Seppo Toiviainen (1944-2005) : muistokirjoitus näkymä

265

S ^{E P P O} T O I V I A I N E N ( 1 9 4 4 – 2 0 0 5 )

M

Seppo Toiviainen menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen kotonaan Helsingissä 28. ke- säkuuta 2005. Hän oli synty- nyt Kankaanpäässä lokakuus- sa 1944.

Sepolla oli keskeinen rooli, kun Tutkijaliiton perustamista pohjustettiin kolme vuosikym- mentä sitten; liiton perustava kokous pidettiin tammikuussa 1976. Hän oli liiton puheen- johtajana vuoteen 1979 asti.

Oman tieteellisen lehden pe- rustaminen oli liiton keskei- nen tavoite alusta lähtien. Leh- den nimeksi muotoutui moni- naisten pohdintojen tulokse- na Tiede & edistys. Vuonna 1976 ilmestyi tabloidimuotoi- nen tiedepolitiikkaan keskitty- nyt keskustelupuheenvuoro ja ensimmäinen jokseenkin ny- kyisen muotoinen näytenume- ro. Ensimmäinen täysi vuosi- kerta julkaistiin vuonna 1977.

Seppo toimi lehden päätoimit- tajana kolmannen täyden vuo- sikerran puoliväliin, hänen jäl- keensä tehtävässä jatkoi Antti Eskola.

Tutkijaliiton perustamisen teki mahdolliseksi useiden eri juonteiden nivoutuminen yh- teen. Seppo edusti erityisen selvästi Suomen kommunisti- seen puolueeseen sitoutunut- ta jäsenistön osaa. Hän oli 1970-luvun lopulta lähtien puolueen johtoelimien jäsen aina poliittista toimikuntaa myö- ten, ja hänet valittiin SKDL:n kansanedustajaksi Helsingistä vuonna 1979 SKP:n vähem- mistön pääehdokkaana, joka

“peri” eduskunnasta syrjään vetäytyneen Mirjam Vire-Tuo- misen äänet.

Seppo oli kuitenkin pohjim- miltaan yliopistomies. Hän aloitti opintonsa Helsingissä kansanrunoustieteen laitoksel- la Matti Kuusen oppilaana mutta siirtyi yhteiskuntatietei- siin ja työskenteli ennen täysi-

päiväiseksi poliitikoksi ryhty- mistään sosiologian opettaja- na Tampereen yliopistossa.

Hän väitteli Tampereella vuon- na 1970 (“Yhteiskunnalliset ja kulttuuriset ristiriidat – musi- kologisten osakulttuurien so- siologista tarkastelua”) ja al- koi osallistua akateemiseen elämään esimerkiksi Sosiolo- gia-lehden toimitusneuvoston jäsenenä vuosina 1971–1975.

Sepon henkilöön kiteytyi näin ollen toinenkin Tutkijalii- ton taustajuonne: vakava aka- teeminen kiinnostus ja pereh- tyminen Marxiin länsimaisen yhteiskuntatutkimuksen kes- keisenä klassikkona. Sepon tärkein työ marxilaisuuden tut- kijana oli Kansankulttuurin vuonna 1977 julkaisema kirja Nuori Lukács – kriittinen esi- tys Georg Lukácsin varhaises- ta ajattelusta ja toiminnasta (1906–1929). Hän tiivisti kir- jansa tavoitteen seuraavasti:

“Legenda nuoresta Lukácsista on esitykseni aihe. Esittämällä Lukácsin nuoruuden historian en pyri ainoastaan kumoa- maan legendaa vaan ennen kaikkea selittämään sen syn- nyn ja luonteen. Tarkoitukse- ni on tutkia nuorta Lukácsia tiettyjen yhteiskunnallisten suh- teiden tuotteena ja ilmentäjä- nä. Tutkimusintressini on pi- kemminkin teoriahistoriallinen kuin elämäkerrallinen.”

Tutkijaliiton perustamisen kolmas taustajuonne oli ajatus, että akateeminen tutkimus olisi kytkettävä tukemaan radikaa- lia vasemmistolaista politiikkaa.

Siis yritys soveltaa marxilaista teoriaa konkreettiseen kapita- lismianalyysiin. Tämä juonnet- ta edusti erityisesti Sosialistisen opiskelijaliiton aloitteesta 70- luvun alussa perustettu Sosia- listinen opintoneuvonta- ja tut- kimuskeskus (SOTK), jonka toi- minta loppui Tutkijaliiton pe- rustamisen myötä.

Niin paradoksaaliselta kuin se saattaa vaikuttaakin, Sep- po ei tuntenut tätä kolmatta juonnetta erityisen vahvasti omakseen, vaikka korostikin Tutkijaliiton puheenjohtajana sen merkitystä liiton toimin- nan profiilissa. Luulisin tämän johtuneen siitä, että hänen omat tutkimukselliset intres- sinsä olivat niin vahvasti teo- riahistoriallisia. Luultavasti hän oli myös liian pätevä tutkija uskoakseen helppoihin tapoi- hin kehittää marxilaisuuden perustalta välittömästi poliitti- sesti hyödyllistä empiiristä yh- teiskuntatutkimusta. Kuvaavaa onkin, että hänen eräänlai- nen poliittisen tutkimuksen oh- jelmanjulistuksensa, T&e:n numerossa 3/1977 julkaistu artikkeli “Leninismi metodina eli politiikka ja dialektiikka”

ei käsittele empiiristä kapita- lismitutkimusta sanallakaan.

– Tosin koko asetelman para- doksaalisuus saa uuden ulot- tuvuuden sikäli, että Sepon Lenin-artikkeli on nykypäivän katsannosta erityisesti teoria- historiallisesti arvioituna luku- kelvoton.

Liiton parin ensimmäisen toimintavuoden aikana erilai- set näkemykset sen tavoitteis- ta ja toimintamuodoista oli sovitettava yhteen. Sepolle kehittyi tässä yhteydessä sil- lanrakentajan asema. Liitossa oli jäseniä, joiden mielestä se tarvitsi jämäkän järjestöllisen rakenteen ja tiiviit yhteydet kommunistiseen puoluee- seen, nimenomaan sen ”tais- tolaiseen” vähemmistöön.

Mutta liitossa oli myös run- saasti jäseniä, jotka eivät ol- leet lainkaan sitoutuneet kom- munistiseen puolueeseen saati jompaankumpaan sen osa- puolista. Tutkijaliiton hallitus oli alkuvuosina suuri. Siihen kuului jäseniä kattavasti eri tieteenaloilta sekä eri yliopis-

266

toista. Seppo korosti toistu- vasti eri yhteyksissä, että yh- teisten toiminnallisten perus- tojen löytäminen on liitolle tärkeämpää kuin järjestölliset muodollisuudet.

Siltojen rakentaminen oli erityisesti T&e:n profiilin ra- kentumisen leimallinen piir- re. Seppo pelkisti lehden ta- voitteet esimerkiksi liiton en- simmäisessä liittokokouksessa pitämässään puheessa seuraa- vaan virkkeeseen: “On turvat- tava aikakauslehtemme tieteel- linen taso, tuoreus ja moni- puolisuus, sekä levikki.” Ava- rammaksi lehden profiilia oli- si vaikea määritellä. Tosin olemassa olevaa sosialismia sai lehden ensimmäisten il- mestymisvuosien aikana kä- sitellä ainoastaan positiivises- sa hengessä, siinä suhteessa liitto ja sen lehti olivat aika- kautensa tuotetta.

Tutkijaliiton kaltaisen jär- jestön perustaminen olisi tus- kin enää nykyään mahdollis- ta. Usein sanotaan, että Tut- kijaliitto perustettiin “taistolai- seksi” järjestöksi. Sanonta vas- taa todellisuutta vain tiettyyn rajaan asti. Jos Tutkijaliitto olisi ollut läpeensä “taistolainen”, sen toiminta olisi menettänyt perustansa hyvin nopeasti.

Tutkijaliitto löysi olemassaolol- leen alusta lähtien itsenäistä elinvoimaa, ja taistolaisen poliittisen liikkeen näivetty- minen 80-luvun puolivälin edellä oli liiton toiminnalle yhdentekevää.

Siirtyessään politiikkaan Seppo teki kuitenkin oman rat- kaisunsa, jonka lopullisuuden hän itse luultavasti aavisti pa- remmin ja varhemmin kuin kukaan muu. Hänen suuri uto- piansa oli rakentaa työväes- tön ja sivistyneistön kestävää liittoa yhteiskunnallisen edis- tyksen puolesta. Tutkijaliitto ajautui aika nopeasti perusta- misensa jälkeen tästä kaavas- ta ulos, koska se ankkuroitui akateemiseen yhteisöön ja sen piirissä käytyihin keskustelui- hin. Sepon ja liiton suhtee- seen ilmaantui “kielletyn he- delmän” sävyä ja sen myötä kiusallista väkinäisyyttä.

Seppo ryhtyi puoluepoli- tiikkaan heittäytyessään uhka- yritykseen, jonka onnistuminen vaikutti hänen mielestään 70- luvun loppuvuosina vielä mah- dolliselta. – Tai vaikuttiko edes todella? Tähän me emme enää saa vastausta. Muutaman vuo- den kuluttua 80-luvun alku- vuosina tuo mahdollisuus oli joka tapauksessa kokonaan

hävinnyt. Seppo ajautui osin omasta tahdostaan yksinäisyy- teen, josta hän oli vihdoin uuden vuosituhannen alussa hiljalleen pääsemässä ulos. Olennainen välitasanne tällä mutkikkaalla tiellä oli Sepon kirja Kantapöy- dän imu. Juoppokulttuuri va- lintana ja pakkona (Tammi 1997). Viime vuosina Seppo syventyi vanhaan intellektuaa- liseen ystäväänsä Hegeliin. Aika kuitenkin loppui kesken.

Seposta oli helppo pitää.

Hänen kanssaan oli helppo keskustella ja tehdä töitä, hä- nen älyllisen uteliaisuutensa avaruus ja luontainen sillan- rakentajan asenteensa olivat aina vuorovaikutuksessa pääl- limmäisenä. Ilman Seppoa Tut- kijaliittoa ei olisi olemassa.

Mutta tarinassa Sepon, Tutkija- liiton ja T&e:n keskinäisistä suhteista on myös tragedian aineksia. Seppo avasi mahdol- lisuuksia kehitykselle, jota hän hyvin nopeasti ajautui seuraa- maan sivusta.

Vanhan läheisen työtoverin siirryttyä rajan taakse on usein luontevaa sanoa, että aikakausi on hävinnyt. Sepon kohdalla aikakausi alkoi murentua mur- heellisen kauan sitten.

Yrjö Haila