Abessiivirakenteet suomi toisena ja vieraana kielenä -oppijoiden kirjallisissa teksteissä

(1)

ABESSIIVIRAKENTEET SUOMI TOISENA JA VIERAANA KIELENÄ -OPPIJOIDEN KIRJALLISISSA TEKSTEISSÄ

Heidi Johanna Kuosmanen Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto Suomen kieli

Marraskuu 2020

(2)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty

Filosofinen tiedekunta Osasto – School

Humanistinen osasto Tekijä – Author

Heidi Johanna Kuosmanen Työn nimi – Title

Abessiivirakenteet suomi toisena ja vieraana kielenä -oppijoiden kirjallisissa teksteissä

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Suomen kieli Pro gradu -tutkielma X 10.11.2020 67 sivua

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkimuskohteena ovat suomi toisena ja vieraana kielenä -oppijoiden tentti- ja esseevastauksissa esiintyvät nominiabessiivit sekä MA-infinitiivin abessiivit. Abessiivi on yksi suomen kielen vähiten käytetyistä sijamuodoista. Abessiivin käytöstä suomen yleiskielessä on tehty aikaisemmin vain muutamia tutkimuksia, eikä sitä ole tutkittu oppijansuomessa ennen kuin kandidaatintutkielmassa (Kuosmanen 2019), johon tämä tutkielma pohjautuu. Tutkielma antaa uutta tietoa aiemmin tuntemattomasta oppijansuomen piirteestä.

Tutkielmassa selvitetään, mitä sanoja ja rakenteita suomenoppijat käyttävät abessiivissa ja miten tämä käyttö poikkeaa suomen yleiskielen antamasta mallista. Lisäksi on tarkoitus selvittää, millaisia eroja abessiivirakenteiden käytössä on suomea toisena kielenä ja suomea vieraana kielenä opiskelevien informanttien välillä. Täten tutkitaan myös, onko oppimisympäristöllä vaikutusta abessiivirakenteiden hallintaan.

Tämä tutkielma kuuluu toisen kielen oppimisen alaan. Kielen oppimisen nähdään tapahtuvan erilaisten rakenteiden omaksumisen kautta sen sijaan, että kielenoppijoiden uskottaisiin tuottavan kohdekielistä tekstiä kieliopillisten sääntöjen pohjalta. Abessiiveilla on taipumusta leksikaalistumiseen, minkä takia ne esiintyvät usein rakenteina, jotka sisältävät tietyssä sijamuodossa olevan täydennyksen. Tässä tutkielmassa abessiivirakenteina pidetään kokonaisuuksia, joihin voi sisältyä nominiabessiivin tai MA-infinitiivin abessiivin lisäksi täydennys, kieltoverbi, verbiliiton verbi ja muu verbi.

Tämä pro gradu -tutkielma on korpuspohjainen tutkimus. Suomi toisena kielenä -aineisto on kerätty Turun yliopiston kieli- ja käännös- tieteiden laitoksen kokoamasta Edistyneiden suomenoppijoiden korpuksesta eli LAS2-korpuksesta. Suomi vieraana kielenä -aineisto on peräisin Kansainvälisen oppijansuomen korpuksesta (International Corpus of Learner Finnish) eli ICLFI-korpuksesta. Aineiston analysoinnis- sa käytetään DEMfad-mallia, jota käytetään toisen tai vieraan kielen ilmiöiden oppimisen tutkimiseen.

Tutkimusaineiston perusteella selviää, että suomenoppijoiden abessiivirakenteiden käyttö muistuttaa pitkälti suomen yleiskielen tarjoamaa mallia. Leksikaalistuneet MA-infinitiivin abessiivit ovat tutkimusaineistossa kaikkein yleisimpiä, ja niitä esiintyy molempien korpusten teksteissä. Lisäksi molemmissa tutkimusaineistoissa on morfofonologisesti tai syntaktisesti epätarkkoja abessiivirakenteita, jotka poikkeavat suomen yleiskielestä. Yleisimpiä morfofonologisia epätarkkuuksia ovat MA-infinitiivin abessiivin muodostaminen verbin heikosta vokaalivartalosta ja pienet kirjoitusvirheet. Syntaksin puolella epätarkkuudet liittyvät usein epäodotuksenmukaisen sijamuodon käyttöön abessiivirakenteiden täydennyksissä. Tutkimusaineistojen väliset erot ovat pieniä, joten niiden perusteella oppimisympäristöllä ei näytä olevan merkittävää vaikutusta abessiivin oppimiseen.

Avainsanat – Keywords

suomi toisena kielenä, suomi vieraana kielenä, abessiivi, korpustutkimus, edistyneet oppijat

(3)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty

Philosophical Faculty Osasto – School

School of Humanities Tekijä – Author

Heidi Johanna Kuosmanen Työn nimi – Title

Abessive constructions in written texts of Finnish as a second and as a foreign language

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Finnish Language Pro gradu -tutkielma X 10.11.2020 67 pages

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract

This master’s thesis examines the abessive case of nouns and -mA-infinitive in essays and texts for examination purposes written by Finnish as a second language and as a foreign language learners. As one of the rarer Finnish cases, only few studies have described the abessive case in standard Finnish. This thesis is based on a bachelor's thesis (Kuosmanen 2019) that was the first attempt to study the use of the abessive case among learners of Finnish. Therefore, this thesis focuses on a characteristic of learner Finnish that is not exam- ined before.

This thesis explains which words and structures learners of Finnish use in the abessive case and how this usage differs from standard Finnish. In addition, the purpose of this study is to explicate what are the differences between informants studying Finnish as a second language and as a foreign language. Thus, effects of the learning environment on mastering abessive constructions are also studied.

This thesis belongs to the field of second language acquisition. The language is acquired by learning various constructions, in contrast to learning the target language through grammar rules. The abessive case tends to lexicalise. Consequently, it appears as an abessive construction. In this thesis, the abessive construction is considered as a whole, which can include the abessive case of nouns, an abessive form of the third infinitive, a complement, a negative verb, a compound verb form, and another verb.

This masters’ thesis is a corpus-based study. The research material for this study comes from two corpora. Abessive constructions written by Finnish as a second language learners are collected from The Corpus of Advanced Learner Finnish (LAS2), started in School of Languages and Translation Studies at the University of Turku, whilst abessive constructions written by Finnish as a foreign language learners are gathered from The International Corpus of Learner Finnish (ICLFI). The data are analysed using the DEMfad model, which is intended to study phenomena of second or foreign language acquisition.

The results indicate that learners of Finnish use abessive constructions mostly in the same way as in standard Finnish. Lexicalised abessive forms of the third infinitive are the most common forms and they occur in the texts of both corpora. Furthermore, there appear morphophonological errors or syntactically incorrect abessive constructions that differ from standard Finnish. The most common morphophonological errors are forming the abessive form of -mA-infinitive from a weak vowel grade and minor spelling mistakes. When it comes to syntax, unexpected cases are used as a complement. Since differences between Finnish as a second language and as a foreign language learners are slight, it seems that the learning environment does not significantly affect learning to use the abessive case.

Avainsanat – Keywords

Finnish as a second language, Finnish as a foreign language, abessive case, corpus linguistics, advanced learners

(4)

SISÄLLYS

1 JOHDANTO 1

2 TUTKIMUSKOHDE JA -MENETELMÄ 5

2.1 Toisen ja vieraan kielen oppiminen 5

2.2 Abessiivi suomen yleiskielessä ja puhekielessä 10

2.3 DEMfad-malli tutkimusmenetelmänä 15

3 AINEISTO JA SEN KOKOAMINEN 21

3.1 Korpuspohjainen tutkimus 21

3.2 Edistyneiden suomenoppijoiden korpus 22

3.3 Kansainvälinen oppijansuomen korpus 24

3.4 Tutkimusaineiston kokoaminen 26

4 ABESSIIVIRAKENTEET EDISTYNEIDEN SUOMENOPPIJOIDEN KORPUKSESSA 29

4.1 Taajuus ja variaatio 29

4.2 Tarkkuus 34

4.2.1 B1-taso 36

4.2.2 B2-taso 37

4.2.3 C1-taso 41

5 ABESSIIVIRAKENTEET KANSAINVÄLISEN OPPIJANSUOMEN KORPUKSESSA 43

5.1 Taajuus ja variaatio 43

5.2 Tarkkuus 51

5.2.1 B1-taso 52

5.2.2 B2-taso 53

5.2.3 C1-taso 55

5.2.4 C2-taso 56

6 PÄÄTELMÄT 58

7 LOPUKSI 63

LÄHTEET 65

(5)

1 1 JOHDANTO

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin, miten suomi toisena ja vieraana kielenä -oppijat käyttä- vät abessiivia kirjoittamissaan teksteissä. Olen valinnut tutkimuskohteekseni juuri abessiivin, koska sen käytöstä oppijansuomessa ei ole aikaisempaa tutkimusta. Informantit, joiden oppi- jankieltä tarkastelen tässä tutkielmassa, muodostavat varsin heterogeenisen joukon. Heidän joukossaan on useiden eri äidinkielten puhujia, ja he ovat opiskelleet suomea eri pituisia aiko- ja. Tutkielmani pohjautuu kandidaatintutkielmaani, jossa tarkastelin edistyneiden suomenoppijoiden tentti- ja esseevastauksissa esiintyneitä nominiabessiiveja (häiriöttä, poikkeuksetta, surutta) sekä MA-infinitiivin abessiiveja (huolimatta, riippumatta, välttämättä). Kandidaatin- tutkielmassa tutkimuskohteenani olivat suomi toisena kielenä -informanttien tuottamat abes- siiviesiintymät, mutta tässä tutkielmassa on mukana niiden lisäksi tutkimusaineistona suomi vieraana kielenä -informanttien tekstejä. Tavoitteenani on näiden kahden ryhmän abessiivi- esiintymien keskinäinen vertailu.

Tarkastelin kandidaatintutkielmassani, millaisia nominiabessiiveja ja MA-infinitiivin abessiiveja edistyneet suomenoppijat käyttävät sekä sitä, miten nämä abessiivit poikkeavat suomen yleiskielessä käytetyistä abessiiveista. Olin koonnut kandidaatintutkielmani aineiston Turun yliopiston kieli- ja käännöstieteiden laitoksen Edistyneiden suomenoppijoiden korpuksesta eli LAS2-korpuksesta. Kyseisessä korpuksessa on 179 abessiiviesiintymää (Kuosmanen 2019: 13). Olen etsinyt pro gradu -tutkielmaani varten abessiiviesiintymiä myös Kansainväli- sestä oppijansuomen korpuksesta eli ICLFI-korpuksesta. Valmista tutkimusaineistoa oppijan- suomesta on ollut saatavana, joten en ole nähnyt mielekkäänä uuden aineiston kokoamista.

Lisäksi sovellan tutkimusmenetelmänäni tässä tutkielmassa DEMfad-mallia. DEMfad-malli on vieraan kielen oppimisen tutkimista varten kehitetty malli, joka tarkastelee tietyn kielellisen ilmiön kehittymistä oppijankielessä käytön taajuuden, tarkkuuden ja distribuution näkö- kulmasta.

LAS2-korpuksen kirjoittajia voidaan pitää suomi toisena kielenä -informantteina, koska he ovat opiskelleet suomen kieltä Suomessa, eli kohdekielisessä ympäristössä. Sen sijaan ICLFI-korpuksen tekstien kirjoittajat ovat suomi vieraana kielenä -informantteja, koska he ovat opiskelleet suomea ympäristössä, jossa suomea ei puhuta. Näkökulmanani on vertailla suomen oppimista toisena ja vieraana kielenä. Tarkastelen, onko tutkimusaineistoissani eroja, jotka olisivat selitettävissä oppimisympäristön vaikutuksella.

(6)

2

Abessiivi esiintyy monissa kiteytyneissä ilmauksissa, joten suomenoppijat ovat saatta- neet opetella kyseiset ilmaukset sellaisinaan eivätkä ole välttämättä pysähtyneet miettimään, että kyseessä on nimenomaan abessiivi. Kiteytyneiden rakenteiden lisäksi abessiivia voidaan käyttää suomen kielessä myös produktiivisesti. Toisaalta abessiivin käyttöä rajoittaa se, että sen käyttöön liittyy leksikaalisia ja morfologisia rajoituksia (VISK § 1261). Abessiivi onkin yhdessä komitatiivin ja instruktiivin kanssa yksi suomen kielen vajaakäyttöisistä ja harvinai- simmista sijoista (VISK § 1261). Abessiivin vähäisen käytön vuoksi suomenoppijat eivät ole välttämättä saaneet sen käytöstä niin kattavaa kielisyötöstä kuin muiden sijamuotojen käytös- tä. Keskityn tutkielmassani edistyneisiin suomenoppijoihin, joiden osaamisen taso sijoittuu Eurooppalaisella viitekehityksellä (EVK) mitattuna tasoille B1–C2. Pidän mielekkäänä rajata tutkimusaineistoni juuri edistyneiden suomenoppijoiden tuottamiin teksteihin, koska oletan, että suomen kielen kaikki sijamuodot ja niiden muodostaminen ovat heille jo tuttua.

Abessiivi on melko harvinainen sija suomen kielessä, joten sen käyttöä on tutkittu melko vähän. Esittelen aikaisempia abessiiviin liittyviä tutkimuksia luvussa 2.2. Abessiivia oppijansuomessa ei ole tutkittu ennen minun kandidaatintutkielmaani (Kuosmanen 2019).

Tämä pro gradu -tutkielma tuo uutta tietoa vähemmän tunnetusta oppijansuomen piirteestä.

Tutkielman tuloksia voidaan hyödyntää sekä suomi toisena kielenä -opetuksessa että suomi vieraana kielenä -opetuksessa.

Tutkielmani taustalla on hypoteesi siitä, että jonkinlaisia eroavaisuuksia suomen yleiskielen ja suomenoppijoiden tuottamien tekstien välillä on olemassa. Sovellan tässä tutkielmassa DEMfad-mallia, joten aion tehdä havaintoja siitä, kuinka yleisiä erilaiset abessiiviesiin- tymät ovat suomenoppijoiden kirjoittamissa teksteissä. Lisäksi tarkkailen suomenoppijoiden käyttämien abessiivirakenteiden monipuolisuutta ja sitä, kuinka suuri osa abessiivirakenteista on suomen yleiskielen antaman mallin mukaisia. Analysoin tutkimusaineistoani sekä kvantita- tiivisesti että kvalitatiivisesti. Ensimmäinen tutkimuskysymykseni on:

1. Mitä sanoja ja rakenteita käytetään oppijansuomessa abessiivissa ja miten tämä käyttö poikkeaa suomen yleiskielen antamasta mallista?

Hypoteesinani on, että suomenoppijoiden oppijankielen ja suomen yleiskielen välillä on jonkinlaisia eroavaisuuksia. Määrittelen suomen yleiskielen antamaksi malliksi sen, miten abessiivin käyttöä kuvataan Isossa suomen kieliopissa. Tarkastelen sitä luvussa 2.2. Monet abes- siivimuodot ovat leksikaalistuneita, eikä niitä välttämättä osata mieltää abessiiveiksi. Leksi- kaalistumisella tarkoitetaan vähittäin tapahtuvaa kehityskulkua, jonka myötä useammasta morfeemista koostuva yksikkö kiteytyy ja konventionaalistuu sekä morfologisesti että se- manttisesti (VISK § 166). Lisäksi eräiden abessiivimuotojen yhteydessä käytetään usein tiet-

(7)

3

tyjä sijamuotoja. Esimerkiksi katsomatta on leksikaalistunut MA-infinitiivin abessiivi, joka saa illatiivissa olevan täydennyksen. Niinpä voidaan puhua abessiivirakenteista. Määrittelen abessiivirakenteen käsitteen tarkemmin alaluvussa 2.1.

Abessiivia ei välttämättä esiinny suomenoppijoiden äidinkielessä ja koska kyseessä on vajaakäyttöinen sijamuoto, suomenoppijat eivät ole ehkä saaneet siitä niin kattavaa syötöstä kuin muista suomen kielen sijamuodoista. Vähäisten abessiivin käytön mallien takia suo- menoppijoille ei ole saattanut muodostunut yhtä vahvoja sisäisiä malleja abessiivin käytöstä kuin muista suomen sijamuodoista. Tämän seurauksena suomenoppijoiden teksteissä esiinty- nee joitakin syntaktisia ja morfofonologisia poikkeamia suomen yleiskielestä. Tätä hypoteesia tukevat kandidaatintutkielmassa tekemäni havainnot edistyneiden suomi toisena kiele- nä -oppijoiden abessiivin käytöstä, sillä 87,7 % aineistoni abessiiviesiintymistä oli suomen yleiskielen syntaksin ja morfologian mukaisia (Kuosmanen 2019: 28–29). Aion selvittää tarkemmin, millaisia nämä mahdolliset poikkeamat suomen yleiskielestä ovat ja onko niiden välillä keskinäistä yhteneväisyyttä. Kuitenkin kandidaatintutkielmani tulosten mukaan suomi toisena kielenä -oppijoiden abessiivin hallinta on erittäin korkealla tasolla, ja prosenttiosuus kertoo siitä, ettei abessiivin käyttö ole oppijoille kovin suuri ongelma.

Käyn analyysiluvuissa 4 ja 5 läpi sekä tarkkoja että epätarkkoja abessiivirakenteita.

Kandidaatintutkielmani tulosten pohjalta on odotettavaa, että suomenoppijoiden teksteissä abessiivin käyttöön liittyvät epätarkkuudet ovat usein ortografia- tai lyöntivirheitä, jotka eivät haittaa ymmärtämistä (Kuosmanen 2019: 28–29). Koska tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa suomenoppijoiden kieltä konstruktiopohjaisesti, pidän abessiivirakenteita kielenkäytön kautta opittavina rakenteina. Perinteisesti funktionaalisen kielikäsityksen valossa näiden “virheiden” nimittäminen epätarkkuuksiksi ei olisi mielekästä. Käsittelen kuitenkin tässä tutkielmassa myös epätarkkoja esiintymiä, koska suomenoppijoiden teksteissä käytetty abessiivi poikkeaa suomen yleiskielestä vain vähän, mutta haluan analysoida tarkemmin, millaisia nämä pienet erot ovat. Abessiivi on erityisesti kirjoitetussa kielessä käytetty sijamuoto, ja kirjalliselta tekstiltä odotetaan etenkin akateemisessa yhteydessä suurempaa tarkkuutta kuin puhutulta kieleltä. Tutkimusaineistoni edustavat edistyneiden suomenoppijoiden kieltä, joten niiden teksteiltä odotettava tarkkuus on suurempi kuin alkeistason kielenoppijoiden teksteiltä.

Määrittelen tässä tutkielmassa epätarkoiksi sellaiset abessiivin käyttötapaukset, jotka poikkeavat Ison suomen kieliopin esittämästä mallista. Epätarkkuudet ja poikkeamat suomen yleiskielestä voivat tutkimusaineistossani liittyä morfofonologiaan, MA-infinitiivin abessiiveja sisältäviin verbiliittoihin, abessiivien täydennyksiin sekä kieltoverbin käyttöön abessiivien

(8)

4

yhteydessä. Olen siis luokitellut epätarkoiksi myös ne abessiivirakenteet, joissa oppijan ongelma on varsinaisen abessiivimuodon ulkopuolella, kuten kieltoverbissä tai täydennyksessä.

Tarkastelen tutkielmassani sekä suomi toisena kielenä- että suomi vieraana kiele- nä -oppijoiden tuottamaa kirjoitettua kieltä. Toinen tutkimuskysymykseni on:

2. Millaisia ovat abessiivin käytön erot suomi toisena kielenä- ja suomi vieraana kiele- nä -oppijoiden välillä?

Koska vertailen suomi toisena kielenä- ja suomi vieraana kielenä -oppijoita, vertailen samalla oppimisympäristön vaikutusta abessiivirakenteiden oppimiseen. Hypoteesini on, että en mahdollisesti tule saamaan tähän kysymykseen yhtä selkeää vastausta kuin ensimmäiseen tutki- muskysymykseen. Suomi toisena kielenä -informantit ovat opiskelleet suomea suomenkieli- sessä ympäristössä, mikä ei välttämättä ole vaikuttanut heidän tuottamiensa abessiiviesiinty- mien monipuolisuuteen tai virheiden määrään. Suomenkielinen kieliympäristö tarjoaa suo- menoppijalle jatkuvaa syötöstä ja mahdollisuuksia käyttää suomen kieltä. Suomessa asuminen ei kuitenkaan takaa sitä, että suomen oppiminen olisi helpompaa suomea toisena kielenä opiskeleville kuin suomea vieraana kielenä opiskeleville. Syrjään vetäytyminen sekä suomenkie- listen kontaktien vähyys voivat aiheuttaa sen, ettei suomenoppija puhu kieltä sen syntyperäis- ten puhujien kanssa.

Esittelen seuraavassa luvussa toisen ja vieraan kielen oppimiseen liittyvää teoriaa ja siihen liittyviä tutkielmani kannalta keskeisiä käsitteitä. Lisäksi luon katsauksen DEMfad- malliin, jota käytän tutkimusmenetelmänäni ja esittelen abessiivin käyttöä suomen yleiskie- lessä. Toisen kielen oppimisessa fokukseni on kieliympäristön vaikutuksessa. Esittelen aiem- paa kieliympäristön vaikutukseen keskittynyttä tutkimusta, abessiiveja ja DEMfad-mallia koskevaa tutkimusta luvun 2 alaluvuissa. Aikaisemmat tutkimukset, joita käytän tämän tutkielman lähteinä, edustavat kielentutkimuksen eri osa-alueita. Tästä syytä pidän luonnollisim- pana ratkaisuna jakaa niiden käsittelyn omiksi alaluvuikseen. Seuraavaksi esittelen tutkimusaineistoni luvussa 3 ja kerron sen keräämisestä. Luvuissa 4 ja 5 esittelen tutkimustuloksiani ja kuvaan suomenoppijoiden abessiivirakenteiden käyttöä tutkimusaineistossani. Luvussa 4 kä- sittelen LAS2-korpuksen eli suomi toisena kielenä -aineiston abessiivirakenteita, ja luvussa 5 käsittelen ICLFI-korpuksen eli suomi vieraana kielenä -aineiston abessiivirakenteita. Luvussa 6 teen kokoavia johtopäätöksiä. Viimeiseksi pohdin mahdollisia aiheita jatkotutkimukselle Lopuksi-luvussa.

(9)

5 2 TUTKIMUSKOHDE JA -MENETELMÄ

2.1 Toisen ja vieraan kielen oppiminen

Suomi toisena kielenä -tutkimus lukeutuu toisen kielen oppimisen alaan, jossa tutkitaan, miten ihmiset oppivat kieliä varhaislapsuudessa oppimansa äidinkielen jälkeen. Suomi toisena kielenä -tutkimus tuo uutta tietoa kansainväliseen kielen oppimista koskevaan keskusteluun, minkä lisäksi sen avulla saadaan lisää tietoa suomen kielestä. Se voi vahvistaa tai heikentää muiden kielten pohjalta tehtyjä kielenoppimiseen liittyviä hypoteeseja. (Martin 1999: 162–

163.)

Kielen oppimisen yhteydessä käytetään termejä oppiminen ja omaksuminen. Oppimi- seen liittyy ohjattua opiskeluprosessia, erityisesti muodollista opetusta institutionaalisessa ympäristössä. Omaksumisessa puolestaan kieli opitaan luontaisessa vuorovaikutuksessa sen natiivipuhujien kanssa tai välittömästä kosketuksesta teksteihin. (EVK 2003: 192, Sajavaara 1999b: 75.) Ensimmäistä kieltä, jonka ihminen oppii elämänsä aikana, kutsutaan tavallisesti äidinkieleksi tai ensikieleksi. Äidinkielen oppiminen on yhteydessä lapsen yleiseen kehityk- seen ja lähiympäristöön sosiaalistumiseen. Äidinkieli saavuttaa lopullisen tasonsa siihen men- nessä, kun lapsi täyttää neljä vuotta. (Sajavaara 1999b: 73–74.) Äidinkielen jälkeen opittuja kieliä voidaan kutsua toisiksi tai vieraiksi kieliksi. Joidenkin kielentutkijoiden mukaan termiä toinen kieli käytetään, kun kieltä puhutaan käyttökielenä siinä ympäristössä, jossa kielenoppija elää. Toiset taas nimittävät toisiksi kieliksi kaikkia kieliä, jotka on opittu äidinkielen jäl- keen, ympäristöstä riippumatta (Sajavaara 1999b: 75). Uusien sanojen oppimisprosessi on kuitenkin hyvin samanlainen riippumatta siitä, onko kyseessä äidinkieli vai vieras kieli (Ring- bom 2007: 19). Maisa Martinin (1999: 157) mukaan ilmausta suomi toisena kielenä voidaan käyttää, kun suomea opitaan suomenkielisessä ympäristössä joko opetuksen avulla tai ilman sitä. Suomi vieraana kielenä -opetus tapahtuu puolestaan ympäristössä, jossa ei ole syntype- räisiä suomenpuhujia. Käytän tässä tutkielmassa termiä suomenoppija, kun puhun suomea opiskelevasta henkilöstä, jonka äidinkieli on jokin muu kuin suomi. Viittaan kyseisellä termil- lä sekä suomi toisena että suomi vieraana kielenä -oppijoihin.

Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa oppijansuomea eli suomenoppijoiden tuottamaa kieltä. Käytän termiä oppijankieli, kun käsittelen ei-natiivin kielenoppijan tuottamaa tekstiä. Aikaisemmin toisen kielen oppimisen tutkimuksessa on käytetty nimitystä välikieli eli interlingva. Kyseessä on kielenoppijan tuottama kielimuoto, jossa esiintyy systemaattisia vir-

(10)

6

heitä ja joka tämän takia poikkeaa äidinkielisten puhujien kielestä (Sajavaara 1999a: 117).

Välikieli-nimitystä pidetään nykyisin hieman vanhentuneena, koska siinä ainoastaan täysin kohdekielen mukainen tuotos nähdään sopivana kielimuotona. Lähes syntyperäisten puhujien tasoisten kielenoppijoiden oppijankielessä esiintyy vähiten virheitä ja se muistuttaa eniten kohdekieltä, kun he kirjoittavat itselleen tutuista aiheista (Ringbom 2007: 101–102). Tutki- musaineistoni tekstit ovat suomea toisena tai vieraana kielenä opiskelevien informanttien kir- joittamia, ja niissä esiintyy poikkeamia suomen yleiskielestä. Toisinaan teksteissä on nähtä- vissä kirjoittajan oman äidinkielen vaikutus. Äidinkielen omaksumisen yhteydessä opitut re- aktiot tulevat esiin toista kieltä käytettäessä tiettyjen ärsykkeiden yhteydessä. Tällaisesta äi- dinkielen vaikutuksesta toiseen kieleen käytetään nimitystä siirtovaikutus eli transferenssi.

(Sajavaara 1999b: 80.) Kielten erilaisten ominaisuuksien vuoksi siirtovaikutuksesta voi olla hyötyä, kun taas toisissa tilanteissa se voi aiheuttaa kohdekieleen virheitä. Kun puhutaan äi- dinkielen negatiivisesta siirtovaikutuksesta kohdekieleen, sitä nimitetään interferenssiksi (Sa- javaara 1999a: 116). Vaikka tutkimusaineistoni perusteella on mahdollista selvittää suo- menoppijan äidinkieli, äidinkielen vaikutus ei ole varsinainen tutkimuskysymykseni. Tutki- musaineistossani on kuitenkin muutama abessiiviesiintymä, joiden yhteydessä oppijan kieli- taustan tunteminen auttaa ymmärtämään, miten suomenoppija on mahdollisesti kyseiset abes- siivimuodot tuottanut.

Jotta kielenoppiminen olisi mahdollista, kielenoppija tarvitsee riittävästi kohdekielen mukaista syötöstä. Syötöksellä tarkoitetaan kohdekielistä puhuttua tai kirjoitettua kieltä, joka stimuloi kielenoppijan tietoista ja tiedostamatonta oppimista. Kaikkea syötöstä ei voi kuitenkaan sisäistää, vaan vain osa siitä jää kielenoppijan pitkäkestoiseen muistiin. Tällaista ymmär- rettyä ja muistettua osaa syötöksestä kutsutaan sisäisteeksi. Kielenoppijan äidinkielen ja muiden hänen osaamiensa kielten mallit auttavat tiedostamattomasti sisäistämisessä. Tuotos on kohdekielistä puhetta tai kirjoitusta, jonka kielenoppija tuottaa sisäisteen ja kognitiivisen toi- minnan avulla. (Nissilä & al. 2006: 51–53.) Tämän tutkielman informantit ovat saaneet kohdekielen eli suomen mukaista syötöstä vähintään oppimateriaaleista ja opettajalta, joka ei tosin ole kaikissa tapauksissa natiivi suomenpuhuja. Osa informanteista on saanut suomenkie- listä syötöstä myös natiiveilta suomenpuhujilta, ja osa on vieraillut Suomessa. Tutkimuskoh- teenani ovat suomenoppijoiden tuotoksissa esiintyvät abessiivi-ilmaukset, joten suomenoppijat ovat saaneet syötöstä, joka on sisältänyt abessiiveja. Lisäksi he ovat sisäistäneet osan tästä syötöksestä. Syötös tai sisäiste eivät kuitenkaan ole tutkielmani varsinaisia kohteita, mutta esitän aineistostani joitain huomioita, joissa kyseisten termien käyttö on paikallaan.

(11)

7

Käyttämässäni tutkimusaineistossa informanttien tekstit on arvioitu Eurooppalaisen viitekehyksen (EVK) taitotasoasteikon mukaisesti. EVK on väline, jota voidaan käyttää apuna vieraan kielen oppimisen arvioinnissa. Sen tavoitteena on helpottaa kansainvälistä yhteistyötä kieltenopetuksen järjestämisessä, koska se tarjoaa Euroopan maille yhteisen arviointipohjan.

Se antaa kieltenoppijalle tietoa siitä, millainen on hänen kielitaitonsa nykytilanne ja miten hän voi kehittää osaamistaan. (EVK 2003: 19–20.) EVK jakautuu kuuteen taitotasoportaaseen, jotka ovat alkeistaso A1, selviytyjän taso A2, kynnystaitotaso B1, osaajan taso B2, taitajan taso C1 ja mestarin taso C2. Näille taitotasoille on olemassa erilaisia taitotasokuvaimia, jotka kattavat kielitaidon eri osa-alueita. Näitä alueita ovat muun muassa puhutun ymmärtäminen, puhuminen, luetun ymmärtäminen ja kirjoittaminen. EVK:n kuuden taitotason mallia voidaan laajentaa käyttämällä tarkempia lisätasoja. Esimerkiksi taso B2.2 sijoittuu tasojen B2 ja C1 väliin. (EVK 2003: 46–59.) Tutkimusaineistoni tekstit edustavat EVK:n taitotasoja B1–C2.

Taitotasoista B1 ja B2 voidaan käyttää yhteisnimitystä itsenäisen kielenkäyttäjän taso ja taitotasoista C1 ja C2 taitavan kielenkäyttäjän taso (EVK 2003: 47).

Näen tässä tutkielmassa kielenomaksumisen konstruktiopohjaisesti. Konstruktioksi kutsutaan kielellistä yksikköä, jossa muoto ja merkitys ovat yhdistyneet vakiintuneesti (Seilo- nen 2013: 25). Useimmat abessiivi-ilmaukset ovat leksikaalistuneita adverbeja tai adpositioita ja esiintyvät tietyssä sijamuodossa olevan täydennyksen kanssa. Tällainen on esimerkiksi MA-infinitiivin abessiivi riippumatta, jonka täydennys on elatiivissa. Esimerkiksi lauseessa Korvaus on sama kaikille palkkatuloista riippumatta elatiivimuotoinen palkkatuloista on MA- infinitiivin abessiivin täydennyksenä. Tällaisissa tapauksissa voidaan puhua abessiivirakenteista. Suomenoppijat saavat syötöstä, joka sisältää näitä rakenteita ja joista osan he sisäistä- vät. Kielenomaksumiskäsitykseni mukaan suomenoppijat oppivat erityisesti leksikaalistuneet abessiivit rakenteina eivätkä niinkään kielioppisääntöjen mukaisesti. Osa tutkimusaineistoni abessiiviesiintymistä on todennäköisesti toistettu muistinvaraisesti ilman, että muotoa olisi tarkemmin analysoitu. Kielellinen rakenne tai malli voi koostua kiinteästä osasta (a fixed part) ja avoimesta aukosta (an open slot) (Eskildsen 2008: 336). Esimerkiksi MA-infinitiivin abessiivi riippumatta muodostaisi mallin elatiivi riippumatta. Avoimen aukon ansiosta il- mausta voidaan varioida. Tarkastelen analyysiluvuissa, miten suomenoppijat ovat käyttäneet tyypillisimpiä abessiivirakenteita. Tässä tutkielmassa pidän abessiivirakenteena nominiabessiivin tai MA-infinitiivin abessiivin sisältävää kokonaisuutta, johon kuuluvat myös sen yhtey- dessä mahdollisesti esiintyvä täydennys, kieltoverbi, verbiliiton verbi tai muu verbi. Esimer- kiksi virkkeessä Koska sataa, en välttämättä lähde ulos lasken abessiivirakenteeseen kuulu- viksi kieltoverbin en, MA-infinitiivin abessiivin välttämättä sekä verbin lähde. Vastaavasti

(12)

8

lauseessa Kiireen takia Matti jätti läksyt tekemättä abessiivirakenteeseen kuuluvat kausatiivinen verbiliitto jätti tekemättä sekä totaaliobjekti läksyt.

Tavoitteenani on vertailla suomea toisena ja vieraana kielenä puhuvien informanttien tuotoksia. Suomea toisena kielenä puhuvat informantit ovat opiskelleet suomea suomenkieli- sessä ympäristössä eli Turun yliopistossa, kun taas suomea vieraana kielenä puhuvat informantit ovat opiskelleet suomea ulkomaisissa yliopistoissa. Oikeastaan selvitän, miten oppi- misympäristö vaikuttaa abessiivien oppimiseen. Stephen Krashen (1981: 40) jakaa oppimis- ympäristöt muodollisiin (formal) ja epämuodollisiin (informal). Muodollisella oppimisympä- ristöllä hän tarkoittaa luokkaympäristöä ja epämuodollisella luokan ulkopuolista ympäristöä.

Tutkielmassani suomi vieraana kielenä -informantit opiskelevat suomea muodollisessa ympä- ristössä. Suomi toisena kielenä -informantit opiskelevat suomen kieltä yliopistossa eli muodollisessa ympäristössä, minkä lisäksi he oppivat suomea kieltä epämuodollisessa ympäristös- sä ollessaan tekemisissä suomalaisten kanssa luentojen ulkopuolella. Aikuisille kielenoppi- joille suunnattu muodollinen ympäristö sisältää kielitieteellisiä sääntöjä, jotka käydään läpi yksi kerrallaan, sekä palautetta, joka voi liittyä virheiden korjaamiseen tai niiden seurantaan.

(Krashen 1980: 41.) Kielenoppijan äidinkielen vaikutus on suurimmillaan ympäristössä, jossa hän saa syötöstä pääasiassa opettajalta opiskelutovereidensa sijaan (Krashen 1980: 66). Näin voi käydä vierasta kieltä opiskelevalle. Kaikkein paras luokkaympäristö kielenoppimiselle olisi sellainen, jonka opetus tähtäisi tietoiseen kohdekielen omaksumiseen ja sisältäisi realisti- sen kaltaisia kielenkäyttöharjoituksia (Krashen 1980: 47).

Oppimisympäristön vaikutusta suomen kielen oppimiseen ovat tutkineet muun muassa Veera Virtanen, Jarmo Jantunen ja Olena Herasymenko. Veera Virtanen tarkastelee pro gradu -tutkielmassaan venäjänkielisten suomi toisena ja vieraana kielenä -oppijoiden perfektin ja imperfektin omaksumista korpuspohjaisesti. Venäjän kielessä yksi menneen ajan aikamuoto eli preteriti vastaa suomen kielen kolmea menneen ajan muotoa. Tämän takia suomen perfektin ja imperfektin oppiminen voi tuottaa haasteita venäjää äidinkielenään puhuville suo- menoppijoille (Virtanen 2011: 1). Virtasen (2011: 3–4) tutkimuskysymyksinä on selvittää perfektin ja imperfektin esiintyvyyttä suomenoppijoiden kirjallisissa tuotoksissa eri taitotasoilla, minkä tyyppistä perfektiä ja imperfektiä suomenoppijoiden kirjoituksissa käytetään, millaisia virheitä teksteissä esiintyy ja selvittää, miten oppimisympäristö vaikuttaa perfektin ja imperfektin hallintaan. Suomi toisena kielenä -aineistona Virtasella on tekstikorpus Oulun yliopiston Korpustutkimus oppijankielen kielikohtaisista ja universaaleista ominaisuuksis- ta -hankkeen aineistosta, ja suomi vieraana kielenä -aineistona Cefling-hankkeen tekstejä.

Virtanen (2011: 30–31) on valikoinut molemmista aineistoista vain venäjänkielisten infor-

(13)

9

manttien tekstejä. Tutkimusmenetelmänä Virtanen käyttää virheanalyysia, koska virheiden kuvausten perusteella hän selvittää, onko oppimisympäristöllä vaikutusta virheiden laatuun.

Virtasen havaintojen mukaan perfektin ja imperfektin käytössä esiintyy huomattavasti enem- män virhetyyppejä suomi vieraana kielenä -aineistossa. Suomi vieraana kielenä -kirjoittajat turvautuvat kirjoittaessaan äidinkielen tai oppikirjan tarjoamiin malleihin, kun taas suomi toisena kielenä -kirjoittajien teksteissä on havaittavissa suomen puhekielen vaikutusta. (Virtanen 2011: 66–67.) Virtasen tutkielman perusteella oppimisympäristöllä on vaikutusta suomen oppimiseen.

Jarmo Jantusen tutkimuskohteena on oppimisympäristön vaikutus erilaisten astemää- ritteiden käyttöön, kuten melko, hyvin ja tosi. Jantunen vertailee astemääritteiden käyttöä kahden oppijansuomen korpuksen, kahden natiivisuomen korpuksen sekä Google-hakukoneen antamien esiintymien avulla. Suomi vieraana kielenä -aineistona on ICLFI-korpus ja suomi toisena kielenä -aineistona Yleisten kielitutkintojen korpus (YKI). Jotta Jantunen voisi vertailla oppijansuomen aineistoja natiiviaineistoon, hän käyttää Käännössuomen korpuksen alkupe- räissuomen osakorpusta sekä Suomen kielen tekstikokoelmaa. Google-haun tulokset ovat tuoneet mukaan tuoreempia eli 1990-luvun jälkeen ilmestyneitä tekstejä sekä tuoneet monipuolisuutta eri tekstilajien ja rekistereiden suhteen. (Jantunen 2015: 116–117.) Avainsana- analyysia käyttäen Jantunen on havainnut, että suomenoppijat käyttävät astemääritteitä paljon, ja niitä esiintyy enemmän suomea Suomessa opiskelleiden kirjoittajien teksteissä. Puhekielen vaikutus on nähtävissä suomi toisena kielenä -aineistossa, sillä YKI-korpuksessa esiintyy usein puhekielisiä määritteitä tosi, aika ja ihan. Suomi vieraana kielenä -informanttien aste- määritteiden käyttö on puolestaan tasaisempaa ja niiden kirjo on laajempi, sillä opettaja ja oppimateriaalit ovat rikastuttaneet sanastoa. (Jantunen 2015: 125–127.) Sekä Virtanen että Jantunen ovat vertailleet oppimisympäristön vaikutusta suomen oppimiseen korpuspohjaisesti. Molempien tutkimusaineistojen perusteella oppimisympäristöllä on vaikutusta, sillä kum- massakin tutkimuksessa suomea Suomessa opiskelleilla informanteilla puhekielen vaikutus teksteissä on vahvempi.

Olena Herasymenkon pro gradu -tutkielman aiheena on suomen nominitaivutus venä- jän- ja ukrainankielisten suomenoppijoiden tuotoksissa. Ukraina ja venäjä ovat läheisiä suku- kieliä, joiden sijajärjestelmät muistuttavat toisiaan. Herasymenko (2018: 2) vertaa ukrainaa ja venäjää äidinkielenään puhuvien suomenoppijoiden nominien monikkomuotoja, onko tulok- sissa eroja riippuen siitä, opitaanko suomea toisena vai vieraana kielenä, miten ukrainan ja venäjän puhujien sanojen taivutus eroaa toisistaan sekä eroavatko taivutusstrategiat oppimis- ympäristön ja äidinkielen mukaan. Tutkimusaineisto on koottu Suomessa suomea opiskelleilta

(14)

10

ukrainankielisiltä aikuisopiskelijoilta ja suomea vieraana kielenä opiskelevilta venäjänkielisil- tä Pietarin koulu n:o 204 oppilailta. Informantit ovat tehneet taivutustestin, joka koostuu kahdesta tehtävästä. Ensimmäinen tehtävä liittyy suomen irrallistestisanojen nominitaivutukseen, ja toisessa tehtävässä kirjoitetaan pieni kertomus kaupunkikierroksesta käyttämällä ensimmäi- sen tehtävän sanoja. (Herasymenko 2018: 3–6.) Sekä ukrainan- että venäjänkieliset suomenoppijat ovat tuottaneet eniten monikon partitiivimuotoja, mutta niiden käyttöön liittyy myös eniten virheitä. Ukrainankielisten kertomuksissa esiintyvien sanojen määrä ja normin- mukaisuus ovat suuremmat. Tämä viittaa kieliympäristön positiiviseen vaikutukseen ukrainankielisten suomi toisena kielenä -oppijoiden tapauksessa. (Herasymenko 2018: 70–74.) Suomi toisena kielenä -informantit ovat taivuttaneet nomineita intuition perusteella, mikä viestii siitä, että informantit ovat tuottaneet muodot analogian perusteella sen sijaan, että olisivat turvautuneet kieliopin sääntöihin (Herasymenko 2018: 83). Herasymenkon tutkimus poikkeaa Virtasen ja Jantusen tutkimuksista aineistonsa perusteella, koska se ei ole korpuspohjainen tutkimus. Kuitenkin kaikki kolme ovat tutkineet oppimisympäristön vaikutusta suomen oppimiseen. Sekä Virtasen että Herasymenkon mukaan suomea Suomessa opiskelleiden informanttien teksteissä esiintyy enemmän kohdekielen mallin mukaisia muotoja. Näiden tutkimusten perusteella näyttää, että oppimisympäristöllä on vaikutusta.

2.2 Abessiivi suomen yleiskielessä ja puhekielessä

Tässä alaluvussa esittelen, miten suomen yleiskielessä käytetään abessiivia sekä vanhan kirjasuomen että nykysuomen aikana. Tarkasteluni pohjautuu viiteen aikaisemmin abessiivista tehtyyn tutkimukseen sekä siihen, miten Iso suomen kielioppi kuvailee abessiivin käyttöä.

Kerron myöhemmin luvuissa 4 ja 5, miten abessiivia on käytetty oppijansuomessa tutkimusaineistoni perusteella ja vertaan, miten suomenoppijoiden abessiivirakenteiden käyttö poikkeaa tässä luvussa esittelemistäni tiedoista.

Abessiivin historia voidaan jäljittää uralilaiseen kantakieleen, josta suomen kieli on noin kuuden vuosituhannen saatossa kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Uralilaisessa kantakie- lessä on esiintynyt karitiivisuutta ilmaiseva nominikantainen nomininjohdin *-ktA. Assimilaa- tion myötä siitä on kehittynyt abessiivin pääte -ttA. (Lehtinen 2007: 71.) Kaikissa suomalais- permiläisissä kielissä, paitsi mordvassa, on ollut *-ktA-karitiivijohtimen lisäksi erillinen sija- pääte *-ktAk. Abessiivin pääte on siis ollut varhaiskantasuomessa *-ktAk, mutta se ei liene ollut kovin produktiivinen. Vaikka abessiivin pääte on suomen kirjakielessä muodossa -ttA,

(15)

11

useissa murteissa variantti -tA on yleisempi. Koska *-k on sulkenut tavun, tt:n heikko aste on säilynyt. (Lehtinen 2007: 76–77, 85.)

Abessiivi esiintyy tiettävästi ensimmäistä kertaa kieliopeissa Bartholdus Vhaëlin laa- timassa Grammatica Fennicassa. Kyseinen kielioppi on kirjoitettu latinaksi. Vhaëlin esityk- sen mukaan suomen kielessä on neljätoista sijamuotoa. Hän käyttää yhdestä nimitystä negati- vus. Sana cala (‘kala’) on negativus-sijan yksikössä calatta ja monikossa caloitta. (Vhaël 1733: 14–17.) Vhaëlin negativus vastaa sijamuotoa, josta käytetään nykyisin nimitystä abessiivi.

Suomen kielessä on viisitoista sijamuotoa. Abessiivi on yksi niistä, ja sen pääte on vokaalisoinnun mukaisesti -tta tai -ttä, esimerkiksi surutta tai syyttä. Se ilmaisee, että jokin tilanne toteutuu ilman abessiivin ilmaisemaa entiteettiä (VISK § 1262). Abessiivia, komitatiivia ja instruktiivia kutsutaan vajaakäyttöisiksi sijoiksi, koska niiden käyttöön liittyy leksikaalisia ja morfologisia rajoituksia (VISK § 1261). Sen lisäksi, että abessiivi on vajaakäyttöinen sijamuoto, se on lisäksi harvinainen. Iso suomen kielioppi tarkastelee eri sijamuotojen ylei- syyttä yleiskielisessä Lauseopin arkistossa ja Parole-aineistossa. Molempien aineistojen mukaan abessiivi on kolmanneksi harvinaisin sijamuoto t-akkusatiivin ja komitatiivin jälkeen.

Abessiivien osuus molemmista aineistoista on 0,2 %. (VISK § 1227.)

Abessiivit saavat herkästi adverbin määritteitä, mikä tekee niistä epätyypillisiä sub- stantiiveja, esimerkiksi Hän työskenteli täysin virheittä (VISK § 686). Abessiivin yksikössä olevat substantiivit eivät voi saada kongruoivaa adjektiivimääritettä: *lämpimättä koditta.

Adjektiivimäärite on mahdollinen vain monikon komparatiivissa. Useat niistä ovat kiteytynei- tä rakenteita, kuten pidemmittä puheitta, esimerkiksi Pidemmittä puheitta he ostivat talon.

(VISK § 1262.) Abessiivit voivat saada persoonaviitteisen possessiivisuffiksin, kuten Autoin häntä ystävällisyyttäni. Abessiivit kuitenkin poikkeavat muista substantiiveista myös siten, että ne eivät voi saada possessiivista genetiivimääritettä. Esimerkiksi ilmaus *Autoin häntä minun ystävällisyyttäni olisi suomen yleiskielen vastainen. (VISK § 686.)

Abessiivi ilmaisee jonkin puuttumista, mutta abessiivin sijaan käytetään huomattavasti useammin muita puuttumista ilmaisevia adpositioita tai adverbeja ilman (Kiirehdin aa- mulla ulos ilman hattua ~ hatutta), vailla (Hän opiskeli lukiossa vailla motivaatiota ~ moti- vaatiotta) ja vaille (Poika jäi vaille huolenpitoa ~ huolenpidotta) (VISK § 1628). Suomenop- pijat ovat käyttäneet LAS2- ja ICLFI-korpuksissa sekä abessiiveja että muita puuttumista ilmaisevia adpositioita ja adverbeja. Vaikka jätän tässä tutkielmassa muut kuin abessiivirakenteet tarkastelun ulkopuolelle, suomenoppijoiden on hyvä tiedostaa, että he voivat ilmaista saman asian usealla eri tavalla. Tämä luo heidän kieleensä monipuolisuutta ja sujuvuutta.

(16)

12

Vaikka abessiivi on harvinainen nominien sijamuotona, se esiintyy usein MA- infinitiivin kanssa. MA-infinitiivin abessiivit ilmaisevat toteutumatta jäänyttä toimintaa. MA- infinitiivillä on kuusi sijamuotoa, jotka ovat inessiivi, elatiivi, illatiivi, adessiivi, abessiivi sekä instruktiivi, joista viimeksi mainitun käyttö on tosin marginaalista (VISK § 121). Isossa suomen kieliopissa tarkastellaan, kuinka yleisiä eri sijamuodot ovat infinitiivien yhteydessä.

Laskelmat on tehty Lauseopin arkiston perusteella. Yleisin MA-infinitiivin sija on illatiivi, joka muodostaa 16,7 % kaikista infinitiivien esiintymistä. Abessiivi on toisiksi yleisin MA- infinitiivin sijoista, sillä sen osuus on 4,2 %. (VISK § 1228.)

MA-infinitiivin abessiivi voi liittyä jäädä- tai olla-verbiin, jolloin syntyy verbiliitto, joka toimii muutos- tai tilapassiivin kielteisenä passiivina, esimerkiksi Kylpyhuoneen remontti jäi tekemättä. Jättää tekemättä -verbiliitto on puolestaan kausatiivinen. (VISK § 1341.) MA- infinitiivin abessiivi voi esiintyä myös kieltosanan kanssa. Tällöin samassa lauseessa on kah- dentyyppisiä kieltomerkityksisiä aineksia, mutta lauseen kokonaismerkitys on myönteinen, koska kiellot kumoavat toisensa (VISK § 1632). Esimerkiksi lauseen Luistelemaan oppiminen ei suju kaatumatta merkitys on, että luistelua opetellessa kaatuu.

Tietyissä suomen murteissa MA-infinitiivin abessiivi voi olla -ti-päätteinen -ttA- loppuisen abessiivin sijaan, esimerkiksi syömäti (VISK § 121). Suomen kielessä esiintyy -ti- päätteisiä merkitykseltään karitiivisia adverbeja, jotka esiintyvät laajasti yleiskielessä eikä niitä yleensä mielletä murteellisiksi. Tällaisia ovat adverbeja ovat esimerkiksi huoleti ja ääne- ti. Tutkimusaineistossani ei esiintynyt -ti-päätteisiä abessiiveja lukuun ottamatta näitä adver- beiksi kiteytyneitä sanoja. Suomenoppijoiden tavoitteena on ollut tarkastelemissani korpuksissa kirjoittaa neutraalia yleiskieltä, joten murteellisten ilmausten esiintyminen olisi epäodo- tuksenmukaista muuten kuin esimerkkitarkoituksessa.

Hilkka Virkkunen mieltää abessiivin kirjoitetun kielen sijamuodoksi tutkimuksessaan. Virkkunen on tarkastellut, kuinka essiiviä, translatiivia, abessiivia, komitatiivia ja instruktiivia käytetään 1960-luvun suomen yleiskielessä. Virkkusen (1977: 17) tutkimusaineistona on ollut Oulun yliopiston suomen ja saamen kielen laitokseen koottu 1960-luvun yleiskielen materiaali kokonaisuudessaan. Kyseinen materiaali koostuu sekä kirjoitetun että puhutun kielen aineistosta. Kirjoitetun kielen aineisto pitää sisällään sanoma- ja aikakausleh- dissä esiintyviä tekstejä, kuten uutisia, pakinoita, mainoksia, kertomakirjallisuutta, eri alojen tietokirjallisuutta sekä tutkimuksia. Puhutun kielen aineisto on peräisin radiosta, ja se sisältää esimerkiksi ajankohtais- ja urheilukatsauksia, kuunnelmia, hartauspuheita ja keskusteluja.

Abessiivi on toiseksi harvinaisin viidestä Virkkusen tarkastelemasta sijamuodosta. Sen osuus kaikista saneista on 0,16 %. Virkkusen aineiston mukaan abessiivi on yleisempi kirjoitetussa

(17)

13

kuin puhutussa kielessä. Abessiivit ovat erityisen yleisiä kirjallisessa lehtikielessä, mutta radi- ossa niiden käyttö on harvinaisempaa. (Virkkunen 1977: 57.)

Osmo Ikola on tutkinut, miten abessiivia käytetään suomen yleiskielessä ja murteissa. Hänen aineistonaan on Lauseopin arkisto. Ikola keskittyy tarkkailemaan abessiivin syntak- tista käyttöä eikä ole huomioinut sijapäätteen muodon vaihtelua. Ikolan (1996: 31–32) murre- aineistossa -ti-päätteinen abessiivi esiintyy produktiivisesti, kuten poikimati. Abessiivia käyte- tään Ikolan aineiston perusteella useammin kirjoitetussa kielessä kuin murteissa. Yleiskielen lajeista abessiivi on yleisin virkakielessä ja harvinaisin puolestaan kaunokirjallisuudessa.

(Ikola 1996: 25–26.) Adjektiivin abessiivit ovat harvinaisia Ikolan tutkimusaineistossa, sillä niitä on vain kaksi yleiskielen aineistossa ja ne molemmat ovat substantiivien attribuutteina.

Murreaineistosta adjektiivin abessiiveja ei ole lainkaan. (Ikola 1996: 29, 33.)

Virkkusen tutkimusaineisto edustaa yli viidenkymmenen vuoden takaista kielenkäyt- töä, kun taas Ikolan (1996: 25) aineisto koostuu tietokirjallisuuden osalta 1940-luvulta ja yleiskielen osalta 1970- ja 1980-luvuilta sekä vuosilta 1991–1992. Eri-ikäisistä aineistoista huolimatta Virkkusen ja Ikolan abessiivin käytöstä tekemät havainnot tukevat toisiaan, sillä kummankin tutkimuksessa abessiivi on huomattavasti yleisempi sijamuoto kirjoitetussa kie- lessä kuin puhekielessä. Tässä tutkielmassa en tarkastele suomenoppijoiden puhekieltä, mutta suomen yleiskielestä tehtyjen tutkimusten perusteella voisin olettaa, että abessiivin käyttö on myös suomenoppijoiden tapauksessa harvinaisempaa puhutussa kuin kirjoitetussa kielessä.

Noora Vilénin pro gradu -tutkielma poikkeaa Virkkusen ja Ikolan tutkimuksista, sillä hän ei tarkastele abessiivisten ilmausten käyttöä nykysuomessa vaan vanhassa kirjasuomessa.

Hänen tutkimusaineistoinaan ovat kaksi ensimmäistä Uuden testamentin suomennosta. Mika- el Agricolan kääntämä Uusi testamentti (Se Wsi Testamentti) ilmestyi vuonna 1548. Vuoden 1642 Raamatun Uusi testamentti perustuu Agricolan käännökseen. Monet vanhan kirjasuomen tekstit, joihin myös Vilénin tutkimusaineisto kuuluu, ovat käännöksiä muista kielistä.

Sen takia vanhan kirjasuomen lauserakenteissa on havaittavissa piirteitä, joita ei ole nykysuomessa. Agricolan Uudessa testamentissa esiintyvät abessiiviset ilmaukset ovat ilman + abessiivi, ilman + partitiivi, paitsi + abessiivi, paitsi + partitiivi, paitsi + genetiivi sekä MA- infinitiivin abessiivi, joka esiintyy sekä ilman-sanan kanssa että ilman sitä (Vilén 2008: 23–

24). Vuoden 1642 Raamatun Uudessa testamentissa esiintyvät ilmaukset ilman + abessiivi, ilman + partitiivi, paitsi + abessiivi, paitsi + partitiivi, abessiivi ilman prepositiota sekä MA- infinitiivin abessiivi yhdessä ilman-sanan kanssa ja ilman sitä (Vilén 2008: 49–50, 52–54).

Abessiivisten ilmausten sijamuodon variaatioon on vaikuttanut käytetyn lekseemin vartalo- tyyppi (Vilén 2008: 65).

(18)

14

Vilénin (2008: 67) vanhaa kirjasuomea edustavassa tutkimusaineistossa ilman + abessiivi on kaikista yleisin abessiivisten ilmausten varianteista. Nykysuomessa kyseistä ilmausta pidettäisiin virheellisenä, vaikka sitä on tavattu suomen murteissa. Ikolan tutkimuksessa ilman + abessiivi -ilmauksia ei ole lainkaan yleiskielen aineistossa. Sen sijaan murreai- neistossa, jossa abessiiviesiintymiä on kaikkiaan 174 kappaletta, kyseinen ilmaus esiintyy 26 kertaa. (Ikola 1996: 29, 32.) Vaikka ilman + abessiivi on näennäisesti kaksinkertainen kielto, se on mahdollista tulkita myös rektioksi, koska kielteiset muodot eivät kumoa toisiaan (VISK

§ 1632).

Kielikellossa on julkaistu artikkeli, jossa Auroora Vihervalli käsittelee abessii- vinomineja. Hänen tutkimusaineistonsa koostuu ylilauta.org-internetkeskustelusivustolta vuosilta 2012–2014 kerätyistä abessiivinomineista ja on kooltaan 679 abessiivinominin laajuinen.

Kiteytyneet ilmaukset ovat Vihervallin aineiston yleisimpiä abessiivinomineja. Kolme ylei- sintä ovat poikkeuksetta (223 esiintymää), huomiotta (50 esiintymää) sekä huoletta (48 esiin- tymää). Vihervalli on jaotellut aineistonsa abessiivinominit neljään ryhmään tarkoitteen perusteella. Nämä ryhmät ovat abstrakti tarkoite, konkreettinen tarkoite, ihmistarkoite ja muu elollinen tarkoite. Vihervallin aineistossa abstrakti tarkoite on ylivoimaisesti suurin ryhmä, sillä siihen viittaa 97 % hänen aineistonsa abessiivinomineista. Tämän lisäksi Vihervalli on tehnyt jaottelua abessiivinominien semanttisen merkityksen perusteella, mutta tämä ryhmitte- ly ei ole jäännöksetön. Vihervalli on muodostanut kuusi merkitysryhmää, jotka ovat tunnesa- na-abessiivit (huoletta, surutta), syyabessiivit (syyttä, aiheetta), korvaukseen viittaavat abessiivit (veloituksetta, maksutta), sujuvuusabessiivit (ongelmitta, mutkitta), selviytymisabessiivit (vauriotta, vahingotta) sekä vahvikeabessiivit (kiistatta, ehdotta). (Vihervalli 2017.)

Oma tutkimusaineistoni koostuu pääosin MA-infinitiivin abessiiveista ja nominiabessiivien osuus jää siinä pienemmäksi. Siitä huolimatta Vihervallin tutkimus tarjoaa mie- lenkiintoisen vertailupohjan, jonka avulla voin vertailla, ovatko yleisimmät suomenoppijoiden käyttämät nominiabessiivit samoja kuin suomen yleiskielessä. Vihervallin tekemä abessiivinominien semanttinen jaottelu on tarkempi kuin Isossa suomen kieliopissa, jossa mainitaan kolme semanttista nominiabessiivien ryhmää. Näiden ryhmien mukaan abessiivi voi ilmaista esteettömyyttä (vaivatta, rajoituksetta), syyn tai luvan puutetta (aiheetta, syyttä) sekä entitee- tin puutetta (voitto-osuudetta, autotta) (VISK § 1262).

Tämä pro gradu -tutkielma pohjautuu kandidaatintutkielmaani, jonka aiheena ovat abessiiviesiintymät edistyneiden suomenoppijoiden teksteissä. Aineistoni on peräisin LAS2- korpuksesta, joten abessiiviesiintymät on poimittu suomi toisena kielenä -opiskelijoiden tentti- ja esseevastauksista. Edistyneiden suomenoppijoiden abessiivien käyttö muistuttaa pitkälti

(19)

15

natiivien suomenpuhujien abessiivin käyttöä, sillä MA-infinitiivin abessiivit ovat huomattavasti yleisempiä kuin nominiabessiivit. Kolme yleisintä abessiivia ovat huolimatta, välttämät- tä ja riippumatta, jotka muodostavat yhdessä 56,4 % tutkimusaineistosta. Näiden lisäksi in- formantit ovat tuottaneet abessiiveja, jotka esiintyvät aineistossa vain 1–2 kertaa. (Kuosmanen 2019: 13–15, 17.) Koska tietyt kiteytyneet abessiivirakenteet ovat yleisiä suomen yleiskieles- sä, suomenoppijat ovat saaneet niistä runsaasti syötöstä, mikä rohkaisee heitä käyttämään nii- tä omissa teksteissään. Niiden leksikaalistumisen takia he eivät välttämättä ymmärrä ajatella niitä abessiiveina, vaan tuottavat ne ulkoa opeteltuina ilmauksina.

Edistyneiden suomenoppijoiden tekstien joukossa on virkkeitä, joissa abessiivin käyttö poikkeaa morfologisesti tai syntaktisesti suomen yleiskielestä. Morfologisten virheiden taustalla ovat kirjoitusvirheet tai se, että MA-infinitiivin abessiivia on yritetty muodostaa verbin heikosta vokaalivartalosta sen sijaan, että se olisi muodostettu vahvasta vokaalivartalosta.

Syntaksin puolella virheet liittyvät usein siihen, että leksikaalistunut välttämättä-muotoinen MA-infinitiivin abessiivi on omaksuttu kokonaisuutena, johon kuuluisi myös kieltoverbi ei, tai informantit ovat mieltäneet abessiivin postpositioksi, jonka kanssa he käyttävät genetiiviä suomen yleiskielen mukaisen elatiivin sijaan. (Kuosmanen 2019: 28–29.) Tässä tutkielmassa tarkastelen suomi toisena kielenä -oppijoiden lisäksi suomi vieraana kielenä -oppijoiden tuot- tamia abessiiveja. Heidän tuottamiensa virheiden voisi uskoa olevan samankaltaisia.

2.3 DEMfad-malli tutkimusmenetelmänä

Käytän tässä tutkielmassa tutkimusmenetelmänä DEMfad-mallia. Sitä on hyödynnetty kol- messa väitöskirjassa, jotka esittelen myöhemmin tässä luvussa. Mielestäni yksi DEMfad- mallin etuja on sen monipuolisuus, sillä oppijankieltä tarkastellaan useasta näkökulmasta.

Nämä näkökulmat tukevat ja täydentävät toisiaan. Ne antavat kielenoppijoiden kielitaidosta monipuolisemman kuvan kuin esimerkiksi virheanalyysi.

DEMfad-malli on kehitetty Cefling-hanketta varten. Cefling (Linguistic Basis of the Common European Framework for L2 English and L2 Finnish) on vuosina 2007–2009 toimi- nut Jyväskylän yliopiston kielten laitoksen tutkimushanke, jota Suomen Akatemia rahoitti.

Cefling-hankkeessa sovelletaan Eurooppalaisen viitekehyksen (EVK) kuusiportaista taitotason arviointiasteikkoa ja tutkitaan, miten oppijan kieli kehittyy taitotasolta toiselle siirryttäes- sä. Cefling-hanke tutkii suomen ja englannin oppimista toisena tai vieraana kielenä. Hank-

(20)

16

keessa verrataan EVK:n taitotasokuvauksia ja oppijankielen rakennetta. (Cefling.) Cefling- hanke on osa eurooppalaista SLATE-verkostoa (Second Language Acquistion & Testing in Europe), johon sisältyvissä projekteissa tutkitaan kielitaidon kehittymistä ja sen yhteyttä arvi- ointiin (Slate).

Cefling-hankkeessa on neljä tutkimuskysymystä. Hankkeessa tutkitaan, mitkä kielel- listen piirteiden yhdistelmät kielenoppijoiden tuotoksissa ovat tyypillisiä tietylle taitotasolle, onko eri-ikäisten kieltenoppijoiden viestinnällisissä tehtävissä menestymisessä eroa, miten perusopetuksen kirjoitustehtävät suhteutuvat viitekehyksessä sekä millaisiin kielellisiin ja viestinnällisiin piirteisiin arviointia suorittavat opettajat kiinnittävät huomiota. (Cefling.)

Cefling-hankkeessa vertaillaan lasten ja aikuisten suoriutumista kirjoitustehtävistä, joten hankkeen aineisto koostuu molempien ikäryhmien tuottamista teksteistä. Yläkouluikäisten nuorten aineisto sisältää hanketta varten tehtyjä kirjoitelmia. Aikuisten aineisto sisältää yleisten kielitutkintojen suorituksia. Lisäksi natiiveilta suomenpuhujilta kerättiin vertailuaineistoa vertailun mahdollistamiseksi. Cefling-hankkeen yhteydessä kerättiin myös sananjohtamisteh- täviä, jotka eivät kuitenkaan ole yleisesti saatavilla. (Jantunen & Pirkola 2015: 90.) Nuorten ja aikuisten aineisto eroavat siten, että nuoret ovat kirjoittaneet tekstit koulussa, kun taas aikuiset ovat kirjoittaneet ne testitilanteessa, mikä on voinut aiheuttaa suorituspaineita (Kajander 2013: 42–43). Cefling-aineisto on koottu korpukseksi, jolle on tehty kieliopillinen annotaatio lapsenkielen annotointiin tarkoitetulla CHILDES-ohjelmalla (Jantunen & Pirkola 2015: 99).

KUVIO 1. DEMfad-malli. (Franceschina, Alanen, Huhta & Martin 2006.)

Kuvio 1 havainnollistaa DEMfad-mallia. DEMfad-mallin avulla voidaan tarkastella jotain kielen ominaisuutta, rakennetta tai sanaston ilmiötä. Tarkastelun kohteena olevaa asiaa kutsutaan ilmiöksi (D). Tämä ilmiö ilmaantuu (E) oppijan kielenkäyttöön tämän ollessa jollakin kielenkäytön taitotasolla. Tämän jälkeen on mahdollista seurata kyseisen ilmiön käytön taa-

(21)

17

juutta (f), tarkkuutta (a) ja distribuutiota (d). Nämä kolme tekijää vaikuttavat siihen, milloin voidaan katsoa, että kielenoppija hallitsee (M) ilmiön.

Ilmiö (Domain = D) voi olla mikä tahansa kielen piirre, rakenne tai sanastoon liittyvä ilmiö. Tämän ansiosta DEMfad-mallin avulla voidaan tutkia hyvin erilaajuisia kielellisiä il- miöitä sekä rakenteeltaan erilaisia kieliä. Tässä tutkielmassa tarkasteltava ilmiö on yksi suomen kielen sijamuodoista, abessiivi. Tutkittava ilmiö ilmaantuu (Emergence = E) oppijankieleen ensimmäistä kertaa tunnistettavasti jollakin EVK:n taitotasolla. DEMfad-malli ei ota kantaa siihen, onko ilmaus opeteltu sellaisenaan vai onko se tuotettu produktiivisesti. Yksit- täisiä tekstejä tarkastelemalla voi olla vaikea päätellä, kumpi tuottamistapa on ollut kyseessä.

Ilmiö voi esiintyä myös virheellisenä ilmaantuessaan ensimmäistä kertaa oppijankieleen. Kie- litaidon kehittyessä kielenoppija alkaa käyttää ilmiötä monipuolisemmin eri konteksteissa ja varioida sitä. (Kajander 2013: 51–54, Mustonen 2015: 84–89, Seilonen 2013: 29–32.)

Ilmiön käyttöön voi kuitenkin liittyä virheitä. Kielenoppijan voidaan katsoa hallitse- van (Mastery = M) ilmiön käytön, kun 80 % tapauksista hän käyttää sitä kohdekielen mallin mukaisesti. Ilmiön hallitseminen on yhteydessä kielenkäytön tarkkuuteen. Hallitsemisella ei tarkoiteta pelkästään kirjoitetun asiatekstin tarjoamaa mallia, vaan idiomaattisuutta eli sitä, että ilmiötä käytetään natiivin kielenpuhujan näkökulmasta oikein. Ilmiön hallitseminen näh- dään DEMfad-mallissa kehityskulun tavoitteena. (Kajander 2013: 51–54, Mustonen 2015:

84–89, Seilonen 2013: 29–32.) DEMfad-malli ei siis vaadi ilmiön täydellistä osaamista, mikä on perusteltua, sillä edes kohdekielen äidinkieliset puhujat eivät aina käytä kaikkia sanoja tai rakenteita oman kielensä oikeakielisyyssääntöjen mukaisesti.

DEMfad-mallin lähestymistapa kielitaidon kehittymiseen on jakautunut kolmeen osaan. Nämä kolme näkökulmaa ovat taajuus (frequency = f), tarkkuus (accuracy = a) ja distribuutio (distribution = d). Taajuuden avulla ilmaistaan, kuinka usein tutkittavana oleva ilmiö esiintyy oppijankielessä. Cefling-hankkeessa taajuus mitataan tuhatta sanaa kohden, ja kyseis- tä mittaustapaa käytän myös omassa tutkielmassani. Suurempi taajuus ei kuitenkaan välttä- mättä korreloi sujuvuuden kanssa, sillä ilmiö voi esiintyä teksteissä liikaedustettuna (Seilonen 2013: 30–31). Luvussa 2.2 luon katsauksen abessiivin käyttöön suomen yleiskielessä ja esittelen adpositioita ja adverbeja, joita käytetään usein korvaamaan abessiivia. Abessiivien suuri taajuus voi mahdollisesti viitata tutkimusaineistossani siihen, ettei korvaavia ilmauksia ole käytetty tai päinvastoin.

Tarkkuudella tarkoitetaan ilmiön käyttöä, joka noudattaa kohdekielen antamaa mallia.

Muodon morfofonologinen tai ortografinen virheettömyys ei ole tarkkuuden kriteerinä. Sen sijaan tarkkuus määritellään DEMfad-mallissa siten, että rakenne on tunnistettavissa. Se esiin-

(22)

18

tyy syntaktisesta, semanttisesta ja pragmaattisesta näkökulmasta katsottuna sopivassa käyttö- kontekstissa. Distribuutio on DEMfad-mallissa käyttötermi, jota käytetään viittaamaan kielitaidon variaation ja kompleksisuuden piirteisiin. Kompleksisuus-käsitettä haluttiin välttää, koska toisen kielen tutkimuksessa sen kriteerinä käytetään esimerkiksi sivulauseiden määrää.

Suomen kielessä sivulauseen muodostaminen ei vaadi erityistä sivulauserakenteen tuntemista, joten kyseinen käsite ei olisi suomen kielen kannalta kuvaava. Distribuutio liittyy ilmiön kva- litatiiviseen tutkimiseen ja rakenteiden käyttötilanteiden monipuolistumiseen. Näin distribuu- tio-termiä voidaan käyttää sujuvammin monenlaisten kielten ilmiöiden tutkimiseen. Tämä antaa tutkijalla vapauden määritellä distribuution tapauskohtaisesti omaa tutkimuskohdettaan vastaavaksi. (Kajander 2013: 51–54, Mustonen 2015: 84–89, Seilonen 2013: 29–32.) Tässä tutkielmassa tarkastelen abessiivin distribuutiota lekseemeittäin. Käsitykseni mukaan erilaisten nominiabessiivien ja MA-infinitiivin abessiivien monipuolinen käyttö kertoo siitä, että suomenoppijat ovat oppineet varioimaan abessiivia ja tuottamaan sitä produktiivisesti. Tästä syystä tarkoitan tässä tutkielmassa distribuutiolla abessiivirakenteiden variaatiota.

DEMfad-malli on oikeastaan sovellus CAF-triadista. CAF tarkastelee toisen kielen oppimista kolmesta näkökulmasta, jotka ovat kompleksisuus (complexity = C), tarkkuus (ac- curacy = A) ja sujuvuus (fluency = F). Peter Skehan käytti ensimmäisenä näitä kolmea näkö- kulmaa yhdessä toisen kielen oppimisen tutkimisessa vuonna 1989. Alex Housen ja Folkert Kuiken käsittelevät CAF-triadin historiaa tarkemmin artikkelissaan. (Housen & Kuiken 2009.) Kompleksisuudella tarkoitetaan sekä kielellistä että kognitiivista kompleksisuutta. Kie- lellinen kompleksisuus tarkoittaa kielenoppijan tuotoksen objektiivisesti arvioitua kompleksisuutta. Kognitiivinen kompleksisuus puolestaan tarkoittaa kielenoppijan subjektiivisia vai- keuksia hänen tuottaessaan kohdekielen mukaista tuotosta. Esimerkiksi kielenoppijan moti- vaatio, äidinkieli ja kielitaidon taso vaikuttavat kognitiiviseen kompleksisuuteen. Tarkkuus mittaa, kuinka paljon kielenoppijan välikielessä esiintyy poikkeamia kohdekielestä tai virhei- tä. Tarkkuuden käsitteeseen kuuluu myös tarkoituksenmukaisuus ja sopivuus Alex Housenin, Folkert Kuikenin ja Ineke Vedderin mukaan. Sujuvuutta voidaan tarkastella ainakin kolmesta näkökulmasta, jotka ovat puheen nopeus, taukojen määrä, kesto ja paikat sekä väärinmuotoil- lut ilmaukset, korjaukset ja toistot. (Housen & Kuiken & Vedder 2012: 2–5, Housen & Kui- ken 2009: 461–464).

Kielellinen rakenne, jota Mikko Kajander tutkii väitöskirjassaan DEMfad-mallia apunaan käyttäen, on suomen eksistentiaalilause suomenoppijoiden kielessä. Kajander (2013: 57–

58) tutkii, millä EVK:n tasolla eksistentiaalilauseet ilmaantuvat suomenoppijoiden kieleen, miten niiden käyttö kehittyy kielitaidon kasvaessa, onko informanttien eksistentiaalilauseissa

(23)

19

piirteitä, joiden perusteella kielitaidon tason voisi päätellä ja onko nuorten ja aikuisten aineiston välillä eroja. Kajander on löytänyt eksistentiaalilauseita kaikilta taitotasoilta. Suomenop- pijoiden eksistentiaalilauseen käytössä ei ole piirteitä, joiden avulla taitotasoja voisi selvästi erottaa toisistaan. Nuorten kirjoittajien teksteissä esiintyvät eksistentiaalilauseet ovat tarkempia kuin aikuisilla, jotka ovat puolestaan käyttäneet niitä monipuolisempina ja pidempinä.

(Kajander 2013: 210–215.)

Marja Seilosen väitöskirjan aiheena on epäsuora henkilöön viittaaminen oppijansuomessa. Seilonen (2013: 13) on määritellyt epäsuoran viittaamisen tavoiksi passiivin, nolla- persoonan, geneerisen yksikön 2. persoonan sekä ihminen-ilmausten käytön. DEMfad-mallin avulla Seilonen tutkii, kuinka suomenoppijat käyttävät epäsuoran henkilöön viittaamisen tapoja eri taitotasoilla, miten aikuisten ja nuorten epäsuorat henkilöön viittaamiset eroavat toisistaan sekä miten ja miksi suomenoppijat vaihtelevat tapoja saman tekstin sisällä (Seilonen 2013: 14–16). Seilonen on koodannut aineistonsa CHAT-ohjelmalla (Codes for Human Ana- lysis of Transcripts). Seilonen (2013: 75) on jättänyt tutkimuksessaan tarkastelun ulkopuolelle nuorten aineiston B2-taitotasoa edustavat tekstit, koska niiden määrä on vähäinen. Aikuisten ja nuorten suomenoppijoiden tavat käyttää epäsuoraa henkilöön viittaamista ovat yhteneväi- set, sillä ilmiö ilmaantuu suomenoppijoiden kieleen jo alkutasoilla ja ne yleistyvät samassa suhteessa. Nuorten tavat käyttää ilmauksia ovat idiomaattisempia. Aikuisten kirjoittamissa teksteissä heidän äidinkielensä tai muiden osaamiensa kielten vaikutus on näkyvämpi. Epä- suoran henkilöön viittaamisen tapoihin vaikuttaa tekstilaji, sillä kuvailevissa teksteissä niitä käytetään enemmän kuin esimerkiksi mielipidekirjoituksissa. Viittaustapoja vaihdellaan saman tekstin sisällä, koska ne tuovat tekstiin erilaisia näkökulmia (Seilonen 2013: 187–191.)

Sanna Mustonen on tarkastellut väitöskirjassaan suomenoppijoiden paikan ja tilan ilmauksia DEMfad-mallia apunaan käyttäen. Mustonen käyttää tutkimusaineistonaan Cefling- korpusta, joka sisältää sekä nuorten koulussa kirjoittamat että aikuisten yleisten kielitutkintojen yhteydessä kirjoittamat tekstit. Mustosen (2015: 20–21) Cefling-hankkeeseen soveltuvina tutkimuskysymyksinä on, miten paikan ja tilan ilmaiseminen paikallissijojen avulla kehittyy informanttien teksteissä EVK:n taitotasoilta toiselle siirryttäessä ja miten aikuisten ja nuorten kehityskulut eroavat toisistaan. Myös Mustonen on koodannut tutkimusaineiston CHAT- järjestelmällä ja määritellyt paikan ja tilan ilmaukset spatiaalisiin ja sirkumstantiaalisiin. Näi- den kahden pääryhmän lisäksi ilmaukset on jaettu alaryhmiin staattisuuden (AT) ja suuntau- tuneisuuden (TO, FROM) perusteella (Mustonen 2015: 81–83). Mustonen on löytänyt eroavaisuuksia aikuisten ja nuorten tekstien välillä. Nuoret opiskelevat suomenkielisessä ympäris- tössä, joten heidän abstraktien tilojen ilmaisunsa on varioivampaa. He ovat usein oppineet

(24)

20

paikan ja tilan ilmaukset sellaisinaan kokonaisuuksina, joita ovat poimineet aidoista kielen- käyttötilanteista. Aikuiset ottavat paikan ja tilan ilmauksia muodostaessaan huomioon opettajan ja oppimateriaalin tarjoamat säännöt. (Mustonen 2015: 286–289.)

Sekä Kajanderin, Seilosen että Mustosen tutkimusten perusteella nuorten suomenoppijoiden kieli on idiomaattisempaa ja sujuvampaa. Tämä johtuu siitä, että nuoret ovat alusta alkaen mukana suomenkielisessä kieliympäristössä eli koulussa. Sen sijaan aikuiset maahan- muuttajat oppivat suomea pääasiassa kielikursseilla, eivätkä he välttämättä pääse käyttämään suomea muualla, mikäli ovat työttöminä kotona. (Mustonen 2015: 286.) Aikuisten suomenoppijoiden teksteissä on selkeämmin nähtävillä äidinkielestä, muista osatuista kielistä tai oppimateriaaleista saatu malli. Voinen siis olettaa, että myös omassa tutkimusaineistossani aikuisten informanttien ensikielet voivat vaikuttaa abessiivisten ilmausten muodostamiseen.

Mahdolliset vähäiset kontaktit natiiveihin suomenpuhujiin voivat aiheuttaa etenkin suomi vieraana kielenä -oppijoiden tapauksessa sen, ettei informanteilla ole käytettävissä muita kuin opettajan ja oppimateriaalien tarjoamat mallit abessiivien käyttöön.

(25)

21 3 AINEISTO JA SEN KOKOAMINEN

3.1 Korpuspohjainen tutkimus

Tutkielmani on korpustutkimus. Korpus tarkoittaa tekstien tai tekstin osien kokoelmaa, jota käytetään työkaluna lingvistisen analyysin tekemiseen. Yleensä korpus-sanaa käytetään, kun viitataan sähköisessä muodossa olevaan tekstiaineistoon, mutta aiemmin sillä on tarkoitettu myös muussa muodossa olevaa kielitieteellisen tutkimuksen materiaalia. Korpuksien kokoa- misessa on käytetty tiettyjä kriteerejä ja ne ovat sisällöltään rajattuja. (Lounela & Heikkinen 2012: 120–124.)

Olen kerännyt tutkimusaineistoni kahdesta kirjoitetun tekstin aineistosta, jotka molemmat ovat oppijansuomen korpuksia. Ensimmäinen näistä on Turun yliopiston kieli- ja käännöstieteiden laitoksen Edistyneiden suomenoppijoiden korpus eli LAS2-korpus, joka edustaa tutkielmassani suomi toisena kielenä -aineistoa. Toinen käyttämäni korpus on Kan- sainvälinen oppijansuomen korpus eli ICLFI-korpus. Se edustaa puolestaan suomi vieraana kielenä -aineistoa. Vaikka LAS2-korpuksen informantit ovat opiskelleet suomea suomenkieli- sessä ympäristössä tekstien kirjoitushetkellä, he ovat kuitenkin aloittaneet suomen opiskele- misen vieraana kielenä kotimaissaan.

Lähestyn tutkimuskysymyksiä korpuspohjaisesti, koska analysoin tietyn kielellisen piirteen eli tässä tapauksessa abessiivin käyttöä korpuksessa (Lounela & Heikkinen 2012:

126). Korpuksen tarjoaman aineiston pohjalta selvitän, toteutuvatko hypoteesini.

Molemmille korpuksille on suoritettu annotointi. Annotointi tarkoittaa sitä, että korpukseen lisätään näkyville lingvististä tai kielenulkoista tietoa (Lounela & Heikkinen 2012:

122). Annotointi mahdollistaa sen, että korpuksen käyttäjä pystyy tekemään korpuksesta ha- kuja erilaisten sanojen ja tekstin piirteiden perusteella. Suomenoppijoiden kielessä esiintyy enemmän oikeinkirjoitus- ja kielioppivirheitä kuin natiivien suomenpuhujien kielessä. Oppi- jankieltä sisältäville korpuksille voidaan tehdä virheannotointi, joka mahdollistaa sekä odo- tuksenmukaisten että ennakoimattomien virheiden analysoinnin. (Jantunen & Pirkola 2015:

100). Molemmat tutkimistani korpuksista on annotoitu, mutta vain ICLFI-korpukseen on tehty systemaattisesti virheannotointi. Esittelen seuraavissa alaluvuissa tarkemmin, millaista tietoa korpusten annotoinnit antavat kyseisten korpusten käyttäjille.