KIRJALLISUUTTA
T
iina Raevaara on monipuolinen kirjai- lija, joka on julkaissut kaunokirjallis- ten teosten ohella runsaasti tiedeartik- keleita eri lehdissä. Raevaaran tuorein teos on tieteen popularisointia käsittelevä tieto- kirjaTajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuis- tajalle. Kirja on suunnattu erityisesti tutkijoille ja asiantuntijoille, jotka haluavat kertoa alastaan muillekin kuin kollegoilleen – yleistajuisesti.Yhtenä kirjan kohderyhmänä ovat toimittajat, jotka teosta hyödyntämällä voivat mm. välttää monia tiedejournalismiin liittyviä virheitä tai puutteita. Teos soveltuu opaskirjaksi kaikille tie- deviestinnästä ja tieteen popularisoinnista kiin- nostuneille.
Lähtökohtana teoksessa on kirjoitettu tiede- journalismi, siinä ei siis tarjota vinkkejä vaik- kapa puheilmaisun tai kuvallisen viestinnän mahdollisuuksiin tieteen popularisoinnissa. Leh- tiin kirjoitettavien tekstien lisäksi kirjan yhdes- sä luvussa käsitellään kirjan mittaista tekstiä – ja samalla tietokirjailijan työtä ja sen erityispiirteitä.
Raevaaran kirjan vahvuutena on kieli, joka on elävää ja helposti omaksuttavaa, ja siitä vä- littyy hyvin tekijän innostus tieteeseen ja tie- teestä kirjoittamiseen. Raevaaran kuvaukset ja esimerkit omalta tiedejournalistin polulta luo- vat teokseen henkilökohtaisuutta, joka osaltaan lisää tekstin kiinnostavuutta.
Raevaaran tyyli muistuttaa kaunokirjallista ilmaisua ja hän tuo myös useaan kertaan esiin tieteen popularisointiin liittyvän esteettisen ulottuvuuden. Esimerkiksi tiedeartikkelin alus- sa käytetty kuvaileva, kaunokirjallinen tyyli voi olla hyvä keino houkutella lukija sisälle aihee- seen. Tekstin esteettisyys on kuitenkin vain yk- si osa Raevaaran ”mantrasta”, jonka muut osat ovat kerroksellisuus, eheys ja intensiivisyys.
Kerroksellisuus voidaan tiivistää aihetta kos- kevien näkökulmien monipuolisuudeksi, mut- ta sen lisäksi tarvitaan sisällön ja muodon eheyttä sekä intensiivistä otetta, jossa ”ajatuk- sen pitää kulkea niin eloisasti eteenpäin, että lukija haluaa pysyä kyydissä”.
Mika Holopainen
Neuvoja ja näkökulmia tieteen yleistajuistamiseen
Tiina Raevaara: Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle. Tampere: Vastapaino, 2016.
Mika Holopainen, Helsingin yliopiston kirjasto, mika.holopainen@helsinki.fi
70 Holopainen: Neuvoja ja näkökulmia... Informaatiotutkimus 35 (4), 2016
Kirjan alkupuolen lukujen osaltaTajuaako kukaan?on melko tyypillinen opaskirja. Siinä käydään läpi yleisiä journalististen tekstien tuot- tamiseen liittyviä asioita, kuten aiheiden ja ideoi- den kehittelyä, kiinnostavan näkökulman va- lintaa sekä erilaisia juttutyyppejä. Myöhemmis- sä luvuissa syvennytään tieteellisen ja yleistajuisen tekstin eroihin ja analysoidaan esi- merkkien avulla, millaisia haasteita tiedejour- nalismiin liittyy – ja miten tavanomaisia virheitä voi välttää.
Eräs kirjan kiinnostava luku käsittelee asian- tuntijuutta ja sen arviointia. Tieteen yleistajuis- tajan pitäisi pystyä erottamaan oikea asiantun- tijuus. Raevaara suosittelee tarkistamaan aluksi, onko asiantuntija tehnyt tutkimusta aiheesta, jonka asiantuntija hän väittää olevansa. Ongel- mana voi joidenkin aiheiden kohdalla olla var- sinaisten asiantuntijoiden ja eksaktin tutkimus- tiedon puuttuminen. Näissä aiheissa ns. koke- musasiantuntijoilla voi olla tärkeä rooli keskus- telijoina, joiden avulla voi hahmotella kokonaiskuvaa siitä, millaisia kokemuksia ja mielipiteitä aiheeseen liittyy.
Tajuaako kukaan?sisältää monia osuvia si- taatteja sekä viittauksia eri tekijöiden artikke- leihin ja teoksiin. Toisaalta lainaukset populaa- reista tiedeartikkeleista kohdistuvat valtaosin vain kolmen kotimaisen lehden,Helsingin Sa- nomien,HS KuukausiliitteensekäTiede-lehden, artikkeleihin – lisäksi siteerataan niiden verk- kosivuilla esiintyviä tekstejä. Eikö muista leh- distä ja medioista olisi löytynyt hyviä esimerkkejä? Ainakin Raevaara mainitsee teok- sen alkupuolella, että ”tiedejournalismi voi Suo- messa hyvin” ja lehdissä on ”pikemminkin perustettu uusia tiedetoimituksia kuin ajettu nii- tä alas”. Tällaiset heitot olisivat yhtäältä kaivan- neet täsmentämistä ja viittaamista tutkimukseen, ja toisaalta tekijä olisi voinut osoittaa väitteen- sä todeksi siteeraamalla monipuolisemmin eri medioissa esiintyviä tiedeartikkeleita.
Raevaaran kirja on parhaimmillaan tarjotes- saan konkreettisia neuvoja käytännön työhön.
Esimerkiksi lukuMistä löytää joku sanomaan jotainsisältää napakassa muodossa opastusta sopivien haastateltavien löytämiseen sekä haas- tattelun tekemiseen. Samalla käydään läpi hy-
viä käytäntöjä haastateltavan kanssa sovittavista asioista, kuten mahdollisuudesta tarkastaa jut- tuun tulevat lausumat ennen julkaisemista. Täs- sä yhteydessä muistutetaan erikseen, että koko juttua ei tarvitse antaa tarkastettavaksi, vaan ai- noastaan haastatteluun liittyvät sitaatit. Toisaal- ta edes sitaatteja ei tarvitse tarkastuttaa, jos tiukan julkaisuaikataulun vuoksi aikaa on liian vähän.
Teos tarjoaa kokonaisuudessaan tiiviin pake- tin tärkeitä ohjeita, joihin vaikkapa nuoren tut- kijan tai aloittelevan tiedejournalistin on helppo tarttua. Pienimuotoisen teoksen ongelmana voi toisaalta pitää sitä, että monet aihepiiriin liitty- vät teemat käsitellään vain suppeasti tai rajatus- ta näkökulmasta. Esimerkiksi some-palveluita käsittelevä kirjan luku sisältää mm. mainintoja suosituista kaupallisista palveluista ja tieteen siirtymisestä verkkoon, mutta tarkempi kuvaus tai analyysi asiasta jää puuttumaan. Some-pal- veluiden jatkoksi olisi sopinut oma luku avoi- meen tieteeseen liittyvistä julkisista palveluista, kuten julkaisu- ja data-arkistoista, jotka tarjoa- vat runsaasti aineistoa myös tieteen yleistajuis- tajille. Muutenkin julkisten palvelujen rooli tiedon tarjoajana kuitataan turhan lyhyesti.
Googlen ja Google Scholarin lisäksi kirjassa mainitaan vain muutamia yksittäisiä tietokan- toja tai verkkopalveluja, vaikka tieteellisissä kir- jastoissa niitä olisi käytettävissä kymmenittäin.
Teoksen visuaalisesti köyhä painoasu latistaa hieman lukukokemusta. Kuvitus puuttuu koko- naan eikä muitakaan visuaalisia elementtejä ole hyödynnetty yleisilmeen piristämiseksi ja luet- tavuuden parantamiseksi. Harmaalla pohjalla olevia tietolaatikoita on runsaasti, mutta niiden laajuus ja levittäminen jopa usealle aukeamalle eivät aina palvele tarkoitustaan.
Kaiken kaikkiaanTajuaako kukaan?on in- nostava opaskirja, joka samalla herättää pohti- maan tieteen yleistajuistamisen haasteita tai sudenkuoppia. Raevaara mainitsee kirjassaan myös monia aihepiiriin liittyviä julkaisuja, jois- ta lukija voi saada lisäevästystä omaan työhönsä.
