• Ei tuloksia

Hatkalainen edustaa tukea tarvitsevan joukon ääripäätä näkymä

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Hatkalainen edustaa tukea tarvitsevan joukon ääripäätä näkymä"

Copied!
2
0
0

Kokoteksti

(1)

Hatkata on puhekielinen verbi, jolla tarkoitetaan luvatonta lähtemistä, livistämistä, karkaamista. Usein verbi liitetään lapsiin tai nuoriin. Hatkalainen puolestaan on lapsi

tai nuori, joka luvattomasti lähtee karkumatkalle sijaishuoltopaikastaan kuten esimerkiksi lastenkodista tai nuorisokodista. Hatkalainen edustaa tukea tarvitsevan

joukon ääripäätä -teksti on kirjoitettu kannanotoksi aikuisten yhteisen vastuunoton sekä lasten ja nuorten varhaisten tuki-interventioiden vahvistamiseksi. Tekstissä

nostetaan esille vaikeatulkintaiseksi koettu oppilas- ja opiskeluhuoltolaki, joka haastaa koulujen yhteisöllisen ja yksilökohtaisen oppilashuollon toteuttamista.

Oppilashuollon ohjausryhmien johtamisroolia oppilashuollon toiminnan suunnittelussa, ohjauksessa ja arvioinnissa ei voi myöskään liikaa korostaa. – Teksti on julkaistu aiemmin tammikuussa 2021 muun muassa Keski-Suomalaisessa,

Kalevassa ja Savon Sanomissa.

e-Erika 1/2021 59

Hatkalainen edustaa tukea tarvitsevan joukon ääripäätä

Hatkassa ollaan täysin hukassa – hu- kassa itseltään ja muilta. Ennen kuin näin hukassa ollaan, on palveluviidak- koa testattu monelta suunnalta. Pal- velupolun alkupäässä jokainen lapsi, nykyinen hatkalainenkin, on ollut kou- lulainen. Maailman paras koulujär- jestelmä on suuri mahdollisuus palve- lupolkujen kehittämiseen. Se sisältää normiston säätämän oppilashuollon, joka parhaimmillaan reagoi nopeasti ja varhain.

Nykyinen oppilas- ja opiskeluhuoltola- ki ei tue riittävästi monialaisen yhteis- työn rakentumista. Toiminta eriytyy koulussa työskentelevien oppilashuol- lon työntekijöiden ja opetushenkilös- tön välillä. Tiedon siirtyminen koetaan

usein haastavaksi. Työskentelyn tueksi kaivataan selkeämpää normistoa sekä yksitulkintaisia soveltamisohjeita sivis- tys-, sosiaali- ja terveystoimen ammat- tilaisille.

Hyvinvoiva koulu huolehtii kaikista oppilaistaan huomioiden heidän tuen tarpeensa. Oppilashuollon tavoitteena on hyvinvoinnin tasa-arvoinen toteu- tuminen kouluyhteisössä. Elokuussa 2014 voimaan tullut oppilas- ja opis- kelijahuoltolaki siirsi painopistettä yk- silöllisestä yhteisölliseen työhön. Laki painottaa ennaltaehkäiseviä toimia korjaavien sijasta.

Opetuksen järjestäjän asettaman opis- keluhuollon ohjausryhmän tulee sys- temaattisella suunnittelulla, ohjauk-

Teksti Anne Vierelä, Kari Lehtola ja Esko Lukkarinen

Erityispedagogista tutkimusta ja koulutuksen arviointia Teksti julkaistu e-Erikan numerossa 1/2021

https://journals.helsinki.fi/e-erika

(2)

e-Erika 1/2021 60

sella ja arvioinnilla taata oppilas- ja opiskelijahuoltolain toteutuminen.

Opiskeluhuollon prosessien johtami- sella varmistetaan sekä ennaltaehkäise- vät toimet että tuen oikea-aikaisuus ja tarkoituksenmukaisuus. Kaikkein vaa- tivinta tukea tarvitsevan oppilaan ko- konaistilanteeseen liittyy usein myös erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen vaativia palveluita. Hallintokuntien välinen yhteistyö onnistuu, kun toi- minnan johtaminen on systemaattista ja työtavat yhteisiä. Kunnan tai seutu- kunnan monialaisen opiskeluhuollon ohjausryhmän tulee ottaa vahvasti se johtamisrooli, joka sille kuuluu – yhtei- söllisen ja yksilöllisen opiskeluhuollon vaikuttava toteutuminen.

Koulun henkilökunta yhdessä opiskelu- huoltoryhmän kanssa vastaa oppilaan hyvinvoinnista. Keskeistä on kehittää koulun toimintatapoja, toimintakult- tuuria ja ilmapiiriä oppilaiden kasvua ja kehitystä tukevaksi. Myös harras- tus- ja nuorisotoiminnan liittyminen

koulun arkeen vahvistaa yhteisöllisen oppilashuollon onnistumista. Lapsen ja nuoren elämää kannattelevat paitsi perhe ja läheiset, niin myös kaveripii- ri. Lapsi perheineen on vahvasti osalli- sena omien asioidensa hoitamisessa ja tietoinen sovituista asioita. Tietosuoja ja salassapito eivät saa olla esteenä tie- donsiirrolle ja työskentelylle. Toisaalta monialaisessa asiantuntijayhteistyössä on otettava huomioon lapsen ja per- heen perustuslaissa turvattu oikeus yk- sityisyydensuojaan.

Kasvun ja oppimisen polulla tulee koulun, huoltajien sekä sosiaali- ja terveystoimen kohdata, jakaa tietoa ja varmistua, että polun risteys- ja re- monttikohdissa tehdyt valinnat ja rat- kaisut vievät eteenpäin turvallisesti ja välittävästi. Jatkossa täytyy varmistaa, että nimetty ammattilainen pitää lan- gat käsissään huolehtien, että koko ajan tiedetään missä kunkin lapsen/nuoren kohdalla mennään.

Kirjoittajat

Anne Vierelä, johtava rehtori

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri / Valteri-koulu Kari Lehtola,

opetustoimen ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Esko Lukkarinen,

johtaja Esko Lukkarinen

Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Opetus- ja kulttuuritoimi

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Syyslukukausi 2012 Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteiden laitos.. TEHOSTETTU TUKI JA OPPIMISVAIKEUKSIEN ENNALTAEHKÄISYN IDEAALIMALLI ESIOPETUKSESSA.

nin taso. Talouden toimintaa pitää yllä ja talouskas- vun saa aikaan ihmisten pyrkimys hankkia alati uusia hyödykkeitä. Hyvinvointia nostavat myös luonnon ja ympäristön

dentavat tilastotuotantoa ja tuottavat tietoa, jota muulla tavoin ei tuoteta.» Kun tietoa tuottanevat ensi sijassa tutkijat eivatka julkaisut, voitaisiin asia sanoa

Oppilashuollon yhteistyö esiopetuksessa on vielä kehittyvä osa-alue. Esiope- tuksen oppilashuollon yhteistyökumppanit poikkeavat osittain koulun yhteis- työtahoista.

Terveyspalveluiden saatavuus. Vaikka terveyspalveluihin oltiin pääsääntöisesti tyytyväisiä, vanhemmat kokivat, että aina esimerkiksi tiettyjä terapioita ei tarjottu ennen

Ruotsinkielisistä huol- tajista (n=56) suurin osa (73%) on täysin samaa mieltä siitä, että kouluissa on turvallista ja 25% huoltajista on myös osittain samaa mieltä siitä,

(2017) mukaan Move!:sta eli fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmästä saatavaa tietoa tulisi hyödyntää aiempaa paremmin oppilashuollon suunnittelussa. Tämän pro

Oppilashuoltosuunnitelmasta on käytävä ilmi yksilökohtaisen oppilashuollon kokonaisuus, josta on mahdollista tarkas- tella muun muassa sitä, kuinka oppilashuolto