LASTENSUOJELUN KEHITTÄMINEN KOHTI HACKNEYN MALLIA
Sosiaalityöntekijöiden kokemuksia kehittämisprosessin alkuvaiheessa
Sanna Töyrylä Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö
Itä-Suomen yliopisto
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Lokakuu 2017
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Sosiaalityö
TÖYRYLÄ, SANNA M.: Lastensuojelun kehittäminen kohti Hackneyn mallia. Sosiaalityöntekijöi- den kokemuksia kehittämisprosessissa.
Pro gradu –tutkielma, 66 sivua
Tutkielman ohjaaja: professori Riitta Vornanen ja yliopisto-opettaja Janissa Miettinen Lokakuu 2017
Avainsanat: lastensuojelu, työmenetelmän kehittäminen, Hackneyn malli, systeeminen toimintamalli, kriittisten tapahtumien menetelmä
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten lastensuojelun sosiaalityöntekijät oman työnsä kehittämisen kokevat. Tarkemmin sanottuna, miten kokevat Englannissa käytössä olevan Hackneyn mallin soveltamista omaan työhön Suomeen. Tutkimuksessa selvitettiin sosiaalityöntekijöiden alus- tavia näkemyksiä uuden työmenetelmän eduista ja haitoista sekä lastensuojelun kehittämisen taus- tasta. Lisäksi saatiin selville sosiaalityöntekijöiden varhaisia ajatuksia ja oletuksia uudenlaisen työs- kentelymallin kehittämisprosessista.
Keskeisimpinä teorioina tässä tutkimuksessa olivat lastensuojelun kehittyminen Suomessa, Suoma- lainen systeeminen lastensuojelun toimintamalli sekä Englannissa käytössä oleva Hackneyn malli.
Tutkimuksen aineistona oli 100 sivua litteroitua puhetta lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden koulu- tuksista ja kehittämispäivältä keväältä 2016. Aineisto on saatu käyttöön Itä-Suomen yliopiston tutki- mushankkeesta, jota tehdään yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Hankkeen nimi on ”Lastensuojelun työmenetelmien kehittäminen”. Tutkimuksessa käytettiin laadullisia menetelmiä ja erityisesti sisällönanalyysiä. Aineiston tulkinnassa käytettiin kriittisten tapahtumien menetelmää soveltuvin osin.
Tutkimuksessa todettiin, että Hackneyn mallin käyttöönottaminen vaatii aikaisemmin käytössä ollei- den menetelmien, työskentelytapojen ja tiimikäytäntöjen tiedostamista ja sitä kautta luodaan uusille työskentelytavoille otollinen maaperä. Uuden työskentelymallin käyttöönottaminen vaatii lisäksi, että työskentelyn arvot, tavoitteet ja strategia mietitään uusiksi. Uuden työmenetelmän käyttöönottamisen edellytyksinä voidaan pitää kehittämismyönteistä ja innostavaa esimiestä sekä sitä, että lastensuoje- lun asiakasmääriä on kohtuullistettu. Lisäksi sosiaalityöntekijöiden halu uudistaa työtään ja saada käyttöönsä uusi työmenetelmä on menetelmän käyttöönottamisessa olennainen tekijä. Esteinä pidet- tiin mallin soveltamisen vaikeutta Suomeen, jolloin pohdittiin erityisesti Suomen ja Englannin lain- säädännön erilaisuutta. Lisäksi pohdittiin sosiaalityöntekijän mahdollista joutumista kaksoisroolia te- rapeuttina sekä kontrolloijana, jolloin sosiaalityöntekijä voi joutua huostaanottotilanteeseen viime- sijaisena vaihtoehtona perheen auttamiseksi. Tutkimuksessa todettiin, että uudenlaisen työmenetel- män käyttöönottamisen haasteet liittyvät nimenomaan toiminnan uudelleen organisointiin. Englannin Hackneyssä olosuhteet ovat monella tavoin erilaiset kuin tutkimuksessa olevassa kunnassa esim. vä- estön määrä ja asiakaspohja. Toisaalta taas uuden työmenetelmän arveltiin tuovan omaan työhön so- siaalityöntekijänä lisää suunnitelmallisuutta ja rakennetta. Lisäksi uusi työmenetelmä lisää työn ref- lektointia ja tiimin moniammatillisuus auttaa asiakasta monipuolisemmin.
Tutkimus on hyödyllinen sosiaalityöntekijöille ja sosiaalityön kehittämisestä päättäville henkilöille, jotka pohtivat Hackneyn mallin käyttöönottamista työpaikallaan.
The University of Eastern Finland
The Faculty of social sciences and economics Social work
TÖYRYLÄ, SANNA M.: Developing child protection towards the method of Hackney. Experiences of social workers during the developing process.
Master's thesis, 66 pages
Thesis supervisors: Professor Riitta Vornanen and University teacher Janissa Miettinen October 2017
Keywords: child protection, development of working methods, Hackney's method, systemic operat- ing model, critical incident technique
This thesis is aiming to unravel how the social workers of child protection experience the evolution of their own field. More precisely, how they see the - commonly used in England - method of Hackney being applied to their job. This study cleared up the preliminary opinions of the benefits and draw- backs of the new system and the background of child protection development. Moreover, some early thoughts and assumptions of social workers towards the process of developing the working methods were discovered.
The most pivotal theories of this study were the improvement of child protection in Finland, the Finn- ish systemic operating model of child protection and the model of Hackney, commonly used in Eng- land. The material used in this study was 100 pages of transcipted speech from the child protection social worker trainings and development day from the spring of 2016. The material has been gathered during a research project by The University of Eastern Finland, which has been done in cooperation with National Institute for Health and Welfare. This project has been called “The development of working methods in child service”.
Qualitative methods and especially content analysis has been used. The method of critical events was used in applicable way in the interpretation of the material.
It was been noted in the research, that deploying the model of Hackney needs acknowledging of the previously used methods, ways of working and team routines — and that way we can provide a pro- pitious breeding ground for the new working methods. The introduction of the new way of working demands that the working values, goals and the strategy are replanned. Prerequisite for this demands a rousing superior with a positive attitude of development and the amount of clients of the child protection made more reasonable. In addition, the need to improve and get to use the new methods are crucial in order to actually deploy it them practice.
The main boundaries of suiting the method to the Finnish system has seen to be the differences in the laws of Finland and England. Besides, there has been pondering about social workers ending up to be the therapist and the controller, sort of doing a dual role. This might cause a situation where the social worker might end up to be pushed to the last to help in the situation of taking into custody. The research pointed out that the challenges of the new working method are in the reorganization of the operation of child protection. The circumstances in Hackney, England, are different in many ways in comparison to the Finnish municipality used in the study — i.e. the population and the customer base vary. In turn the new method was predicted to bring methodicalness and structure to the job of social workers. Also, the new working method increases the reflection and multiprofessionality of the team and help the client more diversely.
The study is valuable for those social workers and decision-makers over this subject, who are consid- ering of bringing the Hackney's model into the use at their workplaces.
SISÄLLYSLUETTELO
1 JOHDANTO………5
1.1 Lastensuojelun toimintaympäristön muutos...………...5
1.2 Lastensuojelu –termin määrittelyä...………....…..8
1.3 Aikaisempaa tutkimusta lastensuojelun kehittämisestä...…...………10
1.4 Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymykset...……14
2 TUTKIELMAN TEOREETTINEN VIITEKEHYS……….……….16
1.5 Alkuperäinen Hackneyn malli...………...16
1.6 Lastensuojelun kehittyminen Suomessa ...23
1.7 Arviointitutkimus Hackneyn mallin vaikuttavuudesta Englannissa... 1.8 Sosiaalityöntekijöiden työyhteisön kehittäminen ja reflektointi...31
3 TUTKIELMAN METODOLOGISET VALINNAT...34
3.1 Tutkielman tieteenfilosofinen orientaatio...………...34
3.2 Kriittisten tapahtumien menetelmä...………35
3.3 Aineiston kuvaaminen ja analyysimenetelmä...………...38
3.4 Tutkielman luotettavuus ja eettiset kysymykset...…………....43
4 TYÖMENETELMÄN KEHITTÄMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT…...45
4.1 Työpaikalla tehdyt taustatoimenpiteet lastensuojelun menetelmän kehittämistä ja käyttöönottamista varten...……….…………..45
4.2 Edellytyksiä uuden työmenetelmän kehittämiseen ja käyttöönottamiseen...…...46
4.3 Esteitä uuden työmenetelmän kehittämiseen ja käyttööottamiseen...…48
4.4 Yhteistyö rakentaminen hallintorajojen yli...49
4.5 Varhaisia ajatuksia ja oletuksia uuden työmallin kehittämisprosessissa...50
5 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA...……….………..….54
5.1 Johtopäätökset……….54
5.2 Jatkotutkimusehdotukset…...……….…58
LÄHTEET.…...………...…60
TAULUKOT……….…..66
1 JOHDANTO
1.1 Lastensuojelun toimintaympäristön muutos
Päätin tehdä graduni lastensuojelun sosiaalityön kehittämisestä osittain kiinnostuksesta lastensuoje- luun ja sen kehittämiseen, mutta osittain myös sen vuoksi, että työpaikallani on käynnissä kiinnostava lastensuojelun kehittämishanke. Tuntuu kiinnostavalta ja järkevältä tehdä tutkimusta, mikä auttaa oman työpaikan käytäntöjen kehittämistä, vaikka ei omaa työtä varsinaisesti koskekaan. Tutkielman kohteena olevan kunnan nimi on päätetty jättää tekstissä kertomatta, jolla suojellaan tutkimuksessa käytettävän kunnan viranomaisia ja myös mahdollisesti sosiaalityöntekijöiden puheesta esiin tulevia asiakastapauksia.
Suomalainen lastensuojelun sosiaalityö on ollut muutoksen tarpeessa jo vuosien ajan. Sosiaalityönte- kijät ovat kertoneet valtavasti kasvaneesta asiakasmäärästään sekä lasten, nuorten ja perheiden ongel- mien moninaistumisesta. Aulikki Kananojan ja Merja-Maaria Turusen (1996, 81-85) mukaan lasten- suojelua on arvosteltu myös työn epämääräisyydestä. Tällä he tarkoittavat lastensuojelun asiakkaiden vaikeuksia hahmottaa heille annettavan avun peruslähtökohtia kuten ovatko he lastensuojelun asiak- kaita ja mitä se tarkoittaa. Asiakkaille ei ole aina myöskään selvää, mihin asioihin lastensuojelun työskentelyllä pyritään vaikuttamaan.
Kananoja, Oranen ja Lavikainen (2013, 12) ovat selvittäneet sosiaalityöntekijöiden töiden kuormitta- vuutta ja asiakasmääriä. He saivat selville, että muutamassa Suomen suurimmassa kaupungissa oli vuonna 2011 lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijällä noin 76 lasta asiakkaanaan. He kertovat lisäksi, ettei tilanne isompien kaupunkien ulkopuolella ollut yhtään parempi.
Pohjoismaissa juuri suomalaiset sosiaalityöntekijät kokivat työtilanteesta kuormittavammaksi kuin muissa maissa. Lisäksi suomalaiset kokivat muita enemmän ristiriitoja töissään kuin muiden pohjois- maiden sosiaalityöntekijät. Ja juuri lastensuojelutyö koettiin erityisen ristiriitaisena. (Saarinen, Blom- berg ja Kroll 2012.) Jotta voitaisiin ymmärtää kasvaneiden asiakasmäärien syyt, on palattava histori- assa joitakin vuosikymmeniä taaksepäin ja katsottava, millaisia lapsiperheitä koskevia ratkaisuja sil- loin tehtiin.
Toisaalta kasvaneiden asiakasmääriä voivat selittää myös muut syyt kuten tilastointitavat. Erityisesti juuri 1990-luvulla alkoivat lapset tarvita yhä enenevässä määrin erityistason palveluja, joina lasten- suojelun, erityisopetuksen ja lastenpsykiatrian palveluja voidaan pitää. (Kananoja ym. 2013, 6.) Tä- hän ovat johtaneet osaltaan 1990-luvun lama ja sen aikana tehdyt perheiden ja lasten peruspalveluiden
leikkaukset, mitkä näkyvät edelleen väestön hyvinvoinnissa, erityisesti juuri lasten ja nuorten hyvin- voinnissa. Lapsuutensa lama-aikana eläneet ovat saattaneet jatkaa elämässä sitä syrjäytymiskierrettä, johon ovat lapsena ajautuneet. Näistä syistä johtuen lastensuojelun tarve on kaksinkertaistunut, mutta esimerkiksi henkilöstöä ei ole lisätty vastaavasti. Nämä muutokset selittävät lastensuojelun kuormi- tuksen kasvua, johon osaltaan vaikuttaa se, että palveluiden kokonaishallinnan voidaan sanoa olevan heikkoa. (Kananoja ym. 2013, 13–14.)
Vaikka lama onkin vaikuttanut lasten hyvinvointiin, on osoitettavissa myös muita syitä lastensuojelun lisääntyneelle tarpeelle. Lastensuojelun tarpeen kasvua ovat lisänneet viime vuosina Bardyn ja Hei- non (2013, 13–17) mukaan ainakin eriarvoisuuden lisääntyminen yhteiskunnassamme. Siihen on osaltaan johtanut globaali markkinatalous, mikä vaikuttaa työmarkkinoihin ja sitä kautta perheiden taloudelliseen tilanteeseen myös Suomessa. Kiristyvä kilpailu synnyttää voittajia ja häviäjiä. Tuloerot ovat siten kasvaneet. Wilkinson ja Picket (2011) ovat todenneet sosiaalisten ongelmien olevan kaik- kein vaikeimmat maissa, joissa rikkaiden ja köyhien välillä on suurin kuilu. Eriarvoisuus aiheuttaa häpeää, pelkoa pärjäämisestä ja epävarmuutta, jotka aiheuttavat stressiä. Krooniseksi päästyään se heikentää selviytymistä sekä altistaa väkivallalle ja sairauksille (Bardy ja Heino 2013, 17).
Viranomaisen kynnystä tehdä lastensuojeluilmoitus tilanteessa, jossa lapsen tilanne aiheuttaa huolta, on haluttu aikanaan lastensuojelulakia uudistettaessa madaltaa. Se on osaltaan vaikuttanut erityisesti lastensuojelun avohuollon asiakkaiden määrään. Lainmuutoksen tavoitteena laajemmin on ollut saada lapset ja perheet palveluiden piiriin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jolloin ennaltaehkäisevät palvelut vielä auttavat. (Bardy ja Heino 2013, 17.) Nyt ennaltaehkäiseviä palveluja on pyritty paran- tamaan peruspalveluissa kuten kouluissa, neuvoloissa ja päivähoidossa. Lisäksi vuoden 2015 sosiaa- lihuoltolain muutos on osaltaan siirtänyt vastuuta lapsiperheiden auttamisesta peruspalveluihin.
Huomioitavaa on tässä yhteydessä vielä lastensuojelun tilastoihin vaikuttavat muut tekijät. Alastalo ja Pösö (2011, 633–635) mainitsevat artikkelissaan lastensuojelun tilastotietoihin vaikuttavista, ver- taamista vaikeuttavista tekijöistä. Varsinkin Suomessa lastensuojelun tilastointiin on vaikuttanut lain- säädännön kehittyminen. Vuoden 1937 lastensuojelulaki painotti huostaanottotoimia ja 2008 laki taas avohuollon tukitoimia. Lisäksi jälkimmäinen lain muutos on laskenut kodin ulkopuoliseksi sijoi- tukseksi myös avohuollon tukitoimena kodin ulkopuolelle sijoittamisen. Kaiken kaikkiaan vaikka ti- lastoja pidetään yleisellä tasolla luotettavina indikaattoreina, on syytä tiedostaa niiden taakse kätkey- tyvät ongelmat. Pelkät huostaanottomäärät eri aikakausina eivät siis ole vertailukelpoisia keskenään.
Huostaanottojen määrät tulee suhteuttaa sen aikaiseen yhteiskuntaan ja voimassa olevien lakeihin.
Lisäksi itse ajattelen, että moniongelmaisten asiakasperheiden ja valtavan asiakasmäärän hoitaminen
on koettu lastensuojelussa usein liian haastavaksi. Tämä on johtanut siihen, että päteviä sosiaalityön- tekijöitä on vaikeaa rekrytoida ja harva sosiaalityöntekijä jää lastensuojeluun töihin pitkäksi aikaa.
Pääministeri Sipilän hallituskauden yksi kärkihankkeista on Lapsi- ja perhepalveluiden muutosoh- jelma, jonka tavoitteena on entistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, vaikuttavammat, kustannustehok- kaammat ja paremmin yhteen soviteltavat palvelut. Hankkeen päätavoittena on palveluiden painopis- teen siirtäminen ennaltaehkäiseviin palveluihin ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa saatavaan tukeen ja apuun. Näin voidaan perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan mukaan vähentää huos- taanottoja ja laitoshuoltoa ja hillitä kustannusten nousua. Osana lapsi- ja perhepalveluiden muutosoh- jelmaa on moniammatillisen erityistason palvelumallin kehittäminen, jossa pilotoitavana on Hack- neyn malli (Petrelius ja Lavikainen 2016). Lastensuojelun rakenteellisen muuttamisen oleminen kär- kihankkeena kertoo sen yhteiskunnallisesta merkittävyydestä ja ajankohtaisuudesta. Joidenkin kun- tien ja kaupunkien lastensuojelussa tehdään uraauurtavaa työtä uudenlaisten työmenetelmien käyt- töönotossa ja työhön juurruttamisessa.
Valtakunnallinen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman tavoitteena on uudistaa lasten ja nuorten erityis- ja vaativan tason palvelut kokonaisuudeksi, jossa toimintaa johtavina ajatuksina ovat asiakas- lähtöisyys, yhdenvertaiset palvelut, moniammatillinen yhteistyö asiakkaiden auttamiseksi sekä eri- tyistason tuki perustasolle. Lisäksi muutosohjelma esittää, että erityisesti lastensuojelu tarvitsee ko- konaisvaltaista uudistamista ja laajaa toimintakulttuurin muutosta. Lastensuojelussa on oltava riittä- vät resurssit ja erityisosaamista työskennellä vaativassa asiakastyössä yhdessä perheen kanssa etsien jokaiselle parhaat mahdolliset yksilölliset ratkaisut. (Erityistason palveluiden uudistaminen asiakkai- den tarpeita vastaavaksi 2016.)
Useiden sosiaalityöntekijöiden mielipide ratkaisuksi sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuuteen, pätevien sosiaalityöntekijöiden saamiseen ja työhön sitouttamiseen, on katsottu palkkatason parantamista, eikä tämä näkemys ole mielestäni väärässä sekään. Nyttemmin sosiaalityöntekijöiden erityisesti las- tensuojelun sosiaalityöntekijöiden keskuudessa on virinnyt keskustelua myös työtilanteen kohenta- misesta siten, että lastensuojelussa työskentelevien sosiaalityöntekijän työoloja kohtuullistettaisiin niin, että asiakasmääriä työntekijää kohden vähennetään radikaalisti ja näin aikaa asiakasperheiden auttamiseen jää kohtuullisesti. Luulen, että paras yhtälö saadaan palkkatason parantamisella ja työti- lanteen järkeistämisellä. Hackneyn mallista voisi olla ratkaisuksi jälkimmäiseen seikkaan.
Hackneyn alueella Itä-Lontoossa on aiemmin ollut samankaltainen tilanne lastensuojelussa kuin Suo- messa on nyt. Lastensuojelusta on tullut byrokraattista sosiaalityötä sen sijaan, että aikaa olisi todella
kohdata asiakasperheitä ja auttaa heitä elämäntilanteessaan. Hackneyssakin huostaanottojen ja lasten- suojelun kustannusten määrät kasvoivat, työntekijöiden vaihtuvuus oli suurta ja työ oli ylibyrokrati- soitunutta. Vuonna 2008 Hackneyssä aloitettiin lastensuojelun systemaattinen muutostyö. Silloin syn- tyi malli ”Reclaiming social work in Hackney”, jolla pyrittiin auttamaan perheitä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja tavoitteena on saada perheet pysymään yhdessä vaikeuksistaan huolimatta.
(Forrester, Westlake, McCann, Thurnham, Shefer, Glynn ja Killian 2013.)
Myös taloudelliset seikat puoltavat Hackneytä. Huostaanotto ja sijoittaminen ovat lastensuojelun kaikkein kalleimpia toimia. Jos Hackneyn-malli toimii ja sen avulla voitaisiin auttaa perheitä mah- dollisimman varhaisessa vaiheessa, on mahdollista olettaa sen pienentävän lastensuojelun kustannuk- sia pidemmällä aikavälillä.
Tässä tutkielmassa keskitytään erityisesti lastensuojelun kehittämisen tutkimiseen. Tutkielmassa ha- lutaan saada selville työn kehittämiseen liittyviä alustavia sosiaalityöntekijöiden ajatuksia itse kehit- tämisprosessista. Muutokset sosiaalityön asiakkuuksissa, vaativuudessa sekä asiakasmäärissä ovat tuoneet työntekijöiden keskuuteen tuntemusta jatkuvasta muutoksesta ja josta taasen on tullut lisää työtä ja kokemusta työn kuormittavuudesta. Nämä muutokset ovat muuttaneet ja muuttamassa lasten- suojelussa vaadittavaa asiantuntijuutta, mikä on Petrelius, Tulensalo, Jaakola ja Hietamäen (2016, 19) mukaan kehitettävissä ammatillisen reflektion kautta. Lastensuojelun sosiaalityön kehittämistä tutki- taan yhdessä kunnassa ja siinä kiinnitetään erityistä huomioita siihen, miten sosiaalityöntekijät omaa työtään pohtivat ja reflektoivat. Tätä oman työn reflektointia tutkitaan kriittisten tapahtumien mene- telmän avulla.
1.2 Lastensuojelu –termin määrittelyä
Termillä lastensuojelu voidaan tarkoittaa monenlaista lapsiin liittyvää suojelua. Se voi tarkoittaa las- tensuojelun tarkastelua laajemmasta perspektiivistä (child welfare) tai lapsiin kohdistuvaa erityistä palvelua (child protection). Tämän kaltainen erittely on tarpeellista erityisesti ulkomaalaista tutki- musta tarkasteltaessa, koska lastensuojelun monimerkityksellisyys on vahvaa muualla kuin Suo- messa. Suomalaisessa lastensuojelua koskevassa tutkimuksessa lastensuojelulla tarkoitetaan yleisim- min lastensuojelulaissa (417/2007) määriteltyä kunnallista sosiaalihuollon erityispalvelua eli lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua (child protection). (Hämäläinen 2007, 460-461.)
Termien monimerkityksellisyyden vuoksi käytettäviä käsitteitä on hyvä avata.
Lastensuojelututkimus voidaan helposti määritellä lapsia, nuoria ja siten myös perheitä koskevaksi asiaksi suoraan nimen alkuosan perusteella. Suojelu –sana erottaa lastensuojelututkimuksen yleisestä lapsi- ja nuorisotutkimuksesta. Muutoinkin käsite kaipaa selvennystä ja tarkentamista. Lastensuoje- lulla voidaan tarkoittaa laajasti ottaen lasten suojelemisen periaatetta tai kysymys voi olla erityisestä yksilö- ja perhekohtaisesta lastensuojelusta. Elina Pekkarinen (2011, 12) toteaa lastensuojelun käsit- teen olevan määrittelemätön ja siitä seuraavan ongelmia alan tutkimuksen ja käytännön kannalta.
Edelleen on esimerkiksi epäselvää, miten toisistaan eroavat lastensuojelututkimus ja lasten hyvin- vointiin liittyvä tutkimus. Pekkarinen (2011, 12) esittää myös, että lastensuojelun käsiteellinen laaja- alaisuus ja hahmottomuus vaikeuttavat tarkennettua alan tutkimusta ja käytännön taustalla käytävää teoreettista keskustelua.
Käsitteiden merkityksillä on väliä. Lastensuojelun käsitteen kaksijakoisuus laajaan ja suppeaan las- tensuojeluun aiheuttaa hankaluuksia, ja siinä on nähty poliittisia uhkiakin. Jos yleisessä keskustelussa lastensuojelulla aletaan tarkoittaa kaikkea mahdollista lasten tai nuorten elämäntilanteiden kohotta- miseen pyrkivää toimintaa, voi se saada aikaan lastensuojeluun liittyvän työn muuttumista häily- väiseksi ja epäselväksi tai se saattaa alkaa näyttäytyä ikään kuin osana monen osaamisalueena. (Pek- karinen 2011, 29.)
Pekkarisen (2011, 29) tekemässä tutkimuksessa haastateltavat liittivät lastensuojelun suoraan lasten- suojelutyön käsitteeseen. Hänen mukaansa lastensuojelutyönkään käsite ei ole yksiselitteinen. Väl- jästi ajatellen lastensuojelulla voidaan tarkoittaa kaikkia lapsille ja nuorille kehitettyjä hyvinvointi- palveluita. Pekkarisen (2011) tutkimusaineistona käytetyissä keskusteluissa lastensuojelutyöstä pu- huttiin niin yleisenä eettismoraalisena orientaationa kuin erityisenä lakisääteisenä professiona, mikä pyrkii korjaavaan toimintaan ja pahoinvoinnin vähentämiseen.
Varsinainen lastensuojelussa tehtävä sosiaalityö on lailla hyvin tarkasti määriteltyä toimintaa, lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelutyötä (Lastensuojelulaki). Toisaalta taas lasten suojeleminen velvoittaa kaikki kansalaisia niin sanottuna universaalina periaatteena (Lapsen oikeuksien sopimus). Lastensuo- jelulaissa puhutaan lisäksi lasten hyvinvoinnin lisäämisestä ja ehkäisevästä lastensuojelusta. Ehkäi- sevän lastensuojelun monitulkintaisuus laissa on aiheuttanut hankaluuksia kentällä työskentelevien sekä turhautumista lastensuojelussa ja siihen liittyvän tutkimuksen parissa työskentelevien keskuu- dessa. (Pekkarinen 2011, 30.)
Tässä tutkimuksessa lastensuojelulla tarkoitetaan Suomen yksilö- ja perhekohtaista lastensuojelua (child protection). Tutkimuksen aineiston kehittämiskeskusteluja kävivät sosiaalityöntekijät. Tässä
tutkimuksen kunnassa lastensuojelun sosiaalityöntekijät toimivat sijoitettujen tai sijoitusuhan alla ole- vien lasten ja nuorten parissa.
1.3 Aikaisempaa tutkimusta lastensuojelun kehittämisestä
Omat tutkimukseni taustaksi löysin joitakin lastensuojelun kehittämiseen liittyvää tutkimusta myös suomalaista. Ulkomaalaiset tutkimukset liittyvät pääosin organisaation, systeemin ja tiimityön kehit- tämiseen. Esimerkiksi McCrae, Scannapieco, Leake, Potter ja Menefee (2014) ovat tutkineet lasten- suojelun henkilöstön valmiutta ja halukkuutta organisaatiomuutokseen. Tutkimuksen mukaan pie- nemmissä lastensuojelun yksiköissä, joissa henkilöstön stressitaso oli alhaisella tasolla muun muassa kohtuullisen työmäärän vuoksi, otettiin organisaatiomuutos parhaiten vastaan.
Frost ja Robinson (2007) taas pohtivat artikkelissaan ”Joining up: Children`s services: Safeguarding children in multidisciplinary teams” lastensuojelussa tehtävää moniammatillista tiimityötä, jota voi- daan pitää monimutkaisena ja jossa eri ammattiryhmien roolit ovat usein kiistanalaisia. Artikkelissa viidestä eri moniammatillisesta työryhmästä kerätyn aineiston ymmärtämiseen on käytetty Etienne Wengerin teoriaa. Tutkimuksesta nousi esiin seuraavia avaintekijöitä: tiedon jakaminen, ymmärtämi- sen mallit ja ammatilliset identiteetit. Tiimit suuntasivat huomionsa yhteistyössä luovasti moniarvoi- suuteen ja samalla kehitettiin tiimille yhteisiä arvoja. Frost ja Robinson (2007, 189) esittävät, että toimivat strategiat moniammatilliseen tiimityöskentelyyn lapsiin liittyvissä palveluissa yhdistävät vi- raston sisäisiä asioita tiimin sisäisiin erityisiin näkökulmiin.
Työskentely-ympäristöjen parantamisen vaikutuksia erityisesti lasten hyvinvointiin liittyvissä viras- toissa ovat tutkineet Wagner, van Reyk ja Spence (2001). Heidän mukaansa työskentely-ympäristö ja työpaikan ekologia ovat tärkeitä suhteessa heidän tuottamiensa palveluiden laatuun. Heidän tutki- muksensa osoittaa, että virastojen strategioita voidaan kehittää niin, että niissä huomioidaan työnte- kijöiden tyytyväisyyteen ja työmoraaliin (morale) vaikuttavia asioita. Tutkimusaineistona on käytetty Australiassa 12 kuukauden aikana kerättyä tietoa kolmen lasten hyvinvointiin keskittyvän toimiston toiminnasta. Aineisto koostuu toimistojen strategioiden muovaamisesta siihen suuntaan, mikä toden- näköisesti johtaa parantuneeseen tyytyväisyyteen ja työmoraaliin. Työtyytyväisyyteen vaikutti voi- makkaasti työn vaikuttavuus ja tulokset, joiden lopputuloksesta asiakkaat saavat hyödyn. Tyytymät- tömyyteen vaikuttivat taas organisatoriset rajoitteet.
Whiting Blome ja Steib (2014) esittävät tutkimuksessaan, että lastensuojelua on arvosteltu sekä sys- teemin sisältä, että niiden toimesta, jotka eivät ole koskaan tavanneet traumatisoitua lasta tai lastaan
vahingoittavaa vanhempaa. Lastensuojelutyötä tehdään yleisimmin isossa organisaatiossa, jotka kuu- luvat julkisen sektorin alaisuuteen. Artikkelissa tutkitaan mahdollisuuksia kohdata lastensuojelu ja pohdiskellaan käsitteitä, jonka julkinen lastensuojelu on kehittänyt vastauksena sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin. Lopputulokseksi muotoutunut organisaatiorakenne ei ehkä ole kaikkein paras tukeakseen sitä suurta tehtävää ja valtuutusta, mikä lastensuojelun tulisi toiminnallaan saavuttaa.
Lastensuojelun palvelun tuottajien näkökulmaa uuden, näyttöön perustuvan, toiminnan käyttöön- otossa ovat tutkineet Aarons ja Palinkas (2007). Näyttöön perustuvan uudeen työmenetelmän käyt- töönottamisen erityisesti lastensuojelussa ajatellaan kohtaavan paljon haasteita muun muassa sen vuoksi, että lastensuojelussa työskentelyä joudutaan muuttamaan ja sovittelemaan uudestaan eteen tulleiden odottamattomien tapahtumien, ristiriitojen ja niiden ratkaisujen johdosta. Usein lastensuo- jelun prosessin, ongelmien ja ratkaisujen luonne riippuu erityisesti sidosryhmien näkökulmista ja ko- kemuksista. Tästä johtuen tutkimuksen aineistona on lastensuojelun kotiin annettavien palveluiden päälliköille tehdyt haastattelut. Aineistosta löydettiin kuusi kriittistä osatekijää, jotka vaikuttavat uu- den työmenetelmän käyttöönottoon. Tekijöitä ovat: 1) työntekijöiden ja perheen hyväksyntä työme- netelmälle, 2) menetelmän käytettävyys perheen tarpeisiin, 3) työntekijöiden motivaatio menetelmän käyttämiseen, 4) kokemukset menetelmän käytöstä, 5) organisaation antaman tuen määrä uuden työ- menetelmän käyttöönottoon ja 6) uuden menetelmän vaikutukset prosessiin ja lopputulokseen. Uuden menetelmän käyttöönottoa voidaan pitää joustavana ja jatkuvana ponnistuksena, jolloin menetelmään on jatkuvasti uudelleen arvioitava, muutettava ja sopeutettava yhdessä työntekijöiden, organisaation, kehittäjien ja asiakkaiden kanssa. On epärealistista ajatella, että uuden menetelmän käyttöönotto olisi yksinkertainen prosessi.
Aiheen suomenkielistä tutkimusta etsiessä huomasin, ettei sitä juurikaan ole. Tein hakuja yliopistojen kirjastojen kokoelmiin, artikkelitietokanta Artoon ja Google Scholariin hakusanoilla ”lastensuojelu”,
”työmenetelmä”, ”menetelmä” ja ”kehittäminen” sekä erilaisilla sanojen yhdistelmillä. Lastensuoje- lua on tutkittu muun muassa eri asiakasryhmien (esim. Veistilä 2008; Heino 2007) ja vuorovaikutuk- sen näkökulmasta (esim. Anis 2008; Kuronen 2004), kehittämistyön vaikutuksista lastensuojelutyö- hön (esim. Uusitalo 2015) ja työssä jaksamiseen (esim. Sulavuori 2007) sekä lastensuojelun asiakkai- den tutkimisen näkökulmista. Tutkielmaani liittyviä tutkimuksia tai artikkeleita löytyi kolme, jotka esittelen seuraavaksi.
Johanna Hietamäki (2016, 31) esittelee artikkelissaan lastensuojelun ja alkuarvioinnin kehittämisestä.
Hän katsoo arvioinnin ja kehittämisen muodostavan yhteisen kokonaisuuden, jolloin hän nojaa pää- telmässään ohjelmateoriakirjallisuuteen. Hän on soveltanut muutamia työmenetelmän kehittämisen
tutkimuksia laatiessaan omaa käsitystään työmenetelmän kehittämisen etenemisestä. Hietamäki kat- soo, että työmenetelmien kehittäminen tulisi aloittaa sen ongelman määrittelyllä, johon menetelmän kehittämisellä pyritään vaikuttamaan. Tämän lisäksi on määriteltävä tavoitteet, muodostettava tieto- pohja, tehtävä suunnitelma kehittämisen toteuttamiseksi, käyttöönottaminen sekä arviointitutkimuk- sen tekeminen prosessin eri vaiheissa. Lisäksi tähän kokonaisuuteen kuuluu työmenetelmän kehittä- misen vaikutusten arviointi, jossa arvioita tehdään asiakkaiden, työntekijöiden ja yhteiskunnan kan- nalta. Lisäksi arvioidaan lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksia.
Hietamäki (2016, 32) on havainnollistanut näkemystään toiminnan kehittämisestä ja arvioinnista seu- raavan kuvion avulla (Kuvio 1.). Kuviosta avautuu selkeästi kehittämisen prosessinomaisuus, joka alkaa kehittämisen tarpeen arvioinnilla ja tarpeen arviointia tehdään aina uudelleen, kun aikaisemman vaikutukset on saatu selville ja uudet muutostarpeet on tehty näkyväksi. Työmenetelmän kehittämisen moninaiset vaikutukset tulee tehdä näkyväksi. Kehittämisen vaikutukset ovat erilaisia, kun niitä arvi- oidaan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä tai sen vaikutuksia asiakkaille tai työntekijöille.
Kuvio 1. Työmenetelmien kehittämisen ja arviointitutkimuksen kokonaisuus (Hietamäki 2016, 32)
Sosiaalityöntekijöiden omaa tiedontuotannon ja itse- ja vertaisarvioinnin käytäntöjä ole Suomessa tutkittu toteaa Laura Yliruka (2015) omassa tutkimuksessaan. Hän on ottanut tutkimuksen kohteeksi
sellaiset sosiaalityön käytännöt, joilla pyritään tiedonmuodostukseen. Yliruka kutsuu näitä sosiaali- työtä vahvistavia käytäntöjä reflektiivisiksi rakenteiksi. Tiedonmuodostuksen lisäämisellä reflektii- visen rakenteen kautta voidaan vahvistaa Ylirukan mukaan sosiaalityöntekijöiden joustavaa, avointa ja kriittistä asiantuntijuutta sekä auttamistyön toimijuutta. Hän tarkastelee aihetta tutkimalla Kuvastin reflektiivinen itse- ja vertaisarviointimenetelmän toimivuutta, käyttöönottoa ja kehittämistä. Väitös perustuu viiteen aikaisemmin julkaistuun artikkeliin aiheesta. Väitöstutkimuksen tuloksena Yliruka kertoo, että reflektioprosessit ja omien reflektiovälineiden kehittely parantavat työntekijöiden asian- tuntijuutta, työhyvinvointia ja työn mielekkyyttä. Lisäksi Kuvastin reflektiivinen itse- ja vertaisarvi- ointijärjestelmän avulla jokainen organisaatio voi rakentaa itselleen oman reflektiopolkunsa, joka pal- velee heidän omia tarpeitaan. Malli sopii sosiaalityön perustyön tukemiseen ja hyvinvoinnin paranta- miseen, mutta myös perustyötä kehittämään pyrkivän uudismielisen työyhteisön ohjaamiseen ja joh- tamiseen.
Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointia on tutkinut Sirkka Rousu (2007). Hän katsoo, että lasten- suojelun organisaation tulisi olla selvillä työnsä vaikuttavuudesta lasten ja perheiden elämään. Las- tensuojelussa tehtävän työn vaikutukset ovat merkityksellisiä myös arvioitaessa lastensuojelun kus- tannuksia, palveluprosessien toimivuutta, henkilöstövoimavarojen kehittymistä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Lastensuojelun tuloksellisuuden arvioinnin tarvetta ovat lisänneet lastensuojelun asia- kasmäärien ja sitä kautta kustannusten jatkuva kasvu sekä ongelmat henkilökunnan pysyvyydessä.
Rousun tutkimuksen aineistona olivat kolmen kunnan ja kolmen lastensuojelupalveluita tuottavan järjestöorganisaation asiakirjat ja haastattelut. Rousu löysi aineistosta viisi lastensuojelun tulokselli- suuden kannalta kriittistä menestystekijäryhmää: 1) vankka asiakaslähtöinen organisaatio, 2) osaami- nen vastaa lastensuojelun ajankohtaisia vaatimuksia, 3) toimintaprosessit edistävät asiakkaan voima- varaistumista, 4) nimenomaan asiakas kokee elämänlaatunsa kohentuneen ja 5) lapsen ja nuoren kas- vun riskiolosuhteet vähenevät, ja näin lastensuojelun pitkänaikavälin toiminta on kustannusvaikutta- vaa.
Tutkielmani teemaan liittyvät löytämäni tutkimukset olivat ilokseni varsin tuoreita. Tämä mielestäni vahvistaa tutkielmani aiheen ajankohtaisuutta. Tutkielmassa tutkimuksen kohteena oleva sosiaali- työntekijöiden työmenetelmän kehittäminen vaatii työntekijöiden kiinnostuksen ja innostuksen li- säksi organisaatiorakenteiden muuttamista. Tästä johtuen McCraen ym. (2014) tekemä tutkimus antaa ymmärrystä organisaatioranteen muuttamisesta erityisesti pienessä organisaatiossa, jollainen tutkiel- mani kohteena olevan kunnan lastensuojelu on. Frost & Robinson (2007) taas auttavat tutkimuksel- laan jäsentämään moniammatillisen työskentelyn ehtoja ja lainalaisuuksia. Lastensuojelun kehittämi-
nen tarkoittaa useimmiten juuri vaikeimpien asiakastapausten hoitamista nykyistä joustavammin mo- niammatillisessa yhteistyössä. Aarons ja Palinkas (2007) tuovat esiin erään tavan esittää ja kuvata uuden työmenetelmän käyttöönottoprosessia ja sen etenemistä. He ovat tehneet näkyväksi, että uuden menetelmän käyttöön ottamiseen vaikuttavat monet osatekijät esimerkiksi työmenetelmän saama hy- väksyntä asiakaperheitä ja työntekijöiltä sekä mallin käytettävyys lastensuojelussa. Hietamäki taas (2016) esittää kehittämisprosessiin hiukan erilaisen katsantotavan. Erityisestin Aarons ja Palinkas (2007) omalla jäsentyneellä mallillaan auttoivat oman aineistoni tulkinnassa ja päätelmien tekemi- sessä. Ylirukan (2016) tutkimus taas tuo esiin paljon oleellista ymmärrystä sosiaalityöntekijän am- matillisesta reflektiosta ja sosiaalityön asiantuntijuuden ja tiedonmuodostuksen muutoksesta. Rousun (2007) tutkimus auttaa näkemään lastensuojelun kehittämisprosessien merkitykset laajemmasta nä- kökulmasta.
1.4 Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymykset
Tässä tutkielmassa on tarkoituksena tuottaa tietoa siitä, miten lastensuojelun sosiaalityöntekijät koke- vat työmenetelmän kehittämisen omalla työpaikallaan. Tarkemmin sanottuna, olen kiiinnostunut hei- dän kokemuksistaan uuden työmenetelmän käyttöön ottamisessa. Tarkoituksena on löytää tekijöitä, jotka edistävät tai estävät työmenetelmän kehittämistä ja siis myös käyttöön ottamista. Lisäksi tut- kielman kiinnostus kohdistuu tekijöihin, joilla työmenetelmän kehittämisprosessia on ennakoitu tut- kimuksen kohteena olevassa kunnassa.
Tutkielmassani tarkastelen sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä oman työmenetelmän kehittämisestä lastensuojelun kehittymisen, käyttöön otettavan uuden työmenetelmän ja sosiaalityöntekijöiden oman työn reflektoinnin näkökulmasta.
Tutkimuksessani oli tarkoituksena saada vastaus seuraaviin kysymyksiin:
Millaisia taustatoimenpiteitä työpaikalla on tehty työn kehittämistä ennakoiden?
Millaisia kehittämisen ja uuden työmenetelmän käyttöön ottamisen edellytyksiä ja es- teitä sosiaalityöntekijöiden puheesta on löydettävissä?
Millaisia varhaisia ajatuksia ja oletuksia sosiaalityöntekijöillä on ollut uudenlaisen työs- kentelymallin kehittämisprosessista?
Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa kriittisiä tapahtumia (critical incidents in development process) lastensuojelun kehittämisen alkuvaiheessa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kuvaamana. Kriittis- ten tapahtumien menetelmällä voidaan saada selville kehittämistä estäviä ja edistäviä tekijöitä. Ai- neistosta on tarkoituksena kriittisten tapahtumien menetelmän avulla saada selville, miten lastensuo- jelun kehittämisprosessi on edennyt tämän tutkittavana olevan kunnan lastensuojelun sosiaalityönte- kijöiden kuvaamana.
2 TUTKIELMAN TEOREETTINEN VIITEKEHYS
2.1 Alkuperäinen Hackneyn malli
Suomeen ollaan juurruttamassa uudenlaista lastensuojelun työmenetelmää, joka perustuu Englannissa aikanaan alkunsa saaneensa Hackneyn malliin. Tänä päivänä Englannissa on käytössä malli, joka on kehittynyt varsinaisesta Hackneyn mallista eteenpäin. Tämän mallin avulla suomalaiseen lastensuo- jelutyöhön on tarkoituksena saada uudenlaista menetelmällistä lähtökohtaa ja rakennetta.
Hackney malli perustuu McKinseyn seitsemän englanniksi s-kirjaimella alkavaan tekijään, joilla alun perin kuvattiin yhdysvaltalaisten yritysten menestystekijöitä. Kaikkien mallin seitsemän ominaisuu- den tulee täyttyä, jotta päästään menestyvään toimintakulttuuriin. Lastensuojelussa tämä tarkoittanee toimivaa, asiakasta kuuntelevaa ja kunnioittavaa työtä.
Nämä 7-S ovat Trowler ja Goodmanin (2012, 14) mukaan:
Shared values (yhteiset arvot)
Strategy (strategia)
Structure (rakenne)
Systems (systeemit, organisointi)
Staff (työntekijät)
Skills (työtaidot)
Style (tyyli)
Seuraavaksi esittelen tarkemmin näitä McKinseyn esittämiä yrityksen menestystekijöitä ja sitä, millä tavoin malli olisi soviteltavissa Suomessa tehtävään lastensuojelutyöhön.
Yhteiset arvot (shared values)
Mallin toteuttaminen perustuu yhteiseen arvopohjaan, jossa yhteisenä työn tavoitteena on tukea van- hempia kasvatustehtävässään niin pitkälle kuin mahdollista. Mallissa työntekijöillä ei ole vastauksia perheiden pulmiin vaan vastauksia haetaan perheitä kuulemalla ja heidän taitojaan kunnioittaen. Van- hempia tuetaan niin, että lapset voivat elää turvallisesti omassa perheessään. Sosiaalityöntekijän ja koko tiimin kiinnostuksen kohteena on koko systeemi, jossa lapsi elää. Ajatellaan, että vastuu lapsen asioiden hoitamisesta on lapsen luonnollisella verkostolla, johon kuuluvat vanhemmat, sukulaiset ja
muut perheen läheiset henkilöt. Lapsen ja perheen elämäntilannetta arvioitaessa on huomioitava koko tilanne: lapsen haasteet ja kehitystarpeet, vanhempien voimavarat ja lapsen kasvuympäristö. (Trowler ja Goodman 2012, 16.)
Työntekijöiden tehtävä on auttaa perheen jäseniä löytämään omat vahvuutensa ja voimavaransa. Per- heestä tehtävä tilannearvio tehdään kunnioittavasti ja empaattisesti. Perusajatuksena kaikissa toimissa on, että lapsen paras toteutuu ihmisten välisellä kunnioittavalla vuorovaikutuksella eikä hallinnollis- byrokraattisilla toimilla. Toisaalta joskus lapsen paras toteutuu ainoastaan nopealla sijoittamisella, ja silloin asiassa ei saa aikailla. Sosiaalityöntekijän on pystyttävä aika ajoin työntämään neuvotteleva työote syrjään ja oltava jämäkkä ja toimittava esimerkiksi pakottavan tilanteen vaatimalla tavalla.
(Trowler ja Goodman 2012, 16-17.)
Mallin mukaiseen organisaatiokulttuuriin kuuluu mahdollisuus myöntää, jos jossain asiassa on tehty vääriä ratkaisuja. Tällöin hyväksytään virheiden mahdollisuus ja niistä pyritään oppimaan sen sijaan, että syyllistetään virheen tekijöitä. Virheet auttavat organisaatiota näkemään heikot kohdat ja muut- tamaan niitä samanlaisten vihreiden ehkäisemiseksi. (Trowler ja Goodman 2012, 16-17.)
Fagerström (2016a, 16) katsoo, että ensisijaisesti lasta ja perhettä tuetaan niin, että lapsi voi jatkaa asumistaan omassa kodissaan oman perheensä kanssa. Hackneyn mallissa pyritään minimoimaan yh- teiskunnan puuttuminen perheen elämään ja ratkaisuihin. Työntekijät auttavat lapsia ja perheitä löy- tämään omat vahvuutensa ja voimavaransa sekä luottamaan niihin.
Strategia (strategy)
Hackneyn mallissa strategiaan kuuluu, että perheen kanssa suoraa työskentelyä priorisoidaan. Mallin strategisina tavoitteina voidaan pitää lastensuojelun sijoitusten tarpeen vähentämistä. Tästä muutok- sesta johtuen lapsia ja perheitä voidaan tukea paremmin muilla esimerkiksi ennaltaehkäisevillä pal- veluilla. Lastensuojelun työn muuttumista on toivottu tapahtuvan akuuttien ”tulipalojen sammuttami- sesta” reflektiiviseksi ja säännönmukaiseksi auttamistyöksi. (Fagerström 2016a, 16.)
Hackneyn mallin strategian ytimessä on (Trowler ja Goodmanin 2012, 17) mukaan myös oikeanlais- ten työntekijöiden palkkaaminen osaksi organisaatiota. Oikeanlaisten työntekijöiden työtaidot ovat korkeatasoisia, heillä on innostusta ja kiinnostusta työtä kohtaan. Olennaista on kyky työn riskitilan- teiden hallitseminen. Mallin strategia tähtää toimivaan organisaatioon, jossa työntekijät viihtyvät, py- syvät pidempään töissä ja voivat edetä urallaan.
Mallin ideana on kehittää työtä ja tehdä siitä vaikuttavampaa ja tavoitteena onkin, että lapsien ja per- heiden määrä lastensuojelupalveluissa vähenee ja näin ollen säästyneitä varoja voidaan käyttää yhä enemmän ennaltaehkäiseviin palveluihin, joilla perheitä voidaan auttaa jo pulmien varhaisimmissa vaiheissa. (Trowler ja Goodman. 2012, 18.)
Trowler ja Goodmanin (2012, 17-18) kunnianhimoisena tavoitteena on luoda mallissa uudenlainen organisaatiokulttuuri, jossa on saatavilla tukea ja kehittymistä. Itse työssä on tavoitteena luoda mah- dollisuus harkitsevalle ja tehokkaalle sosiaalityölle sen sijaan, että tyydyttäisiin työskentelemään ikään kuin akuutteja tulipaloja sammutellen. Malli pitää sisällään paljon reflektiota ja yhteisissä kes- kusteluissa työntekijöiden kesken arvioidaan työn tavoitteita ja vaikuttavuutta. Tarkoituksena on roh- kaista työntekijää pohtimaan, mitä ja miksi he haluavat tehdä ja kannustaa tekemään se.
Rakenne (structure)
Hackneyssä muutettiin myös työskentelytapaa ja työn rakennetta. Lastensuojelun tiimityöskentelystä luovuttiin ja uutena tapana otettiin käyttöön moniammatilliset yksiköt, joista vastaavat kokeneet so- siaalityöntekijät. Asiakasperheen asioiden hoitamisesta ja auttamisesta vastaa koko yksikkö, vaikka asiakas tapaa ainoastaan omaa työntekijäänsä. Viikoittaisissa yksikköpalavereissa selvitellään jokai- sen asiakasperheen sen hetkinen tilanne ja pohditaan jatkotoimenpiteitä monesta eri näkökulmasta.
(Fagerström 2016a, 17.)
Sosiaalityön systeemiseen yksikköön kuuluu Hackneyn mallin mukaan (Kuvio 3.) konsultoiva sosi- aalityöntekijä (consultant social worker), sosiaalityöntekijä (social worker), sosiaalityöntekijä, joka toimii lapsen äänen kuulijana (child parctitioner), yksikkökoordinoija (unit coordinator) ja perhetera- peutti (clinician). Lastensuojelun asiakasperheet ovat koko edellä mainitun tiimin asiakkaita. Hyvinä asioina tässä järjestelyssä voidaan mainita ne seikat, että asiakasperheen asioiden hoitaminen ei kos- kaan jää yhden sosiaalityöntekijän tehtäväksi vaan perheen asioita pohditaan yhdessä. Lisäksi esi- merkiksi työntekijöiden lomien aikana löytyy aina joku henkilö, joka tuntee perheen tilanteen. Mal- lissa tehdään moniammatillista yhteistyötä ja perheiden tilanteesta keskustellaan joka viikko. Viikoit- taiset kokoukset mahdollistavat myös reflektion, dialogin ja asiakkaan asiassa johonkin ratkaisuun pääsemisen. Päävastuu asiakkaan asioiden hoitamisesta mallissa on konsultoivalla sosiaalityönteki- jällä. (Trowler ja Goodman 2012, 19-20.)
Kuvio 1. Sosiaalityön yksikkö Lontoon Hackneyssä (Forrester ym. 2013)
Mallin mukaan konsultoiva sosiaalityöntekijä etsii neuvoja ja ratkaisuja tiimissä esiin nouseviin ky- symyksiin. Tarkoituksena on tunnistaa ne osa-alueet, joissa tiimin oma tietous ei ole vahvaa ja etsiä käsiinsä ne henkilöt, joilta puuttuvaa tietoa ja konsultaatiota voi saada. (Trowler ja Goodman 2012, 19.)
Mallin taustalla vaikuttaa ryhmäpäällikkö (group manager), jonka tehtävänä on luoda optimaaliset olosuhteet sosiaalityön yksiköille, jotta ne voisivat tehdä mahdollisimman hyvää työtä. Konsultoivat sosiaalityöntekijät tapaavat ryhmäpäällikköä säännöllisesti. Tapaamisissa keskitytään konsultoivien sosiaalityöntekijöiden työn ja päätöksenteon laatuun ja ammatillisiin asioihin. Päällikön asiantunte- vuutta voidaan käyttää myös vaikeimpien asiakastapausten ratkaisemiseksi, mutta hänen päätehtä- vänsä on luoda toimintaa mahdollistavia rakenteita ja luoda kulttuuria, mikä tukee ja kehittää yksi- köiden perustehtävää. (Trowler ja Goodman 2012, 20.)
Systeemit (systems)
Systeemeissä on kyse toimintatavoista, prosesseista ja rutiineista, jotka kuvaavat sitä, miten työ Hack- neyssä tehdään. On kyse lastensuojelun päätöksenteosta, taloudellisista käytännöistä, rekrytoinnista, miten tuloksellisuutta lasketaan ja miten informaatio kulkee organisaation sisällä ja yhteistyötahojen kanssa. Kaikkien Hackneyn toimintojen tulee olla suunniteltu niin, että ne tähtäävät perheiden kanssa työskentelemiseen vaikuttavalla tavalla. Mallissa työntekijöitä kannustetaan pohtimaan, mitä he ha- luavat tehdä ja miksi, ja sen jälkeen kannustetaan tekemään niin. Työntekijöiden ei haluta tekevän
Consultant social worker socail worker
unit co- ordinator
clinician child
practitioner
perheiden parissa toimia ja ratkaisuja vain sen vuoksi, että niin kuuluu toimia ja tehdä. (Trowler ja Goodman 2012, 20.)
Trower ja Goodman (2012, 20-22) lisäävät vielä, että Hackneyn mallissa työntekijöiden kykyyn toi- mia lasten ja perheiden auttamiseksi luotetaan. Organisaatio on luotu niin, että työntekijöillä on tar- vittaessa helposti saatavilla asiantuntija-apua ilman jäykkää byrokratiaa. Lapset pyritään pitämään kotonaan tai läheisverkoston luona ja apua tarjotaan pääsääntöisesti suoraan sinne.
Hackneyssä haluttiin luopua kaikista ennen käytössä olleista ohjeista ja käytännöistä. Yhteinen ym- märrys perheistä ja heidän kanssaan työskentelystä luotiin yhdessä käyttäen perhesuuntautuneita ar- viointi- ja työskentelymenetelmiä. (Fagerström 2016a, 22.)
Työntekijät (staff)
Työntekijät ovat Hackneyn mallin tärkein resurssi ja oikeanlaisten henkilöiden palkkaaminen pysy- viksi työntekijöiksi lapsi ja perhepalveluihin on suuri haaste. Organisaatiomuutoksen aikana jokaisen työntekijän oli haettava omaa virkaansa uudelleen. Uusien työntekijöiden rekrytointi on monivaihei- den tapahtuma, jossa on tehtävä kirjallisia tehtäviä ja osallistuttava lavastettuun asiakastilanteeseen.
Jos työnhakija on näissä pystynyt näyttämään toteen taitonsa ja intonsa, pääsy haastatteluun on vasta lunastettu. Hackneyn lastensuojeluun on ollut valtavasti hakijoita ja näin hakijoista voidaan valita kaikkein parhaimmat. (Fagerström 2016, 26-27.) Samaan aikaan organisaation tasolla lastensuojelu- työn arvoa nostettiin ja työstä tehtiin samalla houkuttelevampaa. Työntekijöiltä tuli löytyä asiantun- temuksen ja ammatillisten taitojen lisäksi myös sopivia henkilökohtaisia ominaisuuksia. (Fagerström 2016a, 18.)
Lastensuojelun henkilökunta koulutetaan ja työnohjataan tässä mallissa systeemisen ajattelun peri- aatteisiin. Käytäntö on Hackneyssä opettanut, ettei työntekijöitä kannata kouluttaa terapeuteiksi asti.
Muuttunut ammatti-identiteetti ei tällöin ole enää selkeä; olenko sosiaalityöntekijä vai terapeutti? Nyt Hackneyn henkilöstökoulutus on sisäistä koulutusta, jossa painotetaan systeemisen lähestymistavan sopeuttamista sosiaalityöhön. Hackneystä on luotu oppiva organisaatio, joka tarjoaa jatkuvasti oppi- mista tukevia virikkeitä kunnianhimoisille ja kehityssuuntautuneille työntekijöille. Tällä tavoin he pystyvät vastaamaan yhteiskunnan aiheuttamiin muutoksiin, jotka muokkaavat lastensuojelun parissa tehtävää työtä. Lisäksi oppiva organisaatio kannustaa työntekijöitä muuttamaan ja kehittämään orga- nisaatiota. (Trowler ja Goodman 2012, 24.)
Työtaidot (skills)
Työ lastensuojelussa vaatii työntekijöiltä monenlaisia taitoja ja hyvää tietopohjaa. Työntekijöiden on pystyttävä tekemään tilannearviota hyvinkin vaativissa perhetilanteissa ja soveltamaan mallissa käy- tössä olevia suhdeperustaisia menetelmiä perheen tilanteen sopimalla tavalla. Työntekijöillä on oltava hyvät dokumentointi- ja vuorovaikutustaidot. Työntekijöiden on ymmärrettävä lasten ja nuorten sekä fyysistä että psyykkistä kehitystä. Heiltä täytyy löytyä kykyä luoda positiivisia suhteita perheiden ja muiden ammattiryhmien kanssa. (Trowler ja Goodman 2012, 24.)
Uudenlainen, systeeminen tapa tehdä työtä mahdollistaa työn tekemisen lastensuojelussa monella uu- della työvälineellä. Esimerkkinä Hackneyn mallista voisi mainita erilaisten vaihtoehtoisten hypotee- sien tekemisen perheen tilanteesta. Näistä erilaisia hypoteesejä tarkennetaan asiakastyön edetessä yh- teistyössä perheiden kanssa. (Goodman ja Trowler 2012.)
Sosiaalityöntekijöiden taidot kehittyvät mallin ohjatussa työskentelyssä. Taitojen kehittymistä ohjaa yksikön koordinaattori ja koko moniammatillinen tiimi. Sosiaalityössä käytetään perheterapeuttista lähestymistapaa asiakkaisiin ja perheterapeuttisia välineitä esimerkiksi sukupuuta. Erityisen hyvinä taitoina mallissa näyttäytyvät kommunikointitaidot, kyky pohtia erilaisia hypoteeseja sekä uskallus kokeilla uusia tapoja, tehdä virheitä ja oppia niistä. (Fagerström 2016a, 20.)
Tyyli (style)
Hackneyn mallissa sosiaalityötä lastensuojelussa tehdään eri lailla kuin ennen keskittämällä huomio käyttäytymiseen ja erityisesti johtamiskäyttäytymiseen organisaation kaikilla tasoilla. Hackneyn mal- lin mukainen työskentely täytyy näkyä työntekijöiden joka päivissä toimissa. Johtaminen mallissa on avointa ja sujuvaa hierarkiassa ylhäältä alas. Mahdollisissa työyhteisön kriisitilanteissa johdon tehtä- vänä on rauhoitella tilanne ja olla alaisten tukena. Samanlaista vastuunkantoa sosiaalityöntekijältä on löydyttävä tilanteissa, joissa lapsia ja perheitä täytyy rauhoitella ja olla omassa ratkaisussaan jämäkkä sekä kantaa vastuunsa omista ratkaisuistaan vallankäyttäjän perheen tilanteissa. (Trowler ja Goodman 2012, 22.)
Hackneyhyn valittavilta työntekijöiltä edellytetään ennakoitavuutta, energisyyttä, innostuneisuutta ja muutoshalukkuutta. Hackneyssä ajatellaan, että edellä mainitut luonteenpiirteet työntekijöillä antavat perheille parhaat mahdollisuudet ratkaisuihin, joiden avulla perhe onnistuu pysymään jatkossakin yh- dessä ja takaamaan lasten turvallisuuden perheessä. Mallissa kannustetaan sekä-että –ajatteluun joko- tai –ajattelun sijaan. Moniäänisyyden ajatellaan rikastuttavan ajattelua ja toimintatapoja monimutkai- sissa asiakastapauksissa. (Trowler ja Goodman 2012, 22-23.)
Ammatillinen vastuunkanto on mallin keskeisimpiä asioita. Tämä koskee vastuuta sekä puhutusta, että kirjoitetusta tiedosta. Vastuullinen sosiaalityöntekijä omistaa omat näkemyksensä, toimensa ja ratkaisunsa. Hän ei koskaan epäröi muuttaa mieltänsä ja myöntää olleensa väärässä. Asioiden toisin tekeminen ei ole yksinkertaista. Sen vuoksi keskeisintä on huomioiva, kunnioittava ja älyllisesti sen- sitiivinen päätöksenteko perheen ja lapsen asioissa. Asioihin ei ole olemassa ainoastaan yhtä totuutta.
(Trowler ja Goodman 2012, 23.)
Hackneyssä käytössä oleva työtapa perustuu avoimeen dialogiin niin perheiden kuin muiden ammat- tiryhmien kanssa. Aikaisempien työtapojen luomia turhia rakenteita ja ohjeita poistettiin, joiden epäil- tiin olevan uudenlaisten, innovatiivisten työkäytäntöjen kehittämisen esteinä. Työtavaksi otettiin avoin puhe, jossa pohdittiin jokaiselle perheelle mahdollisimman hyvää toimintatapaa heidän tilan- teidensa parantamiseksi. (Fagerström 2016, 27-28.)
Mallista on olemassa arviointitutkimusta, jossa arvioidaan toiminnan vaikutuksia verrattuna tavalli- seen sosiaalityön yksikköön Englannissa. Sosiaalityön muuttaminen Hackneyssä on ollut toiminnassa kahden ja puolen vuoden ajan arviointitutkimusta tehtäessä ja se on pitänyt sisällään laajoja muutok- sia organisaation rakenteissa ja käytännöissä. Näiden muutosten keskiössä on ollut sosiaalityön yksi- köiden luominen, joissa työskennellään moniammatillisissa tiimeissä. Hackneyn mallista tehty arvi- ointitutkimus on puolueeton ja se on tehty kahden vuoden aikana ja sen tekemiseen on osallistunut asiantuntijoita seuraavista organisaatioista: Human reliability associates ja the London school of economics. Arviointitutkimuksessa Hackneyn mallin mukaista sosiaalityön yksikköä verrattiin ja ta- valliseen sosiaalityön yksikköön Englannissa. (Cross, Hubbard ja Munro 2010.)
Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota kolmeen seikkaan: organisaatiokulttuuriin, sosiaalityön proses- seihin ja konkreettisiin tuloksiin. Organisaatioilla on omat tyylinsä, jotka muotoutuvat käsityksistä, arvoista ja aikaisemmista käytännöistä. Konkreettiset tulokset syntyvät organisaatiokulttuurin ja pro- sessien kautta. Tuloksia ja siten muutoksia arvioitiin lasten, perheiden ja organisaation itsensä kautta.
Arvioinnissa käytettiin survey-menetelmiä, haastatteluja, havainnointia ja datan analysointia (Cross ym. 2010.)
Organisaatiokulttuurissa tutkittiin seuraavia asioita: sitoutuvatko työntekijät organisaation tavoittei- siin, miten organisaatio oppii käytännön työssä esiin tulevista tilanteista pitäen sisällään virheet ja läheltä piti- tilanteet, havainnot työtaakasta, stressistä ja siitä, miten organisaatio tukee työntekijöitä vaikeissa olosuhteissa sekä miten helppoa työntekijöillä oli pitää työn keskiössä perheitä byrokratian ja hallinnon sijaan. (Cross ym. 2010.)
Tutkimuksen tekijät löysivät merkittäviä positiivisia eroavaisuuksia Hackneyn mallista verrattuna ta- vallisen sosiaalityön yksikköön. Hackneyn mallissa kannustetaan reflektoivaan oppimiseen ja taito- jen kehittämiseen omassa työssä. Organisaatiokulttuurin muuttumisessa tärkein kohta on sosiaalityön keskittäminen perheen kanssa työskentelyyn. Lisäksi sosiaalityöntekijät uudessa sosiaalityön mal- lissa ovat omaksuneet uusia työkäytäntöä kirjallisuuden ja kokemuksen pohjalta. Uudet työkäytännöt voivat tarkoittaa myös parempaa päätöksentekoa, jossa reflektoiva käytäntö rohkaisee, mahdollistaa ja uudet taidot tuovat uudenlaista näköalaa ratkaistaviin asioihin. Konkreettisena tuloksena lasten- suojelun kokonaiskustannukset pienenivät 4,97 %. Pienenemiseen vaikuttivat lastensuojelun palve- luita tarvitsevien lasten lukumäärän väheneminen, mutta myös työntekijöiden sairauspäivien vähene- minen 55%, työntekijöiden työssä pysymisen parantuminen ja sijoitettujen lasten hyvin alhainen taso.
(Cross ym. 2010.)
Forrester (2013) on tutkimusryhmänsä kanssa myös tehnyt arviointitutkimusta Hackneyn mallin vai- kutuksista Englannissa. Heidän tutkimuksessaan vertailtiin kolmea englantilaista lastensuojelupalve- luja tarjoavaa organisaatiota keskenään. Yksi organisaatioista oli ottanut käyttöönsä niin sanotun sys- teemisen mallin, jossa koko tiimi yhdessä kantaa vastuun asiakkaan asioiden hoitamisesta. Tämä tar- koittaa yhteistä, runsasta keskustelua asiakkaan asioista ja työntekijöiden eriytyneet roolit. Kahdessa muussa tutkimuksen organisaatiossa oli käytössä perinteinen tiimimalli. Tutkimuksen tuloksena mai- nitaan, että systeemisessä yksikössä työskenteleminen on mahdollista, jos asiakasmäärät ovat koh- tuulliset. Lisäksi mainitaan, että työskentely systeemisessä yksikössä on korkeatasoista ja työnteki- jöiden kokemus omasta työstään on positiivisempi; vähemmän työstressiä ja työ on palkitsevampaa.
2.2 Lastensuojelun kehittyminen Suomessa
Lastensuojelun voidaan sanoa muuttuneen Suomessa varsin verkkaisesti. Laajemmasta perspektii- vistä katsoen perhe- ja yksilökohtaisen lastensuojelun lisäksi lasten suojelemiseksi Suomessa on tehty monenlaisia uudistuksia. Uudistukset lähtevät vuonna 1922 tehdystä yleisen oppivelvollisuuden sää- tämisestä, oppikoulujen perustamisesta ja kansakoulujen laajentamisesta 1940- ja 1950-luvuilla sekä peruskoulun perustamisesta 1970-luvulla, joilla luotiin vankkaa pohjaa lasten suojelemiseksi Suo- messa. Muita lastensuojelemiseksi tehtyjä uudistuksia ovat olleet neuvolajärjestelmän perustaminen, perhekustannusten tasausjärjestelmän synty, lasten päivähoidon järjestäminen ja avioliiton ulkopuo- lella syntyneiden lasten syrjinnän lakkauttaminen. (Mikkola 2004a, 61–62.)
Laissa tehtävät muutokset eivät suoranaisesti kerro lastensuojelussa tehtävästä työstä tai käytössä ol- leista menetelmistä, jollaisena tutkimuksen kohteena olevaa Hackneyn mallia voidaan pitää. Laki ja
sen muutokset kuitenkin auttavat havainnoimaan lastensuojelussa eri aikakausina voimassa olleita painotuksia ja keskeisiä muutosta tukevia toimia. Lisäksi tutkielmassa käsiteltävän lastensuojelun ke- hittämismallin käyttöönotto ja soveltaminen ovat mahdollista erityisesti nyt kun sosiaalihuollon lain- säädäntöä on muutettu erityisesti ennaltaehkäiseviä palveluja korostaen. Mutta aluksi kerron sosiaa- lihuollon ja lastensuojelun syntyvaiheista.
Sosiaalihuollon käsite ulottuu reilun sadan vuoden päähän Suomen itsenäisyyden ja kansalaissodan aikoihin. Vuonna 1922 säädettiin laki köyhäinhoidosta, mutta samoihin aikoihin alettiin käydä kes- kustelua huollosta korvaamaan aikaisemmin käytettyjä termejä kuvaamaan huono-osaisuutta. Sana huolto ikään kuin lupasi aikaisempaa ammatillisemman ja modernimman lähestymistavan väestön kohteluun. Tämän jälkeen huolto-sana levisi nopeasti yleiseksi sosiaalialan käsitteeksi ja alettiin pu- hua lastenhuollosta, irtolaishuollosta, avohuollosta jne. Sosiaalihuollosta alettiin puhua yleisesti 1930-luvulla. Lain nimeksi se päätyi vuonna 1982 sosiaalihuoltolain syntyessä. Vuonna 1936 lain- säädäntö jatkoi muotoutumista eriytyneemmäksi ja ammatillistuneeksi, jolloin muotoutuivat laeiksi lastensuojelu, irtolaishuolto ja alkoholistihuolto. (Kröger 2014, 25–29.)
Eeva Valjakka on tutkinut väitöstutkimuksessaan (2016, 27) lastensuojelun kehittymistä Suomessa nojautuen tutkimuksessa lähinnä sosiaalipolitiikan ja lainsäädännön muutokseen rintarinnan. Hän on jakanut tutkimuksessaan lastensuojelulainsäädännön kehittymisen osana Suomalaista sosiaalipoli- tiikka kolmeen ajanjaksoon, joita ovat huoltovaltion lastensuojelu (1800-luvun lopulta 1950-luvulle), hyvinvointivaltion lastensuojelu (1960-luvulta 1990-luvulle) ja jälkiekspansiivisen hyvinvointival- tion lastensuojelu.
Suomessa lastensuojelullinen aate alkoi 1800-luvun loppupuolella eriytyä omaksi alueekseen. Ennen varsinaista lastensuojelulainsäädäntöä kunnan lakisääteinen lastenhuolto tapahtui osana kunnan vai- vais- ja köyhäinhoitoa. Kunnallishallinnon organisoitumisen johdosta 1860-luvulta alkaen lasten- huollon yhteiskunnallisia tehtäviä alettiin siirtää kirkolta ja seurakunnalta julkisen vallan hoidetta- vaksi. Samaan aikaan halu yksityiseen hyväntekeväisyyteen heräsi ja se yhdessä kunnallisen lasten- suojelun kanssa nivoutuivat yhteen 1880-luvun lopulla. (Hämäläinen 2007, 43.) Erityisen voimakasta lastensuojelun kehittyminen oli 1900-luvun parina alkuvuosikymmenenä. Tällöin kuntien rooli kas- voi lastensuojelun toimintaa johtavana ja koordinoivana tahona. (Pulma 2004, 13.)
Suomalainen sosiaalipolitiikka, jota lastensuojelu oli osaltaan, oli 1960-luvulle saakka luonteeltaan yksilöllistä, tarvesidonnaista ja siten myös kontrolloivaa ja leimaavaa (Tuori ja Kotkas 2008, 75).
Muutos kansalaisajattelun suuntaan alkoi vähitellen sotien jälkeen ja erityisesti 1960-luvulle tulta- essa. Kansalaisajattelun mukaan yhä suuremmat ihmisjoukot tulivat sosiaalipolitiikan kohteeksi ja
näin ollen sosiaalipolitiikka lakkasi olemasta luokka- tai ryhmäkohtaista. (Hämäläinen 2007, 305.) Sosiaalihuolto koostui tällöin koko väestölle tarkoitetuista palveluista. Lastensuojelussa alettiin ke- hittää uusia menetelmiä, joista yksi oli avohuolto. Kun avohuollon toimien valikoimaa saatiin kehi- tettyä, huostaanottojen määrä väheni. Se johti tahdonvastaisten huostaanottojen loppumiseen lähes kokonaan 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. (Pulma 2004, 15–18.)
Hyvinvointivaltion käsitteen käyttöön ottaminen ja normalisoituminen Suomessa merkitsi lastensuo- jelussa sääntelytavan ja lastensuojelulle asetettujen tavoitteiden uudistamista. Lastensuojelussakin pyrittiin eroon marginaaliryhmiin kohdistuvasta huolto- ja kontrollitoiminnasta ja suunnattiin toi- minta kohti kokonaisvaltaisia, perhekeskeisiä ja yleisiä sosiaalisen suoriutumisen kysymyksiä. (Tuori ja Kotkas 2008, 98–99.) Lastensuojelulain uudistamiseen tähtäävät pyrkimykset aloitettiin 1950-lu- vun lopulla.
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti toimikunnan loppuvuodesta 1982 tekemään ehdotusta uudeksi lastensuojelulaiksi. Toimikunta arvioi, että perheiden ja lasten ulkoiset toimintaedellytykset ovat muuttuneet ja etteivät perinteiset kasvatustavat ja – tavoitteet enää toimineet muuttuneissa yhteiskun- nallisissa oloissa. Toimikunnan mukaan keskeisenä ongelmana ei enää olleet aineellisesta puutteesta johtuneet syyt vaan enenemässä määrin ihmisen tietoisuutta ja mielenterveyttä sekä sosiaalisia suh- teita koskevat ongelmat. Toimikunnan mukaan esimerkiksi usein lastensuojelullinen tarve kohdistui perheisiin, joissa taloudellinen tilanne on erinomainen, mutta puutteita on enemmänkin perheiden ihmissuhteissa, jotka saattavat olla köyhät tai vääristyneet. (KM 1982:67, 2, 9.)
Vuoden 1983 lastensuojelulaissa lastensuojelun keskeisiksi toiminnoiksi säädettiin tukitoimet, joita annettaisiin lastensuojelun avohuollon asiakkaille. Muita toimintamuotoja ovat huostaanotto, sijais- huolto ja jälkihuolto. Olennaisiksi asioiksi lakimuutoksessa nousivat lapsen etu ja perheen auttaminen pääsääntöisesti avohuollon tukitoimien avulla. Hallituksen esityksessä linjataan, että edellä mainittu- jen periaatteiden tulee ohjata käytännön lastensuojelussa tehtyjä ratkaisuja niin, että lapsen etu huo- mioitaisiin ensisijaisesti tukemalla huoltajia lapsen kasvatuksessa. (HE 13/1983 vp. 21–22.)
Edellä mainittujen lastensuojelulain muutosten johdosta aiemmin kunnan palveluna toimitettua las- tensuojelua alettiin tehdä yhteistyössä muiden viranomaisten, yleishyödylllisten yhteisöjen sekö yk- sityisten palveluntarjoajien yhteistoiminnaksi (Kajava 1997, 43). Moniammatillisen yhteistyön ja ver- kostoitumisen tavoitteena oli moniongelmaisille perheille ja lapsille löytyisi uusia avun ja tuen muo- toja. (Hurtig 2003, 163.) Sinko (2005, 7) katsoo, että 1983 lakimuutoksen jälkeisillä vuosikymmenillä
lastensuojelu eriytyi kunnittain omanlaisiksi palveluiksi ja käytännöiksi. Tähän johtivat kuntien sosi- aalitoimessa tehdyt erilaiset tulkinnat ja soveltamiset. Sinko näkee lisäksi, että nämä eriävät tulkinnat ja soveltamiset johtivat lasten saamien avun ja tuen eriarvoistumiseen. Konkreettisena esimerkkinä palveluiden hajanaisuudesta Sinko mainitsee sen, että lapsiperheille on ollut tarjolla palveluita, joista ei ole heille hyötyä eikä yksilöllisiä tarpeita vastaavia palveluita ollut edes tarjolla.
2010-luvun Suomessa sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen on ollut yksi keskeisimmistä muutoksista. Sosiaalihuollon yleislain lisäksi hallinnon alalla on useita merkittäviä erityislakeja. So- siaalihuoltolain ohjausvaikutus yhteiskunnassamme on ratkaiseva. Tästä johtuen sosiaalihuollossa yhteiskunnalliset muutokset tehdään lakeja muuttamalla tai tarkentamalla. Sosiaalihuoltolain muut- tamisen tarpeet liittyvät sisäisiin ja ulkoisiin syihin. Sosiaalihuollon toimintaympäristöissä on tapah- tunut suuria muutoksia, koska kuntien ja julkisten palveluiden rakenteita ollaan uudistamassa laajem- maltikin. Näistä rakenteiden uudistamisista yksi esimerkki on sosiaali- ja terveydenhuollon yhdisty- miskysymykset. (Hämäläinen ja Niemelä 2014, 80.)
Selvitystyöryhmän esitysten ja niistä saatujen lausuntojen perusteella sosiaali- ja terveysministeriössä laadittiin Toimiva lastensuojelu –toteuttamissuunnitelma vuosille 2014–2019. Selvitystyöryhmän eh- dotuksia toteutettiin 2015 voimaan astuneessa sosiaalihuoltolain (1301/2014) uudistuksessa. Aiem- min lastensuojelun palveluina olleet perhetyö, tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta muutettiin sosiaali- huoltolain mukaisiksi palveluiksi. (L1301/2014; HE 164/2014 vp; L1302/2014; HE164/2014 vp.) Sosiaalihuoltolain uudistusta koskevassa hallituksen esityksessä painotettiin uudistuksen pohjautuvan Toimiva lastensuojelu – selvitystyöryhmän loppuraporttiin ja siinä esitettyihin ratkaisuehdotuksiin sekä raportista ja laatusuosituksista annettuihin lausuntoihin. (HE 164/2014 vp, 44–45.)
Lastensuojelun näkökulmasta muutokset ovat suuret ja toivottavat. Lapsia ja perheitä tulee auttaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennaltaehkäisevillä toimilla lasten peruspalveluissa kuten neuvoloissa ja kouluissa. Peruspalveluissa on pystyttävä tarjoamaan lapsiperheille apua, etteivät avuntarpeet ja siten ongelmat laajentuisi ja pahenisi. Kun lapsia ja perheitä autetaan oikea-aikaisesti peruspalveluissa, ei heidän auttamisensa ja asioidensa käsittely ruuhkauta lastensuojelua vaan lasten- suojelussa voidaan keskittyä vaikeimmin autettaviin asiakkaisiin ja perheisiin. Sosiaalihuoltolain muuttamisen voidaan katsoa saaneen aikaan oikeanlaista siirtymää asiakasmäärissä ja palveluiden tarjoamispaikoissa, mikä mahdollistaa lastensuojelun uudenlaisen kehittymisen esimerkiksi systee- miseen, ihmissuhdeperustaiseen ja muutokseen pyrkivään sosiaalityöhön jollaisena esimerkiksi Hackneyn mallia voidaan pitää.
Viimeisimmät muutokset vaikuttavat lähes päinvastaisilta kuin vuoden 2007 lastensuojelulain koko- naisuudistuksen tavoitteet olivat; ohjata apua ja tukea tarvitsevat lapset ja heidän perheensä matalalla kynnyksellä lastensuojelun piiriin. Todennäköistä on, että jatkossa lastensuojelun asiakkaiden määrä tulee vähenemään. Kiireellisten sijoitusten kriteerien tiukentaminen on vähentänyt kiireellisten sijoi- tusten määrää. Nämä muutokset todennäköisesti taas johtavat huostaanottojen vähenemiseen. Lasten- suojelutyön uudelleen organisoimisen vuoksi asiakkaita autetaan varhaisessa vaiheessa perhesosiaa- lityön keinoin. Lisäksi lapsiperheitä autetaan tulevaisuudessa moniammatillisessa yhteistyössä uuden sote:n mukaisissa perhekeskuksissa, joihin kaavaillaan matalan kynnyksen palvelumallia sekä integ- roiduissa ja yhteen sovitetuissa erityistason palveluissa, joihin muun muassa lastensuojelu jatkossa kuuluu. (Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma 2016.)
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma pyrkii siis vahvistamaan ja uudistamaan lasten, nuorten ja perheiden palveluita. Lastensuojelutyölle on tarkoituksena löytää kokonaisvaltainen toimintakulttuu- rin uudistaminen ja muutos. Lastensuojelutyön täytyisi tulevaisuudessa olla lapsille ja perheille hel- posti saavutettava, leimaamaton ja lähellä oleva palvelu. Lastensuojelun toiminnan ytimessä on toi- miva lastensuojelun sosiaalityö. Tätä lastensuojelun keskeisintä toimintaa tuetaan LAPE-ohjelmassa pilotoimalla systeemiseen ajatteluun ja terapeuttiseen työotteeseen perustuvaa Hackneyn mallia.
(Raivio, Männistö, Lahtinen ja Petrelius 2016, 3.)
Hackneyn mallista on olemassa laajaa arviointitutkimukseen perustuvaa tietoa, mikä on yksi mallin pilotoinnin kohteeksi valitsemisen perusteista (Cross, Hubbard & Munro 2010). Lisäksi lastensuoje- lun sosiaalityöntekijät ovat tuoneet esiin toivetta heidän ammattitaitonsa vahvistamista ihmissuhde- perustaisemmaksi (Uskomme sinuun – usko sinäkin ll. Viestejä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kuulemiskiertueelta 2014/15, Lastensuojelun keskusliitto).
Pelkkä työtavan muuttaminen refleksiivisempään tiimimalliin ei Hackneyn mallissa ole mahdollista.
Uuden työtavan omaksuminen vaatii muutoksia olemassa oleviin organisaatiorakenteisiin. Hyvin tär- keää on mahdollistaa Hackneyn mallin käyttöönotto rajaamalla lastensuojelussa oleva asiakaskuorma kohtuullisemmalla tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että entistä suurempi osa lapsista ja perheistä saisi palvelunsa ja avun sosiaalihuoltolain mukaisissa palveluissa perhesosiaalityössä tai muista peruspal- veluista. (Raivio ym. 2016, 3-4.) Fagerström (2016,11) katsookin, että Hackneyn malli pyrkii nosta- maan lastensuojelun sosiaalityössä keskeiseksi toiminnaksi lapsen, hänen vanhempiensa ja sukulais- ten kanssa tehtävän vuorovaikutustyön. Olennaista mallissa on työntekijän kyky ylläpitää luottamuk- sellista yhteistyösuhdetta asiakkaaseen ja johdon tehtävänä on tukea työntekijöitä tässä tehtävässä.
Uudessa työmallissa asiakastyön parantamiseksi tiimityöskentelyssä on tarkoituksena hyödyntää per- heterapeuttisia oppeja. Lisäksi hyödynnettävissä voisivat olla myös dialogisia ja narratiivisen terapian
oppeja. Fagerström (2016,11) haluaa lisäksi painottaa, että Hackneyn malliin kuuluu ehdottomasti systeemisyyden ja muutettavien työmenetelmien vieminen organisaation jokaiselle tasolle. Hackneyn malli ei ole sovellettavissa organisaation vain osittain. Tästä saattaa Fagerströmin mukaan tulla yksi suurimmista mallin Suomeen juurruttamisen haasteista.
Lastensuojelussa tarvitaan uutta toimintamallia, jossa kiinnostus kohdistuu tarkemmin niihin systee- meihin, joissa lapsi elää. Lastensuojelun sosiaalityö ei saa olla pelkkää tulipalojen sammuttelua ja sijoituksia. Lahtinen, Männistö ja Raivio (2017, 11) mainitsevat Lape –ohjelman suositusten mukai- sesti, että lastensuojelussa sosiaalityöntekijällä täytyisi olla entistä paremmat moniammatilliset työs- kentelyolosuhteet, joiden avulla lapsen ja perheiden yksilöllistä auttamista voisi parhaalla mahdolli- sella tavalla toteuttaa. Hyvän ja asiakaslähtöisesti toimivan lastensuojelun keskeisimpänä onnistumi- sen tekijänä on asiakkaiden tarpeiden mukaisesti lisäkoulutettu ja asiakkaiden auttamiseen sitoutunut lastensuojelun sosiaalityö.
Hallituksen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa lastensuojelussa tapahtuvaa sosiaalityötä on tarkoituksena kehittää Raivion ym. (2016) mukaan monitoimijaiseksi ja työntekijöiden osaamista suunnataan suhdeperustaiseen suuntaan. Suomeen on tarkoituksena juurruttaa englannissa käytössä ollut Hackneyn malli soveltuvin osin. Lahtinen ym. (2017, 11-12) tuovat esiin uuden lastensuojelun systeemisen toimintamallin mahdollisuuksia suhteessa vanhaan tapaan toimia. Toimintamallissa ote- taan käyttöön sosiaalityön rinnalle perheterapian ja systeemisen käytännön teorioita sekä niihin kuu- luvia käytännön interventioita ja lähestymistapoja. Oleellinen muutos nykyisen sosiaalityöhön on systeemiteoreettinen lähestymistapa, jossa perhe nähdään yksikkönä. Muutos yksikön jossain osassa käynnistää muutosprosessin, joka vaikuttaa koko systeemiin. Systeemisessä ajattelutavassa lasten- suojelun tavoitteeksi muodostuu muutoksen aikaansaaminen perhesysteemin toiminnassa ja sen avulla lapsen tilanteen turvaaminen. Systeemiteoreettista ajattelua täydennetään perheterapeuttisilla elementeillä.
Lahtinen ym. (2017, 16) on esittänyt, että seuraavan kaltaiset seikat olisivat keskeisiä suomalaisessa systeemisessä lastensuojelun toimintamallissa:
1. systeemisen ajattelun on läpäistävä kaikki toiminnan tasot
2. korostetaan ihmissuhdeperustaista työskentelyn lähtökohtaa ja perheterapeuttista ymmär- rystä
3. lapsilähtöisyys
4. asiakkaiden kohtaamisen ja osallistamisen korostaminen 5. toimintaa tukevien rakenteiden on oltava kunnossa
6. työssä johtavana elementtinä on yhdessä jaetut arvot ja mallin mukainen johtaminen
