Strategia vai taktiikka: Anders Borgin ja Juhana Vartiaisen raportin arviointia
Seija Ilmakunnas
VTT Seija Ilmakunnas (seija.ilmakunnas@labour.fi) on Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja. Kiitän hyödyllisistä huo- mioista ja kommenteista kahta Pekkaa, Sauramoa ja Ilmakunnasta.
T
ässä kirjoituksessa arvioidaan Ruotsin enti- sen valtiovarainministerin Anders Borgin ja VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiaisen kirjoitta- maa raporttia Strategia Suomelle. Raportti on pääministeri Alexander Stubbin pyynnöstä laadittu talouspolitiikan linjaus uudelle vaali- kaudelle. Toimeksiantajan toiveena on ollut asiantuntijapuheenvuoro, joka sisältää sekä talouden tilannekuvan että ehdotuksia talous- politiikan tavoitteiksi ja keinoiksi. Tilaajan toi- veena on ollut saada oppia myös Ruotsin talou- den viime vuosien paremmasta menestyksestä ja Suomessa viime vuosina laadituista asiantun- tijaraporteista.Raportin nimikin kertoo, että kysymyksessä on kunnianhimoinen pyrkimys esittää koko- naisvaltainen strategia talouskasvun käynnistä- miseksi. Kirjoituksessa arvioin raportin kolmi- pilarisen talousohjelman eri osia. Keskustelen myös siitä, millaisen kuvan se antaa Suomen talouden ongelmien perusluonteesta ja arvioin tämän diagnoosin osuvuutta ja riittävyyttä.
1. Kilpailukyky ja palkanmuodostus Borgin ja Vartiaisen ohjelma koostuu kolmesta osasta: kustannuskuilua tärkeisiin kilpailijamai- hin umpeen kurova palkanmuodostusmalli, työvoiman ja työpanoksen kasvun turvaava po- litiikka sekä nopeampaan pitkän aikavälin tuot- tavuuden kasvuun johtava politiikka. Kirjoitta- jat tiivistävät strategiansa toteamalla, että tule- vina vuosina talouspolitiikassa on keskityttävä kilpailukyvyn ja julkisen talouden vahvistami- seen.
Ohjelman ensimmäinen kulmakivi on ”pal- kanmuodostuksen pitkän aikavälin kestävyys”.
Väljä ilmaus kuvaa tavoitteen kaksiulotteista luonnetta, sillä Borg ja Vartiainen ohjeistavat yhtäältä palkankorotusten suuruutta ja toisaal- ta palkoista sopimisen käytäntöjä. Toistaiseksi työehtosopimuksiin ei heidän mukaansa ole syytä sisällyttää lainkaan yleiskorotuksia, jotta palkat liukumineen nousevat keskimäärin enin- tään 0,5 prosenttia vuodessa. Käytännössä siis
negatiivisen reaalipalkkakehityksen lisäksi ra- portti suosittaa ensisijaisena ehdotuksenaan uutta palkkaneuvottelumallia. Palkkamallin periaatteena olisi vientiteollisuuden toimimi- nen palkkajohtajana, jota muut alat seuraavat.
Palkkakehityksen koordinointia olisi jopa vah- vistettava, mutta yritystason neuvotteluissa so- vittaisiin korostusten jakautumisesta nykyistä enemmän.
Ehdotusta palkankorotusten nollalinjasta perustellaan ns. ”kilpailukykykuilulla”, jonka suuruudeksi todetaan vaihtelevasti 15−20 tai 10−20 prosenttia. Arviot perustuvat muun mu- assa OECD:n laskelmiin yksikkötyökustannus- ten toteutuneesta muutoksesta vuodesta 2000 tähän hetkeen. Ongelmallista on se, että Borg ja Vartiainen tulkitsevat muutoksen virheelli- sesti yksikkötyökustannusten tasoeroksi, mihin kirjoittajien käyttämä kuilu -terminologia viit- taa. Vertailun lähtökohtana on ajankohta, jol- loin kustannuskilpailukyky reaalisilla yksikkö- työkustannuksilla mitattuna oli kaikkien aiko- jen parhaalla tasollaan (Maliranta 2014). Täl- laisen poikkeuksellisen tilan valinta vääristää luonnollisesti huomattavasti mielikuvaa kilpai- lukykyongelman mittaluokasta. Parempi vaih- toehto eli pitkän aikavälin (1975–2013) keski- arvoisen kustannuskilpailukyvyn lähtökohta antaa tasoeroksi suuruudeksi vain noin 5 pro- senttia (Maliranta 2014, kuva 3.5).
”Kilpailukykykuilu” on raportissa motivaa- tio vahvalle palkkasuositukselle ja siitä syystä olisi kohtuullista punnita sitä myös vaihtoeh- toisilla mittareilla. Niihin yksinkertaisuudes- saan lukeutuu Eurostatin tuottama tilastoai- neisto teollisuuden työvoimakustannuksista Suomessa ja tärkeimmissä kilpailijamaissa. Sen mukaan työvoiman tuntikustannus oli viime vuonna Suomen teollisuudessa 35,9 euroa ja tätä korkeampi esimerkiksi Saksassa (37,1 €),
Ruotsissa (41,8 €) ja Tanskassa (42,1 €) (Euros- tat 2015).
Tilastotiedot eivät siis tue Borgin ja Vartiai- sen arviota kilpailukykyongelman mittaluokas- ta eikä ongelmaa vääristävä arvio ole harmiton.
Palkkakehityksellä vaikutetaan vientiteollisuu- den hintakilpailukyvyn ohella myös koko ta- louden keskeisimpään tulojen lähteeseen ja kotimaisen kysynnän kehitykseen. Päättäjille suosituksia antava ekonomisti pyrkii luonnol- lisesti ottamaan huomioon kummankin näkö- kohdan ja hakee tasapainon kilpailukyky- ja ostovoimanäkökulman välille. Väärä arvio kil- pailukykyongelman mittaluokasta antaa koh- tuuttoman painon ensin mainitulle näkökul- malle ja jättää liian vähälle huomiolle negatiivi- sen vaikutuksen kotimaiseen tulonmuodostuk- seen ja työllisyyteen. Kotitalouksien käytettä- vissä olevat reaalitulot ovat kuitenkin laskeneet jo kolmen vuoden ajan ja myöskään julkinen kulutus ei käytännössä enää tue kasvua.
Ehdotus palkkojen nollakorotuksista saa rinnalleen myös ohjelman toisen osan eli työn tarjonnan kasvattamisen politiikan. Kirjoittajat toteavat perustellusti, että työvoiman tarjonnan kasvu johtaa palkkojen nousun hidastumiseen.
Ruotsalaisessa työlinjaa koskevassa tutkimuk- sessa ja ekonomistiarvioissa onkin kiinnitetty huomiota juuri tähän kanavaan, jota kautta työn tarjonnan reformeilla pyritään paranta- maan työllisyyttä (Bennmarker ym. 2013, Swe- dish Fiscal Policy Council 2011). Borgin ja Vartiaisen mielestä tarjontapolitiikan negatiivi- set palkkavaikutukset ovat vain hyväksi, sillä näinkin kurotaan umpeen ”kilpailukykykui- lua”. Nimellinenkin palkkakehitys uhkaa men- nä ohjelmassa kuitenkin jo miinuksen puolelle, kun nollakorotuksiin lisätään työn tarjonnan kasvusta tuleva negatiivinen palkkapaine. Palk- kasuositusten negatiivisten kysyntävaikutusten
sivuuttaminen on hämmentävää viimeistään suositusten kokonaisuus huomioiden.
2. Uusi palkkamalli
Kirjoittajat suosittavat Suomelle myös uutta palkkaneuvottelumallia, jolla kuitenkin ”vah- vistetaan Suomen työmarkkinoiden perinteisiä toimintatapoja”. Uudesta mallista kirjoittajat antavat pikemminkin vain suuntaviivoja ja jät- tävät konkreettisen mallinrakennuksen varsi- naisesti työmarkkinajärjestöille. Palkanmuo- dostuksen koordinointia olisi joka tapauksessa vahvistettava ja lähtökohdaksi tulisi ottaa vien- titeollisuuden kilpailukyky sekä ”kilpailukyky- kuilun” umpeen kurominen.
Raportti tunnistaa ”työmarkkinoiden vas- tuulliset osapuolet” ja senkin, että ”palkanko- rotukset ovat suhteellisen hyvin istuneet tuot- tavuuden kasvuun”. Missä on siis vika? Vaati- musta uudesta palkkamallista perustellaan viimeisten 5−7 vuoden työvoimakustannusten kehityksellä. Voisi ajatella, että ainakin vuoden 2011 jälkeen on kuitenkin toimittu juuri kuten Borg ja Vartiainen opettavat. On vahvistettu koordinaatiota, kun on tehty kaksi keskitettyä palkkasopimusta ja niiden pontimena on ollut pyrkimys vahvistaa viennin hintakilpailukykyä.
Elinkeinoelämän keskusliiton paluu keskitet- tyihin palkkaratkaisuihin kytkeytynee juuri siihen, että maltillisilla keskitetyillä palkkaso- pimuksilla nähtiin saatavan kilpailukyvyn kan- nalta paras lopputulos.
Yksikkötyökustannusten nousuun on rat- kaisevasti vaikuttanut työn tuottavuuden enna- koimattoman heikko kehitys. Se alkoi finanssi- kriisiä seuranneesta tuotannon äkkilaskusta ja jatkui erityisesti korkean tuottavuuden elekto- niikkateollisuuden tuotannon romahduksen myötä. Ennen vahvoja johtopäätöksiä kannat-
taa siis kysyä, onko yksikkötyökustannusten nousu ollut tuotannon supistumisen syy vai kuvastaako yksikkötyökustannusten nousu pi- kemminkin kysynnän supistumista ja toimiala- rakenteen järkkymistä (Sauramo 2015). Samal- la on mahdollista tulkita toteutunutta palkan- muodostusta suosiollisemmin: instituutiot ovat toimineet ex ante perusteltujen kilpailukykyta- voitteiden mukaisesti, mutta maa on pettänyt alta ja ex post lopputulos ei ollut odotusten mukaista.
Vaikka Borgin ja Vartiaisen palkanmuodos- tuksen kritiikki jääkin ilmaan, raportilla on ansionsa keskustelun herättäjänä. Palkoista sopimisen malli on talouspolitiikan osa, joka ansaitsee huomionsa talousstrategian valintoja tehtäessä. Suomessa niin kuin muissakin Poh- joismaissa palkkakoordinaatio lähtökohtanaan viennin kilpailukyky on kuitenkin edustanut politiikan pitkää ja perusteltua linjaa ( Ander- sen ym. 2014).
Millaisella sopimisen mallilla nämä tavoit- teet jatkossa saavutetaan ja löytyykö mallista riittävää yhteisymmärrystä? Näiden kysymys- ten selkeyttämiselle on tarvetta koko talouspo- litiikan uskottavuuden osana. Viimeisten kym- menen vuoden aikana on nähty toisaalta vuon- na 2007 työnantajien ilmoitus keskitettyjen palkkaratkaisujen kauden päättymisestä ja toisaalta tämän jälkeen solmitut kaksi keskitet- tyä palkkaratkaisua vuosina 2011 ja 2013.
Avoinna on myös kysymys siitä, toimisiko Suo- messakin ruotsalainen malli, missä vientisekto- ria edustavilla teollisuusaloilla on selkeä neu- vottelukierroksen avaajan rooli ja muiden alo- jen palkankorotukset noudattavat teollisuus- alojen määrittämää linjaa. Ruotsin mallia vahvistaa se, että teollisuusalojen palkkajohta- jan rooli on institutionalisoitu valtakunnanso- vittelijan toimistoa (Medlingsinstitutet) koske-
vassa lainsäädännössä (Djerf ym. 2003). Mallin omaksuminen sellaisenaan merkitsisi kuitenkin kolmikannasta luopumista, sillä valtiolla ei sii- nä ole roolia varsinaisena osapuolena. Oma lukunsa on päättää käytännön palkkanormista tai ainakin siitä, että pyritäänkö tällaista normia ylipäätään määrittelemään edes neuvottelujen väljäksi raamiksi.1 Kokemukset eri vuosikym- meniltä ovat osoittaneet, että talouden erilaiset tasapainottomuudet joka tapauksessa muok- kaavat palkkaratkaisuja ja palkkanormiakin sovellettaessa lähtötilat aina vaikuttavat pää- töksiin.
3. Työn tarjonta
Toimet työn tarjonnan lisäämiseksi ovat Borgin ja Vartiaisen ohjelman toinen painopiste pal- kanmuodostuksen ohella. Niidenkin suhteen tavoite on kunnianhimoinen, sillä kirjoittajien mukaan työn tarjontaa kasvattamalla voidaan varmistaa hyvinvointivaltion pitkän aikavälin rahoitus eli poistaa koko kestävyysvaje. Heillä on luja usko siihen, että työvoiman tarjontaa lisäämällä vaikutetaan välittömästi yritysten investointihaluihin. Näkemysten taustalla on myös arvio suhteellisen korkeasta, 6−7 prosen- tin, ns. tasapainotyöttömyydestä (NAIRU).
Kirjoittajien pelkona on, että talouden alkaessa elpyä tämä työttömyyden taso tulee suhteelli-
1 Esimerkiksi perinteinen EFO-malli määrittelee palk- kanormin siten, että lähtökohtana on juuri ajatus vientialo- jen johtavasta roolista palkkaneuvotteluissa. Siinä avoimen sektorin tuottavuus ja vientihintojen kehitys määrittävät palkkalinjaa, jota suljettukin sektori seuraa. EFO-mallin soveltamisen jalansija on jäänyt Suomessa pikemmin viit- teelliseksi kuin käytännölliseksi ja koko kansantalouden tuottavuuskehitys on muodostunut tärkeämmäksi korotus- ten viitekehykseksi kuin vientisektorin tuottavuus (Sauramo 2004).
sen nopeasti vastaan ja haitalliset palkkapainet alkavat kasvaa ja samalla heidän ensimmäinen tavoitteensa eli palkkamaltti vaarantuu. Työt- tömyysasteen ollessa noin yhdeksän prosentin pinnassa tämä huoli vaikuttaa kuitenkin ennen- aikaiselta. Oma ongelmansa liittyy myös NAI- RU-arvioiden suureen epävarmuuteen (Uusita- lo 2000).
Ratkaisuna ovat ”pontevat” työn tarjontaa lisäävät uudistukset. Uudistuslista koostuu nel- jästä osasta: työttömyysputken lakkauttaminen vuoden 1965 jälkeen syntyneiltä, pienten lasten hoidon tukiuudistus, vuorotteluvapaan lak- kauttaminen ja tarveharkinnan poisto työperäi- sessä maahanmuutossa. Näillä toimilla ei kui- tenkaan kestävyysvajetta kurota umpeen ja vaikutukset jäävät odotuksiin nähden vaatimat- tomiksi. Esimerkiksi työttömyysputken lak- kauttaminen vuoden 1965 jälkeen syntyneiltä alkaa vaikuttaa vasta seitsemän vuoden päästä.
Perhetukiuudistuksessa ehdotetaan kotihoi- dontuen pienentämistä ja samalla tuen maksa- mista myös työssäkäyville, jotta vanhemmuus ja työ on helpompi yhdistää lapsiperheissä.
Kuitenkin jo nykyisin työaikaansa lyhentävät vanhemmat voivat saada tulomenetysten kom- pensaatioksi joustavaa hoitorahaa, joten uudis- tuksen motivaatio ja teho jää tältä osin hämä- räksi. Myös vuorotteluvapaauudistuksen vaiku- tukset ovat rajallisia, sillä kuluvan vuoden alusta voimaan tulleet ehtojen kiristykset laske- vat etuuden käyttäjämääriä. Aiempina vuosina vuorotteluvapaalla on ollut kuukausittain 5000−7000 henkeä. Esitetyistä uudistuksista merkittävimmäksi jääkin esitys siitä, että salli- taan yrityksille työvoiman rekrytointi EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelta ilman tarveharkintaa.
Vaikutusta kuitenkin toistaiseksi hillinnee heikko työvoiman kysyntätilanne, maahan- muuttajien korkea työttömyysaste ja virolaisen
työvoiman merkittävä panos niillä alueilla ja niissä tehtävissä, joissa työvoimapulaa toden- näköisemmin esiintyy.
4. Kilpailukyky ja tuottavuuden kasvu
Tuottavuuden parantamiseksi Borg ja Vartiai- nen eivät esitä varsinaista toimenpidelistaa.
Heidän mielestään useimpien pitkän aikavälin tuottavuuteen vaikuttavien tekijöiden osalta tilanne on Suomessa hyvä, mutta ”on kuitenkin syytä ankarasti harkita, mitä vielä voitaisiin teh- dä”. He käyvät lyhyesti läpi viisi ankaran har- kinnan aluetta: teknologian nopeampi kehitys, yrittäjyysilmasto, muuntautumiskyky, kilpailun lisääminen ja hyvä infrastruktuuri. Teemojen pintapuolinen käsittely on pikemminkin van- han kertausta kuin uusia oivalluksia sisältävää.
Raportin maalaamaa kuvaa Suomen kasvu- kilpailukyvystä tai uudistumiskilpailukyvystä voi pitää liian siloteltuna. Esimerkiksi EU:ssa tehdyissä maa-analyyseissa on arvioitu, että ns.
reaalisen kilpailukyvyn ongelmat ovat vaka- vammat kuin kustannuskilpailukyvyn ongelmat (EU 2014). Ongelmat liittyvät muun muassa elinkeinorakenteen ja viennin tuotevalikoiman kapeuteen, t&k -toiminnan heikkoon tuotta- vuuteen ja kilpailupolitiikan hampaattomuu- teen. Oma lukunsa ovat myös pullonkaulat kasvukeskusten tonttitarjonnassa ja asumisen korkea hinta. Julkisen palvelutuotannon raken- neuudistus tuottavuusvaikutuksineen ei sekään ole toteutunut kymmenen vuotta kestäneistä pyrkimyksistä huolimatta. Raportissa ei käsitel- lä lainkaan sote-uudistusta, vaikka sen poten- tiaaliset vaikutukset sekä työmarkkinoilla että julkisessa taloudessa ovat merkittävät.
Kirjoittajat eivät arvioi esittämänsä talous- ohjelman vaikutuksia talouden uudistumisky-
kyyn. Elektroniikka- ja paperiteollisuuden omi- en rakennekriisien jäljiltä talouden yhtenä kohtalonkysymyksenä on nyt kuitenkin onnis- tuminen luovan tuhon tai pikemminkin luovan uudistumisen politiikassa (ks. laajemmin Mali- ranta 2014). Iso osa tuottavuuskehityksessä on joka tapauksessa yritysrakenteen muutoksella.
Yritysrakenteen muutos vahvistaa tuottavuut- ta, kun uudet työpaikat syntyvät korkean tuot- tavuuden aloille ja toimipaikkoihin samaan aikaan kun matalan tuottavuuden työpaikkoja tuhoutuu.
Borgin ja Vartiaisen suosittama palkanko- rotusten koordinaatio on periaatteiltaan luovaa uudistumista tukeva malli. Palkkakilpailun si- jasta yritykset joutuvat kilpailemaan tuottavuu- della ja laadulla. Malli kannustaa tehotonta yritystä parantamaan tuottavuutta ja jos se ei siinä onnistu, niin se joutuu poistumaan mark- kinoilta. Vastaavasti hyvän tuottavuuden yri- tyksessä työntekijät eivät pysty ulosmittaamaan voittoja itselleen, mikä tukee toiminnan laajen- nuksia näissä yrityksissä. Ongelmaksi muodos- tuu kuitenkin se, että kirjoittajat suosittavat käytännössä reaalipalkkojen laskua useiksi pe- räkkäisiksi vuosiksi. Näkymä tällaisesta kehi- tyksestä on omiaan vähentämään yritysten kii- hokkeita tuottavuuden parannukseen.
5. Loppuhuomioita
Pääministeri Alexander Stubb tilasi asiantun- tijaraportin, joka sisältäisi talouden tilanneku- van ja ehdotuksia talouspolitiikan tavoitteiksi ja keinoiksi. Raportin toivottiin antavan oppia Ruotsin mallista ja sen toivottiin hyödyttävän aiempia lukuisia asiantuntijaraportteja.
Tilannekuvassa korostetaan rakenteellisia ja institutionaalisia ongelmia, mutta todetaan ta- louden kärsivän myös suhdannetaantumasta.
Ongelmien marssijärjestys on kirjoittajilla sel- vä, sillä rakenteelliset ongelmat ovat ensisijaisia ja suhdanneongelmat toissijaisia. Käsitys perus- tunee kirjoittajien omaan arvioon kilpailukyky- ongelman mittaluokasta ja toisaalta heidän viittaamiinsa arvioihin ns. tuotantokuilun suu- ruudesta. Lopputuloksena on politiikkaohjel- ma, jonka ydin on negatiivinen reaalipalkkake- hitys useaksi vuodeksi ja kiristävä finanssipoli- tiikka, joka ”tulee seuraavien 5−10 vuoden ai- kana armottomasti hidastamaan kasvua”.2
Ohjelma on raju ja sen toteuttaminen mer- kitsisi huomattavaa riskiä työttömyyden kas- vusta lähivuosina. Tällaisen riskiohjelman pi- täisi olla vähintään hyvin perustein rakennettu.
Edellä on argumentoitu, että ”kilpailukykykui- lun” suuruus on määritetty vääristävällä taval- la. Myös arviot tuotantokuilusta sisältävät huo- mattavaa epävarmuutta, sillä arviot potentiaa- lisen tuotannon kehityksestä perustuvat pitkäl- le vain viime vuosien toteutuneen kokonaistuo- tannon kehityksen jatkamiseen (Hetemäki 2015). Tämä on omiaan supistamaan arvioita tuotantokuilun ja samalla myös suhdanneperäi- sen alijäämän suuruudesta.
Käytännössä suhdanne- ja rakenneongelmi- en kietoutuvat yhteen. Työttömyyden kasvatta- minen esimerkiksi taantuman aikaisella finans- sipolitiikan kiristyksellä lisää riskiä tulevienkin vuosien työttömyysasteen jumittumisesta pysy- västi korkeammalle tasolla hystereesivaikutuk- sen johdosta. Tällainen mekanismi puhuu eks- pansiivisemman finanssipolitiikan puolesta, kun suhdanneongelma uhkaa muuttua raken-
2 Ohjelmassa ei esitetä arvioita finanssipolitiikan kertoi- men suuruudesta ja ohjelmassa ehdotettavan finanssipolitii- kan kiristyslinjan kasvu- ja työllisyysvaikutuksista. Tätä voi pitää puutteena, kun huomioidaan muutoin vilkas talouspo- liittinen ja -tieteellinen keskustelu tästä aiheesta.
teelliseksi ongelmaksi. Borg ja Vartiainen kui- tenkin argumentoivat päinvastoin eli ekspan- siivisemman politiikan pahentavan julkisen talouden rakenneongelmia.
Ruotsin kokemuksista oppiminen jää rapor- tissa melko vähälle huomiolle. Siinä on viitattu Ruotsin esimerkkiin työperäisen maahanmuu- ton vapauttamisen yhteydessä, mutta muutoin Ruotsin työlinjan politiikkatoimia ei juuri ole nostettu esikuviksi. Tämä on mielenkiintoista, kun toinen kirjoittajista lukeutuu kiistatta tä- män politiikan pääarkkitehteihin. Yhtäältä tätä selittänee se, että esimerkiksi ansiosidonnainen työttömyysturva on siihen tehtyjen leikkausten jälkeenkin Ruotsissa tasoltaan parempi kuin Suomessa. Raportti ei valitettavasti sisällä kir- joittajien arvioita siitä, millainen merkitys Ruotsin ekspansiivisemmalla finanssipolitiikal- la ja omalla valuutalla on ollut.
Raportti perustuu ennen kaikkea kirjoitta- jien omaan vahvaan näkemykseen ja tukea sille on haettu virkamiesarvioista tai kansainvälisten talousjärjestöjen raporteista. Viittauksia varsi- naiseen tutkimuskirjallisuuteen on vähän. Kun raportti painottuu oman ohjelman esittämi- seen, vaihtoehtoisten politiikkavalintojen pun- ninta jää ohueksi. Asiantuntijaraportiksi esitys- tapa on liiaksi lukijaa taivutteleva sekä oppi- mestarimainen, joten kysymyksessä on enem- män pamflettimainen kirjoitus. Kotimaisen talouspoliittisen debatin kannalta on valitetta- vaa, että raportissa ei ole kommentoitu omien esitysten suhdetta Talouspolitiikan arviointi- neuvoston näkemyksiin ja suosituksiin.
Vilkkaan talouspoliittisen keskustelun he- rättämiseksi ja ylläpitämiseksi on hyvä, että keskustelun pohjaksi kirjallisuutta on pamfle- teista akateemisilla käytännöillä tehtyihin arvi- ointeihin. Hyväksi on myös se, että tunniste-
taan kunkin raportin luonne ja paikka tässä puheenvuorojen kirjossa. □
Kirjallisuus
Andersen, S. A., Dølvik, J. E. ja Lyhne Ibsen, C.
(2014), Nordic labour market models in open mar- kets, European Trade Union Institute, ETUI Report 132.
Bennmarker, H, Calmfors, L. Seim, A. L. (2013),
“Earned income tax credits, unemployment ben- efits and wages: empirical evidence from Swe- den”, IFAU Working Paper 2013:12.
Borg, A. ja Vartiainen, J. (2015), Strategia Suomelle, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 5/2015.
Djerf, O., Frisen, H., Hagman, L. ja Ohlsson, H.
(2003), ”Köpkraft och konkurrenskraft – tredje avtalsrörelsen med Industriavtalet”, Ekonomisk Debatt 31: 16–26.
EU Commission (2014), “Macroeconomic Imbal- ances – Finland 2014”, European Economy Oc- casional Papers 177.
Eurostat (2015), “Labour costs in the EU”, Newsre- lease 56/2015.
Hetemäki, M. (2015), ”Eurokriisin syyt ja euroalu- een tulevaisuus”, Kansantaloudellinen aikakaus- kirja 111: 16–39.
Maliranta, M. (2014), Luovan tuhon tie kilpailuky- kyyn, Tehokkaan tuotannon Tutkimussäätiö Jul- kaisusarja 4.
Sauramo, P. (2004), ”Palkkanormit suomalaisessa tulopolitiikassa: valikoiva katsaus”, Palkansaaji- en tutkimuslaitoksen Työpapereita 206.
Sauramo, P. (2015), ”Lukuvihje: Luovan tuhon tie kilpailukykyyn”, Talous & Yhteiskunta 1/2015.
Swedish Fiscal Policy Coucil (2011), Swedish Fiscal Policy, Report of the Swedish Fiscal Policy Council 2011.
Uusitalo, R. (2000), ”Onks NAIRUU näkyny?”, Kansantaloudellinen aikakauskirja 96: 3–5.
