Pinnoilla: Katsaus kohopainomateriaaleihin ja niiden käyttömahdollisuuksiin

KATSAUS KOHOPAINOMATERIAALEIHIN JA NIIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUKSIIN

PAULIINA PARJANEN

P I N N O I L L A :

Katsaus kohopainomateriaaleihin ja niiden käyttömahdollisuuksiin

Pauliina Parjanen Taiteen maisterin opinnäyte Tomi Slotte-Dufva Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Taitto Pauliina Parjanen Kuvat Pauliina Parjanen ellei toisin mainita 2021

Aalto-yliopisto, PL 11000, 00076 AALTO www.aalto.fi Taiteen maisterin opinnäytteen tiivistelmä

Tekijä Pauliina Parjanen

Työn nimi PINNOILLA: Katsaus kohopainomateriaaleihin ja niiden käyttömahdollisuuksiin Laitos Taiteen laitos

Koulutusohjelma Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma

Vuosi 2021 Sivumäärä 44 (+48) Kieli Suomi

Tiivistelmä

Tämä käytäntöön perustuva laadullinen tutkimus (practice-based research) tarkastelee materiaaleja taidegrafiikan kohopainotekniikassa. Tutkimus pohjautuu kolmeenkymmeneenneljään (34) käsin kaiverrettuun kohopainolaattaan, jotka olivat kooltaan 12 cm x 14 cm, ja niiden paksuus vaihteli 1 mm-20 mm välillä. Materiaalit laatoissa vaihtelivat puulajeista vaihtoehtoisiin materiaaleihin kuten muoveihin, korkkiin ja kipsiin. Nämä kaiverretut laatat vedostuivat öljypohjaisella painovärillä joko prässillä tai käsin. Työskentelyprosessissa huomio oli materiaalien käyttäytymisessä työskentelyn aikana, työstöajassa sekä soveltuvuudessa taidegrafiikkaan. Nämä huomiot dokumentoitiin sekä kirjallisiin muistiinpanoihin että prosessivalokuviin. Tutkimuksessa kokeilut ja löydökset kytkeyty- vät aihetta käsittelevään kirjallisuuteen, jonka kautta löytyi sekä yhteneväisyyksiä että eroavaisuuk- sia jo muiden alan ammattilaisten tutkimien materiaalien kanssa. Tutkimus hyödyttää sekä taide- graafikoita että taiteen opettajia.

Aineistona tutkimuksessa olivat konkreettisesti tehdyt laatat sekä niiden vedokset. Näiden artefak- tien eli objektien kautta tutkimus etsi vastauksia kysymyksiin: 1) miten valittujen laattamateriaalien työstäminen käsin kaivertaen sujui ja onnistui, 2) soveltuivatko materiaalit tämän tyyppiseen työs- tämiseen, 3) miten tämä tutkimus voi hyödyntää taidegrafiikasta käytävää keskustelua ja 4) voi- daanko niitä hyödyntää koulumaailmassa?

Pohdinnoissa tutkitut materiaalit sekä työskentelyprosessi asettuvat taidegrafiikan, opettajuuden sekä käsityöläisyyden/käytännön/kokemuksen näkökulmiin.

Tutkimuksen tuloksissa käy ilmi muun muassa, että suurin osa laatoista toimii sekä leikatessa että vedostettaessa. Koulumaailmaan sopivia sekä aloittelijaystävällisiä laattoja ovat muuan muassa haapa, linoleum, Mastercut ja Pressman. Tutkimus tukee osaltaan taidegrafiikan alan kehittymistä tuomalla esiin kohopainografiikassa olevaa potentiaalia laajalla materiaalivalikoimalla.

Avainsanat kohopaino, materiaali, laatta, vedos, taidegrafiikka, puu, muovi, vaihtoehtoinen

Aalto University, P.O. BOX 31000, 00076 AALTO www.aalto.fi Master of Arts thesis abstract

Author Pauliina Parjanen

Title of thesis ON THE SURFACES: A look into relief printing materials and their possible uses Department Department of Art

Degree programme Art Education

Year ²⁰²¹ Number of pages ^{44 (+48)} Language ^Finnish

Abstract

This qualitative practice-based research looks at materials in relief printmaking. The research con- sists of thirty-four (34) hand carved relief blocks. The blocks are 12 cm x 14 cm in size with variable thicknesses from 1 mm to 20 mm. The used materials varied from wood species to alternative ones such as plastics, cork, and plaster. These hand-carved blocks were printed with oil-based printing ink using either a press or by hand. During the working progress, the focus was on the materials;

how they behaved, how long did the carving take and their suitability for printmaking. These notions were documented in written notes and pictures. The experiments and foundings were connected to literature on the similar subjects, as a purpose to find similarities and differences with other material studies conducted by other professionals. This study benefits both printmakers and art education- ists.

The research material consists of physical printing blocks and their prints. Via these artefacts, also known as objects, the research searched for answers to these questions: 1) how did the hand carving in the selected block materials succeed, 2) do they work for printmaking, 3) how can this study ben- efit the printmaking world and 4) could these materials work in a school environment?

In the reflection part, these researched materials and work progress were viewed from the perspec- tives of printmaking, teaching and handicraft/practice/experience.

From the outcomes of this research can be said that most of the blocks used in the research did work regarding carving and printing. Research results suggest that suitable block materials for school and beginners are aspen, linoleum, Mastercut and Pressman, among other things. This research sup- ports the development of the field of printmaking by showing the potential within relief printmaking with its vast material selection.

Keywords relief printing, material, block, print, printmaking, wood, plastic, alternative

7

Johdanto

Kiinnostus kohopainografiikkaan virisi vuonna 2013, jolloin opiskelin taidegrafiikkaa ensimmäisen kerran Limingan taidekoulussa. Innostuin tek- niikassa materiaalin yksinkertaisuudesta ja välittömyydestä sekä kuvan tekemisen nopeudesta ja suoraviivaisesta prosessista. Pidin siitä, miltä puu tun- tui käsissäni sekä talttojen luontevasta käsiteltävyydestä. Puupiirrokseen tutustuin kuitenkin varsinaisesti Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa silloisen professorin Kari Laitisen vetämillä kursseilla. Kasvanut mielenkiinto kyseiseen tekniikkaan vei minut jopa Japaniin saakka opiskelemaan taidegrafiikkaa Kyoto Seika Universityyn, missä sain vielä enemmän inspiraatiota ja opetusta kohopainoon liittyen. Ulkomaanvaihto havahdutti näkemään, kuinka eri lailla osaa tekniikoista ja materiaaleista käytettiin verrattuna Suomessa oppimiini – puhumattakaan tutustumisesta uusiin laattamateriaaleihin kuten shina -vaneriin. Vähitellen taitojen karttuessa huomasin pohtivani, mitä muita materiaaleja voisin käyttää kohopainon laattamateriaaleina itselleni tuttujen koivu- ja shina -vanereiden lisäksi.

Maisterityöni pohjautuu aikaisempaan taiteen kandidaatin työhöni, jossa käsittelin kohopainolaattojen tekemistä vaihtoehtoisin menetelmin, muun muassa laserleikkurin ja CNC-jyrsimen avulla (Parjanen, 2016). Kuitenkin kandityöni keskittyi pääasiassa puulaattojen variointiin muun muassa 3D-tu- lostamalla sekä laserleikkaamalla. Näin ollen oli luontevaa jatkaa samalla polulla vielä syventäen tietouttani eri laattamateriaalien potentiaaleista – tällä kertaa perinteisesti käsin kaivertaen itselleni uusista materiaaleista. Tarve kartoittaa laattamateriaaleja lähti havainnosta, että en löytänyt käsiini mistään kuvapankkia, katalogia tai indeksiä, johon olisi koostettu näkyviin erilaisia laattamateriaaleja ja niistä otettuja vedoksia. Toki erilaisista materiaaleista löy- tyy tietoa ja kirjoituksia erinäisistä työkirjoista ja opuksista, mutta usein kuvat kertovat enemmän ja inspiroivat tekijäänsä etenkin taidekentällä. Monen taiteilijan tekemä kehitystyö ja kokeilut aiheeseen liittyen ovat joko heillä itsellään henkilökohtaisina salaisuuksina, tai ne löytyvät vain yksittäisinä blogi- tai videomainintoina. Näin ollen tulevana taidealan ammattilaisena halusin päästä itse käytännössä kokeilemaan, mitä kaikkea voisi käsin kaivertaa, ja mitä nämä kokeet voivat antaa taidegrafiikan ja taideopetuksen ammattilaisille.

Käsin kaivertaminen perustui haluun kehittää niin omaa ammattitaitoa kuin siihen miten kohopainografiikkaa opetetaan käsityönä eri koulutusasteilla.

Keskimäärin kohopaino on grafiikan menetelmistä se, joka myös opitaan ensimmäiseksi– esimerkiksi linoleum -laattojen kaivertaminen on tuttua mo- nelle suomalaiselle koululaiselle. Opinnäytteeni tarkoituksena oli kokeilla sekä muissa lähteissä mainittuja taidegraafikkojen kokeilemia materiaaleja että itselleni täysin uusia, löydettyjä materiaaleja. Tavoitteena oli koota ja testata käytetyt laattamateriaalit yhteen selkeään ja kattavaan kokonaisuuteen, joka antaisi tietoa, ideoita tai näkökulmaa siihen, miten monella eri tavalla voidaan tehdä niin taiteellisesti kuin pedagogisesti kohopainoa. Opinnäytetyöni tavoitteena on auttaa lukijaa löytämään omiin käyttötarkoituksiinsa sopivia ja innoittavia käytännön esimerkkejä.

Aineistona käytän konkreettisesti käsin kaivertamiani laattoja, niistä otettuja vedoksia sekä havaintojani työprosessin eri vaiheista. Kokoamaani aineistoa tutkin analysoiden sekä omia prosessimuistiinpanojani että niihin liittyviä teoreettisia kirjallisuuslähteitä. Etsin vastauksia tutkimuskysymyksiin: toimi- vatko valitut laattamateriaalit ja millaista jälkeä niillä saa aikaan ja miltä tuntui niitä työstää? Miten saamani tutkimustulokset osallistuvat taidegrafiikan nykyiseen keskusteluun ja antavatko ne mitään koulumaailmaan käytettäväksi?

Tutkimukseni kohderyhmänä on taidegrafiikan alalla toimivat henkilöt sekä kohopainografiikasta kiinnostuneet harrastelijat ja ammattilaiset. Tutkimuk- seni tarjoaa tietoa ja inspiraatiota tekniikkaa opettaville henkilöille. Ehkäpä perinteisen linoleumin tilalle tai rinnalle löytyy jokin toimiva vaihtoehto.

Sisällysluettelo

Johdanto 7 Tutkimuksen teoriapohja 8 Tutkimusmenetelmä 10 Tutkimuskysymykset 11 Aineisto 13 Tutkimuksessa käytetyt materiaalit 13 Tutkimuksen työprosessista 13 Kuva-aiheen luonnista ja luonnostelusta 14 Laattojen kokoon leikkaaminen ja työstäminen pajoilla 17 Laattojen lakkaaminen ja kuvan siirtäminen laatoille 18 Laattojen kaivertaminen 19 Laattojen vedostaminen sekä puhdistaminen 20 Prosessin dokumentointi 23 Aineiston sekä työprosessin analysointi 23 Työprosessin reflektointi 23 Kuva-aiheesta 23 Laattojen kokoon leikkaamisesta ja hiomisesta 25 Laattojen lakkaamisesta 25 Laattojen kaivertamisesta 27 Laattojen vedostamisesta 29 Laattojen puhdistamisesta 29 Laatoista ja vedoksista 30 Pohdinta 33 Taidegrafiikasta 33 Käytännön tutkimisesta, käsityöläisyydestä ja kokemisesta 34 Opettajuudesta 35 Jatkotutkimusideoita 37 Loppuyhteenveto 38 Kuva- ja lähdehakemisto 40 Liitteet 44

8 9

Tutkimuksen teoriapohja

Akateemisessa tutkimuksessa päämääräksi painottuu objektiivisen, analyyttisen ja merkitysvapaan tiedon löytäminen (Anttila, 2012, s. 119). Elliot Ei- sner (2008, s. 26) jatkaa Pirkko Anttilan ajatusta täsmentämällä, että tutkimuksen tarkoituksena on myös tuoda jotain uutta lukijoilleen kuten toisen näkökulman tulkita ympäröivää maailmaa, eikä edistää vain tutkijan omaa uraa. Toki tutkimuksen tulee olla tärkeää tutkijalle itselleen, mutta sen tulisi olla sitä myös kohdeyleisölleen kuten lukijoille sekä alan toisille tutkijoille (Hannula ym., 2005, s. 152; Biggs, 2002, s. 2; Barrett, 2007, s. 4).

Tutkimus kumpuaa aina tutkijan lähtökohdista, jotka ovat kytköksissä tutkijan henkilökohtaiseen kokemusmaailmaan ja tietoon; objektiivista tietoa ei ole olemassakaan (Strati, 2003, s. 18). Tutkijana minulla on minun näkemykseni ja kokemukseni leikkaamisesta, toki ympärilläni oleva kirjallisuus joko tukee tai kyseenalaistaa omia huomioitani. Minä-lähtöisyydessä on kuitenkin solipsismin¹ vaara (Anttila, 2012, s. 126). Antonio Strati (2003, s. 18) osoittaa saman ongelman subjektiivisesta supistuneesta näkökannasta, jolloin pelkästään sen käyttäminen argumentoinnin välineenä on kyseenalaista tulkinnanvaraisuuden vuoksi. Mehän muovaamme jossain määrin tietoa itsellemme ymmärrettävään muotoon, mikä saattaa asettaa tiedon tutkijan päähänpistojen vaaraan (Polanyi, 1966, s. 77).

Olipa kokemus kuinka todellinen eikä asiasta olisi enempää tietoa saatavilla, ei se silti riitä yksistään todentamaan asiaa (Strati, 2003, s. 18). Tätä eh- käistäkseni liitän tutkimukseni aiheen ympärillä olevaan kirjallisuuteen joka tukee tai kyseenalaistaa omia huomioitani. Oman positioni tuon esille valit- semalla tutkimukselle sopivimman menetelmällisen näkökulman (Anttila, 2012, s. 126). Esimerkiksi subjektiivinen kokemus on se, onko kaivertamani painolaatta ja sen kuva-aihio jostakusta miellyttävä; se mistä minä pidän ei ole universaali totuus, joten lukijan tulee olla kriittinen.

Yleisen määritelmän mukaan taidegrafiikka on käsillä tehtävä käytännön aktiviteetti, jossa tekijät ilmaisevat itseään käyttämällä laaja-alaisesti mate- riaaleja ja välineitä (Fishpool, 2009, s. 16). Se on muodostunut teknologisten kehitysaskeleiden ja luontaisen poikkitieteellisen toiminnan kautta, kun taiteilijat ovat hyödyntäneet materiaaleja ja prosesseja ennakkoluulottomasti töissään (Catanese & Geary, 2012, s. 10). Tästä johtuen taidegrafiikassa on myös olennaista tiedostaa, mikä kaikki on jo edeltänyt nykyaikaisten kirjoittajien luomia määritelmiä ja tietoja, joten viittaan opinnäytteessäni myös John ja Tim Rossin ja Clare Romanon julkaisemaan teokseen The Complete Printmaker (1972). Puupiirroksen kohdalla edeltäneiden sukupolvien tie- totaidon tutkiminen ja jatkokehittäminen muun muassa muuttuvien teknisten ja materiaalisten oivallusten osalta näkyy esimerkiksi Kari Laitisen ym.

(1999) teoksessa. Tämä Laitisen ym. (1999) teos on kehittänyt edelleen esimerkiksi Vilho Askolan, Erkki Hervon ja Tuulikki Pietilän Puupiirros (1982) teosta. Alan muuttuvat tiedot ja uudet teokset edellyttävät lukijalta kriittisyyttä suhteessa ohjeisiin ja työtapoihin, sillä työskentelytapoja on melkeinpä yhtä paljon kuin on tekijöitäkin.

Mielestäni taidegrafiikka on itsessään hyvin käytännönläheinen ja käsityöläisperusteinen maailma, jossa materiaaleilla on suuri painoarvo (ks. Groth, 2017, s. 21). Tämä näkyy jo itsessään taidegrafiikan kirjallisista teoksista, joissa keskitytään esimerkiksi puupiirroksessa käytettäviin materiaaleihin ja välineisiin käsityöläisen näkökulmasta - mitä tulisi käyttää ja miten (ks. Laitinen ym., 1999; Askola ym., 1982). Koen, että materiaalisuus näkyy tek- niikoissa myös laattamateriaalien laajuudessa sekä siinä, että kaikissa tekniikoissa joko tehdään miltei kaikki käsin tai asioita hahmotetaan käsien kau- tta. Materiaaleja tunnustellaan, kokeillaan ja niistä innostutaan. Kokemukseni mukaan taidegraafikko usein miettii kiinnostavan materiaalin kohdalla voisiko sitä käyttää miten hänen hallitsemissaan tekniikoissa – voisiko löydettyä materiaalia työstää ja minkälaista jälkeä sillä saisi aikaiseksi. Kyseessä voi myös painomateriaalin lisäksi olla se pinta, jolle työ painetaan, tai se tekotapa, jolla teos tuotetaan painopintaan. Toisin sanoen materiaalisuus voi parhaimmillaan kattaa koko prosessin alusta loppuun ja ruokkia taiteentekijän luontaista kokeilunhalua, kun valitusta materiaalista johtuvat yllätykset ja sattumat voivat johdattaa aivan uusien oivallusten äärelle. Tämä käsillä tekemisen uteliaisuus on tullut osaksi myös minua, sillä innostun herkästi kokeilemaan uusia materiaaleja ja olen kiinnostunut kuulemaan millä kaikilla tavoilla niistä pystyy tuottamaan vedoksia. Minulle materiaalisuus on fyysinen läheisyys erilaisten pintastruktuurien, aistituntemusten ja kappaleiden fyysisten ulottuvuuksien kuten painovaihtelujen kanssa. Puu mate- riaalina tuo omanlaisiaan kokemuksia sitä koskettaessa ja tuo minut tekijänä lähemmäksi luontoa. Koen, että materiaali on fyysinen käsinkosketeltava olento, jonka kanssa kommunikoimiseen ei tarvitse sanoja. Vastaavaa näkemystä jakaa esimerkiksi Camilla Groth (2017, s. 68) jonka mielestä aistimme keskustelevat materiaalien kanssa. Jotta voin jakaa omia kokemuksiani materiaaleista täytyy minun sanoittaa kokemukseni sekä tuoda löydökseni julki, jotta joku toinen samoista asioista kiinnostunut pääsisi osaksi löydöstäni. Taidegrafiikassa muutenkin materiaalitietoutta jaetaan sanallisesti sekä kentällä olevat ihmiset ovat alati kiinnostuneita kerryttämään tietojaan esimerkiksi laattavaihtoehdoista. Yleisesti voisi mielestäni ajatella, että taidegraafikot mu- odostavat kokeilunhaluisen yhteisön, jossa kiinnostuksen pääpainona ovat materiaalit, niiden työstäminen sekä vedostaminen.

Puupiirros, puukaiverrus, kollagrafia, linoleikkaus, leimasimet, kirjasinpaino, hierrevedokset (frottaasi²) ja sapluunat ovat esimerkkejä erilaisista kohopaino- tyypeistä. Kaikki edellä mainitut kuvansiirtotekniikat perustuvat painovärin levittämiseen kuvalaatalla koholla oleville alueille. Telaaminen, nahkatam- ponilla hiertäminen ja roiskiminen ovat tapoja levittää väriä erinäisille kohopinnoille. Värin levittäminen telaamalla on kuitenkin yleisesti käytetyin tapa (Fishpool, 2009, s. 111; Laitinen ym., 1999, s. 37). Tässä tutkimuksessani teen laatat puupiirroskaivertimilla käsin leikaten sekä käytän telaa värin levittämiseen laatalle.

1 ”minä”-näkökulman ensisijaisuus; esimerkiksi ainoastaan tutkijan mielipiteellä on merkitystä 2 eli kuvan hiertäminen (Bonnell & Mumberson, 2008, s. 89); Laitinen ym., 1999, s. 147

Kohopainografiikassa puu on pääasiallisin laattamateriaali. Kotimaisista puulajeista tavallisimmin on käytössä koivua ja leppää (Askola ym., 1982, s. 26).

Näihin eniten käytettäviin laattamateriaaleihin Kari Laitinen ym. (1999, s. 42) lisää vielä rimalevyt, laudat ja mäntyvanerit, sillä mänty ja kuusi ovat hyviä valintoja haluttaessa tehostaa puunsyiden antamaa vaikutusta Askolan ym. (1982, s. 26) mukaan. Käytettävät puiset laatat voivat olla joko viiluista koottuja vanerilevyjä tai kokopuisia lankkuja. Pääasia on, että kappale on pitkittäissuuntaan sahattu materiaali (Laitinen ym., 1999, s. 38). Työstettävää puumateriaalia valittaessa on hyvä huomioida niiden hyvä varastointi, jotta ne eivät halkea eivätkä käyristy kosteus- sekä lämpövaihteluiden vuoksi (Hayward, 2008, s. 39). Samalla tulee tiedostaa puulajin rakenne, kovuus ja piirteet, mitkä Laitinen ym. (1999, s. 42) tuo esille. Niillä on merkitystä laatan leikkaus-, työstö-, ja vedostusominaisuuksiin.

Kattavampaa ja tarkempaa tietoa itse kohopainon kuten puupiirtämisen ja linoleikkaamisen osalta löytyy oppaista ja teoksista³, joissa tarkastellaan tekemistä, sen lainalaisuuksia, laattoja, tarvikkeita ja vedostamista. Muun muassa Kari Laitinen on kirjoittanut yhdessä Antti Tantun ja Tuula Moilasen kanssa teoksen Puupiirroksen taito: Öljyväripuupiirros ja japanilainen vesiväripuupiirros (1999), missä he avaavat puukaiverrukseen liittyviä teknisiä ja ilmaisullisia käsityksiä, asenteita ja ajattelutapoja. Heidän määritelmänsä mukaan kohopaino tarkoittaa tekniikkaa, missä kuvalaatan koholla oleva pinta muodostaa vedostuvan kuva; alueet, joiden ei halua vedostuvan leikataan pois. Kuva siis tuotetaan laatalle leikkaamalla tai muulla tavoin poistamalla siitä kohdat, joita ei halua teokseen mukaan (vrt. Askola ym., 1982, s. 11). Samaan määrittelyyn ovat päätyneet Mandy Bonnell ja Stephen Mumber- son (2008, s. 14), jotka Laitisen ym. tavoin jatkavat teknisten yksityiskohtien avaamista vedostuksesta, missä painoväri telataan laatan pinnalle, jonka jälkeen paperi jolle kuva vedostetaan, asetetaan päälle tuottamaan teos joko käsin tai koneellisesti painamalla. (vrt. Ross ym., 1972, s. 1; vrt. Laitinen ym., 1999, s. 37–38.)

Koska kandityössäni olen käsitellyt taidegrafiikan historiaa ja käytäntöä puupiirroksen osalta, en katso tarpeelliseksi keskittyä niihin nyt (Parjanen, 2016, s. 17–23). Sivuan vain joitain asioita pintapuolisesti silloin, kun se on tarpeellista. Puupiirroksen historiasta voi tarkemmin lukea muun muassa Heikki Malmeen artikkelista, joka löytyy Laitinen ym. (1999, s. 17–33) teoksesta.

3 Askola ym., 1982; Hayward, 2008; Laitinen ym., 1999; Ross ym., 1972

Havainnekuva kohopainolaatan profiilista.

10 11

Tutkimusmenetelmä

Opinnäytteeni tutkimus käyttää käytäntöön perustuvaa tutkimusta (practice-based research). Tarkoituksenani tutkimuksessa on kartoittaa taidegrafiikas- sa kohopainossa laattamateriaalien (vanhojen ja uusien) käyttöä ja mahdollisia sovellutuksia. Käytäntöön perustuva tutkimus on tutkimusmenetelmä, jossa tarkoituksena on löytää uutta tietoa osittain itse käytännöllä ja siitä saatavilla lopputuloksilla (Candy, 2006, s. 1–3). Taidegrafiikassa tutkittava käytäntö voisi muun muassa olla painolaatan valmistusprosessi ja tutkittava lopputulos siitä otetut vedokset, mitkä molemmat kuuluvat lähtemättömästi osaksi grafiikanteon käytännön viitekehystä. Käsityöläisenä työtavaksi valikoitui käsin kaivertaminen, koska halusin harjoittaa omaa leikkaamistaitoani todetakseni miten taidokkaasti osaisin nykyään leikata laattoja. Tämä henkilökohtainen mielenkiinto tutkimusta kohtaan on Janis Jefferiesin (2012, s.

40) mukaan yleinen piirre käytäntöön perustuvassa tutkimuksessa, mikä vie tutkimusprosessia eteenpäin (vrt. Hannula ym., 2005, s. 78). Linda Candy (2006, s. 3) myös tuo esille, että nimenomaan kuvataiteessa pääpaino usein on luomisprosessissa ja siitä valmistuneessa työssä, jolloin siitä syntyneet artefaktit eli objektit ovat olennainen osa ymmärryksen muodostamisessa tutkittavasta käytännöstä (vrt. Anttila, 2012, s. 122). Opinnäytteessä olen näin ollen kuvannut havainnot tekemisen prosessista sekä lopputuloksista fyysisten objektien kautta. Candyn (2006, s. 3) mukaan onkin olennaista huomioida, että mikäli tutkimuksessa luotu artefakti toimii tiedon saamisen perustana, on tutkimus tällöin käytäntöön perustuvaa⁴. Candy (2006, s.

3) esittääkin, että nämä artefaktit voivat olla esimerkiksi kuvia, musiikkia ja malleja. Tätä ajatusta jatkaa Maarit Mäkelä (2005, s. 1) esittäessään, että artefakti voi olla tiedon keräämisen ja taltioinnin tapa, jolloin sitä voidaan käyttää vastauksena tutkimuskysymyksiin sekä argumenttina käsiteltäviin aiheisiin. Tässä tutkimuksessa tekemäni laatat ja niistä saadut vedokset asetan tällaisten artefaktien asemaan, sillä niiden kautta pyrin saamaan vastauksia tutkimiini kysymyksiin. Artefaktit ovat keskeisiä tutkimuksessani sekä lopputuloksina että oivaltamisen näkökulmasta (Scrivener & Chapman, 2004, s.

10). Näitä tekemiäni havaintoja sekä havainnekuvia lukija voi käyttää oman työskentelynsä inspiraationa ja itselleen sopivien materiaalien valitsemiseksi.

Anttilan (2012, s. 117) mukaan tavoite ja mitattavissa oleva tieto artefaktien sisältä voidaan tuoda esille sanallisin ja tilastollisin menetelmin. Hänen mukaansa artefaktin eli objektin tulkinnallisia tuntomerkkejä voidaan kuvailla kvalitatiivisen tulkinnallisen kuvailun metodein, johon voidaan liittää myös artefaktin herättämät psykologiset vaikutukset sekä merkitykset (Anttila, 2012, s. 118). Michael Biggs (2000, s. 5) kuitenkin toteaa, että olisi hyvä osoittaa kontekstin vaikutusta objektin luettavuuteen (vrt. Mäkelä, 2005, s. 3). Sillä artefakti yksinään ei edistä tietoa, vaan se tarvitsee tuekseen sanoja, jotka kuvaavat miten kyseinen objekti luo ymmärrystä ja vastauksia tutkimusaiheeseen (Biggs, 2002, s. 6). Mäkelä (2005, s. 2) kuitenkin huomauttaa, että tieto voi myös asua artefaktissa itsessään: sen muodoissa ja materiaaleissa, vaikka osa tiedosta onkin itse valmistamisen prosesseissa (vrt. Jones, 2006, s. 228). Artefaktin voisi nähdä olevan olemassa osoittaakseen, että jokin on mahdollista (Scrivener & Chapman, 2004, s. 11). Stephen Scrivener (2002, s. 10) esittääkin, että mikäli taidetyö, tässä tapauksessa artefakti, kommunikoi uutta tietoa, sen täytyisi sekä viestittää väitettyä tietoa, että antaa väitteen tiedolle oikeutuksen. Kuitenkin Timothy Jonesin (2006, s. 233) mielestä on epäselvää, miten taiteellinen objekti itsessään voisi sisältää teesin tai väit- teen, vaikka se sisältäisikin uutta tietoa. Tutkimuksessa laattani kuitenkin toimivat enemmän raportoituina todisteina, vaikka ne itsessäänkin välittävät taidegrafiikan alalla toimiville tietoa materiaalista. Kuitenkaan laattani eivät pyri olemaan ruumiillistumia tutkimuskysymykselle vaan niihin vastauksia tuovia kokeiluita, joita sanoitan tutkimuksenteon kontekstissa (Biggs, 2002, s. 2; Mäkelä, 2005, s. 3).

Toisaalta Mika Hannula ym. (2003, s. 31) mukaan kokemus voisi olla vain virtausta missä ei tarvitsisi sen määrittää tai erottaa kokijaa objektista, jota tämä havainnoi. Minun tutkimukseni ei kuitenkaan ole luovaa tajunnanvirtaa vaan haluan nimenomaan keskittyä tekemiini objekteihin omasta per- soonastani erotettuina. Toki, artefaktin luoja voidaan myös asettaa tutkimuksen alaiseksi, mutta tässä tutkimuksessa haluan pitää huomion tekemissä laatoissani enkä itsessäni, vaikka minulla onkin tekijänä omat aikeeni sekä merkityspohjaiset tavoitteeni (Anttila, 2012, s. 118). Tapani sanoittaa havain- toni ja ajatukseni tutkituista materiaaleista on kuitenkin subjektiivinen näkökulma, sillä tulkitsen objekteja valitsemastani kontekstista käsin (Mäkelä, 2005, s. 3; Polanyi, 1966, s. 68). Sanoissani siis näkyy omat mieltymykseni sekä henkilökohtaisista lähtökohdista kumpuava arvottaminen. Tämä on kuitenkin vääjäämätöntä, koska vain tekijä voi aistisena ja kehollisena olentona tuntea ja kokea tekemänsä asian – tämä kokemus on kuitenkin sanoitet- tavissa (Varto, 2017, s. 105–106; Anttila, 2013, s. 36). Artefakteista saatava tieto saadaan esille analysoimalla tai reflektoimalla jo tiedossa olevaa tietoa ja vielä tiedostettavaa tietoa niistä (Scrivener & Chapman, 2004, s. 11). Tämä reflektiivisen tietoisuuden taso saavutetaan Eeva Anttilan (2013, s. 51) mukaan ottamalla etäisyyttä tekemäänsä tai nostamalla työskentelynsä ja kokemuksensa materiaalista itselle tietoiseksi tapahtumaksi.

Artefaktien eli laattojen lisäksi minulla on muistiinpanoni, joiden avulla pyrin sanallistamaan tekemiäni huomioita. Täten sain otetta tekemisestäni sekä kirjattua ylös olennaisia asioita kuten tuntemuksiani, jotka muuten olisivat voineet jäädä huomiotta (Jefferies, 2012, s. 46). Sillä aistini eivät kykene itsessään taltioimaan kokonaista ja täydellistä kuvaa havaintoni kohteesta (Cahnmann-Taylor & Siegesmund, 2008, s. 232). Tutkimukseni havainnointi oli strukturoimatonta, sillä tallensin havaintojani muistiin erilaisilla tavoilla joita jäsentelin jälkikäteen (Anttila, 2000, s. 219). Kirjaamisistani lukuisista havainnoista huolimatta havainnoin kuitenkin valikoivasti enkä välttämättä huomannut kaikkea (Eskola & Suoranta, 1998, s. 103).

Tutkimuksessa on osuuksia, jotka voisi rinnastaa tai ovat yhtenäisiä taiteellisen tutkimuksen kanssa. Tutkimuksessani on havaittavissa taiteellisia pros- esseja kuten työn tekijä, tehdyt tekniset lopputulokset eli artefaktit, sekä prosessiin käytetyt materiaalit, välineet että tekniikat (Anttila, 2012, s. 117).

Juha Varto (2017, s. 14) tuo esille samaisen huomion tutkimustapojen samankaltaisuudesta, kun käytännön tekninen hallinta kulkee yhdessä taiteellis- ten tavoitteiden kanssa niihin myös sitoutuneena. Tutkimukseni lähtökohta on enemmän itse artefakteissa, eikä laajemmin praktiikassa. Tutkimuksen ytimessä oleva kokeilu luo yhteyden taiteelliseen tutkimukseen sekä se, että tutkimukseni on reflektoivaa ja itsekriittistä (Hannula ym., 2005, s. 20).

Toisaalta Varto (2017, s. 13) toteaa, että toiminta sekä käytäntö itsessään on edellytys tutkimukselle, oli se sitten taiteellista tai ei. Kaikki tutkimus pohjautuu käytännön harjoitteille, joita on tehty ennen niiden kriittistä ja johdonmukaista tarkastelua (Varto, 2017, s. 13).

4 vrt. käytännön johdattelema tutkimus (practice-led): Candy, 2006, s. 3

Toisaalta osittain aistituntemuksien⁵ kautta ”näppituntumana” kerätty tieto oivalluksina ja kokemuksina, kertoo tutkimuksen olleen kokemuksellista (Anttila, 2012, s. 124–125; Anttila, 2000, s. 59). Tietoisessa tarkastelussa keholliset aistimukset ja tuntemukset muuttuvat tajunnan sisällöksi eli tiedoksi (Anttila, 2013, s. 33). Groth (2017, s. 25) esittääkin tähän liittyen kehollisen tietoisuuden (embodied cognition⁶), johon sisältyy tekemisen kautta saatu tietäminen (knowing-in-action), aistiminen ja materiaalin kautta tekeminen (vrt. Schön, 1983, s. 50, 147). Jonesin (2006, s. 277) mielestä tekemisen kautta saatu tieto ehdottaa, että käytännön tekeminen olisi itsessään älyllistä. Kuitenkin tällainen kehollinen tietoisuus on hiljaista ja epäsuorasti il- menevää (Anttila, 2000, s. 58; Groth, 2017, s. 6). Hiljainen tieto (tacit knowledge) viittaa Peter Dormerin (1934, s. 14) mukaan tietoon, jonka on saanut kokemuksen kautta. Hanna Vilkka (2005, s. 120–121) lisää, että kokemuksen lisäksi hiljaista tietoa on voitu saada aistimalla tai tekemällä käytännöllistä taitoa⁷. Kuitenkin on huomioitava, että tähän tiedon tyyppiin vaikuttaa aina tekijän oma asema, aikaisemmat kokemukset kuin myös kulttuurinen ja sosiaalinen tausta (Staff, 2012, s. 57). Pia Staffin (2012, s. 58) mukaan tämä kokemuksesta saatu tieto joskus tiivistyy visuaaliseksi ja materiaaliseksi tulkinnaksi eli artefaktiksi.

Tutkimukseni kuuluu laadullisen eli kvalitatiivisen tutkimuksen piiriin, sillä tutkimuksessani on aineistolähtöinen analyysi, jossa pyrin tulkitsemaan empiiriset havaintoni teorian kautta eli esimerkiksi liittämään havaintoni osaksi toisessa tutkimuksessa ilmennyttä samanlaisuutta esimerkiksi kokemus- ta laattojen kovuudesta (Eskola & Suoranta, 1998, s. 19, 243). Jari Eskolan ja Juha Suorannan (1998, s. 19–20) mainitsemassa laadullisessa analyysissa tutkijan kuuluisikin yllättyä tai oppia tutkimuksen aikana, sillä tutkimuksessa ei ole ennakkoon luotuja oletuksia tai lopputuloksia (vrt. Barrett, 2007, s.

3). Tätä oppimista tapahtui jo materiaaleja työstäessäni ja tietoni kasvoi sitä mukaa mitä enemmän luin niihin liittyen. Laadulliseksi tutkimukseni tekee myös sen subjektiivisuus sekä oman pohdintani määrä (Vilkka, 2005, s. 50–51; Hannula ym., 2003, s. 85).

Tutkimuksessa olen systemaattisesti kaivertanut laatat sekä vedostanut ne. Leikkaamisen aikana otin aikaa paljonko kukin laatta vie aikaa leikata. Kir- jasin myös ylös keskenään vertailtavia eroavaisuuksia ja samankaltaisuuksia. Vertasin myös omaa käytännön työskentelyn kokemuksiani toisten kirjaili- joiden huomioihin - olivatko havainnot yhteneväisiä vaiko eivät.

Tutkimuskysymykset

Tutkimuksen tavoitteena on vastata seuraaviin kysymyksiin: 1) miten valittujen laattamateriaalien työstäminen käsin kaivertaen sujui ja onnistui, 2) soveltuivatko materiaalit tämän tyyppiseen työstämiseen, 3) miten tämä tutkimus voi hyödyntää taidegrafiikasta käytävää keskustelua ja 4) voidaanko niitä hyödyntää koulumaailmassa?

Opinnäytteen tarkoituksena oli kartoittaa kohopainografiikan mahdollisuuksia tekemällä monesta erilaisesta materiaalista laattoja käsin kaivertaen.

Tekemäni laattanäytteet osoittavat materiaalien toimivuuden ja selvittävät niiden soveltuvuutta tässä tekniikassa. Näitä huomioita rinnastan sekä ko- hopainografiikan, puualan että muovialan työkirjoihin sekä teoksiin, joissa materiaaleja on käsitelty.

Tutkimuskysymysten laadintaa ohjasi käytännön kysymys ’Toimiiko se?’ (Dormer, 1934, s. 18). Koska tutkimukseni on käytäntöön perustuva, kysymyk- sien on oltava käytännön kautta vastattavissa sekä vastausten tulee heijastua/profiloitua käytäntöön.

5 ks. aistimuksesta tiedon saamiseksi sekä aistimisesta Anttila, 2013, s. 32, 38 6 vrt. lihaksi tullut tietäminen (embodiment): Varto, 2017, s. 70

7 vrt. sydämen intelligenssi: Graae, 1993, s. 53

13

Aineisto

Tutkimuksessa käytetyt materiaalit

Opinnäytetyöni aineisto koostuu sekä valokuvista että skannatuista näytekuvista, joissa näkyy sekä käyttämäni laattamateriaalit että niistä vedostettu tutkimuskuva. Luotujen näytteiden tarkoituksena on tutkia eteenpäin mahdollisuuksia työstää kyseistä mediumia, samalla kuitenkin kehittäen tait- eentekijän itseluottamusta ja kädentaitoja. Anne Haywardin mukaan (2008, s.61) näytteet ja kokeilut ovat hyvä pohja tulevaisuuden työskentelylle ja tekemiselle. Olen samalla kannalla Haywardin kanssa, minkä vuoksi lähestyin valitsemiani materiaaleja myös omien ammatillisten taitojeni kehittämis- en kannalta.

Kaikki kaivertamani laatat olivat kooltaan 12 x 14 cm, ja niiden paksuus vaihteli 1 mm-20 mm välillä. Optimoiduin vähimmäispaksuus laatoissa olisi ollut kolmesta millimetristä eteenpäin ihan leikattavuuden mielekkyyden kannalta. Materiaalien maksimipaksuus oli kaksi senttimetriä prässin määrit- täessä rajoitteet. Koska laatat olivat jonkin verran erilaisia, jouduin vedostamaan ne osin eri tavoilla. Hauraat, prässille mahdollisesti haitalliset tai liian käyrät laatat vedostin käsin siihen sopivalle paperilaadulle. Loput laatat vedostin taidegrafiikan pajan 1950-luvun Showcard -prässillä, jota nimitän tut- kimuksessa tästä eteenpäin Sofadiksi prässille annetun pajalempinimen vuoksi. Paperien ja vedostustavan eroavuus ei sulje pois mitään tutkimuksesta, sillä tarkoitus ei ollut verrata laattoja toisiinsa taiteellisilta ansioiltaan, vaan tarkastella niitä kohopainon viitekehyksessä.

Muistiinpanomerkintäni on kirjattu osittain leikkaamisen jälkeen ja osa on siinä hetkessä syntyneitä havaintoja. Joistakin laatoista en välittömästi kir- jannut ajatuksiani ylös, jolloin tämä viivästymä saattaa aiheuttaa tiedon mahdollista muuttumista.

Tutkimuksen työprosessista

Tutkimusprosessi oli usean työvaiheen kautta toteutunut tapahtuma. Pääpiirteittäin tämä monivaiheinen prosessi sisältää kuvan suunnittelun, laattojen kokoon leikkaamisen, kuvan kaivertamisen käsin laattoihin ja niiden vedostamisen paperille. Työstöön kuuluu osaksi laattojen hionta, lakkaaminen sekä vedostukseen liittyvät toimenpiteet paperien valmistelusta työpisteen preparointiin. Havainnoin laattoja työstämisen aikana sekä sen jälkeen.

Sekä ajallisesti, taloudellisesti kuin kulttuurikohtaisestikin pystyin kokoamaan vain tietyn määrän materiaaleja tutkimukseeni. En valitettavasti voinut sisällyttää tutkimukseeni kaikkia minua kiinnostavia materiaaleja, mutta pyrin mainitsemaan joistakin ulkopuolelle jääneistä materiaaleista sekä pohdin- noissani että osana jotain toista käsittelemääni materiaalia. Haaliessani ja työstäessäni laattoja etsin niistä tietoa niin pelkkänä työstömateriaalina kuin toisten tekijöidenkin jo kokeilemina versioina: miten niitä on käytetty ja mitkä olivat muiden tekijöiden kokemukset. Materiaalien koonti tapahtui noin kahden viikon aikana, jolloin tutkin omia varastojani ja kävin kyselemässä materiaaleja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun taidegrafiikan pajalta sekä arkkitehtien puupajalta. Sain myös näiden tahojen ulkopuolelta tutkimuksessa käyttämäni rakennuskipsilevyn opettajatut- tavaltani. Muista vaihtoehtoisista laattamateriaaleista sain ilmaispaloina korkkilevyn, bulletin boardin, kumimaton sekä pvc muovimaton Helsingin Mattotyö ja -myynti Oy:stä.

Tutkimuksen työprosessi luvussa tulen esittelemään työskentelyni kulun kuva-aiheen luonnista itse valmiiden laattojen vedostamiseen. Kuvaan proses- sin kronologisessa järjestyksessä aloittamalla ensin laatoille päätyneen kuvan tekemisestä. Tämän jälkeen kuvaan laattojen työstämisen, johon kuuluu kokoon leikkaaminen, hiominen, lakkaaminen sekä kuvan siirtäminen laatoille. Tämän jälkeen kerron laattojen kaivertamisesta sekä niiden vedostamis- esta että puhdistamisesta. Jokaisesta vaiheesta tein itselleni muistiinpanoja sekä otin kuvia työstön eri vaiheista.

14 15

Kuva-aiheen luonnista ja luonnostelusta

Taidegrafiikassa itseäni on kiinnostanut mustavalkoiset työt, joissa on yksityiskohtaista viivoitusta. Omassa työskentelyssäni olen usein tehnyt vain mustavalkoisia töitä ja keskittynyt enemmän viivojen luonteeseen ja ilmeikkyyteen. Teokseni ovat usein esittäviä töitä, joissa ilmenee joko eläin- tai ihmishahmoja. Tutkimuksessani käyttämäni kuva-aihe poikkeaa omista kuva-aiheistani, ollen abstraktimpi. Se on luotu myös ainoastaan tutkimuksen tavoitteiden pohjalta, eikä sen tarkoitus ollut olla taiteena nähtävä kuva eikä olla esteettisesti miellyttävä. Toki kuvaa luonnosteltaessa otin erinäisiä asioi- ta huomioon, kuten sen, miten laattojen määrittämä koko vaikutti työn luonnostelussa (Askola ym., 1982, s. 28). Itse luonnostelu tapahtui piirtämällä haluamiani kuvallisia elementtejä pallojen muodoissa. Nämä luonnokset tein kalvolle, jotta pystyin piirtämään haluamiani muotoja kalvon lävitse.

Yhdisteltyäni kalvoja jonkin aikaa sain lopulta toimivat kolme palloa tehtyä. Nämä valitut kuvat lopulta yhdistin yhdeksi kuvaksi.

Laatoissa esiintyvä kuva on tehty materiaalien toimivuuden kartoittamista varten. Se helpottaa arviointia ja sen kautta saa vastauksen tutkimuskysymyk- seen, kuinka hyvin materiaalia pystyy työstämään; toimiiko se, ja onko kuvaa mahdollista leikata. Artefakteissa käytettyä kuvaa ei ole luotu katsottavaksi taiteen näkökulmasta, kuva toimii ainoastaan tiedon välittäjänä. Mustan värin käyttäminen vedostuksissa mahdollistaa paremman ja yksityiskohtaisem- man näkyvyyden vedospaperista kontrastinsa vuoksi. Lopulliset painopaperit valitsit taidegrafiikan pajamestarin avustuksella sopimaan käyttämiini vedostustapoihin. Näitä valintoja kuvaan yksityiskohtaisemmin vedostamisen prosessiluvussa.

Laatimani kuvan ideana oli se, että siihen sisältyvät tietyt kuvalliset elementit, jotka ovat tyypillisiä kohopainossa; ympyrät, kaarteet, paksut- sekä ohuet viivat, terävät kulmat, ristikkäiset viivat, häivytys, orgaaninen viiva sekä laaja tasainen väri alue, että laaja valkoinen alue. Noudatin Jackie Newellin ja Dee Whittingtonin (2006, s. 51) esiintuomaa huomiota siitä, miten eri pituisilla ja levyisillä linjoilla voidaan luoda sävyvaihteluita samaan kuvaan, joka on ensiarvoisen tärkeää silloin kun kuva vedostetaan vain yhdellä värillä. Näin laatat tulee testattua mahdollisimman laajasti ja niistä pystyy tuolloin arvioimaan niiden käyttöpotentiaalia painomateriaalina. Kuva-aiheen kautta pystyy hyvin näkemään, miten materiaali käyttäytyy kuvan eri alueilla, eli miten ohuet viivat tai kaarevat muodot käytännössä leikkaantuvat ja vedostuvat, minkälaista jälkeä yleisesti syntyy laatan pinnalle sitä työstettäessä ja millä tarkkuudella työn jälki toisintuu. Materiaalien väliset muutokset ovat helposti nähtävissä yhtenäisen kuvan käytön avulla. Kuvaelementtien kar- toittamisen jälkeen yhdistelin niitä kunnes sain luotua lopullisen kuvan, jonka siirsin laatoille kalkkeeripaperien⁸ avulla.

8 käytössä oli sekä Pelikanin sininen kalkkeeripaperi että Japanista tilattu punainen kalkkeeripaperi Microsoft Paintilla tehty havainnekuva tarvittavista kuvaelementeistä.

Pallokuvion luonnoksia tehtynä kalvoille.

Valitut kolme kalvoa joista tein lopullisen kuvan.

16 17

Laattojen kokoon leikkaaminen ja työstäminen pajoilla

Sekä puupajalta kuin kodistani saamani puukappaleet leikattiin haluttuun kokoon puupajalla pajamestarin avustuksella. Ensin pajan puulankuista leikattiin katkaisusahalla pajamestarin arvioima työstettävä koko. Tämän jälkeen puulankkuihin ja -paloihin sahattiin vannesahalla (1.) suora reuna sivulle sekä alapuolelle, mikäli materiaali sitä kaipasi. Jotkut materiaalit sahattiin kahtia vannesahalla niiden ollessa liian paksuja. Tämän jälkeen niistä suoristettiin tasaiseksi sekä palan alapuoli että toinen sivu oikohöylällä (2.), jolloin työstäminen tasohöylällä⁹ (3.) onnistuu seuraavaksi. Tämän oikai- semisen tarkoitus on muodostaa kappaleeseen tasopinta, sillä puukappaleet eivät ole sellaisenaan tasaisia kuivuttuaan (Koponen, 1989, s. 30).

Tasohöylällä tasattiin palojen toinen puoli ja palat saatiin höylättyä sopivan paksuisiksi eli maksimissaan 2 cm kokoisiksi. Laatat toisin sanoen mitallis- tettiin haluttuun paksuuteen (Koponen, 1989, s. 32). Höyläämisen jälkeen työstetyt palat leikattiin toivomaani lopulliseen 12 cm x 14 cm kokoon tark- istuspyörösahalla (4.) (ks. Koponen, 1989, s. 34–35). Samalla sahalla leikattiin kokoamani vanerit, lastulevyt sekä MDF-levy niiden ollessa jo valmiiksi halutussa paksuudessa ja tasaisuudessa. Setripuun osalta sen ollessa alun perin vanha puupiirroslaatta, siitä poistetiin tasohöylällä vanha kuva, jonka jälkeen se hiottiin ja sahattiin oikeaan kokoon.

Sahaamisen jälkeen siistin käsin hioen ja sormin nyppien leikattujen laattojen reunoja. Tasohöylä taas aiheutti monien puulaattojen pinnalle uurremai- sia jälkiä, joita pyrin poistamaan sekä tasoittamaan epäkeskohiomakoneella 120 ja 140 karkeusasteen hiomapapereilla¹⁰ (5.). Hioin laatan puun syiden mukaisesti, jolloin laattojen pintatekstuuri säilyi ehjänä (Laitinen ym., 1999, s. 104).

Valmiisiin puulaattoihin poltin lopuksi kolvilla materiaalin nimen helpottamaan tunnistamista prosessin aikana koska osa laatoista näytti suhteellis- en samoilta, enkä voinut aina tarkasti erottaa niitä toisistaan ja tunnistaa. Vaihtoehtoisiin laattoihin kirjoitin materiaalien nimet permanenttitussilla.

Merkinnät siis tukivat muistiani prosessin aikana, sekä ovat hyödyksi laattoja katsoville.

Muiden laattamateriaalien kokoon leikkaamisen tein käsin viivoitinta ja mattoveistä käyttäen taidegrafiikan pajalla. Suurin osa materiaaleista oli helppo leikata parilla vedolla kokoon, mutta jotkut kuten kaiverrusmuovi (engraving plastic) vaati voimaa ja monta leikkauskertaa.

9 ks. tasohiomakone Laitinen ym., 1999, s. 69

10 tarkemmin hiomapaperien luokituksista ks. Koponen, 1993, s. 56 1. VANNESAHA

2. OIKOHÖYLÄ

3. TASOHÖYLÄ

4. TARKISTUSPYÖRÖSAHA

5. EPÄKESKOHIOMAKONEEN HIOMAPAPERIT

18 19

Laattojen lakkaaminen ja kuvan siirtäminen laatoille

Tutkimuksessani käyttämäni vesiohenteinen kalustelakka¹¹ on veteen laimennettua (1:3) ja siihen on lisättynä mustetta¹² tummentamaan lakkaa, mikä helpottaa laattaa leikattaessa näkyvyyttä: taltan leikkausjälki erottuu paremmin ja työskentelyn etenemistä on helpompi seurata (Laitinen ym., 1999, s.

104; Askola ym., 1982, s. 34). Lakkasin kaikki puulaatat sekä huokoiset muut materiaalit kuten korkit, aaltopahvin, konepahvin sekä passerpartout-pah- vin eli paspiksen.

Lakkaa levitin ohuen tasaisen kerroksen laatan molemmille puolille, jotta laatta kostuisi tasaisesti. Tämä ennaltaehkäisee ja vähentää materiaalin mah- dollista käyristymistä kosteudesta. Ohut kerros lakkaa helpottaa myös leikkaamista verrattuna paksuun lakkakerrokseen mikä vaikeuttaa veitsen kulkua sekä tylsyttää teriä nopeammin (Laitinen ym., 1999, s. 104). Laitisen ym. (1999, s. 104) mukaan paksu kerros saattaa myös halkeilla materiaalin pin- nalla tai luoda laatalle muovimaisen kalvon, jolloin laatan pintastruktuuri ei näy vedoksessa. Tämän vuoksi käytin ohutta lakkakerrosta. Lakkauksen lisähyötynä on materiaalin pinnan tukevoittaminen, jolloin leikatessa puu repeilee vähemmän eikä tikkuja irtoa yhtä paljon. Lakka kyllästää puulaatan pinnan ja sitoo samalla siinä olevat kuidunpätkät esimerkiksi vanereissa (Askola ym., 1982, s. 26). Leikkuujälki ja laatan pinta pysyivät myös ehyempänä ja tarkempana lakkauksen tuloksena. Lakkaus tapahtui kohdepoistoimurin alla, jotta lakan haju ei häiritse tekijää tai muita tilassa olevia henkilöitä.

Ilmanvaihto myös nopeutti lakan kuivumista. Pyyhkäisin myös laatan reunat lakkaamisen jälkeen kangasrätillä, jotta lakka ei valuisi reunoja pitkin.

Lakan kuivuttua siirsin kalkkeeripaperien avulla suunnittelemani kuvan sekä lakatuille että lakkaamattomille laatoille. Suurimpaan osaan laatoista tarttui sininen kalkkeeripaperi, mutta esimerkiksi muovilattiamateriaaleihin jouduin käyttämään punaista eli rasvaisempaa kalkkeeripaperia, joka tarttui laat- toihin paremmin siniseen verrattuna. Kuvan siirtämiseen pleksiin käytin permanenttitussia, sekä Pressmaniin nuppineulaa pistämällä kuvan ääriviivat paperin lävitse niin sanotulla perforointitekniikalla¹³.

11 Tikkurila Kiva 10 monikäyttöinen kalustelakka, himmeä; vrt. laattojen pohjustaminen sellakalla tai pellavaöljyllä: Laitinen ym., 1999, s. 104–105 12 Sumi Ink - muste

13 halutun kuvan siirtäminen rei’ittämällä sitä paperin lävitse suoraan laattaan

Laattojen kaivertaminen

Laatan kaivertamiseen käytetään joko eurooppalaisia, japanilaisia tai kiinalaisia työvälineitä¹⁴ (Parjanen, 2016, s. 22). Bonnell ja Mumberson (2008, s.

14) esittävät laatan leikkaamiseen myös linkkuveitseä sekä rautakauppojen perustalttoja sekä pinta tekstuurien tekemiseen nauloja, raspeja, viiloja sekä karkeuta hiomapapereita. Melkeinpä mitä tahansa puuta kovempaa voi siis käyttää jäljen tuottamiseen laatalla. Kuitenkin hallitun tarkan jäljen tuotta- miseen käytetään veitsiä ja kourutalttoja (Ross ym., 1972, s. 10, 11). Askolan ym. (1982, s. 22) mukaan jopa yhdellä veitsellä ja pienellä talttavaliko- imalla voi työskennellä aivan hyvin (vrt. Laitinen ym., 1999, s. 49).

Tutkimuksessa käytin omia japanilaisia veitsiä ja talttojani¹⁵ laatan työstämiseen sekä 80 karkeusasteen hiomapaperia häivytysosiossa. Käyttämäni taltat olivat erikokoisia kouru-, tasaterä- ja v-talttoja veitsien rinnalla¹⁶. Työstöprosessin aikana jouduin aika ajoin teroittamaan veitsien teriä niiden tylsyessä tai katketessa. Lisäksi minulla oli käytössä leikkaamisprosessissa liukuestematto, puinen kaiverrusalusta, imuri ja harja. Puupiirrokseen optimoidun leikkausalustan¹⁷ käyttäminen perustuu työturvallisuuteen ja työstämisen helpottamiseen laatan pysyessä paremmin pakoillaan (ks. Askola ym., 1982, s. 21–22). Imurilla ja harjalla poistin laatan pinnalta ja työpöydältä leikatessa syntyneet lastut ja roskat. Käytin muovipäistä nuijaa leikkaamiseen silloin kun omien käsien voima ei riittänyt leikkaamaan materiaalia; lyömällä kaivertimen kädensijaa sain kohdistettua tarpeeksi voimaa laatan pintaan.

Tutkimuksessa kirjaamani leikkaamisaika lasketaan siitä hetkestä, kun leikkaaminen alkaa laatalla ja loppuu tai taukoaa kun leikkaaminen pysähtyy eli veitsi nousee laatalta. Taukoja, siivoamista kuten säpäleiden imurointia, laatan tarkastelua, alkuasettelua, kirjoittamista ja kalkkeeripaperille piirtämistä ei lasketa mukaan ajan mittaamiseen.

14 japanilaisten veitsien valmistuksesta tarkemmin ks. Laitinen ym., 1999, s. 207; Askola ym., 1982, s. 23

15 Japanin Woodlike Matsumura-nimisestä liikkeestä ostetut Michi-merkkiset veitset (12 kpl). Näiden lisäksi minulla oli varalla taidegrafiikan pajan Sakura Grip-merkkiset linoveitset (ns. edulliset terät ks. Askola ym., 1982, s. 23).

16 tarkemmin erilaiset terien käyttötarkoituksista ja työskentelystä ks. Laitinen ym. 1999, s. 51–52; Askola ym., 1982, s. 34 17 alustan sijaan voi käyttää esimerkiksi ruuvipuristimia, joilla laatan tukee pöytää vasten, Laitinen ym., 1999, s.110

kuva: Pia Parjanen-Aaltonen

20

Laattojen vedostaminen sekä puhdistaminen

Laattojen vedostaminen tapahtui taidegrafiikan pajalla kahden viikon aikana, mihin sisältyi laattojen valmistelutyöt (kokoon leikkaaminen, hionta, lakkaaminen), sekä niiden valokuvaaminen, puhdistaminen ja uudelleen vedostaminen. Työskentelyaikaan sisältyi myös painopapereiden valikointi ja leikkaaminen.

Öljypohjaisen painovärin¹⁸ valinta perustui kandidaatin työni tutkimuksen aikana kokoamiini tietoihin ja saamiini kokemuksiin. Kokemusten kautta minulla oli alustava tieto siitä, että öljypohjainen väri tarttuu muovisiin materiaaleihin, jolloin värin valitseminen oli itsestäänselvyys. Öljypohjaista väriä käytetään myös perinteisessä länsimaisessa puupiirtämisessä omien kokemuksieni ja oppieni perusteella. Laitinen ym. (1999, s. 88) toteaakin, että öljy- pohjaiset värit ovat ammattilaisten suosimia, sillä niiden painamisominaisuudet ovat parempia vesiliukoisiin väreihin verrattuna. Musta väri valikoitui samoista syistä, sekä siitä, että sillä vedostaminen näkyy hyvin paperilla. Mustasta väristä pystyy helpoiten havainnoimaan vedostuneita kuvaelementtejä, jolloin jälkien analysointi on selkeää ja lukijalle paremmin nähtävää. Musta väri itsessään on myös sen ollessa kuitenkin ensimmäinen ja pitkään ainoana värinä ollut väri kohopainossa (Laitinen ym., 1999, s. 85). Tästä johtuen se kuvaa katsottaessa on tutuin myös taidegraafikoille sekä historiastaan johtuen helpoiten verrattavissa muihin mustavalkoisiin jälkiin.

Painovärin muutin vedostamista varten sopivaan viskositeettiin sekoittamalla siihen värinmuokkausaineita kuten magnesiumjauhetta sekä notkistusgee- liä¹⁹. Magnesiumin tarkoituksena oli poistaa väristä rasvaa tehden siitä jäykempää ja geeli taas notkistaa väriä – lopputuloksena tavoitellaan lakritsimaista tai majoneesimaista koostumusta, painotavasta ja painajan preferensseistä riippuen (ks. Laitinen ym., 1999, s. 114). Tämän painovärin levitin laatoille kovamuovisella mustalla telalla. Kova tela²⁰ valikoitui aiemman kandidaatin tutkimuksen kokemuksen perusteella, johtuen siitä, että tela ei tällöin anna liikaa myöten ja levitä väriä matalillekaan leikkausalueille (Ross ym., 1972, s. 15; Laitinen ym., 1999, s. 71). Laitinen ym. (1999, s. 71) huomauttaa myös, että kovakumisella telalla puun pintastruktuurit saa myös voimakkaasti näkyviin jos käyttää painoväriä ohuelti. Telan apuna käytin nahkatam- ponia värin levityksessä laatoilla, joissa oli hiomisesta tapahtuneita loivennuksia joihin tela ei pystynyt väriä tasaisesti levittämään. Lipsahdukset ja liian värin laatan reuna-alueilta pyyhkäisin pois kangasrätillä. Mahdolliset roskat laatalla, telalla tai värinlevityspöydällä nypin pois pinsettien avulla. Värin levittämisen jälkeen vedostin kuvan joko prässillä²¹ tai käsin. Käsin vedostamisessa käytin kuvan hiertämiseen muovista barenia sekä taittoluuta leivin- paperi vedospaperin suojana.

Vedostamisessa käyttämäni paperit koevedospaperista²² itse vedospapereihin²³ valitsin taidegrafiikan pajalla pajamestarin ohjeistuksen avulla²⁴. Vedos- tin ensin kahdelle koevedospaperille tasaisen värin saamiseksi, jonka jälkeen vedostin lopulliselle vedospaperille. Vedostin varmuuden vuoksi kahdelle vedospaperille, jotta pystyin valitsemaan parhaimman tutkimustani varten. On huomioitava, että vedostamiseen valitut paperit vaikuttavat aina lop- putulokseen, joten valinta on tärkeä osa itse työtä (Bonnell & Mumberson, 2008, s. 60). Jollekin toiselle paperille tehdyt vedokset olisivat näyttäneet todennäköisesti hieman erilaisilta. Laitinen ym. (1999, s. 95) esittääkin painopaperiin liittyviä määreitä, jotka ovat rakenteellisia, mekaanisia, kemiallisia ja optisia. Nämä määreet painopaperin valinnassa on hyvä ottaa huomioon, sillä esimerkiksi liian ohut paperi saattaa revetä tai huonosti imevä paperi ei ota painoväriä tasaisesti vastaan (Laitinen ym. 1999, s. 95). Pyrin itse valitsemaan pinnoiltaan suhteellisen sileitä papereita, jotta välttyisin paperin tuomasta pintastruktuurista. Tarkoituksenani oli valita myös luonnonvalkoinen paperi, sillä halusin minimoida paperin värin vaikutuksen painettuun jälkeen (Laitinen ym., 1999, s. 96).

Laattojen puhdistusmenetelmä ja -aineet valikoituivat laattamateriaalin mukaan. Kaikki puulaatat puhdistuivat mineraalitärpätillä²⁵ kostutetulla rätillä, kun taas vaihtoehtoisissa laatoissa käytössä oli joko rypsiöljyllä²⁶ sekä cif-puhdistusaineella²⁷ kostutetut rätit tai sitten pelkkä kuiva kangasrätti. Tässä arvioinnissa auttoi taidegrafiikan pajamestari.

18 JOOP STOOPin Litografian painoväri, Encre Lithographie, Noir 049 (musta painoväri) 19 Hanco Ink MS 1175 Wonder Gel

20 vrt. pehmeällä telalla telaaminen Laitinen ym., 1999, s. 71 21 Sofadi Showcard Press

22 Tervakosken puuvillapohjainen suodatinpaperi (Tesorb TK 425) (ks. Askola ym., 1982, s. 42)

23 Sofadityöskentelyä varten: Munken Lynx 240 g ja käsin vedostusta varten: Munken Lynx Rough 120 g 24 ks. painopaperien valinnasta vedostapoihin sopivaksi: Laitinen ym., 1999, s. 113; Askola ym., 1982, s. 40 25 Kiilto mineraalitärpätti

26 Keiju rypsiöljy

27 Cif Power & Shine ikkunasuihke

23

Prosessin dokumentointi

Kuva-aineiston visuaalisen yhtenäisyyden saavuttamiseksi kuvasin laatat samassa tilassa ja paikassa taidegrafiikan pajalla. Laattojen valokuvaukseen käytin puolijärjestelmäkameraa, ja kuvien mahdolliset erot valotuksissa ja väreissä pyrin saattamaan mahdollisimman tasa-arvoisiksi vaihtelevista kuvau- solosuhteista huolimatta. Kuvien pääasiallinen tarkoitus on toimia dokumentteina tehdystä prosessista, minkä vuoksi niiden laadullisiin ominaisuuksiin sallin enemmän vaihtelua; opinnäytetyössä käsiteltävän tiedon osoittaminen kuvin oli oleellisempaa kuin kauniiden valokuva-asetelmien tekeminen.

Tiedostan, että valokuva laatasta ei vastaa itse fyysisesti nähtävää laattaa. Pyrin kuitenkin esittelemään laatan mahdollisimman luonnollisen näköisenä.

Laatoista tehdyt vedokset taas skannasin niiden mahtuessa hyvin skanneriin, mikä perustui laattojen pieneen kokoon.

Nämä skannatut kuvat vedoksista ja valokuvat sekä laatoista että prosessista itsestään ovat itsessään tärkeä tiedonsiirron väline lukijoille. Kuvat tukevat tietojen analysointia sekä tiedon välitystä eteenpäin eikä niitä tällöin tule väheksyä (Leavy, 2009, s. 263).

Aineiston sekä työprosessin analysointi

Se, miten tarkastelen laattoja analysoiden sekä niitä että niistä otettuja vedoksia onnistuneina tai toimivina pohjautuu omaan taidekäsitykseeni ja omaan ammatilliseen taustaani taidegrafiikan tekijänä. Subjektiivisuus on läsnä tutkimuksessani, sillä tarkastelen tehtyä työtä oman kokemusmaailmani näkökulmasta, vaikka liitänkin siihen osaksi toisten tekijöiden havaintoja.

Tutkimustaulukko jäsentää huomioita työskennellessäni laattojen parissa. Pyrin olemaan järjestelmällinen havaintojeni kanssa ja kirjoitin niistä itselleni selkeästi rajatun listan, jonka avulla pystyin työstön aikana muistamaan mitä asioita erityisesti piti huomioida tutkimuskysymyksiä ajatellen. Tällöin ha- vainnointini dokumentointi olisi yhtenäistä ja systemaattisempaa (Anttila, 2000, s. 171). Havaintotulokseen kuitenkin vaikuttaa havainnoijan mieliala sekä vireystila (Eskola & Suoranta, 1998, s. 103).

Työprosessin reflektointi

Tehdessäni tutkimusta huomasin, kuinka rutinoitunutta ja sitä kautta vaikeasti kuvailtavaa on itse tekemisen ja materiaalin tuntemus. Sitä huomasi usein vain tekevänsä ja sitten havahtuvansa siihen, että laatta onkin kohta valmis. Donald Schön (1983, s. 61) huomauttaakin, että kun käytännöstä tulee toistuvaa ja rutiininomaista tekemistä, voi käytännön harjoittaja alkaa sokeutua toiminnalleen eikä välttämättä enää havaitse työssään kaikkea.

Vaarana tällöin on, että tekemisen rutinoitumisessa ja erikoistumisessa tiettyyn toimintaan näkökenttä kaventuu (Schön 1983, s. 60). Tällöin eteen tuli jälkikäteinen reflektointi, koska reflektio ja havainnointi itse tekemisen aikana oli ajoittain haasteellista (Groth, 2017, s. 137). Tämä havaitsemisen vaikeus selittyy osaltaan sillä, että tekijänä kehityin prosessin aikana sen verta paljon, etten enää huomannut kaikkea tekemistäni omien työtapojeni ruti- noituessa. Osa tiedosta ja toiminnasta oli kietoutunut osaksi omaa hiljaista tietoani, mitä taas on vaikea kuvailla tehdessä tai tekemisen jälkeen (Dormer, 1934, s. 14).

Alla esitän huomioitani työprosessin ajalta, joita havaitsin työskennellessäni laattojen parissa. Noudatan tässä huomioiden nostamisessa samaa järj- estystä, kuin miten etenin työprosessissa.

Kuva-aiheesta

Jokaisessa laatassa oli sama kuva, jolloin pystyin vertaamaan materiaalien leikattavuutta ja niistä otettuja lopullisia vedoksia toisiinsa. Käyttämällä tois- tuvaa kuva-aihetta havaitsin selkeimmin, miten laatat käyttäytyivät kuvaa leikatessa, kuinka vaikeata kaiverrustyö oli ja millä tarkkuudella valittua kuvaa pystyi toisintamaan niin leikkuu- kuin vedostusvaiheessakin. Laatoille lopulta päätynyt kuva toimi yllättävän hyvin ja oli jopa esteettisesti miellyttävä katsoa, se täytti kaikki ne kuvalliset piirteet joita halusin kuvassa olevan. Toki sitä olisi voinut muuttaa haasteellisemmaksi tai monipuolisemmaksi, mut- ta se olisi ollut aika vaikeata laatan koon vuoksi. Kuvan tuli olla suhteellisen selkeä, eikä liian täyteen ahdettu. Ehkä olisi voinut tehdä vielä isomman kuvan, jotta alueet olisivat olleet vielä isompia. Oma tarpeeni oli tehdä kuvasta esittävä, mutta se ei muuttanut teknistä aspektia.

Mielestäni kuvan sommittelu on toimiva, enkä muuttaisi siitä mitään. Kuvan kautta saa selville esimerkiksi sen, missä laattamateriaaleissa pystyy tuot- tamaan yksityiskohtaista viivoitusta ja missä ei. Esimerkiksi v-taltalla tehtyä ohutta viivastoa sai hyvin aikaiseksi kaiverrusmuovissa, linoleumissa sekä vaahterassa. Kaarevien muotojen osalta materiaalit kuten kuusi, mänty, linoman ja pahvit tuottivat ympyröistä enemmän kulmikkaita. Paperipohjaisissa laatoissa pieniä ympyröitä ei voinut juuri ollenkaan leikata. Tällainen todella yksityiskohtainen kuva ei siis toiminut täysin kaikkiin materiaaleihin, vai- kka jokaisesta niistä pystyi kaivertamaan jonkinlaisen version siitä.

kuva: Pia Parjanen-Aaltonen

kuva: Pia Parjanen-Aaltonen kuva: Pia Parjanen-Aaltonen

25

Laattojen kokoon leikkaamisesta ja hiomisesta

Aluksi laattojen koko tuntui liian pieneltä luotettavan laadullisen tiedon saamiseksi – mahtuuko kuva laatalle, saati onko se leikattavissa. Laattoja valm- istaessa totesin, että materiaalinäytteinä palat toimivat hyvin, niihin mahtui selkeä kuva, jonka vedostuttua siihen käytetystä materiaalista sai hyvän käsityksen, josta on nähtävissä sen laajempi potentiaali. Lisäksi pientä laattaa oli helppo käsitellä, nostella ja siirtää paikasta toiseen. Pienen koon ansiosta leikkaaminen oli nopeampaa, eikä pienuus estänyt lainkaan yksityiskohtaisten kuva-alueiden tekemistä. Laatan koko helpotti myös vedostamisprosessia sen leveyden ollessa täydellinen telalle, jolloin painoväri levittyi tasaisesti kauttaaltaan laatalle. Työskentelyn aikana oli myös mieluisaa huomata, että laatat ovat kooltaan myös käsin helposti kosketeltavissa ja käteen sopivia – niistä saa hyvin kokemuksen materiaalin painosta, tyypistä, koostumuksesta ja tunnosta.

Laitinen ym. (1999, s. 43) esittää, että keskimäärin sopiva paksuus laatalle olisi 6–9 mm, mikäli laatasta käyttää molemmat puolet kaivertamiseen.

Tällöin säästyy laatan puhki leikkaamiselta ja toiselle puolelle kaiverretun kuvan tuhoamiselta. Omassa tutkimuksessani minun ei tarvinnut miettiä laatan paksuutta näin tarkasti, sillä tarkoituksena oli enemmän testata, miten valittuja materiaaleja pystyy työstämään. Tästä johtuen valikoimissani oli myös todella ohuita materiaaleja.

Itseäni arvelutti, poistaako koneellinen hionta laatoista puun syiden näkyvyyden, mikä osoittautui lopulta turhaksi huoleksi. Pyörivä hiominen epäkes- kohiomakoneella aiheutti tosin joidenkin materiaalien pinnalle pyörteitä, sekä pientä epätasaisuutta joihinkin kohtiin kuten laattojen reunoille. Joissakin vedoksissa on näkyvissä loivennuksia laatan reunoissa, mikä johtuu liiallisesta hiomisesta. Nämä virheet johtuvat täysin siitä, että kyseisen hiomakoneen käyttö oli minulle täysin uutta. Ajallisesti järkevintä oli käyttää laitetta hiomiseen kuin hioa käsin kaikki laatat. Hyvään lopputulokseen pääsemiseksi koneellinen hionta vaatii siis tottumusta ja harjoittelua (Laitinen ym., 1999, s. 69).

Huoleni siitä, miten laatan hiominen ennen lakkaamista vaikuttaisi lakan imeytymiseen, oli turha. Laattojen kuului kuitenkin olla tasaisia leikkaamista ja vedostamista varten. Hiomisen vuoksi oli entistä tärkeämpää lakata laatat, jotta pintakuviot tulisivat enemmän näkyviin. Jotkin laatat imivät nope- ammin lakan itseensä kuin toiset, johtuen eroista materiaalin tiiviydessä. Lakatessa laatan pinnoissa ilmenneet kuivat lakkahiput ja pensselin karvat sain hyvin poistettua pensselillä.

Laattojen lakkaamisesta

Lakkasin kaikki puulaatat, sillä lakka tuo puun syyt esiin turvottamalla ne ylös (ks. nostaa puun ”karvoille”, Laitinen ym., 1999, s. 104). Lakkauksen jälkeen en hionut laattoja, sillä halusin nimenomaan nähdä käytetyn puun ominaisuudet ja siinä olevan pintastruktuurin selkeästi vedoksissa. Tämän lisäksi lakka edesauttaa suojaamaan materiaalia öljypohjaisen painovärin tarttumiselta ja imeytymiseltä laatan huokosiin vedostamisessa, minkä vuoksi lakkasin myös muut huokoisiksi kategorisoimani laattamateriaalit kuten pahvit, kovalevyn ja liimapuun (Laitinen ym., 1999, s. 104). Puhdistaminen on tällöin paljon helpompaa ja telatessa saa nopeasti tasaisen väripinnan aikaiseksi. Mikäli tutkimuksessa olisi tähdätty vesiväripuupiirrokseen, ei tällöin olisi ollut aihetta lakkaukselle (Laitinen ym., 1999, s. 195). Toisaalta oman kokemukseni mukaan japanilaisessa vesiväripuupiirroksessa voidaan käyttää vesiliukoista lakkaa luomaan valöörieroja vedokseen. Kohdat, jotka halutaan vedostuvan vaaleampina, voidaan lakan avulla luoda laatalle.

Lakassa oleva muste toi lakattuihin laattoihin tumman pinnan kontrastin, jolloin leikatusta kohdasta pystyi helposti havaitsemaan puun oman värin.

Kuitenkin itsessään tummissa puissa kuten tammessa mustan pigmentin hyöty oli vähäinen, sillä siitä ei voinut nähdä yhtä selkeätä eroa itse puun ja lakatun pinnan välillä.

Lakatessa jotkin materiaalit reagoivat lakkaan vääntymällä, suoristumalla ja värivaihteluilla. Ohuesta lakka kerroksesta huolimatta kosteudelle herkkä koivu vääntyi (Laitinen ym., 1999, s. 284) – puhumattakaan aaltopahvin kupristumisesta. Myös Shina-vaneri vääntyi hieman lakan kosteudesta, mutta palautui sitten suoraksi. Rullalla ollut korkkilevy puolestaan suoristui lakkauksen ansiosta. Paspis vääntyi lakkauksesta kuten aaltopahvikin ja ne täytyi kuivuttuaan laittaa suoristumaan painojen alle. Tammessa ja kirsikkavanerissa taas ilmeni ohimenevä väri-ilmiö, jossa laatta muuttui hetkeksi harmaan väriseksi (ks. viereinen kuva). Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut hyvä lakata myös kipsilaatta, jolloin se olisi helpottanut kipsin puhdistamista ja tehnyt pinnasta helpomman värinlevittämiselle (Ross ym., 1972, s. 56).

26 27

Laattojen kaivertamisesta

Työkaluaan käyttävä ihminen keskittyy sen tuottamaan jälkeen tai saavutukseen, eikä sen käytöstä aiheutuviin vaikutuksiin omassa kehossaan - hallit- semamme välineet eivät vaadi meiltä keskittynyttä tietoisuutta (Gherardi, 2000, s. 6). Kun opimme käyttämään työkalua, tietoisuutemme sen vaiku- tuksesta kädessämme muuttuu aistimukseksi siitä, kuinka työkalun kärki koskettaa tutkimaamme objektia (Schön, 1983, s. 52). Fyysisen kokemuksen läsnäolo ja tuntemus kehon osissa työskentelyn aikana oli huomio, jonka tein Paula Martikaisen (2014, s. 10) tavoin. Kovien laattojen leikkaaminen tuntui käsissä ja kipeytti lihaksia niin, että taukoja oli pakko pitää. Taukojen aikana käytin kipuun joko kylmäpussia tai -voidetta. Lisäksi venyttelin, jotta käteni pysyivät toiminta kunnossa koko työstöprosessin ajan. Taidegrafiikan tekijöiden tulee huomioida ergonomia ja välttää kehon yksipuolista rasitusta. Toisaalta kehoni joutui varmasti nopeasta työtahdistani johtuen alttiiksi kovalle yksipuoliselle rasitukselle.

Puumateriaaleista mielestäni leikkaantuivat parhaiten muun muassa shina-vaneri, koivu sekä haapa. Vaihtoehtoisista materiaaleista leikkaantuivat taas linoleum, mastercut ja linoman. Kaikkia näitä yhdistää laattojen pehmeys sekä keveys leikatessa kun laatta ei vastustanut terän liikkumista. Pitkälti kaikki puumateriaalit leikkaantuivat helpommin myötä- kuin vastasyyhyn leikatessa. Vaikeimmin leikkaantuvia materiaaleja olivat muun muassa aaltopahvi²⁸, paspis ja kapalevy, sillä niissä veitset eivät kunnolla leikanneet ja työstäminen oli enemmän paperin repimistä. Kipsilaatassa vaikeudeksi tuli sen kuivuus mikä teki leikkaamisesta pikemminkin raaputtamista. Pleksin kovuus ja ohuus olivat sen vaikeudet. Puumateriaaleja, joiden pinnalla terä hyppi, olivat mänty, kuusi ja saarni niissä olevan voimakkaan syykuvion vuoksi.

Leikkaamisaika nopeutui työprosessin aikana, mikä johtui prosessin aikana tapahtuneista hienovaraisista leikkaamistekniikan muutoksista, oman kä- dentaidon kehittymisestä tehokkaammaksi sekä kertyneen kokemuksen edesauttamasta katseen kehittymisestä; aloin vähitellen oppia arvioimaan jo materiaalia tunnustellessani ja katsellessani, millaisilla tavoilla sitä olisi paras lähestyä. Tehdessäni leikkuutyötä huomasin luovani tietyn järjestyksen, mitä edeten leikkasin laattoja sekä rajasin tietyille työkaluille työstöalueet, jolloin en käyttänyt kaikissa kohdissa pelkästään yhtä ja samaa veitsitalttaa.

Kuva tuli myös tutuksi tekemisen aikana, jolloin leikkaaminen rutinoitui ja nopeutui. Grothin (2017, s. 56) ajatusta lainaten, koin laattoja työstäessäni tietäväni enemmän kuin pystyin sanallisesti kuvaamaan – tämä kertoo hiljaisesta tiedosta Michael Polanyin (1966) mukaan. Samaistun myös Grothin (2017, s. 57) kokemukseen siitä, että haptiset, käsien kautta muodostuneet aistituntemukset materiaalista vaikuttivat omiin tunteisiini joko positiivisesti tai negatiivisesti, mikä välillä vaikutti valintojen tekemiseen ja työstötapoihini.

28 leikkaamisen sijaan aaltopahvia voisi soveltaa enemmänkin efektilaattana, esimerkiksi leikkaamalla saksilla siluetteja 4:59

3:10

4:23 4:44 3:37

5:44 3:56

4:00 2:51

2:21 2:43

3:30 3:03

4:06

1:11

2:57 1:40

3:07 3:36 3:37 1:40

5:37

1:10

1:25 1:08

1:22 0:26

1:06 0:48

2:12

3:44

7:30 4:00

4:20

0:43 1:55 3:07 4:19 5:31 6:43 7:55

1

TYÖSTÖAIKA

MATERIAALI

Kuvaaja 1

Koivuvaneri Kirsikkavaneri Shina-vaneri Mänty Setri Koivu Haapa Tervaleppä Kuusi Vaahtera Tammi Saarni MDF Lastulevy (P) Lastulevy (I) Linoleum Bulletin Board Softcut Korkki (P) Korkkilevy Mastercut Muovimatto Kumimatto PVC muovimatto Pleksi

Linoman Engraving plastic Kapalevy * Paspis * Aaltopahvi * Konepahvi *

Rakennuskipsilevy (P) Rakennuskipsilevy Pressman

asteriskilla (*) merkattuja laattoja en leikannut loppuun.

Kuvaaja 1 esittää aika eroavaisuuksia laattojen leikkausajoissa. Työstöaika merkinnät tarkoittavat tunteja sekä minuutteja, eli 7:30 merkintä tarkoittaa 7h 30min. Laatat on aseteltu kuvaajassa leikkaamaani työstö järjestykseen ylhäältä alas, eli aloitin laattojen leikkaamisen koivuvanerista (ylin) ja viimeisenä leik- kaamani laatta oli pressman (alin). Kuvaaja 1 on tehty Taulukko 1:sen merkintöjen mukaan.

V-taltalla

Havainnekuva tiettyjen talttojen ja väineiden työstöalueista, jotka muovautuivat tekemisen aikana.

Muutoin kaikki alueet leikkaantuivat ensin veitsitaltalla rajaten ja sitten leikaten muilla taltoilla.

U-taltalla

U-taltta, tasataltta, hiomapaperi

V-taltalla

29

Laattojen vedostamisesta

Joistakin laatoista, imuroimisesta, pyyhkimisestä ja hammasharjalla rapsuttamisesta huolimatta lähti pientä säleikköä ja muita pieniä partikkeleita telalle.

On syytä pohtia tulisiko sittenkin laattoja hioa leikkaamisen jälkeen, jotta saisi erinäiset hapsut pois ja tela ei vaurioituisi (Laitinen ym., 1999, s. 110).

Toisaalta hiominen taas vaikuttaa laatan päällimmäiseen struktuuri rakenteeseen ja sen ilmaisu olisi laatalla erilainen. Toki kevyt hiominen ei välttämättä olisi ollut pahasta. Päätin olla hiomatta laattojani leikkaamisen jälkeen.

Väriä telatessa joistain laatoista lähti enemmän materiaalia kuin toisista, jopa niin niin isoja paloja, että se muutti jopa itse kuvaa²⁹. Sitä ei olisi voinut todennäköisesti estää haastavampien laattojen rakenteiden vuoksi. Nämä laatoista irronneet osaset korkista paperiin sain vedoksista, telasta sekä laatan pinnoilta poistettua pinsettien avulla. Pienimpiä roskia en pystynyt kuitenkaan poistamaan, ja ne näkyvät joissakin vedoksissa pieninä valkoisina pisteinä³⁰. Samaten vedostusalustasta irtosi töhnää telatessa telan lipsuessa laatan ylitse. Lopulta päätin olla käyttämättä laattojen alla liukuestettä, sillä ne pysyivät itsekseen paikallaan. Ohuen pleksin jouduin kiinnittämään veden avulla vedostuspöytään kiinni värin telaamista varten. Itse prässipedillä jotkin materiaalit kuten pleksi ja muovimatot tarvitsivat teippiä alleen pysyäkseen paikoillaan prässin puristuksen alla.

Käden tuomaa tukea telatessa tarvitsivat myös linoman, kapalevy, papis ja Pressman keveytensä vuoksi. PVC -muovimatossa telaamisen haasteeksi nou- si laatan kuperuus ja pleksissä taas vaikeutta aiheutti sen ohut koko. Pleksiin väriä telatessa väriä levisi myös leikatuille pinnoille, sillä laatassa ei ollut mahdollista leikata tarpeeksi riittävää syvyyseroa painopinnan ja valkoisen alueen välille. Toki nämä jäljet olisi voitu pyyhkäistä kangasrätillä pois, mutta päätin jättää ne esille demonstratiivisena esimerkkinä.

Telaamisessa huomasin kipsin sekä korkin imaisevan herkästi väriä sisäänsä, mikä näkyi telassa laatasta irronneista hippusista sekä siitä, että väri kuivui laatalla nopeasti. Tämä vaati usean värinlevityskerran laatoille. Kipsissä tätä värin imeytymistä olisi voinut estää lakkaamalla sen pinnan ennen vedosta- mista. Muuten en huomannut merkittäviä eroja värin telaamisessa laatoilla. Toki ylihiotut laattojen reunat puulaatoissa tuottivat omanlaista päänvaivaa telatessa, mutta väri kuitenkin levisi laatoille tärkeimpiin kuva-alueisiin. Tela oli mielestäni värin levittämiseen paras vaihtoehto sen ollessa itselle tutuin väline sekä siksi että sen avulla pystyi välttämään värin leviämistä leikattuihin kohtiin.

Laattojen puhdistamisesta

Puhdistuksen osalta kaikki laatat puhdistuivat mielestäni tarpeeksi hyvin varastointia sekä mahdollisia uusintavedoksia varten. Joistakin laatoista väriä lähti paremmin pois kuin toisista, jotkin laatat, kuten kipsi, taas imaisivat värin itseensä. Osa laatoista kuten aaltopahvi sekä isoja lastuja sisältävä las- tulevy kärsivät sekä vedostamisesta että puhdistamisesta, niistä kun irtosi kummassakin prosessissa osia irti. Tärpätillä puhdistaessa tulee huomioida hyvä ilmanvaihto sekä käytettyjen rättien lajittelu niille kuuluviin jäteastioihin.

Myöhemmin puhdistamisen jälkeen olisi mielenkiintoista kokeilla, muuttuuko laattojen vedostamisen taso ja eroaako jäljen tarkkuus laatoilla toiseen kertaan vedostaessa. Ovatko laatat uudelleen käytettävissä vai onko kyseessä vain kertakäyttö? Kuinka paljon vaikuttaa laattojen uriin kuivunut väri ja onko laatan kuvapinta muuttunut kuivuneesta väristä epätasaiseksi?

29 kuten aaltopahvista, kapalevystä, isolastuisesta lastulevystä 30 esimerkiksi mastercutissa

kuva: Pia Parjanen-Aaltonen