44 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 4 / 2 0 1 5
si”, tutkijaksi, joka vetää käsitteet ja selitykset hatusta aikaisemmasta disipliinistä piittaamatta.
Kysymyksenasettelun muuttuessa myös tie- teenalojen paino muuttuu. Jos nykyisessä huip- puyksikössämme sosiologia on suunnannäyttä- jän roolissa, uudessa yhteistyössämme Markku Kulmalan huippuyksikön kanssa sosiologia ja politiikan tutkimus ovat luonnontieteellisesti virittyneen tutkimusasetelman aputieteinä. Toi- saalta meidän kannaltamme ympäristöön liit- tyvät kysymykset asettuvat osaksi monitasoista kokonaismuutoksen problematiikkaa.
Lähteet
Giddens, A.: The Constitution of Society. Outline of the Theo- ry of Structuration. Cambridge 1984.
Kivinen, M.: Progress and Chaos. Saarijärvi 2002.
Kivinen, M.: Vozmozhnie napravlenija rossijskoj moderni- zatsii: predlozhenie novoj paradigmy. http://mhf.su/
node/274. Fond sovremennoj istorii, 2012. Choices of Russian modernisation – proposal for a new paradigm.
http://mhf.su/en/node/285. Fond sovremennoj istorii, 2012.
Kivinen, M.: Interdisciplinary Approach to Russian Moder- nisation. Zhurnal sotsiologii i sotsialnoi antropologii 16:4(69), 2013, 12–28.
Newell, W.H.: A Theory of Interdisciplinary Studies. Issues in Integrative Studies, No. 19, 2001, 1–25.
Nowotny, H., Scott, P. ja Gibbons, M.: Re-thinking science:
Knowledge and the public in an age of uncertainty. Cam- bridge 2001.
Wallerstein, I.: Open the social sciences: Report of the Gulbeki- an Commission on the Restructuring of the Social Scien- ces. Stanford 1996.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston Aleksanteri-ins- tituutin johtaja.
Helsingin yliopiston ympäristötutkimuksen ja -opetuksen yksikön HENVIn tavoitteena on edistää tieteidenvälisyyttä. Ympäristötutkimuk- sessa tuotetaan tietoa, jota tarvitaan ratkaise- maan ympäristöongelmiksi nousseita kysymyk- siä. Ilmastonmuutos on aikamme suurimpia ympäristöongelmia. Ratkaisuja etsittäessä tar- vitaan luonnontieteellistä tietoa ilmastomalleis- ta, pienhiukkasista, ekosysteemeistä jne. Tämän lisäksi tarvitaan kuitenkin myös tutkimusta sii- tä, kuinka yhteiskunnat sopeutuvat ilmaston- muutokseen, kuinka ilmastonmuutosta voidaan torjua, ovatko torjunta- ja sopeutumistoimet kulttuurisesti hyväksyttäviä ja paljonko kaikki tulee maksamaan. Tuotettaessa tieteellistä tietoa mistä tahansa ympäristökysymyksestä tarvitaan tutkimusmenetelmiä luonnontieteiden, yhteis- kuntatieteiden, taloustieteiden ja humanististen tieteiden aloilta. Taustalla on ajatus siitä, että eri tieteiden rajapinnoilta on mahdollista löytää uusia tieteellisiä ratkaisuja ympäristöongelmiin.
Koska tulevaisuuden ympäristöosaajien tulee kyetä tieteidenväliseen työskentelyyn, pidämme
tärkeänä, että myös koulutus ohjaa tieteiden- välisyyteen. Tieteidenvälinen kanssakäyminen laajentaa opiskelijoiden ymmärrystä ympäris- töongelmien moniulotteisuudesta. Lisäksi tie- teidenvälinen lähestymistapa antaa mahdolli- suuden tarttua suuriin kokonaisuuksiin, joissa yksitieteisellä lähestymistavalla voidaan kuvata vain osa ilmiöstä.
Ympäristötutkimusta ja -opetusta on kaikissa yliopiston tiedekunnissa, joten HENVIn kattami- en tieteenalojen kirjo on suuri – ympäristöfysii- kasta ympäristöestetiikkaan. Tieteenalojen käsi- tykset tutkimuksen tarkoituksesta, menetelmistä ja käsitteistä saattavat erota hyvinkin paljon toi- sistaan. Käsitteiden ja työskentelytapojen oppi- mista voidaan edistää jo koulutuksessa: tieteiden- välisyyteen ei tarvitse törmätä vasta tutkijana tai asiantuntijana.
Miten ja kenelle tieteidenvälisyyttä?
HENVIn rahoittamien tutkimushankkeiden yhtenä tärkeimmistä valintaperusteista on ollut tieteidenvälisyys. Perinteisellä rahoitushakume-
Voimistelua tieteiden välillä
Kaisa Korhonen-Kurki ja Janna Pietikäinen
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 4 / 2 0 1 5 45 nettelyllä, jossa julkaistaan hakuilmoitus valinta-
perusteineen ja jäädään odottamaan hakemuksia, olemme saaneet varsin vähän kriteerit täyttäviä tieteidenvälisiä hakemuksia. Onkin ollut häm- mästyttävää, kuinka harvoin ympäristötutkijat poistuvat omalta alueeltaan vaikka se palkittaisiin rahoituksella. Osaltaan tämä on voinut johtua kontaktien puutteesta, mutta myös ajatuksesta, että korkealaatuinen tiede on pitkälle erikois- tunutta ja siksi kapea-alaista ja riippumatonta horisontaalisista kytkennöistä muihin tieteen- aloihin. Olemmekin tutkimusrahoituksen haku- menettelyssä tietoisesti yhdistäneet hankkeita, jotka tutkivat samaa teemaa ja myöntäneet rahoi- tusta vain tieteidenvälisen tutkimuksen siemenen näkyessä. Ajoittain yhdistäminen on tuottanut tulosta, toisinaan taas ”pakkoavioliitoiksi” kut- sutut muodostelmat ovat hajonneet tai toimineet huonosti. Integrointia helpottaa ja sen onnistu- mista parantaa, jos tieteidenvälisen tutkimuksen osa-alueita yhdistää integroiva käsite, kysymys, menetelmä tai konteksti (Huutoniemi 2014).
Käytännön tasolla olemme edistäneet tieteiden- välistä kanssakäymistä järjestämällä tutkimusoh- jelmien yhteisiä aloitus- ja keskustelutilaisuuksia, esittelemällä tieteidenvälisyyden työkaluja ja luo- malla paikkoja kohtaamisille erilaisissa työpajois- sa ja seminaareissa.
Opetuksessa käytämme samoja menetel- miä kuin tutkimuksessakin tieteidenvälisyyden opettamiseen. Katri Huutoniemen (2014) esittä- mistä integraation työkaluista tieteidenvälisyy- teen ovat olleet ohjaamassa integroiva konteksti ja kysymys. Opiskelijat ovat selvittäneet tietei- denvälisenä ryhmänä esimerkiksi paikka- ja aikasidonnaisia konteksteja, kuten Itämeren vie- raslajien esiintymistä ja hallintaa, Pohjanmeren saastumisen ympäristöhistoriaa tai Helsingin Viikin ekosysteemipalveluita. Integroivia kysy- myksiä on käytetty mm. vastaamaan, millainen on kestävä ruokavalio.
Onnistumiset ja haasteet
Tieteidenvälisen tutkimuksen onnistumisia voi tapahtua monilla eri tasoilla. Huutonie- mi (2014) tarkasteli HENVIn kauden 2011–14 tutkimusohjelmia ja erotti kolme tapaa, kuin-
ka tieteenalat asemoituvat suhteessa toisiinsa.
Tieteidenvälinen synteesi on lähimpänä tietei- denvälisyyden ihannetta ja tieteenalojen tasa- arvoista integraatiota. Tieteidenvälisellä palve- lulla tai alihankinnalla tarkoitetaan tieteenalojen välisen yhteistyön hierarkkista rakennetta, jossa vuorovaikutus palvelee enemmän yhtä osapuol- ta. Kolmas tieteenalojen välisen vuorovaikutuk- sen muoto on haastaminen tai kritiikki, jossa otetaan kantaa toisella tieteenalalla esitettyihin näkemyksiin. Tätä ei aina tunnisteta tieteiden- välisyydeksi lainkaan, koska se ei kunnioita tie- teenalojen välisiä rajoja tai itseisarvoa. HENVIn tutkimus on tavoitellut synteesiä ja joissakin tapauksissa se onkin lähes saavutettu. Lähelle synteesiä päästiin, kun esimerkiksi analysoitiin vastausta kysymykseen ”Voidaanko metsienhoi- dolla vaikuttaa ilmaston tilaan kustannustehok- kaalla ja sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla?”.
Yleisimpänä vuorovaikutuksen muotona HEN- VI-tutkimuksessa on ollut alihankinta, joka on yleistä esimerkiksi ekologian ja ympäristöeko- nomian yhteistyössä. Siinä toinen tieteenala on hyötynyt enemmän yhteistyöstä, mutta myöskin antava osapuoli on hyötynyt joutuessaan tar- kastelemaan tutkimuksensa lähtökohtia uudel- la tavalla. HENVI-tutkijan sanoin ”tieteiden- välinen yhteistyö aloitti mentaalisen prosessin, joka tulee vaikuttamaan tulevien tutkimusteni lähtökohtiin”.
Suurimmat haasteet tieteidenväliselle toimin- nalle muodostavat kuitenkin yliopiston hallin- nolliset rakenteet ja rahoitus. Tieteidenväliseen tutkimukseen kyllä kannustetaan, mutta lyhyet rahoituskaudet ja vaihtuvat projektit johtavat pikemmin monitieteisiin hankkeisiin, joissa tut- kijat tekevät oman osuutensa yhden tieteenalan metodeilla ja tuottavat vain rajatun osansa yhtei- seen julkaisuun. Ratkaisuna syvempään tietei- denvälisyyteen voisi yhtäältä olla työskentelyn puitteiden muokkaaminen pitkäjänteistä työtä ja kohtaamisia tukevaksi sekä toisaalta koulutus, joka auttaa opiskelijoita ja tutkijoita analysoi- maan ja rakentamaan erilaisia tieteidenvälisen integraation tapoja ja vuorovaikutuksen tasoja.
Kokemuksemme perusteella voimme todeta, että tieteidenvälisyys vaatii tutkijalta aina ute-
46 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 4 / 2 0 1 5
liaisuutta, halua kurkistaa oman laatikon ulko- puolelle, halua oppia itselle uudesta tieteenalasta ja uskoa yhteistyön hyötyihin sekä kannustavaa ilmapiiriä, missä tietämättömyys on sallittua.
Tieteidenvälisyyden tärkeimpänä kannustimena on kuitenkin ympäristötutkijoita ja -opiskelijoi- ta yhdistävä huoli ympäristön tulevaisuudesta, ja tämä motiivi kannustaa raja-aitojen rikkomi- seen.
Lähteet
Henvi, www.helsinki.fi/henvi
Huutoniemi, K. 2014: Tieteidenvälisen ympäristötutkimuk- sen metodologiasta – HENVI-tutkimusohjelmien tar- kastelu. http://www.helsinki.fi/henvi/tutkimus/Huuto- niemi2014_HENVI-raportti-2.pdf
Kaisa Korhonen-Kurki on ympäristötutkimuksen koordinaattori ja Janna Pietikäinen on ympäristö- opetuksen yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.
Helsingin yliopiston tutkijakollegium perustet- tiin Helsingin yliopiston erilliseksi laitoksek- si vuonna 2001. Ensimmäisessä johtosäännös- sä sen tehtäviksi määriteltiin korkeatasoisen humanistis-yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen harjoittaminen, tieteidenvälisen kanssakäymi- sen edistäminen, yliopiston tiedekuntien, lai- tosten ja muiden yliopistojen kanssa tehtävän yhteistyön edistäminen, edustamiensa alojen kansainvälisten suhteiden kehittäminen ja yllä- pitäminen sekä suomalaisen tutkimuksen kan- sainvälisen näkyvyyden edistäminen. Nämä tehtävät ovat säilyneet tutkijakollegiumin johto- säännössä pitkälti tässä muodossa. Tutkijakolle- giumin yhdeksi perustehtäväksi siis määriteltiin
”tieteidenvälisen kanssakäymisen edistäminen”.
Tutkijakollegiumin ytimen muodostavat tut- kijat ja heidän tutkimustoimintansa. Näin ollen tapa, jolla tutkijakollegiumin tutkijat valitaan, on ratkaisevassa asemassa siinä, miten tutkija- kollegium toteuttaa sille määriteltyjä tehtäviä.
Tutkijakollegiumin perustamispäätöstä tehtäes- sä konsistorille esiteltiin aloitussuunnitelma, jonka mukaan kollegiumilla tulisi olla kerrallaan kahdesta kolmeen tutkimusteemaa, jotka tarkis- tettaisiin viiden vuoden välein ja jotka otettai- siin huomioon tutkijapaikkoja jaettaessa (Kon- sistorin kokous 13/2000 § 8, liite 2). Tämä ei
kuitenkaan toteutunut, sillä tutkijakollegiumin johtokunta päätti jatkaa tuolloin jo muutamaan kertaan kokeiltua meriittikeskeistä valintamal- lia, jossa tutkijat valitaan ensisijaisesti heidän tieteellisten ansioidensa ja tutkimussuunnitel- man laadun perusteella (johtokunnan kokous 6/2002 § 4). Keskustelun pohjana olleessa perus- telumuistossa korostetaan, että tutkijakollegium on humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen perustutkimuskeskus. Tämän perusajatuksen katsottiin puoltavan nimenoman sitä, että kolle- giumin toimintaa ei tule suunnata tutkimusoh- jelmalla, vaan kollegiumiin on koottava yhteen kansainvälisessä arviossa ansioluetteloltaan ja tutkimussuunnitelmaltaan parhaat hakijat (joh- tokunnan kokous 6/2002 § 4, liite 1). Toiminta- periaatteeksi siis vakiintui edelleenkin käytössä oleva valintatapa, jossa yksittäisen tutkijan tut- kimussuunnitelman korkeatasoisuus on tärkein valintaperuste. Tutkijoiden valintatapaa mää- riteltäessä ”tieteidenvälisen kanssakäymisen edistäminen” jäi siis toisarvoiseksi tehtäväksi suhteessa ”korkeatasoisen humanistis-yhteis- kuntatieteellisen tutkimuksen harjoittamiseen”.
Tutkijakollegiumin tutkijavalinnat ovat siis alusta saakka perustuneet pääsääntöisesti yksit- täisten tutkijoiden omien tutkimushankkeiden meriittiperusteiseen arviointiin. Valinnassa ei
