”APUA KANNATTAA OTTAA, KUN SITÄ ON SAATAVILLA”
Potilaiden kokemuksia rytminsiirroista
Terhi Huostila
Opinnäytetyö Marraskuu 2018 Sairaanhoitajakoulutus
TIIVISTELMÄ
Tampereen ammattikorkeakoulu Sairaanhoitajakoulutus
HUOSTILA, TERHI:
”Apua kannattaa ottaa, kun sitä on saatavilla.”
Potilaiden kokemuksia rytminsiirroista.
Opinnäytetyö 41 sivua, joista liitteitä 4 sivua Marraskuu 2018
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata potilaiden kokemuksia rytminsiirroista. Työn tehtävänä oli selvittää, millaisia kokemuksia potilailla on saamastaan hoidosta rytminsiir- rossa, miten potilaat kuvailevat hoitotyötä rytminsiirrossa ja miten hoitohenkilökunta voi edistää potilaan hyvää kokemusta rytminsiirrosta. Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa tietoa hoitotyöntekijöille rytminsiirtokokemuksista ja vähentää potilaiden rytminsiirtoi- hin kohdistuvia pelkoja ja epävarmuutta.
Opinnäytetyö tehtiin laadullista eli kvalitatiivista menetelmää käyttäen. Työ toteutettiin yhteistyössä Tampereen Sydänyhdistyksen kanssa ja aineisto kerättiin Tampereen Sy- dänyhdistyksen sydänkerhon jäseniltä. Työhön haastateltiin kolmea sydänkerhon jäsentä teemahaastattelun avulla. Työn aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä, joka löytyy työn liitteistä.
Opinnäytetyö osoitti, että potilaat eivät pelänneet rytminsiirtoa, vaikka toimenpidettä pi- dettiinkin jännittävänä. Hoitotyö toimenpiteen yhteydessä oli pääasiassa hyvää, toimivaa ja tehokasta. Tuloksista myös ilmeni, että hoitohenkilökunta toimi ammattitaitoisesti, ys- tävällisesti ja potilaat huomioiden. Pääosin rytminsiirron hoitotyöhön oltiin tyytyväisiä.
Potilaat kuitenkin kaipasivat rytminsiirron jälkeiseen hoitotyöhön lisää yksilöllisyyttä ja hoitohenkilökunnan aikaa. Tulokset myös osoittivat, että rytminsiirtoa pidettiin arvok- kaana hoitomuotona ja sen koettiin parantavan potilaiden elämänlaatua. Opinnäytetyön tulosten perusteella voidaan päätellä, että potilaat kaipaavat lisää tietoa ja ohjausta ennen toimenpidettä sekä toimenpiteen jälkeen.
Opinnäytetyötä voidaan hyödyntää hoitotyön opiskelijoiden opetuksessa ja potilaiden oh- jauksessa ennen toimenpidettä. Potilaille voidaan työn avulla järjestää luentoja ja tietois- kuja aiheesta pelkojen ja ennakkoluulojen ehkäisemiseksi. Kehittämisehdotuksena esite- tään, että työtä voisi jatkaa tutkimalla eri ikäisten potilaiden kokemuksia. Tutkimuksessa voisi erotella sähköisen ja lääkkeellisen rytminsiirron toisistaan ja vertailla niitä keske- nään. Näiden tulosten avulla voisi laatia potilaille ohjauksen tueksi oppaan rytminsiirrosta potilaiden tarpeisiin vastaten.
Asiasanat: rytminsiirto, kokemukset, rytmihäiriöt, sairaanhoitajat, hoitotyö, kvalitatiivi- nen menetelmä
ABSTRACT
Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampere University of Applied Sciences Degree Programme in Nursing and Health Care TERHI HUOSTILA:
Patients' Experiences of Heart Cardioversions Bachelor's thesis 41 pages, appendices 4 pages November 2018
The purpose of this study was to collect information on patients’ experiences of heart cardioversions. The collected data were used to provide information to nurses about heart cardioversion experiences and thus reduce a patient’s fear and uncertainty of car- dioversions. The data were analysed by means of a qualitative content analysis.
The study suggested that patients were not afraid of cardioversions even though the measure was considered to be exciting. Nursing in the operation was mainly good, prac- tical and effective. Mostly the patients were satisfied with the nursing of cardioversions.
However, patients needed more individuality and nursing staff time after the heart cardi- oversions. According to the results it can be noticed that patients need more information and guidance on the operation. Information is needed both before and after the opera- tion.
Research could be continued by studying the experiences of patients of different ages.
The results could be used to provide patients with a guide on cardioversions. The guide would serve as a support along with traditional nursing and it would better meet the needs of patients.
Key words: cardioversions, experiences, arrhythmias, nurses, nursing, qualitative study
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 5
2 TARKOITUS, TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET ... 6
3 TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT ... 7
3.1 Sinusrytmi ... 7
3.2 Eteisvärinä ... 8
3.3 Eteislepatus ... 10
3.4 Rytminsiirto ... 11
3.5 Sairaanhoitajan ja lääkärin tehtävät toimenpiteessä ... 14
3.6 Potilaan kokemus ... 16
4 MENETELMÄLLISET LÄHTÖKOHDAT ... 18
4.1 Laadullinen opinnäytetyö ... 18
4.2 Aineistonkeruu ... 18
4.3 Analyysimenetelmä ... 19
5 TULOKSET ... 23
5.1 Hyvin toimiva hoito ... 23
5.1.1 Turvallinen toimenpide ... 23
5.1.2 Tehokas hoito ... 23
5.1.3 Hyvä hoitotyö ... 24
5.1.4 Arvokas hoitomuoto ... 25
5.2 Hoidon kehittämistarpeita ... 26
5.2.1 Tiedonpuute... 26
5.2.2 Hoitohenkilökunnan riittämättömyys ... 27
6 POHDINTA ... 28
6.1 Tulosten tarkastelu ... 28
6.1.1 Hyvin toimiva hoito ... 28
6.1.2 Hoidon kehittämistarpeita ... 29
6.2 Eettisyys ... 31
6.3 Luotettavuus ... 32
6.4 Jatkotutkimus- ja kehittämisehdotukset ... 34
LÄHTEET ... 36
LIITTEET ... 38
Liite 1. Teemahaastattelu pohja ... 38
Liite 2. Tietoinen suostumuslomake ... 39
Liite 3. Sisällönanalyysi ... 41
1 JOHDANTO
Eteisvärinä, toiselta nimeltään flimmeri on yleisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö.
Sen esiintyvyys vaihtelee potilaan iän ja perussairauksien mukaan. Alle 60-vuotiaista ih- misistä noin 0,4 % ja yli 75- vuotiaista ihmisistä yli 10 % esiintyy eteisvärinää. Eteisle- patus eli flutteri tai flatteri on eteisvärinän jälkeen tavallisin ja tärkein eteisperäinen ryt- mihäiriö. Sen esiintyminen liittyy samoihin tekijöihin kuin eteisvärinä ja useimmiten esiintyykin sen yhteydessä. (Airaksinen ym. 2016, 528.)
Rytmihäiriöt voidaan pysäyttää sähköisellä tai lääkkeellisellä rytminsiirrolla, joissa ryt- mihäiriön aiheuttama epätavallinen rytmi muutetaan sinusrytmiksi (Airaksinen ym.
2016). Rytminsiirron tarve arvioidaan yksilöllisesti ja arvioinnissa otetaan huomioon po- tilaan oireet, muut sairaudet ja estohoidon mahdollisuudet (Raatikainen & Toivonen 2015). Sähköisessä rytminsiirrossa eli kardioversiossa periaatteena on, että potilaalle an- netaan tasavirtaisku kevyessä anestesiassa eli nukutuksessa. (Raatikainen 2014b.) Lääk- keellisessä rytminsiirrossa sydämen rytmiä hidastetaan ensin lääkkeellisesti, jonka jäl- keen annostellaan varsinainen rytmihäiriölääke. Se ei vaadi paastoa tai nukutusta. (Raa- tikainen 2014b.)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata potilaiden kokemuksia rytminsiirroista. Työn aihe nousi Tampereen Sydänyhdistyksen tarpeesta selvittää potilaiden kokemuksia ryt- minsiirroista. Työ tehtiin yhteistyössä Tampereen Sydänyhdistyksen kanssa. Potilaiden kokemuksia kartoitettiin teemahaastatteluiden avulla Tampereen Sydänyhdistyksen Sy- dänkerhon jäseniltä. Työ tuo lisää tietoa rytminsiirtokokemuksista hoitotyölle ja auttaa hoitotyöntekijää kehittämään hoitotyötä rytminsiirtojen yhteydessä. Näiden tulosten avulla voidaan myös vähentää potilaiden ennakkoluuloja, pelkoja ja epävarmuutta toi- menpiteestä. Työ tuottaa arvokasta tietoa siitä, miten sairaanhoitaja voi edistää potilaan hyvää kokemusta rytminsiirrosta toimenpiteenä.
2 TARKOITUS, TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET
Tämän työn tarkoituksena oli kuvata potilaiden kokemuksia rytminsiirroista.
Tämän opinnäytetyön tehtävät olivat:
1. Millaisia kokemuksia potilailla on saamastaan hoidosta rytminsiirrossa?
2. Miten potilaat kuvailevat hoitotyötä rytminsiirrossa?
3. Miten hoitohenkilökunta voisi edistää potilaan hyvää kokemusta rytminsiirrosta?
Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa tietoa hoitotyöntekijöille rytminsiirtokokemuksista ja vähentää potilaiden rytminsiirtoihin kohdistuvia pelkoja ja epävarmuutta.
3 TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT
Tämän opinnäytetyön keskeisimmät käsitteet on kuvattu kuviossa 1. Opinnäytetyön teo- reettiset lähtökohdat. Ne ovat potilaan kokemus, eteisvärinä ja eteislepatus sekä rytmin- siirto.
KUVIO 1. Opinnäytetyön teoreettiset lähtökohdat.
3.1 Sinusrytmi
Sinusrytmi eli niin sanottu sydämen normaali rytmi koostuu P-aallosta, QRS-komplek- sista ja T-aallosta. P-aalto kuvaa sydämen eteisten toimintaa. QRS-kompleksi kuvaa kam- mioaktivaation eli depolarisaation leviämistä. T-aalto kuvaa kammioiden lepojännitteen palautumista eli repolarisaatiota. Terveessä sydämessä sinussolmuke tahdistaa sähköistä toimintaa koordinoidusti. Sydänfilmistä eli EKG:stä voidaan tarkastaa eteisten normaali tai epänormaali toiminta tarkistamalla eteisten aktivaatio eli P-aalto, kammioiden akti- vaatio eli depolarisaatio, jota kutsutaan QRS-kompleksiksi sekä kammioiden palautumi- nen sähköiseen lepotilaan eli repolarisaatio, jota kutsutaan T-aalloksi. Sydämen rytmi luokitellaan normaaliksi sinusrytmiksi, kun jokaista P-aaltoa seuraa normaali QRS- kompleksi ja T-aalto. Myös jokaista QRS-kompleksia tulee edeltää normaalin muotoinen P-aalto. PQ-ajan tulee olla normaalin rajoissa ja rytmin tulee olla kaikin puolin tasainen.
Jos edellä mainitut kriteerit eivät sydänfilmissä täyty, on potilaalla jonkinlainen rytmihäi- riö. (Ahonen ym. 2016, 183-185.) Alla olevassa kuvassa on kuvattu normaalin sinusryt- min esiintymistä sydänfilmissä.
KUVA 1. Normaali sinusrytmi sydänfilmissä (Kuva: Ahonen ym. 2016, 185).
3.2 Eteisvärinä
Eteisvärinä eli flimmeri tarkoittaa sydämen rytmihäiriötä, joka on ihmisen yleisin ja pit- käkestoisin rytmihäiriö (Eteisvärinä: Käypä hoito -suositus 2017). Siinä sydämen eteiset supistelevat epätahdissa ja tällöin sähköiset aallot kulkevat eteisissä kaaosmaisesti ja ai- heuttavat näin ollen myös kammioiden supistuksiin epäsäännöllisyyttä. Se voi aiheuttaa ongelmaa sydämessä heikentämällä sen toimintaa. Joskus se voi olla täysin oireeton tai aiheuttaa hyvin epämääräisiä oireita. (Raatikainen 2014b.) Sen riskitekijöitä ovat uniapnea, liikalihavuus, lääkkeet ja kofeiinin käyttö (Berry & Padgett 2012). Eteisvärinä on nuorilla harvinainen, mutta ikääntyessä sen ilmaantuvuus lisääntyy. Flimmeriin sai- rastuneista potilaista yli 70 % on yli 75- vuotiaita. Sen esiintyvyys vaihtelee iän ja perus- sairauksien mukaan, mutta sen yleisyyttä lisää kuitenkin sydämen vajaatoiminta. Itsenäi- senä sairautena eteisvärinää esiintyy pääasiassa nuorilla, jolloin siihen ei liity liitännäis-
sairauksia. Riskitekijöihin kuuluu myös miessukupuoli, sillä miehillä on melkein kaksin- kertainen riski sairastaa rytmihäiriö saman ikäisiin naisiin verraten. Merkittävimmäksi eteisvärinälle altistavaksi yksittäiseksi tekijäksi on määritelty korkea ikä. Joskus se voi ilmaantua ilman erityisiä altistavia tekijöitä, mutta useimmiten se liittyy moniin eri sai- rauksiin. (Ahonen ym. 2016, 283.)
Oireina esiintyy tihentynyttä syketaajuutta, joka voi aiheuttaa tykyttelyn tuntemusta. Tä- män lisäksi voi esiintyä väsymystä, huimausta, rintakipua ja suorituskyvyn heikkene- mistä. Monet kokevat myös rytmin epätasaisuuden inhottavana asiana. (Airaksinen ym.
2016, 533.) Perustutkimuksiin kuuluvat anamneesi ja kliininen tutkimus, EKG ja labora- toriotutkimukset. Tutkimusten perusteella päästään tarkan diagnosoinnin lisäksi yleensä myös valitsemaan parhaiten sopiva hoitomuoto. Eteisvärinän diagnosointi perustuu ryt- mihäiriön aikana rekisteröityyn EKG:hen tai muuhun tallenteeseen, joka rekisteröi sillä hetkellä sydämen toimintaa esimerkiksi holter tai tahdistin. EKG:ssä perusviiva on epä- tasainen ja P-aalto ei erotu eteisten tiheän ja organisoitumattoman sähköisen toiminnan takia. (Airaksinen ym. 2016, 533-534). Alla olevassa kuvassa näkyy EKG:ssä nähtävät muutokset eteisvärinän ollessa käynnissä.
KUVA 2. Flimmerin esiintyminen EKG:ssä. (Kuva: Peltoniemi 2017).
Eteisvärinä luokitellaan neljään päätyyppiin uusiutumistaipumuksen ja keston mukaan.
Kohtauksittainen tarkoittaa sitä, että sinusrytmi palautuu itsestään seitsemän vuorokau- den kuluessa tai rytmi palautetaan rytminsiirrolla 48 tunnin sisällä. Jatkuva taas tarkoittaa sitä, että sinusrytmi ei palaudu itsestään seitsemän vuorokauden kuluessa tai rytmi palau- tetaan joko lääkkeellisesti tai sähköisesti, kun rytmihäiriön kesto on ollut yli 48 tuntia.
Pitkään jatkunut tarkoittaa, että rytmihäiriö on kestänyt ainakin vuoden ja tällöin sinus- rytmi yritetään palauttaa katetriablaatio-hoidolla. Pysyvässä muodossa hyväksytään eteisvärinä rytmiksi, koska rytminsiirto ei tuota toivottua tulosta tai sitä ei pidetä aiheel- lisena. (Airaksinen ym. 2016, 534-535.)
Ensihoitona eteisvärinässä käytetään sähköistä rytminsiirtoa, jos potilaan hemodyna- miikka eli kokonaisverenkierto on heikko tai uhkaavasti heikentymässä. Kaikissa tapauk- sissa on tärkeää arvioida antikoagulaatiohoidon tarve ja lääkäri valitsee hoitolinjaksi syk- keen- tai rytminhallinnan tilanteen mukaan. Hoitomuoto valitaan EHRA-luokituksen mu- kaan, jossa luokitellaan oireiden aiheuttamien haittojen vaikeusastetta arkielämässä. Li- säksi hoitomuodon valinnassa otetaan huomioon muut sairaudet, rytmihäiriön kesto ja hoidon odotettavissa olevat hyödyt ja haitat. (Airaksinen ym. 2016, 536-537.)
3.3 Eteislepatus
Eteislepatus on eteisvärinän jälkeen tavallisin sydämen rytmihäiriö. Sitä voidaan kutsua myös flutteriksi tai flatteriksi (Airaksinen ym. 2016, 518). Eteislepatukselle tyypillistä on tiheä ja säännöllinen pulssi, joka parhaiten havainnoidaan EKG:stä. (Raatikainen 2014c.) Eteislepatus jaetaan kahteen pääryhmään. Toinen niistä on tyypillinen eteislepatus, jossa sähköinen aktivaatio kiertää kehää oikeassa eteisessä. Tyypillinen eteislepatus voidaan jakaa vielä kolmeen alatyyppiin, joita ovat vastapäivään kiertävä lepatus, myötäpäivään kiertävä lepatus ja niin sanottu lower loop re-entry. Tyypillinen eteislepatuksen muoto on helppo käynnistää tai lopettaa eteistä tahdistamalla. Toinen eteislepatuksen pääryhmistä on poikkeava eteislepatus. Siinä sähköinen aktivaatio kulkee muualla oikeassa tai vasem- massa eteisessä. Näitä rytmihäiriöitä esiintyy esimerkiksi eteisiin kohdistuneiden sydän- leikkausten jälkeen tai synnynnäisten sydänvikojen yhteydessä. (Airaksinen ym. 2016, 518-519.)
Oireet eteislepatuksessa ovat samankaltaiset kuin eteisvärinässä, mutta sykkeen säännöl- lisyyden vuoksi potilas ei välttämättä tunne tykyttelyä niin kuin taas eteisvärinässä voi tuntea. Tämän vuoksi sykkeen epäsäännöllisyydestä johtuvia oireita esiintyy eteislepa- tuksessa vähemmän. Tästä johtuen kuitenkin eteislepatuksen sykkeenhallinta on vaike- ampaa kuin eteisvärinässä. Hoitamaton eteislepatus muuttuu useimmiten eteisvärinäksi.
(Airaksinen ym. 2016, 520-521.)
Eteislepatuksen diagnosointi perustuu rytmihäiriön aikana rekisteröityyn 12-kytkentäi- seen EKG:hen. Jos rytmihäiriötä ei kuitenkaan riittävästi nähdä EKG:stä, voidaan hyö- dyntää Holter-tutkimusta tai tapahtuma-EKG:tä. Tyypillinen eteislepatus on helppo tun- nistaa EKG:n II, III ja aVF kytkennöistä säännöllisenä ja sahalaitaisena flutterina. QRS- heilahdus on yleensä kapea. Poikkeavan eteislepatuksen diagnosoinnissa tulee ottaa huo- mioon, että siinä muodossa puuttuu eteislepatukselle tyypillinen sahalaitaisuus. (Airaksi- nen ym. 2016, 521.)
Eteislepatuksen ensihoidon periaatteina käytetään samoja meriittejä kuin eteisvärinänkin ensihoidossa. Mikäli rytmihäiriö on luhistanut potilaan hemodynamiikan, tulee sinus- rytmi palauttaa välittömästi sähköisellä rytminsiirrolla. Eteislepatuksen kammiovastetta voidaan hidastaa beetasalpaajilla, verapamiililla, diltiatseemilla tai digoksiinilla. Hoito- vaste ilmaantuu nopeasti, kun lääke annetaan suoraan laskimoon. Digoksiinin vaikutus on kuitenkin hitaampi ja heikompi kuin beetasalpaajien ja kalsiumkanavan salpaajien.
Sen vuoksi akuutin eteislepatuksen tehokkain hoito on sähköinen kardioversio. Eteisle- patuksen kardioversiossa yleensä riittää pienempi energia kuin eteisvärinän hoidossa.
(Airaksinen ym. 2016, 521-522.)
3.4 Rytminsiirto
Rytmihäiriöiden hoito jaetaan kolmeen osa-alueeseen: rytminhallinta, sykkeenhallinta ja antikoagulaatiohoito. Rytminhallinnalla tarkoitetaan hoitomuotoa, jossa rytmihäiriön esiintymistä tai rytminsiirron jälkeistä uusitumista ehkäistään lääkehoidolla. Sykkeenhal- linta taas on hoitomuoto, jossa luovutaan toistuvista rytminsiirroista tai estohoidoista ja tyydytään eteisvärinään sydämen rytminä. Antikoagulaatiohoito on tärkeä ottaa huomi- oon molempien edellä mainittujen hoitomuotojen ohella, sillä sen on todettu olevan ainoa
hoitomuoto, joka parantaa eteisvärinäpotilaan ennustetta ehkäisemällä tukoksia. (Kettu- nen 2016, 409-414.)
Rytminhallintaa käytetään yleensä hoidoissa, joissa on kyse nuoresta potilaasta. Tällai- sissa tilanteissa potilaalla on vaikeita oireita, vaikka käytössä olisi runsas sykettä hidas- tava lääkitys. Hänellä voi olla myös hyvä vaste estolääkitykseen. Eteisvärinän kesto on ollut yleensä alle kuusi kuukautta. Eteisvärinän muoto on kohtauksittainen. Potilas on yleensä fyysisesti aktiivinen ja sydämen vasen eteinen on usein normaalin kokoinen. (Ai- raksinen ym. 2016, 522-523)
Sykkeenhallintaan taas päädytään yleensä tilanteissa, joissa kyseessä on iäkäs potilas. Oi- reet ovat hallittavissa sykettä hidastavilla lääkkeillä. Eteisvärinä uusiutuu alle 3-6 kuu- kauden sisällä estolääkityksestä huolimatta tai eteisvärinä on kestänyt yli kuusi kuukautta ja on tyypiltään pysyvä. Potilas on myös fyysisesti vain vähän aktiivinen ja sydämen va- sen eteinen on useasti kookas. (Airaksinen ym. 2016, 522-523)
Alla olevassa kuviossa kuvataan potilaan hoitopolun etenemistä ja hoitomuodon valin- taan vaikuttavia asioita.
KUVA 3. Hoitopolku (Kuva: Kirchhof ym. 2016).
Sähköistä rytminsiirtoa käytetään sekä akuutin eteisvärinän hoidossa, että myös elektii- visesti eli suunnitellusti (Airaksinen ym. 2016, 537-538). Sähköisessä rytminsiirrossa eli kardioversiossa periaatteena on, että potilaalle annetaan tasavirtaisku kevyessä anestesi- assa eli nukutuksessa. Potilaalle asetetaan rintakehälle suojat päitsimiä varten, mikäli toi- menpide tehdään päitsimillä. Tällöin isku annetaan niiden kautta. Toimenpide voidaan tehdä myös ilman päitsimiä, jolloin toinen defibrillaatioelektrodeista asetetaan potilaan sydämen päälle ja toinen selkään. Käytettävää energiaa nostetaan asteittain hoitovasteen mukaan. (Raatikainen 2014a.) Aloitusenergia on vähintään 100 joulea. Jos sinusrytmi ei palaudu, voidaan iskun tehostamiseksi antaa ibutilidia ja toistaa rytminsiirto sen jälkeen samassa anestesiassa. Jos tästä ei ole hyötyä, voidaan aloittaa rytmihäiriölääkitys suun kautta ja tehdä uusi sähköinen rytminsiirto lääkkeen vaikutuksen vakiinnuttua. (Airaksi- nen ym. 2016, 537-539.) Alla olevassa kuvassa on kuvattu, kuinka elektrodit tulee asettaa keholle sähköistä rytminsiirtoa varten.
KUVA 4. Elektrodien paikat sähköisessä rytminsiirrossa (Kuva: Raatikainen 2014a).
Lääkkeellinen rytminsiirto tehoaa parhaiten akuutin eteisvärinän yhteydessä, koska ryt- mihäiriölääkkeiden teho heikkenee nopeasti. Tästä syystä, niitä ei voida käyttää elektii- visessä eli suunnitellussa rytminsiirrossa. (Airaksinen ym. 2016, 537-539.) Tämä hoito- muoto tehoaa hyvin alle 48 tuntia kestäneissä kohtauksissa, mutta sen teho heikkenee nopeasti, mikäli eteisvärinä pitkittyy eli kohtauksen kesto on yli 7 vrk. Hoitomuoto on potilaalle mieluisa siinä mielessä, että se ei vaadi paastoa tai nukutusta. Lääkkeellisessä rytminsiirrossa käytettävillä lääkkeillä on myös haittavaikutuksia, jotka voivat vaikeuttaa rytmihäiriön hoitoa. (Raatikainen 2014a.)
3.5 Sairaanhoitajan ja lääkärin tehtävät toimenpiteessä
Ennen toimenpidettä sairaanhoitaja tilaa laboratoriohoitajan ottamaan potilaalta keuhko- kuvan, EKG, P-K, P-Na, P-INR, B-PVK ja tarvittaessa S-digoksiinipitoisuuden. Potilas on voinut myös käydä näissä laboratoriokokeissa toimenpidettä edeltävästi, mikäli kyse on suunnitellusta eli elektiivisestä toimenpiteestä. Hoitajan tulee varmistaa, että potilas on ollut syömättä ja juomatta vähintään neljä tuntia ennen toimenpidettä aspiraatioriskin vuoksi. Digoksiinin käyttö tulee lopettaa kaksi vuorokautta ennen toimenpidettä. Jos suunniteltu toimenpide suoritetaan aamulla, voi hoitaja ohjata potilasta ottamaan aamu- lääkkeet noin kaksi tuntia ennen toimenpidettä pienen nestemäärän kera. (Kauppinen &
Poikonen 2017.)
Sairaanhoitaja varaa välineet ja valmistelee toimenpiteessä tarvittavat lääkkeet valmiiksi.
Hän vetää ruiskuihin propofolin, atropiinin, etilefriinin ja ottaa varalle toisen propofo- liampullin, toisen atropiiniampullin ja adrenaliinin. Muita toimenpiteessä tarvittavia vä- lineitä ovat intubaatiovälineet, nieluputki, hengityspalje, happisaturaatiomittari ja veren- painemittari. Näiden välineiden käyttökunnon tarkistus kuuluu sairaanhoitajalle. Sairaan- hoitaja asentaa defibrillaattorin valmiustilaan ennen toimenpidettä synkronoimalla lait- teen. Hoitajan tulee varautua elvytysvalmiuteen varaamalla siihen tarvittavat välineet val- miiksi. (Kauppinen & Poikonen 2017.)
Toimenpide alkaa sillä, että sairaanhoitaja kertoo potilaalle mitä toimenpiteessä tapahtuu ja miksi. Hän poistaa potilaalta kellot, korut, hammasproteesit ja ajaa rintakehän ihokar- vat tarvittaessa sekä puhdistaa spriillä, jotta saa elektrodit kiinnitettyä iholle napakasti.
Elektrodien kiinnittämisen jälkeen sairaanhoitaja kiinnittää potilaan monitoriin, josta hän tarkistaa, että EKG piirtyy näytölle hyvin ja monitori toimii moitteettomasti. Näiden li- säksi hänen on tärkeää tarkistaa, että rytmihäiriö jatkuu edelleen eikä ole kääntynyt itsel- lään sinusrytmiin. Tämän jälkeen sairaanhoitaja aloittaa hapenannon happinaamarilla ja se tulee aloittaa vähintään 15 minuuttia ennen toimenpidettä. Happisaturaatiota hän seu- raa potilaalta jatkuvasti monitoriin kiinnittämisen jälkeen. (Kauppinen & Poikonen 2017.) Myös verenpaineen hän mittaa ja laittaa automaattimittaukselle viiden minuutin välein mittaavaksi (Raatikainen 2013). Hän aloittaa potilaalle suonensisäisen infuusion, joka yleensä on 0.9 % NaCl-liuosta (Kauppinen & Poikonen 2017). Sairaanhoitajan on tärkeää muistaa täyttää esitiedot anestesiakaavakkeeseen, josta anestesialääkäri voi ne tarkistaa ja johon merkitään anestesian kulku toimenpiteen aikana (Raatikainen 2013).
Anestesian aloittaa anestesialääkäri, mutta hoitaja toimii lääkärin avustajana anestesian aloituksessa tarvittaessa ventiloimalla potilasta, mikäli lyhyitä hengityskatkoksia ilmenee anestesian aloituksen yhteydessä. Anestesia aloitetaan yleensä propofolilla, jonka annos on 1.0-2.0 mg/kg. Annoksen kuitenkin määrittelee aina toimenpiteessä toimiva aneste- sialääkäri ja sairaanhoitaja valmistelee lääkkeen lääkärin määräyksen mukaisesti. Lääkäri defibrilloi potilaan, kun hän nukkuu. Siinä hän käyttää rinta- ja selkäelektrodeja tai taval- lisia päitsimiä. Lääkäri määrittelee ja antaa tarvittavat energia joulet. Jos rytmi ei kuiten- kaan käänny, hän nostaa energiaa portaittain 50 joulen välein 200 jouleen asti ja lopulta maksimiannokseen eli 300-360 jouleen. (Kauppinen & Poikonen 2017.) Defibrilloiva lää- käri varmistaa ennen energian antoa, että kukaan ei ole kosketuksissa potilaaseen tai hä- nen sänkyynsä ja sen jälkeen antaa iskun potilaalle (Raatikainen 2013). Defibrillointia ei kuitenkaan yleensä yritetä kolmea kertaa enempää. Jos rytminsiirto ei jostakin syystä on- nistu, tyydytään flimmeriin tai flutteriin pysyvänä rytminä ja hidastetaan rytmiä lääkkei- den avulla lääkärin ohjeiden mukaisesti. Tällöin myös lääkäri päättää antikoagulaatiohoi- don tarpeesta. (Kauppinen & Poikonen 2017.)
Toimenpiteen jälkeen sairaanhoitaja ottaa potilaalta välittömästi verenpaineet ja EKG:n rytmin säilymisen tarkistamiseksi. Pienen riskin potilailla antikoagulaatiohoitoa jatketaan neljä viikkoa toimenpiteen jälkeen, keskisuuren riskin potilailla suositellaan sitä pysy- västi ja erityisesti suuren riskin potilaille suositellaan aina pysyvää antikoagulaatiohoitoa.
Sairaanhoitaja seuraa potilaan tilaa niin kauan, kunnes potilas on täysin hereillä. Jos po- tilaan verenpaine on alle 90 mmHg, hän lisää infuusionopeutta ja nostaa jalkopäätä ylös- päin. Matalaa verenpainetta hoidetaan tarvittaessa etilefriinillä, jonka lääkäri määrää ja sairaanhoitaja annostelee. EKG:tä hoitaja tarkkailee monitorin avulla. Hengittämistä hän tarkkailee saturaation ja inspektion avulla, josta tulee tarkkailla hengitystiheyttä, hengi- tystapaa ja hengitysrytmiä sekä hengenahdistuksen esiintymistä. Kun toimenpiteestä on kulunut kaksi tuntia, potilas saa syödä, juoda ja liikkua normaalisti. Toimenpiteen jälkeen hoitaja tarkkailee potilasta vähintään neljä tuntia. Tarvittaessa potilasta voidaan tarkkailla seuraavaan aamuun osastolla. Sairaanhoitaja ohjaa potilaalle ennen kotiutumista, että hän ei saa käyttää alkoholia, unilääkkeitä, rauhoittavia lääkkeitä tai ajaa autolla seuraavaan 24 tuntiin. (Kauppinen & Poikonen 2017.)
3.6 Potilaan kokemus
Potilas voidaan määritellä kokijaksi. Tällöin hän käy monia eri asioita läpi ollessaan ter- veydenhuollossa vuorovaikutuksessa, tutkimuksissa tai sairaalahoidossa. Kokijana ole- misessa hän useimmiten jää ulkopuoliseksi sairaudentilan määrittely- ja toimintojen suunnitteluprosesseissa. Useimmiten ihminen kokijana on heikoimmillaan juuri poti- laana, kun nimenomaan tarvitsisi eniten ihmisiä ympärilleen. Sen vuoksi on tärkeää ot- taa ihminen vakavasti ja tunnistaa hänen avun tarpeensa, kun hän hakeutuu palvelujen piiriin. (Mäkelä 2015, 21-23.)
Karvosen tekemässä Pro gradu- tutkielmassa todetaan, että erilaiset pelot potilaiden kes- kuudessa värittävät erityisesti sähköistä rytminsiirtoa. Suurin pelon aiheuttaja tutkiel- man mukaan oli tiedonpuute. Riittämätön tiedonsaanti esti potilasta saamasta selkeää kuvaa toimenpiteen kulusta ja näin lisäsi epävarmuutta ja pelon tunteita toimenpidettä kohtaan. (Karvonen 2012, 33-35.)
Karvonen toteaa tutkielmassaan, että potilaat kokivat teoriassa kerrotun toimenpiteen ohjauksen hyväksi, mutta toimenpiteen kulku etenee hyvin nopealla tahdilla, jolloin po- tilaat olivat kokeneet, ettei siinä ajassa ehtinyt sisäistää kaikkea hoitajien antamaa oh- jeistusta. Tutkielman tuloksista tulee ilmi, että ohjauksen kokemiseen negatiivisesti ovat vaikuttaneet ohjauksen jälkeinen epätietoisuus, rutiininomainen ohjaus ja kiireen vaiku- tus ohjaukseen. (Karvonen 2012, 31.)
Arjtmaan Pro-Gradu tutkielmassa on tutkittu potilas määritelmää ja sen ilmenemistä.
Siinä kuvataan, että nykypäivänä potilaan rooli on muuttunut passiivisesta hoidon koh- teesta aktiiviseksi kokijaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että potilaalla on paljon kokemukseen perustuvaa tietoa sairaudestaan, vaikka tärkeää on myös hoitohenkilökunnan tuoma am- mattitaito ja -tieto. Tutkielmassa korostetaan potilaan aseman tärkeyttä hoidossaan, jotta potilas pystyy osallistumaan siihen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että potilaan sai- rastuessa hänen päätösvaltansa on ja pysyy eikä sairaudesta huolimatta katoa. Potilaalle annettava tieto omasta sairaudesta ja sen hoidosta sitouttaa häntä osallistumaan omaan hoitoonsa. Potilas kokee tasavertaisuutta hoitohenkilökunnan kanssa, kun ymmärtää hoitotoimet ja hoitovaihtoehdot sekä niihin liittyvät riskit. Tutkielmassa todetaan, että parempi ymmärrys sairauden oireista ja eri hoitomuodoista helpottaa hoidon sujuvuutta
ja vaikuttaa myönteisesti potilaan ja hoitohenkilökunnan keskinäisiin kohtaamisiin. (Ar- jatmaa 2016, 42-43.)
Potilaan rooli ei ole valmiiksi saneltua vaan sitä määrittää jokaisen ihmisen omat koke- mukset sekä sairauden/vamman hoitoon liittyvä toiminta. Potilaan kokemus muokkau- tuu sellaisissa tilanteissa, joihin vaikuttaa hänen omat kokemukset sairaudestaan, mah- dollinen aiempi kokemus potilaana olosta sekä terveydenhuollosta ja suhteet omaisiin sekä hoitohenkilökuntaan. Arjtmaa korostaa, että potilaan omaa asiantuntijuutta sairau- desta ei voi jättää huomioimatta. Potilaan omakohtainen kokemus sairaudestaan ja sen kanssa arjessa selviytymisestä tuo ihmiselle kiistatonta tietoa ja ymmärrystä. Hoitohen- kilökunnan kielenkäytöllä ilmaistaan kunnioitusta potilaan yksilöllisiä sairauden koke- muksia kohtaan ja häntä itseään kohtaan potilaan roolissa. (Arjatmaa 2016, 11.)
4 MENETELMÄLLISET LÄHTÖKOHDAT
4.1 Laadullinen opinnäytetyö
Opinnäytetyö on toteutettu laadullisella eli kvalitatiivisella menetelmällä. Laadullisessa menetelmässä tutkittavaa ilmiötä tarkastellaan avoimesti ilman etukäteen määriteltyä suunnitelmaa. Tuloksena syntyy teoreettinen rakennelma tutkittavana olevasta ilmiöstä, jota voidaan hyödyntää sellaisenaan hoitotyön kehittämiseen tai käyttää määrällisen me- netelmän pohja-aineistona. (Kylmä ym. 2003.)
Laadullisen menetelmän tavoite on ymmärtää tutkittavaa ilmiötä osallistujien subjektii- sesta näkökulmasta. Laadullinen menetelmä kohdistuu tarkemmin laatuun kuin määrään.
Menetelmässä ollaan kiinnostuneita siitä, mitä tutkittava ilmiö on ja mitä siinä tapahtuu osallistujien näkökulmasta. Tutkimustehtävät tarkentuvat yleensä työn edetessä, sillä yleensä ne ovat aluksi laajoja ja tarkentuvat vasta aineiston pohjalta. (Kylmä & Juvakka 2012, 26-29.)
Osallistujiksi valitaan vain sellaisia henkilöitä, joilla on kokemusta tutkittavasta ilmiöstä.
Tällaisessa menetelmässä osallistujia on yleensä vähän. Laadullisessa menetelmässä tar- koituksena kuitenkin on kerätä mahdollisimman rikas aineisto. Käytännössä tämä voi tar- koittaa sitä, että esimerkiksi yhden ihmisen haastattelusta voi saada kirjallista materiaalia noin 40-60 sivua. Aineisto on laadullisessa menetelmässä yleensä laaja pienestä osallis- tujamäärästä huolimatta ja sen vuoksi osallistujaryhmän rajaaminen on työn aloittami- sessa oleellista. (Kylmä & Juvakka 2012, 78-81.)
4.2 Aineistonkeruu
Aineisto kerätään avoimella tekniikalla. Aineistoa voidaan kerätä tarvittaessa useammalla eri menetelmällä. Tällaisia menetelmiä ovat esimerkiksi haastattelut, havainnointi ja vi- deointi. Aineistoina voidaan käyttää myös kirjallisia haastatteluita, piirustuksia tai valo- kuvia. (Kylmä & Juvakka 2012, 76.) Tämän opinnäytetyön aineisto kerättiin teemahaas- tatteluilla. Haastateltavat valittiin Tampereen Sydänyhdistyksen jäsenistä satunnaisesti Sydänkerhon tapaamisessa. Haastatteluihin osallistui yksi mies ja kaksi naista, jotka
kaikki olivat eläkeikäisiä. Osalla oli taustalla useampia rytminsiirtoja ja toisilla vain yksi rytminsiirto. Haastateltavilla oli kokemuksia sekä sähköisestä että lääkkeellisestä rytmin- siirrosta.
Teemahaastattelu tarkoittaa tilannetta, jossa tutkija pyrkii keskustelussa vuorovaikutuk- sen avulla saamaan haastateltavalta selville häntä kiinnostavat ja tutkimuksen aihepiiriin kuuluvat asiat (Eskola & Vastamäki 2010, 26). Periaate on, että aihepiirit on etukäteen määritelty aihealueittain, mutta kysymysten tarkka muoto ja järjestys on jätetty määritte- lemättä. Haastattelijalla on käytössään tukilista haastattelun rungoksi, muttei valmiita ky- symyksiä. (Eskola & Vastamäki 2010, 28-29.) Ennen haastatteluja laadittiin haastattelu- runko, jota käytettiin haastatteluissa apuna. Niissä edettiin laaditun rungon mukaan, mutta annettiin haastattelutilanteen elää haastateltavan mukaan. Haastattelut toteutettiin maalis- ja huhtikuun aikana Tampereen Sydänyhdistyksen tiloissa ja kestivät noin tunnin kerral- laan.
Haastattelut tallennetaan useammalla nauhurilla tiedon tallentumisen varmistamiseksi.
Nauhoittamisesta mainitaan tietoisen suostumuksen yhteydessä. Haastatteluiden purkua varten tarvitaan myös purkulaite, jotta puhtaaksi kirjoitus etenee sujuvasti. Tutkimusai- neiston puhtaaksi kirjoittamisessa on haasteena, miten haastattelu saadaan käännettyä kir- joitetulle kielelle. (Kylmä & Juvakka 2012, 90-91.) Tietoiset suostumukset pyydettiin haastatteluiden aluksi, jolloin haastateltava allekirjoitti suostumuksen osallistua työhön.
Haastattelut nauhoitettiin kahdella eri nauhurilla, joista tiedotettiin tietoisen suostumuk- sen yhteydessä (Liite 2). Haastatteluiden purkaminen toteutettiin manuaalisesti ilman pur- kulaitetta, sillä niitä ei ollut silloin saatavilla.
4.3 Analyysimenetelmä
Kerätty aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä. Siinä tavoitteena oli tuottaa tietoa tutkit- tavasta ilmiöstä kerätyn aineiston avulla. Sitä voidaan tarkentaa induktiiviseksi sisäl- lönanalyysiksi, jossa sisältöä kuvaavien luokkien annetaan muotoutua aineistosta käsin.
Tekstin sanat ja niistä koostuvat ilmaisut luokiteltiin niiden teoreettisen merkityksen pe- rusteella. Analyysissä ei ollut tarkoitus analysoida kaikkea tietoa vaan siinä haettiin vas-
tausta tutkimuksen tarkoitukseen ja tutkimustehtäviin. Laadullista menetelmää käytettä- essä tulee muistaa, että tutkimustehtävät voivat tarkentua aineiston keruun tai analysoin- nin aikana. (Kylmä & Juvakka 2012, 112.)
Sisällön analyysiä kutsutaan systemaattiseksi aineiston analysointimenetelmäksi, jonka avulla kuvataan aineiston kohteena olevaa tekstiä. Keskeistä siinä on tunnistaa sisällölli- siä väittämiä, jotka ilmaisevat jotakin tutkittavana olevasta ilmiöstä. Se siis perustuu pää- asiassa induktiiviseen päättelyyn, jota kysymystenasettelu ja tutkimuksen tarkoitus oh- jaavat. Lyhyesti kiteytettynä analyysin avulla haetaan siis vastausta tutkimuksen tarkoi- tukseen ja tutkimustehtäviin. (Kylmä & Juvakka 2012, 113.)
Haastatteluiden purku ja analysointi aloitettiin litteroinnilla eli auki kirjoittamisella tou- kokuussa, kun haastattelut oli saatu päätökseen. Yhden haastattelun litterointi kesti noin kahdeksan tuntia. Tämän jälkeen aineisto koodattiin. Koodaus tapahtui värittämällä teks- tit eri väreillä, jotta tärkeät asiat nousivat päällimmäisiksi ja erottivat vastaukset opinnäy- tetyön tehtävien pohjalta. Tämä vaihe erotti aineistosta asiat, jotka eivät olleet aiheen ja tutkimustehtävän kannalta oleellista tietoa. Alla olevassa kuviossa on kuvattu aineisto- lähtöisen sisällönanalyysin vaiheet kuviona.
KUVIO 2. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin vaiheet. (Kylmä & Juvakka 2012, 116.
Muokattu.)
1. HAHMOTUS
2.
PELKISTÄMINEN
3.
RYHMITTELY
4.
ABSTRAHOINTI
Tämän jälkeen siirryttiin sisällönanalyysin toiseen vaiheeseen eli pelkistämiseen. Siinä vaiheessa aiemmin koodatut alkuperäisilmaukset pelkistettiin eli yksinkertaistettiin lyhy- empään muotoon. Siitä voidaan käyttää myös nimitystä tiivistäminen, jossa alkuperäisil- maukset tiivistetään niin, että olennainen sisältö säilyy. (Kylmä & Juvakka 2012, 117).
Työn pelkistykset saatiin valmiiksi kesäkuun alussa. Alla olevissa kuvioissa on esimerk- kejä sisällönanalyysistä ja siitä, miltä pelkistykset niissä näyttivät.
KUVIO 3. Esimerkki pelkistyksistä ja luokittelusta hyvin toimivassa hoidossa.
KUVIO 4. Esimerkki pelkistyksistä ja luokittelusta hoidon kehittämistarpeissa.
Tämän jälkeen oli vuorossa sisällönanalyysin kolmas vaihe eli ryhmittely. Silloin pelkis- tettyjä ilmauksia vertaillaan toisiinsa ja etsitään sisällön kannalta samankaltaisia ilmai- suja. Tarkoituksena on siis etsiä pelkistettyjen ilmauksien yhtäläisyyksiä ja erilaisuuksia.
(Kylmä & Juvakka 2012, 118.) Silloin pelkistykset jaettiin ryhmiin niin, että kaikki sa- maan aiheeseen liittyvät pelkistykset jaettiin yhteen ryhmään. Kun ryhmittely oli valmis, oli aika aloittaa aineiston luokittelu. Luokittelussa aloitettiin alaluokkien muodostami- sesta eli mietittiin, mikä siihen kuuluvia pelkistyksiä yhdistää ja mikä nimitys luokkaa kuvaisi parhaiten. Luokittelussa luokan nimen on tarkoitus kattaa kaikki siihen alle tule- vat ilmaisut (Kylmä & Juvakka 2012, 118). Kun kaikki pelkistykset oli saatu alaluokkiin, oli aika luokitella alaluokat yläluokkiin. Siinä vaiheessa taas mietittiin, miten alaluokat kuuluvat toisiinsa ja mikä nimitys niitä kuvaisi parhaiten. Ryhmittelyn aikana on tärkeää arvioida, miten pitkälle aineistoa on hyödyllistä ryhmitellä, jotta tulokset pysyvät riittä- vän laajoina (Kylmä & Juvakka 2012, 118). Koska tämän työn aineisto oli laaja, päätettiin muodostaa vielä pääluokat yläluokkien pohjalta. Pääluokkien valmistuttua sisällönana- lyysi saatiin valmiiksi. Pienin askelin tapahtuvan pelkistämisen, ryhmittelyn ja abstra- hoinnin avulla rakennettiin vastaus työn tarkoitukseen ja tehtäviin. Tämä perustuu siis induktioon, jolloin edetään yhdestä haastattelusta yleiskuvaukseen (Kylmä & Juvakka 2012, 119). Sisällönanalyysi saatiin valmiiksi syyskuun alussa. Valmis sisällönanalyysi löytyy työn liitteenä. (Liite 3.) Alla olevassa kuviossa on kuvattu sisällönanalyysin vii- meistä eli neljättä päävaihetta ja sen etenemistä.
KUVA 5. Analyysin eteneminen pelkistämisen ja ryhmittelyn kautta samalla abstrahoi- den (Kuva: Kylmä & Juvakka 2012, 120).
5 TULOKSET
5.1 Hyvin toimiva hoito
5.1.1 Turvallinen toimenpide
Potilaiden mukaan rytminsiirron turvallisuutta toimenpiteenä lisäsi sen tavallisuus, tur- haan pelkääminen ja jännittävänä toimenpiteenä pitäminen. Potilaat kokivat toimenpiteen tavallisena sairaalassa tehtävänä toimenpiteenä eivätkä osanneet pitää sitä muita toimen- piteitä kummallisempana. Osalla potilaista ei jäänyt erityisemmin muistikuvia siitä, jonka koettiin lisäävän turvallisuutta rytminsiirron yhteydessä. Turvallisuutta potilaiden mu- kaan lisäsi myös se, että potilaat kokivat, että pelkääminen toimenpiteessä oli turhaa. He kuvasivat toimenpidettä pelottomaksi, koska heidän kertoman mukaan toimenpide ei satu, kun lääkäri tekee sen hyvin. Potilaat tunsivat toimenpiteen kuitenkin jännittäväksi.
Sen kuitenkin koettiin korostavan rytminsiirron turvallisuutta, kun potilaat eivät osanneet muodostaa mitään ennakkoluuloja ennen toimenpidettä. Potilaat perustelivat toimenpi- teen turvallisuutta sillä, että apua kannattaa ottaa, kun sitä on saatavilla.
5.1.2 Tehokas hoito
Potilaat kokivat hoidon tehokkuutta lisäävän nopeasti tapahtuva hoitotyö, nopeasti alkava kohtaus ja monipuolisesti tehtävät hoitotoimet. He kokivat nopean hoitotyön lisäävän te- hokkuutta hoidon etenemisessä, mutta varjopuoleksi kuitenkin kokivat sen, että hoito ta- pahtuu sarjatyönä, joka taas syö hoidon yksilöllisyyttä. Hoidon tehokkuutta potilaiden mukaan lisäsi se, että hoidon odottaminen ei kestänyt kauaa ja toimenpide tehtiin nope- asti.
Potilaat kertoivat, että eteisvärinäkohtaus alkaa yleensä äkillisesti ja menee nopeasti ohitse, jonka vuoksi tehokkaalle hoidolle on kysyntää. Sen vuoksi potilaat kokevat tehok- kaaksi jo senkin, että otetaan sydänfilmi, koska silloin oireille saadaan jokin syy.
”Ainoa mikä siinä on inhottavaa, että pistetään neula käsivarteen ja se nukutusaine laitetaan siitä, niin se on ainoa inhottava se neulan pisto.”
Hoidon tehokkuutta potilaiden mukaan lisäsi edellä mainittujen lisäksi monipuoliset hoi- totoimet. Niihin kuuluivat heidän mukaansa sydämen tutkiminen ultraäänellä, EKG:n ot- taminen, kanylointi ja monitorointi. Hoitotoimien koettiin lisäävän tehokkuutta sen vuoksi, että niiden avulla diagnoosi saatiin nopeasti ja hoitojen aloittaminen pystyttiin tekemään jo varhaisessa vaiheessa. Kuitenkin kanyylin laiton potilaat kokivat rytminsiir- ron inhottavaksi hoitotoimeksi. Tehokkuutta lisäsi potilaiden kertoman mukaan se, että rytmiä seurattiin monitoroinnin avulla rytminsiirron jälkeen ja tilanteesta riippuen joko neljä päivää tai joillakin riitti vain kahden tunnin seuranta. Potilaat kokivat sen hyvänä, että tilanne katsottiin potilaskohtaisesti seurannan osalta.
5.1.3 Hyvä hoitotyö
Hoitotyö koettiin hyväksi, koska henkilökunta oli potilaiden mukaan ammattitaitoista ja heidän ammattitaitoonsa luotettiin vahvasti. Hyvän hoitotyön kokemusta lisäsi henkilö- kunnan käyttäytyminen pelkoa ehkäisevästi. Myöskin ystävälliset hoitajat ja hoitohenki- lökunnan sujuva hoito koettiin lisäävän hyvän hoitotyön kokemista. Erityisesti potilaat korostivat sitä lisäävän hoitohenkilökunnan asenne ja ammattitaito. Sairaalan hoito koet- tiin potilaiden mukaan hyväksi, koska kohtelu siellä oli hyvää ja lääkärit ystävällisiä. Se korostui erityisesti siinä, että lääkäri kertoi ennen toimenpidettä, mitä siinä tapahtuu ja miten toimenpide etenee. Pääasiassa potilaat kokivat saaneensa riittävästi ohjausta ennen toimenpidettä sekä lääkäriltä, että hoitajilta, jonka perusteltiin ehkäisevän pelon esiinty- mistä rytminsiirron yhteydessä.
”Mä luotan hirveästi lääkäreihin ja henkilökuntaan. Mä aina ajattelen, että ne osaa sen tehtävänsä, mikä niille on annettu ja minkä ne on ottanut vastaan.”
Potilaat kokivat hoitohenkilökunnan käyttämän huumorin lievittävän toimenpiteestä ai- heutuvaa jännitystä. Myös hoitohenkilökunnan rauhallinen toiminta, ystävällisyys ja hyvä hoitosuhde koettiin lievittävän jännitystä. Eräs potilas koki, että sairaanhoitajien ys- tävällisyys on hyvän koulutuksen ansiota. Erityisesti leikkaussalin hoitajien koettiin ole-
van ystävällisiä ja hoitavansa työnsä hyvin. Toiset taas kokivat, että hoitajien kohtelu po- tilasta kohtaan oli täysin normaalia eikä eronnut muiden osastojen toiminnasta eikä näin vaikuttanut kokemukseen mitenkään. Potilaiden mukaan hyvään hoitotyöhön kuuluu isona osana hoidon sujuvuus, joka onnistui heidän mukaan muun muassa siinä, että hei- dän kysymyksiinsä vastasi aina joku. Hoidon sujuvuutta lisäsi muiden ohella hoidon jat- kuvuus, joka tarkoitti sitä, että kontrollikäynnit sovittiin vielä ennen kotiutumista.
”Tietysti siinä voi sattua jotakin ja voihan se olla, ettei se sydän lähde käyntiin uudestaan, vaikken mää kyllä usko, että ne kovin helpolla antaa sen jäädä sillain, mutta voihan se olla mahdollista.”
5.1.4 Arvokas hoitomuoto
Hoitomuodon arvokkuutta lisäsi potilaiden mukaan se, että toimenpide oli hyödyllinen, elämänlaatu parani, pääsi palaamaan arkeen ja elämään positiivisella elämänasenteella ilman huolta sairaudesta. Elämänlaadun paranemista potilaat perustelivat sillä, että ei voisi kuvitella eteisvärinää pysyvänä rytminä sen väsyttävyyden vuoksi.
”En mä voi ajatella sellaista tilannetta, että mulla olisi jatkuva eteisvärinä.
Se väsyttää niin kauheasti.”
Tärkeimpänä arvokkuutta lisäävänä asiana toimenpiteen jälkeen koettiin mielihyvä ja ilo siitä, että rytmi kääntyi. Toimenpiteen jälkeen potilaat vain toivoivat, että rytmi säilyy normaalina, kun olo oli jälleen normaali. Arkeen palaaminen koettiin tärkeänä osana elä- mänlaadun paranemista toimenpiteen jälkeen. Positiivisen elämän asenteen koettiin lisää- vän toimenpiteen arvokkuutta, kun osasi arvostaa tehtyä toimenpidettä ja miettiä sen po- sitiivisia vaikutuksia elämänlaatuun. Positiivista elämäasennetta ja toimenpiteen arvok- kuutta kuvasi myös stressittömyys ja eteisvärinän hyväksyminen niissä tilanteissa, kun tyydyttiin eteisvärinään pysyvänä rytminä.
5.2 Hoidon kehittämistarpeita
5.2.1 Tiedonpuute
Potilaat kokivat tiedonpuutteen isoksi ongelmaksi toimenpiteessä. Sen vuoksi sitä olisi tärkeää kehittää, koska potilaat nostivat haastatteluissa esille, että kaipaavat lisää tietoa rytmihäiriöistä. Ongelma nousee potilaiden mukaan eritysesti ensimmäisen rytmihäi- riökohtauksen yhteydessä, kun potilaat eivät tiedä, mitä eteisvärinä tarkoittaa ja mitä siinä tapahtuu. Potilaiden kokemus oli, että hoitohenkilökunta ei pysty vastaamaan riittävästi siihen tiedontarpeeseen, joka potilaiden keskuudesta nousee. Tiedonpuutetta kehittämis- tarpeena potilaat korostavat muun muassa siinä, että lääkäreillä on kova kiire jatkuvasti ja hoitajat ohjeistavat vain lyhyesti ennen toimenpidettä. He kokevat, että hoidosta tulisi itse selvittää tarkemmin tietoa netistä, jota eivät kuitenkaan koe hyvää kokemusta edistä- väksi. Kehittämistarpeeksi potilaat nostivat myös toimenpiteen aikaisen ohjauksen puut- teen, koska kaikille ei anneta riittävästi ohjausta ennen toimenpidettä ja joissakin tapauk- sissa lääkäri ei käynyt ollenkaan ohjeistamassa ennen toimenpidettä.
”Joku voisi välillä käydä kysymässä, että mitä tänne kuuluu, että mitä sulle kuuluu. Vaikka mä sanoisin, että ei mitään erikoista, että kaikki on hyvin, niin voisi kuitenkin hoitaja käydä siinä.”
Hoitoon hakeuduttiin yleensä oireiden mukaan ja kohtauksen tuleminen ensi kertaa, rajut oireet, pelko tai oireiden pitkittyminen laukaisi herkästi ensiapuun hakeutumisen tarpeen, koska rytmihäiriöstä ei tiedetty riittävästi. Jos eteisvärinäkohtaus tuli yöllä tai oireet al- koivat kotona, lähdettiin ensiapuun herkemmin, kun arvelutti jos onkin kyse vakavam- masta vaivasta. Senkin vuoksi potilaat kaipasivat lisää tietoa rytmihäiriöstä, jotta tilan- teeseen voisi asennoitua jo kotona. Jatkuvan väsymyksen takia eräs potilas joutui tyyty- mään osaansa eikä uskaltanut vaatia enempää hoitoa ja tarkempia tutkimuksia eli pettyi toimenpiteeseen jossain määrin. Tämä lisäsi potilaan harmitusta, siitä ettei rytmi pysynyt- kään normaalina. Myös epävarmuus siitä, olisiko rytminsiirtoa voitu yrittää uudelleen, oli jäänyt mietityttämään potilasta, jonka vuoksi hän kaipasi tilanteesta lisää perusteluja, miksi eteisvärinään päädyttiin pysyvänä rytminä eikä kokeiltu rytminsiirtoa uudelleen.
5.2.2 Hoitohenkilökunnan riittämättömyys
Hoitohenkilökunnan riittämättömyys koettiin kehittämisen tarpeena, koska hoitohenkilö- kunta loi epävarmuutta, heidän kohtelunsa oli epäystävällistä, hoidosta puuttui yksilölli- syys, komplikaatioriskin tiedostaminen oli vähäistä ja toimenpiteen odottaminen oli epä- miellyttävää. Lääkärien toiminta aiheutti jossain määrin hämmentymistä ja epävarmuutta toimenpiteen yhteydessä, jota perusteltiin potilaiden keskuudessa hoitohenkilökunnan kiireellä. Potilaat kokivat, että hoitohenkilökunta ei puutu rytmihäiriöihin riittävästi, koska siihen ei ole aikaa. Epäystävällisen kohtelun koettiin johtuvan henkilökunnan puut- teesta, koska heillä oli jatkuvasti kiire ja stressi peilautui hoitotilanteisiin. Potilaat koki- vat, että mitä nuorempi sairaanhoitaja, sitä epäystävällisempää kohtelua toimenpiteen yh- teydessä saatiin ja useimmiten nämä epäystävälliset hoitajat kohdattiin päivystyksessä.
Epäasiallinen käytös näkyi potilaiden mukaan hoitotyössä väsymyksenä ja hermostunei- suutena erityisesti toimenpiteen jälkeisessä työssä.
”Jos on epäystävällinen hoitaja, niin kyllä se on sitten siinä, kun mennään sinne Acutaan tai sitten toimenpiteestä pois tullessa, kun he ovat väsyneitä ja hermostuneita.”
Hoitajien riittämättömyys ilmeni yksilöllisyyden puutteena ja siihen kaivattiin paran- nusta. Potilaat toivoivat, että hoitaja kävisi potilaan luona useammin toimenpidettä odot- taessa ja, että hoitoon saataisiin lisää yksilöllisyyttä, joka lisäisi turvallisuuden tunnetta.
Potilaat nostivat myös esille, että komplikaatioiden riskiä ei korosteta potilaiden keskuu- dessa riittävästi. Potilaat nostivat esille tietävänsä, että komplikaatiot ovat mahdollisia muttei kovin todennäköisiä, jonka vuoksi potilaat kokevat, että niistä tulisi puhua enem- män. Toimenpiteen odottaminen koettiin epämiellyttävänä, sillä toimenpidepäivässä oli paljon odottelua ja aika kävi pitkäksi odottaessa. Sen koettiin johtuvan siitä, ettei henki- lökuntaa ollut riittävästi hoitamaan toimenpiteitä nopeammin.
6 POHDINTA
6.1 Tulosten tarkastelu
Opinnäytetyössä tutkittiin potilaiden kokemuksia rytminsiirroista. Osa haastatteluista liit- tyi suoraan sähköiseen rytminsiirtoon akuuttina toimenpiteenä, osa taas oli suunniteltuja sähköisiä rytminsiirtoja ja osalla taas oli kokemusta sekä sähköisestä että lääkkeellisestä rytminsiirrosta. Eri näkökulmista huolimatta, kaikista haastatteluista nousi samankaltaisia asioita ilmi ja kokemukset kuitenkin jossain määrin muistuttivat toisiaan, vaikka jokaisen ihmisen kokemus on aina jokaisen oma ja ainutlaatuinen.
6.1.1 Hyvin toimiva hoito
Tulosten mukaan rytminsiirtojen hoitotyö koetaan pääasiassa hyväksi. Osa potilaista kui- tenkin oli sitä mieltä, että parannettavaakin olisi ja osa taas koki, ettei hoidossa ollut mi- tään erikoista. Joidenkin potilaiden haastattelut olivat ristiriidassa toisiinsa, kun toisista asioista oltiin sitä mieltä, että toimivat hienosti, mutta taas kaikista osa-alueista ei pystytty sanomaan samaa. Tästä voidaan päätellä, että hoitotyö on niin monialainen kokonaisuus, että täydellisyyteen ei voida päästä, sillä aina hoitotyössä on kehitettävää.
Hoito koettiin tulosten mukaan tehokkaaksi, vaikkakin usean potilaan kokemus oli liuku- hihnatyöstä. Se voidaan nähdä myös negatiivisena näkökulmana, mutta tässä tapauksessa potilaat olivat kääntäneet liukuhihnan hyödyksi ja kokivat, että sen johdosta hoito sujui ja sitä sai nopeasti. Tästä voimme todeta, että liukuhihnatyö varmasti näkyy monella osa- alueella terveydenhuollossa, mutta tärkeää olisi saada se käännettyä potilaiden kannalta hyödyksi. Karvosen tutkielmaan verraten, potilaat kokivat ohjaamisen rutiininomaisena ja yksilöllisyys puuttui. Rutiininomainen ohjaus sisälsi keskustelua yleisistä asioista liit- tyen potilaan vointiin ja yleisiin asioihin, jonka vuoksi ohjaus itse toimenpiteestä jäi vä- häiseksi. Samalla hoitajat olivat joidenkin potilaiden kohdalla olettaneet, että potilaat tie- tävät riittävästi sairaudestaan ja toimenpiteestä, jolloin ohjaus jäi hyvin niukaksi. (Karvo- nen 2012.) Tässä työssä taas potilaat kokivat liukuhihnatyön tehokkaana ja nopeuttavan hoidon sujuvuutta eivätkä viitanneet sen liittyvän ohjauksen puutteeseen.
Työn tulosten pohjalta voidaan todeta, että hoitohenkilökunnan toiminta on isossa osassa siinä, miten potilas toimenpiteen kokee ja millainen olo potilaalle jää toimenpiteestä. Tu- losten perusteella korostuu se, kuinka tärkeää on sairaanhoitajien ammattitaito ja aito läs- näolo tilanteessa, jotta potilaan olo toimenpiteessä saadaan turvalliseksi. Tämän lisäksi tuloksista voidaan havaita, että ohjaus ennen toimenpidettä, toimenpiteessä ja toimenpi- teen jälkeen korostuu erityisen paljon potilaiden yhteydessä ja vaikuttaa merkittävästi po- tilaiden kokemuksiin.
Toisessa tutkimuksessa kuvattiin sähköisen rytminsiirron ohjausta puutteelliseksi, koska potilaat eivät saaneet kokonaisvaltaista käsitystä toimenpiteen kulusta ja sen vuoksi poti- laille jäi epäselväksi, mitä toimenpiteessä tapahtuu. Potilaat kokivat ohjauksen saamisen hyvin eri tavalla, sillä osa potilaista koki, ettei saanut ohjausta ollenkaan, mutta kuitenkin kertoivat, että hoitaja oli kertonut toimenpiteen kulusta. (Karvonen 2012.) Tämä sama ristiriita nousi esille myös tämän työn tuloksista. Potilaat kokivat ennen toimenpidettä ohjauksessa puutteita, vaikka kuitenkin kertoivat, että hoitaja ja lääkäri olivat käyneet kertomassa toimenpiteen kulusta. Tätä ei kuitenkaan jokaisen potilaan kohdalla ollut ta- pahtunut ja osa oli jäänyt kaipaamaan ohjausta. Tästä voidaan päätellä, että potilaat kai- paavat yksiöllisyyden ohella kuitenkin yhdenmukaisuutta ja rutiineja ohjaukseen, jotta kaikkien potilaiden kohdalla annettaisiin ohjausta edes jonkin verran.
6.1.2 Hoidon kehittämistarpeita
Yllättävintä tuloksissa oli, että kukaan ei varsinaisesti pelännyt toimenpidettä, mutta po- tilaat kertoivat kyllä jännittäneensä sitä. Osa potilaista nosti esille, että pelkoa ennaltaeh- käistiin huumorilla ja luotiin turvallista tunnelmaa hoitotyön yhteyteen ystävällisellä il- mapiirillä. Kuolemanpelkoa kukaan potilaista ei nostanut haastatteluissa esille eikä tulos- tenkaan mukaan kukaan kuolemaa toimenpiteen yhteydessä pelännyt. Eräässä toisessa tutkimuksessa tutkittiin potilaiden saamaa ohjausta päivystyspoliklinikalla sähköisen ryt- minsiirron yhteydessä, josta nousi pelonkokemuksia ja ne liittyivät erityisesti toimenpi- teen onnistumiseen. Potilaat jännittivät Karvosen mukaan sitä, onnistuuko toimenpide en- simmäisellä kerralla vai joudutaanko toimenpide uusimaan. Pelonkokemuksella ja stres- sillä on koettu olevan yhteys rytminsiirtojen yhteydessä. Tutkielmasta myös nousee esille, että potilaat ovat olleet vastahakoisia toimenpiteeseen, koska epävarmuus sen onnistumi-
sesta on ollut niin voimakas. Ennakkokäsitykset oli hankittu lähinnä internetistä tai elo- kuvissa nähdyistä kohtauksista (Karvonen 2012). Tämä eriävä seikka on voinut vaikuttaa tulosten poikkeavuuksiin, sillä tässä työssä ennakkokäsityksiä toimenpiteestä ei potilailla ollut.
Karvosen tutkielmassa todetaan, että suurin pelkoa aiheuttava tekijä oli kuitenkin konk- reettisen tiedon puute (Karvonen 2012). Sitä voitaisiin lieventää lisäämällä potilasohjauk- seen riittävästi konkreettista tietoa (Karvonen 2012). Tämä nousi suurena puutteena esille myös tämän työn tuloksissa. Potilaat kaipaavat konkreettista tietoa rytmihäiriöistä ja nii- den hoidosta, jotta voisivat oireiden ilmaantuessa varautua ja ymmärtää paremmin, mitä on tapahtumassa. Potilaat nostivat Karvosen tutkielmassa esille kirjallisen ohjeen tarpeen, jossa kerrottaisiin eteisvärinään liittyviä asioita sairautena, lääkityksiin liittyviä asioita ja elämäntapojen vaikutuksia eteisvärinään. (Karvonen 2012.) Tässä työssä potilaat eivät erityisemmin nostaneet esille kirjallisen ohjauksen tarvetta vaan kertoivat tarvitsevansa enemmän suullista ohjausta.
Hoitohenkilökunnan määrän riittämättömyys koetaan ongelmaksi myös rytminsiirtojen hoitotyössä. Sairaanhoitajista ja lääkäreistä välittyvä kiireen tunne ja vaihtelevuus koe- taan tulosten perusteella vähentävän hyvää kokemusta rytminsiirroista. Myös toisessa tut- kimuksessa törmättiin samoihin pulmiin hoitajien kiireestä ja sen vaikutuksesta saatuun ohjaukseen. Osa potilaista koki, ettei kiireen takia ehditty antaa riittävästi ohjausta, kun taas toiset potilaat kokivat, ettei päivystyksessä kuulu niin paljoa ohjausta saadakaan vaan sitä saadaan myöhemmin omalääkäriltä. Potilaat kokivat myös saaneensa ristiriitaisia tie- toja, kun kiire oli kova ja päivystys ruuhkainen. Ruuhka ja kiire vaikutti potilaiden hoi- toon hakeutumiseen kielteisesti. (Karvonen 2012.) Tämä sama nähtiin laajasti myös tä- män työn tuloksissa negatiivisesta näkökulmasta. Tulosten perusteella potilaat tarvitsevat rytminsiirtojen yhteydessä enemmän henkilökuntaa, jotta olisi mahdollisuus, että hoitaja ehtisi käydä potilaan luona useammin. Tuloksista voidaan päätellä, että potilaat kokevat olonsa yksinäiseksi toimenpiteen aikana ja kärsivät kiireen tunteen tuottamista lisäongel- mista. Näitä voivat olla esimerkiksi epäystävällinen kohtelu ja piittaamattomuus. Potilaat kaipaavat aitoa välittämistä, yksilöllisyyttä ja hoitajan aikaa hoitotyöhön.
6.2 Eettisyys
Haastateltavilta pyydettiin työn alkuvaiheessa tietoinen suostumus siihen osallistumi- sesta. Sen avulla pyrittiin välttämään haitan aiheutumista haastateltavalle. Siinä tehtiin asiallinen tiedote siitä mitä tehdään ja lisättiin siihen allekirjoitettava suostumuslomake.
Lisäksi haastattelija kertoo suostumuksen yhteydessä työstä ja sen kulusta tarkemmin.
(Kylmä & Juvakka 2012, 149.) TAMK:in kirjallinen lomake tietoisesta suostumuksesta löytyy liitteistä (Liite 1). Haastateltavalle tuli selvittää jo työn alkumetreillä, että hänellä on mahdollisuus vetäytyä työstä, missä tahansa vaiheessa ja hänelle tuli kertoa keneen ottaa tällaisissa asioissa yhteyttä (Kylmä & Juvakka 2012, 149).
Laadullista menetelmää käyttäessä eettiset haasteet liittyvät siihen, mitä vaikutuksia työllä on haastatteluun osallistuvan elämään. Tämän vuoksi oli tärkeää huolehtia, että myös analysoinnissa haastateltavaa suojataan mahdollisilta haitoilta. Esimerkiksi aineis- ton analysoinnissa haastateltavana olleiden ihmisten identiteetti säilytettiin naamioituna.
Haastattelun puhtaaksi kirjoituksessa ei käytetty henkilötietoja. Tuloksia kirjoitettaessa haastattelija varmisti, että autenttisten lainausten yhteydessä haastateltavan identiteetti säilyi koskemattomana ja ettei se ollut lainauksesta tunnistettavissa. (Kylmä & Juvakka 2012, 153-154.)
Eettisyys on kulkenut opinnäytetyön mukana työn alusta lähtien. Eettisyys alkoi siitä, kun tutkimuslupaa opinnäytetyölle haettiin Tampereen Sydänyhdistyksen puheenjohtajalta, jonka he myönsivät huhtikuussa. Lupa haettiin Tamk:n virallisella pohjalla, johon oli laa- dittu tarkka suunnitelma opinnäytetyöstä. Myönnetty lupa on myös toimitettu Tamk:lle prosessin alussa arkistoitavaksi. Eettisestä näkökulmasta työ sujui ongelmitta.
Kylmä & Juvakka nostavat kirjassaan laadullisen menetelmän haasteeksi sen, mitä vai- kutuksia työhön osallistuminen tuo haastateltavan elämään (Kylmä & Juvakka 2012, 153- 154). Tähän perustuen teemahaastattelun pohja pyrittiin luomaan niin, että kysymykset ovat yleisluonteisia eivätkä kysymykset nouse liian henkilökohtaiselle tasolle. Työssä otettiin huomioon, että potilailla on oikeus keskeyttää osallistuminen työhön, mikäli siltä tuntuu, mutta kukaan haastateltavista ei siihen tarvetta kokenut. Haastateltavat pysyivät analysointi- ja raportointivaiheessa anonyyminä, eivätkä ole työstä tunnistettavissa. Hei- dän sanomansa on piilotettu työhön niin, että identiteetit säilyvät koskemattomina. Tämä
kuvastaa työn eettistä näkökulmaa ja perustelee hyvin työn eettisyyttä. Potilaiden ilmauk- set säilytettiin pelkistyksiin ja työn tuloksiin tuotiin alkuperäisilmauksia näkyville esi- merkkeinä, joka kuvastaa sitä, että eettisyys on haluttu tuoda ilmi myös työn raportoin- nissa.
6.3 Luotettavuus
Laadullinen menetelmä ja haastattelut olivat tekijälle vieraita, mutta työhön on haettu paljon teoriatietoa myös laadullisesta menetelmästä, jotta työn tekijä on ollut koko pro- sessin ajan perillä siitä, mitä tehdään. Tämä lisää työn luotettavuutta, koska menetelmää on tarkasti opiskeltu.
Laadullisessa menetelmässä luotettavuutta arvioitiin yleisillä siihen kohdennetuilla luo- tettavuuskriteereillä. Niihin kuuluivat esimerkiksi uskottavuus, vahvistettavuus, refleksii- visyys ja siirrettävyys. (Kylmä & Juvakka 2012, 127-128.) Alla olevassa kuvassa on ku- vattu lajittelun muodossa edellä mainitut kriteerit.
KUVA 6. Laadullisen menetelmän luotettavuuskriteerit (Kuva: Kylmä & Juvakka 2012, 128).
Uskottavuudella tarkoitetaan työn ja sen tulosten uskottavuutta ja sen osoittamista tutki- muksessa. Tässä kohdassa on tärkeää, että työntekijä varmistaa, että työn tulokset vastaa- vat haastateltavien näkemystä tutkimuskohteesta. Työn uskottavuutta vahvistaa se, että työntekijä on ollut aineiston kanssa tekemisissä pitkän ajan. Haastateltavan näkökulman sisäistäminen vie aikaa ja laadullista menetelmää käytettäessä ollaan kiinnostuneita haas- tateltavan näkökulmasta. Tutkimuspäiväkirjalla voidaan myös lisätä työn uskottavuutta,
johon on työn varrella merkitty kokemuksia ja havaintoja työn etenemisestä ja haastatte- luista. (Kylmä & Juvakka 2012, 127.) Työn aineistoa on käsitelty huhtikuusta elokuuhun aktiivisesti ja vielä sen jälkeenkin, joten aineisto on tullut sitä kautta työn tekijälle tutuksi ja sen pohjalta luo uskottavuutta työlle. Työn ohella pidettiin tutkimuspäiväkirjaa, jonne merkittiin havaintoja haastattelutilanteista ja omia pohdintoja, joita on aineiston analy- soinnilla ohella noussut esille. Tämän päiväkirjan avulla tuodaan uskottavuutta sille, että työn aiheeseen on perehdytty ja havainnointia on tapahtunut koko prosessin ajan.
Vahvistettavuus taas liittyy oleellisesti koko tutkimusprosessiin ja edellyttää sitä, että tut- kimusprosessi kirjataan tarkasti, jotta vieras ihminen pystyy seuraamaan prosessin kul- kua. Laadullinen menetelmä usein pohjautuu avoimeen suunnitelmaan, jolloin korostuu tutkimuspäiväkirjan merkitys tässäkin kriteerissä, koska suunnitelma yleensä tarkentuu sen pohjalta työn edetessä. Ideana on kuvata aineiston avulla, miten työn tekijä on tulok- siin ja johtopäätöksiin päätynyt. Vahvistettavuus voi olla ongelmallinen kriteeri, koska laadullisessa menetelmässä toinen ihminen ei samasta aineistosta riippumatta välttämättä päädy samoihin tuloksiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita luotettavuusongelmaa, koska eri- laiset tulkinnat yleensä lisäävät ymmärrystä tutkittavana olevasta ilmiöstä. (Kylmä & Ju- vakka 2012, 128-129.) Tutkimusprosessi kuvattiin työhön tarkasti ja annettiin elää työn edetessä. Suunnitelmaan kirjattiin tutkimustehtävät, joita muokattiin aineiston perusteella tulosten kirjoittamisen jälkeen ja näin lisättiin työn vahvistettavuutta. Työn prosessi laa- dittiin niin, että vieraan ihmisen on helppo sitä lukea ja tehdä työstä ja sen tuloksista omia tulkintoja.
Reflektiivisyyden tarkistelu edellyttää sitä, että työn tekijä on tietoinen omista lähtökoh- distaan menetelmän käyttäjänä. Tässä kriteerissä työn tekijän tulee arvioida, kuinka hän vaikuttaa aineistoonsa ja tutkimusprosessiin. Tärkeää on myös kuvata nämä työn tekijän lähtökohdat työn raportissa, jotta lukija tietää, mistä on lähdetty liikkeelle. (Kylmä & Ju- vakka 2012, 128-129.) Menetelmä- kappaleessa tuotiin ilmi, että menetelmä itsessään ei ollut työn tekijälle entuudestaan tuttu, joka on tuonut omat haasteensa työn tekemiselle ja varmasti horjuttanut myös luotettavuuskriteereitä. Työn tekijä on kuitenkin perehtynyt laadulliseen menetelmään työn alusta lähtien ja suorittanut Tamk:in järjestämät meto- diopinnot kyseisestä menetelmästä, joka lisää työn luotettavuutta. Työn prosessi on eden- nyt laadullisen menetelmän mukaisesti eikä tutkimuksen tuloksiin sen perusteella ole voitu vaikuttaa. Luotettavuutta olisi lisännyt, että haastateltavat olisivat saaneet tutustua
aiheeseen tarkemmin ja valmistautua kysymyksiin etukäteen, mutta tässä työssä päädyt- tiin siihen, että vastaukset ovat aitoja kokemuksia, kun niitä ei ole pystytty valmistele- maan etukäteen.
Siirrettävyydellä kuvataan sitä, olisiko tulokset siirrettävissä muihin vastaaviin tilantei- siin. Tässä on tärkeää, että työntekijä antaa riittävästi kuvailevaa tietoa haastateltavista ja ympäristöstä, jotta lukija pystyy arvioimaan tulosten siirrettävyyttä. (Kylmä & Juvakka 2012, 128-129.) Työn haastateltavat kuvattiin tarkasti menetelmä- kappaleessa, joka pe- rustuu työn luotettavuuteen ja korostaa luotettavuutta. Tässä työssä potilasryhmä oli va- littu satunnaisesti ja potilaiden valintaan ei käytetty paljoa aikaa. Tämä näkyi työssä muun muassa siinä, että osallistujaryhmä oli samaa ikäluokkaa eikä näin ollen iän puolesta saatu vastauksiin eroavaisuuksia. Haastateltavat olisi voitu valita tarkemmin, joka olisi lisän- nyt työn luotettavuutta, mutta tällä osallistujamäärälläkin saatiin runsas aineisto ai- kaiseksi. Tulokset laadittiin aineiston pohjalta ja laadullista menetelmää silmällä pitäen.
6.4 Jatkotutkimus- ja kehittämisehdotukset
Tämän työn tulosten perusteella olisi hyödyllistä nähdä, miten ikä vaikuttaa esimerkiksi pelon esiintymiseen rytminsiirtojen yhteydessä. Voitaisiin tutkia eri ikäisten potilaiden rytminsiirtokokemuksia, jolloin potilasryhmä rajattaisiin tarkemmin nuoriin potilaisiin ja verrattaisiin tämän työn tuloksiin, onko iällä vaikutuksia kokemuksiin. Tässä työssä ei myöskään rajattu vain toiseen rytminsiirtomuotoon vaan osallistujaryhmässä oli potilaita, joille oli tehty sähköinen rytminsiirto, lääkkeellinen rytminsiirto tai molemmat. Hyödyl- listä ohjauksen kehittämisen kannalta olisi tietää, eroavatko kokemukset rytminsiirron muodon myötä. Tällöin potilasryhmää voitaisiin rajata niin, että tutkittaisiin vain lääk- keellisen rytminsiirron kokemuksia ja verrattaisiin niitä tähän työhön.
Tiedonpuute rytmihäiriöistä koettiin suureksi ongelmaksi, jota hoitotyössä tulisi kehittää.
Sitä koettiin erityisesti ensimmäisen rytmihäiriökohtauksen yhteydessä. Enemmän tietoa tarvittaisiin potilaiden keskuudessa siitä, mikä on rytmihäiriö, mitä oireita siinä on, miten sitä hoidetaan ja milloin tulee hakeutua hoitoon. Näiden edellä mainittujen tiedonpuuttei- den vuoksi olisi hyödyllistä tutkia, kuinka paljon potilaat saavat tietoa rytmihäiriöistä yleisesti ja mistä tieto on saatu. Sen avulla saataisiin arvokasta tietoa siitä, onko tie- donanto puutteellista ja missä kohdissa puutteet erityisesti esiintyvät. Potilaat kaipasivat
myös ohjausta lisää ennen ja jälkeen toimenpiteen, joka taas kielii siitä, että ohjaus on puutteellista toimenpiteen yhteydessä. Näiden tulosten perusteella voitaisiin laatia poti- laille ohjauksen tueksi opas rytminsiirrosta, jossa vastataan heidän tarpeisiinsa toi- veidensa mukaan. Potilaille voitaisiin työn avulla järjestää luentoja ja tietoiskuja aiheesta, pelkojen ja ennakkoluulojen ehkäisemiseksi. Potilaat kaipaavat faktatiedon lisäksi koke- muspohjaista asiantuntijuutta, jonka vuoksi tämä työ toimisi siinä hyvänä ponnahduslau- tana kokemusten kerronnassa.
Potilaat kokivat hoitotyön pääasiassa hyvänä erityisesti toimivan koulutuksen ansiosta.
Tuloksista nousi kuitenkin selkeästi esille, missä hoidon vaiheessa epäystävällinen ja epä- ammatillinen kohtaaminen tapahtui, jonka vuoksi olisi tärkeää tuoda tätä tietoa ilmi jo hoitotyön koulutusvaiheessa, jotta hoitotyöhön tulisi muutosta jo opiskeluaikana. Sen vuoksi tutkimusta voitaisiinkin hyödyntää hoitotyön opiskelijoiden opetuksessa. Tämän työn avulla hoitotyön opiskelijoille voitaisiin tuoda opetukseen konkreettisesti tietämystä, mitä potilaat rytminsiirroissa kaipaavat, tarvitsevat hoitotyöltä ja millaisiin tilanteisiin erityisesti potilaat tarvitsevat ystävällistä ja ammatillista käytöstä.
LÄHTEET
Ahonen, O., Blek-Vehkaluoto, M., Ekola, S., Partamies, S., Sulosaari, V. & Uski-Tall- qvist, T. 2016. Kliininen hoitotyö. Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sai- rastavan hoito. 6. uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.
Airaksinen, J., Aalto-Setälä, K., Hartikainen, J., Huikuri, H., Laine, M., Lommi, J., Raa- tikainen, P. & Saraste, A. 2016. Rytmihäiriöt: Eteislepatus ja Eteisvärinä. Teoksessa Ai- raksinen, J. ym. (toim.) Kardiologia. Helsinki: Kustannus oy Duodecim, 517-552.
Arjatmaa, R. 2016. Potiluus oppaissa. Syöpäpotilaiden potilasoppaiden sisällön ana- lyysi. Tampereen yliopisto. Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Pro gradu -tut- kielma.
Berry, E & Padgett, H. 2012. Management of patients with atrial fibrillation: Diagnosis and treatment. Nursing Standard vol. 26 (22), 47-56.
Eskola, J. & Vastamäki, J. 2010. Teemahaastattelu: Opit ja opetukset. Teoksessa Aal- tola, J. & Valli, R. (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin. Metodin valinta ja aineiston- keruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. Jyväskylä: Ps- kustannus, 26-44.
Karvonen, K. 2012. Eteisvärinäpotilaiden kokemuksia saamastaan potilasohjauksesta päivystyspoliklinikalla sähköisen rytminsiirron yhteydessä. Tampereen yliopisto. Ter- veystieteiden yksikkö. Pro gradu- tutkielma.
Kauppinen, A. & Poikonen, N. 2017. Sähköinen rytminsiirto. Sairaanhoitajan käsikirja.
Helsinki: Duodecim.
Kirchhof, P., Benussi, S., Kotecha, D., Ahlsson, A., Atar, D., Casadei, B., Castella, M., Diener, H-C., Heidbuchel, H., Hendriks, J., Hindricks, G., Manolis, A., Oldgren, J., Po- pescu, B. A., Schotten, U., Putte, B. V. & Vardas, P. 2016. ESC Guidelines for the man- agement of atrial fibrillation developed in collaboration with EACTS. European Heart Journal 37, 2893–2962.
Kylmä, J., Vehviläinen- Julkunen, K. & Lähdevirta, J. 2003. Laadullinen terveystutki- mus–mitä, miten ja miksi? Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. 119(7):609-615 Kylmä, J. & Juvakka, T. 2012. Laadullinen terveystutkimus. 1.-2. painos. Helsinki:
Edita Prima Oy.
Eteisvärinä: Käypä hoito -suositus. 2017. Päivitetty 9.6.2017. Luettu 5.3.2018.
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50036
Mäkelä, M. 2015. Hoitoon ja kohteluun kohdistuva tyytymättömyys. Potilaslain mukai- set muistutukset. Oulun yliopisto. Lääketieteellinen tiedekunta. Väitöskirja.
Peltoniemi, T. 2017. Kärsitkö tietämättäsi eteisvärinästä-olet vaarassa saada aivoinfark- tin. Yle. Luettu 17.9.2018. https://areena.yle.fi/1-4010213
Raatikainen, P. 2013. Sähköisen rytminsiirron suoritus. Luettu 14.9.2018. Päivitetty 25.8.2016. http://www.ter-
veysportti.fi.elib.tamk.fi/dtk/ltk/koti?p_haku=s%C3%A4hk%C3%B6isen%20rytmin- siirron%20suoritus
Raatikainen, P. 2014a. Elektrodien paikat sähköisessä rytminsiirrossa. Luettu 17.9.2018.
http://www.ebm-guidelines.com/dtk/syd/avaa?p_artikkeli=syk00188
Raatikainen, P. 2014b. Äkillisen eteisvärinäkohtauksen hoito. Päivitetty 16.6.2014. Lu- ettu 2.3.2018. www.ebm-guidelines.com/dtk/syd/avaa?p_artikkeli=syd00357
Raatikainen, P. 2014c. Eteislepatustyypit ja eteislepatuksen toteaminen. Päivitetty 16.6.2014. Luettu 2.3.2018. http://www.ebm-guidelines.com/dtk/syd/avaa?p_artik- keli=syd00365
Raatikainen, P. & Toivonen, L. 2015. Rytminsiirto eteisvärinässä. Päivitetty 27.5.2015.
Luettu. 6.3.2018. www.terveysportti.fi.elib.tamk.fi/dtk/aho/koti
