Paketoitua tietoa tuottajalta käyttäjälle : valistuneita arvauksia tieteellisen tiedon tuotteistamisen seuraamuksista

▼▼▼▼

Paketoitua tietoa tuottajalta Paketoitua tietoa tuottajalta Paketoitua tietoa tuottajalta Paketoitua tietoa tuottajalta Paketoitua tietoa tuottajalta

käyttäjälle – käyttäjälle – käyttäjälle – käyttäjälle – käyttäjälle –

Valistuneita arvauksia tieteellisen Valistuneita arvauksia tieteellisen Valistuneita arvauksia tieteellisen Valistuneita arvauksia tieteellisen Valistuneita arvauksia tieteellisen tiedon tuotteistamisen seuraamuksista tiedon tuotteistamisen seuraamuksista tiedon tuotteistamisen seuraamuksista tiedon tuotteistamisen seuraamuksista tiedon tuotteistamisen seuraamuksista

Mika Pantzar

Helsingin kauppakorkeakoulu

Knowledge exists in many versions in an information economy. My hypothesis is as follows: The more information brokering flourishes among new professional groups such as consultants and economic analysts and the more information is transmitted through technical devices, the more the content of information is dic- tated by the form of information. This polemical article contrasts knowledge for- mation and diffusion in various arenas. For instance, it seems that the ideals of expectation management are shared equally by the economic policy elite, the en- tertainment industry and multinational corporations.

Keywords: certainty trough, information society, professionalization, virtualism Charles, M. & Hiidenmaa, P. (toim.) 2001. Tietotyön yhteiskunta – kielen valta- kunta. AFinLAn vuosikirja 2001. Suomen soveltavan kielitieteen yhdistyksen jul- kaiuja nro 59. Jyväskylä. s. 408–418

Verkottunutta tietoyhteiskuntaa luonnehtii se, että tietoa tuotteiste- taan ja monistetaan erilaisina versioina. Hypoteesini on, että tiedon välityksen koneistojen paisuminen ja uudet tiedon muodot johtavat siihen, että tiedon muoto alkaa yhä enenevästi määrätä sen sisältöä.

Tietoyhteiskunta näyttää parantavan valitettavan vähän tiedon tuo- tannon edellytyksiä ja kykyämme ottaa vastaan tietoa.

Poleemisen kirjoitukseni tavoite on rinnastaa tiedon muodostu- misen ehtoja hyvin erilaisilla areenoilla. Tieteellisen tiedon - siis hyvin perusteltujen uskomusten - ja muiden tiedon muotojen raja- linja on murtumassa (esim. Carrier, Miller, 1998). Median roolin korostuminen tiedon lähteenä, ja erityisesti Internetin yleistyminen, ovat bensiiniä muutoksen liekille.

Muutosta vahvistaa tiedonvälitysammattien - esimerkiksi analyy- tikoiden, konsulttien, terapeuttien ja journalistien - roolin korostu- minen. Edessämme on paradoksi: Entistä nopeampi, laajempi ja te- hokkaampi tiedonvälitys sekä uusien tietoa välittävien ammattikun- tien kukoistus on johtamassa aidon tietoyhteiskunnan sijaan myös kvasitiedon yhteiskuntaan.

Voisiko viihdeteollisuuden kehityksestä ottaa oppia pohdittaessa tutkimuksen ja tieteen tulevaisuutta? Mistä tiedon paketoinnissa ja tuotteistumisessa voisi pohjimmiltaan olla kyse? Aloitan tarkastelun eräästä tieteentutkimuksen paradoksista, varmuusloukusta.

Varmuusloukku Varmuusloukku Varmuusloukku Varmuusloukku Varmuusloukku

Miksi pappi epäilee jumalaa kuin paraskin ateisti? Miksi sotilas ja pasifisti näkevät sodan mielettömyyden paremmin kuin moni muu?

Miksi insinööri suhtautuu tietotekniikkaan kriittisemmin kuin tieto- yhteiskunnan vallankumousta myyvä opettaja? Miksi ravitsemus- tutkija ymmärtää tavallisen ihmisen ristiriitaista käyttäytymistä pa- remmin kuin kotitalousopettaja?

Tieteentutkijat Donald MacKenzie (1998) ja Steven Woolgar (1994) puhuvat ns. varmuusloukusta (”Certainty Trough”). Vähäi- nen tieto ruokkii suurta varmuutta - kaikilla aloilla. Esimerkiksi tekniseen tietoon luottavaisimmin suhtautuvat ne, jotka tuntevat sitä pinnallisesti. Ne jotka eivät tiedä siitä mitään ja ne jotka tuntevat tekniikkaa parhaiten, ovat huomattavan epävarmoja. Ydinvoimala- insinöörit, tietokoneohjelmoijat ja ohjusjärjestelmiä kehittävät soti- laat ovat hyvin tietoisia riskeistä ja aidosta epävarmuudesta, jota uusimpaan tekniikkaan kuuluu. Vastaavasti näiden teknisten järjes- telmien käyttäjät ja markkinamiehet vähättelevät systemaattisesti riskejä. (MacKenzie, 1998.)

Tutkimustuloksen voisi laajentaa koko yhteiskuntaa koskevaksi.

Mitä lähempänä tiedon tuotantoa ollaan, sitä enemmän korostuu tie- dollinen epävarmuus. Vastaavasti tiedon välittäjät - esimerkiksi opettajat, poliitikot, journalistit ja konsultit - korostavat tiedon var- muutta. Tiedon paketointi ja paketin toimittaminen eteenpäin onnis- tuu sitä paremmin, mitä kestävämmän ja tiivimmän paketin onnis- tuu rakentamaan.

Nykypäivän tiedon kivettyminen voi liittyä moneen seikkaan.

Ensinnäkin siihen, että tiedon tuottajille sallitaan epävarmuuden esiintuominen, mutta välittäjälle ei (työnjaollinen periaate: älä ky- seenalaista asiantuntijatietoa). Toiseksi siihen, että tiedon tuottajat tuntevat paremmin epävarmuuden lähteet (tiedollinen lähtökohta).

Kolmanneksi siihen, että tiedon tuottaminen ei ole institutionaali- sesti ja teknisesti yhtä automatisoitua ja tuotteistettua - edes tietoyh- teiskunnassa - kuin tiedon välitys (tekninen lähtökohta).

Olivatpa syyt mitkä tahansa, tiedon välityksen suhteellisen roolin voimistuminen voi heikentää tieteelliselle tiedolle ominaista tiedon itsekorjaavuutta. Tämä liittyy ainakin kahteen yhteenkietoutuvaan tietoyhteiskunnan murrokseen: yhtäältä tiedon sisältötuotannon kustannuskriisiin ja toisaalta uusien ammattikuntien ja välityksen tekniikoiden nousuun.

Sisällöntuotannon kustannuskriisi Sisällöntuotannon kustannuskriisi Sisällöntuotannon kustannuskriisi Sisällöntuotannon kustannuskriisi Sisällöntuotannon kustannuskriisi

Ekonomistin näkökulmasta digitalisoituvan tietoyhteiskunnan oleellisin piirre on se, että sisältöjen tuottamisen ja sisältöjen kopi- oinnin hintasuhde muuttuu dramaattisesti. Niin tieteessä kuin viih- teessä. Samaan aikaan kun ihmistyöhön sidotun produktion hinta kasvaa, mekaanisesti välitettävien kopioiden hinta romahtaa¹.

Tulevaisuudessa tietoa paketoidaan ja versioidaan asiakastarpeen mukaisesti. Samalla tavalla kuin Disneyn Pocahontas-elokuva muuttui nukeiksi, videofilmeiksi ja kirjoiksi, samalla tavalla tutkimustulosten jakelu ja muodot monimuotoistuvat. Tulokset muuntuvat konsulttien kalvoiksi, opetusmonisteiksi, videoesityksiksi, luennoiksi, tutkimusra- porteiksi ja -tiivistelmiksi, lehtijutuiksi ja niin edelleen.

Tieteessä tuotteistuminen ei ole mennyt vielä yhtä pitkälle kuin viihdeteollisuudessa. Yhtä kaikki, produktion ja reproduktion hinta- suhteen muutoksella on laadullisia seurauksia myös tieteen alueella:

“Esityksistä” tulee tärkeämpiä kuin “löydöksistä”. Maine voittaa puurtamisen. Yksittäisestä tutkimuksesta tulee samanlainen mark- kinoilla arvotettava kulttuurituote kuin vaikkapa Daruden Sand- storm- kappaleesta. Voi vain arvailla, mikä rooli medialla, “cool- huntereilla” ja “talent scouteilla”, TOP10-listoilla ja vastaavilla markkinoiden muokkaajilla on tulevaisuuden tiedekäytännöissä.

Esimakua tulevaisuudesta voi ehkä löytää liikkeenjohdon konsul- toinnista, jossa tieteellisestä tutkimuksesta virikkeensä saavat muo- tiopit siirtyvät konsultilta toiselle valmiina Powerpoint-esityksinä.

Seminaariaktivisteille maailma näyttäytyy Microsoftin valmiiden esitysmallien mukaisesti hierarkkisesti ja lineaarisesti etenevänä kausaalimallina. Powerpoint- esityksessä suuret ongelmat pitää ja-

_______________

1 Mielestäni Carl Shapiro ja Hal Varian (1999) ovat kirjoittaneet parhaan ekono- mistisen analyysin tietoyhteiskunnasta. Shapiron ja Varianin herättämiä kysymyk- siä tarkasteli yhdysvaltalainen taloustieteilijä William Baumol jo vuonna 1967 runsaasti huomiota herättäneessä artikkelissaan, jossa hän ennusti synkkää tule- vaisuutta palvelu- ja kulttuurialoille (Baumol, 1967). Palveluiden tuottavuuden tavaratuotantoa hitaampi kasvu johtaisi väistämättä syvään kustannuskriisiin eri- tyisesti kulttuurituotannossa. Baumol on tämän jälkeen korjannut omaa näkökul- maansa siltä osin, että hän on tuonut esiin mahdollisuuden monistaa palveluita, erityisesti viihteen ja tiedonvälityksen alueilla (Baumol jne., 1985).

kaa alaongelmiin (“bullets”). Yksittäinen ajatus pitää pystyä ilmai- semaan lyhyin lausein, ilman pilkuja ja muita häiritseviä välimerk- kejä. Jo apuvälineen nimitys “Autocontent Wizard” vihjaa siihen, että sisältö syntyy automaattisesti käymättä edes esiintyjän aivoissa.

Informaation paketoiminen – käännökset ja uudelleen koodaami- set – ei voi olla vaikuttamatta ”tietotuotteiden” ominaisuuksiin eikä myöskään sisältötuotannon logiikkaan. Tietotuotteiden etääntymi- nen tuotantopaikasta johtaa muun muassa uudenlaisiin oikean tie- don perusteltavuuden kriteereihin. Tiedon tuotteistuminen saattaa merkitä esimerkiksi sitä, että tiedon relevanssi ja helppokäyttöisyys tulevat tärkeämmäksi kuin totuudenmukaisuus.

Julkisuus ja tulosten pakeneminen tutkijoilta tiedon välittäjille ei suosi tiedon itsekorjaavuutta, jota pidän tieteellisen tiedon oleelli- simpana ominaisuutena. Tieto luutuu ja kivettyy.

Viihdeteollisuuden kehitys viittaa siihen, että tiedon välityksen ja tuotannon muutokset tulevat murtamaan perinteisiä tiedon tuotan- non instituutioita ja nostamaan sinänsä korvaamattomat välikädet entistä ratkaisevampaan asemaan. Tällaisia välikäsiä ovat mm. oh- jelmaprofiilien myyjät, kustannustoimittajat ja -talot, journalistit, terapeutit ja konsultit.

Tietoyhteiskunnassa koneiden rinnalla myös institutionaaliset koneistot kukoistavat. Tarkastelen kysymystä talousopin näkökul- masta. Analyytikoista ja ekonomisteista on tullut nykypäivän filoso- feja ja pappeja², jotka edustavat “todellisuuden ja realiteettien” ään- tä. Tahdommepa tai emme.

_______________

2 Olen toisessa yhteydessä kuvannut ilmiötä teknologiakeskustelun osalta (Pant- zar, 2000, 2001). Vaikka tekniikan kerrotaan muuttuvan äärimmäisen nopeasti ja ennakoimattomasti, samat deterministiset puhetavat, jäsennykset ja jopa ennusteet säilyvät vuosikymmenistä toiseen. Yhtä lailla sama ilmiö on nähtävissä vaikkapa ympäristökeskustelussa (Väliverronen, 1996).

Voidaanko valtiovarainministeri korvata Voidaanko valtiovarainministeri korvata Voidaanko valtiovarainministeri korvata Voidaanko valtiovarainministeri korvata Voidaanko valtiovarainministeri korvata

koneella?

koneella? koneella?

koneella? koneella?

Miksi talouspoliittinen ja institutionalisoitunut puhe säilyy vuodesta toiseen niin samanlaisena, vaikka maailma muuttuu radikaalisti ja todellisuuden haltuunoton välineet ja ammattikunta osaamisineen kehittyvät yhä hienostuneemmiksi? Tällaisen kysymyksen esitim- me valtiovarainministerin budjettipuheita koskevassa tutkimukses- samme (Heinonen, Mykkänen, Pantzar, Roponen, 1996).

Tilinpitojärjestelmien kehityksen myötä kielen abstrahoitumi- nen, teoretisoituminen ja objektivisoituminen etäännyttää talouspo- liittisen kielen poliittisen aktivismin kontekstista. Niinpä taloutta koskeva puhe ymmärretään usein luonteeltaan mekaaniseksi ja ul- koapäin annetuksi “välttämättömyyden politiikaksi”³. Ekonomistin tehtävä on pitää paketti kasassa. Toisto on liimaa.

Kansantaloutta mitataan ja suunnitellaan 300 vuotta sitten kehi- tetyn kansantalouden tilinpidon varassa (kts. Miller, 1996). Tutkijat toki ymmärtävät, että kyseessä on hyödyllinen ajattelukehikko, mutta ammattiekonomisteille kehikko on myös hyödyllinen ulko- puolinen auktoriteetti, jonka viisauteen voi aukottomasti vedota.

Paradoksaalisesti ekonomistien äärimmäisen kehittyneet tilinpito- järjestelmät ja pitkälle viety professionaali osaaminen ovat johta- neet tilanteeseen, jossa tieto ei enää välttämättä reagoi muuttunei- siin olosuhteisiin. (Heinonen ym. 1997)

Tällaisten havaintojen siivittämänä kysyimme mainitussa kirjas- samme, voidaanko tietoyhteiskunnan valtiovarainministeri - ja kaikki sen ekonomistit - korvata koneella. Yhtä lailla voisimme ky- syä, voiko talousjournalistin tai pörssianalyytikon korvata koneella.

Taloudellisen tiedonvälityksen professionalisoituminen - esimer-

_______________

3On hämmentävää lukea vaikkapa Ahti Pekkalan puheita 1980-luvulta ja Iiro Vii- nasen 1990-luvun puheita. Täsmälleen samat painotukset esimerkiksi valtion ve- lan osalta on löydettävissä kummastakin: Velan taso ei sinänsä ole välttämättä on- gelma, vaan velkaantumisen tahti on ongelma, Ruotsissa asiat ovat kuitenkin vielä huonommalla tolalla jne. Tilanteessa, jossa Suomi oli historiallisesti vähiten vel- kaantunut, ja tilanteessa, jossa velka löi aikaisemmat ennätykset, puhetapa ja si- sältö oli täsmälleen samanlainen. (Heinonen jne., 1996)

kiksi ekonomistikunnan ja talousjournalismin synnyn myötä - on johtanut siihen, että tieto on lokeroitunut erillismaailmoiksi. Tämä on kriittistä nykytilanteessa, jossa sosiaaliset ja yhteiskunnalliset osajärjestelmät ovat kiinteässä riippuvuussuhteessa. Varhaisvaiheen laskentajärjestelmien kehittäjät tunnustivat ja tunnistivat paremmin kuin monet talousihmiset nykyään, että esimerkiksi tuotannon ja kulu- tuksen tai kulttuurin ja luonnon rajanveto on mitä harkinnanvaraisin.

Kivettyneelle tiedolle on ominaista, että talouden toiminnallisten kokonaisuuksien eri puolet irtaantuvat kielellisesti (ja mielellisesti) toisistaan. Tiedollisia “erillispaketteja” ei enää välttämättä tajuta sa- man kokonaisuuden osiksi ja sellaisenaan toistensa välttämättömik- si edellytyksiksi. Pintahavaintojen pohjalta voidaan puhua paradok- sista: tieteen metodisen ”kehityksen” avittamana taloustieteen pro- duktio on jäämässä yhä enemmän reproduktion, itsestään selvän ja

“mitäänsanomattoman talous- ja strategiapuheen” jalkoihin.

Ekonomististen ajattelumallien hallitsemassa maailmassa suu- rimpia ”vallankäyttäjiä” ovat menneisyyden ilmiöitä varten kehite- tyt teoriat. Niin kauan kuin nämä ajattelumallit elävät meissä ja niin kauan kuin ne tukevat ekonomistien ammattikuntaa, niin kauan ne voivat hyvin.

Kysymys jähmettyneen reproduktion ja elävän tietoproduktion suhteesta tulee yhtä lailla keskeiseksi modernin yhteiskunnan mo- nen muunkin ammattikunnan tulevaisuudessa. Vaikka tiedon jaka- minen uusien ammattikuntien kasvun (analyytikot, konsultit, tera- peutit, ekonomistit, journalistit) ja sofistikoituneempien metodien myötä saattaa sinänsä kohottaa ja laajentaa ”sivistystasoa”, riippu- vuutemme erilaisista kivettyneistä opinkappaleista ja asiantuntijois- ta samalla kasvaa. Talouden dikotomiat ja välttämättömyyden deter- minismi ovat vain yksi esimerkki kivettyneistä opinkappaleista, joi- ta tiedon välitykseen - mutta ei sen kriittiseen sisältötuotantoon - keskittyvä yhteiskuntamuoto suosii.

Tietotulvan voisikin ajatella johtavan kahdenlaisiin ratkaisuihin:

Yhtäältä se suosii uusia mekaanisia tiedon välityksen ”koneita” ja

_______________

4Tiedon räjähdysmäisen kasvun väite toistuu arkikeskustelussa usein. Olen yrittä- nyt löytää tutkimustietoa, joka osoittaisi myös empiirisesti väitteen todenmukai-

toisaalta se edistää tiedon välitykseen keskittyvien ammattikuntien,

”tiedon koneistojen” syntyä. Tämä ei tietenkään koske ainoastaan yhteiskuntatieteitä, vaan koko tieteen kenttää.

Tiedon koneistot ja tiedon kasvu Tiedon koneistot ja tiedon kasvu Tiedon koneistot ja tiedon kasvu Tiedon koneistot ja tiedon kasvu Tiedon koneistot ja tiedon kasvu

Luonnontieteellisen tiedon määrän sanotaan kaksinkertaistuvan kymmenessä vuodessa⁴. Uusia tieteitä syntyy kiihtyvästi, tiedon kohteet muuttuvat yhä nopeammin, tiedon välittämisen kanavat moninkertaistuvat mm. Internetin myötä ja jatkuvasti syntyy uusia tiedon käsittelyn ammattikuntia.

Onko kyseessä todella relevantin tiedon, hyvin perusteltujen us- komusten, kasvu vai mahdollisesti olemassa olevan tiedon aikai- sempaa tehokkaampi jakelu? Onko kysymyksessä datan, informaa- tion vai viisauden lisääntyminen? Tiedon jakautuminen ja jalkautu- minen vai laadullinen evoluutio?

Samaan aikaan kun tiedon määrä kasvaa, myös tiedon kriteerit muuttuvat. Tiedon sosiologit ja tieteen filosofit ovat lähestymässä toisiaan muutaman vuosikymmenen ”kuhnilaisen” välirikon jäl- keen. Nykypäivän sosiologit tunnistavat, että tieteellinen tieto ei ole puhtaasti sosiaalisesti tuotettua tietoa (social construction). Tiedon kohteella on oma itsenäinen olemuksensa.

Tieteen filosofit hyväksynevät puolestaan ajatuksen, että esimer- kiksi Louis Pasteurin sankaruuden takana oli runsaasti suostuttelu- ja puhetaitoa. Ranskalainen Bruno Latour lienee tunnetuin ja myös kiistanalaisin tieteellisen tiedon pyhyyden kyseenalaistaja. Latourin sanoma on yksinkertainen: tieteen (“science”) aika on ohi. Elämme tutkimuksen aikaa (“research”).

Bruno Latourin mukaan triviaalit realismin ja pragmatismin tai subjektin ja objektin vastakkainasettelut eivät enää tarjoa älyllistä haastetta. Lähes jokainen tunnustaa, että havainnot ovat aina teo- riapitoisia ja näin ollen puhtaasti induktiiviset tai deduktiiviset peri- aatteet ovat turhaa tieteellisen ajattelun painolastia. Kiinnostavat hypoteesit, rohkeat arvaukset, ennakkoluulottomat empiiriset koe-

asetelmat mahdollistavat sen, mitä Albert Einstein piti tieteen pe- rimmäisinä tavoitteina: irti itsestäänselvyyksistä ja irti ihmeistä.

Tietoyhteiskunnassa tiedon tuottajien määrä ei kasva samassa suhteessa kuin tiedon välittäjien määrä. Tämä ei olisi ongelma, mi- käli tiedon välittäjät olisivat reaaliaikaisessa ja välittömässä suh- teessa tiedon tuotantoon. Näin ei kuitenkaan ole. Yleensä tiedon vä- litystä ohjannee toisenlainen logiikka kuin uuden keksimistä.

Tutkimuslöydösten tekemisen ja tutkimustiedon välityksen dyna- miikka on erilaista. Tiedon välittäjien, esimerkiksi ravitsemustera- peuttien tai ammattiekonomistien, legitiimi asema voi edellyttää pi- täytymistä vanhassa tiedossa. Asiantuntija, joka muuttaa mieltään liian herkästi, on entinen asiantuntija. Ammattiliiton ekonomistin asema voi perustua siihen, että hänen tietämyksensä tukee vanhaa järjestystä, jonka perusteella hänet on palkattu⁵.

Tutkija voi säilyttää uskottavuutensa epävarmuuttaan esiin tuo- den, mutta miksi joku ostaisi epävarman konsultin näkemyksiä.

Vastoin ekonomistien tietomarkkinoita liikkeenjohdon konsulttien tieto näyttäisi uusiutuvan huomattavasti nopeammin kuin liikkeen- johtotutkijoiden tai liikkeenjohdon arjen tieto. Konsulttimarkkinoil- la kuten yhtä lailla gallup-yrittäjien markkinoilla vain arvomurrok- set ja toimintatapojen vallankumoukselliset muutokset ovat kauppa- tavaraa: total quality management, human reengineering jne.

Kohti tiedon merkkituotteita?

Kohti tiedon merkkituotteita? Kohti tiedon merkkituotteita?

Kohti tiedon merkkituotteita?

Kohti tiedon merkkituotteita?

Yhtä merkityksellistä kuin uusien tiedon jakeluun erikoistuvien am- mattikuntien nousu on tiedon “tuotannon demokratisoituminen” In- ternetin myötä (esim. Barlow, 1996). Tänä päivänä lähes kuka ta-

_______________

5 Oma kokemukseni on, että esimerkiksi työmarkkinakysymyksissä rintamalinja ei kulje niinkään poliittisesti vaan ammattikunnittain. Työväen taloudellisen tutki- muslaitoksen tutkija puolusti yhdessä Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ja Suo- men Pankin ekonomistien kanssa palkkamalttia. Tutkimuslaitos ei edustanut pal- kansaajia vaan pikemminkin yhteiskunnallista järkeä, jonka vastapuolena oli de- valvaatiosykliin Suomen kymmenen vuoden välein ajava “ahne puutyöläinen”.

hansa voi “tuottaa tietoa” Internetiin vaikkapa ihmisrodun alkupe- rästä ja saattaa sanomansa sähköisen kirjan muotoon. Tiedon tuotannon demokratisoitumisesta ollaan kuitenkin vielä kaukana. Suurimmalla osalla maailman väestöstä ei ole käytössään edes puhelinta.

Uuden tiedonvälityksen tekniikan myötä monet perinteiset por- tinvartijat - esimerkiksi kustannustalot, aikakauslehdet ja yliopistot - ovat saamassa rinnalleen runsaasti aluskasvillisuutta. Voisi kuvi- tella, että tiedollisten virikkeiden määrän kasvun myötä perinteiset

”auktoriteetit” saattavat nousta lopulta takaisin kunniaan. Mahdolli- sesti syntyy täysin uudenlaisia tiedon auktorisoinnin keinoja. Mallia sertifioiduista yliopistoista ja tiedon merkkituotteista voi etsiä Yh- dysvaltain monien yliopistojen toimintatavoista (MIT University Press jne.).

Legitiimin tiedon inflaatio näkyy myös koulutusmarkkinoilla.

Ehkäpä yksi ilmeinen syy siihen, miksi yliopistot eivät poikkea esi- merkiksi ammattikorkeakouluista, on opetuksen ja tutkimuksen lii- allinen eriytyminen. Kun yliopistot ovat alkaneet kilpailla titteleil- lään ja koulutusputkillaan, ovat ne samalla lähestyneet muita koulu- tusinstituutteja. Yliopistot tarjovatkin nykyään tutkintoja kuin mak- karamerkkejä (MBA, BA). Koska saamme ostaa HKKK:n sinistä?

Tiedon digitaalibasaareissa vaeltavat etsijät tekevät virheitä, os- tavat vääriltä kauppiailta ja tulevat huijatuiksi. Optimistisen visioni mukaan ajan kuluessa ja kokemusten karttuessa luotettavia tiedon kanavia ja välikäsiä alkaa kehittyä. Lopulta asiakassuhteet vakiintu- vat. Näin on käynyt itselleni ainakin verkkokaupan alueella.

Näennäisen kaoottisilla tietomarkkinoilla tiedon kenttä muuttuu ainakin ulkopuolisen silmin äärimmäisen mutkikkaaksi. ”Asiakas- suhteet” perustuvat luottamukseen ja pysyvyyteen. Miten tiedon tarjoajien ja asiakkaiden verkosto sitten vakiintuu? Johtaako uusi tilanne jatkuvan muutoksen tilaan vai pikemminkin kiinteiden osa- järjestelmien kehitykseen? Ehkäpä tulevaisuudessa jokainen tutkija kuuluu jättimäiseen tieto-organisaatioon, jossa on sekä tiedon tuot- tajia, tiedon yhdistelijöitä, jakelijoita ja myyjiä. Arkistot ja hakuro- botit ovat työsuhde-etu.

Yhtä lailla kuin uuden vuosituhannen vaihteessa kulttuurituotan- non sisällöntuottajat ja -välittäjät integroituvat yhä selkeämmiksi leireiksi, yhtä lailla voisi ennakoida uudenlaisia yhteistyömuotoja

tieteellisen tiedon tuotannossa ja monistamisessa. Kiinnostava ky- symys on, ovatko yliopistot enää keskeisimpiä toimijoita tällaisessa tietoteollisuudessa. Mitä tapahtuu tieteenalarajoille, entäpä mikä on valtion tai yksityisten yritysten rooli tässä muutoksessa?

Viihdemaailmassa valta on yhä enemmän keskittymässä tiedon ja virikkeiden jakajille, esimerkiksi suurille lehtitaloille. Sisältöosa- ajat pelkäävät, että tekijänoikeudet ja tekijäkorvaukset muuttuvat historiallisiksi kurioisiteeteiksi (Barlow, 1996). Mahdollisesti pa- laamme keskiaikaan, jolloin kulttuurityötä tukivat varakkaat suoje- lijat ja aristokraatit.

Tiedon tuotteistaminen sopii hyvin maailmaan, jossa tiedonmuo- dostumista ohjaavat muut kuin akateemiset intressit. Tästä huoli- matta - tai ehkäpä juuri siksi - hieman naiivi toiveeni on, että tulevaisuudessa tiedon tuotantoa ohjaa kaiken muun ohella myös puhdas uteliaisuus ja nöyryys selitettävien ilmiöiden edessä.

Lähteet Lähteet Lähteet Lähteet Lähteet

Barlow, John Berry (1996) Selling wine without bottles: the economy of mind on the global net. in Ludlow P.(ed.) High Noon on the electronic frontier. MIT Press, Cambridge (Ma.).

Baumol, William (1967) Macroeconomics of Unbalanced Growth: The Anatomy of Urban Crisis. American Economic Review. June, Vol. 57, 415-26.

Baumol, William (1985) Unbalanced Growth Revisited: Asymptotic Stagnancy and New Evidence. American Economic Review. Sept. Vol. 75, 806-817 Carrier, James G., Daniel Miller (1998) Virtualism. A New Political Economy.

Berg. Oxford.

Heinonen, Visa, Juri Mykkänen, Mika Pantzar ja Seppo Roponen (1996): Suoma- laisen talouspolitiikan ajattelumallit valtiovarainministerien budjettiesi- telmissä 1974-1994. Helsinki, Kuluttajatutkimuskeskus.

Heinonen, Visa, Juri Mykkänen, Mika Pantzar ja Seppo Roponen (1997): Talou- dellinen ajattelu ja kansantalouden tilinpito - Tekstianalyyttinen tutkimus valtiovarainministereiden budjettipuheista 1974-1994. Kansantaloudelli- nen aikakauskirja 1/1997, 32-47.

MacKenzie, Donald (1998) The Certainty Trough. Kirjassa Exploring Expertise. Issues and perspectives. (R.Williams, W.Faulkner, J.Fleck, eds.), Macmillan, London.

Miller, Peter (1986) Accounting for Progress - National Accounting and Planning in France: A Review Essay. Accounting, Organization and Society. Vol. 11, No. 1, 83-104.

Pantzar, Mika (2000) Tulevaisuuden koti. Arkisia tarpeita keksimässä. Otava, Helsinki, 2000.

Pantzar, Mika (2001) Tyydytystä ja turmiota - Teknologiavisioiden sudenkuopat.

kirjassa Inhimillinen tietokone - konemainen ihminen (E.Hyvönen, toim.), Gaude- amus, Helsinki.

Shapiro, Carl, Hal Varian (1999) Information Rules: A Strategic Guide to the Network Economy, Harvard Business School Press, Cambridge (Mass.).

Woolgar, Steve (1994) Rethinking the Dissemination of Science and Technology.

Crict Discussion Paper No. 44.

Väliverronen, Esa (1996) Ympäristöuhkan anatomia. Vastapaino, Gummeruksen kirjapaino, Jyväskylä.