Toivon ja hyödyn utopioita Itämerellä näkymä

58

nöstelyn takia Kalevala-koruina.

Jäsenpostin lähettämisen helpotta- miseksi otettiin käyttöön Adrema- postituskone.

Runsaasti kuvitettuun ja yleises- ti ottaen huolitellusti toteutettuun teokseen on jäänyt muutamia epä- tarkkuuksia. Sivun 74 kuvatekstis- sä mainittu Aune Lindström ei ol- lut kirjallisuuden professori vaan taidehistorioitsija, dosentti, joka myöhemmin sai professorin ar- vonimen. Helsingin Normaalily- seo ei ollut 1950-luvulla normaa- likoulu. Tellervo Tapionlinnan ni- mi esiintyy virheellisessä muodos- sa. Teoksen lopussa on hyödyllisiä luetteloita toimihenkilöistä, pai- kallisyhdistyksistä ja kansainväli- sen liiton toiminnasta.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston ylei- sen kirjallisuustieteen professori.

Toivon ja hyödyn utopioita Itämerellä

Pekka Hongisto Mikko Huhtamies: Pohjolan Atlantis. Uskomattomia ideoita Itämerellä. John Nurmisen Säätiö 2014.

Huhtamiehen tavoitteena on ”aset- taa 1700-luvun Suomenlahden, varhaisen meriteknologian ja poh- joiset innovaatioyhteydet laajaan poliittiseen ja ajalliseen konteks- tiin”. Valtaosin hän onnistuu täs- sä, teos on omintakeinen aarreait- ta 1700-luvun historian pohtijoil- le. Teoksen kuvitus on korkeatasoi- nen ja laaja.

Teoksen teemana ovat pait- si merihistoria, merisotateknolo- gia, meriteknologia, ja manufak-

tuuriteknologia, jotka ovat ehkä jääneet historiantutkimuksen kat- veeseen, myös konkreettiseen his- toriaan ankkuroituneet uskomat- tomat ideat, jotka olivat ”hyödyn- ajan toiveajattelua”. Nämä utopi- at sotketaan usein dystopioihin, joissa ihanneyhteisö esitetään fik- tiivisessä ja satiirisessa valossa ”ai- vokummituksena” sekä kaikkea muuta kuin ihanteellisena. Har- vemmin utopioita on mielletty oi- keasti mahdolliseksi ”vaihtoehtoi- seksi historiaksi”. Jälkikäteen ne ovat näyttäneet vain mahdottomal- ta haaveilulta.

Huhtamies esittelee herkullises- ti ja ironisesti ruotsalaisia myytte- jä ”Äärimmäisestä Pohjolasta” (Ul- tima Thule) ja niiden kuvitelluista yhteyksistä Platonin Atlantikseen, joka olisi kuulemma sijainnut juuri Ruotsissa ja sen pääkaupunki olisi ollut Uppsala. Vuonna 1539 ilmes- tyi Olaus Magnuksen puukaiver- teinen Carta Marina. ”Olauksen Pohjolassa eli muinaisten atlantti- laisten kaltainen, kekseliäs, nyky- sanoin innovatiivinen kansa” (13).

Olaf Rudbeckin Atlanticassa (1630) Ruotsi saa huimasti liioitellun myy- tin ”Pohjolan Atlantiksena”, ”kult- tuurien kehtona”, joka oli paratiisi vesiteknologian osaamiseltaan ja hydromekaniikaltaan.

Myytit eivät ole sama asia kuin utopiat. Utopia on määritelty ”pai- kaksi – jota ei ole (ollut, vielä, kos- kaan)” eli ou-topokseksi, joista to- sin on saattanut kehittyä todellisia paikkoja, topoksia. Ei ehkä aivan siinä hahmossa kuin päässä ja pa- perilla oli ajateltu, eikä edes samas- sa paikassa.

Vuodelta 1767 löytyy piirros Augustin Ehrensvärdin suunnitel- masta rakentaa Ullanlinnaan val- tava bastionilinnoitus, joka toteu-

tuessaan olisi muuttanut huimas- ti Helsingin kuvaa. Miltä näyttäisi, jos Suomenlinnan linnoitus sijait- sisi Tähtitornin mäellä, kun linnoi- tus kattaisi alueen kaiketi Viiskul- maan asti?

Autio saari ja sen neuvokkaat asukkaat oli hyvin yleinen teema ajan utopiakirjallisuudessa Robin- son Crusoesta Gulliverin retkiin.

Niissä (mm. Thomas Moren Uto- pia, Campanellan Aurinkokaupun- ki, Baconin Uusi Atlantis tai James Harringtonin Oceania) lähdettiin ikään kuin tyhjältä pöydältä raken- tamaan jotain aivan uutta ja ennen näkemätöntä.

Turun Akatemian heprean kie- len professori Israel Nesselius eh- dotti Suomen pääkaupungiksi Re- posaarta, josta olisi tehtävä kan- sainvälisen kaupan keskus, koska se sijaitsi keskellä valtakuntaa ja sin- ne olisi ihanteellista rakentaa mer- kantilistinen ihannekaupunki, saa- riutopia.

Sipoon Fageröön eli Kaunis- saareen (joka nykyään on Helsin- gin kaupungin ulkoilusaari) Nor- denbergin veljekset suunnittelivat vuonna 1726 salaisena projektina saariutopiaa. Salassapitosyistä uto- pistinen luonnos oli laadittu rans- kaksi: ”Plan & Dessein de L´Isle de Fagerö”. Idealuonnoksessa on ylei- siä niin sanottuja valistusideoita.

Se myötäili aikansa saariutopioita ja niiden ylioptimistisia käyttöön- ottoja eri tarkoituksiin.

”Kuten Oceanian, Fagerön- kin luonnonvarat olivat runsaat ja luonnonolot suotuisat. Se oli eräänlainen rudbeckilais-atlant- tilainen paratiisi. Saari oli rajattu, muusta maailmasta erottuva mik- rokosmos, jonka todellisuus oli käännetty päälaelleen. Se oli paik- ka, jota ei ollut kuin päässä ja pa-

T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 2 / 2 0 1 5

59

lähdeviittausta tästä ei kuitenkaan löydy.

Saari oli tarkoitus ottaa teolli- suuskäyttöön ja kaupalliseksi tu- kikohdaksi. Siitä kaavailtiin maail- manlaajuisestikin ainutlaatuista nähtävyyttä: optimaalisesti suun- niteltua utopistisen esimodernia teollisuuskeskusta yhtenä esikuva- naan Hollannin Zaandam. Se oli- si samalla ollut suurteollisuuden eräänlainen ”itusolu”, josta olisi syntynyt vaikkapa Itämeren Hong- kong. Fagerön satamasta käytettiin nimeä ”Port orientale”, jollaisena se olisi ollut läntisen ja itäisen ta- varaliikenteen solmukohta. Jos tä- mä olisi toteutunut, olisiko jollain isommalla saarella Itämerellä nyt ehkä autonominen talousyhteisö, jossa kohoaisivat maailman kor- keimmat pilvenpiirtäjät? Suomen- linnan Hongkong?

Fagerön autiolle saarelle olisi perustettu teknisesti edistykselli- nen yhteisö, jossa olisi yli 30 tuo- tantolaitosta ja laaja kanavaverkos- to, joka olisi korvannut kadut. Sen idea oli baconilainen teknoutopia, jossa luontoa hallittiin ja alistettiin tieteen ja teknologian voimalla. Fa- gerö oli ”koneutopia, suuri meka- nisoitu verstas, jossa Nordbergien manufaktuurit muistuttivat Uu- den Atlantiksen ’konehuoneita’”

(81). Sen asemakaava oli täydelli- sen symmetrinen ja sen kanavaver- kosto logistisesti optimaalinen ko- konaisuus.

Saaressa vallitsisi avantgardis- tinen idea kaupallisesta tasavallas- ta, ”pikku tasavaltamme” (Magnus Nordenberg), jota johtaisi yksimie- lisyyteen perustuva yleishyödylli- nen yhtymä. Saaren taloudellinen toiminta jakaantuisi laajan joukon hyväksi. Se olisi korostanut Fage-

rön riippumattomuutta ja poik- keuksellista statusta.

”Jos Nordbergien hanke olisi toteutunut, olisi otettu askel kohti Pohjolan Atlantista, hydroteknii- kan ihmemaata” (87). Hydrotek- niikka oli tuon mahdollisuuk sien ajan huipputeknologiaa, koska var- hainen teollisuus pyöri pääasiassa veden voimalla. Virtaava vesi oli esiteollisen ajan sähkö.

Suunnitelmalla oli koordinaa- tit, asemakaava, kustannusarvio ja rahoittajakin. Kustannusarvio oli valtava, mutta sitä tukivat ”val- takunnan johtavat kaupalliset pii- rit insinööreineen”. Tässä teokses- sa heitä ei esitellä. Helsingin privi- legioitaan vahtiva porvaristo ei ha- lunnut lähivesilleen Nordbergien

”ideapuistoa”. Se halusi merkanti- listista rajoittamispolitiikkaa talo- uteen ja kaatoi hankkeen valtio- päivillä. Laivastoaseman saaminen Helsingin edustalle kiinnosti heitä enemmän.

Pitkän ajanjakson suunnitel- mat liittyvät Ruotsin laivaston so- tilaallisiin tarpeisiin. 1540-luvulla Kustaa Vaasa kutsui venetsialaisia laivanrakennusmestareita opetta- maan kaleerien rakentamista ”ve- netsialaiseen tapaan”. Kaleerilaivas- ton koko ja toiminta oli sittemmin hämmästyttävä. Se pystyi liikku- maan kevyesti ja ketterästi saaris- tossa, mutta vaati satoja miehiä soutajiksi. Ruotsissa oli 1500-luvul- ta lähtien paitsi maailman suurim- mat sotalaivat (erään nimi oli ku- vaavasti ”Elefanten”, jossa oli 1 000 sotilasta ja 300 laivamiestä), hetkit- täin jopa maailman suurin laivasto.

Ruotsissa tehtiin paljon laivoja myös muille, muun muassa vuon- na 1545 Kustaa Vaasa teki sopi- muksen Ranskan kanssa 50 laivan toimittamisesta. Laivanrakennuk-

sessa vallitsivat ”ylirajaiset verkos- tot”. Ruotsi pystyi ostamaan, myy- mään, kaappaamaan ja rakennut- tamaan suuria sotalaivoja, jotka edustivat aikansa monimutkaisin- ta uusinta teknologiaa. Ruotsi kun- nostautui merenkulun alalla täysi- painoisesti ja tavoilla, joita kaikkia ei ole vielä edes kartoitettu. Olivat- ko uudet meritekniset innovaati- ot tuontitavaraa? Mikä oli oikeas- ti Ruotsin ”innovatiivisen kansan”

panos tuon ajan utopioiden ideoin- nissa tai toteuttamisessa?

Ranska alkoi rahoittaa pohjoi- sen liittolaisensa kaleerilaivastoa ja sen tarvitseman suuren meritu- kikohdan rakentamista ”kultatyn- nyreillä”. Viapori oli siis osa Rans- kan globaalia voimapolitiikkaa, jo- ka suuntautui Venäjää vastaan.

”’Pohjolan Gibraltar’ nousi au- tioil le saarille ruudin, lihasten ja väkipyörien voimalla (165). Täs- tä ou-topiasta tuli topos eli totta, mutta se vaati paljon resursseja. Se oli Ruotsin suurin ja kallein raken- nushanke, Pohjois-Euroopan suu- rin työmaa, ”Gibraltarin jälkeen Euroopan vankin” ja ”Sweaborg wäkewin fästingi waldakunnassa”.

Viapori oli hämmästyttävä kult- tuuri- ja innovaatiokeskus. Se oli Helsingin kaksoiskaupunki, jossa oli edistyksellinen tuulivoimalai- tos, kapakoita, panimo, kahviloita, kirjasto, teatteriesityksiä, vapaa- muurariseuroja, huippumoder- ni telakka, laivastoasema ja vaikka mitä. Sen kautta saapui teknisiä, kulttuurisia ja sosiaalisia uutuuk- sia, menetelmiä, tapoja sekä muo- tia ja pääomaa.

Sanomme omaa aikaamme luo- vimmaksi historiassa. Itse asias- sa 1700-luku on yksi innovatiivi- simmista ajanjaksoista Euroopas- sa. Sen teos myös osaltaan näyttää.

60

Viaporia suunnitellessa hankittiin ajankohtaisinta tietoa alan inno- vaatioista Euroopassa ja sovellet- tiin niitä luovasti toisenlaisiin olo- suhteisiin. Ulkomaisia asiantunti- joita rekrytoitiin Suomeenkin, esi- merkiksi Fredrik af Chapman oli englantilainen. Yhtään ranskalais- ta asiantuntijaa ei Viaporissa ol- lut, vaikka se oli hankeen päära- hoittaja. Hollantilaiset olivat hei- tä suositumpia puolueettomuu- tensa vuoksi. Siirtyminen vuonna 1757 alkaneeseen isojakoon ja sii- hen liittyvään yksityisomistukseen mahdollisti voimavarojen tehok- kaamman organisoinnin.

Huhtamies kutsuu Viaporin kaleeritelakkaa nerokkaaksi. Sii- hen liittyikin useita merkittäviä innovaatioita sulkuportteineen, vedennostolaitteineen ja myllyi- neen. Voimakoneena oli monipuo- lisesti toimiva tuulimylly. Telakalle suunniteltiin varajärjestelmiä, ku- ten telakka-altaan tyhjentäminen tuulivoiman lisäksi kahden hevo- sen pyörittämän niin sanotun pa- ternoster-laitteen avulla, joka oli eräänlainen hissin esimuoto. Il- manvaihtolaite esti laivoja lahoa- masta liian nopeasti. Omaperäisin Daniel Thunbergin innovaatioista oli telakan nerokas sulkulaite, kel- luva kasuuniportti eli sulkuproo- mu, jollainen on edelleenkin käy- tössä Suomenlinnan telakalla.

Kirjassa on kiinnostava erilli- nen luku vedenalaisista laitteista, sukelluskelloista ja muista sukel- luskoneista. Ne ovat sukua Leo- nardo da Vincin keksimille sukel- lusveneille, joiden salaisuutta Leo- nardo ei kuitenkaan halunnut pal- jastaa ”ihmisen huonon luonteen vuoksi”, koska hän pelkäsi, että täl- lainen joukkotuhoase voisi jou- tua vääriin käsiin. Suomessa vai-

kutti erikoinen keksijä, ”Suomen Leonardo”, Samuel Chydenius, jo- ka kehitti ”sammakkomiehen” ja alkeellisen kypärän ”Leonardo da Vincin hengessä”. Englantilainen John Wilkin suunnitteli vedenalai- sia utopioita, säännöllisten väli- matkojen päähän toisistaan raken- nettuja asumuksia, joissa asuttiin ja joiden lapset eivät koskaan nähneet kuivaa maata. Nämä utopiat vievät kuitenkin ajatukset jo liian kauak- si Viaporista.

Utopiat ovat aina kiehtoneet ih- misiä. Niitä on jaettu hyödyllisiin ja hyödyttömiin sekä pelon ja toivon utopioihin. Edellä kuvaillut ovat selvästi hyötyä tavoittelevia toivon utopioita. Ne heijastivat ajan opti- mistista henkeä, vaikka eivät aina toteutuneetkaan. Tai ehkä sitten- kin Viaporia voisi hyvin syin kut- sua ”toteutuneeksi utopiaksi”?

Parhaimmillaan utopioiden tehtävä kulttuurissa on olla ihan- ne tai lupaus jostain uudesta. Ernst Blochin mukaan utooppinen ajat- telu on inhimillisen mieltämisen eräänlainen uloin topos ja ylära- ja. Italo Calvinon mukaan utopis- tinen poetiikka aistii herkästi tule- vaisuutta. Tähän poetiikkaan nä- mä aika kouriintuntuvat utopiat tuovat lihaa luiden ympärille. Ne pyrkivät olemaan myös moderneja eli liikkuvia ja dynaamisia.

Myytit rakentavat parhaimmil- laan ”koejumalia”, utopiat puoles- taan ”koemaailmoja”. Vahvasti ko- keelliseen tieteeseen uskova ai- ka uskoi myös kokeellisiin todel- lisuuksiin. Vaikka ne jälkikäteen katsottuna näyttävätkin usein leik- kimiseltä uskomattomilla ideoil- la ”hulluuden tantereilla” (Aleksis Kivi), niissä oli ikään kuin sisään- rakennettuna todellisuusaineksia, joita oli jo itumuodossa, mutta ei

silti vielä täysimittaisesti olemas- sa sen ajan tunnetussa maailmas- sa. Utopia antoi näyn mukana lupa- uksen kokeilla niitä ja katsoa seura- uksia käytännöllisellä tasolla.

Vaikka ”täydellisessä ja valmiis- sa maailmassa jokainen utopia on koditon” (Bloch), nämä pyrkivät ratkaisuihin todellisessa ja mah- dollisessa maailmassa valistuksen, hyödyn, edistyksen ja tulevaisuu- den nimissä. Joskus ne onnistui- vat siinä, kuten Viaporin esimerk- ki osoittaa.

Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja vapaa filosofi.

Sienten elämästä on paljon kerrottavaa

Mattias Tolvanen Sari Timonen ja Jari Valkonen (toim.): Sienten biologia.

Gaudeamus 2013.

Yleisimmät syötävät ja vaaralli- sen myrkylliset sienet ovat useim- mille tuttuja, mutta silti tavalliselle maallikolle sienet ovat melko epä- selvä eliöryhmä, josta mainitaan hämmästyttävän monenlaisissa yhteyk sissä.

Sienet ovat suuri ja erittäin merkityksellinen eliöryhmä, jo- hon kuuluvat lajit elävät hyvin eri- koistuneina yhteistyössä muiden eliöiden kanssa tai niistä yksipuo- lisesti hyötymällä. Sienet hajotta- vat ekosysteemissä kertyvää elo- peräistä jätettä, ja suuri osa niistä elää symbioosissa esimerkiksi met- säpuiden tai levien kanssa. Loisina vain tietyissä lajeissa tai suvuissa viihtyvät sienet aiheuttavat eläin-