trygg kirjoitti useisiin leh- tiin ja toimitti yli kolmekymmentä vuot- ta lastenlehtiä. Helena Westermarck – myös taidemaalarina tunnettu – oli nai- sille suunnatun Nutid-lehden toimittaja.
Maria Ramstedt oli ensimmäinen sano- malehden naispäätoimittaja. Hän toimit- ti Savonlinna-lehteä miehensä kuoleman jälkeen. Alexandra Gripenberg oli tun- nettu naisasianainen, joka toimitti tois- takymmentä vuotta Koti ja Yhteiskunta - lehteä. Tekla Hultin oli maan ensimmäi- siä naistohtoreita ja ensimmäinen vaki- nainen päivälehden naistoimittaja. Hän toimi Päivälehden ulkomaantoimittajana.
Annie Furuhjelm työskenteli päivälehdis- sä 1890-luvulla ja avusti lehtiä ulkomaan- matkoiltaan. Myös Elsa Lindberg-Dov-
lette avusti lehtiä ulkomaan matkoiltaan.
Minna Forssista tuli Veckobladetin päätoi- mittaja miehensä kuoleman jälkeen.
Yhteistä ensimmäisille naisille oli, että monet heistä olivat naimattomia. Naimi- sissa olevat olivat avioliitossa julkaisutoi- minnassa työskentelevän miehen kanssa.
Monen naisen kohdalla ura eteni siten, että hän avusti ensin miestään ja mie- hen kuoltua otti vastuun lehdestä. Monet olivat opiskelleet opettajaseminaarissa.
Opettajan ammattihan oli ensimmäisiä naisille mahdollisia intellektuelliammat- teja. Zilliacus-Tikkanen päätyy siihen, että naisellisen journalismin käsite luon- nehtii varsin hyvin pioneeritoimittajien juttuja. Tosin on muistettava, että journa- lismi ylipäätään muistutti tuolloin enem- män naisellista journalismia kuin nykyi- nen valtavirtajournalismi.
Pidän Zilliacus-Tikkasen työtä arvok- kaana ja hyvin kiinnostavana tutkimukse- na naisten vaiheista journalismissa. Toi- von, että siitä muodostuu päänavaus nais- toimittajien historian kirjoitukselle myö- hemmiltäkin ajoilta. Työn pohjalta voi- daan vastedes ottaa myös helpommin eri- laisia näkökulmia varhaisvaiheen toimit- tajiin ja heidän journalismiinsa.
Vaikka Zilliacus-Tikkanen kirjoittaa eksaktisti ja hyvin jäsennellysti, mielestä- ni työstä näkee, että historian kirjoittaja- na hänen otteensa on vielä vähän hapui- leva. Esimerkiksi kirjoittaja ei ole tekstis- sään juuri esitellyt ja arvioinut lähteitään, kuten historian tutkimuksessa tapana on.
Tämä on mielestäni puute kirjassa, joka perustuu lähinnä toisen käden lähtei- siin, osittain perustutkinto-opiskelijoiden opinnäytteisiin. Lukijaa jää myös vaivaa- maan kysymys, missä määrin tutkittavis- ta olisi ollut mahdollista löytää arkistoja.
Yksi kartoittavan tutkimuksen osa ja anti myöhemmälle tutkimukselle olisi voinut olla analyyttinen kartoitus naistoimitta- jia sivuavista tai käsittelevistä julkaisuista, niin sanottu kirjallisuuskatsaus. Lähtei- den luokittelu ei myöskään noudata his- torian kirjoituksessa vakiintunutta tapaa erotella aikalais- ja tutkimuskirjallisuus, vaan kaikki kirjallisuus listataan saman otsikon alle. Lähteisiin viittaava otsik- ko löytyy kirjan lopusta kahteen kertaan, mikä hämmentää lukijaa. Myös arkisto-
Tiedotustutkimus 2007:2
84
Tiedotustutkimus 2007:2
luettelo puuttuu. Lähdeluettelon puut- teet olisivat olleet helposti korjattavissa, mikä olisi selkeyttänyt työn lähtökohtien arviointia.
Kirjaan on liitetty kaksikin englannin- kielistä tiivistelmää, lyhyempi ja pidempi, mikä tuntuu oudolta – etenkin, kun suo- men- ja ruotsinkieliset tiivistelmät puut- tuvat. Zilliacus-Tikkanen sanoo kirjoitta- neensa kirjansa nykytoimittajille kertoak- seen, että naiset ovat Suomessa toimitta- neet yhtä kauan kuin meillä on ollut leh- tiäkin. Naiset journalismissa eivät siis ole mitään uusia tulokkaita, vaikka näin usein esitetäänkin. Zilliacus-Tikkasen projektia ei voi kuin kannattaa. Teos kannattaisikin kääntää myös suomeksi.
TARJA SAVOLAINEN
SAKSALAISTA
MEDIAN FILOSOFIAA
Mike Sandbothe&Ludwig Nagl (toim.) SYSTEMATISCHE ME- DIENPHILOSOPHIE. DEUTSCHE ZEITSCHRIFT FÜR PHILOSOPHIE.
Sonderband 7, Akademie Verlag, Berlin 2005, 410 s.
Saksalaisessa mediatutkimuksessa käy- dään parhaillaan vilkasta keskustelua mediafi losofi asta. ”Mediaalinen käänne”
on saanut innoituksensa mcluhanilaises- ta välineontologiasta ja Wittgensteinin ajattelusta, jonka mukaan kielen käyttö muovaa oleellisesti ajatteluamme. Medi- an käsite on keskustelun ytimessä, ja Sys- tematische Medienphilosophie valottaa lä hes tymiskulmia eri medioihin kattavas- ti. ”Systemaattinen” mediafi losofi a saat- taa otsikollaan karkoittaa potentiaalista lukijakuntaa. Systemaattinen ei kuiten- kaan viittaa millään tavoin systeemeihin, sulkeutuviin järjestelmiin, joilla olisi selvä closure. Toimittajat vakuuttavat johdan- noissaan, että pikemminkin kirjassa pyri- tään antidogmaattiseen asenteeseen, joka sallii diskurssien moninaisuuden. Mediaa voi tulkita niin arjen, tieteen kuin fi loso- fi ankin tasoilla. Teorian johtotähtenä on mediallisuuden ilmenemisen tavoittami- nen kaikessa moninaisuudessaan. Medi- oitumista lähestytään pikemminkin liik- keenä, myös erilaisten metodisten näkö- kulmien muunnoksina tanssista tietoko- neisiin.
Kirjoittajat pohtivat Gilles Deleuzen ja Felix Quattarin jo muutama vuosikym- men sitten poleemisesti esittämää kysy- mystä ”mitä fi losofi a on?” niin viestintä- kuin mediatutkimukselliseltakin kannal- ta, niin audiovisuaalisissa medioissa kuten valo- ja elokuvan tutkimuksessa, tanssi- ja teatteritaiteessa sekä kielitieteessä, kuin fi losofi assa ja sosiologiassa. Systematische Medienphilosophie jakaantuu kolmeen osaan, joista ensimmäisenä tarkastellaan aistimellisuuden välittyneisyyttä, tilan, ajan ja aistinten mediafi losofi aa. Toinen osa on saanut otsikokseen ”semiootti- set informaatio- ja viestintävälineet”. Sii- nä keskustellaan viestinnän mediafi loso-
