• Ei tuloksia

Tämän numeron taiteilijat

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Tämän numeron taiteilijat"

Copied!
1
0
0

Kokoteksti

(1)

4/2012 niin & näin 5

tämän numeron taiteilijat

Tiina Mielonen,Hotelli (Hotel) (2007), öljy pleksille, 50 x 60 cm.

Tiina Mielonen Tiina Mielonen maalaa öljyvä- reillä pleksille. Hän käyttää ai- heenaan nykyaikaista maisemakuvastoa lähtien liikkeelle epätavallisista postikor- teista ja maisemakuvista eri arkiesineissä.

Oudot postikortit näyttävät aiheensa usein yllättävässä valossa ja luovat yhteyksiä ympäri maailman. Kuva Sveitsin Alpeilta saattaa löytyä pienestä ruokalasta keskeltä

Mongolian aroa. Kuva-aiheilla on usein oma suhteensa myös taidehistorian

genreihin, ja ne lainaavat taidehis- toriaa omalaatuisella tavallaan

vääristäen.

Pekka Luukkola Pekka Luukkolan valokuvat ovat usein luonnon, taiteen ja tieteen yhdistelmiä. Uudessa Maiseman

aika -kirjassa ja -näyttelyssä Luukkola tuo esiin tuoreita näkemyksiä suomalaisista maisemista. Hänen teoksensa ilmaisevat usein liikettä, aikaa tai asioita, joita ei normaalisti voi

silmin havaita. Ne kuvaavat kuitenkin todelli- suutta eli sitä, mitä kameran edessä on ollut tai tapahtunut kuvia otettaessa. Luukkola on vuoden 2011 Ars Fennica -ehdokas ja hänet on palkittu myös Fotofinlandia-kilpailussa.

Aihepiiristä riippuen hän käyttää kuvaamiseen isoa laakafilmiä tai

digitaalilaitteistoa.

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Maalaustapa on fyysinen, ja maalauspohjien suuri koko tarjoaa mahdollisuuden pureutua työhön koko voimalla.. Heinonen työskentelee akryyli- ja öljyväreillä sekä

Valokuvataiteilijat Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo tekevät yhteistyöprojekteja, joissa käsitellään puihin ja metsiin liittyviä henkisiä ja kulttuurisia merkityksiä.

Käyttää taidegrafiikan keinoja painaessaan valokuvaa nelivärisenä sekä teoksissa, joissa on perusteltua jäljen tai eleen vuoksi käyttää painotekniikkaa.. Arkipäivän esineet

Hän järjestää kohtaamiaan ääniä, kuvia ja sanoja kaikkeuden ihmeitä ylistäviksi sokkeloiksi.. Työnsä tulokset hän esittää näyttelyissä ja painotuotteissa,

En yritä kuvata maalauksillani sitä mitä näen silmilläni, vaan sitä mitä olen maalannut mielikuvituksessani.. Joskus töiden prosessi vie vuosia, useimmiten

Ari Kakkinen, Lumiére de la dénégation (Inscription # 21) Valokuva: Valpuri Kylmänen. Ari Kakkinen

Janne Laine

1973, Kemi), Seinäjoella Tuomas